Astro Foorumi

Mietin tässä sellaista, että kuinka moni teistä, jotka muistatte entisiä elämiänne, olette törmänneet tässä nykyisyydessä tuon entisen elämäsi omiin jäännöksiisi, siis esim. tavaroihin, kirjeisiin, rakennuksiin, jossa asuit/omistit, ehkäpä hautaasi jne?

Itselleni on käynyt näin ja hämmästytin kovasti ihmisiä tietämällä vailla muuta eksanttia tietoa kuin oma muistikuvani löytämällä esim. tiettyjä asioita ja paikkoja Venäjällä, kun vierailin siellä.

Olisi kiva kulkea Euroopassa ja muistaa *pam* tuossa talossa se ja se episodi silloin Itävallassa-Sveitsissä-Ranskassa tapahtui. Ja se mies lähti siitä edestäni sinne arkistoon tallettamaan niitä papereita, jos vaikka löytäisi ne arkistot saman tien. :angel: :angel:

Tai sitten merikapteenivaiheet.. kaikenlaista voisi muistaa hieman tarkemmin.

Olin toistakymmentä vuotta sitten ulkomaanmatkalla,
jonka tavoitteeksi olin asettanut tietyn historiallisen
mutta vähän tunnetun kaupungin (nykyisin esikaupunkialuetta)
löytämisen.

Matka oli jo lähestymässä loppuaan
ja minä menettämässä toivoani tuon etsintäni onnistumisesta,
kun yllättäen lähdinkin mukaan opastetulle lähiökierrokselle.

Pysähdyimme sitten
- katuja ja uudisrakennuksia bussista tiirailtuamme -
tauolle jaloittelemaan tyhjänlaisen, viljelemättömän aukion kohdalle.

Minulle tuli jotenkin merkillisen voimakkaan nostalgian tuntu tuosta
koruttoman mitäänsanomattomasta aukiosta.

Niinpä astelin lähettyvillä seisovan muistomerkin luokse
ja sain huononpuoleisella englanninkielelläni selvitettyä
muistomerkkiin taulunnetun
tekstin tyyliin:

"Tässä sijaitsi se ja se muinainen kaupunki..."  :o

Ja se oli juuri
"se" kaupunki,
johon vuosikaudet olin tuntenut
hämmentävässä määrin vetoa.

 :smitten:

Ajattelitko jäädä sinne.

Olemmeko kaikki tulleet Suomeen vilvoittavan viileän ilman äärelle, vaikka juuret on suureksi osaksi muualla. Täällä on niin vähän porukkaakin, jotenkin ei varmaan ole koti kovin monen elämän ajalta. Mutta kait Suomeakin täytyy asuttaa  :2funny: :2funny: :2funny:.

Niin...  ::)

Siellä olisi ollut hehtaarikaupalla tyhjää tonttia rakentamiseen.
Mutta ajattelin juuri tuon tyhjyyden kertovan täyteydestä
- siitä kuinka menneisyys kukoistaa meneillään olevuudessa.

Aivan kuten tiedostin sillan rakentuvan entisyydestäni nykyisyyteeni suomalaisena henkisen tien kulkijana.

Vähitellen kaihoni tuota muinaista henkisen kehittymisen areenaa kohtaan
väheni. Ikään kuin olisin hakenut "omani" pois.

Nyt se on täällä, tänään.  ;)

:angel: :smitten:

 ::)

Ehkäpä juuri siksi olemme kutsuneet - niin, kutsuneet - tänne
paljon ulkomaalaisuudenkin lisää:
tuomaan entisyyksiemme juuria, vaikutelmia niistä.

Tarvitseeko sinun lähteä pois jäädäksesi siihen, joka on jo läsnä,
vaikkakin omassa ulottuvuudessaan?

Uskon kaiken peilaavan kaikkea 
eli "dejavuun" olevan kätkettynä ympärillemme
- noihin esineisiin, luontoon ja ihmisiin.

Siten ulkomaanmatka on mielen valintaongelma
siinä missä sielunmatka on sisäisyytesi eli henkesi todellisuutta.

 :angel:

Ilmasto kulttuuri kieli kansanluonne ruoka maisema on muualla enemmän minua miellyttävä ja pisin suhde ulkomaalaiseen. Siinä jotain? Luulen että jaan aikani parin eri alueen kanssa..

Etniset elämät?

Mustat faraot
TV1 klo 16.05

Monet historioitsijat ovat pitäneet nykyisen Sudanin alueella sijainnutta Kusin valtakuntaa Egyptin vasallivaltiona, mutta uudet arkeologiset löydöt kertovat toista. Tutkijaryhmä pääsi käsiksi kätkettyihin aarteisiin: mustiksi faraoiksi kutsuttuihin kuninkaiden veistoksiin ja muistomerkkeihin, jotka kirjoittavat heidän historiansa uusiksi-

 :)

  Pentti Haasiosalon mukaan ME suomalaiset pääasiallisesti

   olemme olleeet  perustamassa monia kulttuureita ja

    rakentelemassa  aikanaan esimerkiksi pyraameita

      tuonne, nykyisin niin kuiville  alueille !!

        Silloin  oli kaikki  ihan  toisin!!

   JA, nyt ME  etsimme  sitä  kadonnutta  itseämme!!

     Jonka ruotsalaiset  ja  venäläiset meiltä veivät..

        Koska  juuriltaan olemme ikiaikaisia  ja  aina..??



                :smitten:   :smitten:   :smitten:

Asuessani viime vuonna Ranskassa eräässä bourgognelaisessa kaupungissa, kävin myös paikallisessa taidemuseossa, jota oli hyväksi kehuttu. Tässä museossa oli myös 1300-1400 luvulla eläneiden Burgundyn herttuoiden haudat ja/tai muotokuvat seinillä. Yksi näistä muotokuvista herätti mielenkiintoni toden teolla ja silmäilin Charlesiksi nimettyä herttuaa selkeästi "sillä silmällä". Unohdin asian kuitenkin pitkäksi aikaa, mutta olen palannut taas asiaan viimeisen viikon aikana. Minulla on nimittäin 1400-luvulla eräs yläluokkainen elämä Englannissa ja tiedän itse asiassa tämän henkilön nimenkin. Spekulaatiotahan kaikki on ollut tähän asti, koska en varsinaisesti muista mitään tästä elämästä, tiedot olen hankkinut apuvälineitä hyväksi käyttäen.

No, surffailu netissä tuotti toden totta tulosta. Ilmeni, että ko. Charles oli ollut naitettuna englantilaiseen sukuun, jonka tunsin erittäin hyvin. Kaksi omaakin tytärtä oli naitettu tähän samaan sukuun. Itse olin naimisissa ja aviomies oli tuntenut henkilökohtaista kaunaa Charlesia kohtaan, mutta www ei kerro, miksi. Liekö vaimo ollut rakastunut???

Aviomies oli tuohon aikaan varsin näkyvä hahmo Ruusujen sodan kiemuroissa. Hänen virheensä oli se, että hän kääntyi Bourgognen herttuaa vastaan ja Bourgognen herttua ryhtyi toimiin. Näiden toimien seurauksena aviomieheni sai surmansa Barnetin taistelussa 1471.

Voi siis sanoa, että tuossa bourgognelaisessa museossa katsoin mieheni murhaajaa silmästä silmään.

Miten IHMEESSÄ te olette saaneet selville noin paljon entisistä elämistänne, yksityiskohtia myöten jopa? Perustuuko kaikki ihan vaan aavistuksiin, vai oletteko käyneet niissä regressioterapioissa? Mistä olette saaneet ns. todisteita siitä, että olitte juuri se ja se henkilö silloin ja silloin?

Kertokaapas tahi antaakaa linkkejä/vinkkejä moisen selvittämiseen..
(Kokeilin joskus alkukeväästä sitä heiluria, mutta ei oikeen wörkkinyt..)

Lemniskata,

heiluria minä olen käyttänyt, mutta tuen paljon myös tuntemuksiin,  vaistoon ja tämän elämän tapahtumiin, joita ei voi lapsuudella selitellä. Unetkin voivat antaa paljon tietoa, joillakin on spontaaneja muistoja tai tiedot on hankittu meditoimalla tai regressiossa.

Itselläni tämä 1400-luvun elämä on ainoa, jonka olen pystynyt jäljittämään henkilölleen. Aivan viime päiviin asti en itse asiassa ole löytänyt tästä englantilaisesta kreivittärestä muutamaa sanaa enempää tietoa, mutta Luojan kiitos, tällä viikolla löytyi jonkinnäköinen elämänkertakin netistä. Se oli kaikkea muuta kuin kattava, mutta riittävän kattava selittääkseen, miksi minun elämäni on mennyt nykyisyydessä siten kuin on.

Löysin tämän henkilön tosiaan heilurin avulla, joka villiintyi tämän henkilön nimen kohdalla, kun selasin lainassa ollutta historian kirjaa.

Tutkimuksia on tietenkin helpottanut se, että kyseisessä elämässä olen ollut tekemisissä ihmisten kanssa, joista on runsaasti tietoa saatavilla niin netistä kuin kirjoistakin.

Öh, osaatko antaa jotain esimerkkiä (ei tarvitse olla mitään liian henk.koht)? Onhan niitä meinaan jos jonkinlaisia tuntemuksia/aavistuksia joita ei voi lapsuudella tai aiemmin tässä elämässä koetuilla asioilla selittää. Millaiset aistimukset jne on eroteltavissa siis sellaisiksi, että voivat olla perua entisistä? Kuinkas sellaisiin löydetään vahvistus/todistus että ovat sitä aiempaa?

Kannattaa seurata esim. omia pelkojaan (mikäli sellaisia on) ja joita ei voi mitenkään selitellä lapsuuden tapahtumilla. Samoin omaa lahjakkuuttaan ja kiinnostuksen kohteita, mikäli kukaan omassa perheessä ei ole ollut samoista asioista kiinnostunut.

Ei ole tietenkään poissuljettua sekään, että lapsuuden ajan olot muistuttavat myös jostakin aikaisemmasta elämästä, mutta noihin "poikkeamiin" yleisestä perhekuviosta on helpompi päästä käsiksi.

Itse olen aikuisiällä jatkuvasti tekemisiin ihmisten kanssa, joiden talous on vaihdellut jyrkästi. Tässä on kyseessä perijät, lottovoittajat, mutta toisaalta myös raskaiden konkurssien tekijät. Ja tämä ei ole todellakaan MITENKÄÄN selitettävissä lapsuudella, mutta ymmärrän asian hyvin, kun luen tuon kreivittären elämänkerran. Mitä ilmeisimmin juuri tämä elämä "puskee läpi" aika voimakkaasti.

Kiinnostuin entisestä elämästäni kun hommasimme kesäpaikan, jonka poluilla jatkuvasti törmäsin epämääräisiin tuttuuden tunteisiin. Koin jopa eräänlaisen näyn omasta kuolemastani. Pari vuotta pieniä vihjeitä saatuani kokeilin regressiorentoutusta, jonkinlaista itsehypnoosia mennäkseni katsomaan mistä nuo oudot tuntemukset kumpuavat. Näinkin syvässä rentouden tilassa "unen" jossa olin lapsi ja edessäni seisoi hyvin vastenmielinen mieshenkilö ja nainen jota en ehtinyt katsoa kun vastenmielisyyden ja pelon tunteet havahduttivan minut hereille. Tuo kokemus kuitenkin avasti jotain "tietoja" ehkä 1800 luvulla eletystä köyhästä ja henkisesti hyvin ankeasta elämästä.
Minusta tuntuu että täämmöiset kokemukset nousevat sitten kun niiden aika on. Omalla kohdallani tämän hetken tilanne ja ongelmat peilautuvat vahvasti sinne 1800 luvun ankeuteen. En tiedä onko tuo menneisyyden linkki oikeasti henkilökohtainen entinen elämä, vai hakiko sisimpäni tukea ja oivallusta tuon paikan muistista. Onkohan paikoilla muisti?

Mulla iskee "tuttuuden tunne" Venetsiassa. En ole tässä elämässä siellä asunut, vain turistina piipahtanut, mutta osaan 'vaiston varassa' (ilman karttaa) kulkea siellä eksymättä kuin kotonani.  :smitten:

Minulla on sormus jonka sain mita ihmeellisimmin tavoin takaisin ja sopii taydellisesti sormeeni. Kun sain sen laitoin sen vaistomaisesti keskisormeeni ja tismalleen sopi.
Sita ennen nain unta tasta sormuksesta.
Sormus oli rikki kun sain sen ja korjautin ja tutkituin sen ja se todettin olevan keskiajalta Espaniasta.

 Minä en  tietääkseni muista entisiä elämiäni tai sitten minulla ei ole  asiaan tarpeeksi voimakasta suhdetta. On kuitenkin muutama esine, yksi vanha kortti 1800 l. ja vanha suomalaisen  tuntemattoman naiskirjailijan kirja, jotka kun ovat sattuneet käsiini olen halunnut ne ristiriitaisin tuntein pitää. en ole kyllä ajatellut asiaa sen kummemmin. ehkä olen kokenut vai yhteyden tunnetta, niin kuin voimme kokea moniin eläviin ja kuolleisiin.

astrologisessa tulkinnassa minulla sanottiin olleen hyvin voimakas entinen elämä noitana. Nykyisessä elämässä törmään usei ihmisiin joista en tiedä ovatko täysin sekaisin vai henkisesti  korkealla tiedostavalla tasolla. :-\

 :)Kuten niissä ankeissa oloissa, joihin nyt toit nähdyksi tulemisen valoa
kuin äiti, joka hellittelee painajaista läpikäyvää lastaan
nukkumaan levollisemminkin! :)

Kiitos Mika-Matti tuosta ja koko oivaltavasta kirjoituksestasi.

Voinen minäkin lisätä tähän erään, johon tärmäsin entisestä elämästäni.

Se on rosmariini.

Iloitsin paljon kun sitä tuli ensin siemenenä hyllyille, sitä enemmän kun sitä nyt saa jopa valmiina pussiruukkuna.

Ja muutakin sain tiedostaa rosmariinin käytöstä, mutta liian pitkä tarina tähän.  ;)

Miten te tätä heiluria käytätte, millainen heilurin kuuluu olla?
Emme kai me kaikki ole voineet edellisessä (edellisissä) elämissämme olla historiankirjoista löytyviä kuuluisuuksia, vaan ihan samanlaisia duunareita ja tavallisia tallaajia kuin varmaan suurin osa meistä tässäkin elämässä on, ei heitä löydy kirjoista.  ???
Itsellä on ollut vastemnmielisyys lapsesta asti panssariajoneuvoja kohtaan (vastenmielisyys kohdistuu etenkin telaketjuihin) myös vanhanaikaisten junien kampipyöriin, en osaa selittää mutta tiedätte thkä mitä tarkoitan.
Unia olen nähnyt välillä myös hyvin elävästi siitä kuinka esim. piiloudun taloon/metsään pommikonelaivueelta ja toivon etteivät ne huomaisi, saatan myös haalia perheenjäseniäni/lemmikkieläimiä mukanani piiloon.
Kaiken voisi kai yhdistäen kiteyttää esim. II-maailmansotaan, olenko elellyt silloin sodan varjossa?!  :o ??? ::)

Minulla on myöskin mielikuvia II maailmansodan Saksasta. Oikeastaan palapelin palaset ovat pikkuhiljaa loksahtaneet paikoilleen, ja vasta näin jälkikäteen osaan laskea yhteen 1+1 tässä asiassa...

Yläasteen historian tunnilla kolmannen valtakunnan nousu ja tuho säväytti. Luin isoisän vanhan kirjan Hitleristä ja Natsi-Saksasta; melkoinen tiiliskivi teinitytölle  :D  Erityisesti Hitlerin taiteilija-tausta kiinnosti. Kävimme myös lomamatkalla Saksassa, josta muistan erityisesti pommitusten jäljiltä olevat kirkon rauniot ja keskitysleirimuseon hautausmaan. Voimallisia kokemuksia.

Kun sitten myöhemmin asuin Saksassa, tajusin vasta jälkeenpäin liikkuneeni vieraissakin kaupungeissa ilman karttaa  ::)  Myös unissa olen usein Saksassa. Jotain niin kovin tuttua siellä on...  ;)

Hei

Minä kävelin muutamia vuosia sitten ikeassa ja menin erään julisteen ohi jossa rakennustyömaamiehet söivät korkealla jonkun riman päällä eväitä.
palasin aina takaisin tuon julisteen eteen ja erityisesti eräs raksamiehistä herätti vahvoja tunteita.
ostin julisteen ja katsoin vuosia myöhemmin julisteen ja valokuvan alkuperäistä päivämäärää 9.9.1923.
Järkytyin kun tajusin, että valokuvan päivämäärä oli tismalleen sama vain 100 vuotta aikaisemmin kuin olin tavnnut erään miehen 9.9.2003,jonka kanssa minulla oli outo tuttuuden tunne jo alusta asti. Suhteesta ei tullut mitään, mutta ei päivääkään kulu etten miettisi häntä..  :o

Ennen kouluikää näin unia jostain paikasta, jonka sitten koululaisena löysin historiankirjasta: Pompeiji. Kuolin savuihin paetessani kaupungista. Se oli ensikosketukseni edellisiin elämääni. Varsinaisesti ensimmäinen elämäni oli kuitenkin Ranskassa 1600-luvulla... Olin silloin todella nuori sielu.

Nyt on alkanut tapahtumaan muistoissani vilkkautta. Sain näyn nimestä ja kuolinvuodesta, ja onneksi olin pieni julkkis viime vuosisadan alussa, joten sain googlesta tiedonrippusia. Vielä on lukematta ne pari kirjaa, jotka olin julkaissut. Kaikki on tuntunut sen jälkeen järkevämmältä. Ihan kuin viimeinen, tai ainakin toiseksi viimeinen pala olisi loksahtanut paikoilleen :) Ymmärrän alavalintani, ymmärrän, miksi nyt halusin perheen, ja ymmärrän monta muutakin asiaa.

Olin erittäin kiinnostunut edellisistä elämistä, joten kuvittelisin, että olisin jättänyt itselleni jonkun hauskan jutun ehkä johonkin kirjaan. Se olisi minun käytöstäni.

Joskus pienenä näin unta sellaisesta mäestä, jolla oli punertavanvärinen torni. Noh, tuossa vuosi sitten hain opiskelemaan Jyväskylään, enkä ollut siellä aikaisemmin edes käynyt. Pääsykokeet sinne kouluun sujui kohtalaisesti mutta olin silti varma kouluun pääsystä ja näin untakin jossa olin täysin varma asiasta.

Ja tosiaan en ollut ennen edes tiennyt mitään siitä tornista mikä sijaitsee siinä Harjulla keskustan vieressä, se oli täsmälleen samanlainen kuin silloin siinä unessa jonka pienenä näin :D Huh.

Pääsin sitten sinne kouluun ja asuin puolisen vuotta Jyväskylässä ennenkuin lopetin koulun kesken koska ala ei enää kiinnostanut. Siellä asuessa näin kerran unta jossa oli kauniita, mutta hieman rapistuneita vanhoja taloja joissa oli jännät katot.
  Olisiko ollut peräti heti seuraavana iltana kun mentiin kämppiksen kanssa lenkkeilemään sellaiseen paikkaan jossa ei oltu kumpikaan ennen käynyt ja siellä näitä taloja sitten oli :D Eikä edes eksytty kun itse tiesin tarkalleen mihin suuntaan pitää mennä että päästään takaisin sinne mistä tultiin.

Näin myös muutamia muita unia tästä paikasta tuolla asuesssa, mutta nyt pitkästä aikaa viimeviikolla Jyväskylä oli tapahtumapaikkana unessa.... Aluksi se ei kuitenkaan ollu jkl vaan joku englantilainen (?) kaupunki ja minua jahdattiin joten menin rakennuksen koloon piiloon.
Kolo johti rakennuksen toiselle puolelle, mutta siinä toisen piolen suuaukolla oli musta rauta-aita jonka päässä sellaset 'terät' sekä kullatut kirjaimet WG. Joku avasin sen aidan portin ja toi sinne koloon kirjeen jonka minä sitten varastin ja pakenin paikalta.
  Minulla oli kaksi veljeä, hekin jonkin sortin varkaita ja etsin heitä ja pian koko kaupunki oli sekasorron vallassa kun se kirje oli hävinnyt ja mut ja veljeni oli etsintäkuulutettu.

Erityisesti tää vika kohta jäi askarruttamaan:
Olimme veljieni kanssa Jyväskylän keskustan laitamilla ja päätimme hajaantua, kukin lähti juoksemaan erisuuntiin ja mulle taisi sitten jäädä se kirje :D

Tuolla Jyväskylässä ollessa tapasin paljon uusia ihmisiä mutta onkohan nuo unen veljet joitain veljiä entisistä elämistä vai oisko jotaa sielunkumppaneita kenties jopa joita tulen kohtaamaan eri inkarnaatioissa uudestaan ja uudestaan, ja Jyväskylään hajaannuttiin :D

Suunnat hajaantuessa oli suunnilleen sellaiset että minä lähdin juoksemaan sinne alamäkeen, rautatieaseman suuntaan (asun Kouvolassa) ja toinen veli lähti ylämäkeen ja se kolmas sen harjunsuuntasesti sivulle :D

Olen joutunut pohtimaan muutamaa mennyttä elämääni.

Yksi niistä on eletty joo Irlannissa tai Skotlannissa. Olen hukkunut. Pudonnut tai pudotettu sillalta jokeen. Olen elänyt tässä elämässä yhden ystävättäreni kanssa, hän  oli silloin serkkuni, mutta yhtä läheinen kuin sisko olisi ollut. Nykyään hän pitää paljon korkeista silloista, jotka menevät virtaavien vesistöjen yli, joita minä taas yli kaiken kammoan. Luulen, että tapahtumapaikkana oli Skotlanti, koska siellä on jäänyt jotain kesken.

Toinen on elämäni mustalaisena, josta minulla on niin vahva tunne. Tämä on siis ollut kauan aikaa sitten, kun mustalaiset vielä liikkuivat vankkureilla ja pystyttelivät leirinuotioita. Tämä elämäni näkyy nykypäivänäkin liikkuvuutenani. Ja vuosi takaperin oikein hätkähdin, kun olin lasteni kanssa kylässä ja siellä eräs ihminen sanoi meidän tullessa taloon sisällä, että kaiken maailman mustalaisetkin tänne on kutsuttu. Hätkähdin sisäisesti. Toivon vaan, ettei se näkynyt ulospäin.
Toisin sanoen, olen siis silloin joskus aiemminkin joutunut pakenemaan vainoajiani.

Muiden elämieni kanssa olen suhtkoht sinut. Elämä Veneziassa minua vielä kiinnostaa. En tiedä mitä siellä olen tehnyt, mutta olen siellä ollut tämän hetkisen äitini kanssa. Hän oli silloinkin äitini.

Minulle on viime aikoina noussut kovin pinnalle shamaani intiaanit,olen nähnyt erittäin todentuntuisia uniakin,kuinka istun poppamiehen kanssa nuotiolla,osaisin jopa kertoa tarkalleen maisemat ja kaikki.
Niin rauhallinen,kaipaava ja toisaaltaan pelottava tunne tulee näistä unista. Rupesin näkemään näitä kun sain etäpuhdistuksen :) Epäili tämä etähoitajakin ,jos ne olis kuvia entisestä elämästä. Vai mitä te tuumaisitte tästä?

Lukion historiantunnnilla kauan sitten katsoimme dioja. Kun valkokankaalla oli kuva keski- tai eteläsaksalaisesta kirkosta, tunsin ja näin yhtäkkiä seisovani tuon kirkon seinustalla. Painauduin kylmää kiviseinää vasten erittäin jännittyneenä. Vaanin piilossa jotain tiettyä henkilöä, odotin hänen tulevan kirkolle minä hetkenä hyvänsä. Oli aurinkoinen kesäpäivä. Ihmettelin, miten äänetöntä oli; edes linnut eivät laulaneet. Sitten olin taas luokkahuoneessa. Takaraivossani hiusten alla on suuri syntymämerkki; ehkäpä se, jota vaanin, kiersikin taakseni ja kalautti minua kalloon?

Pari vuotta myöhemmin näin erittäin selkeän ja todentuntuisen unen. Ensin olin orja 1800-luvun puolivälin Yhdysvalloissa. Olin n. 60-vuotias lihava mies. Ajoin omistajieni, Cyrus ja Millie Walkerin, vaunuja. Koska olin isäntäväen kuski, olin mielestäni parempi kuin useimmat muut orjat, ja suhtauduin "alempiini" koppavasti ja tylysti. Sitten ympäristö vaihtui. Olin nuori, valkoinen nainen. Olin pitkä ja laiha, minulla oli ylläni vaaleasta kankaasta tehty pitkä mekko ja esiliina, päässäni röyhelöreunainen hilkka. Alustin taikinaa suuressa keittiössä. Ulkoa alkoi kuulua juoksevien jalkojen töminää ja ihmisten kiihtynyttä puheensorinaa. Kurkistin ovesta kadulle. "Keisarinna Katariina on kuollut!", huusi joku.

Olen myöhemmin nähnyt vielä yhden yhtä kirkkaan ja todentuntuisen unen: Olin pieni lapsi. Seisoin jykevistä harmaista hirsistä rakennetun aitan edessä. Pihapiirissä oli monta rakennusta, rakennettu samanlaisista hirsistä kuin aittakin. Oli loppukesä, pihalla kasvoi keltaiseksi kuloontunutta heinää. Heti pihapiirin takaa alkoi havupuumetsä. Jotenkin tiesin, että kuolen jo lapsena.

Kaksi kertaa elämässäni on käynyt niin, että olen tavannut ihmisen, joka on heti ensi tapaamisella ollut täysin tuttu, vaikka emme tässä elämässä ole ennen tavanneet. Toinen heistä kuoli äkillisesti, ja hänen kuolinyönään heräsin kesken unieni äärimmäisen ahdistuneena ja hädissäni.

Kannampa minäkin ajatuksiani kekoon  :)

1:
Kävin perheenikanssa olavinlinnassa lapsena....
se paikka kiehtoi ja kammoksutti minua, olin hihkunut siellä "Mä oon ollu täällä ennenkin, entisessä elämässäni, tää tunne, ihan kun oisin tullut kotiin" Ja äitini koitti hyssytellä minua että ihmiset katsoo....
Muistan että puhuin siskollenikin vielä pitkään sen jälkeen että haluaisin asua siellä...
Ja edelleenkin kun mietin tuota Linnaa... se saa varpaat kihelmöimään ja tulee "outolo"
Ja minusta tuntuukin että siellä mä oon ainakin yhen elämän hillunut....

2:Toisen elämäni jäljillä luulen myöskin olevani, rokokoo aikakausi kiehtoo minua suuresti, mukulakivikadut ovat ihania paljaan jalan alla... (mistä tiedän? en ole koskaan sellaisella paljain jaloin kävelly) kaikki sen ajan vaatteet ja kalusteet kutsuvat minua luokseen!
LUULENPA: Että olen asunut keltaisessa puutalossa mukulakivitien varrella, vieressä on ollut leipomo, meillä on ollut tummat mahonkiset rokokoo ajan kalusteet...
Ja tuolloinkin olen ehkä asustellut savonlinnassa... on vaan sellainen tunne...
Tai sitten olen ihan väärillä jäljillä  ;D

Oishan se kiva päästä "ammattilaisen" avulla näitä selbittelemään...

Tämä aihe on tosi mielenkiintoinen ja kiinnostava, että päädyin itse opiskelemaan regressio-ohjaajaksi.

Minä olen itse tutkinut menneitä elämiä joko johdetussa regressio-hoidossa tai sitten heilurin kautta. Heilurin avulla lähinnä varmistellut yksityiskohtia. Enää en tarvitse heiluria siihenkään.
Nykyään pääsen helposti rentoutusmenetelmien kautta kurkkaamaan menneitä elämiäni, olen nähnyt vasta muutamia kunnolla ja yksityiskohtaisesti ja uskonkin siihen, että alitajuntamme antaa meille niitä muistoja, joita me sillä hetkellä juuri eniten tarvitsemme.
Saamme tuntumia niistä hetkistä ja elämistä, joiden muistaminen auttaa meitä jollakin tavalla eteenpäin tässä elämässä. Olen myös onnellinen siitä, ettei kaikkea näe kerralla vaan asiat alkavat pikkuhiljaa avautua, jos niin on tarkoitus! :smitten:

Suosittelenkin, että jokaisen uuden regressiomuiston kohdalla voisi miettiä, miksi jokin muisto tai asia nousee nyt pintaan. Mitä sillä on kerrottavanaan sinulle juuri nyt? Miksi sinut on tuotu tiettyyn paikkaan ja aikaan, joka tuo sinulle juuri nuo muistot mieleesi.

Uskon, että kaikella on tarkoituksensa! :angel:

Ajattelin kirjoittaa, koska tämä aihe on viime aikoina mietityttänyt. Täytyy tunnustaa, että suhtaudun vähän varauksella siihen, ettäkö jokainen "erikoinen fiilis" tai uni viittaisi "edellisiin elämiin". Järjen ääni yrittää kovasti vaientaa "aistituntemuksia", vai miksi niitä nyt sanoisi.  :idiot2:

Unimaailmani on kovasti voimakas. Yhden edellisen elämän eteläisessä naapurimaassamme 1600-luvulla sain tietoon yksityiskohtia myöden unessa. Unikokemus oli järkyttävä ja selkeä. Uni oli pikemminkin muisto, kuin uni. Se erotti sen selvästi "tavallisesta" unesta. Unessa tapasin henkilöitä, jotka muistuttavat kovasti henkilöitä nykyisessä elämässäni, joten jokin vahva sanoma unen tuomisella tähän elämään varmaankin oli. Jokin oppi, joka pitäisi nyt tajuta?  ??? Myöhemmin sain tälle traagiselle unelle "jatkounen", kun sitä pyysin. Halusin tietää, mitä myöhemmin tapahtui. Sain sen tietooni, ja tämä uni helpotti hieman.  :)

Myöhemmin olen nähnyt lisää unia, joissa olen toinen henkilö, eri ajassa. Nämä myöhemmät unet eivät ole olleet yhtä järkyttäviä tunnelmaltaan, kuin ensimmäinen. Nämä ovat olleet katkelmia, kun se ensimmäinen kertoi koko hela tarinan.

Olen silti ihmetellyt näitä unia. Useimmiten unet ovat hyvin järkeviä ja loogisia, tunnen ja ajattelen niissä samoin kuin nytkin. En kuitenkaan ole "minä", vaan joku toinen. Viimeisimmässä olin mies, joka työskenteli sota-aikana jossakin Saksan naapurimaassa jollakin luovalla alalla, ehkä kirjoittajana. Koin olevani tumma, en kuitenkaan juutalainen. Yhtäkkiä toimistossani työskenteleviä kollegoita alkoi kadota selittämättömästi, ja pian natseja ilmestyi toimistolle. He eivät kiinnittäneet minuun huomiota, ja tein kaikkeni vaikuttaakseni huomaamattomalta... Miehet olivat selvästi tulleet tekemään "ratsiaa".. Piilotin joitain valokuvia ison paperipinkan alle...

Voivatkohan tällaiset unet olla viestejä jostain toisesta todellisuudesta, joltain toiselta? Vai ovatko ne mielikuvituksen tuotetta? Uni tuli jostain syystä Lapin reissulla, ei kotona. Voimmeko toimia kanavana viesteille, kenties? Vai pitäisikö ajatella, että kyse on edellisestä elämästä ? ;)

Lumililja, minusta unesi viestivät entisistä elämistä. Jos ne olisivat viestejä henkimaailmasta, uskoisin, että et olisi itse unissa mukana, vaan tarkkailisit niitä enemmän ulkopuolisen silmin tai unessa olisi peräti opas mukana. Joskus entistenkin elämien unet ovat sellaisia, että tarkkailet tapahtumia ikäänkuin ulkopuolisena, mutta silti tunnistat henkilöistä itsesi, vaikka olisit täysin erinäköinen. Yleensä entiseen elämään liittyvät unet integroituvat tavalla tai toisella nykyisyyteen ja ne valaisevat huomattavan paljon asioita, joita käyt parhaillaan tässä elämässä lävitse.

Itse olen nähnyt kerran unta toisen ihmisen entisestä elämästä niin, että itse en ole ollut siihen osallisena. Unta nähdessäni tiesin koko ajan, kenestä uneksin ja vaikka pystyinkin helposti lukemaan tämän ihmisen mieltä, niin en missään vaiheessa kokenut itse olleeni mukana tuon ihmisen entisessä elämässä. Sillä oli kuitenkin tärkeä merkitys minun nykyisyyteeni, että näin tämän unen.

Unet voivat toki olla mielikuvitusta, tv-ohjelmien prosessointia tai jatkokertomus lukemallesi kirjalle, mutta yleensä unen yksityiskohtien tutkiminen paljastaa, onko kyseessä kuvitelma vai muisto.

Tämä voi olla nyt vähän hassu ja hyvin sekava kysymys, mutta on askarruttanut minua kovasti pari päivää. Ei ehkä täysin sovi topicin aiheeseen, mutta sivuaa sopivasti.

Voinko tavata unessa/näyssä/transsissa/what ever –jossain jonkun ”aikaisemman minäni”? Siten siis, että en tunne olevani hän, en näytä ulkoisesti häneltä, olemme kaksi aivan erillistä tyyppiä, mutta tuo toinen kertoo minulle olevansa aikaisempi minäni.

mulla on toistuva tunne , kun käydään saunassa naapuritalossa, jossa on aikoinaan pesetetty enemmänkin väkee, että kun tulen kuopus sylissä pois kotia kohti kävellen, että on sota ja olen evakossa. ajatus että pitää jaksaa kävellä vaikka kuinka olisi kylmä ja viima. tunne tulee aina samassa kohtaa pihassa.

Tätsä - no varmaankin.. Se, miksei siihen tulisi mitään tunteita, on mietittävän arvoinen kysymys. Entiset elämät on osa itseä ja sielua, luulisi että tunnepitoisia asioita tulee esiin jos tulee? Mitenkä te, joilla on entisistä elämistä noussut kokemuksia, onko niissä ollut tunteita? Mitä muuta?

Mulla kyllä tulee mieleen Tätsä, että voihan egokin temppuilla.. oletko halunnut justiin kuulla entisistä elämistäsi? Missä "tilassa" siis olit? Oliko suojaukset ym. tehty. Voihan se olla yhtä lailla tottakin. Itellä vaan just tommosista jutuista tullut aika karuu oppia, egon osalta.. :knuppel2: Siks olisin ite vähän skeptinen edes, varsinkin jos on ollut esim. meditaatio just sitä varten, että entisiin elämiin kurkkisi.. :) Eihän näistä tiedä.. Mutta tallettaisin muiston kuitenkin, semi-skeptisesti sydämeeni.  :)
Ja jos se on ollut esim. unessa vaikka et ole miettinyt entisiä elämiä ollenkaan nuohon aikoihin niin sitten antaisin jo enemmän arvoa.. :)

Mutta mulla tuli yks päivä hassu olo.

Kun puhuin miehelleni siitä, kuinka entisajat on naiset olleet alistuneessa asemassa, ja että siitä on työskennelty pois, että se on ollut vahva vaikutus, vuosisatoja on eletty miesten vallassa..
Niin mulle tuli hirmuisen omakohtainen olo, ja näin mielessäni kuvan minusta istumassa pöytää vasten 1800-luvun vaatteissa ja minut valtasi pieni suru, tuli olo että olen kokenut sen.. Tunsin kuvan naisen surullisuuden.. Ja vahvasti ajatus, että ehkäpä nämä minunkin tavat kommunikoinnissa on osittain menneisyyden vaikutusta.. Se oli jännä tunne ja mielikuva. :) Se yllättikin niin puun takaa.

En myöskään hirveän helposti luota uniini kun yritän "selvittää" menneitä elämiä. Mikä sitten on oikea  muisto ja mikä taas alitajunnan luoma uni. Monesti olen miettinyt juuri tuota, että mistä sen erottaa? Koko elämäni ajan olen nähnyt eläviä hukkumisunia (pelkään hukkumista tosielämässäkin) jossa vajoan milloin mihinkin vesistöön tai altaaseen, joka kerta olen paniikissa että nyt kuolen, en voi hengittää, kunnes yhtäkkiä minut valtaa rauha ja tajuan että jos olen oikein varovainen ja liikkumatta voin hengittää veden alla... Siihen herään. Onko tämä muisto hukkumiskuolemasta vai jokin sisäinen pelkoni, vai viesti tunnemaailman herkkyydestä, vai..? Lapsesta asti olen näitä nähnyt.

Erään unen näin n.4-5 vuotta sitten jota olen epäillyt entisen elämän muistoksi. En tosin ole ollenkaan varma. Uni oli selkeämpi ja kirkkaampi mitä muut ennen ja jälkeen. Tosin tuohon aikaan unimaailmassani oli muutenkin todella vilkasta  ::)
Unessa olin paikalla omana nykyitsenäni, seuraten tilannetta kuin ulkopuolisena , mutta osallisena. Olin rannalla, keskellä saaristolaismaisemaa, 1800-lukua veikkaisin. Rannalla oli rivissä keskeneräisiä puuveneitä, tervattuina kuivumassa. Veneiden seassa hääräsi  pieni hintelä poika jolla oli nokiset kasvot ja vaalea puuvillapaita päällä sekä mies joka ilmeisesti pojan kanssa valmisti veneitä. Miehellä oli myös vaalea paita, henkselit ja vanhanaikainen lätsä päässä. Rannalla oli pikkukiviä joilla leikki kaksi pikkutyttöä, heillä päällään vakeat, nuhruiset puuvillamekot ja naamat likaiset heilläkin. Poika otti pienen veneen johon istui soutamaan, minä istuin keulaan katselin poikaa ja sanoin että "tämä on ihan kuin siitä maalauksesta, Kasken poltto" Ajattelin että ihan kuin olisi ajassa mennyt taaksepäin. Poika ei tuntunut edes näkevän minua. Tytöt tulivat omalla pikkuveneellään myös soutelemaan. Hämärä yllätti meidät, nousi hirveä sumu. Näin kaukana sumun keskellä valopilkkuja ja huokaisin helpotuksesta "täällä on onneksi muitakin soutelijoita" Tiesin että valot ovat lyhtyjä. Mies huusi rannalla "Soutakaa valoa kohti!" ja heilutti lyhtyä sumun keskellä. Aloimme soutaa, ja yhtäkkiä viereemme lipui sumun seasta valtava puinen sotalaiva, isot purjeet. Sitä seurasi ainakin kaksi kolme muuta laivaa. Katsoin ylös laivaan ja näin keulassa seisovan punatakkisia sotilaita joilla jonkinlaiset hatut päässä. Olallaan niillä oli kiväärit joissa pitkät pistimet. Ajattelin "Englantilaisia". Siitä alkoi jonkinlainen sota ja juoksimme ihmisten seassa rannalta pakoon.

Mitä mieltä tästä olette? Oliko tuo uni muistikuva vai okin unimaailman viesti?

ironia ja soma, mielenkiintoisia kokemuksia, jotka tuntuvat liittyvän voimakkaasti juuri tiettyyn paikkaan. Noista tulee enemmän jonkin sortin kummittelu mieleen kuin menneiden elämien muistot.

Itselläni on liittynyt menneiden elämien muistoihin/uniin aina vahvasti tunteita ja tunnelmia. Ne ovat oikeastaan olleet oleellisempaa kuin se, mitä on konkreettisesti tapahtunut.

Tuosta Metsänkeijun unesta tuli mieleen omat naiselämät, joissa on tiettyjä yhtäläisyyksiä. Olen mitä ilmeisemmin elänyt useastikin vahvojen naishahmojen ympäröimänä matriarkaalisissa yhteisöissä, miehet ovat olleet heikkoja tai poissaolevia. Nämä naiset ovat olleet poikkeusyksilöitä, eivätkä ole liiemmälti olemassaoloaan anteeksipyydelleet, mutta yhteisö on samalla odottanut, että astun näiden poikkeuksellisten naisten saappaisiin esimerkiksi siitä syystä, että olen ollut heidän tyttärensä tai lapsenlapsensa. Aina tämä "kruununperiminen" ei ole ollut ihan kivutonta. No, ilmeisesti tämä teema on tärkeä, koska se toistuu nytkin, en vain tullut ajatelleeksi koko asiaa, ennen kuin huomasin kuvion toistuneen jo aiemmin.

Silloin jos saa tietoonsa useampia entisiä elämiä, niistä on melko helppo löytää joitakin kaavoja, jotka toistuvat kerta toisensa jälkeen. On hyvin tavallista, että nykyisyys on tavalla tai toisella vain menneisyyden toisinto, uusintajakso. Muunlaisiakin kaavoja on tietysti olemassa, tavallista on myös mennä elämissä äärimmäisyydestä toiseen joko sen takia, että haluaa mahdollisimman monipuolisia kokemuksia tai sen takia, että haluaa kieltää edellisen elämän teemat/persoonan/tapahtumat.

Lilim, olisiko ollut muisto Oolannin sodasta?

Mulla tuli kans mieleen Oollannin sota. Siitä en tiedä, oliko se sinun muistosi vai mikä mutta yleensä, luulen, että kyllä sitä tietää mikäli kyseessä on oma muisto. Niinkuin joku tuolla edellä jo kirjoitti, sieltä tuinnistaa itsensä ja ne muut tutut ihmiset.

Itse olen miettinyt regressioterapiaan menemistä, en tosin vielä tiedä että miksi. Tiedän kyllä ilman muistamistakin, että missä mennään tässä elämässä jne. Mutta kai se on intuitio joka sinne vetää. En tiedä, ainakin haluaisin jutella regressioterapeutin ja mielellään myös sellaisen ihmisen kanssa joka voi nähdä toisen entisiä elämiä ilmankin. En edes tiedä tarkkaan, mihin haluan ratkaisun. Minua kuitenkin epäilyttää mennä, koska en ole varma saadaanko onnistuuko hypnoosi luontaisen rauhattomuuteni takia ja en viitsisi maksaa turhasta jos se epäonnistuu. Toisekseen sopivan terapeutin löytäminen on aika kivenalla kun minusta on tärkeää, että keskinäiset kemiat natsaavat. Kolmannekseen, jos hypnoosi onnistuu, pelkään jääväni kiinni niihin muistoihin. Pelkään sitä ikävää, joka siinä saattaa nousta siihen aikaan ja paikkaan. Minulla on jo nyt vahvoja tuntemuksia tiettyjä paikkoja ja aikakausia kohtaan ja ajoittain vihlaisee ikävä vaikka mitään en muistakkaan. Pelkään että sitten kun muistan, ikävä iskee kahta kauheampana. Mutta silti minussa kytee tarve mennä.  ???

Täällähän onkin vilkas keskustelu päällä!  :D

Lilli: kiitos mielenkiintoisesta kommentista! Yritän ajatella asiaa vähemmällä varauksella ja olla vähän avoimempi. Vähän hätkähdin, kun mainitsit "oppaan". Ensimmäisessä ja kaikkein selkeimmässä unessa, jota pidän entiseen elämään liittyvänä, minut vei toinen ihminen siihen paikkaan, jossa kaikki tapahtui. Hän vielä kertoi minulle paikan nimen ja sen, mitä siellä tapahtui. En siitä vielä ymmärtänyt, että tapahtumat koskivat itseäni. Olenkin ajatellut tätä henkilöä juuri oppaana! Hän hävisi unesta, kun "näytelmä" alkoi. Toisessa tähän ensimmäiseen uneen liittyvässä "jatko-osassa" tiesin jo olevani kuollut. Katselin siinä tapahtumien toista "päähenkilöä" viistosti ylhäältä päin. Tunsin hänen tunteensa ja aistin katumuksensa. Tiesin myös, millä mallilla asiat muuten yhteisössä olivat.  ???

Metsänkeiju kyseli, liittyikö entisiin elämiin unissa tunteita. Kyllä liittyi! Vahvoja tunteita! Ihan samanlaisia tunteita, kuin elämään yleensäkin liittyy. Unissa eli tapahtumia läpi uudelleen, ja koki ne samat asiat toistamiseen. Hämmennys, epäusko, ihmetys olivat tunnelmia ensimmäisessä unessa. Sen "jatko-osassa" tilalla oli ahdistusta, katkeruutta ja vihaa, mutta myös helpotuksen tunteita. Näiden päälle myös suunnatonta surua, turhautumistakin.

Natseihin liittyvässä unessa päällimmäisenä olivat hämmennys ja pelko. Kuumeisesti pohdin, miten hämään natseja ja piilotan todellisen alkuperäni (johon löytyi viitteitä paperikasan alle piilottamastani valokuvasta. Se esitti tummia sukulaisiani).

Lilli, kirjoitit myös, että samat kaavat toistuvat... Olen huomannut tämän! Muistutan paljon unen miestä. Minun on vaikea suhtautua auktoriteetteihin. Yritän kuitenkin välttää ristiriitoja ja hämätä heitä olemalla "vaaraton". Tosiasiassa en voi sietää määräilyä. Näen käskyttävät henkilöt ja "määräilyn" yliherkästi "natsismina". Ehkäpä menneisyyden painolasti painaa. Tämä uni tavallaan kirkasti pääkoppaa senkin suhteen, miksi olen usein vähän häpeää tuntien ajatellut, etten ole henkisesti kovin "naisellinen". Ex-miesystäväni kerran haukkuikin, että olen kuin mies. En ymmärtänyt mitä hän sillä tarkoitti. Onneksi olen kyllä ulospäin feminiininen olento ;D 

Ihmettelin, miksi natsiuni aktivoitui Lapissa. Jokin selitys voi olla: sekin kylä, jossa unta näin poltettiin natsien toimesta Lapin sodassa.

Ihana tää ketju, kun täällä polveilee sujuvasti keskenään monta eri juttua  :smitten:


Tuli tunteita kyllä, mutta en siis kokenut, että olisimme mitenkään yhtä ja samaa, en esimerkiksi kokenut tuon toisen tunteita. Juttelimme keskenämme kuin kaksi erillistä ihmishenkilöä. Tämä jäi siksi mietityttämään, kun jäi jotenkin outo tunne. Mitään tällaisia en ole ennen kokenut, en muista edes uniani, eikä mielikuvitustakaan ole.

Koin tuon tapaamisen kaukohoidon aikana. Yleensä en silloin "näe" mitään, vaan makoilen tyhjäpäisenä paikoillani. Unessa en ollut, koska tiesin koko ajan mitä ympärillä tapahtuu, ja katselinkin välillä huushollin tapahtumia. Kokemus menee kyllä visusti sinne matkamuistojen joukkoon. Sain pari hyvää ohjetta elämää ja tätä matkaani varten. Ja tapasin kaksi tosi hyvää tyyppiä tuon itseni lisäksi.

Entiset elämät eivät ole olleet mitenkään erityisesti tapetilla. Joo, kyllä ne tavallaan kiinnostavat, mutta toisaalta en koe niitä tällä hetkellä mitenkään erityisen merkittäväksi asiaksi. Tässä kaikessa muussa on ihan riittämiin totuttelemista. Ja ego temppuilee koko ajan edellenkin  ;D

huui. sama juttu.
näin viime kesänä, jolloin minulla oli muutenkin jotenkin herkkä kausi tällaisten asioiden suhteen todella oudon ja todentuntoisen unen. enneunen tuntoinen, muttei kuitenkaan.
siinä unessa näin edessän shamaani-intiaanitytön (n. 8-12v.) joka tanssi nuotion ympärillä ja teki jotain taikaa/loitsua jonka jälkeen näytti minulle erinäisiä ei niin mukavia asioita kuten edesmenneitä sukulaisiani eri aikakausilta (hänen mukaansa) sekä pari vuosilukua mitkä tuntuivat tosi tärkeiltä.
en ole saanut tätä tyttöä millään mielestäni sen unen jälkeen, tuntui että hän on jotenkin tosi tärkeä minua ajatellen, jonkinlainen opas tms.
hyi apua. D:

Onko mahdollista että entisessä elämässä oli joku muu kuin ihminen esimerkiksi susi, näen aina vain susi unia jossa juoksen laumassa ja tiedän arvoni siinä, olen pienestä pitäen kuvitellut olevani ihminen ja susi, ja kun kuulen suden ulvovan tiedän jotenkin mitä se sanoo ja osaan vastata. Onko mahdollista?

Uskon että se on mahdollista. Näen, että elämät eläiminä ovat ikäänkuin "lepoelämiä". Minä itsekin olen ehkä ollut susi (minulle on myös sanottu näin) ja mahdollisesti myös kettukin. Varmuudella en kuitenkaan tiedä, mutta esim. lapsena kun katsoin luontodokumenttia petoeläimistä, vaikka nyt niistä susista, ja näin niiden mässyttävän saaliseläintä, meinasi minullakin alkaa kuola valumaan. Se näytti herkulliselta ja olisin hallunut olla mukana. Nykyään ei enää funtsita, mutta silloin se näytti niin houkuttelevalta..  :idiot2: Myös ketut kiehtoivat kovasti lapsena. Halusin olla kettu.  :) Siksipä leikinkin aina eläintä, lähinnä kettua tai sutta.

Minä olen kuullut monestakin lähteestä, että ihminen ei synny eläimeksi eikä eläin ihmiseksi. Ihmissielu on kuitenkin ihmissielu ja eläin eläinsielu :) Ei kissakaan muutu kuoltuaan koiraksi tai koira hevoseksi.

Vahva yhteys eläimiin ja voimakkaat unet ja muistot niistä on mielestäni voimaeläimien neuvoja. Meillä voi olla hyvinkin intensiivinen yhteys voimaeläimeen. Voimaeläinhän on henkiopas, mutta vain eläinversio. Toisille voimaeläimet ovat voimakkaampia oppaita kuin henkisen ihmisoppaat.

Tämä voi symboloida myös hyvin voimakasta yhteyttä Luonto Äidin kanssa. Meissähän on myös eläinpuoli - ego.

Itsekin juoksentelin lapsena aina neljällä jalalla, joka piti lopettaa, koska koulu pakotti ::) Mielestäni pääsisin vieläkin juoksemaan nelinjaloin kovaa ja paremmin kuin kaksin jaloin, ei ongelmaa ;D En silti ole ollut menneissä elämissäni eläin (ja muistaisin jos olisin ollut, olen kuitenkin menneiden elämien kanssa paljon tekemisissä!). En myöskään ole tavannut yhtään tulkittavaa menneiden elämien tulkintaa tehdessäni, joka olisi ollut eläin. :)

Poikkeuksiakin on varmasti, kaikkihan on kuitenkin mahdollista, mutta mielestäni eläin on eläinsielu ja ihminen on ihmissielu, kun Maapallosta puhutaan.

Oon pohdiskellu tuota eläinelämää viimeaikoina. Hauskaa, että universaali on nostanut sen pohdinnan alle muillekin.
Mulla on taipumus uskoa, että ihmistä lähimmät eläimet, kotieläimet ja etenkin lemmikkieläimet, ainakin osa niistä, ovat vanhoja ihmissieluja, jotka ovat tulleet opettamaan ihmiselle pyyteetöntä rakkautta. Miten muuten ne antavat niin auliisti anteeksi ihmisen julmimmatkin teot, ellei ne ole olleet ihmisiä joskus itsekin ja tiedä, että juui noin idiootti ihminen vain voi olla? Ne myöskin vaistoavat ja antavat sen parhaimman lohdun, kun ihminen on surullinen.

Voivathan ne olla myös korkeita henkiolentoja, jotka ovat tulleet opettamaan ihmistä? Mä en usko että ihminen kouluttaa ja opettaa lemmikkiään, vaan lemmikki ihmistä, paljon syvemmässä merkityksessä.
Lemmikin opettaminen sisäsiistiksi ja tekemään temppuja on suuri koulutus ihmisen luonteelle itselleen.

Eläinten sielut ovat aikoinaan tulleet maapallolle todellakin opettamaan ihmisiä :) Ne saapuivat eri puolilta universumia (esim. lehmät ovat Lakumalta) ja eri tehtävien kanssa. Ihmisten oli ja on edelleen tarkoitus oppia eläinten sieluilta paljon erilaisia asioita.

Koska tämä aihe käsittelee menneitä elämiä, niin ei siitä sen enempää. Halukkaat voivat tarttua vaikka Diana Cooperin kirjaan "Atlantis", jossa asiaa selvitetään ainakin osaltaan!

Intän vielä vastaan.  ;) Eikös me kaikki olla sieluja, samaa alkuperää? Miksi siis emme voisi syntyä myös eläimen kehoon? Syy siihen miksi edelliset elämät eläiminä eivät nouse pintaan on kai se, että ne eivät ole niin merkityksellisiä, vaan nimenomaan lepoelämiä joista tuskin mitään karmaa jää. Jos on erikseen ihmisisieluja ja eläin sieluja, millainen on eläinsielu? Entäs, millainen on kasvien sielu?

Kyllä me olemme kaikki samaa, soluista ja bakteereista lähtien kaikkien kasvien ja eläinten kanssa, samaa koko maapallon, aurinkokunnan ja universaalin kanssa. Tämän on jo tiedekin todistanut, joten ei pitäisi olla henkisyyden nimiin vannovillekaan mikään yllätys. :)


Monet maanläheiset vanhat "uskonnot" uskovat näin. Mayat, intiaanit, shamanistit ja monet itäisen maanpuoliskon uskonnot nyt muutamia mainitakseni. Egyptologia eityisesti, jossa tietyt eläimet olivat jopa pyhiä, kuten hinduille ja budhisteille on edelleen. Kristinuskon ja muslinismin myötä eläimiä alettiin pitää alempiarvoisina, jolloin ihmisen ei enään sopinut olla eläimen tasolla, joten jälleensyntymiset eläimenä oli..on käsityksenä häpeällinen. Ihmisten henkinen herääminen takaisin luonnolliseen universaaliin yhteyteen on saanu ihmiset muistamaan luonnolliset juurensa.

Kun ajattelee evoluutioteoriaa, niin henkisesti miellettynä se ei ole ollenkaan mahdottomuus.

Itsellänikin on se käsitys, että sielu ei hypi sattumanvaraisesti lajista toiseen. Oma, joskin epävirallinen näkemys on, että kierrämme yhdessä lajissa X-määrän elämiä, kunnes voimme siirtyä kiertämään toiseen lajiin, ehkä toiselle planeetallekin.

Itse en ole sitä mieltä, että eläimet olisivat täällä erityisesti ihmisiä opettamassa. Elämää on ollut kuitenkin olemassa yli 4 miljardia vuotta, josta nykyihmiset ovat vaikuttaneet pallollamme n. 200 000 vuotta. Niin sanottu ko-evoluutio on kuitenkin hyvin tavallista, eli eri lajit vaikuttavat enemmän tai vähemmän toistensa kehitykseen, jotkut lajit ovat suorastaan symbioottisessa suhteessa toisiinsa. Ihmisen suhde suteen, kissaan, hevoseen, sikaan, nautaan ja lampaaseen on läheisempi kuin suhde muihin eläimiin ja ko-evoluutiota on varmasti tapahtunut puoleen jos toiseenkin. Sama koskee myös tiettyjä kasvilajeja, erityisesti viljakasveja suhteessa ihmiseen. Ihminen on tunnetusti myös laji, joka muokkaa voimakkaasti ympäristöään ja tämä aiheuttaa muille lajeille evoluutiopaineita: sopeudu tai kuole. Ihmisen vaikutus ympäristöönsä taitaa olla kuitenkin pienempi kuin esimerkiksi kasvien: yksi tunnetuimpia ympäristökatastrofeja oli, kun hiilidioksidista ja vedestä glukoosia yhteyttävät kasvit menivät pilaamaan ilman hapella! Tämä vaati muilta lajeilta hyvin suurta sopeutumiskykyä muuttuneisiin olosuhteisiin. 

Eipä sitten enempää fyysisestä evoluutiosta.  :-X

Aivan, siis tätä ajoin takaa sillä, että ihminen ei synny ensin ihmiseksi, sitten bakteeriksi, sitten korpiksi, sitten taas ihmiseksi ja ihmiseksi, sen jälkeen voikukaksi ja sitten alieniksi ja sitten taas ihmiseksi. Se ei kuitenkaan - minusta - palvele henkistä tarkoitusperää. Ihmissielun matkaa kun värittää niin tiukasti karma. Niin kauan kuin on karmaa sitä syntyy maanpäälle ja sitä ei voi maksaa muutoin kuin ihmismuodossa, koska sen on ihmismuodossa aiheuttanutkin. Sen saa mitä kylvää maailmaan.

Sen sijaan kun aika ihmisenä päättyy, meillä on todennäköisesti mahdollisuus jälleensyntyä vielä korkeimmille olemassaolon tasoille uuden lajin "kehoon" (astraalikehoon ehkä enemmänkin kuin fyysiseen, en tosin mene vannomaan ::) )

Se on totta, että kaikki mitä on, on yhtä ja samaa. Silti meissä on eroja - jo ihmisissä on eroja heidän tekemiensä menneiden elämien valintojen suhteen, jotka määräävät sen millaista nykyelämä on persoonan piirteineen ja kaikkineen. Puhumattakaan mitä eroja on lajien välissä! ;)

Mutta hei, kun asia kiinnostaa, meillä on ketjuja aiheesta jo olemassa!

Kurkatpaaka seuraavia:

Eläimellä sielu...? (http://www.astro.fi/forum/index.php?topic=16259.0)
Syntyvätkö eläimetkin uudestaan? (http://www.astro.fi/forum/index.php?topic=985.0)

Kiitos linkeistä, lukaisin niitä ja tuli sellaasta mieleen, jotta mä pidän ainakin muutamia eläinlajeja älykkäämpänä ja kehittyneempänä lajina kuin ihmistä, esim. delfiinejä ja eri valaslajeja. joiden kommunikaatiokin on paljon pidemmällä kuin ihmisen.

Jep, sama täällä.   :)

Delfiinit ja valaat ovatkin erittäin älykkäitä sieluja :) Olen kuullut, että ne ovat maapallolla ainoita sieluja, jotka kiertävät samanlaista kehää täällä kuin ihmiset eri sielun kehityskausineen ja karmoineen! Joissakin vanhoissa mytologioissa kerrotaan, miten taivaalta tulleet jumalat saapuivat ensimmäiseksi valaiden ja delfiinien juttusille kysymään lupaa vierailemiseen, koska nämä olivat maapallon viisaimmat olennot. :)

Mistä te tiedätte teidän entiset elämät, minulla ei järki riitä siihen  :-[

Niitäpä ei tiedetäkään järjellä vaan intuitiolla, sisäisellä äänellä ;)

Käypä katsomassa neuvoja menneiden elämien tutkimukseen ketjustamme Reinkarnaatiotopiceja (http://www.astro.fi/forum/index.php?topic=17258.0). Siellä on ketjuvinkkien lisäksi ohjeita!

Menneitä elämiä voi lähteä selvittämään myös tulkitsijoiden kautta. Luulen, että Astron Auttajalistasta voisi löytyä tulkitsijoita, en ole tarkastanut asiaa. (Myös minuun saa ottaa YV:llä tai sähköpostilla yhteyttä, jos menneiden elämien selvittäminen kiinnostaa, sillä teen haluttaessa tulkintoja aiheesta).

Kiitos, kävin tutkimassa sivut, paljon oli asiaa :)

No, kysynpä nyt täälläkin, että tietääkö joku sattumoisin hyvää regressioterapeuttia Helsingin alueella? On sellainen tunne, että nyt on kaivettava juurta jaksaen kaikki asiat pinnalle... Minä tiedän kyllä nytkin missä mennään, että mitkä asiat tai ihmiset linkittyvät menneisiin elämiini kun on vahva intuitio jne. Mutta tuntuu, että ihan konkreettisista muistikuvista olisi apua. :)

Pääkaupunkiseudulta voisi kuvitella löytyvän useampiakin regressioterapeutteja. Oletko Eileithyia tutkinut tämän sivuston auttajalistaa?

Niin luulisi ja olenkin tonkinut listaa, mutta löysin vain kaksi tolkuttoman kalliit hinnat perivää tyyppiä..

Minulle käy myös harjoittelijat.

Vanha vihikoira-toimittaja kävi tonkimassa netin syövereitä ja lähetin sinulle pienen YV:n löydöksistäni  :coolsmiley: Aika köyhästi oli Helsingin hoitajista, mutta Espoosta löytyi parikin erittäin hyvältä vaikuttavaa hoitajaa!

Itse kävin 20 ja risat -vuotiaana peräti kaksi kertaa Tampereella miellyttävällä naishenkilöllä regressioterapiassa. Ainoa huono puoli kokemuksissa oli ettei niistä irronnut yhtään mitään! ??? Olen miettinyt josko tuolloin en ollut valmis vastaanottamaan jotain tietoa itsestäni vai onko kehoni jotenkin vain niin "lukossa" etten yksinkertaisesti pääse regressioon. Jossain kohtaa meinasi onnata kun koin voimakkaan vajoamisen ja vaappumisen tunteen, aloin hengittää kiivaammin ja syke kohosi selvästi. Tuli ikäänkuin paniikinomainen reaktio fyysisellä tasolla vaikka mieleni oli täysin tyyni! Kehoni "löi luukut kiinni" ja väkisin palautti takaisin tietoisuuden tilaan. Samoin reikihoidossa muutama vuosi sitten kehoni alkoi vapista voimakkaasti, ihan kuin pelon tai kovan jännittämisen seurauksena, samoin silmistäni valui kyyneliä. Tuolloinkin koin mieleni ja ruumiini olevan kuin irrallaan toisistaan, pääkopassa kaikki hyvin ja tyyni mieli mutta ruumis ihan toista mieltä. Reikihoitaja (aloitteleva) ei osannut sanoa selitystä reaktioon. En edelleenkään tiedä mistä tuo voi kertoa, ja pitäisikö koittaa uudelleen nyt "kypsempänä".

rosenterapiaa kannattaa kokeilla kans

Hyvä koira! *antaa namin*  :smitten:

Niin, siis mikä on rosenterapia?

Minua kiinnostaa kovasti tämä aihe. Saatanpa olla alustavasti yhteydessä sinuun YV:llä, AthaMaarit.