Vaikka yhdessä vaiheessa olin sitä mieltä, että en varmaa koskaan tee lapsia, nii ajattelin, että on kunnioitettavaa jos jaksaa olla lasten kanssa kotona. Olen tietty nykyäänkin, kun on se lapsi ja oon kotona, mutta nyt ymmärrän miten mahtavaa se onkaan lapsen vuoksi. Tosin mulla on vähä "helpompaa" kun on vaan yksi verrattuna heihin joilla on taapero/leikki-ikäinen ja siihen vielä vauva, tai leikki-ikäinen ja taapero.
Sellaisissa perheissä on melkoista huisketta päivästä toiseen ja monesti he muistelevat miten rauhallista ja "helppoa" oli, kun oli vain yksi.
Tosin, tää ei tarkoittanut sitä, että ainut ja oikea tapa on jäädä kotiin. Se on jokaisen oma valinta ja en näe oikeaa ja väärää tapaa, mut itse olen kiitollinen siitä, että saan olla kotona lapsen kanssa ja nähdä kaiken kehityksen itse ensimmäisenä.
Mulla on kuitenkin kertyny tuota työkokemusta jo 15-vuotiaasta asti omalla alallani, kun tein kaikki vapaapäiväni ja lomani töitä koulun ohella. Ennen äitiyslomaa olin ehtiny tehdä töitä reilu 10 vuotta. Joten miksi mun pitäs kiirehtiä töihin takaisin?
Tää kysymys liittyy siihen kun jatkuvasti puolitutut kyselee, että koska palaat takas töihin? Mä mietin kovasti, että miksi kyselevät? Mitä ne sillä tiedolla oikein tekee?
Tulee toisinaan sellainen fiilis heistä, että on kaikille vaan pahaksi, että äiti ja lapset on kotona. Pidetäänkö kotiäitejä yhteiskunnanloisina? Kun onhan ne tosi huisit ne kotihoidontuet!
Yleensä kyl kotiäidit palaa töihin ja kantaa kortensa kekoon verorahoihin ja kyllä yhden narkkiksen tai alkkiksen elättäminen tulee kalliimmaksi yhteiskunnalle, kun pieni tuki kotihoidossa olevan lapsen muutama vuosi, kun ei edes päivähoitokuluja tule yhteiskunnalle.
Näytä kirjoitukset
Nimi tulee siitä kun mua on lapsesta asti leikkimielisesti kutsuttu noidaksi, koska tiedän asioita etukäteen, luen ihmisiä ja näytänkin noitamaiselta ja mun tyyli on aavistuksen "gootahtava". :
Tiedänpähän nyt sit miten "rauhallisesti" se ajelee työmatkaansa... kun sillä tiellä usein sattuu kaiken näköstä. 
Mä vaa sanoin mielipiteeni ennen vähä liiankin kanssa. Nykyää osaan luovia paremmin ja siksi on olo nykyää parempi. Jokaisen olisi oman itsensä kannalta hyvä sanoa oma mielipide. Jees jees -tyypit on pidemmän päälle vähä tylsiäkin, mut on oikeasti joskus hankalaa kulkea asiassa kun asiassa sitä kultaista keskitietä... tai ainakin mulle. 
Tein asenneremontin lasta odottaessa, kun joutu elämäntilanteen vuoksi miettimään syntyjä syviä jne. Mulla on nykyää parempi olo kun ennen. Tosin ei se v*ttupää sieltä sisältä kokonaan oo kadonnu, mut se ei enää hallitse mua samalla tavalla kun ennen. Ja nyt kirjottelen ku joku skitsofreenikko. :
katsokaas 
Aamusella torkahdin sohvalle kun tyttö hillu olohuoneessa. Havahduin yht'äkkiä hereille ja tajusin sen hiljaisuuden... tyttö oli kadoksissa!!! Naapurin äijä koputti samalla sekunnilla oveen ja toi karkulaista kotiin. Mies ei ollu laittanu ulko-ovea aivan kunnolla kiinni/lukkoon kotiin tulessaan ja kun neiti ylettyy jo kahvaan, nii saahan se sen auki. Tytsy oli sit talsinu ilman kenkiä ja sukkia, pelkät yövaatteet päällä ulkona. ONNEKSI ei käynny mitää!!! Mut itsesyytökset ja häpeä on suunnaton. 
tulee pitämään tästä. Nii me ei olla hirveen läheisiä... hän on mun miehen kaverin emäntä, hänen 
,