Näytä kirjoitukset
Sivuja: [1]
1  Muita keskusteluaiheita / Unet / Neitsyt Marian ilmestys : 11.12.2021 17:36:08
Nyt on pakko tulla kertomaan viimeöisestä unestani, jos täällä heräisi ajatuksia unen symboliikasta.

Olin unessa aikuisena esikoulurakennuksessa, jossa siis esikouluni kävin, ja salissa tanssi ja lauloi lapset keijukaistanssin tahdissa - kuten itsekin eskarilaisena. Tämä oli ikään kuin muisto. Yhtäkkiä lapset katosivat ja olin aikuisten kesken tanssimassa salissa. Pian näin ikkunasta pensasaitaan ilmestyvän vihreän Neitsyt Marian hahmon. En ole uskonnollinen ihminen. Menin hahmoa lähemmäksi jolloin se kutistui todella pieneksi ja lopulta katosi pensaan juurelle. Ryömin katsomaan hahmoa, se oli yhä vihreä ja näytti hieman hologrammilta. Kurotin kädelläni hahmon läpi ja tunsin sormissani, että jokin voimakenttä on kyseessä. Olin iloinen, en siis nähnyt harhoja. Kysyin monta kertaa, että ”Miksi olet täällä? Mitä haluat kertoa minulle?”, mutta en saanut suoranaisesti vastausta. Yhtäkkiä hahmo muuntautui Neitsyt Mariasta suureksi tarantellaksi - edelleen vihreä ja hohtava - joka lähti kiipeämään käsivarttani pitkin. Säikähdin ja aloin huitoa sitä pois, jolloin heräsin.

Herääkö ajatuksia?
Sivuja: [1]