Moikka,

Itselläni on hopeinen pitkä ketju, jossa riipuksena hopeinen Thorin vasara (en tosin ole pitkään aikaan sitä käyttänyt) mutta jos lähden ulos laitan sen yleensä kaulaan. korvissa tykkään käyttää hopeisia pyöreitä korvanappeja tai mustia isoja nappeja.Ostin tosin jokin aika sitten keltaiset ja violetit isot pyöreät korvanapit, joista violetit ovat parasta aikaa päällä    oikeassa ranteessa käytän mustia puuhelmiä tai mustaa helmikorua, jossa roikkuu meritähti.

kiitos jo vastauksista 

Hei Ohraz! Tuolla aivan edellä Diamond kertookin hopean vaikutuksesta. Thorin vasara kuvaa minulle 'taontaa', haluat takoa elämääsi jotain uutta, saada siihen sisältöä, luovuutta. Taotko sen 'kumppanin' itsellesi. Varo, ettet etsi juuri jotain mielikuvasi tuotetta, mitä olet pikkuhiljaa taonnut, vaan aukaise sydämesi jollekin toisenlaisellekin. Korvanapeista tulee mieleen aina jotakin hillittyä, jotain kiinni olevaa, tarttuvaa, mikä ei heilahtele sinne tänne. Haluat pitää itsesi kurissa. Keltainen ja violetti ovat toistensa vastavärejä! Värien kanssakin voi harjoitella aivojumppaa vaihtelemalla niitä ja vaikka laittamalla toiseen keltaisen ja toiseen violetin. Tasapainottaa järjen ja intuition aivopuoliskoja.

Musta väri ilmaisee mielestäni myös arkuutta, pelkoa tai epävarmuutta. Ranteessa puu tuntuu rauhoittavalta, musta siinä voisi kertoa epävarmasta kädestä. Rauhoitat sitä koska se ei oikein tiedä mihin ryhtyä. Ota koru pois ja kokeile vaikka hellimistä, hoivaamista tai kirjoittamista, käsityötä....tämä on ajatuksen lentoa, ota huomioon. Meritähti muistuttaa tunteista! Veden elementti.

Diamond voisi nähdä muutakin?

Meripihka(havupuiden fossiilia) maadoittaa, parantaa, puhdistaa ja auttaa kudosten uusiutumista....joten ihan loogista, etta tartut niihin.
Ehka myos nailla merillisilla koruilla alitajuisesti kaipaat onnea luoksesi...kuten me kaikki joskus.
Mielestani kuunkivi on tehnyt tehtavansa, vaikka onkin sinun kivesi, silloin muutama vuosi sitten sinulla oli todella tarve kuunkiveen jo oman jaksamisesi kannalta.
Jatka vaan meripihkan jahtausta...se viela joskus muuttuu joksikin uudeksi ja aurinkoista syksya sinulle tavataanko Hyvinkaalla?

No juuri noinhan se menee, itsen elämää ei osaa sisältä päin katsella. Sinä näet sen ulkoa päin, KIITOs!  Mieheni kuoleman jälkeen ja eläkkeelle jäädessäni todella olen tarvinnut voimaantumista ja maadoittumista.
Ja se kilinä puhuu omaa kieltänsä, juu! 

ps. Laitapas yksityisviestiin päivät, milloin olet Hyvinkäällä.

Diamond,
kysyisin sinulta.
Olen hukannut ankh-koruni, hopeaa. Toisesta rakkaasta kuukivikorviksestani meni toinen rikki. Olen myynyt kaikki kultakoruni pois.
Ja tarttunut meripihkaan. Ja merellinen se toinenkin mistä tykkään. Olen tykästynyt simpukoista tehtyihin koruihin, korvissa ja ranteessa ja tykkään niiden kilinästä. Siis merelliseen kallistunut...

Mitähän se kertonee?

Voi ihana Diamond!!!  Sinua olen tänne kaivannut! Nyt et karkaa. Tehdään tätä yhdessä, jos on vielä kyselijöitä!

Hm. Jotenkin surullista! Se raja jonkun ja jonkun välillä voi olla niin hiuksenhieno! Itte kukin saa sitä varoa...

Hei Esmiralda 

Poistuin FBsta kokonaan, joten täällä tulee kurkittua uusimpia viestejä silloin-tällöin 

Hyvää tässänyt toivotellen,
Ippuska 

Tänne sitä varmaa itte kukaneki taas palaa, vanhoille astro-kotikonnuilleen. Mukava kun sinäkin tulit! Täällä vielä jutellaan! 

Oi, tämä ketju on aivan upea. Väkisinkin rupesi askarruttamaan mitä osaisit sanoa minun korumieltymyksistäni...

Minulla on ollut paljon täysin koruttomia kausia, mutta useimmiten kaulassa on ollut vähintään yksi riipus. Pitkän aikaa, melkein kymmenen vuotta sitten se oli miekka, käsin tehty, pieni ja tinaa, sitä pidin yläkoulun lopulta pitkälle ammattikoulun toiselle vuodelle kunnes se katosi. Hiukan sen jälkeen tuli hankittua suuri pronssinen Ukonvasara, sepän tekemä; sitä ei kuitenkaan järin usein tule pidettyä, lähinnä folkkimetallibändien keikoilla, mutta muistan muutamat rajut ukkoset kun olen hakenut sen laatikosta. Omistan myös pronssisen, kietoutuvan käärmeen mallisen käsivarsirenkaan, jota houkuttaisi käyttää useammin, mutta se ei oikein minnekään menoihin ole sopinut, lisäksi se tuntuu saavan minusta esiin puolia joista en ole aivan varma tunnistanko itseäni, tai muistuttaa nuoremmasta ja vähän hillittömästä ja holtittomasta itsestäni jolla oli voimaa muttei viisautta ja taitoa kanavoida sitä. Myös Kalevala Korun Hannunvaakunaa tulee käytettyä, mutta lähinnä juhlatilaisuuksissa. Pitkäaikaisin jokapäiväinen koruni oli hopeinen sydämenpuolikas, jonka toinen puolikas on rakkaallani; se roikkui kaulassani melkein neljä vuotta, kunnes kiinnike katkesi ja irtosi ketjusta. Myös eroa on tehty yhtä pitkään kuin koru on ollut rasiassaan, puolisen vuotta.

Juuri nyt lempikorujani ovat pari rihkamahelyä joihin olen kuitenkin kiintynyt: hopeanvärinen pikkuinen avain, ja siro pieni kullanvärinen L-kirjain kermanvaalealla, soikealla emaloidulla pohjalla. Ylipäätään avaimet, pronssiset ja hopeiset ja kulutetun messingin väriset korut vetävät minua puoleensa, ja ne käärmeet. Lisäksi olen tavattoman viehtynyt runsaisiin rannerenkaisiin jotka helisevät ja kilisevät aina kun liikun, niitä ei tunnu koskaan olevan liikaa, vaikkei niitä aivan joka päivä voikaan käyttää. Väreistä turkoosi, kaikenlaiset siniset (paitsi koboltinsininen), tumma sinertävä violetti ja muutama vihreän sävy (minttu, merenvihreä ja ylipäätään varsin siniset ja harmaanvihreät sävyt) hyppäävät korujen seasta esiin aina. Mutta hiuksiini tahdon vaaleita, valkoisia, kermanvärisiä, puuterin ja roosan värisiä kukkia, saatan sitaista sellaisella koristetun hiuslenkin letin päähän tai koota nutturan kukkasoljilla. Myös rusetit ovat ihania, niissä tyydyn useimmiten simppeleihin mustiin tai valkoisiin, vaikka olen hetken aikaa ollut sitä mieltä että jokin oikein kirkkaanvärinen voisi olla piristävää vaihtelua. Myös ihanan käytännöllisen nutturapuikkoni lasken lempikoruihin, se on tummanruskeaa puuta ja sen tylpässä päässä on hopeanvärinen koristehela. Itse asiassa, puisia koruja olen jo hetken aikaa kaivannut enemmän, erityisesti pehmeästi toisiinsa kolisevia rannerenkaita. Niin, ja kitschiin vivahtavia herkkujen muotoisia koruja ei sovi unohtaa! Ihana cupcake-riipukseni kaipaa parikseen teekuppisormusta, tai vaihdokikseen donitsikorua - tai mikä vielä kitschimpää, viiksien mallista rannekorua.

Siinähän sitä tarinaa olikin, jos muistia penkoisi niin jotain varmasti vielä löytyisi, vaan eiköhän tämä riitä

Ohhoh, tulipas paljon koruja mukaan! Sehän kertoneen monipuolisesta ihmisestä, ehkä vähän eksyneestä, säntäilee sinne tänne, kahmii kaikkea ja unohtaa osan johonkin. Nuori ihminen etsii ja kokeilee. Elämän pitää liikkua ja jotakin tapahtua. Nuori tuntee olonsa turvattomaksi, miekkaa on hyvä kantaa. Kun se unohtuu johonkin, on itsevarmuuttakin saatu.

Ukonvasara! Nuori alkaa tajuta pikkuhiljaa, että itse voi muokata omaa elämää, ei olekaan virran viemää. Aina voi tarttua rantaan, nousta ylös ja muokata elämäänsä. Käärmerengas kuvaa energian liikettä, uutta kasvua, uuden oppia, henkistä etenemistä. Käärme voi kuvata myös pelottomuutta, karistaa arkuutta pois. Hannun vaakuna, uteliaisuus elämän eri ilmöihin. Sydän...se herää, tunteet ja halu tutustua toiseen ihmiseen. Hän tulee tärkeäksi, osa itsen elämää, jota voi katsella nyt neljän silmän takaa. Sitten riittää...

Rihkamaa...halua ottaa elämä vähän keveämmin, pitää hauskaa, olla vapaa. Avain...olla myös avoin uusille asioille, avata ovia muille tulla, uusille tuttavuukslle. Kilisevät rannerenkaat, korut (hassua, minä myös tykkään kilisevistä riippuvista simpukkakoruista)...haluat tulla näkyväksi, kuuluvaksi, huomatuksi (kuten täällä  ), on jotakin mitä haluaa tuoda itsestä tai ideoista esille. Sinertävät sävyt ovat ajattelua, idearikkautta ja toiveita.

Hiuksia jossakin kuvataan eletyksi elämäksi. Ehkä haluat muistaa kaikkea hyvää, myös lapsuuden ja muun menneen hauskoja hetkiä, ikään kuin tallettaa niitä hiuksiin, elämän rikkautta ja kantaa niitä mukana, kuin ne olisivat todistamassa elämän voimasta. Yleensä nousee eteeni sellainen reipas elämän myönteinen ihminen, joka ei halua takertua pieniin ongelmiin, eikä muistuttaa niillä muitakaan. Hiljaisina hetkinä mieli tyyntyy ja etsii puhtautta, selkeyttä ja havahtuu joskus huomaamaan elämässä sen mikä on todella tärkeää (ne rusetit, asioita mistä solmii arvostuksen). Räisky vain edelleenkin ja nauti elämästä!! 

Kuulostaa hyvältä, Nikki! Ihan tuli ittelläki hyvä olla.

Noin minäkin teen. Haarukalla sekoitan kahvikupissa kilinän kanssa. Teen itse pullan niin kuin äitini teki. Tässä kahvilahommassa ehtii monta juttua, kun annan juurenkin kohota ja sitten vasta vastaan loppuun. Ja kerkeen välillä juosta ja pyyhkiä pöytiä ja laittaa istuimia. Olen käyttänyt Hilja-maitoa ja tulee paljon parempaa. Saa se olla rasvasta. Monet tekevät pyöräretken tänne ja pullan pitää olla vahvaa!

Vesta juhlii monella lailla, sen aivan tuntee sisällä ja ulkona! Se on tuonut myös monenlaista juhlaa elämääni. Huomenna juhlitaan pojan uutta koulutusta, sunnuntaina harmonikoita ja kanteleita, magneetti-istuinta, jonka kanssa pärjäsin pitkiä automatkoja. Auringonkukat alkavat kukkia. Jotakin sentään vielä kukkii, kultapallo myös.

Ei muuta kuin juhlat pystyyn! Ei se kesä vielä lopu. 

Hei! Pohdiskelin Vestaa tuolla blogissani Marsin kyydissä. http://marsinkyydis.blogspot.fi/2013/08/tuli-leiskuu-nuotiostavesta.html

Hei! Hain Vestan paluuta ihan erikseen, ja täältähän se löytyi!

Toivoisin vain enemmän keskustelua tänne, kun kierto on kuitenkin noin lyhyt, niin usealle on ehtinyt sattua kaikenlaista.
Täällä palaa Vestan kaltaiset tulet jo tuolla eteläisellä suunnalla, kokeilevat suuria tuulivoimaloita. Kone pätkii kuten myös TV.
Ymmärtäisin kyllä, että Vesta on Nousumerkin kaltainen henkisen kasvun osoittaja, joka on aina jonkinlainen tienristeys, valinta tärkeää.

Kirjoitteluni katkeilee...

Minulla on juuri Vestan paluu ja todella yritän irrottautua tästä kotikeskeisyydestä. No ainakin sen verran, että tuonne lähimetsiin, jonne noita tuulivoimaloita on suunnitteilla. Kyllähän nekin ehkä 'lämmittävät kotiliettä' mutta aivan liian isoja Valonkantajiksi.  Ei myöskään ihme, että pari viikkoa reissasin ympäri   Suomea. Vestan paluuseen liittyy varmasti myös kirja mitä viimeksi olen lukenenut, parikin; Thomas Moore Seksin sielu ja Vaeltajan käsikirja (Michael-kirjoja).
Muutenkin minulla on syntymäkartan Vesta aika mielenkiintoisessa paikassa,  yhtymässä Saturnukseen ja Plutoon, eli siinä niiden välissä Leijonassa huoneessa 8.

Olen kyllä vähän äimän käkenä...en ymmärtänyt symboliikkaasi nyt. 

Kiitos T.Touhula minunkin puolesta, joka olen ahkera lainaaja!

 Varsinkin, jos haluaa tutkailla jonkin juttua syvemmin, se on helpommin silmien edessä kuin että sitä joutuu kuvaruudussa hakemaan ja liikuttelemaan. Skorpparit joskus ärhentelevät, suotakoon se heille ja heidänkin erilaisuus.    Toiset muistavat tekstin kerran luettuaan, toisten pitää saada nähdä sanat ja lukea moneen kertaan. Olemme myös erilaisia havainnoitsijoita...

Eipä haittais taas syventyä Vestaan, kun minullakin on tulossa monta yhtymää siihen syksyllä. 

Kiitos teille! 

Tämä on minulle ollut yksi sellainen sivu, jossa olen sanellut mitä on mieleen tullut. Korut symboleina herättävät jotakin ehkä tiedostamatonta esiin. Varsinkin kun niistä ei paljoa tiedä mitään, eikä siis ole järjen johdateltavissa. Intuition mukana tietenkin kulkee eletty elämä ja kokemukset. Mutta uskon, että intuition äänellä on meille paljonkin kerrottavaa, kunhan annamme sen vain virrata.

Joten jos jotain viestiä se tuo, niin olen iloinen.
Vaikka... jokainen on toisille viestin tuoja, usein tiedostamattaan, jos osaamme kuunnella tai ottaa jotakin sanojen takaa.

Mietin tässä, että on monen tasoista keskustelua. Joskus kun keskustelee toisen kanssa, tuntee melkein kuin humahduksen, kun on noustu toisenlaiselle tasolle. Tai sitten toisen sana, se tiedostamatonkin, tarttuu kiinni, ja se herättää suuren oivalluksen jälkeen päin.

Kunpa osaisismme kuunnella enemmän toisiamme. Sillä usein jo ennakkoasenne ja mielikuva toisesta sulkee korvamme.

[Neptunuksen sulkeutuva kolmio Kuulle]

Sain synttärilahjaksi Lehtirannan Astrologiset syklit, transiittikirjasen siis, ja sitä nyt tutkailen tässä.

Minullahan on ollut pitkään tuo Neptunuksen sulkeutuva kolmio Kuulle (Kaloissa). Olen joutunut miettimään kovasti mitä voin kotini eteen ja siinä olemiseen tehdä. Paljon vielä. Tämä kuvio on ollut minulle jotenkin ihanan hoitava kaiken sen jälkeen mitä olen taistellut kotini eteen parin vuoden ajan. Tietenkin on pelkona se, että Neptunus luo ideaaleja kuvia, utopista näkemystä, enkä pysy realiteeteissa.

Lehtiranta sanoo transiitista näin:
" Herkistyt merkittävällä tavalla ympäristösi vaikutuksille. (Kyllä, olen ideaalinen Don quijote taistelemassa lähiseudun 30 tuulimyllyä vastaan tässä, liika on liikaa). Sinussa mahdollisesti piilevät psyykkiset kyvyt voivat tulla esiin. Haluat ymmärtää ja auttaa elämän kovaosaisia. Sinut voidaan myös palkita aikaisemmista teoistasi, jos olet sen ansainnut. Ellei samanaikaisesti ole vakuttamassa päinvastaisia transiitteja, tulet erikoisen hyvin toimeen naisten kanssa."

Ei ole vaikeita transiitteja. Joten tuo edellinen kyllä on pitänyt paikkansa. Pidin synttärit ja sain kyläläisiltä ja ystäviltäni rahaa, jolla saatoin tehdä Suomi-Ruusu-kiertueen 10 päivää. Tähdet ovat puhuneet!!!

Mutta uskon, että tällaisen transiitin aikana, kun se on kosminen, on oltava avoin vähän laajemmille asioille kuin se oman navan tarkastelu, on mentävä jonkin usein nimeämättömän virran (minulla ruusujen virta) mukana, josta saa uskomatonta voimaa.  

Minä käytän koruja fiiliksen mukaan. Suurinosa koruistani on hyvin yksinkertaisia joissa on suht pienehkö riipus, esim. kultainen tai hopeinen sydän, pieni kultainen perhonen jossa punaisia kiviä. Juhlatilanteissa tykkään käyttää hopeista lapsikorua ( käätyjä joissa on vaaleansinisiä tai vaaleanpunaisia kiviä ). Tykkään siitä kun on paksu ketju ja käädyissä kaikista lapsista kivet.

Tällä hetkellä rakkain kaulakoruni on hopeinen ketju jossa roikkuu keskikokoinen risti. Ristin sisällä on jotain kirkasta kiveä. Tämän korun yleensä laitan kun lähden kotoani jonnekin. Kotioloissa en käytä kaulakoruja lainkaan, syystä että muuten nuorimmainen lapsi kiskoisi niitä koko ajan.
Korvakoruni ovat myös pienehköjä ja yksinkertaisia, yleensä roikkuvia, kultaisia. Nappeja pidän todella harvoin sillä ne ahdistavat.
Sormuksia en käytä lainkaan, enkä rannekelloa/käsikoruja.

Vaisto myös sanoo, että lapselle on tärkeintä se äiti, riisuttuna kaikesta turhasta...

Vaihtelunhaluisuus on niitä ilon murusia, joita on helppo suoda itselle arjen keskellä. Koru on usein myös symboli 'pois jostakin', elämän harmaudesta, synkkyydestä ja raskaudesta. Se voi olla myös kuin pieni ilon hyppy, pieni hihkaisu, suloinen keimailu, muistutus elämästä ja sen unelmista ja siitä että on muutakin, toisenlaista, vapaampaa ja iloisempaa. Tai voihan se olla myös muistutus tärkeästä hetkestä, ihmisestä tai sisimmän rikkaudesta, mistä haluaa pitää kiinni.

Nyt tuli vain noin intuitiivisesti jotain sellaista, joka ei ehkä vastaa kysymykseesi, mutta mikä voi antaa merkityskiä tai ymmärrystä 'koruilulle', sillä ihminen on aina koristanut jollakin itseään, ottanut vaikka kiven jonkin muistoksi, turvaksi tai merkitykseksi. Siinä on jotain hyvin alkukantaista. Eläin ei tee sitä.

En osaa nyt muuta näin syvänyönä virkata...