Näytä kirjoitukset
Sivuja: [1] 2 3 4
1  Muita keskusteluaiheita / Henkimaailman ilmiöitä / Kellonaikojen merkitys : 25.10.2016 15:11:08
Tuossa toisessa keskustelussa kerroin heräämisestäni.
Kysynkin nyt että tietääkö joku mikä on klo 3 yöllä. mikä merkitys on klo 3:lla?
olen 12-13vuoden ajan herännyt säännöllisen epäsäännöllisesti klo 3. Nyt koirakin herää 3-4 väliin haukkuen.
Perin mysteeristä. coolsmiley
2  Muita keskusteluaiheita / Henkimaailman ilmiöitä / Vs: Varjo pimeässä : 25.10.2016 15:08:14
Ei pelottanut.
Voihan senolla että joku luonnollinen selitys varjolle löytyy. Aion tutkia asianlaidan tänäiltana.
3  Muita keskusteluaiheita / Henkimaailman ilmiöitä / Varjo pimeässä : 25.10.2016 10:58:37
Viimeyönä, tai tänä aamuna klo 3.40 aikoihin koiramme alkoi haukkumaan. Joskus herää näihin aikoihin, haukkumalla omassa aitauksessaan sisällä, pissalle pääsyä. 8kk ikäinen Toyfoxterrieri.
Silmät soikeana nousin ylös urhoollisesti.
Astuessani makkaristamme ulos eteisenpuolelle vessan ovessa oli tumma varjo. Varjo, jota koskaan ei ole öisin siinä ollut. Talo oli pimeä, ja ainut pieni valonlähde joka oli, tuli digiboxista, olohuoneestamme, josta siis kulku eteiseen ja joka huoneeseen. Valo oli piiiieni sininen valo joka ilmoitaa bixin olevan kytkennässä.
Sen kahden sekunnin aikana kun astuin ulos makkarista, kerkesi mieleen tulla
1) kuka tuo kyyryssä oleva mies on
2) missä valonkatkaisija.
valot sain päälle ja varjo hävisi. En keksi mitään normaalia, luonnollista selitystä varjolle pimeässä. Ei sitä koskaan ennen siinä ovessa ole ollut. Joku seisoi tieten olkkarin ja eteisen välissä..

Sattumoisin eilen 24.10 tuli ohjelma näistä yliluonnollisista asioista mm. miksi koirat haukkuvat tyhjyyttä.. ajattelin että pistämpä tallennukselle. Ja sitten yöllä koira haukkui tyhjyyttä ja tää varjo..

käytin koiran pilkkopimeässä pissalla. Taivaalla näin vain 2 tähteä.. toinen normaali ja toinen aivan omituinen. Oliko komeettaa taivaalla klo 4? sitten se hävisi.

Nukkumaan mennessäni, sälekaihtimien takaa tuli valo, hetken vain. kuin taskulampulla osoitettu. Heti kurkkasin pimeyteen, ei ketään. pimeyttä vain.


Ehkä näille aamuiselle hämäryydelle on luonnollinen selitys. En vain keksi mikä.Katson tuon 24.10 tulleen ohjelman. Ohjattiinko mut laittamaan se tallennukselle syystä?! sitä en tiedä.

4  Muita keskusteluaiheita / Unet / Vs: Henki unessa : 24.10.2015 17:40:02
Heips
näen tämän asian unestasi näin.
Talo =sinä, eri huoneet merkkaavat jotain osaa sinussa tai elämässäsi.
Lapsi= Sinun lapsihahmosi

olet edennyt elämässäsi siihen pisteeseen että uskallat edetä ja katsoa oven taakse ts. tulevaisuuteen/menneisyyteen. Onko jotain tapahtunut lapsuudessasi mikä jäänyt pelottamaan. Uskallat nyt kohdata sen mutta tarvitset siihen vielä rohkeuden nähdä mitä siellä on. Ehkä lapsuuden hahmo unessa yrittää saada pois ovenluota tai jarrutella jotenkin.  Ehkä seuraavan kerran unessasi muistat mitä oven takana oli.
MItä oven taakse käytkeytyy.
Uskalla kokea ja jatkaa henkisellä polulla. Ota rohkea askel ja mene ovesta sisään. Voi tehdä kipeää mutta se vie kohti itseäsi enemmän.
5  Muita keskusteluaiheita / Unet / Vs: Vainajat unessa. : 12.04.2015 16:54:44
Luulenpa että ilmoitti näin unen kautta sulle jotain iloista tapahtuvan.
6  Muita keskusteluaiheita / Unet / Vs: Vainajat unessa. : 26.03.2015 10:03:43
 smitten
 
Kun toivoo jotain se toteutuu!
7  Muita keskusteluaiheita / Unet / Vs: Vainajat unessa. : 01.03.2015 08:41:26
Hei

koen samanlaisia asioita kuin sinä. Paljon. ja vainajista. Luulin jo,  että olen aina maailmassa jolle henget puhuvat unien kautta.. ja valve elämässä.

Kokemuksesi ei ole pelkkää unta. Mummosi halusi kertoa että kaikki on ok ja on lähellä sua. Teidän välinen suhde on ollut läheinen kuten vaarisi ja mummosi välinenkin. Koen, että hän on käynyt lohduttamassa teitä surun keskellä.  Mummusi seuraa sua valve-elämässä ja on läsnä. Hän ilmoittaa olemassa olostaan unien kautta. Oletko kokenyt valve-elämässä jotain erikoista tämän jälkeen, tuttuja tuoksuja mummulasta esimerkiksi.

itselläni on oma vaari ollut läsnä unien kautta. Suojelevana henkenä angel. Unissani on tullut moikkaamaan myös lapsuuden ystävä, edesmennyt sekä viime yönä ihan uusi edesmennyt ihminen. tuttu hänkin. Yleensä kertovat miten jakselevat ja mitä kuuluu. Joskus on jokin sanoma kerrottavana.


Elä pelkää keskustella unessa mummusi kanssa jos vielä tulee moikaan. Mieti unen merkitystä ja sanomaa. Sulla on lahja, voit keskustella henkien kanssa.   smitten

Heitä viestiä, Olisi kiva tietää miten on mummusi henki ollut nyt läsnä.
8  Muita keskusteluaiheita / Unet / Vs: Häiritsevään uneen tulkinta-apua? : 01.03.2015 08:20:36
Heip
mulla tulee mieleen ensimäisenä Neitsyt Maria. 
mutta voihan se olla että käyt valve elämäsi " pelkoa" unen kautta läpi. Mainitsit että pelkäät näkösi menettämistä. Voi hyvinkin olla että käsittelet asiaa unien kautta.
9  Muita keskusteluaiheita / Henkimaailman ilmiöitä / Meditaation, hiljentymisen kokemuksesta. : 13.06.2014 22:20:40
Olen ihmetellyt tässä jo pitkään miksei mitään henkimaailman juttuja ole tapahtunut ja kuulunut. On siis kulunut melkoinen tovi siitä että joku unessa ottaa yhteyttä tai koen intuitio kokemuksia. Kesken suurimman stressin aloin tuntemaan suurta rauhan ja hiljentymisen tarvetta. Monesti oon halunnut kokeilla meditaatiota ja hiljentymistä mutta koskaan ei ole ollut motivaatiota aloittaa. T'nään sitten tein sen.

Etsin netistä hyvän meditaatioon liittyvän äänitteen jota soitin kuulokkeista suoraan tajuntaan. Aluksi soitin rauhallista piano musiikkia jossa oli melodia.Istuin risti istunnassa kämmenet ylöspäin polvien päällä. Koin ihmeellisesti erillaisia tunteita Syvää rakkautta lapsia ja äitejä kohtaan kohtaan ( olen ammatiltani kätilö), omia lapsia kohtaan sekä sisaruksiani ja heidän lapsia kohtaan. Se rakkauden tunne oli aivan mahtava. Liikutuin kyyneliin kesken mietiskelyn. Kun sain nämä tunteet selville aloin hiljentymään vaihdoin musiikin.  Löysin sellainen kuin  " Music for deep meditation" eli just tällaista  ommmmmmm.....yammmm waammmmmgammmmrrraammmm.. ääntä ja pingpang pong kelloja. Se tuntui yhtäkkiä oikealta musiikilta tähän hiljentymiseen.

Se kokemus mikä seuraavaksi tuli sai hämmentymään.

Vaivuin sen 10minuuttisen ääneen aikana melko nopeasti unenomaiseen tilaan. Se ei ollut unta enkä ollut myöskään täällä maanpäälläkään. Oli hyvä olla. Näin sellaisen näyn:  kolme pistettä. Ne ei mitenkään loistanut vaan olivat peräkkäin.  En ajatellut mutta minä se olin kun kysyin miksi te olette täällä ja nämä kolme pistettä vastasi että ovat mun suunnan näyttäjiä. Aika makee fiilis!  Kunnes tyttöni tuli huoneeseen ja tipahdin tänne takaisin jostain mistä lie pilvenreunalta.  Mutta oikeesti. Mahtava kokemus. Huomenna hiljennyn uudelleen. Suosittelen kokeilemaan. Luulin jo että oppaani ovat kadonneet. Siellä  ne oli vielä. Odottikohan ne että stressi laantuu....

 smitten
10  Muita keskusteluaiheita / Henkimaailman ilmiöitä / Vs: "kuolleiden" läsnäolo ja yhteydenotot : 07.11.2013 15:25:15
Lumililja:  Olen puhunut lähinnä veljelleni ja puolisolleni. Veljelläni on ns. " etiäisiä" eli tää voi olla meillä suvussa kulkeva juttu. Facebookiin laitoin viestin tästä ja yllättävää että asia otettiin ihan ok:sti. kukaan ei ollut laittamassa suljetulle osastolle  idiot2. mut on se niin ettei näistä kovin voi puhua.
Ihmettelin viime viikolla mun herkkää olotilaa ja kuolemna läsnäoloa ajatuksissani ja kun vielä luinkin siitä. sitten keskiviikkona tuli fiilis ystävästä että mitähän sille kuuluu kun ei ole naamakirjassa näkyny, hänellä on syöpä. Tuli vain sellainen olo että taitaa olla se hetki lähellä että siirtyy toiselle puolelle. Sitten sain kuulla lauantaina että oli nukkunut pois  angel


11  Muita keskusteluaiheita / Henkimaailman ilmiöitä / "kuolleiden" läsnäolo ja yhteydenotot : 29.10.2013 16:55:39
Heippa vain!
pitkään aikaan en ole kirjoitellut. Liekö opiskelu stressi ollut. Mutta otampa nyt puheeksi sellaisen asian jota olen tässä vuosien aikan ihmetellyt ja epäillyt. ja kun täällä saa ihan rauhassa kertoa kokemuksiani  uglystupid2. Sain kuitenkin epäilyihin vastauksen. Se suorastaan avauvui silmieni eteen. Kirjaimellisesti.

Mulla on kyky ilmeisemmin keskustella kuolleiden kanssa tai en mä keskustele, ne puhuu mulle tai ottavat yheyttä. Yleensä nämä kuolleet ( hassu sana kun ei ne mulle olen kuolleita) ilmestyvät uniini kertoen unen kautta jotain.  

Nyt tullut uusi kyky. Tätä on tapahtunut jonkin aikaa ehkä muutama vuosi, mutta olen epäillyt asiaa. Nimittäin tuoksut! . Saatan yhtäkkiä haistaa jonkun tutun ihmisen, asian, tuoksun joka johdattaa tiettyyn ihmiseen.  Yleensä se on  edesmennyt vaarini. Hän tuoksui tuoreelle puulle ja tupakalle. Eilen kirjastossa kiertelin hyllyjen välissä en etsinyt mitään erikoista. Kunnes huomasin kirjan " Tie tuolle puolen"  kirj. Bernad Jakoby avasin kirjan sattuman varaisesti ja siinä oli mulle vastaus epäilyilleni. jOka tosiaan avautui siihen.
 Sivulla 148 lukee
" Vainajan läsnä ollessa tunnemme hyvin usein myös häneen liittyvän tuoksun. Tämä tuoksu ilmaantuu yllättäen eikä lainkaan sovi tilanteeseen tai ympäristöön. Se voi olla hajuveden, savukkeen, kukkien ja muun vastaavan tuoksu. Se auttaa meitä tunnistamaan keneen olemme yhteydessä"  Samalla sivulla jatkuu myös.. " Vainajan yhteydenotto voi tapahtua myös näyssä, unessa, sähköisenä ilmiönä tai symbolisesti luonnonilmiönä, joka liittyy erityisellä tavalla vainajaan.
Vaarini kävi kerran vieressäni kun " nukuin" sanoi mulle että "nouseppa ylös". Samassa herätyskello herätti mut.

Näitä kokemuksia on muitakin. Esimerkiksi tuo luonnon ilmiö siitä seuraavassa.

Olin hautausmaalla viemässä kynttilää lapsuuden ystävän haudalle. En löytänyt sitä mistään. kävelin hiekkatietä pitkin ja yhtäkkiä näin kaksi varista hautakumpujen lähellä joka katsoi minua. Sain tunteen että nyt pitää mennä sinne päin. Kävelin variksia kohti ja ne hyppäsi toiselle puolelle hautoja, siis toiselle hautarivistölle. Seurasin. Varikset hävisivät johonkin. Näin siinä samassa entisen luokkatoverini haudan. Tämä luokkatoverini ja lapsuuden kaverini olivat kavereita. Kun käännyin ympäri näin samassa myös etsimäni haudan. Haudat olivat siis vastakkain. Jätin ystävälleni kynttilän, silitin hautakiveä ja puhuin hänelle. Lähdin kävelemään autolle. Käännyin hautarivistön päässä vielä kerran katsomaan taakseni. Kaksi varista ilmeistyi takaisin hautojen viereen. Hymyilin. Lähdin hyvillä mielin kotiin.  angel


Tällaisia kokemuksia mulla ja on lisääkin. Onko jollain samanlaisia..??

http://valotar.wordpress.com/  blogi jossa kertoilen kokemuksiani... tervetuloa!
12  Muita keskusteluaiheita / Unet / Vs: Toteutuneet unet : 26.01.2013 12:44:02
Mielestäni tulkitsit oikein tuon unesi. Näen itsekin samankaltaisia unia. kuolemaan, vainajiin, henkiolentoihin tms. liittyen. Puhelin unessa on tärkeä kuten opettajakin. Soittaja/opettaja on henkioppaasi. Se kertoo tärkeää tietoa. Ajattelisin näin että tämä lapsi ilmoitti sinulle että kaikki on ok  angel. sinä olet kanavana.  smitten

13  Muita keskusteluaiheita / Unet / Ennustiko uneni kuoleman : 26.01.2013 09:49:35
Tästä on muutama viikko aikaa kun näin unen.
 
Perheemme talon takapihalla oli todella iso kuoppa. monttu. Rakastan kiviä joten olin sen montun pohjan täyttänyt  kauniilla pyöreämuotoisilla kivillä. Yhtäkkiä monttu ja kiveni peitettiin mullalla ja mullan päälle laitettiin  viherkasveja erilaisia ja ne oli todella vihreitä. Ja sitten ne otettiin pois . Nää jotka sitä hommaa teki olivat sellasia vihersuunnittelioita niinku suunnittelevat pihoja. no. tämän montun vieressä seisoi henkilö jota en ole piiitkään aikaan nähnyt enkä ajatellut. Hän oli nauravainen ja eloisa.  Henkilöllä oli oikeassa elämässä todettu syöpä joka levinnyt. Unessa tämä monttu joka siis täytetty mullalla ja soviteltu niitä viherkasveja muuttui yhtäkkiä tyyneksi vedeksi.  

oma tulkintani kirjojen mukaan tarkoitti  kivi=  luottamusta tms.  peittää= peittää, pettää  viherkasvi=terveys, vesi= tyyneyttä, mielenrauhaa.   Eli ymmärsin ensin että joku pettää luottamukseni ja terveyteni mutta sitten mietin tätä henkilöä että miksi se on unessani niin hoksasin että hänenen syöpänsä on siinä vaiheessa että hän menehtyy.  raaka ennustus  Undecided.   Eilen 25.1 kuulin sitten mieheltäni että henkilö oli kuollut.  Mutta miksi en saanut ajankohtaa unessani?  mikä voisi viitata unessa ajankohtaan.

Henkilön syöpä oli levinnyt selkäytimeen ja eihän siitä oikeasti  voi selvitä. Menehtyminen on väistämätön. Onneksi hän sai 3. toivettaan toteutettua ennen kuolemaansa  angel.  
 
14  Muita keskusteluaiheita / Henkimaailman ilmiöitä / Vs: Helppoja opasharjoituksia: ILO ja LAHJAT : 25.01.2013 09:15:51
olen vasta aloittelija näissä opas hommissa mutta eteeni on tullut välillä mukavia yllätyksiä. Toisaalta kun opiskelen perhe-elämän ohella kätilöksi ja tahti koulussa on liveästi sanottuna tappotahtia  buck2 niin ressini jotenkin syrjäyttää herkistymisen näille asioille. Onkohan se mahdollista?

Kuitenkin 21.1  tappotahti kasautu päälleni rytinällä. Päättötyö, tehtävät, tentti, harjoittelut, perhe-elämä ja koti-elämä. oma elämä ei naksahtanut yhteen. Lähdin koulusta ajamaan tuona päivänä matkaa oli satakilometriä kotiin..  radiosta soi kaunis kappale Mariskan Kukkurukuu. no herkistyin ja aloin itkemään  Cry . Tunteet sai vallan ja vollotin elämän vaikeutta ja kiirettä. laulun loputtua katsoin taivaalle ja heitin ilmaan pyynnön " jos vain te voisitte auttaa ja antaa mulle helpotusta" angel tarkoitin oppaita kun en ole varma onko se nyt niin totta vaikka kokemuksia joitain on tullut. Pääsin kotiin ja vollotin miehelleni. Heitin koululaukkuni nurkkaan ja otin tyttöni ja lähdettiin uimaan. helpotti hiukan. KUnnes koitti eilinen 24.1. mulla alkaisi 4 viikon harjoittelu ensi maanantaina. opettaja yllättäen ehdotti mulle että jos mulla on tarpeeksi tunteja kasassa harjoitteluista ja osan voin tehdä kesätyössä, voidaan perua 4 viikon harjoittelu, koska en tarvitse sitä!! Shocked  WHAT!  4 viikkoa vapaata!   2funny Grin     Voi Mahotonta. nyt jos vain se toteutuu niin mulla on aikaa olla lasten kanssa, tehdä rauhassa päättötyötä, harrastaa liikuntaa ja olla itseni kanssa.

Että kiitos henkiset oppaani!  näköjään ei tarvitse kuin pyytä vain  Smiley  joka on hiukan vaikeaa mulla. Tottunut auttamaan vain toisia.

15  Muita keskusteluaiheita / Unet / Merkki vartalossa ja opettajat : 01.01.2013 06:24:28
Näin unen joka jäi mietityttämään.
Sain vartalooni pitkän vasemmasta reidestä oikeaan olkapäähän asti olevan haava/viilto joka poltti. Mietin että voiko tällaista tulla maasta ( salama tms.) haavasta lähti myös toiseen olkapäähän oleva viilto/haava. Olin kuin tulessa. Sanoinkin anopilleni ja lähituttavilleni että katsokaa nyt ku reidet ihan punaiset ja tuliset.
Menin kouluun jossa kysyin maantiedon opettajalta onko tällainen mahdollista? no, se kopeloi vain rintojani??  knuppel2  sitten kysyin terveydenhoitajalta joka ei edes huomannut asiaa. ja taisin kysyä muiltakin opettajilta. Kukaan ei vastannut mitään.

jäin miettimään sitä pitkää polttavaa haavaa/viiltoa sekä opettajia, eivätkö ne ole niitä oppaita?!

olen lukenut yhtä kirjaa jossa harjoitellaan ja opastetaan tähän kanavaksi avautumiseen... kerran sainkin jotain kokemusta jo.. nyt on kyllä niin sulkeutuneet kanavat että ihan harmittaa.  Undecided liekö se on liika stressi. Rentoutuminen/meditaatio muodostunut mahdottomaksi.
Sivuja: [1] 2 3 4