Kokemuksellisena oivalluksena: kaikki mitä teen, esim. tämä mitä nyt tähän kirjoitan, on Jumalaisen olemuksen ilmaisua kauttani. Sen kirkkaammin Jumaluus persoonani läpi kuultaa, mitä selkeämmin olen tietoinen omasta osuudestani tässä kaikkeudessa. Eli mitä tietoisempi omasta tehtävästäni tänä 'soluna' olen, sitä intuitiivisemmin annan energian kanavoitua toimissani; annan Jumaluuden eli kaikkeuden hengen kulkea kauttani.
Ja samalla, mitä enemmän ymmärrän soluna(siis 'itsenäni') olemista, näen toisetkin vertaisina soluina, joilla meillä kaikilla on tehtävämme tässä kaikkeudessa.
Kaikken ilmaisuni, jokaisen tekoni ja sanani kautta ilmaisen siis Jumalaa, kaikkeuden henkeä, joka suodattuu persoonani tarpeiden ja tunteiden tukosten läpi, välittyen ensin (esim. tämän kirjoituksen kautta teille) soluille, joihin olen lähiyhteydessä, ja heidän kauttaan heidän lähimmille soluilleen, jotka välittävät tätä taasen eteenpäin, ja niin edelleen, kunnes, koska olemme lopulta kaikki yhteydessä tähän kokonaisuuteen, kuin kalaverkko on verkko osiensa summana, eikä kukaan voi olla verkon reikä ilman sitä verkkoa, jonka reikä se on, informaarmaatio välittyy tässä tapauksessa verkon ääriin asti kalan pyristellessä pyydyksessä...
Siis että kokemus Jumalasta on se, että olemme kaikki sitä. Ja se, kun todella koemme Yhteyden johonkin toiseen ihmiseen, luontoon, mihin tahansa, on aina Iso juttu. Se on se, mitä kaikessa tekemisessämme aina haemme, mitä kaipaamme ja halajamme. Vaikka olemmekin siinä yhteydessä aina, täytyy ensin tajuta olevansa se reikä siinä verkossa ...
Tätä voisi innoissaan selittää loputtomiin..
Vielä yksi tämmöinen kuva: olemme kaikki panhuilun putkia, joihin Jumala puhaltaa. Mitä eheämpi ja sisäisesti puhtaampi olen, sitä kauniimmin soin. Ja kun meitä 'putkia' on monta, kukin puhtaana omassa sävellajissaan, syntyy musiikkia, joka on puhdasta rakkautta