Otsikko: Solar Arc - elämän merkkivuosien kartoittaja Kirjoitti: May - 09.07.2009 15:44:56 SOLAR ARC - ELÄMÄN MERKKIVUOSIEN KARTOITTAJA Solar Arc eli Aurinkokaari-menetelmä on monille valitettavan tuntematon menetelmä. Se on sääli, sillä sen lisäksi, että Solar Arc on yksi vanhimmista ns. ennustavan astrologian menetelmistä, olen myös omissa tutkiskeluissani havainnut sen erittäin toimivaksi menetelmäksi - usein suorastaan hämmästyttävän toimivaksi. Solar Arc -menetelmä on äärimmäisen helppo ja elämän tärkeimmät vuodet pystyy laskemaan helposti myös silmämääräisesti, ilman tietokoneohjelmia. Laskemaan pystyy tietenkin niin taakse- kuin eteenpäinkin elämässä. Siksi Solar Arc -menetelmään tutustuminen kannattaakin aloittaa omasta menneisyydestä. Vasta kun periaate on otettu haltuun jo tapahtuneiden merkkivuosien avulla, on aika luodata edessä olevia, elämän merkittäviä vedenjakajavuosia. SOLAR ARCIN PERIAATTEET Solar Arc on edistetty kartta siinä missä progressiivinenkin kartta. Erona on vain se, että kun progressiivisessa kartassa yksi eletty ikävuosi vastaa yhtä päivää, Solar Arcissa jokainen syntymäkartan planeetta edistyy noin asteen vuodessa. Eli ollessasi esimerkiksi 25-vuotias, jokainen syntymäkarttasi planeetta on kulkenut 25 asteen etäisyydelle syntymäkartan sijainnistaan. Tärkeimpiä vuosia elämässä ovat ne ajankohdat, jolloin jokin Solar Arc-kartan planeetta on saavuttanut yhtymän, neliön, puoli- tai puolitoistaneliön tai opposition johonkin syntymäkartan planeettaan nähden. Osumia ei riitä joka vuodelle, mutta kun osuma tulee, silloin myös yleensä tapahtuu. Erityisen tärkeäksi nousevat ne vuodet, jolloin jokin Solar Arc -kartan planeetta osuu syntymäkartan jollekin neljästä akselista. Neljännen ja kymmenennen huoneen alkavia MC-IC -akseleita ja ensimmäisen ja seitsemännen huoneen alkavia Asc-DC -akseleita kun pidetään kartan kaikkein tärkeimpinä ja osumaherkimpinä kohtina. Jotkut astrologit huomioivat myös Solar Arc -planeettojen saapumisen syntymäkartan muiden huoneiden kärjille. Solar Arcin helppous ja viehättävyys on siinä, että voit laskea elämän merkkivuosia myös helposti ilman tietokoneohjelmiakin. Jos syntymäkartalla jokin planeetta on suhteellisen lähellä esim. syntymäkartan akselia, laske montako astetta niiden väli on. Astemäärä kertoo suoraan sen iän, jolloin merkittäviä tapahtumia on erittäin todennäköisesti edessä. Tapahtuman teemoja voit ennakoida kohtaavien planeettojen tai eläinradan merkkien symboliikkaa tulkiten. Tai jos vaikkapa Jupiter on syntymäkartalla 15 astetta Kaurista ja Aurinko 20 astetta Vesimiestä, Solar Arcissa Jupiter saavuttaa syntymäkartan Auringon ollessasi 35 vuoden ikäinen. Laskiessasi muista, että jokainen eläinradan merkki on 30 asteen kokoinen. Solar Arc -kartan kulmia syntymäkartan planeettoihin verratessa tulkinta onnistuu samoilla periaatteilla kuin muitakin menetelmiä käytettäessä. Planeettojen symboliikka on täsmälleen sama, oli menetelmä mikä tahansa. Samoin planeetat aspektissa toisiinsa merkitsevät samaa jokaisessa tekniikassa. Siten en lähde tässä luettelemaan tarkkoja tulkintoja. Ne löydät lähes mistä tahansa astrologisesta kirjasta. Kosmobiologinen oppisuunta käyttää tulkinnassa myös keskipisteitä, mutta itse en ole itse perehtynyt keskipisteisiin kovinkaan paljon. Keskipisteisiin tutustuminen on vielä toistaiseksi lukemattomien kirjojen kasassa odottamassa omaa vuoroaan. Jokaisella kartalla Auringon ja Kuun keskipiste on kuitenkin sen verran tärkeä kohta mitä tahansa menetelmää käytettäessä, että myös Solar Arc -menetelmän osumia kannattaa tarkkailla ainakin tuohon pisteeseen. POIKKEUS VAHVISTAA SÄÄNNÖN Yksi poikkeus Solar Arcin muutoin perin selkeässä ja yksinkertaisessa laskutavassa kuitenkin on. Jos olet syntynyt maaliskuun ja syyskuun välisenä aikana, teknisistä syistä 30 ikävuoden jälkeen SA laskelmaan on lisättävä yksi ylimääräinen vuosi (ja siis 15-vuotiaana jo puolisen vuotta). Eli esim. jos Jupiterin ja Auringon väli on 30 astetta, mutta olet syntynyt talvella, tarkka yhtymä tulee vasta 31 vuoden iässä. 60 ikävuoden jälkeen heitto on kaksi vuotta. Jos muistisääntö tuntuu työläältä, esim. Astro.comista saat tehtyä syntymätietosi syöttämällä Solar Arc -kartan haluamallesi ajankohdalle. Tietokoneohjelma laskee niin kesällä kuin talvellakin syntyneen Solar Arc -kartan automaattisesti oikein. AJOITUKSET Jokainen Solar Arc -kuvio on voimassa noin vuoden kerrallaan. Aivan erityisen merkittäviksi nousevat elämänhistoriassa vuodet, jolloin kartalla on useita Solar Arc -osumia samaan aikaan. Lisäksi noin puoli vuotta ennen tarkkaa osumaa on aina intensiivisempää aikaa kuin se puolivuotinen, jolloin Solar Arc -planeetta hiljalleen loittonee kohteestaan. Yritettäessä ajoittaa vuoden kestävän kuvion ilmenemistä tarkemmin, kannattaa katsoa vaikkapa, miten transiitit osuvat kartalle. Ne voivat toimia Solar Arc -kuvion laukaisijoina. Myöskin noin 2 astetta kuukaudessa eteenpäin kulkeva progressiivinen Kuu on kartoilla usein aktiivisena tapahtumahetkellä. EI VARSINAISTA ENNUSTAMISTA Varsinaista ennustamistahan ei Solar Arc ole kuten ei muukaan astrologia. Konkreettisia tapahtumia konkreettisine henkilöineen on turha kartalta etsiä, sillä onhan meillä toki myös valinnan mahdollisuus ja oma tahto. Siinä missä kosmiset aikakaudet heittävät eteemme erityyppisiä näyttämöitä, voimme silti valita näytelmän juonen ja näyttelijät sekä myös sen, käännämmekö estradilla meneillään olevan näytelmämme draamaksi vai komediaksi. Vaikka kosmiset kuviot siis näyttäisivätkin kohdallemme "kerran elämässä" -rakkautta, kartalta ei pysty selvittämään, alkaako sydämemme sykkiä tumma- vai vaaleahiuksiselle ja saapuuko hän elämäämme oopperan lämpiössä vai huoltiksen baarissa. Solar Arc -menetelmäkin pystyy siis vain kartoittamaan, millaisia ns. kosmisia ajan laatuja meille on tulossa. Se on kuin kosminen säätiedotus. Jos tiedämme myrskyn olevan tulossa, emme voi muuttaa säätä, mutta voimme varautua siihen asianmukaisella varustuksella. KIRJALLISUUTTA Jos tuntuu, että haluat tietää Solar Arcista enemmän ja intoa itseopiskeluun riittää, suositeltavaa lukemista ovat mm. Noel Tylin Solar Arcs - Astrology´s Most Successful Predictive System ja Reinhold Ebertinin The Combination of Stellar Influences. Antoisia lukuhetkiä ja tutkimusmatkoja oman kartan parissa! - Heli - www.kuutarha.fi Otsikko: Vs: Solar Arc - elämän merkkivuosien kartoittaja Kirjoitti: May - 13.07.2009 14:28:37 Hei Evea,
mukavaa, jos olet kokenut juttuni mielenkiintoiseksi :) Kirjoittelin sen jo aiemmin Kuutarhan puolelle, mutta ajattelin sittemmin laittaa sen myös tänne näkyville. Olisi mukavaa, jos yhä useampi havahtuisi huomaamaan SA-menetelmän helppouden ja toimivuuden. Omia elämän merkkivuosia katsellessa menetelmä toimii melkeinpä pomminvarmasti. Niin selkeästi mm. läheisten kuolemat, lasten syntymät, rakastumiset jne.. systeemillä näkyvät. Ja koska osumia ei tule läheskään joka vuodelle, sitä merkityksellisempiä osumat silloin ovat. Orbina käytetään käsittääkseni vain yhtä astetta. Eli tapahtumat alkavat tiivistyä silloin, kun aspekti on noin 30 minuuttia ennen tarkkaa osumaa. Tarkan osuman jälkeiset 30 minuuttia (käytännössä siis puoli vuotta) ovat enemmänkin uuden tilanteen sulattelua ja työstämistä. Eli sinunkin kohdallasi SA Kuun sekstiili Jupiteriin olisi vasta edessäpäin. Kuulostaa muuten todella mukavalta kuviolta. :) Useat kirjat korostavat, että Solar Arcissa toimisivat vain ns. haastavat aspektit; yhtymä, oppositio, neliö, puoli- ja puolitoistaneliö. Olen kuitenkin oman karttani avulla huomannut saman kuin sinäkin; myös kolmiot ja sekstiilit toimivat. Mm. tällä hetkellä tarkkana on SA Venuksen tarkka kolmio natal-Kuuhun, ja se kyllä tuntuu elämässä selkeästi. 8) Alkamassa on myös SA Jupiterin yhtymä Auringolle. Pari vuotta sitten, kun SA Jupiter oli natal-MC:llä, perustin Kuutarhan.... Omalla kohdallani Solar Arciin tutustuminen on vienyt pikkusormen lisäksi vähintäänkin koko käden enkä enää juurikaan tee karttoja tsekkaamatta myös kulloisiakin SA-kuvioita. Minusta ne ovat usein transiittejakin tarkempia. Otsikko: Vs: Solar Arc - elämän merkkivuosien kartoittaja Kirjoitti: kimo - 13.07.2009 18:18:09 Hei May ja kiitos varsin hyvästä tietopaketista!
Menetelmä on todellakin helppo ja se avaa taas ihan uusia näkökulmia menneeseen ja tulevaankin. Minulla huomattavin kohta tällä hetkellä on :uranus: vajaan asteen päässä :askendentti: :sta, mielenkiinnolla odotan mitä tuo tullessaan (lihomista :o ), ehkä vuoden kuluttua tiedän tarkemmin! Toinen mielestäni merkittävä kohta: :keskitaivas: on natalin :aurinko: ja :kuu: : keskipisteessä, toivon sen tuovan säpinää työelämään. Kiitos vielä uusista ajatuksista! Otsikko: Vs: Solar Arc - elämän merkkivuosien kartoittaja Kirjoitti: May - 14.07.2009 10:25:05 Minulla huomattavin kohta tällä hetkellä on :uranus: vajaan asteen päässä :askendentti: :sta, mielenkiinnolla odotan mitä tuo tullessaan (lihomista :o ), ehkä vuoden kuluttua tiedän tarkemmin! Uranus ei onneksi taida viitata niinkään painon lisääntymiseen kuin vaikkapa Jupiter. Mutta jospa ulkonäkösi muuttuu radikaalisti jollain muulla tavalla... Hankit vaikkapa muutaman tatskan ja rastaletit? :) Ebertin kuvailee muuten Uranuksen ja Ascendentin kontaktia näin: + omaperäisyys, nopeus, viehtymys muutokseen ja vaihteluun, kekseliäisyys, yhteydet teknologiaan ja teollisuuteen - levottomuus, nopea kyllästyminen, hermostuneisuus, ärtyneisyys Luin myös jostain juuri muutama päivä sitten, että kun SA Uranus oli Ascendentilla, astrologia oli lyönyt vahvasti itsensä lävitse kirjoittajan elämässä... Toinen mielestäni merkittävä kohta: :keskitaivas: on natalin :aurinko: ja :kuu: : keskipisteessä, toivon sen tuovan säpinää työelämään. Tästä Ebertin sanoo: harmoninen sielunelämä, huomio ystäviin ja avioliittoon, täyttymys Toki kuvion kaiken järjen mukaan olettaisi avittavan myös juuri niitä toivomiasi työasioita. Otsikko: Vs: Solar Arc - elämän merkkivuosien kartoittaja Kirjoitti: Posti - 14.07.2009 13:22:54 Kiitos May tästä tietopaketista. Olen muutenkin alkutekijöissä näiden karttojen kanssa, mutta tämä puoli on ollut ihan tuntematon alue. Tästä on hyvä lähteä tutkailemaan. :)
Ihan ekaksi pitää varmaan tarkistaa sellainen juttu, että kun kävin astro.com:ssa etsimässä karttaa, niin siellä on vain Solar return eli onko se sama asia? Se vaan näytti ihan hullulta, koska auringot olivat sekä natalilla että solarilla ihan samassa pisteessä. Luulin, että myös aukku olisi liikkunut Solarilla? Ei siis taida olla samasta asiasta kyse? Taidan olla ihan pihalla tässä asiassa. :-\ Otsikko: Vs: Solar Arc - elämän merkkivuosien kartoittaja Kirjoitti: Norna - 14.07.2009 13:28:34 Solar return on auringonpaluukartta, yksittäistä solar arc-karttaa siellä (astro.com) ei ole, mutta yhteiskartta löytyy missä on transiitit, proget ja arcit samassa. Sen pdf. tiedostosta näkee sitten millaisia kontakteja Solar arc-sijainnit tekevät nataalikarttaan.
Otsikko: Vs: Solar Arc - elämän merkkivuosien kartoittaja Kirjoitti: Esmiralda - 14.07.2009 13:31:42 Kiitos May!
Minäkin aion perehtyä tuohon lähemmin. Tätä systeemiähän Pentti Tuononen (kosmobiologi) käyttää myös katsoessaan karttoja. :smitten: Otsikko: Vs: Solar Arc - elämän merkkivuosien kartoittaja Kirjoitti: Louise - 14.07.2009 17:47:16 Kiinnostavaa...Kävin asiasta innostuneena katsomassa oman SA -kartan ja kävi ilmi että jupiter tekee juuri parhaillaan yhtymää IC:lle. Lisäksi SA :askendentti: :aspect_squ: :aurinko: ja vielä :uranus: :aspect_tri: :aurinko: (nämä 0 ast). Ymmärtääkseni tuo jupiterin yhtymä on huomionarvoinen, vai kuinka?
Otsikko: Vs: Solar Arc - elämän merkkivuosien kartoittaja Kirjoitti: Lilli - 14.07.2009 20:11:27 Suuret kiitokset, May, tästä tietopaketista. :)
Kävinpä kurkkaamassa omatkin kuviot, ja tällä hetkellä ei ole tuon 30' sisällä muita osumia kuin SA Pluton kolmio Venukselle ja MC:lle.. ja minä kun luulin, että vähän aikaa saisin edes olla Plutolta rauhassa. No tämän vuoden puoli on kyllä ollut merkittävä, uusi parisuhde, johon liittyy kyllä jossain määrin Pluto-teemoja sekä astrologian muuttuminen työksi. Otsikko: Vs: Solar Arc - elämän merkkivuosien kartoittaja Kirjoitti: Rohana - 14.07.2009 20:51:51 Tulkitaanko sitä taulukkoa niin että kun minulla oli siinä esim. Ac (s) :aspect_squ:0 astetta 41 s :kuu: nat, se on merkittävä mutta sitten taas Ac (s) Q 0 astetta 05 s :venus: nat ei ole merkittävä? Jos 30 astetta on rajana?
Hitsi nämä on maallikolle vaikeita tulkintoja, eikö joku vois tehdä tulkintaa pienestä rahallisesta korvauksesta??? :D Otsikko: Vs: Solar Arc - elämän merkkivuosien kartoittaja Kirjoitti: Posti - 14.07.2009 20:58:57 Nyt löytyi kartta. Näin äkkiseltään ei vielä sattunut silmään muuta kuin :neptunus: :aspect_con: :mars:. Pitää tutkailla tarkemmin, kun mulla ei vielä hahmotu nuo aspektit kovin nopeesti. Saattaa sieltä löytyä joku vielä, kunhan saan kulmat kuntoon. :)
Otsikko: Vs: Solar Arc - elämän merkkivuosien kartoittaja Kirjoitti: K-NRJ - 14.07.2009 21:06:07 Kiitos May;
Tämä on ehdottomasti paras tapa tulkita tulevaisuutta. Jos joku kysyy miltä maailma näyttää jatkossa niin minä katson aina ensimmäiseksi Solar Arc:it, samalla proget ja sitten transut ja AP:t. Mielenkiintoiseksi asian tekee se, että todellakin vain kovat aspektit sallitaan ja samalla myös esim. 45 aste on varsin merkittävä. Samoin kovat aspektit keskipisteisiin ovat merkittäviä. Itselläni on jotain mitä odottaa, kun muutaman vuoden päästä tulee tarkka SA :aurinko: :aspect_con: :venus:; samaan aikaan SA :venus: :aspect_squ: :aurinko: ja hieman ennen sitä proge :kuu: :aspect_con: :venus:. Tuostahan voisi päätellä että saan voittoja / ansioita kauneuden / luovuuden saralla mutta kun samaan syssyyn tulee SA :chiron: :aspect_squ: :keskitaivas: ja samaan aikaan proge :keskitaivas: lähestyy :chiron::ia niin mitähän lopputulos voisi olla? Otsikko: Vs: Solar Arc - elämän merkkivuosien kartoittaja Kirjoitti: Posti - 14.07.2009 21:42:48 Nyt näyttää siltä. että kolmen vuoden päästä SA :kuu: on yhtymässä :askendentti::iin ja SA :aurinko: oppositiossa :keskitaivas::een. Tarkoittanee jotain, kun kerran silloin tulee myös maailmanloppu. ;D
Nyt on SA :merkurius: :aspect_con: :chiron: SA :jupiter: :aspect_squ: :venus: SA :pluto: :aspect_squ: :saturnus: SA :merkurius: :aspect_opp: :uranus: Enpäs löydä tällä erää muuta, mutta tarkistellaan toisella kertaa. Etsin tällä kertaa vain noita yhtymiä, oppositioita ja neliöitä. 45 asteen kulma on jo vähän hankalampi hahmotettava. Nyt pitää yrittää keksiä mitä nuo löydökset sitten voisivat merkitä. :o Otsikko: Vs: Solar Arc - elämän merkkivuosien kartoittaja Kirjoitti: kimo - 25.07.2009 14:53:11 Tutkailin tuossa yhtä karttaa ja huomasin että hänellä on kaikki SA planeetat 30 asteen kulmassa ( :aspect_ssx: ?) saman planeetan syntymäkartan sijaintiin.
Hain sitten omalta kartaltani tuon tarkan päivän, se on ollut reilu puoli vuotta ennen 30 vuotis syntymäpäivää. Onko tuollainen kohta merkittävä ja onko muita samantapaisia astelukuja? Itse en tarkalleen muista tuon ajan tapahtumia, uudessa työssä ainakin harjoittelin... Otsikko: Vs: Solar Arc - elämän merkkivuosien kartoittaja Kirjoitti: helinä - 24.11.2009 13:24:57 Kiinnostavaa...Kävin asiasta innostuneena katsomassa oman SA -kartan ja kävi ilmi että jupiter tekee juuri parhaillaan yhtymää IC:lle. Lisäksi SA :askendentti: :aspect_squ: :aurinko: ja vielä :uranus: :aspect_tri: :aurinko: (nämä 0 ast). Ymmärtääkseni tuo jupiterin yhtymä on huomionarvoinen, vai kuinka? Katsoin nyt jälkikäteen mitä teemat oli mulle tuoneet. Kun Solar Arc :jupiter: oli IC:llä, olin Burn Out lomalla. (Lue: :jupiter: :aspect_opp: :keskitaivas: ) Tärkeä paussi näin myöhemmin ajatellen. Pyörähti jo kesällä Solar Arc :mars: :aspect_opp: radix :pluto: huone 12, jonka myötä menetin työpaikan. - Ilmeisesti tasapainoni vielä hakusissa... ainakin pomoni kanssa. Odottelen Solar Arc :mars: :aspect_con: DC (eli luenko: :mars: :aspect_opp: :askendentti:). Tarkoittaako se sitä, että muiden elämässä tapahtuu enemmän kuin omassa?? Kysymys. :idiot2: Mietittyäni asioita muokkasin tätä viestiäni. Täytyy muuten myöntää, että noiden positiivisten asteiden tarkastelu tekee myös hyvää... näkee helpommin "sylttytehtaalle". Mm. Burn Outin aikoihin kulki SA laskevakuunsolmu :neitsyt: 12 :aspect_sex: / SA :kuunsolmu: :kalat: 6 :aspect_tri: radix :aurinko: :lle huoneeseen 10. Ts. Oli aika tehdä työelämä inventaariota. Erityisesti :kuunsolmu: -akselin liikehdinnät näyttää mielenkiintoisilta, koska näihin taitaa liittyä jonkin asteista omaa valintaa / suurempia kohtalon oikkuja. Otsikko: Vs: Solar Arc - elämän merkkivuosien kartoittaja Kirjoitti: taiska - 03.01.2010 13:27:28 Minäkin tutkailin karttaa ja merkittävimpiä osumia taitaa olla SA :jupiter: :vesimies:huone 5 :aspect_con:NA :mars:, SA:uranus: :vaaka:huone 1 puolitoistaneliö NA :mars: ja SA :pluto: :vaaka:huone 3 puolitoistaneliö NA :venus:.....hmmmSA :merkurius: :harka:huone 9 tekee puolitoistaneliön NA Vertexille.
Ja vielä SA :aurinko: :harka:huone 10 tekee kvintiilin NA :venus: ja SA :venus: :oinas:tekee puolineliön NA :merkurius: Osumia on aika paljon, mutta suurin osa osumista kohdistuu asteroideille ja osa niistä on ihan outoja. SA AC tekee neliön NA Vestalle ja SA MC tekee neliön NA Pholukselle. Jos jollakin on ideoita mitä nämä voisivat merkitä, niin otan kiitollisena ajatuksia vastaan. Täytän tänä vuonna 50 vuotta ja muutoksia elämässä on pakko tapahtua ::). Tarvitsen uutta piristävää elämään :smitten:. Vuosilukuni tälle vuodelle on 10 eli eikös se ole Kohtalon vuosi ;)? Otsikko: Vs: Solar Arc - elämän merkkivuosien kartoittaja Kirjoitti: helinä - 03.01.2010 21:46:02 Minäkin tutkailin karttaa ja merkittävimpiä osumia taitaa olla SA :jupiter: :vesimies: huone 5 :aspect_con: NA :mars: , SA :uranus: :vaaka: huone 1 ... Hei Aloittelijana katsoisin ensin tuota tärkeintä osumaa tarkimmiten. Siitä se homma pitäisi lähteä aukeamaan, eli :vesimies: ja sen hallitsija :uranus: näyttävät olevan suuressa roolissa. Vesimies lähtee laajentumaan :jupiter: ? Jos :uranus: liittyy jotenkin :vaaka: -merkkiin se puolustaa että kyse on ihmissuhteista. Uranus ja huone 5 ei yleensä tosin viittaa niihin kaikkista pitkäikäisimpiin tai aina edes vakavimpiin aiheisiin... Mutta itsehän sen tietää parhaiten. Tuo Jupiter voi tuoda tähän henkisyyttä enemmänkin ja muuttaa koko pakan!! Ja Vaaka viittaa minusta myös korkeimpiin ihmissuhteisiin uranuksen kanssa, eli yleisönä voisi olla ihmisyys itse tai itse maailman kansalainen - ei kukaan yksittäinen "olio". Ihmissuhteet toisin voisi käydä kaiketi jonkin asteista "nuorennusleikkausta". 50-Viillitys! tai jotain. Suuret juhlat tekisi mieli järjestää?? - ja uusia tuttuja tulee sitä kautta. Itse olen nousumerkiltäni :uranus: ja ehkä siksi sillä on ollut aina mulle suuri vaikutus. Olen huomanut että jo pelkkä :uranus: transiitti kertoo "missä huoneessa" tuuletus kulloinkin käy. Tarkasta varulta tämä (uranuksen transiitin sijainti syntymäkartalla) , kun :vesimies: teemat on nyt todella vahvoilla. Nyt :uranus: transiitit tekevät pian merkin vaihdosta :kalat: -> :oinas: , että osuu tämäkin sinulle sitten tähän samaan syssyyn... Saat siis valita paljonkin miten tätä Uranusta haluat ilmentää. Jostain "haaveesta" :neptunus: tulee todennköisesti "toimintaa" :mars: ! Näkymättä se tusikin jää kuitenkaan. (Tähän tekisi mieleni vielä lisätä että sitä saa mitä toivoo!) Alkoholin tms. kanssa olisi varovainen - mars voi tehdä autokolareita... kun vedät kuitenkin huone 7 :oinas: hurjastelija ihmisiä puoleesi. Itse yritän löytää vähemmän radikaaleja tapoja ilmentää tätä Uranus veijaria. Sanotaan että tekniikka, astrologia ja ehkä ns. nörttiystävät voisi olla parhaita puolia mitä olen löytänyt. Mitä näistä tykkäät? Otsikko: Vs: Solar Arc - elämän merkkivuosien kartoittaja Kirjoitti: taiska - 03.01.2010 23:31:33 Kiitos Helinä :)! Ihan hyviä mietteitä sinulla.
50-villitystä sanan varsinaisessa merkityksessä ei taida tulla sillä olen aivan liian omissa oloissani viihtyvä tyyppi ja juhliakaan en halua enkä aio järjestää ;). Ihmissuhteissa varmasti tulee muutoksia ainakin siten, että olen jo kauan aikaa tietoisesti jotenkin loitontunut paljon entisistä ihmissuhteista. Jotenkin ne vain eivät enää tuo "kiinnostavaa" uutta vaan vain sitovat hirveästi ja rajoittavat elämää ::). Etsin aina jotain uutta kiinnostavaa tekemistä tai tutkittavaa johon saan katseeni ja mielenkiintoni kohdistaa ja yleensä näiden kautta tulee uusia tuttavuuksiakin aina. Voisi siis liittyä siihen ! Minulla kun aina on ollut ja tulee ilmeisesti olemaan tämä pohjaton vapauden kaipuu asiassa kuin asiassa. Itse asiassa suunnittelen yhden unelmani toteuttamista tosissaan tänä vuonna joten toimintaa sen takia tulee ja aina on puuttunut vain rohkeutta, mutta nyt tuntuu sitäkin löytyvän, kun tarpeeksi on alkanut kypsyttämään se ettei uutta muuten tule. Vierellä kun on vielä ideaali Vesimies, niin on innolla itsekin mukana suunnitelmissa :). Tänä vuonna vietämme 30-vuotis hääpäivää joten sekin vielä . Tein transiittilistan astro comissa ja siellä oli kyllä uranukselle vaikka mitä transiitteja :o! Sen mukaan Uranus olisi Kaloissa huoneessa 9 ?Listaan nyt vain aikas tarkat orbiltaan: :uranus:bq :uranus:, :uranus:puolitoistaneliö :neptunus: , :uranus: :aspect_opp: :kuunsolmu: , :uranus: puolitoistaneliö :askendentti: ja :uranus: :aspect_con: :keskitaivas: SA :chiron: :oinas: huone 8 muuten tekee puolitoistaneliön NA :pluto: Se jäi edellisestä kirjoituksestani uupumaan, kun niitä tärkeimpiä listasin. Otsikko: Vs: Solar Arc - elämän merkkivuosien kartoittaja Kirjoitti: May - 05.01.2010 00:54:15 Tutkailin tuossa yhtä karttaa ja huomasin että hänellä on kaikki SA planeetat 30 asteen kulmassa ( :aspect_ssx: ?) saman planeetan syntymäkartan sijaintiin. Hain sitten omalta kartaltani tuon tarkan päivän, se on ollut reilu puoli vuotta ennen 30 vuotis syntymäpäivää. Onko tuollainen kohta merkittävä ja onko muita samantapaisia astelukuja? Itse en tarkalleen muista tuon ajan tapahtumia, uudessa työssä ainakin harjoittelin... Heips, varmaan kaikille jo selvää, että hämäläisiä ollaan... Tämä vastaus tulee nimittäin melkein puoli vuotta Kimon viestin kirjoittamisen jälkeen.. Kuutarhan kiiruut vaatineet osansa... Kimo, kun SA:ssa jokainen syntymäkartan planeetta kulkee asteen vuodessa, jokaisella kolmikymppisellä planeetat ovat siis edenneet 30 astetta ja ovat siis 30 asteen kulmassa syntymäkartan sijaintiinsa. Samoin 45 vuotiaana jokainen planeetta tekee puolineliön syntymäkarttansa sijaintiin, 60 vuotiaana sekstiilin jne.... Mutta, vaikka tietyt kuviot ovatkin kaikilla samat tietyssä iässä, saattaahan silti olla, että SA vahvistaa juuri tuolloin aivan erityisesti syntymäkartan teemoja, kuka tietää.... Mukavaa, että moni on innostunut kokeilemaan Solar Arcia... Itse alan pitää sitä jo melkoisen pomminvarmana systeeminä... Mutta, kuten astrologian luonteeseen kuuluu, koskaanhan ei voi tarkasti tietää, mitä tulee tapahtumaan... Ainoastaan sen, koska tapahtuu... Kommentoin vielä lisää jossain vaiheessa teidän muidenkin mielenkiintoisia kokemuksia, nyt nukkumatti huutelee omaansa... :) Otsikko: Vs: Solar Arc - elämän merkkivuosien kartoittaja Kirjoitti: Artemis - 05.01.2010 10:35:02 Voiko jossain tehdä tuollaisen solar arc kartan vai tartteeko laskea itse?
Otsikko: Vs: Solar Arc - elämän merkkivuosien kartoittaja Kirjoitti: May - 05.01.2010 14:38:53 Voiko jossain tehdä tuollaisen solar arc kartan vai tartteeko laskea itse? Astro.comissa onnistuu yhtä helposti kuin mikä muu tahansa karttakin. Sen jälkeen kannattaa ottaa kaksoiskartta niin, että syntymäkartta on keskellä ja Solar Arc ulkopuolella ja verrata asteentarkkoja osumia... (yhtymä, oppositiot, neliöt, puoli- ja puolitoistaneliöt). Helppoa kuin heinänteko! ;) Otsikko: Vs: Solar Arc - elämän merkkivuosien kartoittaja Kirjoitti: ivir - 06.01.2010 00:07:08 Mitähän mahtaisi tarkoittaa solar arc -auringon puolineliö nataali-mc:lle? Mulle ei oikein avaudu tuon puolineliön symboliikka, onko se siis vähän hankala transiitti niinkuin neliökin? :o
Tämä transiitti on tarkkana helmikuun alussa, jäin tässä vuoden alussa työttömäksi... :( Otsikko: Vs: Solar Arc - elämän merkkivuosien kartoittaja Kirjoitti: May - 07.01.2010 19:34:54 Hei Zillic,
ei tyhmiä kysymyksiä ole olemassakaan. Sitä vartenhan foorumit on olemassa, että niillä saa pohtia ja ihmetellä kaikenlaista ja oppia ehkä jotain uutta. :smitten: En juurikaan käytä Astro.comia vaan Solar Firea ja siksi huomaan jo tuolla ylempänä vastanneeni hieman väärin. Nyt kun kävin katsomassa Astro.comissa, huomasin että siellähän saa Solar Arcin vain triplakarttana, jossa sisimmäisenä on natal, keskimmäisen progressiivinen kartta ja uloimpana siis Solar Arc. Karttana triplakartta on aika sekavan oloinen ja sen tarkastelu vaatii hieman harjoittelua. Toki siitä karttojen kanssa samalla sivulla olevasta, alareunan taulukosta saa jo sillä tavalla tolkkua, että kun katselee SA-sarakkeen planeettojen astelukuja, huomaa ainakin ne, joiden asteluku on tarkalleen sama tai lähellä tarkkaa (vaikka merkki olisikin eri) kuin syntymäkartan asteluku. Siten jos vaikka SA taulukossa Jupiter on 25 Kaurista ja syntymäkartalla Aurinko on 25 astetta Rapua, sinulla on meneillään SA Jupiterin oppositio natal-Aurinkoon. Tai jos samassa esimerkissä Jupiter olisikin nyt SA-taulukossa 24 astetta Kaurista, siitä voisit päätellä, että sinulle on tulossa noin vuoden sisällä SA Jupiterin oppositio Aurinkoon. Ja niin edelleen... Toki noiden puolitoistaneliöiden ja puolineliöiden laskeminen on vaikeampaa. Toinen tapa katsoa on se, että klikkaat kartan vasemmasta yläreunasta View the additional tables (PDF). Saat listan erinäisiä taulukoita, joista alin listaa tulevat ja meneillään olevat osumat kartallesi. Keskipisteet lasketaan yleisimmin lyhyintä kautta, mutta jotkut ottavat huomioon myös pidempää kautta olevan keskipisteen. Mutta kun ne ovat oppositiossa toisiinsa, jompaan kumpaan osuva kuvio aktivoi siis molemmat eli jos toiseen osuus vaikkapa kolmio, toiseen osuu sekstiili jne.... Siten ei ole niin kauhean kohtalokasta käyttää vain esim. lyhintä tietä laskettua keskipistettä sillä sehän kertoo samaan aikaan samaa sanomaa kuin pidemmänkin kautta laskettu. Solar Arc-tulkinnoissa ei käytetä kvintiiliä, joten jos katselet Astro.comista SA-juttuja, niin siellä tarkoitettaneen siis puolineliötä ja puolitoistaneliötä. Tsemppiä Zillic, harjoitus tekee mestarin! :smitten: Otsikko: Vs: Solar Arc - elämän merkkivuosien kartoittaja Kirjoitti: May - 15.01.2010 10:48:48 Hei!
Olettehan kaikki tietoisia, että astrologi/kosmobiologi Pentti Tuonosen kotisivuilla on vankka tietopaketti Solar Arcista, sen tulkinnasta, keskipisteistä jne..? Tietopakettiin pääset suoraan tästä http://www.cosmobiology.se/fi/tutorial.php Kirjallisuudessa omasta mielestäni parhaat teokset ovat Noel Tylin Solar Arcs ja alan klassikko Ebertinin The Combination of Solar Influences. Myös Noel Tylin kirjan lopussa on listat eri planeetoiden vaikutuksista toisiinsa Solar Arcissa, mutta Ebertinin kirja kertoo kuvioista tarkemmin. Noel Tylin kirja on taas mainio opaskirja SA-menetelmän oppimiseen. Zillic, Solar Fire on Astrolaben maksullinen ohjelma. Mutta Astro.comillakin pärjää jo pitkälle. Evea, laitoinkin jo sinulle viestiä yksityisesti. :) Otsikko: Vs: Solar Arc - elämän merkkivuosien kartoittaja Kirjoitti: Norna - 15.01.2010 12:03:18 Minulla odottaa ostoslistalla tuo Noel Tylin kirja, jos jossain vaiheessa saisi tilattua sen :smitten:. Kiinnostuin tästä taas uudestaan pidemmän tauon jälkeen kun kaikki muut astrologian osa-alueet veivät huomiota :laugh:.
Kuu ja Venus ovat radixilla lähimpänä akseleita ja ollessani n. 6,5-vuotias sa :kuu: yhtyi :askendentti: ja sa :venus: MC:n. Tuolloiset tapahtumat elämässäni liittyivät hyvin pitkälti äitiini. Tämä on ehkä selkein havainto. Tällä hetkellä kartallani on sa :pluto: :aspect_con: :uranus: :o, sa :kuunsolmu: :aspect_opp: :chiron:, joopa joo, selkeätä tulkittavaa :D. sa :venus: :aspect_opp: :neptunus: myös, sen tulkinta lienee hieman helpompaa. Miksi näissä menetelmissä ei pidetä pehmeitä aspekteja merkityksellisinä? Mulla olisi hienoja kvintiilejä kartalla :smitten: Otsikko: Vs: Solar Arc - elämän merkkivuosien kartoittaja Kirjoitti: Ajatus - 17.01.2010 20:11:11 Mukava lukea, että ihmiset ovat innostuneet Solar arc -systeemistä! Se mitä itsekin olen sitä ehtinyt tutkailla, on kyllä vakuuttanut menetelmän toimivuudesta. Kuvaa myös omia lapsuuden kokemuksiani hyvin ja planeettojen siirtymät on helppo oppia hahmottamaan ihan jo pelkältä syntymäkartalta, kun laskee vain mielessään kyseisen planeetan aste-eron siitä seuraavaan planeettaan, akseliin tai huoneen kärkeen. Tai näin ainakin nuorilla ja talvella syntyneillä henkilöillä - yli kolmekymppisillä aste = vuosi ei pidä enää täysin paikkansa, jos henkilö on syntynyt ajalla maaliskuu-syyskuu: tästä muistutetaan mm. Kuutarhan sivujen Solar arc -jutussa (http://www.kuutarha.fi/juttuarkisto2/astroaiheita/solar_arc-elaman_merkkivuosien/).
Astrolaben sivuilta (http://alabe.com/solararc.html) löytyy muuten lyhyt tietopaketti Solar arcista englanniksi. Löysin myös tällaisen laskurin (http://birthtime.info/html/solar_arc_calculator.html), jolla pystyy tarkistaa paljonko SA heittää, jos syntymäajassa on epätarkkuutta. Otsikko: Vs: Solar Arc - elämän merkkivuosien kartoittaja Kirjoitti: Artemis - 18.01.2010 16:15:18 Solar Arcin neptunus on nyt syntymäkarttani DC:n päällä ??? Miten tätä tulkitsisin?
Otsikko: Vs: Solar Arc - elämän merkkivuosien kartoittaja Kirjoitti: rovatar - 25.03.2010 14:56:50 Mulla tulee huhtikuun 10 päivä tarkaksi SA :neptunus: :aspect_con: r. :saturnus:. :o
Tulkinta kuulosti ihan kamalalta! :( ja 8.5 tulee transiittina :neptunus: :aspect_sex: r. :saturnus:. 10.5 prog. Kuu siirtyy Härkään ( muutosta sekin) :D ja kun Ap- kartallakin :askendentti: on :rapu: ja :kuu: :kalat:, ja samaisella Ap-kartalla kaksi Jodia, joissa yksinä tekijöinä nuo :askendentti: ja :kuu:. Niin ja on siellä yks jodin osa :merkurius: :aspect_con: :kuunsolmu:...( Kauriissa) Jotenkin vesiteemaa pukkaa…Saturnuksen lapselle. :buck2: Taitaa tulla merkityksellinen kevät...luulen ma. ::) Saa sanoa asiasta mielipiteitä... :) Otsikko: Vs: Solar Arc - elämän merkkivuosien kartoittaja Kirjoitti: helinä - 26.03.2010 16:17:58 Mulla tulee huhtikuun 10 päivä tarkaksi SA :neptunus: :aspect_con: r. :saturnus:. :o 10.5 prog. Kuu siirtyy Härkään ( muutosta sekin) :D ja kun Ap- kartallakin :askendentti: on :rapu: ja :kuu: :kalat:, ja samaisella Ap-kartalla kaksi Jodia, joissa yksinä tekijöinä nuo :askendentti: ja :kuu:. Niin ja on siellä yks jodin osa :merkurius: :aspect_con: :kuunsolmu:...( Kauriissa) Jotenkin vesiteemaa pukkaa…Saturnuksen lapselle. :buck2: Tuo viimeinen lause oli minusta mielettömän hyvä "Vesiteemaa pukkaa Saturnuksen lapselle"! Siis positiivisesti kaikki se työ mitä olet tehnyt *ympäristösi hyvinvointia lisäämään* tulee kohti täydentymistä. Neptunus on kalojen ystävä joten uskon sinun saavasi ympäriltä loppuunsaattamisen palkintona "hyvää hyminää", musiikkia joka kiittää hyvistä teoistasi. Myös koska Progre :kuu: on :harka: merkissä, sinä osaat nauttia lämmöstä ja hiljaisuudesta, ylellisyydestä jossa mieli ja ruumis lepää. Härkä ei hoppuile - se nauttii ja ehkä myös sulkee silmänsä turhalta hössötykseltä. Hyvää kevättä toivottelen, Helinä Otsikko: Vs: Solar Arc - elämän merkkivuosien kartoittaja Kirjoitti: Lilli - 26.03.2010 16:53:00 Suuret kiitokset, May, tästä tietopaketista. :) Kävinpä kurkkaamassa omatkin kuviot, ja tällä hetkellä ei ole tuon 30' sisällä muita osumia kuin SA Pluton kolmio Venukselle ja MC:lle.. ja minä kun luulin, että vähän aikaa saisin edes olla Plutolta rauhassa. No tämän vuoden puoli on kyllä ollut merkittävä, uusi parisuhde, johon liittyy kyllä jossain määrin Pluto-teemoja sekä astrologian muuttuminen työksi. Tähän viestiin on vielä lisättävä, että kyseisen SA-direktion aikaan aloin odottaa lasta.. heinäkuussa en vain vielä tiennyt asiasta. Otsikko: Vs: Solar Arc - elämän merkkivuosien kartoittaja Kirjoitti: helinä - 26.03.2010 19:53:11 Hitaat planeetat kun kulkevat samaa tahtia.
Ts. jos syntymäkartalla on :saturnus: :aspect_opp: :neptunus: tarkkana - se on tarkka oppositio myös koko elämän ajan SA -kartoilla. Vieläpä Pluto ja Uranus ovat omalta osaltaan hitaita, joten kun itselläni on ollut SA :saturnus: :aspect_opp: :neptunus: tarkassa neliössä radix Plutoon ja sitten radix Uranukseen -> tämähän on tapahtunut myös kaikilla itseni ikäisillä. :o Voiko siis kaikki saman ikäluokan ihmiset kokea mm. sairauksia kuten http://www.cosmobiology.se/fi/cosmobiology/cosmobiology2.php -sivustoillakin voidaan katsoa :saturnus: / :neptunus: - :pluto: ja :uranus: kommentoidaan? ...ite voin kommentoida, että kroppa on pistänyt hanttiin erityisesti :pluto: -vuonna, ja miksei nyt taas viime vuosina kun tuo :uranus: neliöittää... VAIKKA kyllä nyt pelkkä lepokin tekee jo IHMEITÄ. ;) Tuntuu silti vähän oudolta että koko ikäryhmä menisi petiin samaan aikaan... :buck2: Liekö enemmän kyse siitä miten Saturnus ja Neptunus on omassa kartassa. Ts. joku kärsii enemmän Saturnuksen neliöistä ja toiset Neptunuksen? Otsikko: Vs: Solar Arc - elämän merkkivuosien kartoittaja Kirjoitti: helinä - 25.09.2010 12:53:52 Löysin tämän mielenkiintoisen ketjun. Aloin käydä läpi noita omia menneitä vuosia tällä menetelmällä, mutta voisiko joku valaista minulle vielä lisää tätä asiaa? Kun tuolta Astro.com:ista katselen noita taulukoita, niin teenkö taulukon esim. joka kuukaudelle erikseen, jotta saan kaikki kyseisenä vuonna olleet tarkat neliöt, oppositiot ym.? Vai saako jostain jonkun listauksen suoraan kaikista yhtenä vuonna olleista "tapahtumista"? Kiitos Sinulle joka viitsit valaista tietämätöntä :) En osaisi tehdä asiaa sinua paremmin. Joskus kyllä pelkkä kuvan tuijottaminen nostaa tärkeät aspektit esille. Vieläpä jos miettii samalla myös tulkintaa, niin toisiaan tukevia kuvioita alkaa helposti pomppaamaan esille. Yleensä yksi aspekti ei ole riittävä, vaan koko kartta (myös progressio/solar arc/radix) kertoo samaa tarinaa... Otsikko: Vs: Solar Arc - elämän merkkivuosien kartoittaja Kirjoitti: nousukuu - 25.09.2010 14:11:01 menneitä vuosia -- teenkö taulukon esim. joka kuukaudelle erikseen Ei tarvitse. Tilanne muuttuu hyvin hitaasti. Tee SA-kartta vaikka 10 vuoden välein. Vuoden kuluttua kartan hetkestä SA-kartan kaikki pisteet ovat siirtyneet melko lailla tasan 1° eteenpäin, joten siitä voi jo hyvin arvioida milloin joku neliö tms. tulee tarkaksi. Sitten kun löytyy joku kiinnostava aspekti jota haluaa syynätä tarkemmin, niin voi tehdä taas kartan sille arvioidulle ajalle, sitten näkeekin jo hyvin minä vuonna ja mihin vuodenaikaan se oli. Tämä siis minun tapa, voi olla muitakin. Ehkä niitä listauksiakin saa jostain, en tiedä. Otsikko: Vs: Solar Arc - elämän merkkivuosien kartoittaja Kirjoitti: Code - 26.09.2010 07:34:23 Astro.comissa on special charts-osiossa Ebertin's life diagram solar arc-taulukko josta näkee 30 vuoden solar arc-aspektit syntymäkartalle. Ja vuosilukua muuttamalla saa mentyä ajassa taaksepäin. Oma haasteensa onkin sitten tajuta jotain tuosta taulukosta :)
Otsikko: Vs: Solar Arc - elämän merkkivuosien kartoittaja Kirjoitti: Tanita79 - 29.03.2011 14:15:43 Aika kiva,..Poikani syntymäpäivänä kyseisen sijainnin mukaan jupiter on tarkasti AC:n päällä. Punaiseksi merkatun AC:n päällä..(sol-AC??? Yhdistelmän yhteinen? :crazy2:) siis astro.comin yhdistelmäkartassa. Enhän mä siitä pdf-taulukosta ottanu selvää. vaatii totuttelua.
progen venus konjuktoi natalin onnenpistettä 6.huoneessa... Otsikko: Vs: Solar Arc - elämän merkkivuosien kartoittaja Kirjoitti: Laksmi - 12.09.2011 15:27:04 tämä on kyllä ihan hepreaa minulle vaikka on tullut opiskeltua ihan oikeasti kieliä ja matikkaa ja harrastuksena transiitteja ja progressioita. Luotanko siis astrolabeen, ja tulkitsen asian niin että yhtä monta astetta kuin auringon progressio lisätään jokaisen planeetan sijainnille eteenpäin syntymästä?
Tein astro.comissa progressive +solar arc kartta onks se oikein? Lueskelen myös muita foorumeja ja jotkut sekoittavat auttamattomasti midpointit ja solar arcit keskenään. Ihan tosi. Vähemmästäkin menee sekasin... Pitää turvautua nyt näihin tekniikkoihin ku ei enää transiitit pelitä, ku ei niitä ole enää (siis niitä joita on täällä omassa astrossa punaisina, eihän ne muut hetkauta :aurinko: :aspect_con: :saturnus: :harka: suuntaan tai toiseen mielenkiintoista, kun tapasin erään tyypin minulla oli SA :kuu: :aspect_tri: hänen nataali :aurinko: Ja proge aurinko yhtymä oma :juno: Vaikka naimisiin en ole päässyt ??? Kun suhde tauon jälkeen lähti uudestaan käyntiin minun SA :jupiter: oli :aspect_con: hänen :venus: Ja nyt on ollut hieman kriisiä :buck2: n. puolen vuoden sisällä on SA :mars: conj hänen :mars: sitten minun SA ask on yhtymä hänen merk kans. En tiedä tarkoittaa ko tää kaikki loppua vai uutta alkua... jos ollaan vielä nelisen vuoden kuluttua yhdessä niin sitten on minun SA :merkurius: :venus: opp hänen :aurinko: ja minun prog :aurinko: :aspect_opp: hänen :venus: Minulla taitaa olla "merkkivuosi" nyt ku SA :mars: on yhtymä oma IC. Tai tasan oli viime vuoden lopussa itse asiassa oli aika huono jakso. Muuten mun kartta on sellainen että nopeat planeetat hiihtivät ohi DC:n jo teininä ja nyt saa sitten odotella vanhuutta että :aurinko: :merkurius: :venus: pääsisivät MC:lle tai mars DC:lle , tai :kuu: DC:lle :crazy2: Että ei kai paista läpi että en usko enää näihin juttuihin....? Mutta joo, uranus oli yhtymä oma ask kun menin ostamaan talon, ja se on varmasti suurin asia ja ihmeellisin mitä olen koskaan tehnyt. Ja tuli varmasti monelle sellaisena yllärinä "nyt se on lopullisesti pimahtanut ostanut jumalan selän takaa jonkun tönön". Ei tuu sit asendentille tän elämän aikana ketään muuta. Tai pluto tulee ja tappaa. Burnoutista ja sitä aiheuttaneesta tyäpaikasta pääsin eroon noihin aikoihin kuin SA mars oli IC:llä. Ja paha masennus eron jälkeen oli :chiron: deskendentillä. Otsikko: Vs: Solar Arc - elämän merkkivuosien kartoittaja Kirjoitti: joas - 14.09.2011 16:24:44 Voisiko joku vääntää rautalangasta tämän solar arcin?
Yritin katsoa tuolta astro.comin kartalta mutten ymmärtänyt hevon vitun helvettiä siitä. Onko tarkoitus siis ottaa pelkästään syntymäajan auringon asteet ja verrata niitä kaikkien muiden planeettojen asteisiin? Vai voiko katsoa jokaista planeettaa erikseen? Ja voinko siis esimerkiksi ottaa syntymäajan aurinkoni eli aurinko 25 Jousimiehessä ja sitten katsoa että milloin aurinko on 25 astetta jossain toisessa merkissä VAI pitääkö katsoa milloin joku toinen planeetta on jossain muualla tuon 25 astetta vai miten tämä toimii? Ymmärsin siis sen verran että pitäisi laskea aina vuosi eteenpäin mitäkin astetta mutta en tajunnut voiko astelukua sovittaa mihin tahansa planeettaan vai pitääkö kyseessä olla sama planeetta? Otsikko: Vs: Solar Arc - elämän merkkivuosien kartoittaja Kirjoitti: Emelia - 16.06.2012 17:53:03 Astro.comin Aurinkokaari eli Solar Arc kartta on todella sekava, joten ei ole ihmekään ettei se aukea... erotuksena progressiiviseen karttaan, jossa taivaankappaleet kulkevat eteenpäin omaan tahtiinsa, niin Aurinkokaarella KAIKKIA TAIVAANKAPPALEITA edistetään 1 aste / ikävuosi. Proge-kartan ja Aurinkokaaren Aurinko ovat siis samoissa asteissa etenemisen suhteen, mutta kaikki muu onkin sitten erilaista...
Selkein ero näiden kahden kartan välilä on, että proge-kartta näyttää missä vaiheessa ollaan menossa ja toteuttamassa syntymäkartan potentiaalia ja Solar Arc puolestaan näyttää ulkoisia olosuhteita joissa toimitaan. Solar Arc on erityisen hyvä näyttämään ja osoittamaan merkityksellisiä ajanjaksoja, kun jokin taivaankappale (piste, Huoneenkärki, planeetta jne.) vaihtaa merkkiä. Samoin sen :askendentti: kertoo paljon asioista ja ihmisistä joita kohdataan... Otsikko: Vs: Solar Arc - elämän merkkivuosien kartoittaja Kirjoitti: MariaS - 16.06.2012 18:39:05 Hyvä Emelia! Laskin siis, että Soöar Arc:lla :askendentti: olisi aivan Jousimiehen lopussa siirtymässä Kauriiseen. Tarkoittaanee siten sitä, että toisi Kauris ihmisiä? (tykkään :kauris: :smitten:) Tuoko myös paljon työtä, ei kiitos >:(- Työtä tietenkin olisi hyvä olla, mutta haluaisin, että se kulkisi omalla painollaan ja saisin kokea muutta nyt vihdoinkin siis muutakin kuin työhön liittyvää. Tunnen kuin olisin vankina jossakin. Haluan ulos, haluan happea!
Otsikko: Vs: Solar Arc - elämän merkkivuosien kartoittaja Kirjoitti: Emelia - 16.06.2012 19:38:02 Tunnen kuin olisin vankina jossakin. Haluan ulos, haluan happea! Tuo kyllä kuullostaa todella paljon Kauriilta ja erityisesti Saturnukselta.. esteitä, rajoituksia jne. Omalla SA -kartallani on :askendentti: Vesimiehessä ja päällä on samanaikaisesti transiittina :uranus: :aspect_opp: :uranus: - kaikenlaisia yllätyksiä ja jopa pettymyksiä on ilmennyt.. mutta toisaalta, myös astrologia (jota :uranus: hallitsee) ovat keskeisessä osassa elämääni... Vesimiehiä on tullut ja mennyt elämässäni.. nopeita ja shokeeraavia tapahtumia.. Kun minulla on proge-kartalla :kuu: :kauris: , niin SA -kartalla se on puolestaan :leijona: - tämä selittää hyvin paljon tilannetta ihmissuhteissa, sillä proge-Kuu kohtaa "kuivuutta" ja SA -Kuu puolestaan sitten karjahtelee saadakseen asioita tapahtumaan.. Ura-Akselini on muuten sekä SA & proge-kartoilla tarkasti yhtymässä tällä hetkellä, ja SA -kartan Ihmissuhde-Akseli on proge-kartan 8. Huoneen kärjellä.. tietynlaista karmallista kokemusta tai oppiläksyä kai tässä eletään.. Otsikko: Vs: Solar Arc - elämän merkkivuosien kartoittaja Kirjoitti: Emelia - 11.08.2012 22:03:54 Hah-haa... minullapa onkin SA -Venus radixin Neptunuksella.. ilmankos on vähän sekavaa sekä parisuhteessa että taloudessa.. ;)
Otsikko: Vs: Solar Arc - elämän merkkivuosien kartoittaja Kirjoitti: JPpaukku - 23.01.2013 11:50:14 Tein netissä astrotheme-sivustolla solar arc directions - kartan. En kyllä ymmärä siitä mitään. SYntymäkartan yhtymät, joita minulla on kolme paria olivat yhtyminä hiukan edenneinä? Tarkoittaako, että kaikki siiretään eteenpäin progeauringon tahdissa. Solar arc directions kartalla aurinko on yhden asteen edellä astro.comin progekarttaa?
No mitäpä siinä, mars ylittänyt syntymäkartan IC.n aurinko saturnus kolmio syntymäkartan kuu - muuten en kyllä hirveesti keksi mitään. Kaikki planeetat ihan eri asteilla ku syntymäkartan planeetat ja pointit. Tai no neptunus ja jupiter tekee kolmiota sextiiliä mc-ic:lle.pluto kolmio syntymäkartan kuu. Mikään ei ole vaihtamassa merkkiä ihan heti huomenna, nousujouskari 27 astetta seuraava.. Joopa joo, aurinko, venus ja merkkari ovat varmaan viimeisen kymmen vuoden aikana vaihtaneet merkkiä j a ilmankos sitä ollaan tyhjän päällä aivan h.moilasena Otsikko: Vs: Solar Arc - elämän merkkivuosien kartoittaja Kirjoitti: Kuuhilda - 17.04.2013 11:28:58 No nih, minäkään en tajua tästä oikein mitään, mutta jos Solar Arc noususolmu on yhtymässä syntymäkartan vertexiin, niin voisi kai olettaa, että jotain merkittävää tapahtuu? Olemme leijonassa ja huoneessa kahdeksan.
Otsikko: Vs: Solar Arc - elämän merkkivuosien kartoittaja Kirjoitti: piip - 02.10.2013 22:55:37 Kuulostavat nämä erityiskartat kyllä äärimmäisen jännittäviltä. Todella harmi, ettei sellaisia voi tilata esim täältä, en osaa tehdä taikka edes lukea sellaista itse. Hurjan laaja kirjo mielenkiintoisia karttoja saatavilla Astro.com sivustolta.
Otsikko: Vs: Solar Arc - elämän merkkivuosien kartoittaja Kirjoitti: Sydänpuu - 10.10.2013 13:55:25 Solar arc -kartan tulkitseminen kiinnostaisi kovasti mutta en saa siitä otetta. Voisiko joku katsoa karttaani yv:nä vähän niin pääsisin alkuun :buck2:
Otsikko: Vs: Solar Arc - elämän merkkivuosien kartoittaja Kirjoitti: Sydänpuu - 14.11.2013 00:51:05 Tässä Solar Arc tulkitsemisessa on ollut tosi vaikea päästä pelkän netin avulla eteenpäin koska on niin lapsenkengissä tämä astrologiapuoli itselläni. Löysin kuitenkin tälläisen http://www.astrologysoftware.com/ sivuston, josta voi tilata viiden vuoden solar arc- pläjäyksen hintaan 4,95 dollaria eli vähän alle neljä euroa. Kun pystyi maksamaan PayPalin kautta niin katsoin tarpeeksi turvalliseksi :) Ja itse olen ainakin ollut tyytyväinen koska siinä on lauseella tai parilla luonnehdittu aina noita kuvioita ja sitten on ollut helppo niitä myös itsekseen tutkia kun se ei ole vaan sellainen kartta kuin astro.comissa. Mutta ajattelin vaan vihjaista jos joku muukin kokee vaikeaksi aloittaa niin tämä on ainakin minulla auttanut alkuun :smitten:
Edit: ja tässä suora linkki http://www.astrologysoftware.com/webservices/mwrs/SolarArc.aspx Otsikko: Vs: Solar Arc - elämän merkkivuosien kartoittaja Kirjoitti: Hopealohikäärme - 11.02.2014 18:31:59 Hih, jännää! Pitkästä aikaa tarkastelin solar arc-karttaani, kaikenlaista kivaa siellä näkyy!
Kesällä alkava :kuu: :aspect_con: :aurinko: (Kuu: DC:n hallitsija natal-kartalla) ja jo nyt vaikuttava :juno: :aspect_squ: :aurinko: voisivat varmaan viitata jonkinlaiseen ihmissuhteeseen? Olisi jo aikakin, tässä on sinkkuna viihdytty muutamat vuodet niin olisi taas kiva viettää parielämää pitkästä aikaa ;D Mistä saisi vihiä minkätyyppisestä ihmisestä on kyse? Solar arc-DC:stä? Se on nyt Leijonassa, että vähän hirvittää... MC:llä ei ole mitään, mutta AC:lla :aspect_tri: :jupiter: :aspect_con: :uranus:, ja SA AC tekee :aspect_tri: :venus:. Eli hyvä vuosi tulossa? Nuo nyt on pehmeitä aspekteja ja sanotaan, ettei niitä oteta huomioon, mutta en voi olla ottamatta! Harmi ettei mitään tulkintoja löydy netistä, mitä nuo oikein tarkoittaa tarkalleen ottaen. Sitten oli vielä :mars: :aspect_tri: :saturnus: ja puoli-ja puolitoistaneliöitä mistä en osaa sanoa oikein mitään. Näyttää kuitenkin siltä, että Uranus on tärkeässä asemassa, eli varmaan tapahtuu jotain muutoksia ja jännittäviä juttuja! Aika näyttää! Otsikko: Vs: Solar Arc - elämän merkkivuosien kartoittaja Kirjoitti: IhanaKuu - 01.03.2014 22:07:46 Mitä tarkoittaa kun Solar Arc-aurinko siirtyy nataali venukseni päälle tämän vuoden aikana? :)
Otsikko: Vs: Solar Arc - elämän merkkivuosien kartoittaja Kirjoitti: Sydänpuu - 25.08.2014 02:07:58 Pitkästä aikaa tutkailin vuoden Solar arc-teemoja ja tälläiset olivat menneet ohi!
SA MC neliö Pluto ja kovin on lähellä: orbi 0.18 (muutos, muutto, sairaus, kuolema?) Pluto on tällä hetkellä neljännessä huoneessa ( teemana ehkä menneisyys, tunne-elämä?) Masennusta on ollut ilmassa ja vanhojen asioiden käsittelyä pois systeemistä. SA Saturnus neliö Aurinko orbi 0.44 (Terveyden heikentymistä?) Aurinko huoneessa 11 ja neitsyessä (Heikentymistä suhteessa ympäristöönkö? Painetta ulkopuolelta, Eroa läheisistä?) Vai pitäisikö nuo planeettojen sijainnit katsoa syntymäkartalta (Aurinko, Pluto)? Nyt katsoin ne siitä missä oikeasti menevät tällä hetkellä. Lisäksi ongelmana etten tiedä ovatko menossa pois päin vai vasta tulossa. Ilmeisesti orbi 0.30 on jo niin aktiivinen, että vaikutus tuntuu? Otsikko: Vs: Solar Arc - elämän merkkivuosien kartoittaja Kirjoitti: Noffi - 15.09.2014 21:53:03 Heippa! Mitähän meinaa peräkkäiset (päällekkäiset?)
:askendentti: :aspect_squ: :aurinko:/ :keskitaivas: :pluto: :aspect_con: :kuu:/ :aurinko: :venus: semi-square (puolitoista neliö?) :aurinko:/ :mars: Voisiko kenties merkitä alkavaa ihmissuhdetta? En osaa tulkita.. :-[ Otsikko: Vs: Solar Arc - elämän merkkivuosien kartoittaja Kirjoitti: Ritsa - 24.09.2014 20:14:28 Jaahas. Katsoin tuota yhdistelmäkarttaa ja huomasin, että SA Aurinkoni on alle puolen asteen päässä tarkalleen Kuuni ja Aurinkoni midpointista. Mitähän tämä tarkoittaa? Olemukseni kokonaisuus tulee tietoisuuden piiriini käsiteltäväksi ja sitä kautta muutoksia ollut jo ja tulee olemaan? SA Merkuriuskin on tuosta kahden asteen päässä juuri kevään Suuren Ristin kohdilla. Muutenkin pirusti transiitteja pukannut asteilleni vuoden verran, kun olen seurannut astrologiaa. En kuitenkaan tiedä mikä on normaalia.
Toinen mikä löytyi on SA Uranus on puolen asteen päässä Marsistani. Jotain uudistuksia siis sinne alueelle? Toisaalta SA Mars on kolmiossa samassa asteessa tuohon Kuun/Aurinko midpointtiin ja SA Aurinkoon samalla. Myös SA Chiron on samassa asteessa ja kolmiossa Jupiteriini sekä sekstiilissä Merkuriukseeni. Pohjoissolmulla täysin sama, mutta kolmio Merkuriukseen ja sekstiili Jupiteriin samassa asteessa. SA Saturnus on myös samassa asteessa sekstiilissä Venukseeni. SA Jupiter on kvintiilissä Aurinkooni samassa asteessa myös ja alle asteen neliössä Marsiini. Että näitä kyllä riittää, aika myllerrystä on ollutkin. Saas nähdä mitä nämä tuovat tullessaan!? Otsikko: Vs: Solar Arc - elämän merkkivuosien kartoittaja Kirjoitti: Noffi - 06.10.2014 21:32:31 Niin oliko jollain tosiaan kokemusta tästä?
:pluto: :aspect_con: :kuu:/ :aurinko: Voi ilmeisesti ilmetä monella eri tavalla?( Minulla on nyt aurinko ykköshuoneessa ja :vaaka:. Kuu taas kutosessa ja :kalat:) Ilmeisesti valtataistelua parisuhteessa? No sellaista ei ole :D Tai joku uuden aloittaminen? Voisko olla parantumista menneistä myös tai uusi ihminen elämään? Onkohan tää aina raskas kaari :p ? Otsikko: Vs: Solar Arc - elämän merkkivuosien kartoittaja Kirjoitti: Ee - 17.12.2015 12:34:10 Hellou, koska proge kartalla on nyt niin paljon kaikkea katsastin myös SA karttaa.
Löysin 2009 vuoden helposti, silloin sattu ja tapahtu ja ne löytyivät kaikki. Nyt kysymys kuuluu, tarvitseeko progressioita huomioida tässä? Mulla on nimittäin proge :aurinko: ja SA :aurinko: prikuulleen samassa pisteessä? Kuvioita en osaa laskea näille, ihan on nat+proge kartalla tekemistä. Mutta jos nyt jotain tuolta nousee niin 2016 :mars: :keskitaivas: lle ja :neptunus: vaihtaa merkkiä 2017. Oliko nuo huoneen kärjet tärkeitä pisteitä? Niitä ei satu 2016 lainkaan, entäs miten laskette keskipisteet ? Otsikko: Vs: Solar Arc - elämän merkkivuosien kartoittaja Kirjoitti: Lilli - 17.12.2015 13:25:15 Hellou, koska proge kartalla on nyt niin paljon kaikkea katsastin myös SA karttaa. Löysin 2009 vuoden helposti, silloin sattu ja tapahtu ja ne löytyivät kaikki. Nyt kysymys kuuluu, tarvitseeko progressioita huomioida tässä? Mulla on nimittäin proge :aurinko: ja SA :aurinko: prikuulleen samassa pisteessä? Kuvioita en osaa laskea näille, ihan on nat+proge kartalla tekemistä. Mutta jos nyt jotain tuolta nousee niin 2016 :mars: :keskitaivas: lle ja :neptunus: vaihtaa merkkiä 2017. Oliko nuo huoneen kärjet tärkeitä pisteitä? Niitä ei satu 2016 lainkaan, entäs miten laskette keskipisteet ? Aurinkokaaridirektioissa ja progressioissa on sen verran yhteistä, että kummassakin Aurinko liikkuu saman verran vuodessa. Se on siis normaalia. Marsin tulo keskitaivaalle ja Neptunuksen merkivaihto ovat kyllä ihan merkittäviä tapahtumia. Huoneiden kärjistä tärkeimpiä ovat AC, DC, IC ja MC, niille tulevia direktioita kannattaa kytätä. Otsikko: Vs: Solar Arc - elämän merkkivuosien kartoittaja Kirjoitti: Abelide - 14.02.2020 01:08:09 Yritin etsiä kohtaa, josta saisin oman SA-karttani, mutta ei löytynyt. Eli tähänkin asti olen vain itse laskenut. - Sellainen kysymys tuli mieleen, että oletteko kokeilleet tutkia, vaikuttaako myös MC:n ja ASC:n *edistäminen* (= SA-tyyliin) elämänne tapahtumiin?
Otsikko: Vs: Solar Arc - elämän merkkivuosien kartoittaja Kirjoitti: Lilli - 20.02.2020 13:25:54 Abelide, astro.com -sivustolla on kyllä laskuri aurinkokaaridirektioillekin. Löytyy kohdasta Extended Chart Selection, ja sieltä Chart type -valikosta etsit vaihtoehdon Natal and Solar Arc direction, niin aurinkokaaret näkyvät syntymäkarttaa vasten. On siellä sellainenkin vaihtoehto, missä on pelkät aurinkokaaret, mutta edellinen vaihtoehto on selkeästi parempi.
|