Astro Foorumi

Astro special => Astro special => Aiheen aloitti: Eileithyia - 06.08.2012 20:45:15



Otsikko: Astrologia ja huumorintaju
Kirjoitti: Eileithyia - 06.08.2012 20:45:15
Mietin tässä, että mitkähän tekijät kartalla vaikuttavat huumorintajuun. Minä olen jotenkin ajatellut että kuumerkki (ja varmaan aurinkokin). Huoneista olen liittänyt kolmoshuoneen huumorintajuun, koska eikös sekin ole yksi kommunikaation muoto? Tai kuulu osana ihmisten kanssakäymiseen (normaalisti ne ihmiset, joilla on samankaltainen huumorintaju tulevat hyvin toimeen keskenään). Toisaalta viitoshuone - hauskanpito..

Itse olen  :aurinko: :kuu: Jousimies - revin huumoria ihan mistä vain. Koko elämä on huumoria, yksi iso komedia. Mutta jotenkin mulla tuntuu olevan ns. perushuumorintaju semmoista vastakohtaisuuksia/ristiriitojen yhdistämistä. Minua naurattaa esimerkiksi kuva hamsterista, jolla on laskuvarjo, kypärä päässä ja ase kädessä. Siis hamsteri - pieni ja söpö - yhdistettynä johonkin kamalaan - aseet, sota. Myös pirullisuus on avainsana. On kavereita, joiden kanssa lauomme toisellemme tahallamme töykeyksiä - se on vaan jotenkin niin hauskaa. Tykkään piikittelystä. (Tämän olen yhdistänyt komannen huoneen skorppariin, vaikka kärki onkin vaa'assa).


Otsikko: Vs: Astrologia ja huumorintaju
Kirjoitti: Kuuhilda - 06.08.2012 23:42:00
Varmaan  :merkurius: myös on tärkeenä osana tuossa huumorintajussa.
No mulla on kuiva ja tosi sarkastinen huumorintaju, ja näen usein hauskuutta sielläkin missä kukaan muu ei  ::) Olen muutaman kerran nauranut elokuvissa silloin, kun kaikki muut ovat ihan hiljaa :P
Ja tilannekomiikka uppoaa aina.
Tilannekomiikkaan osuisi ainakin hyvin Kuu oinaassa kolmosessa.
Vitonen on härässä ja siellä on Chiron...mitä sitten huumorintajusta kertookaan? Ainakin olen parantunut paljosta nauramalla itselleni  ;D
Merkurius ja Aurinko vesimiehessä kakkosessa...siitäkö sitten johtuu se, että nauran tosiaan usein asioille joissa muut eivät hauskuutta näe...ja ehkä kuivuus ja sarkastisuus tulee osaltaan Merkkarin neliöistä Plutolle ja Saturnukselle?

Pissa kakka pippeli jutut ja suurin osa sketsisarjoista on ihan jossain kaukana mun ulottuviltani, oon huono naurmaan niille.
Ja huomaan kaipaavani huumorissakin jonkinnnäköistä aitotutta...ei ulkoa opeteltu ja kerrottu vitsi ole hauska, eikä tarkoituksella väännetty sketsi jaksa naurattaa...mutta sitten taas just joku improvisaatio on tosi hauskaa.


Otsikko: Vs: Astrologia ja huumorintaju
Kirjoitti: nikki - 06.08.2012 23:44:24
retrotkaa kun kerran  :merkurius: .kin vielä retroooooo  ;)

http://www.astro.fi/forum/index.php?topic=9749.0 (http://www.astro.fi/forum/index.php?topic=9749.0)


Otsikko: Vs: Astrologia ja huumorintaju
Kirjoitti: Kuuhilda - 08.08.2012 00:27:37
Retroamme  :)


Otsikko: Vs: Astrologia ja huumorintaju
Kirjoitti: Eileithyia - 08.08.2012 15:35:17
Varmaan  :merkurius: myös on tärkeenä osana tuossa huumorintajussa.
No mulla on kuiva ja tosi sarkastinen huumorintaju, ja näen usein hauskuutta sielläkin missä kukaan muu ei  ::) Olen muutaman kerran nauranut elokuvissa silloin, kun kaikki muut ovat ihan hiljaa :P
Ja tilannekomiikka uppoaa aina.
Tilannekomiikkaan osuisi ainakin hyvin Kuu oinaassa kolmosessa.
Vitonen on härässä ja siellä on Chiron...mitä sitten huumorintajusta kertookaan? Ainakin olen parantunut paljosta nauramalla itselleni  ;D
Merkurius ja Aurinko vesimiehessä kakkosessa...siitäkö sitten johtuu se, että nauran tosiaan usein asioille joissa muut eivät hauskuutta näe...ja ehkä kuivuus ja sarkastisuus tulee osaltaan Merkkarin neliöistä Plutolle ja Saturnukselle?

Pissa kakka pippeli jutut ja suurin osa sketsisarjoista on ihan jossain kaukana mun ulottuviltani, oon huono naurmaan niille.
Ja huomaan kaipaavani huumorissakin jonkinnnäköistä aitotutta...ei ulkoa opeteltu ja kerrottu vitsi ole hauska, eikä tarkoituksella väännetty sketsi jaksa naurattaa...mutta sitten taas just joku improvisaatio on tosi hauskaa.

Se on totta, ettei semmoinen tekohauska (kuten useat jenkkikomediat) oikein jaksa naurattaa.

Serranot on paras.  :)


Otsikko: Vs: Astrologia ja huumorintaju
Kirjoitti: Hopealohikäärme - 10.08.2012 12:26:14
Mun huumorintaju on aika monipuolinen, mistä kertoo ehkä tuo  :kuu: :kaksoset:, joka on myös 3. huoneessa. Tykkään tilannekomiikasta, stand upista, monista englantilaisista komediasarjoista, mustasta huumorista, sekopää-random-huumorista, omintakeisista ja hienovaraisista jutuista, mutta myös jostain täysin överistä. Olen hyvä yleisö, mutta itse tosi huono esim. kertomaan vitsejä tai hauskoja juttuja. Joskus saatan heittää jotain yllätyksellisiä kommentteja, joille sitten kaikki repeää. Joskus taas kukaan ei ymmärrä mitä säädän XD

Ja jos tajuaa sarkasmia, tulee kanssani varmasti helpommin toimeen.


Otsikko: Vs: Astrologia ja huumorintaju
Kirjoitti: Indium - 10.08.2012 15:00:43
Mulla on  :merkurius: :aspect_con: :uranus:, molemmat yhtyy Askendenttiin 12. huoneen puolella ja  :jousimies:. Oon myös  :aurinko: :skorpioni: ja kolmoshuoneeni on tyhjä planeetoista, mutta kärki  :oinas:.  :kuu: :leijona: neliössä aurinkooni.

Kuinkas tämän kiteyttäisi? Noooo, tässä äskettäin tuli todettua, että laulaja josta oon tällä hetkellä eniten innoissani, kirjoittaa ja esittää laulujaan kuin mitäkin stand-up-tragediaa. Ja muhun uppoo niin hemmetin kympillä ja tuun hyvälle mielelle. ;D
Monesti pidän pitkälti omana tietonani että mikä mua tarkkaan ottaen kulloinkin naurattaa, koska enemmän kuin kerran on tarkemmin kerrottuani jäänyt olo että no öhh, olinpas kamala.  :2funny:


Otsikko: Vs: Astrologia ja huumorintaju
Kirjoitti: Kuuhilda - 10.08.2012 15:26:54
No mutta toisten ihmisten kustannuksella nauraminenhan on ihan parasta  ;D Ei sitä ittelleenkään aina jaksa nauraa :D


Otsikko: Vs: Astrologia ja huumorintaju
Kirjoitti: Kuuhilda - 10.08.2012 16:26:50
Onko toi dejavue nyt sarkasmia sitten :D Kun kysyt että onko frendeissä huumoria  ;D


Otsikko: Vs: Astrologia ja huumorintaju
Kirjoitti: aeiouyäö - 27.08.2012 21:01:58
Mulla on tosi moraaliton huumorintaju, kai vastapainona sille että harrastan filosofiaa ja pyrin muuten toimimaan eettisesti ja oikeudenmukaisesti.Silti en voi kieltää, ettenkö nauraisi esimerkiksi rasistisille vitseille, vaikka siis vihaan rasismia noin muuten.Sitten muutenkin naureskelen kaikelle mitä joku voisi sanoa ala-arvoiseksi, niinkun kaikki pissakakka-jutut esimerkiksi.Sinänsä se on aika rasittavaa, kun pitää tuntea ihmiset aika hyvin ennenkuin kehtaa alata oikein kunnolla heittää perusläppääni, koska kaikki eivät aina välttämättä ihan ymmärrä... ::) Ja astrologiseksi selitykseksi huumorintajulleni laittaisin ehkä 12. huoneen merkuriuksen neliössä uranukseen...Ja se uranus on muuten vielä kolmoshuoneessa.


Otsikko: Vs: Astrologia ja huumorintaju
Kirjoitti: Päivi - 27.08.2012 22:43:23
mä oon yks iso vitsi. ainako avaan suuni mulle nauretaan  :-X
luentopalautteet on kyllä kivoja kun ne on tyyliin "hyvä että kävin vessassa ennen luentoa, muutoin olisin pissannut housuun"


Otsikko: Vs: Astrologia ja huumorintaju
Kirjoitti: SanctAstra - 28.08.2012 10:10:52
Sarkasmi ja makaaberi huumori. Ja yleensä menee vielä tuonne aikuisviihteen tai sitten ihan päinvastaiseen, pieruhuumorin, suuntaan. On mukavaa olla ristiriitainen.

 ;D


Otsikko: Vs: Astrologia ja huumorintaju
Kirjoitti: Inda - 27.09.2012 23:47:32
Mulla on ku neitsyessä, mutta ihmiset pitää mua kyllä helposti hauskuuttajana. Ehkä paras antini on tilannekomedia. En ole hyvä kertomaan vitseja, vaan keksimään tilanteista hassuja puolia. Olen aika terävä kielestäni, mutta yritän olla tekemättä sitä muiden kustannuksella. Mulla on aurinko kaloissa, joten en tiedä tuoko se varsinaisat hassuutta. Venus ja jupiter on oinaassa, ehkä tämä sitten? Ei kyllä muuten kyllä varmaan huumoria kartalta revitä. Mutta saan kyllä ihmiset nauramaan jos haluan, en tiedä onko kaloille tai neitsyelle ominainen piirre?


Otsikko: Vs: Astrologia ja huumorintaju
Kirjoitti: - Kastehelmi - - 28.09.2012 02:07:27
Mä löysin aeiouyäö:n jutusta eniten itseeni ja meillähän on näköjään yhteistä kartoillakin. Mulla :uranus: :aspect_con: :merkurius: :skorpioni:. Ehkä ton voi liittää sellasiin yllättäviin ja nopeisiin oivalluksiin, joilla saa muutkin nauraan. Ja itelleni osaan myös nauraa, oon usein niin naurettava, että olis sääli jos en itseäni sais nauraan! Frendit-tyypinen huumori uppoo ja nykysarjoista tykkään kovasti Californicationista. New Girl on myös hyvä.


Otsikko: Vs: Astrologia ja huumorintaju
Kirjoitti: ghede - 14.10.2012 20:54:02
Itse liittäisin kans huumorintajun jotenkin merkuriukseen ja kai kuumerkilläkin on jokin osuus siinä. Joskus myös lukenut, että jupiteriin yhdistettäisiin myös huumori. Huoneista tulee mieleen juurikin 3. ja 5.huone. Itsekin yleensä vedän huumoria lähes kaikesta...ei sitä kai muuten olisi monestakaan tilanteesta selväjärkisenä selvinnyt, mutta tässä viime vuosina olen hivenen alkanut vakavoitumaan syystä taikka toisesta. Olen kai kokenut jonkinlaisia "syvällisiä" eksistentiaalisia murroksia tässä viime aikoina, joita ei yksinkertaisesti ole pystynyt kiertämään pelkän huumorin avulla, kuten yleensä olen siihen pyrkinyt. Itselläni on vahvasti aspektoitunut saturnus kartalla ja joskus tuntuu, että se on nimenomaan saturnus, joka yrittää häivyttää todellisuuden syvärakenteen pinnallisilla huomautuksillaan - varsinkin, jos saturnus on vaikeasti asemoitunut kartalla, kuten itselläni. Sarjoista on tullut seurattua paljon South Parkia, koska sen huumori on tuntunut pitävän jalkani maan pinnalla.


Otsikko: Vs: Astrologia ja huumorintaju
Kirjoitti: Corvus Leonis - 17.10.2012 23:42:28
Itse liittäisin kans huumorintajun jotenkin merkuriukseen ja kai kuumerkilläkin on jokin osuus siinä.

Mulla on  :merkurius: :aspect_con: :saturnus: Skorpionissa ja sitä luulisi huumorini olevan sangen mustaa - pidän muuten erityisen paljon Herrasmiesliiga-sarjasta - mutta ainakin kavereiden mielestä mun huumori on samanlaista kuin Fingerpori-sarjakuvassa. Kuumerkki jouskarissa tekee kyllä synnynnäisen läpänheittäjän ja  :jousimies: merkki muutenkin, olen huomannut samaa melkein kaikissa tutuissani jotka on aurinko- tai kuujouskareita.


Otsikko: Vs: Astrologia ja huumorintaju
Kirjoitti: ghede - 23.10.2012 11:08:27
Itse liittäisin kans huumorintajun jotenkin merkuriukseen ja kai kuumerkilläkin on jokin osuus siinä.

Mulla on  :merkurius: :aspect_con: :saturnus: Skorpionissa ja sitä luulisi huumorini olevan sangen mustaa - pidän muuten erityisen paljon Herrasmiesliiga-sarjasta - mutta ainakin kavereiden mielestä mun huumori on samanlaista kuin Fingerpori-sarjakuvassa. Kuumerkki jouskarissa tekee kyllä synnynnäisen läpänheittäjän ja  :jousimies: merkki muutenkin, olen huomannut samaa melkein kaikissa tutuissani jotka on aurinko- tai kuujouskareita.

Jotenkin olen kuitenkin olettanut, että jousimiehillä olisi mukana tietyissä määrin jonkinlainen moraalinen velvoite heidän huumorintajussaan vai olenko väärässä? Tarkoitan siis sitä, että tietyt asiat saattavat kirpaista heitä liian syvältä tai olla tabuja, joten niistä ei sitten saa puhua? Vaikea sanoa, kun ei oikeastaan itselläni ole hirveästi kokemusta jousimiehistä käytännön tasolla, muutakuin kuumerkistä ja he kyllä yleensä ovat olleet varsin liberaaleja kaiken huumorin osalta. Voisin kuvitella, että merkurius-saturnus yhtymä antaa jonkinlaisen kuivahkon, mutta älyllisesti painottuneen kommunikointityylin. Ja kun se on skorpionissa niin sieltä saattaa välillä tulla sellaisia painokkaita sivalluksia suuntaan taikka toiseen, jos jotkin näkemykset eivät kohtaa toisiaan? Sen ainakin olen pistänyt merkille, että merkurius-saturnus yhtymän omaavat henkilöt kykenevät viemään hyvinkin pitkiä ajatteluketjuja loppuun asti hyödyntäen voimakasta logiikantajuansa. Edellä mainittu huomio toteutuu ainakin erään tuntemani henkilön kohdalla, jolla kyseinen yhtymä on skorpionissa.   


Otsikko: Vs: Astrologia ja huumorintaju
Kirjoitti: Kuuhilda - 23.10.2012 11:21:59
Minä unohdinkin tuolla aiemmin olevani nouseva jousimies, joka tekee minusta käytännöllisesti katsoen pellen  :buck2:
Eikä välttämättä tarkoita sanallista pelleilyä, vaan sellaista leikkiä ja pelleilyä olemuksessa mukana, kattokaa, mä oon nousujouskari ja ihan höhlä.
Ja jo vain, luulisin sen myös toimivan jonkinlaisena suojaavana naamiona.

Siis jos tiedätte, miltä näyttää koira pyytäessään toista leikkiin...se kuvannee ihan hyvin sitä mitä minä nyt tarkoitan  ;D


Otsikko: Vs: Astrologia ja huumorintaju
Kirjoitti: nikki - 23.10.2012 11:36:45
Mikään ei ole nauruhermoja vapauttavampaa nousujouskarille kuin toinen nousujouskari.
Toinen tajuaa jo puolesta sanasta ja naurua piisaa.
Samoin vastamerkki Kaksoset.
Ainakin itellä nämä toimii naurunappuloina.
Eikä se ole tyhjän nauramista, vaan usein siellä on totuuden siemen ja joskus vaikeatkin aiheet taustalla.
Elämä on mielekkäämpää, kun sille  voi nauraa.Kun ei voi muuta kuin nauraa.
 :askendentti: :jousimies: :aspect_tri: :kuu: :kuunsolmu: :leijona:


Otsikko: Vs: Astrologia ja huumorintaju
Kirjoitti: Kuuhilda - 23.10.2012 11:50:08
Nuo toiset nousujouskarit ja sitten kaksoset.
Tottapa, kukaan muu ei leiki nousujouskarin kanssa, paitsi ne, ehkä enemmän vielä toinen nousujouskari on samalla tavoin ytimissä mukana, kaksonen vain tulee mukana...leijonat on aika jees, mutta ne pelkää hitusen liikaa nolaavansa itsensä...paitsi juovuksissa.


Otsikko: Vs: Astrologia ja huumorintaju
Kirjoitti: Corvus Leonis - 29.10.2012 01:39:45
Voisin kuvitella, että merkurius-saturnus yhtymä antaa jonkinlaisen kuivahkon, mutta älyllisesti painottuneen kommunikointityylin. Ja kun se on skorpionissa niin sieltä saattaa välillä tulla sellaisia painokkaita sivalluksia suuntaan taikka toiseen, jos jotkin näkemykset eivät kohtaa toisiaan? Sen ainakin olen pistänyt merkille, että merkurius-saturnus yhtymän omaavat henkilöt kykenevät viemään hyvinkin pitkiä ajatteluketjuja loppuun asti hyödyntäen voimakasta logiikantajuansa. Edellä mainittu huomio toteutuu ainakin erään tuntemani henkilön kohdalla, jolla kyseinen yhtymä on skorpionissa.   

Tavallaan näin on, ilmankos päädyn väittelemään pikemminkin astrofysiikasta kuin tv-sarjojen juonenkäänteistä. Oikeastaan esitän pinnallisempaa kuin olen, jottei kaikki pitäisi mua niin kuivana ja tylsänä tyyppinä kuin mitä tuosta Merkkarin yhtymästä voi päätellä. ::)


Otsikko: Vs: Astrologia ja huumorintaju
Kirjoitti: Ave^^ - 29.10.2012 12:35:38
Jotenkin olen kuitenkin olettanut, että jousimiehillä olisi mukana tietyissä määrin jonkinlainen moraalinen velvoite heidän huumorintajussaan vai olenko väärässä? Tarkoitan siis sitä, että tietyt asiat saattavat kirpaista heitä liian syvältä tai olla tabuja, joten niistä ei sitten saa puhua? Vaikea sanoa, kun ei oikeastaan itselläni ole hirveästi kokemusta jousimiehistä käytännön tasolla, muutakuin kuumerkistä ja he kyllä yleensä ovat olleet varsin liberaaleja kaiken huumorin osalta.

Olen ajatellut, että minussa kalapuoli on se, josta tuntuu pahalta jos vitsaillaan liian rankalla kädellä sillä tavalla, että se voi loukata jota kuta. Jousimiehellä minusta ei ole mitään tabuja, vaan kaikki kipeät aiheet puretaan mielummin huumorin kautta. Tämä siis oma kokemukseni. Jousimies kuitenkaan ei ole ilkeä, vaan ihan puhtaan rehellisellä tavalla haluaa saada siitä rankasta aiheesta huolimatta kaikille hyvän fiiliksen.  :)


Niin, mulla siis kuu kaloissa ja merkurius jousimiehessä  :aspect_con: :uranus: . Puujalkavitsit, fingerporityyppiset, sitten toisena semmonen frendit- tai sinkkuelämää- tyyppinen hyvä sanailu tai tilannekomiikka. Ja joku mainitsi californicationin, se on ihan O0. Oon mahdoton huonon läpän heittäjä tutussa porukassa, mutta vieraassa en oikein uskalla, kun en tiedä miten niihin suhtaudutaan, tai tiedän, että niitä ei ymmärretä.  ;) ;D
Se mulle silti on tärkeää, että en tykkää ilkeäsävytteisestä huumorista, jossa suoraan haukutaan toisia. En esimerkiksi voi ymmärtää sitä jenkeistä tullutta kulttuuria, että kaverille moikataan, että hei mitäs urpo jne.


Otsikko: Vs: Astrologia ja huumorintaju
Kirjoitti: ghede - 29.10.2012 18:49:56
Jotenkin olen kuitenkin olettanut, että jousimiehillä olisi mukana tietyissä määrin jonkinlainen moraalinen velvoite heidän huumorintajussaan vai olenko väärässä? Tarkoitan siis sitä, että tietyt asiat saattavat kirpaista heitä liian syvältä tai olla tabuja, joten niistä ei sitten saa puhua? Vaikea sanoa, kun ei oikeastaan itselläni ole hirveästi kokemusta jousimiehistä käytännön tasolla, muutakuin kuumerkistä ja he kyllä yleensä ovat olleet varsin liberaaleja kaiken huumorin osalta.

Olen ajatellut, että minussa kalapuoli on se, josta tuntuu pahalta jos vitsaillaan liian rankalla kädellä sillä tavalla, että se voi loukata jota kuta. Jousimiehellä minusta ei ole mitään tabuja, vaan kaikki kipeät aiheet puretaan mielummin huumorin kautta. Tämä siis oma kokemukseni. Jousimies kuitenkaan ei ole ilkeä, vaan ihan puhtaan rehellisellä tavalla haluaa saada siitä rankasta aiheesta huolimatta kaikille hyvän fiiliksen.  :)


Niin, mulla siis kuu kaloissa ja merkurius jousimiehessä  :aspect_con: :uranus: . Puujalkavitsit, fingerporityyppiset, sitten toisena semmonen frendit- tai sinkkuelämää- tyyppinen hyvä sanailu tai tilannekomiikka. Ja joku mainitsi californicationin, se on ihan O0. Oon mahdoton huonon läpän heittäjä tutussa porukassa, mutta vieraassa en oikein uskalla, kun en tiedä miten niihin suhtaudutaan, tai tiedän, että niitä ei ymmärretä.  ;) ;D
Se mulle silti on tärkeää, että en tykkää ilkeäsävytteisestä huumorista, jossa suoraan haukutaan toisia. En esimerkiksi voi ymmärtää sitä jenkeistä tullutta kulttuuria, että kaverille moikataan, että hei mitäs urpo jne.

Nyt kun tarkemmin aloin ajatella asiaa niin saatat Ave olla ihan oikeassa tuossa tulkinnassasi jousimiesten suhtautumisesta vaikeisiin aiheisiin ja huumorintajusta. Itse olen tämmöinen synkkä skorpioni, jolla on onneksi ilmava kuu kaksosissa ja lämminhenkinen askendentti leijonassa. Kalat ovat kyllä kokemukseni mukaan melko herkkänahkaista sakkia, mutta kuitenkin hyvällä tavalla. Molemmillahan merkeillä, sekä kaloilla että jousimiehellä, on sama hallitsijaplaneetta eli Jupiter, vaikka nykyisin se taitaa olla vain jousimiehellä. Tietysti pitää ottaa koko kartta huomioon ja itse kyllä teen välillä liian nopeita johtopäätöksiä näissäkin asioissa.


Otsikko: Vs: Astrologia ja huumorintaju
Kirjoitti: Ave^^ - 30.10.2012 13:17:35
Niin, onhan se kartta kokonaisuus, erilaisia värityksiä eri jousimiehilläkin siellä.  :)


Löytyiskö täältä muuten joku, joka vois selittää mulle mitä hauskaa siinä helmiä sioille -sarjakuvassa on? Ei oo tainnut tulla vastaan yhtäkään strippiä mistä oisin ees ymmärtänyt, että tässä on nyt joku hauska vitsi. Mun kartalla ei sitä näköjään ymmärretä.  ::)


Otsikko: Vs: Astrologia ja huumorintaju
Kirjoitti: Kuuhilda - 30.10.2012 13:31:16
Joo, en mäkään usein niitä tajua...Plutolla ja Saturnuksella merkkaria päähän?
Mutta siis monesti siellä on sellaista nauramista sille, jota ei sanota...eikä sille tietenkään myös naureta  ::)


Otsikko: Vs: Astrologia ja huumorintaju
Kirjoitti: Ave^^ - 30.10.2012 16:28:47
Kai siinä on siis jonkinlaista kannanottoa asioihin.
Muhun ei vain uppoa edes sellaisena.  ::)


Otsikko: Vs: Astrologia ja huumorintaju
Kirjoitti: Lizzy - 31.10.2012 11:13:41
Ave^^ tiivistikin aika hyvin tuon jousimies/kalat käsityksen huumorista, itsellänikin kun on juuri noita merkkejä.  :)

Puujalkavitsit on aina jousimiesten suosiossa ja ehkä vastamerkki kaksonen tekee erilaiset sanaleikit hauskoiksi. Allekirjoitan myös sen, että mitään tabuja ei ole ja parhaiden ystävien kanssa huumori voi olla joskus todella mustaa. Fingerpori ja Simpsonit on sarjakuvista mun suosikkeja. Ei tosin sanaleikkien vaan yhteiskunnallisen kannanoton takia. Olen vasta tajunnut miten hyvin vaikeitakin yhteiskunnallisia ja sosiaalisia aiheita voi käsitellä piirrettyjen avulla.

Kuu kalat on ainakin mun kohdalla hirveän helppo saada nauramaan. Kaikki vanhat jutut menee ihan täydestä kun en ole niitä kuullut. En tosin tiedä onko tämä lopulta kaloja vai jousimiestä.  ;D

Yksi heikko kohta huumorintajussani kyllä on, nimittäin nousu-ravun on äärimmäisen vaikea nauraa itselleen.  Itseironia, sitä kaipaisin kyllä enemmän.  :-[ Ehkä sitten ymmärtäisi jopa sellaisen amerikkalaistyylisen tervehdyksen...


Otsikko: Vs: Astrologia ja huumorintaju
Kirjoitti: marix - 09.11.2012 11:56:19
Mun mielikuvitus lentää jossain niin omassa maailmassaan, että mun lähimmät ystävätkään ei aina oikein jaksa ymmärtää. Eilen oli just tällanen päivä, kaveri sano, että "voitko kertoa sitten, kun puhut taas suomea" ja nikille taisi lähteä yksityisviesti, joka alkoi tyyliin "MUN MERKURIUS KARKAS" :D

Mä otan haltuun helpoimmin isot porukat, varsinkin vieraat, ne vaan aina nauraa mulle, kun pääsen vauhtiin :D Emminä tiiä mistä ne jutut kumpuaa, mun sisältä vissiin ;) Mut sen oon huomannu, että auringolla on säteensä pelissä tässä hommassa. Aina, kun sen paistaa (varsinkin sillon, kun on lunta maassa), niin mä sekoan.

Ja nyt on vielä joku kummallinen runokausi. Ärsyttää ku en keksi mikä rimmais punasten poskien kans, muuten olisin jo päivittäny jotain kryptistä mun facebook-statukseen.

Tilannekomiikka ja tarinat tilanteista on niitä parhaita juttuja. Nokkelat läpät uppoaa livenä ja tv-sarjoissa, oi että!  :smitten:


Otsikko: Vs: Astrologia ja huumorintaju
Kirjoitti: mc82 - 13.11.2012 10:46:03
Hehee, mitähän sitä omasta huumorintajusta voisi kertoa... Mulla on erittäin itseironinen huumorintaju, harrastan paljon inhorealismia ja verbaaliakrobatia on myös varsin hauskaa ;D  Samalla kertoessani jotain vitsejä mulla on tapana ottaa tilannekomiikka haltuun sekä teen huumoria itsestäni - en tykkää ladella muiden kustannuksella vitsejä :(  Olen sellainen ihminen, joka tullaan ehkä aina ja ikuisesti ottamaan lähes kokonaan huumorimielessä, mikä ei siis välttämättä esim. työuran etenemisen kannalta ole hyvä juttu... ::)

Itseironia, inhorealismi selittyvät varmaan tuolla Kaurisvaikutuksella ( :askendentti: :kauris: ). Tilannekomiikka ja yleinen häröily/hölötys lienee Jouskaristelliumin aiheuttamaa (henk.koht. planeetoista  :aurinko: :merkurius: :venus: :jousimies: ). Ja tuo oman itsensä nostaminen parrasvaloihin ja vitsien kertominen omasta itsestä on pakko olla  :kuu: :leijona: :n aiheuttamaa - mihis sitä huomion keskipisteessä viihtyvä Jellona harjastaan pääsee ;D


Otsikko: Vs: Astrologia ja huumorintaju
Kirjoitti: marix - 13.11.2012 15:35:19
Luulen mc82, että meillä vois olla hyvinkin hauskaa yhessä ;)


Otsikko: Vs: Astrologia ja huumorintaju
Kirjoitti: Taurgorius - 26.01.2022 11:33:46
Vanhaa aihetta ylös.

Minuun tuntuu uppoavan lopulta melko monenlainenkin huumori kun oikein alkaa miettiä, ja monenlaista vitsiä tulee itsekin väännettyä. Esiin voisi nostaa kaksi aika erilaista huumorinlaatua: sellainen surkuhupaisuus, tragikoomiset jutut, kun menee niin huonosti jo ettei voi kuin nauraa, sarkastinen musta huumori tai sitten sellainen hörskötys, juttujen ylivieminen, tilannekomiikka. Sellainen "muka-hauska", teennäinen ja lapsenomainen, jotenkin liian puhtoinen juttu taas ei uppoa yhtään.  ;D Ja paljon tulee naurettua itsellensä ja tilanteilleen - välillä tulee oltua sellainen sählä, jolle sattuu ja tapahtuu. Olen myös aika sanavalmis - pystyn vastaamaan kaikenlaisiin heittoihin terävästi ja "vitsihoksottimet" toimivat nopeasti tilanteissa.

Minulla on  :merkurius:  :harka: 2. huoneessa ja  :kuu: :neitsyt: 7. huoneessa. Tämän ajattelisin selittävän tuon ensimmäisen laadun. Ensimmäisessä huoneessani on :askendentti: :vesimies: lisäksi  :mars: :saturnus: :oinas: - voisiko näistä löytyä selitys tuolle sähläämiselle ja hörskötyspuolelle, joka tulee yhtä voimakkaana esiin? Lisäksi 3. huoneessa on  :kaksoset: kotonaan, mutta :venus::ssa.

Hauskinta tuntuu olevan :jousimies: :oinas: :neitsyt: painotteisten ihmisten kanssa.


Otsikko: Vs: Astrologia ja huumorintaju
Kirjoitti: Kuuhilda - 26.01.2022 12:31:24
Hyvä nosto!

Mä aloin miettiä, että mikähän asetelma se tekis ihmisestä vakavan ja tylsän?

Heti toki miettii että no  :saturnus: ristissä kaiken kanssa ja planeetat  :kauris: iisa poikittain, mutta aivan liian helppo ajatus, enkä usko että se edes menisi noin, ihanaa kuivaa ja terävää ...(hapankorppua)... huumoria tulisi tulokseksi tuollaisesta.

Sitten tietysti on eri asia, mikä on minun mielestäni tylsä, ja mikä sinun?

Mutta vois kai yleisesti aatella, että ihmisestä tekee tylsän vakavuus, vastuu ja velvollisuus,
mitään tekemättömyys ja hiljaisuus.

Mitä tälläisen ihmisen  :merkurius: tekisi? Mitä on käynyt mielikuvitukselle? Kuinka  :mars: toimii?
Onko siellä  kartalla :neitsyt: hommissa, ja  :saturnus: sen esimies?
Mistä tälläinen tylsimys nauttii? Nauttiiko mistään? Vai eikö se vaan pääse esiin? Miltä näyttäs 5 huone ja kuinka päin on  :venus:?
Ja ja ja...
Kysymyksiä vaan  ;D



Otsikko: Vs: Astrologia ja huumorintaju
Kirjoitti: Taurgorius - 26.01.2022 13:48:32
Tuo onkin mielenkiintoinen kysymys!

Sanoisin myös, että ratkaisevaa taitaa olla ainakin se, mitä kukin pitää tylsänä.

Tuo  :saturnus: :kauris: -keissi tulee itselläkin mieleen, kun puhutaan tylsästä. Toisaalta, voisiko ihminen olla huumorintajuton ja sitä kautta tylsä, jos ei ymmärrä vitsejä ja loukkaantuu kaikesta? Tässä tulee ensimmäisenä mieleen  :rapu: tai  :kalat: -vaikutus jossain muotoa. Ehkäpä ne yhdistettynä  :kauris: :saturnus: vaikutuksiin?


Otsikko: Vs: Astrologia ja huumorintaju
Kirjoitti: Kuuhilda - 26.01.2022 21:31:52
"Huumorintaju tarkoittaa huumoriin liittyviä yksilön luonteenpiirteitä tai yksilöllisiä ominaisuuksia. Huumorintajulle on esitetty monta erilaista määritelmää, kuten:

1. Älyllinen kyky (kyky luoda, ymmärtää, toistaa ja muistaa vitsejä)
2. Esteettinen herkkyys (huumorin arvostaminen ja siitä nauttiminen)
3. Tapa käyttäytyä (herkkänauruisuus, tapa kertoa usein vitsejä, huvittaa toisia, tai nauraa toisten vitseille)
4. Tunnepohjainen luonteenlaatu (kuten hilpeys)
5. Asenne (huvittunut suhtautuminen elämään, suopeus huumorille)
6. Selviytymis- tai puolustuskeino (vaikeuksiin suhtautuminen huumorilla)

Huumorintajuttomuus tai puutteellinen huumorintaju voivat vaikeuttaa muun muassa pari- ja ystävyyssuhteiden solmimista. Huumorintajuton ja vakavamielinen henkilö saattaa huomaamattaan rasittaa muita sosiaalisissa tilanteissa, jos hän esimerkiksi loukkaantuu vitsistä, jota hän ei ymmärrä. Tosikkomaisuuden ja huumorintajuttomuuden taustalla voi olla esimerkiksi masennus tai muut psyykkiset ongelmat, huono itsetunto tai neurologinen poikkeavuus, kuten Aspergerin oireyhtymä."

Tuollaista löysin.
Noita jos miettii astrologiaan, niin
älyllisestä tulee mieleen ilmamerkit ja   :oinas: koska pää,  :neitsyt: myös.
 :merkurius: ja   :pallas: ainakin,  :uranus: kai myös.  :saturnus: lie ennemmin viisas, kuin älykäs?

Esteettinen herkkyys,  :vaaka: ja  :venus:, :kalat: ja  :neptunus: myös?

Tapa käyttäytyä...noooo, ihan koko paletti. Mutta suluissa olevaan  :jousimies:,  :kaksoset: nyt ainakin,  :leijona: myös.

Tunnepohjainen luonteenlaatu?
Öh.  :rapu: tai  :kalat: mutta ei kyllä ekana tule mieleen hilpeä.
 :kaksoset: ja  :jousimies: ovat hilpeitä. Hmmm.


Asenne. No, positiivinen asenne on ainakin  :jousimies: vaikutteisilla.  :leijona: lie jonkinlainen  ilon kantaja?
 Persoonalliset planeetat ja  :askendentti:


Selviytymis ja puolustuskeino... :kuu: ja  :mars:?
Tälläisellä henkilöllä varmasti sitten jossain  :leijona:  :oinas:,  :kaksoset: tai  :jousimies:?

Itse huomaan käyttäväni kyllä sarkasmia ja sen väristä ajatusmaailmaa puolustuksena vielä useammin kuin kepeämpää huumoria.

Jännä että ei puhuta mielikuvituksesta tässä. Vaikka älystä kylläkin.

Ja oisko DC:llä merkittävä vaikutus? Huumorissa tärkeä osa on sen toisten kanssa kokeminen kuitenkin.





Otsikko: Vs: Astrologia ja huumorintaju
Kirjoitti: Eileithyia - 10.02.2022 19:10:31
"Huumorintaju tarkoittaa huumoriin liittyviä yksilön luonteenpiirteitä tai yksilöllisiä ominaisuuksia. Huumorintajulle on esitetty monta erilaista määritelmää, kuten:

1. Älyllinen kyky (kyky luoda, ymmärtää, toistaa ja muistaa vitsejä)
2. Esteettinen herkkyys (huumorin arvostaminen ja siitä nauttiminen)
3. Tapa käyttäytyä (herkkänauruisuus, tapa kertoa usein vitsejä, huvittaa toisia, tai nauraa toisten vitseille)
4. Tunnepohjainen luonteenlaatu (kuten hilpeys)
5. Asenne (huvittunut suhtautuminen elämään, suopeus huumorille)
6. Selviytymis- tai puolustuskeino (vaikeuksiin suhtautuminen huumorilla)

Huumorintajuttomuus tai puutteellinen huumorintaju voivat vaikeuttaa muun muassa pari- ja ystävyyssuhteiden solmimista. Huumorintajuton ja vakavamielinen henkilö saattaa huomaamattaan rasittaa muita sosiaalisissa tilanteissa, jos hän esimerkiksi loukkaantuu vitsistä, jota hän ei ymmärrä. Tosikkomaisuuden ja huumorintajuttomuuden taustalla voi olla esimerkiksi masennus tai muut psyykkiset ongelmat, huono itsetunto tai neurologinen poikkeavuus, kuten Aspergerin oireyhtymä."


Toisaalta kaikilta löytyy jonkin sortin huumorintajua. Jotkut ihmiset eivät ole sosiaalisia kuin harvojen kanssa, joiden kanssa oikeasti klikkaa ja sinällään se voi olla autenttisuutta. Se voi vaikuttaa toisita mielensäpahoittajalta tai ylimielisyydeltä, mutta todellisuudessa sellainen henkilö voi olla vain herkkä.

Olen joustava jousku lopulta, mulla kuitenkin  :kauris: :saturnus: aspektoi lähes kaikkea kartalla- harmonisesti tosin mutta silti. Mä oon kyllä toisaalta vakava ja suorituskeskeinne  eikä mulla ole juuri kärsivällisyyttä turhaan löpöttelyyn. Mistä tullaankin seuraavan aiheeseen. Ihmiset ymmärtävät luonnostaan monia huumorin ilmaisumuotoja, mutta ainoa asia jota en jaksa on juurikin tuollainen löpöttely, että kaikki sanotaan vitsikkäästi tai nenäkkäästi. Etää se on niin kuin aina päällä. En myöskään siedä "hauskoja" juttuja missä sattuu tai missä katsotaan toista ihmistä alakanttiin.

Itse nauran ihmisten tunteenpurkauksille, aivoituksille ja toiminnalle. Katson kaikkea vähän niin kuin ulkopuolelta, tavallaan kuin vanhemmat lasta. Hyväksyn helposti "tyhmyyden" tai muutkin puolet jotka ihmiset pitävät yleensä pois sosiaalisesta kontekstista. No mä haenkin ylipopistoon lukemaan psykologiaa. :D