Astro Foorumi

Tsau, ja onhan huippujännittävää nämä uudet sivut.HUI!
Asiaan!!

Miulla on ollut jo jonkun aikaa sellainen olo,etten jaksaisi millään
käydä töissä.
Jotenkin tuntuu ettei vois vähempää kiinnostaa.
Pitäiskö ottaa loparit??
Voisin ainakin vuoden verran vaan puuhailla mitä huvittaa, sen jälkeen
sitten voisin harkita osa-aika työtä.
Näkeekö kukaan selvänäköinen oisko ajatusta tallaisesta???
Järjellisesti ajateltuna ei ois järkee, mutta entäpä sitten?

Miksi elää pakkopullaa. Kun rahat loppuu, olet varmaan löytänyt työtä, joka on antoisaa. Ja pakkopullassa antaa itsestään vain 50% mutta kuluu 150%, tisesti. ::)

Moi Selkälokki!

Minun ei kyllä passaisi vastailla tällaisiin kyselyihin kyllä lainkaan  :o, sillä se vastaukseni on aina se sama, että EHDOTTOMASTI sydämen äänen kuuleminen tuo parhaimman tuloksen sille omalle elämälle!  :)
Joten eiköhän siitä ole ollutkin aikaisemmin jo puhetta vai muistanko väärin?   :-*

Ja tästä oman sydämen äänen kuuntelusta sen työpaikankin suhteen, on omakohtainenkin kokemus, kuten tuolla vanhalla foorumillakin jo kerroin!  ::)

Nää hymiöt on kertakaikkiaan MAHTAVIA.  :2funny:

Moi Selkälokki :)

Mulla on aivan samanlaiset fiilikset ku sulla, mutta minua on toistaiseksi pitänyt kiinni ns. "vakipaikka" (vaikkei nykyään mitään vakituista työsuhdetta ole, vaan toistaiseksi) noh, asiaan...eli makselen asuntolainaa yksikseen ja talosta en halua luopua...niin vielä en ole uskaltanut irrottautua, varsinkaan, kun en tiedä, että mitä ihmettä sitten haluaisin tehdä ::)

Että tähän malliin :-\

Hei selkälokki  :)

Itse olin samassa tilanteessa 3 vuotta sitten, työ oli kertakaikkiaan pakkopullaa ja voin siellä tosi huonosti, kunnes ... sain idean jota lähteä toteuttamaan.
Siitä se alkoi, tämä "uuden löytäminen" joka on vasta muotoutumassa pikkuhiljaa ja annan tilanteen vielä "elää" koska nuorin lapsi kaipaa vielä läsnäoloani kotosalla.

Hyvä keino aloittaa "purkaamaan" tilannetta, on kirjata ylös sellaisia vaihtoehtoja jota kiinnostaa ja jota saa sinut iloiseksi.

Esim.

- jos olisin ihan "vapaa", mitä tekisin tai mitä haluaisin tehdä
- mitkä ovat unelmani ja mitkä asiat saa minut iloiseksi ja onnelliseksi, opiskelu vai joku muu asia jne

Katso, tunnustele, ota selvää mahdollisuuksista ja anna ajan hieman kulua, kyllä se vastaus sieltä sitten tulee  :smitten:

Kun kuuntelee sisäistä sydämensä ääntä, intuitiota ja toimii sen mukaan, voi olla varma, ettei epäonnistu! ^_^

Itse olen oppinut tunnistamaan intuition ja egon äänen eron hätätilanteissa, kun pää on ihan sekaisin ja olo eksynyt. Ego on se, joka selittää kovasti "täytyy tehdä näin, ei näin, oletkos ajatellut tätä, entäs jos, mietipäs vielä, kyllä sinä voit nyt tehdä vähän rikettä jne jne". Intuitio puolestaan tyytyy vain sanomaan miten asia on : "Tee näin." "Asia on nyt näin", "Tämä olisi paras vaihtoehto". Intuitio voi antaa muutaman lohdutuksen sanasen, mutta lähinnä ne pitää hoksata itse. "No niin! Nyt teen sen, intuito antoi neuvon, eli minä selviän tästä!"

Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että henkilö välttyisi ongelmilta. Uuden alku on aina haaste, jos ei muuten niin henkisesti ainakin. Synnyttäminen on aina raskasta. Mutta - kun on kerran tiensä valinnut, niin kannattaa vain seurata sitä rohkeasti! ^_^ Pahimmatkin tökkimiset loppuvat kun niiden aika tulee ja yleensä viivästykset ja vastoinkäymiset ovat vain hyväksi.
Tietysti täytyy ottaa myös huomioon se, että ehkei ongelmia tulekaan vaan uudistus, oli se sitten millä elämän alueella tahansa, sujuu jouhevasti ilman taikkuilua.

Toivotan sinulle onnea ja menestystä!  :laugh: Tiedät kyllä sydämessäsi, mitä sinun tulee tehdä! ^_^

Näyttää siltä että ajatustyösi jatkeeksi annat vain palaa ja otat askeleen siihen suuntaan mihin tuntuu hyvältä mennä.

Olen nyt kolmatta kuukautta pois työstä joka oli viime syksynä hieno ja lupaava ja hyväpalkkainen, mutta työpaikka olikin kamala, ihan sairas, arvojeni vastainen ja loppujen lopuksi motiivinikin olivat ihan väärät. Piti tehdä aika paljon töitä ensin kaikkien mahdollisten vastoinkäymisten kanssa ennen kuin tajusin että tämä kaikki taitaa olla aika selkeä merkki hypätä pois, vaikka jatkoa olisi ollut eikä ulkoisesti mikään pielessä. Eipä auttanut egon "järjen" ääni kun voin niin pahoin että itkin illat ja valvoin yöt. Niin, no se oli opetus oman itsen kuuntelemisesta. Nyt se kaikki on niin kaukana että tuskin muistan aikaa, ja päätöksen jälkeen myötävirta alkoi todella kantaa - oikea valinta se irtipäästäminen ja vähimmän vastuksen suunnan ottaminen. Tilalle on tullut nyt muuta, vaikka kotona olenkin.

Tämä vain omana ja ihan hyvänä, luovuutta vahvistavana kokemuksena.  :) Kun antaa itselleen luvan kyseenalaistaa järki/vanhat kaavat niin josko se sieltä pullahtaisi.. :)

Heippa!

Tätä on näköjään ilmassa.. Mulla on IHAN sama tilanne, kuin Ihaalla! Mielessä on kyllä idea, mitä haluaisin alkaa tehdä, mutta vielä en ole uskaltanut lähteä vanhasta työstä. Tietty rahasumma/kk on vain ihan pakko löytyä, vaikka sinänsä en kovin ihmeellistä elintasoa vaadikaan. Sydän sanoo, että antaa mennä vaan, mutta välillä meinaa paiikki iskeä, kun ajattelee, kuinka tyhjän päälle sitä sitten kuitenkin heittäytyisi.. Mutta olen ajatellut, että hiljaa hyvä tulee..

Spica (Sari keksi itselleen nickin)  :D

Mulla on sellainen tilanne, että viihdyn kyllä työpaikalla mutten paikkakunnalla. Tiedän, että kuljen koko ajan kohti jotain, jota en vielä tiedä.

Merkonomin opiskelut aloitin juuri ja tammikuussa menen vielä enkeliterapia koulutukseen.   :angel:

(siirsin tämän nyt oikeaan paikkaan)

Oi miten ihania vastauksia täällä!!!!!!
Tuhat kiloa valoa ja rakkautta teille kaikille!!! :smitten:
Ja kiva huomata miten muillakin on sama tilanne....
Kaitpa se ego juuri miulla on turhankin äänekäs, kun se tuntuu jotenkin niin
pelottavalta se lopputilin ottaminen :-\
Miullakin päällepäin katsottuna ihan ok työ ja vakihomma, mutta kun se vie niin
paljon aikaa ja stressaa.
Viimeviikon ollessani lomalla, niin yöllä heräsin siihen kun puhelin ääneen työasioita. :idiot2:
Oikeastaan ajattelelen nyt, että taidan katsoa vuoden loppuun ja sitten teen sen. Mikäli ei jostain syystä aiemmin jo tule mitta täytee...

Samaa elämäntilannetta elänyt... ja aina uudelleen olen kaivanut esiin Sonia Choquetten kirjan Toteuta sydämesi toiveet.

Voimaa ja auringon kirkastavia säteitä!!!

Voihan peijoona!!!
Miullla on juuri tuo kirja lainassa ystävältäni, en vaan ole vielä sitä aukaissutkaan.
Nyt täytyykin kipinkapin ruveta sitä lukemaan :o :laugh:

Mun ja mieheni elämä on ollut vuoristorataa työpaikkojen suhteen jo kesästä 2004. Mies on aivan loistava ihmisten kanssa, on rehellinen, jaksaa tehdä työtä jne. Mutta silti tuntuu aina kohtaavan vääriä ihmisiä ja työnantajia. Kaksi kertaa hänet on irtisanottu ilman pätevää syytä, nyt kolmannen kerran hän pääsi valtakunnallisesti arvostettuun koulutukseen mutta pomolta tuli illalla TEKSTIVIESTI  >:(, että mieheni osalta koulutus on ohi. Emme kumpikaan löydä mitään syytä. Täytyy olla suuremmat voimat meitä vastaan. Onneksi sentään emme ole kääntyneet toinen toistamme vastaan.

Olemme todella väsyneitä ja surullisia. Emme jaksa taistella edes masennusta vastaan. Elämän suunta muuttui yhdessä yössä. Viimeisimpään koulutukseen meidät molemmat tentattiin, mies kävi psykologiset testit, pidettiin 8 kk jännityksessä, ollaanko aivan varmoja et halutaan tulevaisuudelta juuri tätä ja päästäänkö mukaan. Kyllä vaan haluttiin! Asennoiduimme siihen, että kahden vuoden päästä olisimme jo ko. alan yrittäjiä ja näimme tulevaisuutemme tietyllä tavoin. Tämän PITI olla varma juttu, niin ne lupasivat. :'(

Tekstiviestillä se näköjään hoituu. Reilua. V**** mä olen vihainen, surullinen, pettynyt, ehkä masentunutkin. Puhumattakaan miehestäni, jonka terveyden puolesta pelkään. Olemme kumpainenkin 23 vuotiaita, joten työelämän pitäisi olla täydessä terässään..

Nauttikaa ihmiset, kun teillä on töitä, ja hyvää syksyä kaikesta huolimatta!!  :coolsmiley:

Kuten moneen kertaan on jo tullut esille, kuuntele itseäsi ja katso peiliin että oletko rehellinen sille peilikuvalle.
Tiedän ihan kokemuksesta ettei tuo hyppy ole ihan helppo, itse kävin tuota prosessia läpi 3 vuotta. Sitten kun aika oli kypsä, (pluto alkoi tekemään yhtymää auringolle) lähdin opiskelemaan sitä mikä mielessä poltteli ja jätin sen hyväpalkkaisen helpon työn. Silloin, siis kesällä 2004, ei ollut pienintäkään hajua voiko tällä uudella alalla elää ja mitä oikeasti teen sitten isona. Nyt koulu alkaa olla loppu ja usko vaan kasvaa että valinta oli oikea ja ehkä tästä voisi saada joskus hieman näkkileipää ja kaurapuuroa syödäkseen.

Hyppy tuntemattomaan on aina rankka ja riski, mutta riskit ovat elämän suola eikä mitään voi saavuttaa ilman riskin ottoa.
Mikäli helppo elämä kiinnostaa, älä tee mitään ja ihmettele miksi kaikki valuu vaan eteenpäin ja pahaa tekee. :buck2:
Mutta mikäli elämä kiinnostaa, tee jotain...

Voimia valinnalle. Mitä teetkin, teet sen aina kuitenkin sen hetkisen parhaan tietämyksen mukaan.

Hyvät Huomenet !

Kerronpa oman tarinani...          :smitten:

Olen ollut vakituisessa työ/virkasuhteessa jo yli 15 vuoden ajan, eri työtehtävissä aina koulutuksen myötä. Alkutalvesta 2004 pääsin sellaiseen virkaan, johon viimeksi kouluttauduin ja työtehtäviin joista olin jo pidempään haaveillutkin. Työ oli aivan ihanaa, kuten myös asiakkaatkin... MUTTA... Lähiesimiehen kanssa asiat menivät jo aivan alkuvaiheessa ns. perseelleen. Mitään en osannut tehdä, tein kaiken väärin, asiat menivät vuokseni pieleen vaikken ollut niiden kanssa tekemisissä jne.

Tunsin, että kohta olen itsekkin kärttyisä ja inhottava akka. Jopa yksityiselämäni kärsi työni vuoksi. Aloin järjestelmällisesti metsästää uutta työtä ja olin valmis tekemään työtä muuallakin kuin kotipaikkakunnallani. Nyt syyskuussa hain 2 kk:n määräaikaista työtä kauempaa ja jo seuraavana päivänä minulle soitettiin että pääsen siihen. Tietenkään työnantajani ei myöntänyt virkavapautta minulle, vaikka se työn puolesta olisi ollut mahdollistakin. Eli jouduin sanomaan itseni irti viikon syvällisen tutkiskelun / mietinnän jälkeen.

Asunnon sain työpaikkakunnaltani lehti- ilmoituksen avulla aivan heti... mikä tuuri. Olen viihtynyt uudessa työpaikassani ja nautin jokaisesta päivästäni täysin rinnoin. Olen löytänyt elämääni ilon, huumorintajun ja jaksan satsata myös itseeni. Perheeni ja ystäväni ovat myös huomanneet muutoksen minussa ja ovat aidosti iloisia puolestani sekä onnellisia siitä, että entinen minäni on palannut. Itse koen vapautuneeni jostakin erittäin raskaasta ja itseäni kuluttavasta pahasta / negatiivisesta asiasta.

Milestäni se, että jouduin luopumaan mukavasta työstä ja vakituisesta virastani kaiken tämän vuoksi on kannattanut. Olen luottavainen myös tulevaisuuden suhteen, että asiat järjestyvät kyllä.

En kehoita sinua tekemään samoin, kuin itse tein. Kerroin vain, miltä minusta nyt tuntuu... :D

Arjamaritta

Hei arjamaritta!

Oletpa tehnyt rohkean ratkaisun.
Kyllä tuollaiset kokemukset rohkaisee tekemään muutakin,
kuin vain tuskailemaan omassa olossaan.
Ihana oli lukea, kiitos!

Myös minä olen tehnyt tuon ratkaisun, oikeastaan kaksi kertaa:
ensimmäisellä kerralla lähdin vakituisesta virasta, jossa olisi ollut vieläpä johtopaikka tarjolla, viimeisimmän ratkaisun tein keväällä, jolloin lähdin määräaikaisesta, mutta aika lailla varmasta, stressaavasta ja kuluttavasta työstä. Vuoden verran olin jo pyöritellyt asiaa mielessäni, kunnes uskaltauduin.
Nyt on leipä epävarmempaa, mutta tunnen tekeväni paljon järkevämpää työtä, josta niin minä kuin muutkin saamme paljon enemmän sisältöä.
Se on sydämen äänen kuuntelemista. :)

Myös mieheni on tyytyväinen siihen että voin paremmin, sillä viime talvi meni itkeskellessä, sairastaessa ja valittaessa. :(

Tulevaisuudesta en tiedä, mutta olen nyt varma, että kuljen oikeaan suuntaan!

Sinullekin Selkälokki onnen säveliä ja uusia tuulahduksia tulevaisuuteen lähetellen,

Löytyykö planeetta ohituksista selitystä tälle monia mietityttävälle työpaikan vaihtamiselle? Itselläni aivan samanlainen tilanne, jotakin muutosta olisi tehtävä kun tuntuu etten jaksa, kestä tai välitä tehdä enää työtäni (hyvin). Kärsimättömyys ja raha painavat työpaikan ilmapiiriä kireäksi eikä toisia enää auteta niinkuin kaksi vuotta sitten   :angel:

Minulla muutos alkoi pluton yhtymästä aurinkoon, kypsytteli saturnuksen neliöllä saturnukseen isolla ristillä, ja viimeisen saturnusohituken jälkeen tein ratkaisuni. Pluton neliö keskitaivaalle oli myös samoihin aikoihin.
Tässäpä isoimmat planeettakuviot. :)

Kiitos Aniara!! :smitten:

Kyllä täällä foorumilla on tosiaankin niin monia ihania tyyppejä,
ja täältä saa sellaista kannustusta ja tukea, jota ei kyllä
ihan mistätahansa löydäkään. :)
Rutistuksia ja haleja kaikille teille! :smitten: :smitten:

Miksi tapella sydäntään vastaan, sillä itsekin olin aikoinani hammasta purreen hyvä palkkaisessa, josta en pitänyt. Terveys meni ja lähdettyäni työkaverit ihmetteli, että millä sä aiot elää. Totesin ettei tärkeää ole ne suuret tulot vaan pienet menot. Enkä ole päivääkään katunut päinvastoin elämä on nyt kivaa kun kuuntelee sydämmensä ääntä. Ei tartte todistella vanhemmille eikä kavereille kuinka hyvä on, kun on joku päällikkö titteli käyntikortissa. Elämä on kallista, jos haaskaa itsensä kiusaamiseen ja miksi ihmeessä sitä mukava ihminen itseensä kiusaisi. 

Minulla on myös täysin hirveä tilanne työssä jota teen. Vika ei ole työpaikan ilmapiirissä vaan alassa josta luulin pitäväni, tätä työtä aina tehneenä  :-[. Olen alan yrittäjä ja nyt haluaisin vaan pois.., johonkin täysin uuteen alaan. Kamala tilanne on menossa kun lainaa on talosta hirvittävästi ja raha-asiat pelottavat. Asiakaspalvelutyötä olen tehnyt koko lyhyen ikäni mutta nyt en jaksa enää tätä itseni kusettamista ja esittämistä olla ihmisille ystävällinen kun mieleni tekisi vaan huutaa, raivota ja sitten itkeä. En voi toteuttaa itseäni tässä työssä, eikä enää ole ideoitakaan. Pää on aivan tyhjä, olo on lievästi sanoen turtunut. Haluaisin jonkun ratkaisevan merkin jostain joka valaistaisi minua parhaasta päätöksestä koska pääni ja sydämeni käyvät sotaa asiasta taukoamatta. Olen aivan loppu. Tunnen syyllisyyttä jos jätän työni taakseni. Olo tuntuu karkurilta ja petturilta  :'(. apua.

Heips Dniwfoffup!!
Kuulostaapa erittäin tutulta.
Vaikka täältä olen saanut jo paljon kannustusta tehdä ratkaisu, niin silti suu on jäänyt vielä aukaisematta.
Pelottaa tuo toimeentulo kuitenkin.
Meillä ei tosin asuntolainaa ole hirveästi, meillä oli asuessamme omakotitalossa,
mutta kun miehelleni puhkesi silloisessa työssä paha allergia, niin möimme jo silloin talon pois.
Nyt asutaan kerrostalokaksiossa ja asumismenot ei ole kovin suuret. Vähän  on lainaa kylläkin.
Ongelma on se, että miehenikin on työttömänä ja ja tuntuu, että uskaltaisin paremmin sanoutua irti jos hänellä edes olisi töitä.
Itse asiassa, viimeviikolla keksin jo ratkaisun, miten selviämme minun karenssi ajan. Meillä on hyvä ja suhteellisen uusi auto, niin jos sen vaihtaa huomattavasti edullisempaan, niin sillä välirahalla selvitteleisi muutaman kuukauden.
Ehtisi tuumailla vähän ja relata.
Meillä olikin jo yksi auto kokeiltavana, mutta joku siinä kuitenkin töksähti.
Täytyy nyt katsella vielä......
Mutta voimia Dniwfoffup sinullekin, elämä koettelee näköjään välillä.

Hei kuule, tein juuri tuon ratkaisun 3 vuotta sitten ja kaikki asiat ovat menneet sen jälkeen vain parempaan suuntaan. Ei ehkä rahassa mitattuna, mutta muuten...
Jos tunnet niin, on turha kuunnella mitään muuta tahoa. Vastaushan on siinä.
Toivon sulle rohkeutta kuunnella sitä, mikä on sinulle parasta. Viis muista ja muiden mielipiteistä. Ja voi, kohta säteilet omaa itseäsi - työpaikan ahdistava sinut kyllästänyt pinta pyyhkiytyy pois syystuuleen.

 :smitten:

Hei Chole ja te kaikki muutkin, jotka olette tehneet tuon rohkean ratkaisun!!

Pelottiko teitä yhtään vai oliko se selvää pässinlihaa, että nyt on lähdettävä työpaikasta??
Kypsyikö päätös kenties vähitellen, vai kirkastuiko se yhdessä yössä??
Varmistelitteko te kuitenkin toimeentulon tai rahallisesti pärjäämisen vai hyppäsittekö ihan noin vaan tuntemattomaan? ???

:-X Pelotti, pelotti todella. Ja asiaa oli märehdittävä jonkin aikaa (oinas) Mutta... mulla oli onnekseni a) maanis-depressiivinen pomo ja b) taivaita hipovat lukemat verenpaineessa edeltävän puolen vuoden ajan ja loppujen lopuksi lähtö oli sitten kuitenkin vaan PAKKO!

Meidän työpaikan ilmapiiri oli todella ahdistava. Olin onnekas, että kuuluin liittoon eli sain toimeentuloni viime viikkoon saakka sitä kautta. Olen nyt ollut siis 500 päivää virallisesti työtön, vaikkakin tehnyt paljon freelancer-keikkaa ja opiskellutkin puolen vuoden ajan. Ihan mahtava irtiotto asioiden suhteen. Kerrankin on ollut aikaa olla ja ihmetellä elämää - sen hienoutta.
Olen oppinut itsestäni näiden 3 vuoden aikana enemmän kuin koko ikänäni ennen sitä. Viimeisin mietinnän aihe on ollut ystäväni pienen tyttären aivosyöpä ja hänen 1,5 vuoden kamppailun seuraaminen vierellä. Pikku-enkeli kulkee vierellämme henkenä nyt...

Elämä on tässä - jonain päivänä sulla on vaan mitta täynnä elämään, jota et halua.
Huomisesta kun ei kukaan osaa sanoa mitä se tuo tullessaan. Omien akkujen lataaminen oikeina aikoina on minusta asia, jota ei voi jättää tekemättä

nim. Aloitan vakituisen työn ylihuomenna ja ole enemmän kuin innoissani. Virtaa on ladattuna!
Wrrrmmmm...

 ;D ;D ;D ;D

Itseäni ei pelottanut pätkääkään silloin, kun tein tuo saman valinnan, etten enää tee kuin sitä mitä rakastan, vaikken tiennyt yhtään, että mitä sen jälkeen tekisin.  ???

Joten se oli kyllä sellaisen pienen kypsyttelyn tulosta, koska olin jo 47 vuotias silloin enkä siis ollut ajatellut, etteikö ole mahdollista vielä opiskellakin eli siitä tuli uusi alku KOKO elämälleni. Vaikka siis hyppäsin TÄYSIN tuntemattomaan, kun pyysin sen irtisanomisen eli sen verraan "petrasin" tulevaisuutta, että tiesin saavani työttömyyskorvauksia vähän aikaa ainakin. !  :o

Mutta sitten tein vielä sellaisenkin päätöksen, että lähdin Nurmijäven Klaukkalasta kotiin eli takaisin Tampereelle ja kysyin vain avomieheltäni, että ota tai jätä eli tule mukaan, kun kerran olet sinäkin kohta vapaa tekemään oman valintasi työsi suhteen ja niin me sitten tulimme Manseen. Ja täällä aloitin opiskelun - ja valmistuin lähihoitajaksi vasta 50-vuotislahjakseni, joten siitä alkoi uuri "urani" auttajana. Vaikken enää sitäkään tietenkään tee, koska se opiskelu oli vain välivaihe siihen tulevaisuuteen, josta vasta nyt alan saada aavistuksen.   :)

Mutten hetkeäkään - missään vaiheessa- epäillyt edes, ettenkö olisi ollut oikealla tiellä, sillä NIIN vahva oli johdatukseni, että tässä vieläkin sitä siunaan. Ja uskallan sanoa kelle vaan, että parempaa ohjaajaa saa hakeakaan kuin se kunkin oma sydän jo ON, että siitä vaan Selkälokki!  :smitten:

Toivon tarmoa kaikille uusille teille lähteville!!!

Itse juuri tuossa puolitoista vuotta sitten lopetin "hyvässä" koulussani, vaikka se oli TODELLA vaikea päätös kun ei ollut varasuunnitelmia, eikä mitään ideoita tai toiveita tulevaan.Tiesin vain, että en kuulu sinne.

En vieläkään tiedä suuntaani, mutta tiedän että se on oikea. Ja vaikka tiedän vähemmän kuin koskaan tulevaisuudestani, luotan että se on hyvä.

On hauska huomata, että juuri silloin tuntuu todella vapaalta, kun elämä kuljettaa tahtomaansa suuntaan, ei silloin kun yrittää pakottaa elämää tahtoonsa!

Itselläni on sellainen olo, että minua vahvasti johdatetaan tekemään tuo lähtöratkaisu. Mie kai olen niin paksukalloinen, kun se on niin vaikeaa.
Äsken katsoin tarot korteilla (en katso kuin ehkä kerran viikossa), niin nyt kolmannen kerran ensimmäiseksi kortiksi nousi maljojen kahdeksikko-uupumus.
Joten ei sekään voi olla sattumaa....Kosminen tarot-kirja neuvoo  tuon kortin kohdalla tosiaankin lähtemään kohti "uusia latuja"..Keho taitaisi tietää paremmin, mie olen amatööri korttien kanssa..
Mutta ihan selvästi miun tulisi tehdä se ratkaisu.
Jopa miehenikin on kannustamassa siihen. ::)
Lämöä teillle kaikille kannustajille :smitten: :smitten: :smitten:

Eli enää on vain siitä kiinni, että voitko luottaa siihen johdatukseesi, joka taatulla varmuudella on enää Jumaluutesi, koska egosihan on jo kuollut. Joten sen mitä nyt voit tehdä on se, että sanot vain että Tapahtukoon Jumaluuteni tahto niin kyllä tapahtuukin. Eli luovuttamalla sen mielesi omista haluista, tulet tekemään oikean valinnan.  :smitten:

Näin se minullakin AINA toimi, ellen osannut mieleni halujen tähden päättää, että miten sen tehdä haluaisin.  ;)

Minä olen tehnyt niin jo monta kertaa ja aina on löytynyt jotain uutta ja vielä parempaa/opettavampaa, vaikkakin suvanto/ ylimenokausia ei ole voinut välttää. Minun on ollut suljettava ensin ovi takanani, että uusi ovi on voinut aueta, niitä ovia on ollut monta enkä takaisinpäin lähtisi vaikka saisin valita. Evoluutio toimii myös yksilön kohdalla vääjäämättä;  jos ei kuuntele sisintään niin on "myynyt nahkansa" jollekin toiselle eikä voi enää elää omaa elämäänsä, se ei voi kehittyä.
Itse olen suvannossa uuden amattikoulutuksen jäljiltä, etsien sitä seuraavaa työpaikkaa tai jopa lisäkoulutusta. Ikä ei merkitse mitään vaan innostus ja kiinnostus!
Niinkuin Keho niin minäkin olen aina luottanut Luojaani ja johdatukseensa. :)
Onnea valinnoillesi, Selkälokki! :smitten: :)

En tiedä miksi, mutta tänään yht'äkkiä 10 tunnin työpäivän jälkeen kaikki alkoi tuntua selkeältä ja mieleni muuttui totaalisesti. Tuli aivan uskomaton jaksamisen ja voimantunne että perskeles, nyt yritetään vielä! Samantien tuli pää täyteen erilaisista ideoista ja visioista miten voin parantaa niin omaa kuin muidenkin oloa työpaikalla  :). Uskomatonta. Huomasin etten nähnyt niitä yksittäisiä korjattavissa olevia seikkoja kokonaisuudesta. Pienistä asioista on näinkin suuret murheet tulleet. Nyt yritän vielä kerran ja täydellä innolla, meni syteen tai saveen  :). Ensi kerran tajusin selkeästi kokonaisuuden ja pienet palaset jolla se saadaan aikaan, olo on kuin aloittaisi kaiken alusta. Kiitos tuesta, tämä tyttö jaksaa painaa taas  :smitten:.

Moro vaan,
tänään oli tarkoitus jo sanoa itseni irti, mutta vielä en uskaltanut soittaa esimiehelleni :-[
Jostain syystä hieman hävettää (ego juutas), hän kuitenkin kysyy, että mitäs sie meinaat, niin mie sitten siihen, että enpä meinaa mitään kuin vötkyillä ensiksi.... :coolsmiley:
Siis hävettää myöntää, että aikoo olla joutilaana tavallaan....
niin, nousu kaurishan mie olen ja aina on mulle ollut tärkeä elättää itseni....
No mie kerään rohkeutta taas huomiseksi! :angel:

Tiedän tunteen, Selkälokki, minulla ankara Saturnus yhtymässä Aurinkoon MC:llä!

Minäkin olen elättänyt itseni 16-vuotiaasta tehden työtä monissa eri ammateissa.
Jotenkin, kun on tehnyt mieli vaihtaa alaa/työpaikkaa, se on aina onnistunut. Joskus suoraan uuteen ja joskus ylimenokauden jälkeen. Kaksi kertaa uuden ammattikoulutuksen kautta.

Työttömät jaksoni eivät kuitenkaan ole olleet toimettomia, vaan silloin on ollut tilaisuus kehittää itseään niillä sektoreilla jotka ovat jääneet paitsioon työkiireessä. Niistä olen ollut "kiitollinen" myös yksinhuoltajana, silloin on ollut aikaa lapselle enemmän.

Sun pitää olla sisimmässäsi varma siitä mitä teet, niin et tule katumaan. :smitten: :smitten: :smitten:

Selkälokki, ei kannata hävetä yhtään! Ei siinä ole mitään hävettävää, että kuuntelee omia fiiliksiään ja toimii niiden mukaan.  :)

Minä lähdin töistä lätkimään vähän aikaa sitten, enkä kadu yhtään. Tuntui jo pitkään siltä, ettei se työpaikka ollut enää mua varten. En tiedä tarkalleen, mitä töitä seuraavaksi tekisin, mutta sitä en murehdi nyt. Olen päättänyt ottaa jonkun aikaa rennosti ja tehdä kaikkea sellaista mistä todella tykkään, ja mihin ei ollut työn ohella aikaa - ja hyvältä tuntuu! Niin sanoin myös pomolle ja työkavereille, ja sen että minulla on unelmia, jotka aion toteuttaa... Ainakin mun työkaverit ja ystävät ovat osoittaneet ennemminkin ihailua ja jopa kateutta siitä, että uskalsin näin tehdä.

Kyllä minäkin olen ehdottomasti sen oman sydämen kuuntelemisen kannalla. Jos "väärässä" työpaikassa on liian pitkään, niin kyllä se kroppa tai mielenterveys ennen pitkää järjestää niin että sieltä on pakko lähteä, ja sitä ei kannata jäädä odottelemaan.

Toivotan kaikille rohkeutta toimia omaa sydäntään kuunnellen!  :smitten:

Moi Hehku ja Ippuska!!

Niin, miekään en kyllä ihan heti haluaisi sitoutua yhtään mihinkään,  vaan harrastella jne. Vois ainakin jotain mielenkiintoisia kursseja käydä, mm. juuri näihin "hörhöilyihin" liittyviä. Vois juuri kehittää itseään ajan kanssa. :smitten:
Sitten vois katsoa, mihin suuntaan tuuli puhaltaa..... :angel:

samaa mietin minäkin juuri. Olen jo 54 vuotias, uuden duunin saanti ei tunnu hyvin todennäköiseltä, mutta kun tuntuu vahvasti, että jotain merkittävää elämällä on tarjota tuon ihmisyyden tuhoamis taistelupaikalle. Tosin erittäin todennäköisesti minun ei tarvitse ottaa lopareita, ne annetaan taloudellisilla ja tuotannollisilla syillä kuten sanonta kuuluu.

Mitä sitten menetän. Jokapaäiväisen toimeentulon kaventumisen tietysti ja ystäviksi muuttuneita työtovereita,ehkä myös työnsuorituksessa ajottain riemua. Varsinkin kun olisi mahdollisuus sen eteenpäinviemiseen, kehittämiseen, markkinointiin. Tiiminä voisimme nostaa kuun taivaalta, mutta meidät on puristettu lokaan, luovuus on ehkäisty, ihmisarvo loattu niin, että jopa puhumiskieltoa on ainakin minulle sanottu suoraan.

Kaikesta huolimatta tulosta olemme tehneet kuin pienet eläimet.

Vaikeita päätöksiä. Mutta eteenpäin on elävän mieli.

En vain voi ymmärtää, miksi pahoinvointia töissä on niin paljon. Mikä vaivaa työnantajia, mikä työpaikkoja, miksi joskus työtoverikin voi olla susi toiselleen. Kun aivan muuhunkin on mahdollisuus, elämiseen täysillä, luovuuteen, vuorovaikutukseen. Mikä aarreaitta meissä piileekään. Tuloskin nousisi monenteen potenssiin.

Voimanpalloja päätökseesi.

Heips!  Kun aloin lukea viestiäsi, luulin jo että olet kaksonen.  Olen itse kaksonen ja mulle tulee sillointällöin hyvin vahva tunne siitä, että työpaikkaa on vaihdettava. Se on tapahtunut pari kertaa aiempina vuosina, ja nyt taas nykyisessä työssä. Olen nyt ollut 1,5 vuotta samassa paikassa. Olen nyt hakemassa lähihoitaja-opiskelupaikkaa.  Soveltuvuustestit oli viime viikolla, nyt vaan odotellaan vastauksia.  Tosiaankin luulin, että vain kaksoset saavat tuollaisia "kohtauksia".  :D    Minäkin olen jo 42-vuotias, enkä vieläkään tiedä, mitä isona tekisin. Olisiko muita kaksosia joidenka nouseva merkki on vaaka? Millaisia olette?

Hei Selkälokki ja kaikki muutkin immeiset! :)

Sain puhelun viime keskiviikkona, jossa tarjottiin (sattumien kautta) peruutuspaikkaa opiskelemaan Matkailualan perustutkintoa varten, aiheena Käsityömatkailu. Olin niin onnesta soikeana, että hypin tovin tasajalkaa ja tuntui kuin olisin ollut unessa. Mutta tänään siis alkaa 3,5 vuotta kestävä seuraava "projektini", monimuoto-opiskeluna ja iltaisin näin alkuun. Ammattiopisto on ihan tuossa naapurissa.
Kyllä se elämä kuljettaa ja etsivä löytää! :smitten: :smitten: :smitten:

Terveisin ikuinen opiskelija jouskarityttö ;)

Eipä voi muuta sanoa kuin, että ONNEA UUTEEN ELÄMÄÄN eli siihen, miten sen teit teoilleen uudella ajatuksella siitä, ettet enää tahdo tehdä kuin niitä tekoja, joita Rakastat!  :smitten:

Kiitos Keho :smitten:

Samansuuntaisia ajatuksia on minullakin. Työ on ruvennut tuntumaan totaaliselta "pakkopullalta" mutta uskaltaako lähteä?
Teen tällä hetkellä 3-vuorotyötä hoitoalalla vanhusten parissa.Vuorotyö on alkanut väsyttämään ja tuntuu,että haluaisi todellakin vaan etsiä uutta suuntaa elämälleen ja elää enemmän itselleen. Minuakin kiinnostaisi olla ja tehdä sitä,mikä hyvältä tuntuu :)
Paljon olisi kaikenlaisia vaihtoehtoishoidon koulutuksia,kursseja ja muutakin kiinnostavaa,varsinkin henkisen kasvun asioissa,mutta suurin osa tapahtumista on viikonloppuisin ja minulla on töitä :( Minulla on oikeastaan vain yksi vapaa vkonloppu kuukaudessa ja nyt se todella ahdistaa...
Minäkin olen ajatellut tilannettani sellaisella aikataululla,että vuoden vaihteeseen asti tutkailen eri vaihtoehtoja ja sitten on ratkaisun aika :o

Sylintäydeltä halauksia ja onne Ippuska!!!!
Onpa kivaa, että tuolla lailla asiat järjestyy. :smitten: :smitten: :smitten:

Mie täällä vielä mamoilen ja inhoan itseäni :tickedoff:
En vaan yksinkertaisesti ole vielä kyennyt sanoutumaan irti.
Joku ihme juttu on itselläni, miksi en saa aikaiseksi.
Kun jopa mieskin kannustaa, vuoden vaihteen olen pannut kylläkin aikarajaksi.

Halikiitos Selkälokki :smitten:

Terveisin Ippuska