Äänestys
Kysymys: Kuinka hyvin muilla Keskitaivaan Rakentajat oma rooli ja tehtävä on lähtenyt muodostumaan (haluisin keskustella tästä mieluusti jonkun kanssa lisää)
Ei yhtään selkeä, eikä ole muodostunut juuri ajatuksiakaan missä roolissa voisin yhteiskuntaa ja sen henkistä kehitystä rakentaa
Vähän, joitain aavistuksia on mitä se voisi olla, mutta tällä hetkellä minkään konkreettisen projektin tai tehtävän parissa en ole. Haluaisin tehdä……….
Koen että tehtäväni on alkamassa tai minua on valmisteltu siihen jo pitkään, mahdollisesti se asia jota jo teen tulee ottamaan uusia ilmentymisen muotoja seuraavana vuonna ja minun on vain tartuttava tilaisuuksiin sekä pyrittävä tietoisesti rakentamaan ny
Tiedän tehtäväni melko tarkasti, rakennan tälläkin hetkellä edellytyksiä sille että ihmiskuntamme voi siirtyä sulavasti kulta-aikaan. Kaikkea en vielä nykyisen aseman kautta pysty tekemään mutta ainakin tiedän missä minua tarvitaan, tunnen omat voimavaran
Olen tiennyt jo lapsesta asti että roolini on toimia ihmisyhteisön henkisenä rakentajana / Minulle on määrätty elämäntehtävä jonka tarkoitus on viedä ihmisyhteiskuntaa seuraavalle tasolle. Minulla on asema tehtävääni varten / tiedän saavani roolini mukais

Sivuja: [1]
  Tulostusversio  
Kirjoittaja Aihe: Keskitaivas - Rakentajat  (Luettu 1035 kertaa)
0 jäsentä ja 1 vieras katselee tätä aihetta.
caius_on
Satunnainen astroilija
*
Viestejä: 2


Profiili
« : 24.12.2023 12:27:00 »

Ois kiva kuulla mitä muilla on ollut kokemuksia oman roolin suhteen. Vaihtaa ajatuksia . Ns. Vertaistukea, neuvoja, Tunnen että paljon on tapahtumassa ainakin yleisellä tasolla maailmassa, en ole varma mitä minun tulee tehdä vaikkakin tiedän kaksi asiaa joissa olisin hyvä mutta molempiin tarvitsisin siunauksen joltain korkeammalta taholta että asiat oikeasti lähtisivät eteenpäin.

Olen odottanut että asioita tapahtuisi, saisin mahdollisuuden laittaa ideat ja unelmat todella käytäntöön jotka muhineet jo vuosikausi mutta vasta nyt alkavat saamaan selkeämmän muodon.

 Jännä juttu, pitkään olen uudenlaista liiketoimintaa rakentanut (se tarvisi isoja summia rahaa toteutuakseen 100%)

Se kehittyy kyllä jos näin on tarkoitus mutta Aloin ajatella että myös tämä osa voi liittyä tulevaan aika-kauteen. Mitä tietoisemmaksi ajasta tulee näkee syy-seuraus yhteyksiä laajemmin.

Eilen tunsin että aikakausi todella vaihtuu, elämme vanhassa ja uudessa ajassa samaan aikaan. Uusi tulee ja se tulee olemaan hyvyyden laadussa, sitä ennen maailmassa tuhoenergia hävittää asioita jotka eivät henkistä evoluutiomme enää palvele.

Aloin tuottamaan jälleen tekstiä ja yht’äkkiä minulla oli raaka pohja kirjaa varten. Olen tuottanut tekstiä aikaisemminkin, liittyen Idän filosofioihin, esoteriaan, metafysiikkaan, Suomen ja maailmanhistoriaan (vain teorioita jotka kuitenkin pohjautuu siihen tietoon mitä meillä jo on) , ajatuksia yhteiskuntajärjestelmän kehittymisestä, henkisestä evoluutiosta , uskontoihin aina tietäjälaitokseen.

Osa on vain pohdintoja, mutta kirja filosofiasta / tietokirja on aina kypsynyt.

Epävarma olen siitä että mistä aloittaa ja eikö pitäisi olla jokin mandaatti tehdä asioita, pitäähän sitä olla asiantuntijuus tehdä ja sanoa asioita, muuten kukaan ei minua usko vaikka se olisi  järkevän kuuloista. Perehtynyt olen mutta ei maisterin tai tohtorin tutkintoa filosofiasta, uskontotieteistä, valtiotieteistä. Vain liiketoiminnasta on tutkinto mutta ei aiheeni paljon sitä käsittelisi. Ehkä kirjoitan lyhyesti siitä kirjan ja jos se myy saan ”mandaatin” ja hankin kirjoittaessa filosofian / uskontotieteiden maisterin.

Kipinän ei pitäisi antaa siitä varmasti sammua että jotain ei ole, kai lukuisia tekstejä voi silti johonkin julkaista. Henkisen tienkulkija ollut teini-vuosista alkaen, asunut ashramassa, tehnyt Intian matkoja, harjoittanut eri menetelmiä. Kertyyhän jo siitä kokemusta jota yliopisto ei tarjoa ja kun ajatuksia on niin valtavasti on sellainen tunne että moni voisi hyötyä niistä etenkin oman ikäiseni sukupolvi ja tästä nuoremmat tulevaisuudessa ja sittenhän sen näkisi.

Mitään erityistä tarvetta ei ole tehdä mitää numeroa tästä, päinvastoin vaikealta se tuntuu avata niitä asioita, mutta harva on saannut yhtäpaljon tällä saralla. 
tallennettu
anon649572
Satunnainen astroilija
*
Viestejä: 2


Profiili
« Vastaus #1 : 03.03.2024 07:40:48 »

Hei,

Kiitos mielenkiintoisesta avauksesta. Aloitan alkuun kertomalla koosteen kuluneesta vuodesta, koska se oli itselle merkityksellinen ja tapahtuman täyteinen vuosi niin henkisellä kuin fyysisellä tasolla, kuin myös astrologisen syntymäkarttani mukaan. Loppuun kerron vielä, mitä tämä kaikki minulle antoi. Kulunut vuosi oli oman rakentajan roolini kannalta erityisen merkityksellinen.

Minulla oli tapahtumarikas kulunut vuosi 2023. Syntymäkartallani aktivoituivat Merkurius, Kuu, Keskitaivas, Nousumerkki, Mars ja Aurinko (tämäkin vuosi lupaa mielekästä kulta-ajan rakennusta Merkuriuksen, Kuun, Auringon ja Keskitaivaan aktivoitumisilla).

Viime vuoden alussa tapasin ihanan, rakastavan ja viisaan miehen. Molemmat koimme jo ensitapaamisellamme, katsoessamme toisiamme silmiin että tunnemme toisemme ja olemme viettäneet monta elämää yhdessä jo aiemminkin. Tällaista kokemusta en aiemmin ole kokenut, ja hänen kauttaan ymmärsin, mistä rakkaudessa todella on kysymys: ymmärryksestä, läsnäolosta ja olemisesta, jossa kummatkaan ei vaadi toisilta mitään, molemmille riittii, että toinen on sellainen kun on,oma itsensä. Suhteemme oli hyvin tiivis ja avoin, ilman turhaa jännittämistä jo ensitapaamisesta lähtien. Hän tuntui heti kodilta. Ihan kuin hän olisi ollut mieheni aina. Hän jakoi tämän saman kokemuksen kanssani. Tämä rakkaus mullisti koko meidän elämän, ja ilmeisesti monen muunkin, sen verran paljon koimme yhdessä.

Hänen kanssaan kasvoin paljon, ja opin jo eletystä elämästänikin paljon, sekä pääsin käsiksi sisimmässäni olleisiin traumoihin, joista minulla ei ollut tietoakaan. Hän mullisti maailmani täysin, ja hän näytti minulle kuka todella olen, ja opasti minua henkisellä polulla  huimasti eteenpäin.

Hän oli henkisiltä taidoiltaan niin kehittynyt, että oli jo lapsesta asti saanut polulleen mitä maailmaa mullistavia asioita. Aluksi kun hän puhui näistä kokemuksistaan minulle, en millään pystynyt uskomaan, että ne olisivat totta. Olihan minulla hyvin rajoittunut maailmankuva vielä suhteemme alussa korkekoulutukseni johdosta, vaikka pidin itseäni jo valveutuneena ihmisenä. Hän oli kuitenkin aivan eri tasolla, olihan hän ollut vapaa luojaolento jo koko elämänsä, minä taas systeemissä kovin kiinni, vaikka aina koitin tehdä oravanpyörässä tilaa itselleni ja omille kiinnostuksen kohteilleni, ja ennen kaikkea rakkauden ja valon arvoille. Hän kuitenkin avasi rakkauden ja valon aivan uudelle tasolle elämässäni, ja huomasin hänen avullaan, että olin hyvin usein, etenkin työelämässä alistuva ja jopa hyväksikäytetty erinäisin tavoin.

Rakkautemme kukoistus kehitti meitä molempia sellaiseen suuruuteen, joita meistä kumpikaan ei vielä aiemmin ollut saavuttanut. Tämä laitettiin merkille jo ihan valtarakenteiden taholta, ja saimmekin tiellemme mitä rikastuttavia kokemuksia, jotka avasivat meidän tietoisuutta ja ymmärrystä yhteiskunnasta uusille tasoille. Kokemamme johdosta valtarakenteet näyttivät lähes kaikki aseensa kontrolloinnin ja tyrannian suhteen, ja vauhtia ei meidän vuodesta puuttunut. Minä Härkä ja hän Kaksonen, olimme juuri oikea tiimi kulkemaan tiellä eteenpäin ja tasapainottamaan valon kulkua kaiken sen sakeimman pimeyden keskellä, jota kuvitella saattaa, kun valtarakenteet koittavat saada valon sammumaan.

Lopulta elämämme kävi Suomessa turhankin hurjaksi, ja päätimme jatkaa eloa ulkomailla loppuvuodesta. Täälläkin meillä oli vastassa vaikka mitä, ja opimme todella, mitä kaikkea eräs ihmisryhmä on valmis tekemään, pitääkseen tiukasti vanhentuneista rakenteista ja vallastaan kynsin hampain kiinni. Mieheni teki matkamme aikana monia sankarillisia tekoja, joista hän sai kiitosta erinäisten tahojen kautta. Hänet on myös nimetty Oikeudenmukaiseksi kuninkaaksi ja hänen elämänpolkunsa täällä on verrattavissa Jeesuksen tehtävään, niin suuri mieheni todelliselta olemukseltaan on.

Hän kuitenkin väsyi isoista ponnisteluistaan johtuen, ja minäkin olin jo hetken ollut väsynyt. Lopulta pimeän voimat saivat hänet ja hänen maallinen elämänsä päättyi alkuvuodesta täällä, vasta 30-vuoden iässä. Hän kuitenkin jatkaa suurta työtään taivaasta käsin. Hänen energia on vahvasti läsnä, ja hänen avullaan olimme osana maadoittamassa taas jumalallinen rakkaus, feminiini ja maskuliini tasapainossa, osaksi maan värähtelytaajuutta. Ehdimme myös jo kesällä solmia välillemme taivaallisen avioliiton, vaikka virallisesti olimme vasta kihloissa. Rakkautemme todella oli niin suuri, että se sai ison kansainvälisen joukon varuilleen ja he tekivät kaikkensa tuhotakseen sen. Näin aitoa ja isoa rakkautta ei kuitenkaan voi mikään tuhota, tämä energia jatkaa leviämistään täällä maassa.

Kulunut vuosi oli minulle mullistava. Tapasin suuren oppaani ja elämäni rakkauden, ja koimme vajaan vuoden aikana yhdessä enemmän kuin mitä olen koko tähän menneen elämäni aikana kokenut. Oma käsitys itsestä muuttui täysin, hän näytti minulle, että olen taitava ja arvostettava nainen. Hän aina kutsui minua jumalattareksi, ja vasta nyt alan ymmärtämään, mitä hän sillä todella tarkoitti.

Hänen avullaan myös ymmärrän nyt konkreettisesti, että minun ei ikinä tule alistua muiden tahtoon, tai hyväksikäytettäväksi, ei edes työelämässä, mutta ei myöskään uhriutua. Hän antoi minulle paljon työkaluja ja oivalluksia omassa voimassa olemisessa.

Kulunut vuos oli todella Mars-vuosi itselleni. Kaikki kokemani oli valmistanut minua juuri tuohon vuoteen. Kaikki valheelliset ihmissuhteet, rakenteet ja näkemykset sortuivat ympäriltäni pala palalta. Mutta se ei meitä hämmentänyt, tiesimme tapaamisemme ensi hetkellä, että olemme elämää suuremman asian kanssa tekemisissä. Rakkautemme piti meidät viisaudessa, ja hänen viiseutensa ja kultainen olemuksensa antoi minulle aina rauhaa kaiken myllerryksen keskellä. Niin kuin edelleenkin. Suuri universaaliliike on lähtenyt liikkeelle, ja pimeän voimat heikentyivät lähes vuoden mittaisen operaationsa aikana paljon. Elämme todella hienoa aikaa. Minä koin kuin uudestisyntymän tämän kaiken jälkeen, ja olen entistä valmiimpi sieluni tehtävään näinä hienoina aikoina maassa. Tästä vuodesta on tulossa myös mullistava, sen tiedän ja tunnen.

Kaiken tämän kokeman johdosta menetin materialistisen näkemyksen mukaan kaiken. Tämä ei minua kuitenkaan harmita, koska kaiken tämän johdosta ymmärrän nyt kuinka illuusiossa olin todella elänyt, vaikka olin hyvin tietoinen nykyisestä maailman tilanteesta ja sen valheellisuudesta. Käytännössä kuitenkin huomasin, että suurin osa lähipiiristäni koostui valheellisista ihmisistä, jotka tietoisesti halusivat hyväksikäyttää minua omien asioidensa edistämiseen. Olin myös hyvin ohjelmoitu traumojeni kautta (joista en ollut ennen viime vuotta tietoinen), ja kilttinä ja myötätuntoisena luonteena pidin myös muita ihmisiä herkästi kilttinä ja luotettavina. Nyt ymmärrän paremmin itseäni ja pystyn myös paremmin lukemaan toisia ihmisiä, ja tällä hetkellä huomaan herkästi epärehellisyyden jo kaukaa.

Sain siis kaikesta näennäisestä menetyksestä huolimatta jotain paljon suurempaa. Löysin takaisin kotiin, sieluni lähteelle ja ymmärrän paremmin oman roolini tässä kaaottisessa, mutta mullistavassa ajassa. Lisäksi ymmärrän paremmin henkisiä taitojani, ja osaan hyödyntää niitä paremmin arjessani.

Tämä vuosi on itselle uuden rakennuksen aikaa. Ja mielessäni on pyörinyt myös kirjaprojekti, jonka avulla voisin auttaa myös muita näkemään ja kokemaan aidon rakkauden, ja kuinka sen voi valjastaa todelliseksi voimavaraksi arjen haasteisiin. Lisäksi kirjassa voisin myös käsitellä tätä mullistavaa kehitysprosessiani, ja avata konkreettisten esimerkkien avuin kuinka myös muut voisivat päästä syvemmin käsiksi ihmismielen ja käytöksen saloihin, ja täten purkamaan vääristyneet toimintamallit, arvot ja rajoittavat käsitykset itseltä, ja myös käyttämään näitä oivalluksia avuksi ymmärtämään toisten ihmisten perimmäisiä tarkoituksia ja sosiaalisia tilateita paremmin, jotta välttyisivät manipuloinnilta, hyväksikäytöltä ja voisivat olla omassa voimassa tilanteessa kuin tilanteessa.

Olen opiskellut psykologiaa, mutta kuluneen vuoden aikana opin, että nykyisenlainen psykologia ei opeta näistä asioista kuin murto-osan. Mieheni syvä tietämys auttoi itseäni käsittämään nämä asiat vielä paljon syvemmällä tasolla, kuin mitä aiemmin käsitin.

Valoisat tervehdykset kaikille,
Karoliina A
tallennettu
Sivuja: [1]
  Tulostusversio  
 
Siirry: