Meryem, Hancock puhuu juuri vallitsevan tieteen peittelevyydestä koskien 12000 vuotta sitten mahdollisesti tapahtunutta katastrofia ja vastaavia kohtaan. En itse ole pelottelun kannalla, mutta menneet tapahtumat on hyvä todeta avoimin mielin. Aluksi pidin hänen meteoriittiteoriaansa pelokkaana näkemyksenä ja rahan kalastamisena. Tuo oli ensimmäinen kirja jonka häneltä luin.
Nykytiede ei näe suuria katastrofeja kuin miljoonien vuosien takaa, joka on hieman hassua. Konsensus ei hyväksy usein erilaisia näkemyksiä. (Tähän liittyy rahoitus, maine ja elanto.) Jolloin itse tieteen tekeminen kärsii valtavasti - todellisen tieteen periaatteisiin kuuluu ikuinen kyseenalaistaminen. (Kuten esim. buddhalaisuuden periaatteeseen?) Sanoohan kvanttifysiikkakin kohteen todentamisen riippuvan havinnollistajan toimista/olettamuksista/näkemyksistä.
Downtempo, asioita tulee tietysti pohtia, mutta käytän itse oman energiani mieluummin muuhun samankaltaiseen. Valintojen maailma.
Tärkein pointtini oli, että mitään aikakautta tai astrologista merkkiä ei voi nostaa toisen yläpuolelle. Jokainen olomuoto kanssavaikuttaa joka hetki vaikka sitä ei ihmisaistein kokisi. Ehkä se on sitä vesimiehen tasa-arvon aikaa sitten. Mutta itse näen vastaavan universaalina totuutena, joka vain eri aikoina voi nostaa päätän eri tavoin ja painotuksin.
Tähän loppuun voi hyvin sanoa: Ikuisuudella ei ole kiire (Oma lempilauseeni, ehkä oma keksimäkin, who knows?) joten uusintakierroksia vaan jos ei rakkaus ole täysin löytynyt. Milloin olisikaan niin laaja ja älytön tunne sekä käsite tässä energiamyllyssä nimeltään Elämä?
Edit. Downtempo mitä luulet, että on voinut unohtua jos tulee ihmiskunnalle äärimmäinen kärsimysshokki ja merenpinta nousee suunnattomasti jne? Yleensä ihmismieli blokkaa pahimmat kokemukset suorasta tietoisuudesta nähden ne hitaasti ja myötätuntoisesti kasvaen myöhemmin. Sama käy luultavimmin myös kollektiivisesti. Collective Unconcious kuten herra Jung sanoisi.