Astro Foorumi

Astro special => Yleistä => Aiheen aloitti: Jinx - 31.03.2006 11:49:13



Otsikko: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Jinx - 31.03.2006 11:49:13
Masentaa aivan hirvittävästi ja pakko purkaa ahdistusta johonkin!!!  :(
(siis tänne)

Olen vuoden etsinyt töitä aika ahkerasti.
Tänä vuonnakin olen pistänyt kaikkiin mahdollisiin paikkoihin kesätyö hakumuksenkin. Aina vaan tulee Ei- kirjeitä ja useimmiten työpikoista ei kuulu mitään... Olen työkkärin järjestämällä työvoimakoulutuksessa mutta haluiaisin niin kovasti töihin ja aloittaa oman elämän. Muutta pois vanhempien luota omaan asuntoon.

Noh.. Äsken kymmenen minuuttia sitten paras ystäväni soitti ja kertoi että hänen pomo oli soittanut ja ilmoittanut hänen vakinaistamisesta.
Hän on ollut siinä työpaikassa joulukuun puolesta välistä asti.
Olen toki iloinen ja onnellinen ystäväni puolesta... Rakastan häntä erittäin paljon!   :smitten:
Mutta itsestäni tuntuu siltä kuin olisin totaallinen luuseri!
Olen kovasti yrittänyt saada työpaikkaa ja ei ole onnistanut...
Missä vika?
Tietysti olen vielä nuori (19) mutta turhauttavaa kun vielä vetelehdin vanhempieni luona ja rahaakaan ei ole ikinä.
Työkokemusta minulla ei ole, koska en ole saanut töitä.
Yleensä avoimissa työpaikka ilmoituksissa vaaditan 1-5 vuoden työkokemusta, mutta mistä sitä saa kun kukaan ei ota töihin?  :o
En haluaisi valittaa... Mutta tällä hetkellä v******* niin paljon!

Kiitos... Helpotti ehkä hiukan!


Otsikko: Re: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Alzbeta - 31.03.2006 12:27:47
Jinx, itse muutin kotoa 18-vuotiaana ja samanikäinen ystäväni muutti vuosi sitten keväällä pois kotoa. 22-vuotiaana. Sinulla ei todellakaan ole kiire, mutta muistan kyllä tunteen ja tiedän kuinka turhauttavaa ja ahdistavaa tuo on.

Itse sain töitä, koska tiesin, että jos en voi itse maksaa vuokraani muutto takaisin kotiin edessä ja sitä en halunnut. Vanhemmat tekivät selväksi, etteivät maksa vuokraani, joten siinä ei ollut mitään vaihtoehtoa. Kas, kyllä löysinkin aika nopeasti sitten töitä. Siivoamista ja ravintola alan hommia, mutta jostain sitä on vain aloitettava.

Jokainen varmasti kokee jossain vaiheessa itsensä "luuseriksi", mutta älä nyt mieti sitä vaan keskity löytämään työpaikka ja katsele asuntoja jne. Rauhallisesti. Kyllä ne asiat siitä etenevät omaa tahtiaan usko pois.
Älä anna masennuksen lamauttaa. Usko pois, kyllä kaikki järjestyy.

 :smitten: :smitten:


Otsikko: Re: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: sawotar - 31.03.2006 14:58:28
Hei Jinx :smitten: kyllä se on vakityöpaikat aika tiukassa nykyään monellakin ja vakinaisilla on kuitenkin pelko millon lähtee työpaikka alta :-\ Mikään ei ole varmaa kuin epävarmaa nykyään :tickedoff:
Toisaalta voit käyttää aikaasi koulutuksiin, kuten nytkin teet sitä :smitten: hienoa! ja esim. työharjottelupaikkojen kautta voi saada vakipaikankin ;) Ymmärrän hyvin,kun nuorena tarvitsee jo omaa rahaa ja omaa tilaa, vaikka sinusta tuntuu, että tilanne on masentava tällähetkellä, niin ajattele että voisi olla asiat vieläkin huonommin, moni asuu yksin työttömänä ja hakevat rahaa sossun luukulta, joka minusta ei ole hävettävää, jos tarpeisiin ja toimeentuloon hakee, kun työttömyyskorvaus mielestäni on  naurettavan pieni :uglystupid2: mutta nokka pystyyn ja tulee se hetki vielä sinullekkin, kun sen aika on :smitten:

(http://www.akaslompolo.net/ala-aste/kuvat/karvinen.gif)


Otsikko: Re: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Artemis - 31.03.2006 15:11:29
Jinx, häntä pystyyn  :)

Kyllä se työpaikka eteen tulee vielä. Muistat vaan pistää sellaisia hakemuksia jotka eroavat joukosta, muista kertoa hyvistä ominaisuuksistasi. Suomalainen ei oikein aina osaa kehua itseään  :) Ei tietenkään yliampuvasti mutta sopivasti.
Haastattelussa reippaana niin jää hyvä kuva. Minulle usein on sanottu että vaikutin niin reippaalta  ;D


Otsikko: Re: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Asterix - 31.03.2006 15:31:48
Pää pystyyn vain ja rauhassa katsot työpaikkoja.  ;)
Netissä on hyviä saitteja, esim. Monster, josta pääsee lurkaamaan työpaikkoja myös ulkomailla, jos kielet taittuu.  :)
Sinullahan on mahdollisuudet vaikka mihin!  :)
Vain oma kielteisyytesi ja uskomuksesi voi rajoittaa sinua. Ei muiden ihmisten mielipiteet sinusta.  ;)

Illalla kun menet nukkumaan, pyydä Enkeliäsi voimistamaan ja auttamaan sinua tilanteessasi ja välittämään Universaalia tietoa ja ideoita sinulle unesi aikana Valon ja Rakkauden myötä. :)
Pyydä Enkeliäsi poistamaan ja puhdistamaan kaikki kielteiset ja negatiiviset energiat, jotka estävät sinua etenemästä elämässäsi.
Pyydä suojelusta Arkkienkeli Mikaelilta, että mitkään negatiiviset tai kielteiset energiat, ajautukset, sanat tai teot eivät kosketa sinua ja siten enään estä sinua saavuttamasta haluamaasi. :)

Muista kiittää. Kiitollisessa mielessä kun piilee Universaali salaisuus ja avain runsauteen.  ;)

Erityisesti voit pyytää Arkkienkeli Rafaelia taloudellisissa vaikeuksissa. :)

Ajattele joka päivä kun heräät, että olet oman elämäsi Jumala ja sinun luomisvoimasi on rajaton.  :)

Lähetän Universaalia Valoa, Rakkautta, Voimaa ja kaikenlaista Runsautta ja Menestystä sinulle monien Enkeleiden kera.  :smitten:

Asterix

(http://i47.photobucket.com/albums/f178/Alextheangel/samuel1.jpg)


Otsikko: Re: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: sammaletar - 31.03.2006 15:36:59
Heipsan Jinx,

Minä muutin kotoa 19-vuotiaana toiseen kaupunkiin opiskelemaan. En ole koskaan oikein ollut innoissani tuosta työelämästä ja aloitinkin urani heti valmistuttua työttömänä  ;D Sitä voi hyvinkin pitää myös kansalaispalkkana. Ei siinä mitään noloa. Tein silloin jotain vaåpaaehtoishommia kansalaisjärjestöissä ja istuttelin kukkia pihamaalle. Sittemmin olen saanut kaksi tyttöä, joissa kyllä hommaa ihan tarpeeksi...enkä edelleenkään halua töihin, vaikka äitiyspäiväraha on vähemmän kuin työttömyyskorvaus  :o Että aika aliarvostettua hommaa tuo lastenkasvatus. Silti en halua "tuhlata" lyhyttä lasteni lapsuutta ja mahdollisuutta yhdessä oloon siirtymällä työelämään. Olen joskus seissyt sossunkin luukulla, vaikka se kyllä tuntuu välillä nöyryyttävältä.

Mutta kyllä kaikki järjestyy ja aina tulee eteen uusia mahdollisuuksia, vaikka välillä tuntuisikin mahdottomalta.

Valoa ja Rakkautta sekä Rohkeutta uusiin yrityksiin  :smitten:


Otsikko: Re: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: uranianmale - 31.03.2006 15:42:09
Sama vanha laulu "työhullussa" Suomessa. Määritteletkö minuutesi työn kautta? Meidät on aivopesty ajattelemaan ettet ole mitään ellet raada niska limassa kahdeksasta neljään. Vähintään. Ihminen on paljon muutakin kun duuninsa. Tuntuu unohtuneen helvetin monelta.  Ja mitä vikaa siipeilyssä on? Härregud kyse on VAIN rahasta! :idiot2:


Otsikko: Re: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: remppa11 - 31.03.2006 16:51:22
Ymmärrän sua , Olen monesti itsekin miettin tota samaa.vaikka en olekkaa nuori enää silti se on epäreilua mun mielestä tulevaia veronmaksajia kohtaan.Miten tosiaan voi saada työtä jos vaaditaan kokemusta ja kokemusta mistä sitä saa jos ei työtä...haloo päättäjille tai joillekkin. :idiot2: Ja työ on vaikka ei tärkein kummiskin siinä kolmen hyvässä joukossa.Ei ilman rahaa täällä voi elää yksinkertaisesti ja jos ei työtä ei rahaa....no joillakin on kenties rikkaata vanhemmat ja esivanhemmat ynms,ja sossuakin toiset osaa mainiosti käyttäää,mutta omillaan on todella vaikea elää ilman vaki työtä ja tuloja.

En osaa lohduttaa sua oikeen millään muulla kun toivomalla tsemppiä ja sitä onnenpotkua ja älä anna niiden jyrää sua ei oolla,vaan näytä närhen ...ne  ;)

Oikeesti toivon yodella onnea työ rintamalle :smitten: :smitten:


Otsikko: Re: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: chr|st|na_ - 31.03.2006 16:53:20
yhdyn uranianmalen kirjoitukseen...on mielestäni tyhmää kun ollaan niin työnarkomaaneja että elämä ja terveys menee. :tickedoff: ei kaikki ole samasta puusta veistettyjä.. jokainen kuitenkin varmaan tahtoo tehdä jotain ja löytää sitten sen oman juttunsa jos on löytääkseen.

kurjaa tietenkin on jos tahtoo töitä eikä sitä löydä/saa kirveelläkään... tiedän itsekkin kuinka turhauttavaa se on, mutta aina jos ei onnaa , pitää vaan nostaa itsensä taas kasaan ja yrittämään....

tsemppiä sinne ketjun aloittaneelle  ja muillekkin samassa tilanteessa oleville! :smitten:


Otsikko: Re: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Jinx - 31.03.2006 19:59:04
Määrittelenkö minuuteni työnkautta?  :o
Enpä oikein usko. Päivääkää en ole tehnyt palkallista työtä, eikä perheessäni ole korostettu työnteon tärkeyttä. Pää pointti asiassani oli että haluaisin töihin jotta voin aloittaa oman itsenäisen elämäni.. Tietenkin se on mahdollista nytkin mutta onko se toistaiseksi kannattavaa kun ei ole "turvattua tulon lähdettä"? Vanhempieni luona on ihan ok asua, ei siinä mitään.
Onhan toki näinkin ihan hyvä mutta kaipaisin sitä itsenäisyyttä jolloin ei tarvitse selitellä kenellekkään tekemisiäni.. (tällä hetkellä joudun aika paljon selittelmään vanhemmilleni mitä teen, mihin meen, kenen kans, millon tuun kotiin jne.)
Ilmeisesti hyvät chrstna sekä uranianmale ette ymmärtäneet asiaani...  :idiot2:
Ei minua mitenkään aivopesty ole!!! Ei todellakaan!!!
Mutta jotenkin vaan kaipaan oman alani hommia ja rahakaan ei olisi paitteeksi!
Siipeilyssä ei olekkaan mitään huonoa. Se vaan alkaa puuduttamaan tämä mitään tekemättömyys!! Olen täysin kyllästynyt "vaan olemaan".

Mutta lopetan valitukseni/urputukeni tähän!

Kiitokset tuesta sawotar, Asterix, Artemis, sammaletar ja remppa11
 :smitten:
Olette ihania!!!

Mukavaa ja aurinkoista viikonloppua kaikille!


Otsikko: Re: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: sawotar - 31.03.2006 21:44:41
Ollos hyvä :smitten: Olisihan sitä ennemmin hyväpalkkaisessa työssä, kuin pienillä päivärahoilla, se kun raha ei käteen tule ilman tekemistä


Otsikko: Re: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: chr|st|na_ - 31.03.2006 22:18:36
noh... anteeksi jos annoin ymmärtää itseni väärin... :(nimittäin en tarkoittanut lainkaan että jinx olisi aivopesty tai mts.. puhuin vain yleisesti ottaen mielipiteestäni, en tarkoittanut sinua jinx... toivon vain tsemppiä sulle :smitten:


Otsikko: Re: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Riitta - 31.03.2006 23:41:12
Suomessa on vaikea loytaa toita, mutta jos HALUAT tarpeeksi, omaperaiset tyohakemukset soittele ja ennenkaikkea ALA ANNA PERIKSI, eika heti voi olla pomo, aloita jostakin ja nayta mihin pystyt, nain minakin aloitin joskus ja on riittanyt toita enemman kuin kerkian tekemaan.
Diamond


Otsikko: Re: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Asterix - 01.04.2006 13:56:34
Ole hyvä vain Jinx.  :smitten:

Onhan se elämä kaikin puolin helpompaa, kun on omaa rahaa käyttää kaikkeen siihen, mikä tekee elämästä varsin miellyttävää.  :)

Raha ei tee onnelliseksi, mutta kyllä se helpottaa huomattavasti sen onnellisuuden kokemista, kun sillä saa niin monia kivoja juttuja, ennen kaikkea sillä saa mukavia kokemuksia.  :)

Vaikka nyt esim. lentoliput jonnekin hyvin kauaksi ja lämpöiseen ja sukellustarvikkeet ja ei muuta kuin kokemaan jotain ihan erilaista.  ;) 8)

Menestystä sinulle ja kaikille samassa tilanteessa oleville monien Enkeleiden kera! :smitten:

Asterix


Otsikko: Re: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Elämänilo - 01.04.2006 18:53:04

Olen vuoden etsinyt töitä aika ahkerasti.
Tänä vuonnakin olen pistänyt kaikkiin mahdollisiin paikkoihin kesätyö hakumuksenkin.

Hei "jinx"


Ensimmäinen työpaikkani oli
tyhjien pullojen vastaanottajana sekä
ostoskärryjen kerääjänä 14-vuotiaana
- menin kauppaan itse ehdottamaan
em. työpaikan tarpeellisuudesta

15-16 vuotiaana olin ruokakaupan harjoittelija kesäisin
- tämänkin työpaikan sain
menemällä itse paikan päälle juttelemaan
ja esittäytymään

Kauppakoulun jälkeen 17-vuotiaana
merkantin paperit kädessä,
menin Kaupungin virastotalolle hakemaan töitä
- aluksi sanottiin, ettei työtä ole
ja olen liian nuori ja kokematon
- aikani siinä jutusteltuani tuumasin tohkeissani:
- mistä sitä työkokemusta saa,
jos kukaan ei ota työhön

- lähdinpä siitä kotiin
- kotiin saavuttuani hetken päästä soi puhelin;
soittaja ilmoitti minulle,
että kiinnostaako minua
toimistoapulaisen paikka
- tuo tohkea tokaisuni
oli vaikuttanut asiaan

- olin kuulemma rohkea,
kun olin niin sanonut
- tietysti otin työn vastaan ja olinkin
Kaupungin virastossa
erilaisissa tehtävissä
3 1/2 vuoden ajan,
jonka jälkeen menin
kouluun: ammatinvaihdos

- tästä alkoi yrittäjä urani

*****

Oletko tietoinen tällaisista.


http://www.virtuopo.net/suomi/tyoelamaan/nuori_tyontekija.html

http://www.tupperware.dk/Finland/team/15.html
- olen tehnyt sivutoimisena

http://www.bbs-lte.com/
- olen itse tehnyt lisäansiona

http://www.movenetworks.fi/index.php?id=7
- molemmat lapseni ovat tässä mukana

http://www.tat.fi/fi/aineistot/tulevat/ttt8.htm

http://www.ysao.fi/portal/page?_pageid=34,871382&_dad=portal&_schema=PORTAL

http://www.uku.fi/mci/osaavanuori.shtml

http://www.iisalmi.fi/?deptid=12483




Elämänilo

(http://smileys.smileycentral.com/cat/5/5_7_7.gif)


Otsikko: Re: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Rakkauden enkeli - 02.04.2006 13:17:44
Asioilla on tapana järjestyä... Voimia ja kärsivällisyyttä sinulle! Ja ennenkaikkea  :smitten: ja  :angel:


Otsikko: Re: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: valonkantaja - 05.04.2006 14:47:51
En tiedä lohduttaako tämä yhtään, mutta itselläni oli 17-19-vuotiaana suunta ihan totaalisen hukassa... Ensin isä kuoli, siitä johtuen lukion käynti pitkittyi puoli vuotta. En hakenut ensin mihinkään kouluun, enkä millään meinannut saada töitä. Junnasin äidin kanssa kotona, kun kaikki kaverit olivat muuttaneet jonnekin opiskelemaan tai kävivät töissä... En edes yhtään tiennyt mitä haluaisin opiskella, kaikki tuntui toivottomalta. Tunsin itseni väliinputoajaksi ja luuseriksi, joka ei ikinä pääse mihinkään.

Sitten kuin ihmeen kaupalla pääsin tehtaaseen kesätöihin ja kun yhteishaku koitti, pistin arpoen hakupapereita sinne tänne ja päädyin hoitoalalle.. Nyt opiskelen sairaanhoitajaksi AMK:ssa ja tuntuu ihan oikealta alalta, vaikka pistin ne hakupaperit tänne ihan "vitsinä".. ;)

Eli siis vaikka tuntuukin että on suunta hukassa, eikä saa töitä, niin ei se ole pysyvä tila... Aina se elämä kuljettaa johonkin suuntaan. Ehkä tuollaisilla välikausilla, jolloin ei "pääse eteenpäin" on suuri merkitys itsensä löytämiselle. On aikaa pohtia ja pähkäillä, mitä todella elämältä haluaa... Anna unelmillesi vapaat siivet äläkä vaivu epätoivoon! Elämä pitää lapsistaan huolta!


 :smitten:


Otsikko: Re: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Hiisitär - 05.04.2006 15:02:49
Hei!

Minä muutin lukion jälkeen pois kotoa opiskelemaan kokkialaa. Noh,viihdyin koulussa 3kk kunnes totesin itselleni, ettei se ole mitä haluan. Sen jälkeen olen ollut tämän 4 vuoden ajan työharjoitteluissa sekä työkokeilussa.

Nuorella, alle 25-vuotiaalla henkilöllä on oikeus työkokeiluun, jos hänellä ei ole ammatillista koulutusta. Työharjoitteluun pääsee alle 25-vuotias nuori, mutta tässä harjoittelussa aika on rajallinen - vain 12kk. Työkokeilussa voi olla niin usein kuin vain on paikkoja tarjolla, kerrallaan samassa paikassa tosin vain 6kk. Voit laittaa minulle YV:n tulemaan, jos tahdot tietää lisää!

Noilla olen sitä työkokemusta kartuttanut. Tuskin minua vieläkään otettaisiin sen kummemmin ihan palkalliseen työhön (tosin kerran olin 6kk palkallisena harjoittelijana media-alalla). En silti jaksa stressata - asioilla on ollut tapana järjestyä ja ne järjestyvät jatkossakin. Ehkeivät juuri niin kuin haluaisin, mutta juuri niin kuin minulle on parhaaksi. ^_____^

Olen tälläkin hetkellä työtön, mutta en ole jaksanut murehtia asiaa. Olen pitänyt näitä työttömyyskausia eräänlaisina hengahdystaukoina, jolloin pääsen matkustamaan Savoon kotikonnuilleni perheen ja ystävien luo, sekä pystyn vain oleilemaan tekemättä mitään. Oinas ja Kauris minussa eivät tosin anna minun levätä kauaa, sillä alan potea tekemisen puutetta jos en pääse edes jonnekin puuhailemaan jotain! :D

4 vuoden aikana olen ollut harjoittelussa paikallislehdessä (12kk), MLL:n lasten iltapäiväkerhossa (3,5kk), teatteriavustajana (3kk), mainos- ja internetsivutoimistossa (6kk) ja Lahden kaupungintalon viestintä- ja tiedotusosastolla (7 kk) ^_____^


Otsikko: Re: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Jinx - 06.04.2006 09:09:29
Huomenta!!!  :)

Kiitos kaikille hyvistä vinkeistä...  :smitten:

Monsterilta ei ainakaan omanalani töitä ollut ja mol.fi sivuilta olen aina yleensäkkin käynyt katsomassa työpaikkoja...  :D
Noh mutta eiköhän kaikki viel järjesty!!!

AthaMaarit: Olisin kiitollinen  jos YV:nä kertoisit lisää tuosta työharjoittelusta!!!

Raha ei Asterix tee onnelliseksi (niin kuin sanoit).. Sen tiedän itsekkin.. mutta se voisi kuitenkin kumman paljon helpottaa asioita...

Aurinkoa ja lämpöä kaikille!!!  :smitten:


Otsikko: Re: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Elämänilo - 06.04.2006 11:52:16
Huomenta!!!  :)
....
Kiitos kaikille hyvistä vinkeistä...  :smitten:

Hei "Jinx"


Onko Aarrekartan teko sinulle tuttu juttu.
- kokeileppa mitä se saa aikaan[/color]


http://www.astro.fi/index.php?option=com_smf&Itemid=27&topic=1790.msg18663#msg18663
Aarrekartta


Aarrekartta opastaa unelmiin


(http://www.yle.fi/terveys/aitounelma/kuvat/unelma_5.jpg)(http://www.yle.fi/terveys/aitounelma/kuvat/unelma_6.jpg)

http://www.nicehouse.fi/omahuone/elamanvo/aarre.htm

http://www.fakta-fiktio.fi/aarrekartta.html

http://www.yle.fi/terveys/aitounelma/aarrekartta3.html

http://www.mynamaki.fi/yritykset/tarinayrttitarha/Aarrekarttakoulutus.htm

http://www.city.fi/artikkeli/Nuoren+kodin+aarrekartta/1529/


Elämänilo

(http://smileys.smileycentral.com/cat/5/5_7_7.gif)


Otsikko: Re: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Artemis - 06.04.2006 12:29:30
Itse olen työskennellyt muutamallakin alalla ja todella eri tyyppisissä töissä. Nyt olen viimeiset kolme vuotta tehnyt sellaista työtä johon minulla ei ole edes koulutusta mutta minuun uskottiin joten sain mahdollisuuden  :)
Tämä työ ei ehkä ole unelmatyöni, en edes tiedä mikä olisi, mutta tässä työssä on kivat työkaverit, opin joka päivä uutta ja rahallisesti tämä työ kannattaa. Olen vaihtanut työpaikkaa aika tiheään tahtiin ihan sen takia että olen etsinyt "sitä oikeaa". Ihmeen kaupalla aina on työtä löytynyt. Älä siis Jinx lannistu!!! Onni potkaisee kyllä kun vaan yrittää  :)

 :smitten:


Otsikko: Re: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Jinx - 06.04.2006 12:46:52
Artemis!!!

En suinkaan lannistu, turhauttaa vaan kun töihin haluaisin oikein kovasti...
Olen tässä kouluttautumassa ja jos vaikka tämän uuden koulutuksen avulla avatuisi uusia mahdollisuuksia työelämään..

Tilasin tuon luonneanalyysin äsken ja hmm...
VOI LUOJA!!! MIKÄ TUOMIO!!!


Otsikko: Re: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Artemis - 06.04.2006 13:01:48
Hieno homma! Koulutus on aina hyvä juttu  :)
Tsemppiä!


Otsikko: Re: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: sammaletar - 06.04.2006 18:36:36
Moikka Jinx,

mikäs tuomio tuli?  ;)  ;D  :angel:

 :smitten:


Otsikko: Re: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Jinx - 07.04.2006 09:11:50
Huomenta sammaletar!!!  :D

Juu tilasin tosiaan tuon luonneanalyysin ja hmm...
Olihan siinä kyllä positiivistakin mutta mieleen painui seuraavat kohdat:

*Sinulle kaurisnousuisena asetettu haaste on yksi eniten väärin ymmärretyistä ja myös väärin eletyistä.

*Lopulta haudan partaalla onkin sitten jo koko maallinen majasi, vaikka pystytkin ihailtavasti peittämään heikkoutesi viimeiseen hetkeen niiltä, jotka eivät halua nähdä väsymystäsi.

* Saatat jopa itsekin väittää nauttivasi siitä, että saat hoitaa sinulle langenneet tehtävät mutta ennemmin tai myöhemmin totuus valkenee sinulle. Toivottavasti ei myöhemmin, sillä silloin olet jo sairaalan kroonikko-osastolla voimasi menettäneenä, eikä fyysisellä tasolla ole enää mitään tehtävissä. Varoitukseksi vain sanon, että suurin osa kaurisnousuisista tajuaa tilanteensa vasta tuossa vaiheessa.

* Saatat simahtaa totaalisesti muutama kymmenen vuotta ennen elämäsi tarkoitettua määränpäätä.

*Deskendenttinä Rapu on yksi kiusallisimmista, koska se vaikuttaa syvimmän turvallisuuden tasolla ja iskee kimppuun heti, kun hetkeksikään yrität rentoutua tai hiljentyä. Ilman televisiota et saisi varmaan hetkenkään rauhaa päivittäisestä touhuamisestasi. Lopulta luonto ottaa käyttöön järeämpää kalustoa ja mitäs teet, kun heräät ennen aikojaan, etkä saa enää unta. Moni kaurisnousuinen kärsii unettomuudesta.

*Suurin haasteesi on oppia kuuntelemaan ja pitämään suusi kiinni ainakin kymmenen sekuntia sen jälkeen kun toinen on lopettanut oman osuutensa.
(liian vaikeaa  :D )

*Olet seksuaalisesti tunteeton tyyppi. (ihme ettei leimannu kaiken hyvän lisäks frigidiks  :2funny: )

*Turvattomuuden tunne iskee ukkosmyrskyn lailla kimppuusi tilanteissa, joissa elämän tasapaino on uhattuna. Olet jo lapsuudessasi reagoinut voimakkaasti kaikkeen liian voimakkaaseen tunneilmaisuun ja aggressiiviseen käyttäytymiseen joko itkemällä tai jollain muulla aikuisia häiritsevällä tavalla, koska todella pelkäsit sitä mitä ympärilläsi tapahtuu.

*Sisäinen tasapainosi kuitenkin järkkyy kerta kerralta voimakkaammin.

*Tarvitset itsellesi älykkään ja mielenkiintoisen kumppanin, jonka kanssa aika ei pääse tulemaan pitkäksi. (Just.. ja mistähän sellasenki saa?)

*Oman mielenrauhasi vuoksi sinun on opittava voittamaan suuri herkkä-tunteisuutesi kaikkea epäsopua kohtaan ympäristössäsi.

Yms. Jne...

*syvä huokaisu*

Litania jatkuis vielä mutten jaksa kaikkea laittaa...
Siinä nyt ens alkuun!!!

Aurinkoista päivää!!!  :smitten:


Otsikko: Re: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Athene - 07.04.2006 09:59:47
Masentaa aivan hirvittävästi ja pakko purkaa ahdistusta johonkin!!!  :(
(siis tänne)

Olen vuoden etsinyt töitä aika ahkerasti.
Tänä vuonnakin olen pistänyt kaikkiin mahdollisiin paikkoihin kesätyö hakumuksenkin. Aina vaan tulee Ei- kirjeitä ja useimmiten työpikoista ei kuulu mitään... Olen työkkärin järjestämällä työvoimakoulutuksessa mutta haluiaisin niin kovasti töihin ja aloittaa oman elämän. Muutta pois vanhempien luota omaan asuntoon.

Noh.. Äsken kymmenen minuuttia sitten paras ystäväni soitti ja kertoi että hänen pomo oli soittanut ja ilmoittanut hänen vakinaistamisesta.
Hän on ollut siinä työpaikassa joulukuun puolesta välistä asti.
Olen toki iloinen ja onnellinen ystäväni puolesta... Rakastan häntä erittäin paljon!   :smitten:
Mutta itsestäni tuntuu siltä kuin olisin totaallinen luuseri!
Olen kovasti yrittänyt saada työpaikkaa ja ei ole onnistanut...
Missä vika?
Tietysti olen vielä nuori (19) mutta turhauttavaa kun vielä vetelehdin vanhempieni luona ja rahaakaan ei ole ikinä.
Työkokemusta minulla ei ole, koska en ole saanut töitä.
Yleensä avoimissa työpaikka ilmoituksissa vaaditan 1-5 vuoden työkokemusta, mutta mistä sitä saa kun kukaan ei ota töihin?  :o
En haluaisi valittaa... Mutta tällä hetkellä v******* niin paljon!

Kiitos... Helpotti ehkä hiukan!

Tervetuloa joukkoon tummaan!minäkään en ole saanut töitä ja se jos mikä vituttaa. :tickedoff:

Itselläni on menossa sellainen elämäntilanne,että olen yksinkertaisesti vaihtamassa alaa eli en jatka datanomin opintoja syksyllä.Hain diakonia-ammattikorkeakouluun nuorisotyönlinjalle.Eli töitä pitäisi saada tai käy kalpaten sillä jos en saa sitä opiskelupaikkaa niin en kovin mielelläni viitsisi olla tyhjänpanttina koko kesää ja varsinkin kun tiedän,että opinnot eivät syksyllä jatku niin olisi kiva saada jotain.Toisena vaihtoehtona olisi sitten tietysti tuo työkkärin työharjoittelu jos en muuten mitään saa.
Yritän koko ajan ajatella positiivisesti mutta jotenkin tuntuu,että siitä ei tule mitään olo niin turhautunut tällä hetkellä.Olisin varmaan loman tarpeessa...


Otsikko: Re: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: sammaletar - 07.04.2006 15:00:18
Olipas tarinaa Jinx  :D

Mäkin oon kyllä aikamoinen hölppä..nyt olen tämän vuoden opetellut kuuntelemista  :)


Otsikko: Re: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Jinx - 10.04.2006 10:18:27
Sammaletar; Paistaa se aurinko vielä risukasaankin, ehkä...  :D
 
Onneksi oli luonneanalyysissä jotain positiivistakin...
Muutenkin aika jännää miten siellä oli paikkaansa pitäviä juttuja...  :D


Otsikko: Re: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Henja - 23.04.2006 14:25:56
Tuo elämänilon mainitsema aarrekartta on hyvä juttu, Olen kokeillut ja suosittelen sydämestäni...

Toinen (nopeami ja kkevyempi) tapa aloittaa on myös ihan tehdä oma elämänkaari paperille: Piirä alalaitaan jana ja vuodet-> merkitse kaikki Omasta mielestäsi oleelliset ja elämääsi vaikuttaneet seikat -> piirrä kaari janan päälle -> milloin kaari on ollut alamaissa? Milloin keskitasoa ylenpänä-> Miten toivot janasi jatkuvan?


Voimalla ilolla ja väkevyydellä

henju


Otsikko: Välillä hyviäkin uutisia...
Kirjoitti: Jinx - 30.05.2006 11:19:28
Heippa hei rakkaat astrolaiset!!! :smitten:

Ajattelin pistää välillä vähän väliaika raporttia  :)

Olin ihka ensimmäisessä työhaastattelussa 26.5.2005.
Vielä jopa oman alan töitä  8)
Puhelin soitto tuli totaallisesti yllätyksenä kun olin ystäväni luona Kotkassa vierailulla.

Haastattelu meni omasta mielestäni hyvin, vaikka miulla ei ollutkaan ottaa mukaan todistuksia koska haastattelu oli Haminassa ja kaikki paperit oli kotona 160km päässä. Lupasin faksata ne maanantaina (eli eilen) heille sinne.

Nyt odottelen vaan vastausta ja toivon että saisin paikan! Työ ei kestä kuin pari kuukautta mutta kuitenkin!!!
Mutta eihän se ole kuin ensimmäinen työhaastattelu ja tästä ei pääse kuin ylöspäin! Ehkäpä sittenkin, vai mitä?

Toivossa on hyvä elää  :crazy2:


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: valonkantaja - 30.05.2006 11:26:18
Noniin, hienoa Jinx! Pidetään nyt peukkuja pystyssä että saat sen paikan! :smitten: :smitten:


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Jinx - 30.05.2006 11:31:00
Ilmotan heti kun sieltä soitetaan.. (jos soitetaan)..

Ei ei ei... Ei pidä nyt masentua vielä...
Tsemppaa Jinx Tsemppaa...  :crazy2:

Pitää pitää ajatukset positiivisena jos se vaikuttaa tähän työn saantiin vaikka jotenkin!  ;D


Otsikko: Vs: Välillä hyviäkin uutisia...
Kirjoitti: Elämänilo - 30.05.2006 14:00:50
Olin ihka ensimmäisessä työhaastattelussa 26.5.2005.
Vielä jopa oman alan töitä  8)
Puhelin soitto tuli totaallisesti yllätyksenä kun olin ystäväni luona Kotkassa vierailulla.

Hei "Jinx"

Kohtalo on puuttunut elämääsi.
Saat varmasti tuon työpaikan.

(http://www.cosgan.de/images/more/flowers/029.gif) (http://www.cosgan.de/images/more/flowers/030.gif) (http://www.cosgan.de/images/more/flowers/031.gif)

(http://smileys.smileycentral.com/cat/12/12_2_7.gif)
Elämä vie eteenpäin.



 :smitten:  Elämänilo   :smitten:


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Jinx - 30.05.2006 14:03:56

Hei "Jinx"

Kohtalo on puuttunut elämääsi.
Saat varmasti tuon työpaikan.

(http://www.cosgan.de/images/more/flowers/029.gif) (http://www.cosgan.de/images/more/flowers/030.gif) (http://www.cosgan.de/images/more/flowers/031.gif)

(http://smileys.smileycentral.com/cat/12/12_2_7.gif)
Elämä vie eteenpäin.



 :smitten:  Elämänilo   :smitten:

Luuletko tosiaan niin?  ???
Olisi kyllä tosi hienoa!!!
Kohtalo onkin varsin jännä juttu!!! Toivottvasti se olisi nyt kerankin miun puolella!

Tässä puhelin vieressä odottelen josko se soisi...
Jännittävää!!! SOITAISIVAT JO!!!


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Hiisitär - 30.05.2006 16:44:53
Pidetään sinulle peukkuja! Täytyy vain luottaa siihen, että sen mitä pitää tapahtua se myös tapahtuu. Jos sinun on tarkoitus päästä sinne töihin, niin pääset. Jos taas paikka ei ole tarkoitettu sinulle, niin älä huoli - saat varmasti sinulle sopivan homman ja tulonlähteen  ;)


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: ^^Queen Nefertiti^^ - 30.05.2006 16:53:28
Kantsuu kirjoittaa paperille "saan tämän työn ja se tapahtuu kaikkien parhaaksi" jne mitä visualisointikirjoissa neuvotaan, myös magia.. itseä ei huvita kiireen takia olla oman alan töissä vaikka minut kaapattiin lennossa siihen - irtisanouduin ja sain muuta töitä ja sitten oman alan palkankorotuksen, hm, en olettanut, oli nimittäin jo aikamonta kaupallisen alan työtarjousta menossa .. en halua tehdä vain yhtä asiaa ja olenkin tehnyt ties mitä suurtapahtumien markkinoinnista ja organisoinnista suunnittelutöihin, kirjoitukseen jne.. nyt pitää vain järjestellä rahaa ja aikaa sille mitä eniten loppuelämässään haluaa tehdä ja haluan myös sotkeentua matkailualaan.. jne. rahoitusalallakin aukeamassa ovia.

Tsemiää..


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Asterix - 30.05.2006 17:06:19
Voi kun hieno juttu! :smitten: Hurjan paljon enkeleitä, peukkuja ja onnea, että se paikka sieltä tulee. :smitten: :smitten:
(http://i47.photobucket.com/albums/f178/Alextheangel/hearts2.gif)


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Rakkauden enkeli - 30.05.2006 22:56:40
 :smitten:


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: taria - 30.05.2006 23:34:20
Jinx.. nostan peukut pystyyn..

 :smitten:  :smitten:  :smitten:


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Jinx - 31.05.2006 10:10:18
 :smitten: Kiitos, kiitos kaikille!!!  :smitten:

Pitäkää vaan vielä peukkuja pystyssä...
Puhelua ei ole vielä kuulunut!!!  :-\
(outoa, koska oli kiireellinen paikan täyttö)
Mutta ehkä pian. Puhelin on varmuudeks vieressä.....


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Sister of Night - 31.05.2006 10:56:36
Jännät paikat näyttää todellakin olevan yhdellä sun toisellakin. Minulta ja valoisia ajatuksia sinnepäin!   :smitten:


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Jinx - 31.05.2006 11:23:03
Eiköhän nousukauris menesty kaksosen supliikilla.  :angel:

Syytä olis, jos siihen on luottaminen  ;D

Jännät paikat näyttää todellakin olevan yhdellä sun toisellakin. Minulta ja valoisia ajatuksia sinnepäin!   :smitten:

Kiitos  :smitten:


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Ippuska - 31.05.2006 11:44:44
Jinx:  :smitten: :smitten: :smitten:


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: valonkantaja - 31.05.2006 13:31:48
Noh, onkos mitään kuulunut??? :D

Jinx, oonkohan mä kärsimättömämpi kuin sinä, heh... ::)


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Jinx - 31.05.2006 18:07:51
Noh, onkos mitään kuulunut??? :D


EI OO KUULUNU MITÄÄ!!!!

EI MITÄÄ!!!  :'(  :'(  :'(  :'(

Ei ne minuu halua sinne...  :tickedoff:  :'(

Puhelin on kyl tossa vieressä että jospa sittenkin...
Vaik kello onkin jo näin paljon mutta eihän sitä ikinä tiedä...


Jinx, oonkohan mä kärsimättömämpi kuin sinä, heh... ::)
Tupakkaa palaa ja hermostuttaa, toisaalta taas v*t*ttaa tämmönen odotus...
Oon ihmistyyppi jonka mielestä kaikki pitäs tapahtuu NYT HETI eikä vasta sitten joskus..
Jos Valonkantaja on minuu kärsimättömämpi... Niin huh huh kyllä...

Odotellaan...
ja
odotellaan...



Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: valonkantaja - 31.05.2006 19:15:07
Älä heitä toivoa menemään tyttösein...!
Mulla on kyllä ihan sama; kun odotan jotain, niin tupakkaa palaa ennätystahtiin ja sademetsät tuhoutuu puolet nopeemmin kun meikä käryyttää, siitä seuraa taas mielettömän huono ekologinen omatunto, se yhdistettynä tohon alkuperäseen stressitekijään eli odottamiseen... Sitten menee hermot ja pimahdan. Eli ei kannata polttaa liikaa toisin sanoen, lisää mulla ainakin hermostusta!

Mäkin stressaan täällä sitä kun en ole lukenut tänään vielä yhtään perjantain tenttiin, oikeesti äsken puhuin peilille TUNNIN (kuvittelin et mua kuvataan), kerroin koko elämäntarinani, niinku oisin joku julkkis jota haastateltais... Pitäskö ostaa uus elämä vai opetella vaan käyttään aikaansa järkevämmin..?! :crazy2:


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Jinx - 31.05.2006 22:31:09
Älä heitä toivoa menemään tyttösein...!
Mulla on kyllä ihan sama; kun odotan jotain, niin tupakkaa palaa ennätystahtiin ja sademetsät tuhoutuu puolet nopeemmin kun meikä käryyttää, siitä seuraa taas mielettömän huono ekologinen omatunto, se yhdistettynä tohon alkuperäseen stressitekijään eli odottamiseen... Sitten menee hermot ja pimahdan. Eli ei kannata polttaa liikaa toisin sanoen, lisää mulla ainakin hermostusta!

Mäkin stressaan täällä sitä kun en ole lukenut tänään vielä yhtään perjantain tenttiin, oikeesti äsken puhuin peilille TUNNIN (kuvittelin et mua kuvataan), kerroin koko elämäntarinani, niinku oisin joku julkkis jota haastateltais... Pitäskö ostaa uus elämä vai opetella vaan käyttään aikaansa järkevämmin..?! :crazy2:


En toki toivoa menetä... Pientä herpaantumista vaan sillon tällön...
Tulee ja menee sillai aaltomaisesti :D

Vai stressaat sieki tenttiä. Toi peili juttu saattaa ollakkin ihan kätevä juttu?!? Eiköhän meillä tätä aikaa ole jonnin joutavuuksiinkin.  :crazy2: Nuoriahan tässä vielä ollaa, eiks nii?

Pitää lähtee kattomaa Sinkkuelämää ni saa ajatukset vähän muualle töistä ja muistakin paineista...
Miun pitäs tän kurssin puitteissa mitä nyt käyn ni alotella liiketoiminta ja markkinointisuunnitelman tekoa... Jotenki en oo vaan saanu itteeni niskasta kiinni et oisin tehny mitää sen etee...  ::)
16.6 Pitäs palauttaa koko systeemi (sinä päivänä on miun synttärit  :( ) ja sit alkaa tenttaukset... Huh huh...
Noh... Eiköhän se siitä... kai ehkä kenties  ;D


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Elämänilo - 31.05.2006 22:41:43
... Pientä herpaantumista vaan sillon tällön...

Hei "Jinx"

Heitä murheesi syrjään tälle päivälle.
Huomenna saat vastauksen.


(http://www.cosgan.de/images/more/flowers/027.gif)


 :smitten:  Elämänilo   :smitten:


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Jinx - 01.06.2006 09:42:18
Soittaisko ne tänää? Soittaiskohan?
Soittaisivat jo...



Hei "Jinx"

Heitä murheesi syrjään tälle päivälle.
Huomenna saat vastauksen.


(http://www.cosgan.de/images/more/flowers/027.gif)


 :smitten:  Elämänilo   :smitten:

Sinkkuelämä auttoi kummasti :)
Sen jälkee nukkumaa ja tänään taas hermoilua...


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: ^^Queen Nefertiti^^ - 01.06.2006 09:48:12
Kuten sanottu, kirjoita papereille affirmaatioita.

"Saan tämän työn" tai vaihtoehtoisesti, "saan minulle sopivimman paikan". :smitten:


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Jinx - 01.06.2006 09:54:20
Kuten sanottu, kirjoita papereille affirmaatioita.

"Saan tämän työn" tai vaihtoehtoisesti, "saan minulle sopivimman paikan". :smitten:


Testasin tätä systeemiä...
Kyllästyin n. 5 minuutin päästä...
Yritys hyvä 10  ;D


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Jinx - 03.06.2006 00:38:09
Noniih...
Viime viikon perjantaina oli siis se työ haastattelu ja nyt on jo viikko kulunut...
Miten nopeasti yleensä tehdään tämmöset päätökset?
Ilmeisesti ei heru tätä työpaikkaa miulle. Mutta kai se on tarkoitettu niin..
Parempi onni ensi kerralla jne.  :'(


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Lilja-82 - 03.06.2006 00:53:45
Jinx, jos sua mietityttää ja haluat varmuuden niin soita sinne ja kysy, että onko päätös jo tehty. Itte ainakin alan soitteleen, jos alkaa hermostuttaa liikaa odottelu... En kestä olla tekemättä mitään ja vaan venailla vastausta. Tiskaan ja touhuan, tuijotan puhelinta... ravaan ympäri kämppää...

Usko että asiat kaikesta huolimatta järjestyy niinku niiden on tarkotus mennä. Oli miten oli.

 :smitten:


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Jinx - 03.06.2006 00:57:21
Jinx, jos sua mietityttää ja haluat varmuuden niin soita sinne ja kysy, että onko päätös jo tehty. Itte ainakin alan soitteleen, jos alkaa hermostuttaa liikaa odottelu... En kestä olla tekemättä mitään ja vaan venailla vastausta. Tiskaan ja touhuan, tuijotan puhelinta... ravaan ympäri kämppää...

Usko että asiat kaikesta huolimatta järjestyy niinku niiden on tarkotus mennä. Oli miten oli.

 :smitten:


Jos ei ens viikon keksiviikkoon mennessä ole kuulunu mitään niin sitten kyllä soitankin!!! He kyllä lupasivat ilmotella pikapuoliin sieltä päin..
Ärsyttää vaan tää odotus. Mikään ei oo nii tuskastuttavaa.
Miun pitäs saaha kaikki tietää NYT HETI!  ;D



Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Lilja-82 - 03.06.2006 01:02:40
Tiedän tunteen... mitä tärkeempi päätös niin sitä hervottomampi oon ja haluaisin vastauksen ihan tällä sekunnilla.  ???

Yleensähän ne sanoo jotain että tyyliin älkää soittako meille, me otamme sitten teihin yhteyttä jne., mutta mä selitän sen sillä itteni hyväks, että osotan kiinnostusta, jos soitan ja kysyn päätöksestä.  ;D


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Elämänilo - 03.06.2006 12:58:26
Kuten sanottu, kirjoita papereille affirmaatioita.
"Saan tämän työn" tai vaihtoehtoisesti, "saan minulle sopivimman paikan". :smitten:
Testasin tätä systeemiä...
Kyllästyin n. 5 minuutin päästä...
Yritys hyvä 10  ;D

Hei "Jinx"

Kärsivällisyyttä,
kärsivällisyyttä

(http://www.jokesandhumor.com/tests/animal/rat1.gif)

Suosittelen sinua jatkamaan tuota JupiterGirl:n
suosittelemaa affirmaatio harjoitusta. (http://www.cosgan.de/images/midi/frech/a050.gif)
- laita sitten kirjottamasi laput esille,
jotta muistat ajatella positiivisesti
- kärsivällisyyttä ja pitkäjänteisyyttä kehittääksesi
  - sitä tulet elämässäsi tarvitsemaan


(http://www.cosgan.de/images/smilie/froehlich/a020.gif)


 :smitten:  Elämänilo   :smitten:


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Jinx - 06.06.2006 18:13:14
Jep jep...  :'(
Eipä tullut työpaikkaa vieläkään...  :(
Tänään soittivat tuossa kolmen maissa että
VALINTAMME EI TÄLLÄKERTAAN KOHDISTUNUT SINUU!!!
Joka kerta aina sama virsi...  :tickedoff:  :'(

Noh..  :'(
Jatketaan hakemista.. Kai se vielä joskus onnistuu.
Jos ei oman alan töitä niin sitten aletaan hakemaan jotain aivan muuta.Vielä joku päivä miulla on työpaikka, auto ja asunto!!!
Sen lupaan ja vannon!



Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Ippuska - 06.06.2006 18:24:15
............
Jatketaan hakemista.. Kai se vielä joskus onnistuu.
Jos ei oman alan töitä niin sitten aletaan hakemaan jotain aivan muuta.Vielä joku päivä miulla on työpaikka, auto ja asunto!!!
Sen lupaan ja vannon!
Oikea asenne sinulla  :smitten:
Toivotan Onnea seuraavaan projektiin: etsivä löytää kyllä  :)


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Elämänilo - 06.06.2006 18:39:02
Noh..  :'(
Jatketaan hakemista.. Kai se vielä joskus onnistuu.
Jos ei oman alan töitä niin sitten aletaan hakemaan jotain aivan muuta.Vielä joku päivä miulla on työpaikka, auto ja asunto!!!
Sen lupaan ja vannon!
Olin ihka ensimmäisessä työhaastattelussa 26.5.2005.
Vielä jopa oman alan töitä  8)
Puhelin soitto tuli totaallisesti yllätyksenä kun olin ystäväni luona Kotkassa vierailulla.
(http://www.cosgan.de/images/more/flowers/029.gif) (http://www.cosgan.de/images/more/flowers/030.gif) (http://www.cosgan.de/images/more/flowers/031.gif)

(http://smileys.smileycentral.com/cat/12/12_2_7.gif)
Elämä vie eteenpäin.

Hei "Jinx"

Paikka ei ollut sinulle paras mahdollinen.

Huomasin juuri,
että olit ihka ensimmäisessä
työpaikkahaastattelussa.


(http://members.tripod.com/boop_betty/misc/bba-13_small.gif)

Mitä opit tästä haastattelusta.

Miten itse arvioit sen menevän.

Miksi et saanut juuri tätä työpaikkaa. 

Mietippä näitä asioita.

(http://i47.photobucket.com/albums/f178/Alextheangel/thstar3ga2jw.gif)


Kuten sanottu, kirjoita papereille affirmaatioita.

"Saan tämän työn" tai vaihtoehtoisesti, "saan minulle sopivimman paikan". :smitten:


 :smitten:  Elämänilo   :smitten:


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: selkälokki - 06.06.2006 18:45:26
Jinx, häntä pystyyn, sie olet kyllä sellainen pakkaus, että takuulla tulet olemaan vielä kyllästymiseen asti työelämässä!
Älä anna periksi! :)


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Jinx - 06.06.2006 21:24:56
En anna periks tietenkää...
Se on vaan sitä livää herpaantumista.  ;)
Jotenki en jaksa enää ajatellakaa mokomaa asiaa..
Oon täysin turtunu koko he**e**n työelämää ja
kaikkee mikä siihen liittyy!
Tulkoo mitä tulee jos tulee.  ;D
Hakemuksia pistetää samaa tasaseen tahtiin...
Harmittavaa vaan kun tää työkkärin kurssi
loppuu tossa heinäkuussa ja sittenn
pienenee runsaasti päiväraha kun asun vielä vanhempien luona...
Tottunu jo melkein elämää ylellisyydessä (reilun 500 euron päivä rahalla)
ja nyt pikkasen tippuu tämä rahatilanne (185 euron pv rahaa)

Pelottaa ihan miten sitä taas tulee toimeen...  


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Hiisitär - 14.06.2006 09:08:06
Taloudelliset seikat ja tulot heilahtelevat itsellänikin. Asun yksin ja kustannan siis itse itselleni kaiken aina vuokrasta laskuihin ja ruuasta huvituksiin. Tällä hetkellä minulla on laskujen jälkeen rahaa ruokaan ja muuhun tarpeelliseen 50e, kun parhaimmillaan sitä on ollut 500e (tosin säästän tässä muuttoon rahaa 100e kuussa, eli huvituksiin ja sen sellaisiin jää normaalisti ilman säästötoimia 150e/kk).

Ihminen tulee loppujen lopuksi todella vähällä toimeen vaikka harmittaakin se, ettei aina pysty ex tempore ostamaan kaikkea pientä kivaa, jota kaupoissa näkee. Pärjäät varmasti tuolla vajaalla 200e/kk, varsinkin kun asut vielä kotonasi ;) (jos sitten vanhempasi eivät pyydä sinulta vuokraa, tosin epäilen).

Lisäksi kannattaa muistaa, ettei mikään ole pysyvää vaan väliaikaista. Niin hyvät kuin huonotkin kaudet, niin taloudessa kuin muuallakin.

Sai Baba sanoi hyvin rahasta:

Ensimmäisessä vaiheessa et omista rahaa etkä tunne Jumalaa.
Toisessa vaiheessa tunnet Jumalan, mutta et siltikään omista rahaa.
Kolmannessa vaiheessa et tunne jumalaa ja omistat rahaa.
Neljännessä vaiheessa omistat rahaa ja tunnet Jumalan.

Ensi vilkaisulta noissa ei näytä olevan mitään eroa, mutta minä sanon sinulle: niin kauan kun raha vie sydämessäsi ensimmäisen sijan Jumalalta, et voi olla onnellinen. Elämänarvojen on tultava aina tässä järjestyksessä: ensin Jumala, sitten puoliso, lapset, työ ja viimeisenä raha.

Sillä muuten sinä et omista rahaa vaan raha omistaa sinut ja tekee sinut onnettomaksi.


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Jinx - 08.09.2006 15:16:16
Tilanne katsausta!!!

Tänään oli aika taas työkkärissä.
Kamalan aikaisin.. Tottunut lusmuilemaan ihan kunnolla...
Mutta kuitenkin!
Sain kaksi harjoittelu paikka vaihtoehtoa ja nyt on soitettu molempiin.
Toisessa sanottiin että soittelee takaisin päi loka-marraskuun vaihteessa
ja toiseen on työ haastattelu sunnuntaina!
(sunnuntaina?!?  :D sehän on lepopäivä)
Se hyvä puoli olis tässä harjoittelu paikassa että siitä 2kk olisi harjoittelua ja mahdollisuus ihan palkka työhön!
Nyt sitten peukkuja pystyyn jotta tämä työpaikka voisi olla miun!
Kauan olen jo odottanut, voisiko tämä olla jo se kaivattu mahdollisuus?

Huh!
Johan helpotti, pieni tunteiden purkaminen!
Kiitos!
Tänään aurinkoinen, Jinx!


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: enska - 08.09.2006 15:30:43
Tilanne katsausta!!!

Tänään oli aika taas työkkärissä.
Kamalan aikaisin.. Tottunut lusmuilemaan ihan kunnolla...
Mutta kuitenkin!
Sain kaksi harjoittelu paikka vaihtoehtoa ja nyt on soitettu molempiin.
Toisessa sanottiin että soittelee takaisin päi loka-marraskuun vaihteessa
ja toiseen on työ haastattelu sunnuntaina!
(sunnuntaina?!?  :D sehän on lepopäivä)
Se hyvä puoli olis tässä harjoittelu paikassa että siitä 2kk olisi harjoittelua ja mahdollisuus ihan palkka työhön!
Nyt sitten peukkuja pystyyn jotta tämä työpaikka voisi olla miun!
Kauan olen jo odottanut, voisiko tämä olla jo se kaivattu mahdollisuus?

Huh!
Johan helpotti, pieni tunteiden purkaminen!
Kiitos!
Tänään aurinkoinen, Jinx!

Lemniskata pitää peukkuja sulle  :smitten:


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Perhonen - 08.09.2006 15:31:45
Hienoa Jinx (http://www.sinisiipi.net/Rantapuisto/images/smiles/icon_arska.gif)
(http://www.cosgan.de/images/midi/froehlich/b020.gif)Onnea haastatteluun  :smitten:


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Artemis - 08.09.2006 15:40:11
Mukavaa Jinx! Onnea haastatteluun  :)


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Jinx - 08.09.2006 16:02:25
Kiitos kovasti kaikille!
Onnea tässä miusta tuntuu et tarvitaanki...
Pitäsköhän laittaa ametisti riipus kaulaan?
Oisko siitä apua?  :idiot2:

Nyt pitää pelata kyl ihan varman päälle.  ???


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Riitta - 08.09.2006 16:35:21
Ametisti on hyva keskittymiseen ja meditaatioon, mutta tyohaastatteluun-mene ja tieda jos sinulla on pyrit tai citrin, niilla on onnea tuova vaikutus tyoelamaan, jokatapauksessa onnea vaan  :smitten:


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Jinx - 08.09.2006 18:07:07
Ametisti on hyva keskittymiseen ja meditaatioon, mutta tyohaastatteluun-mene ja tieda jos sinulla on pyrit tai citrin, niilla on onnea tuova vaikutus tyoelamaan, jokatapauksessa onnea vaan  :smitten:

Eipä taida löytyä kuin ametisti ja tiikerinsilmä...
Noh, eikai se ametistikaan pahaa tee jos se mukana on, vai?

Jännä juttu miten useampia tuttuja työkkäriin meno masentaa...
Itse olen taas pain vastoin...
Innoissani siivosin lipastonlaatikkoja yms. uuden tulevaisuuden kunniaks  :D
Kunhan en vaan joutus taas pettymään kun en saakkaan työpaikkaa...
No mutta, se on kai sitten sen ajan murhe!

Nyt vaan hymyilen ja oletan että se paikka on selkeesti miun!!!


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: valonkantaja - 08.09.2006 18:34:22
Jinx... Onnea sinulle.  :smitten: Kyllä se aurinko vielä paistaa risukasaankin, vaikka et sinä nyt mikään risukasa tietenkään ole... :2funny:


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Oikku67 - 08.09.2006 19:13:20
Nyt sitten peukkuja pystyyn jotta tämä työpaikka voisi olla miun!
Kauan olen jo odottanut, voisiko tämä olla jo se kaivattu mahdollisuus?
(http://www.xboxworld.com.au/forum/images/smilies/thumbs-up.gif) (http://forums.figma.com/images/smilies/emoticons/thumbs-up.gif) (http://www.ladder.ru/forum/images/smilies/funny/thumbs_up.gif) (http://forums.milwaukeenights.com/images/smilies/super/36_1_11%5B1%5D.gif) (http://www.planetmadtv.com/forum/images/smilies/thumbs_up.gif) (http://www.club2share.com/forums/images/smilies/newsmile/Thumbs_Up.gif) (http://www.kirupa.com/forum/images/smilies/thumb2.gif) (http://www.macmini-forum.de/images/mismilies/daume29x19.gif) (http://www.macmini-forum.de/images/mismilies/uppaa22x19.gif)


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Riitta - 08.09.2006 19:53:13
Tiikerinsilma on hyva, mutta tarkeinta on oma optimisti ja halu paasta toihin, muut asiat tulee itsestaan-kaikki pitaa peukkuja  :D


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: taria - 08.09.2006 20:22:18
peukkuja pidän minäkin puolestasi..  :)

 :smitten:  :smitten:  :smitten:


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Jinx - 08.09.2006 21:15:15
Kiitos kovasti kaikille!!!  :-*  :-*  :-*

Te ootte kyllä iha hurjan hyvää sakkia!!!  :smitten:
Mitenkähän sitä on ennen tullu toimeen ilman tätä foorumia?  :uglystupid2:

En usko itsekkään olevani risukasa, vaikka aamulla hiukset siltä kyllä näyttääkin...  ;)


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Ippuska - 08.09.2006 21:42:40
Minullakin on peukut sulle pystyssä  :smiley6600: :smitten:


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Jinx - 08.09.2006 21:43:07
Minullakin on peukut sulle pystyssä  :smiley6600: :smitten:


Kiitos!!!  :smitten:


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Elämänilo - 08.09.2006 21:48:01

Sain kaksi harjoittelu paikka vaihtoehtoa ja nyt on soitettu molempiin.
Toisessa sanottiin että soittelee takaisin päi loka-marraskuun vaihteessa
ja toiseen on työ haastattelu sunnuntaina!
(sunnuntaina?!?  :D sehän on lepopäivä)

Hei "Jinx"

Ajattele;
"löydän itselleni parhaan mahdollisen harjoittelupaikan"


(http://www.gay.hr/web/smilies/klofa.gif)  (http://www.christiansurvivors.com/forums/images/smilies/digginsmile.gif)  (http://www.horseplaycentral.com/new/forum/smileys/chat.gif)

Minulla ei ole hajuakaan minkäalan työtä haluat tehdä


 :smitten:    Elämänilo    :smitten:


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Raven79 - 08.09.2006 22:16:54
Hei Jinx!!

Onnea matkaan!!! Muista vain olla iloinen , avoin ja oma itsesi. Positiivisuus vaikuttaa aina kaikkeen!! Muista edes hieman hymyillä!!! Käytä katsekontaktia ja luo luottamus haastattelijaan!! Hyvin kaikki menee!! ihan varmasti! Tunnut hyvin määrätietoiselta henkilöltä!
Tsemppiä!!!


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Jinx - 08.09.2006 23:19:52

(http://www.gay.hr/web/smilies/klofa.gif)  (http://www.christiansurvivors.com/forums/images/smilies/digginsmile.gif)  (http://www.horseplaycentral.com/new/forum/smileys/chat.gif)

Minulla ei ole hajuakaan minkäalan työtä haluat tehdä


 :smitten:    Elämänilo    :smitten:[/center]

Mieluiten oman alan työtä, mutta nämä harjoittelupaikat ovat myyntityötä...
Ihan mukavan tuntuisia hommia...
Myynti työ onkin toinen vaihtoehto mitä tässä nyt voisi tehdä,
onhan tuo lähes turha yrittäjän tutkintokin takana...  :laugh:
Jänskättää...
Ennen ku tiedän tulokset niin en kerro mitkä paikat ovat kyseessä...  ;)

Hei Jinx!!

Onnea matkaan!!! Muista vain olla iloinen , avoin ja oma itsesi. Positiivisuus vaikuttaa aina kaikkeen!! Muista edes hieman hymyillä!!! Käytä katsekontaktia ja luo luottamus haastattelijaan!! Hyvin kaikki menee!! ihan varmasti! Tunnut hyvin määrätietoiselta henkilöltä!
Tsemppiä!!!

Kiitos neuvoista ja noh..
Jos olisin täysin oma itseni ei minuu palkkais hullukaa  :2funny:
Tosin toista yhtä hullua saakin sitten etsiä  ;D :2funny:
Hymyily on helppoa, sitä teen aina (paitsi jos on huono päivä.. harmi että menkat osu just tälle viikolle, alko tänään)
Katse kontaktikin on aika helppoa, yleensä se vaan kuulemma muuttuu sellaiseksi kissamaiseksi tuijottamiseksi joka kuulemma aiheuttaa kauheen vaivaannuttavan tunteen, ihan kuin olisi alasti yleisön edessä  :2funny:
Näin on miulle sanoneet niin tutut kuin tuntemattomat, mutta jos pehmennän sitä nätillä hymyllä niin hienosti menee  ;D

Tunnun määrätietoiselta ihmiseltä?
Tsssh...  :2funny: Kiitos! Pelastit päivän!


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Jinx - 10.09.2006 12:41:59
Noniin!!!  :)

Nyt on haastattelu ohi, ja justiinsa tulin takasin kotii...
Hienosti mielstäni meni...  8)
Se nainenkin oli tosi mukava!
Katsoin silmiin, hymyilin ja juttelinkin ihan luontevasti!
Nyt vain pidetään peukkuja.
Lupasi ens viikon eli siis nyt alkavan viikon puolessa välissä soitella.

Katoin ennen haastatteluun menoa tarot kortin, tuli rahojen nelonen...  :idiot2:
Elikkäs turvallisuus.. Liekkö hyvä vai huono ennne? Kun se kuitenkin on myös saiturin korti?

Otin myös ametistin mukaan!  :smitten:
Toivottavasti näistä oli jotain hyötyä?!? 

JINX


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Oikku67 - 10.09.2006 13:05:13
Hienosti mielstäni meni...  8)
Se nainenkin oli tosi mukava!
Katsoin silmiin, hymyilin ja juttelinkin ihan luontevasti!
Nyt vain pidetään peukkuja.
Lupasi ens viikon eli siis nyt alkavan viikon puolessa välissä soitella.

Hienoa, nyt vain sitten odotellaan ja pidetään (http://www.macmini-forum.de/images/mismilies/daume29x19.gif)   :smitten:


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Jinx - 10.09.2006 15:15:09
Hienoa, nyt vain sitten odotellaan ja pidetään (http://www.macmini-forum.de/images/mismilies/daume29x19.gif)   :smitten:

Niinpä!!!
Ihan jänskättää ja toiveet on aika korkeella...  :)
Ihme ettei työhaastattelu jännittäny kovinkaan paljo vaik yleensä mie oon ihan melkein pahoinvoipa kaikissa tommosissa tilanteissa..
Nyt vaan mietin että eipä miun maailma romahda vaik en tuota paikkaa saiskaan, vaik hieno juttu se oliskin!
Nyt vasta iski se jännitys että saanko vaiko enkö?!?
Toivotaan parasta, pelätään pahinta.  :D


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: ^^Queen Nefertiti^^ - 10.09.2006 15:17:39
Koska viimeksi olit pitkä-tai lyhytaikaisissa töissä? Ei kai se elämä sinne loppunut? Kerroin sinulle noista affirmaatioista eli vahvistuslauseista, saan yleensä about ne työt mitä haen..  :angel:


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Jinx - 10.09.2006 15:19:42
Koska viimeksi olit pitkä-tai lyhytaikaisissa töissä? Ei kai se elämä sinne loppunut? Kerroin sinulle noista affirmaatioista eli vahvistuslauseista, saan yleensä about ne työt mitä haen..  :angel:


Sehän tässä onkin kun en ole ollut koskaan töissä  :-[  :-[  :-[   ;D   :D
Eipä se elämä voi siihen loppua, kun ei ole kerennyt edes alkaa!


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Oikku67 - 10.09.2006 15:21:56
Nyt vasta iski se jännitys että saanko vaiko enkö?!?
Jännitys kuuluu asiaan..
Täältä ruudun takaa on helppo antaa neuvo:
Yritä olla ajattelematta koko asiaa, tee kaikkea kivaa..
päivät menee livakasti ja yht'äkkiä saatkin jo tiedon kuinka kävi.. :smitten:


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Elämänilo - 10.09.2006 15:22:53
Mieluiten oman alan työtä, mutta nämä harjoittelupaikat ovat myyntityötä...

Hei "Jinx"


Mikä on sinun oman alan työtäsi = ?

(http://smileys.smileycentral.com/cat/3/3_8_11v.gif)  (http://smileys.smileycentral.com/cat/7/7_1_122.gif)   (http://smileys.smileycentral.com/cat/7/7_1_117.gif)  (http://www.kilosweg.de/images/smilies/227.gif) 


 :smitten:   Elämänilo    :smitten:


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: ^^Queen Nefertiti^^ - 10.09.2006 15:23:37
Hm oletko sen verran nuori ettei edes työharjoittelua(oman alan duunissa)? No etköhän sinä paikkasi löydä. Jos ei, niin osta nyt jotain näitä kirjoja varsinkin se Raha ja elämäntehtävä. (Roman-Packer)


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Jinx - 10.09.2006 15:25:30
Nyt vasta iski se jännitys että saanko vaiko enkö?!?
Jännitys kuuluu asiaan..
Täältä ruudun takaa on helppo antaa neuvo:
Yritä olla ajattelematta koko asiaa, tee kaikkea kivaa..
päivät menee livakasti ja yht'äkkiä saatkin jo tiedon kuinka kävi.. :smitten:

Joo, sainkin hetkeks muuta ajattelemista kun mommo toi aivan tuoretta ja vielä lämmintä omenapiirakkaa  :smitten:  :)


Mieluiten oman alan työtä, mutta nämä harjoittelupaikat ovat myyntityötä...

Hei "Jinx"


Mikä on sinun oman alan työtäsi = ?

(http://smileys.smileycentral.com/cat/3/3_8_11v.gif)  (http://smileys.smileycentral.com/cat/7/7_1_122.gif)   (http://smileys.smileycentral.com/cat/7/7_1_117.gif)  (http://www.kilosweg.de/images/smilies/227.gif) 


 :smitten:   Elämänilo    :smitten:

Siis oma ammattini on laborantti, joten labratyötä olisi mukava tehdä kun tykkään siitä!  :smitten:


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: ^^Queen Nefertiti^^ - 10.09.2006 15:26:22
oon ollut muuten labrassa töissä aikoja sitten. Eiköhän se siitä!  :smiley6600:


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Jinx - 10.09.2006 15:27:27
Hm oletko sen verran nuori ettei edes työharjoittelua(oman alan duunissa)? No etköhän sinä paikkasi löydä. Jos ei, niin osta nyt jotain näitä kirjoja varsinkin se Raha ja elämäntehtävä. (Roman-Packer)

Niin siis olenhan kouluaikana ollut labroissa töissä, mutta ei niitä lasketa sinänsä työksi... Vaikka antaa nekin näyttöä millaista on olla töissä...  :smiley6600:

oon ollut muuten labrassa töissä aikoja sitten. Eiköhän se siitä!  :smiley6600:

Mikäs vika labroissa on?  ;D


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: ^^Queen Nefertiti^^ - 10.09.2006 15:28:31
Ei mikään, se oli tutkimuslabra, en vain ole laborantti, oli kesätyö. :smiley6600:


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Elämänilo - 10.09.2006 15:30:33
Siis oma ammattini on laborantti, joten labratyötä olisi mukava tehdä kun tykkään siitä!  :smitten:
Hei "jinx"

(http://www.wdisneyw.com/forums/images/smilies2004/chemist.gif)


 :smitten:   Elämänilo    :smitten:


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Jinx - 10.09.2006 15:33:44

(http://www.wdisneyw.com/forums/images/smilies2004/chemist.gif)



Ihana!!!  :smitten: :smitten: :smitten:
Mistä näitä oikein löydät?  :) :)
Sehän olen kuin minä, tippa töitä tehessä...
Otetaan vähän tuota ja lisätään vähän tuota ja GABOOM!!!


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Elämänilo - 10.09.2006 15:40:27
Mistä näitä oikein löydät?  :) :)

Hei "Jinx"


Esimerkiksi foorumin omilta sivuilta


(http://www.gay.hr/web/smilies/mbb.gif)

https://www.astro.fi/foorumi/index.php?topic=9240.msg81060#msg81060
"Mini" hymiöt Kuva Galleria

https://www.astro.fi/foorumi/index.php?topic=6948.msg81398#msg81398
Kuva Galleria .... hymiöitä ymv.

 :smitten:   Elämänilo    :smitten:


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Elämänilo - 21.09.2006 19:37:24
Hei "Jinx"

Minulla on aukko sivistyksessä.
- saitko sinä sen työpaikan


(http://parent-2-parent.com/forum/images/smilies/actions/womancomputer.gif)


 :smitten:   Elämänilo   :smitten:



Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Jinx - 23.09.2006 14:49:42
Hei "Jinx"

Minulla on aukko sivistyksessä.
- saitko sinä sen työpaikan


(http://parent-2-parent.com/forum/images/smilies/actions/womancomputer.gif)


 :smitten:   Elämänilo   :smitten:




Ilmeisesti en, koska sieltä ei ole kuulunut mitään kahteen viikkoon.
Pitää ens viikon alussa soittaa ja kysyä, ettei tarvitse epätietoisuudessa elää...
Minkä takia mie en saa työpaikkaa?  :uglystupid2:


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Oikku67 - 23.09.2006 17:53:35
Lupasi ens viikon eli siis nyt alkavan viikon puolessa välissä soitella.
Voi hitto, on inhottavaa, että luvataan ilmoittaa ja sitten ei mitään kuulu.
Valitettavasti useiden yritysten ongelma. :knuppel2:

Pitää ens viikon alussa soittaa ja kysyä, ettei tarvitse epätietoisuudessa elää...
Minkä takia mie en saa työpaikkaa?  :uglystupid2:
Soita ihmeessä ja kysy mikä oli syy.. Oliko joku pätevämpi? tms.
Meillä on täällä armaassa kotomaassa tuo työttömyyslukema vieläkin aika korkea..
Älä heitä kirvestä kaivoon, kyllä sinä vielä töitä saat. Minä ainakin peukutan sulle aina..(http://www.macmini-forum.de/images/mismilies/uppaa22x19.gif)


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: valonkantaja - 23.09.2006 18:19:26
Niin... Jinx on sellanen monitoimisäheltäjä, että eiköhän sillekin löydy jostakin hyötykäyttöä... :2funny: :smitten:

Kannattaa soittaa pian sinne ja kysellä. Itse odotin kuukauden kerran yhtä puhelua, työnantaja sanoi että on ERITTÄIN todennäköistä että he ottavat minut... Sitten ei kuulunutkaan puhelua... Soitin paikkaan ja sanottiin että kesätyöläiset on valittu ajat sitten. Olin soittanut ekan kerran tammikuussa.. :idiot2: :idiot2:

Pärstäkerroin? :idiot2:

Johtuiko tämä siitä että edellisenä kesänä tuotin tehtaalle niin suuret tappiot kun en osannut käyttää vinkuporaa ja tein aikas paljon "susi" tuotteita... :idiot2: ::)

Oikein niille... Menettivätpähän yhden parhaimman röökipaikalla maleksijan... ;D


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Jinx - 24.09.2006 16:45:40
Vai että monitoimisäheltäjä, kyllä vain "minusta on moneksi".

Tosiaan pitää alkuviikosta heti soittaa sinne ja kysyä...
Sitten vois käydä työkkärin ilmoitustaululta katsomassa noita työharjoittelu paikkoja, jos vaikka olis jotain uutta..
Harmi kun niitä ei ilmoiteta netissä, vois olla ehkä helpompaa tosin siten niihin voisi olla enemmän tunkua ja vielä vähemmän pääsee mihinkään..

Willow, en heitä kirvestä kaivoon..
Kunhan koitan kerätä säälipisteitä  :2funny: (vitsi)..
Ei, en mie kenenkään sääliä kaipaa...  :2funny: ;D ;D ;D  :D :uglystupid2:

Kyllä tämä tästä...! (ehkä)



Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Elämänilo - 25.09.2006 20:21:52
Hei "Jinx"

(http://smileys.smileycentral.com/cat/7/7_1_122.gif)

Soititko sinne työpaikkaan?


 :smitten:   Elämänilo    :smitten:


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Jinx - 25.09.2006 20:57:58
Soitinpa hyvinkin, mutta eivät vastanneet...
Soitin kolme kertaa tasasin väliajoin...  :idiot2:
Huomenna yritetään uudelleen, tällänen peli ei vetele!  :knuppel2:
Työkkäristä tuli työpaikka ilmoitus, puhelinmyyjäksi.
Huijausta koko touhu, mitenkähän tästä pääsis luistamaan?  :-\


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: enska - 25.09.2006 21:06:12
Soitinpa hyvinkin, mutta eivät vastanneet...
Soitin kolme kertaa tasasin väliajoin...  :idiot2:
Huomenna yritetään uudelleen, tällänen peli ei vetele!  :knuppel2:
Työkkäristä tuli työpaikka ilmoitus, puhelinmyyjäksi.
Huijausta koko touhu, mitenkähän tästä pääsis luistamaan?  :-\

Mene haastatteluun ja näyttele epäpätevää..
Tuossa tapauksessa varmaan epäselvä artikulointi tai paha puhevika.. :2funny:
Toivottavasti tepsii ettei tarvitse mennä yhteen vihattuimmista työpaikoista..


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Lilja-82 - 25.09.2006 21:08:25
Mä suosittelen puhelinmyyntiä. Se on hemmetin hauskaa, oikeesti!  ;D :D
Varsinkin kun kerrankin oli työpaikalla samanhenkisiä sekopäitä ku minä...  :smitten:

Hemmetti sä oot Kaksonen, sä oot varmasti huippumyyjä!

Ei se oo huijausta. Tosin meikäläinen ei ollu mikään huippumyyjä, joten tulot ei ollu suuret, mutta kun asioista ottaa selvää ja pitää positiivisen asenteen niin työpaikka mikä työpaikka. Kannattaa ainakin yrittää. On se nyt parempi kun ei mitään. Eikä ihmiset oikeesti oo niin ilkeitä ku pelotellaan. Päinvastoin suurin osa on tosi ystävällisiä. Ne marmattajat oli harvemmassa. Jos tulee luuria korvaan niin puhelu vaan seuraavalle.  :smiley6600:

 :smitten: :smitten:


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: ^^Queen Nefertiti^^ - 25.09.2006 21:16:35
Myönnän että hauskuus on tärkeää, siten se minun 2 v työputken pomokin esitteli asian. Mutta kun se alkoi mennä pilkunviilaukseksi eli just sitä mitä en halua, alkoi stressi ahdistaa ja menin takaisin kaupalliseen suuntaan, mikä onkin ollut hauskaa ja hyödyllistä taas muutaman viikon ja aion jatkaa, koska asiaan on alkanut liittyä viime vuosien kiinnostus rahatalouteenkin.. (laajemmin).

Tällä tavalla ja kirjoittaen olen elänyt.. noin 17 vuotta tai ylikin.

Jinx, onko labratyö ainoa mahis? Eikö mikään muu käy?  :coolsmiley:


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Jinx - 25.09.2006 21:32:49
Olin puhenmyyjänä viikon verran...
(Paikka meni konkkaan ja sain potkut...)
Olihan se ihan mukavaa hommaa, eihän siinä mitään :)
Mukavia hölöttäjiä kaikki (kolme kaksosta miun lisäks :D )

Ei todellakaan labra työ ole ainoa homma jota haen, myös myynti työ on listallani..
Ajattelin jos testais tuota varamies palvelua, mutta siinä ne työt on niin lyhyt aikaisi yhdestä päivästä viikkoon ehkä joskus pitempääkin...

Itseasiassa alkaa tuntuu vähän siltä etten enää tiedä mitä haluan tehdä...
Näitä asioita kun on miettiny liikaakin niin jotenkin ei enää jaksa...  :-X


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: enska - 25.09.2006 21:36:20
Kokeileppa jotain urasuunnittelukurssia vaikka..
tai miten ois uuden ammatin opiskelu? Oppisopimus?
Entäs joku työkkärin järjestämä harjoittelu?


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Lilja-82 - 25.09.2006 21:58:08
No siis sulla on kokemusta.  :)

Mun filosofia on, että kannattaa tehdä edes jotain vaikka ei sitten tiedäkään mitä ja minkä takia. Kyllä se siinä sitten selviää. Mutta turha pähkäily ei auta. Menee vaan ajatukset solmuun.

Voit hyvin olla puhelinmyyjänä ja samalla koko ajan seurailla työpaikkailmotuksia ja miettiä mitä haluaisit tehdä.

Kun sitte keksit jotain mielenkiintosta niin ei oo aikaa pohtia ja murehtia sitä että ottaakohan ne mut nyt ja kauheen suurta askelta ylipäätään tehdä jotain, vaan se menee ikään ku siinä sivussa.


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Jinx - 25.09.2006 23:59:36
Käyn keskiviikkona työkkärissä katsomassa noita työharjottelu paikkoja vielä, josko sinne ois jotain uutta tullu...

Niin noh, olen vasta ollut työkkärin järjestämällä kurssilla...
Ja opiskelut saa muutenkin kyllä jäädä vähäksi aikaa...

Tosin voisin kyllä ajatella puhelinmyynti työtä, nyt kun ajattelee tarkemmin(ts. teidän kannustus puheiden jälkeen).  :D  :)


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Lilja-82 - 26.09.2006 00:44:20
Hyvä hyvä, tiesin että innostut ajatuksesta.  :)

Ei muuta kun tsemppiä!


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Jinx - 26.09.2006 01:16:17
Hyvä hyvä, tiesin että innostut ajatuksesta.  :)

Ei muuta kun tsemppiä!

Aivan  :D  ;D

Kiitos, sitä tarvitaan!  :)


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Kotkansilmä - 26.09.2006 01:46:06



                     :knuppel2:

                 Pyrstö irti pieluksista,

                    ja päin tulta.

                        :coolsmiley:


                  I  T  S  E  T  U  N  T  O .

                  Viljele sitä kiitettävästi.

         ELI, jos et todella luota EDES itseesi, niin kuka

       kumma työnantaja voisi sinuun luottaa,       oikeesti!!


                           :smitten:


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: härkä-69 - 26.09.2006 07:10:51
Päädyin työkkärin ammatinvalintapsykologille ja tein suuntautumis- ja kykytestit, antoivat jonkinlaista osviittaa ainakin. En voi enää harkita "normaalia" työyhteisöä työpaikakseni, tarvitsen nyt jonkun oman juttuni. Oma firma olisi parasta, mut ei ehkä ihan vielä ajankohtaista.


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Riitta - 26.09.2006 10:16:20
Kuinka oikeassa taas olet Kotkansilma-sinun itsesi pitaa luottaa itseesi ja jos et itse halua tarpeeksi-ei kukaan halua puolestasi!!!
Luottoa ja itsetuntoa!!!


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: valonkantaja - 26.09.2006 16:02:55
Luunlenpa tän olevan monen nuoren kaksosen ongelma... Kiinnostusta riittäisi niin laajalle. Ja ihan tosi niin kaksoset ovat lahjakkaita ja näppäriä ja fiksuja, tietoa ja taito löytyy! Mutta sitten kun tulee valinnan paikka...

Itselläni oli aika tuskaset paikat lukion suoritettuani. OPO sanoi minulle, että mene ihmeessä lukemaan kirjallisuutta yliopistoon tai johonkin taidekouluun. Minä niin haaveilin että minusta tulisi kirjailija ja muutaman laudaturin papereilla minun ei olisi ollut vaikea päästä... Toisaalta, olen koko ikäni maalannut ja piirtänyt, halusin niin tulla suureksi taiteilijaksi. Sitten kävi mielessä myös lastentarhan opettajan ammatti, maisemasuunnittelu, poliisiksi ryhtyminen (no, se ei ollut ehkä enää niin kauhean realistista.. ;D), biologia, maantieto ja filosofia - intohimoni... Aloin todella seota, koska mitään selkeää suuntaa ei ollut.

Viimeisenä yhteishakupäivänä keksin sitten ihan uuden vaihtoehdon... ::) Loput tarinasta onkin tuttua. Tämän koulun jälkeen aion luultavasti opiskella luontaisterapioita ja ravitsemusneuvontaa. Ja ehkä myöhemmin sitten mennä vaikka avoimeen yliopistoon lukemaan sitä kirjallisuutta!  ;)

Jinx, minä kyllä ehdotan sinulle että mieti vielä jatkokoulutusta... Käy vaikka joku parin vuoden opistojuttu tai jotain... Koska koulutus kuin koulutus avaa aina uusia ovia!


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Jinx - 26.09.2006 16:14:54
En meinannutkaan hauda jatko koulutusta tai koulutusta ylipäänsä.
Mutta tällä hetkellä ei kyllä kiinnosta opiskelu.
Ehkäpä vielä jossain myöhemmässä vaiheessa.

Valonkantaja, mieki oon aina haaveillu kirjailijan urasta. Oon kaiken maailman juttuja raapustellutkin. Samoin pienenä haaveilin poliisiksi rytymistä sekä Arkeologiksi eli muinaistutkijaksi...
Mieli muuttuu jatkuvasti enkä edelleenkään tiedä vielä...  ;D

Kyllä kai se vielä selviää mikä miusta loppujen lopuksi tulee tai tuleeko yli päänsä mitään... Yritetään nyt kuitenkin aina jotakin.


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: härkä-69 - 27.09.2006 07:52:56
Huoh, olen etsinyt sitä omaa alaani jo lapsesta asti eikä vieläkään ole löytynyt. Kaikenlaista on tullut tehtyä ja kokeiltua tässä matkan varrella, kaikenlaiset vaihtoehtohoidotkin kiinnostaa kyllä. En vaan halua laittaa rahaa niihin kursseihin, odottelen että tulevat myös virallisen koulutuksen piiriin. Jokin tekninen alakin voisi kiinnostaa, yritän etsiä vaihtoehtoja hoitoalalle. Astrologiaan en ole enää niin innostunut, että sitä voisi ajatella ammatiksi asti. Aikoinaan se kyllä oli haave nro 1. Niin, se kirjailija ja kirjallisuuspiirit..  ::)


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Lilja-82 - 27.09.2006 14:05:07
Meidän lukion "opo" oli sitä mieltä, että sairaanhoitaja tai sitten suomen kieltä yliopistoon. Kukaan ei edes kertonu mulle, että yliopistossa voi opiskella niin ihanaa ja mielenkiintosta ainetta ku kirjallisuus.  :tickedoff: Tosin se selvis mulle sitten myöhemmin muuta kautta.  :coolsmiley:

Olin kanssa ammatinvalintapsykologin juttusilla lukio aikana... no kun vastailin niihin kysymyksiin sen hetkisten ykkösmielenkiintojen pohjalta niin arvatkaa vaan mitä sieltä tuli... jotain taiteilijaa... En kyllä suoraan sanoen hyötyny siitä mitenkään. Tiesin jo mikä kiinnostaa, mutta kun en tienny miten sitä vois soveltaa käytäntöön ja saada jotain konkreettista.

Kyllä se siitä selviää ajallaan. Tavalla tai toisella. :smitten:

Onkohan muuten sellasta ku ihmissuhdevalintapsykologi. Taitaisin olla sellasen tarpeessa enemmänkin...  :buck2:


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Elämänilo - 27.09.2006 14:23:17
Hei Ystäväin

Aloitin Ammatinvalinnasta toisen ketjun


(http://www.pcollins.com/upload/Emotions7/aerobics.gif)

https://www.astro.fi/foorumi/index.php?topic=9850.msg87633#msg87633
Mikä minusta tulee  i s o n a  - Ammatinvalinta

https://www.astro.fi/foorumi/index.php?topic=4696.msg36504#msg36504
Missä ammatissa toimit


 :smitten:   Elämänilo    :smitten:


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Jinx - 28.09.2006 23:35:12
Heippa hei!

Olin tänää työhaastattelussa sinne puhelinmyynti firmaa, ja noh MAANANTAINA ALKAA TYÖT!!!!

Jotenkas siis en ole enää maanantaista lähtien työtön vaan myyntineuvottelija.

Paremman työpaikan etsimen jatkuu yhä mutta toivottavasti tämä on suunta paremmalle mahdollisuudelle työnsaannissa.

Kiitos!

Jinx The Super myyjä  :2funny:


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: enska - 28.09.2006 23:38:21
No Onnea
paremman työn etsimiselle sieltä nykyisestä käsin sitten..


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Kotkansilmä - 28.09.2006 23:44:07



                             :coolsmiley:


                 Maanantai on toivoa täynnä.

                  Vai oliko se torstai??

                    Joka tapauksessa

                     hyvä kirja.


                          :smitten:




Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Lilja-82 - 29.09.2006 01:06:17
Hyvä JINX!!!!! *tuulettaa*

Voin sanoo että se ensimmäinen puhelu jännittää ihan sikapossuna  :D
mutta kyllä se siitä... pari viikkoo on yleensä se aika joka työnantajanki puolelta annetaan totutteluaikaa eikä vaadita mitään "huippumyyntiä" mutta kun löydät sen sisäisen supermyyjäsi niin mikään ei enää pidättele sua!!!  ;) ;D ;D

Onnea uuteen työhön!

 :smitten:


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Astrobug - 29.09.2006 07:47:03
Tänään on hyvä päivä, ei saa masentua. ;)


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Oikku67 - 29.09.2006 09:15:02
Olin tänää työhaastattelussa sinne puhelinmyynti firmaa, ja noh MAANANTAINA ALKAA TYÖT!!!!
Jotenkas siis en ole enää maanantaista lähtien työtön vaan myyntineuvottelija.
(http://www.christiansurvivors.com/forums/images/smilies/multistars.gif)
Onnea Uuden Työpaikan Johdosta Jinx! (http://www.cosgan.de/images/smilie/haushalt/g060.gif)
(http://www.christiansurvivors.com/forums/images/smilies/multistars.gif)


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Perhonen - 29.09.2006 09:47:17
Hienoa Jinx! (http://www.macmini-forum.de/images/mismilies/freuu29x34.gif)
Onnea uuteen työhön  :)


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Ippuska - 29.09.2006 09:54:42
Paljon Onnea Jinx  :smitten:


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Jinx - 29.09.2006 11:24:58
Kiitos, kiitos kovasti paljon! :smitten:

Jännittää kauheesti tuo maanantai, koitan vaan olla ajattelematta ja nauttia viikonlopusta.

Pitäs soittaa tänää työkkärii ilmoittaa töiden alkamisesta ja verotoimistoo...
Huomasin eilen kun etsin verokorttia että kun saan palautuksia niin heillä ei ole tilinumeroani enkä ole sitä ilmoittanut...
Joten siis pitää soittaa sinnekkin.

Aurinkoista päivää... :)


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Elämänilo - 29.09.2006 11:40:15
Heippa hei!

Olin tänää työhaastattelussa sinne puhelinmyynti firmaa, ja noh MAANANTAINA ALKAA TYÖT

Hei "Jinx"

ONNEA!

(http://smileys.smileycentral.com/cat/18/18_1_204.gif)

Tee ilolla työsi - iloinen ääni kuuluu puhelimessakin

Olet hyvä kirjoittamaan,
joten myyntityökin onnistuu varmasti


 :smitten:    Elämänilo    :smitten:



Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Jasca - 29.09.2006 20:14:51
Lämpimät Onnittelut Jinxille ja Työn Iloa!
(http://www.kilosweg.de/images/smilies/neu/shaking_hands2.gif)


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Valonkantaja - 29.09.2006 20:23:13
Jinx!!! Kyllä mä tiesin että susta tulee vielä jotakin!!!  8) ;) :2funny:

Hehee...

NO älä ota pahalla, kunhan vitsailin.

ONNEA    :D :D


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Jinx - 29.09.2006 23:52:12
Jaaha jaaha, vai niin vai niin!!!

Jinx!!! Kyllä mä tiesin että susta tulee vielä jotakin!!!  8) ;) :2funny:

Epäilitkö? Tottakai miusta tulee jotakin! Tämä ei jää tähän!!!  :) Homma jatkuu!!! Valonkantaja, oot just hulppee tyyppi  :D  ;D


Tee ilolla työsi - iloinen ääni kuuluu puhelimessakin

Olet hyvä kirjoittamaan,
joten myyntityökin onnistuu varmasti[/color]
[/size]

 :smitten:    Elämänilo    :smitten:[/center]



Ai mie oon hyvä kirjottamaan? Kiva kuulla, kiitos!

Niin miulle sanottiinkin että puhelimessa pitää olla iloinen ja pirteä. Ja noh, parhaani yritän ja aina pitää laittaa vielä paremmaksi! Jännityksellä odotan maanantaita..

Tosin miun vanhemmilta meinaa mennä hermot kun toitotan että oon menossa TÖIHIN ja nauran kovaa ja (p*sk*st*) naurua!
Jotenkin se vaan on niin koomista kun sanon että -Ootappas hetki kun Pomo soittaa. Tai en mie voi nyt tulla ku pitää mennä töihin. :uglystupid2:  :2funny: :2funny:

No hulluilla halvat huvit, idiooteilla ilmaset!


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Valonkantaja - 30.09.2006 00:07:05
Hahahaa... Mä tiedän tunteen... Että on niin voittaja-olo, että sitä vois vaan hehkuttaa kaikille vastaantulijoille, huutaa Hartwall-Areenalla täydelle katsomolle megafonilla "OLEN PARAS!"...  :D :D

Mullahan oli viime keväänä ihan hirvee stressi, kun meillä oli vikalla viikolla kolme tenttiä. Luulin että ne meni jotenkin rimaa hipoen läpi. Sitten kun kävin kattomassa tulokset ja kaikista oli pamahtanu vitoset, mä nauroin koko päivän ja hehkutin äidille että oon hyvä, kehu mua, voi että mä oon hyvä! Sitten mä vaan hoin että en kestä enää kun oon niin täynnä itteeni kun oon niin hyvä ja pompin ympäri taloa... Sellanen pieni hulluuskohtaus on aina paikallaan, kun onni potkasee... ;)

Hihhihihihihihihihhiii... Tää on sympatiasekoilua! Doing!  :2funny: :smitten: :D Go Jinx, go! Jinx rules! Jinx is the master!  8)


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Riitta - 30.09.2006 01:00:12
HIHHIIH, minuakin naurattaa, mutta nauru on niinkuin kaiku-saat sen takaisin!!!


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Jinx - 30.09.2006 14:59:44
Hihhihihihihihihihhiii... Tää on sympatiasekoilua! Doing!  :2funny: :smitten: :D Go Jinx, go! Jinx rules! Jinx is the master!  8)

Olen imarreltu kauniista sanoistasi, mutta vaatimattomasti totean että totta joka sana. :)

Jees ylihuomenna töihin...  :2funny: :uglystupid2:


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Jinx - 02.10.2006 16:32:34
Eka työpäivä on ohi ja heti tokalla puhelulla sain vuoden Aku Ankat menemää jollekin kivalle nuorelle mihelle!  ;)  :)
Muita kauppoja ei sitten tullukkaa mutta tästä se lähtee...

Mukava porukka ja aika rento meiniki, jos ei töitä ilmaannu muualta niin sitten vois olla ainakin sinne tammikuulle asti tuolla.


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Valonkantaja - 02.10.2006 18:05:22
Paljon hei onneks olkoon Jinx, kivakiva et oli kivaa!  :smitten: :smitten:


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: kitiara - 02.10.2006 18:52:42
oletko ajatellut vapaaehtoistyöä? kieltämättä siitä ei saa rahaa, mutta työkokemus karttuu ja saat jotain tekemistä itselles... ja työkokemuksen avulla saa paremmin töitä :)ja voi ehkä kuulostaa kliseeltä, mutta anna mennä ja nauti elämästä nyt sellasena ku se on! älä kato taakse, eteen tai ympärilles... ole tässä ja nyt :)


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Dinah - 03.10.2006 22:51:30
Onnea Jinx the Supermyyjä! Toivoo loistavia kauppoja!  :smitten: :smitten: :smitten:


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Jinx - 04.10.2006 00:31:32
Onnea Jinx the Supermyyjä! Toivoo loistavia kauppoja!  :smitten: :smitten: :smitten:

Hmm.. Enpä sanos niinkään että Supermyyjä...

Kokeilen tän viikon ja katson sitten että jatkanko, jotenkin vaan on vähän turhan riskialtista koska jos et puhu 2h per päivä /kk et ainaskaa saa takuu palkkaa ja jos et saa riittävästi kauppoja oot kuun jälkee täysin pa...

Hitto kun jotenkin vaan...
En osaa ilmasta tätä tunnetta..
Ahdistaa?!?  :uglystupid2:
Jep jep, mikään ei ole koskaan hyvin
ja sillon kunsaa jotain työtä ni tietenkää
sitä P*s*** työtä halua tehä..
Oonkohan mie jotenki sekasin?
Viiraa päässä ja pahasti..

Kaikki tää normaalii elämää kuuluvat niinku työt, asunto, raha, suhteet ym. tuntuu liian raskaalta ja ahdistavalta...
ihan kun ei kykene eikä kestä...
Mie vaan taidan olla ihan pimee  :'( :'( :'( :'( :'( :'( :'(


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: remppa11 - 04.10.2006 05:50:53
On mennyt aikaa edellisestä kerrasta,,,silloin etit töitä ja nyt oot saanut ees jotaa,IHANAA...joo toi homma mitä teet ei varkilla oo kauheen palkitsevaa sillai,,että monet meistä länttää jopa luurin kii kun lehtimyyjä soittaa.Mutta kuiteskin sulla on jalka ovenraossa ja varmaan työ on työtä siinä missä muutkin,se ettei siinä tienaa ja saa vaivasta palkka samoin kuin monisa muissa töissä,on tekijän kannalta oikeesti turhauttavaa.Toivon sulle jaksamista ja jospa siinä alkasi myös rahaa saamaan ja tai vaikka samalla löytyisi muuta kenties parempaa.Vaikka itse en ole raha ahne on kylmä totuus vain se ettei ilman sitä hengissä pysy ja työllä mieluiten ansittu raha on mieluisa makusväline arjen menoihin.Mutta vielä lykkyä sulle :)


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Elämänilo - 04.10.2006 13:36:46
Kokeilen tän viikon ja katson sitten että jatkanko, jotenkin vaan on vähän turhan riskialtista koska jos et puhu 2h per päivä /kk et ainaskaa saa takuu palkkaa ja jos et saa riittävästi kauppoja oot kuun jälkee täysin pa...

Hei "Jinx"


Soittele meille foorumilaisille.
Jutellaan pitkiä neuvottelu puheluita.


(http://www.wdisneyw.com/forums/images/smilies05/reading.gif) (http://www.cosgan.de/images/smilie/haushalt/g060.gif)

ps. Nyt ymmärrän, miksi lehtimyyjät keksivät
mitä ihmeellisimpiä juttuja, jotta puhelu pitkittyisi


- "Hei! Tunnetko ketään ..... nimistä, hänellä on tänään nimipäivä,
oletko muistanut onnitella häntä"

- Jotkut soittelevat juuri nimipäiväänsä viettäneille;
"Tänään on sinun nimipäiväsi; Onnea ..... ."

Sit jotain tällaista:
"Tänään sataa vettä (http://www.goatweb.com/coffeeshop/images/smilies/millan/umbrellasmilef.gif) / paistaa aurinko (http://www.absent.nu/mb/images/smilies/em_sunburn.gif);
miten päiväsi on mennyt jne."

"Oletko säilynyt syys-flunssalta (http://www.bangmb.net/images/smilies/pink/sick.gif)"

(http://www.cosgan.de/images/smilie/froehlich/a020.gif)

Tsemmpiä työn hakuun
(http://www.absent.nu/mb/images/smilies/em_gunpowder.gif) (http://www.gay.hr/web/smilies/mbb.gif) (http://www.wdisneyw.com/forums/images/smilies2004/chemist.gif)


 :smitten:   Elämänilo    :smitten:


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Jinx - 04.10.2006 15:04:31
Kiitos, Elämänilo!
Uskon nyt että kaikki kääntyy vielä parhain päin.  :smitten:


Lopetin työt tänää, ettäkä ikinä usko miten helpottunut olo  :angel: on kun ei ole kauheita paineita saanko myydyksi yhtään lehteä vai en.
Koska en saanut puhuttua päivässä kahta tuntia oisi se mennyt pelkästään provikka palkalle.
Joka on oikeasti hyvin vähän. Varaa ei olisi maksaa edes puhelin laskua.
Nyt on paljon parempi ja pirteämpi olo ja oikeiden töiden haku jatkuu.
En halveeraa lehti myyjiä lainkaan.
Ne ovat nimittäin niin taitavia että ihan huulipyöreenä hämmästelen.
Nostan hattua kaikille heille!!!
Se vaan ei ollut miun juttu, ja nyt katse seuraavaan paikkaan!!

Rakkauden täytteistä iltapäivää kaikille!!!  :smitten: :smitten: :smitten:
Muistakaa helliä itseänne niin jaksatte jatkaa!
 


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Valonkantaja - 04.10.2006 15:34:37
Jinx, hienoa että uskalsit tehdä tuon valinnan, jos se tuntui kerran oikealta. Kyllä sinä töitä saat, minä lupaan.  ;)

(kaikkea sitä tuleekin aina luvattua... :crazy2:)

 ;D ;D

Rakkautta itsellesi!  :smitten:


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Elämänilo - 04.10.2006 16:44:45
Kiitos, Elämänilo!
Lopetin työt tänää, ettäkä ikinä usko miten helpottunut olo  :angel: on kun ei ole kauheita paineita saanko myydyksi yhtään lehteä vai en.
Hei "Jinx"

Ajattele positiivisesti.

Sinulla on nyt työkokemusta
- puhelinmyyntiä 3 pv:ää
- tästä se kokemus karttuu


Jatka vain työn etsimistä.
- etsivä löytää

Oletko ilmoittaunut


Pikapestiin
http://www.google.fi/search?hl=fi&q=Pikapesti&btnG=Google-haku&meta=

ja
Varamiespalveluun
http://www.google.fi/search?hl=fi&q=Varamiespalvelu&btnG=Hae&meta=

(http://www.gay.hr/web/smilies/mbb.gif)   (http://www.absent.nu/mb/images/smilies/em_gunpowder.gif)   (http://www.wdisneyw.com/forums/images/smilies2004/chemist.gif)


 :smitten:   Elämänilo   :smitten:


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Ippuska - 04.10.2006 19:43:16
Hei Jinx  :)
Minäkin olen käynyt tuon lehdenmyyjä koulutuksen enkä uskaltanut jäädä provikapalkalle, se olisi ollut liian stressaavaa.
Rakkaudellista iltaa Sinullekin  :smitten:



Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: remppa11 - 04.10.2006 20:02:29
joo hyvä päätös lopettaa työ jos ei innosta ja ei saa sitä leipää edes. Mailmassa kyllä tekijälle töitä loytyy,,jos ei ihan heti niin pian kuiteskin.Ja mikään ei oo kurjempaa kun olla työssä jossa ei viihdy.Tsemppiä ja onnea uuden työn saamiselle  :smitten:


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Lilja-82 - 04.10.2006 20:24:28
Et arvaa kuinka monta kertaa mulla meinas lentää puhelin seinään sen kuukauden aikana... Niin ja kuinka monta kertaa vaan laskin puhelimen pöydälle ja hoin että ahistaa ahistaa AHISTAA!

Itse asias mua ei hetkauttanu mikään mitä siellä puhelimessa tuli vastaan... paitsi ehkä vähän se kun kysyin onko se ja se puhelimessa niin vastattiin että se on kuollu...

Mutta siis toi provisiopalkka siinä kauheinta oli. Se on tosi stressaavaa. Joten Jinx usko pois. Tiedän miltä susta tuntuu ja aikoinani samoista syistä päätin lopettaa. Siitä huolimatta se on ollu yks tän vuoden mielenkiintosimpia kokemuksia enkä kadu yhtään.  :)

Matka jatkuu... enkeleitä mukaasi!  :smitten:



Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Dinah - 04.10.2006 20:58:37
No kävitpähän kokeilee, tiedät ainakin nyt mitä se puhelinmyyjän homma on!  ;) Enpä tiennytkään tuosta aikavaatimuksesta, täytyypä vastaisuudessa antautua vähän pidemmäksi aikaa rupattelemaan noiden myyjien kanssa...

Onnea uuteen hakuun Jinx!  :smitten:


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Lilja-82 - 04.10.2006 21:05:57
"No täällä soittelee se ja se sieltä ja sieltä onko se ja se puhelimessa. No hyvä, olisikohan teillä hetki aikaa ihan sellanen pari tuntia menis.."

 :2funny: :2funny: :2funny: :2funny:


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Dinah - 04.10.2006 22:26:31
Siis kerran mulle soitteli niin reipas poika että olihan pakko tilata sporttilehti kun oikein sai askelmittarinkin kaupan päälle. Yritin kyllä vastustaa mutta en pystynyt kun se niin vakuuttavasti asiaansa ajoi. Mutta hauskalla tavalla, nauroin välillä ääneen sen juttuloille. Kiva muisto jäi niistä lehtikaupoista, vaikka einpä juuri Sporttia lukenut eikä mittarikaan juuri ole käytössä ollut!  :2funny: Mutta juju olikin siinä että se jannu ihan oikeesti sai mut kuvittelemaan että haluan ne tuotteet!  :idiot2: Pelottava manipuloija, varmaan tienasi hyvin!  ;)


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Jinx - 24.11.2006 19:32:53
Tänään kävin taas työkkärissä neuvottelemassa.
Menenpä sitten ammatin valinta valmennukseen...
Josko vaikka lähtis työkkärin kautta opiskelemaa jotain uutta ammattia itelleni.
Sairaanhoitaja koulutusta ne suositteli (miksköhän ??? )
ja kovasti kyllä koittivat saada innostumaan.
Tietysti olis upee juttu jos koko koulun ajan sais täyttä työmarkkinatukea kelalta.
Olisko unelma juttu...! Tottakai lähtisin.

Saa nyt nähdä jos vaikka aluks hakis sinne valmentavaan koulutukseen.
Tiedä vaikka miusta tuliski hoitsu...
Kuulostaa aika jänskältä..  :crazy2:
Josko se ois kutsumus ja elämän täyttymys ja vihdoin sais töitä sekä sen kauan kaivatun itsenäisyyden?

Kuka sitä loppujen lopuks tietää mitä kenestäkin tulee isona...
Mistä te tiesitte että se ammatti on just teidän juttu?


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Minerwa - 24.11.2006 22:19:36

Kuka sitä loppujen lopuks tietää mitä kenestäkin tulee isona...
Mistä te tiesitte että se ammatti on just teidän juttu?

Eipä sitä aina välttämättä tiedäkään... Itse oon elävä esimerkki siitä, että ajautumallakin päätyy aina lopulta jonnekin. Eikä sekään välttämättä ole huono asia.

Nuorempana TAIDE oli mulle kaikki kaikessa. Ei tullut mieleenkään, että elämän ura voisi löytyä jostakin muusta. Kun lukio läheni loppuaan, olin tietty hakemassa Taideteolliseen korkeakouluun. Opo kehoitti varmuuden vuoksi hakemaan jonnekin muuallekin, ja mähän tein työtä käskettyä; selailin opinto-opasta ja ajattelin, että "no joo, kauppikseen... ei paha." Arvatkaapa vaan kumpaan pääsin  ;D  ... Ei tullut tytöstä graafikkoa ei, eikä mulla sitten taloudellisista syistä ollut mahdollisuutta vuodesta toiseen yrittääkään. Se piirtäminenkin sitten jäi... Ehkä mä aloitan joskus vielä uudestaan? Nyt olen kuitenkin pesunkestävä KONTTORIROTTA. Kaukana nuoruuden haaveesta, mutta loppujen lopuksi aika tyytyväinen elämääni. Kuten sanottu... ei paha.

Jinx, mä toivon, että sä löydät kuitenkin sen "sun juttusi". Kuuntele sisintäsi, mutta pidä silmät ja korvat auki hulluiltakin tuntuville ideoille. Oma tie saattaa hyvinkin johtaa sinne, minne alunperin ei tiennyt olevansa menossa - mutta se ei tee siitä tiestä yhtään sen huonompaa. Voipi olla, että jopa päin vastoin. Onnea etsinnälle  ;)


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Kotkansilmä - 24.11.2006 23:23:02


                         ???  ???  ::)

   Elämä opettaa! Hyvä vitsi, kun kaikki tuo on kipeää, ja

   omakohtaista! Mutta, ne polut, on käytävä loppuun asti.

    Ei, ne muuten ole, OMIA polkuja. JA, se tekee kipeää!

     Turha kaveria, tai tuota, osaamatonta moukkaa,

      joka on JUURI minulle, annettu pariksi.

        syyttää sylintäydeltä. Koska HÄN,

         on todennäköisesti se, joka

           sinut saattaa vapauteen!! ?


                     :smitten:




Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Riitta - 24.11.2006 23:58:01
Polku jota kuljemme olemme ITSE valinneet ja me ITSE paatamme mihin suuntaan jatkamme ja paamaaraan paasemme ainoastaan me ITSE!!!


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Kotkansilmä - 25.11.2006 00:04:04



                         :-X

                     H A L L E L U J A A A A A A

                   Ompa vastauksesi kovin kevyttä

                kamaa!! Luulisi jo sinunkin päässeen

             tuon kaiken turhuuden YLI. Elä ja anna

           toistenkin elää ja ihan omalla tavallaan!!


                              :angel:



Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Riitta - 25.11.2006 00:06:40
Ela hyva ihminen, olen vain oppinut tuon elamanlaksyn... oman kantapaan kautta-kylla se kaikki riippuu vain meista itsestamme.


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Jinx - 25.11.2006 00:12:42
Kiitos kommenteista...

Eipä tässä mikään kiire ole päättää mitään...
Ajattelin kuitenkin hakea sinne valmentavaan koulutukseen, sillähän saa sen varmuuden onko ala mieluinen vai ei.

Mielenkiintoista on myös mennä sinne ammatinvalinta ohjaukseen..
Mitähän sieltä tulee vastaukseks...
Kävin yläasteella viimeksi ja vastaus taisi olla ekassa vaihtoehdossa että eläinlääkäri...
Mietin vaan tuossa että eikös miulla olis kuitenkin aika hyvät edellytykset sairaanhoito linjalle kun oon kuitenkin labran käyny?

No se siitä ja loput huomenna :)


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Kotkansilmä - 25.11.2006 00:14:12


                            ::)

        Kyllä, kyllä. Mutta kun NUO, toiset ihmiset ovat kuin,

          SOIVIA tolppia siinä kapakoiden kuulapelissä! ? Jota,

            mekin tavallaan kaikenaikaa pelataan!! Siihenkin,

             tarvitaan ONNEA, tai sitten EI. Eletään, JES.


                             :smitten:




Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Jinx - 25.11.2006 00:20:46


                            ::)

        Kyllä, kyllä. Mutta kun NUO, toiset ihmiset ovat kuin,

          SOIVIA tolppia siinä kapakoiden kuulapelissä! ? Jota,

            mekin tavallaan kaikenaikaa pelataan!! Siihenkin,

             tarvitaan ONNEA, tai sitten EI. Eletään, JES.


                             :smitten:





Onnea tarvitaan tosiaakin...
Kateellisena välillä ihmettelen miten muita aina lykästää!
Ihan epistä, oisko jo miun vuoro?


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Kotkansilmä - 25.11.2006 00:53:27


                   :tickedoff:   :uglystupid2:

            Luoja, että se on vaikeaa, toistaa ja taas toistaa,

           että juuri sinä, olet SE, joka luo oman todellisuutesi.


                        Ja sitä rataa, kivahan se on,

                        kertoa toiselle, joka ei vielä

                        siirtänyt persettään juurikaan

                         sinne eikä tänne, eli on, ja

                          kaikenaikaan epävarma,

                               kaikesta!!


                                   :'(









Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Pikkusisko - 25.11.2006 00:56:47
                   :tickedoff:   :uglystupid2:

            Luoja, että se on vaikeaa, toistaa ja taas toistaa,

           että juuri sinä, olet SE, joka luo oman todellisuutesi.



JA NIIN PIRUN VAIKEAAKIN VIELÄ. LUODA. SITÄ MITÄ TAHTOO. JA OLLA SITTEN VIELÄ TAHTOMATTA ETTÄ SAA SEN.  :uglystupid2:


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Kotkansilmä - 25.11.2006 01:03:46


                :coolsmiley:

       En tiedä taustojasi, eikä se olekaan tärkeää.

        Vaan se, että,,, kuinka kivuliasta onkaan

          päästä pois niistä,,, ns. vanhoista

            energioista, jotka seuraavat

              meitä,, toivottavasti ei,

                hautaan asti.  :-\


                      :angel:




       


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Jinx - 25.11.2006 01:06:29


                   :tickedoff:   :uglystupid2:

            Luoja, että se on vaikeaa, toistaa ja taas toistaa,

           että juuri sinä, olet SE, joka luo oman todellisuutesi.


           


                                   :'(





Ei se välttämättä niin mene.
Vaikka ihminen tekis kaikkensa oman onnesa eteen.. Omaa tahtoaan ei voi väkisin viedä läpi, riippuu se myös tilateeseen joutuneista ihmisistä.


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Pikkusisko - 25.11.2006 01:09:28
Ei se välttämättä niin mene.
Vaikka ihminen tekis kaikkensa oman onnesa eteen.. Omaa tahtoaan ei voi väkisin viedä läpi, riippuu se myös tilateeseen joutuneista ihmisistä.

kyllä se menee niin. ne toiset ihmiset, niillä on oma tahto ja mun tahto eikä sun ei määrää todellisuutta vaan se määrää, miten suhtaudut kaikkeen siihen mitä on. siten luot todellisuutesi. pitäisi elää tässä hetkessä ja olla tyytyväinen siihen mitä on. heti kun jää menneeseen tai juoksee tulevaan, alkaa onnettomana olo.  :-\


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Jinx - 25.11.2006 01:11:46
Ei se välttämättä niin mene.
Vaikka ihminen tekis kaikkensa oman onnesa eteen.. Omaa tahtoaan ei voi väkisin viedä läpi, riippuu se myös tilateeseen joutuneista ihmisistä.

kyllä se menee niin. ne toiset ihmiset, niillä on oma tahto ja mun tahto eikä sun ei määrää todellisuutta vaan se määrää, miten suhtaudut kaikkeen siihen mitä on. siten luot todellisuutesi. pitäisi elää tässä hetkessä ja olla tyytyväinen siihen mitä on. heti kun jää menneeseen tai juoksee tulevaan, alkaa onnettomana olo.  :-\


Ei ei ei...
Olen erimieltä... Ei voi olla ainoastaan sinä vaan siihen tarvitaan muutakin...  ??? ::)
En ole juoksemassa mihinkään enkä myöskään takertumassa.
Haluan vain muutta tilannettani parempaan suuntaan.


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Kotkansilmä - 25.11.2006 01:18:59


                             :knuppel2:

                Karikko näkyvissä!! Kippari sanoi:

                " parlaakia pakkia ". Otetaan,,

                 uusi suunta!! Elämä, tuo kiusallinen

                   seuralainen, on kuitenkin, ja

                    kaikenaikaa ollut läsnä.



                         :smitten:

                 


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Perhonen - 29.11.2006 11:44:13
Kuka sitä loppujen lopuks tietää mitä kenestäkin tulee isona...
Mistä te tiesitte että se ammatti on just teidän juttu?

Eipä mulla ollut mittää haaveammattia pienenä.. Kauppis vaan vaikutti kivalta ja kuten Minerva76 olen myös konttorirotta  ;)

No väliinhä mä olin kotiäitinä lähemmäs 10 vuotta ja ajattelin ettei ehkä enää ne konttorityöt kiinnosta ja kuka nyt meikäläistä enää näin monen kotivuoden jälkeen töihin ottaa..

Joten minäkin kävin valintakoulutuksen ja se oli kyllä hyvä. Siellä tehtiin testejä jos vaik mitä ja niistä sit suuntaa sai että mikä olis se omin ala.. ja arvaa mitä.. mulle tuli sieltäkin silti T O I M I S T O T Y Ö  ;D  ja täällä sitä toimistossa ollaa sit  ;)  Vaikkakin jokin muutos nyt kiinnostais..mutta en ole vielä selkoa saanut mikä se olisi..  ;)

Jinx.. kannattaa käydä se valintakoulutus. Eihä sitä tiedä mitä sieltä eteen putkahtaa  :)


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Chandra - 29.11.2006 12:28:58
 :'(

Tämän topiikin otsikko kertookin jo MIELENtilani.
Nyt kyllä masentaa niin,ettei jaksa nousta,ei lukea,ei mitään. :-[

Itselleen kiukuttelukaan ei auta!Jokos se nyt iski todenteolla tuo jouludebis?
Kahvikupin kera,vilttiin käärittynä jaksan mennä vetämään ne viisi mallpporoa aina peräkkäin.Varastoon kun vetää,niin ei tarvii niin usein käydä.

Lauantaina ois reikiläisten pikkujoulut,joita itse olin suunnittelemassa.Nyt EVVK!
Kauppareissu tuntuu nyt siltä,kuin pitäisi toiselle puolen suomea ajaa.
Vaan sitä mallpporoa,,,ELÄMÄ ON,,, :buck2:


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Riitta - 29.11.2006 14:10:03
Olen huomannut etta masentuminen usein johtuu siita etta emme hyvaksy jotain sisaista tarvettamme muutoksiin ja jatkamme sita "turvallista, keskipaksua tietamme"
Emme uskalla toteuttaa sisaisia haaveitamme-monestakin syysta-ehka myos planeetat ovat osa syyllisia ns. sisaiseen tarpeeseen.
Kun uskaltaa myontaa muutoksen tarpeen, usein asiat alkaavat rullaamaan sen tarpeen saavuttamiseski-vai olenko syrjapolulla?


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Jinx - 29.11.2006 16:26:31

Lauantaina ois reikiläisten pikkujoulut,joita itse olin suunnittelemassa.Nyt EVVK!
Kauppareissu tuntuu nyt siltä,kuin pitäisi toiselle puolen suomea ajaa.
Vaan sitä mallpporoa,,,ELÄMÄ ON,,, :buck2:


Oho, nyt ei kuulosta kovinkaa hyvältä!

Mitäs nyt tehää?


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Jasca - 29.11.2006 17:07:05
Masentuneisuuden ammattilaisen parannuskeinona bongaan, että tänään on yksi elämäni parhaita päiviä! Vaikka olisin masentunut koko loppuikäni, niin tämän päivän muistolla elän silti onnellisena.  :D

Mikä on ollut sinun elämäsi paras päivä tai muisto?  :smitten:


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Oikku67 - 29.11.2006 18:50:57
Mikä on ollut sinun elämäsi paras päivä tai muisto?  :smitten:
13.12.2001,, kun poikani syntyi! Mikään ei voita sitä tunnetta  :smitten:


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Irish - 29.11.2006 19:01:18
Mikä on ollut sinun elämäsi paras päivä tai muisto?  :smitten:

Tämä kuulostaa varmaan kieroutuneelta, mutta isän hautajaiset!
En ole ikinä kokenut sellaista rakkautta ja myötätuntoa, mitä ilmassa oli...
Voi kun ihmiset olisivat aina yhtä aitoja ja lämpimiä, eivät pelkästään silloin kun joku on heittänyt veivinsä..  :idiot2:


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Jinx - 29.11.2006 23:13:45
Mikä on ollut sinun elämäsi paras päivä tai muisto?  :smitten:

Tämä kuulostaa varmaan kieroutuneelta, mutta isän hautajaiset!
En ole ikinä kokenut sellaista rakkautta ja myötätuntoa, mitä ilmassa oli...
Voi kun ihmiset olisivat aina yhtä aitoja ja lämpimiä, eivät pelkästään silloin kun joku on heittänyt veivinsä..  :idiot2:

Tai joutunu sairaalaan.


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Chandra - 29.11.2006 23:36:36
  ???

Oikein miettimällä mietin sitä parasta hetkeä,päivää,tuntia,,,
Eikä nyt tule mieleen mitään!!! :buck2:

Jaa,nyt tuli.Hetket jolloin nukun syvää unta ja nyt haluaisin nukkua maaliskuuhun!

Diamond!
Sillä lailla kait hakusessa olit minun suhteeni,että olen tehnyt muutoksia keväästä lähtien.Tuntuu kuin olisin ollut myrskyn silmässä monta kuukautta ja kaikki asiat kesken.Mutta ne eivät enää johdu minusta.Olen sen tehnyt minkä olen voinut.
Odottaminen ehkä nyt vie voimat.Kolme asiaa,joiden ratkaisua olen koko kesän odottanut,vaan yksikään ei ole ratkennut vielä.

Asunnon vaihto oli se,minkä olen saanut jo tehdyksi.Täällä vaan kaikki on nyt niin kuollutta ja pysähtynyttä.Luontokin hiljaa.
Tämä kyllä toistuu joka ikinen vuosi ja alkaa aina marraskuussa.Luulin vaan,että olisin siltä tänä vuonna välttynyt.


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Elämänilo - 29.11.2006 23:41:55
Lauantaina ois reikiläisten pikkujoulut,joita itse olin suunnittelemassa.Nyt EVVK!

Hei "Chandra"


Nyt sinä juuri tarvitsetkin tuota pikkujoulua
- hyvää energiaa ja kivaa tunnelmaa

Tottakai menet, ilman pakettia tai paketin kanssa



 :smitten:    Elämänilo    :smitten:


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Ikitosi - 30.11.2006 00:17:25
Masokismia kehiin - elämän paras hetki on just nyt!  :2funny:


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Chandra - 30.11.2006 00:23:12
Totta viserrät Elämänilo! :smitten:
Mutta olen kyllä ilmoittanut itseni epävarmojen tulijoitten joukkoon ja kertonut syyn.

Jos lauantaina nousee musta aurinko,niin on parempi olla menemättä.
Katsos,kuten olet varmaan huomannut,masennus tarttuu toisiin.
Jos olisi tavallinen hoitoilta menisin,mutta toisten juhlamieltä ja iloa en halua viedä.

Ystäväpiirissä toinen,jolla sama vaihe meneillään,niin ehkä on  parempi soitella keskenään.Voimme jopa välillä naurahtaa asialle.
Muilta tulee kommentteja"äläs nyt"ja kaikkea masennuksen mitätöivää.

Jos se lähtisikin sillä,niin kommentit ottaisin ilolla vastaan.Yleensä ne vaan saavat entistä masentuneemmaksi ja vihaiseksi.
Mutta tämä on minulle perin tuttua jo.Kohdallani auttaa antautuminen sille.Kohdata se ja olla juuri niin masentunut kuin on.Kuullostella mistä se tulee ja yrittää levätä.
Siten menee kaikkein nopeimmin ohi.Kun vielä taistelin sitä vastaan ja yritin väkisin kaikkea,se vaan tuplaantui.Väsyin entisestään.

Mutta tämäkin menee ohi!Ehkä huomenna ei enää aurinko nouse mustana.
Onneksi olen yksin.On lupa pitää naamansa juuri siinä ilmeessä,joka peilaa sisintä!


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Kotkansilmä - 30.11.2006 01:14:17


                     ::)  ::)  ::)

    Eikös ja juu! Masentuneelle ole parasta, JOS hän,

     yrittää nousta, sieltä oman mielensä suosta!

       Reilusti, vain polkaista sinne takaisin!!!

         Ja todeta, jotta itteppä olet luonut!

          Kestä ja kärsi oma todellisuutesi.

           Niin, ja nämä oli lohdutukseksi!


                      :smitten:




Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Chandra - 30.11.2006 05:49:09

 :smitten:

Niinpä!Nyt ollaan suossa ja etsitään pitkospuita pois pääsyyn!
Olen taas unohtanut minne olen viime reissun jälkeen talteen laittanut.

Ny tulee jo mieleen Peltoniemen Hintriikan surumarssi! :2funny: 


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Kotkansilmä - 30.11.2006 07:38:56


                           :)  ;)  :knuppel2:


          Lennä, lennä Chandra lennä, pitkos- tai muut hirsipuut

            ovat henkisesti köyhiä varten! Paukauta puserosi

               selästä halki, ja anna suurten siipiesi

                  kantaa sinut maanääriin, pois!!


                              :smitten:




Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Ikitosi - 30.11.2006 10:06:18
Masentuneelle on parasta saada joku - ihan mikä tahansa tunne sisällensä roihuamaan!


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Riitta - 30.11.2006 10:13:28
Niin, kaikkeen loytyy ratkaisu-toi oli oikeestaan aika hyva; paukauta puserosi selasta halki ja anna suurien siipiesi kantaa...


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Elämänilo - 30.11.2006 22:07:22
Totta viserrät Elämänilo! :smitten:
Mutta olen kyllä ilmoittanut itseni epävarmojen tulijoitten joukkoon ja kertonut syyn.

Onneksi olen yksin.On lupa pitää naamansa juuri siinä ilmeessä,joka peilaa sisintä!

Hei "Chandra"

Teet toki niin kuin sinusta parhaalta tuntuu

Itselleni tuli tänään tosi tosi hyvä mieli,
kun olin vapaaehtoisena tonttuna
20 innokkaan ekaluokkalaisen kanssa leipomassa pipareita

Lauantaina menen vapaaehtoisena askarteluohjaajaksi

Jotenkin jouluun liittyvät
kivat hetket nousivat pintaan
- olin lapsena erittäin innokas
leipomaan ja askartelemaan kaikenlaista

(http://chezdophy.com/Emoticon_Gifs_Smileys/Smileys/141smd.gif)

Mistä löytyisi joulumieli "Chandran" sydämeen

(http://www.southerngazebo.com/forum/images/smilies/Animals/th_pxsofa2.gif) (http://smileys.smileycentral.com/cat/7/7_1_118.gif)

- pieni kisu-vauvako sen tuoda vois


 :smitten:   Elämänilo    :smitten:


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Chandra - 30.11.2006 23:29:25
Kun aamuyöstä tuon viimeisen vietini kirjoitin,olin herännyt valtaisaan migreenityyppiseen päänsärkyyn.Olin sitä ehtinyt jo hoitaa ja piipahdin foorumille,vaikken sitä kai koskaan aijemmin ole siihen kellonaikaan tehnyt. ???

Aivan kuin joku olisi kehottanut.Katsoin kait vain tämän topicin,en muista ja kirjoitin,mitä nyt Hintriikasta kirjoitinkin.
Oli tunne,että tämä on taas sitä päänsärkyä,jonka myötä jotain uutta aukeaa.
Jostain kumman syystä olen valinnut kivun keinoksi kokea asioita.Siis tuolla jossain,, ::)

Päänsärky senkun yltyi.Ystävien hoidot auttoivat hetkeksi ja taas se jatkui.Ei voinut lukea,en sietänyt valoa,en ääntä.
Käväisin kuitenkin uudelleen koneella puolelta päivin.Nukuin aina välillä ja unia oli mahdottomasti.

Ja sitten näin KOTKANSILMÄN tekstin! :angel: :smitten:
Kiitos ensinnäkin siitä,että en ole mistään vielä lukenut noin kaunista ilmaisu kuoriutumisesta.
Kiitos myös neuvosta! :smitten:

Sain nimittäin päähäni lähteä suolle etsimään vastausta.Rentouduin ja näin itseni jo kulkevan siellä.Tunsin suopursujen ja kosteuden tuoksun.Näin mättäät ja pienet kukat ja se runsas hyönteismäärä.
Aloin katselemaan mistä suunnasta löytyy vastaus.Miksi sinne piti taas palata ja päätin sen jälkeen paukauttaa siivet niin levälleen kuin vaan saan ja lentää vapaana.
Mutta menin niin syvälle,että meni unimaan puolelle.Tiedän että jotain tapahtui.Että sain vastauksia.Herättyäni siitä,oli kello jo 17 ja olin kovasti ihmeissäni.Pää tuntui vielä aralta,mutta se kammottava särky oli poissa.

Kävin unissani kaukana kouluajoilla.Tuntui kuin olisin kelannut tämän hetkisen elämäni kokonaan läpi.
KIITOS KOTKANSILMÄ!Kiitos että olet! :smitten:


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Kotkansilmä - 30.11.2006 23:44:18


                      :-*   :smitten:

       KIITOS, että löytyi se JOKIN! Mukavahan se on toisia

        auttaa, tai ainakin yleensä heittää, jospa osaisi

         oikeat kirjaimet sattua peräkkäin! No toisin,

          se on itseasiassa minulla, olen suossani

            syvemmällä kuin kumisaappaat antavat

              myöten, tarpoessani silmäkkeeltä

               toiselle! Vastarantaa ei vielä

                 näy! Mutta toivoa kyllä ON.


                            :angel:




Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Riitta - 30.11.2006 23:55:42
Kotkansilma kayta itsekin niita siipia-se oli tosi hyva ja ehka minakin lainaan niita siipia  ;D


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Kotkansilmä - 30.11.2006 23:58:37



                         :-[

          Totta, mutta kun tuo lentopelko pelottaa!!


                         :-[




Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Riitta - 01.12.2006 00:02:25
Eihan siina mitaan pelkaamista ole, on jannaa nahda jotain uutta-ehka.


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Elämänilo - 01.12.2006 00:08:33
Totta, mutta kun tuo lentopelko pelottaa!!

Hei "Kotkansilmä"

Toivotan valoa ja hyvää mieltä elämääsi


(http://www.saudistudents.org/vb/images/smilies/candles/birthdaygt.gif) (http://www.jhepple.com/images/Animations/Christmas/DancingTree.gif) (http://www.saudistudents.org/vb/images/smilies/candles/birthdayrt.gif)

Vielä ehtii kirjoittaa joulupukille


(http://www.siedler-portal.de/vb3/images/smilies/Weihnachten/2227.gif) (http://www.oldfashionedfamilies.com/forums/images/smilies/christmas/santa2.gif)


 :smitten:   Elämänilo    :smitten:




Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Riitta - 01.12.2006 00:14:44
Mullakin on piiiiiiitka lista joulupukille  :smitten:


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Chandra - 01.12.2006 00:21:18
Diamond! :smitten:

Eihän sinun lainata tarvitse!Paukautat vain oman puserosi halki ja levität siipesi. :D

Eikä Kotkansilmä lentämistä pelkää.Kaiken aikaa kaartaa yläilmoissa ja havaitsee mitä tarvitsemme korkeuksistaan!Suossa enää pelkät saappaat! :D

Ja Elämänilo poimi myös keinon,jolla ainakin hetken lensin maanääriin ja jätin masennukseni jonnekkin.Meditoivan Chandran kuva! ;)


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Riitta - 01.12.2006 00:23:23
Sempa teenkin tana yona  :2funny:


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Kotkansilmä - 01.12.2006 00:26:04


                           ::)

       Esiintymistä, pelkkää teatteriahan tämä,  kaikki on,

         meille, mutta koska leikimme tätä piilosleikkiä,

           niin ollaan ,   niin  piilossa   ,  KIITOS.




                            :2funny:




Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Riitta - 01.12.2006 00:28:06
Miksi piilossa-mennaan kaikki vaan areenalle?


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Elämänilo - 01.12.2006 00:29:46
Mullakin on piiiiiiitka lista joulupukille  :smitten:
Hei "diamond"


Millainen jouluperinne Israelissa on
- Hanukka-juhla ainakin
- koska joulupukki vierailee ...

Chanukka eli hanukka-juhla on suomeksi ’vihkiä käyttöön’
kislev-kuun 25 päivänä
ja päättyy tevet-kuun 2. tai 3.
(marras-tammikuu)
.
Se kestää kahdeksan päivää.
Sitä vietetään häpäistyn Jerusalemin temppelin
uudelleen vihkimisen (165 eKr.) aikana tapahtuneen
öljyihmeen muistoksi. 1. Makkab. 4:59; 2. Makkab. 10:6,8 ja Joh. 10:22.

Ensimmäisenä iltana sytytetään ’palvelija’ kynttilä
ja sillä toinen kynttilä ja joka ilta yksi enemmän,
viimeisenä iltana kaikki kahdeksan.
Hanukka-juhlan aikana poltetaan siis yhteensä 44 kynttilää.



 :smitten:   Elämänilo    :smitten:


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Elämänilo - 01.12.2006 00:33:42
Ja Elämänilo poimi myös keinon,jolla ainakin hetken lensin maanääriin ja jätin masennukseni jonnekkin.Meditoivan Chandran kuva! ;)


Hei "Chandra"


Hymy lähtee joskus pienen pienistä asioista

(http://smileys.smileycentral.com/cat/7/7_1_118.gif)

 :smitten:   Elämänilo    :smitten:


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Kotkansilmä - 01.12.2006 00:34:52

                        :-X

        Ei taida olla helppoa, jos menee luvut sekaisin, niin

          täytyy varmaan taas aloittaa alusta, ei liene kivaa.??


                         :uglystupid2:




Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Riitta - 01.12.2006 00:40:11
Elamanilo-sina nakoaan tiedat paremmin kuin mina  :smitten:-kynttiloita poltetaan ja lahjoja toivotaan ihan niinkuin kunnon suomalaiset.  :smitten:
ai niin ja syodaan paljon munkkeja ja paistettuja ruokia.Viimeisena paivana palaa 9 kynttilaa ja shamas-palvelia=eli kymmenen.


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Chandra - 01.12.2006 00:45:51
Oli tänään tullut sähköpostia,että piiloleikki alkaisi pian loppumaan.
Jokainen nyt nokkii munankuortaan ja muisti alkaa palata pätkittäin. ???

Viestissäkin oli vastauksia tämän päivän pohdintoihini.
Laskin tuossa iltasella,että tänään on transformaatiopäivä.
Siitä kait tuo julmettu särky ja tarve löytää uutta.
Sekö tässä pelottaa ja jännittää?Ei enää näytelmää.Ramppikuumettako?


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Elämänilo - 01.12.2006 00:51:46
Viimeisena paivana palaa 9 kynttilaa ja shamas-palvelia=eli kymmenen.

Hei "diamond"


(http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/4/4d/YarmulkeAndMenorah.jpg/180px-YarmulkeAndMenorah.jpg)
Jarmulka (juutalaispäähine) ja menora

Hanukka-juhlan aikana käytetään yhdeksänhaaraista kynttilänjalkaa.
Yhdeksänpäiväisen valon juhlan kunakin päivänä sytytetään yksi kynttilä.

Missä tämä 10. kynttilä poltetaan



 :smitten:   Elämänilo    :smitten:


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Kotkansilmä - 01.12.2006 00:52:28


                     ;)

            Verhoissa pelottaa, vaan kun estraadi on hanskassa,

             alkaa sopiva souvaaminen, ja kyllä kansa tietää! ?


                                  :knuppel2:




Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Riitta - 01.12.2006 00:56:12
Kotkansilma-revi verhot
ElAMANILO=SAMASSA LYSTISSA ELI KAIKKI KYMMENEN PALAA SAMASSA hANUKAKYNTTELIKOSSA.


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Kotkansilmä - 01.12.2006 01:13:01


                            ::)

     NO NIIN, muistakaa sitten uusia palovaroittimien

     patterit! Koska leikitte sellaisilla lämmöillä!


                   :smitten:





                           


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Elämänilo - 01.12.2006 01:26:09
ElAMANILO=SAMASSA LYSTISSA ELI KAIKKI KYMMENEN PALAA SAMASSA HANUKAKYNTTELIKOSSA.

Hei "diamond"


Jos se on 9-kynttiläinen jalka
niin mihin se 10. kynttilä sijoitetaan
- olen ns. ymmällä


 :smitten:   Elämänilo    :smitten:


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Riitta - 01.12.2006 01:28:44
Niin Chandra meilla jokaisella on transformaatiopaiva- ja jokainen hyvaksykoon jokaisen sellaisena kun ON,eli joainen meista on Luojan luotu ja saamme olla mita haluamme.-huh-viini alkaa vaikuttaa...
Elamanilo- kaikki kymmenen palaa natisti rivissa niinkuin pitaakin yhdessa.
Kotkansilma olemme koko ajan varuillamme.  :2funny:


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Kotkansilmä - 01.12.2006 07:32:50


                           :o

       Hanurin hilpeä veto, vie kynttilöiltäkin hengen!

         Tosikkomaista tuijottaa liekkiin ja unohtaa

           itsensä pihalle. Luku lienee jo sekaisin.


                            :'(





Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Jinx - 10.12.2006 18:41:16
Huomenna olisi klo 10 työvoimatoimistossa ammatinvalintaohjaus.

Jännittävää minkä tuloksen saan...
Olen käynyt joskus kuus vuotta sitten tälläisessä ohjauksessa en tosin muista mitä sain vastaukseksi.
No nyt uusiks aikuisiässä...  :D

Kerronpa vaikka huomenna mitä tulee.

Oon tässä nyt kopioinut kaikkia todistuksia ja täyttänyt tuota asiakastieto lomaketta...

Mukavaa illanjatkoa!  :smitten:



Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Riitta - 10.12.2006 18:46:57
Toivon,etta saat mita haluat ja mika sinulle sopii.


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Jinx - 10.12.2006 18:49:02
Toivon,etta saat mita haluat ja mika sinulle sopii.

Niinpä :).
Eipä se haittaisikaan jos ei tulokset olisikaan ihan just niin hyviä kuin haluaisin.
Olen jo alkanut harkita joitain opiskelu mahdollisuuksia...  ;)


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Buf~ - 10.12.2006 20:50:43
Opiskelua aikuisena on ihan kivaa. Käy ihan työstä. Ihanaa kohta on joululoma, joka menee sekin lukemisessa.  ???


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Irish - 10.12.2006 20:53:40
Toivon,etta saat mita haluat ja mika sinulle sopii.

Niinpä :).
Eipä se haittaisikaan jos ei tulokset olisikaan ihan just niin hyviä kuin haluaisin.
Olen jo alkanut harkita joitain opiskelu mahdollisuuksia...  ;)

Mitä sie Jinxiliinukka opiskelisit...?  :idiot2: :)


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Jinx - 11.12.2006 00:53:41

Mitä sie Jinxiliinukka opiskelisit...?  :idiot2: :)

Tän päivän lehessä oli Kemiantekniikan perustutkinto 17.1.2007
alkais Porvoossa. Ihan jos näin omaa alaa ajattelee niin tuo olisi aika mukava vaihtoehto ja ajattelin hakea sinne.

Olen myös työkkärin kautta hakenut aikuisopistoon sairaanhoitajaksi (hyvännäköset lääkärimiehet mielessä ;) , aika varma työpaikan saanti olettaisin) ja sitten ihan vaan lähihoitajan perututkintoa suorittamaan...

Vaihtoehtoja on niin useita ettei oikein osaa itekkään päättää...  :D :o
Mutta nää ois ainakin mielessä näin aluks...  :)
Sitten oli se vuosi au pairina, mutta taloudellinen tilanne on mitä on.
Joten au pair on toistaiseksi jäissä.



Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Irish - 11.12.2006 01:10:22
Vai että hyvännäkösten lääkärien perässä...

Voi kuule, ei ne hoitsuja kattele..  ;D Hoitsut on ihan pohjasakkaa lekureiden rinnalla..  ::)


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Jinx - 11.12.2006 01:12:35
Vai että hyvännäkösten lääkärien perässä...

Voi kuule, ei ne hoitsuja kattele..  ;D Hoitsut on ihan pohjasakkaa lekureiden rinnalla..  ::)

Ei se ollu kuitenkaan ihan pääsyy!
Missä muuten ne lääkärit käy oikein viihteellä kun ei niitä missään näe paitsi jos tarvii lääketieteellistä apua asemalla.


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Irish - 11.12.2006 01:17:58
Ihan tavallisissa baareissa luulisin. Ainakin kerran tutustuin naistenvessassa yhteen lääkäriin, vaihdettiin oikeen numerot ja kaikki, kun meidän piti lähtee yhdessä Somaliaan pelastamaan lapsia nälkäkuolemalta! Vieläkin tämän naisen numero kännykässäni.. Ei paljo tultu lähdettyä Somaliaan.. Taisimme olla vähän liika kännissä....  ;D


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Jinx - 11.12.2006 01:20:28
Ihan tavallisissa baareissa luulisin. Ainakin kerran tutustuin naistenvessassa yhteen lääkäriin, vaihdettiin oikeen numerot ja kaikki, kun meidän piti lähtee yhdessä Somaliaan pelastamaan lapsia nälkäkuolemalta! Vieläkin tämän naisen numero kännykässäni.. Ei paljo tultu lähdettyä Somaliaan.. Taisimme olla vähän liika kännissä....  ;D

Hei, miunki piti joskus lähtee yhen punkkari tytön kanssa vapaaehtois työhön somaliaa.
Tääkin tapahtu baarissa tosin ihan pöydässä ja olin kyllä aika kovassa kännissä ja sillon se idea kuulosti iha hyvältä..


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Buf~ - 11.12.2006 01:25:08
Kumma miten ne ideat tuntuu hyviltä kännissä. Sit kun aamulla herää, ajattelee et voi jee  :uglystupid2:. Viimeks kun olin baarissa, juttelin yhden lääkäri miehen kans ja en viitti edes ääneen sanoo mitä me suunniteltiin mihin ammattiin mun pitäs ryhtyy.  :2funny: Vieläkin naurattaa se, niin lennokas idea oli!


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Marion - 11.12.2006 11:51:04
Tämä syksy on ollut todella masentavaa aikaa ja kun vielä on avioero prosessi menossa. Mistään ei tunnu millään selviävän omin avuin eteen päin. Lasteni isä syyttää minua koko avioero asiasta, vaikka yhdestä päädyttiin siihen, että haetaan yhdessä avioeroa. Tiistaina pitäisi sopia alaikäisten huoltajuus asioista. Mikään ei tunnu menevän toivotulla tavalla mitä sopitaan, aina puhkeaa erimielisyyksiä ja sana sotaa. Loukkaavia sanoja ei enään jaksaisi kuunnella, kun ne todella satuttavat. Joulukin on tulossa ja olemme suunnilettu että viettäisimme meidän perheen viimeistä joulua yhdessä. Pelkään sitä tosi paljon, että joulutunnelma menee pilalle lapsiltamme.

 :(  :-[  :'(  :(  :-[  :'(  :-\


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Jinx - 11.12.2006 12:18:56
Onpas ikävää kuultavaa Odessa.
Paljon jaksamista siulle ja lapsille!!!  :smitten:
Vaikka kuulostaakin aika kliseeltä niin ne asiat aina tuppaa järjestymään.
Aikaa se voi viedä (mikään kun ei tapahdu hetkessä  :tickedoff: ).


Kävin siellä työkkärissä ja se nainen jonka piti ottaa miut vastaa ei ollukkaan töissä joten sitä ammatinvalinta ohjausta ei nyt sit ookkaan.
Sain kyllä uuden ajan, mut odottavan aika on pitkä...  :(
(KAIKKI ASIAT PITÄS TAPAHTUU NYT HETI  ;D )


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Chandra - 11.12.2006 13:00:00
Odessa! :smitten:

Kun en tiedä minkä ikäisiä lapsenne ovat ja paljonko he ovat kuulleet,on hieman vaikea sanoa.
Jos ovat pieniä,niin kykenette varmaan viemään sen jotenkin läpi.Näin oli meidän ensimmäinen joulumme eron jälkeen.

Mutta voimia ja jaksamista minäkin sinulle toivotan.
Tuo PERHEJUHLA kun saa kaikki näyttämään 100 kertaa pahemmalta vielä.

Ja alku aina hankalaa,,,Tosin kaikkien kanssa ei pääse koskaan sopuväleihin,mutta ehkä pienen etäisyyden jälkeen sopimuksetkin luistavat paremmin.Eipä paljon vieraan sanat kyllä lohduta. :-X


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Pikkusisko - 11.12.2006 21:53:09
"KAIKELLA ON AIKANSA JA AIKATAULUNSA.
PYYDÄ VOIMAA, ÄLÄ HÄTÄILE.

JOS SAIRAUS EI NÄYTÄ PARANEMISEN MERKKEJÄ,
PYYDÄ VOIMAA, ÄLÄ HÄTÄILE.

JOS SUUNNITELMAT EIVÄT TOTEUDU NIIN KUIN TOIVOIT,
PYYDÄ VOIMAA, ÄLÄ HÄTÄILE.

JOS ELÄMÄ NÄYTTÄÄ KULKEVAN VÄÄRÄÄN SUUNTAAN,
PYYDÄ VOIMAA, ÄLÄ HÄTÄILE.

KAIKELLA ON AIKANSA, SYNTMISELLÄ, KUOLEMISELLA
JA KAIKELLA SILLÄ MIKÄ SIINÄ ON VÄLISSÄ.
SINUA KUULLAAN, OLE RAUHASSA.

PYYDÄ VOIMAA, ÄLÄ HÄTÄILE."


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Marion - 14.12.2006 10:25:15
Onpas ikävää kuultavaa Odessa.
Paljon jaksamista siulle ja lapsille!!!  :smitten:
Vaikka kuulostaakin aika kliseeltä niin ne asiat aina tuppaa järjestymään.
Aikaa se voi viedä (mikään kun ei tapahdu hetkessä  :tickedoff: ).

Kiitos, tuestasi.
Toivon, että aika näytää oikean tie ja parantaa kaikki vaavat.

 :smitten: :smitten: :smitten: :smitten:


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Marion - 14.12.2006 10:40:21
Odessa! :smitten:

Kun en tiedä minkä ikäisiä lapsenne ovat ja paljonko he ovat kuulleet,on hieman vaikea sanoa.
Jos ovat pieniä,niin kykenette varmaan viemään sen jotenkin läpi.Näin oli meidän ensimmäinen joulumme eron jälkeen.

Mutta voimia ja jaksamista minäkin sinulle toivotan.
Tuo PERHEJUHLA kun saa kaikki näyttämään 100 kertaa pahemmalta vielä.

Ja alku aina hankalaa,,,Tosin kaikkien kanssa ei pääse koskaan sopuväleihin,mutta ehkä pienen etäisyyden jälkeen sopimuksetkin luistavat paremmin.Eipä paljon vieraan sanat kyllä lohduta. :-X

Kiitos, sinulle.
Minun kaikki lapseni ovat 12-20 vuoden väliltä. Kaksi jo aikuisia ja kaksi alaikäistä koululaista. Ovat lapset kuulleetkin ja ovat myös sanoneet lopettakaa.

Toivottavasti, meidän perheen viimeinen yhteinen joulu menee rauhallisissa merkeissä. Lapsillakin on hyvä joulutunnelma.

Teidän sen, että avioeron alussa tulee olemaan hankalaa. Yksin huolehdein asuntolainasta, autolainasta, laskuista, ruuasta ja kahdesta lapsesta. Tiukkaa tulee olemaan, mutta uskon selviävän siitä.
Kaikkien erilaisten ihmisten lohduttavat sanat, ovat aina lämmittänyt minun sydäntäni ja mieltäni piristänyt.

Hyvää Joulua teidän perheelle.

 :smitten:  :smitten:  :smitten:  :smitten:


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Viitasammakko - 14.12.2006 17:49:14
Heipä hei!

En pystynyt kaikkia viestejä/sivuja lukemaan, kone hyppi minne sattuu (siis ei konkreettisesti, he he  ;D vaan sivu!), mutta kommentoin alkupäätä ja lisään oman angstini. Työn hakemisesta en osaa paljon mitään sanoa, mutta oli IHANA lukea, että on muitakin, joita työ ei ole kovin kiinnostanut. Minusta kun on tuntunut siltä, että KAIKKI muut tykkäävät tehdä töitä ja kärsivät työttömänä.

Oma tilanteeni on se, että masennus on uusinut pahasti (jos siitä ikinä paraninkaan) ja lopetin yhden työn psyykkisten ongelmien takia, nyt pitäisi ensi viikolla mennä työkkäriin, mutta pelkään niin etten voi hengittää. Kolmen kk:n saikku ei ole auttanut toipumisessa, olen ihan lopussa, ahdistunut, peloissani jne. Enkä ole koskaan tykännyt töistä. Ei ole kiinnostanut pätkän vertaa. Tietysti olen ollut joissain töissä ja kärsinyt.  :'(

Psykiatri oli sitä mieltä, että saikku ja lääkkeet ovat auttaneet (huijasin häntä, en edes ole aloittanut lääkitystä, vaikka nyt huomaan, että olisi pitänyt!), ja että olen valmis jatkamaan työelämää. Kysymyksiä kaikille siis, varsinkin työtä vieroksuville:

-miten vältytte työkkärin ahdistelulta ja aktivoimistoimenpiteiltä?
-ovatko kaikki henkisistä asioista kiinnostuneet ihmiset ja henkisesti korkealla tasolla olevat ihmiset todella intohimoisia työntekijöitä ja minulta vain jäänyt jotain ymmärtämättä?

Minulla on kauheita rahaongelmia, liiton raha tarjoaisi turvatun toimeentulon mutta en olisi turvassa, sillä vuoden alusta astuvat voimaan tiukemmat aktivoimistoimenpiteet, enkä minä jaksa... Jos saisin 6-12 kk:n saikun ja turvatun toimeentulon, voisin hoitaa itseni kuntoon, mutta nyt olen ihan hukassa. Terapeuttienkin tavoitteena on hoitaa minut työkykyiseksi, minulle taas olisi tärkeää löytää oma itseni, oma paikkani ja parantua, jotta voisin sitten tehdä sitä työtä mikä on minun juttuni, ei mitä tahansa lääkkeiden voimalla vain koska yhteiskunnan varoilla ei saa elää.

Minusta yhteiskunta on menossa pahempaan suuntaan: kovat asenteet ja kontrolli. Minä en halua elää tämmöisessä maassa...  >:(


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Elämänilo - 14.12.2006 19:31:19
Oma tilanteeni on se, että masennus on uusinut pahasti (jos siitä ikinä paraninkaan) ja lopetin yhden työn psyykkisten ongelmien takia, nyt pitäisi ensi viikolla mennä työkkäriin, mutta pelkään niin etten voi hengittää. Kolmen kk:n saikku ei ole auttanut toipumisessa, olen ihan lopussa, ahdistunut, peloissani jne. Enkä ole koskaan tykännyt töistä. Ei ole kiinnostanut pätkän vertaa. Tietysti olen ollut joissain töissä ja kärsinyt.  :'(
Kysymyksiä kaikille siis, varsinkin työtä vieroksuville:

-miten vältytte työkkärin ahdistelulta ja aktivoimistoimenpiteiltä?
-ovatko kaikki henkisistä asioista kiinnostuneet ihmiset ja henkisesti korkealla tasolla olevat ihmiset todella intohimoisia työntekijöitä ja minulta vain jäänyt jotain ymmärtämättä?

Minulla on kauheita rahaongelmia, liiton raha tarjoaisi turvatun toimeentulon mutta en olisi turvassa, sillä vuoden alusta astuvat voimaan tiukemmat aktivoimistoimenpiteet, enkä minä jaksa... Jos saisin 6-12 kk:n saikun ja turvatun toimeentulon, voisin hoitaa itseni kuntoon, mutta nyt olen ihan hukassa. Terapeuttienkin tavoitteena on hoitaa minut työkykyiseksi, minulle taas olisi tärkeää löytää oma itseni, oma paikkani ja parantua, jotta voisin sitten tehdä sitä työtä mikä on minun juttuni, ei mitä tahansa lääkkeiden voimalla vain koska yhteiskunnan varoilla ei saa elää.

Minusta yhteiskunta on menossa pahempaan suuntaan: kovat asenteet ja kontrolli. Minä en halua elää tämmöisessä maassa...  >:(

Hei "Samarkand"


Ymmärrän tilanteesi.

Sairaana ei jaksa tehdä töitä
- masennuksesta toipuminen vie oman aikansa = "yksilöllistä"
  - jos et ole valmis palaamaan työelämään,
mene uudestaan lääkärisi kanssa puhumaan asiasta


Työkykyisenä on mukavampi elää ja työkin sujuu mukavammin



 :smitten:   Elämänilo    :smitten:


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Jasca - 15.12.2006 22:03:20
Oma tilanteeni on se, että masennus on uusinut pahasti (jos siitä ikinä paraninkaan) ja lopetin yhden työn psyykkisten ongelmien takia, nyt pitäisi ensi viikolla mennä työkkäriin, mutta pelkään niin etten voi hengittää. Kolmen kk:n saikku ei ole auttanut toipumisessa, olen ihan lopussa, ahdistunut, peloissani jne. Enkä ole koskaan tykännyt töistä. Ei ole kiinnostanut pätkän vertaa. Tietysti olen ollut joissain töissä ja kärsinyt.  :'(

Terapeuttienkin tavoitteena on hoitaa minut työkykyiseksi, minulle taas olisi tärkeää löytää oma itseni, oma paikkani ja parantua, jotta voisin sitten tehdä sitä työtä mikä on minun juttuni, ei mitä tahansa lääkkeiden voimalla vain koska yhteiskunnan varoilla ei saa elää.
Ystäväni masentui kymmenisen vuotta sitten. Hän halusi parantua ja päästä äkkiä töihin, joten hän ei syönyt lääkkeitään. Tästä seurasi masennuskierre, jossa hän ei koskaan oikein saanut tilaisuutta toipua ja masennus palasi uudestaan ja uudestaan kuin teletappi. Lopulta hän antautui ja on alkanut hoitaa itseään myös masennuslääkeillä ja on vihdoinkin päässyt oman elmänsä herraksi. Hän ei tarvitse kovaa lääkitystä, mutta pienen tuen jaksaakseen ja hän on hyväksynyt sen yhtenä vaiheena elämässään. Tuskin hän lääkitystä tarvitsee enää vanhemmiten, mutta nyt siitä on ollut apua.  :)

Suhteesi työhön on kyllä mielestäni ihan normaali. Eihän terve ruumis työtä kaipaa, joten suurin osa ihmisistä varmasti jättäisi työn jos leipä tulisi muutoinkin pöytään. Hoida siis rauhassa itsesi kuntoon ilman syyllisyyden tunteita työn takia. Siellä ei kirkkaampaa kruunua saa. Joskus työ voi olla myös sosiaalinen tilaisuus. Esimerkiksi monet äidit ovat sanoneet käyvänsä töissä, koska kaipaavat aikuisten ihmisten seuraa. Työssä voi siis käydä hyvin erilaisilla motivaatioilla.    ;D


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Viitasammakko - 16.12.2006 20:41:10
Niin samaan työhön en enää palaisikaan, siitä olen jo irtisanoutunut. Nyt  lapsuudenaikaiset jutut puskee taas päälle, olen täynnä vihaa (kätevää näin joulun alla...  :idiot2:) ja pelkään tulevaisuutta ja elämää niin ettei mistään tule mitään. Tätä yhtä ja samaa helvettiä jo 8 vuotta. Välillä oli lääkitys, joka ei hirveästi auttanut, sitten sain päähäni, että henkiset ihmiset paranee positiivisilla ajatuksilla ja vitamiineilla ja lopetin lääkkeet mutta hohhoijaa! Eipä olisi kannattanut leikkiä näillä asioilla. Nyt en aio lääkitystä lopettaa ennen kuin olen TÄYSIN terve ja aion hankkiutua mielekkääseen terapiaan.

Voihan olla, että en edes halua parantua, koska terveenä olo merkitsee sitä että joudun töihin, mihin en ole koskaan halunnut. Nyt silti keksin, että ajattelenkin näin: Kun olen terve, minusta tulee taiteilija! Kannattaa siis parantua, jotta jaksaa ja pystyy kunnolla suuntautumaan mielekkäälle alalle. Ja voinhan terveenä sitten ajoittain tehdä pikkuisen tavallisia töitä saadakseni rahaa.  :)

Small, minulla kai on sama kuin ystävälläsi: en aikoinani antanut itselleni aikaa enkä lupaa parantua. Koko ajan oli harrastettava ja tehtävä vaikka mitä ja suku painosti työnhakuun. (Jos ei tee mitään, ei ole mitään.) Kukaan lääkäri ei edes ehdottanut opiskelijalle ja sitten työttömälle sairaslomaa, en edes tiennyt että olisin voinut semmoista saada. Eikä kukaan oikein ottanut minua edes tosissaan, kun meikkasin ja jaksoin harrastaa. Masentuneen on kai siis aina näytettävä UFFin laatikosta kiskotulta tarhapöllöltä.  ;D (Nykyään siis tukka likaisena ja meikittä psykiatrille...) Nyt aion kuitenkin ottaa aikaa paranemiselle, näin ei voi jatkua.

Olisipa ensi vuosi parempi kuin tämä vuosi!!


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Kotkansilmä - 16.12.2006 21:50:19


                                 :coolsmiley:

              Kuis`ois kuperkeikka takaperin kerien! ?

               Päälle spakaatit pyörien vastamäkeen!!


                            :smitten:






Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Ikitosi - 17.12.2006 00:00:37
Treenataan suorin vartaloin kerien  :D

Masennuksesta pääsee vain masentumalla niiiinsyvästi, että pohja näkyy...


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Kotkansilmä - 17.12.2006 09:51:48


                           ;D

          Hanuri näkyy, sanoi masentunut, HURAAAAA!!



                           :2funny:




Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Ikitosi - 17.12.2006 10:12:54
Elämä opettaa nöyryyttä  ::) :2funny:


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Kotkansilmä - 17.12.2006 10:19:10


                             :-*

         Lopputulos = notkea selkä!

             
                 :tickedoff:




Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Ikitosi - 17.12.2006 10:21:29
Lopputulos = tietää miltä se takapuolikin näyttää  :coolsmiley:


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Viitasammakko - 17.12.2006 20:36:53
Sori, en ymmärrä edellisistä yhtään mitään...

Ikosi, masennuksesta ei välttämättä selviä masentumalla niin että pohja näkyy. Siellä olen jo ollut vuosia sitten. Masennus voi uusia. Kuten minulla, kun en silloin hoitanut sitä kunnolla. Kuvittelin parantuneeni ja ajattelin omin voimin selviäväni. Pohjaan ollaan taas menossa. Onneksi nyt tiedän paremmin, mistä on kyse, joten voin tehdä jotain tämän eteen.


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Ikitosi - 17.12.2006 21:35:41
Masennuksessa olevalla on ikäänkuin pää omassa persiissään.  :)


Voipi kuvitella, kuinka silloin käy, kun  ::)
Elämän meressä uidaan ja kellutaan... Välillä sukellellaan helmiä pohjan simpukoista..

Meri kuvaa itse elämää, tunnetta. Sen syvyys ja kirkkaus elämän laadullisuutta.
Simpukka on sisäänpäin kääntymisen, suojautumisen symbooli.
Helmi sen sisältämä viisaus.

Masennuksissa uppoavat painuvat pohjaan, josta pääsee ylös vaan ponnistamalla. Takaisin pintaan päästyään voi huomata mukaan tarttuneen simpukan sisältämän helmen.
Me monasti masentuneet voimme niistä kerätä helminauhan taikka jalokivet kruunuumme  :angel:


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Kotkansilmä - 18.12.2006 02:55:07



                            :-*

       Kaikkea emme voi kuitenkaan hallita!!  ?   :police:



                            :2funny:







Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Ikitosi - 18.12.2006 09:06:22
Hallinta on harhaa.
Vaatii harjoittelua hyväksyä se.

Masennus iskee kun ei ole varuillaan sen suhteen.
Mutta varuillaan ollen ei voi elää, ainakaan onnellisena.

Antautuminen, heittäytyminen on riski.
Joskus elämä kannattaa, joskus ei, vaan rähmälleen lankee.


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Elämänilo - 18.12.2006 23:34:29
Elämän meressä uidaan ja kellutaan... Välillä sukellellaan helmiä pohjan simpukoista..
Masennuksissa uppoavat painuvat pohjaan, josta pääsee ylös vaan ponnistamalla. ...
Me monasti masentuneet voimme niistä kerätä helminauhan taikka jalokivet kruunuumme  :angel:

Hei "Ikosi"


Kaunis vertauskuva masennuksesta
- olen minäkin tainut aika monta helmeä löytää
- jokainen sukellus ja pintaan paluu
ovat olleet kovien ponnistulelujen tulosta
- koko ajan opin nopeammaksi tai taitavammaksi
pintaan palaajaksi
- helmiä on kiva löytää


(http://www.mesenet.org/hymiot/14/aariel.gif)


 :smitten:   Elämänilo    :smitten:



Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Pikkusisko - 18.12.2006 23:39:33
aika karua nähdä todellisessa masennuksessa jotain kaunista. helvetti se on, mistä selviää tukiverkon avulla - jos selviää.


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Ikitosi - 18.12.2006 23:50:46
Jokaisella lienee omanlaisensa helvetti.
Minun masennukseni on ollut olla tyhjä kupla keskellä valtameren rannatonta autiutta,
liikkumattomassa tyvenessä.

Kauneus on katsojan mielikuvituksessa.
Kokemus itseasiassa reaaliajassa paikan päällä onkin sitten eri juttu.  :buck2:

Masennuksesta toivuttua voi todella löytää siitä sen helmen.  :coolsmiley: :angel:


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Elämänilo - 19.12.2006 00:07:51
Masennuksesta toivuttua voi todella löytää siitä sen helmen.  :coolsmiley: :angel:
aika karua nähdä todellisessa masennuksessa jotain kaunista. helvetti se on,
mistä selviää tukiverkon avulla - jos selviää.

Hei "Yulunga"

Ymmärrän mitä tarkoitat

Voimia omaan sukellukseesi ja sieltä pintaan ponnisteluun
- tarvitsetko apua



 :smitten:   Elämänilo    :smitten:


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Pikkusisko - 19.12.2006 19:16:38
Ymmärrän helmijutun joo. Pelkään vain, että masennus on ikuinen suo, minkä kanssa on vain elettävä. Olen toki pohjalta noussut, mutten sinne tahdo takaisin! Siksi reagoin voimakkaasti.


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Asterix - 19.12.2006 21:00:34
Apua masennukseen. :)

Lesitiiniä
Gingseniä
Magnesiumia
Kalsiumia
B-vitamiineja
Omega-3

Lesitiini on tärkeä hermoston rakennusaine. Sillä ehkäistään
ja hoidetaan mm. Alzhaimerin tautia ja muistia.
Lesitiinin puute aiheuttaa masennusta.

Gingsen virkistää muistia ja tukee aivotoimintaa ja parantaa aivoverenkiertoa. Tasoittaa ääritiloja.

Magnesium ja kalsium rauhoittavat. Magnesium on tärkeä
hermojen rakennusaine. Puute aiheuttaa masennusta ja lihasheikkoutta.

B-vitamiinit toimivat rakennus -ja välittäjä aineina
aivoissa ja hermostossa.

Omega-3:n on todettu ehkäisevä masennusta.



Lisää tietoa ravinnon merkityksestä masennukseen.

http://www.biovita.fi/suomi/terveyssivut/masennus.html
http://www.tukiasema.net/teemat/artikkeli.asp?docID=343


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Elämänilo - 20.12.2006 00:31:03
Apua masennukseen. :)
Lisää tietoa ravinnon merkityksestä masennukseen.
http://www.biovita.fi/suomi/terveyssivut/masennus.html


Hei "Asterix"


Kiitos mielenkiintoisesta linkistä.


 :smitten:   Elämänilo    :smitten:


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Elämänilo - 20.12.2006 00:35:05
Olen toki pohjalta noussut, mutten sinne tahdo takaisin! Siksi reagoin voimakkaasti.


Hei "Yulunga"


Kukapa siellä pohjalla viihtyisikään
- siellähän on yksinäistä ja pimeääkin

Aina kun selviää masennuksen yli,
löytyy yksi helmi helminauhaan



 :smitten:   Elämänilo    :smitten:


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Pikkusisko - 20.12.2006 23:50:37
Totta Elämänilo. Ja joskus jopa helmet tulee ihanien ihmisten muodossa.  :)


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Elämänilo - 20.12.2006 23:59:28
Totta Elämänilo. Ja joskus jopa helmet tulee ihanien ihmisten muodossa.  :)

Hei "Yulunga"


Elämä mättää joskus tosi pahasti
- tämä päivä on yksi niistä

Nyt tilanne hieman hellittänyt,
kun olen asioita selvittänyt

(http://www.southerngazebo.com/forum/images/smilies/Animals/th_pxsofa2.gif) (http://smileys.smileycentral.com/cat/7/7_1_118.gif)

Joulun tuloon liittyy minulle suurta ahdistusta
- en tunne kuuluvani minnekkään,
tunnen olevani vain muille vaivaksi



 :smitten:   Elämänilo     :smitten:


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: selkälokki - 21.12.2006 00:19:58
Minua ainakin olet piristänyt monet kerrat Elämänilo. Häntä pystyyn vaan!
On ilo, että olet olemassa, ihan oikeasti!
Mie muuten kävin tapaamassa erästä entistä työkaveriani Imatralla tänään. Huristelin junalla sinne ja kierreltiin kaupungissa ja käytiin tietty kaffella ja syömässä.. ::)
Olipas vallan mukavaa ja teki hyvää edes päiväksi vaihtaa maisemaa.
Tuossa illalla tulin sitten junalla takaisin. Teki muuten tosi hyvää, kannattaa harkita tuollaista pientä matkaa, jos oikein tympii.


Ja miulla kukkii niin upia amaryllis että. Ei ole mulla ikinä ollut jouluna amaryllistä, mutta sain sellaisen koulussa eräältä asiakkaalta. Lämmittipä muuten mieltä moinen kiitos. Joo, ja nyt kyllä taitaa amarylliksestä pukata meikäläiselle kukkatradition Jouluksi. Aivan ihana on.


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: selkälokki - 21.12.2006 00:21:54
Pöh ja anteeksi, meni taas off topic. Minä muistelin olevani keskustelussa Yleinen jutteluareena.... :uglystupid2:
No olihan tuossa vähän siteeksi tuota mielen piristymistä, vai mitä? voin tietty poistaakin..


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Elämänilo - 21.12.2006 00:33:11
Minua ainakin olet piristänyt monet kerrat Elämänilo. Häntä pystyyn vaan!
On ilo, että olet olemassa, ihan oikeasti!

Hei "selkälokki"

Kiitos lohduttavista sanoistasi
- häntä on jo pystyssä, (kisssalla siis)


(http://www.bieder.fi/WebRoot/kukkanet/Shops/kukkanet/457C/5733/5558/5427/CB53/C0A8/071C/A3E4/AUT_4019r_h.JPG)


 :smitten:    Elämänilo     :smitten:


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Jinx - 21.12.2006 03:25:50

Mie muuten kävin tapaamassa erästä entistä työkaveriani Imatralla tänään. Huristelin junalla sinne ja kierreltiin kaupungissa ja käytiin tietty kaffella ja syömässä.. ::)



Menee tääkin vähän ohi topikin, mutta...
Mitä pidit Imatrasta?  ;D


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: selkälokki - 21.12.2006 11:17:00
Ihan kiva, pieni kaupunki oli. Valtionhotelli oli kaunis kerrassaan...
Kylläpä voisin toisenkin kerran käydä, junalla on perin kätevä matkustaa sinne suuntaan täältä meiltä. Parituntia ja se on siinä.  :)
Hahaa ja kaverini ja hänen äitinsä polittaa niin nopeaa sitä etelä-karjalan murretta, että sitä oli tosi kiva kuunnella. :D


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Jinx - 21.12.2006 13:57:21
Ihan kiva, pieni kaupunki oli. Valtionhotelli oli kaunis kerrassaan...
Kylläpä voisin toisenkin kerran käydä, junalla on perin kätevä matkustaa sinne suuntaan täältä meiltä. Parituntia ja se on siinä.  :)
Hahaa ja kaverini ja hänen äitinsä polittaa niin nopeaa sitä etelä-karjalan murretta, että sitä oli tosi kiva kuunnella. :D

Niin, miullekkin aina sanotaan jos käyn jossain muualla paikkakunnalla että miun murre on ihan hassua.
Jotkut valittaa et puhutaan liian paljon liian nopeesti...  :D


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: selkälokki - 21.12.2006 22:19:10
No juu, tarkkana kuin porkkana on oltava ja todellakin kuunneltava koko ajan. Muuten kerkiää pudota kärryiltä vaik kuin monta kertaa.  ;D


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Jinx - 21.12.2006 23:27:59
Elämä voi välillä hymyillä! :)

Tänään tuli hyviä uutisia tulevaisuuden suhteen!  ::)  :angel:  :o
Toivottavasti en mokaa tätä tilaisuutta...  :-[
Jännitys/jännittäminen pilaa yllensä kaiken!
Mikä auttaisi jännitykseen?  :idiot2:


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: selkälokki - 21.12.2006 23:31:57
Itseäni auttaa jännittämiseen meditointi. Ja reikin antaminen itselleni. Myös kävelylenkki ja huolellinen  hengittäminen auttaa. Keskittyy siihen, että hengittää rauhallisesti ja on rauhallinen. Virittäytyy siihen, että asiat menevät, niin kuin on parhaaksi katsottu. Ja on luottavaisella asenteella.
Jos vastaavasti on murheita, tapaan käydä puhaltamassa ne kehostani taivaan tuuliin tuolla järvenrannalla, missä  yleensä aina käy raikas tuuli, kuvittelen, että tuuli tempaisee ulos puhaltamani murheet mukaansa ja riepottelee ne kauas pois. Minulla on aina sen jälkeen keventynyt olo. :)


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Asterix - 22.12.2006 02:45:31
Elämä voi välillä hymyillä! :)

Tänään tuli hyviä uutisia tulevaisuuden suhteen!  ::)  :angel:  :o
Toivottavasti en mokaa tätä tilaisuutta...  :-[
Jännitys/jännittäminen pilaa yllensä kaiken!
Mikä auttaisi jännitykseen?  :idiot2:

Sama vika. :-[
Minua on auttanut reipas kävely lenkki ennen jännittävää
tilannetta, vältän myös liiallista kahvin juontia ennen tilannetta.

Pyrin meditoimaan ko. tilanteen etukäteen, miten sen
kulku menee jne. ja sitten meditoin itseni jonnekin
turvalliseen ja rentouttavaan paikkaan.

Jotkin hivenaineet ja vitamiinit auttavat myös
jännitykseen.

Magnesium ja kalsium rauhoittavat,
kuten myös Omega3.

Pahimpaan ja häiritsevään jännitykseen saa lääkäriltä
beeta salpaajaa -> tasoittaa pulssia ja poistaa adrenaliinia
verestä, joka saa usein tekemään ja sanomaan kaikkea hölmöä.


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Elämänilo - 22.12.2006 23:45:04
Kaikille Astroilijoille Rauhaisaa Joulua ja Onnekasta Uutta Vuotta 2007!

http://www.busybus.co.uk/design/xmas_santa.swf (http://www.busybus.co.uk/design/xmas_santa.swf)
(http://i80.photobucket.com/albums/j190/Apache_Dream/5217b22ed213.gif)

Hei Ystäväin


Pieni hymyn häivähdys
tuli minunkin huulilleni
tuota katsoessani
- katso filmi loppuun saakka


 :smitten:   Elämänilo    :smitten:


Otsikko: Vs: Masentaa, todenteolla!!!!
Kirjoitti: Elämänilo - 22.12.2006 23:48:03

(http://i47.photobucket.com/albums/f178/Alextheangel/v29.gif)

Hei Ystäväin


Taidan olla tylsällä tuulella,
kun muiden viestejä siirtelen



 :smitten:   Elämänilo    :smitten: