Kuninkaalliset häät olivat eilen aivan parhaat. 

Ja lisäksi miehen kanssa sovinto. Minusta kiinni se oli, toisen ongelmat heijastuvat suhteeseen heti, vaikkei mitään pettämistä tms olekaan taustalla.  Uusi alku, uudet suunnitelmat... Ja minä voin jo hieman paremmin, vähitellen.   

Nyt tänään on musiikkivideot, löysin Voicen "uudestaan" kanavapaikalta 11, jotenkin en tiennyt, että se on sinne siirretty. 

Ja oma rauha, sain pitkään nukkua. Nyt yksin saa tehdä koneella omia juttuja, ei kukaan häiritse. Pian leipomaan ja ruokaa suunnittelemaan.   

Illalla ei edes huvita vappua juhlistaa, olen jo niin vanha. Onneks on tämmöisen tylsän ja paatuneen pariskunnan omat tekemiset sitte vaihtoehtona..   

Lopultakin ystävien tuki ja apu x gånger tre.

Postissa iloisia uutisia, pitkään odotettu kirje, 

Hyvä ateria rakkaan kanssa, sekä filmi. Henkinen yhteenkuuluvuus. Pirteä kevätilma, pirteämpi mielikin jo. 

Ratkaisu: ehkä sinusta juuri onkin siihen! SInuun luotetaan työpaikalla, ota "erityistehtävät" pelkkänä kredittinä, pätemistehtävänä jos ei muuten.  Kyllä se siitä, ihan varmasti pystyt. Ja jos tuntuu ettei, voi aina ottaa asenteen: "no saa luvan kelvata. Prioriteetti oli kuitenkin jossain muualla ensin."   

Toisaalta mistä minä tiedän, kun en alkuperäistä tilannetta Ratkaisun työpaikalla tunne edes ratkaisevan verran enempää, kuin täällä nähtynä ja koettuna... 

Itsellä on jo laantunutta suuttumusta tänään,

tosin ihan hepreaa sisältänyt kännykkälasku pisti vähän ärripurrit lentelemään...   

Itsekin taloutta opiskelleena, nyt meni laskutus yhdellä firmalla "hieman" ohi yleisten käytäntöjen ja etikettisääntöjen... Ei asiakasta voi näin tylysti ja tumpelosti kohdella!   

En suostu jättämään tuon ko. firman kanssa asiaa tähän, maksan kyllä laskuni, mutta selvityksen kohtelusta haluan. Huomenna miel.

Ja vanhat menneisyyden möröt tänään nostivat taas päätään. Vääristävät sanomisiani ja tekemisiäni. Oma äiti on taas niin LAPSELLINEN, että on aika omapäisellä tuulella. Purkaa kiukkunsa minuun, aikuiseen ja itsenäiseen lapseen... Emme edes asu samalla paikkakunnalla, mutta hänen kanssaan se on aina tätä, LAPSELLISET NAISET taas loistavat...  Vain minä ja sisarukseni saamme sanoa näin äidistämme... Aika ihme tyyppi.   

Juu, onneksi pari ystävää on puhelinlaitteella onnistunut piristämään päivääni. Sitä tarvitaan nyt: todellisia ystäviä! Onneksi tämä ketjukin on täällä! Kiitokset tämän idean kehittäneille! 

Ja anteeksi nyt, mutta ruikutus ja valitus jatkukoon...     

Hei, onpa kamalan kuuloisia kokemuksia, sattunut ja tapahtunut, ainakin ketjun aloittajalla lumihangessa pyörittelyä, tappouhkauksia jne. Aika kovia juttuja nuorelle ihmiselle.

Minullekin oltiin silloin nuorena vähän vastaavalla tavalla ilkeitä, mutta huomaan että edelleen on ongelma tuo herkkyys.

Olen herkkä oikeudenmukaisuuteen, reiluuteen sekä omien että omien rakkaiden oikeuksien puolustamiseen. Tämä ei suinkaan sitten sovi aina kaikille.

Olen myös taiteellisesti herkkä ja lahjakas, monin eri tavoin. Se on kai joltain kateelliselta pois aina sekin. Sitten olen herkkä nauramaan, no aina on joku joka ei sitäkään voi sietää. Tunnevaistoni on herkkä, tulkitsen hyvin ihmisten välisiä suhteita  ja ilmapiirejä, tästä on ollut enempi haittaa kuin hyötyä arkielämässä...  mutta omaan henkisyyteen tietty se auttaa, itsensä kehittämiseen.

Sitten olen herkkä myös tunteissani, itkuherkkä (jos on kerran nauruherkkäkin). Ja vanhojen kokemusten, kiusaamisen yms. vuoksi olen herkkä ottamaan kaiken itseeni. Oikea kunnon    joskus voisi vähän rauhoittuakin, ajatella ennen kuin sanoo mitään... (   )

Toisilta kateellisilta sekin on tietty pois, että herkästi luovin itseni ja sopeutan itseni uusiin ihmisiin ja ympyröihin. Olen melko älykäs, opin esim uusia kieliä äkkiä, olin hyvä aikoinaan koulussa. (no nörtit vs pahikset, se perusasetelma aina)  ja sitten vielä tunneäly, jokin selvätietoisuus välillä, ja tunneherkkyys omalla itsellä sekä oikeudentaju.

Aivan käsittämätöntä kierouttahan tällä paketilla kohtaa vielä aikuiselämässäkin. On se kumma, kuinka oikein magneetin lailla vedän näköjään kaikkia henkisiä limanuljaskoita edelleen puoleeni!      Luulisi, että minä olisin jo oppinut. Tai sitten en vain ole suostunut muuttamaan -vieläkään- tunteitani hiljaiseksi ja itseäni kyyniseksi. Siksi he löytävät ja tunnistavat -SIIS herkkyyden nähdessään!

Silloin on tehokkainta näyttää takaisin oma pelottava puoli, oma viha ja omat kyvyt. Olen havainnut, varmaksi en voi tietäää...   

Oikeasta asiasta, voin oikeasta elämästä nyt ihan valittamisen vuoksi vielä valitusvärssyn vetäistä:

vanhoollinen naisten työelämässä, vastakkain asettelu:

Lapsettomat vs LAPSELLISET lapsia omistavat naiset,
ai että tekis taas mieli vähän sanoa:   

Mikä ihmeen juttu siinä on, että vaikka HALUAN lapsia enkä voi niitä saada, minua ihan vapaalla kädellä saadaan sitten tuomita, arvostella

ja lapsellisia ohareita tehdä ja niin edelleen, piiloutua tekosyyhyn nimeltä lapsi??? Ja kaikki sitten LAPSELLISET muut äidit sen hyväksyy, ovat aina sen lapsen puolella, oli äiti mikä lie hunsvontti tahansa, joka ei omia asioitaan vaan organisoi tarpeeksi hyvin. Eli SE on se oikea syy, ei sen lapsen menot vaan äidin menot.

Kaksikin tapausta -kas kummaa, molemmat olivat humputtelevia yksinhuoltajaäitejä- vuoroviikoin, piiloutuivat tekosyyhyn nimeltä lapsi.
Ja minua sitten selän takana puukottavat, juoruavat, että olen joku saatanan syntinen paneskelija, en edes naimisiin mene enkä lapsia hanki.

vittu kun tietäisivät miten kipeätä toi ottaa jo muutenkin, toi arvostelu, toisten lasten näkeminen, kun itse ei voi edes ajatella saavansa...   

terveisiä vaan, kaikille ketkä tunnistitte itsenne. On aika yleinen asennevammaongelma. Ja SYVÄLTÄ.     

["oikeastaan asiat ei ees ole huonosti, vaan pääkoppa saa kaiken kääntymään negatiiviseksi. Masennuspäivät.."]

Anteeksi vaan, mutta valitatko nyt vähän turhasta? Minusta se kuulosti siltä. 

Mietipä Japanin Fukushiman uhreja hetki, tai Kauhajokea tai Selloa tai Haitia. 

Sinun ongelmasi taitavat olla kuitenkin aika vähäisiä näiden rinnalla, eikös?? 

Varmaankin. Aikalailla on-off-tyyliin vuoden kestänyt pahoinvointi on vaan jo aika kyllästyttävää.

Ja miehän kirjotin, että "oikeastaan asiat ei ees ole huonosti, vaan pääkoppa saa kaiken kääntymään negatiiviseksi. Masennuspäivät.."

Pikkari on kyllä saanut kestää paljon. Ei toisiaan ihme, että hiukset tippuvat.. toivottavasti nyt se kilpirauhaslääkitys auttaa siihen, muista asioista toipumiseen menee varmasti kauan.. Paljon voimia!

Ihmisen arkielämän asioita ei mielestäni voi verrata katastrofien uhrien kärsimykseen. Jos ei anna itselleen lupaa kokea omassa elämässään negatiivisia tunteita ja kokee niistä huonoa omaatuntoa maailman kärsimyksien rinnalla, tekee sekin mielestäni vähän huonoa. Eikös tämän ketjun idea ollut vapaus valittaa vaikka niistä pienistäkin asioista. Tietysti jos ei pysty kokemaan positiivisia tunteita on asia vähän eri.

Pikkarille voimia. =)

Jos ketään tämä onnellisemmaksi täällä sitten tekee - no paha eli minä olen saanut palkkani, ei hyvin mene.

Pyrkimykseni oli tuolloin noissa viesteissä jotenkin terapeuttisesti saada ihmisiä palaamaan järkiinsä, kun itselläni nyt sattui esim Japanin katastrofissa olemaan useampikin japanilainen tuttava, joidenka omat tutut eivät enää ole elossa... Sekin on surettanut minua, vaikken kaikkia tuntenut.

On jotenkin pysäyttävää, jos hetkeksi ajattelee, että Suomeen osuisi tuommoinen luonnon oikku. Että ihmisiä vain sen vuoksi, että sattuivat olemaan ulkona tietyssä paikassa silloin, katoaisi tai menehtyisi. Minua tuo uutinen satuttaa vieläkin, kuuntelen aina tarkkaan, jos Japanista tulee vaikkapa radiosta uusia juttuja.

On päässyt pari kertaa sydämen pohjasta "vittu" tai "voi helvetti" kun uusia järistyksiä, tai uusia ongelmia on heille tullut. Jokainen tilanteessa todistanut on sen sitten tajunnut, kun olen selittänyt. Enkä dramatiosoi nyt turhia, kirjeystäviä on kyseessä, toisen olen elävänä nähnyt Suomessa, toinen HALUAA kovasti tulla tänne, minäkin haluan. Voi olla vain hieman vaikeata, jos hän ehtiikin kuolla ennen sitä haavetta.

En muista, enkä välitä kinastella, mitä minusta oli turhasta valitettu, mutta

Niin kauan kuin rakkaanne ovat elossa ja samassa maassa / puhelin tai Internet-yhteyksien päässä tavoitettavissa, mitä hätää on? Miksi ikävää ei voi nähdä voimana??
Haudan taakse ulottuva ikävä, on kaikkea muuta kuin voimaa, se on ahdistavan raastavaa.
On niin moni sukulainen ja ystävä jo siellä, joten iloitkaa kaikki kun vielä elossa olette! 

Elävä elämä, elollisille iloitseville,
Kuoleva kuolema, kuolevaisille, murehtiville.

Eikös?

Ja valittaa saa, tulihan sitä itsekin taas tehtyä. Ihan sama... 

Vituttaa suorastaan kaikki.

Uranus,  aika: raivasi elämästäni lähes KAIKEN. on koeteltu, aika pirun lujaan on koeteltu. Masentunut olen, ystävät jätti, perhe kääntyi vastaan, työ meni, mikään ei innosta jne. Rakas saa kaiken potaskan niskaansa, ehkä sekin kohta kääntyy vastaan ja loppuu lyhyeen tämä yhteiselo.

Kaupungilla juorutaan mun asiat paremmin kuin ite ikinä osaisin edes sanoiksi pukea.

Aivan se ja sama, pääsiäisen pyhät yhtä tuskaa kun on näin masentunut. Edes ulos ei tee mieli mennä, vaikka minkämoinen aurinko siellä olis. Oon liian loukkaantunut, monelle ihmiselle, riidoissa kohta koko maailman kanssa, mahtavaa...

Pari ystävää soitti vasta tänään, ekat puhelut koko pääsiäisenä. No ei tää nyt sentään mikään joulurauha ole, sais useamminkin soitella. Itkin sitten. En tiedä auttoiko, mutta oli kiva saada puhelu. Sitten taas ollaankin ihan omillaan, ei ne käymään tullu tai näkee ehdi.

Ihan pohjalla kävin noin kk sitten, onko suunta nyt ylöspäin vaiko tasaisen suorasti ja tylsästi eteenpäin? En tiedä, pahinta: ei vittu edes kiinnosta välillä...

Tuomitkaa ihan miten haluatte, ette oo ekoja ettekä vikoja. Tää on aikamoisen hanurista, sitten tiedätte kun rankka uranus tulee teille joskus omaan elämään... 

tein tässä vähän aikaa sitten saman virheen jo toistamiseen ja teen sitä parhaillaankin. välillä mietin että miten pystyn olemaan niin viileän tunteeton, onkohan minulla omatuntoa ollenkaan kun pystyn satuttamaan läheisiäni tosta noin vaan? ihan vaan omien halujen ja tunteiden vuoksi...
nyt sitten seisotaan taas tienristeyksessä tietämättä mitä tehdä ja miettien miten tähän päädyttiin.

en pidä itsestäni.

Ole nyt itsellesi armeliaampi, hemmottele itseäsi jollain tavalla. Meditoi vaikkapa, käy ulkona kävelyllä. Onko ystäviä enää jäljellä? Soita vanhalle tutulle, sukulaiselle tms. vaikka mukavalle exälle..?  Kyllä se siitä vielä iloksi muuttuu.
Aina voi opetella pyytämään myös anteeksi omaa noloa käytöstään. 

Särkee päätä. Ikävä kultaa. Huono keli, ei pääse ottamaan aurinkoa, eikä pilkkiminenkään kiinnosta harmaalla säällä.
Hiuksetki leikataan tännään, vaikka luulis sen olevan ihan hyvä juttu. Ärsyttää vaan kun oon kasvattanut näitä ahkerasti.

Tupakkaa palaa.
Olo on huono, etova.

Juoksevan veden puute aiheuttaa satunnaisia ärsyyntymiskohtauksia, ja pääsiäisstressi iskee kovaa.

Oikeastaan asiat ei ees ole huonosti, vaan pääkoppa saa kaiken kääntymään negatiiviseksi. Masennuspäivät..

Anteeksi vaan, mutta valitatko nyt vähän turhasta? Minusta se kuulosti siltä. 

Mietipä Japanin Fukushiman uhreja hetki, tai Kauhajokea tai Selloa tai Haitia. 

Sinun ongelmasi taitavat olla kuitenkin aika vähäisiä näiden rinnalla, eikös?? 

Ukko, joka on jotenkin ripustautuuva ja ongelmallinen, välillä ollaan kuin yö ja päivä, välillä niin on ja off... Multa loppuu pian voimat joten ero on ehkä pian jo, ainakin mun sydämessä jo jokseenkin selvää...   

Sattuu. Mutta se on parempi silti näin, päätös pitää. En oikein oman itseni vuoksi voi muutakaan kuin seurata omaa paremman voinnin lähdettä...     

Ja yks ystävä jos toinenkin, tänään taas yks lisää osoitti oman kaksinaamaisuutensa, onneksi parhaaseen ystävääni voin luottaa vielä. Ja aina.   

paras ystävä = yksinkertaisesti paras ystävä! Muut kaikkoavat, mutta hän riittää aina ja joka kerta! 

Allekirjoitan myös aivan kreisit jutut, karkaa aivan lapasesta, kaikille on omat nimikkeensä ja koodikielensä, menee vaan niin hyvin yhteen kaikki henkisesti sen tyypin kanssa. Ollaan matkustettukin yhdessä vaikka missä, suosittelen ystävyyksille!   

Alkaa selviintyä omat todelliset ystävät, päämäärät ja nykytilanne. Hianoa. Vaalit nyt oli mitkä oli, mut elämä jatkuu. 

Yli tunnin kestänyt "elvytys"-puhelu 10 vuoden aikaisen hyvän ystävän kanssa.
Keveni sydän, hiukan...  :   

illalla zumba.
Aurinko,

millään muulla ei ole väliä, vaikka kuka sanois mitä. Vastoinkäymisiä on, mutta enköhän hengissä taaskin -ähäskutti- selviä... Nih. 

Kännykkä paskana, vain huonompi ja vanhempi Nokian halko pelasti mut siltä, että saa vielä kavereille puhuttua...   

Ja VAALIT - voi moro, tätäkö on oikeesti Suomi vuonna 2011 vaatis melkein oman ketjunsa täysin, taivaallahan oli kai aktiivisena  ja  Suomen yllä ja lopputulos oli sitten TÄMÄ...

oh no,

kaiken lisäks itselläkin on täys  -kaaos meneillään:
työ meni, rakkaus on menossa, paikkakunnan vaihto, ystävät eivät enää ole ennallaan, arvomaailma muutunut vahvasti, kaikki tuntuu olevan ajoittain melkoisen perseestä
eikä kukaan ymmärrä yhtään,
olen yksin ajatusteni kanssa,

Juicen sanoin:
käy tuuli läpi pääni Etelästä Pohjoiseen
Oon yksin ajatusten raunioilla,
Ikuisesti kolisevat sanat tyhjyyteen,
on jälleen tuskan viitta hartioilla.

Olen  -lapsi, no onneksi olen nousujouskari ja vahvasti myös  -lapsi. Selviän siis aina tästä myllerryksestäni, aina, mutta yksin...    : 
JA vielä huumorilla...
vaikka tekis kuinka kipeää, periksi anna en...     

[let's go!]

Topaasi; *nauru*. miten en yhtään ihmettelisi vaikka olisinkin ollut? heijastaisi aika hyvin nuo asiat nimittäin tähän elämääni.
en ole ikinä tykännyt siitä jos joku on yrittänyt kahlita minua jotenkin. kaipuu vapauteen oolveis änd forever. ja tuo hippityttömäisyyski...
jos tämän hetkistä elämän tyyliä katsoo, niin toivottavasti en ole menossa samaan suuntaan kuin tuossa sinun näkemässäsi entisessä elämässä. mmh..

No, pidät itsesi viileän coolina,
jalat maan pinnalla 
ja pään kylmänä,

älä turhia hötkyile, muista nöyrtyä välillä, vaikka ihailijoita olisi kuinka. Se ei ole keneltäkään pois, ihmiset arvostavat nöyrää asennoitumista ainakin Suomessa... 

MITÄHÄN JOKU NÄKEE, ETTÄ minulla on entisessä elämässä, tai entisissä elämissä ollut? Tosi jännä keskustelu, itse välillä omalle kohdalle mietinkin tätä samaa, että mikähän oon voinu joskus olla...  noniin, let's go!    

Mulle tulee mieleen vaan kova vauhti jonkun hevosen kyydissä, jotain mistä nautit joka solullasi. Inkkarimeininkejä. Ja toisaalta taas surullisempi mielikuva: suuren laman alla masentunut toimistotyöntekijä, jolla perhe elätettävänä. Nuo ovat aikalailla toistensa vastakohtia, vauhdikkaalla tyttösellä ei juuri velvollisuuksia ole - ainakaan luonnossa liikkuessaan - ja laman mies hautautuu niihin.

Mitä fiiliksiä minusta saa?

  inkkareilla tapana röyhtäistä kiitokseksi
ai täh - viroa = kiitos!  minäkin tein viimeks tänään niin, ruoan jälkeen.
Hah, no aika alkukantaista intuitio-pohjaista luovuutta kyllä on, voisin ollakin inkkari,
ja mustat silmät on.   
ja hevosia oon ratsastanu lapsuudessa ja nuorena paljon, ovat ihania otuksia  Sisar käy vieläkin hevostelemassa, minulla -köyhällä inkkarilla - ei vielä ole ollut varaa, noita "valkolaisten" sielujen toimintoja, hänellä ei ole mustia silmiä... 

Jännä juttu, olen liiketalouden tutkinnon käynyt jo tässäkin elämässä! 
siis osuvaa tuo lama... pelottavaa,
olen näköjään nytkin kulkemassa jo hyvää vauhtia tuohon samaan ansaan sitten... oh no. no cash, no cry...?     

No, mutta:
MIKÄ minä olen ollut juuri ennen nykyistä elämääni?

Niin ja:

Minä näen hennon keijumaisen olennon, kiven päällä yksin jätettynä, sammalten keskellä. Kuka tunnistaa omakseen? En tiedä mitä aikakautta, mutta hän on köyhä, yksinäinen, onneton. Hirvittävän kaunis, elämä yhtä hirvittävää tragediaa-- pelastakaa hänet! 

 

Sitten tuleekin merimies, rauhaton sielu, minun suvussa jo yksi on kuollut 90-luvulla tämmöinen, onko ysäri-ihmisiä, joille tuo kohtalo olisi mahdollista? Blondeja, hänkin on vaalea kuten minäkin...? (blogissa on jonniinmoinen kuva...  )
Ja tuo katsoo kaukoputkella sekä kiikareilla, on kaivannut jo pitkään rakastaan. Rakas on petturi, toinen mies maissa ollut jo pitkään kuvioissa. Tarina päättyy traagisesti, eikä siitä ikinä puhuta.

ROSVO-ROOPE konsanaan vai?     
Terveisiä...       

Neljä.

Niin rela päivä ollu, että kaikki paska suoltuu jo pois, aivan sama

te ette mua kumoon enää saa.   

Eli olen itse oman onneni seppä. Piste. 

Voi nääs ja nääs ja nääs,

katsokaa, mää sulle vielä kahvipaketit näytän, niin ei tarvi irvistellä!

Pulttibois:

http://www.youtube.com/watch?v=tU6fAXa6oyw