Astro Foorumi

Hetkinen. Onko maailma sitä että päätät millä alalla haluat elämäsi viettää saadaksesi rahaa että voit hoitaa laskusi, vuokrasi, saat tavaroita ja muita onnen kapineita tunteaksesi itsesi materialistisesti turvatuksi. Jokaisena aamuna aurinko nousee valaisemaan maailmaasi että näet huolesi, tv:ssä mainostetaan elämän eliksiiriä sisältäviä juomia ja pillereitä jotta jaksat olla energinen ihminen joka hoitaa velvollisuutensa yhteiskunnassa, välittää perheestään ja käydä punttisalilla illan päätteeksi.

Tässä kohtaa mietin - "mikä yhteiskunta". Yhä useampi ei tee sitä minkä sydämessään tuntee oikeaksi, ainoa liikkeelle paneva voima on raha ja tämän suurimman vaikuttajan keksijä on yhteiskunta jossa yksilöllä ei ole väliä vaan koneistolla, pyörien pitää pyöriä mutta kuka siitä viime kädessä hyötyy. Ihminen valmistetaan hyvin nuorena ammattiin jota harjoittaa lopun elämäänsä. Nuorien pitää olla aikuisia ja aikuisten nuoria. Koko koneisto on laajentanut tämän skaalan mahdollisimman suureksi saadakseen ihmisen elinkaaresta kaiken mahdollisen hyödyn irti.

Missä kohtaa kysytään mitä yksilö haluaa? Missä kohtaa yksilö alkaa ottamaan vastuun lähimmäisestään jolloin saa itsekkin huolehdintaa? Yhteiskunnan käsite on vääristynyt. Olemme pirstaleita suuresta saviruukusta jotka jokainen on tarkkaan merkitty jotta voidaan pitää yhteiskunnan määritelmä yllä ettei kukaan vaan "pakenisi" ja tällöin kontrolli olisi poissa. Jos et hyväksy paikkaasi yhteiskunnassa niin sinua automaattisesti rangaistaan - rahallisesti. Muottiin on painuttava jos ei hyvällä niin pahalla. Sitten jaksetaan ihmetellä miksi ihminen, varsinkin nuoriso voi pahoin. Kaikki on materialisoitu ja ulkoistettu, seksikkyys on kaiken avainsana. Mitä keksitään tämän jälkeen?

Tässä oli pohdintaa jonka voisi jokainen mielessään suorittaa. Tekeekö sydämensä mukaan, koska vain silloin kun toimii itsensä ja sydämensä hyväksi, tuntien tekemänsä asian oikeaksi niin alkaa palvelemaan suurempaa hyvää. Tämä johtaa kollektiivisesti siihen että alkaa rakentumaaan oikea yhteiskunta jossa ihmiset palvelevat itsensä kautta muita, kilpailuasetelmat on poissa ja asiat alkavat oikeasti toimia.  :)

Minä olen miettinyt täysin samaa. Mitä nämä ihmiset tekisivät jos ei olisi töitä/opiskelua? Makaisivat yksin kotona ja kuolisivat tylsyyteen? Kun ei ole enää mitään järkeviä kohtaamispaikkojakaan, kun vain ostoskeskuksia rakentelevat rahan toivossa. Ihmiset ovat vieraita toisilleen, sen takia heidän tulee saada paljon materiaa että olisi edes joku päämäärä elämässä, luulisin.   :idiot2:

Yeah.

Tää saattaa mennä aiheen vierestä, joten anteeksi.
Kouluttautuminen ja toi duunijuttu on suoraansanoen perseestä näin pian 17 vuotiaan näkökulmasta. Ku ysiluokalla viedään tietokoneen eteen ja sanotaan, että "nyt teette haun, haette tulevaisuuttanne ajatellen siihen oppilaitokseen mikä tuntuu sopivalta." Ei viistoistavuotias voi tosta noin vaan jo päättää mikä siitä tulee isona. Mä vedin ite ihan hatusta siihen hakuun pari lukioo, pääsin sisään ja nyt ekan vuoden jälkeen vaihtamassa amikseen..

Mua henkilökohtasesti ahdistaa yli kaiken se, että mun pitäs nyt jo päättää mitä mä teen loppuelämäni. (Tosin vain harvat pääsevät koulutustaan vastaaviin duuneihin, tiiän). Jos ihminen sais kasvaa vapaana ja päättää enemmän yksilönä ni tää maailma saattas olla täyttä sekasortoo yhteiskunnan kannalta mut.. Mä en ainakaan elä yhteiskunnalle vaan itelleni. En taho et mua alistetaan, en taho et mut tungetaan johonki muottiin. Vihaan ku mun luovuutta ja persoonaa rajoitetaan "yleisillä säännöillä" ja jokainenhan tietää millaseks muuttuu nuori  :leijona: kun sille sanotaan miten pitäs tehä.. Ei huoh.

En tiä taas mitä selitän mut pitäs sieltä pointti löytyä.

Tuohon työhön menisin heti.  ;D  ;D

Toi pitää kutinsa. Mun mielestä kaikkein älyttömintä kuitenkin tässä kouluttautumisjärjestelmässä on se, että ainoastaan ne "parhaat" valitaan päältä, ja loput jää hengailee tyhjänpäälle. Parastahan tässä on se, että yleensä nämä paperillisesti parhaat ovat kaikkein paskimpia (sori jos loukkasin jotakuta), ja tämän voin sanoa ihan kokemuksesta. Meilläki luokalla yks jantteri joka riipoo 4-5 akselilla koko ajan arvosanoja, mut käytännönosaaminen on sitten liki nollaa jos se vaikka laitettas tekemään jotain oikeaa koulutustaan vastaavaa työtä. Mä ja kaveri taas ollaan päinvastasia, koulu ei kiinnosta tippaakaan, mutta osaamista löytyis kyllä, sen on opettajatkin monesti sanoneet että miten te ette osaa kokeissa jne. (vastaus: kun ei kiinnosta lukea tarpeetonta infoa, jota ei ulkoa tarvitse osata koskaan myöhemmin).

Tulen perustamaan itse firman jossain vaiheessa, ja suuntakin on varma. Tiedän vaan sen, että tulevaisuudessa kun se on pystyssä, niin en p***kele varmasti palkkaa paperien perusteella ketään sisälle firmaan, en vaikka läpäsis jonkun hemmetin psykologin ja mun oman testin, vaan vien sen vaikkapa viikonlopuks saunomaan ja syömään ja jututan muuten normaalisti. Sitte jos jamppa pätevä, pistän sen firman piikkiin kouluun vaikka amieduun tms. josta se saa täsmäkoulutuksen just siihen hommaan mihin tarvitsen sitä. Nykyset muutki firmat sais lopulta tän ymmärtää, et koulutus on periaattees ihan tarpeeton, mut ei.. Tuleva kesä on itelle ehkä kaikkein tuskasin, ei oo (oman alan) töitä, ja se ainoa työ joka ois ollu omalta alalta kaatu siihen et on lama (ts. ei ollu varaa maksaa palkkaa). No, meike poika sitte ootteli tyynesti et kyl se paikka on varma, ja nyt kun viime kuun puolivälin jälkeen ilmotti ettei taida onnistuakkaan niin haeppa tässä ajassa sitten jotain muuta työtä kun kaikki on jo valittu kesäks. Että kiitos vaan. Vois kuunnella vaikka Tommy Tabermanin biisin tätä mielialaa kohottamaan.

Nyt on avauduttu huolella :) Hauskaa kevään jatkoa kaikille :smitten:

Nykyäänhän on se syrjintälakikin, että jos palkkaat mielestäsi paremman tyypin hommaan, voi se toinen haastaa sut oikeuteen jos sattuu vaan omaamaan paremmat paperit kuin homman saanut.

Kuiteskin olen tyytyväinen Suomen koululaitokseen siinä mielessä, että lukukausimaksuja ei toistaiseksi ole. Siinä mielessä jokaisella on edes hieman samanlaiset mahdollisuudet päättää omasta elämästään. Vaikka sitäkin ne on niin hanakasti tuppaamassa tännekin..

Ja koulutuksesta on myös hyötyäkin, vaikka et kirjaimellisesti sitä tietoa tarvitsisikaan, se avartaa kyllä tapaasi ajatella koko maailmasta. Mutta argh, sitä jos päivänkin viettää yliopistossa, kyrsiintyy kyllä siihen kummalliseen älykkyyden tavoitteluun, ja porukkaan joka jauhaa jotain niin sivistynyttä sivistyssanamuusia joka ei oikeastaan tarkoita yhtään mitään. Rehellisesti sanottuna en tajua mitä he yrittävät sanoa. Ehkä olen sitten tyhmä.  :)

Nojuu, totta tuokin, mut silti homma ei toimi kuten pitäs.. Tiedä sit miten tota vois parantaa..
Joissakin tapauksissa kyllä, ja näin ainakin peruskoulu/lukioasteelle asti, mutta sen jälkeen yleensä kaikki opittu tieto alkaa olla kirjallista, ja sen tiedon pystyy jokainen omaksumaan lukemalla sieltä kirjasta, mut varten vaan tää "oppimismetodi" ei ainakaan oo tarkotettu. Ei sinällään ole väärin tavoitella älykkyyttä mun mielestä, mutta että jokaisen pitäs olla just samasta puusta veistetty onkin sitten asia aivan erikseen.

En usko et sä oot yhtään sen tyhmempi/fiksumpi kuin kukaan muukaan, mutta jotkin asiat eivät vain ole tarkoitettu kaikkien opittaviksi. Esim. voin vannoa että osaan jonkin asian paremmin kuin joku toinen, vaikka hän harjoittelisi samaa asiaa tauotta monta vuotta putkeen. Asiaan vaikuttaa niin fyysiset kuin psyykkisetkin tekijät, ja esim. fyysisessä harjoittelussa jotkut eivät voi koskaan saada spagaattia koska elimistö/luusto/lihaksisto jne. tekijät eivät taivu kaikilla kyseiseen asentoon koskaan. Outoa elämä silti :) Saas näkee missä sitä on 10v päästä, vai onko edes elossa enää (v. 2012 :D)

Niin, vaikkapa sh-opetus ammattikorkeakoulussa.. 40% opinnoista on täyttä paskaa, joka ei kohtaa käytäntöä tai hoitotyötä yhtään mitenkään.

Meillä oli vain muutama hassu tunti labratunteja, jolloin oikeasti harjoittelimme toimenpiteitä, esim kanylointia.

Kaikki kliinisten taitojen oppiminen jäi harjottelujaksojen varaan. Ja kaikissa harjottelupaikoissa ei mahdollistu juuri ne toimenpiteet mitä sillä jaksolla olisi tarkoitus oppia, koska kaikille opiskelijoille ei yhtä aikaa riittänyt hyviä harjottelupaikkoja.
Sitten näissä työharjotteluissa oppimistilanteita ei välttämättä tule, jos ohjaaja ei niitä oppijalle delegoi vaan tekee kaiken itse koska "on kiire". Se siitä oppimisesta.

Mielestäni juurikin sairaanhoitajan ammatissa olisi tärkeää sellainen portaittainen perehdyttäminen ja vastuun vähittäinen lisääntyminen, eikä niin että 3,5 vuotta opintoja ja sitten suoraan pam, osastolle vastuusairaanhoitajaksi peukalo keskellä kämmentä.

Suomen peruskoulu järjestelmää muutetaan paperitasolla parhaillaan. Muutoksen tarve on huomattu, mutta totuus on ettei maailmassamme tapahdu mikään nopeasti... kun puhutaan byrokratiasta ja sen rattaiden liikkeestä.
Paljon hyvää on kuolujärjestelmässä, mutta yleensä pikkuvirkamiehet ja opettajat onnistuvat sen sössimään. Hyvä opettaja osaa hommansa ja saa lapset oppimaan, vaikka hänen työnsä kattaa hyvin paljon sellaista joka ei varsinaisesti palvele kuin järjestelmää. Samoin on noiden pikkuvirkamiesten laita, jotka organiseeraavat kouluverkkoja ja niiden toimintoja.
Peruskoulu asioissa ei myöskään ole syyttävä sormi osoittava koulun ja yhteiskunnan suuntaan, vaan on syytä myös katsoa vanhempiakin. Millaisen mallin vanhemmat antavat lapsille, jos sättivät menne tullen opettajia yms., sen paremmin perustelematta tai tekemättä mitään.

Me ne ihmiset sinne äänestämme ja jos rutistaan jostakin... on osattava myös argumentoida mistä ja miksi, miten voisi olla parempi.
Mitäs sanotte tästä ajatuksesta, kun nykyäänhän opettaja ei saa poistaa fyysisesti häiritsevää oppilasta. Vain pyydettävä poistumaan ja jos ei, niin ei. Oppia halajavat saavat kärsiä, kun yhtä ei saada ruotuun (tai useampaa...). No, kun nämä hellantertut kasvaa... saako portsari poistaa fyysisesti häiriköivän asiakkaan? Sama tilanne... mielestäni  ::)


Ammattikoulujärjestelmässä on myös huomattu muuttuva tilanne.Lukioon pääsee jo huonommalla keskiarvolla, kuin ammattikouluun  :o Myös ammattikoulujen paikkoja on lisätty, samoin kuin oppisopimiuspaikkoja. Nämä muutokset ovat hitaita ja näkyvät vasta vuosien päästä. Hitsi vieköön vain kun samaan aikaan potentiaalista ihmismateriaa eri ammattikuntiin valuu seulasta läpi ja jämähtää jonnekin santakasan pohjalle...
MIkä pitelee nuorta paikoillaan... ymmärrän jotenkin, jos on perhe, lainoja yms. mutta jos sinulla ei ole ankkuria jonka vuoksi oikeasti ei voi... miksi ei voi vain opiskella jotakin? Valtio maksaa opintotuen, asumislisän yms. Laihaa tuo elämä on, mutta arvatkaa mitä on opiskella lasten kanssa ja käydä töissä. Kaiken rahoitat lainalla, kun nuorena ei tiennyt miksikä sitä ryhtyis  :) Ja mitäs sitten? En usko, että kukaan nykyään enään tekee virkahommaa koko ikänsä. Ammatin vaihtaminen on enemmän kuin suotavaa... puuduttaa jo valmiiksi, että koko ikä samaa ympyrää tehden  :crazy2:
Paljon on pahaa, paljon on mätää.... yhtä paljon hyvää ja kaunista... omat polut vain pitää etsiä ja tehdä... valmista motaria onneen ei ole kenelläkään enään  8) Tämä on sitä tasa-arvoa sitten kai...
 :angel:

Minusta on niin kauhean sääli, että nuori kiirehditään löytämään äkkiä se koulutuspaikka ja oma paikka yhteiskunnassa. Olen iloinen, että aloitin itse ammattiin opiskelun vasta 25 vuotiaana - sitä ennen kävin lukion ja seikkailin eri työpaikoissa usean vuoden ajan tekemässä sitä, mikä tuntui mukavalle. Monen vuoden harjoittelu kerrytti työkokemusta ja osaamista ja kun sai pitää ihan kunnon pitkän tauon opiskeluun lukion jälkeen, on ammattiopinnot maistuneet nyt ihan erilailla kuin esim. lukio-opinnot 9 vuoden peruskouluputken päälle!

Lisäksi minusta on hirveää, että nuorten unelmia murskataan ja heille heitellään "raakaa totuutta" päin naamaa, vaikka todellisuudessa omat ajatukset ja haaveethan sen elämän luovat. Meilläkin koulussa - opiskelen siis taidetta - opettajat kyselivät ensimmäiset 6 kk joka uuden kurssin alettua, että "minkäs takia te nyt olette valinneet tällaisen epävarman alan, jolta ei taatusti töitä löydy?" Lisäksi ammattiopettaja jaksoi jankuttaa elämän tosiasioita alaan liittyen, kuten "te kilpailette jo nyt toisianne vastaan. Olkaa vaan miten hyviä ystäviä täällä, kun koulutus loppuu te taistelette toisianne vastaan työpaikoista" ja "kuvataiteilijan arki on raskas ja suurin osa ottaa avioeron useita kertoja elämässään". Sitten meidän pikkuiset opiskelijat (opiskelijan keski-ikä 16-17v) ovat ihan kauhuissaan, että eikö tästä tulekaan mitään, enkö minä saakaan mennä koskaan naimisiin kun työt pilaavat kaiken ja niin edelleen...

Mie olen yrittänyt parhaani mukaan lohduttaa pienempiä toteamalla vaan, että jos sinusta on tulossa taiteilija sinusta tulee sellainen. Vaikka olisit lusikoita pyöritellyt koko aiemman elämäsi, jos sinun on tarkoitus olla taiteilija sinä olet. Ja että säännöt on tehty rikottaviksi, ei se nyt ammatti tarkoita sitä, etteikö parisuhteesta tulisi mitään. Kyllä se on ihan itsestään ja kumppanista kiinni.

Olen tylsä ihminen, mutta olen sitä mieltä että unelmilla ei eletä. Jos näitä pappa betalar -periaatteella eläneitä valitsee taidealan, koska se on cool eikä yhtä tylsää kuin perusopiskelu, ja ajattelevat että kyllä se kaikki tästä sujuu vielä niin kauniisti, niin kyllä jossain välissä jonkun täytyy sitä realismiakin heille tuoda esille. Joka tapauksessa he törmäävät siihen totuuteen jossain vaiheessa, ja valmistautumattomana siihen voi tulokset olla katastrofaalisia. Olen sitä mieltä, että ihmisille pitää antaa kaikki tieto, ja antaa heidän itse miettiä sitä ja päättää sitten mitä tehdä.

Voi ei! Minulla ei ainakaan ole mitään rikkaita vanhempia, jotka kustantaisivat opintoni! Olen kasvanut köyhyysrajan alapuolelle kuuluvassa perheessä, jonka omaisuus on velkojen takia pakkohuutokaupattu niin monta kertaa, etten edes muista niitä kaikkia. Lisäksi olen elättänyt vanhempiani myös opiskeluaikanani (aina heidän eroon saakka) omilla tuloillani sen sijaan, että he olisivat elättäneet minua. Opiskelen ihan opintolainan turvin kuten kuka tahansa opiskelija ja rahoitan osaksi elämistäni noilla tarottulkinnoilla. :)

Mie uskon ihan rehellisesti, että jos haaveitaan (eli sydäntään) seuraa, se tuottaa tulosta ennemmin tai myöhemmin. Kaikki muu siinä välillä on vain välietappia omia unelmia kohti. Mutta, se onkin yksi oppiläksyni tässä elämässä - luoda oma elämäni sellaiseksi kuin uskon sen ansaitsevani. Parempi suunnata sinne, josta saa iloa elämäänsä (olipa se ilon saaminen noin järkisyiden perusteella ajateltuna miten epätödennäköistä tahansa) kuin kärvistellen valita se huonompi suunta vain esimerkiksi taloudellisin syin.

Sillä, elämässä saa sitä, mihin tyytyy ;)

AM, ihan totta puhut, mutta kaikilla ei kuitenkaan ole niin paljon kokemuksia takana ja sitä kautta ymmärrystä. Myönnän, että olen itse himpun verran liian kyyninen,  ;) mutta ajatus siitä että jotakuta kannustetaan vain eteenpäin kertomatta faktoja on epäreilu. Kun sitten ollaan monen vuoden energian panostamisen jälkeen siinä ensimmäisessä kuopassa, niin tulee ajatus että mikset kertonut tätä jo silloin kun kerran tiesit, niin olisin voinut valmistautua siihen.

Jos ne unelmat ovat sitä todellista sydämen ääntä, kyllä ne kestävät myös raakaa totuutta.

Unelmia pitää olla! Itse olen taiteilija enkä ole mikään pappa betalar- kasvattama. Itse olen tieni raivannut ja joka tietää, ei taidealan ammatti ole helpoimmasta päästä! Voin sanoa, että vaikeimmasta! Ei tartte olla mikään Van Gogh (vaikkei mikään kovin häävi taiteellinen tuotanto tällä ollut), mutta jos on todellista kykyä niin silloin suosittelen.

Olen aina katsonut vinoon ihmisiä jotka vähättelevät taidetta siinä määrin, että "Voiko taiteella elää, ja sillä voi myös tienata rahaa!?"

Kyllä elämänkokemus parhaiten kertoo, mitä elämässään kannattaa tehdä.

 :idiot2: Tajusikohan kukaan tuota...?

Tarkoitan siis sitä, että ainakaan minä en tiennyt mitä elämältäni haluan ennen kuin nyt -  22-vuotiaana. Vasta nyt koen olevani tarpeeksi kypsä elämään omaa elämääni ja kantamaan vastuun siitä. Siis ihan kaikilla saroilla. On kamalaa, että nuoret pakotetaan aikuistumaan jo yläasteen jälkeen, pitäisi tietää tarkkaan mitä opiskella jne. jne. Jotkut ehkä tietävätkin, mutta he kuuluvat harvojen joukkoon.

Nyt minulla on selkeät suuntaviivat (tai suuntaa-antavat viivat) elämälleni ainakin n. 5 vuodeksi eteenpäin. Ja hyväksyn sen, että suunnitelmat voivat muuttua. Ovat ne muuttuneetkin jo kerran elämässäni aika isolla tavalla - vaihdoin ikään kuin alaa, joka oli valmiiksi mietittynä pienestä asti. Sen jälkeen koin etsikkovaiheen (n. 2 vuotta) ja nyt olen koulussa (ammattikoulussa, by the way), jossa viihdyn ja opiskelen alaa, josta pidän. Voin hyvin kuvitella tekeväni jotain tähän liittyvää hommaa "sitten aikuisena". Tiedän, että alan täytyy olla monipuolinen ja koko ajan uudistuva, jotta en kyllästy.

Ei varmaankaan pakottamisesta aikuistumiseen ole kyse kun nuori joutuu aikuistumaan senverran, että suuntaa joko yläasteen jälkeen lukio- tai ammattiasteen kouluun. Kouluissa on hyvä, että on koulukuraattorit ja opot joittenka kanssa voi käydä keskustelua kiinnottavista ammateista. Näin tein itsekkin silloin nuorena opolla käydessäni kun mietin useampaa ammattia mitkä kiinnosti kovasti.

Ehkä kärjistin vähän liikaa, mutta eivät kaikki osaa lukion ja amiksenkaan välillä valita. Ja entäs sitten, kun lukio on loppu? Entä jos ei tiedä, mihin haluaisi jatkaa? Tai amiksen jälkeen töissä tajuaa, ettei haluakaan tehdä sitä koko loppuelämäänsä. Ainahan voi vaihtaa alaa, ja niinhän moni tekeekin, mutta monilla menee paljon vuosia hukkaan, kun on ollut pakko nuorena valita joku epäsopiva koulu tai ala.

Omalla kohdallani suunnitelmat muuttuivat täysin vielä tuossa 3v sitten, joten ei se nyt niin tavatonta ole, vaikka luulin yläasteella tietäväni tasantarkkaan mitä teen loppuelämän, mut näin ne vaan suunnitelmat ja tarkotukset muuttuu elämässä. Ja itse asiassa ilman niitä valintoja joilla tähän pisteeseen oon tullu, mä en varmaan joko a) ois hengissä enää b) oisin todella väärällä alalla tekemässä jotain sellasta loppuelämäni josta en tykkää yhtään ;D :uglystupid2:

Olen samaa mieltä.  :) Vaikka tehokkuusyhteiskunta ehkä yrittääkin ajaa ihmisiä mahdollisimman nopeasti liukuhihnalta valmistuviksi koneiksi, olen sitä mieltä että elämän ilot syntyvät siitä kun kokeilee erilaisia asioita, siitä se elämä muodustuu paljon monimuotoisemmaksikin.  ;)

Totta kai jos haluat rahaa ja uraa jne, voi olla vähän vaikeaa kolmekymppisenä juuri valmistuneena päästä siihen kiinni, kun markkinoilla on paljon nuorempia samalla koulutuksella+työkokemuksella.
Mutta, tästäkin poikkeuksia löytyy. Kaikki on itsestä kiinni.  8)

Ihan samaa mieltä, miekin.
Kokemustahan siitä ihmiselle syntyy, erilaisia näkemyksiä ja oppimistahan tämä elämä on, tapahtui se sitten mitä kautta tahansa.
Ei elämä mene koskaan hukkaan, teki sitten niin tai näin.
 :)

Nyt tulee sitten kunnon vuodatusta negatiiviseen ja kriittiseen sävyyn.Pahoitteluni,että tekstini on sekava ja kummallinen.En ole mitenkään järkevästi tätä jäsennellyt,olen vain antanut ajatusteni lentää!

Minua ärsyttää se että Suomen koulutusjärjestelmää mainostetaan maailmalla yhtenä parhaimmista!Jos nämä hehkuttajat tulisivat katsomaan sitä opetusta, mitä olen saanut eräässä nimeltä mainitsettomassa ammattikorkeakoulussa, niin antaisin opetuksen tasosta tyydyttävän en suinkaan kiitettävää.Osalla lehtoreista ei ollut tarpeeksi ammattitaitoa opettaa tiettyjä asioita esim. eräs lehtori ei edes tiennyt mikä on nuorisotyölaki tai miten lastensuojelua hoidetaan!!Toki löytyi niitäkin lehtoreita,jotka olivat päteviä ja osasivat opettaa asioita,mutta sekin rajoittui vain muutamaan ihmiseen.

Jokatapauksessa, jos minulla pitäisi olla valmistuttuani ammattitaito niin voisi kysyä,että mikä sellainen?Käytännön kokemusta kyllä löytyy,mutta teoria puoli ontuu pahasti.Esim. lastensuojeluun liittyvissä asioissa en osaisi edes toimia.Se teoriaopetus koulussani on ollut sellaista, jolla ei tee työelämässä mitään!

Olikohan se aamulehdessä vai radiossa, kun tuli juttua nykyisten työntekijöiden huonosta ammattitaidosta.Siinä erään firman pomo ihmetteli,että kyllä löytyy kiitettäviä koulutodistuksia mutta se on eriasia osaako henkilö tehdä mitään!Mistäköhän johtuisi?Ettei vaan opetuksen tasosta.Laitetaan opiskelijat etsimään netistä tietoa yhden koulutunnin ajaksi ja lehtori itse menee kahvitauolle.Tämän jälkeen tarkastetaan tehtävät ja annetaan opiskelijalle kurssista kiitettävä todistukseen.

Ihmettelen edelleen,että miksi oppisopimuskoulutusta ei arvosteta?Siinähän saisi arvokasta työkokemusta ja ammatin samassa paketissa.

Ihmettelen myöskin tätä nykyajan meininkiä. Todistuksia, arvosanoja jne.

Ammattikoulun käyneenä voin sanoa että harvassa olivat ne maikat jotka olivat oikeasti kiinnostuneet opettamaan. Mutta niinpä olivat harvassa ne oppilaatkin jotka olivat kiinnostuneet oppimaan, kun tuntui koko 3 vuotta olevan turhaa näpräämistä ja TODELLA jonninjoutavaa teoriaopiskelua. Sekä opettajat että oppilaat parantelivat krapulaansa siellä, jos jaksoi paikalle vaivautua.  Ja työpaikoilla ihmeteltiin kun ei perusasiat ole kondiksessa. 25:stä luokkani oppilaasta taisi huikeat 7 suorittaa ne paperit. Joista jälkeenpäin kuultuna 2 on päässyt opetetun alan hommiin kiinni.

No suoraa jatkumoa se tuntui olevan puolustusvoimissakin.

Hyvä Suomi!  :D

Tämä on hyvin mielenkiintoinen aihe ja koskettaa läheltä..

Olen myös itse tuskastumiseen asti joskus miettinyt ja ollu huolissaan tämän maailman ja yhteiskunnan nuorista - heidän tulevaisuudestaan ja mahdollisuuksistaan. Yhä useampi nuori oireilee tätä vääristynyttä yhteiskuntamallia ja arvoja, joita meillä on. Jäädän pois koulusta, masennutaan, addiktoidutaan kenties mihin ja loppukädessä meillä onkin sitten ryhmä syrjäytyneitä nuoria ja nuoria aikuisia, joidenka haaveet ovat pirstaloituneet, eikä valoa tunnelin päässä näy.

Kaikkein sydäntä raastavinta on katsella vireresta (ja tietenkin se koskettaa minua erityisesti, sillä minäkin olen aikoinani kokenut samankaltaista) miten toiselle yritetään kerta toisensa jälkeen hankkia apua - EIKÄ SITÄ LÖYDY. Nuorta pompotellaan terveydenhuollosta erikois-sairaanhoitoon ja takaisin aina saman sanoman saattamana. "Tämä asiakas ei kuulu tänne - hän kuuluu tuonne."

Esimerkkinä siis eräs nuori mies, joka on nyt jo 22- vuotias. Lukio ja ammatikoulu jäänyt aikoinaan kesken, kärsii erittäin pahasta ylipainosta, masennuksesta ja viettää koneella 80 % hereilläoloajastaan.



Olen joskus haaveillut saavani tehdä töitä nuorten parissa. Muutaman keikan nuorten vastaanottokodissa olenkin tehnyt, vaikkei se suoranaisesti liity alaani. Kiinnostus ja palava halu auttaa ajoi katsomaan millaista siellä oli..

Täytyy kyllä myöntää, että nykyään nuoret ovat jollain tavalla kylmiä ja heillä on kaikenkokenut kova katse jo hyvin nuorina. Minusta heissä peilautuu tämän yhteiskunnan tila ja se, miten vääristynyt tämä maailma on.
Lapsena jo saadaan kuva: "Minusta ei välietetä, minua ei kuunnella. Minä olen arvoton. Minun täytyy saada aikaiseksi. Minun täytyy olla tuottava."

En tiedä itsekkään vastausta sille, millaiseksi yhteiskunnan tulisi muuttua. En tiedä onko yksilökeskeisyys oikea ratkaisu... ehkä se onkin se ongelma? Ettei anneta ihmisten rauhassa kasvaa ja sisäistää sitä, että todellisuudessa olemmekin kaikki yhtä ja, että kaikki mitä teemme teemme toisten ja samalla itsemme puolesta..
Meidät kasvatetaan tässä maailmassa olemaan mahdollisimman itsekkäitä. Se on totuus. Se on vaan niin normaalia, ettei kukaan (tai useimmat) tule ajatelleeksi asiaa.


Olen myös sitä mieltä, että ihminen ei ole 15-vuotiaana kyllin vanha päättääkseen mitä haluaa elämältään. Enimmistö on sitä tuskin edes 18-vuotiaanakaan. Mutta kyllä joku ammatti kannattaa hankkia tai kouluja käydä, sillä se on käytännössä paljon hankalampaa aikuis-iässä. Siinä samalla yksilö pääsee terveesti kehittämään itsetuntoaan ja saa paikan tässä maailmassa. On äärimeäsen työlästä rakentaa identiteettiään vasta vanhemmalla iällä... nim. kokemusta on.


Piti kirjoittaa vielä jotain,  mutta jatkan mahdollisesti myöhemmin. Nyt täytyypi palata työn pariin.


/A

Kuka mitenkin. Eivät ns. elämänputki-ihmiset vaikuta mitenkään tyytyväisiltä elämiinsä, ovat kuin opetettuja apinoita. Vaikka itsekin olen mukavan elämän perään oleva poroporvari, olen pyrkinyt aina tekemään viime kädessä ne asiat joita olen aina halunnut tehdä, ja tähän mennessä olen jo tehnyt melkein kaikki tavoittelemani asiat.  8)

Olet kyllä varmasti tuossa oikeassa. Ja kuten sitten kirjoititkin myöhemmin niin nimenomaan se 'negatiivinen' yksilökeskeisyys on se, mikä mielestäni on hieman outoa tässä maailmassa. Kilpailunhalu voi toki myös olla positiivinenkin asia - kunhan nyt pysytään sellaisissa raameissa, ettei tallata toisia matkalla.

Ihmisarvo on muuten sana, jota tämä maailma pyörittää tuon tuostakin mediassa ja erilaisessa kirjallisuudessa. Sen ympärille on tosiaan rakennettu lakipykäliäkin - silti tuntuu, että se on nyky-yhteiskunnassa aivan hukassa. Aivan kun riittäisi, että siitä puhutaan ja vatvotaan, mutta asioille ei kuitenkaan tehdä mitään...
Hassu juttu.

---

Juttelin erään itseäni vanhemman naisen kanssa vauvoista ja hän tokaisi siihen, että hänestä tuntuu, että nykyajan vauvat ovat aivan eri maata kuin ennen vanhaan. Sanoi, ettei joskus 60-luvulla vauvat olleet yhtä valppaita kun nyään. "Silloin kun minä olin nuorempi vauvat olivat vauvoja, he nukkuivat ja sattoivat joskus satunnaisesti ottaa katsekontaktin, mutta olivat silti hyvin uneliaita. Nykyään tuntuu siltä, että kun vauva syntyy se on jo alusta lähtien silmät auki ja katselee tätä maailmaa uteliaana ajatellen: Tällainenko tämä paikka nyt sitten on?."

 Se oli hauska huomio häneltä.

Sanotaanhan, että ihminen kehittyy ja ajan mittaan nopeammin ja nopeammin. Evoluutioksi kutsuvat tätä ilmiötä siis. :)

Uskon itse myös siihen, että ne sielut, jotka valitsevat nyt tulla tänne ovat jo kehittyneempiä - eivätkä oikein tahdo sopia tämän maailman muottiin enää. Ei siis ihme, että ne näkyy sitten nuoruudessa erilaisina ongelmina.

Taas toisaalta - jostain syystähän jokaikinen tänne tulee. Ehkäpä he ovatkin jonain päivänä sitten niitä, jotka vievät muutosta eteenpäin ja muokkaavat yhteiskunnan rakennetta. Mielestäni on ihan hyvä asia, että on elämänkokemusta. Ja mitä enemmän on niitä ihmisiä, jotka ymmärtävät etteivät asiat toimi ja ovat ns. totuudenjanoisia - sitä vaikeampaa heitä on enää hallita samalla tavalla.

En tiedä - joku järki ja tarkoitushan tälläkin asialla on oltava.
:)

/A

Itse asiassa ei sitä aina tarvitse kehitellä uusia unelmia kun entiset on toteutettu. Pikemminkin voi kehitellä jotain vanhoja kiinnostuksen kohteitaan jotka eivät ole olleet varsinaisia unelmia mutta joissa on sitä jotain, minkä vuoksi ne kannattaa kaivaa esiin vaikka vanhemmalla iällä. Luulenpa että itse kullakin on tällaisia kiinnostuksia hyvin paljon, se voi olla vaikka jotain sellaista missä on ollut skidinä hyvä, mutta joka on kuitenkin jäänyt ajan mittaan muiden asioiden jalkoihin.

Riippuu kylläkin onko unelmien ja kehittämättömien kiinnostusten välillä suurtakin kontrastia, kuten omassa tapauksessani - nuo edellämainitut pystyi toteuttamaan ajoituksen ja tuurin yhdistelmällä ja lopputulos oli lyhytaikainen, toi silmien avauksia ja kokemuksia jotka kyllä muistaa loppuikänsä, mutta jälkimmäiset vaativat aikaa ja paneutumista. Koska varsinaiset unelmat on toteutettu, en hätäile sellaisten kanssa, vaan jaksan nähdä aikaa ja vaivaa muihin asioihin.

Paljon taitaa riippua siitä mitä vaadit, haluat itseltäsi sekä toisilta.
Asemaa, rahaa, arvostusta -sitähän me kaikki haluamme.
Missä määrin, onkin jokaisen yksilön kysyttävä omaltakohdaltaan.

Yksi olennainen ristiriitaa aiheuttava tekijä lienee, että erotamme, joko tietoisesti tai epätietoisesti, itsemme yhteiskunnasta ja maailmasta.
Syytämme yhteiskuntaa ja maailmaa julmaksi ja kiireiseksi.
Mutta, mitä on yhteiskunta? Vuorovaikutusta ihmisten välillä, sinun ja minun välillä. Mehän muodostamme tämän yhteiskunnan, eikö tämä ole melko selvä?
Joten pystymme vaikuttamaan vain omaan elämäämme, mikä väistämättä vaikuttaa myöskin toisten elämään. Politiikka ei tätä ongelmaa ratkaise, koska se pitää yllä erittyneisyyttä, jakautumista.

Toinen ristiriitaa luova tekijä on aika.Puhun psykologisesta ajasta, kun haluamme muuttaa "sen mikä on",  siksi "mikä tulisi olla".     
"Olen nyt tässä asemassa mutta, tämä ei kelpaa minulle, haluankin tuohon asemaan jne."
Ja tämä konflikti saattaa jatkua elämän loppuun asti muodossa tai toisessa, kunnes kaikki onkin ohitse.

Täällä toinen,jolla on myöskin todella huono paineensietokyky.Noissa työpaikkailmoituksissa näkee yleensä tekstinä:"Etsimme reipasta,ulospäinsuuntautunutta ja oma-aloitteista työntekijää.Hyvät yhteistyötaidot lasketaan eduksi." Kuinkahan monelta työnhakijalta löytyy nuo kaikki piirteet?Veikkaanpa ettei kovinkaan monelta.

Nuo piirteet kyllä varmaan löytyvät jokaiselta. Sillä eiväthän nuo piirteet ole erillisiä ihmisestä,eiväthän? Mutta, kuinka korostuneesti nuo piirteet halutaan esiin työntekijältä, on oma asiansa.