Astro Foorumi

Hei vaan

tässä nyt on tällainen J Anistonin näkemys siitä, että ura ei olis edennyt niin itserakkaan miehen kans.. hmm.. kai sitä tässä itsekin yrittää edistää kaikenlaisia pikku proggiksia.. hitaasti.. mutta varmasti..  ;D

Break-Up' Was Right for Jennifer Aniston
Friday June 2 2:15 PM ET

Jennifer Aniston had a laugh when she got a call about "The Break-Up." Funny enough, she had some firsthand experience on the topic.

"I kind of laughed and thought, `Well ... that's funny,'" Aniston told reporters recently, according to AP Radio.

She said working on the film during her own marriage breakup wasn't all bad. "I kind of found it something like a sign or something that, you know, to do it because it was sort of like in a way, umm, a cathartic thing."

ADVERTISEMENT
Aniston divorced Brad Pitt in October, after 4 1/2 years of marriage.

The 37-year-old actress said she found her own experience beneficial to her role in the movie, which opened Friday.

"I felt very lucky in a way. ... If this had come to me at any other time in my life, I don't know if I would had been able to really get it for myself on the level that I would have wanted to as an actor."

Aniston reportedly has been dating her co-star Vince Vaughn. She described him as someone who is generous and thoughtful to work with.

"He asks questions, he listens, he's interested in other people, it's not just about him," she told reporters.

Angelina Jolie, Pitt's co-star in the 2005 film "Mr. & Mrs. Smith," gave birth to the couple's first child, a daughter named Shiloh Nouvel, in Namibia last week.

It was during the filming of "Mr. & Mrs. Smith" that reports of a romance between Pitt and Jolie began, which were later corroborated by photographs and public spottings.


On varmaan jännä mennä naimisiin sen henkilön kanssa jota leffassa koettaa tappaa ja joka koettaa tappaa itseä. Pitt ja Jolie-

Eli muut?

Miten elämä lähti rullaamaan eron jälkeen, mitä hyvää, millaisia uusia oivalluksia jne?  

Onhan se alkuun outoa, kun tottunut toisen läsnäoloon  (http://www.cosgan.de/images/midi/traurig/a070.gif)  mutta kuitenkin täytyy vaan edetä ja käsitellä asia ja antaa itselle aikaa.Nyt ajatuksena on että ilman häntä minusta ei olisi tullut sitä mitä nyt olen, koska jokainen suhde opettaa jotain, olemmehan peilikuvia toisistamme, mitä paremmin peilikuva itsestä selkiintyy sen parempia ihmis-suhteita tulee  (http://www.cosgan.de/images/midi/liebe/a049.gif)

Vähän aikaa olen ollut pois tältä palstalta... ja silä välin ehtinyt mm erota ;) Ero toi mukanaan kokonaan uuden elämän: uuden paikkakunnan ja kodin, uudet työkuviot (=niitä ei ole), uusia harrastuksia ja mahdollisuuksia, uusia ihmissuhteita. Tottakai välillä on ollut tippa linssissä, mutta kaiken kaikkiaan olo on nyt upean vapautunut ja utelias. Elämä hymyilee ja pitkästä aikaa tunnen itseni tosiaan omaksi itsekseni, kun voi elää ihan vaan itselleen ja ihanille oikuilleen...

Kyllä ero voi joskus olla ihan tarpeellinen, koska uutta ei elämään mahdu jollei jostain vanhasta ole valmis luopumaan. Rakkaasta ihmisestä luopuminen ei vaan ole ihan helppoa, mutta katsoin että tottumus ja rakkauskaan ei minulle riitä syyksi jäädä suhteeseen, joka ei tunnu edes tarpeeksi täydelliseltä... Jostain aion löytää sen, joka on minulle koko maailma :) ja jolle minä olen koko maailma 8)

Niin mikä se oli se kysymys... että mitä hyvää ero voi tuoda? No sen, että oppii tajuamaan mitä oikein todella haluaa.

minulle ero toi vapauden hallitsevasta miehestä :D.

Erosimme lasten vuoksi sovussa ja yritämme pitää sitä yllä. Ahdistavaa on että mies on takertuu vieläkin, hän ei sitä sano, mutta tunnen sen nahoissani. :-\

Erossa sain vapauden omaan itseeni, kroppaani, elämääni... ja moneen muuhun asiaan, jota rahalla ei voi mitata.

Erossa menetin taloudellisen vakauden ja ystävän -en rakastettua.

Koin suhteemme olevan lähes insestinomainen, ihan kuin olisin rakastellut veljeä tai ystävää... yäk. Ei voi mitään, pakko oli erota, jotta pystyn hengittämään ja jotta kokisin olevani elossa.

Ei nyt ihan yäk, mutta melkein sama täällä. Opin ainakin sen, että pelkältä kaveripohjalta suhde ei minun tapauksessani toimi. Jonkinlaista intohimoa siihen tarvitaan... Ja vielä tärkeämpää on se, että perusarvot ovat samalla pohjalla, eli kai se on sitä että ollaan samalla aaltopituudella. Vaikka suhteessa ei näennäisesti ollut suurempia vikoja, en vain kestänyt sitä enää...

Meillä perusarvot olivat kohdallaan, intohimoa ja "vankeutta" lukuunottamatta.
Luotan exääni täysin vanhempana, mutta takaisin en häntä ottaisi.

Miksi palaisin lasiseen pulloon, josta käsin saisin todeta elämän olevan itseni ulottumattomissa...

Onnea vapautumisesi johdosta, Heguli! Ja kaikkea hyvää valitsemallesi tielle!  :smitten:

En tiedä opettiko ero muuta kuin että se sattuu ja pirusti, enkä jaksa uskoa oikein siihenkään fraasiin että "mikä ei tapa se vahvistaa". Jälkiviisaana olisin kuunnellut enemmän itseäni ja tehnyt ratkaisun maltillisemmin, mutta saattaa olla etten olisi sitten pystynyt ratkaisua tekemäänkään, mene ja tiedä..

Exältä opin rennompaa otetta elämään ja että elämästä voi nauttia.

Ero opettaa itsenäisemmäksi. Mielummin eroan kuin alistun.

Mulla samantapainen tilanne oli kuin hegulilla, oltiin alkuun kavereita ja tajusin jälkeenpäin miten se tunki mun elämään lasten varjolla, joka oli todella ahdistavaa erottiinv-01 ja vasta NYT ex tajuaa, että ei voi enään tunkeutua :o ja nyt tavallaan mie nukun ja käsittelen sen aiheuttaman kuonan pois, joka vei energiaa luulin sitä ystävyydeksi joka oli toisella ajatuksena ihan muu :tickedoff:

Hm, pitäisi varmaan itsekin vastata tänne.

Mitä hyvää eron jälkeen. Ainakin yhä vaikeampia suhteita heh heh. No ei pystyin katkaisemaan tietyn kaaoksen elämästäni. Olin ihmisen kanssa jossa riehui lahjakas taiteilija ja sosiopaatti.. se oli silloin ja onpa hän nyt muuttunut.

Hyvää toisen eron jälkeen.. no, jaa, jos häntä ei olisi jaksanut rakastaa? Kun miehet ei selvitä mitään eikä pyydä anteeksi, vai pyysikö se, jäi se tunne ettei pyytänyt.

Kolmannen eron jälkeen, ihme kyllä, itsetunto oli korkealla ja toive siitä että rakkaus vielä löytyisi, oli kai se hyvä kun pääsi hänenkin rajoituksistaan eroon. Määrätietoisesti hän on jatkanut samalla linjalla, joka on eri linja kuin minun.

Että kokonaisuutena ehkä, saa "kehittyä" vapaammin, katsella ympärilleen, matkustaa, tavata uusia ihmisiä. Ei niin että kukaan exä olisi kovasti rajoittanut menemisiäni, paitsi asenteellaan..

Jälkipuinnissa eron käsittelystä voi saada vaikka mitä hyviä oivalluksia.
Vaikka ettei tekisi samoja virheitä enää uudelleen  :-[

Ero saa aikaan todella paljon hyvää ainakin silloin kun ero tapahtuu omasta tahdosta. Sitä tajuaa että voi tehdä asioita, mitä ei suhteessa voinut tehdä ja olo on vapautuneempi ja onnellisempi (huonon suhteen jälkeen). Osaa myös paremmin varautua seuraaviin suhteisiin...eli ettei sukella sinisilmin suhteeseen vaan osaa odottaa myös huonoja asioita.  

Niin... :idiot2:
Viimeisimmän eron jälkeen minut on pysäytetty oikein kunnolla miettimään mitä todella haluan elämältäni.
Lapseni isästä eroaminen opetti itsenäisyyttä ja selviytymistä, kuin myös toisesta miehestäni eroaminen. Niiltä osin minun piti kahteen kertaan käydä sama opetus.
Ja jokaisesta ihmisestä oppii aina jotain. Ja jokainen ihminen on tarkoitettu elämäni varrelle oman kehitykseni vuoksi.
Ja jaksan uskoa siihen että aikanaan kohdalleni tulee mies jonka kohdalla osaan arvostaa saamaani hyvää, kun on ensiksi kokenut muuta.
Elämä on ihanaa kun sen oikein oivaltaa! :smitten:

Kirjoittelin juuri skorppariexälle asiallisesti. Kerroin yhden asian.

Joka tapauksessa, miksi kaikki aina jaksavat uskoa että "sitten" tulee se joku joka pysyy?

Mitä jos joidenkin kuten Brigitte Bardotin elämässä, miehet vain tulee ja menee kunnes niihin kypsyy?

Mun elämä mullistui täysin eron jälkeen :o, erosta tosin on jo, krhmm, "muutamia" vuosia aikaa. Muitakin suhteita on ollut, mutta tämä suhde ollut pisin ja se mullistavin. Eron jälkeen löysin taas itseni, jonka olin kadottanut seurustelun tiimellyksessä. Sain vahvan intuition, jota en osannut kuunnella seurustellessa (ehkä myös suhteen poikki meneminenkään ei olisi ollut niin rankka), olen tutustunut tuhansiin :D uusiin ihmisiin, löytänyt reikin elämääni, henkisyyden :angel:, rakkauden itseäni kohtaan :smitten:, itsetunnon, itsenäisyyden...siinä jo listalle alkua ::). Ja kuuna kullan valkeana en ottaisi enää exääni saatikka hänen laistaan nössöä ;D miestä! Mutta aikaa se vei ja rutkasti.

Ainahan kaikenlaiset vastoinkäymiset vievät oman aikansa, mutta kun surutyö on tehty ja sielulla on jälleen jalat maassa, sitä huomaakin, että hittolainen - minähän olenkin onnellisempi näin! :laugh:

En tiedä olenko välttämättä "onnellisempi" mutta kun elämän ottaa elokuvana, menee se tämäkin episodi. Sitä tottuu olemaan ilman sitä jännitystä minkä suhde tuo - eikö tuokin jännitystä? Mutta kai sitä sitte n hakee toisessa muodossa. Tai siis jännitys siitä kun kahden välillä on hurjat kemiat ja rakkaus.

Regressioterapian ainakin löysin ja paremman tuntuman siihen että olen elänyt monta elämää ja tulen elämäänkin. Pikkasen sattuu, mutten lopeta inkarnaatioita vielä. Jonkin verran uusia ihmisiä, mutta, sitten sitä alkaa seurata niiden projekteja - ja suhteita.

Toisaalta tämä on välivaihe, toisaalta ihan oikeaa elämää?

Voi kasvaa ihmisenä ja saada uuden mahdollisuuden.  :)

Mielenrauhaa, selkeyttä, vapautta, lepoa, leikkiä, omaa itseä.. sitä vaan huomaa että toiveiden kirjo on niin laaja, että pystyykö siihen yksi mies vastaamaankaan.. aina olen ollut valmis kattelemaan sormien lävitse kaikenlaista, mutta ei tunteettomuutta. :coolsmiley:

Suurin osa miehistä näkyy kokevan että suhteessa EI saa olla vapaa.

Ja miehille tyypillistä on että kaikkien aikataulujen pitäisi mennä HEIDÄN tahtiinsa. Jos ei mene, ystävyydellä ei ole merkitystä. Sovitaan tapaamisia, perutaan.

Voisin sanoa esimerkkinä, että
-yksi exä ehdottaa hänelle sopivaa kellonaikaa ja kun sopii, peruu
-ehdottaa hänelle sopivaa viikonloppua ja peruu töiden takia ja vielä kysyy oliko hänen proggiksestaan lehdissä
-ehdottaa elokuvaa ja matkaa ja mitään ei tapahdu

-toinen läähättää puhelimeen, mutta kun ehdotan aikaa, ei sovi

-kolmas hakkailee ja peruu kaksi aikaa, esittää kuin hänelle sopisi "muuten" ihan aina

-neljäs sopii maaliskuun ja toukokuun aikoja ja sitten kesäkuun, peruu ja sopii heinäkuulle kaksi aikaa ja peruu..hohhoijaa.

Grr--- miehet..

Pelaan tasan exieni tavalla puoli vuotta niin näkevätpä sitten, ja erään toisen kanssa myös.

 :-* bullhsittiä (vai onko tämä normaalia?) en tiedä merkkaako mitään, mutta kukaan noista ei usko jumalaan, yksi ehkä karmaan, muut; kovaan menoon ja rokkitapahtumiin..

Mitä hyvää ero voi saada aikaan?

Niin, mitä. Kai minä opin arvostamaan itseäni hieman enemmän, kun en enää anna tyypin imeä musta kaikkia energioita ja manipuloida... Taisin yrittää eheyttää miestä, joka ei osaa itse eheyttää itseään. Mission impossible. Nyt ei tarvi stressata siitä. Ei ole minun asiani, jos toinen elää viikonloput viinan ja diapamien voimalla...

Paljon oli ymmärrystä ja kaunista, läheisyyttä. Siitä on nyt vaan luovuttava. Ei mietitä menneitä.  :)

Erosta huolimatta Rakkaus säilyy, jos se on sitä Itseään  :smitten:
Ero on ehkä Rakkauden suurin koetinkivi, ero ajassa tai ero paikassa. Rakkaus ei tunne kuitenkaan aikaa/paikkaa, joten se pysyy.
 :smitten:

Totta - monilla söpööliineillä on näitä k.o. ongelmia. Ei minua haittaa pintasuhde sellaisen kanssa, mutta jos tyyppi jatkaa jotain itsetuhokierrettä, ei enää edes naurata. Mitä sanoisi? Etkö arvosta sieluasi ja itseäsi henkisenä olentona, vai? No huh.  :coolsmiley: (tää oli valonkantajalle) :coolsmiley:

Arvostan itseäni... Mutta viime aikoina olen tajunnut että olen liian kiltti.. Minun kiltteyttäni on helppo käyttää hyväkseen. Ja kun tajuan että joku viihtyy seurassani kiltteyteni takia, ei siis muuten vaan, tuntuu siltä että minulla ei ole mitään väliä.

Ei pidä antaa muiden vaikuttaa omaan mielipiteeseen itsestään. Tiedän että ansaitsen jotain paljon parempaa.

Poistaisin kaikki miehen yhteystiedot, jos hän ei olisi minulle 2000€ velkaa. Toivottavasti maksaisi pian takasin...

Hei elämänilo...

En tiedä onko liekki sammunut, mutta on aika kuunnella järjen ääntä. Ihan hauska kesä oli, jos en muuta oppinut niin sen olen itsestäni nyt tajunnut, että minulla on uskomattoman pitkä pinna.  ;)

Ero voi saada hyviäkin asioita aikaan ::)

Omasta erosta jo aikaa ja näin jälkeenpäin ajateltuna, ei enään oltu todellakaan rakastavaisia, kaikki intohimo oli kadonnut ???

tälläkin palstalla ollut puhetta että kumppanin "pitäisi" olla ns. paras kaveri, niin en kyllä itse allekirjoita tuota.. kun toisen tuntee aivan läpikotasin ja mitään uutta ei enään ole tarjolla kuin turvallisuus niin kyllä siinä paraskin suhde alkaa etääntymään tai hakemaan "jännitystä" jostain muualta. :coolsmiley:

Turvallisuushan mielestäni lähtee loppujen lopuksi jokaisesta itsestä, mutta kunnon intohimo sitä ei joka suhteesta löydy.. :P

Eli, mun mielipide asiasta, ero sai mut ainakin oivaltamaan sen että, kaverit kaverina ja intohimot ihan omana juttunaan.. :D

Tajuux kukaan   :crazy2:

     :'(

         Kasvaminen on aina kivulioista!!  :knuppel2:

            Varsinkin parisuhteessa näin on,

               ja olkoon.  :-[  :'(  :-*


                        :angel:

                           :smitten:

Näin on! Ihmisten ei tarvitse lopettaa rakastamasta, vaikka eivät yhdessä pysty elämään. Siinä on muuten hyvä rakkauden mitta. Tai ei mitta, mutta määre...  :idiot2:

:smitten:

En voi sanoa Rakastavani entisiä miehiäni, mutta välitän ja tykkään heistä todella paljon ja tiedän , että he myös tuntevat samoin minua kohtaan.  :smitten:
Toivon heille pelkkää hyvää heidän elämäänsä.
Sitä kaikkea, mitä he elämässään haluavat.
Minä haluan omaan elämääni sopivia asioita ja myös toimin niin ja etsin niitä ihmisiä, jotka kulloinkin elämäntehtävääni sopivat.
 Suon sen myös ex- miehillenikin.

Viime viikonloppuna olin juuri kylässä nykyiseni kanssa entisen luona ja voi että meil oli hauskaa… ;)

En rakasta exejäni. Pistin juuri yhdelle meiliä jälkikasvustaan ja hänen käytöksestään kesällä, mikä kiehuttaa vieläkin. En pysty olemaan väleissä ihmisten kanssa, jotka muuttuvat kaksinaamaisiksi törkimyksiksi - tai ehkä he aina olivat sellaisia. Ollaan niiden kanssa joista on hyötyä tai joihin nyyhkytarina tai saavutukset tai Merkittävät Tekemiset tehoavat.

Eli ilo asiasta oli kyllä se että pääsi samalla eroon isosta kasasta tunne-elämän ongelmia. Hassua vain että senkin jälkeen aina joku  HIEMAN tunneongelmainen tulee kuvaan, mutta tällä kertaa en ala seurustelua. Voin pitää, en seurustele tosissani.. ei enää diakoniatoimintaa ja itseuhrausta. Olishan se voinut jatkua ikuisuuksiin.

Edelleen eron jälkeen saa olla itsensä ja olla vapaammin ihmisten kanssa, jos haluaa olla.

oon kypsyny tosi paljon. erottiin tammikuun lopussa ja nyt elämä on paljon parempaa. en ole löytänyt uutta rakkautta ja sitä kaipaisin nyt, mutta itsetunto on kasvanut huikeasti ....uusia oivalluksia suhteista ja miten ne toimii. olihan se kauheaa itkeä kaks kuukautta joka päivä mutta nyt jälkeenpäin olne iloinen siitö että erosimme. olen kuin uusi ihminen melkein. paratunut ainakin.  :)

Kunpa miehet itkisi tota surua pois eikä kuolettaisi tunteita. Olen kuullut, ex mukaanlukien, kolmesta miehestä jotka surevat exiä. Ei kun neljästä. Neljäs oli sellainen joka älysi itkeä edellistä pois. Mutta sen jälkeiset - olihan kaurisexällä ISO ongelma erosta, ei pystynyt kerta kaikkiaan uuteen suhteeseen, vaikka ne seksiä haluaisi niin ei vaan. Se ei varmasti itkenyt mitään pieleen mennyttä liittoa pois. Sellainen on sitten kuorma jota kantaa.

Tai eräs toinen, joka ei ole saanut rakastettuaan, kaikenlaisia käänteitä niilläkin on ollut. Tai eräs sitten, jolla oli usean vuoden suhde ja siitä jäi sille paha maku. Mikä terapeutti minä olen, mutta silti. Melkein kaikilla miehilläkin on joku kipeä juttu takana, joku jota muistellaan, yleensä kuulen niiden naisten nimetkin, kuka on K, kuka on A, ja niin edelleen.  :P

Jos ne vaan antaisivat aikaa surulle!

Itkisivät.

Sitten vasta eteenpäin. Tai ei ainakaan viinaan hukuttamista!

     :(  ???  :-[  HAH, ja HAH !!  JOS, mies itkee!!


                    NIIN, jo sanotaan sillä olevan

                     
                      äitiä ,,    I K Ä V Ä N ..


                               :2funny:   

Eli niiden metodi todella on kuolettaa tunteet ja posottaa eteenpäin? Pari miestä tiedän itkeneen, minusta se oli normaalia. Yksi ei varmasti ainakaan näyttänyt sellaista ja se olikin se rasittavin yksilö.

Minun ystäväpiirissäni on montakin herraa, jotka itkevät kyllä, mutteivät välttämättä kuin yksikseen tai läheisen henkilön/kumppanin läsnäollessa. Tuossa juuri jokunen aikaa sitten soitin eräälle miespuoliselle ystävälleni lohdutuspuhelun, kun häntä itketti niin kovasti.

Miesten itkua pidetään kulttuurissamme heikkoutena. Kuinka moni mies on pikkuisesta lapsesta lähtien kuullut "isot pojat eivät itke!" Puhutaan, että miesten pitäisi osata ilmaista tunteitaan ja samaan aikaan ylläpidetään näitä kirjoittamattomia sukupuolisia lakeja. Kuinka typerää ja kahtiajakoista.

Miestä saa kyllä vituttaa niin helvetisti, mutta itkeä ei saa. Mieluummin hukutetaan se suru muuhun kuin itkuun.

Sitten on olemassa myös ihmisryhmä, joka ei vain osaa tuoda tunteitaan esille. Tämä taitaa olla suhteellisen uusi huomio psykologiassa. Tällaista tunteiden ilmaisemisen kyvyttömyyttä kutsutaan aleksitymiaksi.
Tutkimuksen mukaan joka viides mies ja kymmenes nainen on aleksityymikko.
Aiheesta oli hiljattain artikkeli Imagessa.

Samaa mieltä. Itse en ole itkenyt lainkaan, mutta nyt edes tunnistan jonkinlaisen surun sisälläni. Viinaan en kyllä koske lainkaan.

Kyllä se siitä...  :)

en ole lukenut juttua, mutta vaikuttaisi siltä kuin tälläinen "aleksitymia" olisi ominaisuus jota suositaan ja jota pitäisi vähintäänkin oppia pärjätäkseen, jos ei ole aluksi sitä hyvin hallinnut.

Olen pannut merkille, että tunteiden (no varsinkin negatiivisten) näyttäminen on yhtäkuin häviö, tappio. Kaikki haluavat kuitenkin olla voittajia, omissa ja muiden silmissä. Siksi pitääkin viimeiseen asti välttää sitä että joutuisi myöntämään ja näyttämään, "tuo satutti, olen surullinen, loukkaantunut, minuun osui". Se olisi oman tappion julkista myöntämistä. Kun elämä on siis taistelua, jossa pyritään kaikin keinoin säilyttämään "kasvot" ainakin hiukan virheettömimpinä kuin jokaisen vastantulijan, toisen ihmisen, siis "vihollisen". Toisen kasvojen menetys, negatiivisten tunteiden näyttäminen tuo sitten toiselle mielihyvää, särö toisen hallitússa julkisivussa vahvistaa oman julkisivun täydellisyyttä, ainakun ollaan vertaamassa toiseen, siis "kaksintaistelussa". Ja joillakin lähes jokainen toinen ihminen elämässään on potentiaalinen taisteluvastustaja.

sitten ehkä löydetään yksi valittu (kumppani) ja yksi tai kaksi läheistä ystävää, jolle kasvojen alla olevaa todellista monimuotoisempaa, haavoittuvampaa ja tuntevampaa minää voi hieman valoittaa. Kumppanille ehkä kaikkein eniten, kun siihen liittyy niinkin haavoittuvan ja intiimin alueen paljastaminen kuin seksuaalisuus. Sitten kuitenkin myös vaatimukset kumppania kohtaan kasvaa huimiin mittoihin, kun tämä alttiiksi ja paljaaksi asettuminen jonkun toisen edessä on niin suuri riski, riski tulla murskatuksi, todella menettää kasvonsa myös itsensä edessä. Tulla ihmiseksi, jota ei edes itse kehtaa katsoa silmiin. Tässä vaiheessa tarvitaan manipulointitaitoja edes jonkin verran, jotta saadaan kumppani käyttäytymään niin ettei tule itse liian loukatuksi, ja myös itse yrittää käyttäytyä niin ettei hajoita tämän toisen horjuvaa luottamusta. Sitten jonkin aikaa pelaillaan peliä "anna sinulle kaiken mitä haluat koska annat minulle kaiken mitä haluan=emme uhkaa toistemme kasvoja ". Molemmat kuitenkin janoaa yhteyttä, yhteyttä toiseen ihmiseen mikä on voimaa antava kokemus, ja mitä ei voi saavuttaa niiden taisteluvastustajien kanssa joita kävelee vastaan kadulla ja työpaikoilla.

Sitten jossain vaiheessa jompikumpi kumppaneista epäonnistuu siinä, ettei loukkaa kumppaninsa todellista minää, joka on haavoittuva. ja sitten....kuka tietää...ollaan joko verissään loukkaantuneita siitä että häneenkään ei voi luottaa ja hän petti minut ja lähdetään etsimään uutta ihmistä, jolta saisi täydellisen hyväksynnän sisäiselle itselleen. Vedetään taas naamari kasvoille ja mennään etsimään jotain, jonka kanssa sen uskaltaisi riisua...tai sitten jatketaan tämän kanssa joka sohaisi itsetuntoa, mutta hieman epävarmempana ja ehkä pikkuisen janotaan kostoa, tilaisuutta sohaista takaisin. tai sitten vaihtoehto x...ihan mitä vaan... ::)


joo, mutta kouluissakin huomaa, että sellaista joka ei ole oppinut tarvittavaa määrää "aleksitymiaa" kiusataan helposti, koska se on niin herkullista nähdä, kun yksi "repeilee", silloin kiusaajien omat muistot siitä milloin heidät vaikka kotona nolattiin ja häväistiin siitä kun he erehtyivät näyttämään tunteensa saavat tasoituksen, ja tuntuu hetken aikaa hyvältä ja oikeudenmukaiselta. Inhimillistä sekin.

mut tunteiden ei ehkä ois pakko olla niin "hävettävä" asia, ellei siihen oppisi. Olen myös huomannut, että tunteensa kuolettanut voi suuresti kadehtia sitä elävyyttä, mikä tunteisiinsa kosketuksissa olevasta ihmisestä huokuu, ja sen seurauksena katkerana keksiä syitä, miksi tunteellisuus olisi halveksittavaa ja typerää ja koittaa saada tunteella eläjänkin luopumaan niistä, kun ei kestä katsoa sitä että tällä on jotain sellaista minkä on itsestään jo tappanut...

jep, yhden ihmisen ajatuksia, en väitäkään että olisivat mitään suuria, muttumattomia totuuksia.

   :coolsmiley:

     Kuulemani mukaan, miehen itkemättömyys aiheuttaa

      ennenpitkään tilanteen, jossa hän syö itseltään

       sisuskalujaan!!  :'(  Eli ongelmia tulee, jos

        ei pura hetkellisiäkin tuntemuksiaan!!   :-\

           :tickedoff:   :uglystupid2:   :smitten:

 ::) Noh, erittäin puhuttulevaa tekstisi kyllä oli ja siitä 'loisti' itseoivallus... jotain mitä on koettu ja todettu..nähty pinnan alle..  :smitten:

Minulla on tuosta kokemusta. Ihan molempiin suuntiin. Itse olen ollut 'molemmissa rooleissa'.
Tässä kun sitä on heijasteita käsitellyt milloin mistäkin suunnasta, niin harvemmin sitä tulee niitä ajateltua, niin, että jotkin puolet, mitkä ovat positiivisiksi itsen määrittelemiä ja mitä kunnioittaa ja ehkä ihaileekin toisessa, on puolia itsessä, joita ei ehkä koe itsellään olevan, tai ei uskalla olla sitä. Helposti menee piiloon itseltään ja syitä ja selityksiähän löytyy vaikka miten paljon. (olen ihmistyyppinä syrjäänvetäytyvä, en välitä 'small talkista', koska olen syvällinen  ;D  yms.. ) <- omia juttujani ollut...  ;)

Mutta tästä, että mitä hyvää ero voi saada aikaan?
Minusta paljonkin kaikkea 'hyvää'.
Juuri nuo kuvaamasi asiat, saattavat saada realistisemmat mittasuhteet eron myötä, kun ei olla niin likikkäin emotionaalisestikaan. Aletaan nähdä toinen oikeissa mittasuhteissa. Tai ainakin siihen on mahdollisuus silloin. Eri asia on käyttääkö sen mahdollisuutensa.  ::)

Muistan kun sanoin exälle, eikö ollut hyvä kun pääsit niistä vaimoista eroon. Luulin että hän rakasti minua tms tai edes välitti. "Mitä tohon nyt sitte sanois" mies heitti. Näin miten hänelle oli tärkeintä erojen jälkeen irtiotto; että MINÄ määrään ja olen täs nyt vapaa. Ei sinne päinkään että olisi pitänyt sanansa esim viime vuoden kesän yhteiselosta ja matkoista. Piti olla yksin. Hän oli yksin puoli v, se kuulema teki hyvää. Hän olisi pitänyt minua juttukaverina ja sankaritöiden kuulijana ulkomaille muuttoonsa asti, samoin kuin kaukosuhdettaan, exiään jne - naisena jota voi välillä huvin vuoksi torjua, välillä pyörittää makunsa mukaan. Stop.

Niin ehkä se sitten oli hänelle tarpeen, tosin hänestä ei hullukaan ota selkoa. Eli oli hyvä päästä eroon tyypistä lopulta. Ei itse tarvitse ruveta samanlaiseksi. Kumpikin näistä existä olisi vienyt henkisesti alaspäin. Siinä välissä oli yksi joka sai ajattelemaan, että miehen henkisyys olis aika tärkeää - ja asiat kunnossa.  :knuppel2:
Minulle on ollut hyvä kuitenkin nostaa vain tasovaatimusta koko ajan - esimerkiksi oli todella hyvä idea ottaa avioero aikanaan, mies on tosi piittaamaton paitsi välitöntä lähipiiriä kohtaan, i.e. uusi vaimo ja ipana. Mitä enemmän itse menee henkisyyttä ja ykseyttä kohti, sitä karkeammalta tuntuu keskivertomiesten ego ja erillisyys. Se todella loistaa kaduilla ja kujilla. Rakkaus on pieni toive päästä sellaisesta pois.

Henkisyys tai usko paremminkin on nykyisessä liitossani yhdistävä tekijä, kun taas entisessä liitossa erottava tekijä. Ex oli enemmän kiinnostunut fyysisestä ja materiaalisesta kehityksestä kuin henkisyydestä. Minulle taas henkisen tien kulkeminen on ollut aina elämäntapa.

Asiaa, Sign?! Jossain vaiheessa tajusin tuon itseni suhteen, ja sen jälkeen ovat parisuhteen väistämättömät kinat muuttuneet aivan erilaisiksi. Mies sanoi kerran riidan lopulla, että "instead of closing up, we should be reaching out for eachother" (olin jälleen kerran hurjistunut niin, että luukut meni kiinni, enkä halunnut nähdä häntä silmissäni). Minusta se oli niin rehellinen totuus, että se tatuoitui aivoihin. Eihän suhteessa olla kilpakumppaneita, vaan apuna ja tukena! Ja VARSINKIN vaikeina aikoina ja vaikeissa tilanteissa!

Aleksitymiasta tuli muuten mieleen, sama juttu narsistisen luonnehäiriön kanssa, sekin on koko ajan kasvussa. Se on toinen noita persoonallisuushäiriöitä, joilla menestyy nykyajan yhteiskunnassa. Myöskin huomattavasti useammin miesten ongelma. Miesten pitäisi kyllä käydä taistoon tätä yhteiskunnan&pärjäämisen mallia vastaan, sehän syö heiltä ne Kotkansilmän mainitsemat sisuskalut  :knuppel2:!

Haluaisin kyllä että mies pärjää ja on tyytyväinen itseensä (ei enää suorittajia huonolla itsetunnolla) mutta myös sielukas ja rakastava.

Pitäiskö vaihtaa miestyyppiä? Siis jos mies nyt uskois Jumalaan jotenkin, niin mitähän tässä on vielä kokeilematta? Urheilijat? Uimarit? Vene-autourheilu? Kö? Eka exä oli hyvin urheilullinen, luova, rakas ja kaikkea muuta.. toka pelas korista, kolmannella laskettelu joskus ja fyysinen liikkuva harraste--

hehe-.  ;D  ::)

Mihinkäs se näyttelijä jäi GS?  ;)

Narsismi taitaa tulla esiin juuri tässä ajassa voimakkaammin. Todellisen narsistin sisin on tyhjä ja minäkuva erittäin hauras. Minäkuvaa yritetään sitten pitää yllä kaikenlaisen ulkoisen avulla, esim. työssä pätemisellä, ylenpalttisella kehonhoidolla jne. Todellinen minä siellä sisällä on hyvin pieni ja avuton.

Joo näyttelijäkin kävis, kunhan Rakastaa. En nimittäin rupea suhteisiin joissa ei ole tasapaino siinä mitä kukin antaa. Yhteispalvonta on hyvä idea heh. Ei niin että jommankumman pitäisi mennä toisen tahdissa - karmiva kokemus takana ..  :smitten: Tyhjäpäitä on pätijöissä paljon.  :coolsmiley:

Voi kun osuvasti sanottu! Tuo eräs tyyppi oli juuri tällainen. Tai jotain sinne päin. Myönsi kyllä itsekin olevansa auttamattoman narsistinen ja tunnevammainen. Että ei sitten ehkä kuitenkaan ollut ihan täysin.. :idiot2:

Mitä me sitten valonkantaja oikein rakastettiin niissä? Ne ei TEE mitään tunnevammaisuudelleen ja itsekkyydelleen, mutta ehkä elämä opettaa. Voi tulla rysäyksenä vastaan muilta oma käytös - jossain vaiheessa, vaikka niiltä ah niin tärkeiltä Kavereilta. Miehet..

Luulen että me rakastuttiin siihen haasteeseen; "Minähän näytän tuolle tyypille, että silläkin on tunteet.." Taisin onnistuakin siinä, mutta lopputulos... Noh. Oikeastaan olen aika onnellinen että tiet erkanivat. Mutta jokaisella kohtaamisella ON tarkoitus. Jokaiselta oppii jotakin.

Jaa, minä kun en edelleen kaipaa haasteita. Rakastuin siihen kun oli Mars Venus laskusolmulla ja mies oli 2 v sitten erittäin rakastunut, omien sanojensa mukaan korvia myöten ihastunut ja kaipasi ja pälä pälä ja rakasti menneistä elämistä lähtien. Siitä vaan en pidä miten persoona muuttui täysin vuodessa, eli ei tee mieli olla lähellä.

Ehkä se herra oikea sitten. Tosin äskenkin olin taas kaupungilla ja tunnen luissa ja ytimissä miten en vain rakastu. Hyvä keskittää ajatukset töihin.  :)

En pidä sanasta haaste mitä tulee suhteisiin, se luo stressiä. Pidän enemmän sanoista tunne, energia, jakaminen, hauskanpito, ystävyys, sielu, toiminta..> noita sitten seuraavan kanssa. Missähän hän muuten tällä hetkellä onkaan? Kun erot on ainakin saaneet todella käymään läpi sitä mitä haluaa ja ei halua.

Kamalinta on ollut joutua näkemään ja tutustumaan omaan narsismiinsa, vaikka sen ilmeneminen onkin tullut esiin vähän eri tavalla. En oikein koskaan ole ollut taipuvainen siihen uhri-ajatteluun, että olisin vain objekti, kohde jolle tapahtuu asioita. Joskus tosin en ole voinut tietyille asioille tai tapahtumille mitään, mutta olen voinut valita miten niihin suhtaudun. Haasteita olen hakenut ja saanutkin.

Korkeintaan voidaan sanoa että haen jännitystä, mutta en stressaavia haasteita. Heti kun tuntuu että yhteisiä tavoitteita ei olekaan ja tästä tulee migreeni, ei kiinnosta.

Ehkä on ihan hyväkin olla tässä näin, ilman ketään, en ole ahdistunut, olen vain epäileväinen. Itsekin muuttuu koko ajan niin paljon. Onhan se toki HIEMAN tylsä maailmankaikkeus jos ei ole rakastamista. Äsken muuten tulin näyttelijäYSTÄVÄN luota. Kiva katsoa luovaa lahjakkuutta silmiin ja komeakin olis, mutta ei minulle luotu.  ;)

Luin jokin aika sitten kirjaa narsistisesta luonnehäiriöstä, ja listaa häiriön tunnusmerkeistä. Kirjailija sanoikin että jokainen tunnistaa tästä listasta itsensä, paitsi tämän luonnehäiriön omaavat, heillä kun ei oikeasti ole kykyä katsoa itseään ulkopuolelta. Näillä ihmisillä kaikki pyörii oman navan ympärillä. Heillä ei ole kykyä tunnistaa toisten tunteita, saatikka sitten vastata niihin.

Jonkin asteista narsismiahan kyllä löytyy jokaiselta, ja mikäpä siinä, itseähän täällä ollaan kehittämässä, ainakin kunnes tajutaan että ollaan yhtä  :angel:...

Eli narsismi liittyy selkeästi egon ongelmiin ja toimintahäiriöihin, joilla ei ole paljon tekoa Korkeamman tietoisuuden kanssa. Näkeehän sen. Vastenmielinen kapistus tuo ego-- kun kaksi eroaa, kai siinä yleensä käydään paljon läpi tai naiset ainakin. Itsellä yhä parempi olo, hassua kun olo vain paranee. Tässähän alkaa rakastaa liikaa omaa seuraansa.  :2funny:

We desire the pleasures of romance but aren't prepared to give up freedom.

samoin, kokemusta molemmilta puolilta.


tuo lause on tosi hyvä. Englannin kieli toimii mulle paremmin kuin suomi, kun pitää ilmaista joku asia positiivisesti ja ytimekkäästi.

Olen sortunut tuohon kilpailuunkin. Ehkä se on mulle ollut se ongelma kans mikä tuo muuria väliin...kun taustassa oli sitä naisten väheksyntää ja alistamista, niin mulle oli tullut joku "kilpaile miesten kanssa vietti"...mistä tulee lopulta rasittavaa. Ei tää piirre kyllä ollut pelkästään dominoivana, samaan aikaan onnistuu kyllä myöskin tukemaan toinen toistaan, mutta...joo, työstän sitä ::)

Meillä ainakin jokainen sai sielun rauhan.

Itse en tainnut saada täyttä sielunrauhaa, koska edelleen mietin suhteen kulkua ja sitä, miten saatoin olla niin läheinen jonkun kanssa ja miten pieleen kaikki meni. On lähes mahdotonta luottaa enää toiseen. Näen jo miten tuleva vuosi menee; olen vain töissä, teen kaikkea muuta paitsi päästän jonkun todella lähelle. Ehkä on parempi niin. ???

Mitä tapahtuu narsisteille kun ego kuolee?  ???

Ehkä se 'ego' vain poksahtaa kuin ilmapallo ja muuntuu sellaisiin mittasuhteisiin, joka on tervettä, eli ihmisen sisälle minuuden kokemiseksi yhtenä vastuunkantavana yksilönä  ??? Muuntuu, ei kuole.

Narsisitin minuushan on laajentunut itsen ulkopuolelle ja hän kokee ja näkee omat niin 'jumalaisen suuret' kuin 'pimeimmätkin' puolensa muissa ja yrittää ohjata ja käsitellä niitä muissa.
Narsismi on sillä tapaa salakavalaa, että se voi naamioitua myös ns'hyvään'.
 :)

Ahaa, no tuota olen jo ihmetellytkin, että kuoleeko se ego tosiaan. Mistäköhän lienen moista kuullutkin.  ::)

 :)
Oma eroni melko tuore,äkkirysäys toukokuussa.
Vastaan kysymykseen,mitä hyvää erosta voi seurata.
Omalla kohdallani ainakin sain varmuuden siitä,että voin luottaa siihen,mitä sisäinen ääneni ja energiatuntemukseni kertovat.
Kaikkihan nyt tietävät,että melkoinen tunnekuohu siinä läpi käydään,mutta sen jälkeen tuli rauha.

Sain taas ilmaa hengittää,kyvyn nauraa.Olla juuri se mikä olen,niin lasteni,kuin ystävienikin kanssa.
Tällä kertaa jouduin myös pohtimaan paljon pidempään omaa osuuttani eroon.Enkä sortunut mihinkään impulsiivisiin tunnekuohuissa tehtyihin ratkaisuihin,vaan mietin paljon yksinäni.
Otin selvää pitivätkö tuntemukseni paikkansa(kahdelta edelliseltä ex:ltä  ;D).Oli kuin kaikki kolme olisimme eläneet aivan saman elämän tämän miehen kanssa.

Jokainen (myös minä) olikin rakastunut hänen työrooliinsa.Olin tuon roolin kanssa tekemisissä melkein 6v,ja pidin häntä täydellisenä ihmisenä.Sitä hän olisi minulle vieläkin,jos tähän oikeaan puoleen en olisi tutustunut.Tiedosti sen olemassaolon itsekin,jo ammattinsa vuoksi,mutta kätki sen kaikin keinoin.Ei halunnut kohdata.Mutta joskus aina hallinta petti,ja siksi minulla antennit pystyssä koko ajan.

Sairaushan sieltä paljastui,rajatila persoonallisuushäiriö,johon kuuluu myös narsismi.
Jotenkin vaan jäi olo,että mille/kenelle olisin vihainen,kun sairaudelle ei oikein voi,, :idiot2:
Toisaalta,jos sen tietää,eikä halua sitä hoitaa,,
Kohdistin vihan ensin itseeni.Miksen kuunnellut,tai pikemminkin luottanut tuntemuksiini? :tickedoff:
Vaan kun kaikkien muitten mielestä hän oli vallan valloittava,vähän huumorintajuton vain.

Kaikki tuo piti kokea ja loppuun asti.Muuten olisin lähtenyt kesken loppuratkaisun.
En enää kyseenalaista vaistojani.Uskon yhä rakkauteen miehen ja naisen välillä,mutta koin myös sen,etten enää halua asua kenenkään kanssa.
Luottamus toimii tosi rakkaudessa,vaikkei saman katon alla oltaisikaan.
Silmät lepää jo komeissa miehissä,ja pientä flirttiäkin on ihan kiva harrastaa välillä.
Maailma on taas avoin katsella ja kokea. :smitten:

Ja muuten,henkisillä puheillaan hän saikin kiinnostukseni,ymmärryksen lisäksi.Vaan puheet ei oikeen menneet yksiin toiminnan kanssa. ;)
Ei pelkkä puhuminen riitä,jos teot ovat vallan muuta. :)

Golden Sphinks!

Kyllä minustakin tällä hetkellä tuntuu,että on mahdotonta luottaa enää kehenkään.Eikä itselläni ole vielä aikakaan edes ajatella uutta suhdetta.
Vielä on asioita kesken ja niin kauan olen tietyllä tavalla sidoksissa tuohon mieheen.
Vaan kun viralliset lausunnot tulleet,vietänpä symboliset hautajaiset,ilman itkua.

Luotan vaan siihen,että mikäli tarkoitettu on,niin joskus joku saattaa kävellä vastaan,ja se on menoa sitten. ;D :smitten:

jOO, uskon että joku on jossain ja mitään kuraa en enää ota. Minua kohdellaan kuin ladya tai leikki loppuu. Viimeinen opetti ainakin että mitä turhaa tunteilla! heh!  :angel: Ja se oli juuri tuollainen mitä sanoit, työrooli ja muiden mielestä muka niin mukava. Mutta:

"Sairaushan sieltä paljastui,rajatila persoonallisuushäiriö,johon kuuluu myös narsismi." (exällä saattoi olla vielä pahempaa; opin lopettamaan terapiasuhteet ja ilmankos saan olla suhteetta heh)

Niin,minä koin olotilani ainakin äärimmäisen turhauttavaksi koko suhteessa.
"Odotin"koko ajan,milloin näen tuon ihmisen kokonaisena.
Tuntui,kuin hänen vieressään olisi kävellyt koko ajan varjomies,ja niitten olisi pitänyt yhdistyä,että olisin ollut kokonaisen ihmisen kanssa.

Ihminen,joka työkseen neuvoo muita,ei kuitenkaan osaa arjessa keskustella asioista? :o
Mutta siinäpä olikin ydin.Työssä ei tarvinnut,eikä saanutkaan puhua omista asioistaan.Siinä sai olla"ylempänä",neuvojana ja tukijana.

Niin kauan,kun hänelläkin on heikko nainen,avuton ja rikkinäinen,kaikki on hyvin.Mutta tasavertainen suhde ei toimi.
Ei kestänyt mitään itseensä kohdistuvaa huumoria,vaan otti täydestä todesta kaiken.Ei myöskään ymmärtänyt perheemme sisäistä huumoria,vaan koki,että pilkkaamme toisiamme.

Minulle on aina ollut hyvin tärkeää nauraa itseänikin.Kaikkea hajamielisyyttäni ja vaikeissakin asioissa nauru helpottaa.
Kovasti oli totista ja hiljaista tämä asuminen,kun huomasin,että hän todellakin otti kaiken aivan totena. :idiot2:

Kyllähän sitten tuota hänen diagnoosiaan lukemalla aloin ymmärtää mistä oli kyse.Niin pitkälle,kun sitä voi ymmärtää.
Todellisuuden pelko oli ainakin valtaisa.Ne reaktiot olivat niin hämmästyttäviä,että siksi piti kysellä ex:ltä ja hänen aikuisilta lapsiltaan.Muuten olisin luullut,että olen tehnyt hänet hulluksi.
Hoh,hoijaa,sitä tunteitten sekamelskaa! :o :'( :idiot2: :tickedoff: ja iso  :o,jäi päälle.

Elikäs,miten tästä eteenpäin?Kysymmekö kenties horoskooppimerkin sijaan sairaskertomusta,ja sitten terapiapapereita? ;)

Jos en nyt ihan väärin muista, niin uusintana tulee

Sunnuntaina 24.9 Inhimillinen tekijä klo.16.40,

jossa puhutaan narsismista ja sellaista sairastavan ihmisen kanssa elämisestä...
Oli ihan mielenkiintoinen ohjelma...

Vai käännämmeko Itseillemme tulevat peilimme nytkin jo toisinpäin sen jälkeen, kun itse olemme sisäistäneet asiat!  ;) :)

Hyvä Kaarina!
Kertoisitko hieman tarkemmin,mitä kyseisellä kommentilla tarkoitit kokonaisuudessaan?
Olen itse käynyt terapiassa vuosia,ja vaikeita asioita on vatvottu.
On eri asia olla vain jonkin aikaa sellaisen ihmisen seurassa,joka ei halua keskustella yhteisistä ongelmista(joita kuulemma ei ollut),kuin asua saman katon alla.

Kyllä minä tiedän omat lukemattomat virheeni,mutta tuon sairauden oireet,ovat todella hankalat.Ja ihminen kyllä elää ja uskoo täysin siihen,mitä itselleen on kertonut.Oppaat vievät sinne tänne.Käskevät jättämään lapsensa ja siirtymään eteenpäin.Unissa tulee sellainen ja tällainen jumalatar ilmoittamaan milloin mitäkin.En ala yksityiskoht.kertomaan hänestä enempää,koska saattaisi tulla tunnistetuksi.
En toivo hänelle mitään pahaa,sillä se elämä ei ole helppoa.

Mutta jos elät esim.juopon kanssa,voit odottaa,että hän selviää ja asioista voidaan taas keskustella.Ymmärrys on palannut!
Mutta tällainen ihminen ei vaan"selviä"koskaan.Ei tule mitään keskusteluja,ei selvitetä yhdessä mitään.
Se on minulle kuitenkin suhteessa kaikkein tärkeintä.Puhua asiat,vaikeatkin.Muuten ei tule kuin iso pato ja sitten rysähtää.

Ja Mirjam!

Kiitti vinkistä!En varmaan ehdi katsomaan,mutta muut,jotka asiaa pähkäilevät,saavat apua tästä.
Toivon,että ehdin siksi kotiin. :)

Tosin meillä se oli pienempi ongelma vielä,kuin tuo rajatilajuttu. :-\
Minä pääsin helpolla,kun asia on nyt ohi.Mutta hänen pakonsa jatkuu ja jatkuu.
Siitä pisteitä,että loppuen lopuksi myönsi sen.Ettei ole valmis kohtaamaan sitä"pimeää"puolta itsessään vielä.
Kyllä sanoin,ettei minua pelota se kohtaaminen,ja olen valmis siihen,mutta,,

Silloin ei jää paljon muita mahdollisuuksia,kuin molempien päästä ympäristöön,jossa on hyvä olla.Jokainen kohtaa pelkonsa silloin,kun valmis on.Siihen ei voi toista pakottaa.
Googlettamalla saa myös paljon tietoa.Silti vaatii aikaa ymmärtää,miksi se tavallisena ihmisenä oleminen on niin pelottavaa. :idiot2:  :smitten:

Työssä ei tarvinnut,eikä saanutkaan puhua omista asioistaan.Siinä sai olla"ylempänä",neuvojana ja tukijana.

Niin kauan,kun hänelläkin on heikko nainen,avuton ja rikkinäinen,kaikki on hyvin.Mutta tasavertainen suhde ei toimi.

*Juu Chandra ollaan vaan onnellisia että nämä kuormat ovat takana, sitten on "enää" työelämän skitsoilut ja ehkä sinullakin lapsenhoito? Töissäkin tulee pimeää porukkaa vastaan, valitettavasti, missäpä muualla niin kauan kun leipänsä on itse kunkin tienattava. Onneksi ei yhtaikaa ja lisäksi ole rasittavaa miestä.  :D :D :smitten: :smitten: :smitten: Minäkin kyllästyin tänään todella erään päsmärin tapaan puhua epäystävällisesti ja lähdin koko huoneesta. Ja taas oli kyse siitä että tietokoneohjelmassa olisi pitänyt mennä taaksepäin ELI KONEOHJELMA ON EPÄLOOGISESTI SUUNNITELTU, mutta kun Mies tietää. Huomasin että hän koetti ihme kyllä hyvittää käytöstään eli avasi oven! kun pitkässä takissani purjehdin firmaan sisään. Ja tein suht hyvän päivän.

Ole onnellinen ja kun jaksat, ota joku kevyt juttu vaan, joku mukava ja hyväsydäminen tapaus lähelle. Vaikkei olis vakavaa. Niin minä ainakin puhuin erään kaverin kanssa siitä miten hänellä oli just yhtä rasittava tyttöystävä kuin minulla exä ja se auttoi molempia. Uskomaan että on parempaa, sitäpaitsi taidamme vähän tykätä toisistamme.   :-*

Kiitos GS! :smitten:

Minulla on onni omistaa tällaisia läheisiä.Ja miespuolinen kuuntelija,ystävä,on heistä tärkein.
Oli yhtä kummissaan,kun itsekin olin,kun tuo kevätmyrsky oikein riehui.
Hänkään ei ollut nähnyt tätä toista puolta,vaikka niin monesti olimmekin keskustelleet siitä,miksi minun oli niin vaikea ja paha olla tuossa suhteessa.
Hänkin katsoi silloin tuota miestä ylöspäin.

Meillä ei ollut onneksi yhteisiä lapsia.Hänen aikuisten tyttäriensä kanssa olen ystävystynyt,ja heidän kauttaan oppinut ymmärtämään paljon.Saanut hieman historiaa.
Teen ihan näitä energiahoitoja ja siihen liittyvää työtä,että siinä suhteessakin olen onnellisessa asemassa. :smitten:
Teen sitä,mitä rakastan.

Pidin pienen tauon tuon oman myrskyni aikana.Mutta ompahan taas uusi asia,josta kokemusperäistä tietoa,jos joku vastaavaa kertoo.

Ja kyllä,kun aika on,niin kevytversio on tervetullut! ;) :smitten: :smitten: 

Aspergerin syndrooma diagnosoidaan myös usein narsismiksi, koska ne saattavat muistuttaa toisiaan. Neurologiset sairaudet ja ongelmat sekoitetaan psykiatrisiin vieläkin, sillä neurologia on vasta lapsenkengissä tieteenhaarana. (Niinkuin valitettavasti koko nykylääketiede)  ???

Alkuperäiseen aiheeseen palatakseni, eroni jälkeen kävin yksinhuoltajayhdistyksen järjestämän Fisherin jälleenrakennusseminaarin, jossa sai käydä omia tunteitaan läpi melko intensiiviseen tahtiin kivassa porukassa, ja tämä porukka kokoontuu aika ajoin vaihtamaan kuulumisia. Mukavaa nähdä taas pitkästä aikaa heitä pikapuoliin paikallisessa ravintolassa  :)

Jos enää jaksaisi kiinnostaa, minäkin kuulisin exän aikuisen lapsen kautta asioita ja välillä pitäisi vipata rahaa.. juttelin lähinnä töistä tänään yhden härkämiehen kanssa joka hänkin eronnut vaikeasta naisesta.. niin että osaa ne naisetkin.. kunhan ei hemmo ala ihastua minuun, minä en nimittäin häneen. Mutta joo miesystävien kanssa tulee se olo että joku mies voi olla mukavakin..

Omat tunteet, en halua oikeastaan naamasta naamaan vatvoa niitä missään ryhmissä, loputon suo, muulla tavalla ehkä voi pitää hauskaa..  :angel: :coolsmiley: :-*

Narsistinen persoonallisuushäiriö "pähkinänkuoressa"

"Henkilöitä, joilla on narsistinen persoonallisuushäiriö arvioidaan olevan noin 1 % väestöstä ja 2-16 % potilasaineistosta. Narsistinen persoonallisuushäiriö on oireyhtymä, johon kuuluvat muun muassa seuraavat
piirteet: itsekeskeisyys, manipuloivuus, hallitsevaisuus ja tunteettomuus.
Tunnetasolla tällainen ihminen on pinnallinen, impulsiivinen, kateellinen, toisia omiin tarpeisiinsa käyttävä, ihailua vaativa, itsestään ja ominaisuuksistaan suuria kuvitteleva, vastuuton, ei koe syyllisyyden tuntoa ja lisäksi hänellä on empatian puute. Hän ei ota riittävästi huomioon muita ihmisiä tai heidän tarpeitaan ja oikeuksiaan, vaan käyttäytyy ylimielisesti ja röyhkeästi. Hänellä ei ole kykyä tai halua myötäeläytyä toisen tilanteisiin tai tunteisiin. Narsismin avulla hän suojautuu pienuutta, avuttomuutta, keinottomuutta, kateutta ja riippuvuutta vastaan.

Heitä on kaikkialla ja on ollut kaikkina aikoina: kaikissa roduissa, kulttuureissa, yhteiskuntaluokissa ja kaikkien ammattien piirissä. He näyttävät ulkoisesti terveiltä ja ”meiltä muilta” ja usein heillä on paljon älyllistä kapasiteettia. Koska tällainen henkilö hallitsee sosiaalisen käyttäytymisen koodit, hän pystyy näyttelemään oikeita tunteita oikeissa tilanteissa. Hänen käsityksensä oikeasta ja väärästä ovat omanlaisensa. Hänellä ei ole pysyviä arvoja tai tavoitteita elämässä eikä hän tunne pelkoa, stressiä tai painetta. Viimeisiksi mainittujen seikkojen ansiosta persoonallisuushäiriöiset henkilöt menestyvät nykyajan kovassa työelämässä.
Tyypillistä on myös, että tällainen ihminen kokee olevansa kunnossa eikä hakeudu hoitoon.

Yleensä he tulevat hoitoon aivan jonkun muun syyn johdosta. He yleensä ennemmin tai myöhemmin ajautuvat konfliktiin ihmisten kanssa, koska he loukkaavat muita, eivät osaa lukea tunteita tai tunnelmia oikein eivätkä kykene empaattiseen myötäelämiseen. Heille tulee helposti vihamiehiä. Siitä heille tulee pettymyksiä, mikä aiheuttaa masennusta. He saattavat tulla hoitoon masennuksen ja ahdistuksen vuoksi ja sanovat terapeutille, että muut ihmiset ovat niin pahoja ja vainoavat heitä, mutta taustalta paljastuukin, että he ovat se ongelma eivätkä muut.

Suurin osa heistä on vapaalla jalalla: he eivät ole rikollisia, vaan voivat olla hyvännäköisiä, sosiaaliset säännöt tuntevia, älykkäitä, hurmaavia ja hyviä puhumaan. He eivät tee laittomuuksia, mutta heidän ympärillään kärsitään. He manipuloivat, toimivat häikäilemättömästi, syyllistävät muita ja usein liike-elämässä persoonallisuushäiriöisistä piirteistä on vielä hyötyä. Heitä löytyy joka ammattikunnasta, ja erityisesti heitä houkuttaa vallankäyttö. Usein karismaattiset uskonnollisten liikkeiden johtajat ovat persoonallisuushäiriöisiä.

Narsistisen persoonallisuushäiriön on tutkimusten mukaan todettu olevan enemmän kehityksellinen kuin synnynnäinen häiriö. Narsistille on yleensä jäänyt traumoista johtuvia persoonallisuuden vajeita jo vauvana. Tutkimusten mukaan narsistisesti persoonallisuushäiriöisen kasvuperheestä on puuttunut muun muassa positiivinen malli ihmissuhteille, kyky suojella lasta, kyvyttömyys antaa lapselle rajoja, kyky tarjota myönteistä huomioon ottamisen mallia lapselle, kyky antaa lapselle positiivisia ongelmanratkaisukeinoja ja positiivista asennetta ongelmiin hyväksymällä ne väistämättömäksi ja hyväksyttäväksi osaksi elämää sekä kyky tarjota järjestäytynyttä vakaata turvallista ilmapiiriä kodissa. Kodin normiksi on muodostunut kaaos ja konflikti. Näissä perheissä vallitsee korkea ennalta arvaamattomuuden ilmapiiri.

Tilastollisesti naisia on tämän ilmiön piirissä vähemmän eli miespuolisia psykopaatteja on enemmän, mutta ei se ole mikään harvinaisuus naistenkaan kohdalla. Persoonallisuushäiriöisen henkilön tavoitteena on saada rahaa, arvostusta, valtaa tai vapauksia. Rakkauden nimissä he hakevat toisista ihmisistä lämpöä, seksuaalista tyydytystä, turvaa, ruokaa ja rahaa. Heidän tehtäväänsä helpottaa se, että niin moni uskoo järkkymättä ihmisen hyvyyteen".

Lähde: Mirja Pyykkö, "Jos" ohjelma Yle TV1, 2004

Henkilö, jolla on Aspergerin syndrooma ei poikkea ulkonäöltään terveestä ihmisestä. Sen takia ympäristöstä ei yleensä löydy ymmärrystä poikkeavalle käyttäytymiselle. Häntä pidetään sen sijaan usein itsekkäänä ja huonosti kasvatettuna henkilönä.

Asperger- henkilöllä on normaali älykkyystaso, mutta vaikeuksia syntyy silloin kun on kyse esimerkiksi kyvystä osoittaa empatiaa toisia ihmisiä kohtaan sekä kyvystä pitää henkilökohtaiset arkipäiväiset tapahtumat ja tehtävät järjestyksessä. Tämä johtaa siihen, että As-henkilö ei pysty täyttämään niitä vaatimuksia, joita ihmiset kohtaavat nykyään kotona, työpaikalla ja koulussa.

http://users.kymp.net/p204188a/asperger.htm

Teppomatti! :smitten:

Tuohon ei voi paljon lisätä,eikä mitään pois ottaa.
Juuri tuo sosiaalisuus ja älykkyys,ja usein johtotehtävässä toimiminen,hämäävät ihmisiä,jotka eivät ole tiiviissä kanssakäymisessä kyseistä sairautta sairastavien kanssa.

Lisäksi edellä mainitut asiat usein helpottavat löytämään ihmisen,johon valtaansa käyttää.
Sen kaiken tuskan,minkä tunteettomuudellaan aiheuttavat,pitäisi kyllä olla rangaistava teko,mikäli eivät suostu terapiaan.

Jono on pitkä,eikä loppua näkyvissä. :buck2:

Mielenkiintoista että millä nimikkeellä tätä nyt kutsutaankin, törmäsin juuri tällaiseen henkilöön. En tiedä mikä oli asian tarkoitus sillä vaikka olin aika lailla asian yläpuolella, hän rakasti alussa oikeasti ja minä lopussa, vaikka lopulta jäi vain tämä toteamus..


"Juuri tuo sosiaalisuus ja älykkyys,ja usein johtotehtävässä toimiminen,hämäävät ihmisiä,jotka eivät ole tiiviissä kanssakäymisessä kyseistä sairautta sairastavien kanssa.

Lisäksi edellä mainitut asiat usein helpottavat löytämään ihmisen,johon valtaansa käyttää.
Sen kaiken tuskan,minkä tunteettomuudellaan aiheuttavat,pitäisi kyllä olla rangaistava teko,mikäli eivät suostu terapiaan"

*Ja jännä myös että "narsisti" on oikeastaan sama kuin "psykopaatti" minä kuulin just saman prosentin eli yksi sadasta. Hulluksi sellainen tekisi ellei heitä heittäisi pois. Aina yhtä kohteliaasti ehdottaisi "tapaamista" jossa viileästi ja tunteettomasti olisi puhuttu hänen tekemisistään, muutostaan, kyvyistään ja naisistaan sekä muista "tärkeistä ihmisistä", alkoi ällöttää olla lähellä. Aikansa surin sitä olisiko hänellä vaikka syöpä kun hengitys oli pahanhajuinen. Hänessä oli kiintoisaa se, että mitä vahvemmaksi kävi, sitä ilkeämmäksi. Mutta voihan olla että usean vuoden kuluttua vaikka tyypin tyttären kautta tapaamme ja tiedän onko hän todella jossain kriisissä touhuamassa..

Vaikka tapaisin  tämän henkilön vuosien kuluttua, eihän siihen uppoaisi mikään. Mitä jos hän törmää kaltaisiinsa naisiin tai miehiin? Oppiiko jotain? Miten kylmä lämpenee, ei välttämättä mitenkään?

On se ihanaa olla vapaa näistä.. olla kivempien ja normaalimpien kanssa vapaasti. Oikeiden ystävien, joiden kanssa välillä flirttiä jne -

Psykopaatteja on siis Suomessakin 50 000? Kaksi kertaa tämän palstan rek. jäsenmäärä?

Tai siis narsisti/psykopaatteja? Kannattaa varoa nimittäin yksikin on liikaa omassa kokemuksessa. Ehkä tällaiseen nyt vain sattui törmäämään.  :knuppel2: Ei enää toista. Optimistinen joukkari tietysti uskoo että Jumala voi muuttaa heidät, mutta voiko, mokomaa valmistusvirhettä. :-* :angel: Plus ihmettelen edelleen mikä ja kuka eräs henkilö oli, kun on niin vahva se aura hänellä. Harva tehnyt sellaisen vaikutuksen. Koska hän halusi osoittaa valtansa, väitti että ei tunne omaa energiaani, sitten taas olikin vaikuttavaa. Tämmöisen asian on pakko antaa levätä koska se alkoi varmaan hermostuttaa kumpaakin, että mistä on kyse. Tosin kaipaahan sitä vieläkin yhtä vaikuttavaa kumppania..  :-* :smitten: (kemiat, energia)

                              :-\
             Jospa ne , eikun HE, olleet

                 liiankin LÄHELLÄ?

                               :smitten:

Eron tapahduttua kun jäät yksin niin siinä oppii ainakin tuntemaan itseään lisää. Voi ehkä olla, että aikaisemmassa elämänvaiheessa ei olisi voinut ikinä kuvitella seurustelevansa entisen kaltaisen ihmisen kanssa. 

Jos suhde on ollut hankala, niin sitten eron jälkeen saa vapauden ja ehkä elämänilonsa takaisin. Sen jälkeen varmasti tapaa myös uusia ja mielenkiintoisia ihmisiä, joihin ei välttämättä suhteessa ollessa törmää.

Joskus myös erosta seuraa jotain hyvää näiden kahden ihmisen välille. Suhde ei välttämättä heidän välillään onnistu, mutta siitä toisesta ihmisestä voi saada itselleen erittäinkin hyvän ja läheisen ystävän.

Enpä tiedä sinusta GS,mutta minulle vaikein pala on ollut se,etten myöskään ymmärtänyt,miten ihmeessä olen lähtenyt tällaiseen mukaan?!

Jonkinasteinen häpeä siitä,että on tullut niin perin juurin narutetuksi,ja siitä kiukku itseään kohtaan.Tuosta kiukusta on vaikeinta päästä ja antaa itselleen anteeksi.

Tuo ex:nsä oli valmistunut psykologiksi,ja siksi häneen otinkin tyttären neuvosta yhteyttä.
Hän ei tiennyt tästä diagnoosista,mutta sen kuultuaan sai kuulemma varmuutensa itseensä takaisin.
Se kertoi hänelle selkeästi,mistä oli kysymys,kuten myös sen,ettei hän olisi voinut tietää etukäteen.Asia pitää vain kokea.
Mehän ihastuimme juuri siihen,mihin kaikki,jotka ovat tällaisten ihmisten kanssa tekemisissä.Todellisuus astuu kuvaan myöhemmin.

Tuo ex-avo oli yrittänyt tavoittaa minua ja varoittaa,kun sai henkilöllisyyteni selville(mulla salainen puh.no.).
Sanoin hänelle,että kuule eipä olisi mitään siinä vaiheessa auttanut,koska olin kuullut hänestä karmeita puheita ja olisin pitänyt häntä vain katkera naisena,joka haluaa tuhota miespolon uuden onnen. :idiot2:
Ja olin täysin onnesta mykkyrällä,kun tuollaisen aarteen olin saanut. ;D

Aika tekee tehtävänsä,ja voimme joskus vielä foorumilla yhdessä naureskella näitä kokemuksia.
Mulla on nuo lopputyöstöt vielä meneillään,jotka pitkälti muitten päätöksistä kiinni.Mutta sen jälkeen aijon kyllä sulkea tämän"elämänoppeja"arkkuun ja jatkaa eteenpäin.

Asialle ei voi tehdä mitään,koska kommunikoinnista ei ole hyötyä.
Korkeintaan oman osuutensa siinä,ettei muut ainakaan työn puitteissa tule hyväksikäytön uhreiksi.Yksityiselämässään tehköön sitten mitä lystää,avoimilla kentillä.
Koeta päästä ainakin itsesyytöksistä ja jos mahdollista myös vihasta.Ne vain kahlitsevat entistä enemmän kiinni tuohon ihmiseen.

Päästetään naruista,kuin kaasupallot taivaan tuulien kuljetettaviksi.
Ja jos vielä oikein kiukuttaa,niin voihan sitä ajatella,että joku okapuun oksa päästää ilmat pihalle. :2funny: :smitten:

                              :-[

                Taitaa paineet olla piukalla?


                              :'(

Onhan minulla kyseisen häiskän rakkaudentunnustuksia vielä tallella, kun on tapana säilyttää herrojen meilejä (milloin en suutuksissa tuhoa niitä) tai annettuja lehtiä, kirjoja, sydänkuvia, koruja, lahjoja.. onneksi asiasta on aikaa, mutta olihan siinä se Mars Venus laskusolmulla. Olihan hän rakastava sen hetken. Sitten todellinen luonne paljastui ja joka miitissä oli kovempi ja kovempi ilme, kunnes kyllästyin enkä voi kuin sääliä uusia naisia. Melkein mies vaikutti inhimilliseltä joskus, oli eläinrakas, oli tehnyt jotain lasten teatteriproduktiota, vaikutti olevan jopa viikonloppuisä joka huolehti lapsesta, toisin kuin tämän alkoholisti äiti. Olin kuitenkin sekavaan juttuun sotkeentumassa ja odottelin koko ajan parantuuko se hulluudestaan. Ei, pahempaan suuntaan näkyy olevan menossa. Sama se kuule on jälkeenpäin, muut ihmiset siis miehet tuntuu ihan inhimillisiltä häneen nähden. Jos näitä on kerran kymmeniätuhansia maassa, ei voi tietää ennenkuin kokee. MUUTEN kun minulla oli tuo rumba 2002-2004 että koko ajan joku rakastui (nythän se pysyy seksitarjouksissa)niin jopa skorppari sanoi että haluaa minun tuntevan myös hänen kylmän puolensa. Au skorpparin kylmyys ei ollut MITÄÄN verrattuna noususkorpparikauriin puuhiin. Alla tekstiä jälkimmäiseltä psykolta (hän siis uskoi että olemme menneen elämän tutut):

"Ja nyt olen vihdoin löytänyt rakkaan (silloisen) vaimoni. Anteeksi et kesti näin kauan mutta...parempi myöhään kuin milloinkaan.  Jatkamme(-ko) siitä mihin silloin jäimme vai.....? Luultavasti en ole koskaan lakannut rakastamasta Sinua"

Hän oli ehdottomasti vähiten antelias, koska laski koko ajan sitä mitä itse saa. Mutta olen tosiaan sairaskertomuksiin miehissä kyllästynyt, eli terve ja tasapainoinen mies kiitos jolla asiat kunnossa, sitten. Kyllä sinä pääset irti, koeta tosiaan tuulettaa ajatuksia ja olla erossa. :-*

Kukapa ei haluaisi ottaa pitkän komean miehen rakkautta vastaan, kun ei voi nähdä miksi se muuttuu. No en usko että enää tulevassa on noin huono tuuri - :smitten: :2funny:

 :smitten:

Älä sie Kotkansilmä ikke,kun en ikke minäkään. :-*

Tottakai paineita aina jotain asiaa työstaessä,mutta tämä nyt kyllä tällä hetkellä pienin. ::)
Katsos,tekevälle sattuu ja tapahtuu!

                :smitten:

Jotain sanoo se miten itse menin aikanaan pois tolaltani kun läheinen suhde loppui ja hänellä se ei tuntunut yhtään missään. Hän jatkoi robotinomaisesti urheilu ym kilpailuja ja töitä. Ei vaikuttanut unettomat yöt vaivaavan, hän nukkui milloin 14 h milloin mitäkin ja tyynesti kertoi miten johti mm naiskisaryhmää. Jotka kuulema oikein tukivat häntä. Noh, joo.  :idiot2:

Erityisesti allaolevat kohdat pitävät paikkansa. Saatan itse olla joskus viileä, varsinkin kun sukulaisilla on tunnekuohua.

Tunnetasolla tällainen ihminen on pinnallinen,
impulsiivinen, kateellinen, toisia omiin tarpeisiinsa
käyttävä, ihailua vaativa, itsestään ja
ominaisuuksistaan suuria kuvitteleva, vastuuton, ei
koe syyllisyyden tuntoa ja lisäksi hänellä on empatian
puute. Hän ei ota riittävästi huomioon muita ihmisiä
tai heidän tarpeitaan ja oikeuksiaan, vaan käyttäytyy
ylimielisesti ja röyhkeästi. Hänellä ei ole kykyä tai
halua myötäeläytyä toisen tilanteisiin tai tunteisiin.

Koska
tällainen henkilö hallitsee sosiaalisen käyttäytymisen
koodit, hän pystyy näyttelemään oikeita tunteita
oikeissa tilanteissa. Hänen käsityksensä oikeasta ja
väärästä ovat omanlaisensa. Hänellä ei ole pysyviä
arvoja tai tavoitteita elämässä eikä hän tunne pelkoa,
stressiä tai painetta (exäni tekee kriisi/pelastus/ ensiaputyötä).
Viimeisiksi mainittujen
seikkojen ansiosta persoonallisuushäiriöiset henkilöt
menestyvät nykyajan kovassa työelämässä.
Tyypillistä on myös, että tällainen ihminen kokee
olevansa kunnossa eikä hakeudu hoitoon.

He yleensä ennemmin tai myöhemmin ajautuvat
konfliktiin ihmisten kanssa, koska he loukkaavat
muita, eivät osaa lukea tunteita tai tunnelmia oikein
eivätkä kykene empaattiseen myötäelämiseen. Heille
tulee helposti vihamiehiä. Siitä heille tulee
pettymyksiä, mikä aiheuttaa masennusta. He saattavat
tulla hoitoon masennuksen ja ahdistuksen vuoksi ja
sanovat terapeutille, että muut ihmiset ovat niin
pahoja ja vainoavat heitä, mutta taustalta
paljastuukin, että he ovat se ongelma eivätkä muut.

Suurin osa heistä on vapaalla jalalla: he eivät ole
rikollisia, vaan voivat olla hyvännäköisiä,
sosiaaliset säännöt tuntevia, älykkäitä, hurmaavia ja
hyviä puhumaan. He eivät tee laittomuuksia, mutta
heidän ympärillään kärsitään.

Viestini näytti menevän herran mail boxiin jopa 3 kappaleena kun ei ollut over quota tällä kertaa. Hän oli kertonut minulle meiliosoitteen johon vielä mahtuu postia, kun muualle tulee roskapostia, mikäli nyt "tärkeiden tiedotteiden" seasta mitään löytää. No, löytää jos on tarkoitettu, en vaivaa asialla päätäni enää. Jos saisin itse tuollaista postia, olisin todella huolestunut tilanteestani, mutta voihan olla että k.o. henkilö menee vain pahempaan suuntaan. En kertonut mitä olen kuullut ennustusta, että hänen lähipiirinsä tulee pettämään ja nöyryyttämään hänet.

-j-

Enää ei viitsisi tutustua ja erota.  :-*

The Moon enters earthy Taurus the Bull at 1:04 am EDT, symbolizing the building of stability. The Moon is very functional in Taurus, for it has a sensual base from which to experience emotions. Additionally, mental Mercury forms a tense aspect with deep, dark Pluto -- thereby shining light into the hidden recesses of our subconscious mind. This, combined with the steadiness of the Taurus Moon, encourages us to bring shadow material into awareness.

Todellakin, GS, kuvailemasi kaltaisesta kannattaa pysyäkin erossa!

Olo vain paranee.  :smitten: Varmaan Chandrallakin?  :angel:

Vastaus;

Tällä hetkellä tietysti tuntuu ettei mitään, koska kaikki on vielä vaiheessa...omaisuusriidat ym.

Mutta kuitenkin pystyn nyt hengittämään, onhan se jo paljon  :) Ja joka päivä keksin muita uusia asioita ja syitä elää...

Varmaan kasvattaa, vaikken kyllä paljon aikonut enää kasvaa...hmmmm...

Ajattelin myös laittaa tuon narsismitekstin miehelleni joku aika sitten, koska se kuvaa häntä täydellisesti, mutta päätin sitten unohtaa koko jutun, miksi nähdä vaivaa...
Tärkeämpää on ajaa nuo lasten elatusasiat ym. tärkeemmät kuntoon.

Kuinka unohtaa kaikki.

Eternal Sunshine of the Spotless Mind
Directed by Michel Gondry
Written by Charlie Kauffman
Starring – Jim Carrey, Kate Winslet, Elijah Wood, Kirsten Dunst, Mark Ruffalo, Tom Wilkinson

When you go to see a Charlie Kauffman-penned film you expect to see the unexpected. In his first major hit Being John Malcovich, a desperate loser finds a portal into the mind of character actor John Malcovich. (Who saw that one coming?) And in his last film he stunned critics and fellow writers alike by writing a cohesive and entertaining screenplay about himself writing a screenplay about a journalists writing a story about a man who picks flowers for a living! (Enough said.)

So although this movie is at its heart a love story, you can expect it to get weird. The film begins with Joel (Jim Carrey) anguishing over his break-up with Clementine (Kate Winslet), an anguish which is further compounded when he discovers that she has enlisted the help of a company called Lacuna to erase all memory of their relationship together.

Joel is so heartbroken that he enlists the help of Lacuna’s doctor (Tim Wilkinson) and his lackeys (Elijah Wood, Kirsten Dunst and Mark Ruffalo) to perform the same operation on himself. But during the procedure he is forced to relive his memories with Clementine and realizes they are worth keeping.

Most of the movie takes place inside Joel’s head as he darts through scenes from his past, trying to save his memory of Clementine as the world inside his head begins to disintegrate. It sounds confusing (and it is) but somehow Kauffman manages to keep the story flowing smoothly even as the film flicks intermittently from reality to memory. This is easily Jim Carrey’s best performance since The Truman Show and him and Kate Winslet have surprisingly convincing chemistry.

The Lacuna team provide comic relief with Kirsten Dunst and Mark Ruffalo getting stoned and drunk over Joel’s comatose body while the relationship between Tim Wilkinson’s straight faced doctor and Dunst provides an interesting twist.

Elijah Wood proves that he has a range beyond baby-faced innocent, with a decidedly creepy turn as a Lacuna employee who uses Joel’s stolen memories and personal items to seduce the unwitting Clementine.

This is the Kauffman’s second collaboration with director Michel Gondry after Human Nature which sank without a trace. Michel Gondry, better known for his work on music videos for Bjork and Massive Attack, is constantly changing film stocks and lighting to set the scene, shifting from grainy images and blue filters for the bleakness of reality to golden-tinged lush images for treasured memories.

The result is a heart-wrenching story which may leave you confused and disorientated in parts, but ultimately satisfied and wiser in the end.

By Phillip Herman

                        ::)

          Nuo toisten peilin! Luulen niiden olleen

           omia kuvia tässä ja alati! Kuinka??

            Pääsen pois tästä epävarmuudesta?


                         :angel:

Aika raakaa peliä Britney Spearsilla. Kumppani miettii vain rahaa, vai ajatteleeko niitä lapsia?