Astro Foorumi

Millaisista kokemuksista olette löytäneet parhaat elämänopetukset?

Pieniä opetuksiahan on jokaisella päivällä, mutta todella isot, perustavaa laatua olevista jutut ois kyseessä...

Siis yhtään vähättelemättä niitä pieniä onnen hippusia!

Kysyn lähinnä siksi, kun kuulin väittämän, että ihminen loisi melkoisen pysyvän perustan maailmankuvalleen alle kakskymppisenä, ja että sen jälkeen perustavaalaatua olevia muutoksia tapahtuis vain suurten mullistusten kautta, jos silloinkaan...
En voi ihan suorilta hyväksyä moista väitettä.
Mitä mieltä olette?
Voiko elämä mullistua vähemmälläkin ryminällä?
Voiko mahtioivalluksia löytää 'helposti'?

Varmaankin parin viime vuoden aikana tutustuminen yhteiskunnan syrjäytyneisiin ja 'pohjimmaisiin' ja heidän ihanan lämmin ihmisyytensä kaikesta skeidasta ja huonovointisuudesta huolimatta..

Uskomattoman hienoja ihmisiä vaikka melko pihalla moni luuraakin..

Empiirinen työskentely kannattaa.

Just vaikka tän tyyppisen empiirisyyden kautta tulleita kokemuksia..

Yks kaunis päivä herää asenteiltaan muuttuneena ihmisenä ihan vaan arkipäiväisten kokemusten jälkeen...
Huomaa oppineensa jotakin suurta ilman että on itse täytynyt mennä jonkin hirvittävän rämen läpi.

Ehkä jotain kollektiivistakin kehitystä vois olla?

En minäkään tuota väitettä ihan helpolla niele. Kai sekin on yksilöllistä, toiset luo maailmankuvaansa aikaisemmin, toiset myöhemmin. Itse olen kulkenut melko lailla tiedostamattomassa tilassa ensimmäiset 35 vuotta, olen siis herännyt kohtalaisen myöhään. Oivalluksia tulee ryminällä JA pikkuhiljaa, jotain on tullut teini-iässä ja jotain aikuisena. Ehkä suuret suunnanmuutokset aikuisiässä vaativat kuitenkin kovempaa rytinää, jotta pystyisi irrottautumaan vanhoista kaavoista. Itse koin eräänlaisen herätyksen todella hankalan parisuhteen myötä, jossa näin jälkeenpäin ajatellen olisi voinut olla hengenlähtö lähellä. Mutta elossa ollaan ja opin taas jotain itsestäni, kiitos siitä  ;)

Minua on kasvattaneet henkisesti toiset ihmiset...työ ja erot :smitten:

Kahdenkymmenen!!!! :o

Sanotaan, että silloin aivosolut ovat valmiita, mutta kokemus- ja kasvatusjutut ? Ei pidä paikkaansa. Minä ainakin mennä liihottelin taivaansinisissä, enkä tiennyt mistään mitään, mietiskelin vain ja ihmettelin ja hurmioiduin elämästä!

Kymmeniä vuosia vieri, ennen kuin tapasin ihmisen, joka kylmällä todellisuudella ja sanoillaan täräytti minua oikein kunnolla. Meni aikoja ennenkuin selvisin ja tajusin jotain. Se oli elämäni suurimpia tenttejäni tässä elämässä varmaan. Olen ikuisesti kiitollinen tuolle pirulaiselle!  :tickedoff: :smitten:

Ihanaa Ikiaika, kun jaksat olla optimistinen.
Kauanko sinä olet odottanut? :juno:  :-*

Hei Ikiaika,
on vähän pöhköä käydä muuttelemassa kirjoituksiaan sen jälkeen, kun niihin on jo vastattu.

Ihme ettei päätäsi särje, kun piposi on nuin tiukalla  :crazy2:

Hei Ikitosi :)
Eräs elämän totuuksista kolahti lopullisesti päähäni, kun luin Luule Viilman opusta, jossa hän kertoi, että niin tapahtuu kuin ajattelet. Kirja puhutteli minua syvästi.
No, ei lainkaan hullumpaa ajatukseni siitä, että minun elämäni muuttuu positiiviseksi ja paremmaksi. Voimistun joka hetki.
Joten elämäni todellakin muuttuu parempaan suuntaan jokaisella tasolla, koska olen päättänyt niin, niin myös tapahtuu.
Voi tätä tajunnan onnea  :smitten:

Hei Stara,
Ajatus on ruori, jolla ohjaamme kulkuamme.
Energiat pullistavat purjeita ja meri velloo.
Itse voimme valita myötä- tai ristiaallokon.
Sijainnin määrittelemisessä ja reitin seurannassa navikointitaidot ovat tarpeen.
Ennen kompassia suunnistettiin tähtien mukaan; ja löydettiin uusia mantereita!
                                                                                            :smitten:

Ei pidä paikkansa, että ihminen loisi melkoisen pysyvän perustan maailmankuvalleen alle kakskymppisenä, ja että sen jälkeen perustavaalaatua olevia muutoksia tapahtuis vain suurten mullistusten kautta.
Elämä on yhtä oppimista kantapään kautta eli ei kukaan ole mestari syntyjään. Loppumetreillä toteamme, että paljon opin ja koin, mutta paljon vielä jäi tekemättä, kokematta ja oppimatta, mutta muut jatkakoon siitä taivallusta mihin taipaleeni päättyy. Eli elämä on päättymätön polku ja jokainen tapaamamme ihminen, eläin ja asia on opettajamme.

Kuten ikiaika sanoi pitää antaa korvan takusten ensin kuivua niin elämän reppuun saa muutakin kuin kiviä kannettavaksi.

Murphyn lakia lainatakseni elämä ei voi mullistua vähemmällä ryminällä kuin harvoilla, sillä kun elämänmuutoksen kivi lähte vyörymään niin sitä ei mikään pysäytä, pitää vain pysyä mukana mahdollisimman vähin kolhuin.
Mahtioivalluksia löytää "helposti", silloin kun on syntymässä tarkoitetulla tiellä, mutta harvalla se on edessä tarjottimella nuorena.
Vain oletteko kukaan tavannut, vaikka n. 20 vuotiasta mestari parantajaa, epäilenpä sillä ei kukaan ole seppä syntyessään.
 :smitten:  :smitten:  :smitten:  :smitten:  :smitten:  :smitten:  :smitten:

Kykyjäänhän voi aina kehittää, sitähän varten täällä olemme, mutta kysymys oli lähinnä siitä, voiko ihminen esim. lähteä Henkisyyden tielle ilman Isoja mullistuksia, siis jos on vaikka just pari-kolmekymppiseksi kieltäytynyt moisesta, elänyt jonkin muun vakaumuksen mukaisesti tai präti ilman vakaumuksia...

Voiko ihmisen, mielestäni, myötäsyntyinen herkkyys yhtäkkiä tai pikkuhiljaa putkahtaa käyttötietoisuuteen vuosikymmenten tukahduttamisten jälkeen, ilman laukaisevaa kriisiä?

Siis voiko ihminen kehittyä ilman kriisikiksejä?

Ihminen kun on tyhmin eläinlaji niin se tarvitsee kehittyäkseen kriisikiksejä, jotta sen henkisyys herää egon alta. Henkisyyden tielle lähteneet ovat usein kokeneet Isoja mullistuksia, jotta voi toteuttaa sisäisen henkisyyden vakaumustaan ilman roolia.
Pitää vain voitta pelot sillä karille ajosta ja pään iskeytymisestä kanveesiin kyllä aina selviää ja viisas henkisesti kavanut ei kolhiinnu toistamiseen yhtä kovaa.

Paras konsti kehittyä vähillä kriisikikseillä on, kun antaa elämänvirran kuljettaa minne nenäö näyttää, kyllä elämä kantaa ja herkkyyttä kasvattaa.

 :smitten:  :smitten:  :smitten:  :smitten:  :smitten:  :smitten:  :smitten:

Omasta, alle 20-kymppisenä luomastani maailmankuvastani on jäljellä lähinnä usko jälleensyntymiseen ja silmin havaitsemattomiin asioihin. Sekä taiteeseen.

Tietoisuus ja maailmankuva ovat avartuneet huimasti sen jälkeen varsinkin tiukkojen kriisien kautta, jotka ovat vieneet olemassaolon syvimpiin syövereihin. Nämä ovat pakottaneet itsetuntemukseen ja kasvamiseen, halusin tai en (useimmiten olisin halunnut helpomman reitin).

Varsinainen ¨itsen löytäminen¨ja maailman näyttäytyminen täysin uudenlaisena tapahtui kun löysin itselleni sopivimman henkisen kasvun tien ja samalla löysin itsestäni lahjoja jotka aina olivat olleet olemassa, mutta jotka eivät olleet saaneet siihen asti tukea. Sain tavallaan järjestykseen monia mieltäni askarruttaneita asioita.

Silti tämä prosessi jatkuu ja muuttuu koko ajan. Nyt tietostan sen, että maailman- j todellisuudenkuvani on alati muuttuva ja kehittyvä prosessi, josta en voi tietää ennen kuin TIEDÄN.

Olennaista on luottamus siihen, että olen menossa OIKEAAN SUUNTAAN.
Luottamus ja kiitollisuus. :)

Ikiaika hyvä,
kerroin omasta maailmankuvastani, en kenenkään muun. ::)
Kerroin myös että se on alati muuttuvaa, muuta en voi tietää.

LUotan Korkeimpaan Voimaan ja samalla luotan siihen että olen menossa oikeaan suuntaan.

Ikävää, että ymmärsit vastaukseni toisella tavalla.

Mukavaa päivänjatkoa niin sinulle kuin muillekin! :)

Voi jukra!

Onkohan niin, että ollaan pikkuisen alta kulmain kateellisia, jos jotkut tietävät helpommasti ja varsinkin nuoret! ?  :coolsmiley:

Eläköön avoimuus ja eläköön tietous ilman kauheita raja-aitoja ja muureja, joiden rikkomisessa voi mennä vuosikymmeniä!
 :2funny: :D :smitten:

Naulan kantaan!
Tätä täsmälleen hain, että onko 'vanhusten' mieli niin jämähtänyt, että elämänmuutoksiin ja uusiin oivalluksiin tarvitaan joku hirvittävä kriisi, kun sen sijaan nuoremmilla tuntuis yleensä menevän jakeluun helpommallakin.
Tapahtuuko siinä noin kaks- kolmekymppisenä jokin 'päivitysohjelman poiskytkentä'?
Onko se ihan luonnollinen vaihe, siis tarpeen, sielun kehityksessäme, vaiko ihan silkkaa taantumaa?

Hei Salomi :)

Ei ihminen tyhmä ole, vaan tietämätön, sitä ihminen on. Maailmankansat, huom. yleistetysti, ovat barbaareja.
Emme ole lainkaan sivistyneitä :uglystupid2: :uglystupid2: :uglystupid2:.
Leikimme heikkalaatikko-leikkiä ja kiukuttelemme, kuin lapset ilman suurempaa ymmärrystä.

Kaikki, valitettavasti, eivät koskaan kuuntele sielunkieltänsä  :'(, joka on rakkaus, itseä ja toisia kohtaan, se on niin surullista.
Aina on rikkarokassa, eli ihmisiä jotka yrittävät tietää enemmän ja olla valaistuneempia kuin toiset, valitettavasti :(

Itsekin ajattelen joskus niin, koska se on sitä egoani, olla jotain muuta kuin olen.
Mutta sieluni tietää, että se on tasavertainen yhtälailla kaikkien kanssa. Siksi en neuvo, en opasta, en esitä, olen vain.
Yksi ilta eräs rakastetuistani sanoi jotain hyvin kaunista  :smitten:, mieleni oli allapain, mutta sieluni lauloi  ylistystä rakkauden korkeimmalla tasolla. Eli tuolloin erotin, mikä on mieli, mikä sielu. Ja kiitos siitä rakkaan soturini, hän sai minut näkemään asiat toisin, olen hyvin onnellinen hänestä.
Hän on arvokas timantti, jonka löysin, rakkauteni olkoon hänen kanssaan!!

Onko Sinulla todellakin sellainen kohtalo, Että tulet tyhmemmäksi, mitä vanhemmaksi tulet.
Tuota en heti niele.
Nyt et kyllä ajatellut mitä sanoit Yrttimummo.

 :uglystupid2: :uglystupid2: :uglystupid2:

Voi tokkiinsa!

Enhän minä aina ajattelekaan! Niinkö sinä teet? Kun tuollaisia lauot? Hm. :coolsmiley:
Huomaa, että sinä sen sanoit, yrttiukko, en minä!

Tuo on kyllä aihe, mistä vois enemmänkin ja syvemmänkin keskustella, mutta miten sitä näin vapun tienoilla?
 :D

maailma on nykyään kova ja kylmä johtuen 20-30 kymppisten luomasta ihammoimasta "henkisestä" kehittymisestä. Nuoruutta ihannoidaan ja kommunikointi taitoisimmat ovat ns. "henkisesti" valveutuneita. Mitä pisemmälle telekommunikaatio kehittyy niin sitä enenmmän ruvetaan huutamaan telepatiasta, jälleensyntymisestä ym.
Asianhan voisi kääntää mielummin poäälaelleen eli vauhdista putoavat yksilöt ovat niitä kehittyjiä, koska joutuvat kohtaamaan itsensä ja kriisinsä sekä hiljaisuuden. Tietoisuus ja maailmankuva eiväy siis avaudukkaan kiireen ja informaatio ähkyn kautta vaan varsin tiukkojen kriisien kautta, jotka vievät olemassaolon syviin totuuksiin.
Niin tyhmä eläinhän on sellainen, joka tekee saman virheen kahdesti mitään oppimatta siitä. Elikkä olemme toisinaan tietämättömiä ja täyttä ymmärrystä vailla, jolloin elämä pakottaa itsetuntemukseen ja kasvamiseen. Se tulee kaikille ennen pitkää halusi tai ei, joillekin parempi myöhään kuin ei milloinkaan ja toiset maksaa kehittymisestään kovan hinnan. Life is game.

Elämän pelissä on opittava löytämään itsestään lahjat joita tarvitsee todellisen elämäntehtävänsä suorittamisessa. Elämä on prosessi, joka muuttuu koko ajan. Maailma muuttu eskoseni totesi aikoinaan aleksis kivikin. On luottettava, että elämä kantaa ja mentävä siihen suuntaan rohkeasti mihin nenä näyttää, se on OIKEAN SUUNTA, kun ego ei määrää.
 :smitten:  :smitten:  :smitten:  :smitten:  :smitten:  :smitten:  :smitten:

Aivan ikiaika, Asiosita pitää puhua niiden oikeilla nimillä. Se on itsensä kiusaamista, kun elää elämänsä, ruusunpunaisessa haavemailmassa.
Meidän kun pitää elää tämä ihmiselämä rohkeasti, sillä mielenkiinto ja jännitys tuo siihen hohtoa, kun ei tiedä mitä huominen tuo tullessan.
 :smitten:  :smitten:  :smitten:  :smitten:  :smitten:  :smitten:  :smitten:

Kyllähän sen huomaa nykyisistä yritysjohtajistakin. Kolmekymppiset luulevat tietävänsä kaiken, eivätkä vaivaudu ottamaan huomioon vanhempien ja viisaampien neuvoja. Ovat todella ehdottomia omissa mielipiteissään, ja lopulta tekevät samat virheet ja kömmähdykset kuin aiempi sukupolvi. Mutta kai se jokaisen on omaa päätään hakattava seinään muutaman kerran, ennenkuin oppii, jos oppii.

Meniköhän aiheen ohi ...  ::)

No mutta...

Riippuu tietenkin missä asiayhteyksissä puhutaan nuorten ja vanhojen tietämyksestä ja tuntemuksesta.

Liittyen tuohon, että 'maailma muuttuu', niin sanoisin nykyisen nuoruusajan vahvaksi puoleksi tuon, että he ovat tietyllä lailla vapaampia monissa niissä asioissa, joissa meille sanottiin, että 'suu suppuun taikka luulevat hulluksi'. He saavat kypsyä ja kehittyä erilaisissa 'aalloissa' ja virtauksissa.

Okei, voihan sanoa niinkin, että salassa ja hiljaisuudessa kypsyy viisaus. Ehkä vanhempi ikäpolvi oli enemmän hiljaa ja omissa mietteissään, mikään ei tapahtunut sellaisessa vauhdissa ja nopeudessa, mutta ei myöskään vaadittu kaikkea sitä mitä nykynuorilta.

Me puhumme nyt aivan eri asioista eri ympyröissä. Ei niitä voi verrata. Siltikin tykkään, että nuorissa on jotakin sellaista valmiina avoinna, minkä kanssa me ollaan saatu kiertää kehää, kypsyttää tai luovuttaa, polkea järjen taakse unohduksiin.

Mutta en minä vieläkään niin kauheasti aatellut...  8)

Peruskysymyshän on alkutopostauksessa, juuri aiheen mukainen.
No hätä.

 :) :) :) :)

Lakkautetaan koulut.
Ruvetaan elämään "pellossa".

 ;D ;D ;D ;D ;D ;D

Ehkä joku katsoo näitä 'indigolapsiakin' vaaleanpunaisiksi. Eihän sellaisia ruukaa olla!

Maailma on aina kinastellut uuden ja vanhan välisistä asioista ja se on hyvä! Se on taaannut aina liikkeellelähtöä muutokseen kuitenkin. Uusi on vanhan toinen puoli. Jin ja jang. Tarvitsevat toisiaan. Muutenhan ei olisi uutta.

Mutta jokaisella on oma rytmi. Nuorikin voi olla mieleltään vanha. Ja taas vanha mieleltään monta nuorta nuorempi. Ja jos tai kun näitä aikoja, ikiä ja laajuuksia on ristiin ja rastiin, alas ja ylös, niin sitten me vasta mutkikkaita ollaan.

Joskus voi ne vaaleanpunaiset lasit olla jopa parempi vaihtoehto tähän maailmaan  ;D

Kyllähän oppia pitäisi ottaa menneisyydestämme ennen vanhaan kokeneita senioreita kunnioitettiin kuultiin, kuten vielä tänä päivänäki itämaissa. Vaikkakin sinne on levinnyt meidän kultturi tavat pikkuhiljaa ja niiden tavat meille, jonka vuoksi Kolmekymppiset luulevat olevansa henkistyneitä ja tietävänsä kaiken, eivätkä ota huomioon vanhempien ja viisaampien neuvoja vaan haistatellaan, että älkää dementoituneet seniorit yrittäkö isotella.
20-vuotta sitten V...tu oli ruma sana, josta rankaistiin ja koululaiset ei haistatellut opettajille eikä vanhemmille. Entäs nykyään nuoriso haistattelee tv-sarjoja myöten kaikille ja ketään ei kunnioiteta vaan raha ja valta on se, joka ratkaisee. Kriiseissä henkisyys punnitaan. Kyllä kovakin kaveri ja kivi kyynelehtii, jos sitä oikein puristetaan. Ei voi muita auttaa ja opettaa ellei itseään ensin kolhi ja opeta seisomaan jaloillaan.
 :smitten:  :smitten:  :smitten:  :smitten:  :smitten:  :smitten:  :smitten:

-In Order To Create You Must Destroy-
Satyr

-Tuhoa vastaan voi taistella vain luomalla-
Tori Amos
 
::)

Siemenkin itäessään joutuu rikkomaan kuorensa ja maan, josta nousee, ja maankuoren peittävän mätänevän edellisvuoden sadon, josta on ravinnoksi vasta maaduttuaan, päästäkseen kohti Valoa. Saatuaan kaiken kesältä vastaanottamansa Valon, syksyllä, kukintansa jälkeen, tuntee jo vetoa lakastumiseen, eikä enää kasvuun, kuten nuorempana, koska kierto on niin säädetty. Ja seuraavana keväänä joko innolla odottaa maatumista voidakseen ravita tulevia, tai sitten ahdistuu tulevien puhkoessä reikiä lävitse päästäkseen ne taas nuoruuden innolla Valoon...
Kevät keväältä maa on lannoitetumpaa vanhojen ravinteista, ja tulevat kasvit vahvempia joka tapauksessa, mutta varsinkin, jos vanhemmat sen uutta kasvua kunnioittavasti sallivat ja luovuttavat anteliaasti ravinteensa nuorten käyttöön, ymmärtäen olevansa eri vaiheessa ja tarpeessa ja erisuuntaan jo menossa, kuin nuo nuoret. Puhkotuksi tulemiselta voi välttyä antamalla tilaa uusien versojen kasvulle, joita voi sitten sieltä omasta perspektiivistään joko tervehtiä oman keväänsä riemullisuutta muistellen, tai paheksua, etteivät ne ole vielä maatumassa, kuten vanhat, jo kesänsäkin nähneet.
Luonnon luonnollinen kiertokulku kertoo meille paljon ihmisenäkin olemisen kierrosta.            :smitten:

Taivahan tosi.  ;)

Se kertoo kaiken, jos osaat kuunnella  ;)

Juuri näinhän sen itsekin näin jo aikojen alussa, ettei ollakaan oltu Sieluina kuin niitä Valon siemeniä täällä "pimeän" maan tasoilla, josta nyt kurotetaan sinne taivaan Valoisiin energioihin. Eli se vaihe, jolloin ollaan siellä "mullan alla", on kohta ohi jokaisella kukallaan ja päästään siemenestä eteenpäin kauniiksi Kukiksi! Ja sitä varten tänne tuomme sitä Luojamme Valoa!  :angel:

Parhaat elämänopetukset, hmm... Useimmiten ne löytyy sellaisista salama kirkkaalta taivaalta-muutoksista - niihin sopeutuminen, elämän oikkujen edessä nöyrtyminen kasvattaa. Kaikki ei mene niinkuin minä sanon ja haluan. Oli sitten kyse pikkujutuista tai suuremmista. On vain pakko heittää ego menemään ja antaa elämänvirran kuljettaa ja luottaa siihen, vaikka tuntee olevansa tuuliajolla.

Toisaalta kokemukset, joita ei edes huomaa, kun ne tapahtuvat niin pitkällä aikavälillä. Niitä ei edes tajua kuin vasta jälkeenpäin, kun alkaa menneitä miettimään. Tarkoitan, joku teema jatkuu ja jatkuu elämässä; joutuu/pääsee aina samantapaisiin tilanteisiin. Otetaan vaikka esimerkiksi, että joillakin on taipumus tutustua aina tietyntyyppisiin ihmisiin. Lapsesta lähtien joutuu tekemisiin vaikkapa hyvin ankarien auktoriteettien kanssa. Sellaiseen kätkeytyy aina jokin opetus. On vain itsestä kiinni, tajuaako yhdistää omia oppiläksyjään tuollaisiin tavallaan vaikeasti löydettäviin elämässä jatkuviin teemoihin.

Valonkantaja ja Tähtikeinu  :smitten:

Osaattepa tuoda asiat hyvin esille  :smitten:

Näin on, puhuu myös kokemuksen syvällä rintaäänellä  :o


 ;) mateve

Parhaat elämänopetukset useimmiten löytyy elämän muutoksista, kun elämä lyö "pesäpallomailalla" varman elämänrutiinin raiteilta ja joutuu nöyrtymään itsensä sisimmän edessä sekä lopettamaan muille nöyristelyn.
Kaatuilu ja kolhut kasvattaa. Nuorena sitä ego kuljettaa eteenpäin ajatuksella, että maailmassa ei ole muuta kuin minun laki. Mutta jaakobinpainissa kaikki ei mene niinkuin suunnittelee ja haluaa.

Painin voittaa ja viisastuu, kun luottaa, että elämä kantaa ja asioilla on tapana aina järjestyä ja ei muuta kuin antaa elämänvirran kuljettaaja kohti tarkoitettua päämäärää.

Toiset on luotuja oppimaan nopeammin läksynsä elämänpolulla ja toiset taas joutuu kulkemaan kivisemmän polun. Kovassa paineessa Timantitkin jalostuvat.
 :smitten:  :smitten:  :smitten:  :smitten:  :smitten:  :smitten:  :smitten:

se voi mennä myös niin päin, että juuri onnen kokemisen hetki tai hetket milloin jostain syystä huomaa olevansa resonanssissa kaiken ja "sen mitä oikeasti on" kanssa voivat olla niitä hetkiä, jolloin tajuaa jotain. Jotain uutta tapahtuu ja yhtä-äkkiä huomaakin olevansa enemmän sopusoinnussa...ja mikä tämä syy/laukaisija kenelläkin on on kai yksilöllistä. Halusin vain sanoa tämän koska kärsimys ja vastoinkäymiset ei aina jalosta, vaan tekevät katkeraksi ja ahneeksi kahmimaan toisiltakin pois sen hyvän mitä kokee heillä olevan. vai liekö kyse siitä ettei osaa ottaa opiksi näistä vastoinkäymisistä. Itselleni ainakin muistot hetkistä jolloin löysin itseni tasapainosta ja voimantunteesta (siis ei agressiivisesta ja hyökkäävästä, vaan...onnellisella tavalla voimakkaasta, rauhanomaisesta)ovat tärkeitä viestejä siitä, missä miten ja milloin tein oikein, ja olin siellä missä minun kuuluukin.

kun ajatellaan, että "elämä lyö päähän", niin onko se lopulta vain sitä, että itse on menossa väärään suuntaan, on väärässä paikassa tai yrittää vääriä asioita...?

epäilemättä ristiriidassa oleminenkin on ilmeisesti tarkoituksenmukaista kokonaisuudelle...vain siksi koska sitä yleensä tapahtuu...

mutta siis, myös hyvät ja miellyttävät asiat voivat olla tärkeitä opettajia, ei pelkästään vaikeat :)

Näin on.  :)