Sivuja: 1 2 [3] 4
  Tulostusversio  
Kirjoittaja Aihe: Huumori skooppeja  (Luettu 58272 kertaa)
0 jäsentä ja 1 vieras katselee tätä aihetta.
Jinx
Vieras
« Vastaus #30 : 01.06.2006 11:47:55 »

Oinas (21.3. - 19.4.)
Puhdas oinasluonne on Luojan luoma vilpitön egoisti, kuin Aatami, joka katsoo kaikkea tuorein silmin ja panee merkille ympäristön sekä lähimmäisten mahdollisen rappiotilan. Hän on uusi luuta, jonka on luonteensa mukaisesti pyrittävä korjaamaan kaikki rapistumat ja jämähtänyt tuoreella ja paremmalla. Hankkeessaan hän saa vääjäämättä vastustajia ja vihamiehiä, erityisesti niistä, joiden arvovalta tai asema on uhattuna Oinaan takia.
Kevät on takatalvineen ja helleaaltoineen ailahteleva vuodenaika. Tämä heijastuu Oinaassa äkillisinä synkkyyspuuskina ja pessimismikohtauksina. Vastoinkäymisen sattuessa kohdalle Oinas voi joskus mystisesti lamautua, mutta hän nousee synkkyyden alhosta omin voimin, kun taas löytää alkukantaisen sisunsa. Oinas on itseään kohtaan hyvin ankara, ja jos hän suuren menestyksenkin hetkellä vähättelee suoritustaan, on hän tosissaan. Individualistilla on oma, yksilöllinen ja salainen mittatikkunsa, jonka mukaan hän itseään arvioi.

Kaikilla tähtimerkeillä on oma ajallinen perusjaksonsa, jonka kuluttua on muutosten ja uudelleenjärjestelyjen aika. Oinaan jakso heijastelee merkkiä hallitsevan Mars-planeetan kiertoa, joka on vajaa kaksi vuotta. Sen kuluttua Oinas alkaa haluta uutta autoa, asuntoa, työpaikkaa tai ihmissuhdetta. Tuoreena kevään luonteena hän on aina kaikenlaisen uuden perään.

Oinasmies on henkisesti niin suora ja välitön, että naiset eivät tahdo uskoa sitä todeksi. Kun häntä osaa katsoa oikein, hän on täysin ilmeinen ja paljastaa itsensä kaiken aikaa. Hän voi olla monia asioita, mutta hän ei ole mystinen mies. Hän on sydämessään ikuinen pikkupoika, ja vaikka hän kasvaisi nobelistiksi tai presidentiksi, hän ei koskaan kasva aikuiseksi. Hän on sitä, miltä hän näyttää.

Oinasnainen on miessydäminen, hallitseva ja usein korskean oloinen komentelija. Olipa hän poikamaisen atleettinen ja nopealiikkeinen pärjääjä tai ultranaisellinen miesten unelmien ruumiillistuma, hän aina toimillaan ja puheillaan haastaa uroksia miehisyyden osoituksiin. Häneen surulliset tarinat ja säälin kerjääminen tehoavat vähiten.

Kutakin tähtimerkkiä voi ymmärtää vertaamalla sitä tietyssä iässä olevaan ihmiseen: kevään merkit vastaavat lapsuutta ja nuoruutta, syksy aikuisuutta ja talvi vanhuutta. Koska Oinas on ensimmäinen tähtimerkki, vastaa se loogisesti ihmislapsen ensimmäisiä elinvuosia. Jos siis kanssaihmiset saavat välillä pelätä kohtauksen saanutta Oinasta, on tämä vain turvautunut alkuperäiseen ongelmienratkaisukeinoon: huutamiseen. Samalla kiihkolla ja antaumuksella Oinas myös menee harmaan kiven läpi ja hankkii hengenpelastusmitalinsa.

Jos lapsuus jotakuta leimaa, niin Oinasta: hänen myöhempää elämäänsä sävyttää voimakkaasti joko muisto lapsuuden seikkailuista ja urotöistä tai epävarmuus, joka seuraa liiallisista kielloista ja varoitteluista. Pikkuoinas on sukupuolestaan riippumatta reipas ja itseohjautuva riiviö, joka vanhempana ylpeänä esittelee lapsena saamiaan arpia.
tallennettu
Jinx
Vieras
« Vastaus #31 : 01.06.2006 11:48:25 »

Härkä (20.4. - 20.5.)
Tavalla tai toisella Härän elämä pyörii aina oman kehon ympärillä. Hän voi olla kuntoileva, kehoa rakentava kalorien laskija tai ruokaa jumaloiva herkuttelija, mutta joka tapauksessa hän on hyvin fyysinen. Hänen valttejaan ovat järjestyksentaju, kärsivällisyys ja maalaisjärki. Hän inhoaa epäonnistumista ja vääriä satsauksia. Siksi hän saattaa tärkeän valinnan edellä hautautua märehtimään vaihtoehtoja, kunnes saavuttaa riittävän varmuuden. Härkä on kuten vanhan ajan polkupyörä: luja, luotettava ja mutkaton -- vain pakki puuttuu.
Härän saa varmimmin raivostumaan muistuttamalla häntä jostain epäkypsästä valinnasta tai hutiloiden tehdystä siirrosta. Kaikkien individualistien tavoin hän kyllä tietää, milloin on epäonnistunut tai onnistunut, eikä häntä tarvitse siitä muistuttaa. Hän menestyy lahjojensa ja henkilökohtaisten ominaisuuksiensa perusteella -- ja muistaa aina myös tuoda tämän esille.

Jokaisen Härän sisällä asuu vanhanaikainen talollinen: itseriittoinen ja omavarainen yksilö, joka kammoaa toisen varassa olemista. Tämä voi ilmetä hamstraamisena ja keräilemisenä -- joskus naurettavuuteen asti (vrt. Veikko Huovisen Hamsteri). Härkä on populistinen "vanhan kansan" tähtimerkki: hän edustaa niitä ikuisia perusarvoja, jotka ovat itse asiassa geeniperimän määräämiä. Härät eivät koskaan muutu.

Tunteakseen härkämiehen, täytyy naisen tuntea hänen pinttymänsä, makunsa ja mielihalunsa. Hän on hyvin eroottinen ja omistushaluinenkin, mutta rakastetulleen antelias ja uskollinen.

Nuorena hän hyppää ihmissuhteisiin enempiä miettimättä, mutta yli 35-vuotiaana hänen varovaisuutensa lisääntyy, ja elämäntyylinsä urautunutta yli viisikymppistä Härkää on taivuteltava jo vuosia, ennen kuin hän suostuu esimerkiksi muuttamaan yhteen. Parasta hänessä on miehinen lujuus, remonttireiskan kätevyys ja taloudellinen järkevyys.

Riippumatta kauneudestaan tai tyylikkyydestään härkänainen saa hien kihoamaan miehen otsalle. Kun hän lipoo huuliaan, ukkomiehet katuvat naimisiinmenoaan. "Maistuis varmaan sullekin", hän tuntuu sanovan kosteilla silmillään.

Jos tämän eroottisen naaraan on saanut omakseen, hänestä voi paljastua myös vähemmän mairittelevia puolia: ravintolassa hän haluaa aina kalleimman annoksen eikä hän vaatteissakaan tyydy sekundaan. Hän odottaa, että mies osoittaa arvostuksensa avaamalla paksua lompakkoaan sopivin väliajoin.

Härkälapsi voi vaikuttaa ikätovereitaan laiskemmalta, mutta hän on lahjakas ja alkaa kehittää itseään järjestelmällisesti heti, kun on varma taipumustensa suunnasta. Hän analysoi aikuisten maailmaa terävästi ja pystyy esittämään täysin järkeviä parannusehdotuksia jo varsin pienenä.

Monet lapsitähdet ovat Härkiä -- juuri ne, jotka eivät katoa julkisuudesta tullessaan aikuiseksi.
tallennettu
Jinx
Vieras
« Vastaus #32 : 01.06.2006 11:49:00 »

Krapu (21.6. - 22.7.)
Yksilöllinen elämäntyyli saavuttaa huippunsa Kravun tähtimerkeissä. Tämän keskikesän merkin alla syntyneen elämä pyörii hyvin kokonaisvaltaisesti oman sielun, herkkyyden ja salaisten unelmien ympärillä. Hän on persoonallinen, mielikuvituksekas ja hallitseva, mutta viimemainittua epäsuoremmin ja vähemmän ilmeisellä tavalla, kuin edelliset kolme merkkiä. Koska hän kokee itsensä haavoittuvaksi ja sensitiiviseksi, hän ei välttämättä itse tajua olevansa hallitseva. Krapu voi olla itselleen täydellinen mysteeri.
Kravulla on unelma: rakentaa oma pikku paratiisi, oma maailma, jossa saa olla täysin oma itsensä. Tämä paratiisi voi olla saari Saimaalla, saaristolaisvene tai erikoinen koti. Jos Krapu päästää lähimmäisen kaikkein pyhimpäänsä, tätä uhrausta on syytä arvostaa.

Vaikka Krapu on toimissaan käytännöllinen ja tehokas, iskee häneen välillä eripuraisuuden piru. Hänen on toisinaan pakko asettua poikkiteloin koko muun maailman kanssa: se on hänen tapansa varmistua omasta olemassaolostaan.

"Joskus on ihanaa olla mahdoton", on Kravun oma kommentti.

Krapumies pyrkii aina tekemään elämästään ja miljööstään itsensä näköistä. Hän inhoaa yhdenmukaisuutta sekä virkamiesmentaliteettiä ja valitsee yleensä sellaisen ammatin, jossa saa olla persoonallinen sekä värikäs. Ooppera ja teatteri voivat vedota hänen draamantajuunsa, mutta moni krapumies on yhtä onnellinen veneenveistäjänä, autonkorjaajana tai stereomyyjänä. Hän hallitsee alansa täydellisesti ja nauttii saadessaan tunnustusta kollegoiltaan.

Puolison tai miesystävän roolissa hän kiukuttelee, jos aikaa omalle intohimolle ei meinaa jäädä tarpeeksi. Naisen on syytä kunnioittaa Kravun "omaa maailmaa", vaikka se tuntuisi jopa lapselliselta.

Krapufemina on niin voimakastahtoinen ja naisen aseet hallitseva, että toiseksi jäävät niin rambot, kuin napoleonitkin. Hän on herkkä, mystinen ja raudanluja valtiatar, joka antaa hienovaraisia käskyjään ylähuulen tai silmäripsien liikahduksella. Hän on äänensävyjen ja mimiikan käytön mestari. Hän huolehtii kaikesta ja kaikista, jotka kuuluvat hänen itseoikeutettuun valtakuntaansa.

Krapunaisella on hyvin erikoinen ja henkilökohtainen suhde peiliin ja vaatteisiin. Jos mies haluaa todella ymmärtää tätä sielukasta olentoa, hänen pitäisi olla kärpäsenä katonrajassa seuraamassa tämän kylpyhuone- ja vaatekomerorituaaleja.

Krapulapsen maailma on varsin mustavalkoinen. Se jakaantuu tuttuun ja epätuttuun alueeseen. Kouluiässä on hänen vaikeaselkoinen persoonallisuutensa usein jo näkyviin: sama lapsi on yhden päivän aikana itsevarma komentelija, kyynelsilmäinen nurkassakyhjöttäjä ja mielikuvituksellaan ympäristöään hämmentävä taiteilija.

Aikuisenakin hän ammentaa loputtomasti lapsuuden muistoista ja rakkaista paikoista eikä edes pystyisi kieltämään taustaansa. Hän on eläinradan savolainen.


--------------------------------------------------------------------------------

Leijona (23.7. - 22.8.)
Koska Leijonan jakso on vielä kesäinen ja valoisa, on merkin alla syntyneissä jäljellä hallitsijan elkeitä ja hetkittäistä itseriittoisuutta. Sydämessään Jalopeura välittää aidosti lähimmistään ja alaisistaan. Jos hänen itsetunnossaan ei ole vikaa, hän on lämmin ja valoisa ja pystyy tulemaan lähelle ihmistä. Hän nauttii saamastaan huomiosta, mutta ei juuri koskaan kuvittele saavuttaneensa kaikkea yksin: voittaessaan Syksyn sävelen hän jakaa ruusut tukiryhmälleen.
Kosmisessa työnjaossa jokainen tähtimerkki saa sarkansa ja vastuualueensa. Merkkien kuningas saa luvan huolehtia merkkipäivistä, sosiaalisista kohokohdista ja huomionosoituksista. Hän on myös velvollinen ärähtämään aina, kun kanssaihmiset alittavat moraalisen tai eettisen riman.

Jotkut Leijonat uskaltautuvat skandaalien ja puolijulkisuuden kentille ja saattavat hankkia elantonsa juontajina, kolumnisteina tai kunnanhallitusta riivaavina kansanmiehinä.

Leijonien elämässä on muutama korkea kynnys: uskaltautuako erottumaan sosiaalisesti, ryhtymään vanhemmuuteen, viettämään julkiset merkkipäivät ja ottamaan riskin, että ketään ei tulekaan.

Vaikka leijonamies on usein pienikokoinen ja tavallisen näköinen, hän käyttää intuitiivisesti tietävän merkkinsä maineen naisten suosikkina. Hän on tulokas Rakkauden planeetalla, ja siksi jokainen nainen saa osakseen hänen jakamattoman suosionsa ja ihailunsa.

Nuorena hänen on vaikea pysyä uskollisena yhdelle kumppanille, mutta hän ukkoutuu tyylikkäästi ja hyväksyy vanhemmiten aviosäädyn vaatimukset suuremmitta tuskitta -- tosin usein vasta toisella tai kolmannella kerralla...

Naarasleijona on ylpeä, kiihkeä ja dramaattinen. Hänelle sopii vain ensimmäisen naisen rooli. Puoli kaupunkia seuraa hänen sydämensä liikkeitä ja valintoja -- jo lukiossa hänen ystävättärensä lyövät vetoa siitä, minkä opettajan ladyleijona viettelee.

Siviilisäädyn valinta on leijonanaisen kohtalon paikka. Hän on yhtä legendaarinen tavoiteltuna sinkkuna (Coco Chanel ja Mae West), kuin lojaalina vaimona (Jackie), mutta hänen on vaikea vaihtaa leiristä toiseen.

Miehen täytyy palvoa Leijonaansa niin kahden kesken, kuin julkisestikin, mutta vastineeksi hän saa uskollisuutta hautaan asti.

Sydämessään leijonalapsi haluaa olla erityisesti isänsä odotusten mittainen. Jos isä ei ole aivan toivoton tapaus, pystyy tämä auringon lapsi näkemään hänet hyvää tarkoittavana vanhempana.

Onnellisesti kasvanut pikkuleijona säilyttää valoisuutensa ja oikeudentuntonsa.

tallennettu
Jinx
Vieras
« Vastaus #33 : 01.06.2006 11:49:41 »

Neitsyt (23.8. - 22.9.)
Neitsyen perimmäinen olemus toteutuu aina, kun kaksi ihmistä lyö hynttyyt yhteen parisuhteen, liikekumppanuuden tai harrastuksen merkeissä. Merkin piirteet pääsevät esiin pitkäaikaisessa liitossa, olipa tämä sitten sihteerin suhde johtajaan, valmentajan suhde urheilijaan tai miehen suhde vaimoon.
Tarkoitus on, että Neitsyt kasvaa monien sitein yhteyteen toisen kanssa.

Syksyn tähtimerkit vastaavat ihmiselämässä aikuisuutta. Niinpä Neitsyt ei ole parhaimmillaan alle kolmekymppisenä. Hän on vielä hieman raakile, opetellen rajan vetämistä toisen myötäilyssä, arvostelemisessa ja itsekritiikissä. Neitsyt kypsyy, kuin viini ja säilyttää tasonsa pitkälle vanhuuteen.

Työnsä ja tekemistensä laatuun kiihkeästi satsaava Neitsyt voi joskus elää hyvin yksipuolista elämää. Harvat merkin edustajat ovat kaikessa pedantteja -- tyypillisempää on, että yksi elämänalue on perfektionismin näyttämönä yli muiden ja muut asiat voivat olla jopa rempallaan.

Nuori neitsytmies tarvitsee naisen koulivaa kättä ja kriittistä silmää kasvaakseen siksi gentlemaniksi, joka hänessä piilee. Monille tämä on kova paikka.

Yleensä vasta keski-iän kriisi kypsyttää tätä syysluonnetta niin, että tämä viihtyy sujuvasti naisten maailmassa. Työ on suuri osa hänen identiteettiään ja elinkumppanin on syytä hyväksyä se. Tämä uros osoittaa kiintymyksensä vaimokullalleen arvokkailla lahjoilla tai itse tehdyillä taidonnäytteillä.

Harvan tähtimerkin maine on niin kaukana totuudesta, kuin Neitsyen. Tämä ei toisaalta häiritse neitsytnaista, joka kyllä tietää arvonsa ja pitää huolen myös siitä, että kumppanikin sen tietää.

Usein hieman virallisen tai neutraalin kuoren alla piilee aistillinen ja antautuva nainen. Hänen valikoiva ja älyllinen tyylinsä puree vain todellisiin naisasiamiehiin. Niihin, jotka näkevät näennäisen pidättyvyyden läpi ja ovat valmiit antamaan puolet itsestään tälle Rakkauden planeetan alkuasukkaalle.

Jos neitsytlapsi sanoo viisivuotiaana haluavansa lavataikuriksi tai veturimieheksi, hän toteuttaa sanomansa suurella todennäköisyydellä. Hän on pikkuvanha ja haluaa itseensä luotettavan kuin aikuiseen.

Pikkuneitsyen tunnollisuutta ei saisi koskaan epäillä, koska hän osoittaa rakkautensa vanhempiaan kohtaan koettamalla aina ylittää itsensä. Ehdot, kiellot ja säännöt kannattaa perustella hyvin, muuten hän epäilee kasvattajiensa pätevyyttä.


--------------------------------------------------------------------------------

Vaaka (23.9. - 23.10.)
Vaaka lähtee siitä, että kaikki olennaiset asiat ovat järjellä analysoivatissa ja aikuisten kesken sovittavissa. Hän on henkisesti läheltä ihmisluonnon keskiviivaa -- yhtä kaukana kevään villistä animalisuudesta, kuin talven ylevistä pohdinnoista. Hän on rationaalinen liittolainen: tekee kuten sovitaan ja odottaa toisilta samaa. Hän on myös taktikko, mutta tätä ei pidä käsittää pelkästään moitteena.
Egoismin ja idealismin välimaastossa tahdikas taktikointi on yleensä realistisin menestymisen resepti.

Jos Vaa'an voi tiivistää yhteen sanaan, tämä sana olisi tyyli. Se on tyyli hoitaa asioita, käydä kauppaa, neuvotella, pukeutua ja solmia uusia henkilökohtaisia tuttavuuksia. Tämä valmiiksi aikuinen syysluonne myös arvioi muita tyylin ja käytöksen perusteella.

Lähelle häntä pääsevät vain harvat, mutta hassuinta on se, että moni lähelle päässyt ei edes tajua sitä. Vaaka on yhtäaikaa lähellä ja kaukana. Hänet pitkään tuntenut kyllä lukee häntä, mutta uusille ihmisille hän voi esittää mitä haluaa.

Vaakaan perinteisesti liitetty päättämättömyys on usein taktista sekin. Ajan peluulla ja sopivan tilaisuuden kärsivällisellä odottamisella Vaaka pääsee elämässään yhtä pitkälle, kuin muutkin.

Miehiin usein liitetty tuppisuisuus tai resuisuus pätee harvaan vaakamieheen. Naisten seuraan luontevasti hakeutuvana perushurmurina hän omaksuu vaivattomasti etiketit ja normit. Hän on suhdetoimintahenkinen ja tanssitaitoinen ja voi jopa hankkia elantonsa diplomaattisuudellaan ja kontakteillaan. Kun nuoruuden epävarmuudet ja tyylirikot hioutuvat pois, saa hänestä loppuiäksi luotetun ystävän tai lojaalin puolison.

Vaakanaiseksi ei synnytä, vaan tullaan. Merkin vahvuudet: varma maku, arvostelukyky ja sosiaaliset avut, vaativat 30 - 40 vuotta kypsyäkseen lopulliseen muotoonsa. Nuori Vaaka on peilaileva ja epävarma, ja usein vasta yhden hätäpäissä solmitun avioliiton jälkeen oma tyyli alkaa löytyä.

Monet Vaa'at pysyvät naimattomina, koska heillä on matala kyllästymiskynnys ja korkeat laatuvaatimukset. Näitä Vaakoja vilisee useita mediassa, liike-elämässä ja politiikassa.

Moni pieni Vaaka toivoisi, että olisi keksitty aikakone, jota käyttämällä voisi kättää murrosiän ja nuoren aikuisuuden väliin.

Jos kasvatusympäristö tarjoaa tarpeeksi virikkeitä ja arvostaa Vaa'an henkisiä kykyjä, hän menestyy elämässään ilman suuria takapakkeja. Jos ei, Vaaka hakee mallinsa muualta ja voi muuttaa pois kotoa hyvin nuorena.


--------------------------------------------------------------------------------

Skorpioni (24.10. - 22.11.)
Rakkauden planeetta huipentuu Skorpioniin, jonka toiminta-aluetta ovat tiiviit ja kiihkeät parisiteet, suhteet, joissa asioista puhutaan niiden oikeilla nimillä. Tämän merkin alla syntyneiden kokemuspiiri ulottuu rakkauden paratiisista aviolliseen helvettiin. Skorpioni on syvästi tunteva liittolainen, joka rakastuessaan panee kaiken peliin. Jos rakkauden kohteen tunne ei ole yhtä syvä, loukkaantuu tämä liittolainen verisesti. Jos keskinäinen tunteiden virta on vuolas ja kaksisuuntainen, ei Skorpionin tarvitse koskaan poistua siitä.
Pimenevän syystalven lapsella on muita sosiaalisia merkkejä enemmän psykologista silmää ja strategian tajua. Hän pystyy kätkemään päämääränsä ja lojaliteettinsa jopa lähimmiltään.

Usein hän näyttää jopa etsiytyvän sosiaalisten salaisuuksien maailmaan. Sukupuolestaan riippumatta hänellä on sisäpiirin tietoa kaikenlaisista asioista -- puoluesihteeriainesta.

Skorpioni "hajauttaa" elämänsä niin, että yksi ystävä tuntee hänestä yhden puolen, toinen toisen ja kolmas loput. Yksikään ei tunne häntä kokonaan. Skorpioni on kuin ruokaa eri paikkoihin kätkevä orava, joka ei halua olla yhden kätkön varassa. Lopullinen totuus Skorpionista paljastuu vasta testamentissa.

Skorpionimies on magneettinen, kontaktihakuinen ja sinnikäs. Liike-elämässä hän on "lypsäjä" ja väsyttäjä, rakkaudessa määrätietoinen ja ovela. Ihastuessaan uuteen naiseen hän voi palkata yksityisetsivän penkomaan tämän taustat selville. Hämähäkin tavoin hän kutoo seitin, josta uhrin on vaikea päästä irti. Kuten kaikki syysmiehet, skorpioniuroskin tasoittuu avioelämän vaatimuksiin helpommin viisi- kuin kolmekymppisenä.

Jos Eevalle voisi määritellä tähtimerkin, sen täytyisi olla Skorpioni. Kaikki vaimossa tarvittavat ominaisuudet ovat hänessä: laaja tunneskaala, aimo annos huolehtivuutta ja roppakaupalla keinoja, joilla miehen pako estetään. Hän voi olla gracekellymäinen lady tai kikkamainen seksipyssy, mutta hän on aina tosi nainen.

Skorpioninaisen suurin heikkous on menneisyyteen kiinnijääminen: ex-puolisot tahtovat kummitella nykyisissäkin suhteissa.

Perikuvallinen skorpionilapsi tietää vanhempiensa salaisuudet jo ennen syntymäänsä. Hänellä on outo taipumus hankkiutua kiistakapulaksi vanhempiensa väliin, mutta todellisuudessa hän pyrkii pitämään nämä yhdessä. Hän kokee perheen hajoamisen syvemmin, kuin useimmat muut pienokaiset, eikä tällöin hevin uskalla sitoutua aikuisena.

Epäsuoran viestinnän taitajana pikkuskorpioni vaatii kasvattajiltaan jo varhaisessa vaiheessa kasvatuspsykologian arvosanaa.


--------------------------------------------------------------------------------

Jousimies (23.11. - 21.12.)
Jousimieheen on aina liitetty vaellysvietti ja seikkailunhalu. Se on loogista, kun pidetään mielessä se, että jokainen tähtimerkki on vastaus oman kuukausijaksonsa konkreettisiin haasteisiin. Kun kylmyys ja pimeis syvenevät, tulee monelle mieleen etelään lähtö. Tekeväthän muuttolinnutkin niin, joukossa Suomen (synt. 6.12.) kansallislintu joutsen.
Jousimies on ensimmäinen merkki, joka tarvitsee perhettä suuremman yksikön voidakseen toteuttaa itseään. Hän järjestää talkoot, valaa uskoa lannistuneisiin ja ääritapauksessa antaa koko elämänsä jollekin elämää suuremmalle.

Jousimiehessä on aina jotain "numeroa liian isoa". On tarkoituskin, ettei hän mahdu sovinnaisten normien puitteisiin, hänhän edustaa kansaansa tai heimoaan ulospäin.

Suomalaisten kompleksiksi mainittu tarve juosta maailmankartalle on mitä tyypillisintä Jousimiestä.

Jousimiesuros -- ikuinen partiopoika, mielipidejohtaja, idealisti tai eksentrikko -- ei ole helposti lokeroitavissa. Hän ei avaudu normaalipsykologialla, hänen motiivinsa ovat liian yleviä tai kreisejä. Hän suhtautuu naisiin poikamaisen kunnioittavasti tai kömpelösti. Erityisesti tämän idealistin henkinen levottomuus ja persoonallinen suhde seksuaalisuuteen vaativat naiselta paljon. Ei ole hyvä, jos kumppani on liikaa jalat maassa. Jousimiehen pitää saada visioida ja suunnitella suuria.

Astrologinen sormituntuma kertoo, että Jousimiehessä on eniten naimattomia naisia. Tämän tulisen idealistin hinku matkustamiseen tai henkisiin rientoihin voi olla niin kaikennielevää, että aikaa miehille ei yksinkertaisesti jää. Toisin usein kumppani löytyykin ulkomailta tai puolueen piirijärjestön pikkujouluista.

Tunne jaetusta kohtalosta voi saada inhimillisen virvatulen asettumaan avioon, mutta silloinkin liiton pitää sisältää yhteistä toimintaa kodin ulkopuolella. Tälle tytölle ei riitä keittiön, lastenhuoneen ja makuuhuoneen pyhä kolminaisuus.

Kirkassilmäisessä jousilapsessa on häkellyttäviä enkelimäisiä piirteitä: hän voi olla mittaamattoman viisas sekä oivaltava ja muista lapsista poiketen hyvinkin epäitsekäs. Hän haluaa tuoda maailmaan valoa ja nähdä sen ääret. Jos kasvattajilla on vaikeuksia suhtautua häneen, johtuu se siitä, että nämä eivät ole tottuneet olemaan lapsen ohjauksessa.


--------------------------------------------------------------------------------

Kauris (22.12. - 19.1.)
Kauris on tähtimerkkien Veli Ponteva. Hän tietää, että talven yli selvitään vain kovalla työllä, yhteisellä yrittämisellä ja tarvittaessa hammasta purren. Suomalaisten kansanluonnetta sanotaan kaurismaiseksi: älä luota vieraan apuun, älä odota herroilta liikoja ja päästä pieni piru irti, kun siihen on aihetta. Tämä käytännöllinen talviluonne on jo syntyessään vanha ja hyperrealistinen. Usein vasta eläkeiässä hän antaa huumorinsa tulla esiin.
Kauriilla on toinenkin puoli. Vastuuta kantavan ja itseään kontrolloivan kuoren alla on myös hillittömyyttä ja halua kaataa patsaita. Joka 20. Kauris ei välitä kätkeä sarviaan, vaan elää täysin omien lakiensa mukaan inhimillisenä outolintuna, jota pelätään ja palvotaan.

Kauriin ulkoinen viileys ja muodollisuus eivät tee häntä helposti tykö, voi mennä vuosia ennen kuin hän avautuu paljastaen suunnattoman sisäisen herkkyytensä. Hän voisi ottaa elämän kevyemminkin, mutta silloin hän ei olisi Kauris. Hän tuntee itsensä helposti riittämättömäksi ja syylliseksi, siksi kanssaihmisten pitäisi aina muistaa kiittää ja palkita häntä. Arvostus yhteisön silmissä on hänelle hyvin tärkeää.

Kaurismies on rehellisen oloinen ja käytännöllinen, selvää ukkomiesainesta. Velvollisuudentunnosta johtuva työhulluus voi tosin teettää sen, että alle nelivitosta Kaurista ei kotoa usein tapaa. Tämä uros muuttuu syvästi keski-iän kriisissä, jonka jäljiltä ajankäyttö ja arvomaailma kääntyvät usein jopa päälaelleen. Hän suhtautuu naisiin järkevästi ja arvostaen eikä ainakaan vanhemmiten laiminlyö kotiaan. Hän haluaa varttua patriarkaksi, jonka luo jälkeläiset tulevat aina jouluisin.

Kaurisnainen, sensuaalinen lumikuningatar, on arvoitus miehelle, kuin miehelle. Onko hän vain elävä kalkulaattori vai henkeen ja vereen perheensä raha-asioita hoitava matriarkka tai aikakoneesta putkahtanut kreivitär, joka ei tunne tätä aikaa omakseen? Kaikki talvinaiset ovat jollain tavalla mystisiä, mutta Kauriin merkeissä syntynyt femina on sitä eniten.

Huolimatta järkevästä maineestaan hän on yllättävän hellämielinen heikkoja miehiä kohtaan ja monesti hänen elämäänsä varjostavat tästä seuraavat taloudelliset rasitteet. Oppirahansa maksettuaan hän ei anna armoa lurjuksille.

Kaurislapsen tunnistaa kiinnostuksesta historiaan, maailmankaikkeuteen ja uskontoon. Hän on se perikuvallinen nappisilmä, jolla on pyhäkoulussa sata kysymystä Jeesuksesta, joka viihtyy mummolassa ja jonka lempilelu on Aaretti-sedän 40-luvulla veistämä puuhevonen. Hän kantaa huolta perheen nimestä ja maineesta ja viihtyy sukujuhlissa hienoissa vaatteissa.

Jos tässä merkissä asuva pikkupiru ilmenee hänen käytöksessään, on se merkki siitä, että hän ei ole löytänyt kasvattajistaan tarvittavaa suoraselkäisyyttä.

tallennettu
Jinx
Vieras
« Vastaus #34 : 01.06.2006 11:50:13 »

Vesimies (20.1. - 19.2.)
Kreikkalaisen myytin mukaan Vesimies oli ensimmäinen ihminen, jonka luotuaan jumalat nostivat tähtitaivaalle esikuvaksi kuolevaisille. Vesimiehen ideaalityyppi on renesanssi-ihminen: tiedostava, osallistuva, elämäniloinen ja yhteisöstään vastuuta kantava.
Maan päällä on tietenkin vaikeampaa, kuin taivaassa ja moni Vesimies joutuukin taistelemaan maailman ahdasmielisyyttä ja ihmisten konservatiivisuutta vastaan.

Yksi Vesimies 20:stä on ideaalikuvan mukainen jo syntyessää. Jos kuuluu näihin armoitettuihin, saa vilpittömästi ihmetellä, miksi muut elävät vapaaehtoisesti pimeydessä ja rajoittavat elämäänsä käsittämättömillä kielloilla. Useimmat Vesimiehet pyrkivät ensin elämään normien mukaan, mutta viimeistään keski-iän kriisi pakottaa heidät muuttumaan. Kriisi johtaa kapinaan, kapina itsenäistymiseen.

Kaikki talvimerkit liittyvät käyttämättömien henkisten voimavarojen aktivoimiseen. Selviytyäkseen talven yli täytyy yrittää enemmän, uskoa enemmän tai keksiä enemmän. Jos Kauris rakentaa lämpimän linnan ja Jousimies muuttaa Espanjaan, Vesimies keksii sähkön.

Itsensä vapauttanut vesimiesuros on löytänyt jörndonnerin tai frederikin itsestään. Hän uskaltaa olla erilainen ja kiistanalainen. Hänellä on yleensä erikoisia lahjakkuuksia ja harrastuksia ja hän suhtautuu naiseen normaalia valistuneemmin. Hän kuitenkin kyllästyy helposti ja kadottaa välillä kiinnostuksensa seksiin.

Jos henkiset riennot eivät vie häntä kokonaan, hänestä saa erinomaisen ystävä-puoliso-isän. Itseään vielä etsivä versio tarvitsee yleensä vahvoja ja viisaita naisia löytääkseen itsensä.

Itsensä vapauttanut vesimiesnainen on kreisi ja älykäs, tyylikäs ja spontaanisti feministinen. Hänellä on oma huone ja omaa rahaa. Hän tuntuu leijuvan raja-aitojen yli ja pitävän pilkkanaan miehisen maailman ansoja. Hänen magneettisuutensa häkellyttää miehiä mutta vain harvoin kukaan pääsee kohtaamaan häntä intiimisti. Kovin usein kosiomiehet päätyvät hänen ystävikseen. Hän saattaa lyödä kaikki ällikällä naimalla gambialaisen ufotutkijan, mutta liiton kestämisestä yli kahden kuukauden ei voi antaa takeita.

Jos perheeseen syntyy pimmimozart, kannattaa harrastebudjettiin alkaa koota rahaa jo synnytyslaitoksella. Noin kolmannesta ikävuodesta lähtien hän alkaa etsiä ystäviä, vaikutteita ja kapinanaiheita. Jos jälkeläinen on ujoa ja arkaa tyyppiä, korostuu ystäväpiirin merkitys entisestään. Hän vain sulautuu lapsilaumaan ja keksii itsenäisyyden myöhemmin.


--------------------------------------------------------------------------------

Kalat (20.2. - 20.3.)
Peruskala on humoristinen, narrimainen ja myötätuntoinen mukautuja. Jo varhain hän keksii, että maailmassa selviytyy mainiosti ilman egoa, tuota individualistien toteemia. Kalat ihmettelee maailman menoa, ja jos se näyttää liian ahdistavalta, hän pakenee mielikuvituksensa siivin aavan meren tuolle puolen. Jos hänellä on onnea ja suojelijoita, hän päätyy tangolaulajaksi, teatteriin tai pyörittämään persoonallista bisnestä.
Mukautuvuutensa ansiosta monet Kalat sulautuvat taustaan ja elävät ulkoisesti väritöntä elämää. Anonyymisyys on suoja, jonka alla todellinen Kalat ui unissaan kohti sankaruutta ja romansseja. Muita vaihtoehtoja ovat kaksoiselämä ja muutto Argentiinaan. Kuten vastineensa eläinkunnassa, on astrokalakin liukas, ja sen todellinen elämä on pinnanalaista. Tämän merkin alla syntyneitä on vaikein luokitella. Kalaihmistyyppejä on yhtä monta, kuin kalalajeja maailman merissä.

Kalamiehen suhde naisiin on syvä ja ensisijainen. Isäsuhde ei ole maailman helpoin ja monesti isä on pojalle etäinen.

Naiset ovat hänelle peräti palvonnan kohde ja ainakin nuorena hän jopa samastuu näihin. Iän myötä tilanne voi muuttua: monet Kalat loikkaavat Naisten planeetalta Miesten planeetalle. Ne, jotka jäävät, tietävät, että aina tulee uusi nainen pelastamaan heidät. Aina tulee uusi palvonnan kohde. Yksi asia on selvä: kalamiehen kanssa ei ole koskaan tylsää.

Kalojen merkin monimuotoisuus ilmenee naisissa miehiä luontevammin. Tyyppi "taistelukala" on värikäs, naisellisilla kliseillä leikittelevä mystinen femina, joka saa miehet haukkomaan henkeään. Kotioloissa hän voi olla maailman tavallisin sohvallamakoilija, mutta shown alkaessa Jukka Kajaavakin vaivautuisi paikalle.

"Kultakala" on naisista maagisin, eteerinen rakkauden papitar. Jos kalanainen ei halua herättää ulkoista huomiota, hän luottaa siihen, että mies ei pysty olemaan ilman unelmia tuottavaa "orjatartaan".

Lapsuus on monelle Kalalle elämän paras aika, koska silloin saa toteuttaa mielikuvitustaan ilman rajoja. Aikuisten maailman tuntuu tylyltä ja tylsältä.

Kalalapsi etsii inspiraatiota ympäristönsä pokkeusihmisistä ja hankkii yleensä jo varhain valtaisan tietomäärän kaikenlaisista asioista. Jos kalaihminen pystyy säilyttämään tämän lapsen itsessään, hän voi mukaella vanhaa sanontaa:"Kun kuulen sanan arki, poistan varmistimen mielikuvituksestani."
tallennettu
Ozzette
Vieras
« Vastaus #35 : 01.06.2006 11:50:33 »

Härkä (20.4. - 20.5.)
Tavalla tai toisella Härän elämä pyörii aina oman kehon ympärillä. Hän voi olla kuntoileva, kehoa rakentava kalorien laskija tai ruokaa jumaloiva herkuttelija, mutta joka tapauksessa hän on hyvin fyysinen. Hänen valttejaan ovat järjestyksentaju, kärsivällisyys ja maalaisjärki. Hän inhoaa epäonnistumista ja vääriä satsauksia. Siksi hän saattaa tärkeän valinnan edellä hautautua märehtimään vaihtoehtoja, kunnes saavuttaa riittävän varmuuden. Härkä on kuten vanhan ajan polkupyörä: luja, luotettava ja mutkaton -- vain pakki puuttuu.
Härän saa varmimmin raivostumaan muistuttamalla häntä jostain epäkypsästä valinnasta tai hutiloiden tehdystä siirrosta. Kaikkien individualistien tavoin hän kyllä tietää, milloin on epäonnistunut tai onnistunut, eikä häntä tarvitse siitä muistuttaa. Hän menestyy lahjojensa ja henkilökohtaisten ominaisuuksiensa perusteella -- ja muistaa aina myös tuoda tämän esille.

Jokaisen Härän sisällä asuu vanhanaikainen talollinen: itseriittoinen ja omavarainen yksilö, joka kammoaa toisen varassa olemista. Tämä voi ilmetä hamstraamisena ja keräilemisenä -- joskus naurettavuuteen asti (vrt. Veikko Huovisen Hamsteri). Härkä on populistinen "vanhan kansan" tähtimerkki: hän edustaa niitä ikuisia perusarvoja, jotka ovat itse asiassa geeniperimän määräämiä. Härät eivät koskaan muutu.

Tunteakseen härkämiehen, täytyy naisen tuntea hänen pinttymänsä, makunsa ja mielihalunsa. Hän on hyvin eroottinen ja omistushaluinenkin, mutta rakastetulleen antelias ja uskollinen.

Nuorena hän hyppää ihmissuhteisiin enempiä miettimättä, mutta yli 35-vuotiaana hänen varovaisuutensa lisääntyy, ja elämäntyylinsä urautunutta yli viisikymppistä Härkää on taivuteltava jo vuosia, ennen kuin hän suostuu esimerkiksi muuttamaan yhteen. Parasta hänessä on miehinen lujuus, remonttireiskan kätevyys ja taloudellinen järkevyys.

Riippumatta kauneudestaan tai tyylikkyydestään härkänainen saa hien kihoamaan miehen otsalle. Kun hän lipoo huuliaan, ukkomiehet katuvat naimisiinmenoaan. "Maistuis varmaan sullekin", hän tuntuu sanovan kosteilla silmillään.

Jos tämän eroottisen naaraan on saanut omakseen, hänestä voi paljastua myös vähemmän mairittelevia puolia: ravintolassa hän haluaa aina kalleimman annoksen eikä hän vaatteissakaan tyydy sekundaan. Hän odottaa, että mies osoittaa arvostuksensa avaamalla paksua lompakkoaan sopivin väliajoin.

Härkälapsi voi vaikuttaa ikätovereitaan laiskemmalta, mutta hän on lahjakas ja alkaa kehittää itseään järjestelmällisesti heti, kun on varma taipumustensa suunnasta. Hän analysoi aikuisten maailmaa terävästi ja pystyy esittämään täysin järkeviä parannusehdotuksia jo varsin pienenä.

Monet lapsitähdet ovat Härkiä -- juuri ne, jotka eivät katoa julkisuudesta tullessaan aikuiseksi.
Kivoja !  Grin
tallennettu
Jinx
Vieras
« Vastaus #36 : 01.06.2006 11:53:06 »

Mitkä viisi esinettä horoskooppi merkit pelastaisivat palavasta talosta.

Oinas
Haet sammutusvälineet ja yrität sammuttaa palon. Sitten otat mukaasi viisi ensimmäistä tavaraa, jotka satut huomaamaan.

Härkä
Ainakin huonekasvi, rahapussi, taulu, antiikkiesine ja rahakokoelma. Sitten menet hotelliin ja alat masentuneena luonnostella unelmataloasi.

Kaksoset
Päiväkirja, lyijykynä, kynänteroitin, osoitekirja ja puhelin. Sitten kirjoitat selostuksen tapahtumista ja soitat kaikille ystävillesi kertoaksesi uusimmat kuulumiset.

Rapu
Valokuva-albumi, postimerkkikokoelma, nalle, pöytähopeat ja jääkaapin sisältö. Sitten istut alas nalle vasemmassa kainalossa ja syöt pöytähopeilla suruusi kaikki ruuat.

Leijona
Koruja, palkintoja, diplomeita, lisää koruja ja vielä lisää koruja. Sitten lainaat vaa´an peiliä, pynttäydyt koruihin ja kinut lainaksi myös vaaán meikkejä. Olet valmis juhlimaan.

Neitsyt
Lääkkeitä, kylpyhuoneen vaaka, kuntoilusetti, lempikirja ja kalenteri. Sitten otat päivän vitamiiniannolsen, kuntoilet ja laadit selvityksen vakuutusyhtiölle.

Vaaka
Et saa mukaasi mitään, mutta vakuutusyhtiö korvaa kaiken. Saat kunnon korvauksen, jolla voit juhlia kokonaisen vuoden. Unohdat työn, koulun ja kaikki velvollisuudet ja pidät HAUSKAA!

Skorpioni
Rahakokoelma, vessanharja, pytyn kansi, koruja ja passi. Myöhemmin ihmettelen, miksi otit vessanharjan etkä mitään arvokkaampaa. Sitten alat mietti, mites saisit vakuutusyhtiöltä mahdollisimman hyvän korvauksen.

Jousimies
Etelä-Amerikan matkaopas, veitsi, retkikeitin, teltta ja tulitikut. Sitten nostat tilin tyhjäksi ja pyydät vakuutusyhtiötä siirtämään korvauksen etelä-amerikkalaiselle pankkitilillesi. Seikkailu voi alkaa!

Kauris
Rahat, rahapussi, kunniakirjat ja jotain vanhaa ja arvokasta. Sitten alat suunnitella neitsyen ja skorpionin kanssa, kuinka vakuutusyhtiöltä saa parhaan mahdollisen korvauksen. Kun olette valmiita, lähdet kouluun.

Vesimies
Kiikutat kaikki sähkölaitteet hetkessä turvaan, ja kannettavassa on tietenkin kopio päiväkirjasta. Sitten tartut sammutusletkuun ja autat Oinasta parhaasi mukaan samalla kun annat psykologista kriisiapua muille palon uhreille.

Kalat
Et mitään - et pysty päättämään, mitä ottaisit, mutta onnistut lopulta itse pelastautumaan liekkimerestä. Sitten oletkin jo kovaäänisesti vaatimassa kriisiapua yhdessä Leijonan kanssa (vesimies on jo rientämässä apuun!) samalla kun varastat rauhoittavia neitsyen loputtomista varastoista
tallennettu
Jinx
Vieras
« Vastaus #37 : 01.06.2006 11:55:45 »

Ja vielä yksi.. Sitten saa kyllä riittää vai mitä?

PÄÄSIÄISSKOOPPI (vaikka onkin mennyt aikoja sitten, mutta onneksi tulee aina uusia)

OINAS

”muna tänne heti!” puhkuu oinas ja paiskaa vitsakset päin ensimmäisen vastaantulijan näköä. kansatieteellisten kauhukertomusten tuntemat, navetassa öisin lehmiin sekaantuvat noidat ovatkin viimeisimpien tutkimusten mukaan sittenkin ’vain oinaita’. oinas rakastaa actionia olipa juhla mikä hyvänsä. mutta hillitönkin menyy hyytyy, kun pöytään kiikutetaan pääsiäislammas - melkein kuin oinaan puoliso! kukapa morsiantaan pureskelisi?

HÄRKÄ

härällä on taipumusta painottaa pääsiäisajan maallista puolta hengellisen kustannuksella. maa on fertiili pitkän talven jälkeen ja on fiestan aika. pääsiäisyönä härät kokoontuvat pelloille viettämään ikiaikaista sal pietar-rituaalia, jossa yhteisön viriilein sonni naitetaan symbolisesti äiti maalle. muut yhteisön jäsenet heittelevät apulantaa vihkiytyneiden päälle. härkä saattaa järkyttää lähinaapurinsa tunnustautumalla saunassa pakanaksi.

KAKSOSET

kaksonen säheltää pääsiäispyhinä vanhaan malliin. voisi luulla, ettei hän perusta tuon taivaallista pääsiäisen ydinsanomasta. tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa. kaiken kiireensäkin keskellä hän etsii vanhan puhkinauhoitetun vhs-kasetin romun, jolle taltioida ajan kultaama Jeesus-filmatisointi aito-hollywoodilaiseen tyyliin: max von sydow nousee pumpulipilviin ja taustalla soi 20th century foxin naiskuoron metrotyttömäinen hyminä.

RAPU

ravun kotona kunnioitetaan (taas kerran) perinteitä: (rai)ruohoviljelmä on laitettu ikkunalle itämään, pajunkissoista on tehty suloisia asetelmia ja vieläpä hellyttäviä tiimarin tipusia tepastelee puoleen nilkkaan ulottuvassa heinikossa. lapsia huijataan toinen toistaan ihmeellisimmillä legendoilla ja pupustoryillä. mutta ravut uskovat niihin koko sydämestään! ensimmäisen pääsiäispäivän vastaisena yönä naisravut asettuvat levolle odottamaan suuren pääsiäismunan paluuta.

LEIJONA

leijonaa harmittaa, sillä hän joutuu antamaan viikon ajaksi tilaa todelliselle kuninkaalle. kaikki puhuvatkin vain Juutalaisten Kuninkaasta, eikä kukaan ole moksiskaan kun leijona ajelee pihaan uudella nissanilla. leijona apinoi hanakasti raamatullisia ilmaisuja, puhuen dramaattisesti itsestään ’mielipiteidensä takia ristiinnaulittuna’. tai kertoo käyneensä läpi ’henkisen getsemanen’. mikäli leijona ryypiskelee tolkuttomasti, ei hän kykene ylös nousemaan sohvalta ennen kuin kolmantena päivänä.

NEITSYT

neitsyt laatii säntillisen pääsiäisohjelman. kaiken yhteiskunnallisen eroosion keskellä hän pitää kiinni edes hivenen kristillisistä arvoista. muita ärsyttävät moninaiset tekniset keskeytykset neitsyen taholta. juuri kun kirvesmurha-tietsikkagame on verisimmillään, tulee neitsyt ja katkaisee virran koneesta: ”nyt hiljennytään, sillä tähän aikaan tapahtui ristiinnaulitseminen.” pelikansa napisee: ”tosi sick! pitääkö tuollaista vielä muistella -me halutaan pelata!”

VAAKA

vaaka tälläytyy ortodoksien yöjumalanpalvelukseen, sillä hän tietää että ortodoksinen mystiikka on nyt in. vaaka arvostaa kokonaiselämystä: mustissaan häärivät kirkonpalvelijat, mirhan tuoksu, hämy ja maaginen rap. vaaka seisoo eturivissä suittuna, sillä onni saattaa suosia juuri häntä, ja tv-kamera zoomaa juuri hänen valaistuneet kasvonsa kotikatsomoihin. sytkärin liekin heijaaminen palveluksen aikana osoittaa kuitenkin huonoa tilannetajua.

SKORPIONI

peräänny kiireesti jos ovesi takana seisoo skorpioni virpomavitsoineen, sillä tässä ei ole kyse tavallisesta virpomisesta! pajunkissat poukkoilevat pitkin seiniä kun skorpioni vihmoo talonväkeä vääristynyt ilme kasvoillaan. kaikkien kauhuksi hän ryömii lopulta hikisenä alusvaatteisillaan synninpäästöä anoen. skorpioni vapauttaa sisäisen pääsiäislapsen ja sukulaiset valittavat: ”ei sille viitsi viedä pääsiäismunia; se jättää suklaat syömättä ja kaivelee vain sisukset.”

JOUSIMIES

kaikki tietävät kuvottavat viittaukset liittyen mämmin ulkoiseen olemukseen. mutta vain jousimies sanoo tämän ruokapöydässä ääneen. jousimiehen mämmishow on piinaviikon painajainen. aikuinen ihminen lotraa & läträä vellovaa mämmin ja maidon sekasotkua jälkkärikipossaan. ja kommentoi joka suullisella iljettävän yksityiskohtaisesti aterian herättämiä assosiaatioita. kananmunien keittäjä saa häneltä arvonimen ’kananmurhaaja’.

KAURIS

vakava ja hiljainen kauris on hiljaisella viikolla hiljaistakin hiljaisempi. hän pukeutuu karheaan pellavaan, juo niukasti ja syö lintulaudan antimia. kauris kurtistelee kulmiaan jos joku erehtyy naurahtamaan liian äänekkäästi. kauriin jälkikasvu istuu kädet ristissä pirtinpenkillä hohhoillen ja katsellen likaisen ikkunalasin läpi pitkäperjantain pakollista räntäspektaakkelia.

VESIMIES

valitettavasti politiikkaa ei voi välttää edes pääsiäisenä - jos sattuu kutsumaan pöytäänsävieraaksi vesimiehen. hetkessä hän muuttaa leppoisan aterioinnin a-studioksi. universaali ja humaani ystävämme kyllä syventyy pääsiäisen alkuperäiseen ideologiaan... luodakseen aasinsillan päivänpolttavaan lähi-idän tilanteeseen. hän kajoaa suorastaan tulenarkoihin ja tunnelmaan sopimattomiin teemoihin, saaden vanhoillisimmilta pashat housuun.

KALAT

kala osallistuu ahkerasti hiljaisen viikon tapahtumiin; hänet nähdään nyyhkimässä passioissa, ristintie-esityksissä ja bibliodraamoissa. äärimmäisyyksiin mennessään kala yrittää suggeroida itselleen stigmoja ja ahtaa päähänsä mustin piikkipantaa. tämä monien mielestä perimmäisiä arvoja halventava myötäeläminen saattaa olla kalalle itselleen totisinta totta. jouduttuaan nuhdelluksi, pakenee kala viitta hulmahdellen kellariin musisoimaan hammondilla kuin oopperan kummitus.
tallennettu
Ozzette
Vieras
« Vastaus #38 : 01.06.2006 11:56:10 »

Mitkä viisi esinettä horoskooppi merkit pelastaisivat palavasta talosta.

Härkä
Ainakin huonekasvi, rahapussi, taulu, antiikkiesine ja rahakokoelma. Sitten menet hotelliin ja alat masentuneena luonnostella unelmataloasi.
Heh, noista muista en niinkään sanoisi, mutta rahapussi yms. arvotavarat olisivat ne ensimmäiset.
 Minulla ei ole kukkia, koska tapan ne aina, kun niitä on ollut... JOPA kaktukset !  Grin
tallennettu
Elektra
Astroholisti
*****
Viestejä: 1563



Profiili
« Vastaus #39 : 01.06.2006 12:00:19 »

Ja vielä yksi.. Sitten saa kyllä riittää vai mitä?


HÄRKÄ

härällä on taipumusta painottaa pääsiäisajan maallista puolta hengellisen kustannuksella. maa on fertiili pitkän talven jälkeen ja on fiestan aika. pääsiäisyönä härät kokoontuvat pelloille viettämään ikiaikaista sal pietar-rituaalia, jossa yhteisön viriilein sonni naitetaan symbolisesti äiti maalle. muut yhteisön jäsenet heittelevät apulantaa vihkiytyneiden päälle. härkä saattaa järkyttää lähinaapurinsa tunnustautumalla saunassa pakanaksi.

 2funny 2funny 2funny

Äläs nyt vielä  - vastahan tässä päästään alkuun.... siis tuota minäkin ennätin tuolta saunanlauteilta... Grin
tallennettu
Jinx
Vieras
« Vastaus #40 : 01.06.2006 12:02:23 »

Ai vieläkö lisää..?
No jos vaikka tässä joku päivä löydän lisää niin laitanhan tietenkin niitä  Smiley
tallennettu
Ozzette
Vieras
« Vastaus #41 : 01.06.2006 12:04:32 »

Juu, laittele toki lisää, kun löydät !
Huumoriahan ei kai koskaan ole liikaa, vai mitä ?  smitten
tallennettu
Jinx
Vieras
« Vastaus #42 : 01.06.2006 12:06:17 »

No ei tietenkään!
Alku innostus jo laantu mutta kunhan nyt tässä pidän pikku tauon niin enköhän sitten taas jaksa... Ja vielä kun löytäisi niitä...  Grin
tallennettu
Jinx
Vieras
« Vastaus #43 : 01.06.2006 12:09:16 »

Hmm.. Löyty vielä tälleen äkkiseltään etittynä Pokemon horoskooppi...
Kuvat ois kans ollu ihan kivat mutta niitä nyt ei oo...
toivottavasti tiedätte enemmän Pokemoneista ku mie   2funny



Mitä eri taivaankappaleet horoskoopeissa kuvaavat;

Aurinko: energia, elinvoima, valo, elämä.
Kuu: vaistot, huumori, hedelmällisyys.
Merkurius: älykkyys, kommunikaatio, aktiivisuus.
Venus: rakkaus, viehätysvoima, harmonia, romanssi.
Mars: energia, sota, dynaamisuus.
Jupiter: laki, oikeus, viisaus.
Saturnus: vastuu, kunnianhimo, aikuisuus.
Uranus: omaperäisyys, erilaisuus, uudistuminen.
Neptunus: empatia, mielikuvitus, inspiraatio.
Pluto: kuolema, syntymä, voima.

VESIMIES 21.1. - 19.2.
BLASTOISE

Blastoisen ei ole vaikea hankkia ystäviä. Hänellä on leppoisa ja elämänmyönteinen asenne, sekä hän on erittäin seurallinen. Kuitenkin Blastoise viihtyy myös pitkiä aikoja yksin, mietiskellen syntyjä syviä aina silloin tällöin. Blastoise tuntee olonsa mielellään vapaaksi sekä itsenäiseksi, eikä pidä liiasta kahlitsemisesta.

Blastoise on usein hiemain erikoinen sekä lahjakas persoona. Hän menestyy alallaan jonka valitsee omakseen, vaikka tapaakin olla usein armottoman hajamielinen sekä vaikuttaa huolimattomalta. Blastoisella on tapana käyttäytyä välillä "hällä väliä" -asenteella, eikä hän ole aina kovinkaan tunnollinen tai käytännöllinen.

Muodollisuudet eivät kuulu Blastoiselle ja välillä hän saattaa aiheuttaa järkytyksiä "kunnollisten tyyppien" joukossa erikoisuudellaan, pukeutumalla vaikkapa kaavasta huomattavan paljon poikkeavasti. Blastoise tekee kyllä tämän tietoisesti, sillä hän on mielellään omaperäinen sekä ennakkoluuloton.

PLANEETAT: Saturnus ja Uranus
ONNENPÄIVÄ: Lauantai
VÄRIT: Sähkönsininen ja violetti
KIVI: Safiiri
KUKAT JA PUUT: Lilja ja mänty
ONNENNUMEROT: 2 & 4
HYVÄÄ: Älykäs, luotettava, luova, miellyttävä.
HUONOA: Epäilevä, epätavallinen, itsepäinen.

KALAT 20.2. - 20.3.
JIGGLYPUFF

Jigglypuff elää mielellään mielikuvitusmaailmassaan, omien unelmiensa keskellä. Hän suhtautuu positiivisesti asiaan kuin asiaan ja häneen päteekin sanonta; "Katsella maailmaa vaaleanpunaisten silmälasien läpi". Hän on luonteeltaan erittäin herkkä ja sympaattinen, sekä usein hauska seuralainen jonka on helppo hankkia ystäviä. Jigglypuff kuuntelee ystäviensä murheita ja auttaa parhaansa mukaan.
Valitettavasti Jigglypuff on myös erittäin häilyväinen luonteeltaan, jolloin kaikki ystävyyssuhteet eivät välttämättä kestä kovinkaan pitkään.

Jigglypuff ei kaipaa juurikaan haasteita, mutta hän on erittäin musikaalinen ja taiteellinen. Kaikenlainen musiikkiin tai tanssiin liittyvä on Jigglypuffille nautinto, rutiinit puolestaan kauhistus. Arkipäivän vaatimukset saattavat olla liikaa Jigglypuffille ja siksi hän mielellään laistaa joistakin tylsistä velvollisuuksista.

Jigglypuff viettää usein aikaa omiin haaveisiinsa vaipuneena ja on todellinen päiväunelmoija. Hän lukee mielellään kaukaisista seikkailuista ja haaveilee itsekin osallistuvansa niihin. Unelmointi on Jigglypuffin päivätyö ja siksi hän saattaakin vaikuttaa erittäin laiskalta ystäviensä silmissä.

PLANEETAT: Jupiter ja Neptunus
ONNENPÄIVÄ: Torstai
VÄRIT: Malva ja vedenvihreä
KIVI: Ametisti ja smaragdi
KUKAT JA PUUT: Lumme, lootus ja paju
ONNENNUMEROT: 3 & 7
HYVÄÄ: Herkkä, kekseliäs, hienostunut, uhrautuva.
HUONOA: Ylitunteellinen, todellisuutta pakeneva, yliherkkä.

OINAS 21.3. - 20.4.
GROWLITHE

Growlithe on äärimmäisen innostuva ja energinen heppu, joka hämmästyttää kaveripiiriään itsevarmuudellaan ja elinvoimaisuudellaan. Hän voi heittäytyä välillä myös äkkipikaiseksi, ajattelemattomaksi ja hiukan liiankin suorasanaiseksi. Kaikesta tästä huolimatta Growlithe on loistava ystävä, koska hän käyttäytyy reilusti sekä anteliaasti ja on uskollinen aina loppuun asti. Growlithe voi välillä suutahtaa, mutta hän unohtaa vanhat kaunat nopeasti.

Growlithe on voimakas persoona, joka pitää johtamisesta. Hän haluaa tehdä selväksi, että on ykkösluokkaa ja ehdottomasti paras, koska hän on erittäin huomionkipeä. Vaikka Growlithe kerjääkin huomiota osakseen, hän on myös erittäin valloittava tuttavuus. Hän sanoo mielellään suoraan, miten mikäkin asia pitäisi suorittaa. Hänen ideansa ovat kuitenkin yleensä varsin hyviä eikä hän arkaile puolustaa sorrettuja tai heikompia.

Growlithe rikkoo mielellään rajoja sellaisella innolla, että hänen kärsimättömyytensä ilmenee huolimattomuutena tai hätiköintinä. Muutamia seikkoja saattaa unhoittua hänen mielestään, mutta niistä ei pitäisi nalkuttaa hänelle liiaksi. Ainakin päättäväisyyttä ja logiikkaa riittää, kun Growlithe ottaa jonkin asian kohteekseen.

PLANEETAT: Mars
ONNENPÄIVÄ: Tiistai
VÄRIT: Kirkkaankeltainen, vihreä, punainen ja valkoinen
KIVI: Timantti, rubiini ja granaatti, ametisti.
KUKAT JA PUUT: Ruusu, ohdake ja orapihlaja
ONNENNUMEROT: 9 & 6
HYVÄÄ: Itsenäinen, rehellinen, rohkea, aktiivinen, yritteliäs.
HUONOA: Kärsimätön, omiva, aggressiivinen, itsekäs.

HÄRKÄ 21.4. - 21.5.
RAPIDASH

Rapidash on vakaa ja luotettava ystävä, joka ottaa kaiken irti jopa tylsimmistäkin rutiineista. Hän pitää kaikesta, mikä on hänelle tuttua ja turvallista. Ylimääräiset muutokset ja mullistukset aiheuttavat Rapidashissa stressaantumista ja ärtymistä. Rapidash on tarkka kunnioittamaan perinteitä ja saattaa joskus vaikuttaa hiukan vanhoihin kaavoihin jämähtäneeltä. "Säännöt ovat sääntöjä" ja "näinhän se aina ennenkin on tehty", ovat Rapidashin ohjenuorana.

Rapidash kunnioittaa ylellisyyttä, mukavuutta sekä aineellisia tai käytännöllisiä asioita. Rapidashilla on joskus pienenä paheena haalia ympärilleen kaikenlaista tavaraa, mutta kaikki esineistö on valittu hyvällä maulla. Rapidash arvostaa arjen pieniä asioita, mikä on harvinainen ominaisuus, mutta sitäkin kiitettävämpi.

Olemukseltaan Rapidash on sydämellinen ja lempeä nautiskelija, mutta saattaa halutessaan olla myös äärimmäisen vaarallinen vastustaja. Jos Rapidashia ärsyttää, hän saattaa muuttua hetkessä tuliseksi raivopääksi. Jos hänen mielipiteittään tai tapojaan yritetään muuttaa, Rapidash voi heittäytyä erittäin hankalaksi ja jääräpäiseksi. Hänen mieltään ei muuteta, siitä pitää Rapidash huolen vaikka hampaat irvessä.
Kumppanina Rapidash on erittäin huolellinen ja vastuuntuntoinen, joten hänelle voi uskoa tärkeitäkin tehtäviä hoidettavaksi.

PLANEETAT: Venus
ONNENPÄIVÄ: Perjantai
VÄRIT: Vihreä, valkoinen ja violetti
KIVI: Safiiri, timantti ja akvamariini
KUKAT JA PUUT: Metsäorvokki, ruusu ja omenapuu
ONNENNUMEROT: 5 & 6
HYVÄÄ: Käytännöllinen, kärsivällinen, vakaa, uskollinen, luotettava.
HUONOA: Itsepäinen, laiska, omistushaluinen.
tallennettu
Jinx
Vieras
« Vastaus #44 : 01.06.2006 12:09:32 »

Pokemonit jatkuu...

KAKSONEN 22.5. - 21.6.
EEVEE

Eevee on erittäin vilkas ja viehättävä persoona, joka muistuttaa lähinnä tuuliviiriä. Hän on erittäin toimelias ja seurallinen tyyppi, jolla on vilkas mielikuvitus. Tarinoiden keksimisessä Eevee on omassa elementissään ja joskus Eeveen lähes uskomattomilta kuulostavat jutut aiheuttavat sen, että hänet leimataan helposti valehtelijaksi. Eevee on vain yksinkertaisesti erittäin kupliva persoona, jonka kanssa aika ei varmasti tule pitkäksi. Puheliaana henkilönä Eevee mielellään viettää aikaa väitellen, juoruillen, pohtien tai vitsaillen. Eevee keksii jutusteltavaa lähes mistä tahansa aiheesta.

Eeveen paheisiin kuuluvat kärsimättömyys ja lyhytjänteisyys. Monimutkaisten ja pitkää keskittymistä vaativien asioiden suorittaminen saa Eeveen yleensä tuskastumaan. Hän harrastaa mielellään matkustelemista tai pakenee arkipäivän huolia omaan mielikuvitusmaailmaansa. Kirjojen parissa Eevee viihtyy mainiosti. Sekä lukeminen että kirjoittaminen ovat tälle horoskooppimerkille mieluisaa puuhaa.

Eevee onkin persoonaltaan varsin ailahtelevaa tyyppiä, sillä vaikka hän joskus pistääkin mielellään tuulemaan, hän yhtä kaikki kaipaa myös välillä rauhaisaa pohdiskelua ja tiettyä turvallisuutta elämäänsä. Siksi Eeveen kanssa kannattaakin olla varuillaan, sillä hän saattaa muuttaa tuulensa suuntaa silmänräpäyksessä.

PLANEETAT: Merkurius
ONNENPÄIVÄ: Keskiviikko
VÄRIT: Keltainen, valkoinen ja violetti
KIVI: Opaali, agaatti ja jade
KUKAT JA PUUT: Leijonankita ja selja
ONNENNUMEROT: 5 ja 14
HYVÄÄ: Sanavalmis, nopea, mielikuvituksellinen, diplomaattisuus, innokas.
HUONOA: Kärsimätön, laiska ja huono tekemään päätöksiä.

RAPU 22.6. - 22.7.
ESPEON

Espeon on salaperäinen ja arvaamaton persoona. Hän kätkeytyy mielellään mystisyytensä taakse, mikä saa useat henkilöt kiinnostumaan hänestä entistä enemmän. Hänellä on äärettömän vilkas mielikuvitusmaailma, joten hän oleilee mielellään yksin, pohdiskelemassa mitä kummallisempia asioita tai kokien seikkailuja oman mielensä sisällä. Joskus Espeonilla on kuitenkin jopa vaikeuksia erottaa kuvitelmia todellisuudesta, mistä joskus koituu ongelmia.

Espeon on luonteeltaan erittäin herkkä, mikä voi joskus mennä jopa liiallisuuksiin. Hänen on vaikea hallita villisti loikkivaa mielikuvitustaan, mikä aiheuttaa joskus kummallisia mielenliikutuksia. Hänen mielialansa voi ailahdella hetkessä toisenlaiseksi, joten Espeonin ystävien kannattaa pitää tarkasti silmällä toverinsa mielialaa. Kun osaa vain pitää varansa Espeonin seurassa, hänen kanssaan tulee kyllä mainiosti toimeen. Espeon on erittäin kiehtova luonne, ailahteluistaan huolimatta.

Herkkyys, mielikuvitus ja timanttinen muisti tekevät Espeonista erittäin lahjakkaan, mutta hän masentuu helposti, jos hänen saavutuksiaan ei huomioida riittävästi. Siksi häntä pitää kiitellä usein ja Espeonin töihin on kiinnitettävä asiaankuuluvaa ylimääräistä huomiota.
Ystävänä Espeon on luotettava, mutta erittäin voimakastahtoinen. Hän voi joskus muiden huomaamatta ohjailla tilannetta haluamaansa suuntaan.

PLANEETAT: Kuu
ONNENPÄIVÄ: Maanantai
VÄRIT: Vihreä ja valkoinen
KIVI: Helmi ja kuukivi
KUKAT JA PUUT: Unikko, lumme ja paju
ONNENNUMEROT: 9 ja 10
HYVÄÄ: Tunteellinen, herkkä, rehellinen, pitkäjänteinen, omaa hyvän mielikuvituksen.
HUONOA: Ailahteleva, epävarma, pessimistinen, hiukan liiankin herkkä..

LEIJONA 23.7. - 23.8.
CHARIZARD

Charizard on mielellään seurueen itsevaltias johtaja ja porukan keskipiste. Huomio on hänelle kuin elinvoimaa - mitä enemmän huomiota, sitä enemmän puhtia Charizardilla riittää. Hän on iloinen, nokkela ja itsevarma, vaikkakin riippuvainen muiden kehuista ja ihailusta.
Charizard tekee miltei mitä tahansa herättääkseen ystäviensä huomion itseensä. Hän voi joskus olla melkoisen yllytyshullukin, minkä takia häntä usein ympäröi sankka ihailijajoukko. Esiintyjänä Charizard on loistava ja dramaattinen.

Charizardin paheisiin kuuluvat suorasukaisuus ja piikikkyys. Hän itse loukkaantuu verisesti, jos häntä pilkataan. Charizardilla on tapana aloittaa omia henkilökohtaisia kostoretkiään, joiden seuraukset harvoin ovat positiivisia. Yleensä hän on suurpiirteinen idealisti, mutta ei pidä itseensä kohdistuvista ikävistä mielipiteistä. Muiden mielipiteet yleensäkin ovat melko yhdentekeviä Charizardille.

Jos Charizardista saa itselleen ystävän, hän on erittäin lämmin ja uskollinen. Toisaalta hän saattaa olla ystäviään kohtaan myös tuhoavankin vaativa, joten ystäväpiirin kannattaa pitää huolta sanomisistaan ja tekemisistään. Charizard voi olla joko mahtipontinen kuningas tai valoisan voimakas tyyppi.

PLANEETAT: Aurinko
ONNENPÄIVÄ: Sunnuntai
VÄRIT: Oranssi, kulta ja keltainen
KIVI: Timantti, rubiini, meripihka.
KUKAT JA PUUT: Auringonkukka
ONNENNUMEROT: 1 & 7
HYVÄÄ: Luova, itsevarma, optimistinen, antelias, aristokraattinen ja romanttinen.
HUONOA: Kärsimätön, itserakas, impulsiivinen.

NEITSYT 24.8. - 23.9.
BUTTERFREE

Butterfree on innokas tutkija, joka haluaa tietää kaikesta kaiken. Hän on se tyyppi, joka hajoittaa esineitä saadakseen selville, miten ne toimivat. Butterfree käy mielellään älyllisiä ja syvällisiä keskusteluja muiden kanssa mitä erilaisimmista asioista. Ulkokuoreltaan hän on melkoisen pidättyväinen, eikä hän pidä siitä että joku tunkee nenänsä hänen asioihinsa. Hyvällä tuulella Butterfree on erittäin eloisa ja sanavalmis, siis erittäin mukavaa ja leppoisaa seuraa. Tarvittaessa hänen kanssaan voi jutella siitä sun tästä pinnallisesti tai porautua johonkin aiheeseen käymään syvällistä pohdiskelua.

Ystävänä Butterfree on uskollinen ja ymmärtäväinen, joka kuuntelee kamujensa ongelmia ja jakaa empatiaa ongelmia kokevilla ystävilleen. Hän arvostaa yksinkertaista laatua, eikä hän mielellään pröystäile vaatteillaan, rahoillaan tai muullakaan omaisuudellaan. Leventelijät saavat varoa Butterfreen pistävää kritiikkiä.

Butterfree kaipaa hoivaa ja hellyyttä, minkä takia hän hankkii usein itselleen kaikenlaisia lemmikkieläimiä hoivauskohteekseen. Butterfree kaipaa myös välillä huomiota itselleen toisilta, vaikka ei sitä näyttäisikään. Tällöin hänellä on tapana ilmoittaa närkästyksensä mököttämällä.

PLANEETAT: Merkurius
ONNENPÄIVÄ: Keskiviikko
VÄRIT: Sininen, keltainen ja vihreä
KIVI: Jade
KUKAT JA PUUT: Leinikki, hyasintti ja pähkinäpuu
ONNENNUMEROT: 6 & 9
HYVÄÄ: Taidokas, käytännöllinen, kunnianhimoinen, mietiskelevä.
HUONOA: Joskus itsekäs, herkkä muiden mielipiteille, pikkutarkka.

VAAKA 24.9. - 23.10.
DRAGONITE

Dragonite pyrkii mielellään tasapainoon, vaikka tasapaino pyrkii aina välillä hivenen ailahtelemaan tunteesta toiseen. Dragonitella on kyky käyttäytyä kauniisti ja elegantisti, vaikka voi rikkoa rauhallisen kuvansa puolustaessaan ankarasti totuutta ja oikeudenmukaisuutta, vaikka se tarkoittaisikin sitä että hän joutuisi käyttäytymään epäkohteliaasti.

Dragonite toimii mainiosti ulkopuolisena muiden riitojen selvittelijänä. Hän osaa olla oikeudenmukainen päätöksissään, eikä ota puolia. Hän oppii mielellään uusia asioita ja laajentaa näkemystää, joten matkustelu on hänelle varteenotettava vaihtoehto. Dragonite ei ole mielellään yksin ja hän haalii ympärilleen paljon ystäviä. Hänen on kuitenkin syytä olla varuillaan, sillä Dragonite ei välttämättä osaa erottaa jyviä akanoista ja siksi häntä on helppo käyttää hyväkseen.

Sinisilmäisyydestään huolimatta Dragonite osaa hurmata ihmiset ympäriltään ja saada nämä tekemään, mitä hän haluaa. Hän ei tee mielellään mitään, ennen kuin on täysin varma siitä, mihin on ryhtymässä. Siksi hän saattaa vaikuttaa jopa laiskalta muiden silmissä, kun hän pohtii päätöksiään viimeiseen asti.

PLANEETAT: Venus
ONNENPÄIVÄ: Perjantai
VÄRIT: Sinivihreä, purppura
KIVI: Opaali
KUKAT JA PUUT: Orvokki, omenapuu
ONNENNUMEROT: 12 & 20
HYVÄÄ: Luotettava, periaatteellinen, karismaattinen.
HUONOA: Laiska, manipuloiva, ailahteleva.
tallennettu
Sivuja: 1 2 [3] 4
  Tulostusversio  
 
Siirry: