Vesi, tuo aina niin kiehtova unen elementti.

Joskus unissani seison padon edessä, sellaisen oikein vanhan ja mustuneen, puuportein padotun. Vesi virtaa jostain sivusta, näkymättömästi betonista tehdyn putken kautta, ja se ääni mikä siitä lähtee pelottaa. Aivan kun pato saattaisi hajota koska vain. Myös uudempia patoja olen nähnyt, silloinkin se humina kun vesi virtaa ja sen veden virtauksen katsominen, hui....toisinaan kuljen matalia uomia seuraten, hyppien kiveltä kivelle. Silloinkin tuntuu se veden näkymätön uhka, aivan kun se saattaisi koska tahansa muuttua rajusti virtaavaksi.

Jos valve-elämässäni käyn keväisin katsomassa patoa mistä vesi virtaa, tulee aivan huumaantunut olo kun hetken katson nopeasti virtaavaa vettä. Melkein tekisi mieli hypätä sinne mukaan, niin kuin olisin osa sitä, tai haluaisin olla. Se jylisevä ääni kun vesi virtaa, siinä on sitä jotain.

Minä joka en osannut nuorena edes uida enkä vieläkään ole hyvä. Uimahallissa kyllä käyn, 1000 metriä uin kerran viikossa. Mutta aina kavahdan, jos vähänkin vesi pärskähtää naamalle. Samoin pään laitto veden alle on yhtä myrkkyä.

Nuorena näin kerran unta minkä muistan hyvin vieläkin. Olin sukulaisteni luona, takanani oli iso vesilammikko ja yhtäkkiä minua tönäistiin. Kaaduin selälleni vesilammikkoon. Minulla olisi ollut kyllä voimia nousta äkkiä pois sieltä, mutta......en halunnut. Tajusin hukkuvani, ja se tuntui vain jopa hyvältä. Vesi oli kirkasta, katselin vain ylöspäin maailmaa mihin en tuntenut kuuluvani. Heräsin siihen. Tästä on aikaa varmaan melkein 20 vuotta, silti muistan tämän niinkuin eilisen.

Nyt viime aikoina on toistunut tosi paljon että näen unessa sukulaisia ja muitakin tuttuja, yhteistä on se että joko tunnelma on kuin hautajaisista, mustat puvut päällä tai muuta kuolemaan viittaavaa. Suoraan ei kerrota mutta surullinen olo on päällimmäinen asia. Ja itse olen paikalla enkä oikein ymmärrä mitä on tapahtunut, muut paikallaolijat tuntuvat tietävän mutta eivät kerro.

Toinen mikä myös toistuu on muuttamiseen viittaava. Tavaroita pakataan kovalla kiireellä ja puhutaan paikoista mihin ne pitäisi viedä ja millaisella aikataululla. On huoneita mitkä on erilaisin tavoin kalustettuja, lastenhuoneita, olohuoneen tyyppisiä, ne kaikki tavarat pitää tunkea johonkin konttiin ja viedä pois. Talo josta muutto tapahtuu muuttaa muotoaan melkein koko ajan, melkein kun selkänsä kääntää niin aivan eri pytinki on kyseessä.

Näitä unia mitkä jää vainoamaan päiväkausiksi.

Olin jossain markkinoilla, mukanani oli pikkutyttö, ehkä jokin 7-vuotias. Jostain syystä olin sille epäystävällinen, moitin tekemisiä, haukuin vaatteita ym. kunnes tyttö rupesi itkemään. Sitten lohduttelin sitä ja tyttö rauhoittui, hetken päästä taas aloin moittimisen. Tätä kun muutama kerta toistui aloin tuntea tosi kovaa syyllisyyttä ja heräsin. Minulla ei ole eikä tule lapsia. Hereillä ollessani en olisi ikipäivänä lapsille tyly.

Sitten kun taas nukahdin niin olin koulussa/armeijan tyyppisessä. Kaappia tyhjäsin ja olin haikeilla mielin kun olin lähdössä pois. Kävelin ulos ja nousin autoon joka on isälläni joskus ollut. Takapenkille istui veljeni, jokin normaalikokoinen nainen ja vielä viereeni änkesi joku oikein suurikokoinen nainen. Oli ahdasta. Jotenkin tunnettiin kiintymystä normikokoisen naisen kanssa puolin ja toisin. Isäni istui kuskin penkillä ja äiti etupenkillä. Isä ajoi holtittomasti, kiihdytteli ja tie oli mutkainen asfalttitie ja satoi vettä. Auto oli ylikuormainen ja ei meinannut tiellä pysyä kaarteissa. Vauhtia oli jotain 120 mittarissa mihin näin. Ohi meni siitä huolimatta monia kiireisempiä, vesi vain roiskui.

Isä sadatteli ohimeneviä ja ajoi vielä huonommin, mutta kauhean lujaa. Silloin suutuin ja aloin sättimään että muitakin on kyydissä ja voisi rauhallisemmin ajaa. Alkoi pudottamaan vauhtia. Kukaan muu ei puhunut mitään, tien reunat olivat isoja puita täynnä, ihan tien reunassa kiinni. Maisema oli hämärtyvä, synkkäkin. Heräsin pian vauhdin hiljenemisen jälkeen.

No niin, tervetuloa vaan tähän mielenkiintoiseen unimaailman tapahtumiin henkimaailman osalta jälleen nonjonna 

Sait oikein konkreettisen tunteen että kyllä, mummosi seuraa ja tekee parhaansa seuratakseen maan päälle että hyvin menisi.

Onnitteli jo ennakkoon, sitähän tuo hymyily ja halaaminen tiesi. Niinkuin yleensä, uni ei oikein suoraan kerro mitä tulee tapahtumaan. Joskus voi olla vihjeitäkin, mutta ei niitä läheskään aina ymmärrä tai ei osaa tulkita, paitsi jälkeenpäin.

Työpaikan saaminen tänä aikana on kyllä iso käännekohta, ja nyt se oli oikein ylhäältä asti saanut vahvistuksensa. Varmasti nyt tulevaisuudessa jos jotain merkittävää elämässäsi tapahtuu niin eiköhän taas mummo ilmesty, tiedät sitten vähän ennakkoon odottaa jotain tapahtuvaksi.

Taas näitä taloihin liittyviä unia....

Olin aluksi vanhassa, sotkuisessa talossa. Olohuoneeseen oli saatu mahtumaan vanha jenkkiauto!! Oli tunne että olen luvatta siellä, ulkoa alkoi kuulua ääntä ja lähdin talosta äkkiä. Ulkona oli tie mitä pitkin tuli traktori puukuorman kanssa. Ja perässä tuli toinenkin. Menin metsikköön äkkiä piiloon. Kummallista oli että kun katsoin traktoria se oli sininen (Ford) ja kun se meni puun ohi ja katsoin toiselta puolelta se oli vaihtunut Massey-Fergusoniksi joka on punaharmaa.

Tiesin että se tie mistä ne tulivat vie kotiinpäin. Lähdin, henkilöautokin tuli vastaan. Yhtäkkiä tunsin tönäisyn selkään, mies skootterilla pysähtyi. Muistutti ulkonäöltään enoani joka on kuollut. Oli vähän vihaisen ja uhkaavan oloinen ja vaati että nousen kyytiin. Menin ja lähdettiin, yhtäkkiä skootteri piti jättää.

Aloimme nousta jyrkkiä, kapeita kierreportaita. Niitä noustiin kauan, portaat ja seinät olivat valkoisia, sellaista 60-70-luvulla maalatun tyylisiä. Tuli tasanne ja umpikuja. Tämä skootterimies vaikutti vieläkin huonotuulisemmalta. Äkkiä muistin että olen ollut täällä unessa ennemminkin ja avasin seinässä olevaa reikää joka vei jonkun vanhan talon vaatekomeroon ja sieltä vaatteiden läpi pääsi sulloutumaan sisään!

Se talo oli hämärähkö sisältä ja sokkeloinenkin. Valkoisuus kuitenkin korostui kaikkialla. Skootterimies vaikutti vastentahtoiselta ja seurasi hetken matkan päästä. Monien ovien läpi kuljettua, jotkut olivat lukittuja, tulimme eteiseen. Eteinen oli tosi pimeä ja uhkaavankin oloinen, oven laseista tuli hiukan himmeästi valoa. Olin kuitenkin iloinen, pääsisin vapauteen oven avaamalla!! Tiesin että ovi on auki.

Huomasin että skootterimies oli jäänyt kauemmaksi, lähes sulautunut eteisen pimeyteen. Äänikin oli muuttunut tuskin kuuluvaksi, vaikutti vihaiselta, jotenkin tajusin että se ei voi tulla tuosta ovesta mistä nyt pääsen pois. Tuntui että se ei voi minulle mitään ja sitä harmitti. Koitin puhua ystävällisesti sille mutta se vain jupisi jotain katkeruuksia takaisin.

Kerran myös löysin jutun erityisherkkyydestä.

Ja ymmärsin että miksi kun olisin itsestäni lukenut. Tunne että kun sinua seurataan suurennuslasilla, niin minkä olisit normaalisti tehnyt rutiinisuorituksena, meneekin konseptit aivan sekaisin ja ei synny kun hutilointia. Samoin olen aina ollut todella hyvä havaitsemaan pieniäkin yksityiskohtia mitä toiset eivät ole nähneet lainkaan.

Ja tämä on ollut minulla varmaan aina, en vain ole sitä ennen edes niin tiedostanut. Nyt viime vuosina tunne on vain voimistunut, ei aina myönteisellä lailla. En ole pystynyt päättämään onko tämä kirous vai vahvuus, vuorotellen molempia   

Tarvitsen valtavasti tyhjää tilaa ympärille, ihmiskontaktien jälkeen on pakko päästä omiin hiljaisiin oloihinsa. Isot väkijoukot on alkaneet tuntua painostavilta, ihan mitä tahansa saattaa tapahtua-tunne on silloin päällä.

Tämä on vahvuus, ilman muuta, mutta toimiakseen se vaatii sitten kärsivällisen ja ymmärtävän ympäristön, muuten tämä ei tahdo toimia. Kun erityisherkkyyttä pääset käyttämään vahvuutenasi, tuntuu että mikään ei pysäytä, olen kokenut sen menneen elämäni aikana, nyt jälkeenpäin olen huomannut. Oli hienoa kun sain käyttää koko luovuus-ja tehokkuusarsenaalia.

Voi että kun olisin ikionnellinen jos saisin kokea sen uudestaan......mutta nykymaailma on muuttunut kovin armottomaksi. Pitää olla kova, julma ja muista piittaamaton niin olet vahvoilla. En ole koskaan kannattanut edellämainittuja, siksi kai aina lopuksi saan seurata kaikkea sivusta.

Toivottavasti erityisherkkiä vielä tarvitaan johonkin.

Kiitos vastauksesta t.touhula!!

Hyvin tiedetty, yksi kontrolloija yli kaiken on suvussani ja en voi välttää sen kanssa olemista. Mutta olen jättänyt hänet vähän omien puheidensa ja olemisiensa kanssa yksin, olen paikalla mutta en en kuitenkaan ole, ja se kun sitä harmittaa valtavasti.

Muutama muukin on jotka ovat milloinkin mitä mieltä että mitä minun pitäisi tehdä, on ne kummallisia kun niillä on aikaa pohtia tekemisiäni. Minun puolestani ne itse saavat tehdä aivan mitä lystäävät.

Olen huomannut merkkejä että olen tullut henkisellä tiellä vahvemmaksi, vielä tosin kuoppia on tiellä mihin välillä vajoan, varmaan tuo auton likeltä meno oli laillaan yritys horjuttaa vahvuutta, aivan kun olisivat tienneet että tuollainen tapa ärsyttää.

Tulkinta oli muuten aivan täysin yksi yhteen omaan elämääni sopiva, niin kohdalleen meni, hämmästyin aivan

Paljon kiitoksia tulkinnasta t.touhula!!

Autojen kulkusuunta oli samaan suuntaan kun mihin itsekin olin menossa, niitä meni jatkuvasti, tasaisin väliajoin. Vain muutama tuli vastaan, niitä oli tosi harvassa. Ja se harmitti noissa autoissa kun menivät niin läheltä että melkein peili jo hipaisi. Ja tuntui että kovaakin ne menivät. Tosielämässäkin vieroksun ihmisiä mitkä tulevat liian lähelle. Ja tuo on muuten ollut ongelma viime aikoina että muut yrittävät kontrolloida elämääni ja olen kapinoinut vastaan. Se mitä aion tehdä niin aion tehdä itse, tuota se näemmä tarkoitti.

Jäi vain jotenkin tämä uni mieleen vaikka tapahtumat tuntuu vähäpätöisiltä.

Olin kävelemässä kotiini, vilkasliikenteisen tien reunaa. Oli kesä. Mukanani oli pieni kissanpentu, sellainen tummaraidallinen. Kissanpentu oli kovin rauhaton, sitä oli vaikea kuljettaa kun yritin pitää sitä sylissäni samalla kun kävelin. Ja samalla ohi suhahtelevat autot häiritsivät, kovin läheltä menivät.

Huomasin että minulla oli reppu mukana missä jotain vaatteita. Yritin laittaa kissaa sinne mutta aina se lykkäsi päänsä repun aukosta ulos. Vaikka minua vähän kyllästytti koko kissa ja jopa mietin mistä ihmeestä se on mukaan tarttunut (minulla ei ole kissaa) niin tunsin kuitenkin suunnatonta hellyyttä tuota pikkuista kohtaan. Pidän kyllä kissoista kovin paljon.

Tulin liikennevaloihin ja lähdin jatkamaan matkaa. Tajusin että kotiin on valtavan pitkä matka ja en ole ikinä perillä jos vauhti on tämä. Yritin ottaa juoksuaskelia, vaikka hölkkääjä olenkin niin unessa ei meinannut tulla juoksemisesta mitään, jalat oli kuin lyijyä, muutaman askeleen sain otettua, senkin hankalasti. Käveleminen sujui kyllä ongelmitta. Jäin miettimään siihen kissa käsissä että mitä ihmettä edes teen, heräsin siihen turhautumisen tunteeseen.

Jostain syystä tämä uni on jäänyt vaivaamaan moneksi päiväksi, piti edes kirjoittaa tänne.

Tästä on monta vuotta aikaa.

Kotitaloni lähellä on koulu. Unessa koulun urheilukentän reunaan oli pystytetty iso valkoinen teltta. Katselin sitä uteliaana ja mieli teki mennä sisälle.

Sitten koulun välituntikello soi ja koulun sisältä alkoi tulla ihmisiä. Ne olivat nuorehkon näköisiä ja niillä oli yllään nilkkoihin asti ulottuvat valkeat vaatteet. Niitä tuli ainakin kymmenen. Ne menivät kaikki sisälle telttaan.

Viimeinen tulijoista oli siskoni joka on kuollut (teki itsemurhan vuonna 1997) ,ilahduin kun näin hänet ja sanoin iloisesti että hauska nähdä sinut!!

Sisko taas ei vaikuttanut kovin iloiselta, riemuisan näkemisen sijaan hän tyrkkäsi minua vihaisesti hartioihin että horjahdin taaksepäin ja melkein kaaduin. Oli kiukuissaan ja huusi samalla että ei, et saa tulla tänne, kielsin sinua tulemasta, paikkasi ei ole täällä!! Katsoi vielä hetken tylyn näköisenä minua.

Sen sanottuaan meni telttaan sisään muitten jälkeen. Jäin teltan oven lähelle pettyneen oloisena että miksi en saa mennä sisälle myös. Heräsin pian unen näkemisen jälkeen. Olen nähnyt kyllä siskoni unessa monesti tämän jälkeen eikä se enää koskaan sen jälkeen ole vihainen ollut, paremminkin ne unet ovat olleet rauhallisia, enemmänkin kuin unta.

Kiitos tulkinnasta zutaten !!

Tästä unesta on nyt pian kaksi vuotta.

Olin kotitalon takaovella, sammutin valot ja lähdin kävelemään pimeän huoneen läpi. Joka kerta kun astuin askeleen, katon läpi kuului myös askel. Menin keittiön läpi, askeleet seurasivat sujuvasti vaikka joutuivat vaihtamaan kerrosta salamannopeasti (keittiössä ei ole välikattoa) ja jatkoin menoani pimeän talon läpi omaa huonettani kohti. Huoneeni on käytävän perällä, askeleet jotka seurasivat vaihtoivat taas välikattoon. Tässä vaiheessa pelotti kauheasti ne askeleet. Menin omalle sängylleni ja halusin nukkua. Askeleet pysähtyivät välittömästi katolla kun menin sängylle makaamaan.

Seuraavaksi huomasin että kaihtimen välistä tulee valoa. Raotin verhoa ja katsoin takapihaa, missä on ruohikkoa ja autotalli ja hiekkakenttä. Hiekkakentällä oli marmorista tehty valtaistuin jossa istui jokin kirkkaanvalkoinen hahmo käsien kämmenpohjat ylöspäin ollen, sen kasvoja ei pystynyt näkemään koska se hahmo aiheutti sen kirkkauden, se oli niin kirkasta että hädin tuskin pystyin katsomaan, se valaisi koko ympäristön vaikka kuinka kauas. Jotenkin tunsin oloni hyväksi kun katsoin sitä hahmoa. Hahmo katsoi kohti taivasta, sen verran pystyin näkemään.

Kyseessä oli talvi, lunta oli paljon. Veljeni oli juuri muuttanut pois pääkaupunkiseudulle ja olin jäänyt yksin tähän taloon. Tunsin oloni jotenkin turvattomaksi ja tunsin samalla jonkinlaista huolta veljestäkin ja olin toivonut että se pärjäisi uudessa ympäristössä ja työssä. Ja samalla että kuinka itse pärjäisin aivan yksin?

Tuo hiekkakenttä liittyi veljeen kyllä, sen traktori oli aina kyseisessä paikassa. Ja nyt on tosiaan melkein kaksi vuotta mennyt, asun täällä samassa paikassa aina vain ja veli asuu pääkaupunkiseudulla ja pärjää hyvin. Ja pärjään minäkin.

Vieläkin muistan kuin eilisen päivän sen kirkkaan valon joka säteili kaikkialle, ja sen valkoisen hahmon valtaistuimellaan.

Aivan kun ne askeleetkin olisivat kertoneet että vaikka jäät taloon yksin, et silti ole yksin, että minua seurataan silti.

Hei Vexi!!

Kysyisin että nyt kun olen opiskellut uutta alaa ja koulu on pian loppu, mutta....pitäisikö palata sittenkin vanhaan työhön, ei kuitenkaan samaan yritykseen. Koulusta takana kaksi työharjoittelua, tuntuu että oppimista aivan liikaa tässä uudessa koulutuksessa. Eikä työharjoittelusta saadut kokemukset oikein rohkaise, vaikka lupailtiinkin jopa töitä, mutta hyödyttääkö mennä töihin sellaiseen paikkaan missä en ole onnellinen. Olen jo kerran kokenut miltä tuntuu olla töissä missä joudut jatkuvasti olemaan hermot kireällä, en jaksa sitä enää. Eli mikä tulee olemaan lopputulos??

Hei sinulle nonjonna ja surunvalittelut mummosi menetyksestä.

Näemmä kun olit kirjoituksesi perusteella erittäin hyvissä väleissä mummosi kanssa, niin mummo kyllä varmasti tiesi että tulet suremaan hyvinkin kovasti poismenoa. Varmaankin siksi ilmoitteli olemassaolostaan ja koitti antaa lohtua sinulle, niinkuin saitkin, kun tunsit olosi niin hyväksi.

Olen myös kokenut näitä, enoni joka oli minulle aina ystävällinen kävi pian kuolemansa jälkeen näyttäytymässä ja kertoi olevansa onnellinen. Siskoni olen nähnyt elämän kiperissä tilanteissa unen kautta opastamassa että hyvin menee. Muitakin olen nähnyt, paappani joskus ja setäni, mummoni myös. Niillä on aina jokin asia mikä on kerrottavana, se pitää tulkita unen esineistä tai symboliikasta.

Seuraa jos mahdollista niin sitten kun tulee elämään muutoksia tai jotain muuta niin ilmestyykö mummosi unessa jollain lailla ennakkoon. Minulle on käynyt monesti niin, monia asioita, ne eivät ole sattumaa kun paljon merkkejä on tullut ennalta, suhtaudun näihin ihan vakavasti. Vaikka omaisten menettäminen surullista onkin, siitä huolimatta tuntuu lohdulliselta kun tuntuu tai tietää että he yrittävät auttaa maanpäälle jääneitä, emme ole yksin.

Lisäksi vielä että aina kun olen nähnyt ja jutellut kuolleiden omaisten kanssa unessa niin seuraavana päivänä on jotenkin helpottunut, rauhallinen olo. Ja jotenkin ne unet jäävät tosi voimakkaasti mieleen.

Näen unia, silmiinpistävästi varsinkin ihmisten kuoleman ennakolta. Tähän mennessä viisi kertaa on kuoleman enne tullut unen kautta. Myös unessa on käyty ilmoittamassa toiselta puolelta että miten menee. Kuollut kissa kävi kiittämässä yhteiselämisestä unessa. Eno kävi kertomassa kuolemansa jälkeen että kuinka onnellinen hän nyt on, maan päällä ei onnea enää ollut. Monenlaista unien kautta olen nähnyt, kaikkea en aina ole ymmärtänyt ainakaan heti mutta sitten kun on joku asia tapahtunut, sitten muistan että tätä se tarkoitti!!

Olen pelastunut kun vähän yliyritin autolla liukkaalla kelillä, liian lujaa kaarteeseen ja auto meinasi kääntyä ympäri, olisi törmännyt valaisinpaaluihin perä edellä ja vastaantuleva autokin oli tulossa. Vauhtia oli mittarissa 100 km/h, ehdin katsoa. Se kauhun tunne ehti tulla, yhtäkkiä olin nypätty auton kera ainakin 30 metriä taaksepäin, sain ajaa kaarteen uudelleen ja auto totteli. Kaikki kävi niin äkkiä etten ehtinyt edes ymmärtää, mielessä vain kävi että mitä kummaa tapahtui!! Viimeinen käsitys oli vastaohjausliikkeestä ja pelon tunteesta. Tänä päivänäkään en osaa sanoa miksi pelastuin, minä joka oon vähän kuriton liikenteessä, ikävä kyllä. Olisin kai ansainnut opetuksen mutta jonkun mielestä sitten kai en, liian kova rangaistus varmaan. Sakoilla vuosien saatossa selvinnyt 

Myös sitä olen huomannut että asiat loksahtaa kohdalle oikealla hetkellä, tapaan oikeat ihmiset täysin oikealla ajoituksella. Ja jos toivon hartaasti jollekkin ystävälle vilpittömästi onnistumista, niin kas kummaa, ystäväni saa asiansa onnistumaan oikealla lailla. Jos olet hyvällä asialla niin onnistut kun pyydät apua. Ja sitten jos ei onnistukaan niin hetken päästä kuitenkin huomaat saaneesi tilalle jotain vielä parempaa.