Astro Foorumi

Yksinäisyyttä voi kokea pariutuneenakin, se ei ole parisuhteesta/sinkkuudesta kiinni.
Sinkkuna yleensä on enemmän aikaa ystäville. Ja ystäviltä saa kyllä kaiken muun paitsi seksin.(ja joissakin tapauksissa senkin...?)
Itse arvostan ystävyyttä jopa enemmän kuin parisuhdetta. Hyvät ystävät säilyvät läpi elämän eri vaiheiden, he kuuntelevat, jakavat, nauravat, auttavat, heiltä saa tukea, läheisyyttä, rakkautta. Listaan voisi kirjoittaa kaikki mahdolliset määreet mitä hyvälle ihmissuhteelle vain keksii. Paitsi se seksi.

 Eihän ihmistä ole yksi luotu kulkemaan, ei. Ja onhan se oman kumppanin läheisyys tietysti erilaista...
Tiedän kyllä miltä tuntuu kun läheisyyden kaipuu riipii rintaa mutta vaikka tällä hetkellä olenkin kohdannut uskomattoman onnen ( miehen, jollaista en olisi uskonut olevan olemassakaan, niin minulle sopivan kaikin puolin, sielu, mieli ja keho kohtaavat) kyllä ystävät ovat silti korvaamattomia.
Jos sinulla on tosi ystäviä, sinulla on kaikki mitä tarvitset. Pidä heistä huolta ja hoivaa ystävyyttä, niin huomaat hädän tullen kuinka vahva tukiverkko sinulla onkaan.

Ja Tommy Hellstenin "saat sen mistä luovut" pitää paikkaansa. Kun et väkisin etsi kumppania vaan heität toiveesi ylös ja päästät siitä irti, se tulee kyllä luoksesi kun olet valmis siihen.

Mieti siis oletko oikeasti valmis aitoon parisuhteeseen ja nauti elämästäsi matkalla kohti tavoitettasi. Ei se päämäärä vaan se matka!

Liittyy kerhoon...  :smitten:

Ihan ajankohtainen aihe minullekin.  :)
Olen viimeisen vuoden aikana tuota aihetta tutkaillut avoimesti ja myös raadollisesti pohjamutia myöten.

Mitä se yksinäisyys sitten on? Kaipuuta? Mutta minkä?

Monia vuosia olen törmännyt teoriaan, että se on vain jotain sellaisen kaipuuta, mitä ei tiedosta jo olevan itsellä....
Ja että on hyvä olla yksin ja kohdata tuo yksinäisyys...
Ja vaikka mitä "peiliteoriaa" ja vajaata ykseyskokemusta  ;)

Olen pikkuhiljaa tulemassa sellaista ajatusta kohti, että kyse ei ole sellaisesta, sillä ihminen on luotu kohtaamaan ja "kaipuu" ajaa siihen, mikä ihmiselle on hyväksi ja tarkoituksenmukaista. Olla ihminen ihmiselle.
Pidän toisaalta tuollaista tietynlaista yksinoloa jopa omavoipaisuutena ja tietynlaisena avoimuuden, haavoittuvuuden ja jakamisen pelkona. Tietynlaisena narsismin muotona.

Tosin asia ei ole niin suoraviivainen tai musta valkoinen, mutta....
Ihan yhtä vaikeaa voi olla kohdata läheisyys, avoimuus, jakaminen, joustaminen ja erilaisuuden sietäminen arjessa, kuin se, että pelkää yksin oloa ja hakee sille korviketta ihmissuhteista.

Uskon, että kaipuu johonkin.... kaipuu läheisyyteen ja ehkä parisuhteeseen, ei välttämättä ole aina yksinäisyydenpelkoa tms.
Vaan se voi olla myös kaipuuta ja pelkoa olla sitä mitä on nyt, juuri tällaisena kuin nyt on. Kaipuuta tulla ja olla itseksi. Silloin kun on sitä mitä on, haavoittuva, avoin ja keskeneräisyyden sietävä ja ihmisenkokoisella paikalla elävä ihminen, silloin on helppo elää muiden kanssa. Silloin ei vaadi muita täyttämään tyhjiötään, koska ei ole tyhjiötä. Silloin uskaltaa kohdata arjen ja ihmiset. Uskaltaa sitoutua.

Pidän hyvin inhimmillisenä ja rikkaana sitä, että osaa ja uskaltaa kaivata parisuhdetta ja läheisyyttä.

Sinkkuna ON ENEMMÄN aikaa, vapautunutta energiaa, mahdollisuuksia tehdä ihan mitä vaan,
vailla huolta ja vastuuta toisen tunteista, tarkoituksista, aikatauluista, meiningeistä,...

Kohtaaminen on tärkeää, mutta eikai sitä tarvitse joka päivä saman ihmisen kanssa tehdä! :o

Viimeiset puoli vuotta olen yrittänyt pysytellä sinkkuna, koska ois niin paljon ihmissuhdekuvioiden pohtimista tärkeämpääkin tekemistä, jopa koko maailmaa parantavia asioita, joihin energiaa kanavoida. Vaan miksi juuri silloin elämään tunkee jos vaikka minkämoista tyyppiä suunnittelemaan yhteistä tulevaisuutta kanssani, vaikka kaikin tavoin koetan heille viestittää, että kotileikit ei nyt kiinnosta. :knuppel2: Mikseivät he keskitä energioitaan ihmisiin jotka sellaista haluavat, kun niitä kert tuntuu kaikkialla olevan? Miksi sinkkuiluun kyllästyneet eivät kohtaa voimakkaista tarpeistaan ja kaipuistaan huolimatta? Miksi ihminen tuntuu kaipaavan aina jotakin sellaista mitä sillä ei ole?

Kolikolla on kaksi puolta. Tarkastellessasi sitä kädessäsi, et voi nähdä kuin toisen kerrallaan,
mutta laitappa se pyörimään... :D

Sinkkuuden hinta? Ei se hei maksa mitään. Ihan on ilmaista lystiä. Koska minä olen tällainen yksinkertaisuuden kannattaja ja äo:ni on n. 60, niin palaan kaikissa ihan hirvittävän monimutkaisissa ja erittäin vaikeissa elämääkin suuremmissa kysymyksissä ja etenkin niissä tunteissa vääjäämättä alkulähteille. Tsuippaduippa kuvasi ajatukseni jo hienosti....    :)


Näin minäkin asian näen. Ihminen on lopullisesti tyytyväinen vasta kun on tutustunut itseensä ja oppinut rakastamaan itseään. Siihen saakka parisuhteessa elävät kurkkivat aidan toiselle puolelle ja sinkut sieltä kurkkivat parisuhdeaitaukseen. Siinä sitten hypitään aidan yli kunnes voimat loppuu ja vihdoinkin katsotaan peiliin, että kukas minä oikein olen. Kun sitten tutustuu itseensä sinkkuna tai parisuhteessa, niin lopulta on tyytyväinen oloonsa sekä sinkkuna että parisuhteessa. Me ihmiset ollaan aivan ihania - arki voittaa kauniit ja rohkeat.    ;D

Elämänilo, se tarkoittaa että KAIKKI on mahdollista! :D

http://www.usagold.com/gold/coins/pics/pre-1933-coins.jpeg (http://www.usagold.com/gold/coins/pics/pre-1933-coins.jpeg)

Mielenkiintoista luettavaa aiheeseen liittyen:

Kaksoisliekkejä ja sukulaissieluja - Rakkauden ja ihmissuhteiden henkiset ulottuvuudet
(Elizabeth Clare Prophet)

Ippuska kirjoitti tosi hienosti asian ytimen 12.9. ja Atomi jatkoi 13.9.!!!
Juuri noin!!
Itse ainakin tunnustan yrittäneeni täyttää tyhjää aukkoa parisuhteella. Nyt kun en enää odottanut mitään ja elin "tyytyväisenä" (hah, nainenko olisi koskaan täysin tyytyväinen  ;)) kaksin lapseni kanssa, käveli elämääni Ihminen. No, piti tietysti vähän itekin tuupata itseään liikkeelle. Harvoin ne kotoa tulevat hakemaan, niitäkin tarinoita tosin on!

Äh, nimet sekaisin taas pienessä päässä  :idiot2:

Tarkoitin Tsuippaduippan kirjoitusta!!
(Hyvin Ippuskakin kirjoitti mutta TSuippaduippa osui ytimeen!!)

Ansaitsemme vain parasta, vähempään, mihinkään kompromisseihin ei pidä tyytyä! :knuppel2:

                             

Pienet virheet kyllä menettelee, eihän kukaan ole täydellinen,
ja ihmissuhteissa varsin joutuu kompromisseja tekemään,
mutta siitä, mikä on itselle hyväksi, täytyy huolehtia.
Jos jokin ei ehdottomasti tee hyvää, älä huoli sitä, edes kompromissina.
Älä käy kauppaa oman hyvinvointisi kustannuksella.
Älä elä toivossa.

SA ala ikina meneta huumoriasi-sehan on elaman sokeria...

Nostan tämmöstä hautautunutta ketjua, kun ainakin minusta tässä oli paljon hyvää juttuja ja mieltä herätteleviä ajatuksia  :smitten:

Mullekin tämä sinkkuus on ihan uusi juttu. Eipä taida kukaan mua täältä kotisoffalta löytää eli pitäis kait lähtee ihmisten ilmoille. Oon vain niin tottunut olemaan kotona passissa jos vaikka joku tarttis jotain...No nyt on lapset jo onneksi sen verran isoja että pärjäävät vähän aikaa ilman mua.
Onneksi tulee kevät!!!

Mulle ei ole niinkään uus juttu, ja viihdyn kyllä yksinänikin, mutta ehkä just johtuu taas keväästä, että tää kumppanin kaipuu nostaa päätänsä :/ Edellisen kerran oli jossain marraskuussa pahana, ja sen lyön kyllä kaamoksen piikkiin.
Hemmetti, hyvin menis ilmankin kun ei vaan olisi tätä kaipuuta siihen puolisoon :D

Mulla on sitäpaitti semmonen aate, että jos se tyyppi jonka mun elämän tulla pitää on yleensä tulossa, niin se kyllä tulee hakemaan mut vaikka kotoakin. Just oikeeseen aikaan. Etsi en.
Mutta ah ja voih tätä kaipuun poltetta mi rintaani mun riipii!

Kyllä mäkin viihdyn yksinäni ja osaan olla yksinäni omissa ajatuksissani. Oikeastaan vaikka elin lasteni isän kanssa, olin silti tavallaan yksin. Mutta olishan se kiva jos olis joku miespuolinen kaveri, jonka kanssa vois käydä syömässä ja vaihtaa ajatuksia ja vähän vaikka silitelläkin.  ;)

Hmm.
Minä en kaipaa semmosta miespuolista kaveria sen enempää kun naispuolistakaan, tai siis että miksei ne kaverit ja toverit ole kivoja...mun kaipaukseni kohdistuu kuitenkin siihen vakavampaan juttuun; elämänkumppaniin. En jaksa ripustaa tunteitani enää mihinkään joka lipuu mun elämästä veks, kun semmonen on niin pirun raskasta!

Totta, että on oikeestaan paljon vähemmän yksin, kun on oikeesti yksin yksin, kun se, että olet parisuhteessa yksin. Se on tosi surullista  :'(

Niin, kyllä mäkin haluan vakavan suhteen eli ihan elämänkumppanin. En nimittäin halua, että kuka tahansa mua silittelee...  ;).

No eipä sitä tosiaan halua tulla kenen tahansa silitellyksi. Vaikka se silittely niin mukavalta tuntuukin  :smitten:
Tai en minä enää ees kunnolla muista...

Subilla näkyy just yksi potentiaalinen uros, Tommy Lee Jones. Täytyy keskittyä siihen nyt paremmin ja unelmoida.  :D

No epäilen ettei mulla ole sen aika oikeesti. Siis nimen omaan; ei mulla ole aikaa! Ja kai se siitä taas, kunhan tuo täyskuu rauhottuu. Voi olla senkin nostelemia kaipauksia tässä  :)
Kah niin kaihoisa kuu mua katsoo ;)

Lohdullista Rakkauden Valo  :smitten:

Yksinäisyys. Mitä se on?

Onko se ahdistava olotila, josta on tavalla tai toisella päästävä pois?
Vai onko ihmisessä jonkin perustavaa laatua oleva vika, koska hän on yksin?
Kelpaamaton yksilö?

Yksinäisyydestä on kirjoitettu maailman sivu runoja ja romaaneja, tehty elokuvia, sävelletty lauluja, maalattu tauluja jne.
Tämä tuntuu olevan yksi näitä ikuisuuskysymyksiä.
Vaikea tunnetila monille ja joillekin se tuottaa jopa jatkuvaa tuskan tunnetta.
Heillä saattaa olla fyysinen tunne kuin heissä olisi jonkin ’leima’. He kokevat olevansa hylkiöitä.

Entäs kolikon toinen puoli?

Entäs he, jotka tietoisesti valitsevat yksinäisyyden?
Heille se on ylellisyyttä, vapautta, riippumattomuutta, itsellisyyttä. He viihtyvät omien mietteittensä kanssa. Heitä ei ahdista oma seuransa. Se on heille rauhaa tuova.
Heitä mahdollisesti pidetään syrjäytyneinä, erakkoina, vetäytyvinä persoonina. Vaikka he olisivat aidosti seurallisia ja sosiaalisia olleessaan ystäviensä, sukulaistensa, työtovereidensa tai muiden ihmisten seurassa.

Jännästi - oli yksinäisyys vapaaehtoinen valinta tai pakon tuoma elämäntilanne – saatetaan molempiin asennoitua samoin.
Voisiko tästä tehdä hätäisen päätelmän: ’pariuminen’ istuu meidän asenteissa
sosiaalisena tai/ja geneettisenä perimänä niin, ettei siitä poikkeamia ymmärryksellä katsota...?


Mietiskellen
Sofie
sinkku, omasta valinnasta :D

"Jännästi - oli yksinäisyys vapaaehtoinen valinta tai pakon tuoma elämäntilanne – saatetaan molempiin asennoitua samoin.
Voisiko tästä tehdä hätäisen päätelmän: ’pariuminen’ istuu meidän asenteissa
sosiaalisena tai/ja geneettisenä perimänä niin, ettei siitä poikkeamia ymmärryksellä katsota...?"

No ehkä juu istuu.
Niinkun minäkin; olen tämmönen sosiaalinen erakko. Olen valinnut oman ylhäisen yksinäisyyteni, vaikka olen erittäin seurallinen ja sosiaalinen, kun niin haluan.
Siltikin minulla on välillä aivan pakottava tarve ja kaipuu siihen puolisoon, että olisi joku jonka kanssa jakaa kaikki. Ehkä se tosiaan on osa ihmisen selviytymisbiologiaakin? Yhdessä on parempi kun erikseen. Ja tietty se lisääntyminen, joskaan mulla ei pitäisi siitäkään asiasta kenkä puristaa. Vaikka onhan sillä elämällä semmonen voima, että mistä sitä tietää mitä kaikkea tuo biologia on mieltä...

Hyvä!!!  :D Kalevanneito on myös sinkku omasta valinnasta ja mulle sinkkuus on juuri tuota jota tuossa ekassa kappaleessa sanot ja mä olen sosiaalinen juuri noissa tilanteissa. Ja juu, se "pakkopariutuminen", siis se jotta KAIKKIEN NORMAALIEN KUULUU PARIUTUA on asenne samoin kuin se jotta KAIKKIEN NORMAALIEN PITÄÄ LISÄÄNTYÄ. Kyllä on ihan jokasen oma asia lisääntyykö ja/tai pariutuuko. Eikä se normaalius oo just siitä kiinni.

Älä muuta sano!!!  :)

Mulla ei ole tällä hetkellä noista kumpaakaan, ei töitä eikä kotona olevaa rauhaa ja hiljaisuutta :D :D

Kiitos teille ketkä vastasitte :D

Teitä, jotka olette sinkkuja, olette varmaan tulleet huomanneeksi, että ystävät, sukulaiset ja
työkaverit ikään kuin 'vahingossa' tuovat eteenne sinkkumiehiä ;) :D

Ainakin minulle on näin käynyt :) Ja huvittavaa on ollut, että heistä kukaan ei ole ollut
hitustakaan minun makuuni, mutta mukavia keskusteluja olen saanut heidän kanssaan. :)
Joistakin on esi sitkeyden jälkeen tullut kavereita. :D

Onhan tietty ihmisiä, joilta olen saanut jos jonkinlaista leimaa sinkkuudestani eikä
mitään kauniita adjektiiveja, mutta olen ottanut sen asenteen - että koska itse en tunne
sinkkuutani ongelmaksi ja joku siitä haluaa itselleen ongelman tehdä niin heillä on siihen vapaus :D

Laita tähän oman runo rustailun muodossa miten suhtaudun sinkkuuteni.
ps. älkää välittäkö rustailustani, olen siinä toivottoman huono, mutta tykkään silti niitä tehdä :D

Odotuksen Iloa

Kiintymyksen voi kieltää,
muttei pakottaa.
Tunteitaan voi pelätä,
muttei estää.

Minulla on aikaa
odottaa
Häntä saapuvaksi
kenellä on
antaa
kokonainen sydämensä

Minussa on enemmän
vahvuutta luopua
kuin heikkoutta
tyytyä
puolikkaaseen sydämeen…



Pss. paljastinko kenties likaa... ;) ::)
Ystävyydellä  ;D
Sofie

Ei mulla onneksi, lähimmät ymmärtää mua. Mut joiltakin vähä kauimmaisilta oon saanu ihmetystä...

Ööö...sensijaan jotku tyrkyttää itteään mulle...kun asun pienellä paikkakunnalla jossa tiedetään siviilisääty... Ei pidä paikkaansa jotta kotua ei tulla hakemaan... Mua joku vuos sitte ihan mulle vieras tyyppi soitti ovikelloa ja kysy "ookko sä sinkku lähdekkö hänen kans kahville" No en lähteny ku en tykkää tommosista yllätyshyökkäyksistä, en haluu sitoutua paikkakunnalle kun haluan muualle heti kun pääsen ja helvetti en sinkkuudestani kovin hevillä luovu...

Ja sit yöpaikalla yks seittemänkymppinen siis seittemänkymppinen asiakas yritti iskeä... tosin jäi kyllä vähän jotta itelleenkö vai pojalleen...kun musta tuntu kuitenki jotta itelleen ja krimskit ja korrshakovskit mä oon vasta vähä päälle nelkyt... ;D ;D

[/quote]

Ööö...sensijaan jotku tyrkyttää itteään mulle...kun asun pienellä paikkakunnalla jossa tiedetään siviilisääty... Ei pidä paikkaansa jotta kotua ei tulla hakemaan... Mua joku vuos sitte ihan mulle vieras tyyppi soitti ovikelloa ja kysy "ookko sä sinkku lähdekkö hänen kans kahville" No en lähteny ku en tykkää tommosista yllätyshyökkäyksistä, en haluu sitoutua paikkakunnalle kun haluan muualle heti kun pääsen ja helvetti en sinkkuudestani kovin hevillä luovu...

Ja sit yöpaikalla yks seittemänkymppinen siis seittemänkymppinen asiakas yritti iskeä... tosin jäi kyllä vähän jotta itelleenkö vai pojalleen...kun musta tuntu kuitenki jotta itelleen ja krimskit ja korrshakovskit mä oon vasta vähä päälle nelkyt... ;D ;D
[/quote]

Sorry, mutta pisti naurattaan toi 70v. koettaa iskea 40v.  :laugh:
On ihmiset joskus niin hauskoja ajattelemattomuudessaan  :D

Minäkin asun (ainakin toistaiseksi) pienellä paikkakunnalla ja se kyllä tiedetään, että olen yh-sinkku ;)
Miehet varottelevat toisiaan 'ei sitä kandee koittaa', 'ei se mihinkään lähde', kun käyn harvakseltaan täällä
omalla kylällä karaokessa :D Hyvä, ovat oppineet ;)
Ne, ketkä voisivat olla kiinnostavia miehiä, ovat varattuja ja he ovat
minulle tabuja!

Isolla kylällä sitten onkin jo toinen meininki ;) Liikun aina autolla ja yksinkin, kun minulle
yleensä tulee noi lähdöt sillein ykskaks, ettei kaverini ehdi mukaan :laugh:


Olen saanut 'tarjouksia' naisiltakin :o  :laugh: Ja siinä on saanut asetella sanansa tarkkaan  ::)
Jotenkin tuntuu siltä, että miehiä on helpompi torjua kuin naisia... ???

Ei minulla ole mitään samaa sukupuolta olevien suhteita vastaan, mutta omalle kohdalle vedän rajan.
Ystävä pariskuntana on yksi gaypari ja he ovat sitten ratkiriemukkaita :laugh:

Rakkas mummuni löysi kahden avioeron jälkeen 65-vuotiaana elämänsä miehen
joten mikäs kiire tässä on ;) :crazy2:

Sinkutellen ;)
Sofie

Joo varatut on mullekki tabuja..Tuo asia on mun mielestä itsestäänselvyys, tosin ei ole kaikille, oli sit sinkkuja tai varattuja.


No tuosta ei kyllä oo kokemusta... :D


No ei sitten niin mkään kiire... :2funny:

anteeksi jo valmiiksi kun menee ohi aiheen, mutta, onko ne karmasuhteet sitten sellaisia, että kun ne hommat on selvitetty, niin suhde päättyy? tai onko se usein niin?

Tämä on ollut minulle ihmettelyn aihe välillä, miksi jotkut naiset eivät kunnioita itseään riittävästi vaan
suostuvat varatuille miehille ns.seksileluksi :o
Kun harvoin tuollaiset 'salasuhteet' johtavat todelliseen yhteiseen suhteeseen ja eikö siinä myös tuhlaa omaa potentiaalista
aikaa löytääkseen itselleen sopivan vapaan miehen? :-\

Toki on naisia, ketkä hakeutuvat suhteeseen varattujen kanssa juuri siitäkin syystä, että heistä tuntuu
varmemmalta säilyttää oma vapaus tai näin minulle on kyseistä asiaa perusteltu ;)

No meitä naisia on moneen junaan, toiset jää asemalla ja loput tulevat resinalla perässä :laugh:

***

Tuohon naisten 'tarjouksiin' mennen, ovat ne olleet luultavasti enemmälti jonkinmoisia väärinkäsityksiä,
kun olen vilkas ja ns. tuttavallinen ja ujoudesta ei minulla ole minkäänlaista henk.kohtaista kokemusta :coolsmiley:
Minussa kuulemma on sellaista 'lämpöä', jonka nainen voi tulkita väärin.  ???
Näin yksi lepsu ystävättäreni asiaa minulle selitteli, kun hänellekin ihmettelin
miksi naiset lähestyvät minua, joka olen niin täysin hetero...eiks olekin kiva selitys :laugh:


Sofie :crazy2:

Ajattelin itse myös näin mustavalkoisesti aikoinani. Olin itse "se toinen nainen" aika kauankin ja syynä siihen oli karminen suhde. Minulla ja tällä varatulla oli monta aiempaa elämää, jopa avioparina, yhdessä, joten suhteen katkominen ei ollut aivan yksinkertaista. Ties kuinka monta kertaa yritin lopettaa suhteen, mutta vaikeaa se on, jos toinen ei päästä irti, henkisesti. Vasta tässä kuukausi takaperin jätin unessa hänelle hyvästit, koska nyt se oli mahdollista. Hän vihdoinkin luopui minusta. Helpotus se oli, koska elämäni oli hyvin ahdistavaa tässä on-off-suhteessa, suhteessa, jossa toivoani ruokittiin valheilla.

Mutta niin kauan, kuin sydämessä ei ole tilaa uudelle, ei uutta suhdetta/rakasta pääse elämään tulemaan.

Nyt on vapaus.  :smitten: Henkinen vapaus.  :smitten: Fyysinen vapaus.  :smitten:

Kun musta tuo vain on väärin. Suhde varatun kanssa siis. Miettis itseään siihen tilalle. Jotta ois suhteessa ja miehellä ois sivusuhde, miltä tuntuis...


Mäkin ittekseni mietin jotta eikös niillä just pitäis olla joku tieto ees ensi jotta joku on heikäläisiä, ennenkö käyvät ehdottelemaan..Homoilla vois olla jotta tulis nyrkistä jos menis heteromiehelle ehdottelemann... ::)

Minä ymmärrän suhteen varatun kanssa, mikäli kyse on kertakaikkisesta kohtaamisesta isolla K:lla, ja se peli pelataan sitten avoimesti ja reilusti, selkärankaisesti.
Kaikelle on tarkoituksensa, myös tämmöisille jutuille. Semmoinen seläntakan suhteilu ja rakastajana/ rakastajattarena olo taas on minusta ihan inhottavaa...mutta ymmärrän kyllä senkin, että ihmisillä saattaa kummuta tarve semmoiseenkin.

Kyllä mulle on kanssa ehdotelelleet kaikenlaiset eritavalla seksuaalisesti suuntautuneet...ja mitäs pahaa siinä on? Kai sitä ehdottaa voi, ja onneaan koettaa?

Totta, yleensä saa ensimmäisenä muistuttaa siitä vaimosta ja lapsista  >:(

Hei taas:)

Ensinnäkin olisin hyvinkin varovainen 'mustavalkoisuus' sanan käytössä...
Se on melkoisen leimaava sanana, kun tässä on keskustelun aiheena kuitenkin
se millaiset moraaliseettiset arvot kullakin meillä naisilla on (miehethän eivät ole ottaneet
osaa tähän keskusteluun ?)...

Toiseksi. En ymmärtääkseni itse ole sortunut tuomitsemaan näitä ns. toisia naisia vaan olen
esittänyt ihmettelyni, miksi näin jotkut naiset tekevät.
Joten toivon myös, ettei tuomitsevaksi tulkittavia asenteita tulisi muiltakaan, kuten
sanan 'mustavalkoisuus' voi jokseenkin helposti tukita...
Suorapuheisuudelleni uskollisena tartuin tähän sanaa, koska se ei mielestäni sovi
kuvaamaan niitä naisia keillä on arvomaailma rakentunut siten, etteivät vaan halua
sotkeutua varattuihin miehiin...mutta jokainen vastatkoon omista teoistaan.

Minulla on naispuoleinen tuttava, jolla oli suhde molempien siskojensa miesten kanssa.
Hän valitsee poikkeuksetta varatun miehen ja silti hän pitää omaa moraaliaan korkeana.
Älykäs ja kaunis nainen, jolla tarjontaa riittää.
Enkä ole häntäkään tuominnut vaan kun olemme jutelleet asiasta ja olen hänelle ihmetellyt, mikä
hänet saa toimimaan näin. Hän ei oikein itsekkään osaa sanoa varmaa syytä muutakuin sen, että
hän kokee olevansa sitoutumiskammoinen. Voihan tietty olla, että tämä on hänen karmaansa;)
Ken karmansa tarkkaan tietää niin täytyy vain ihmetellä, että miten moinen on mahdollista...?
No ehkä se joillekin on...
Itse olen käsittänyt, että hyvin vanhat sielut ja henkisesti kehittyneet ihmiset tiedostavat karmaansa,
tosin heiltä ei odottaisi epämoraalista toimintaa tai näin ainakin
minä olisin taipuvainen uskomaan, mutta tietäähän en voi...

Olen tuonut esille, ettei sovi minun pirtaani sotkeentua varattuihin, koska kunnioitan muiden suhteita
eikä minun edes tarvitse tuntea naista, jonka mies lähestyy minua 'niissä aikeissa'...jos tämä kunnioitukseni
on mustavalkoisuutta, sitten nostan kädet ylös kuin Jurkka aikoinaan ja sanon 'myönnetään, myönnetään' :laugh:

Sofie :crazy2:

Minä tiedän naisen..tytön...no on se jo nainen...joka jollain sadistisella tavalla NAUTTII toisten naisten miesten viemisestä. Siis saa siitä itselleen jotain kutinoita...sairas tyyppi, mutta hän tekee sitä. On sillä ollu ihan traumaattinen lapsuus yms. että juontaako sitten sieltä.
Ei ole ainut hänen ikävä piirteensä tämä.

No ei ehkä sadismia joo.
Voitonhimoa, hmm...itsensä pönkitystä, vaikka itsetuntoa taitaa olla liikaakin?
Huomionhakuisuutta ehkä myös.

Siis tää ko. nainen vei mun mieheni ;) Mutta kun he eros, ja mun ja ukon välit parani niin, että saatettiin keskustella järkevästi asioista, niin kuulemma tämä nainen oli saanut slaagin...eli mikä siinä on?
Menetetty pokaali?

Hän koki tulleensa petetyksi  :o :D

Toivottavasti sitä helppaa kun taas riidellään niinkun kissi ja koira tuon ukkelin kanssa :D

Moraali laittaa antamaan lapasesta miehen poskelle jos iskee mutta on perhe kotona. Suututtaa oikein sellainen. Samoin sellainen, että yritetään kaikkia naisia jotka vähänkin miellyttää, niin olepa otettu siitä aamukahden aikaan heitetystä kohteliaisuudesta. Kiitos hei :) Mutta iloisia yllätyksiä saa, kun antaa mahdollisuuden, niille ujoimmillekin ehdokkaille.

Mutta sitten kun on lipumassa sinkkuuden satamasta kohti toisia satamia, alkaa vasta tutkailla itseään ja mitä todella haluaa ja voiko sen tuon henkilön kanssa toteuttaa.

Ja nyt kun näyttää siltä, että se mitä mulle on pedattu ja mitä toiveita olen lähettänyt, onkin käden ulottuvilla, on todella pelottavaa! Näinkö on todella tarkoitus, onko se hyvää jne.

"Mutta sitten kun on lipumassa sinkkuuden satamasta kohti toisia satamia, alkaa vasta tutkailla itseään ja mitä todella haluaa ja voiko sen tuon henkilön kanssa toteuttaa."
Mä oon aina skipannu tän vaiheen  ;D :D :buck2:
 :kuu: :oinas:?

Heh,  :kuu: :vaaka: eikä ne tunteet aina selviksi tahdo tullakaan  :crazy2:

:D
Ei mullakaan, mutta syy on ehkä sitten vastakohtainen :D

"Ainoa keino vastustaa on pukea niin risaset alushousut jalkaansa, ettei kehtaa riisuutua kenenkään näkyvillä. "
 :2funny: :2funny: :2funny:
Vuosisadan parisuhdevinkki!

Tää täytyy ehdottomasti ottaa käyttöön :D
Vois vielä paremmaksi vakuudeksi jättää kaikki karvat luonnontilaan ;) :buck2:

 :2funny: :2funny:
Mä jo ajattelin että tässä se olis...

Mä taas mielummin haluaisin, että muuttuis tämä kauneusihanne niin että naisella sais olla ne karvat mitä ihan luonnollisesti kasvaa. Ihanaa kun on ollu talvi eikä oo tarvinnu ajaa säärikarvoja. (Kun on jo mieskin ni ei oo semmosta tarvinnu metsästää.)  ;D Mutta sieltä se kevät taas tulee ja saa jatkuvasti olla sheivaamassa..  :crazy2:

 :2funny:


 :2funny: :2funny: Onneksi omien karvojen kasvu ei ole ihan tuota luokkaa, eikä ole tummatkaan.  ;D Mutta kyllä mä itse tykkään siitä, että on ajeltu ja huoliteltu, vaikka kauneusihanne olisikin yhtäkkiä karvainen nainen.  ;D Työtähän siinä toki on ja kyllähän se, ettei ole ketään tällä hetkellä helpottaa sitä, ettei tarvitse olla niin usein sheivailemassa, on siinä oma vaivansa kuitenkin. Jos meinaan yrittää miettiä mitä hyviä puolia yksin olemisella on.  ;D

Minun tapauksessani ei ollut näin. Tämä tapaus "varattu" tuli vuosi vaikean eroni jälkeen ja tässä suhteessa opin pitämään puoliani ja puhumaan asioista niiden oikealla nimellä.

Se oli niin kimurantti suhde, ettei muusta väliä. Mutta tulipahan koettua ja nyt ainakin tietää, ettei ole itseä varten. Ainut kertainen tapaus tässä elämässä.

Jokainen suhde opettaa meille jotain itsestämme.  :)

Tämä on aika normaalia Keski-Euroopassa. Ystäväni työskentelee teatteri- ja tanssialalla, jossa käy vierailevia artisteja ympäri maailmaa. Keski-Euroopasta saapuneet naiset ovat aina viimeisen päälle tiptop, mutta kainalo- ja säärikarvat rehottaa ihan valtoimenaan ::) Prahassa tähän törmäilee kuulemma aika usein, en ole itse vielä päässyt vierailemaan siellä.

Siis jos rehdisti sitte tosiaan lopetetaan ne vanhat suhteet niin joo...Mäkin nimen omaan tarkotin tuota seläntakana suhteilua...