Hei Mars rakentajat!
Millaisia fiiliksiä teillä on nyt? Minusta tuntuu todella siltä, että tätä varten on todellakin tämä elämä harjoiteltu. Itse olen kokenut aikanaan vakavan masennuksen, joka vei todella syvälle. Olin niin pimeässä paikassa, jossa ei ollut mitään valoa, toivoa, tulevaisuutta. Vain tuskaa ahdistusta ja pimeää. Syvimmässä aallon pohjassa en nähnyt mitään toivoa tai ratkaisua tilanteeseen. Ainut vaihto ehto vaikutti olevan päättää tämä elämä. Olin jo miettinyt keinonkin valmiiksi. Kuitenkin sain sen verran apua ja tukea, että pääsin sieltä ylös ja tässä olen vieläkin. Tämä kokemus oli kuitenkin sellainen pohjakosketus, että kun siitä kuitenkin selvisin ja sen jälkeen tapahtui hyviä asioita ja kaikki meni juuri niin kuin pitikin mennä, niin siitä olen saanut perusluottamuksen elämän kantamiseen. Nyt minun sisäinen rauhani ei enää vähällä horju.
 Vuonna 2015 minut pysäytettiin jälleen. Kaksi välilevyä kaularangassa hajosi niin perusteellisesti, että olin yhdeksän kuukautta sairaslomalla. Ensin odottamassa leikkausta hermosäryn ja osittain toimimattoman käden kanssa ja sitten toipumassa leikkauksesta. Asun niin syrjäisessä paikassa, että minulla on sieltä jonkinmoinen bussimatka palveluiden pariin. Tuolloin ei huvittanut paljon matkustaa sillä bussilla, kun rangan tärinä provosoi hermokipua, joten olin lähes yksin kotonani tuon yhdeksän kuukautta. Tuolloin ymmärsin, että minut on nyt tarkoituksella pysäytetty ja suostuin jo ihan sovinnolla kuulostelemaan ja miettimään, että miksiköhän. Tuolloin minun sisäinen rauhani ei enää järkkynyt. Joten tätä varten on tullut harjoiteltua.
 Ennen tämän rytinän alkamista, minulla oli jotenkin levoton ja painen olo. Pohdiskelin työni mielekkyyttä ja asunko oikeassa paikassa jne. Kun tämä " Korona kriisi" alkoi, minun stressini loppui siihen paikkaan. Se levoton odottava fiilis loppui. Voi vain todeta, että ai näin se tapahtui. Yhtäkkiä huomasin olevani oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Olen ihan oikeassa paikassa töissä ja asun ihan oikeassa paikassa. Minun sisäistä rauhaani ja perusturvallisuuden tunnettani tämä ei ole horjuttanut. Meditoimalla pidän yllä ja vahvistan sisäisä rauhaani.
Sillä että meidät on nyt osittain eristetty koteihimme voidaan kyllä hieman hidastaa valon leviämistä ja vahvistumista, koska kokoontuminen ja sitä kautta kollektiivinen oivallusten ja tuntemusten jakaminen ei ole niin tehokkaasti mahdollista. Mutta kyllä kollektiivisuus toimii silti, vaikka emme voi fyysisesti kokoontua yhteen. Tehdään kulta-aika meditoimalla ja siten lisäämällä valoa sekä nostamalla maapallon värähtelyä.

Minäkään en ole koskaan " kuulunut joukkoon" tai oikein sopeutunut tämän yhteiskunnan normeihin ja odotuksiin. Sen ole saanut huomata, siihen tottua ja sitä opetella koko ikäni. Olen saanut todeta, että nyt on menossa sellainen elämä ja vaihe kasvussa, että koulutetaan vähän kovemmalla kädellä. Aika rankasti ja tanakasti valmistautumista tähän aikaan tämä elämä on ollut. Kaikenlaista on koettu ja toivon mukaan jotain myös opittu ja oivallettu.
Viime ajat on olleet täynnä OIVALLUKSIA. Palaset ovat alkaneet ikään kuin loksahdella paikalleen ja on alkanut muodostua ikään kuin jonkinlaisia " aavistuksia" omasta roolista. Suurella mielenkiinnolla odotan mitä tämä aika tuo tullessaan. Minä olen myös huomannut, omaksi yllätyksekseni, aiempien suhtautumistapojeni muuttuneen.

Kirsi