kiitos

Pitäiskö sinun matkustaa ja antaa palaa pari vuotta?

Taideterapeutiksi? Miten olis, voitko mielestäsi tukea muita vai ei?

matkustaa ja antaa palaa, oi kyllä! se olisikin hienoa! olin päättänyt lähteä afrikkaan vapaaehtoiseksi katulasten pariin kahdeksi vuodeksi MIKÄLI en olisi päässyt kouluun... pääsin, mikä on hienoa, mutta kuitenkin harmittaa. Tosin olen vielä nuori ja ehdin elämässäni toteuttaa vielä paljon!!! =)

tuo taideterapia, olen sitä itseasiassa pohdiskellut, tarkemmin sanottuna tanssiterapia. Tarkotuksena olis nyt syksyllä käydä oulussa suorittamassa yks tanssiterapian intensiivikurssi niin pääsis vähän aiheeseen sisälle... =) se kyllä kuulostaa aika mun jutulta koska siinä periaatteeessa "mun alat" kohtaa (harrastanut tanssia nyt noin kymmenen vuotta...)

Varmasti psykiatria kannattaa kuunnella, vaikka kokemukseni mukaan lääkkeitä kyllä jaellaan yliherkästi...

tuossa olen aivan samaa mieltä! psykiatrit varmasti osaavat asiansa, mutta onko lääkke aina paras vaihtoehto ongelmien parantamiseksi??? päinvastoin! on todella hankalaa vetää se raja "tarvitsenko vai enkö"...

Otin nyt kuitenkin lääkkeet kokeiluun, mitä kokeilemalla menettää??? i guess... pitäkäähän mulle peukkuja! 

Tuosta Zanahinkin kertomuksesta mieleeni nousi ensimmäisenä elokuva Bram Stokerin Drakula, mutta eihän se kuitenkaan sitä tarkoita, etteikö näin olisi kuitenkin voinut tapahtua.
[/quote]

oon kuullu tosta ennenkin!!! 

kiitos selvennöksestä!

niin no eihän musta ainakaan kallonkutistajaa tulisi tällä nupilla 

se mikä siinä kiinnostaa on aika pitkälti sosiologinen antropologia. olisi ihanaa matkustaa maailmalla ja tutustua eri kulttuureihin ja tapoihin.

miten pysähtyä?

no sekin sattui ihan "vahingossa".. Eräs ystäväni oli menossa uskonkasteeseen ja oli viikkoja yrittänyt hinkua minua katsomaan koska se oli hänelle tärkeää. Minua ei millään tavalla kiinnostanut mennä, tunsin fýysistä ahdistusta kun edes ajattelin meneväni paikalle. sinä päivänä kuitenkin ehkä kolmen aikaan minulle tuli voimakas olo että minun on mentävä sinne ystäväni takia.

Olimme paikan ulkona odottamassa seremonian alkua kun aloin keskustella tuntemattoman tytön kanssa jonka isä oli kasteen suorittava pappi. Tyttö keroi että hän on ollut paljon tekemisissä henkimaailman kanssa ja hänen ei pitänyt tulla kasteeseen, mutta kolmen aikaan päivällä hänelle oli tullut vahva tunne että hänen on tänään kasteeseen mentävä.

Tilaisuus sujui rauhallisesti tosin kirosin mielessäni kaikkia paikallaolijoita tietämättä edes miksi. Kun pääsimme ulos jatkoimme juttelua ja tämä päätyi siihen että tyttö tuli luokseni yöksi. Kävimme tiukat depaatit hänen uskostaan ja kyseenalaisin sitä taukoamatta. tilanteet johti toiseen ja karkoitus alkoi. Ise muistan vaan miten en saanut milään henkäe koska tyttö jatkoi ruoilemista, yritin kaikin voimin käydä hänen päälleen, syljin, kirosin, raavin, kouristelin, voin todella huonosti! Sitten tunsin kuin iso osa minusta olisi vain irronnut ja sain taas henkeä. purskahdin itkuun ja itkin yli kaksi tuntia voimatta liikkua tai muuta tehdä.. sen koko ajan tyttö rukoili minulle voimia ja suojelusta ja minä itkin... olin vapaa! kuluneet viisi vuotta kulkivat silmieni ohi vilauksina! vihasin itseäni ja halveksin itseäni tekemieni asioiden takia, nyt vasta ymmärrän etten minä niitä asioita tehnyt vaan joku aivan muu...




tuli tässä mieleen että toivottavasti et ole ovin herkkähermoinen??? Kerron näistä asioista oikein mielelläni varoittaakseni ihmisiä, mutta nämä jutut voivat olla kovin rankkoja joillekkin... kun taas toiset eivät usko niitä taipitävät minua hulluna 

ei kai sitä ihan varmaksi voi tietääkään??? uskon kuitenkin, että että siitä tulee "sellainen fiilis"... itse tiedän toistaiseksi vain yhdestä menneestä elämästäni. se oli vissiin joskus 1500 luvulla jolloin olin nuori neito ja asuin isossa linnassa mieheni kanssa joka oli joku armeijan korkea vaikuttaja. mieheni lähti sotaan ja vastapuolen sotilaat tooivat minulle uutisen että hän on kaatunut. Järkytyin niin pahasti että hyppäsin alas tornista ja kuolin. Todellisuudessa mieheni ei ollut kuollut vaan palatessaan ja lötäessään minut kuolleena hän järkyttyi ja lupasi etsiä minut käsiinsä vielä joku päivä!
tässä elämässäni eräs henki on ottanut minuun paljon yhteyttä ja sanoo olevansa juuri kyseinen henkilö ja että hän on jumissa kunnes minä menen hänen luokseen ja yhdessä saamme elää ikuisesti yhdessä.... itse uskon tämän hengen valehtelevan!

onhan mulla ehdottomasti jopa liikaakin... mitäs sä haluisit tietää??? kutsuin ala-asteen jälkeen itseeni hengen asumaan tietämättä mitä se tarkoittaa ja siellä se majaili yli viitisen vuotta ja oli muuten helvetilliset viisi vuotta, tosin asioiden vakavuus on alkanut valjeta kokonaisuudessaan vasta nyt myöhemmissä vaiheissa... that`s some scary shit!

kiitos margit
kuulostaa hyvältä neuvolta, mutta ongelmana on se että yksinkertaisesti en osaa pysähtyä. Maailmassani tapahtuu kokoajan paljon asioita eri saroilla ja jään alle jos en pysy liikkeessä. Pysähtyminen tuo vaan valtavaa ahdistusta, yritetty on =/ tosin tämäkin kuuluu sairauteni luonteeseen, joten kaiketi se olisi paras vaan aloittaa ne lääkkeet mukisematta että saisi vihdoin rauhan..? tiedä häntä... 

voitteko kertoi tarkemmin tuosta kaksoisliekistä??? mikä se tarkalleen ottaen on?
nimim. tietämätön

mistä päättelit että hän ei ole paha?? itse olen kantapään kautta oppinut, ettei hengen sanaan missään nimessä ole aina luottaminen! päinvastoin. Sudet lähestyvät meitä lampaina, pukevat ylleen naamion joka saa meidät sokeasti uskomaan, luottamaan, päästämään lähelle. se on niiden tapa saada meidät puoleensa ja seuraukset ovat tuhoisat. 

onpa meilenkiintoinen keskustelu!
itse haluaisin vielä korostaa samaa kuin julietta, ouija-lauta tosiaan on riskialtis ja siksi kehotan herkitsemaan kaksi kertaa ennen kokeilemista... Käytin kyseistä menetelmää viitisen vuotta ja sen jättämät arvet verestävät yhä. Toisaalta silloin en tiennyt mitään suojautumisesta etc. varoitan silti! henkien kanssa ei ole leikkiminen!

aika kamala fiilis... painan kahdeksatta päivää putkeen duunissa joista tänään on kolmas 12,5h päivä... seuraava vp vasta ens viikolla! puuduttaa ja ajatus ei kulje millään juuri silloin kun sen pitäisi kulkea...! niinpä lähestyn teitä osaisiko joku auttaa ajatusten ja päätösten taakkaa, jos vaikka jollekkin heräisi tunteita tätä lukiessa tms.

risteys yksi: menen maanantaina psykiatrille joka on todennut minut maanis-depressiiviseksi ja dissosiaatio häiriöiseksi. Hän haluaisi aloittaa minulla lääkityksen, mutta itse en pidä ajatuksesta. mitä siis tehdä? tiedän että ehkä kannattaisi ( tuli taas maanisen kauden aikana käytettyä lähes kaikki enskuun rahatkin!!! ) mutta jotenkin haluaisin välttää sitä sillä pelkään että persoonallisuuteni vääristyy...etc.

risteys kaksi: erosin mihestäni 10kk sitten, jotenkin aina vaan yhä päädymme samoihin paikkoihin samoihin aikoihin ja jokin vetää meitä voimakkaasti yhteen. Vanhat ongelmat pysyvät samana pienellä lisäyksellä; olen kehittänyt todella suuren sitoutumiskammon ja aina kun olemme tekemisissä ja asiat menevät "liian vakaviksi" katkaisen välini häneen... en tiedä mitä tehdä, päästää irti vai yrittää???

ristyes kolme: pääsin kahden välivuoden jälkeen kouluun opiskelemaan psykologiaa ja kasvatustieteitä. Tiedän että se kiinnostaa minua ja sieltä pääsee opiskelemaan montaa alaa mitkä kiinnostaisi (ihmiset, tutkiva tiede, etc) Toisaalta olen myös taiteellisesti lahjakas. Koen suurta henkistä tarvetta toteuttaa ja tuoda itseäni esille taiteellisin keinoin. Ongelma tässä kohtaa on siis että haluaisin tietää kumpi on minulle se oikea suunta, tutkiva tiede vai esittävä taide? mitä tehdä kuinka edetä...?

laittakaahan ajatuksia tulemaan jos niitä heräilee...

-sometimes talking to a stranger can save the world...-

olen ehdottomasti samaa mieltä Lilja-82 kanssa. naapurisi kuulostaa olevan todella pahassa jamassa, joten varmaan mieli tekee tepposia ihan omasta takaa.... nimetön kirje jossa puhutaan kuolleen aviomiehen yhteydenotosta saattaisi olla liikaa...

Uskon kyllä vakaasti, että mikäli sinun on tarkoitus se viesti toimittaa, sinulle järjestyy siihen tilaisuus kun aika on oikea... =) malttia! =) ja tsemppiä! vaatii luonnetta että voi "tuntemattomalle" mennä tämänlaisia asioita kertomaan =)

millimilia-> paremmin mulla menee kuin alkuvuonna, tai siis ainakin hetkittäin. tunnen olevani täynnä intoa ja elämäniloa, kuin liekki sisällä roihuaisi =) harmikseni tämä yleensä päättyy siihen, että erilaisissa tilanteissa tapaan yleensä tuntemattomia ihmisiä, jotka lähestyvät minua pyytäen apua erilaisiin ongelmiinsa. Yleensä tavalla tai toisella saan heitä autettua, mutta valitettavasti samalla luovutan heille energiani ja olen itse taas alkupisteessä... Toisaalta minulla diagnosoitiin myös maanis-depressiivisyys, joten kai se on ihan normaalia 

siitä dissosiaatiosta... mulla se yhdistettiin mm.siihen, että olen muutamiin otteisiin puhunut vääristyneellä äänellä ja tehnyt asioita mitä en ikinä tekisi, sen jälkeen muistamatta itse niistä mitään. mulle sanottiin, että se on tiedostamaton osa minua, se osa johon olen kerännyt kaikki negatiiviset tunteeni ja patoutumani....? itse olen aina selittänyt nämä minussa asuneen hengen näyttäytymisiksi... tiedä siitä sitten.

Olen kokenut hengen läsnäolon yli viisi vuotta elämästäni, ja nyt minulle sanotaan että se onkin ollut vain osa minua, mieleni luoma, ei mitään henkimaailmaan liittyvää. Siksi tämä todellisuuden pohtiminen etc. Pistää kyllä miettimään, että jos mieli on noin voimakas niin on todellinen sääli ettemme me osaa hyödyntää enempää sen voimavaroja!!!!

mitä todellisuus on ja ketä sen määrittää?? eikö jokainen näe oman "todellisuutensa" omien lasiensa kautta? mikä ketään on sanomaan että toisen todellisuus ei ole todellista? minun todellisuus on totta minulle sillä koen sen. toisen todellisuus on minulle mysteeri, mutta kuitenkin pystyn käsittämään että hänelle se on totta...

onko todellisuus vain mielen luoma illuusio? näkevätkö toiset "laajemman" todellisuuden? henkimaailman? mistä tietää että se maailma on todellinen?

itse olen nähnyt ja kokenut henkimaailman jo useita vuosia ja elänyt täysin uskossa että se on todellinen vaikkei kaikki sitä näe... Nyt olen käynyt terapiassa ja psykiatri diagnosoi minut dissosiaatiohäiriöiseksi... henkilöksi jolla on hankaluutena käsittää todellisuus...

Mistä enää tietää mikä on totta ja mikä ei? onko sillä loppujen lopuksi edes väliä?