Astro Foorumi

Tuossa yhdessä topicissa sivuttiin jo tätä aihetta, mutta kuin on suuren astro porukan mielestä, mistä johtuu taipumus ylipainoon tai lihavuus? Miksi ei käänteisesti myös laihuus...Ja miten tuo tasapaino saavutetaan myös ulkoisesti, jos sen sisäisestikin yrittää saavuttaa?

Täällä muuten harvoin keskustellaan tästä aiheesta, onko niin, että henkiset ihmiset pitävät tallaisia ulkonäköseikkoja kuitenkin toisarvoisina?
Mutta itselleni ongelma on ajankohtainen sikäli, että taas housunkaulus kiristää, eikä hiihtämäänkään vielä pääse.
Itse asiassa koko aikuisiän olen saanut olla varpaisillaan, ettei painoa tulisi liikaa. Nyt taas on tilanne hieman pois hallinnasta.
Ja itselläni paha olo, kun vaatteet puristaa, eikä sitä sitten niin rivakasti jaksa liikkua, vaikka kyse ei todellakaan ole älyttömästä ylipainosta, mutta kuitenkin sellaisesta olotilasta, jossa ei ole hyvä olla. :-\

Tasapainon saavuttaa myös ulkoisesti, jos tarkastelee itseänsä menneisyyteen ja tutkii milloin ja miten lihoaminen/laihtuminen alkoi. Sillä ihmisen on paras olla tasapainossa siinä kropassaa, jonka syntymä meille loi, joten vanhoja valokuvia selaamalla löytää yhteyden aiheutuneeseen tilanteeseen. Kokemusta omaava 20 kiloa laihempi kuin 3 vuotta sitten ja ah niin mukava olla omassa luojan luomissa mitoissa. Henki kulkee ja hiki ei lennä kävellessä.

Paino-ongelma on meillä tabu, siitä saa harvoin keskustella, koska media luo ihanne mallit ihmisten mitoille ja trendien mukaisesti lihotaan tai laihdutetaan. Ihan järjetön jenkkiläinen meininki menossa meillä suomessa.
Kyllä se niin on, että henkiset ihmiset pitävät ulkonäköseikkoja itsestään selvänä, sillä oletkos koskaan nähnyt "rupsahtanutta" henkisesti kasvanutta ihmistä. Tapaamani henkiset ihmiset ovat ikäistään paremmassa kunnossa ulkoisesti ja oikein joskus ihmettelen, että miten he pitävät itsestään niin hyvää huolta. :angel:
Jos housunkaulus kiristää, niin mietippä mikä oli housu koko enne nykyistä. Otat siitä haasteen sopia niihin tietyn ajan päästä. Yleisin syy paino-ongelmaan löytyy koukistaja lihaksesta.
Ravinnolla on suurio merkitys painoon eikä tarvitse niin rivakasti liikkua niin paino tasaantuu.
Me jokainen kun ollaan yksilöitä niin myöskin ravinto tulisi saada omaa persoonaa vastaavaksi ja suolistolle sopivaksi niin ei pääsisi haitalliset rasvat, sokerit ja ym. aineet kertymään varastoksi kroppaan.
Meikäläinenkin tempaisi painoa alas 20 kiloa vuodessa pelkällä ruokavalio muutoksella ja henkisten traumojen poistolla.  :D

Itsellä samantapainen ongelma, mutta toisinpäin. Olen alipainoinen, ja oikeasti, syön kuin hevonen  ;D En lihoa millään vaikka tahtoisin. mitä enemmän syön, sitä nopeammaksi aineenvaihdunta menee. Pyörtyilen painoni takia ja muuta tyhmää, joten tämä ei voi olla minulle se normaalipaino, vaikka se eri ihmisten välillä paljon vaihteleekin.

Anatomia ei ole niin hallussa, eli jaksaisitko Salomi kertoa mikä/missä on koukistajalihas? Miten se liittyy ylipainoon?

Muuten sekä tuolla migreeniketjussa että täällä oli ihan hyviä vastauksia aiheeseen liittyen, mutta aikas vähän ottaen huomioon että ylipainoisten määrä kasvaa koko ajan. Tabuko tosiaan siis?

Itsellä on ollut tuo jojoilu-ongelma, joten vaikka hieman ylipainoa löytyykin, niin koen sen parempana kuin painon jatkuva heittely. Jos sitten todella ylipainoinen olisin, niin että alkaa jo rasittamaan niveliä, niin ei kai siinä muu auttaisi kuin yrittää edes pudottaa painoaan.

Toinen juttu on sitten taas kulttuurin luomat paineet, sillä etenkin naisille tyrkytetään tuota langanlaihan ihannetta jatkuvalla syötöllä. Ja tosiaankin SYÖTÖLLÄ, sillä mites muuten saataisiin kaikkia diet-tuotteita kaupattua, jotka sitten itse asiassa loppupeleissä jopa aiheuttavat lihavuutta? Ja syömishäiriöt senkun lisääntyy. Miehilläkin nykyään, vaikka se edelleen on huomattavsti harvinaisempaa.

Kokonaisuuden kannalta painonhallinnassa olen samoilla linjoilla Salomin kanssa, että kannattaa selvittää sitä henkistä puolta, ja samoin sitä mikä itselle sopii. Myös painon kohdalla. Se ei välttämättä käy nopeasti, sillä siinä voi olla osansa niin monilla seikoilla- lapsuuden ruokailutottumukset, joihin itse ei voinut vaikuttaa, mutta joista osa on kenties jäänyt "päälle", sitten erinäiset psyykkiset syyt- viha, turvattomuuden tunne, suru yleisimpinä- ja sitten lisäksi ne kulttuurin paineet sekä se, ettei niiden paineiden alaisena ole kenties koskaan oppinut tuntemaan itseään ja kehoaan todella. Voi myös olla, että se hieman isompi paino on itselle se sopivampi.

Kokonaisuuden hallinta siis sikäli, että se painonhallinta ei koskaan auta pysyvästi..ja sitähän tässä ollaan hakemassa, eikö?

Itselläni ollut pitkä taival oman itseni kokonaisuuden tuntemiseen ja oppimiseen, ja siinä matkalla olen lakannut hallitsemasta painoani, mutta se on viime aikoina pysynyt vakiona..ja kaipa se siitä putoaa, kunhan saan vielä joitain traumoja purettua ja selvitettyä.

Tsemppiä kaikille painon kanssa kamppaileville! :angel:
 :smitten: :smitten: :smitten:

Ai niin, sekä Selkälokille että Natarajalle- ellei tosiaan muutosta ruokavaliossa ja liikunnassa ole ollut, niin syynä voi olla myös kilpirauhashäiriö!
Kilpirauhasen yli- ja vajaatoiminta voivat molemmat aiheuttaa painonmuutoksia suuntaan tai toiseen.

Ikiajan suosittamaa suolaa sopivina annoksina, mutta joditablettien mahdollinen tarve pitää kyllä selvittää lääkärin kanssa. Ravinnosta tuskin niin suurta yliannosta saa, etteikö se hikoilemalla poistuisi, mutta joditablettien kanssa tai muunkaan vastaavan kanssa ei kannata pelleillä.

Aikaisemmin söin sekasyöjän MSG-kyllästettyä ravintoa ja lihosin kokoajan.
Sitten vaihdoin elävään ravintoon ja paino putosi kahteen kolmasosaan huippupainosta. Syön elävää ravintoa kuin hevonen enkä lihoa millään takaisin.

Liikuntaa jopa vähensin, joten sen merkitys on huomattavasti pienempi.

Cleo, asutko Saksassa? Siellähän on oivallinen yrtti nimeltä Sauerkraut, ja sillä varmaan saa aineenvaihduntaan vipinää?

Minusta tuo aineenvaihdunta on olennainen osa painonhallintaa, ja sekä ruokavalion että liikunnan pitäisi tähdätä aineenvaihdunnan vilkastuttamiseen. Ja nuo henkiset asiat, mistä mainitsin toisessa ketjussa: joskus kehoon kertyneet traumat saattavat jumittaa aineenvaihdunnan.

Hei,
luulisin, että tuo "koukistaja lihas" viittaisi siihen, että siis ylös, ulos ja lenkille.
Josta päästäänkin siihen miksi ehkä paino on sellainen tabu. En nyt halua laittaa sanoja Salomin suuhun ja siis Salomi ei näin sanonut, mutta siitä itselleni heräsi mieleen ne mielikuvat, jotka lihaviin ihmisiin liitetään. Siis he ovat laiskoja, tahdottomia eikä minkäänlaista itsekuria, jne.

En tiedä olenko vainoharhainen, mutta tällaisiä piilomerkityksiä luen koko ajan joka puolelta.

Aloin miettimään tuota jojoilua, että liittyykö sekin siihen, että elämäntilanteet vaihtelevat ja jos on kiireinen niin se paino laskee ja sitten taas kun on rauhallisempaa niin nousee. JA HUOMAATTEKO MITÄ TAPAHTUI!!!! SORRUIN ITSE OMAAN VAINOHARHAISUUTEENI!!!  :tickedoff:

Kertoo jotain siitä kuinka syvällä nämä kulttuurin välittämät arvot ovat meissä, tai ainakin minussa... Joka pidän jopa itseäni erittäin suvaitsevaisena ja inhimillisiä arvoja painottavana humanistina.  :-\

 :)

Mielestäni erittäin hyvä aihe ja moni on samaisten ns "haasteiden" edessä kun yrittää löytää itselleen sopiva "yhdistelmä" ulkoisia ja sisäisiä tekijöitä ja vastauksia omaan kehoon ja sen tasapainottamiseen.

Kaikki ollan yksilöitä sekä energeettisesti ja fyysisesti.

Kirja NORSU nailoneissa, kirjoittanut Anna Johansson on hyvä esimerkki siitä, miten syvällä "liikalihavuuden" ulkoiset ja sisäiset tekijät vaikuttaa meihin ja yhteiskunnassa edelleen.

Kannattaa aina tarkistaa oma itsensä/ajatuksensa/toiveensa/tarvitsemaansa ravintoa eikä vertailla ulkoisiin tekijöihin liiakseen.

Se mikä sopii minulle ei välttämättä sovi sinulle.

Ennenkuin alkaa "laihduttamaan" ja miettimään onko oma keho "sopiva" kannattaa olla sinut sen "rakastan ja hyväksyn itseäni/kehoani aina sellaisenaan kuin se on, joko nyt tai tulevaisuudessa".

Jos ei kykene rakastamaan itseään "lihavana" miksi se sitten onnistuisi "laihana"?

Mikä on lihavuus ja mikä on laihuus, mihin sen vertaamme?

Tunnen monia ihmisiä jotka ovat olleet ns "lihavia" (ei amerikan kokoa) koko ikänsä ja se ei ole koskaan ollut heille ns "ongelma", sisäisesti eikä ulkoisesti.

Minulle taas pukkaa tulemaan liikakiloja kun olen tylsistynyt, surullinen tai elämässä ei tunnu olevan mitään joka täyttäisi tuon "aukon".

Tuon "aukon" (jotain puuttuu) voi täyttää ulkoisilla tekijöillä (ruoka, seksi, liikunta, lukeminen, tekeminen, maalaaminen jne) mutta kun se ei aina auta jos sisäinen "aukko" ei ole täytetty esim harmonialla, rakkaudella ja eheytyksen kautta.

Harmonian löytäminen niin että se ulottuu sisäisestä ulkoiseen ja ulkoisesta sisäiseen on pitkä prosessi ja jokaisella yksilöllinen.

Kun energeettisesti muutumme, saattaa myöskin ruokavalio muuttua hyvinkin nopeasti.

Minulla ei oikein nyt tahdo löytyä sopivaa ruokavaliota, joku päivä kaipaan vain värivettä kun taas toisena päivänä pelkkää puuroa, joku päivä jugurtti tuntuu sopivalta jne.
Lihan olen vähentänyt huomattavasti ja nyt yritän ns "makeiden" vähentämistä, rakastan nimittäin kaikkea hyvää (makean elämän syndrooma ..)

Olen ottanut sen lähtökohdan että kyllä tämä tästä, omalla ajallaan ja jos liikakilot on ja pysyy, niin voin yrittää parastani löytää se sopiva oma tahti.

Vaikka alkaisimme muuttamaan ruokavaliota, kannattaa se tehdä lempeästi ja antaa itselleen aikaa muutoksille, koska jos sisäisesti on liikaa "mullistuksia", kannattaa arvioida mihin omat voimavarat riittää, ettei vedä itseensä piippuun.

Itse yritän opetella kuuntelemaan kehoani, onko "halujen" takana jotain muuta (sisäisiä tai ulkoisia pakotteita/odotuksia jne) vaiko ihan merkki intuitiivisesti syödä jotain tiettyä ruokaa juuri silloin, eli tarvitseeko kehoni nyt juuri tätä.

Yksi näkemys liikalihavuuteen on ihmisen herkyys, että jos on hieman lisäkiloja kun energeettiset muutokset ovat käynnissä, tuo muutama liikakilo on ihan hyväksi eikä kannata liiakseen siitä murehtia  :)

Kokonaisuuden hallinnan, yksi ja ainoa perussääntö on: Ei se elämän pituus, vaan sen laatu. Jos ihminen orjuuttaa itsensä kuoliaaksi, miettimällä, mikä on hyvää ja mikä on pahaa, häneltä valuu elämä ohitse, sitä huomaamatta.
Kun tämän oivaltaa, elää pitemmälle ja hyvin, kuin miettimällä ahdistavia terveys  ja painonhallinta asioita.
Pelkkä kohtuuden taju riittää.

Ikiaika, puhut täyttä asiaa!  :smitten: Niin totta ja unohtuu niin usein.
Hopeatähdellä oli hyviä pointteja myös, oli hieno kirjoitus..jotain sellaista minäkin ajoin takaa, mutten osannut ilmaista yhtä hienosti.

Tarkentaisitko mitä tarkoitat laadukkaalla elämällä?
Mikä on itsensä orjuutusta?

En ole "kallonkutistaja", En pysty vaikuttamaan ymmärykseesi.   ::)

Se mikä on toisen mielestä laadukasta ei välttämättä ole toisen mielestä?

Jokainen määrittää laatunsa itse. Ei kukaan yritä määrittää sinunkaan laatu kriteereitä. Ne ovat aivan sinun asiasi. Kun ymmärrät sen, et orjuuta itseäsi, etkä toisia.

Jokainen määrittää laatunsa itse. Ei kukaan yritä määrittää sinunkaan laatu kriteereitä. Ne ovat aivan sinun asiasi. Kun ymmärrät sen, et orjuuta itseäsi, etkä toisia.

Yritänkö orjuuttaa toisia, kun sen noin punaisella kirjoitit?

Mietippä sitä.   :angel: :coolsmiley:

Mieluumin kyllä vapautan toisia orjuudesta :)

----
Totuus ei koskaan nouse näyttävästi vääryyttä vastaan. Totuus voittaa vääryyden parhaiten olemalla selkeä, avoin ja sisäisesti voimakas. (Henry Thoreau)

Kuten sanottu en ole "kallonkutistaja".

Jospa nyt pysyttäisiin kuitenkin asiassa.  :police:  :)

Kaurisenergiaa, heikko on saksantaitoni, mutta et kai vain tarkoittanut hapankaalia? Onko se edes yrtti.. mutta noin sen yhtäkkiä suomensin...
Niin liikuntahan vilkastuttaa myös aineenvaihduntaa ja siksi se on niin tehokas apu painonhallinnassa.

Muuten kun tuli jo esille yhteiskunnan pahalla katsominen kun "ei tee itselleen mitään" siis on sen kokoinen kun on. Niin entä sitten oletteko törmänneet minkälaisiin reaktioihin kun kerrotte halustanne pudottaa painoanne toisille tai toiset näkevät sen, että olette laihtuneet tai olette dieetillä?
Voin omasta kokemuksesta sanoa, että tunsin kyllä erittäin suurta kateutta ja katkeruutta kun ystäväni onnistui pudottamaan 20 kiloa.

Niin siis miten te olette kokeneet, oletteko saaneet kannustusta ja tukea vai pelkkiä murahduksia ja pään pudistuksia "akkojen hömpötyksiä"-tyyliin...?

Kaali auttaa kääreenä moneen vaivaan.
 Hapankaalilla, oikein tehtynä, on huikea hyvinvointi vaikutus vatsaan.

Mutta en osaa sanoa onko kaali luokiteltu yrtiksi. On tai ei, se ei vähennä kaalin vaikutuksia yhään.  :-*

Hienosti sen ilmaisit, minä en lukenut koko ketjua alusta uudestaan ja jatkoin suoraan Alzbetan kirjoituksesta  :)

Ikiaika  :)

Rauhallista illanjatkoa ja nyt syömään  ;)

Äskeise jutut saivat minun tekemään mieli JuustoKapanossia, joten hain, ja grillasin. Ai kun vatsa on täys ja hyvä olo.

 :2funny: :2funny: :2funny: :2funny:

[/color]

Jep, hapankaalihan se! Jos vertaa hapankaalin terveysvaikutuksia "perinteisiin " saksalaisiin herkkuihin (makkarat, oluet ym.)  niin se voittaa!  :)

Heissan!
 Tartun tuossa aiemmin ketjussa oleeseen kommentiin siitä mitä tapahtuumuissa ihmisissä kun ilmoitat alkavasi dietile tai muuten elämäntapojasi.

Olen huomanut että jos kerron muille että olen päättänyt tehdä jotain elämälleni ja ylipainolleni, muut ihmiset tulevat ilmeisesti kateelliiksi tms ja yrittävät väkisin "murtaa" tahtoni ja mahdollisen onnistumisen.  :-\

Tämä on johtanut siihen että kenellekään en puhu mitään enkä ole muuttanut käytöstäni muiden seurassa. Kotioloissa ja töissä noudatan omaa linjaani.

Olen sen verran ylipainoinen että tiedän että saan ihan rauhassa pudottaa kymmeniä kiloja ennenkuin kukaan huomaa ja onhan se hieman murheellista ettei sitä voi jakaa kenenkään kanssa koska heti kanssa ihmisiiin iskee mahdoton kade-mieli ja ihmeellinen vähättely ja kampittaminen  :'(

Tästä tulee aina mieleeni myös se että onko kanssa ihmisistä nin mahdotonta hyväksyä se että jollain on elämä nykyään tasapainossa, eli tilanne on muuttunut sitten menneiden vuosien? Eli olen saavuttanut tasapainon ainakin tällähetkellä ja nyt haluan myös painoni vielä hallintaani niin sitten kaikki on todella hyvin  :)

Eli tässä nyt sitten sitä lyhyttä, mutta sitäkin laadukkaampaa elämää itselle ja toisille?
http://www.vegaaniliitto.fi/luentopaketti/luento5.html

Mielenkiintoinen video jossa toiset elävät Ikiajan ihanteen mukaisesti laadukasta elämää ja vapaana orjuudesta:
http://www.goveg.com/factoryFarming.asp


---
Totuus ei koskaan nouse näyttävästi vääryyttä vastaan. Totuus voittaa vääryyden parhaiten olemalla selkeä, avoin ja sisäisesti voimakas. (Henry Thoreau)

Jo kolmannen kerran tässä topikissa pitää lakea huomauttaa, lakkaa orjuuttamasta ihmisiä.  :tickedoff: :tickedoff: :tickedoff:
Ja asiasta kannattaisi neuvotella "kallonkutistajan" kanssa. :smitten: :coolsmiley:

Noi linkit ovat olleet"357" kertaa esillä forumilla, laken pakkomieteen takia.
 :knuppel2: :knuppel2: :knuppel2: :knuppel2:

Muuten, viimeisten kirjoitustesi välissä tapahtui turkistarha isku. Onko sulla lake alibi. :coolsmiley: :coolsmiley: :coolsmiley:

En ymmärrä. En ole orjuuttanut ketään.


En ymmärrä tätäkään. Minähän tunnen itseni varsin terveeksi.

Kallonkutistajiin ei kannata sotkeentua.
http://www.antipsychiatry.org/
http://www.stopshrinks.org/

25 hyvää syytä välttää kallonkutistajia:
http://www.antipsychiatry.org/25reason.htm


En löydä Haku-toiminnoilla muita linkityksiä kuin tässä viestiketjussa olevan linkityksen.


En harrasta turkistarhaiskuja. Enkä edes ole kuullut sellaisen tapahtumisesta.

 :smitten:
---
Totuus ei koskaan nouse näyttävästi vääryyttä vastaan. Totuus voittaa vääryyden parhaiten olemalla selkeä, avoin ja sisäisesti voimakas. (Henry Thoreau)

No sittenhän kaikki ovat kokeneet upean etiäisen. Tietäessään sinun olevan vegani ja tuovan veganiliiton mainoksen forumille.  :smitten: :smitten: :smitten:

Muuten tosi mielenkiintoinen sattuma, olit pois forumilta parit päivät. Ja sinä aikana tapahtui turkistarha isku.
 :coolsmiley: :coolsmiley: :coolsmiley:

Eihän nyt aleta riitelemään, vai kuinka? :angel:

Kaurisenergiaa, en pidä hapankaalista vaikka tiedänkin sen olevan terveellistä. Enpä kyllä käytä oluttakaan, saati makkaroita.. :buck2: vielä enempi yäk, makkarat siis.
Muuten kylläkään aineenvaihdunnassa ei ole vikaa, syön paljon kuituja kasvisten, hedelmien ja täysjyväviljan muodossa.

Vegaanius on eettistä, mutten nyt puutu siihen sen enempää tässä ketjusa, sillä haluaisin mieluummin keskustella tuosta kokonaisuudesta sinäänsä, puuttumatta ruokavalioon sen isommin.

PAITSI että mitä Hopeatähtikin kirjoitti, ja mikä mainittiin tuolla vegaanisivuilla, että aloita kokonaisuuden muutos hitaasti!
Esim. juuri aamiaisen muutoksella. Minulla suurin ongelma syömisessä on epäsäännöllisyys, ei niinkään ruokavalio sinäänsä. En syö esim. juustoja, makeisia tms. joista kertyisi helposti piilokaloreita. Ja tämä syömisen epäsäännöllisyys juontaa juurensa jo lapsuudesta.

Hyvä tavoite (minulle) olisi esim. syödä hedelmä-aamiainen joka aamu, sillä olen havainnut sen olevan itselleni erittäin hyväksi oloa ajatellen, ja mikäli sattuu olemaan ihminen joka syö kasviksia ja hedelmiä vähän, niin se voisi olla helppo aloitus ja muutos ruokavalioon, sillä hedelmistä yleensä pitää kaikki. Selkis, sinähän mietit sitä kasvisruokavalioon siirtymistä, voisit aloittaa sillä? Ja seuraavaksi vaikka iso salaatti-ateria sopivin höystein, kun olet ensin saanut yhden muutoksen toteutettua.
Varma keino epäonnistua on todellakin se, jos yrittää muuttaa kaiken kerralla, siihen tuskin kenenkään kapasiteetti riittää.

Mutta sitten kun mietin tuota tunnepuolta vaikkapa, mistä Salomi kirjoitti, niin havaitsin 3 lihomispiikkiä elämässäni. Yksi liittyy lapsuuteen, toinen rakkaan mummoni kuolemaan kun olin 21-vuotias, ja kolmas isäni kuolemaan. Se puolestaan on rankempi juttu, jota en ala myöskään tässä käsittelemään, vaikka kokonaisuuden kannalta ehkä pitäisi. Sanottakoon, että olen joutunut salaamaan eräitä yksityiskohtia puolisisaruksiltani heidän äitien vaatimuksesta, mikä ei ole tehnyt asian käsittelemistä helpoksi ja vierannuttanut minua samalla heistä, kun en voi olla aidosti heidän kanssaan j.n.e.
Joten tässä kolmannessa lihomispiikissä on selvästi sittenkin vielä käsittelemätöntä surua, varmaan syyllisyyttä ja häpeääkin, josta en vieläkään ole päässyt yli vaikka monta kertaa niin olen luullutkin.

Mutta tämän ketjun myötä tajusin, että enpäs sittenkään. Joten omasta puolestani kysyisin, miten sitten puhdistua tästä surusta lopullisesti, miten käsitellä sitä? Tuntuu kuin olisin jossain vaiheessa menettänyt voimani ja kykyni asian käsittelyyn, ja se ei ole hyvä. Jos pääsisin siihen uudestaan käsiksi, niin se epäilemättä olisi todella hyvästä kokonaisuuden kannalta, oli sitten ylipainoa tai ei.

Apuja? :'(

Kiitos. :smitten:

Kuulehan Tyttö vegaanius ei ole senparemmin eettistä, kuin epä eettistäkään.
Kasvikunta ja eläinkunta ovat aivan samalla viivalla tässä mailmassa.

Joka sitä ei ymmärrä, on todella pahasti hakoteillä.  :tickedoff:

No, sitten ei, mutta kiinnostaisi kuitenkin tuo tunnepuoliasia muutenkin enemmän, sillä kun tosiaan oivalsin että eräitä tärkeitä asioita on edelleenkin käsittelemättä, nousi ne samalla pintaan.

Ja voin kertoa, että olo ei ole hyvä..pikemminkin..murskaava. :'(

Ei se elämän pituus vaan laatu. Sitä ei kukaan voi määrätä Sinulle. Vain Sinä itse tunnet mikä on laadukasta, juuri Sinulle.

 :smitten: :smitten: :smitten:

Niinpä. Sain lisäksi eilen sauvasekoittimen, joten voisin tänään tehdä tzatzikia, joka muuten ei edes ole erityisen lihottavaa.. :D
Muuten nukuin viime yönä liian vähän, joten voisinpa oikeastaan mennä tunniksi köllöttelemäänkin vielä, kun ei ole erityisiä kiireitä tälle päivälle ja täällähän kello on "vasta" kymmenen.. eiköhän se siitä, se olo meinaan..yleensä onneksi löydän sen elämänilonkin melko nopeasti, vaikka olisi mitä suruja tms. samalla.

Siispä palailen maisemiin myöhemmin! :smiley6600:

Hei cleo  :smitten:

Itse olen tehnyt niin, että kun surettaa, itken ja itken niin kauan kunnes kyyneleet loppuu.

Voi mennä jopa vuosia ja sama suru nousee pintaan, itken taas ja sallin itseni olla surullinen.
Työstän asian parhaan kykyni mukaan, maalamalla, kuuntelemalla musiikkia tms

Anna surullesi aikaa, toiset haavat/kokemukset vaatii enemmän aikaa, suotta kiirehdit sen kanssa.

Yritä löytää sellainen tila itsessäsi joka halaa sinua ja mukana olleita sieluja, jos ei kykene antamaan anteeksi, sitäkään ei kannata surra, jokaiselle asialle on oma aikansa ja paikkaansa.

Voimia ja valoa sinulle  :smitten: :smitten:

Kiitos!

Mutta siinäpä ongelmani juuri onkin, että tein aikoinaan pitkän surutyön, ja sitten kun sain selville totuuden, niin aikaa oli kulunut sen verran, etten jotenkaan osannut surra enää.
En osannut enää itkeä, enkä osaa sen asian osalta nytkään.

Silloin, kun sain selville sen todellisen kuolinsyyn, niin minusta tuli joksikin aikaa melko itsetuhoinen, siten, että viikonloppuisin juopottelin, vaikkei se koskaan ole kuulunut tapoihini, samaten oli joitain yhden yön juttuja, mikä on epätypillistä sekin (luojan kiitos että sentään tajusin käyttää kondoomeja! :o) enkä oikein tiennyt haluanko elää vai kuolla. Tätä kesti 4 kk, kunnes "sain" umpisuolentulehduksen ja jouduin sairaalaan, ja lisäksi se leikkaus sujui todella huonosti- arpi on tolkuttoman iso ja erittäin kipuherkkä vieläkin. Siitä on nyt jo lähes 5 vuotta aikaa..

Siitä leikkauksesta ja sen huonosta sujuvuudesta (oli lisäksi meneillään lääkärilakko, ja täysikuukin siihen päälle, huono leikkauksia ajatellen, meikäläisen tuuria) oli se hyvä puoli, että kun en sitten todellakaan voinut tehdä muuta kuin maata sängyssä ja olla vaan - tuskastuneena lähes potkin sänkyni päädyn hajalle ensi viikkojen aikana- niin ennen pitkää se pahin tuskani hellitti ja huomasin, että kas, haluan sittenkin ELÄÄ!

Mutta masennus jäi ja lihominen, josko masennus on viime vuosien aikana hellittänyt ja lihominen pysähtynyt. Että edistystä sekin.

Mutta itkeä sen asian suhteen en osaa vieläkään, enkä edes huutaa vaikka nyt tunteiden noustessa pintaan haluttaisikin. Muiden asioiden suhteen se taito on tallella, ja hyvä niin..Ja eiköhän tämä kirjoittaminen ole jonkinlaista surutyötä sekin?

Kiitos lämpimistä sanoistasi, etpä arvaakaan kuinka hyvää ne teki ja samoin se, että kirjoitin nyt tämän minkä kirjoitin .

Valoa ja enkeleitä sinullekin!
 :smitten: :smitten: :smitten:

 :smitten: :smitten: :smitten:

Minulla on ollut tiavin kanssa samanlaisia kokemuksia kampittamisesta.

Itselläni kyse ei ole kauhean suuressta ylipainosta, mutta selkeästi on parempi kun ei kauhiasti mainosta yritystään. Se on itse asiassa mielenkiintoista että mikä ihme kanssaihmisiin menee kun kertoo yrittävänsä tai tekevänsä jotakin - vaikka paasto - olen ollut ihoni takia paastolla useinkin ja se on IHME miten äkkiä kanssaihmisille tulee tarve saada minut syömään jotakin -  ??? ???

Nyt olen perheen sisällä "julkisesti" kertonut vähentäväni joitakin ruokia ja mies varmasti ihan itse sitä huomaamatta tekee kaikkea älytöntä joka suorastaan loukkaa yritystäni.

Pysykää vaan lujana ja keksikää joku "mantra" vaikka joka aamulle jolla saatte itsenne ja voimanne kohdistettua.

Muualta on turha apua odottaa.
Silti  mitä paremmin saa itsensä kokonaiseksi ja omat toiveensa ja tarpeensa itselle selväksi, sitä sujuvammin pystyy karikoita välttämään, ja kun olo kevenee - joko henkisesti tai fyysisesti - se on kuin ratas joka pyörii kyllä samaan suuntaan vielä vähän aikaa vaikkei koko ajan pysyisikään ihan kirkkaassa ajatuksessa.

Tiav ja Puntari, toivon teille tahdonlujuutta.

Cleo, en tiedä mitä on tapahtunut, mutta jonkinlainen aavistus minulla on ja haluaisin vain sanoa, että älä ihmeessä syytä itseäsi. Elämässä on asioita, joita miettiessä kyyneleet ja suru eivät lopu ikinä. Läheisen ihmisen kuolema on yksi tällainen asia. Jossain vaiheessa sitä vain pitää päättää, että nyt antaa itselleen ja muille anteeksi ja jatkaa elämäänsä. Yrittää nauttia siitä elämästä, joka itsellä on tässä ja nyt ja siitä, joka on vielä edessä.

Itse olen sitä mieltä, että jos tunnistaa sisällään surua ja käsittelemättömiä asioita tai on muuten henkisesti vaikea ja stressaava elämäntilanne niin painon pohtiminen pitäisi olla silloin listalla aivan vihon viimeisenä, jos siellä listalla ollenkaan. Sitten kun mieli on tasapainossa niin voi alkaa miettiä sitä fyysistäkin puolta. Koska usein se vaa`an numero ja se peilikuva on omassa mielessämme paljon isompi kuin mitä todellisuudessa silloin kun on muutenkin vaikeaa.

Kiitos lämpimistä sanoista! :smitten: :smitten: :smitten:

Se on totta, että täällä foorumilla on aivan ihania ihmisiä..Ja Tiaville ja Kaurisenergialle toivon tahdonlujuutta minäkin!

Mutta siitä painosta- kannattaa tosiaan pohtia mikä on se OMA ihannepaino eikä tuijotella liikaa suosituksia. Jos on itsellä hyvä olla kehonsa kanssa, ei sitä välttämättä ole tarvis pudottaa lainkaan. Tai lisätä, sen puoleen.

Tiedän myös laihoja ihmisiä, jotka oikeasti haluaisivat olla "lihavampia", mutta vaikka he syövät kuin hevoset, ja vielä kaikkia niitä rasvaisia ja sokerisia ruokia siihen päälle, niin paino ei nouse. Onko senkään sitten pakko? Kulttuurin luomat ihannemitat luo turhaan paineita monille, joilla ei loppujen lopuksi ole tarve laihtua tai lihoa lainkaan..Ja tässä nykyisessä kulttuurissamme taitaa se ulkonäkö olla enemmän esillä kuin koskaan. Hölmöä..

Hyviä kommentteja on tullut jo paljon.

Minunkin käsittääkseni painoasiat sijaitsevat mielen tasolla, ja sieltä se ratkaisu lähtee.
Minäkin olen ollut hyvin monen kokoinen ja nyt edustan normaalipainoa.
KUitenkin haluaisin painaa muutaman kilon vähemmän.
Ja olen havainnut, että painan minkä verran tahansa, haluan aina painaa muutaman kilon vähemmän. ???
Tällaisen ajattelutavan taustalla on siis jotakin muuta kuin todellinen tarve painonalentamiseen.
Se kertoo siitä kuinka katsomme itseämme arvostelevin, ulkopuolisin silmin kuin peilikuvasta tai videofilmiltä (ja tiedämme kuinka se lihottaa :o). Tulee siis halu olla varmuuden vuoksi vielä pari-kolme kiloa pienempi kuin¨ ihannepainossa¨.
Ja kuka sen ihannepainon edes määrittelee?
Meillä on erilaiset rakenteet ja myös muut seikat vaikuttavat siihen, minkä kokoisena voimme hyvin.
Yksi ystäväni kertoi aikaa sitten, että hän voisi olla muutaman kilon kevyempi, mutta kun hän laihdutti niihin mittoihin, hän sairasteli koko ajan. Kun hän antoi painon nousta hiukan hän voi hyvin ja on terve koko ajan. Ja minun mielestäni myös näytti todella hyvältä!

Jos ajattelee painoa pelkästään ulkonäöllisesti, niin olennaista on se miten itsensä kantaa.
Kun ihmisestä näkee että hän pitää huolta itsestään, on onnellinen ja tasapainoinen, hän on kaunis kiloistaan tai niiden vähyydestä huolimatta. Sisäinen hehku on jossakin muualla kuin puntarin lukemissa. Ehkäpä ¨hehku¨  juuri on sitä elämänlaatua! :)

Cleo, olet joutunut kokemaan tosi ikäviä asioita ja kyllä tuollaisten rinnalla joku ihannepaino tuntuu varsin merkityksettömältä asialta. Voimia sulle minultakin.  :smitten:

Mutta varsinaiseen aiheeseen. Minulla nousurapuna ja kaksi lasta pyöräyttäneenä voisi olettaa olevan ylipainoa, vaan eipä ole. En ole ikinä laihduttanut vaan uskonpa syyn hoikkana pysymiseen johtuvan elämäntavoista ja harrastuksista.

Mielestäni kaikki laihdutuskuurit voisi unohtaa ja puhua painonhallinnasta. Siihen kuuluu 3 asiaa:

1) ruokavalio
2) liikunta
3) psykologiset tekijät

Ensin ruokavaliosta. Kannattaa syödä päivässä monta pientä ateriaa eikä tehdä sitä virhettä, että jättää aterioita väliin jolloin monesti käy niin että sitten illalla ahmii itsensä ähkyyn. Ja sitten ihmettelee että kuinka lihon vaikka syön vain harvoin...  Lämmin lounas kannattaa aina syödä, ja jos jostain tinkii, niin illalla voisi syödä kevyemmin. Yötä varten en tarvitse tankata! (ellei tee yötyötä)

Toinen juttu: kannattaa pitää huolta vitamiinien ja hivenaineiden saannista. Esim. kromin puute aiheuttaa sokerinhimoa.

JUO PALJON VETTÄ!!! Jätä kaikki keinomakeutetut juomat ja limukat pois ja suosi mieluummin 100% luonnonmehuja. Minä juon appelsiini- ja greippimehuja.

Liikunnasta: valitse sellainen laji, josta pidät. Liikunta ei saa olla pakkopullaa, vaan sen täytyy tapahtua vapaaehtoisesti.

Ylipainon kanssa kamppaileville naisille vinkiksi, että painoharjoittelu on tehokasta. Fysiologinen fakta on, että mitä enemmän ihmisellä on lihasta kehossaan, sitä enemmän hän myös kuluttaa lepotilassa. Eli jos on kaksi saman painoista ihmistä, joista toisella on enemmän lihaksia, hän saa syödä enemmän kuin toinen lihomatta.

Paras yhdistelmä liikuntaa olisi esim. 3 x painoharjoittelua ja 2 x aerobista / viikko. Painoharjoittelu kovalla teholla ja aerobinen rasvanpolttosykkeellä.

Ruoan merkitys tosin on paljon suurempi kuin liikunnan.

Ja sitten tuo viimeinen eli psykologiset tekijät. Tämä onkin vaikein. Jos ilmenee riippuvuutta, masennusta ja käsittelemätöntä surua, niin se saattaa jäädä kroppaan kytemään ja vaikuttaa hidastuttavasti aineenvaihduntaan. Tällöin näitä lukkoja voisi lähteä purkamaan vaikka vaihtoehtoisen lääketieteen keinoin.

Me kaikki olemme erilaisia, joten yhtä pätevää ohjetta ei voi antaa. Ja mielestäni Aniara sanoi juuri tuossa naulankantaan, että kaikki on suhteellista: sellainen nainen on kaunis, joka on onnellinen ja tasapainoinen!  :)

Itseäni eniten ällöttää selluliitti. Yök.
Tämä koko itsessäni ei haittaisi välttämättä muuten, ihan kiva olla uhkea donna ;), mutta lelluvat selluliitit reisissä kyllä saa oksettamaan.
Ja sitten jos hoikistuu, niin kasvot meikäläisellä laihtuu ensimmäisenä ja rinnat.
Mutta reidet  ei kun jötköttää. :tickedoff:
Noh, tää oli vähän kärjistetty, mutta näin sen kyllä koen. :-[
Tosin tiedän, että kunhan hiihtokelit alkaa, niin sitten saa kannikat kyytiä!!
Mutta tämä aika ennen sitä on yhtä tuskaa.

Kiitos kaikille rohkaisevista sanoista  :) :smitten:

Painonhallinta lähtee korvienvälistä, niin kuin kaikki muukin elämäntapojen muutokset. Eihän alkoholistikaan voi raitistua jollei sitä todella halua...

Olen tosiaan saanut elämäni jo joten kuten mallilleen monien vuosien pimeydessä rämpimisen jälkeen (mistäköhän sekin johtui....) ja nyt on alkanut tosiaan tuntumaan sille että tälle elo-painollekin vois tehdä jotain, tai siis on tuntunut jo tovin  ::)
ja aina silloin tälläin olen aloittanut "uuden elämän" ja kertonut siitä kanssa-ihmisille, niin jo on alkanut joko vähättely -et kai sä nyt laihikselle ala, et sä siihen kumminkaan pysty-  tai kampitus - ota tästä nyt vielä vähän, ei se sussa kumminkaan missään näy, ei toi yks kakku, jäätelö, viineri, pizza sun diettiä kaada-  juu, ei kaada, ei, mutta se muiden käytös saa mut ihan raivonpartaalle >:( :tickedoff: :tickedoff: :tickedoff: >:( :knuppel2:

Paras keino on olla hiljaa ja tehdä se vaan ihan itsekseen juuri näillä pikku jutuilla mistä täälläkin on ollut puhetta  :)
Itselläni työmatkat sujuu kävellen ja työpöydällä on kokoajan iso vesikannu ja päivällä syömiset yritän pitää kevyinä ja ilalla syön sitten perheen kanssa  :coolsmiley:

Kyllä tuloksiakin on jo alkanut näkymään, hitaasti mutta varmasti  8)

Huh - niin se on tämä appelsiinipinta tässä  :o

Minulla puolestaan: jos satun pääsemään muutamasta kilosta eroon, niin rinnathan ovat oitis kuin kärpäslätkät ja reidet hupenevat seuraavana, mutta vatsan kohdalle jää outo pelastusrengas.  :-\

Tiedän tiedän, vatsalihasliikettä ja hurjaa paastoamista, mutta jokin korvien välisissä oleva perusturvan tarve tuo lienee, että pelasturengasta tarvitsen? Olisi edes pään yllä ja valoisana  :angel:

Jokaisella on persoonallinen vartalo ja kuten tiedämme, esimerkiksi astrologiset merkit vaikuttavat ulkonäköön paljon. Minussa itsessäni on sekä Aurinkomerkkiäni Oinasta, Nousevaa merkkiäni Kaurista ja Kuumerkkiäni Rapua. Lisäksi olen vartalotyypiltäni kokonaisuudessa Venus - muotoja löytyy aina, vaikka olisi kuinka laiha. Olen pieni ihminen, 153cm ja lukiossa ja yläasteella painoin 45kg. Se oli silloin ihan sopiva paino, mutta siitä huolimatta oli pientä vatsakumpua ja leveä lantio ja jalat  kuin broilerin koivet : paksut reidet, lyhyet sääret ja ohuet nilkat pienillä jalkaterillä.  :D Kuuluvat vartalotyyppiini - niitä voin yrittää vähän muokata, mutta jos en anorektikoksi rupea, niin eivät ne sieltä minnekään katoa *nauraa* Oinaiden kuuluisi olla lihaksikkaita, mutta heillä on silti taipumusta pieneen "pelastusrenkaaseen" ja vatsanturvotukseen - pitää muuten paikkaansa myös Oinas-isäni kohdalla. Ravuthan lihovat jo muutenkin (ehkä siihen vaikuttaa rapujen suuri surumielisyys ja huolet, jotka kerryttävät "suojamuuria" kropalle?). Kaurisvaikutteisena syön todella vähän ja harvoin, mutta silti- pömps, niin se maha vain putkahtaa jostain!  ;D Toisaalta, jos vain jaksan vähän nähdä vaivaa, olen yleensä pystynyt laihduttamaankin liikoja pois.

Ystäväni esitti kerran mielenkiintoiset teorian - jos ihminen on luonteeltaan pehmeä tai kova, se näkyy myös fyysisesti ulos päin. Hän itse on herttainen ihminen ja valittelee joskus liikakilojaan, kun taas eräs hänen luokkatovereistaan on kylmä ja kova - hänen kroppansakin on laiha ja lihaksikas kovalla tavalla.

Tulee tästä mieleen myös eräs pakina, jonka luin vuosia sitten. Siinä naispakinoitsija pohti naisten ulkonäköä ja treenaamista. Valitteli, miten itsensä ei tule liikuttua niin paljon kuin pitäisi, mutta sitten hän oli tehnyt mielenkiintoisen havainnon - keski-ikäisillä naisilla, joilla on todella lihaksikas ja timmi kroppa, on yleensä kauhean ryppyiset ja vanhat kasvot. Pitää muuten paikkaansa! Katsokaa vaikka Ostos-TV:n mainoksia, joissa keski-ikäiset kivikovavartaloiset naiset esittelevät laitteita naama ruttuisena. Naispakinoitsija tuumasikin, että haluaako hän mielummin nätit kasvot ja vähän liikakiloja kuin tiukan pepun ja ryppyisen naaman. Kasvothan ihmisestä ensimmäiseksi nähdään  ;)
Minusta se oli vain hauska havainto ja samalla jotenkin sydäntälämmittävä.

Heips!

Voisikohan tuo todella treenattujen keski-ikäisten naisten ryppynaama johtuakin ultraviolettisäteiden ihoa vanhentavasta vaikutuksesta? Hyvin usein kun kropan treenaamiseen tiukaksi liittyy itsensä paahtamista joko rannalla tai solariumissa. Bodaajat ja fitness-harrastajat ovat hyvä esimerkki tästä; esim kilpailuissa täytyy olla ruskea, joskin osa kai käyttää itseruskettavia voiteita.

Ylipäätään olen ihmetellyt, miksi ihmiset ihan sukupuoleen katsomatta edelleen paahtavat itseään ruskeiksi, kun moisen toiminnan ihoa vanhentava ja syöpäriskiä lisäävä vaikutus on tiedetty jo vuosikausia. Toisaalta niinhän on tiedetty tupakastakin ja silti tupakoidaan - mutta nikotiiniin kaiketi jää koukkuun, ei kai auringonpalvontaan sentään jää?  :D

t. Eklektikko

Jos nainen on todella lihaksikas ja timmissä kunnossa, niin silloin mukana ovat monesti "kielletyt aineet" tai vähintäänkin rasvanpolttovalmisteet. Naisen anatomia kun on sellainen että lihasmassa ei tule läheskään niin helpolla kuin miehille...

Ja silloinhan ei enää puhuta terveellisestä painonhallinnasta vaan jostain ihan muusta.  :)

Tokihan tuo solarium vanhentaa.

Minulle tuo rapuvaikutus on toisaalta ihan kiva, sillä se tuo mukavasti muotoja, eikä rinnat katoa mihinkään! Mutta jos vaan löhöilee, niin sitten tulee rintojen lisäksi muutakin... >:(

Minäkin olen havinnut joko tai - ilmiön: täytyy valita laihat ja aneemiset kasvot ja hoikka vartalo, tai neljä kiloa lisää, hyvinvoivat kasvot ja pyöreämpi keskikeho. - Rapua muodoissa täälläkin. ;)
Ja oli paino mikä oli, pömppövatsa ei katoa.(joku psyykkinen syy siinäkin on tietysti taustalla) .
Veljeni vitsailikin joskus, että se on sukuvika, joka on kuulemma tarttunut puolisoonikin. ;)

Mutta jos on muuten elämä mallillaan, ei sitä ehdi suremaan. :)

Eikö siitä ole olemassa tieteellisiäkin tutkimuksia, että kun ihmisellä on sitten hiukan ylimääräistä niin se tekee tosiaan iholle hyvää. Kun rasvaprosentti pienenee tarpeeksi niin elimistö alkaa "kuivahtamaan". Todella huonosti ilmaistu tuo, mutta siis pointti tosiaan on, että tota asiaa on ihan tutkittu ja se on tiedossa.

Miksi tästä yhtäkkiä tuli " kääk minulla on selluliittia, yäk" " ai no mulla on läskit reidet, hyi" ja blaa blaa... keskustelu, jossa kilpaillaan kuka haukkuu omaa kehon osaansa parhaiten. KUKAAN EI OLE TÄYDELLINEN
ja otsikkoon viitaten KOKONAISUUS on tärkein! Ei se, että " hitsi muuten hyvä mutta mun lerppu käsivarret siis mä en ikinä kehtaa pitää lyhythihasta!"
:buck2:

Come ooon...  ;)

Mie inhoan selluliittia, yksinkertaisesti. Se on pahempaa kuin pehmeä rasvakudos. Ja mistä sekin sitten johtuu?
Esim. vaikka miehillä olisi ylipainoa, niin harvemmin selluliittia.

heh, athamaarit, täällä 152cm  :D
Kivaa, että toinenkin "pitkän huiskea" löytyi. :smitten:
Ollaan sitäpaitsi molemmat nousukauriita! Ja tutulta tuo kuvauksesi kuulosti muutenkin.

Rrrrraaauuuhalllisesti.  Tämä painoasia on todella äärimmäisen herkkä ja kipeä aihe, kuten noista "kommenteista" olette muutamista huomanneet!

Siis ensinnäkin, kun nuo kilot eivät ole tulleet kahdessa viikossa, ne eivät kahdessa viikossa lähdekään. Rauhallisesti.   :smitten:

Ja sitten tekemään muutosta ruokavalioon, joku sanoikin, että ruoan laatu merkitsee enemmän kuin liikunnan määrä. Allekirjoitan täysin. Aloitin ruokaremonttini pitkälti siten, että poistin ruokavaliostani ruoan ja välipalat.  :idiot2: Tarkoitan nyt sitä, että pidin ihan pienimuotoisen paastonpoikasen, yhdeksän päivää (3 laskeutumispäivää, 3 mehupaastopäivää ja 3 palautuspäivää). Sen jälkeen olen lähtenyt lisäämään ruokavalioon kasviksia, sitten rasvoja kohtuudella, samoin maitotuotteita ja vasta tämän jälkeen olen miettinyt hiilihydraattipitoisen mönjän tyrkäämistä joukon jatkeeksi.

Vauhti on nyt oikein sopiva, keskipudotukseksi tulee suunnilleen 800g viikossa, alun järkytyksen jälkeen. Mutta rauhallisesti! Sekin auttaa jo paljon, kun tekee ruokailusta "juhlan" jos vain voi, tai rauhoittaa mielensä ennen sapuskointia vaikkapa pikku mietiskelyllä, sen voi tehdä duunissa vaikka vessassa...  ;) Sen jälkeen ryhtyy vasta siihen eväkseen.

Mutta sitä en allekirjoita, että naisille tulisi lihaksia huonommin kuin miehille. Koulukaverina oli sellainen kummajainen, (sori!) että kroppa kuin miehellä, vain rinnoilla lisättynä ja tosi kauniit kasvot. Mutta pilasi ihonsa aurinkoa ottamalla... eli rypisti kasvonsa jo parikymppisenä, ja sille mimmille tuli todella näyttävät lihakset "lähes ilmaiseksi", hyvin pienellä treenaamisella.  :-\

Luin joskus viime vuosituhannella jostain artikkelin (olisiko ollut Marika Burtonin) jossa kerrottiin miten erilaiset tunnepatoutumat tms. keräävät rasvat tms. eri paikkoihin. Ikävä kyllä olin silloin sutjakka, enkä tullut painaneeksi asioita siitä mieleeni :smiley6600:

Siksi päädyin pohtimaan pelastusrengastani, oi Alzbeta  :smitten: Ajattelin, että joku voisi kertoa perussyytä tämänkaltaiseen olomuotoon. Myönnän, että paha tapani on poiketa otsikoista.

Dorian, tosi hieno juttu kun olet onnistunut painonpudotuksessa! Toivottavasti jaksat jatkaa samaa rataa.  :)

Ja Aniara: pömppövatsan saa pois treenalla poikittaista vatsalihasta!  ;)

Hei Elektra!! Mulle ainakin sopii, koska halusinkin laajempaa tietoa kaikesta tällaisesta, vaikea oli vaan toi otsikko vaikea muotoilla silleen....

Anatomiasta sen verran, kun on ihmetelty mikä/missä on koukistajalihas, niin sillä tarkoitin hauista, joka massaa mättää suuhun eli kun se työntää tavaraa suuhun silloin kun ei ole nälkä alkaa syntyä ylipainoa.

Ylipainoisten määrä kasvaa koko ajan ja vika yleensä on ravinto tottumuksissa sen voitte testata, kun menette mäkkiin ja syömisen jälkeen huomaatte olevanne melko pian uudelleen nälkäisiä ja makean ym. syönti jää päälle. Tämä tuli hyvin esille jenkkiläisdokumentissä missä kaveri eli jenkkiläisen burger kulttuurin mukaisesti ja lihosi muutamassa kuukaudessa mielettömästi ja elimistön arvot meni aivan päin h...ä.

Alipainoisilla lihoattomuus ongelma yleensä johtuu liian vääränlaisesta ravinnosta elimistössä tai kilpirauhasesta. Miksiköhän nykyään halutaan olla trendien mukaisessa ulkokuoressa näin luodaan itselle suuria paineita. Pitäisi uskaltaa olla oma luojan luoma persoona. Naurerttavalta näyttää esim. ostoskanava, jossa tyrkytetään langanlaihan ihannetta jatkuvalla syötöllä Ja samanlaisia tuotteita eri paketissa tuputetaan ihmisten mielikuviin.
Rhat pois lurjuksilta, kun kaupataan tuotteita, joita käyttämällä ei tartte liikkua juuri ollenkaan ja voi syödä niin kuin ennenkin. Siinä se on loputon kierre, kuntulosta ei tule niin alkaa syömishäiriöt uudelleen.

Cleolle ja Albetalle terveisiä, että kyllä paino ongelmiin vaikuttaa henkinen puoli, sillä ei lihavat ole laiskoja ja itsekurittomia vaan heiltä puuttuu se henkinen oivallus mikä minä todellisuudessa olen. Tuijotetaan yleensä median tarjoamia painoindeksejä ja ihanne mittoja, vaikka tärkeintä olisi löytää tasapaino mielen ja kehon välillä, jotta olisi hyvä olla synnyinpuvussaan.
Maailma tarvitsee lihavia ja laihoja, sillä erillaisuus se on rikkaus. Ei muuta kun yrittäkää löytää onnellinen tasapaino kroppanne kanssa.

Heips,
tuolla migreenikeskustelussa on tullut esille se ajatus, että se vaivaa niin kauan, kunnes todellisuudessa haluaakin parantua siitä.
Muistaakseni Aniara kirjoitti tästä ainakin, korjatkaa jos olen väärässä.
Niin, päteekö sama läskeihin?
Voiko olevinaan selluliitilla ja pelastusrenkailla olla jotain merkitystä, jota ei tajuakaan, eikä oikeasti edes halua eroon niistä?

Mutta miun täytyy omalta kohdaltani sanoa, että niin paljon kypsät ja henkisesti vahvat ihmiset toitottaa sitä, että täytyy itsensä hyväksyä sellaisena kuin on ja rakastaa joka senttiään. Ihailen niitä, jotka todellakin niin tekevät, vaikka sisimmässäni epäilen kyllä p......n puhumiseksi.
 Mie en kyllä kykene rakastamaan selluliittia itselläni, ne ainakin vaikuttavat täysin hyödyttömiltä ja niistä on vain harmia. Muitten ihmisten rasvakerrokset taas ei haittaa ollenkaan, eivät vaikuta ystävyyteen tai rakkauteeni mitenkään.

Hei ! selkälokki

Kyllä läskeihin ja selluliittiin pätee sama kuin migreeniin eli, että se vaivaa niin kauan, kunnes todellisuudessa haluat parantua siitä.

Se on kyllä mielen alistamista toisten tahtoon, jos uskoo siihen mitä muut toitottaa, että täytyy itsensä hyväksyä sellaisena kuin on. Pitää oppia kuuntelemaan sydäntään ei egoaan eli jos tuntuu pahalta kropassaan olla niin on opittava rakastamaan senttejään sekä tehdä työtä sen eteen, että saa aikaiseksi hyvän "asunnon", jossa henkinen minä viihtyy. Luovuuskin alkaa ihmisellä parantua, kun saa psyykkeen ja kehon tasapainoon. Ihmiselämä se alituista tanssia veitsenterällä.

Kyllä, minä olin juuri sanomassa ihan samaa asiaa mutta salomi ehti ensin  ;)

En ole huomannut tässä osiossa (ehkä jäänyt "silmän kohtaan") mainintaa juomisen tärkeydestä, siis VEDEN juomisen. Vesi on tärkeätä kuona-aineiden kuljettajana ja poistajana. Selluliittihan on kaiketi myöskin kuona-ainetta.
Nykyajan ihminen on vieraantunut aikas kauaksi oman kehonsa kuuntelemisesta. Esim. jano tulee tulkittua useinkin näläksi. Eli ihminen syö silloin, kun hänen todellisuudessa pitäisi juoda.

Tässä kohtaa sitten pitää kiinnittää huomiota siihen, mitä juo. Suomalaisilla on paljon hyviä vanhoja sanontoja. Esim. "Vesi vanhin voitehista" tarkoittaa myös voitelua sisältä käsin.
Tiesittehän, että jos juo kahvia, teetä, olutta (diureetteja), niin vastaavasti täytyisi juoda noin 2-3 kertainen määrä vettä lisäksi..

Rakastaako kukaan itseään enää silloin, kun kengät valitaan sen mukaan, että ei tarvitse kumartua sitomaan nauhoja?  :coolsmiley: Tai et enää löydä vaatteistasi kolmasosaakaan supermarkettien tangoilta erikoistarjouksesta?  >:( Tai vatsasi haittaa autolla ajamista, kun penkkiä ei voi jalkojen lyhyyden takia enää työntää taaksepäinkään?  :knuppel2: Tai että polvet/lonkat/nilkat särkevät päivän päätteeksi aivan tolkuttomasti?  :'( Tai diabetes kehittyy silmänräpäyksessä piikittelytasolle?  :tickedoff:

Näyttäkää minulle sellainen henkilö joka itseään enää tuossa vaiheessa rakastaa, niin minä olen Mikki Hiiri!  :uglystupid2:

Tämä on todella arka aihe, täytyy myöntää. En ymmärrä, voin itseäni ja kehoani haukkua vaikka kuinka paljon, mutta heti jos joku toinen alkaa latelemaan kuinka ei ole tyytyväinen ulkönäköönsä niin tulee sellainen " EI, ET SAA SANOA NOIN!" -reaktio.

Pistän vielä paremmaksi, olen huikeat 150 pitkä  :buck2:

Dorianin edelliseen viestiin lisäyksenä, että tuo kuvaamasi ihminen on tuskin rakastanut itseään enää pitkää aikaan, ennen tuota tilaakaan.

 :smitten:

On totta, että ulkonäöllä annetaan se ensivaikutelma toiselle tyyliin "ohhoh! Onpas Kaunis ihminen!" tai" Kamala, näyttääpä tuo henkilö tosi epäilyttävälle" tai "en halua koskea häneen pitkällä tikullakaan!" Taustalla voi olla myös tiedostamaton/tiedostettu kyky havainnoida aura ja päällyslehdet, jotke eivät sovi yhteen kanssasi ja siksi toisesta henkilöstä tulee niin epämukava olo, mutta sanoisin, että suurimmalla osalla ihmisistä havainnoinnin tekee ensiksi silmät, ei sydän  ;)

Mutta! Moni kakku päältä kaunis. Minä olen mieluummin mukava ja en vallitsevien länsimaalaisten kauneusihanteiden perikuva (jollaiseen muuten pääsee vain 2% maailman ihmisistä... o.O) kuin perikuva ja sisältä mätä. Sinänsä erikoista, että yleensä se kaikkein bimboin yksilö kaikissa parodioissa on superkaunis tapaus. Tavallisesti kyseessä on nainen, mutta Shrek 2:n katsoneet tietävät, miten taukki mallinnäköinen Prinssi Uljas oikeastaan on! xD (Äitinsäkin oli hehkeä Hyvä Haltiakummi, mutta sisältä ihan mätä ... ja muuten näyttää ihan lukioaikaiselta psykan opettajaltani  ;D)

Minua ärsytti ihan suunnattomasti jo yläasteella, kun samanikäisten tyttöjen lempipuuhaa oli tiirailla poikien takamuksia. "Vitsi, se on niin hyvännäköinen kun sillä on niin tiukka persekin!" oli yleisin ihastumishuokaus. Pyörittelin vain päätäni ja ajattelin, että sen takapuolen kanssako ne tytöt haluaisivat elää loppuelämänsä, vaikka mies olisi muuten ihan kamala... Valitettavasti tätä näkee vieläkin omanikäisissään ja vanhemmissaan. Miesanatomian "taiteilijana" minulla ei tietenkään ole mitään timmiä takamusta vastaan, mutta taivas sentään ei se nyt kuuluisi olla vaatimuslistalla ensimmäisten joukossa  :idiot2:
Sama myöskin toiste päin naisten ulkonäköön suhteutettuna. Toiveita ja ihanteita vastakkaisen sukupuolen suhteen (tai jos olet homoseksuaali tai bi niin saman sukupuolen suhteen) saa olla (itse esim. olen heikkona pieniin, pitkähiuksisiin blondeihin), mutta ihmisessä täytyy olla jotain vikaa, jos etsii toisesta vain sitä ulkokuorta..

Noh, poikkesi vähän aiheesta, mutta sanotaan nyt, että sen lisäksi, että pyritään arvostamaan omaa ulkonäköä arvostetaan myös niitä henkisiä puolia  :angel: Myös toisissa.

Okei. Näyttää siltä että keskustelu kääntyy psykologiseen suuntaan, joten päätin nyt kertoa ne esimerkit joita aluksi arkailin. Täällä on niin fiksua porukkaa että saan varmaan mielenkiintoista palautetta. Nyt sormet ja varpaat ristiin etteivät kyseiset henkilöt surffaile tällä foorumilla...

Esimerkki nro 1:
nainen, naimisissa pitkään miehen kanssa joka pitää naista pilkkanaan ja pettää häntä. Nainen ei uskalla lähteä avioliitosta, koska on taloudellisesti riippuvainen miehestään eikä ole ikinä elänyt yksin. Naisella ylipainoa 40 kg ja juoksee lääkäriltä toiselle pyytelemässä "laihdutuspillereitä", mikään ei auta. Suree iltaisin yksin avioliittoaan.

Esimerkki nro 2:
nainen, naimisissa pitkään. En usko miehen pettävän tai hakkaavan häntä, mutta nainen on niin riippuvainen miehestään ja lapsistaan, että soittelee heille töistä tunnin välein vaan varmistaakseen että kaikki on kunnossa. Naisella ylipainoa n. 15 kg. Syö kuin lintu.

Molemmat näistä naisista olivat hoikkia ennen naimisiin menoa ja lasten syntymää. Heidän mielipuolustelunsa onkin, että lasten saanti lihottaa.
Kysymys kuitenkin kuuluu, miksen minä lihonut raskauksien myötä?

Molemmat menivät niin nuorina naimisiin etteivät ole ikinä kokeneet itsenäistä elämää ja ovat taloudellisesti riippuvaisia miehestään. He ovat kotona todellisia pirttihirmuja ja näyttävät ulkopuolisille, että he ovat perheen pää. Mutta mikä onkaan totuus?

Minulle kyllä tulee tuosta mieleen, etteivät nämä naiset oikein ole sinuja itsensä kanssa. Kyse ei ole lihavuudesta vaan tuosta, että he alistuvat liittoon, jossa elävät miehen talutusnuorassa. Kaiken lisäksi molemmat vielä roikkuvat äidissään kiinni, päivääkään ei mene ettei äidin kanssa juteltaisi.

Kommentteja?

Huh - tuli mieleen oitis heikko itsetunto...
 :'(

Sama minulla - ja sitten tupsahti mieleen karmalliset seikat, varsinkin kun on kyse liitoista. Yleensähän ne ovat karmallisia, mutta on eri asia, osaavatko ihmiset lopettaa suhteensa, kun karma on maksettu vai jäävätkö he peloissaan roikkumaan suhteeseen.

Tuo on hyvä näkökulma!  :)

Samaa mie en ole tajunnut ikinä. :uglystupid2:
Tai tiirailla onko lihaksia vai ei. Ja jotain poikakalenteria en ostaisi ikinä.
Kyllä se mukavuus ja kemioitten yhteenkäyminen muuten ratkaisee. :angel:

niin, tuo itsetunto, eikös se ole se sanonta: "lihavat ovat leppoisia",
vai onko niin, että heidän on pakko yrittää miellyttää kaikin tavoin, kun on huono itsetunto ja varmasti hirmuinen ylipaino vain lisää huonoa itsetuntoa.
Siinäpä noidankehä valmis.

Tapaus nro. 1 on surullisen selvä stoori. ei sinut itsensä kanssa eikä koe ansaitsevansa onnea ja siksi jumittuu suhteeseen, joka ei millään tavalla palvele hänen henkistä kehitystään. Tai ei ainakaan tue häntä olemaan se ihminen, joka oikeasti on. Ei ole hänen arvoisensa. Se "pilleri", jota hän oikeasti tarvisi olisi itsearvostuksen takaisin saaminen ja uskaltaminen lähteä tuosta suhteesta. Hän voisi hämmästyä kuinka sen jälkeen paino alkaisi laskea...

Tapaus nro. 2 on sitten hieman "hankalampi". Luulisin, että tämä nainen on suhteessaan ja elämässään onnellinen, mutta hänellä on ylipäätään vaikeuksia uskoa, että onko hän todella ansainnut tämän kaiken onnen ja on huolissaan. Tämä nainen varmasti voisi opetella luottamaan enemmän elämään ja siihen, että todella on onnensa ansainnut ja nauttisi siitä rehellisesti. Ilman huolia ja pelkoja. Luultavasti hänkin huomaisi sen jälkeen painonsa laskevan. Hän voisi hyötyä terapiasta, jos itse tuntisi sellaiseen tarvetta tai halua.

Toivotan ajatuksissani molemmille "tapauksille" voimia ja rohkeutta  :)  :smitten:

Lisäksi haluaisin huomauttaa, että itse voisin ottaa oppia molemmista edellä kuvatuista... Jota yritänkin opetella.

Lisäys: niin toivottavasti kukaan ei pidä kommenttiani kylmänä ja kalseana. Se on aina helpompi puuttua ja nähdä toisten ongelmat ja löytää niihin "helppo" ratkaisu kuin omiin kipeisiin pisteisiinsä  :-\

Kiitos hyvistä vastauksista. Toivottavasti kukaan ei loukkaantunut kun kerroin noista todellisen elämän esimerkeistä. Halusin vaan osoittaa niillä, että ylipainon taustalla saattaa olla paljon vakavampiakin ongelmia, kuten huonoa itsetuntoa, läheisriippuvuutta, itsearvostuksen puutetta...

Näille ystävilleni on turhaa jauhaa että läskit lähtee jos syö vähemmän kuin kuluttaa... Heidän olisi ensin päästävä omille jaloilleen, mutta heidän on aivan mahdotonta tajuta tätä. Yksikin "paha" sana heidän suhteestaan, niin he suuttuvat. Usein ihminen siis tulee sokeaksi omille ongelmilleen.

Ja tässähän lihavuus on se pienempi paha.

Molemmilla on muuten aika "ilkeät" kartat, ja sieltähän löytyy -yllätys, yllätys- Rapua ja Kalaa ja Kuu varsinkin huonosti aspektoituneena. Toisella noista on edessään tosi haastava aika vuoden-parin päästä, ja toivoisin että voisin auttaa häntä seisomaan omilla jaloillaan. Mutta helpommin sanottu kuin tehty.

Mietin tuota kaurisenergian kommenttia. Juu toki usein ylipaino "johtuu" jostakin elämän tekijästä. Olen kuitenkin sitä mieltä että ihmistä ei voi hoputtaa kasvamaan esim huonosta suhteesta ulos tai siis suoraan. Karrikoidusti : "Jätä toi äijä, sehän ei arvosta sua yhtään"
Ihmiselle voi osoittaa että jotain parempaa voi olla ja että se voi olla myös sinun saavutettavissa. Kun rohkaistuu huomaamaan että minullekin voisi.... minäkin olen oikeutettu.... olen niin hyvä ihminen ettei minua saa kohdella... Vasta sitten ihminen jaksaa tehdä sangen raskaan päätöksen. Moni meistä esim oikeasti ajattelee menevänsä naimisiin "kunnes kuolema erottaa" ja olisi omalta puolelta sopimuksen ja lupauksen rikkomista päättää uudelleen toisin. Usein se toinen osapuoli tekee myös oman osansa lisätäkseen syyllisyyttä.

Minä uskon ettei pelkkä laihduttaminen sinänsä auta pitemmän päälle pitää haluta omaan elämäänsä jotain muuta jotain uutta - siitä ne kilotkin karisee tosin ei helposti ja osa ei ollenkaan - Selluliitti on ikuista!

Itse olen huomannut että myös iloinen "olo" karsii kiloja - kun menee hyvin on helpompi jättää kiloja taakseen. Voi olla että iloisena sitä pomppaa muutaman kerran rappuset ylös ja toimii yleensä ravakammin jolloin kulutusta tulee. Ken tietää.....?

Kyllä puntari, osuit aivan oikeaan siinä että tuo toinen noista ystävistäni aikoo olla naimisissa "kunnes kuolema erottaa" ja siis koko ajan alistuu huonoon suhteeseen. Miten ihmeessä hänet saisi heräämään ajatukseen, ettei häntä saa kohdella noin? Siinä varmaan piilee koko ongelman ydin.

Hänen kohdallaan kaikki lähtee varmaan lapsuudesta, sillä hän ei ikinä saanut isältään rakkautta sillä hänellä ei ole isää ollutkaan.  :'(

Kommenttisi olivat aivan oivalliset.  :)

Tähän usein törmätään, että kuinka helppo on nähdä toisten ongelmat ja löytää niihin ratkaisu jne. Pitää paikkaansa. Se johtuu siitä, että inkarnaatioittemme ketjussa olemme jo kokeneet niitä asioita ja selvittäneet ja ratkaisseet ne omalta osaltamme.  :angel:

Tässä elämässä meillä on aivan uudet kasvunpaikat, nämä ns. kipeät pisteemme. Olemme valinneet ne itsellemme ettemme aivan tylsistyisi täällä 'koulunpenkillä' vaan ratkoisimme pulmapähkinät kokeaksemme onnistumisen iloa. :smitten:

Selkälokki, tunnustan, että olen aina ihaillut kauniita rakennuksia, upeita maisemia, auringon kiloa veden pinnalla, hyvännäköisiä kehon muotoja ja kaaria, sekä miesten peppuja että naisten leuan kaaria - kaikkia näitä samalla tavalla kuin esim. taiteilijat nauttivat ympärillään olevasta kauneudesta. Tyttäreni lupailivat ostaa minulle poikakalenterin, kun akupistekartat seinällä eivät ole heistä niin esteettisen näköisiä  ;D  :2funny:

Vähän off-topic, mutta noin minäkin sanoin, kunnes sain viime synttärilahjaksi aivan mahtavan mieskalenterin!  ;D Parasta siinä on se, että se on erään metallialaliikkeen ilmaiskalenteri ja ne kuvat ovat NIIN laatua että! On keltaisia hampaita, rohtuneita huulia, salamavalosta jäänyttä punasilmää, rumia rajauksia jne. Se on aivan huippu, olen nauranut joka kuukaudelle vatsani kipeäksi kun miehet ovat olevinaan niin komeita ja sitten onkin huulet ihan ruvella tai muuta vastaavaa  :2funny:

Onhan siitä ollut oikeasti hyötyäkin enemmän kuin uskoin. Piirrän miehiä, joten joudun pakostakin tutustumaan miesanatomiaan (miehissä on paljon enemmän yksityiskohtia piirrettävänä kuin naisissa, tämä miellyttää). Lihaksikkaat Hunksit ja muut Chip ´n´ Dalet ovat yliuberlihaksillaan parhaita malleja, koska näen kaikki pienempienkin lihasten yksityiskohdat, jota helpottavat piirtämistä. En silti tosielämässä ikinä pitäisi tuollaisista vartaloista ja yleensä ihmiset ymmärtävätkin asian ihan väärin  ::) Turhapa siinä on selittää, että ne miehet seinällä eivät ole märkiä päiväunia varten vaan taideharrastuksen tueksi. Luojalle kiitos, miehenpuolikas ymmärtää asian oikein eikä vedä hernettä nenäänsä asiasta vaan nauraa kanssani  ;D

Eräänlainen viha-rakkaussuhde siis. Elektra sen tuossa ilmaisikin hyvin taiteellisen kauneuden ihannoimisena.  :angel:

Oi AthaMaarit - näin kalenterisi sieluni silmin  ;D

Hih - pikku tarina elävästä elämästä: mieheni tuli kotiin Prahasta ja kyselimme heti, mitä hän siellä näki ja koki - ja hän kuvaili linja-autopysäkillä seisoneen naisen reiden kaarta pitkään ja hartaudella.  Taiteilijat - kuka teille voisi tuollaisesta vetää hernettä nenään  :smitten:  :smitten:  :smitten:

Noh täytyy myöntää, että en todellakaan ole taiteilija tyyppi ollenkaan.
Kynä ei piirtämistarkoituksessa pysy kädessa, joten siksi se ei varmasti minulle luontaiselta tunnukaan.
Tosin tykkään kyllä siitä, että mies huolehtii itsestää. Hieltä haiseva, tukka rasvaisena kulkeva "tosi mies" ei hänkään minua kyllä sytytä.
Mutta sanotaan, ett taitaa ne silmät olla se juttu.
Ja kerran nuorempana ihastuin erääseen tyyppiin sen perusteella, miten hän ajoi autoa.
Sillai pehmeän hyväillen. Jalat oli alta kertaheitolla. :smitten:
Noh, nyt mäni kyllä sivuraiteelle tää stoori. ;D

Moi,

kerrassaan hienoja mielipiteitä ja kirjoituksia! Eikä pienet sivuraiteet haittaa.  :D

Itse olen kamppaillut painon kanssa kauan, varmaankin täysi-ikäisestä asti. Syitä on varmasti monia. Itse pidän ylipainoani henkisen puolen kysymyksenä. Ja arvatenkin miljoona kertaa olen muokannut tätä tekstiä, kun on TODELLA vaikeaa pukea sanoiksi tuntojaan...

Nuoruuden pienet kiusat ulkonäöstä (ei painosta), tunteiden peilaaminen syömällä ja herkkyys (joskus "yliherkkyys") ovat kai vaikuttaneet siihen, että olen rakentanut rasvamuurin suojaamaan kolhuilta. Vaan eipä se suojaa minua itseltäni ja tuntemuksiltani.  :-\

Tietoa minulla on. Mitä tehdä ja kuinka, päästäkseni "pienempään sarjaan". salomi sanoi oivallisesti: "kyllä paino-ongelmiin vaikuttaa henkinen puoli, sillä ei lihavat ole laiskoja ja itsekurittomia vaan heiltä puuttuu se henkinen oivallus mikä minä todellisuudessa olen"  Olenkin huomannut, että olen luullut tietäväni ja ymmärtäväni itseni, mutta vielä on paaaaaaaaljon tehtävää (*etsii samalla itsestä sitä nappia, jossa lukee START*)

Mutta ettei ihan synkistelyksi mene - ei elämäni suinkaan ole pelkkää painosta murehtimista! Elämässäni on runsain mitoin ihania asioita ja ihmisiä, enkä mittaa itseäni ihmisenä ulkonäköni mukaan. Kuten en muitakaan. Ja suurkiitos teille, tästäkin keskustelusta olen saanut taas uutta voimaa!
 :smitten:

Kaurisenergialle edelleen.... Sellaista päätä on todella vaikea kääntää. Juuri se että on jumittunut siihen "rakkauteen" jonka ainoastaan kykenee saavuttamaan tai uskoo kykenevänsä. Jos ei siis lapsuudessakaan ole ollut kenellekään kaikkein rakkain, tyytyy siihen mitä jää ja muokkaa vaikka itsestään sellaista mitä kuvittelee toisen toivovan tai vaativan - unohtaa itsensä.

Lääkkeeksi en tietäisi muuta kuin saada runsaasti sitä mitä puuttuu eli niiden henkilön ihan omien mielenkiintoisten piirteiden ja "rakastettavuuden" esille tuomista ja houkuttelemista.

Ei kukaan - eikä varsinkaan todellisen rakkauden puutteessa elävä uskalla lähteä ennenkuin vakuuttuu siitä että on saamassa parempaa ja ansaitsemaansa.

Kyllä sinä keksit keinon eikä varmasti tarvitse kertaakaan moittia nykyistä puolisoa. Minä lähetän täältä telepaattisesti  ::)  ;) paljon ajatusvoimaa ja luovuutta omasi lisäksi. :smitten: :smitten:

Kiitos puntari. Minäkin toivon että heidän tilanteensa paranee, toinen heistä on todella läheinen ystäväni ja on ikävää katsella sivusta ystävän kärsimistä.

Elektra, todella mielenkiintoinen ajatus, että jos toisen ongelmat tuntuvat helpoilta nähdä ja ratkaista niin on itse ne jo edellisessä elämässään kohdannut ja ratkaissut.

Olen muuten monta kertaa huomannut, että kun tajuan ja tiedostan syvästi miksi ja miten, tajuan jotenkin välähdyksen omaisesti koko elämäntilanteeni, mitä se minulle opettaa niin yllättäen sen jälkeen tulee aina suuria muutoksia. Ikään kuin jokin tiedostamaton voima veisi eteenpäin kun on edellisen läksynsä oppinut  :o

Niin hyviä kommentteja teillä! Se on huomattu, että kenenkään päätä ei todella väkisin käännetä...

Moi,

Gebardille terveisiä, että kyllä asia todellakin on niin, kun katsotte lapsuudesta asti valokuvia niin jossain kohtaan huomaatte traumojen ja paino-ongelmien alkaneen kasaantua. Nuoruuden pienet kiusat ja tunteiden peilaaminen syömällä ovat johtaneet rasvamuurin rakentamiseen suojaamaan kolhuilta. Ei ne muiden sanomiset ja teot ole niitä pahimpia henkisiä kuormittajia, vaan jaakopin paini itsensä kanssa, joka on pirun vaikeaa, koska totuus on se pallo, joka sisältä kasvaa, mutta kun ei sitä uskalla räjäyttää.

Monille on vaikeaa ottaa itseänsä niskasta kiinni ja lopettaa lihoaminen, mutta onneksi on esim. tämä foorumi, erillaisia hoitoja, joista saa kipinän ja vinkkejä lähtemään seikkailulle tavoittelemaan todellista sisäistä minäänsä ja löytää sille sopiva koti oikeanlaisesta kropasta.  :smitten:

Laihduttamisesta ei saa tehdä itselleen liian suurta numeroa, vaan pitää elää normaalia hyvää elämää ja samalla laihtua. Mihinkä maailma on menossa, kun enää ei puhuta ruuista niiden omilla nimillä, vaan yleensä suurella on ohjeissa painonvartioiden pisteet tai kalorit ym. Miksi ei sanota esim. että tämä on kevyttä, hyvää ja maukasta lohikeittoa.
Elämä ei saisi pyöriä pelkän paino-ongelman ympärillä, vaan se olisi oltava osa elämää, josta on päästävä eroon. Harmi vain, että nykyään media aivopesee ihmisiä paino-ongelmalla ja sitä kautta rahastaa herkkiä ihmisiä ja pettyminen lihottaa, kun ei pääsekkään "pienempään sarjaan".

Maailmassa on runsain mitoin paino-ongelmaisia ihmisiä, jotka ei mittaa itseään  ulkonäön mukaan. Kyllä paino-ongelma näin ollen lähtee ensimmäisenä korvien välistä eli traumat henkiseltä puolelta kuntoon ja oppii rakastamaan itseään sellaisena kuin on. Paino-ongelma on silloin todellista ja vakavaa, jos se aiheuttaa terveydellisiä ongelmia tai fyysisiä kipuja.  :knuppel2: