Sivuja: [1] 2
  Tulostusversio  
Kirjoittaja Aihe: Autoilijan horoskooppi  (Luettu 17885 kertaa)
0 jäsentä ja 1 vieras katselee tätä aihetta.
Oikku67
Vieras
« : 25.06.2006 18:34:19 »

AUTOILIJAN HOROSKOOPPI
Vesimies:
Vesimies on hyvin ihmisystävällinen merkki. Siksi heillä on myös rajaton ymmärrys erilaisia ajotapoja kohtaan. Vesimies tietää, ettei kukaan ole täydellinen ja että virheitä voi sattua kenelle tahansa. Omassa ajamisessaan vesimies on päättäväinen ja myös omaperäinen. Pienet sääntöjen taivuttelut sieltä täältä eivät tuota vesimiehelle tunnon tuskia. Edistyksellisyys on keskeinen luonteen piirre, siksi autonkin pitäisi olla edistyksellinen. Varma valinta vesimiehelle on esim. Lancia Thema.

Kalat:
Kaloilla on autoilussa hieman ongelmia luonteensa vuoksi. He ovat liian herkkiä vaikutuksille ja unohtavat helposti oman ajotapansa liikenteen paineiden keskellä. Niinpä kala voi yllättäen muuttua hyvin hyökkääväksi ja aggressiiviseksi kuskiksi ilman mitään näkyvää syytä. Hänen omin ajotapansa on aivan toisenlainen. Epävarmuus johtaa kaloilla myös liiallisen arvostelun uskomiseen. Kala haluaa autonsa olevan sopuisa ja arvostelua herättämätön. Hänelle voi suositella esim. Opel Vectraa.

Oinas:
Oinas on teiden seikkailija. Kaasujalka on herkkä, ja oinas autoilee uskaliaan omaperäisesti. Elinvoimainen oinas ei halua kyykkiä ruuhkissa, vaan kulkea rullaavasti eteenpäin. Oinaat rakastavat vauhtia ja ohittamista. Pimeillä metsäteillä kaahailua ei oinaan mielestä voita mikään. Oinaan auto on aina vähän aggressiivinen, moottorin pitää olla vähintään kaksilitrainen ja suorasuihkuttava. Huutomerkkiväri ei ole pahitteeksi. Ilman huippuluokan kiihtyvyyttä ei tule toimeen. Oinaan autoksi sopii BMW 320.

Härkä:
Härkä on määrätietoinen autoilija. Hän asettaa päämääränsä ja kulkee niiden mukaan. Härkä ei puikkelehdi sinne tänne muun liikenteen kiusana, vaan kulkee päättäväisesti omaa tietään ja omaa vauhtiaan. Härkäautoilijaa voisikin kutsua myös hieman mielikuvituksettomaksi. Kärsivällinen härkä yleensä saa elämässään ajaa juuri sillä autolla, jolla haluaa, ennemmin tai myöhemmin. Isot ja vahvat, suorituskyvyltään sitkeät autot sopivat härälle. Härälle omiaan ovat esimerkiksi isot Volvot.

Kaksoset:
Kaksosta on vaikea saada hermostumaan mistään. Yllättävät tilanteet liikenteessä eivät saa kaksosta pois tolaltaan, sillä kaksonen osaa mukautua. Jos auton moottori alkaa yhtäkkiä keittää, kaksoselle ei tuota minkäänlaisia ongelmia jatkaa esimerkiksi peukalokyydillä. Perillä kaksonen luultavasti on ajallaan ikävästä moottorin piiputtamisesta huolimatta. Kaksosta ei häiritse se, että jollakin muulla on isompi ja parempi auto kuin hänellä, koska hän on täydellisesti sinut sen auton kanssa, mikä hänellä kulloinkin sattuu olemaan. Kaksoselle voikin suositella mitä autoa tahansa, sillä jo hetken päästä kaksonen tuntee sen täydellisesti omakseen.

Rapu:
Rapu on aikamoinen päällepäsmäröijä. Hän johtaa muita, mutta ei halua olla muiden johdettavana. Ruuhkissa hän pyrkii kärkeen ja mieluiten niin, että loppujen lopuksi kukaan ei roiku hänen perässään. Rapu ei kuitenkaan ole hyökkäävä autoilija. Tavoitteisiinsa hän pääsee pikemminkin sitkeytensä ansiosta. Rapu arvostaa autossaan samoja piirteitä kuin itsessään. Johtaja-ainesta pitäisi löytyä, mutta ei missään tapauksessa liian huomiota herättävästi. Siksi rapu autoilisi mieluiten Audi 100:lla.

Leijona:
Leijona on kuninkaallinen merkki, ja se näkyy myös hänen autoilussaan. Leijona autoilee luonteensa mukaisesti - itsevarmasti. Häntä ei liikenne pelota, hän tietää syntyneensä voittamaan. Muihin tiellä kulkijoihin leijona suhtautuu suvaitsevasti. Hänellä on ylhäisyydessään varaan siihen. Leijona ajaa, mutta antaa myös muiden ajaa. Leijona autoilee mielellään suuremmalla autolla, kuin mihin hänellä itse asiassa olisi varaa. Auto on hänelle statussymboli ja osa edustavaa julkisivua. Leijonan auto ei voi todellakaan olla mikä tahansa. Suositeltava on esimerkiksi Jaguar.

Neitsyt:
Neitsyt pyrkii autoilussaan pikkutarkkuuteen ja täydellisyyteen. Hän noudattaa sääntöjä silloinkin, kun kukaan ei ole katsomassa. Neitsyen kyydissä voi helposti hermostua. Hän ei tee u-käännöksiä, ei pysäköi väärin äärimmäisessä hädässäkään eikä takuulla aja ylinopeutta. Neitsyen mielipuuhaa liikenteessä on muiden virheiden huomioiminen. Ehkä hänen olisi pitänyt alkaakin liikennepoliisiksi. Neitsyen huippuhetki tulee, kun hän näkee ratsiaan jääneiden eskadroonat. Hän tiesi jälleen paremmin. Neitsyen pedanttiin maailmaan sopii VW Golf.

Vaaka:
Vaa’at ovat rauhallisia ajajia, todellisia teiden ritareita. He ovat kohteliaita ja ottavat aina myös muut tiellä liikkujat huomioon. Toisten hyvinvointi on heille yhtä tärkeää kuin omansakin. Jos kaikki autoilijat olisivat vaakoja, ei maantiellä tarvitsisi stressaantua. Ikävä kyllä näin onnellisesti asia ei ole. Vaa’at ovat aina vähemmistönä liikenteessä, mutta he ovat sitä näyttävästi, koska vaaka pyrkii täydellisyyteen autonsa suhteen. Auton pitää olla “hieno” ja “viimeisen päälle”. Siksi vaaka sopii esim. Citroën XM:n rattiin.

Skorpioni:
Skorpionit omistautuvat mielellään täydellisesti jollekin asialle. Jos se nyt sitten sattuu olemaan autoilu, se sitten on autoilu. Silloin skorpioni tietää autoista kaiken. Hän osaa korjata, hän tietää huippunopeudet, tunnistaa vuosimallit ja hallitsee hintahaitarit. Autoilu ei ole hänelle siirtymistä paikasta toiseen, vaan autoilu on tärkeä elämän sisältö. Auto on skorpionista upea asia. Autoileva skorpioni valitsee mielellään pelin, joka mahdollistaa esimerkiksi kerhoon liittymisen ja kokonaisvaltaisen osallistumisen. Alfa Romeo sekä uutena että käytettynä vastaa hyvin skorpionin haasteeseen.

Jousimies:
Jousimies on perusolemukseltaan hilpeä, eikä hän jaksa ottaa liikenteeseenkään liittyviä asioita liian vakavasti. Turha murehtiminen ei kuulu jousimiehen tuotekuvaan, joten autoilukin on hänelle positiivinen kokemus. Tulimerkkinä jousimies edustaa toimintaa. Kovaa ajaminen on hänelle normaalia ajamista. Toisaalta jos tie on tukossa, saattaa hän yllättäen tyytyä muiden vauhtiin. Jousimiehellä ei ole mitään erityistä suosikkiautoa. Hänen suosikkiautonsa löytyy aina siitä hintaryhmästä, johon hänellä on varaa.

Kauris:
Kauris välttää liikenteessä riskien ottamista. Tai jos hän joutuu ottamaan, hän tekee sen erittäin harkitusti. Kauriin autoilu on tylsää ja ennalta arvattavaa. Takuulla turvallista menoa. Kauris on erittäin kunnianhimoinen. Hän aloittaa pienestä autosta ja auto kerrallaan vaihtaa suurempaan. Auto kertoo samalla myös hänen edistymisestään urallaan. Kauriin kaiken kattava konservatiivisuus paljastuu hänen lopullisessa autotavoitteessaan. Kuvia kaatamaton kauris näkisi itsensä erittäin mielellään iso Mercedes-Benzin omistajana.


Tämän löysin: http://www.kainuunosku.net/kainuunwwwsivut/
tallennettu
MillaMiuMau
Kohtuuastroilija
**
Viestejä: 150



Profiili
« Vastaus #1 : 25.06.2006 22:18:45 »

Rapu:
Ruuhkissa hän pyrkii kärkeen ja mieluiten niin, että loppujen lopuksi kukaan ei roiku hänen perässään.

 2funny

Allekirjoitan täysin  Grin

tallennettu

Askendentti Härkä
Aurinko Rapu
Kuu Kaksoset
Merkurius Rapu
Venus Kaksoset
Mars Neitsyt
Risama
Kohtuuastroilija
**
Viestejä: 217



Profiili
« Vastaus #2 : 26.06.2006 07:09:59 »

Neitsyt:
Neitsyen mielipuuhaa liikenteessä on muiden virheiden huomioiminen. Ehkä hänen olisi pitänyt alkaakin liikennepoliisiksi. Neitsyen huippuhetki tulee, kun hän näkee ratsiaan jääneiden eskadroonat.


Juu-uh, näin se on nähtävä... Tongue
tallennettu

Anna minulle rohkeutta muuttaa ne asiat, jotka voi ja täytyy muuttaa; anna minulle voimaa myöntää ne asiat, joita ei voi muuttaa; ja anna minulle viisautta erottaakseni, mikä kumpaankin on.
- Franciscus Assislainen -
Marion
Kanta-astroilija
***
Viestejä: 254



Profiili
« Vastaus #3 : 26.06.2006 07:41:28 »

Kaksoset:
Kaksosta on vaikea saada hermostumaan mistään. Yllättävät tilanteet liikenteessä eivät saa kaksosta pois tolaltaan, sillä kaksonen osaa mukautua. Jos auton moottori alkaa yhtäkkiä keittää, kaksoselle ei tuota minkäänlaisia ongelmia jatkaa esimerkiksi peukalokyydillä. Perillä kaksonen luultavasti on ajallaan ikävästä moottorin piiputtamisesta huolimatta. Kaksosta ei häiritse se, että jollakin muulla on isompi ja parempi auto kuin hänellä, koska hän on täydellisesti sinut sen auton kanssa, mikä hänellä kulloinkin sattuu olemaan. Kaksoselle voikin suositella mitä autoa tahansa, sillä jo hetken päästä kaksonen tuntee sen täydellisesti omakseen.


 smitten  smitten  smitten  smitten
tallennettu
taiska
Astroholisti
*****
Viestejä: 2149


Silmät ovat sielun peili :)!


Profiili
« Vastaus #4 : 26.06.2006 08:39:01 »

Oinas:
Oinas on teiden seikkailija. Kaasujalka on herkkä, ja oinas autoilee uskaliaan omaperäisesti. Elinvoimainen oinas ei halua kyykkiä ruuhkissa, vaan kulkea rullaavasti eteenpäin. Oinaat rakastavat vauhtia ja ohittamista. Pimeillä metsäteillä kaahailua ei oinaan mielestä voita mikään. Oinaan auto on aina vähän aggressiivinen, moottorin pitää olla vähintään kaksilitrainen ja suorasuihkuttava. Huutomerkkiväri ei ole pahitteeksi. Ilman huippuluokan kiihtyvyyttä ei tule toimeen. Oinaan autoksi sopii BMW 320.

Ehkäpä passaa aika hyvin minuun  Grin  2funny
tallennettu

Trooppinen Oinas, Kuu Kauris, Asc Leijona
Sideerinen Kalat, Kuu Jousimies,Meridiaani Vesimies
Punainen sähköinen(spektrinen) taivaanvaeltaja
Kiinalainen: Metalli Rotta, egona Hevonen
Egyptiläinen: Isis
Asteekki merkki: Acatl eli Ruoko
Druidi: Pähkinäpensas
Kiinalainen: Rotta , Feng Shui 472
puntari
Kohtuuastroilija
**
Viestejä: 80


Sininen rytminen myrsky


Profiili
« Vastaus #5 : 26.06.2006 12:16:19 »

Helouu pitkästä aikaa!

Juu olen tai tunnen olevani melko tyypillinen vaaka-autoilija tosin mulle ei ole niin kovin täkeää onko se auto "viimmesen päälle" kunhan on hyvässä kunnossa. Täytynee käydä kokeilemassa tuo citroen eun en ole moisella kuunaan ajanut. Nyt pössyttelen vanhalla volvolla josta kyllä tykkään kovin (460 turbo)
tallennettu

Kaikki aika käytössäsi - tämä hetki
Oikku67
Vieras
« Vastaus #6 : 26.06.2006 16:26:23 »

Leijona:
Leijona on kuninkaallinen merkki, ja se näkyy myös hänen autoilussaan. Leijona autoilee luonteensa mukaisesti - itsevarmasti. Häntä ei liikenne pelota, hän tietää syntyneensä voittamaan. Muihin tiellä kulkijoihin leijona suhtautuu suvaitsevasti. Hänellä on ylhäisyydessään varaan siihen. Leijona ajaa, mutta antaa myös muiden ajaa. Leijona autoilee mielellään suuremmalla autolla, kuin mihin hänellä itse asiassa olisi varaa. Auto on hänelle statussymboli ja osa edustavaa julkisivua. Leijonan auto ei voi todellakaan olla mikä tahansa. Suositeltava on esimerkiksi Jaguar.


 Grin  Juu, tosi itsevarmasti.. tosin aiheetta.
Ei pelota liikenne.. "pois alta risut ja ..."
Suvaitsevainen.. mitä se on?? *törppöjä tiet pullolaan* knuppel2  Wink
Tahtoisin oranssin Hummerin
http://www.dieselstation.com/wallpapers/Hummer-SUT/Hummer-SUT-009.jpg
eipä ois cittarin parkkiksella monta samanlaista..
Grin

Kakkosvaihe pitäisi huomenna ajaa loppuun... Kääk  Cheesy

Tsemppiä kakkosvaiheeseen annaelen, hyvin se menee!!
     (http://www.cosgan.de/images/smilie/verschiedene/f050.gif)  Oikku67
  (http://www.cosgan.de/images/smilie/liebe/s020.gif)
tallennettu
Elämänilo
Astroholisti
*****
Viestejä: 6358


Iloa, Valoa ja Rakkautta kaikille


Profiili
« Vastaus #7 : 27.06.2006 17:30:26 »

Hei Ystäväin

Vaaka:
Vaa’at ovat rauhallisia ajajia,
todellisia teiden ritareita.
He ovat kohteliaita
ja ottavat aina myös muut tiellä liikkujat huomioon.
Toisten hyvinvointi on heille yhtä tärkeää kuin omansakin.
Jos kaikki autoilijat olisivat vaakoja,
ei maantiellä tarvitsisi stressaantua.
Ikävä kyllä näin onnellisesti asia ei ole.
Vaa’at ovat aina vähemmistönä liikenteessä,
mutta he ovat sitä näyttävästi,
koska vaaka pyrkii täydellisyyteen autonsa suhteen.
Auton pitää olla “hieno” ja “viimeisen päälle”.
Siksi vaaka sopii esim. Citroën XM:n rattiin.

(http://smileys.smileycentral.com/cat/12/12_7_4.gif)   


 smitten  Elämänilo   smitten
tallennettu

aurinko merkurius mars neptunus vaaka , askendentti vesta neitsyt , venus IC saturnus juno skorpioni , jupiter uranus pluto leijona , chiron ceres kauris , kuu pallas kuunsolmu jousimies , MC harka
täysikuu
Astroholisti
*****
Viestejä: 1591


Elämä on seikkailu


Profiili
« Vastaus #8 : 27.06.2006 19:25:14 »



Rapu
Ajelee Audilla, niin tekee....mut isommalla Grin
Just, just
tallennettu
*yildirim*
Astroholisti
*****
Viestejä: 1922



Profiili WWW
« Vastaus #9 : 01.02.2007 10:39:21 »

Kärsivällinen härkä yleensä saa elämässään ajaa juuri sillä autolla, jolla haluaa, ennemmin tai myöhemmin. Isot ja vahvat, suorituskyvyltään sitkeät autot sopivat härälle. Härälle omiaan ovat esimerkiksi isot Volvot.

pitää paikkansa...jos puhutaan oikeasti isosta eikä mistään henkilöautosta.auton pittää olla sellaanen ettei pienet esteet mennoo haittaa...
tallennettu

pura
Vieras
« Vastaus #10 : 02.02.2007 19:03:37 »

Rapu:
 ..päällepäsmäröijä. ..johtaa muita, ..ei halua olla muiden johdettavana..  pyrkii kärkeen ja mieluiten niin, että loppujen lopuksi kukaan ei roiku hänen perässään. Rapu ei kuitenkaan ole hyökkäävä autoilija. Tavoitteisiinsa hän pääsee pikemminkin sitkeytensä ansiosta.... ei missään tapauksessa liian huomiota herättävästi. Siksi rapu autoilisi mieluiten Audi 100:lla. Shocked ei kun Volvolla  :Smiley
tallennettu
maarita
Astroholisti
*****
Viestejä: 1080



Profiili
« Vastaus #11 : 02.02.2007 20:28:05 »

Neitsyt:
Neitsyt pyrkii autoilussaan pikkutarkkuuteen ja täydellisyyteen. Hän noudattaa sääntöjä silloinkin, kun kukaan ei ole katsomassa. Neitsyen kyydissä voi helposti hermostua. Hän ei tee u-käännöksiä, ei pysäköi väärin äärimmäisessä hädässäkään eikä takuulla aja ylinopeutta. Neitsyen mielipuuhaa liikenteessä on muiden virheiden huomioiminen. Ehkä hänen olisi pitänyt alkaakin liikennepoliisiksi. Neitsyen huippuhetki tulee, kun hän näkee ratsiaan jääneiden eskadroonat. Hän tiesi jälleen paremmin. Neitsyen pedanttiin maailmaan sopii VW Golf.

No joo, minusta helpottaa huomattavasti liikenteessä oloa kun noudattaa sääntöjä.

Turha riskinotto vaan stressaa.


 smitten    maarita          smitten
tallennettu

*Aurinko, Venus ja Neptunus Neitsyt
*Nouseva Vaaka
*Kuu, Saturnus ja Uranus Härkä
*Merkurius, Pluto ja Ceres Leijona
*Mars Kauris
*Jupiter Oinas
*Chiron Rapu

*Maya, Sininen Magneettinen Kotka
*Kiinalainen Jänis
Riitta
Astroholisti
*****
Viestejä: 2899



Profiili
« Vastaus #12 : 03.02.2007 01:04:26 »

Jep, kun olin Suomessa minullahan harkana oli VOLVO ja tietysti ajoin omaa tahtiani.
tallennettu
Linnanneito
Satunnainen astroilija
*
Viestejä: 12



Profiili
« Vastaus #13 : 03.02.2007 18:14:56 »

 Grin Grin Grin Naurunappiin osui. Kyllähän tuo ravun luonnehdinta ainakin osui ja upposi - sanoo päivittäin työkseen autoileva  Tongue. Kenen takavalot näkyy?!?!  coolsmiley
tallennettu
Esmiralda
Astroholisti
*****
Viestejä: 5773


Minne tie vie...


Profiili WWW
« Vastaus #14 : 03.02.2007 19:10:22 »

En todellakaan tykkää (rapuna) että kukaan on edessäni tai läähättää niskassani. Grin

Vaikka en kärkkäile mielelläni, niin saatan vaikka ajaa pysänköintipaikalle odottamaan laajempia näkymiä.
tallennettu

Nousu Skorpioni (Jousimies)
Chiron Skorpioni
Aurinko, Venus ja Merkurius Rapu
Kuu Kalat       
Pluto ja Saturnus Leijona
Jupiter Jousimies
Mars Neitsyt
Neptunus Vaaka
Uranus ja Ceres Kaksonen

Maya, Punainen Itsevallitseva Kuu
Kiinalainen Rotta
Kelttiläinen Omenapuu

OLLAAN IHMISIKS
Sivuja: [1] 2
  Tulostusversio  
 
Siirry: