Astro Foorumi

Muita keskusteluaiheita => Selvänäkö ja ennustukset => Aiheen aloitti: Kleo - 17.08.2019 12:09:02

Otsikko: Teen tarot-tulkintaa
Kirjoitti: Kleo - 17.08.2019 12:09:02
Olen intuitiivinen ja selvätietoisuuttakin on ollut. Saan toisinaan hyvin selkeitä viestejä "verhon takaa",
jotka ovat joskus olleet todella hyvin tarkkoja ja vahvoja. Monissa tilanteissa viestit ja niiden ohjaus on pienieleisempää ja moniulotteisempaa, ja siksi olen kokenut myös tarot-korttien käyttämisen helpottavana. Laitoin kuitenkin jo kortit sivuun ajatellen,
 että suora ohjaus ja luottamus on ensisijaista. Nyt olenkin tuntenut tarot-korttien kutsun vahvana.

Olen tehnyt tulkintoja vain kasvotusten, jolloin henkilön energia välittyy vahvana. Nyt on syntynyt tunne, että voisin kokeilla etätulkintojen tekemistä.

Minulta saa siis kysyä mieltä askarruttavia asioita, ja katson korttien kanssa, millaisia vastauksia saan. Käytän tällä hetkellä vain perinteistä tarot pakkaa tulkinnoissani. Aiemmin käytin muitakin, mutta olen luopunut niistä. Otan nyt ensin alkuun kymmenen ensimmäistä pyyntöä käsittelyyn, ja katson sitten miten nämä etätulkinnat lähtevät kulkemaan. :)

Jos haluat tulkinnan vastaa tähän ketjuun "hep" ja laita minulle yksityisviestinä kysymyksesi.

lloa ja Valoa

Otsikko: Vs: Teen tarot-tulkintaa
Kirjoitti: Kuuhilda - 17.08.2019 14:10:26
Hep!

Otsikko: Vs: Teen tarot-tulkintaa
Kirjoitti: Liekku - 17.08.2019 19:12:30

 hep.

Otsikko: Vs: Teen tarot-tulkintaa
Kirjoitti: vihreä tee - 17.08.2019 21:20:07
Hep

Otsikko: Vs: Teen tarot-tulkintaa
Kirjoitti: Avicii - 18.08.2019 12:36:15
Hep

Otsikko: Vs: Teen tarot-tulkintaa
Kirjoitti: Avicii - 18.08.2019 12:41:11
Ei löydy kyseistä käyttäjätunnusta. Itse en ainakaan saanut lähetettyä viestiä.

Otsikko: Vs: Teen tarot-tulkintaa
Kirjoitti: Kuuhilda - 18.08.2019 12:53:40
Kyllä mä tänäänkin lähetin ihan onnistuneesti. Joku bugi?

Otsikko: Vs: Teen tarot-tulkintaa
Kirjoitti: paavo väyrynen - 18.08.2019 14:01:58
Hep

Otsikko: Vs: Teen tarot-tulkintaa
Kirjoitti: Kleo - 19.08.2019 15:21:53
Ei löydy kyseistä käyttäjätunnusta. Itse en ainakaan saanut lähetettyä viestiä.

Viestisi ei tullut minulle läpi. Muiden viestit olen kyllä saanut.

Otsikko: Vs: Teen tarot-tulkintaa
Kirjoitti: Kleo - 19.08.2019 15:34:43
Hei kaikille,

SAA LAITTAA LISÄÄ TULKINTAPYYNTÖJÄ TULEMAAN.  :angel:

Kysy mitä vaan mikä askarruttaa. Jatkan edelleen ilmaiseksi etätulkintoja tekemistä harjoituksena.

Ja kaikille, jotka ovat laittaneet pyyntöjä haluan sanoa, että on ollut todella antoisaa ja kiinnostavaa tulkita
kysymyksiänne.  :smitten: Yhteys tilanteeseen vaikuttaviin energioihin tuntuu syntyvän myös etänä. Siitä olen
kiitollinen.

Otsikko: Vs: Teen tarot-tulkintaa
Kirjoitti: Kyllikki6 - 19.08.2019 19:32:40
Hep  :smitten:

Otsikko: Vs: Teen tarot-tulkintaa
Kirjoitti: siru24 - 19.08.2019 19:50:16
Hep

Otsikko: Vs: Teen tarot-tulkintaa
Kirjoitti: supikas - 21.08.2019 14:45:37
Hep

Otsikko: Vs: Teen tarot-tulkintaa
Kirjoitti: Kati - 22.08.2019 10:27:01
Hep.

Otsikko: Vs: Teen tarot-tulkintaa
Kirjoitti: siiliemo - 22.08.2019 21:20:00
hep

Otsikko: Vs: Teen tarot-tulkintaa
Kirjoitti: Jasmital - 22.08.2019 21:56:32
Hep

Otsikko: Vs: Teen tarot-tulkintaa
Kirjoitti: Auringonnousu - 23.08.2019 14:07:33
Hep

Otsikko: Vs: Teen tarot-tulkintaa
Kirjoitti: Kleo - 24.08.2019 11:21:26
Kiitos kaikille viesteistä! :)

Alan nyt lukea tällä viikolla tulleita viestejä ja tekemään tulkintoja. Joillakin saattaa siis kestää tulkinnan saamisessa vielä pari päivää. :)

Otsikko: Vs: Teen tarot-tulkintaa
Kirjoitti: annabella anastasia - 26.08.2019 20:14:15
Hep!

Otsikko: Vs: Teen tarot-tulkintaa
Kirjoitti: -zillic- - 27.08.2019 20:13:14
Hep!

-zillic :smitten:

Otsikko: Vs: Teen tarot-tulkintaa
Kirjoitti: Ninelives - 28.08.2019 23:40:13
Hep  :)

Otsikko: Vs: Teen tarot-tulkintaa
Kirjoitti: meryem - 29.08.2019 17:49:52
Hep

Otsikko: Vs: Teen tarot-tulkintaa
Kirjoitti: Heart - 30.08.2019 12:33:47
hep

Olen intuitiivinen ja selvätietoisuuttakin on ollut. Saan toisinaan hyvin selkeitä viestejä "verhon takaa",
jotka ovat joskus olleet todella hyvin tarkkoja ja vahvoja. Monissa tilanteissa viestit ja niiden ohjaus on pienieleisempää ja moniulotteisempaa, ja siksi olen kokenut myös tarot-korttien käyttämisen helpottavana. Laitoin kuitenkin jo kortit sivuun ajatellen,
 että suora ohjaus ja luottamus on ensisijaista. Nyt olenkin tuntenut tarot-korttien kutsun vahvana.

Olen tehnyt tulkintoja vain kasvotusten, jolloin henkilön energia välittyy vahvana. Nyt on syntynyt tunne, että voisin kokeilla etätulkintojen tekemistä.

Minulta saa siis kysyä mieltä askarruttavia asioita, ja katson korttien kanssa, millaisia vastauksia saan. Käytän tällä hetkellä vain perinteistä tarot pakkaa tulkinnoissani. Aiemmin käytin muitakin, mutta olen luopunut niistä. Otan nyt ensin alkuun kymmenen ensimmäistä pyyntöä käsittelyyn, ja katson sitten miten nämä etätulkinnat lähtevät kulkemaan. :)

Jos haluat tulkinnan vastaa tähän ketjuun "hep" ja laita minulle yksityisviestinä kysymyksesi.

lloa ja Valoa

Otsikko: Vs: Teen tarot-tulkintaa
Kirjoitti: Kleo - 30.08.2019 22:03:19
Hei kaikille!

Ja kiitos kysymyksistänne. Nyt on sellainen tilanne, että pääsen vastaamaan tällä hetkellä jonossa oleviin avoimiin kysymyksiin vasta ensi viikon puolella. Eli hiukan vielä joutuu odottamaan vastauksia.  :)

Hyvää viikonloppua kaikille!  :)

Otsikko: Vs: Teen tarot-tulkintaa
Kirjoitti: Liisa - 02.09.2019 14:41:12
Hep

Otsikko: Vs: Teen tarot-tulkintaa
Kirjoitti: coon - 05.09.2019 22:16:01
Hep

Otsikko: Vs: Teen tarot-tulkintaa
Kirjoitti: Kleo - 11.09.2019 17:18:23

Hei kaikki, jotka olette laittaneet kysymyksiä  :)

Olen nyt saanut koko kysymysjonon purettua ja vastaukset lähetettyä.  :)
Pahoittelut, kun joissakin vastauksissa kesti.

Saa laittaa lisää kysymyksiä, jos on jotain mikä painaa mieltä. Koitan auttaa!

<3:lla Kleo

PS. Tosiaan sain tuon nimen Kleo arpomalla Wikipediasta. Päätin ottaa ensimmäisen nimen, joka sieltä tulee vastaan,
ja se nimi oli Kleopatra. Se tuntui niin isolta ja juhlalliselta nimeltä, että otin käyttöön sen lempinimen.

Otsikko: Vs: Teen tarot-tulkintaa
Kirjoitti: Kati - 11.09.2019 17:56:21
Olikohan mun yv tullut edes läpi?  Koitan laittaa uudestaan.

Otsikko: Vs: Teen tarot-tulkintaa
Kirjoitti: Auringonnousu - 11.09.2019 20:19:13
Ei mullekaan vastausta tullut eli viestini lienee hävinnyt   ::)

Otsikko: Vs: Teen tarot-tulkintaa
Kirjoitti: Liisa - 12.09.2019 07:54:28
Hei,
minullekaan ei vastausta ole tullut. Laitan yv:n uudelleen.

Otsikko: Vs: Teen tarot-tulkintaa
Kirjoitti: Liisa - 13.09.2019 12:34:35
Ei  minullekaan..

Otsikko: Vs: Teen tarot-tulkintaa
Kirjoitti: veera81 - 30.10.2019 18:46:45
Laitoin viestiä

Otsikko: Vs: Teen tarot-tulkintaa
Kirjoitti: anon24380 - 02.11.2019 14:35:11
Hep  :)

Otsikko: Vs: Teen tarot-tulkintaa
Kirjoitti: Ocariina - 09.11.2019 13:30:39
Hep

Otsikko: Vs: Teen tarot-tulkintaa
Kirjoitti: Ocariina - 09.11.2019 13:31:22
Hep

Otsikko: Vs: Teen tarot-tulkintaa
Kirjoitti: -zillic- - 17.11.2019 19:54:25

Minulle tuli vastaus silloin 11.9., kun Kleo on viimeksi ollut kirjautuneena.

-zillic  :smitten:

Otsikko: Vs: Teen tarot-tulkintaa
Kirjoitti: Q-Q - 12.12.2019 19:36:29
Hep

Otsikko: Vs: Teen tarot-tulkintaa
Kirjoitti: ihtiriekko - 13.12.2019 09:30:35
Hep!

Otsikko: Vs: Teen tarot-tulkintaa
Kirjoitti: Kleo - 16.01.2021 20:30:04
Hei kaikki tarotista kiinnostuneet,

tein youtubeen tarot-videon vuoden 2021 teemoista, kolme vaihtoehtoa, josta valita luentansa.
Katsokaa jos kiinnostaa!

https://www.youtube.com/watch?v=dkVYMJc1lsI

Aikaleimoista pääsee valinnan jälkeen siirtymään luentaan.

Ajoin tehdä varmasti lisääkin näitä, ja parantaa tuota videokuvan laatuakin sitten... Saa ehdottaa aiheita youtube–luentoihin videon kommentteihin!

Tähän ketjuun vastailin aktiivisemmin muistaakseni kesällä / syksyllä 2019. Ja oli mielenkiintoista tehdä teille tulkintoja, opettavaistakin. Pahoittelen, että parille viimeisimmälle kysyjälle en ole päässyt tekemään tulkintaa. Täällä taisi olla hetken hiljaista, joten ketjun tarkkaileminen jäi minulta. Harrastuksena kun olen tehnyt niin on näin tässä kävi.

Mutta oli tosi, tosi mielenkiinoista, ja ollut tosi kiva saada myös kommenttaja tulkinnoista, miten on käynyt asian kanssa. Jotkut ovat niitä minulle laittaneetkin, kiitos kovasti siitä. :)

Rakkautta,
Kleo  :angel:

Otsikko: Vs: Teen tarot-tulkintaa
Kirjoitti: @nne - 17.01.2021 10:01:32
Kiitos Kleo ❤️ Pitkästä aikaa kurkistin foorumille ja olipa mukava löytää linkki tarotvideoosi. Valitsin itselleni luennon 2 ❤️➡️✨

Kirjoitti: Kleo - 19.01.2021 20:51:06
Hei @nne,

Olipa mukava saada puolestaan palautetta. :)

Laita kanavani tilaukseen, jos tykkäsit. :) Aion tehdä jatkossa lisää sinne tarotvideoita. Videon kommentissa voi ehdottaa uuden videon aihetta.

Samat sanat myös muille, jotka löysitte videoni. Laittakaa tilaukseen kanava, tykätkää, kommetoikaa - se auttaa minua jatkamaan noiden videoiden tekemistä.

<3 Kleo

Kiitos Kleo ❤️ Pitkästä aikaa kurkistin foorumille ja olipa mukava löytää linkki tarotvideoosi. Valitsin itselleni luennon 2 ❤️➡️✨

Hei kaikki tarotista kiinnostuneet,

tein youtubeen tarot-videon vuoden 2021 teemoista, kolme vaihtoehtoa, josta valita luentansa.
Katsokaa jos kiinnostaa!

https://www.youtube.com/watch?v=dkVYMJc1lsI

Aikaleimoista pääsee valinnan jälkeen siirtymään luentaan.

Ajoin tehdä varmasti lisääkin näitä, ja parantaa tuota videokuvan laatuakin sitten... Saa ehdottaa aiheita youtube–luentoihin videon kommentteihin!

Tähän ketjuun vastailin aktiivisemmin muistaakseni kesällä / syksyllä 2019. Ja oli mielenkiintoista tehdä teille tulkintoja, opettavaistakin. Pahoittelen, että parille viimeisimmälle kysyjälle en ole päässyt tekemään tulkintaa. Täällä taisi olla hetken hiljaista, joten ketjun tarkkaileminen jäi minulta. Harrastuksena kun olen tehnyt niin on näin tässä kävi.

Mutta oli tosi, tosi mielenkiinoista, ja ollut tosi kiva saada myös kommenttaja tulkinnoista, miten on käynyt asian kanssa. Jotkut ovat niitä minulle laittaneetkin, kiitos kovasti siitä. :)

Rakkautta,
Kleo  :angel:

Otsikko: Vs: Teen tarot-tulkintaa
Kirjoitti: siru24 - 09.02.2021 16:47:15
Hep

Olen intuitiivinen ja selvätietoisuuttakin on ollut. Saan toisinaan hyvin selkeitä viestejä "verhon takaa",
jotka ovat joskus olleet todella hyvin tarkkoja ja vahvoja. Monissa tilanteissa viestit ja niiden ohjaus on pienieleisempää ja moniulotteisempaa, ja siksi olen kokenut myös tarot-korttien käyttämisen helpottavana. Laitoin kuitenkin jo kortit sivuun ajatellen,
 että suora ohjaus ja luottamus on ensisijaista. Nyt olenkin tuntenut tarot-korttien kutsun vahvana.

Olen tehnyt tulkintoja vain kasvotusten, jolloin henkilön energia välittyy vahvana. Nyt on syntynyt tunne, että voisin kokeilla etätulkintojen tekemistä.

Minulta saa siis kysyä mieltä askarruttavia asioita, ja katson korttien kanssa, millaisia vastauksia saan. Käytän tällä hetkellä vain perinteistä tarot pakkaa tulkinnoissani. Aiemmin käytin muitakin, mutta olen luopunut niistä. Otan nyt ensin alkuun kymmenen ensimmäistä pyyntöä käsittelyyn, ja katson sitten miten nämä etätulkinnat lähtevät kulkemaan. :)

Jos haluat tulkinnan vastaa tähän ketjuun "hep" ja laita minulle yksityisviestinä kysymyksesi.

lloa ja Valoa

Otsikko: Vs: Teen tarot-tulkintaa
Kirjoitti: sisko - 17.02.2021 11:28:30
Hep

Otsikko: Vs: Teen tarot-tulkintaa
Kirjoitti: Luuu - 05.06.2021 21:50:12
Hep

Otsikko: Vs: Teen tarot-tulkintaa
Kirjoitti: betrayed - 14.06.2021 20:53:51
HEP!