Mies- ja naisenergiat ovat mielestäni tapoja ilmentää itsensä eri puolia. Ihminen on mitä ajattelee olevansa.

Vähän sellaista roolileikkiä, pukuleikkiä, sosiaalista peliä. Fyysinen sukupuolihan on eri asia, kuin ne valitut roolit. Vähän sama kuin juppi, hippi, punkkari.

Miehisyys ja naisellisuus ovat aikalailla mielentiloja itselleni. Jos miettii vaikka maalatessa tai piirtäessä, niin tietty tyyli maalata voi tuntua aika maskuliiniselta, tietty siveltimen veto taas naiselliselta ja värit taas ovat aika orgaanisesti molempia.

En oikein usko absoluuttisiin vastakohtiin. Lähinnä sellaiseen asioiden suhteellisuuteen. Joku asia voi olla hetkellisesti naisellista jos sitä verrataan sillä hetkellä johonkin toiseen asiaan, mutta kun tätä vastakohtaa verrataan taas johonkin uuteen kohteeseen voi vaikutelma olla täysin erilainen. Siksi en oikein pidä vastakohtaparista, maskuliininen ja feminiininen. Samoin ajattelen myös asiasta hyvä/paha.

Olen vakuuttunut, että se onnistuisi, vaikka en ole vuosiin soutanutkaan. 

Mitä kirjaa suosittelisit juuri tänään ja täksi kesäksi?

En tiedä onko tämä oikeastaan pelkkään nimeen liittyvää, mutta olen huomannut, että kaikki tuntuvat seurustelevan ainakin jossain vaiheessa Lauri -nimisen miehen kanssa. Olenkin siis liittänyt Lauri nimeen sellainen parisuhdemiehen arkkityypin. 

Tuli tässä mieleeni, että oletteko muut kokeneet tunnetta rahasta? Ehkäpä selitän hieman tarkemmin. Heräsin tänä aamuna ja vain jostain syystä tiesin, että varallisuuteni on kasvanut, tavallaan tunsin sen rahan. Minulla ei ollut aamulla mitään syytä odottaa, että tililläni olisi enemmän rahaa kuin tavallisesti, sillä minun oli tarkoitus saada kyseiset rahat vasta ensi viikolla. Aamulla kuitenkin vain tiesin tämän ja kävin katsomassa tilille. Siellä tosiaan oli rahaa varauksena eli se on vasta siirtymässä sinne.

Olen aika usein aikaisemminkin kokenut samanlaisen tunteen ja aina se on liittynyt jotenkin rahaan tai varallisuuteen ja liittynyt aina yllättäviin tilanteisiin.

Mitenkäs on, oletteko kokeneet samanlaisia asioita?

Kuulostaa tosiaan ehkä vähän hassulta, mutta olen miettinyt tätä tänään aika paljon. ^^

Lueskelin näitä viestejä ja juurkin tuo energiavampyrismin teema on itselleni aika tuttu.

Koen, että minua käytetään suhteellisen helposti hyväkseen tai ainakin monet kuvittelevat, että käyttävät. Koska koen itse hyvin pahaa omaatuntoa siitä, että en auta ystäviäni tai siitä, että kohtelen heitä töykeästi, epäkohteliaasti tai suorastaan ilkeäksi, olen pyrkinyt välttämään omalta puoleltani sellaista käytöstä. Olen aina ajatellut, että vaikka minua kohdeltaisiin huonosti niin se ei oikeuta minua käyttäytymään samalla tavoin minua huonosti kohdellutta ihmistä kohtaan. Eli jos minulle kettuillaan, saatan vain jättää asian omaan arvooni tekemättä siitä sen suurempaa numeroa. Osittain tämä on huono puoli, sillä koen, että monet luulevat minun olevan vässykkä. Koen taas itse, että käyttäytymällä itse omien standardieni mukaan voin olla tyytyväisempi omaan elämääni. Ehkäpä se miten käyttäytymiseni muuttuu huonon kohtelun jälkeen on sellaista vetäytymistä, enkä ehkä niin oma aloitteisesti jaa varallisuuttani kestitsemällä läheisiäni tai käyttämällä aikaani heidän kanssaan.

Oman sielun iän miettiminen ja määrittäminen on tosiaan suhteellisen hankalaa. Ehkä omaa elämääni leimaa halu ja tarve kehittää itseäni ja ymmärtää syy-seuraus suhteita. Jollain tapaa haluan elää elämääni tietoisesti tarkkailemalla. Välillä elämänvaiheet ovat suossa rämpimistä vaikeuksien keskellä, jolloin tietoinen itsensä kehittäminen juuri sillä hetkellä on hiukan vaikeaa. Välillä elämä taas tarjoaa rauhallisempia hetkiä asioiden peilaamiseen ja analysointiin, jolloin yleensä oman elämänsä suuntaa on helpompi tarkentaa.  

Ehkäpä suurimpia vaikeuksia elämässäni on ollut tietty irrallisuuden tunne ympäröivästä maailmasta. Tavallaan olen kokenut vahvasti olevani tarkkailija, joka jää yksin pohtimaan asioita vailla kumppania, joka ymmärtäisi kokemiani asioita. Olen kyllä sosiaalinen, mutta monissa sosiaalisissa suhteissanikin suhteellisen yksinäinen. Koen kohtaavani ihmissuhteissa vastavoimia oman kehitykseni tiellä. Pohdintani leimataan turhiksi arkisen elämän kannalta tai omalle tarpeelleni tarkistaa elämän suuntaani suorastaan nauretaan.

Monin paikoin samaistun vanhoihin sieluihin liitettyihin asioihin, mutta toisaalta itseä on vaikea sanoa vanhaksi sieluksi, koska en halua, että muut luulevat minun pitävän itseäni jotenkin erityisen kehittyneenä yksilönä. Olen varsin keskeneräinen. Toisaalta se sieluniän arvioiminen on vaikeampaa kun on suhteellisen nuori, vasta teini-iästä selvinnyt.

Tulipa mieleen tästä foorumista ja sen asukkaista että tosi on että toisia on helmpompaa lähestyä kuin toisia, myöskin näin kirjoituksien kautta ja aina sitä ei yksinkertaisesti jaksa kommentoida tai tiedä mitä kommentoisi. Ihan samanlaisia sosiaalisissakin tilanteissa ollaan, tullaan enemmän juttuun toisten kanssa ja toiset ovat hiljaisempaa sorttia ja toiset saa sitä huomiota enemmän. Ja ymmärrän hyvin että ihan kaikkia kirjoituksia ei voi/jaksa/viitsi kommentoida, kuten mun ainaiset siivous ja kaupassakäynnit.. 

Aika osuva. Itsellä on usein samanlainen olo monien tekstien kohdalla. Välillä tuntuu, että ei löydä hyviä sanoja. Esimerkiksi positiivisien tekstien kohdalla on vaikea osoittaa olevansa iloinen toisen puolesta vaikuttamatta teennäiseltä. Vastoinkäymisten kommentointi on myös erittäin vaikeaa. Kuinka ilmaista "osan ottonsa", olematta liian dramaattinen tai yltiöpositiivinen. Ehkäpä tekstini täällä ovatkin aina vähän "tunteettomia". 

Voisi tähän aiheeseen palata. =)
Mietiskelin, että pitäisikö suunnitella miittiä vaikka tähän kesä-heinäkuulle? Olisiko 11.6. liian aikainen. Itselleni sopivat tällä hetkellä oikeastaan suurin osa viikonlopuista, joten olen joustava. =)
Mietin, että voisihan sitä tavata vaikka piknikin merkeissä ja jutella rennosti astrologiasta. Itse olen aika amatööri, joten en voi "luennoida" mistään. Noissa Jyväskylän miiteissä on ollut aina jokin teema, joten jos jollain olisi mielessä jotain teema mitä käsitellä, niin voi ehdottaa. =)

Mietin, että olisiko Jyväskylän porukka kiinnostunut tulemaan Kuopion suuntaan? =)

Minä olen varmaan erityisen onnekas, kun kummatkin vanhemmat tarjoavat itselle näkökulmia. Esimerkiksi äitini kanssa on erittäin mukava keskustella omaan ammattiin liittyvistä asioista. Hän on verhoilija ja itse olen kouluttautunut ompelijaksi. Maailmat siis tavallaan kohtaavat, vaikka näkökulma on vähän eri. Eli hän ymmärtää hyvin, kuinka rankkaa käsillä tekeminen voi välillä olla ja päinvastoin on mukava jakaa niitä onnistumisen hetkiä.
Isäni kanssa taas kohtaavat sellaiset projektiasiat. Eli kun itse teen aika paljon projektiluontoisia töitä ja hänellä on niistä paljon kokemusta, osaa hän auttaa minua ja toisaalta ymmärtää monia asioita, mitä muut eivät välttämättä tajua.

Tavallaan koen itse olevani aika hyvä sekoitus äitiäni ja isääni ihan ammatillisesti, sekä persoonana. Toki olen yksikö, mutta ne perusteet, joista olen lähtenyt, näkyvät minussa hyvin.

Toki välillä välit omiin vanhempiin ovat vähän etäisemmät silloin tällöin, kun on kiire, mutta esimerkiksi äidistäni on tullut ihminen, jolle on mukava soitella ja rupatella arjen asioista. Hänen kanssaan tuleekin soiteltua useamman kerran viikossa. Voisin jopa sanoa, että äitini on myös ystäväni.

On nuo reikikurssin "jälkiseuraukset" kyllä aika mielenkiintoisia. Itse kävin useampi vuosi sitten reiki ykkösen ja olen sen kertaalleen jo kerrannut. Aikamoista vuoristorataa on itsellä ollut jo se suhtautuminen reikiin. Välillä sitä on tehnyt erittäin aktiivisesti ja sen jälkeen saattanut tulla jopa pienimuotoista inhoreaktiota. Tällä hetkellä se on tasaantunut siihen, että olen saanut reikin luonnolliseksi osaksi jokapäiväistä elämää. Täytyy kyllä sanoa, että on kestänyt pitkään, että sen on hyväksynyt osaksi arkea.

Näin jälkeenpäin kun ajattelee, niin täytyy sanoa, että kurssin jälkeen on kyllä muuttunut paljon ihmisenä. Toisaalta se jollain tapaa pakottaa kohtaamaan asioita selkeämmin ja enemmän pakottavasti. Vai voiko sanoa, että reiki pakottaa? No, omasta tahdostahan sen on ottanut matkaansa. Aluksi sitä odotti jotain järisyttäviä muutoksia nopeasti ja nyt jo alkaa nähdä, että muutokset ovat tapahtuneet silloin, kun keskittyy itse asioihin, ei siihen muutokseen.

Saa nähdä missä vaiheessa reiki 2-kurssi alkaa tuntua ajankohtaiselta. Olen alusta asti ajatellut, että en pidä kiirettä. Uskon, että tiedän kun sen aika on, jos se koskaan tulee.

Tuli tässä itselläni mieleen, että eikö tällaista keskustelua kannattaisi käydä jonkun muun aiheen alla. En tiedä onko tämä ollut erityisen kohteliasta ketjun aloittajaa kohtaan, joka ei varmaankaan saanut hirveän selkeää vastausta kysymyksilleen.

Itse jäsennän maailmaa aika paljon symboliikan kautta ja niissähän mielenkiintoista on se, miten jokainen yksilö ne tulkitsee. Sehän kertoo oikeastaan enemmän itse tulkitsijasta kuin itse asiasta. Tavallaan peilejä nekin. Symbolinen runous ja kirjallisuus on aika nautinnollista. Joskus tilanteen tai tunnetilan voi vangita paremmin symboliksi, kuin sanomalla tasan tarkkaan mitä tuntee tai mitä tapahtui.

Itselleni tästä ketjusta on jäänyt se fiilis, että kierretään kehää. Mutta kirjoitinkin jo ajatukseni aikaisemmin tähän ketjuun. En jaksa itse välttämättä aina lukea ketjuja, joissa on paljon tunnetta mukana, sillä se on oikeasti kuluttavaa, kun itse jään aika helposti kiinni niihin "viboihin". Eli saatan olla ärsyyntynyt, vaikka "taistelu" ei olisi omani. Sitä välillä ihmettelee miksi olen ärsyyntynyt ja kun asiaa tarkemmin miettii, sitä huomaa, että itse asiassa minun ei tarvitse olla ärtynyt.

Mielenkiintoista keskustelua täällä.  
Mulla on aika vaihteleva miesmaku. Ihan tosi vaikea sanoa, että joku asia on ehdoton ei ja joku olis tosi iso plussa. Oikeastaan se yleinen olemus on se mikä vetoaa. Täytyy jollain tapaa olla erikoisen näköinen eli vaikka kasvoissa tai olemuksessa joku asia mikä jää mieleen.

Esimerkiksi omalla miehelläni on ihana kallonmuoto. Hänen otsassaan näkyvät sellaiset "kulmat", eli aika raamikkaan näköinen on.   Hänessä myös se, että vaikka on suomalainen, niin iho on keskiverto suomalaista tummempi. Tulee vähän sellainen inkkarifiilis.

Mutta yleisesti ottaen mun heikkous on reidet, sääret ja käsivarret. On kiva jos miehellä on muodokkaat jalat ja käsissä näkyy muotoa, vaikka edes suonia.   No kyllä mulle bodarikin kävisi tai tosi laihakin. Enemmän on oikeastaan kiinni siitä persoonasta ja "fiiliksestä" vai pitäisiköhän sanoa ihan aurasta.

Jos pelkän ulkonäön perusteella niin sitten ne muodokkaat reidet, sääret ja sopivasti lihasta käsissä. Paras kohta miehessä tosin on se muoto, jonka lonkkaluut muodostaa tuohon ylälantiolle.   Sitä on ihana piirtää ja ihana koskettaa.

Haha, päivän piristys Eklektikko! 

Asiat luistavat taas vähän liiankin hyvin.  
Panikoin koko alkukevään, että minulla ei ole mitään suunniteltuna kesäksi ja pelkäsin, että en saa vuokraa maksettua. Järjestelin itselleni kesän täyteen netti-opintoja ja nyt sainkin harjoittelupaikan. Eli toisin sanoen nyt sitä ohjelmaa on enemmän kuin tarpeeksi. Olen kuitenkin aika innoissani tuosta harjoittelupaikasta ja ei ne opinnotkaan niin pahoja ole. =)

Ehkä tämä vetovoiman laki on vähän turhankin tehokas, kun sitä vetää puoleensa aina ihan liikaa sitä mitä toivoo. Vai onko tämä vain sen verran mitä pystyn tekemään. Ainakaan en mene ihan sieltä mistä aita on matalin.  

Aika hurjaa tuo Osaman kuoleman juhlinta. Ymmärrän kyllä tavallaan, että monelle se voi olla huojentava asia. Mutta silti tuntuu aika karulta pistää juhlat pystyyn. Eikö voisi vain olla itsekseen vaikka huojentunut ja muistella WTC iskujen uhreja. =/