Taas tipahtelin kärryiltä. Noususolmu? Kuunsolmu vielä menee nk. jakeluun. Ja mitä ne muut solmut ovat?  Valistusta kaipaan ma!

Meillä kauris on nousu-jellona ja kalat nousu-jouskari. Meillä on ollut kivaa jo kymmenen vuotta!   

Kävisikö lääkkeeksi proosallinen kohdunpoisto!? 

Sen jälkeen kun äidiltäni on poistettu kohtu, muuttui koko ihminen jotenkin ehjemmäksi ja rauhallisemmaksi. Munasarjat jätettiin hormonien toiminnan takia. Välimmekin lämpenivät kummasti, kun "tyhjänpäiväinen" kiukuttelu jäi pois.
Kaikki ne tutut naiset, joilta on kohtu poistettu, ovat olleet sataprosenttisen tyytyväisiä elämäänsä. Elleivät ylikin...   

Mitähän nää arabialaiset pisteet mahtavat olla?

Valistakaapa outoa... 

Viisaita sanoja, eskoseni, viisaita.

Tuotakin näkövinkkeliä kannattanee jokaisen pohdiskella, että miten määrittelee eron ystävän ja kaverin ja tuttavan välillä.

Ja eivät ne "oikeat ystävätkään" aivan mitä tahansa keneltäkään ota vastaan...   

Toisilla kertaheitot toimii ja joillakin ei, kai se on niin tapauskohtaista.  Ystäväni perusteli homman itselleen ja meille sivustaseuraajille sillä, että luopumista helpotti se, että tiesi olevan terveellisen vaihtoehdon ja siihen ryhtyi ilolla. Sekä vielä ehti keräämään kasaan kattavan valikoiman tietoa elävästä ravinnosta. Neitsytihminen kun on niiin tarkka... ja hänhän on, oikea peruspihtarineitsyt. Mies. 

  ...niiin nooo, olenhan minäkin 11v sitten lopettanut tupakoinnin kuin seinään kamalana krapula-aamuna ja olin kuusi vuotta täysin absolutisti...tupakan suhteen. Nyt kessuttelen silloin tällöin ilman addiktoitumisen vaaraa. Joinain päivinä tupakka vaan maistuu hyvälle. Toisina ei. Useimpina ei.

Nimenomaan siten Elektra, että hoitaa homman vähitellen. Sitä tarkoitin laskeutumisella. Eikä ryykää kauppaan roskisen kautta(vieden sinne vanhat ruokansa) ja ostaa elävää ravintoa torpan väärälleen. Ja aloittaa siltä istumalta! Kroppa muistaa. Ja laittaa hanttiin. 

En väitä että seuraavassa kertomani olisi absoluuttinen totuus:
Tuttavani hoiti homman näin: Vähin erin vaihtoi ruokiaan pois kypsennetyistä ja "kuolleista". Piti aika ajoin pienen paasto ja jatkoi taas etenemistään, jota kutsui kahlaamiseksi mudassa, ja syö nyt pelkkää elävää. En voi sanoa, että pitäisin monestakaan sapuskasta, mutta joskus on aivan mukava käydä hänen luonaan syömässä "elävä lounas"
 

Rakastaako kukaan itseään enää silloin, kun kengät valitaan sen mukaan, että ei tarvitse kumartua sitomaan nauhoja?  Tai et enää löydä vaatteistasi kolmasosaakaan supermarkettien tangoilta erikoistarjouksesta?  Tai vatsasi haittaa autolla ajamista, kun penkkiä ei voi jalkojen lyhyyden takia enää työntää taaksepäinkään?  Tai että polvet/lonkat/nilkat särkevät päivän päätteeksi aivan tolkuttomasti?  Tai diabetes kehittyy silmänräpäyksessä piikittelytasolle? 

Näyttäkää minulle sellainen henkilö joka itseään enää tuossa vaiheessa rakastaa, niin minä olen Mikki Hiiri! 

Pattiseni, älä turhaan pode syyllisyyttä. Vaikka tietenkin tuo tunnehan se tulee väkisin mukaan. Ensiksi annat itsellesi anteeksi. Sitten opettelen elämään itsesi kanssa. Se ei ole ollenkaan hullumpaa. Ja kohta et enää kaipaa "hoviasi".
Hetken kuluttua sinulla ovat ympärilläsi ne "oikeat" ihmiset, jotka sillä hetkellä kuuluvat elämääsi.

Tsemppiä!

No joo!

  Aivan sekopää täysikuulla, kai se on tuon veden vaikutusta... 

[Hyveitä:]

Hihhih...

Hyveitä:

Oikeudenmukaisuus: 16
Urhoollisuus: 13
Suhteellisuuden taju: 10
Viisaus: 10
Anteeksiantavaisuus: 9
Lojaalisuus: 9
Pyhä huolettomuus: 8
Jalo joutilaisuus: 5
Rakkaus: 4
Kohtuullisuus: 2
Hiljainen tieto: 1
   
Syntejä:

Murehtiminen: 12
Ahneus: 11
Hengen velttous: 10
Vihamielisyys: 9
Ylpeys: 6
Hekumallisuus: 5
Kateus: 5
Tietämättömyys: 5
Huumorintajuttomuus: 3
Vatsan palvonta: 2
Välinpitämättömyys: 2

Melko tasaPAKSU tyyppi... 

Varmaa on vain epävarma.

Olen sitä mieltä, että täysin "terve" ei ole mieleltänsä kukaan ja jokaisen mieli järkkyy jollain tapaa jossakin vaiheessa elämää.

Kun lakkasin "standardisoimasta" kaikkea elämässäni, helppottui tämä rämpiminen huomattavasti. En karsinoi kaikkea omiin pikku lokeroihinsa, vaan annan koko homman vähän rehottaa ja otan vastaan sen, mitä saan, niin johan tokeni toivottomuus.

Vaikka välillä pipo kiristääkin ja olen tulossa hulluksi heti tai huomenna...   

Ei tämä niin vakava peli ole tämä elo täällä maan päällä. 

....silmälaseilla....
 
Ehken tyhmä vastaus, mutta ei pelkkä mustikka riitä, porkkanaakin pitää olla ja muita vihanneksia. Sitten myös kalaa. Tai ainahan voi turvautua pillereihin!

Rrrrraaauuuhalllisesti. Tämä painoasia on todella äärimmäisen herkkä ja kipeä aihe, kuten noista "kommenteista" olette muutamista huomanneet!

Siis ensinnäkin, kun nuo kilot eivät ole tulleet kahdessa viikossa, ne eivät kahdessa viikossa lähdekään. Rauhallisesti.  

Ja sitten tekemään muutosta ruokavalioon, joku sanoikin, että ruoan laatu merkitsee enemmän kuin liikunnan määrä. Allekirjoitan täysin. Aloitin ruokaremonttini pitkälti siten, että poistin ruokavaliostani ruoan ja välipalat.  Tarkoitan nyt sitä, että pidin ihan pienimuotoisen paastonpoikasen, yhdeksän päivää (3 laskeutumispäivää, 3 mehupaastopäivää ja 3 palautuspäivää). Sen jälkeen olen lähtenyt lisäämään ruokavalioon kasviksia, sitten rasvoja kohtuudella, samoin maitotuotteita ja vasta tämän jälkeen olen miettinyt hiilihydraattipitoisen mönjän tyrkäämistä joukon jatkeeksi.

Vauhti on nyt oikein sopiva, keskipudotukseksi tulee suunnilleen 800g viikossa, alun järkytyksen jälkeen. Mutta rauhallisesti! Sekin auttaa jo paljon, kun tekee ruokailusta "juhlan" jos vain voi, tai rauhoittaa mielensä ennen sapuskointia vaikkapa pikku mietiskelyllä, sen voi tehdä duunissa vaikka vessassa...  Sen jälkeen ryhtyy vasta siihen eväkseen.

Mutta sitä en allekirjoita, että naisille tulisi lihaksia huonommin kuin miehille. Koulukaverina oli sellainen kummajainen, (sori!) että kroppa kuin miehellä, vain rinnoilla lisättynä ja tosi kauniit kasvot. Mutta pilasi ihonsa aurinkoa ottamalla... eli rypisti kasvonsa jo parikymppisenä, ja sille mimmille tuli todella näyttävät lihakset "lähes ilmaiseksi", hyvin pienellä treenaamisella. 

Paska lähtee, ystävät jää. 

Ei kannata huolestua turhista, sitäpaitsi oikeassa oleminen on joskus hauskaa!  Pääsee tokaisemaan tämän kuolemattoman lauseen: "Mitäs minä sanoin..." 

Henkilökohtainen kriisi on aina kasvun paikka ja siitä on otettava kaikki irti, että kasvaisi, vaikka se välillä ihan skeidalta tuntuisikin!  Mitä sitä turhia jeesustelemaan suuntaan tai toiseen? Anna palaa vain,  katso mitä tulee, jos vaikka tulisi eheämpi immeinen! Vaikka itse aihe meinasikin jo hukua provoamisen syviin vesiin...  niin kasvustahan tässä ilmeisemmin lienee kyse?