Astro Foorumi

Jokainen lapsi pelkää pimeää (ja moni aikuinenkin), ja ilman selkeää syytä...siksikö, että olemme tulleet valosta :) ?

Minä uskon et monet pelot ovat suoraan ympäristöstä opittuja. Kuten sanoit, moni aikuinen pelkää pimeää ja mistäs ne lapset sitten sen oppii?  ;) (toki pelko voi muistakin syistä johtua)

Mä olen kasvanut maalla jossa ei katuvaloja niihin aikoihin tunnettu, ja aina käytiin iltakävelyllä talvellakin ilman taskulamppua. Sitä pimeyttä oppi rakastamaan ja pitämään turvallisena.  :)

Nyt kun olen täällä kaupungissa asunut, olen ollut silmät pyöreänä kun moni sanoo ettei uskalla lähtee illalla lenkille, kävellä töistä kotiin iltavuoron jälkeen jne. Luulen, että kaupungissa asuneille se pimeys on siis vieraanpaa kuin maalla "valottomalla" seudulla asuneelle.

Minä luulen, että se on biologista, rotumuistissa, verenperintöä...siis niiltä ajoilta, kun asuttiin luolissa, ja pimeään tutkimattomaan luolaan meneminen oli itsemurha. Ja pimeässä ne kaikki pedot vaani, eikä niitä voinut ennalta nähdä sitäkään vähää kuin päivällä.

Minä en kaupungissa uskalla lähteä pimeällä liikkeelle yksin sen takia, että pelkään ihmisiä!

Ei meillä maallakaan menty ilman taskaria..oli niin sysipimeää, että olis tipunu tieltä :D

Ja täällä...no, tässä kylällä voin hyppiä pimeälläkin, mutta en uskaltaisi tuolla syrjemmällä...kun on tuota erämaata ja eläviä ympärillä.
En minä mitenkään hysteerisesti sushukkia pelkää, mutta ajatus pimeään korpeen lähtemisestä on aika nulju.

Sekin varmasti vaikuttaa, että pimeässä mielikuvitus herää eloon. Hyvä kuvaus mielen vaikutuksesta on Disneyn animaatiossa Lumikki ja seitsemän kääpiötä, jossa Lumikki juoksee peloissaan metsään.

http://www.youtube.com/watch?v=Z-6zKiF-Nbc&feature=related

Koiratkin pelkää pimeää. Siis jotkut.
Mutta lyön vetoa niin ei niitä se pimeä pelota, vaan se,e ttä se ihminen pelkää. tai vaikkei pelkääkään niin on muuttunut erittäin paljon epävarmemmaksi.

Minulla on aina ollut pimeässä sellainen turvallinen olo! Äsken tulin just 1,5 tunnin lenkiltä pimeästä metsästä ja voi miten nautin olla siellä. Tulee juurikin sellainen suojaisa olo, kuin äidin kohdussa ois turvassa.  ;D kuten *Marie*kin tuossa vertasi. Ainoo mikä pimeessä vähän pelottaa on jos vastaan kävelee huojuva ihminen, mutta mitään pusikoissa vaanijoita en ajattele.

Mun mielestä pimeä on jees kun on kotona turvassa ja kynttilöitä tuikkii siellä ja täällä...takkatuli kun olis viä  :smitten:
Ja mitä enemmän tuuli vinkuu ja vihmoo, niin sen kivempaa on omassa kotipesässä käperrellä..ei kesällä ole niin kvia olla kotona kun talvella...ja ehkä erityisesti marraskuussa :)

Mielenkiintoisia ajatuksia :)
...Mutta entäs kun lapsi, joka pelkää pimeää, on vielä niin pieni, ettei yksinkertaisesti ole voinut mallioppia sitä mistään vielä..? Siksi en ihan täysin lähtisi perustelemaan mallioppimisella :)
Ja sit tosiaan jännä se juttu, että kohdussahan on pimeää... Mutta siellä ollaankin "tiiviissä suojassa", ts. voidaan olla varmoja siitä, että ollaan turvassa pimeydestä huolimatta ;)

Entäs ihminen, jolla vahvin aisti onkin joku muu kuin näkö (en tarkoita täysin sokeita), pelkäähän niistäkin monet pimeää...?

 ;D

:D :D :D
Omega-Aminthir
:D :D :D

Olen melkein aina kokenut pimeän aikaan liikkumisen turvallisemmaksi kuin päivänvalossa - ihan kaikkialla maailmassa, myös kaiken maailman slummeissa. Pimeys on minusta rentouttavaa ja sitä voi käyttää monin tavoin hyväkseen muutenkin (minkä esim. myös rikolliset tietävät, mutta mulle kaikki ikävät asiat on tapahtuneet ihan kirkkaassa päinvalossa, lukuunottamatta erästä tunnelionnettomuutta.)

Ei mulla mitenkään poikkeuksellinen pimeänäkö ole, mutta olen jotenkin muuten ihan eri tavalla skarppina, rohkeampi ja aktiivisempi. En myöskään käsitä jokavuotista jauhamista kaamosmasennuksesta kun se on mulle täysin vieras asia.

Yövalo on hyvä asia. Itsekin tarvitsin sellaista noin 10-vuotiaana, kun olin katsonut K18 kauhuelokuvia. Nukkumaan mennessä muistikuvat heräsivät eloon ja en voinut nukkua. Vaikka tiesin, että elokuvien tapahtumat eivät ole todellisia ja pelkoni eivät perustu todelliseen uhkaan, valojen sammuessa sillä ei ollut merkitystä. Nukahtamisen kannalta suurin merkitys oli sillä, että tiesin aina pystyväni katsomaan ja varmistamaan, että kaikki on hyvin. :)

Minä olen katsonut kauhuelokuvia 3-vuotiaasta lähtien ilman mitään ongelmia :) Tai no, "ongelmaksi" on lähinnä muodostunut se, etten ole ikinä nähnyt kauhuelokuvaa, joka pelottaisi, enkä varmaan tule näkemäänkään. Minulla 98% kauhuelokuvista menee luokitukseen "komedia". Loput 2% on viihdyttäviä, hyviä elokuvia.

Pelkäsin pimeää yhden ainoan syksyn ollessani 12-vuotias. Muuten en ole pelännyt pimeää, enkä pelkää. Olemmekin tosin aina asuneet kirjaimellisesti keskellä ei-mitään, jossa lähin valaistus on kilometrin päässä metsän takana oleva naapurien pihavalo.

Minä EN katsele Kauhuleffoja.
Mulle ihan liian kauheita. En pidä siitä että alan pelätä omaa varjoanikin, tai siitä että tulee ihan fyysisesti paha olo pahuudesta.
Ei kaikki ne sitä tee, mutta joistain on kyllä tullu ihan karsee olo...

Minulla oli astrokartalla asettunut Vesimies jotenkin niin, että se tekee minusta hirviöiden ja mörköjen parhaan kaverin (plus tietysti tuo ASC Kauris ja kartan hallitsija Skorppari). Minua ei olisi voinut lapsena pelotella sillä, että "Jos et nyt ole kunnolla, mörkö tulee kellarista hakemaan sinut". Olisin vaan odottanut, että milloin se mörkö tulee, jee jee jee! :D

Minulla on onneksi ystävä, joka on samanlainen kuin minä. Voidaan katsoa kauhuelokuvia kahdestaan ja nauraa niille, sekä ihastella kaiken maailman mörköjä ja hirviöitä yhdessä. Harvassa vaan on semmoset tosi hienot möröt... 8)

Eipä kuulemma ole ainakaan kaikkien vauvaoppaiden mukaan, kun valo kajastaa läpi. Vai onkhan ne kirjotettu vaan rauhottamaan äidin mieltä?! :)

Mie luulen, että osa on vaan oppinut, että pimeää ei tarvi pelätä. Emmiekään pelkää, mutta pääasiassa siks, kun lapsena ei voinu koskaan näyttää pelkääväni, kun pienempien sisarusten kanssa kuljin ja ne hyppi jo valmiiksi paniikissa joka rasauksesta.  :D Mitäpä sitä enää aikuisena pelkäämään. Mie ite asiassa oon aina pelänny enempi katuvaloissa kulkea, kun näkee jo kaukaa vastaantulijat, eikä voi itsekkään tervittaessa enää "kadota" tieltä, kun vastaantulijaki näkee, että joku on tulossa..

Joo samaa mieltä. Ehkä se pimeän pelko on jotenki geeneissä... Ehkä se periytyy sieltä luolaihmisten ajoilta.

Ja nyt hilpasee ohi aiheen vähän, mutta tuli noista vaistoista mieleen.
Kiljuminen on myös vaisto :D
Naiset ja lapset kiljuvat, miehet sitten karjuvat, ja tällehän on syy, että  naiset ja lapset ovat kiljuneet jotta miehet kuulisivat ja hälyttyisivät...miehet mörisevät, jotta uhka pelästyisi tiehensä :D

Minä olen nainen, joka en juuri apua odota, mutta kyllä minäkin kiljahtelen hyvin lady like, kun pelästyn jtn..esim. hämähäkkiä :D
( joita en niitäkään oikeasti pelkää, mutta se vaisto!)
Mutta jos oikeasti, todella pelästyn, kiljuntaan liittyy myös toiminta, joka on yleensä sitten vähän vähemmän leidiä...

Minä naisena en kilju ja ystäväpiiristäni löytyy montakin naista, jotka eivät kilju :) Sen sijaan naisia, joiden suusta pääsee pelästymisen aikana kirosana tai tuollainen miehekäs älähdys, löytyy sitäkin enemmän. ;D

Onhan siitä jo aikaa, kun kiljumista on tarvittu :D
Eihän se enää ole niin tarkoituksenmukaista kun joskusvanhaan :D

Tiedän itsekin paljon naisia jotka eivät kilju vaikka pelästyvätkin.

Mä en oo koskaan pelännyt pimeää.  Lapsuudenkotini oli metsän keskellä, lähimmät katuvalot oli kilometrin päässä. En koskaan osannut ajatella, että siellä pimeässä olis ollu jotain pelottavaa.  Mun kaverit oli kauhuissaan, jos ne tuli meille iltahämärissä, niitä aina pelotti pimeä metsä.

Muistan äitini kertoneen sellaista tarinaa, missä mun piti iltaisin mennä sammuttamaan navetan valot meidän vanhasta talosta, kun sähköjohtoja ei oltu vielä vedetty uudesta talosta navettaan.  Ison pimeän tuvan keskellä oli avonainen kellarinluukku, enkä koskaan pelännyt mennä sinne pimeään tupaan, enkä sitä, että putoaisin sinne kellariin.  Olin ekalla luokalla kansakoulussa.

Mä rakastan pimeää ulkona, mutta öisin yksin kotona täysin pimeessä ajatus lentää. Tosin onko ihmekään kun entisen himan energiat oli jostain..... ???
Toisaalta jos on paskat fibat kotona, on sama onko yö vai päivä: ne tuntee ja tunnistaa valoisaan aikaankin

No tää on kyllä täysin totta, aina huvittanut kaikki ghostbusters-ohjelmat kun keskellä yötä pitää remuta..  ;)

En ole koskaan pimeää pelännyt ja täällä korvessa missä ei edes katuvaloja ole 5km.n säteellä mihinkään suuntaan ei paljon ole varaakaan pelätä. Lähimmän naapurin pihavalot sarastaa tuolta pellon toiselta puolen, muuten on säkkipimeetä ellei kuu loimota. Metsästä kuuluu välillä kaikenlaisia mörinöitä ja rasahduksia jos illemmalla vaikka puita hakee uuniin, mutta eipä sieltä oo mikään vielä kimppuun käynyt. Ja jos alkaa pelottaa niin sit alan laulaa, siinä kohtaa kaikkoo viimesetkin rohkeimmat syvemmälle metsään.  :)

Kuulostaa ihanalta Solnishko :) Metsämörrejä naapurina  :smitten:
Paljon enemmän sitä tarvii kaupungissa niitä naapureitaan pelätä, jotka siellä pimeässä örisee...

No aivan totta tuokin, ei täällä ainakaan mitään känniläisiä ja huumeveikkoja tarvi väistellä. Ja niitä pelkään huomattavasti enemmän kuin mitään metsänelävää.  :)

Saas nähdä onko mun suteni vielä kulmilla, oon joka talvi bongannut sen pienet tassunjäljet aina jostain päin tosta pihan laitamilta.  :)

Ai sulla on oma hukkakin  :)
Meillä täällä kanssa sudet talvisin pyörii vaikka keskellä kylää asutaankin :D Ja tuolla vähän syrjemmällä heittiä pyörii sitten enemmän.
Kai niitä on aika paljon, muttei niistä ole ollu ongelmaa kun metsästäjille..syövät koiria ja metsästäjät ei saa metsästää niin paljon hirviä kun haluisivat että jää susillekin.

Maalla on mukavaa.  :)

En ole hukkaa kertaakaan nähnyt, mutta muutaman kerran olen kyllä tiedostanut sen jossain lähellä tuolla pimeydessä. Oravatkin voi olla yllättävän "jänniä" iltahämärissä, kun liikenteenkään ääntä ei ole niin kaikki luontoäänet kuuluu vahvempina. Kohta 7 vuotta on viihdytty näin vaikka monet naureskelikin meille silloin kun kaupungista itsemme irti reväistiin, että tuutte maitojunalla takasin ekan talven jälkeen.. Monelle nimenomaan hiljaisuus ja pimeys tuntuu olevan suurimpia pelon aiheita.

Mulla ainoo millon oon pelännyt pimeetä, on kun yhtenä talvena kun olin jo joku melkeen yläasteikänen, mun isosisko ja naapurin tyttö olivat iltakävelyllä nähneet UFOn.
Kertoivat itkien sen meidän äidille ja isälle, mutta eivät naapurin vanhemmille - miten yllättävää. Mun isähän aina puhui sitä et se on siepattu lapsena. Se ei keksi muuta selitystä sen pakonomaiselle UFO-fiksaatiolle ja sille, että heräsi kerran 10-vuotiaana pyjama päällä talviaikaan paljain varpain koulunsa pihalta eikä omia jalanjälkiä näkynyt lumessa, käveli siitä sitten kotiin. Minä oon lapsesta asti saakka lukenut isän ufosieppauskirjoja ja kieltämättä joissain on aika uhkaava ja pelottava sävy. Nykyään en enää ufoja ja avaruusolentoja pelkää. Mut ton siskon tapauksen jälkeen en hetkeen aikaan uskaltanut yksin mennä iltakävelyille.