Sivuja: [1]
  Tulostusversio  
Kirjoittaja Aihe: Vatsa viruksen hoito?  (Luettu 10039 kertaa)
0 jäsentä ja 1 vieras katselee tätä aihetta.
Asterix
Vieras
« : 03.02.2007 20:44:04 »

Historiallinen viikonloppu!
Kukaan yli 10 henkisestä lähiystäväpiiristäni
ole menossa bilettämään ainoaankaan yökerhoon
tänä viikoloppuna.
Kukaan ei ole päässyt myöskään aamiaiselle tai lounaalle kotoaan. Undecided

Syy tähän on äkillinne vatsa virus, joka pakottaa pysyttelemään
vessan lähellä 24 h. buck2

Suurin osa porukasta sairastui toissa päivänä,
jolloin moni tunsi olevansa ihan kuoleman väsynyt,
vaikka oli nukkunut hyvin.
Epäilimme ensin säätä, mutta eilen aamulla alkoi aivan kauhea
vesiripulointi, joka ainakin minulla jatkui vielä keskiyölle,
5 min välein. buck2

Aamulla se alkoi jälleen juotuani lasillisen kirsikkamehua. buck2

Kuumetta on hiukan ja vatsa pullea kuin afrikan nälkälapsilla. buck2

Olen juonut paljon nestettä, teetä, vettä ja mehua,
mutta se tulee suolen kautta pois. buck2

Kiinteää ruokaa tilasin juuri Japanilaisesta kotiin,
paistettua riisiä ja vihaneksia.
Kana ja kala tuntuisi, ettei se ole sopivaa juuri nyt. idiot2

En ole koskaan ollut näin pahassa vatsataudissa! buck2

Olen tavoistani poiketen ottanut snapsin vahvaa alkoholia,
tietenkin Jägermeisteriä, paikallista vatsalääketä
desinfioimaan vatsaa ja suolistoa.

En tiedä auttaako, mutta ajatuksena se kuullostaa kannattavalle. idiot2

Vinkkejä hoitoon?

tallennettu
Irish
Vieras
« Vastaus #1 : 03.02.2007 20:50:45 »

Lämpimään veteen teelusikalliset suolaa ja hunajaa. Pysyy neste- suola- ja sokeritasapaino reilassa. Ehkäpä kiinteä ruoka vähäksi aikaa tauolle?  idiot2
tallennettu
Asterix
Vieras
« Vastaus #2 : 03.02.2007 21:00:37 »

Totesin juuri saman. buck2
Kiinteä ruoka vain kiihdyttää tuota ripulointia
- välittömästi. buck2
tallennettu
Ippuska
Astroholisti
*****
Viestejä: 5082


4ever


Profiili
« Vastaus #3 : 03.02.2007 21:09:56 »

Pikaista paranemista Asterix  Kiss

Olisiko Valmarin tai Osmosal jo paikallaan?
tallennettu

Ophiuchus

Trooppisesti:
 aurinko jousimies , kuu leijona , askendentti vesimies

Sideerisesti:
 aurinko skorpioni , kuu leijona , askendentti kauris

Maya: Sininen Kosminen Yö
Aion
Vieras
« Vastaus #4 : 03.02.2007 21:21:34 »

Supertehokkaita maitohappobakteereja
suoliston bakteerikannan tervehdyttämiseen
sekä oliivinlehtiuutetta pöpöjä tappamaan
luonnonmukaisin keinoin.

Saisitko jonkun vielä kynnelle kykenevän
hakemaan niitä luontaistuotekaupasta heti maanantaina
ellet ole jo itse silloin kunnossa?
tallennettu
Asterix
Vieras
« Vastaus #5 : 03.02.2007 21:43:25 »

Pikaista paranemista Asterix  Kiss

Olisiko Valmarin tai Osmosal jo paikallaan?


Kiitos..
Kiva, mutta molemmat ovat suomalaisia tuotteita,
eikä niitä saa täällä Itävallassa ainakaan samoilla nimillä,
jos vaikka vastaavia tuotteita löytyisikin. Undecided
Osmosal on Leiraksen ja Valmarin on Valmarin Oy:n tuotteita.


Supertehokkaita maitohappobakteereja
suoliston bakteerikannan tervehdyttämiseen
sekä oliivinlehtiuutetta pöpöjä tappamaan
luonnonmukaisin keinoin.

Saisitko jonkun vielä kynnelle kykenevän
hakemaan niitä luontaistuotekaupasta heti maanantaina
ellet ole jo itse silloin kunnossa?

Täällä niitä myydään apteekeissa ja ne päivystävät
viikonloppuisin.

Homo ystäväni, joka on samassa taudissa, soitti,
että huomen aamulla hänen poikaystävänsä tekee kierroksen
kaikkien luona tuoden vatsalääkkeitä,
joten tilaukset hänelle, ennen kuin hän menee apteekkin.

Tässä taudissa ei uskalla lähteä
kahta askelta kauemmaksi vessaa. buck2
Makaan nytkin makuuhuoneen kylppärin lattialla
parin tyynyn ja pyyhkeiden päällä läppäri edessä
surffaten netissä, puhuen ystävien kanssa Skypessä
ja monia kirjoja ja lehtiä vieressä,
kun aika käy niin pitkäksi tämän loputtoman sontimisen kanssa. buck2
tallennettu
Ikitosi
Astroholisti
*****
Viestejä: 1518


Elämän kruunu on mahdollisuus olla tosi :angel:


Profiili
« Vastaus #6 : 03.02.2007 21:55:01 »

Niin kurjaa kuin täystyhjennyksen poteminen onkin,
se on silti puhdistava kokemus - voimia!

Homeopaattinen Arsenicum on todella tehokas
kaikenlaisten akuuttien vatsatautien taltuttaja.

Ja muista runsas nesteytys
esim. jo mainitulla hunaja&merisuola-vedellä.
tallennettu
*Kide*
Astroholisti
*****
Viestejä: 2401


oinas, asc jousimies


Profiili
« Vastaus #7 : 06.02.2007 10:47:40 »

Tuota arsenicum nitricumia suosittelen myös, vaikka 2-4 parikin kertaa päiväs ja armotonta käsien pesua, pyyhkeiden vaihtoa ja ovenkahvojen desinfioimista... oman jaksamisen mukaan tietty  angel
Paranemisia sinulle  smitten
tallennettu
Ikitosi
Astroholisti
*****
Viestejä: 1518


Elämän kruunu on mahdollisuus olla tosi :angel:


Profiili
« Vastaus #8 : 06.02.2007 11:13:38 »

Arsenicum Album lienee yleisemmin käytetty vatsataudin hoidossa.  Wink
tallennettu
Asterix
Vieras
« Vastaus #9 : 06.02.2007 14:22:24 »

Alan voida jo paremmin. Smiley
Tänään vielä pidän vain nesteyspäivää,
että elimistö puhdistuu kunnolla.

Paljon puhdistavaa yrttiteetä hunajalla, kivennäisvettä (suoloja)
ja vatsaystävällisiä mehuja. Smiley

Siivooja kävi eilen ja koti on raikas ja puhdas.
Jotenkin sairauden jälkeen koti pitää puhdistaa
mielestäni aivan erityisen hyvin. Tongue

Täällä virukset leviää, jos niitä on liikenteessä,
koska ihmiset halaavat ja suutelevat toisiaan
aina tavatessa ja erotessa.

Sairaus on ainoa pätevä syy kieltäytyä kauniista ja lämpimästä tavasta. Wink
Jos et tiedä vielä olevasi sairas..  buck2
tallennettu
*Kide*
Astroholisti
*****
Viestejä: 2401


oinas, asc jousimies


Profiili
« Vastaus #10 : 06.02.2007 15:06:43 »

Arsenicum Album lienee yleisemmin käytetty vatsataudin hoidossa.  Wink
Totta... ajattelin taas jotakin muuta ja kirjoittelin. Tuo nitricum oli jännityksiin em. esiintymiseen nappaan 5kpl kielen alle  Wink
Hyvä kun oikaisit heti  smitten
tallennettu
Hiisitär
Moderaattori
Astroholisti
*****
Viestejä: 5328



Profiili
« Vastaus #11 : 06.02.2007 15:22:51 »

Yleensä vatsataudissa olijaa suositellaan syömään/juomaan jotain suolaista.
Lasillinen suolavettä, niin suolaista vain kun kykenee juomaan, auttaa jollakin tapaa välittömästi. Vatsassa riehuvat bakteerit ovat yleensä sitä laatua, että ne saavat ravinteitä sokerista, mutta heittävät henkensä joutuessaan kosketuksiin suolan kanssa.
(Jotain oppinut lukion biologianopettajalta Cheesy)
Jos vatsa kestää vähänkin ruokaa, kannattaa kokeilla napostella vähän sipsejä.
tallennettu
meruska
Kanta-astroilija
***
Viestejä: 653


Profiili
« Vastaus #12 : 06.02.2007 16:47:29 »

Ja kaikkien noiden lisäksi mustikkamehu tai kiisseli auttaa.... Ilman sitä sokeria.
tallennettu

Taivasta katsellen ja ihmetellen
Sivuja: [1]
  Tulostusversio  
 
Siirry: