Astro Foorumi

Tuli täällä ihmissuhdepuolella mieleen, että Te varmasti osaisitte koota erilaisia näkökulmia tuohon otsikkoon, tähtimerkkien vaikutuksien kautta?

Juttelin eilen ystäväni kanssa, joka oli juuri palannut ulkomailta, ystävien häistä.

Sulhanen oli juhlissa lukenut tuon valan "Keskusteluja Jumalan kanssa" kirjasta, joka omasta mielestäni oli erittäin kaunis ja uudenlainen.

Muutenkin häät olivat olleet perinteistä poiketen ja hyvin onnistuneet.

Millainen olisi esim Sinun toiveesi häistä/valasta?  :)

Ovatko nykypäivän häät ja niiden järjestelyt kaavamaisia?

Minun näkemykseni on "ei naimisiin"  ;D
Mutta on ihanaa että muut menevät naimisiin.

Minusta kirkollinen vala on ahdistava ja lopullisesti sitova :-\ vaikka kuulunkin kirkkoon, niin en tykkää siit valasta :buck2: valan pitäs olla esim. Teen parhaani rakastaakseni ja kunnioittaakseni.
Pyrin olemaan uskollinen ja rehellinen.
Yritän rakastaa ja ymmärtää niin ylä/alamäessä.
Jotenkin se lupaus mitä valassa luvataan, niin kun tulee se alamäki ja koettelemus, niin vedotaan siihen''Sähän lupasit'' >:( -tyyliin tavallaan voidaan mennä valan taakse ja saada toinen tuntemaan huonoksi jumalan silmissä, minusta se on väärin ???
Siksi menimmekin maistraatissa naimisiin ilman noin sitovia valoja :smitten: teemme parhaamme ja olemme sitä olemme, elämä näyttää sitten miten niistä selvitään :smitten:

Itse poistatin kirkollisesta kaavasta sanat "kunnes kuolema meidät erottaa". Olin nyt kesällä häissä, joissa luvattiin YRITTÄÄ rakastaa niin...

Omaa suhtautumistani avioliittoon ja ihmissuhteisiin kuvannee seuraava kohdalleni sattunut tilanne:
Olin kahvitauolla naisryhmässä, jossa iloittiin yhden paikallaolijan tulevista häistä. Minä kysyin "onko tämä sinun ensimmäinen avioliitto?"   :D - Oli kuulema ja katseet sen mukaiset. >:( No, näitä sattuu. ;D  ;D  ;)

 :aurinko:  :jousimies:
 :askendentti:  :leijona:
 :kuu:  :vesimies:

Jos oikeesti toista rakastaa, niin tarviiko sitä oikeesti edes kenellekään todistaa kirkossa tai edes maistraatissa ::)

Eikö, pitäisi riittää se, et rakastan sua nyt ja huomisestahan kukaan ei tiedä..

Luulen, ja tämä on tosiaankin vain mun mielipide, että naimisiin meno on jotenkin meihin naisiin istutettu romanttinen haavekuva, ja kun se yhdessä elo ei aina ole niin kovin romanttista , niin pettymykset saattaakin olla aika rajuja  :-\


Ne häät on aivan ihana tapahtuma, mut se ajatus siitä että toi toinen on tossa nyt ja aina, niin on mielestäni hieman epätodellinen ::)
Voihan sitä juhlia ja elämä voi muutenkin olla juhlaa päivästä toiseen,
mutta ne odotukset ja lupaukset mitä avoiliito lupaa..
Avioero-tilastoista voi todeta että ne harvoin toteutuvat..  :(

Kyllähän jokainen elämässä erehtyy, en sitä sano, mutta mielestäni rakkaus ei vaadi avioliittoa.

Olisikin kiinnostavaa tietää,et ne parit jotka on ollut aviossa
n.30v. tai enemmäkin.. että olisko yhteinen matka ollut niin pitkä oli sitä naimisissa tai ei.. eli onko sillä ollut merkitystä  ::)

Jos jollai tietoo, niin olisin kiinnostunut kuulemaan?

           :smitten:       :smitten:            :smitten:

On totta, että ei rakkaus tarvitse avioliittoa tai muunkaan viranomaisen varmistusta mutta näin maallikkona fyysisessä ruumissani ehkä haluan kunnioittaa vanhoja perinteitä, joilla ei ole mitään tekemistä rakkauden kanssa ei avioliitto tee sitä vahvemmaksi se luo vaan 'paperiturvallisuutta'' :smitten: heh

       "Rakastakaa toinen toistanne,
       mutta älkää tehkö rakkautta kahleeksi.
      Antakaa sen mieluummin olla liikkuvana merenä sielujenne
       rantojen välillä.
      Täyttäkää toistenne pikarit,
      mutta älkää juoko samasta pikarista.
     Antakaa toisillenne omasta leivästänne,
       mutta älkää syökö samasta leivästä.
      Laulakaa ja tanssikaa yhdessä ja olkaa iloisia,
      mutta antakaa toinen toisenne olla yksinään.
      Samoin kuin luutun kielet ovat erillisiä
      vaikkakin sama sävel saa ne värisemään.

     Antakaa sydämenne,mutta älkää antako sitä toisen säilytettäväksi.
     Sillä ainoastaan Elämän käsi voi säilyttää sydämenne.
     Ja seisokaa yhdessä älkääkä kuitenkaan liian lähekkäin.
     Silää temppelin pilarit ovat erillään.
     Eivätkä tammi ja sypressi kasva toistensa varjossa."
                           Kahlil Gibran

  (http://smileys.smileycentral.com/cat/36/36_3_18.gif) Juuri tämän runon kirjoitin reilu kaksi vuotta sitten hopeahääpäivänämme korttiin miehelleni. Minusta se kuvaa juuri sitä, että on sitouduttu huolehtimaan toinen toisistamme, silti pysyen omana itsenään.

     ::)  Kun riittävän nuorena (ja sinisilmäisenä) on mennyt naimisiin, on kasvanut ja kehittynyt yhdessä. Tietynlainen sitoutuminen luo turvallisuutta. Meille avioliitto silloin (-79) oli ainoa vaihtoehto. Joko ollaan tai ei olla yhdessä. Mieheni on härkänousuinen oinas ja minä vaakanousuinen härkä. Ja oltiinhan me neljä vuotta jollain tapaa seurusteltu. Välillä tiiviimmin, välillä harvemmin, koska välimatkaa oli 200-2000 kilometriin. Ehkä se pikä välimatka on ollut paras opetus kunnioittaa toisen omaa "hengitysilmaa."

:angel:  Täytyy ymmärtää, ettei ketään toista voi omistaa, vaan toinen haluaa omasta vapaasta tahdostaan olla minun seurassani ja rakentaa yhteistä tulevaisuutta. 

     :knuppel2:  Kumpikin yhtä vahvoina, omana persoonallisena itsenään. Oma työ ja omat harrastukset, kuitenkin huomioonottaen se toinen.

>:(  Tottakai erimielisyyksiä tulee eteen, arvomaailmakin voi olla erilainen, mutta särmät kyllä hioutuvat iän myötä ja tehdään kompromisseja, joihin molemmat ovat tyytyväisiä. Enkä tarkoita, että meilläkään helppoa olisi ollut, mutta kaikesta on tähän asti selvitty.

     :tickedoff: Erittäin tärkeää on, että molemmilla ei ole yhtä aikaa se huono päivä! Toisen täytyy osata olla rauhallinen, eikä antaa samalla mitalla takaisin. Ainakin meillä toimii. Minä vaakanousuisena olen tietenkin usein se "ääliömäinen" diplomaatti... kun oinas antaa tulla täyslaidallisen.

:2funny: Huumorintaju on todella tärkeä työväline parisuhteessa. Samat jutut naurattaa ja joskus jo arvaa ajatuksetkin. 

     :coolsmiley: Ja joitain yhteisiä harrastuksia pitää olla, muutakin kuin lapset! Tai ainakin keksiä lasten kasvettua, kun ollaan taas kahden ja huomataan, ettei juhannuksenakaan kellään ole aikaa tulla pihvinpaistoon (kuten meille kävi).

Ei hätä tämännäköinen.
Tämän keväinen uusi harrastus...
Miehellä viidenkympin villitys...
Oli aurinkoinen ilma ja loma alkamassa, joten...

(http://smileys.smileycentral.com/cat/7/7_2_104.gif)

Hei Pia :)
Me menimme arkisesti liittoon 14 vuotta sitten. Ei krumeluureja eikä fanfaareita, ei Mendelssonin häämarssia, ei mitään kummallisuuksia.
Kirkon sakastissa Kirkkoherra siunasi liittoon.
Kahvitukset olivat miehenpuoleiselle suvulle ja eräälle silloiselle 'ystävälleni'. Mun sukua ei tullut ketään, joten näin meni meillä.

Mikäli ero tulisi, en menisi enää avioliittoon. Haluan säilyttää vapauteni.

Joskus haaveilin kirkontäysi väkeä. Mulla oikea morsiuspuku ja sulhanen niin komea, kuin taivas vain voi todeta. Mies, joka palvoo minua. Kuin prinsessa saduissa saisi prinssin. Häämatkat ja kaikki....
No, kivahan sitä oli haaveilla, en ole prinsessa, ei prinssiä, eikä muutakaan satumaista meininkiä

Minä olen aina haaveillut talvihäistä; kimmeltävää pakkaslunta, kynttilöitä, ulkotulia, illan hämy ja tähtitaivas. Ei mitään suurta ja hienoa; läheisimmät ihmiset ja tunnelma ovat tärkeimpiä. Ehkäpä joskus löydän ihmisen, jonka kanssa haluan tuohon visioon astua..
(Ja minun tuurillani elämäni mies on mies, joka vaatimalla vaatii juhannushäät, joissa on sukulaisia ja vieraita vähintään 150. Minulla kermakakkupuku ja kirkkokin menee pisimmän mahdollisen kaavan mukaan..*huoh*)

Jos häiden tulisi olla suuret niin sitten kunnon Anna Karenina -henkiset talvihäät. Pimeää, paljon kynttilöitä, tapahtumapaikkana kartano. Eikä missään nimessä kirkkoa/uskontoa sotkeutumassa toimitukseen.

Mieluummin ehkä kuitenkin hyvin yksinkertaisesti maistraatissa naimisiin ja sen jälkeen kavereiden kanssa syömään hyvään ravintolaan. Sukulaisten kanssa pönöttäminen minimiin. Ehkä kihlajaiskahvit voi aikaisemmin suvulle pitää.  :)

Perinteinen avioliitto ja häät ovat minulle kauhistus: vapauden menetyksen symboli ja manifesti. Jos joku onnistuisi viekoittelemaan minut naimisiin ilmassa tulisi olla lupaus siitä, että se tulee olemaan jotain aivan muuta kuin mitä odotetaan. Ei omakotitaloa, Volvoa, kultaista noutajaa ja kahta lasta nimeltään Joonas ja Jessika. Pelottaa ajatuksella leikittelykin. (kenties kuultaa läpi, että kirjoittaja on  :aurinko: :vesimies:  :kuu: :kaksoset:  :uranus: :mars: :jousimies:)

:smitten:
Liian paljon nykyisin suunnitellaan ja tehdään kaikki valmiiksi parisuhdetta ja lapsia varten. Saa sellaisen mielikuvan, että ennen kuin mennään naimisiin, pitää todellakin olla se varma, vakituinen työpaikka, omakotitalo, Volvo tai Mersu pihassa... ja sitten on vasta varaa ja aika perustaa ns. perhe ja hankkia lapsia. On sellainen "mulle heti kaikki tänne" -meininki.  :tickedoff: Ja sitten jos elämä ei olekaan niin auvoista kuin sen omissa unelmissaan on kuvitellut, laitetaan avioeropaperit menemään ja sanotaan että kasvoimme erillemme tai ettei se toinen ollutkaan sellainen kuin kuvittelin.

Se maallinen mammona näyttelee ihan liian suurta osaa myös perheissä. Kuvitellaan, että ollaan onnellisia, jos meillä on kaikki se mitä kauniilla, rohkeilla, rikkailla elokuvissa ja viikkolehdissä on. Minusta rakkaus, toisesta välittäminen, yhdessä kasvaminen ja arkipäivän eläminen ja vaikeuksien voittaminen yhdessä on paljon tärkeämpää... ja antoisampaa. Elämässähän pitää olla haasteita, muuten ei tunnu miltään.  :uglystupid2:

On toki (uhka)rohkeaa laitaa itsensä likoon... koko elämäksi. Täytyy osata elää päivä kerrallaan. Liian tarkat suunnitelmat ahdistaa, koska ne harvoin toteutuvat juuri sellaisina, kuin suunniteltu. Unelmia saa ja pitääkin olla, mutta realistisia. Avioliitossakin voi olla oma itsensä, yhdessä mutta erikseen. Kun oppii tuntemaan toisen (tai ainakin luulee tuntevansa) on paljon helpompi molempien toteuttaa omaa elämäntehtäväänsä. Niinkuin minun sisäinen soturi-tulkinnassani on sanottu, minua ei voi pistää purkkiin ja hyllylle...  :knuppel2:

Tämä on minun näkemykseni pitkästä avioliitosta. Meillä on kolme lasta, joista kaksi jo on mennyt naimisiin, molemmat hieman yli 20 vuotiaina. Ensin muutama vuosi avoliittoa ja sitten uskalsivat avioon. Koen, että olemme kai osanneet olla siinä mielessä hyvänä esimerkkinä, etteivät avioliittoa ole nähneet ahdistavana kahleena, vaan turvallisena ihmissuhteena ja satamana, johon on hyvä palata.   :smitten: :smitten: :smitten:

Minusta tuntuu, että ihmisluonto kaipaa määritelmiä.
Kaikille ja kaikelle pitää löytää termi, joka saa asian tuntumaan turvalliselta.
Avioliitto on yksi tälläinen lupaus ja määritelmä, joka auttaa jäsentämään arkea ja ajatuksia.

Oma suhtautuminen häihin on aika neutraali. Tyypillisenä leijonana haluaisin tietenkin loistaa kesän kauneimpana morsiammena ja järjestää rakkaille kunnon juhlat. Onhan se ihanaa, että kaksi toisensa löytänyttä juhlistavat rakkauttaan. Kun ja jos minä menen naimisiin, pitää puolison olla sellainen, josta ei eroa tule heti parin vuoden jälkeen. Odotan häitäni ja oikeaa puolisoa vaikka kahdeksankymppiseksi asti, tai niin ainakin nyt luulen.  :D

Ihmiset menevät liian pian naimisiin. Tai he eivät myönnä koko totuutta suhteestaan. Ovat suhteessa vain koska se on turvallinen ratkaisu. Tällaista en ymmärrä. Olen itse kaikki tai ei mitään - ihminen ja en todellakaan halua huijata omia tunteitani.

Häät on vain yksi pikkuruinen hetki elämää - eikö se muu yhteinen aika ole paljon ihanampaa...!
Häistä on tullut täysin tekopyhä juttu...

SuPi

...mutta suotakoon kaikille naisille päivä prinsessana...  :smitten:

Samoilla linjoilla ollaan. Hyvinkin määrittely auttaa mutta joillain se on korostuneempi piirre kuin muilla. Kenties niillä jotka puhuvat tykkäävänsä turvallisuudesta, vaikka eivätkö kaikki halua jotain "turvallisuutta", oli se sitten avioliitossa tai jossain muualla, on ainakin vähän pelkoa. ??? Tai sitten ei. Itse en ole täysin peloton mutten ole hulluna määritelmiin. Kun joku puhuu "sitoutumisesta", "avioliitosta" ja just sellaisesta "omakotitalo ja kultainennoutaja pihalla" -meiningistä minua vähän puistattaa. Ei kuulosta kovin viehättävältä vaikka ehkä tekisinkin niitä asioita. En kyllä halua mitään feikki-turvallisuutta, varsinkaan rakkaudessa. En ikimaailmassa menisi naimisiin sen tähden että "olis joku", että voisi jonkun kanssa asettua aloilleen "turvalliseen" perhe-elämään. En halua "tyytyä" johonkin "ihan kivaan" tyyppiin joka vaikuttaa olevan hyvää isämateriaalia. KAIKKI_TAI_EI_MITÄÄN. :angel: 

En hirveästi lämpene ajatukselle häävaloista. En tykkää siitä että etukäteen mietitään jotain sanottavaa ja LUVATAAN asioita. Otan lupaukset tosi vakavasti enkä voi luvata jollekin pysyväni hänen elämässään ainiaan. Ei sitä tiedä mitä käy, en tykkää että suunnitellaan koko elämä.

En haaveile avioliitosta, en tykkää virallisuudesta. Yks hailee minulle. :crazy2:

juu ei, siis meikäläisen motto on "ei naimisiin"...joku vastasi että naisiin iskostettu romanttinen jutska mutta mä taas miellän sen niin, että miesten keksimä koko juttu. Näinhän ne "omistaa" naisen kun sen saa rengastettua. Olin naimisissa 20 v joten kyllä tiedän mistä puhun. Akka saa mielellään olla siellä hellan lähellä, vaatimatta mitään, ja mielellään niin ettei muut miehet sitä kattele. Mä yritin sopeutua mutta...eipä se onnistunu mun luonteella sitten kuitenkaan.
ps. sormuksia en pitänyt koskaan

pappi/tuomarihan kysyykin TAHDOTKO sinä...
jos 7 vuoden päästä mättää niin on hyvä miettiä,enkö minä todellakaan TAHDO rakastaa..
olen ollut häissä,joissa hääpari vihittiin kesämökin laiturilla,
pappi kiikun kaakun siellä laiturin päässä,
kesäinen koskematon luonto ympärillä,
kun hääpari tahtoi, taivas antoi vettä,siunasi hedelmällisyydellään,
oltiin pienellä opiskelijaporukalla,tehtiin yhessä mansikkakakku ennen häitä,
nukuttiin siskonpetiä mökin lattialla häitten jälkeen
erilaiset,mieleenpainuvat häät

toinen hääpari vihittiin maalaistalon pihalla vanhan kaksikerroksisen aittarakennuksen edessä,vihkiryijyn päällä,
kansa ympärillä TODISTAMASSA tahtomista,
tanssimaan hääpari kiikutettiin traktorin perälavalla paikalliseen maamiesseuran talolle,
saivat lahjaksi lampaankin...
sukulaisia ja ystäviä,
olin laittamassa noita häitä,kuin myös juhlimassa,

mielelläni menisin vielä naimisiin,
TAHTOISIN..
vaikka merenrantakalliolla

onhan avioliitto myös JURIDINEN liitto,
sen huomasi viimeistään erotilanteessa,
teidät on TUOMITTU avioeroon,
ja koska liiton solmimista on ollut sankka ystäväjoukko todistamassa ja energioillaan vahvistamassa hengessä mukana,
onkin ero vaikea,koska sitä on purkamassa vain kaksi osapuolta,
sillekin pitäisi keksiä rituaali,seremonia,
kannatan perinteitä,rituaaleja,
vaikken niitä kirkollisesti välttämättä aattele,
vaikka alkuasukkaan kanssa leirinuotion äärellä yhteen liitettäköön,
rummuti rummuti rummut...

Olen moni-Vaaka eli oletetusti parisuhdekeskeinen, mutta en koskaan, ikinä ole haaveillut suurista häistä, tai häistä ylipäätään. Naimisissa olen kuitenkin, 5. hääpäivä tulee talvipäivänseisauksena. Sitä ennen oltiin yli 5 vuotta avoliitossa, ja häät olivat "vain" juridinen sitoumus, että tahdon olla samaa yksikköä myös lain edessä, samalla sukunimellä. Jostain syystä en tahtonut lapsia avoliittoon (tai no, lapsia ylipäätäänkään, täysin vailla vauvakuumetta ja järkipäätöksestä on esikoinen tehty, toisen kohdalla jo kuumeilutti ;)). Silti pidän itseäni romantikkona! ...Olimmehan lupautuneet toisillemme jo yli 5 vuotta aikaisemmin kalliojyrkänteellä salamoiden lyödessä  :smitten:

Meidät vihittiin maistraatissa, hääkuva otettiin rautatieaseman passikuva-automaatissa ja bussilla ajettiin hyvän päivällisen jälkeen kotisohvalle syömään konvehteja. Tottakai naimisiinmenoa juhlistettiin, järjestimme ikimuistoisen uudenvuodenjuhlan suvulle ja ystäville. Tarjoilut tehtiin itse ja juhlinta jatkui yön yli kunnes uupuneet vaipuivat siskonpetiin  :) Boolia ja itsetehtyä metsämansikkalikööriä oli juuri sopivasti, sen verran että meiltä on jo kyselty, minkä hääpäivän kunniaksi järjestämme "jatkoleirin"   ;D

En myöskään tunnista omakseni Vaakaan liitettyä tarvetta romanttisiin seikkailuihin, olen juuri siinä missä minun kuuluukin, juuri sen ihmisen kanssa kuin pitääkin.

Pallaskissan tavoin minäkään en ole ihmeemmin haaveillut häistä. Saa nähdä päädynkö koskaan avioon asti.

Ihanne olisi ei-suomalaiset häät, jossa olisi lämmin ilmapiiri eikä alkoholia kitattaisi humaltumiseen asti, kuten häissä yleensä, vaan sivistyneesti. Keskiaikainen hääpuku olisi ihana ja miehellä komea ritariasu... :smitten: Eikä MISSÄÄN NIMESSÄ valkoista hääpukua, hyi!

Omasta puolestani häät olisivat ystävähäät, miehen sukua saa tulla, mutta omastani en kutsuisi kuin enon vaimoineen ja tädin miehineen. En ole suvun kanssa missään  tekemisissä, joten myöskään kutsuisi heitä häihini "velvollisuudentunteesta".