Sivuja: [1]
  Tulostusversio  
Kirjoittaja Aihe: HENKINEN ÄITIYS  (Luettu 5096 kertaa)
0 jäsentä ja 1 vieras katselee tätä aihetta.
Arkiviisu
Vieras
« : 11.04.2008 21:20:55 »





HENKINEN ÄITIYS


Äiti Mariaa kanavoinut Pamela Kribbe
15.12.2007 Tilburg, Alankomaat
Cosmic Lighthouse -verkkolehti, numero 04/2008 ( www.cosmiclighthouse.com)
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine

Rakkaat ystävät,

Olen täällä suuren ilon kera ja sydän avoimena teille kaikille. Olen Maria. Olen ollut Jeesuksen äiti. Edustan Kristus-energian feminiinipuolta, mikä syntyy nyt maan päälle aina vain suuremmassa määrin. Feminiinienergia on ollut kauan tukahdutettuna yhteiskunnassanne ja myös sydämissänne.

Feminiinienergia on luomakunnan perusvoima, Kaikkeuden perustanlaatuinen osa. Se synnyttää elämän ja virtaa kaikissa. Ilman sitä teitä ei olisi - sieluna eikä ihmisenä. Energian feminiinivirtaus kuljettaa myös taikaa tänä aikana ja se haluaa valaista nyt joulukuussa pimeyden sekä sisäiset kamppailunne ja raskaammat mielialanne.

Mietitte joskus, mitä varten tämä kaikki on, tämä elämänne maaplaneetalla. Kerron teille, että se on arvokasta ja palvelee tarkoitusta. Teette täällä tärkeää työtä. Olemuksellanne on vaikutusta kaikkeen elämään ympärillänne - tuotte muutoksen maailmaan. Tämän ei kuitenkaan tarvitse olla huomionne keskipiste. Teidän ei tarvitse ollenkaan keskittyä toisiin vaikuttaaksenne.

Salaisuus on siinä, että teidän täytyy keskittyä yksinomaan itseenne ja olemuksenne vilpittömyyteen. Kun täytytte rakastavasta tietoisuudesta, sen hyväksynnästä kuka olette kaikkine puolinenne, luotte kanavan, jonka kautta valo tulee helposti teihin ja virta automaattisesti myös toisiin. Teidän todellakin tarvitsee kiinnittää huomiota vain itsenne toteuttaaksenne tehtävänne täällä maan päällä.

Tässä yhteydessä haluaisin puhua teille tänään siitä, miten voitte olla henkinen äiti itsellenne. Edustan äitienergiaa kristillisessä perinteessä. Mutta mitä se oikeastaan merkitsee? Äitiys on feminiinienergian merkittävä osa: äiti nähdään luonteeltaan elämän antavana, hoivaavana ja välittävänä. Mutta onko tämä koko kuva? Historian saatossa minusta loihdittuja kuvia on vääristelty ja tulkittu väärin. Haluaisin siksi kertoa teille vähän elämästäni maan päällä, silloin kun olin Jeesuksen äiti.

Minut on usein kuvattu pyhimyksenä, mutta en varmasti ollut sellainen elämäni aikana. Olin tavallinen, verta ja lihaa oleva nainen. Tunsin suuria tunnemyllerryksiä ja minulle on tuttua se, mitä käytte läpi elämässänne. Tulin myöhään synnyinperheeseeni - seitsemäntenä lapsena jolla oli monia vanhempia sisaria ja veljiä. Olin melko voimakastahtoinen lapsi. Lapsena opin varhain, että minun oli pidettävä huolta itsestäni eikä minun pitänyt luottaa toisiin. Vanhempani olivat minua varten, mutta en ollut heidän huomionsa keskipiste. Tämä kuitenkin sopi jossain määrin luonteeseeni, sillä rakastin olemista omassa mielikuvitusmaailmassani ja kulkemista yksin.

Tytöksi olin aika rohkea ja seikkailunhaluinen. Minulla oli myös voimakas sisäinen aistimus enkä poikennut tuosta opastuksesta helposti. En ollut kovin huolissani siitä, mitä muut ajattelivat minusta. Minulla oli vanhempia veljiä, jotka silloin tällöin kiusasivat minua, ja siksi käsitin varhain, että minun oli välttämätöntä rakentaa ylpeyttäni ja itsearvostustani, jotta saatoin olla se, kuka olin.

Olin vähän erilainen. Pystyin aistimaan energioita ja minulla oli taipumusta "katsoa ihmisten läpi". Usein heidän rupatellessaan saatoin tuntea, että he kätkivät asioita, tunteita, jotka olivat väkivaltaisia tai raskaita, kun taas heidän käyttäytymisensä oli pinnalta tyyntä ja asettunutta. Tämä hämmensi minua lapsena. Tunsin, että jokin oli vialla, ja ihmettelin miksi, muttei kukaan selittänyt sitä minulle. Olin siksi myös toisinaan yksinäinen lapsi ja tunsin usein itseni väärinymmärretyksi. Rakastin luonnossa olemista ja pidin talon ympärillä olleista eläimistä.

Pahin minulle lapsuudessa sattunut asia oli äitini kuolema. Olin silloin vielä melko nuori, teini-ikäinen. Äitini oli suhteellisen vanha, koska olin syntynyt myöhään. Hänen kuolemansa oli minulle ensimmäinen kohtaaminen menetyksen kanssa. Se oli hyvin tuskallinen kokemus ja tunsin murenevani ja tulevani hylätyksi. Kun istuin hänen vierellään kuolinvuoteella, tuntui, kuin olisin menettänyt osani. Osa minusta näytti häviävän peruuttamattomasti pois. Enkä pystynyt pitämään siitä kiinni, minun oli päästettävä irti. Tämä seikka osoittautui suurimmaksi oppitunniksi, joka minun oli elämässäni opittava: irtipäästäminen.

Otan nyt suuren loikkauksen eteenpäin, aikaan jolloin poikani Jeesus syntyi. Aivan kuin kuka tahansa äiti, jumaloin pikkuvauvaani ja halusin suojata sitä harmeilta. Alussa en niinkään käsittänyt, että Jeesuksessa oli jotain erityistä. Sen tiesin - koko elämäni ajan - että näkymätön käsi ohjaa elämäämme. Aistin, että jokin suurempi toimi elämässämme, jokin mitä emme voi taivuttaa tahtoomme, inhimillisiin tarpeisiimme ja haluihimme. Tiesin myös, että tämä suurempi voima oli hyväntahtoinen ja viisas. On viisautta, mitä emme voi usein ihmismielellämme tajuta. Vasta jälkeenpäin käsitämme, että elämä tuo meille juuri sitä, mitä tarvitsemme. Tapahtuessaan tilanne voi vaikuttaa julmalta ja epäoikeudenmukaiselta.

Ja tältä minusta vaikutti kasvattaessani Jeesusta. Kun hän kasvoi, tuli pian selväksi, että hänessä oli jotain erityistä. Hänellä oli huomioita herättäviä lahjoja ja taitoja ja hän oli voimakastahtoinen, aivan kuin minä olin ollut lapsena. Tunnistin tämän erityisenergian hänessä toisaalta erittäin hyvin, mutta toisaalta minusta se tuntui hyvin vaikealta. Äitinä haluaa suojella lastaan maailman pahoilta voimilta. Mutta poikani ei halunnut suojelua. Hän halusi puhua ja loistaa valoaan avoimesti maailmalle. Häntä kuljetti sisäinen tehtävä, suurempi voima, joka opasti häntä seuraamaan omaa polkuaan muutoksen tuomiseksi maailmaan.

Minulta vaati monta vuotta ja paljon ahdistusta hyväksyä se. Sillä hänen julkinen esiintymisensä aiheutti epäluottamusta vallinneessa järjestyksessä ja hänelle koitui riskejä. Hän rikkoi tiettyjä sääntöjä ja rajoja ja siksi hänet haastettiin ja häntä myös uhattiin. Vähitellen minun oli päästettävä irti pelostani ja tarpeestani kontrolloida häntä ja tehtävä tilaa sille ainutlaatuiselle valolle, jota hän tuli tänne tuomaan.

Maallisilla termeillänne ilmaistuna voitaisiin sanoa, että minun oli päästettävä irti äitiydestäni. Minun oli päästettävä irti siitä osastani, jolla oli taipumusta olla ahdistunut, määräilevä ja kontrolloiva. Lopulta käsitin, ettei hän ollut minun lapseni. Kyllä, hän oli syntynyt kauttani, kehoni kautta, mutta hän ei ollut minun. Hän oli itse oikeutettu kypsä sielu, joka halusi muotoilla ja luoda oman elämänsä omalla tavallaan. Lisäksi häntä tukivat tässä taivaalliset voimat, jotka kannattivat hänen erityispolkuaan.

Mutta eikö tämä päde meihin kaikkiin? Sillä jokaisella maan päälle tulevalla lapsella on erityispolku, oma polkunsa, jonka tämä sielu on valinnut. Tämä teidän pitäisi äitinä käsittää ja kunnioittaa sitä. Heti kun lapsi tulee kohdusta, täytyy opetella antamaan hänen olla ja luottamaan hänen sisäiseen voimaansa ja kykyihinsä ratkaista ne ongelmat, joita hän kohtaa elämänsä aikana.

Lopulta, sehän oli Jeesuksen valinta kuolla ristillä. Hän salli sen tapahtua. Minun oli tunnustettava se tosiasia, että tämä oli hänen päätöksensä, joka kuului hänen sielunsa polkuun ja oli siksi tarkoituksenmukainen. Itkin katkeria kyyneleitä ja sydämeni oli täynnä pimeyttä ja epätoivoa, kun katselin hänen kuolemaansa. Älkää luulko, että minun oli helppoa päästä yli surustani ja saada rauha tapahtuneen osalta. En ollut pyhimys. Se järkytti minua ja se todellakin oli "sieluni pimeä yö".

Samalla tämä kokemus opetti minulle suuren totuuden ja lopulta se toi minulle äärettömän vapautumisen. Mutta tämä tuli jälkeenpäin. Jeesuksen läsnäolo elämässäni kohotti minua ja lopussa sallin itseni kohota. Tämä oli rohkein teko tuossa elämässäni. Jeesuksen kautta tullut Kristus-energia haastoi minut näkemään hänen kuolevan raakojen tappajien käsissä ja kuitenkin luottamaan tuohon suurempaan voimaan, tuohon korkeampaan viisauteen, joka opastaa meitä kaikkia.

Antautuminen ja suruni luovuttaminen tälle viisauden korkeammalle lähteelle herätti minut syvemmillä tasoilla. Se herätti korkeamman itseni ja sai sen tulemaan esiin tuon maallisen elämäni aikana. Aloin todella käsittää, että sisäistä rauhaa ja vapautta, mitä te kaikki niin kovasti kaipaatte, ei voi koskaan saavuttaa haluamalla kontrolloida elämää.

Äitiys minun kulttuurissani kuitenkin liittyi kiinnittymiseen ja kontrollointiin. Sanottiin, että hyvä äiti menee läpi harmaankin kiven lastensa puolesta eikä koskaan lakkaa taistelemasta heidän vuokseen. Vaikka ehdoton rakkaus joskus ottaakin sitkeyden ja hellittämättömyyden muodon, minulle todellinen äitiys merkitsi sitä, että päästin irti peloistani ja odotuksistani Jeesuksen osalta.

Suurin saavutukseni oli, että päästin irti Jeesuksesta ja annoin hänen olla sitä, kuka hän oli. Vasta silloin pystyin tuntemaan sen pakahduttavan kauneuden ja puhtauden, kuka hän oli ja mitä hän edusti. Vasta silloin pystyin todella olemaan häntä varten tasavertaisena, sielukumppanina ja äitinä sanan henkisessä merkityksessä. Tämä oli raskain tehtäväni: oppia olemaan henkinen äiti ja päästämään irti maallisen äidin tunteista.

Kun kuolin tuossa elämässä ja siirryin tähän ulottuvuuteen, olin toisaalta väsynyt ja riutunut. Olin kokenut hyvin paljon ja käynyt läpi hyvin monia tunteiden ylä- ja alamäkiä. Mutta toisaalta tunsin todella rikastuneeni. Suuri valo oli koskettanut minua ja sen kautta korkeampi itseni oli pystynyt tulemaan esiin ja ilmentymään maan päällä. Olin päästänyt irti, olin hyväksynyt pohjimmiltani, että asiat olivat niin kuin olivat. Päästin irti maallisesta äitiydestäni (huolestuneen, hallitsevan äitiyden mielessä) ja minusta oli tullut äiti henkisessä mielessä.

Teitä kaikkia kutsutaan tulemaan henkiseksi äidiksi itsellenne. Te kaikki kamppailette intensiivisesti tiettyjen negatiivisten osienne kanssa. Nämä ovat tunnetukoksia tai negatiivisia uskomuksia itsestänne. Yrittäkää katsoa tilannetta henkisen äidin silmin: ei äidin joka haluaa ratkaista kaiken, vaan äidin joka näkee ainutlaatuisen energianne ja antaa sille tunnustusta. Äidin joka ei halua muuttaa teitä, vaan kunnioittaa teitä sellaisena, kuka olette.

Tuntekaa tällaista äitienergiaa jonkin aikaa. Voitte aistia tämän energian sellaisena, joka säteilee minusta, mutta ei ole minun. En omista sitä. Se on enemmänkin värähtelyä tai tietoisuustaso, jolle minun oli kohottava vapautuakseni. Se on universaalia ja teidän kaikkien käytettävissänne. Se on perintönne, sillä teidän kaikkien on tarkoitus tulla henkiseksi äidiksi Kristus-lapselle sisällänne.

Voitte päästä henkisen äitiyden energiaan lopettamalla hetkeksi yrityksen ratkaista ongelmianne ja vain katsomalla niitä - sallimalla niiden olla jonkin aikaa. Voitteko aikaansaada rakkauden ja kiitollisuuden tunteen itseänne kohtaan, kun teillä on tämä ongelma? Se on alku.

Muistakaa, miten äiti katsoo vastasyntynyttä lastaan. Toisaalta siinä on fyysisen läheisyyden intiimiyttä ja toisaalta ikään kuin katsotaan lasta kaukaa, koska ollaan täynnä kunnioitusta sen olemuksen suurta ihmettä kohtaan. Niin pieni olento ja kuitenkin eheä ja kokonainen - eikä vain fyysisesti, vaan myös henkisesti. Kypsä sielu, jonka on määrä seurata omaa polkuaan elämässä. Mikä ihme!

Uskalla nyt katsoa itseäsi tällä tavalla. Luo nyt vähän etäisyyttä itseesi ja oivalla, miten olet kulkenut aivan omaa polkuasi koko elämäsi ajan ja miten olet aina yrittänyt rakentaa tyydyttävän todellisuuden itsellesi. Virheitä tehdessäsikin - kuten te niitä kutsutte - yrität parhaasi voidaksesi luoda onnellisuutta tai löytää tien ulos tuskasta ja epätoivosta. Anna itsesi olla vähän aikaa ja salli armeliaasti nämä virheet. Et ole täällä ollaksesi täydellinen. Siitä tulisi itse asiassa tylsää. Olet täällä elääksesi, kokeaksesi ja siirtyäksesi kokemustesi läpi tuntien ihmetystä, vaikka ne olisivat negatiivisiakin.

Pahinta mitä teille voi ihmisenä tapahtua, on se, että te ette enää liiku, ette ole enää avoin uuden kokemiselle. Tämä tapahtuu, kun jäätte täysin kiinni johonkin ongelmaan tai uskomusjärjestelmään. Aina kun tunnette olevanne täysin jumissa eikä teillä näytä olevan muuta vaihtoehtoa, kuin passiivisesti kestää kurjuutta elämässänne, niin olette henkisesti kuollut. Elämässänne ei ole enää tilaa, ei ilmaa hengittää, ei ihmeen tuntua.

Jos tilanne on tämä, yrittäkää ottaa vähän etäisyyttä tilanteesta tai ongelmasta. Yrittäkää hengittää sen ympärille. Kuvitelkaa, että tuolla ongelmalla on paikka kehossanne, esim. sillä missä tuntuu kireältä tai kipeältä, ja antakaa hengityksenne virrata vaivattomasti tuota paikkaa kohti ja ympäröidä se tilalla. Tuntekaa ilman kevyen henkäyksen ympäröivän tuo kireä ja kouristunut energia ja tunnistakaa siinä sielunne alkuperäinen kipinä. Se on puhdasta tietoisuutta ja ihmeen tuntua.

Muistakaa, että olette täällä vain tilapäisesti. Teidän ei tarvitse ottaa tätä niin vakavasti! Kyse on pelistä, mahtavasta pelistä ja silmän räpäyksessä olette takaisin toisella puolella - ja muistatte. Teidän ei tarvitse tehdä kaikesta niin raskasta. Tämä on vain yksi hetki ajassa. Hengittäkää sisään taas tilaa ja laajentakaa itseänne, avautukaa ja kohotkaa tuon ongelman yläpuolelle. Olette paljon suurempi kuin se. Tuntekaa, miten asiat alkavat taas liikkua siinä tilassa, minkä luotte hengityksellänne.

Jos tuntuu suorastaan mahdottomalta löytää tilaa sisälle, yrittäkää liikkua fyysisesti. Tehkää mitä tahansa, paitsi ajattelette tuota ongelmaa. Menkää ulos, tehkää kävelylenkki, keskittäkää huomionne johonkin muuhun vain saadaksenne energian liikkumaan ja yhdistyäksenne taas hengityksen virtaan, ihmeen tuntuun, siihen valoon mikä olette.

Mielenne poistaminen ongelmasta tuo teille uusia vastauksia, uusia näkökulmia. Vastaukset eivät koskaan tule tahdostanne tai mielestänne. Jos vaaditte, että "minun on keksittävä nyt, mitä minun tarvitsee tehdä", niin aiheutatte itsellenne painetta ja joudutte jumiin. Vastaus tulee aina laajentamalla ja avaamalla tietoisuuttanne, ei sitä kaventamalla ja kovasti keskittämällä. Jos mielenne on pakkomielteinen ja levoton ettekä näytä pystyvän päästämään irti, liikkukaa fyysisesti - menkää juoksemaan, kävelemään tai uimaan, tavalla ei ole merkitystä. Fyysinen liike tyynnyttää energiaa päässänne.

Yhdistymällä henkiseen äitiin sisällänne voitte antaa itsellenne taas tilaa. Otatte askeleen taaksepäin, päästätte irti itsenne tuomitsemisesta ja tämä saa aikaa uutta tilaa olla. Negatiivisille asioillekin annetaan tilaa, kun äiti sisällänne käsittää, että ne ovat jostain syystä - niillä on määrätty syy menneisyydessä. Kun teistä tuntuu hyvin surulliselle tai pettyneelle, kuvitelkaa äidin käsi olkapäällenne. Tuntekaa hänen hienovarainen, mutta kuitenkin lohduttava kosketuksensa.

Aidon äidin täytyy pelkästään katsoa teitä ja hän näkee yhdellä silmäyksellä lävitsenne voidakseen lohduttaa teitä. Antakaa tämän lohdutuksen olla kanssanne - laskeutua taivaasta ja nousta syvältä sisällänne. Vakuuttakaa itsellenne, tietäkää, että olette ok: teette parhaanne ja on ok tehdä virheitä. Virheet ovat osa tätä peliä.

Antakaa itsellenne vähän pelivaraa elää: tehdä valintoja, tehdä virheitä ja sitten tehdä uusia valintoja. Tästä elämisessä on kyse - jatkuvasta liikkeestä, kasvusta ja löytämisestä ja tämän kaiken mukana kulkevasta ihmeen tunnusta. Elämisentaito on tilan löytämistä valinnoille kaikessa, mitä teille tapahtuu. Jos löydätte sen tilan, missä teillä on vapaus valita tapa, jolla koette jonkin asian, olette elämän mestari maan päällä. Asiat tulevat rennommiksi - vaikeatkin olosuhteet - ja saatte vastauksia, joita te (mielenne) ette olisi odottaneet. Antakaa elämän taian ottaa valta.

Asun nyt vapauden ja luovan ilon ulottuvuudessa. Minulla ei ole enää maallisen elämän taakkoja ja nautin olla täällä vierailijana yhdistyen teihin sydämestä. Haluan painottaa teille, että te voitte jakaa omalla ainutlaatuisella tavallanne saman vapauden ja ilon ollessanne maan päällä. Vapaus on nyt teidän kaikkien saatavilla, jos uskallatte päästää irti ja luottaa teitä opastavan rakkauden käteen. Nyt on aika juhlia elämää. Päästäkää valoa, ilmaa ja tilaa elämäänne, jotta se voi virrata taas kerran jumalaisen sielunne rytmin mukaisesti.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.


tallennettu
Rakkauden valo
Moderaattori
Astroholisti
*****
Viestejä: 5896


Aurinko härkä, nousu neitsyt, kuu kaksonen.


Profiili WWW
« Vastaus #1 : 14.04.2008 16:54:16 »

SUURKIITOS SUORAAN SYDÄMESTÄNI!  smitten angel  Cry
tallennettu

TÄRKEINTÄ ON RAKKAUS

USKON JUMALAAN, EN USKONTOIHIN

Arkiviisu
Vieras
« Vastaus #2 : 14.04.2008 17:03:00 »

SUURKIITOS SUORAAN SYDÄMESTÄNI!  smitten angel  Cry

 Kiss angel sinua Rakkauden Valo ajattelin - tai paremminkin tulit tämän viestin energian myötä ajatuksiini ~luokseni, samoin tein kun sitä aloin "avata"  . Kiitos itsellesi  angel Kiss

aaviisuinen
tallennettu
Rakkauden valo
Moderaattori
Astroholisti
*****
Viestejä: 5896


Aurinko härkä, nousu neitsyt, kuu kaksonen.


Profiili WWW
« Vastaus #3 : 14.04.2008 17:14:45 »

SUURKIITOS SUORAAN SYDÄMESTÄNI!  smitten angel  Cry

 Kiss angel sinua Rakkauden Valo ajattelin - tai paremminkin tulit tämän viestin energian myötä ajatuksiini ~luokseni, samoin tein kun sitä aloin "avata"  . Kiitos itsellesi  angel Kiss

aaviisuinen

 smitten
tallennettu

TÄRKEINTÄ ON RAKKAUS

USKON JUMALAAN, EN USKONTOIHIN

~Arkiviisu~
Vieras
« Vastaus #4 : 21.05.2008 09:15:11 »

LASTEMME OHJAAMINEN

Äiti Mariaa kanavoinut Pamela Kribbe
24.1.2008 Alankomaat
Cosmic Lighthouse -verkkolehti, numero 05/2008 ( www.cosmiclighthouse.com)
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine

Rakkaat ystäväni,

Tervehdin teitä. Olemme hyvin tyytyväisiä, kun olette täällä tänään ja juhlimme sitä, että olette maan päällä tänä aikana. Ennen kuin sanon mitään tämän päivän aiheesta, uuden ajan lapsista, haluan siirtää huomion teihin. Joka päivä te yritätte ilmentää enemmän valoanne ja sisästä olemustanne maan päällä. Koette usein elämänne raskaaksi ja joskus tuntuu siltä, että olette kehonne tai mielialojenne ja tunteidenne vankina - ne tukahduttavat teidät.

Haluaisimme kertoa teille, että luotamme teihin ja kunnioitamme teitä kaiken sen vuoksi, mitä käytte läpi ja saatte aikaan elämässänne. Rakastamme teitä juuri sellaisina kuin olette, ja toivomme, että teillä olisi enemmän kunnioitusta itseänne ja kaikkea sitä kohtaan, mitä olette tehneet elämässänne tähän mennessä.

Pysymällä toiveikkaana ja vaalimalla unelmianne ja tavoitteitanne
, vaikka valo ympärillänne tilapäisesti hämärtyy ja teidän on selviydyttävä takaiskuista, osoitatte suuruutenne ja valtavan vahvuutenne. Kylvätte valon siemeniä maahan ja ne tulevat kantamaan hedelmää. Kiitos sisäisen työnne - olette luoneet sillan inkarnoituvalle sielusukupolvelle, joka haluaa säteillä valoaan maan päällä. Näistä sieluista haluamme puhua tänään.

Ennen kuin puhumme heistä suoraan, pyydän teitä palaamaan ajassa taaksepäin ja tuntemaan sen, kuka olitte astuessanne maan ulottuvuuteen vastasyntyneenä. Tuntekaa energianne viattomuus ja kauneus. Aistikaa aikomustenne vilpittömyys ja energianne herkkyys. Aa, olette olleet yhteydessä maahan hyvin pitkään! Hyvin monta kertaa olette sukeltaneet syvyyksiin pieneksi vauvaksi.

Tuntekaa nyt, mitkä aikomuksenne olivat tällä kertaa. Luultavasti kannoitte jotain henkilökohtaista taakkaa, jonka halusitte ratkaista tässä elämässä. Syvällä sielussanne on ollut haavoja, jotka halusitte parantaa ja voittaa. Mutta sen lisäksi teitä ohjasi suurempi ja universaalimpi ihanne, mikä oli henkisen tietoisuuden ja kasvun kehittäminen maan päällä.

Tiesitte syntyvänne siirtymäaikaan, kriisien ja tilaisuuksien aikaan. Tiesitte, että olisi "työtä tehtävänä", sellaista työtä sisäisellä tasolla, joka avaisi uusia ajattelu- ja tuntemisväyliä. Tunsitte yhteyden tähän suureen, maailmanlaajuiseen muutokseen maan päällä ja olitte valmiina sukeltamaan taas kerran syvyyksiin, auttaaksenne toteuttamaan tämän vanhan vision rauhallisesta maapallosta: uusi ykseystietoisuus ihmisten keskuudessa ja uusi harmonia kaikkien elävien olentojen välillä tällä planeetalla.

Kerta toisensa jälkeen olette murtautuneet ajattelun ja tuntemisen vanhojen esteiden läpi.
Joka kerta tunsitte tukahtuvanne perinteisiin rakenteisiin ja sääntöihin ja tiesitte syvällä sisällänne, että sielunne ei voisi kukoistaa pelon hallitsemassa ympäristössä tai suhteessa - tunsitte vapaaksi murtautumisen tarvetta. On ollut toisinaan tuskallista sanoa hyvästi ja kulkea uusia teitä - kyllä, vaikeaa ja hyvin raskasta - mutta teidän on tarvinnut pysyä uskollisena sille tunteellenne, että jokin ei ollut oikein, ettei asioissa ollut järkeä tai että jotain muuttui.

Tämä kalvava tunne muistutti teitä sielunne alkuperäisistä aikomuksista ja tavoitteista.
Ette ole pystyneet sopeutumaan hyvin yhteiskunnan vaatimuksiin ja tapoihin, koska ne eivät ole vastanneet sitä, minkä mukaan sielunne halusi elää maan päällä. Teillä oli kohtalona olla "erilainen" - ei sen vuoksi että Jumala tai jokin toinen ulkoinen auktoriteetti olisi suunnitellut niin varallanne - vaan koska olette sitä, kuka olette.

Olette jossain kohtaa sielunne historiassa innostuneet uudesta tietoisuudesta, mitä voidaan kutsua Kristus-tietoisuudeksi, tiedostamiseksi sydämestä tai rakkaudeksi. Se ei ole niin tärkeää, miten sitä kutsutaan. Sillä on merkitystä, että se on koskettanut teitä ja että teitä on koskettanut sellainen innostuksen kipinä, joka on aina siitä lähtien työntänyt teitä etsimään, uneksimaan ja laajentamaan tietoisuuttanne.

Tuo kipinä joka sytyttää uuden tietoisuuden maan päälle, iskee nyt moniin. Siitä syystä "uuden aikakauden lapsia" on kutsuttu tulemaan. Siitä syystä heitä on inkarnoitunut maan päälle useiden vuosikymmenten ajan suuria määriä. He ovat täällä saattamassa loppuun sitä, minkä te aloititte.

Te jotka kuulutte valotyöntekijöiden aiempaan sukupolveen, jotka olette syntyneet karkeasti ottaen ennen vuotta 1980, olitte edelläkävijöitä ja uranuurtajia. Teitä innoitti sama ihanne kuin "uusia lapsia" nyt, kyse oli samasta sielun kutsumuksesta. Mutta sitä maaperää jonka te avasitte, erityisesti 60- ja 70-luvulla, leimasivat perinteiset uskomukset ja syvään juurtuneet pelot koskien itseilmaisun, tunteiden, luovuuden ja seksuaalisuuden vapautta.

Kun palataan ajassa taaksepäin 40-50 vuotta
, maan kollektiivinen energiakenttä näytti hyvin erilaiselta kuin nyt. Se oli vähemmän läpikuultava, tiheämpi ja synkempi ja siksi vähemmän niiden rakastavien ja selkeiden energioiden saavutettavissa, jotka nyt löytävät tiensä maan päälle.

Yksi asia joka on parantanut tämän rakkauden ja selkeyden vastaanottamista, on ollut naisten tasa-arvoisten oikeuksien lisääntyminen
(alkaen 1900-luvun alusta) tai toisin sanoen, kasvava tietoisuus feminiinienergian tasavertaisuudesta ja ainutlaatuisista ominaisuuksista. Kovasti kaivattu feminiinienergian elpyminen on tukenut elämän tunneulottuvuuden kasvavaa tiedostamista ja vahvistumista. Viime vuosisadan 60- ja 70-luvuilla on avautunut paljon tunteiden, intuition ja luovuuden alueilla.

Valotyöntekijöiden vanhempi sukupolvi
on tehnyt paljon työtä ja se on maksanut heille paljon, sillä he ovat ylittäneet itse-epäilyn ja yksinäisyyden sisäiset laaksot, ennen kuin he pystyivät avaamaan uuden horisontin tulevalle sukupolvelle. Jos olet osa tätä vanhempaa sukupolvea, tiedä, että olet pystyttänyt valomajakan perässäsi tuleville.

Nyt siirrätte soihdun uudelle sukupolvelle
. Ja siirtäessänne sitä eteenpäin voitte antaa heille tukea ja kannustusta, samalla kun he innostavat teitä intohimollaan ja sydämensä puhtaudella. He ovat "erilaisia" vieläkin laajemmassa mielessä kuin te olitte. Siinä missä te pystyitte tilapäisesti tai osittain sopeutumaan ympäristöön, joka ei todellisuudessa resonoinut kanssanne, he eivät kykene siihen edes ulkoisen käyttäytymisen tasolla. Toisin sanoen, he eivät pysty edes teeskentelemään sitä vähääkään. Heidän tunteensa ja fyysinen kehonsa protestoivat syvällä tasolla, kun he kohtaavat monien perinteisten koulutusjärjestelmien tai lasten kasvatustapojen rajoittavat energiat. Sopeutuminen ei ole vaihtoehtona monille näistä lapsista.

Erityisesti herkimmät heistä törmäävät fyysisesti ja tunteellisesti vanhaan energiaympäristöön ja heidän käytöksestään tulee niin ongelmallista, että ympäristön on reagoitava ja muututtava. Ongelmien tukahduttaminen tai sivuuttaminen ei ole enää mahdollista. Lapset jotka tulevat nyt, pakottavat yhteiskunnan pohtimaan omia olettamuksiaan lapsista ja elämästä yleisesti ottaen.

Lapset joita syntyy nyt (ja on inkarnoitunut maahan muutamia vuosikymmeniä), tuovat suuremman osan koko sielutietoisuudestaan maaulottuvuuteen kuin useimmat teistä toivat. Kun tulette maaulottuvuuteen, kuljette "tietämättömyyden verhon" läpi, mikä pitää teidät erillään siitä ulottuvuudesta, mistä parhaillaan puhun. Tämä verho on kuin silmälasit, mitkä silmillä saavat uskomaan, että olette erillinen "minä" ja lukittuna kehoonne.

Itse asiassa tietämättömyyden verho tekee teille mahdolliseksi kokea kaksinaisuuden maan päällä, joten sillä on arvonsa, mutta tällä hetkellä aika on kypsä verhon tulemiselle läpinäkyvämmäksi ja suuremman kommunikoinnin sallimiselle verhon puolelta toiselle. On aina vain enemmän ihmisiä, jotka kurkottavat tuon verhon läpi ja käsittävät, että he ovat jotain suurempaa kuin vain "tämä keho" ja "tämä persoonallisuus". Mitä useampi ihminen tekee tämän, sitä enemmän muodostuu sellaisen kanava, minkä kautta rakastavaa kosmista energiaa virtaa maan ulottuvuuteen. Uudet lapset ratsastavat sisään tällä kosmisen energian aallolla.

Yrittäkää tuntea näiden lasten energia hetken aikaa. Tuntekaa sen kosmisen energian aalto, jolla he ratsastavat. Älkää ajatelko sitä, vain avatkaa sydämenne ja sallikaa aistimusten tulla lävitsenne. He värähtelevät korkeammalla tasolla. Heidän energiansa on ehkä leikkisää, kevyttä ja perhosmaista, mutta samanaikaisesti epätavallisen viisasta ja syvää. He päättivät hyvin tietoisesti ruumiillistaa maan päälle suuremman osan sielustaan, jumalaisesta itsestään. He tekevät tämän, koska he haluavat hyödyttää tietoisuusmuutosta maan päällä ja he oivaltavat täysin, että tämä ehkä saattaa heidät vaikeuksiin.

Korkeamman itsensä tasolla - heidän tietoisin osansa - he ovat tietoisesti tehneet tämän valinnan. Mutta tunneitsen (tai sisäisen lapsen) tasolla heidät saattaa traumatisoida se törmäys, minkä he kokevat maan todellisuuden kanssa. Heillä on hyvin suuri riski eksyä ja joutua vaikeuksiin maan ulottuvuudessa, koska he eivät voi sulkea herkkyyttään ja korkeampaa värähtelyä ollessaan vähemmän kehittyneessä ympäristössä.

Näin heidän on joko löydettävä maan päällä tila energiansa ilmaisemiseen turvallisesti tai heidän on selviydyttävä sisäisestä, intensiivisestä epäilyksestä ja turhautumisesta. Voitte nähdä, miten rohkeita ja rakastavia nämä sielut ovat ottaessaan nämä riskit. Te ilmaisitte samaa rohkeutta ja rakkauden voimaa inkarnoituessanne maan päälle.

Menen nyt muutamiin tämän uuden lapsisukupolven luonteenpiirteisiin. Kaikki lapset eivät tietenkään ole samanlaisia ja jotkut lapset ilmaisevat näitä ominaisuuksia enemmän kuin toiset. Eräässä mielessä kaikki lapset ovat nykyään "erilaisia". He tulevat erilaisen (ohuemman) verhon läpi ja heidän tarkoituksenaan on ilmaista enemmän sieluaan aineessa kuin koskaan. Mutta jokaisella sielulla on oma kehityksensä ja lasten uudessa sukupolvessa on epätavallisen herkkiä lapsia, jotka ovat erilaisempia kuin muut ja joita usein kutsutaan "uuden ajan lapsiksi" tai pelkästään "uusiksi lapsiksi".

Luettelen nyt muutamia tämän erityislapsiryhmän tärkeimpiä ominaisuuksia. Pitäkää mielessä, että nämä ominaisuudet pätevät jossain määrin kaikkiin lapsiin nykyään. Itse asiassa, tietoisuuden kehittyessä kollektiivisesti maan päälle on syntymässä "uusi ihminen". Tapahtuu kehitystä kohti sosiaalisesti ja henkisesti älykkäämpää ihmislajia, joka kykenee elämään harmoniassa luonnon kanssa ja yhdistymään toisiin ihmisiin tuntien ykseyttä ja kunnioitusta. Lapset enteilevät kehitystä kohti tätä "uutta ihmistä".

Uusien lasten ominaisuuksia

* Uudet lapset ovat lisääntyvässä määrin selväaistisia, empaattisia ja telepaattisia. He omaksuvat helposti toisten ihmisten mielialat ja tunteet. Raja viidellä aistilla havaittavan maailman ja näkymättömän, tunteiden ja energioiden maailman välillä on hyvin sujuva heillä. He havaitsevat asioiden sisäisen puolen usein yhtä helposti kuin ulkoisen (fyysisen) puolen. Ulkoinen käytös mikä ei todellisuudessa heijasta sitä, mitä sisällä tapahtuu, ei johda heitä harhaan.

* Uudet lapset ovat rauhantekijöitä. Heillä on impulssi saattaa yhteen vastakkaiset osapuolet ja tyynnyttää ristiriitoja. Yhdessä heidän intuitiivisten kykyjensä kanssa tämä merkitsee usein sitä, että he kypsyvät varhain ja ovat ikäistään viisaampia. He ymmärtävät usein vanhempiaan syvemmällä tasolla kuin vanhemmat ymmärtävät itseään tai toisiaan. He yrittävät auttaa vanhempiaan tai rakentaa ymmärryksen siltaa heidän välilleen. Heistä tulee helposti "vanhempiensa vanhempia" ja tämä voi viedä heiltä spontaanin, estottoman ja lapsenomaisen osan. Silloin kun he samaistuvat vahvasti auttajan rooliin, he voivat kantaa liian suurta vastuutaakkaa.

* Uudet lapset ovat idealisteja. He ovat henkisiä, filosofisia ja mielikuvituksekkaita. Heitä innostaa sellaiset ihanteet kuin tasa-arvoisuus, veljeys ja luonnon kunnioittaminen. Heidän aurassaan voitte usein nähdä kaksi ylintä chakraa täysin avoimina. Näiden korkeampien energiakeskusten kautta he usein saavat innoitusta, oivalluksia ja intoa. Mutta toisaalta he voivat helposti olla levottomia, liian unelmoivia ja epärealistisia näiden täysin avoimien korkeampien chakrojen vuoksi. Heidän energiansa ei ole vielä täysin maadoittunut. Se on vielä yhdistyttävä täysin kehoon ja maan todellisuustasoon.

* Uudet lapset ovat enemmän tuntijoita kuin ajattelijoita. Heillä on vaikeuksia sopeutua nykyisiin rakenteisiin ja sääntöihin, jotka jättävät vähän tilaa intuitiolle, ennustamattomuudelle ja yksilöllisyydelle. He ovat täällä itse asiassa opettamassa meille, miten vapaudumme siitä perinteestä, missä ajattelu ja analysointi ovat olleet ylikorostuneita. Kaikki lapset ovat jossain määrin enemmänkin tuntijoita kuin ajattelijoita. Mutta se erottaa herkemmät uudet lapset, että heille on fyysisesti ja tunteellisesti mahdotonta sopeutua tiukkaan ja ylirakenteelliseen ympäristöön. He sairastuvat tai heillä on vakavia käyttäytymishäiriöitä. He ovat jo ankkuroituneet sydänpohjaiseen tietoisuuteen siinä määrin, etteivät he voi enää palata.

* Voimakkaan intuitiivisen tietoisuutensa ja sopeutumiskyvyttömyytensä vuoksi nämä lapset voidaan nähdä omapäisiksi, kapinallisiksi ja "erilaisiksi". Heidän tarkoituksensa ei itse asiassa ole olla kapinallinen. He vain haluavat olla oma itsensä. Mutta jos he tuntevat, ettei sille ole tilaa, heistä voi tulla eristyneitä ja jopa syrjäytyneitä, jotka elävät yhteiskunnan reunalla. Koska pelko ja itsesäilytysvaisto ohjaavat heitä vähemmän, he reagoivat vähemmän kuriin ja auktoriteettiin.

Silti he voivat kärsiä sisäisesti ja hämmentyä kohtaamastaan ymmärryksen puutteesta. Heistä voi tuntua sen vuoksi vieraantuneelta ja yksinäiseltä ja he ihmettelevät, mikä heidän olemassaolonsa tarkoitus on maan päällä. Jos he kuitenkin löytävät tiensä elämässä ja alkavat ilmaista luovaa ja henkistä energiaa aineellisessa muodossa, he kukoistavat ja monia ihmisiä koskettaa heidän ideoidensa syvällisyys ja heidän lempeä, ei-kilpaileva tapansa olla tekemisissä ihmisen kanssa.

Uusien lasten kohtaamia ongelmia

Näiden ominaisuuksien yhteenlaskeminen osoittaa jo sen, millaisiin ongelmiin uudet lapset saattavat törmätä. Suurin ongelma on se, etteivät heidän lähellään olevat ihmiset tunnista ja ymmärrä heidän erityisenergiaansa. Silloin kuin heille ei anneta keinoja tai tilaisuutta ilmaista tunteitaan ja todellinen kommunikointi puuttuu, saattaa syntyä vakavia "käyttäytymishäiriöitä".

Lapsista voi tulla kapinallisia, kiivasluonteisia ja vaikeita käsitellä. He tuntevat, että heidät ymmärretään väärin ja heitä kohdellaan väärin, ja he haluavat oikeastaan sanoa siihen "ei", mutteivät tiedä miten. Heillä ei ole vielä oikeita ilmaisu- ja kommunikointitaitoja. Jonkin ajan kuluttua tapahtuu niin, etteivät he itsekään enää ymmärrä, mitä sisällä tapahtuu.

Silloin kun heidän sisäinen elämänsä ei heijastu takaisin ymmärtävänä vanhempana tai opettajana, joka antaa nimen heidän tunteilleen ja kuuntelee sydän avoimena, he voivat sulkeutua sisälleen ja käyttäytyä tavoilla, jotka näyttävät vaikeilta käsitellä ja epärationaalisilta. Tässä kohtaa vaaditaan paljon huomioita ja hyvin virittynyttä tiedostamista sen ymmärtämiseksi, mikä näitä lapsia liikuttaa, kun he itse ovat kadottaneet kosketuksen tunteisiinsa.

Niinkin voi tapahtua, että lapset jotka eivät tunne olevansa tervetulleita tai tuntevat olevansa väärinymmärrettyjä, vetäytyvät ja irrottautuvat ympäristöstä. He eivät pura tunteitaan aggressiivisen tai kurittoman käyttäytymisen kautta. He sulkeutuvat omaan pikkumaailmaansa ja heitä on vaikea saavuttaa. Usein nämä lapset ovat äärimmäisen herkkiä ja reagoivat voimakkaasti ristiriitaisiin energioihin ympärillään. Koska on vaikeaa kuvitella, millaista on olla niin herkkä, heidän rajojensa yli astutaan helposti, ja selviytyäkseen tunteellisesti he sulkevat tunnekeskuksensa.

Tätä selviytymismekanismia kutsutaan tavallisesti autismiksi. On paradoksi, että autistisia lapsia kutsutaan usein ei-empaattisiksi (eli kyvyttömiksi näkemään asiat toisen henkilön näkökulmasta), koska he ovat äärimmäisen herkkiä. Voitaisiin sanoa, että heillä on niin paljon vaikeuksia omien rajojensa pitämisessä, että he eivät voi sallia itsensä kurkottaa toisia kohti, laajentaa tietoisuuttaan sellaisella tavalla, että se sisältää toisen. Heistä tuntuu siltä, että heidän maailmansa romahtaisi, jos he tekisivät niin, ja kaaos nielaisisi heidät.

Autistisen lapsen ei-empaattinen käyttäytyminen kumpuaa valtavasta alttiudesta tuntea toisen energiaa. Autistinen lapsi pyrkii suojaamaan itseään ja sulkeutuu tunteiltaan selviytyäkseen tästä pakahduttavasta herkkyydestä. Autististen lasten ei-empaattinen tai epäsosiaalinen käyttäytyminen on selviytymismekanismi, ei sielun perusominaisuus.

Lapsilla jotka yrittävät ratkaista ongelmansa ulospäin suuntautuneella tavalla (kapinointi, levottomuus, keskittymisen puute) sekä lapsilla jotka pyrkivät sisäänpäin kääntyneeseen ratkaisuun (vetäytyminen ja sulkeutuminen tunteellisesti), on monia yhteisiä piirteitä.

- He eivät tunne olevansa tervetulleita, saavansa tunnustausta tai että heitä todella arvostetaan sellaisena, keitä he ovat.

- He eivät ole tiukasti juurtuneita tai maadoittuneita fyysiseen kehoonsa. Tämä voidaan kirjaimellisesti nähdä heidän aurastaan, mikä ei usein täysin yhdisty maan alapuolelta. Osaksi tämä merkitsee sitä, että heiltä puuttuu tunneperusta tai sisäisen turvallisuuden ankkuri, josta tutkia maailmaa rennosti ja avoimesti. Ei ole "perusrentouden tunnetta", mikä tekee heille vaikeaksi "vain olla" huolettomasti.

- Tuloksena heillä voi olla fyysisiä oireita ja toimintahäiriöitä ja/tai he reagoivat voimakkaasti tiettyihin ruokiin tai aineisiin.

- Kun he kasvavat ja heistä tulee teini-ikäisiä, heidän voi olla vaikeaa löytää paikkaansa yhteiskunnassa (löytämällä oikea koulutusmuoto tai heille sopiva työ).

Haluaisin sanoa vähän lisää niistä tavoista, joilla näitä lapsia ja teini-ikäisiä voidaan tukea tuntemaan olonsa enemmän tervetulleeksi ja löytämään oikeita itsensä ilmaisemistapoja. Mutta ensin haluan korostaa, että on hyvin tärkeää olla ajattelematta syyllisyyttä, kun puhumme uusien lasten kokemien ongelmien syistä.

Näiden lasten vanhemmat tekevät usein parhaansa tukeakseen ja huolehtiakseen näistä lapsista. Lukuisat vanhemmat ovat hyvin tietoisia lastensa erityispiirteistä ja heistä tulee aina vain enemmän intuitiivisesti virittyneitä heihin. Heidän avoimuutensa ja halukkuutensa avulla voi tapahtua valtava oppimisprosessi. Nämä vanhemmat yhdessä lastensa kanssa viitoittavat yhteiskunnassa tietä lasten käsittelemisen uusille tavoille.

Se joskus tuskallinen kohtaaminen, jonka uudet lapset kokevat maan todellisuuden kanssa, on tietoisesti valittu. He tulevat tuomaan jotain uutta ja he tietävät tämän sydämessään. Toisesta näkökulmasta katsottuna tämä saattaa teidät vaikeuksiin. Sielutasolla he ottavat vastuun siitä, mitä he kohtaavat elämässään. He hyväksyvät takaiskut ja esteet. Yhteiskunta ei ole "heitä vastaan". Yhteiskunta nukkuu monessa suhteessa. Kyse on vanhan tavan nukkumisesta ja uusien lasten tuleminen on herätyskutsu.

Kyllä, he ovat vähän teidän kaltaisianne, voitteko tuntea sen?! Valotyöntekijöiden edellinen sukupolvi on käynyt läpi samat ongelmat kuin nämä lapset sillä erotuksella, että tällä hetkellä asiat keräävät vauhtia ja saavuttavat käännekohdan. Uudet lapset ovat tämän nopeutumisen syy ja seuraus.


jatkuu osa 2.....
tallennettu
~Arkiviisu~
Vieras
« Vastaus #5 : 21.05.2008 09:25:39 »

osa2. jatkuu ...

LASTEMME OHJAAMINEN

Äiti Mariaa kanavoinut Pamela Kribbe
24.1.2008 Alankomaat
Cosmic Lighthouse -verkkolehti, numero 05/2008 ( www.cosmiclighthouse.com)
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine

Rakkaat ystäväni,


Uusien lapsien ohjaaminen


Uusien lasten ohjaamisessa - vanhempana, opettajana tai terapeuttina - lähtökohta on aina sisäinen yhteys tuon lapsen todellisuuteen. Kaiken todellisen avun perusta on valmius avautua lapsen tavalle kokea elämää ja kyky virittyä siihen, mitä hän kommunikoi teille sanallisesti tai sanattomasti. Tärkein ominaisuus, jos halutaan valmentaa näitä lapsia, on kyky kuunnella ja avautua jollekin uudelle.

Se on vähemmän oleellista, onko teillä erityistä tietoa tai taitoa. Nämä voivat olla jopa tiellä. Teoriat (uuden ajan) lapsista usein poikkeavat yleisistä ulkoisen käyttäytymisen luokitteluista. Syndroomat ja diagnoosit perustuvat ulkoisesti havaittaviin oireisiin. Mutta se mikä puuttuu ja mikä on oleellista sille, että nämä lapset tavoitetaan onnistuneesti, on se, että luodaan sisäinen yhteys siihen, mitä lapsi kokee, niihin tunteisiin jotka synnyttävät ulkoisen käyttäytymisen.

Katsoakseen jotakuta avoimesti ja ennakkoluulottomasti, on päästettävä irti ennakkonäkemyksistä ja odotuksista. Voitte aidosti yhdistyä toiseen (kehen tahansa) vain, jos ensin päästätte irti kaikesta, minkä luulette tietävänne hänestä. Vain silloin on tilaa läsnäolemiselle nyt-hetkessä todella herkällä ja intuitiivisella tavalla. Tämä on myös kaunis tapa toivottaa joku tervetulleeksi, sillä annatte hänen sieluenergiansa koskettaa itseänne.

Tällaisesta pohjimmiltaan avoimesta asenteesta, mikä on luonteeltaan enemmänkin tuntemista kuin ajattelemista, voitte aloittaa sellaisen kommunikoinnin toisen kanssa, joka on hyödyllistä ja rikastavaa teille molemmille. Vuorovaikutus lapsen kanssa ei ole koskaan yksisuuntaista liikennettä. Sama luonnehtii kaikkia henkisesti merkityksellisiä suhteita.

Silloin kun suhde ohjaajan ja lapsen välillä on määritelty näin selkeällä ja läpinäkyvällä tavalla, on monia mahdollisuuksia tukea lasta hänen kehityksessään. Kerron joistain tavoista yleisesti. Tämä ei yritä olla täydellinen esitys, vaan paremminkin osoittamista tiettyyn yleissuuntaan.
Heidän ainutlaatuisten ominaisuuksiensa (jotka tekevät heistä "erilaisia") positiivinen arviointi

Auttakaa heitä muistamaan, keitä he ovat.
Auttakaa heitä käsittämään, että heidän suuri herkkyytensä ja ihanteellisuutensa ovat heidän kauneimpia ominaisuuksiaan. Antakaa heidän ilmaista itseään siinä suhteessa, jossa he tuntevat "erilaisuutta" ja kannustakaa heitä löytämään se, miten nämä ominaisuudet rikastavat ja hyödyttävät maailmaa. Etsikää luovia tapoja heidän (suuren) herkkyytensä ilmaisemiseen, niin että he voivat kokea iloa siitä. Saattakaa heitä yhteen ja antakaa heidän vaihtaa kokemuksia ja jakaa energioitaan.

Intuitiivisuuden kehittäminen

Heidän intuitiivisten kykyjensä harjaannuttaminen leikkisästi auttaa heitä yhdistymään kehoonsa ja tunteisiinsa ja vahvistamaan itsensä tiedostamista. Itsensä maadoittaminen, rajojensa tietäminen sisältä käsin ja intuition käyttäminen sen löytämiseen, mikä on teille hyväksi, ovat taitoja, joita nämä herkät lapset voivat helposti oppia ollessaan nuoria ja rajoittumattomia.

Kun he ovat vanhempia, heillä saattaa olla enemmän estoja liittyen luontaiseen taipumukseensa tuntea, kuvitella ja fantasioida. Jos tilanne on näin, on tärkeää aluksi auttaa heitä tulemaan tietoiseksi tunteistaan tai rajoittavista uskomuksista, jotka estävät heidän intuitionsa virtaamisen. Näissä lapsissa on pelkoja, turhautumia ja pettymyksiä, minkä tuloksena he saattavat tuntea epävarmuutta, masennusta tai jopa halua kuolla.

Kunnioittakaa heidän kypsyyttään sieluna

Tietäkää, että heidän suuri herkkyytensä ja "erilaisuutensa" on ollut tietoinen valinta ja luottakaa heidän luontaisen kykyynsä ratkaista omat ongelmansa. Älkää kohdelko heitä kuin uhreja. Vedotkaa heidän lahjoihinsa ja taitoihinsa mahdollisimman paljon, antakaa heidän löytää omat vastauksensa ja ratkaisunsa. Kannustakaa heitä pääsemään kosketuksiin intohimonsa ja innostuksensa kanssa ja auttakaa heitä löytämään se, miten ilmaistaan ja ilmennetään heidän inspiroivaa energiaansa maan päällä käytännöllisesti.

Tehkää tilaa itseilmaisulle

Uusien lasten tai teini-ikäisten energia voi olla myös niin eteeristä ja ihanteellista, että se voi näyttää vaikeasti määriteltävältä. Näiden lasten on tärkeää ilmaista itseään aineellisessa muodossa. Tämä saattaa olla sellainen luova muoto kuin maalaaminen tai musiikin tekeminen tai se voi tapahtua urheilun tai pelien kautta. Sillä on merkitystä, että he tietävät, miten maadoittaa energiansa ja tehdä se näkyväksi toisille. Tällä tavalla he kanavoivat energiaansa maahan. Tässä kaikessa lähtökohtana pitäisi olla se, että he nauttivat itsensä ilmaisemisesta aineellisessa muodossa. Kun heitä rohkaistaan vapaasti tutkimaan ja kokeilemaan, he löytävät itse itselleen sopivia muotoja.

Vaihtoehtoinen lääketiede

Lempeät ja kokonaisvaltaiset hoitokeinot - kuten lukemukset, energiaparannus ja vaihtoehtoiset menetelmät - voivat olla hyvin hyödyllisiä näiden lasten fyysisiin oireisiin, jotka liittyvät heidän yleisenergiaansa ja psykologiseen tilaansa. Koska he ovat hyvin herkkiä energialle, nämä lapset reagoivat helposti hoitotapoihin, jotka keskittyvät ensisijaisesti energeettiselle tasolle (psyyke) ja vain toissijaisesti kehoon.

Tässä on kuitenkin myös tärkeää, ettei valita hoitotapaa tai lääkettä perustuen yksinomaan ulkoisiin oireisiin, vaan että luodaan sisäinen yhteys tietyn lapsen ainutlaatuiseen tilanteeseen. Vanhempana tai terapeuttina voidaan kysyä lapselta sisäisellä tasolla, onko jokin hoitokeino edullinen hänelle. Ja ollessaan riittävän vanha, lapsi voi osallistua itse valintaan.

Koulutus


Valaistuneet koulutusmuodot ottavat lapsen ja hänen sisäisen maailmansa lähtökohdakseen. Menneisyydessä tieto usein "kaadettiin" lapseen "ylhäältä alaspäin". Heidän oletettiin olevan tyhjiä astioita, jotka tarvitsi täyttää hyödyllisillä tiedoilla ja taidoilla. Jos lasta kuitenkin pidetään kypsänä sieluna, jolla on omat kiinnostuksen kohteensa ja tavoitteensa, koulutus saa hyvin erilaisen muodon.

Haasteena ei ole niinkään saada aikaan jotain "tyhjästä", vaan herättää ja vapauttaa se jokin, joka on jo läsnä lapsessa: luontainen sieluenergia, joka haluaa ilmentyä ja ilmasta itseään aineellisessa maailmassa. Lapsessa on luontainen taipumus oppia, tutkia ja ottaa selvää maailmasta. Vain silloin kun heitä järjestelmällisesti pakotetaan ottamaan vastaan tietoa, joka ei mitenkään liity siihen tapaan, millä he kokevat asioita, heistä tulee haluttomia ja vastentahtoisia oppimaan.

Lapsen luontaisen oppimisinnon säilyttäminen ja sen kanssa työskenteleminen on uuden koulutuksen perusta. Tässä lähestymistavassa opettajan rooli on hyvin erilainen. Häneltä vaaditaan ennen kaikkea olemista läsnä lapsen kanssa avoimesti ja intuitiivisesti. Opettaja aloittaa siitä olettamuksesta, että jokaisen lapsen luonnollisiin ja ainutlaatuisiin kykyihin voidaan luottaa. Hän antaa lapsen johtaa ja tukee häntä antamalla tietoa ja materiaalia, mitä hän tarvitsee tavoitteidensa saavuttamiseksi.

Lapsenne kärsimyksen käsitteleminen

Kun olette herkän lapsen vanhempi ja huomaatte ne vaikeudet, joita hänellä on maailmassa selviytymisessä, haluatte kovasti suojella häntä tai pelastaa hänet harmeilta. Huomaamatta saatatte alkaa tarkastella ulkopuolista maailmaa vihollisena ja lastanne haavoittuvana uhrina. Saatatte pelätä ja miettiä, selviytyykö lapsenne koskaan ilman teitä.

Lapsenne kärsimisen katseleminen voi heittää teidät takaisin omiin syvimpiin pelkoihinne, suruihinne ja pettymyksiinne. Silti tämän tietyn lapsen olemassaoloon elämässänne liittyy aina jokin kätketty logiikka. On jokin syvempi merkitys, jolla on positiivinen tarkoitus. Yksi tapa tämän logiikan ja merkityksen paljastamiseen on katsoa lasta eri silmin. Olla näkemättä hänet pienenä, avuttomana olentoja ja nähdä hänet opettajana - enkelinä jos niin haluatte - joka on tullut tuomaan teille viestin.

Kutsun teitä kanssani seuraavaan meditaatioon. Jos teillä ei ole itsellänne lasta, voitte pyytää kuvitteellisen lapsen tulemaan luoksenne.

Kuvittele kulkevasi ihanan puutarhan poikki. Avaa sydämesi tälle rauhan ja seesteisyyden maailmalle ja anna katseesi vaeltaa. Puutarhassa on monia kasveja ja kukkia. Tunne vuodenaikojen ja niiden ajan syklien rytmi, jotka vaihtelevat lempeästi ja hitaasti itsestään. Nyt katsot sivullesi ja huomaat, että lapsi kulkee vierelläsi. Ota ensimmäinen lapsi, joka tulee mieleesi. Hän ottaa hiljaa sinua kädestä ja yhdessä kuljette puutarhan poikki ottaen sisäänne luonnon kauneutta.

Hetken kuluttua huomaat houkuttelevan istumapaikan. Se saattaa olla pieni penkki tai avoin tila maassa. Istuudutte molemmat. Katsot nyt paremmin tuota lasta. Näe hänen pienet kasvonsa ja katso syvälle häntä silmiin. Jonkin ajan kuluttua huomaat tapahtuvan muutoksen. Hitaasti lapsen kasvot muuttuvat enkelin kasvoiksi. Näet, miten lapsi alkaa säteillä ja siitä tulee eteerisempi ja se kuuluu toiseen maailmaan. Kenties huomaat värien ympäröivän tätä enkeli-lasta.

Hiljaa katsot tätä enkeliä ja tunnet kunnioitusta sen ulkonäköä kohtaan. Tunnet itsesi pienenevän, kuin lapseksi taas. Päästä irti hetkeksi aikuisena olemisen taakasta ja tunne taas tuo ihmeentuntu, joka on niin luonnollinen lapselle. Silmät suurina katsot tuota upeaa enkeliä, joka on kasvojesi edessä, ja sitten aistit, että hän haluaa sanoa jotain sinulle. Hän tekee tämän ensiksi välittämällä energiaa sinulle silmiensä kautta. Otat sisään tuota energiaa ja tunnet sen olemuksen.

Sitten esität kysymyksen enkelille. "Miksi tulit maan päälle?", kysyt. "Mikä on tuomasi lahja?" Annat enkelin puhua. Sen ei tarvitse tapahtua sanoin - hän voi puhua myös tunteiden kautta. Sitten yhtäkkiä tiedät - ilman sanojen tai kuvien tulemista väliin.

Kun olet saanut vastauksen, anna enkelin tietää se ja kysy: "Mikä on korkein asia, mitä voin tehdä hyväksesi? Miten voin parhaiten tukea sinua tehtävässäsi, pyrkimyksissäsi?"

Anna enkeli-lapsen kertoa sinulle - sanoin tai tuntein.

Sano sitten näkemiin, kun tunnet, että pysyvä yhteys on luotu teidän välillenne sydämestä sydämeen.

Usein se asia mitä lapsi tarvitsee teiltä, auttaa teitä itseännekin. Se luonteenpiirre tai energia, jota tarvitaan eniten tukemaan lasta, on usein juuri se luonteenpiirre tai energia, jota te sielutasolla haluatte kehittää ja jonka haluatte hallita itsessänne. Annamme muutamia esimerkkejä.

Voi olla niin, että sinulla on sisäänpäin kääntynyt lapsi, joka kätkee tunteensa, ja hänen kanssaan on vaikea kommunikoida. Tämä pyytää sinua opettelemaan virittymistä intuitiivisesti häneen, olemaan kärsivällinen ja valmis tarkastelemaan omia tunteitasi syvältä. Tämä auttaa lasta. Hyvin usein niiden ominaisuuksien kehittäminen, jotka ovat hyödyllisiä lapselle, ovat juuri oikeita sinullekin - mitä tulee omaan sisäiseen kehittymiseesi.

Kenties sinulla on voimakkaita uskomuksia monista asioista ja olet hyvin käytännöllinen ja tehokas etkä ole juurikaan tutkinut tunneulottuvuutta. Lapsesi kehottaa sinua palauttamaan tuon tasapainon. Vaikka siis pinnallisesti lapsi näyttää antavan sinulle vain ongelmia, ongelmien sisälle on kätkeytyneenä syvempi tarkoitus: haaste kehittää tiettyjä ominaisuuksia, jotka sopivat erittäin hyvin erityiseen sisäisen kasvupolkuusi.

Toinen mahdollisuus on, että sinulla on hyvin vilkas ja vahvatahtoinen lapsi, joka helposti ylittää rajasi ja pakottaa sinut puhumaan ja ilmaisemaan selvästi sen, mitä hyväksyt ja mitä et. Tämä lapsi saattaa usein järkyttää sinua ja saatat toisinaan tuntea ylivoimaiseksi hänen olemuksensa. Tämä lapsi pyytää sinulta, että teet selväksi sen, mitä rajasi ovat, niin että kommunikoit tarpeesi ja puutteesi päättäväisellä ja itsetietoisella tavalla.

Jos välillänne on paljon kamppailua, se yleensä osoittaa sitä, ettet ole vielä päättänyt sitä, mitä siedät ja mitä et. Lapsesi kehottaa sinua määrittelemään selvästi oman tilasi ja suhteesi häneen - ja tämä usein valaisee kaikkia suhteistasi. Lapsen käyttäytyminen (ja reaktiosi siihen) suurentaa sitä ongelmaa, joka on jo olemassa. Sinulla hyvin on luultavasti ollut jämäkkyysongelma jo ennen lapsesi syntymää. Nyt lapsi pyytää sinua todella tiedostamaan sen, kuka olet, ja puolustamaan itseäsi, ja juuri tätä tarvitset omalla sisäisen kehittymisesi polullasi.

Kun kehitätte ominaisuuksia lapsenne tukemiseksi, autatte teitä kumpaakin. Lisääntyneen ymmärryksenne, rakkautenne, riippumattomuutenne ja itsetietoisuutenne myötä teistä voi tulla lapselle roolimalli, valomajakka. Tällä tavalla keskinäisessä ja innostavassa kasvu- ja parantumisprosessissanne maan päälle syntyy uutta energiaa. Valosoihtu välitetään sukupolvelta toiselle ja se loistaa vieläkin kirkkaammin.

Ylistämme omistautumistanne, rakkauttanne ja sitoutumistanne. Toivomme, että koette iloa ja hauskuutta tällä tutkimusmatkalla, jolla te ja uudet lapsenne olette. Toivomme, että teillä on myötätuntoa heitä kohtaan, mutta erityisesti itseänne kohtaan, koska teette varmasti virheitä. (Muistakaa, että virheet ovat aina tärkeimpiä oppimistyökaluja.)

Luotamme siihen, että soihtunne jatkaa palamistaan ja levittää monia kipinöitä jäljessänne tuleville soihdunkantajille. Mutta mitä tahansa teettekin - koette iloa tai epätoivoa, olette myötätuntoisia tai tuomitsevia, olette avoimia ja luottavia tai sulkeutuneita ja masentuneita - rakastamme teitä ja tarjoamme teille edelleen tukeamme ja rohkaisuamme. Olette tervetulleita. Aina.


jatkuu osa3....

« Viimeksi muokattu: 21.05.2008 09:34:58 kirjoittanut ~Arkiviisu~ » tallennettu
~Arkiviisu~
Vieras
« Vastaus #6 : 21.05.2008 09:32:15 »

osa3. jatkuu

LASTEMME OHJAAMINEN

Äiti Mariaa kanavoinut Pamela Kribbe
24.1.2008 Alankomaat
Cosmic Lighthouse -verkkolehti, numero 05/2008 ( www.cosmiclighthouse.com)
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine

Rakkaat ystäväni,


Uusien lapsien ohjaaminen

Kysymyksiä ja vastauksia

(Kanavoinnin jälkeen oli tilaa kysymyksille ja vastauksille. Jotkut niistä on lueteltu tässä.)

Kysymys:
Mitä voin tehdä autistisen tyttäreni hyväksi, joka on 6-vuotias?

Ensinnäkin haluaisin sanoa, että rakastat tytärtäsi valtavasi ja että rakkautesi on hyvin selvää hänelle. Tämän myötä tärkein asia on jo sanottu. Rakkautesi peittää hänet jatkuvaan, hiljaiseen syleilyyn. Tämä ei poista hänellä olevia ongelmia ja kokemiasi vaikeuksia suhteessa häneen, mutta se on perusedellytys asioiden toimimiselle elämässänne. Tunnustele tätä hetken itsessäsi, tunne rehellisyytesi ja rakkautesi vilpittömyys. Tämä on kallisarvoisin lahja, joka voidaan antaa lapselle.

On ymmärrettävää, että epäilet ja olet jopa epätoivoinen toisinaan, mutta teitä yhdistää syvä rakkaus. Jos asiat eivät mene niin, kuin olet suunnitellut tai odottanut, sinua tai häntä ei pidä syyttää. On jotain, mitä hän haluaa käydä läpi ja käsitellä elämässään - jokin erityissyy miksi hänellä on tämä erityinen ongelma.

Hänen tarkoituksensa on olla täällä maan päällä hyvin puhtaalla tavalla. Hän kantaa sisällään hyvin puhdasta ja tunnistettavaa energiaa, mikä koskettaa monia ihmisiä. Mutta vaaditaan paljon kärsivällisyyttä häneltä ja sinulta, jotta tämä energia saadaan tulemaan maan pinnalle koskemattomana.

Hän on päättänyt - on konstikasta laittaa tätä sanoiksi - tuoda puhdasta ja kehittynyttä energiaa maan pinnalle ja olla suhteellisen suojaton tässä. Hänen energiansa ei ole siis virittynyt maan energeettiseen todellisuuteen ja hän tarvitsee tulkkia, jotakuta joka auttaa häntä kääntämään sen maan todellisuuteen. Hän valitsi tietoisesti tämän suhteellisen suojattomuuden ja korkean herkkyyden, koska näin hänen sisällä kantamansa värähtely voi jäädä korkealle tasolle.

Asia voidaan ilmaista näin (puhun nyt yleisemmin). Jos teillä on "normaali lapsi" - siinä mielessä että hän mukautuu helposti ulkopuolisen maailman odotuksiin - lapsi unohtaa helpommin itsensä, eli menettää kosketuksensa alkuperäiseen sieluenergiaansa. Yhteiskunnan vaatimukset ja standardit vaikuttavat häneen helpommin eivätkä edes herkimmät ja valaistuneimmat vanhemmat voi estää sitä.

Lapset joilla on sellaisia käyttäytymishäiriöitä kuten autismi, eivät sopeudu niin helposti. Mutta tämän vuoksi lapsen sieluenergia säilyy helpommin. Se ei ns. hievahdakaan. Ihmisten tämän lapsen lähellä on sen sijaan sopeuduttava. Tämä tilanne on usein hyvin vaikea vanhemmille, opettajille tai lääkäreille. Mutta tähän ongelmaan kätkeytyy aarre. Lapsen "erilaisuus" haastaa ympäristön löytämään uusia kommunikointitapoja ja pohtimaan niitä olettamuksia, jotka tuntuivat aiemmin itsestään selvyyksiltä, ja todella avautumaan lapsen sisäiselle maailmalle.

Sinulta pyydetään suhteessa tyttäreesi erityisesti, että luotat tähän lapseen ja virittäydyt hänen tarpeisiinsa. Teet tätä erittäin hyvin! Sinulla on paljon sisäistä tilaa olemuksessasi. Luota, että lapsesi on valinnut oman elämänpolkunsa, että hän on hahmotellut tiettyjä virstanpylväitä elämässään ja hän on valinnut teidät vanhemmikseen, niin että yhdessä voitte tehdä mahdolliseksi hänen valonsa loistamisen maan päällä. Teette erinomaista työtä.

Pamelan lisähuomautus:
Tilaisuuden jälkeen tein kuvan perusteella lyhyen intuitiivisen lukemuksen tästä lapsesta hänen äidilleen. Tämä osoitti, että autismi liittyi menneen elämän kokemukseen. Tässä on kirjallinen kuvaus lukemuksesta:

Näen paljon vaaleansinistä energiaa hänen päänsä päällä, loistavien läpinäkyvien kivien muodossa. Ne ovat yhteydessä seisovaan soikioon kruunuchakran yläpuolella. Siellä on korkeavärähteistä energiaa, joka sisältää syvällistä ymmärrystä elämästä ja ihmispsyykestä.

Tunnen hänen eläneen maan päällä kerran ja hänellä oli vahva henkinen tai selväaistinen kokemus, jonka aikana hän tunsi saaneensa monia oivalluksia, kuin ilmestyksen. Sen tuloksena häntä ympäröivien ihmisten käyttäytyminen ja motiivit tulivat hänelle läpinäkyviksi, mukaan luettuna hiljainen valtataistelu hänen yhteisössään. Mutta hänen oli vaikeaa yhdistää tätä tietoa päivittäiseen kokemukseensa.

Aistin, että hän sairastui sekä ruumiin että psyyken tasolla. Hän ei pystynyt ilmaisemaan totuuttaan, koska hänen ympäristönsä ei ymmärtäisi sitä. Tämä teki hänestä hyvin ahdistuneen. Hänellä oli tunne, että hänellä oli sellaista tietoa, joka voisi auttaa ihmisiä ja estää heitä kärsimästä. Kuitenkaan ei ollut mahdollista puhua siitä, koska hänet laitettaisiin suljettujen ovien taakse.

Vaikutelmani on, että hän ei pystynyt ratkaisemaan tätä ongelmaa elämänsä aikana ja hän murtui sen tunnestressin ja niiden fyysisten ongelmien vuoksi, jotka johtuivat hänen kyvyttömyydestään yhdistää tuota korkeaa tietoisuutta fyysiseen olemukseensa. Hän sulkeutui tunteiltaan ja tällä oli vaikutusta hänen kurkkuunsa (itseilmaisu), sydämeensä (yhteys toisiin) ja kolmeen alimpaan chakraan (turvan ja haluttuna olemisen tunne).

Nyt (tällä hetkellä) tämä korkeampi tieto (sininen ovaali) roikkuu hänen päänsä päällä - loistavana ja puhtaana - ja hänen aikomuksensa on tässä elämässä yhdistää se fyysiseen ja tunnetodellisuuteensa maan päällä.

Tunnen vahvasti, että hän tuli tästä syystä sinulle (hänen äitinsä). Sinullakin on tätä sinistä energiaa (korkeamman tietoisuuden ominaisuus) aurakentässäsi, joten sinulla on luontainen yhteys hänen kanssaan. Sinulla on myös punaista aurassasi lähellä alempia chakroja, mikä osoittaa, että pystyt puolustamaan totuuttasi, vaikka se on ollut sinulle vaikeaa toisinaan.

Minusta tuntuu, että pelkästään sinun läsnäolollasi on parantava vaikutus tyttäreesi. Tämä on upeaa. Hän haluaa parantua tässä elämässä, askel askeleelta. Te hänen vanhempinaan olette osa ratkaisua, ette ongelmaa.

Kysymys:
Molemmat poikani ovat hyvin herkkiä, mutta hyvin eri tavalla, ja siksi he tappelevat ja riitelevät koko ajan. Minulle tämän katseleminen on vaikeaa. Minäkin huomaan kamppailevani ja väitteleväni heidän kanssaan, vaikka olen todella sellainen, joka tarvitsee rauhaa ja harmoniaa ympärilleen. Miten selviydyn tästä?


Sinun on erittäin tärkeää puolustaa omaa totuuttasi, pitäytyä sisäisissä tuntemuksissasi ja laittaa selkeitä rajoja suhteessa toisiin. Tietoisuutesi luiskahtaa helposti kahteen ylimpään chakraan (kolmas silmä ja kruunu), mistä virityt toisten ihmisten tunteisiin ja ymmärrät heidän syynsä niihin. Mutta menetät yhteyden alimpiin chakroihin, jotka kertovat sinulle, mitä sinä tunnet, mitä sinä tarvitset ja mitä sinä haluat. Kadotat kosketuksen sisäiseen lapseesi (tunteidesi tyyssijaan) etkä ole maadoittunut.

Olet itsekin hyvin herkkä ja herkkyyteesi kuuluu paljon empatiaa ja kurkottautumista toisia kohti. Sinulla on halu olla yhteydessä ja yhdessä toisten kanssa, mutta tässä usein myyt itsesi. Sinun on tärkeää ottaa omat vihan ja vastustuksen tunteesi vakavasti ja sallia sisälläsi tapahtuvan energiamuutos, niin että tasapaino antamisen ja vastaanottamisen välillä palautuu.

Kamppailu jota huomaat käyväsi lastesi kanssa, on olemassa syystä. Se haastaa sinut selvittämään rajasi ja vaatimaan niiden kunnioittamista. Tämä on usein ongelmana vanhemmilla, jotka ovat hyvin herkkiä ja jotka haluavat ymmärtää lapsiaan eivätkä halua vahingoittaa heitä. Vanhemman roolissa he usein menettävät tasapainonsa, koska he tukahduttavat omat tunteensa ja menettävät tuntuman omaan sisäiseen lapseensa. Sinun pitäisi tulla jämäkämmäksi ja "itsekeskeisemmäksi" suhteessa lapsiisi.

Tulemalla itsetietoisemmaksi ja jämäkämmäksi pystyt antamaan esimerkin lapsillesi ja osoittamaan heille, millaista on olla sekä hyvin herkkä että itseensä luottava henkilö. Ilmentämällä tätä tasapainoenergiaa, opetat heille enemmän, kuin mihin sanat koskaan pystyvät.

Lapset nappaavat energiasi, sen tunnesävyt, kuka olette - erityisesti herkät lapset. Anna siis itsellesi tilaa ilmaista itseäsi ja näet, että se tekee sinusta maadoittuneemman ja antaa sinulle sitä todellista rauhaa ja harmoniaa, joita etsit.

Kysymys:
Miten käsitän tarkoitukseni ja haluni työskennellä lasten kanssa? Tunnen innostusta työskennellä heidän kanssaan kuvaamallasi tavalla, mutta samanaikaisesti minua estää epäonnistumisen pelko ja epäilys, että "kukaan ei tuolla odota minua". Epävarmuuteni "keskeyttää" uudestaan ja uudestaan itseilmaisuni virtaamisen ulospäin. Miten selviydyn tästä?

Sisälläsi on aito kaipaus, joka kumpuaa sielustasi. On tärkeää vaalia tuota kaipuuta ja kohdella sitä lempeästi ja välittäen. Innostuksen lisäksi tämä kaipuu herättää sisälläsi pelon. Se tuo pintaan vanhan loukkaantumisen, joka menee lapsuuteen ja sen taaksekin, menneisiin elämiin. Sinut torjuttiin tiettyjen erityisominaisuuksien vuoksi, joita nyt haluat taas kerran ilmaista.

(Väkivaltaisen) torjumisen kokemus on jättänyt trauman sieluusi. Se saa sinut vastustamaan ja horjumaan, kun toinen osasi haluaa ilmentää sielusi todellista energiaa. Tämän perinnön ymmärtäminen ja hyväksyminen on ensimmäinen ja tärkeä askel itsesi parantamisen suuntaan. Kärsimättömyydellä itseäsi kohtaan ja tuomitsemalla pelkosi ja turvattomuutesi kiellät itsessäsi sen tuskan, joka haluaa tulla tunnustetuksi ja tiedostetuksi.

Ota tarvitsemasi aika loukkaantuneen sisäisen lapsesi parantamiseen. Innostuksesi osoittaa sinulle oikean suunnan, mutta se voi myös tehdä sinusta rauhattoman, kun yrität päästä yli sisäisistä haavoistasi liian nopeasti. Muista, että perimmiltään tässä prosessissa, jossa olet, ei ole kyse ilmentämisestä ulkoisessa maailmassa. Kyse on parantumisestasi.

Jokaisen maan päälle inkarnoituneen sielun ensisijainen tavoite on itsensä toteuttaminen: itsensä rakastaminen ja hyväksyminen sellaisena kuin on ja sen valtavan vapautumisen kokeminen, joka tästä syntyy. Tämä on kaiken todella luovan ja henkisen energian perusta. Kun se on valettu, ulkoinen ilmentämisvirta syntyy helposti ja vaivattomasti.

Se tosiasia että haluatte elää ja olla maailmassa sydämestänne, osoittaa sen, että olette valmiita menemään sen pelon ja pimeyden ytimeen, joka teissä vielä on. Kaipuu oman sieluenergian ilmentämiseen maan päällä syntyy aina sellaisena aikana, jolloin olette valmiita itsenne parantamiseen syvällä tasolla.

Kun valmistaudutte ilmaisemaan sydämenne innostusta maan päällä, päästätte enemmän kuin koskaan irti menneisyydestänne, koulutuksestanne ja suhteistanne, jotka eivät enää ravitse teitä. Yhdistyminen sieluunne saa aikaan paljon liikettä elämässänne ja voi näyttää siltä, että astutte askeleen taaksepäin, ennen kuin henkinen energianne voi saavuttaa aineellisen muodon. Elämässänne tapahtuu muutoksia ja asiat voivat tosinaan olla kaoottisia ja sotkuisia. Näin juuri pitäisikin olla.

Älkää epäilkö itseänne, kun sielunne toiveiden ilmentämisprosessin myötä matkaan tulee nykimistä ja tärinää. Tämä saa teidät oivaltamaan, kuka todella olette ja mitä teillä on annettavana muille. Pelon ja epävarmuuden läpi kulkeminen, niiden kohtaaminen ja hyväksyminen, tekee teistä kaikista rakastavampia ja myötätuntoisempia toisia kohtaan.

Kun päästätte irti tuomitsemisesta ja todella hyväksytte sen, kuka olette tällä hetkellä, viisastutte. Ymmärrätte, että kyse on todellakin teistä eikä toisista. Ja tuolla hetkellä toisia alkaa tulla luoksenne. He näkevät teissä jotain itseään innostavaa. Tilaisuuksia sielunne innostuksen ilmentämiseen tulee esiin helposti. Olette valmis ja tiedätte sen.
tallennettu
Chandra
Astroholisti
*****
Viestejä: 2755



Profiili
« Vastaus #7 : 21.05.2008 09:50:28 »


En lukenut vielä kuin ensimmäisen kanavoinnin,mutta mikä oivallusten määrä siitä tulvikaan. angel smitten
Ymmärrän nyt itseäni paremmin ja elämääni,sekä myös valintojani.
Läksyni,vapautumiseni ja ennen kaikkea,miksi niin suuresti rakastan Äiti-Mariaa. angel smitten
En siitä tämän enempää kirjoita,mutta ihmeellistä tämä elämä on!
Palaset loksahtavat kohdalleen pikkuhiljaa,,, angel smitten
tallennettu

Sivuja: [1]
  Tulostusversio  
 
Siirry: