Astro Foorumi

No niin. Ristiriitainen olo kyllä kieltämättä tulee, kun uutiset maailmasta ovat huonompia kuin aikoihin. On nälänhätää Afrikassa, kuivuus Somaliassa uhkaa jopa 50 000 000 ihmisen henkeä. Malariaan kuolee lapsi joka 30. sekunti. Nepalissa mellakoidaan, Irakin tilanne on mikä on, Keski-Eurooppa tulvii, napajäätiköt sulavat hurjaa vauhtia ja lajien sukupuuttoaalto tappaa kokonaisia lajeja kiihtyvään tahtiin. No, lintuinfluenssapandemia ei vielä ole tullut harventamaan ihmislajia :P

Missä ristiriita? Joka ikisessä paikassa, jossa kulkee meitä ns. "henkisen tien kulkijoita", tuntuvat ihmiset aivan säteilevän valoa, optimismi on käsin kosketeltavaa, energiatasoja kohotetaan, enkelit laulavat  ja "valitut" tempaistaan pian kohti valoa... *sarkasmia*
Jokainen tuntuu keskittyvän lähinnä omaan elämäänsä, oman kaarensa mahdollisimman nopeaan päättämiseen. Ihan niinkuin elämä pitäisi "lusia" alta pois, ja sen jälkeen pääsisimme valo-olentoina kotiin... Ehkä näin. Elämme kuitenkin tässä maailmassa, lihallisina olentoina, ihmisinä.

Maailmassa on paljon kärsimystä. Eikö karmaa sovittaisi parhaiten se, että omalta osaltaan, ihmisenä, yrittäisi konkreettisesti lievittää tuota tuskaa? Riittävätkö pelkät valon ja rakkauden ajatukset silloin kun lapsi on kuolemassa hitaasti nälkään tai hivuttaviin sairauksiin? Missä ovat enkelit silloin kun valloittaja raiskaa siviiliväestön naisia?

Olenko ymmärtänyt oikein, jos olen käsittänyt useimpien vanhojen sielujen pidättäytyvän jollain tasolla elämästä, etteivät he vain keräisi itselleen karmaa? Onko se jonkinlaista taisteluväsymystä ennen "eläkkeelle lähtöä"?

Missä on tasapaino? Eikö kärsimyksen pitäisi vähentyä täällä pallollamme?

Tällaisissa synkeissä ja ristiriitaisissa ajatuksissa tänään. Ehkä se on se  :pluto: :aspect_con:  :merkurius: :aspect_con: :aurinko: :aspect_con:  :uranus: :aspect_con: :venus: joka saa tämän Vaa'an turhautumaan tähän huutavaan vääryyteen?

Niin, koska joku kuitenkin vetää herneen nenäänsä tästä "julistamisesta"  ja kysyy, mitä minä teen konkreettisesti lievittääkseni maapallon tuskaa, niin yritän edes jotakin, pienesti, arjessa. Pyrin eettisyyteen kuluttamisessa, lahjoitan vähistä tuloistani Unicefille Maailmanlapsilisää kuukausittain, pyrin olemaan ystävällinen ja pitämään mottonani "Me kaikki olemme Yhtä". Teen pieniä arjen tekoja, ja ihailen hieman kadehtienkin heitä, jotka oikeasti lähtevät barrikaadeille, valaanpyyntialuksia sabotoimaan ja kehitysaputyöntekijöiksi! Minun pieni lippuni heiluu vain arjessa  ::) Ehkä tämä kirjoituskin oli osa sitä lipunheilutusta  ;)

PS. Valoa ja rakkauttakin tarvitaan, en minä sitä  :smitten:

Siinäpä se...

itse tiedostan niin että jossakin korkeammalla tasolla olen täysin tietoinen siitä missä mennään ja että olen vapaaehtoisesti valinnut oman elämäni, omat kärsimykseni ym, ja olen halunnut vapaaehtoisesti tulla tänne tekemään töitä, auttamaan muita.

Käytännön tasolla tiedostan kuitenkin tuon ajattelumallin jossa elämä  tuntuu ¨lusimiselta¨. Välillä tekisi mieli heittää pyyhe kehään ja sanoa ¨tapelkaa keskenänne¨. Henkilökohtainen minäni todellakin haluaa pois heti kun säällisesti se on mahdollista. Sieluminäni haluaa hoitaa hommat loppuun korkeamman tarkoituksen mukaisesti, kokonaisuuden hyväksi.

Mutta kuka sanoo että niiden on pakko olla ristiriidassa?
Kärsimys on myös kiinni omasta asenteesta.
Kun mielensä ja tunteensa saa hallintaan, ¨taipuu vaikka aidanvitsakseksi¨.

Ehkäpä tulisi vain myöntää ¨Tapahtukoon Korkeimman tahto¨. ::)

(en pysty siihen läheskään aina...)

On sanottu, että jokainen kohtaa sielunsa matkalla kaikkea, mitä kuvitella saattaa. Olen itsekin kokenut vaikka mitä kauheuksia menneissä elämissä, kuten tässäkin, mutta en ole niistä katkera. Olen kuollut ruttoon lapsena, minut on raiskattu josta minulle syntyi ei-toivottu lapsi, mieheni ovat pettäneet ja jättäneet, elänyt huorana kaduilla. Olen myös itse tehnyt hirmutekoja - tappanut, raiskannut, kiduttanut, ryöstänyt, käyttänyt toisia hyväkseni. Silti se kaikki, niin hyvä kuin pahakin, on johtanut nyt tähän, missä tällä hetkellä olen.

Toisia voi ja tuleekin pyrkiä auttamaan niin hyvin kuin voi, mutta minusta täytyy ymmärtäämyös se, että emme voi ottaa pois toisen kärsimyksiä, koska me emme tiedä, mikä sen kaiken tarkoitus on. Emme voi elää toisen sielun kärsimyksiä hänen puolestaan. Niin julmalta kuin se kuulostaakin. Otetaanpa vaikka tällainen esimerkki:

Vanha ihminen tekee kuolemaa. Hän on ollut vakavasti sairas jo useita kuukausia ja elää enää koneiden varassa. Mitä teemme? Vapautammeko hänet kärsimyksistää  armokuolemalla vai annammeko hänen kuolla omia aikojaan?

Armokuolema on inhimillisin vaihtoehto. Päästetää ihmisraukka kärsimyksistään, hän on jo elänyt pitkän elämän. Kuitenkaan me emme voi tietää, onko tuo vaihtoehto hänen sielullisen kehityksensä kannalta hyvä. Emme voi tietää onko sielu päättänyt, että se haluaa kuolla luonnollisen kuoleman ja kokea pitkän ja raskaan sairauden tai hyvittää jotain mennetty tekoaan tällä tavoin.
Armokuoleman antaminen saattaisi siis aiheuttaa sen, että katkaisisimme hyvää tarkoittaessamme tuon kokemuksen, joka on sielulle tärkeä. Seuraavassa elämässä sielun pitäisi kohdata tämä kokemus uudestaan ja toivoa, ettei kukaan tule nyt puuttumaan siihen.

Aina saa ja pitääkin auttaa parhaansa mukaan, mutta on hyvä muistaa asioiden toinenkin puoli. Tietää se, että emme voi tietää.

Enkelitkään eivät puutu tilanteisiin, joiden on tarkoitus tapahtumia meille. Missä oli suojelusenkelini silloin 1700-luvulla, kun taloni poltettiin ja kaksi huppupäistä miestä raiskasi minut erittäin raa´asti, jonka seurauksena minulle syntyi lapsi, joka muistutti koko lopun elämääni tuosta tuskaisesta tapauksesta? En edes tiennyt, kumpi miehistä oli lapsen isä! Sain ikuiset häpeät päälleni ja muut karttoivat minua kuin syntistä! Missä oli enkelini ja toisen ihmisen enkeli, kun hakkasin kirveellä irti tämän paaluun sidotun ihmisen raajoja yksi kerrallaan?

Siinä he olivat, enkelit, vieressämme. Katsomassa puuttumatta siihen, minkä oli määrä tapahtua. Sen enempää auttamatta kuin tuomitsematta.

Hienoa tekstiä Modeilta !
Juuri tämänkaltaista itsekin ajan takaa, vaikken aina osaisikaan oikein sanoiksi pukea... Ihan omasta nykyelämästänikin olisin miljoonat kerrat voinut kysyä ja kysyinkin, missä Jumala ON missä enkelit OVAT, miksi kärsin, eikä kukaan, eikä mikään auta ? Hyvin monesti menetin kaiken uskoni ja toivoni. Kunnes OIVALSIN, että kaikki kärsimyksenikin minun PITI läpikäydä. Vasta NYT melkein 37v. jälkeen voin sanoa olevani ns. sinut itseni ja elämän kanssa. Tämä on ollut se minun tieni, jota pitkin on täytynyt kulkea. Ja KAIKESTA huolimatta voin nykyään TÄYSIN sanoa, että päivääkään, hetkeäkään EN vaihtaisi pois ! En edes elämäni hirveimpiä hetkiä !  ::)
Ja siksipä "tungenkin" tähän taas mottoni: Mikä ei tapa, se vahvistaa, elämä on suuri seikkailu, ja kaikella on aikansa ja paikkansa.

Eli meidän ei tule auttaa muita  ? Auttamalla kärsiviä me teemme heille karhunpalveluksen heidän henkisen kehityksen matkallaan, niinkö? Laissez-faire?

*äimistyneenä*

(Anteeksi, Pallaskissa! Menin vahingossa sörkkimään tätä aluetta niin, että viestisi katosi! Liitin sen nyt tähän uudestaan, anteeksi todella *läimii itseään*)

Hmm...

entä kun kaikki tuntuu illuusiolta paitsi... jokin sielunenergia?

Mikä estää tekemästä konkreettista, exäni olivat hulluna konkreettiseen tekemiseen ja porukkaa piisaa ympärillä järjestöissä. Ero meissä on se, että minun motiivini ei ole auttaa katutasolla paitsi rahaa lahjoittaen, ei toistaiseksi. Autan yleensä henkisesti vaikka otan siitä nyt lepotaukoa. Auttajat.. hmm, minulla on ristiriitainen tunne HEISTÄ nykyään, esim jotkut nimenomaan parantelevat omaa karmaansa auttamalla. Ironia on se että ilman autettavia ei ole auttajia, ihminen voi vaikka kouluttautua auttamiseen/kriisiin, ihan rauhassa puolestani mutta ei ole minua varten. Eli siinä on sitten toisella motiivi olemisessa, koska kriisit ei varmasti lopu. Kahden kauppa, ties vaikka auttaja ja autettava kohtaisivat jossain karmasopimuksessa juuri näin.

Tulee kyllä auttaa, parhaansa mukaan. Mie olen antanut rahaa aina hyväntekeväisyyteen ja vien vanhat vaatteeni ja leluni esimerkiksi Pelastusarmeijan joulupataan.

Samalla tulee kuitenkin mielestäni muistaa, että sen mitä pitääkin tapahtua, se tapahtuu. Emme millään voi pelastaa kaikkia vaikka haluaisimme, emme millään voi viedä kaikkia kärsimyksiä pois. Ehkä Afrikassa nälkään kuoleva lapsi oli edellisessä elämässä kauppias, jolla oli yltäkylläisyyttä. Tässä elämässä sielu haluaa kokea, millaista on kun ei olekaan mitään/millaista on kuolla nälkään/millaista on kuolla pois nuorella iällä.

Sanoisin, että meidän tulisikin ajatella kanssaihmisiämme enemmänkin sieluina kuin ihmisinä. Voimme olla avuksi ja hyödyksi, mutta mielestäni emme kuitenkaan saisi puuttua liikaa toisten elämään. Emme voi elää toisen sielun elämää hänen puolestaan - eihän lapsikaan opi mitään, jos teemme kaiken aina hänen puolestaan. Omassa elämässäni on ainakin pätenyt se tieto, että mitä kärsimyksiä ikinä kohtaankaan, minun tulee kohdata ne yksin. Voin saada auttavaa olkapäätä ja henkistä tukea, mutta ne eivät vie pois sitä kärsimystä. Se lähtee vasta sitten, kun kohtaan sen.
Ja joskus kärsimyksen kohtaaminen voi johtaa kuolemiseen. Ehkä se onkin ainoa asia,mikä meidän pitää tässä elämässä kohdata, jonka jälkeen voimme siirtyä täältä pois.

Nälkä. Minun tulee kohdata nälkä, jotta sieluni ymmärtäisi, mitä on yltäkylläisyys ja täysi vatsa. En ota muita kokemuksia tähän elämään. Voisin syntyä lapseksi Afrikan kuivempaan osaan. Uskon, että saan koettua nälän 3 ikävuoteen mennessä, sitten voin palata tänne Toiselle Tasolle ja sieluni ymmärtää, mitä ovat yltäkylläisyys JA nälkä. Sen jälkeen jatkan seuraavaan elämään ja seuraaviin haasteisiin sekä kokemuksiin.

Eli palaamme samaan asiaan, kaikki on vain kokemusta?

Kriisi on luotu illuusio, että voisi kokea tilanteen, jollaista ei taivaassa ole?

Auttajan tärkeys/ egoilukin voi kokemukseni mukaan tulla kuvaan. Ei toki kaikilla, ei tosiaan. Ehken koskaan unohda sitä että kiihkeimmillään rakkaussuhteeni exään oli kun hän oli kuumeinen tsunamiauttamistyössä, mutta lähinnä raportoi työstään minulle välittämättä sitten lopulta suhteestamme juurikaan, kun maailman kriisi oli tärkein. Opin jotain mielenkiintoista tossa vaiheessa, nimittäin siitä että EN halua koko ajan olla kentällä, ehkäpä minun tehtäväni ei ole kriisiapu vaan rakkaus, siis oman rakkaussuhteen kokeminen olis tärkeämpää tai ainakin yhtä tärkeää. Sitä ennen etsin itsekin koko ajan autettavia, tuntui että pitää koko ajan  auttaa ja vaikuttaa eri tasoilla.

Huh,huh! :-\

Siis kyllä uskon sielunsuunnitelmaan.Mutta uskon,että ihminen kuitenkin tässä elämässä valitsee oikeat ja väärät tavat toimia.

Muitten auttaminen on minulle kyllä aivan luontaista.Joskus se on ollut jo väkisin auttamista,etenkin lapsieni kohdalla.Nykyisin yritän olla tuputtamatta apua,jos eivät sitä tarvitse.

Jos lähdemme noin suoraviivaisesti ajattelemaan,niin ketä me autamme,ja kenet jätämme avun ulkopuolelle? :o

Kadulla makaa tajuton,, Pitääkö miettiä,että tuo on hänen sielunsuunnitelmaansa kuuluva osa,en saa puuttua!?

Kyllä mielestäni meidän kuuluu tukea toisiamme,oman jaksamisen ja kykyjen mukaan.
Muuten on todella iso joukko yksinäisiä ja onnettomia ihmisiä.

Jupiter-Girl

No tuossahan sinulla on yksi kriisi, joka sinun on pitänyt kohdata parisuhteen muodossa ;) Kriisien ei tarvitse olla älyttömiä mittakaavoja saavia tapauksia, vaan sellaisia, jotka vaikuttavat meihin syvästi "negatiivisella" tavalla. On kuitenkin hyvä muistaa tällainen motto:

Pidä huolta siitä, että et kärsi sen takia, että kärsit


Joillekin auttamistyö voi olla myös elämäntehtävä ja sielunsuunnitelmaan liittyvä asia. Itse elin kerran naisena, joka hoiti silpoutuneita ja kidutettuja ihmisiä. Tämä oli maksuni siitä, että olin edellisessä elämässä kiduttanut ja silponut ihmisiä.

Btw, mikä exäsi on horoskooppimerkiltään? ;) Tuli mieleeni, että Vesimiehillä on aika kiivas tarve auttaa (ainakin niillä veskareilla, jotka itse tunnen)

Minusta on myös hyvä muistaa seikka, jonka psykologitkin tietävät : ei voi tietää asiaa, jos ei tiedä myös sen vastakohtaa. Siksi koemme vuoronperään vastakkaisia asioita, jotta ymmärtäisimme niitä molempia paremmin. Ei voi tietää mitäon valo, jos ei ole kohdannut pimeyttä. Ei voi tietää, mitä on rakkaudeton suhde, jos ei ole kokenut rakkauden täytteistä suhdetta. Ei voi tietää, mikä on vapaus jos meitä ei ole rajoitettu. Maailma on yhtä suurta Ying-Yang ilmiötä.

Haluan korostaa vielä, etten nyt aja takaa sitä, että tulisi olla tunteeton. Asiat pitää katsoa kaikilta suunnilta.

"Hän joka tietää, ettei tiedä mitään, tietää enemmän kuin se, joka ei tiedä muttei tiedä, ettei tiedä mitään"

Heh, juuri mielestäni EI näin ! Eli toki autan AINA, jos paikalle osun...   :)

AthaMaarit, ensimmäinen viestisi sai kyyneleet silmiini.

Eikä mielestäni tarvitse mennä edes Suomen rajojen ulkopuolelle niin törmää kysymykseen missä ovat ne enkelit. Missä ovat enkelit kun hädin tuskin 14-vuotiaan tytön sydän pysähtyy heroiinin yliannostuksen takia? Missä ovat enkelit kun heroiinista riippuvainen äiti kyllästyy pienen vauvansa huutoon ja lopulta kuristaa tämän kuoliaaksi?

Missä ovat enkelit kun nuori tyttö näännyttää itsensä nälkään? Tai missä ovat enkelit kun isä käyttää lastaan kännissä seksuaalisesti hyväksi?

Tottakai pitää auttaa niin paljon kuin vain voi ja aina joka paikassa missä vain siihen on mahdollisuus.

Jotenkin siitä huolimatta tulee väkisin tunne, että yksi elämän rankimpia opetuksia on oppia hyväksymään se mille emme voi mitään. Se jos mikä puristaa rintaa, kuristaa kurkkua ja ahdistaa sielua. Kun tietää, että vaikka tekisi kaikkensa niin se ei siltikään riittäisi. Koska on asioita, jotka eivät ole meidän vallassamme.

Se oli kauniisti ja herkästi kiteytetty, Nikita.
Tällainen hyväksyminen on osa nöyryyttä. Minusta on hyvä myös osata nöyrtyä suurempiemme edessä, kunnioitustamme antaen.

*Eli voimme sanoa että hän aiheutti minulle kriisin, unettomuutta, pyörtymisen saunassa mitä ei ole koskaan tapahtunut, jonkun piti auttaa etten lyönyt päätäni minnekään ja lepäsin penkillä, kun mies oli taas jossain lentokentällä, tais olla just niitä potilaista ja rampoja siellä vastaanottamassa. Minusta hän sai tällaisesta sulkia hattuunsa, etuja k.o. järjestöltä. Mutta se on hänen "juttunsa" ja olisin voinut olla siinä mukana jollain enemmän strategisella/organisatorisella tasolla kuin kentällä. Se että suhde ei sitten ollut tärkeä, vei multa maun auttaa muutenkin, tai olen tajunnut vihdoin tämän karmajutun, että syy miksi ihmiset syntyy tuollaisiin tilanteisiin on tosiaan 1) karman maksu/kokemus kaikkeudessa 2) joillekuille tilaisuus edelleen tasapainottaa karmaa/ maksaa. Eli kuten sanottu kahden kauppa ja leikki.



*Sepä se, koin että tämä suunnitelma oli niin kovaa iskostunut häneen että mikään ei saanut sitä irti. Sääli asiassa oli se että meidän piti yhdessä auttaa, sanoin siitä vielä viimeksikin pari viikkoa sitten että mihin meni se suunnitelma toimia yhdessä. Itse asiassa, jos minulla olisi vastaavalla tavalla motivoitu rakastettu joka pitäisi suhdetta tärkeimpänä, voisin taas löytää itsestäni nämä suuret suunnitelmat auttaa maailmaa. Mutta kun minua pitää ensin vähän motivoida rakkaudella heheh..


*Kauris/noususkorp.


*Niin.

Olen tässä viime päivinä itse painiskellut tämän olemassaolon illuusio asian kanssa ihan kybällä. Sekin tuo tiettyä mielenrauhaa ja päästää maailmantuskasta, lopulta.

Nikita :smitten:

Kyllä tuota kysymystä voidaan loputtomiin kysyä,mutta on myös toinen puoli siinäkin.

Narkomaaneilla on auttajia,suuri osa myös vapaaehtoistyöntekijöitä.
Heistä on kuitenkin jatkuva pula,koska työ on melkoisen rankkaa,eikä ehkä kovin palkitsevaa,jos nopeita tuloksia halutaan.

Tai ylipäätään lähtee mukaan tuloksia hakemaan.
Tuota kaikkea tapahtuu jatkuvasti,mistä kirjoitit.Mutta,kaikki eivät ota apua vastaan ja kaikkia ei voida pelastaa.
Silti,auttajia sielläkin on.

Valitettavan paljon kuolemaa ja lasten huostaanottoja.Siihen ei koskaan turru.
Mutta yksikin,joka haluaakin muutosta ja onnistuu,on kaiken sen auttamisen arvoista.
Väkisin ei sitä voi tehdä,eikä tuloksia synny.Mutta jokainen joka haluaa,kykenee jollain tavoin auttamaan.

Jonkun sielunsuunnitelmaan tosiaan kuuluu auttaa,ja toisten testata auttajia.

Sielunsuunnitelmaan uskon ja tiedän, kärsimykset on ihan kauheet niin monien asioiden suhteen tässä elämässä.

Hurja ristiriita, mutta kun ajatellaan, niin eikös kaikki perustu kaaokseen ja ristiriitoihin  kun ihmiset on kysymyksessä :tickedoff:

On sula mahdottomuus elää ommmm ajatuksella ja pelkällä valkoisella puhtaalla valolla. Ikävä kyllä, vaikka haluiskii :knuppel2: Tai sitten ei haluis :idiot2:

Ihmisii, me ollaan omituisii ihmisii :uglystupid2:

Ajatellaan kuitenkin rakkaudellisesti, se ihan oikeasti helpottaa elämää :smitten:

AthaMaarit, mistä olet niin varma että edelliset elämäsi on kerrottu sinulle oikein? Tai oletko nähnyt ne? Esimerkiksi minun exäni on varmasti elänyt minusta erossa ollessaan aika pahoja elämiä, mistä paha karma ja auttamis (sovitus) vimma.

Itselläni on tiedossa vain 1 elämä jossa olisin ollut toisen exän kanssa rosvo ja ehkä pettänyt häntä isänsä kanssa, miksi kumpkin tuntui tutulta (ja ihan eri maassa). Anyway muita pahoja elämiä ei olekaan tiedossa. En voi sanoa että olisi muistikuvaa siitä että olisin ollut hirmuhallitsija, ehkä hyvä sellainen pikemmin. Maaherra, soturi (no silloin kai pitää tappaa?), faaraon neuvonantaja, merikapteeni, planeetan hallinnossa. Ja mitä vielä.
Pankkiiri. Kartanonrouva. Mahdollista, mutta uskonko tosissaan noihin kanavoijiin? Ainakaan ei itsestä tunnu siltä että olisi ollut kovin äskettäin paha, minulle on sanottu että on hyvin paljon edellisiä elämiä, tuhansia, eli ei ihme kun planeetta alkaa tuntua vähän liian nähdyltä paikalta.

Ymmärrän ton sovittamistarpeen jos on tullut tehtyä vähän mitä vaan ja edelleen tekee samalla tavalla; voi auttaa toisaalla mutta olla läheisille piittaamaton, tällaista olen siis nähnyt.

:angel:

Niin,kyllähän sitä yhtä ja toista näkee ja kerrotaan.
Mutta eikö kuitenkin ole tarkoitus elää tässä ja nyt,tätä elämää? :smitten:

Ei niihin entisiin kannata jäädä sidoksiin ja antaa niitten rajata tämän elämän tekemisiä.

Huolehditaan vain läheisistämme ja niistä,jotka tiellemme osuvat.
Ja välillä ollaan itse myös autettavia,jokainen jossain vaiheessa.
Lapsuudesta vanhuuteen on pitkä ja tapahtumarikas tie. :smitten:

Olen täysin samaa mieltä.

Mitä sielunikään ja ymmärrykseen tulee, niin enpä tiedä... Muistan useita entisiä elämiäni ja  minun on kerrottu olevan hyvin vanha sielu, elävän viimeisiä elämiä täällä maan päällä. Tunnen tyynen ymmärryksen sijaan valtavaa myötäkärsimystä ja suurta turhautumista, kyllä, jopa voimatonta raivoa.

Miten paljon parempi paikka maailma olisi, jos ei olisi välinpitämättömyyttä ja tietämättömyyttä!

Tietämättömyyttä mistä?

Tässä yksi kryon teksti...

Numero yksi: ”Rakas Kryon, minä olen erittäin suunniltani siitä, mitä näen uutisissa. Se ei tyydytä minun sieluani. Se saa minut huolestumaan. Minä yritän pitää yllä positiivista asennetta. Minä etsin maailmanrauhaa, mutta joka puolella minne katsonkin, mistä lähetetään uutisia, näyttää siltä, että kaikki hajoaa käsiin. Tiedäthän, kaikki pahenee, Kryon! Juuri siihen aikaan, kun sinä sanoit energiaa tuotavan maapallolle, jolloin me näkisimme parannuksia, jolloin jonain päivänä meillä olisi todellisia ratkaisuja, niin me saammekin kauhua sen sijaan! Miten me perustelemme nämä kaksi asiaa? Se on turhauttavaa. Eikä ainoastaan tämä, jos minä itse vielä pystyisinkin oikeuttamaan sen, mutta miten minä puhun ystävilleni siitä, kun he tulevat ja itkevät niitä, jotka me olemme menettäneet, kun he näkevät vihaa ja sotaa, kun he näkevät kaiken pahenevan, paranemisen sijasta? Mitä minä teen, taputan heitä päähän ja kerron energioiden muuttuvan? Ei. Minä haluan oikeita vastauksia.”

Ensinnäkin, rakas ystävä, tartu kiinni jumaluudestasi! Ymmärrä se, mitä tapahtuu, että voit huokua rauhaa. Tee niin riippumatta siitä, mitä uutisissa on, ja kun ystäväsi tulevat luoksesi, sinulla on kuitenkin Jumalan rauha elämässäsi. Sinä olet jumaluuden lähettiläs. Aktivoi intuitiivisesti ne DNA-kerroksesi, jotka antavat sinulle rauhan ja jumaluuden epävarmuuden ja turhautumisen kohdatessa. Tämä on ensimmäinen. SINÄ olet ensimmäisenä, jopa ennen etsimääsi selitystä. Opettele hyväksymään se, että silloinkin, kun kaikki sinun ympärilläsi näyttää haiskahtavan haasteelta, on olemassa hiljainen piste nimeltään SINÄ, missä ystäväsi voivat istua ja löytää lohtua sinun energiassasi. Tämä on sitä, mitä majakka tekee myrskyn iskiessä… se johdattaa muita turvalliseen satamaan.

Minäpä kerron teille, mitä on tekeillä, ja minä käytän vertauskuvaa. Mitäpä jos olisi olemassa kaikkein korruptoitunein kansa maapallolla? Kaikki siellä olisi korruptoitunutta. Et sinä, mutta teeskentele kanssani. Teeskentele, ettei siellä ole yhtään pientäkään korruptoitumatonta osaa, ja kansa olisi ollut korruptoitunut sata vuotta. Suoraa puhetta: Jokainen oli mukana. Tavallisella ihmisellä ei ollut mahdollisuutta päästä minnekään, ellei hän osallistunut korruptioprosessiin. Se oli elämäntapa.

Tähän uskoteltuun näkymään astuu nyt uusi johtaja, jolla on rehellisyyttä. Muista, että tämä on vertauskuva. Nyt kuvittele hetken ajan, että sinä olisit tuo johtaja. ja sinä alkaisit yrittää tehdä parhaasi mukaan sellaista, mikä olisi oikein ja viisasta kaikille. Minäpä kysyn tätä: Luuletko sinulla olevan mitään ongelmia? Joitain haasteita ehkä? [Naurua] Ehdottomasti sinulla olisi! Mitä tehdä? Vastaus on se, ettet sinä pysyisi siihen koskaan yksin. Sinun täytyisi aloittaa niistä, jotka ovat sinun ympärilläsi, ja sinun olisi näytettävä heille valosi. Sinun olisi näytettävä heille ero elämällä sitä. Kun he kerran tuntevat turvallisuutta sinun kanssasi, he voivat nähdä sinulla jotain sellaista, mitä he haluaisivat… rehellisyyttä. Melko pian tämä saattaisi tarttua, ja sinulla olisi rehellinen hallitus. Sitten he ehkä levittäisivät sitä edustajainhuoneeseen, kunnes sinulla olisi aina enemmän ja enemmän niitä, jotka astuisivat laivaan, jotka näkisivät sen kaiken viisauden. Kun sinä nostit ”rehellisyyden” harkon ja he näkivät tämän kadoksissa olleen aarteen, he innostuivat. Viisitoista vuotta sitten tämä tuotiin teille tiedoksi eri sanoin kanavoinnissa ”Tarina tervakuopasta”. Tästä tässä on kyse.

Lopetetaanpa kertomus hetkeksi. Minäpä kerron teille, mitä vertauskuva tarkoittaa tähän mennessä. Kuka on tämä uusi vertauskuvallinen johtaja? Johtaja on Ihmisten tietoisuus. Se on noussut nopeasti. Se on muuttunut, ja se on oma energiansa, joka kirjaimellisesti on kotelossa kaikkialla teidän ympärillänne, ja se kerjää tulla löydetyksi. Kun maapallo muuttaa energiaansa, se ei pakota valintaa sinun puolestasi. Tämä on teidän inhimillisen vapaan valintanne pääajatus. Se ei vakuuttele. Se ei yllytä. Se vain on olemassa, jospa haluaisit katsoa sitä kohti. Tämä on kaksinaisuuden prosessin kunnioittamista, eikö olekin? Tämä uusi johtaja, nimeltään parantunut Ihmisten tietoisuus, on täällä ja se sanoo: ”Minulla on teille maailmanrauha. Minulla on teille niihin terveyttä maihin, jotka sitä tarvitsevat. Minulla on teille sellaisia käsitteitä, joiden kukaan ei ole koskaan ajatellut antavan kompromissin ja ratkaisun ratkaisemattomaan. Minulla on teille muinaisen vihan loppu. Minä olen täällä ruokkimassa teitä, jos te olette totuudennälkäisiä.”

Tällaisessa huoneessa, täynnä tähän tietoisuuteen vastaavia Valotyöntekijöitä, pitäisi olla ilmeistä monille teistä, että asiat muuttuvat… erittäin paljon! Miksi nämä uutiset ovat niin pahoja? Tässä on kertomuksen seuraava osa: Tässä vertauskuvassa, kun sinä johtajana saat joitain muitakin auttamaan sinua tässä rehellisyyden etsinnässä, sinä käännät kirkkaan valon päälle (lopultahan sinä oletkin Valotyöntekijä, eikö?) Yhtäkkiä tässä kirkkaassa valossa, kaikki ne, jotka tunsivat pimeyden olevan heidän ystävänsä, saatiin esille, jolloin kaikki voivat nähdä heidät! Mitä tapahtuisi iankaikkisen pimeässä paikassa, jos sinä kääntäisit uskomattoman kirkkaan valon päälle? Minäpä kerron. Pimeä energia alkaisi kipittää, yrittäen löytää piilopaikkoja! Sinä paljastaisit pahimmista pahimman. Kuuluisi parahduksia, tulisi muutoksia, ja yhtäkkiä pimeät asiat, jotka aina olivat olleet olemassa, katsoisivat sinua! Jotkut niistä saattaisivat hyökätä sinun kimppuusi. Mutta ei olisi mitään piilopaikkaa. Vähitellen niiden täytyisi muuttua myös… hyväksyä uusi valo, tai löytää joku toinen pimeä paikka.

Niiden syiden vuoksi, mistä on jo keskusteltu, Ihmisluonto pitää draamasta. Sinä huomaat, ettei ole olemassa mitään hyvien uutisten kanavaa. Eikö se olisikin jotain? Paikka, johon sinä voisit virittäytyä ja kuulla hyviä asioita koko päivän, ja jossa sinä voisit kuulla tarinoita siitä, kuinka ihmiset auttoivat ihmisiä? Kuvittele sellainen lähetys, jossa sinä kuulisit voitoista, ilosta ja yleisesti positiivisista kokemuksista! Eikö se olisikin jotain? Ja te saatatte sanoa: ”No, kuka kääntäisi sellaisen kanavan päälle?” Ja vastaus on, ei tarpeeksi moni tällä hetkellä. Me tiedämme sen. Mutta kun niin tapahtuu, ja niin tulee tapahtumaan jonain päivänä, te ymmärrätte, että osa Ihmisten tietoisuutta on todella muuttunut.

Niinpä vastaus kysymykseen siitä, että te olette turhautuneita mediaan on tämä: Ymmärtäkää, mitä tämä muutos saa aikaan. Teidän ”rehellisissä ja tasapainoisissa” uutisissanne te vastaanotatte ”rehellisiä ja tasapainoisia HUONOJA uutisia”. Te saatte vaan osan siitä, koska sellainen on Ihmisluonto. Se kattaa ”ryntäilyn”, ja negatiivisuuden lisääntyminen johtuu valon lisääntymisestä! Ymmärtäkää intuitiivisesti, että on olemassa toinenkin puoli, mutta se ei näy. Ymmärtäkää omassa tietoisuudessanne se ilo, joka on myös olemassa, jotta te voisitte tasapainottaa tilanteen omassa logiikassanne. Ymmärtäkää vertauskuvallisen johtajan mahdoton tehtävä: vanhan energian hämmentäminen saa jokaisen yhtäkkiä tukehtumaan pimeyden pölystä.

Välinpitämättömyys johtaa tietämättömyyteen.

Tietämättömyys voin näyttää välinpitämättömyydeltä.

Välinpitämättömyyttä ja tietämättömyyttä mistä?

Oletteko huomanneet sellaista, että omakohtaiset kärsimykset kasvattavat ihmisestä loistavan auttajan? Tietenkin sillä edellytyksellä, että on löytänyt rakentavat ratkaisut omiin ongelmiinsa.

Auttaminen on taitolaji. On osattava arvioida realistisesti omat kykynsä ja rajoitteensa. On tapauksia, joille ei yksinkertaisesti voi mitään ja tämän hyväksyminen on jo melkoinen kalkki juotavaksi. On tapauksia, joita yrittää auttaa, mutta eivät he apuamme kaipaa. On edelleen vielä tyyppejä, jotka ihan kylmästi käyttävät hyväntahtoisia ja auttavaisia ihmisiä hyödykseen. Hedelmällisiä tapauksia voivat olla ne, jotka tiedostavat ongelmansa, haluavat tehdä niille jotakin ja kääntyvät sopivan henkilön puoleen, mikäli eivät osaa itse asioitaan ratkaista.

Itse tiedän elämäntehtäväni. Siihen liittyy auttamista. Homma menee yleensä niin, että avun tarpeessa oleva löytää minut, ei toisin päin.

Mutta entä globaali toiminta? Jos haluaa elää ekologisesti kestävässä ympäristössä, itse kunkin on aloitettava ekologisesti kestävä toiminta itsestään ja perheestään. Tässäkin tapauksessa keskitytään siis ensin itseen, sitten vasta toisiin. Hyvällä tuurilla tai ehkä sitkeällä työllä saadaan kerättyä kriittistä massaa, siis suuri joukko ihmisiä, jotka haluavat eää ekologisesti kestävässä ympäristössä ja tämän massan avulla voidaan mahdollisesti vaikuttaa ympäristölainsäädäntöön. Suurissa asioissa on vaikea toimia yksin, liittoutumisessa on se voima, joka EHKÄ vie asioita eteenpäin.

Jotkut mieltävät karman siten, että ei puututa kenenkään asioihin, koska se on HEIDÄN karmaansa. Itse ajattelen siten, että myös TEKEMÄTTÄ JÄTTÄMINEN voi kartuttaa karmaa. Sen takia toimin aina, jos sisäinen ääni siihen kehottaa. Kerran mm. näin keskellä katua, kuinka pultsari kuristi nuorta naista. Pultsari yritti kai pummata naiselta (olematonta) viinaa. Ei käynyt mielessäkään vain pyöräillä silmät ummessa ohitse, eritoten kun nainen huusi apua. Tilanne oli saman tien ohitse, kun erittäin suivaantuneena puutuin tilanteeseen.

Summa summarum: auttaminen on niin vaativa laji, että omien asioiden on syytä olla kunnossa, ennen kun alkaa toisten asioita parantamaan. Jos et tiedä, mikä itsellesi on hyväksi, niin miten voisit toisenkaan parhaan tietää?

Siitä, että me olemme muutakin kuin Minä Itse. Että rajaa Minun ja Sinun välillä ei ole. Sitä voi kutsua rakkaudeksi, ykseydeksi, tietämiseksi.

Kyllä minäkin ajattelen ennemmin niin, että kyllä muita saa auttaa ajattelematta heidän sielunsuunnitelmiaan. Jos on tarkoitettu, ettei kärsivän anneta kuolla eutanasian avulla, ei niin myöskään tapahdu. Tämä on vain minun uskomukseni, mutta sen mukaan kaikella on tarkoituksensa.

Käsittääkseni AthaMaarit, niin kuin minäkin, muistaa entisiä elämiään ihan itse. Vaikka toki niistäkin voi kiinnostua liiallisuuksiinkin asti, niin kuin mistä vain muustakin, en usko että siitä on pelkoa tervejärkisen ihmisen kohdalla. Päinvastoin, EE-tutkimus on mielestäni yksi hyödyllisimpiä "harrastuksia": siinä oppii todella paljon elämästä, itsestään ja muista - sekä lisäksi vielä historiastakin, jolla on meille paljon opetettavaa niin henkilökohtaisella kuin yleisemmälläkin tasolla.

Mielestäni esim. meidän hyvinvoivien länsimaalaisten tehtävä on pyrkiä parempaan maailmaan kaikille, mutta jokainen antaa sen verran kuin jaksaa. Kärsimystäkin tarvitaan ja olen tämän valmis hyväksymään sielutasolla, mutta kun ajatellaan yksittäistä olentoa, on se sitten eläin tai ihminen, on mielestäni vain inhimillistä yrittää vähentää hänen kärsimyksiään, jos siihen on meillä mahdollisuus. Omasta mukavasta elämästä on turha kantaa huonoa omaatuntoa.

Linn

Kaikille auttajille allaoleva.

Minua ei jotenkin maailmantuska ahdista tällä hetkellä. Haluan vain omaan työelämään selkeyttä ja on joku epämääräinen haju siitä miten sen voisi tehdä..

"Summa summarum: auttaminen on niin vaativa laji, että omien asioiden on syytä olla kunnossa, ennen kun alkaa toisten asioita parantamaan. Jos et tiedä, mikä itsellesi on hyväksi, niin miten voisit toisenkaan parhaan tietää?"

Miksi ei jeesus parantanut kaikkia jotka hän kohtasi?

Linn :smitten:

Noinhan minäkin sen asian näen.

Ja myös omat voimavarat huomioon ottaen.Auttajasta ei juurikaan ryhmässä hyötyä,jos väsymyksessään on vain hidastajana ja hoivattavana.
Siksi,syytä kuullostella oma vointi tarkoin.
On osattava myös sanoa,nyt en jaksa.

Jokainen löytää oman ryhmänsä ja kohteensa.Kyllä sekin on jossain ennalta luotu.Niin monimutkaisesti nämä asiat joskus eteen tuodaan,ettei paraskaan ohjaaja sellaista raameissa saisi pysymään. ;D

Lillin kuvaama väliin menokaan ei onnistu kaikilta.Siitäkin voi tulla vain suurempi soppa,jos ei osaa tilannetta kohdata oikein.Pelko näkyy kauas.

Valitettavaa vain on se,että nämä kuolemat ja laiminlyönnit nousevat kyllä lööppehin ja uutisiin.Mutta selviytymiset eivät juurikaan ihmisiä kiinnosta.
Siksi näemme tietyt ryhmät niin mustina,ettemme osaa erottaa yksilöitä koko massasta.
Ketään ei ole tuomittu epäonnistuneeksi ihmiseksi.Aina voi muuttaa elämäänsä,jos ITSE HALUAA.

Ja kyllä,kuten Lilli kirjoittikin,se asia täytyy oppia hyväksymään,että kaikki eivät apua halua.

En nyt tarkoita,että kaikkien pitää rynnätä auttajiksi.Kyllä jokaisen sisäinen ääni oman toimintansa kertoo.
Mutta pelotti,ettei tuo näkemys vaan nouse vielä entisestään,ettei tarvitse auttaa jonkun sielunsopimus ajattelun vuoksi.

Niitä ohikulkevia on kyllä ihan riittämiin jo nytkin.

Ja omasta hyvinvoinnistani tällä hetkellä nautin kahta enemmän,kun olen katsellut miten toisin asiat voisivat olla.
Siitä nousee halu auttaa.Auttaa niitä,jotka haluavat myös vaikkapa seinät ympärilleen ja rauhallisen ympäristön.

Jeesus ilmestyi kadulle kävelemään. Paransi ramman ja sokean.Tämän nähtyään mustalainen perääntyi ja sanoi: Hai sie hyvä mies elä koske minnuu, mie oon sairaseläkkeellä.

Tarkoititko sitä, että osa sairauksia on seurauksena edellisten elämien karmasta - osa sairauksista on kehon keino kertoa, että jotain on pielessä, ja meille annetaan mahdollisuus oikaista virheemme, ettemme tee omaa karmaa. ???

Niin - ken tietoa lisää, se tuskaa lisää - Näinä aikoina vaan ei yksinkertaisesti ole aikaa olla tietämättä. Olemmehan 'levänneet' jo riittävästi ja nyt on toiminnan aika. Mikään ei ruostu niin nopeasti kuin laakerit, joilla on levätty.

En ota minkäänlaista kantaa karmakeskusteluihin.

Omassa elämässäni en pohdi omia tekoja karmanvalossa, vaan pyrin kuuntelemaan sydäntäni ja tehdä niitä valinota/ratkaisuja niiden kautta, oppia niiden kautta enkä pohtia aiheuttaako tekoni/sanani karmaa.

Ketään joka tulee pyytämään apua ei kannata kääntää pois, mutta halusin huomautta siitä, että oman tietoisuuden tasoa ei voi antaa tai pakottaa muille.

Pyrin vain kiinnittämään huomiommee, että vaikka olisi kuinka laajentunut tietoisuus, kuinka suuri sydän ja viisaus tahansa, on asioita johon emme saa/voi/kannata puuttua, eli jossain vaiheessa meidän matkaamme aikana alamme oppimaan "erottelukyvyn" ja sen jälkeen kenties saavutamme jossain vaiheessa sydämmen viisautta ja kykyä nähdä/ymmärtää, ketä voi auttaa, ketä haluaa aidoisti apua, ketä tarvitsee vielä jonkun kokemuksen jne

Samalla meillä vahvistuu luottamus, kiitollisuus elämänvoimaa kohti, eli luottamus maailmankaikkeuteen ja sen täydellisyyteen.

Tämä ei suinkaan tarkoita, että tarvitsee olla passiivinen tai olla puuttumatta mihinkään kärsimyksiin tmv

Tällainen turhautuminen voi olla hyväkin polttoaine alkaa tekemään jotain omassa elämässä, esim lähteä mukaan greenpeacin toimintaan tai kokeilla vapaehtoistyötä.

Mutta jos me kiukuttelemme muille koska heillä ei ole samaa tietoisuutta tai ymmärrystä kuin meillä, koen että se aiheuttaa suuremman kuilun/suuttumusta kuin se että se yhdistäisi.

Tässä muistuttaisin myös, että otin tuon esimerkin jeesuksesta koska hän on ollut ja on hyvin merkittävä esikuva monelle.

Kannattaa pohtia mitä hän halusi sillä opettaa  :)

Tuo oli ainoastaan minun tulkintani asiasta, ja voi poiketa siitä, mitä jeesus todella tiesi tai näki/koki tuon asian yhteydessä.

Teistä jokainen on varmasti huomannut kotona, lasten kanssa, että vaikka kuinka pyrit lisäämään tietoisuutta hänelle jostain asiasta, huomautat ja pyrit opettamaan, se ei mene perille siinä muodossa kuin haluat.

Tuolloin tiedät että elämä opettaa, jos tarvii opettaa.

Ketään joka pyytää apua ei kannatta käännyttää pois, mutta ajatus tästä asiasta oli, että se että tiedostat että olemme kaikki yhtä, ei tarkoita sitä, että kaikki maailman kärsimykset poistuisivat hetkessä tai että jotkut "muut" on tietämättömiä tai välinpitämättömiä.

Erottelukyky, rajat.

Linn tuosta asiasta hyvin kirjoitti.

Mutta huomatkaa että voin olla täysin väärässä  ;)

Niin. Minulla on vaikeuksia hahmottaa rajoja itseni ja muiden välille. Ehkä menen opettelemaan sitä seuraavaksi  ;)

Loukkaannuitko ja jos niin miksi?

Kyllä, nyt kun kysyit, ehkä koin loukkaantumisen tunteen tuosta lainaamastani tekstistäsi. Ehkä minun on panostettava enemmän tähän kirjalliseen viestintään, enhän missään nimessä haluaisi kiukutella.

Ja minulla ON oikeasti vaikeuksia hahmottaa rajoja itseni ja muiden välille. Ehkä tässä elämässä on opeteltava niitä.

Tiedän, etten voi pakottaa muita näkemään asioita samalla tavalla kuin minä. Tuskin se olisi järkevääkään, sillä todennäköisesti tämä tapa ei ole oikea  ;D. En vain ole niin pitkällä henkisessä kehityksessäni, että voisin olla jatkuvasti tyynen hyväksynnän tilassa.

Kiitos rehellisyydestäsi  :)

Kyllä tuo kiukuttelu on hyvä juttu.

Olen itse ollut ja ajoittain ajauduin nuohon samoihin tunnetiloihin, yritin vain saada meidät löytämään jonkulaisen rauhan noiden kysymysten kautta.

Tarkoitukseni ei ollut loukata vaan saada meidät ajattelemaan ja hyväksymään että maailmaa ei paranneta yhdessä päivässä, niin ettemme suotta väsytä itsemme liikaa  ;)

Tiedän että monilla meillä on suuri auttamishalu ja koemme itsemme joskus voimattomiksi näiden asioiden edessä, kun halua on, mutta vastaanottavaisuutta muissa ei löydy, aikaa tai resursseja ei ole itsellään.

Ei meidän tavassa välttämättä ole aina vikaa (vaikka hyvä se on meidän niitä välillä tarkistaa, myös minä), tiedän että haluamme saada muut näkemään tuon rakkauden, mutta eipä se ole aina helppoa ja kaikkea mitä siihen liittyy.

Noissa rajoissa minullakin on tekemistä, olen vetänyt itseni ihan suotta piippuun ja sen takia otin ne esille, koska vaikka meillä on rajoja, se ei tarkoita että myötätunto tai rakkaus olisi kadoksissa.

Mukavaa pääsiäistä kaikille  :)

Halauksia sinulle, Hopeatähti!  :smitten: Mihin me koskaan kehittyisimme, elleivät toisten herättämät tunteet saisi meitä tarkastelemaan itseämme oikein kunnolla? Kiitos. Vilpittömästi.

Hyvää pääsiäistä kaikille!

:smitten:


Kuin myös toivotan:HYVÄÄ PÄÄSIÄISTÄ KAIKILLE!  :smitten:

Kiitos vain itsellesi  ;) Molemminpuolista nämä kirjoitukset  ;D

Tietämättömyyttä/tietoisuutta on monentasoisia, sekä henkistä että fyysistä, kehityksen muokkaamaan.

Varmasti jokainen kansa/rotu on alusta lähtien oppinut miten tulta saadaa aikaan ja sopeutuneet omaan elinympäristöön, se ovatko he jumiutuneet johonkin kehitysasteeseen ja mikä on aiheuttanut kaikki nuo kärsimykset, ovat varmasti nähtävissä historian tutkimuksissa ja ovat nähtävissä myös tänäpäivänä, niihin en lähde syventymään koska laajaa tietoa siitä minulla ei ole.

Se, että omaa tietoisuutta ei voi toiselle antaa, on totta, mutta kyse on henkisestä tietoisuudesta, ei fyysisestä, jos puhutaan muiden auttamisesta ja kärsimyksien vähentämisestä fyysisellä tasolla (malaria tutkimukset, aidsista tietoa jne) josta meillä länsimaissa on jonkunasteista tietämystä, kun taas henkistä tietämystä on enemmän jossain muualla päin maailmaa josta on muovautunut erilainen uskonto.

Se, että meidän länsimaalaisten antamaa avustus on vain heijastus huonosta omatunnosta, en mene allekirjoittamaan.

On monia humanitäärisiä tahoja jotka todella panostavat tiedon ja taitojen opettamiseen, kannattaa tietenkin ottaa selvää mihin tarkoitukseen ne rahat menevät ja toteutuuko ne ja missä muodossa.

Minä en aio pyytää anteeksi omaa syntyperääni enkä ajattelutapaani/näkemyksiäni, mutta koen, että meistä jokainen tekee ne omat valinnat siinä omassa elämässä ja se miten paljon tai vähän se auttaa muita toisissa tai omassa maassa, en lähde kristisoimaan.

On myös sellaisia maita jotka eivät suostu ottamaan vastaan humanitääristä apua tai vieroksuu esim valkoihoisia siinä missä valkoihoiset eivät kunnioita muita rotuja.

Mutta jos sinulla olisi esittää jotain ratkaisuja/ajatuksia tähän asiaan, kuuntelen mielelläni.

Kerrompa teille yhden jutun
Oli hyvin rikas mies joka sai ns. valaistuksen ja han paatti auttaa koyhia.Ensin han luovutti tehtaansa Afrikkaan nalkaisille lapsille, no pankissa oli miljaardeja han paatti rakentaa sairaaloita.Sitten vahitellen rahat loppuivat ja jaguaari pihalla tuntui liian turhalta ja tama mies paatti myyda sen ja lahjoittaa rahat toisille karsiville ja lopulta tama mies huomasi etta hieno linnakin on turhaa ja yhta hyvin han voi asua luolassa metsassa.
Tuli talvi ja tama entinen miljonaari kuoli kylmaan yksin hylattyna ja nalkaisena
eika kukaan muistanut hanta ja apua ei tullut mistaan.
Diamond

Eihän hänkään kaikkeen pystynyt. Joskus ei ole tarkoitus parantua... Syy,- seuraussuhteet, karma. Jeesuskaan ei ollut kaikkivoipa, vain Luoja on.  :smitten:

Diamond :smitten:

Tarinasi mieshän luopui kaikesta vapaaehtoisesti. :angel:

Eli sydämestään teki nuo lahjoituksensa.Tuskinpa hän siitä vastapalveluksia näin ollen odottikaan.
Se on sitä pyyteetöntä auttamista. :smitten:

Chandra
Niimpa!
Diamond

Pitänee minunkin kertoa, mikä on kovasti järkyttänyt mieltäni.

Luin Otto Donnerin siperian matkoista joskus 1800-luvun lopussa.

Hän tutki suomensukuisten kansojen kohtaloita Pohjois-Siperiassa.

Jo hänen tutkimusretkiensä aikana hänen täytyi todeta, että jotkut suvut, jotka olivata vuosisatoja eläneet tundralla poronhoidolla, kalastuksella ja omalla luontouskonnollaan, olivat kuolleet sukupuuttoon. Miksi?

Venäläiset olivat tuoneet heille uuden uskonnon, jota he eivät ymmärtäneet, rankaisivat vanhan uskonnon ylläpitämisestä. Toivat heille myös lihaa, valkoista leipää ja alkoholia. Kielsivät heiltä heidän vanhat tapansa ja kielensä. He sekoittuivat muihin kansoihin, pahimmassa tapauksessa kuolivat sairauksiin ja synnyttivät sairaita lapsia. Henkinen pohja oli poissa.

Venäläiset uskoivat auttavansa! Pelastavansa jollakin lailla! :uglystupid2:

Olin ainakin vuoden näitä juttuja aprikoimassa, vaikutus tuntuu vieläkin! Se riipaisi syvältä.

Silloin ihmettelin sitä, miten suomenkansa on vielä elossa? Miten se on selviytynyt kauheissa olosuhteissa, sekin. Ja tulin siihen tulokseen, että se on ollut voimakasta, uhmakasta, vallannut alueensa, itsesuojeluvietti on toiminut eikä varmaankaan ole ollut mikään ystävällisin kansa aikoinaan!

En tiedä miten tämä yhdistyy kärsimykseen ja sielunsuunnitelmaan. Suunnitteleeko sielu kohtaavansa tuhon, joka koskee koko heimoa, kansaa? Mitä siitä oppii? Mitä siinä opetetaan muille?

Mietin metsatontun kirjoitusta ja taas aloin miettimaan.
Onko parempi etta ei olisi uskontoja ja erilaisia kansoja, vai olisiko kuitenkin tarkeampaa sielun kannalta sailyttaa perinteet ja oma kansa.Jos olisi vain yksi kansa olisiko silloin sotia, vai onko ihminen pohjimmiltaan niin itsekas, etta sotisi
vaikka omia veljiaan vastaan.
Ollako vai ei olla Diamond

Tekee mieli kirjoittaa et senkun pidetaan huolta itsesta, toisista tai ollaan niin olevinaan ja sit vaan rukoillaan et jos jumala hoitais.

:coolsmiley:

    TUO RAJA,, olisiko se, SE kuuluisa veteen piirretty..?

     SIIS, milloin auttaa, tai oikeammin puuttua toisen

       ihmisen kohtaloon ( karmaan ) auttamalla, tai

         ohittamalla koko tapaus??   OLE TIETOINEN.

           Jos puutut, olet vastuussa?? Mistä??

             Jos et??   :angel:

                       :2funny:

::)

Raja,,hmm,,

Yksi tuollainen selkeämpi juttu on,pyydetäänkö sitä apua?

On ihmisiä,joille avun vastaanottaminen on kiusallista.
Myös omien tunteitten jakaminen.Toiset mieluummin sairastavat ja kuolevat yksin,jotkut taas tarvitsevat siihen tukea.

Helposti ajattelemme sen mukaan,mitä itse haluaisimme.
Se ei kuitenkaan tarkoita,että tuo toinen kokee samoin.

Taas vaikka esimerkkinä yksinäisyys ja yksin oleminen.

                          :smitten:

Chandra,

yhdyn näkemykseesi!

Persoonani 'minä' näkee tällä hetkellä vain kahden silmän, yhden sydämen kautta.
Näkemyksemme maailmaan on hyvin subjektiivinen. Vasta kun sanomme jotakin toiselle, saamme siihen ulottuvuutta vaikkapa toisen suuttumisella tai muuta sellaista. Siihen yhtyy ulkoinen näkemys!

Sittenkin uskon, että palveleminen on ydintarkoitus olla olemassa.
Mutta mitä on palveleminen?

Esim. Palveleeko pappi, virkamies, sosiaalityöntekijä, vapaaehtoistyöntekijä, 'huora'?

Kaikilla on ainakin kysyntää,joten eivätköhän jokainen tavallaan palvele.

Enemmän ja vähemmän sydän matkassa mukana. ::)
Silti,jokainen voi olla viimeinen oljenkorsi jollekkin.

En lähde tuomitsemaan,sekin on isossa kirjassa kielletty! ;)

 :uglystupid2:

    Kyllä joo, mutta olisipa sekin kerrottu, miksi se on kielletty!!

      Olettaisin, että siksi, liität silloin siitä jotain omaan karmaasi.

         JA niin taas kuljemme samalla kehällä, eikä loppua

                    N  Ä  Y

                         :2funny:

:angel:

Jepu jep!

Ei sitä nyt kaikkea voi valmiiksi kirjoittaa!
Jotain täytyy ihmislapsen itsekin päätellä!! ::) :buck2:

                       :smitten:

mitä on palveleminen... ehkäpä elämän asenne. entä paransiko jeesus... ehkä se voima olikin parannettavien usko...

;D

   Se on sisään kirjoitettu vitsi, jota epätoivoisesti etsimme,

   tuolta kaukaa!!   :-[  Olemme kävelevä koodi, joka odottaa

                avainta ! 

                      :2funny:

Sinäpä sen sanot!

Ei Jeesus ehkä itse mitään parantanutkaan! Eihän hän edes kysynyt lupaa siihen. Kait?
Vaan sanoi: Nouse ja usko!
Eli hän ohjasi henkilöitä parantamaan itsensä.
En tiedä sitäkään palveliko hän. Hän pesi jalkoja. Mutta yhtä paljonhan häntä palveltiin.
Ehkä olemme käsittäneet koko sanan vähän väärin.
Useimmitenhan palvelemme, että saamme elantomme. Palvelemme, että saamme kiitosta. Palvelemme, että saisimme itse hyvän mielen. Se taitaa olla jotenkin lähellä.  ::)

Kaikki parantuminen lähtee loppuen lopuksi itsestä. Ei Jeesus väkisin ketään parantanut.  :coolsmiley:

IHANAA!!!!!  :2funny: JOku muukin on samaa mieltä! Olen paininut tuon saman aiheen kanssa toisella otsikolla. Ja todennut, että olen siellä aika YKSIN meuhkaamassa kun ollaan niin ûberonnellisia ja optimisteja. Oikeasti, ei kukaan hetkahda. Sitä vaan katsellaan omaa napaa ajatellen "enkelit pelastaa"...

Saakeli että suututtaa....

Bravo  ;)

Njet vaan Genesis - Nemesis yhtälö   :o

Da Vinci koodi voi olla avain moneen asiaan, niille jotka ymmartavat vahan tasta koodista ja ovat opiskelleet sita.
Terkkuja Diamond

Kärsimys on etsiä niitä avaimia krapulassa. :P

Kella on oikeet avaimet?
Diamond ;)

Meillä on kaikilla oikeet Avaimet kirjoitettuna Sielumme DNAhan.
('Kun vaan muistais missä taskussa...' ?)
Kysykäämme mielummin mihin 'reikään' niitä yritämme tunkea ??!!  ;)