Astro Foorumi

Henkinen aihe vaihteeksi Sashalta.  :P

Kuvailkaa mulle, mitä se henkisyys on?

Käytännön elämässä?

Kuka on henkinen ja kuka ei ja mikä sen henkisyyden määrän määrittää?

Henkisillä ihmisillä on tapana pitää inhimillisyyttä heikkoutena ja vikana,
mutta näkevät ja hyväksyvät mielellään sitä muissa, mutta eivät itsessään.

Universaalia rakkautta tai jeesuksen pelastusta kaupataan usein
"rakastan ja kunnioitan sinua puutteinesikin (kunhan pysytkin sellaisena
ja pidät minua, pelastajaasi ja hyväntekijääsi täydellisenä)"-paketissa.

Inhimillisyys (siis se kaikki viallisuus) on mukavaa katseltavaa muissa ihmisissä,
mutta ei hyväksyttävää henkisessä ihmisessä itsessään.
Miksi henkinen ihminen haluaa olla täydellinen inhimillisyyden keskellä?
Narsismia? Huono itsetunto?


Miksi jotkin ihmiset hakevat ihmisen ulkopuolista voimaa~energiaa (siis jumalaa, universaalista
rakkautta, enkeleitä, henkiolentoja, kundaliinia jne) tuekseen suoraan tai epäsuorasti?

Kykenemättömyydestä kohdata itsensä sellaisena kuin on -inhimillisenä
ja ottaa se voimavarakseen, -luovuudekseen?

Kykenemättömyydestä ottaa vastuu itsestään ja elämästään,
joten tarvitsee korkeampaa voimaa henkiseksi tuekseen, että selviää omasta elämästään?

Saada kohde jumalasta, korkeammasta voimasta mitä syyttää,
jos ja kun asiat menee elämässä niin kuin oli itse suunnitellut?

Tai vastaavasti saada tekosyy, kenen niskoille syyt laittaa, kun pettää
jonkin lupauksensa toiselle ihmiselle -> korkeammat voimat päättivät nyt näin, sorry?

Miksi henkisyydellä oikeutetaan mahtavasti omat virheensä, vikansa ja pahantahtoisuus
-henkinen ihminenhän ei kärsi enään vioistaan, koska henkisenä ihminen
perustelee pahantahtoisuutensa rakkaudella, hyväksynnällä ja kunnioituksella,
joten hän ei tarvitse tuntea enään inhimillistä huonoa omaatuntoa pahuudestaan
-sehän tekisi henkisestä ihmisestä surullisen inhimillisen, siis viallisen,
eikä täydellisen?

Miksi henkinen empatian ja sympatian tunteet saavat peräänsä ehdon "JOS/MIKÄLI SINÄ..",
joka sisältää vaatimuksen muutokseen henkisen ihmisen mieltä miellyttäväksi?


Onko henkisyydessä kyse -kuitenkin- vain yhdenlaisesta mielen vankilasta,
jolla perustellaan oma narsismi ja halu dominoida muita ihmisiä?


Henkisen ihmisen painajainen on ihminen, joka on onnellinen ja tasapainoinen inhimillisyydessään,
siis niissä sairauksissaan, vaikeuksissaan, luonteen vioissaan, typeryyksissään ja niin,
eikä tarvitse siihen onnellisuuteen ja tasapainoon jumalaa, korkeampaa
tai muuta universaalista voimaa oman itsensä ulkopuolelta.

Tälläinen tälläinen suht' tasapainoinen ja onnellinen henkilö ilman jumalaa
on uhka koko henkisyyden idealle, jota vastaan voidaan hyökätä hengellisin "asein"
-olkoonkin sitten raamatun tai koraanin sanaa, new agea, universaalia voimaa,
korkeamman kanavointia, enkeleitä, henkiolentoja, kundaliinia, energiahoitoja jne.

Pääasia on, että ko. "syntinen" ihminen muuttuu henkisen ihmisen mieltä miellyttäväksi
ja alistuu sille hengellisyydelle.
Ja kysehän on dominoimisesta ja sitomisesta ihminen vallan alle
-tosin ei raipoilla ja piiskoilla, vaan pelolla ja uhkakuvilla, joita ihminen saa,
JOS hän ei anna itseään henkisyyden alle ja niitä tehostetaan lyömällä sillä henkisyydellä,
painostamalla, jankkaamalla ja arvostelemalla koko ajan jyrkemmin ja kovasanaisemmin kohdetta.

Ajatuksia? ;)

Hmm, itse olen kokenut, että henkisyys tai no miksi sitä ikinä haluaakin kutsua ei tarkoita sitä, että etsisi jotain itsensä ulkopuolelta. Minulla se tarkoittaa enimmäkseen itsensä katsomista ikäänkuin analysoinnin ja kohteena ja omien voimavarojen hyödyntämisenä. Tavallaan sitä, että pyrkii joka päivä elämään elämää täydellä innolla ja nauttimaan joka hetkestä.

Myös se, että pystyy näkemään oman toimintansa syy-seuraussuhteen näkökulmasta auttaa ymmärtämään omaa elämäänsä ja kun katsoo ihmissuhteitaankin siitä näkökulmasta niin oppii ymmärtämään paljon enemmän esimerkiksi omaa kumppaniaan. Ja sanon nyt tästä siitä peilausteoriasta, niin ainakin minua itseäni se on auttanut siinä, että ei pidä itseään enää minään uhrina. Näen, että aika usein se, että vihaan jotain henkilöä johtuu suurimmilta osin itsestäni, ei siitä toisesta. Esimerkiksi aika usein ärsyynnyn ihmisistä jotka ovat aika samanlaisia kuin minä itse ja kun ymmärrän sen voin varsin hyvin mennä nurkkaan häpeämään ja ymmärtämään muita ja samalla itseäni.

Hmm, itse olen kokenut oman henkisyyteni nimenomaan vastuunotoksi omasta elämästäni. Henkisyys on minulle se miten koen ja näen tämän maailman ja itseni. Tähän liitän esimerkiksi inspiraation, luovuuden, kamppailulajit ja kehollisuuden, seksin, hmm, oikeastaan kaiken. Oma henkisyyteni on minulle se miten näen tämän maailman.

Mutta no joo, enpä nyt oikeastaan tarvitse mitään erityistä hyväksyntää näille näkemyksilleni, voitte olla eri mieltä tai samaa mieltä, enpä nyt jaksa oikein välittää. Mielestäni jokainen ihminen on omassa luonnollisuudessaan henkinen, eikä siihen mitään muuta tarvitakaan.

Näin varmaan sinulla, mutta suurin osa kuitenkin omaa henkisyyttään korostavat ihmiset
sanovat saavansa energioita, kanavointeja, profetioita, näkyjä, visioita, kundaliini jne
joltain henkiolennolta, jumalalta, jeesukselta, enkeleiltä, henkioppailta jne
ja sanovat olevansa vain välikappaleita~välittäjiä sen voiman ja maan välillä
ja mun järjen mukaan ne silloin tulee ko. ihmisen ulkopuolelta.

He eivät siis ota vastuuta siitä, koska "se annetaan, mikä annetaan"
ja hän ei voi asiaan vaikuttaa mitenkään.

Jos henkinen ihminen joutusi sanomaan, että tämä voima tulee minusta itsestäni,
niin silloin hän joutusi ottamaan myös sen vastuun omista teoistaan ja itsestään,
eikä voisi perustella esim. pahansuopaisuuttaan (ulkopuolisilla) jumalallisilla voimalla,
rakkaudella ja suvaitsevaisuudella.

Henkiset ihmiset haluavat olla täydellisiä älyn ja viisauden lähteitä (muille),
joilta puuttuu kaikkinainen luonnollinen ihmismäisyys ja heidän mielestään
täydellistä henkisyyttä, siis valaistuneisuutta ei voi saavuttaa ihmismäisin keinoin,
vaan esim. kieltäytyvät tietyistä ruoista, seksuaalisuudesta jne,
ja siksi tuo täydellinen henkisyys on mahdollista vain,
jos siihen saa apuja "jostain korkeammasta" kuin ihminen on.

Usein henkinen ihminenhän pyrkii olemaan muiden ihmisten yläpuolella
ja se ei onnistu, ellei hänellä ole esittää jotain, mikä on ihmistä korkeampaa
ja vaikutusvaltaisempaa ja todentaa, että juuri hän on tuon ko. voiman erityinen lempilapsi.

Siksi mie uskon, että henkisen ihmisen elämän perusta saattaa järkkyä niin
pahoin, kun se huomaa, että joku menee ja on tasapainossa ja onnellinen ilman tuota
jumalallisuutta.
Se on uhka henkisen ihmisen koko tavalle käsittää maailmaa
ja henkinen ihminen alkaa epäilemään sitä omaa näkemystään, onko hän sittenkään
ollut "oikeassa suunnassa" ja torjuu sen pelon hyökkäämällä ja yrittämällä
tuhota ja aiheuttaa vahinkoa sille "syntiselle" -toki kääräistynä se viha siihen hengellisyyteen. ;)



Kaikista suurin pelko ihmisellä on, että mitä jos toinen ihminen onkin onnellisempi kuin minä.
Ja se on myös suurin kateuden aihe,  eikä niinkään esim. raha tai seksuaalisuus,
joka on vain väline mahdolliseen onnellisuuteen.

Jokainen tietää, että paljon rahaa tuntuu hyvälle
ja hyvä seksi tuntuu taivaalliselle.  ;)

Henkinen ihminen on tiedostava ihminen tai tietoinen ihminen.
Henkisyys on mun mielestä tietoiseksi tulemista omasta käyttäytymisestään, ajatuksistaan ja tunteistaan. Sisäänpäin, omaan itseen sukeltamista. Sen huomaamista, että olen muutakin kuin vain kehoni, tunteeni ja ajatukseni; olen tietoisuus. Pystyn tarkkailemaan omaa käyttäytymistäni, omia tunteitani ja ajatuksiani.


"Henkinen" tai tiedostava ihminen ei koskaan, milloinkaan pyri muuttamaan toisia ihmisiä. "Jos vastustat tai taistelet muiden tiedostamatonta käyttäytymistä vastaan, muutut itse tiedostamattomaksi", mikä on tullut tälläkin foorumilla taas viime aikoina oikeaksi todistetuksi.

Minusta "henkisyydessä" on juuri kyse siitä oman pimeän puolen katsomisesta silmästä silmään ja sen muuttamisesta. Vastuunottamista omista valinnoista ja omasta käyttäytymisestä.

Myös siitä, että huomaa, jotta voi valita, samaistuuko omiin tunteisiinsa, ajatuksiinsa yms., vai huomaako olevansa jotain muuta(kin) kuin ne.
Ja ulkopuolelta ihminen hakee voimaa niin kauan, kunnes tajuaa itse olevansa tuo voima.

Henkisyydessä ei ole kyse toisen inhimillisen tai "syntisen" ihmisen (=tiedostamaton ihminen) muuttamisesta tietoisemmaksi, vaan oman itsen, jos on kyllästynyt kärsimykseen tms. ja itse sitä haluaa. Joskus myös elävän elämän olosuhteet laittavat miettimään ja tutkailemaan omaa itseä, omia valintoja....

Ja tietoisuus tulee maailmaan ja jokapäiväiseen elämään juuri ihmisen kautta. Se on osa evoluutiota. Ei siihen tarvita yhtään jumala-käsitettä tai muutakaan.

Luin just jostain itselleni jonkun mietelauseen: "Jos haluat itsellesi mahdollisimman paljon kokemuksia anteeksiannosta, pyöri mahdollisimman paljon henkisten ihmisten seurassa."

Ja siksi kait omasta seurastani niin paljon pidänkin...

Mutta siis kaikki nuo toisten ihmisten muuttamisyritykset.... sucks....

Itse olen suurimmat muutokseni tehnyt sitä kautta, kun toinen ihminen on hyväksynyt mut juuri sellaisena kuin olen. Siinä hyväksymisessä on paradoksaalisesti ihan hirmu suuri muutosvoima, jos sä tahdot niin...

Olipa hyvä kirjoitus Kaisakka. :)

Näin suurinpiirtein minäkin käsitän aidon henkisyyden tai mitä se sitten lieneekään
loppujen lopuksi, mutta mun mielestä kaikki tulee meistä itsestä,
eikä ihmisen ulkopuolelta.

Siksi mulle kait ei kukaan voi enään ennustaa tai selvänähdä mitään oikein
ja todenpitävästi, koska sekin on mun mielestä jotain,
mitä ihminen uskoo tulevan ulkopuolelta (ja ennustuksen kohteelle se on varmasti ulkopuolelta
tulevaa elämän dominointia), mutta loppujen lopuksi,
miksi eri näkijöillä on eri vastaukset samalle ihmiselle,
johtuu ihan siitä, miten se selvänäkijä~ennustaja haluaa sisimmässään ohjailla
ja hallita sen toisen ihmisen elämää.

Tässä suhteessa suurin osa näkijöistä, jotka kuvittelee omaavansa kyvyn nähdä
toisen elämän tapahtumia, ovat sokeita itselleen halustaan ohjailla ja dominoida toisen
ihmisen elämää.

Iso osa ihmisistä hakee "elämän viisautta" itsensä ulkopuolelta,
eikä itsestään sisältä.

"Henkiset" ihmiset, jotka "auttavat" muita, ovat vain kehittyneet
siitä poloisesta avuttomasta ennustusten ruinaajasta, jonka elämä on kroonisesti perseestä
koko ajan, hakemaan vain yhä mahtavempia ja korkeimpia voimia,
joilla päästä kroonisesti paskasta elämästään ja kokevat saavansa sen
laittamalla muita ihmisiä alemmaksi kuin itse on käyttämällä henkistä vaikutusvaltaa,
minkä kuvittelevat itselleen. Pyhittää siis itsensä muiden  ja kaiken inhimillisyyden yläpuolelle.

-Sillähän saa jo perspektiivä hyvin elämäänsä, ettei se niin huonosti olekaan
enään kun tuo toinen on huonompi ihminen kuin minä,
koska hän ei ole "henkinen". :P

Silti mie tässä odottelen, -itseasiassa provisoin-  :P
jospa nuo "henkiset ihmiset", jotka saavat kanavointeja
ja energioita sun muita "korkeimmasta", antaisivat asiallista mielipidettään kokemastaan,
mutta mä vähän luulen, että he tykkää olla enemmän kränäämässä, arvostelemassa
ja loukkaamassa muita kirjoittajia, heidän elämäänsä ja näkemyksiään
ja toitottamassa omaa totuuttaan ainoana ja oikeana.

Siis tuo pyöriminen tuli tosi epäselvästi kirjoitettua....
Jos siis haluat mahdollisimman paljon kokemuksia siitä, että saat ANTAA anteeksi, pyöri mahdollisimman paljon henkisten ihmisten seurassa....
Ja sitten jos on jotain henkisyys-fyysisyys-juttua, niin se tietoisuushan on kehossa, kun ollaan eläviä ja muodossa eli kehossa eli ei missään itsen ulkopuolella.
Ja jos jotain "kanavoi", se tulee ihan omasta itsestään, ei mistään ulkopuolelta.
Ja siitä on otettava myös vastuu.
Ja tässähän se yleensä mättääkin, kun ei ole valmiuksia kohdata toisen ihmisen reaktioita esim. energiahoidon jälkimainingeissa... koska ainakin itselläni energiatason lisäys nostattaa  lähes aina pintaan ne kaikki pimeät puolet: aggret, vastustukset yms.
Kyse on tavallaan virittäytymisestä toisen kaa samalle aaltopituudelle ja sitä kautta ne kaikki telepatiat yms. muka ihmeet selittyy. Pitää uskaltaa olla se toinen just tietoisuudessa tai hengessä, mutta kunnioittaa toisen fyysisiä ja psyykkisiä rajoja.
Tää jutska on ihan villinä "henkisten" ihmisten keskuudessa, kun kuitenkin ollaan kaikki yhtä ja samaa tietoisuutta ja elämää ja sit kuiteskii ollaan erilaisia ja erillisiä yksilöitä kehossa ja molempia pitäis arvostaa ja kunnioittaa....

Tässä on (minulle) ymmärrettävää pointtia. Kun me olemme kehollisia,
niin meidän tehtävä on elää kehollisena ja kunnioittaa kehon tarpeita.
Keho ja henki on yhtä, eikä mitään eillisiä, toisistaan riippumattomia käsitteitä.

Simppelit elämän tosiasiat; hieronta tuntuu hyvälle paitsi kehossa,
niin myös mielessä ja tekee onnellisuuden tunteen henkeen.
Kukaan ei ole surullinen saadessaan hierontaa.

Ilman kattavaa ravintoa kehon tasapaino järkkyy,
sillä on vaikutusta keskittymiskykyyn, ärsyyntymiskynnykseen ja onnellisuuden tunteeseen.
Kukaan, ei kukaan ole onnellinen hengessään nälkäisenä.

Ja niin, mikä sen hengellisyyden perimmäinen tarkoitus on..? ???
Eikö se ole tehdä ihmisestä onnellinen tässä ja nyt vai aukeaako sillä vain pelkästään
taivaspaikka kehon jättämisen, siis tuon suuren transformaation jälkeen?

Olen narsistinen, toki, mutta mulle ei oikein riitä pelkkä taivaspaikka
ja kiva lepo kaikista elämistä, kun ei enään tarvitse syntyä uudestaan. :P

Kuullostaa erittäin tylsälle ja pitkävetiselle "palkinnolle" tästä kovasta hommasta
elää oma elämä. :o
Kyllä mie ainakin haluan tehdä sen homman nauttien täysillä ja onnellisena,
koska miten hemmetti sen ikuisuuden muuten kestää, ellei ole hyviä muistoja edes?  :angel:

Sasha kirjoitti: Eikö se ole tehdä ihmisestä onnellinen tässä ja nyt vai aukeaako sillä vain pelkästään
taivaspaikka kehon jättämisen, siis tuon suuren transformaation jälkeen?

Mun mielestä nimenomaan tässä ja nyt. Mun ex-siippa kysyi multa taannoin, että kuka on mun mielestäni antanut eniten ihmiskunnalle viimeisen 2000 vuoden aikana... Ja selkeesti strategisoitu kysymys, koska tuohon aikaskaalaan mahtuu Jeesus mukaan... Ja minähän pähkäilin ja vastailin omasta suhteellisuusteoriastani käsin tyyliin: jos arvostat mielen tutkailua yli kaiken Sigmund Freud, jos arvostat fyysistä terveyttä yli kaiken, varmaan joku Alexander Fleming, jos taas vapaata liikkumista, joku pyörän keksijä tai Wrightin veljekset ja jos kärsimystä maanpäällisessä elämässä ja ihanaa taivaspaikkaa kuolemasi jälkeen, sit se on varmaan se Jeesus....  :2funny:

Kuvailkaa mulle, mitä se henkisyys on?
Oman sisäisen itsensä löytämistä, oli se sitten ihan itsensä hyväksymistä tai uuden okkultistisen elämäntavan omaksumista.

Käytännön elämässä?
Elämistä juuri sellaisena kuin ihminen todellisuudessa on, jos ihmisen on hyvä elää siivoojana hän on henkisesti hyvin vahva ihminen, mutta jos hänen on tarkoitus parantaa ihmisiä hänen tulee löytää omat kanavansa siihen toimintaan, jotta hän voisi elää henkisesti hyvää elämää.

Kuka on henkinen ja kuka ei ja mikä sen henkisyyden määrän määrittää?
Minusta ihmisen henkisyyden voi määrittää vain ja ainoastaan ihminen itse, häntä voi toki tukea ohjaamalla, neuvomalla ja opastamalla, mutta koskaan kenenkään EI TULISI sanoa toiselle, että sinun tulee tehdä näin ja näin vaan voi sanoa oletko ajatellut, että sinusta voisi tulla hyvä tälläinen ja tälläinen ihminen. Ihmisellä on aina oma valinnanvapaus.

Minä luokittelen itseni jonkinasteiseksi henkiseksi ihmiseksi, okei inhimillisyys on heikkous, mutta erittäin ymmärrettävä ja hyväksyttävä sellainen. Itse pyrin siitä eroon totta kai, mutta sallin tietyt asiat niin itselleni ja etenkin muille. Elämäntilanteet, tausta ja ihmisen persoonallisuus on hyväksyttävä ja jos on esimerkiksi pieni lapsi niin on mahdoton hoitaa itseään ideologisesti, jos elimistö siihen on tottumaton.

Minulla on lukematon määrä heikkouksia, olen hyväksynyt esimerkiksi sen, että elämäntapani on nyt hyvin epäsäännöllinen ja ylipainoisuus, jota olen aiemmin vihannut yli kaiken on sallittavaa nyt, kun paraneminen on vielä käynnissä. Näin ollen henkistyessäni sallin enemmän vikoja itselleni kuin ns. tavallisena ihmisenä. Se on sitä aitoa henkisyyttä, hyväksyä itsensä ja elämänsä juuri sellaisena kuin se on.

Joo, ehkä tuota kaupataan, mutta minä yritän vain ajatella, että okei, minut tuomitsee tosi moni ja se on sallittavaa heille. Autan, jos apuani pyydetään, jos vain ehdin ja työnnän kyllä nenäni sinnekin välillä, minne sitä ei haluta, mutta siitä tavasta yritän päästä pois. Muuten elämäni ja elämäntapani, minä itse olen esimerkki siitä, mitä tarjoan muille, silti haluan ajatella, että jokaisella meillä on oma tiensä ja me olemme yksilöitä, jolloin minun tapani elää sopii vain harvalle.

Minä haluaisin olla joskus sitten täydellinen vain ja ainoastaan siksi, että mitä täydellisemmäksi tulen sitä onnellisemmaksi ja tasapainoisemmaksi tulen, silloin olen lähellä sitä puhtautta ja aitoutta, jossa on vain niin tajuttoman hyvä olla.

Miksi henkinen ihminen haluaa olla täydellinen inhimillisyyden keskellä?
Narsismia? Huono itsetunto?

Kyllä se on tervettä narsismia, puhdasta itserakkautta ja perfektionistia, mutta sallivaa ja ohjailevaa. Huonoa itsetuntoa tässä mallissa tuskin on, itsetuntoni on loistava vaikka siinäkin vielä on tehtävää.

Miksi jotkin ihmiset hakevat ihmisen ulkopuolista voimaa~energiaa (siis jumalaa, universaalista
rakkautta, enkeleitä, henkiolentoja, kundaliinia jne) tuekseen suoraan tai epäsuorasti?


Minulle Jumala on vertaiskuva rakkaudesta, aistin hänet voimakkaasti ja olkoon se sitten satua niin mitä väliä, se tekee hyvää ajatella, että on joku itseään suurempi. Universaalinen rakkaus eli aito rakkaus on vain jotakin, joka on unohdettu. Haluaisin ajatella, että osaan rakastaa universaalisesti ja silloin kun osaa luoda oikeanlaiset tunnesiteet ja voi luottaa toiseen on molemmat turvassa. Enkelit niin, ehkä hekin ovat mielikuvia, rakastan tarinoita ja jos aistin ja näen enkeleitä niin miksi minun tulisi olla uskomatta heihin, jos saan ohjeita enkeleiltä niin ehkä ne ovat oman mieleni tuotoksia, mutta jos pidän enkelitarinoista niin kai aikuisillekin sadut uskotaan, henkiolennot, no se on ihan sama asia, minä uskon siihen, että meillä on todellinen minuus eli sielu ja oma henkemme, molemmat olen aistinut itsessäni ja olen ajatellut, että ne ovat dialogisia keskusteluja eri osapuolieni kanssa. Muut henkiolennot, ehkä heitä on, se osa-alue on hieman kyseenalainen, uskon sielujen väliseen kommunikointiin, teen sitä itsekin ja uskon siihen, että meillä on henkioppaita ja -opettajia, mutta ovatko he taas mielemme omaa tuotosta vai jonkun toisen ihmisen sielu, se on vastaus johon on vaikea antaa vastausta. Kundalini on energiavirtausta, itselläni se puhkesi tiedostomatta, se vain on sisäistä puhdistavaa roihua, joka tekee ihmiselle erittäin hyvää, mutta voi olla aika rajuakin. Kun ihminen puhdistuu ja kehittää itseään henkisesti kundalini vain tulee osaksi elämää, se miksi sitä harjoitellaan on ihan siksi, että luonnollisesti puhkeava kundalini on todella raju juttu, se vain räjähtää ja ihminen on todella pulassa ilman apua. Itse olin tulla hulluksi ja kuolla siihen energiaan. Nyt kundalini on hallinnassa ja se on aika mahtavaa.

Kykenemättömyydestä kohdata itsensä sellaisena kuin on -inhimillisenä
ja ottaa se voimavarakseen, -luovuudekseen?

Jälleen kerran voin vain ajatella itseäni, minä hyväksyn itseni ensimmäistä kertaa elämässäni puutteiden kanssa, sellaisena kuin olen. Totta kai haluan itseni paremmaksi ihmiseksi, mutta se on jo kunnianhimoa, mutta tämän näen itseni kohdalla täysin päinvastaisena.

Kykenemättömyydestä ottaa vastuu itsestään ja elämästään,
joten tarvitsee korkeampaa voimaa henkiseksi tuekseen, että selviää omasta elämästään?

Tälle haluaisin vain nauraa ja pyöritellä päätäni. Minä otan vastuun itsestäni ja elämästäni vaikka toisaalta luotan elämään ja korkeampaan voimaan, mutta se on vain ohjausta, joka totisesti on muuttanut elämäni hyvin mielenkiintoiseksi, rakastavaksi ja antoisaksi. Selviän kyllä ilman sitäkin, mutta miksi ihmeessä haluaisin?

Saada kohde jumalasta, korkeammasta voimasta mitä syyttää,
jos ja kun asiat menee elämässä niin kuin oli itse suunnitellut?
Tai vastaavasti saada tekosyy, kenen niskoille syyt laittaa, kun pettää
jonkin lupauksensa toiselle ihmiselle -> korkeammat voimat päättivät nyt näin, sorry?

Kyllä ihminen on täydellisessä vastuussa omista teoistaan oli syy toimintaan mikä tahansa. Aina. Periaatteessa ymmärrän tuon, joskus henkisen ihmisen käyttäytymistä on vaikea ymmärtää, mutta valinnanvapaus on meillä jokaisella. Minä elän sen mukaan, että ohjaukseni saan toki muualta, mutta valintani teen itse. Kannan itse omien tekojeni seuraukset ja kunnian. Ajatellaan parantamista, okei saan kykyni Jumalalta tai korkeammalta voimalta, mutta ilman omaa panostani ihminen jäisi sairaaksi. Se, että huolehdin itsestäni, käytän aikaani ja opettelen taitojani on minun panokseni, joten vaikka se taito on tuolla kaikkien meidän saatavilla niin kyllä se vain olen minä, joka sitä taitoa käyttää ihmisten hyväksi. Ja se, että petän lupaukseni tai muutan mieleni, minä kuljen omassa tietoisuudessani, omassa totuudessani ja teen päätökseni siihen perustuen, silti jokaisella meillä on oma totuus ja sallin toiselle ihmiselle hänen totuutensa ja toivon, että hän sallii minun totuuden. Silti yhteistyötä tehdessä pyrin muokkaamaan oman totuuteni hänen totuuteen soveltuvaksi, jotta hänen on hyvä olla, kuitenkin kunnioittaen oman totuuteni rajoja.

Miksi henkisyydellä oikeutetaan mahtavasti omat virheensä, vikansa ja pahantahtoisuus
-henkinen ihminenhän ei kärsi enään vioistaan, koska henkisenä ihminen
perustelee pahantahtoisuutensa rakkaudella, hyväksynnällä ja kunnioituksella,
joten hän ei tarvitse tuntea enään inhimillistä huonoa omaatuntoa pahuudestaan
-sehän tekisi henkisestä ihmisestä surullisen inhimillisen, siis viallisen,
eikä täydellisen?

Hmm. Mistäköhän löytyy niin puhdas henkinen ihminen, joka on vapaa vioista ja heikkouksista. Kun tiedät niin näytä hänet minulle, sillä olen nähnyt todella henkisiä ihmisiä ja jokaisella heillä on vielä paljon opittavaa, minulla itselläni on vielä todella pitkä matka kuljettavana, jotta voisin sanoa olevani virheetön. Minä itse katson tuon kaltaisen oikeutuksen oman toimintansa peittämiseen virheelliseksi egon ja mielen tuottamaksi petokseksi. Minä itse koen paljon huonoa omaa tuntoa monista asioista ja pyydän usein anteeksi. Tosin tärkeintä minulle on, että olen yrittänyt parhaani ja tehnyt tekoni hyvyydessä ja rakkaudesta, sillä saan anteeksi virheeni, mutta toki korjaan aiheuttamani vahingon, jos sellaisen olen tehnyt ja pyydän anteeksi, jopa silloin, kun se olisi tarpeetonta.

Miksi henkinen empatian ja sympatian tunteet saavat peräänsä ehdon "JOS/MIKÄLI SINÄ..",
joka sisältää vaatimuksen muutokseen henkisen ihmisen mieltä miellyttäväksi?

Olen ainakin itse vilpittömästi pahoillani, jos olen antanut tälläisen kuvan jollekin, monesti esitän kyllä ohjeita ja neuvoja, joiden avulla ihminen kykenee auttamaan itseään, mutta kyllä minä empatiaa ja sympatiaa annan ilman ehtojakin, ainakin näin olen kuvitellut. Esimerkiksi erään asiakkaani elämäntilanne on sellainen, että hänen on mahdoton tehdä harjoituksia, muutoksia tai edes ajatella mitään, mikä minusta parantaisi hänen elämäntilannettaan. No me juttelemme välillä puhelimessa, jolloin minä hoidan häntä samalla ja hän purkaa sydäntään ilman oletuksia, että vaatisin häneltä mitään. Juttu toimii hyvin. Mikä vaatimus minulla silloin on?

Onko henkisyydessä kyse -kuitenkin- vain yhdenlaisesta mielen vankilasta,
jolla perustellaan oma narsismi ja halu dominoida muita ihmisiä?

Minusta tuolloin käytetään niin kutsuttua henkisyyttä vain oman vallan ja egon pönkittämiseen ja toivon todella, että itseltäni tuollaiset tavoiteet on täysin poissuljettu, ainakin ne tuntuvat vierailta. Kyllä minua on kutsuttu enkeliksi, puolijumalaksi, opettajaksi tai guruksi. Hei haloo, minä olen Pia ja läheisille rakas ystävä, se riittää. Nostakoon muut itsensä jalustalle, jos haluavat, minun jalkani pysyvät maan pinnalla.

Henkisen ihmisen painajainen on ihminen, joka on onnellinen ja tasapainoinen inhimillisyydessään,
siis niissä sairauksissaan, vaikeuksissaan, luonteen vioissaan, typeryyksissään ja niin,
eikä tarvitse siihen onnellisuuteen ja tasapainoon jumalaa, korkeampaa
tai muuta universaalista voimaa oman itsensä ulkopuolelta.

Minulle hän on suuri kunnioituksen ja ihailun kohde. Ehkä tämä johtuu siitä, että olen itse ollut hyvin sairas, vaikeuksissa ja minussa on ollut niin paljon luonnevikaa ja typeryyttä kuin ihminen voi kuvitella ja silti siinä samassa olin äärimmäisen onnellinen ja tasapainoinen, joten tiedän, että sellainen tila on todellinen. Silloin olin onnellinen ilman Jumalaa, korkeampaa voimaa, henkisyyttä, minä olin puhdas skeptikko. Joten olen kokenut sen onnen, mutta täytyy sanoa, että ottaessani hörhöyden elämääni niin nyt vasta tiedän mitä todellinen onni minulle voi merkitä, kuinka paljon parempaa on elää näin. Mutta jälleen minä nautin tästä elämäntavasta, silti ymmärrän ja hyväksyn nekin ystävät, jotka nauttivat maallisesta elämäntavasta.

Tälläinen tälläinen suht' tasapainoinen ja onnellinen henkilö ilman jumalaa
on uhka koko henkisyyden idealle, jota vastaan voidaan hyökätä hengellisin "asein"
-olkoonkin sitten raamatun tai koraanin sanaa, new agea, universaalia voimaa,
korkeamman kanavointia, enkeleitä, henkiolentoja, kundaliinia, energiahoitoja jne.

Siis miten se on uhka? Minulla on erittäin tasapainoisia, hyväntuulisia ja onnellisia ihmisiä ystävinä, joita tapaan säännöllisesti ja me keskustelemme koirankoulutuksesta, perheestä, puutarhanhoidosta ja sisustuksesta. Heille ehkä saatan kertoa kootut palat hörhöilystä ja nauramme niille, mutta miksi ihmeessä kokisin heidät uhkana tai kokisin tarvetta käännyttää heitä, koska he ovat tyytyväisiä elämässään. Minä haluan ainakin ajatella, että sallin ihmisen sellaisena kuin he ovat. Silloin, kun henkisyys heräsi minussa, myönnän yritin auttaa todella paljon niitä ihmisiä, jotka kärsivät, mutta sekin aika on ohitse, toki tarjoan apuani, mutta sallin senkin, että ihminen haluaa kehittyä itse. Vaikka minusta me auttajat olemme täällä toisia ihmisiä varten on ihmiselle sallittava oma tiensä kulkea vaikka se olisi auttajan näkökulmasta väärä. Tätä aikaisemmin oli vaikea hyväksyä, mutta nyt ymmärrän sen tärkeyden, mutta kyllä sitä aina saa ehdotella...

Pääasia on, että ko. "syntinen" ihminen muuttuu henkisen ihmisen mieltä miellyttäväksi
ja alistuu sille hengellisyydelle.
Ja kysehän on dominoimisesta ja sitomisesta ihminen vallan alle
-tosin ei raipoilla ja piiskoilla, vaan pelolla ja uhkakuvilla, joita ihminen saa,
JOS hän ei anna itseään henkisyyden alle ja niitä tehostetaan lyömällä sillä henkisyydellä,
painostamalla, jankkaamalla ja arvostelemalla koko ajan jyrkemmin ja kovasanaisemmin kohdetta.

Yök, tapahtuuko tuollaistakin? Minä ainakin yritän pysyä erossa siitä. Hyvin tiukasti ja yksiselitteisesti. Minä haluan ajatella, että kaikki muutos tapahtuu hyvyydessä, kauniilla tavalla, minun toiminta-ajatukseeni EI KUULU pelot ja uhkakuvat vaan ainakin haluan ajatella, että toimin myötätunnosta ja armosta toisen heikkouksia kunnioittaen. Jos joskus olen näin toiminut niin pyydän vilpittömästi anteeksi, itsekin olen opintiellä ja olen vain ihminen niine kaikkine virheineni mitä minulla on. Ja jokainen, joka minut vähääkään tuntee tietää, että se on lähes loputon lista.

Kiitoksia Sasha mielenkiintoisista kysymyksistä.

Ratkaisun näkemys henkisestä kuvasi hyvin myös omaa näkemystäni.

Henkisyyttä haetaan sisältäpäin, kuuntelemalla alitajuntaansa, ja pyrkimällä näkemään asiat objektiivisesti ja epäitsekkäässä valossa. Mielestäni kaikenlainen ehdottomuus uskonnollisissa näkemyksissä puolestaan sulkee kyvyn henkisyyteen täysin pois!

En voi kuin ihmetellä Sasha, että mistä olet kehittänyt näin kieroutuneen käsityksen henkisyydestä. Vedätkö näköpiiriisi pelkkiä uskontofanaatikkoja ja narsisteja. Samanlaista ehdottomuutta omaavia ihmisiä, kuin mitä sinusta itsestäsikin löytyy?


MUOKS. En ollut lukenut ketjua loppuun asti, ennen kuin menin vastaamaan. Sashan kärkevä kirjoitustyyli on kova aiheuttamaan väärinkäsityksiä..  ::)

Mulle tuli tästä mieleen jotkut keskustelut isän kanssa. Nimittäin siis ennustaminenhan nyt sellasena kristallinkirkkaana ei mielestäni ole mitenkään mahdollista, no joo en siis ota kantaa tähän kanavointihommaan, mutta siis miksi sitä nyt kutsuis, käyttäiskö sanaa selvännäkeminen, niin mielestäni se kyllä ihan syntyy vaistoista ja intuitiosta.
Siis se kokemus syntyy ihan ihmisessä itsessään, mutta on tavallaan niin kuin aisti, että sen avulla voi aistia asioita mitä ei nyt muuten rationaalisella järjellä tiedostaisi. Koska uskon ja tiedän että se on ihan totta.

Meissä jokaisessa on koko ajan läsnä ne ajatukset mitä piilottelemme ja kyllä ne toinen voi aistia. Näin voi siis vaikka "ennustaa" että avioero on todennäköinen, vaikkei pinnalta mitään näkisikään, eikä tuo henkilö itsekään sitä vielä tietoisesti ajattelisi. Kuitenkaan sekään nyt ei ole sataprosenttisen varmaa, sillä on niin paljon pieniä tekijöitä jotka voivat muuttaakin kaiken. Isän kanssa sitten ollaan juteltu sellaisestakin, että ei sitä voi mennä sanomaan sille kyseiselle henkilölle, koska entä jos hän sitten muuttaa käyttäytymistään niin että se tapahtuu. Yleensäkään ihmisille ei niitä asioita voi mennä sanomaan yksinkertaisesti jo sen takia että he pelästyvät ja vetäytyvät jos yhtäkkiä paljastelet jotain piilotettuja asioita.

Ja sitten tästä tarkoituksenmukaisesta ennustamisesta. Mielestäni se ei voi onnistua jos ennustettavana oleva henkilö on portit kiinni. Siis miten ihmeessä voit vaistota toisesta jotain jos hän koko ajan tarkkailee sitä mitä antaa ulospäin? Se on silloin paljon vaikeampaa. Ja luulen, että jollain energiatasolla myös voi olla portit kiinni. Silloin selvännäkijä ei vain yksinkertaisesti pääse kiinni siihen. Koska se on kuitenkin jokaisen oma valinta onko auki vai ei, eikä kukaan ulkopuolinen voi siihen väkisin tunkeutua.

Ja sitten tosta ohjailusta, sehän on kaikkien neuvojen antamisen ja muun perustana aina. Oman näkemyksen tyrkkyttämistä toiselle. Kun minä selvisin näin niin kyllä sinunkin pitäisi selvitä näin. Mutta kun se ei todellakaan mene niin. Jokaiselle toimii niin erilaiset asiat, että neuvojen antaminen on mahdotonta, ainut mitä voi tehdä on sanoa että minulle toimi tälläinen ja koita sinä keksiä sitten joku mikä sinulle toimii, ehkä jotain samantyylistä tai sitten ei. Siis ajatusten vaihtoa lähinnä. Ja tämä ohjailunhalukin on yksi niistä inhimillistä piirteistä joka löytyy meistä kaikista. Sitä on siis turha pitää jotenkin saatanallisena. Ja loppujen lopuksi, monet ihan hyvät auttamisyritykset jäisivät tekemättä jos tuota piirrettä ei ihmisessä olisi. Sillä kyllä se autettu siitä aina jotain hyötyä saa.

Jumala ja henkisyys eivät välttämättä kuulu mitenkään yhteen.

Jumala on vain nimi energialle, josta kaikki on saanut alkunsa. Tämä energia on olemassa silloinkin, kun ihminen on ateisti, buddhalainen, kristitty jne.

Henkisyys on myös pelkkä sana. Siihen ladataan vihaa, pelkoa, toivoa, ylevyyttä ja kaikkea mitä kyseinen ihminen on kokenut sanan henkisyys yhteydessä.

Minä koen henkisyyden olevan sitä, että etsin sisältäni vastauksia. Henkisyys on minulle myös sitä, että etsin vastauksia itseni ulkopuolelta, esim. lukemalla.
Ennenkaikkea se on elämäntapa, jossa omat henkiset arvoni ohjaavat käytöstäni. Henkinen tieni muuttuu ja elää jatkuvasti sen mukaan mitä opin ja koen.

Tällähetkellä suurin tavoitteeni henkisyydessä on tuoda se kehooni ja elämääni ilman, että ne olisivat kaksi erillistä asiaa. En voi erotella arki-minää ja henkistä-minää.
Arkiminäni miettii henkisiä juttuja työmatkalla ja henkinen minäni lötkähtää saunan jälkeen soffalle nauttimaan oluen. Yksi paketti, jossa on kaikki elämän osat sulassa sovussa.

No jostain on aloitettava, mutta vartohan nyt vielä..  ;)
-mie odottelen noita -henkisiä ihmisiä- mukaan oikeaan henkiseen keskusteluun
(siitä valtavasta) henkisyydestä(-än), tuolta seksi-pornokeskustelusta,
heh,  ;D panettelemasta mun nettipersoonani,
mikäli nyt malttavat jättää aiheen riepottelun, johon itse en ole osallistunut enään hetkeen.

Mitäs silloin voi tehdä kun ei haluakaan jatkaa ns. henkistä kasvua vaan "normalisoitua"?

Ei kiinnosta enää energiaparantamiset, reikihoidot, meedioistunnot ym

Olen ollut koko ikäni aivan megaherkkä, mediaalinen. Suoraan sanottuna siitä ei ole ollut paljonkaan hyötyä, päinvastoin.

Nykyisin tuntuu että mediaalisuus on vaan valtava taakka, ei mikään kaunis lahja.

En siis ole vielä meedio mutta kehityn koko ajan HALUAMATTANI, aistin henkimaailman todella voimakkaasti. Häiriköintiä ja suoranaista kiusantekoa vielä nykyisinkin on tapahtunut.

Meditoinnin lopetin vuosia sitten kun paranormaalit ilmiöt alkoivat vaan vahvistua ympärilläni.

Kysymys kuuluu: mitä tarkoittaa ihmisen vapaa tahto?
Olen rukoillut että tää otettaisi minult pois, itkenyt ja pyytänyt.

No, eipä ole minnekään kadonnut. Nään ihmisistä "läpi" pelottavan tarkasti, näen enneunia, aistin tulevat kuolemantapaukset lähipiirissä, aistin oman enkelini lähelläni, tunnen henkimaailman läsnäolon, poltergeist-ilmiöitä on jatkuvasti ym

Kuka tällaista haluaa?

Eniten ihmetyttää, että jotkut "henkiset ihmiset" haluaa lisätä herkkyyttään.
Tää maailma on tosi raskas tällaisen "lahjan" omaavana tai sit en ole ymmärtänyt sen todellista arvoa.
Mulle tää on enemmänkin riesa. Henkimaailmassa kun on muitakin kuin niitä kilttejä...

No juu...... Tuli tosi valivalitekstiä... Viimeset kolme päivää mulla on ollut rankin kokemus siitä mitä ns. tarrautuva henki ärsyttävimmillään voi olla.

^___^

Tuossa on pointtia ja ymmärrän itseasiassa loistavasti tuon,
mutta mun mielestä noilla kyvyillä ei ole mitään tekemistä hengellisyyden
tai korkeimpien voimien kanssa, vaan ne ovat lahjakkuuksia siinä,
missä mikä tahansa muukin lahjakkuus tai taipumus, esim.
matematiikaan, piirtämiseen jne. :)

Ihminen tuo ja liittää itse niihin sen uskonnollisuuden ja henkisyyden.

Tänä aamuna olen tässä miettinyt mielenterveyttä ja henkisyyttä.

Aika usea henkinen ihminen on käynyt läpi jonkun rajumman mielenterveysongelman,
-ainakin kristillisellä ja new age puolella-
mutta sitten on niitä, jotka hurahtaa "henkisessä kehityksessään"
vakaviinkin mielenterveysongelmiin.

Onko olemassa tervettä tasapainoa mielenterveyden ja henkisyyden kanssa?

Missä vaiheessa pitäisi osata olla huolissaan omasta mielenterveydestään
siinä henkisellä tiellään ja mistä tietää olevansa vielä "järjissään",
jos ihminen kuvittelee itselleen tai sitten on todellisesti, kykyjä,
energioita, yhteyksiä korkeimpiin voimiin jne ja uskoo ne tosissaan?

Miksi muuten useilla henkisisllä ihmisillä on tapana kehittyä aggressiiviseksi
ja tuomitseviksi ulosanniltaan? ???

Esim. funda-kristillisissä piireissä ja new age-puolella on havainnut itse,
mukaanlukien yksittäsiä oman uskonsa-julistajia, jotka ovat muutamassa vuodessa
muuttuneet sympaattisesta ihmisestä varsin jännittyneeksi ja aggressiivisen puhetavan
omaaviksi persooniksi siinä henkisellä tiellään.

Mihin se henkisen tien alkuajan universaalinen rakkaus ja suvaitsevaisuus aina katoaa?
Onko kysymyksessä kuitenkin vain valhe ja illuusio, jolla houkutellaan uusia ihmisiä
samalle, varsin petolliselle tielle?

No ihmisistä sairastuu elämänsä aikana noin 1/3 mielenterveyden sairauksiin ja silti 1/3 ihmisistä ei ole mitenkään henkistyneitä/hurahtaneita, vaan ihan muutama prosentti koko väestöstä maksimissaan.

 ??? 1/3 osa ei mun mielestä ole muutama prosentti, kun se n. 33% väestöstä,
joka on aika valtava määrä ihmisiä.
Tuosta eri uskontokuntien edustajien mielenterveydestä on tehty Suomessakin
jonnin sortin tutkimus, ilmeisesti useampikin, niin onko sinulla tilastotietoa siitä?

^ Luepa uudelleen se viestini. :) En sanonut, että 1/3 mielenterveys sairauksiin sairastuneesta väestöstä on pieni määrä, vaan hurahtaneiden määrä on aika pieni prosentuaalisesti (joka ei ole millään mittapuulla 1/3 väestöstä). Eli siis mielenterveyssairauksien suora yhteys hurahtaneisuuteen on aika kyseenalaista.

Tossa kysymyksessä päästään jo siihen kysymykseen että mikä on tervettä ja mikä ei. Tavallaan että esim länsimaisessa yhteiskunnassa hyväksytään jeesuksen näkeminen, mutta samat ihmiset kyseenalaistavat idän ruumiistairtautumiskokemuksia kokevien mielenterveyden.

Terveys on aina määritelty sen mukaan mikä on ympäröivä yhteiskunta ja mikä siinä on hyväksyttyä.

Tavallaan tuo koko kysymys on ihan turha, sillä ns. terveen ihmisen prototyyppiä täältä tuskin löytyykään. Kaikilla meillä on jotain kieroutumia. Ja itse ajattelen niin että turha yrittää etsiäkään mitään terveyttä, sillä ihmisyyteen kuuluu kaikki tälläinen selittämätönkin. Joskus on ihan terveellistäkin projisoida itensä itsensä ulkopuolelle, sillä sen kohtaaminen voi olla vaikeaa.

Ebenia puhuu tuossa tilastoista, mutta siis nuo tilastot eivät kerro kuinka suuri osa hurahtaineista on näitä mielenterveydenongelmaisia, sitä tässä varmaan haettiin takaa.

No, ei ollut astrologiaa tämäkään ketju, mutta antaa mennä kun on alamäki. ::)

Minusta (henkisesti) kehittynyt ihminen on sellainen, joka suvaitsee kaikenlaisten ihmisten olemassaolon ja sen, että kaikilla on yhtäläinen oikeus olla sellaisia joksi ovat (usein hyvin erilaisten elämänkokemusten myötä) tulleet. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että hänen tarvitsisi suvaita heiltä aivan kaikenlaisia tekoja. Kehittynyt ihminen kunnioittaa toisen sielua (= toista ihmisenä), vaikka arvostelisikin hänen tekojaan. Sama periaate siis, kuin lasten kasvatuksessakin: tekoja suvaitaan tai ei suvaita, mutta lapsi hyväksytään omana itsenään. Teoille on olemassa sosiaaliset säännöt eli normit, jotka vaihtelevat yhteisöstä toiseen, mutta ovat kuitenkin aina olemassa.

Siinäpä tuo oma määritelmäni, lyhyestä virsi kaunis. Käytännössä esimerkiksi itse kunnioitan aina sellaista ihmistä, joka osaa olla mieluummin vaiti kuin sanoo (tai kirjoittaa) pahasti. Vaikka ei olisi niin sanotusti pitkälläkään henkisellä tiellä, voi kuitenkin aina pyrkiä parempaan. Sitä ainakin itse koitan muistaa tehdä - jos ei lopputulos aina niin "kehittynyt" olisikaan, niin olenpahan ainakin yrittänyt.

No kun mun silmään sen alkuperäisen viestin voi tajuta kahdella tavalla;
Joko niin, että 1/3 osa on vain muutama prosentti ja hurahtaneita on vain muutama prosentti
ja tulkitsin sen tuoksi ensimmäisenä tuoksi ensimmäiseksi. :)
Mulla tosin saksan kielioppi alkaa ilmeisesti häiritä suomen kielioppia. :buck2:

Aivan.  :)

Mua häiritsee henkisissä ihmisissä yksi piirre yli kaiken.
Kun kristisoidaan henkisyyttä ja siinä kulkeviä ihmisiä, niin ne lähtee osoittelemaan
sormella muita, esim. koko kantaväestöä, että siellähän vasta niitä hulluja onkin
kääntääkseen koko kritiikin varsinaisesti itsestään kokonaan pois.

Miksi henkisyys ja siinä kulkevat ihmiset eivät kestä kritiikkiä tai tiukkoja kysymyksiä?
Ne kysymykset väistellään ja sormi laitetaan osoittamaan muita,
ei henkisiä ihmisiä, jotka ovat pimeydessä ja syntisiä jne.

Yhteistä ihan kaikelle henkisyydelle, oli se sitten funda kristillisyytä tai new agea
tai jotain yksittäistä omaa totuutta "korkeimmista voimista".

Ylipäätään mä olen miettinyt sitä, että kun henkisyyttä ja siinä kulkevia ihmisiä kritisoi
tai esittää hiukan tiukempia kysymyksiä, niin ne perustelut jää aina hyvin kevyiksi
olkien kohautuksiksi ja kääntämiseksi osoittava sormi muihin, itsestä pois
-siitäkin huolimatta, että he hyvin voimakkaasti ovat tyrkyttämässä "totuuttaan"
muille ja silloin niitä raskaita perusteluita tulee.

Miksi henkisyys ei kestä tarkempaa tarkastelua?
Ok, nyt henkiset ihmiset vastaa, että kyllä se kestää oikein hyvin,
mutta niitä perusteluita ei tule kuitenkaan ja syyttävä sormi käännetään
tarkastelemaan muiden vikoja itsestä pois päin.

onpas teillä erilainen Jeesus-kuva. on muuten Palmusunnuntai, kristilliset traditiot on ihan jees. jos olisin synt muslimimaahan, olisi vähän eri kuvio..

itseä kiinnostaisi joskus verrata Koraania, Talmudia, kristinoppia, hindulaisuutta, buddhalaisuutta ja new agea keskenään; new age ehkä avaramielisin, suosittu tietyissä osissa maapalloa, itään päin kallellaan jne. kuuluuko shamanismi new ageen jotenkin=

http://fi.wikipedia.org/wiki/Uskonto

Kymmenen suurinta uskontoryhmää

Maailman kymmenen suurinta uskontoryhmää ovat:

   1. Kristinusko 2,1 miljardia
   2. Islam 1,3 miljardia
   3. Hindulaisuus 900 miljoonaa
   4. Kiinan perinteiset uskonnot 394 miljoonaa
   5. Buddhalaisuus noin 376 miljoonaa
   6. Šamanismi, alkuperäiskansojen uskonnot 300 miljoonaa
   7. Afrikan perinteiset uskonnot 100 miljoonaa
   8. Sikhiläisyys noin 23 miljoonaa
   9. Juutalaisuus noin 13–15 miljoonaa
  10. Mormonit noin 13 miljoonaa.

Ei-uskonnollisia, ateisteja tai agnostikkoja on noin 1,1 miljardia, ja he muodostavat kolmanneksi suurimman ryhmän.[7]

no itse en astroon enää paljon perusta, oma sisäinen voima kiinnostaa ja se on Jumaluutta. ei sitä tarvitse kenellekään selittää! siinähän se vapaus juuri on. ;D

niin ja tuohon nyt voisi lisätä galaktiset opit..

http://www.astro.fi/forum/index.php?topic=27239.15


olenko väärässä mutta minusta tämäkin aihe on käsitelty tuhanteen kertaan täällä=?
  ;)

Näin palmusunnuntaina kirjoitan teille oman näkemykseni asiasta...

Kuvailkaa mulle, mitä se henkisyys on?

Henkisyys on jotain mikä on läsnä koko ajan, se on kuin jokainen hengenveto keuhkoihin. Henkisyys on meissä kaikissa läsnä joko tiedostettuna tai tiedostamattomana. Henkisyys on tiedostamista, henkinen ihminen on hän, joka tiedostaa tuon hengen, sen läsnäolon ja vaikutuksen. Meissä kaikissa on henki, se jokin joka on fyysisyyden ulkopuolella, mutta samalla myös siinä läsnä ja sisällä. Henkisyyttä ei voi irroittaa tai pilkkoa ihmisestä, eikä edes kattavasti selittää. Ainakin minulla loppuvat sanat...

Henkisyys voi auttaa tiedostamaan sitä kuka on, miksi on täällä ja mikä on ylipäänsä elämän tarkoitus. Se ei kuitenkaan ole henkisyyttä, että väittää tietävänsä kaiken 100% varmuudella. Meistä kukaan ei tiedä totuutta sata prosenttisesti täällä ollessamme. Kaikki ovat erehtyväisiä, kukaan ei ole täydellinen. Eikä edes tarvitse ollakaan. Tietynlainen täydellisyys on toki tähtäimessä henkisyydessä, mutta sitä voimme olla lopulta vasta sitten jossain ihan muualla kuin tällä maaplaneetalla. Lähelle sitä voi kyllä päästä... Miten? Siihen ei tarvita muuta kuin rakkaus, kun oivaltaa mitä se on, miten se todella toimii ja vaikuttaa, niin kaikki muuttuu...  

Henkisyys on sitä että hyväksyy itsensä ja muut juuri sellaisenaan, puutteineen päivineen.  Henkisyys on pyyteetöntä rakkautta. Me olemme täällä oppimassa ja opettelemassa. Henkisyys on maailmankaikkeuden ja oman itsen opiskelemista ja tuntemista. Henkisyys on myös opettamista. Opimme ja opetamme. Henkisyys on aitoa nöyryyttä, jolla en tarkoita pokkuroimista, tai matelemista muiden edessä, vaan se on nöyryyttä  joka kumpuaa aidosta rakkaudesta ja kunnioituksesta kaikkea elämää kohtaan. Henkisyys auttaa tajuamaan elämän suuruuden ja arvon, sekä myöskin sen mielekkyyden ja tarkoituksen. Henkisyys on sitä, että elää elämäänsä oman ”korkeimman itsen”, oman sisäisen äänen/intuition johdattamana. Sitä kautta Luojamme ”puhuu”. Henkisyys on totuudellisuutta omaa itseä kohtaan. Henkisyys on sitä, että uskaltaa olla juuri sitä mitä on ja elää sen mukaan.

Käytännön elämässä?

Henkisyyden ei tarvitse erityisesti näkyä tai korostua käytännön elämässä. Se on valinta, joka joillain näkyy enmmän, joillain vähemmän. Henkinen ihminen omaa mielestäni aina, oli sitten kuinka ”guru” tahansa jonkin verran egoa. Se on erottamaton osa meitä kun täällä maapallolla elelemme. Henkinen ihminen ei vain anna sen liiaksi hallita omaa elämää. Toisin sanoen ego ei pyöritä häntä, vaan hän pyörittää egoa. Hän voi toki vihastua, tehdä virheitä jne. mutta pysyy/palautuu aina keskukseensa, miten sen nyt selittäisi... Pysyy tasapainossa ja rakkaudellisena kaikesta huolimatta. Eikä anna fyysisyyden ja materian hallita eikä kahlita henkeä. Se tapahtuu jos keskittyy liikaa tai vain ja ainoastaan fyysisyyteen. Näiden välillä pitää vallita tasapaino. Tasapaino on henkisyydessä kaiken a ja o. Ei ole siis vastaavasti myöskään hyvä leijua vain ”pää pilvissä”, vaan kannattaa myös pitää ne jalat maassa. Henkinen ihminen käy ihan yhtälailla tarpeillaan, syö ja juo. Hän myös suuttuu, omaa kaikkia inhimillisiä tunteita yms. Se on tämän fyysisen maailman perusominaisuus/tarkoitus. Me olemme henkiä, jotka olemme tulleet oppimaan fyysisyydestä jne. jne. Ei meistä kukaan täällä ollessa elä pelkällä ”Pyhällä Hengellä”, eikä ole tarkoituskaan. Ei Jeesuskaan elänyt.  ;) Ah ihanaa, pääsinpäs taas Jeesustelemaan.  :2funny:

Henkisyys on minulle henkilökohtaisesti käytännön elämässä yhtä jokapäiväistä, tavallista ja luonnollista, aivan kuten se huussissa käyminenkin.  ;D En koskaan itse millään muotoa ole halunnut täällä kirjoittaessani henkisiä ja ”Jeesustellessani” luoda sellaista kuvaa, että haluaisin ”korottaa” itseäni jotenkin paremmaksi kuin muut tms. Olen pahoillani, jos tällaista kuvaa minusta on välittynyt. Minä nyt vain satun olemaan tällainen ”hörhö” ja kiinnostunut kaikenmaailman ihmeellisyyksistä. Ne teistä jotka ovat minut livenä nähneet tietänevät että en minä mikään niin ihmeellinen ole, ihan tavallinen tallaaja. Eli en siis ole täynnä pelkkää hörhöilyä, vaan minussa on myös se maallinenkin puoli. Kaikissa meissä on monta puolta. Jokatapauksessa aito henkisyys ei ole itsensä korottamista muiden yläpuolelle, vaan se on sen tajuamista että olemme kaikki samanarvoisia ja yhtä.  :smitten:

Kuka on henkinen ja kuka ei ja mikä sen henkisyyden määrän määrittää?

Kuten aiemmin jo mainitsin, mielestäni me kaikki olemme henkisiä joko tiedostaen, tai tiedostamattomasti. Samanarvoisia silti kaikki.  :smitten: :angel:


Piti vielä lisätä yksi kommentti:


Meitä on moneksi... Jotkut ehkä välttelevät vastuuta, eivätkä halua ottaa sitä itselleen. Syyttelevät muita jne. Se on mielestäni kuitenkin "väärin". Vastuuntuntoinen kanavoija ottaa aina itse vastuun kanavoinnistaan.  :coolsmiley: On muistettava, että kanavoinnin välikappaleena toimii kuitenkin aina henkilö itse ja silloin vastuu on kuitenkin aina jokatapauksessa itsellä, vaikka oikeasti kanavoisikin jotain ns. "ulkopuolista" lähdettä. Sitäpaitsi kanavointiin aina vaikuttaa kuitenkin jollain tavalla henkilön oma persoona tai tapa kirjoittaa. Kanavointi tulee kuitenkin ihmisen kautta ja tyyli muokkautuu sen mukaan, vaikka sanoma ei muutukaan aidossa kanavoinnissa. Eli siinä mielessä kanavoi aina myös jollain tasolla myös itseään. Sitäpaitsi toiset kanavoinnit säilyvät "puhtaampina" ja alkuperäisempinä kuin toiset. On myös huomattava se inhimillisen erehtymisen mahdollisuus. Kanavointeja ei toki koskaan siis kannata ottaa ehdottomina 100% totuuksina. Erittäin hyviä ja aitojakin kanavointeja kuitenkin on olemassa. Antakaa sydäntenne tunnistaa ne aidot ja totuudelliset asiat.  :smitten:

Tässä on paljon asiaa.

Juttu taitaa usein mennä niin päin, että ihminen voi pahoin ja alkaa etsiä apua myös henkisyydestä. Usein se mielletään pika-avuksi ja ihminen ponkaisee tähdenlennon tavoin sfääreihin. Jos ongelman syitä ei selvitetä, tulee ruma mahalasku - ja katkeruus.

Henkinen elämä on koko elämän mittainen prosessi. Tärkeintä on tutkia itseään, motiivejaan ja yleistä oloaan. Vaaditaan rohkeutta kohdata kipeät ja tummat tunteet.
Jos näin ei tee viha, agressiivisuus ja rakkaudettomuus nostavat päätään aina, kun ihminen törmää asiaan, joka on itsellä kesken.

Tämä ei kuitenkaan tee henkisestä ihmisestä huonoa. Hän on vain keskeneräinen.

Kuka on väittänyt, että henkiselle tielle lähteneen ihmisen pitäisi aina olla hymistelevän auvoisa ja rakkaudellinen? Jeesuskin raivosi farisealaisille.

Valaistuneena tätä ei ongelmaa ei enään ole. Mutta sitten tänne ei tarvitse enää syntyä.

Milloin sitten pitäisi huolestua mielenterveydestään?
Yleisesti ottaen oman elämän hallinta on hyvä mittari. Jos mielenterveys ei ole kohdallaan, se ilmenee usein käytännön elämässä. Ei niinkään henkisen elämän puolella.

Onko mielenterveys järkkynyt, jos on ufokontakteja? Voi olla - tai siten ei.
Jos kykenee erottamaan todellisuuden ja hoitamaan arjen rutiinit, niin ok. Jos taas ei voi mennä töihin, koska avaruuskaveri kielsi, niin silloin on syytä hakeutua hoitoon.

Olikohan se Freud, joka määritteli mielenterveyden niin, että ihminen on terve, jos hän kykenee RAKASTAMAAN ja tekemään työtä.

Sashalta ihana pläjäys!  :D ;)


Kauheasti mielenkiintosia ajatuksia, mutta sitten en jaksanutkaan kaikkiin keskittyä.

Olen henkisesti jotenkin aivan tyhjä, josta sitten ajattelenkin, että henkisyys liittyy varmasti jollakin lailla täyteen oloon... kuin ilmapallon pullistunut tila ja sitten se ruttuinen, kun se on tyhjä! Minä olen tyhjä, rutussa enkä pysty henkisyyteen ollenkaan. Sen täytyy siis olla energiaa, jonka avulla pystyn esim. vuorovaikutteiseen tilaan, vastaanottamaan ja antamaan.

Ei ainakaan sitä, että on 'uskovainen' tai intelligentti.

Ajatukselle heittäisin, että tottakai tämä kuuluu astrologiaan! Eikö juuri nuo kosmiset planeetat pyri laajentamaan ihmistä muuhunkin kuin omaan napaan tuijottamiseen ja aina muutoksessa mielestäni piilee se henkisyyden kasvu.

Mutta...siitä omasta navasta, siitä lähtee henkisyys. Olemme henkisiä olentoja yhtä lailla kuin fyysisiä. Eräässä mustalaislaulussa sanottiin kauniisti, että ...en muistakaan.  :-[

Nyt löytyi:

Sinulla ei ole sielua, sinä olet sielu ja sinulla on ruumis.

Tuosta otsikosta:

Sasha, etkö sinä olekin jumala? Et voi olla siis ilman! Siis kosmisessa näkemyksessä.

Mutta eikö tämä ole jokaisen elossa olevan ihmisen täysin inhimillinen perusolemus? ???
Mikä siitä tekee erityisesti henkistä, muutakuin ajattelutapa käsitellä sitä? :idiot2:

Jos ihminen on sekulaari humanisti (Googlettakaa, jos käsite on vieras), niin yhtälailla hän kokee
ja tiedostaa henkensä, sen läsnäolon ja vaikutuksen.

Hänen ei tarvitse käsittää sitä "korkeimmista voimista" tai jumalasta tai jeesuksen kautta,
vaan hän käsittää sen luonnolliseksi ja inhimilliseksi olevaisuudekseen itsestään ja itsessään
ja tietää ilman korkeimpia voimia, jumalai ja henkioppaita, mikä hänen elämänsä tarkoitus on.


Mikä on se totuus, jota kukaan ei tiedä henkisten ihmisten mukaan,
mutta minkä olemassa olon henkiset ihmiste selkeästi kuitenkin väittävät olevan olemassa?
Jos et pysty selittämään mikä se totuus on, niin sen olemassa olon kuitenkin pystyt?

Voisiko se olla jotain sellaista kuitenkin, jota ns. täydellisyyteen pyrkivät "henkiset ihmiset"
eivät pysty hyväksymään siinä täydellisyyteen pyrkiessään ja se sivuutetaan
"totuutena", joka kukaan ei tiedä varmasti? ;)

Taas tullaan tähän täydellisyys-kysymykseen.  :)
Onko universaalissa, siis nyt ihan fyysisessä universaalissa, missä Maapallomme sijaitsee,
mitään, mikä ei toimisi täydellisesti?
Jos mielestäsi ei, niin kerro mikä ei toimi täydellisesti ja täytä tehtäväänsä,
eikä omaa täydellistä elinkaarta?

Voit aloittaa planeetoista tai soluista -tai vaikka eliöstöistä tai ihmisistä. :)
Kuolemasta tai syntymästä, jopa sukupuuttoon kuolemisesta tai planeettojen tuhoutumisista
-tai uusien syntymisistä. :)

Mikä on se täydellisyys ja täydellinen formaatti, joka odottaa ihmistä kuoleman
tai siis transformaation tai valaistumisen jälkeen?
Minusta jos sen pystyy todellisesti tiedostamaan, sen pystyy myös hahmottamaan
ja siten myös kuvailemaan.
Miten muuten teillä voisi olla mitään tietoa siitä, ellei joku olisi selittänyt sitä
suullisesti tai kirtjallisesti teille ensin ja te ette olisi oppinut sitä?


Hyväksyykö se itsensä ja muut juuri sellaisenaan, puutteineen päivineen? :)


Eivätkö ihmisen teot, hyvät ja pahat ole juuri sitä inhimillisyyttä,
joka aiheuttaa sen, että meidän tulee, oman itsemme elämän miellyttävyyden kannalta, hyväksyä?
Ilman tuota ei tarvitsisi hyväksyä mitään "huonoa" itsessä ja muissa. :)

Miten ihmisen sielu~henki on erossa ihmisen teoista? ???
Jos on pahansuopainen toista kohtaan, niin jos on "henkinen ihminen",
niin silloin ei se sielu~henki ole tekemässä mitään pahaa, vaan se jokin mystinen kehollisuus,
josta pitää pyrkiä pois?
Eikö keho tottele ihmisen sielua~henkeä ja eikö se tee ihan justiinsa
ja tarkalleen sen, minkä sielu~henki haluaa sen tekevän?

Onko täällä enemmänkin kirjoittajia, joiden keho tekee ihan omiaan omaan aikaan ilman,
että henkenne~sielunne on siinä mitenkään mukana omasta halustaan tai käskemässä? ???


Voiko ihminen tajuta elämän suuruuden ja arvon, kuten myös sen mielekkyyden
ja tarkoituksen ihan ilman henkisyyttä?
Voiko ihminen elää oman sisäisen äänen/intuition johdattamana ilman henkisyyttäkin?
Mikä silloin puhuu ihmisen sisällä ihmiselle itselleen, ellei ihminen ole henkinen?

Mikä henkisyydestä tekee totuudellista omaa itseään kohtaan?

Itselläni on kokemusta, että ihminen valehtelee eniten itselleen henkisyyden kautta,
koska sillä selitetään itselleen kaikki parhain päin (ja mielellään laitetaan osoittamaan
se syyttävä sormi muita vastaan), mutta se selitys itselleen ei sisällä vähäänkään
mitään käytännön totuutta.

Voiko ihminen elää totuudessa ja rehellisyydessä itseään kohtaan ilman henkisyyttä?
Itselläni on kokemusta, että tuolloin muiden ihmisten on hyvin vaikea sitä niissä ihmisissä,
jotka elää rehellisyydessä itseään kohtaan. :)



Päästään lempiaiheeseeni pahaan egoon.  :)
Mitä se ego kuolettaminen tai sen en-anna-sen-hallita on?
Mitä te sille ihan käytännössä teette?

Kun vihaatte tai kadehditte jotakuta ihmistä sydämenne pohjasta,
niin annatte sen näkyä ja kuulua, mutta sitten kritiikkiä saadessanne siitä,
vetoatte, että MINÄ olen henkinen ihminen ja jeesusken tms seuraaja
ja jeesuskin vihastui fariseuksille ja sillä oikeutetaan ne omat loukkaukset ja pahat teot
muita kohtaan ja selitetään itselle, että minä en tehnyt mitään väärää,
koska minulla on oikeus vihata ja näpäyttää häntä (lähimmäistä)
ja sitten palaatte "keskukseen" ja yyditatte sielun "voimaan hyvin"
en-minäkään-täydellinen-ole-suudelmalla.

Tässä ei ole kuin yksi vika;
Unohdatte, että ei se vihanne tai kateudenne kohdekaan täydellinen ole,
eikä sitä häneltä voi edes edellyttää (ettehän edellytä sitä itseltännekään)
ja unohdatte, että myös sinun tulee olla rakkaudellinen ja suvaitsevainen (joka tilanteessa),
eikä vain vihanne ja kateutenne kohde.

No sitten tulee se seuraava selitys omalle pahuudelle (egon teoille);
On rakkautta ojentaa lähimmäistä, kun hän väärin tekee. Niin jeesuskin teki.

Tässäkään ei ole kuin yksi vika;
Entäpä, mitäpä jos se toisen "paha teko" olikin vain omassa päässäsi,
se toinen on menestyneempi, kauniimpi, paremman partnerin kanssa,
omaa vapaamman elämäntyylin tai vain erilaisen tavan ajatella ja elää kuin sinä jne?
Mitä pahaa siinä on kenellekin? ???

Entäpä jos sinua ojennetaan, vaikkapa tuosta reaktiostasi vihasi ja kateutesi kohdetta kohtaan,
niin mitä me kuulemme?
Hän ei ole henkinen ihminen, kuten minä~me, hän teki sitä, sanoi tätä
ja tämä ei kuulu henkiseen elämään, tämä ei kuulu normaaliin elämään,
minusta tämä on ällöttävää, hän ei voi olla täällä puhumassa tuollaista,
hän provisoi, hän suuttuttaa muut,
hän ei kuulu tänne, miksi hän on täällä, hänen pitäisi mennä pois jne.

Ja...

Missä on se ego kuolettaminen~minä-en-anna-sen-hallita-minua-koska-olen-henkinen-ihminen,
suvaitsevaisuus ja pyyteetön rakkaus?

Kertokaa mulle, mitä ne ovat?  :)



Ok, jos henki on tullut maan päälle oppimaan fyysisyydestä, niin miksi henki,
joka on ottanut ihmisen muodon, toteuttaa tuota fyysisyyttä täysillä,
liikunta, raha, seksuaalisuus, syöminen ja reipas juominen jne.
on niin kauhistus henkisille ihmisille?

Ovatko he niin kesken tuossa oppimisessaan, että ne henget,
jotka ovat pidemmällä opiskelussaan fyysisyyttä, aiheuttaa heissä kauhistusta
tai jopa kateutta? :)

Hei oikeasti nyt, lihavuus ja liika juominen aiheuttaa inho-reaktiota monissa,
liikunta ja seksuaalisuus  ja varakkuus kateutta ja myös inho-reaktiota.

Aiheuttaako se kaikissa ihmisissä, siis hengissä, jotka ovat ottaneet ihmisen muodon?
Väitän, että ei. Omasta kokemuksesta.  :)

Humanistisuudesta, lähinnä sekulaari humanismista, mihin lasken tällä hetkellä itseni
kaiken vuosien jeesusteluiden ja new agejen ja valojen jälkeen,
voi tiivistää hyvin Taslima Nasrinin kohu-sanoihin;


Tosin tästäkin (sekulaari humanismista) tulen vielä menemään eteenpäin. ;)

Pffff... tämä topic kulkee ihan justiinsa niin kuin kuvittelin sen kulkevankin;

Ei mitään oikeaa perusteellista keskustelua asiasta synny, vaan haetaan
ja korostetaan niitä elämyksellisiä asioita henkisyydestä,
kuinka ihanalta se tuntuu jokapäiväisessä arjen elämässä jne ja kysellään,
etkö sinäkin Sasha ole jumalallisuus ja ihana henki
ja taas alkaa henkisen ihmisen (itselleen tiedostamaton) käännytystyö,
jolla yritetään Sasha (tai kuka tahansa muu) saada uskomaan ja alistumaan
henkisen ihmisen omaan totuuteen, jolla ei ole mitään tekemistä minun uskoni,
maailmankäsityksen, ajatusmaailman ja sieluni~henkeni kanssa.

Tosin en tuomitse ja olen avoin aina hyville ideoille elämässä,
mutta ennen kuin valitsen jotain itselleni ja elämääni,
haluan tutkia tarjotun tuotteen. Tässä tapauksessa henkisyyden,
oli se mitä tahansa, vaikka teististä satanismia.
Mulle ne nimittäin on ihan samaa paskaa eri kääreissä ja vain kolikon toiselta puolelta. ;)

Ja mulle ei riitä enään tämä kahtiajako hyvä-paha~valo-pimeys-asetelmasta.
Minusta se on liian suppea ja ihmisen kehitystä estävää ja rajoittavaa.

Vastaus kysymykseen etkö sinäkin Sasha ole ihana jumallallisuus, on EN.
Ainakaan siinä mielessä, miten henkiset ihmiset sen käsittävät.

Johan nuo kirjoitteluni ja palaute itseään henkisenä pitävät sen todistavat. :)
Minun henkeni ja kehoni (siis kirjoitteluni ja puheeni ja tekoni) ovat yhtä,
eivät erillisiä tai muutoin toisistaan erillään olevia käsitteitä, vaan toimivat "yhdessä",
ovathan ne yksi ja sama.

Myöskään minun henkeni~sieluni ei ole sukua tai yhtä kenenkään muun ihmisen kanssa.


Mun tarkoitus on tirkistellä sen henkisyyden, oli se mitä tahansa henkisyyttä,
satanismiakin, sen kulissien taakse ja nähdä syyt syiden, motiivien ja käytöksen takana.

En ole edes etsimässä mitään 100% totuutta tai täydellistä vastausta, rakkautta ja valoa,
vaan rehellistä olemusta sen henkisyyden takana, sellaisena kuin se on,
-rumanakin ja puutteellisenakin- koska muuten en voi mitenkään arvostaa sitä.

Tämän pitäsi nyt olla helppo ja matala kynnys kenen tahansa vastata,
mutta hei pliiis, ei mitään hurmoksellista ja elämyshakuista ylistystä,
-niitä mä voin lukea noista kanavoinneista sun muista tyhjistä mantroista,
joilla te boostaatte ja pönkitätte sitä omaa uskoanne-
vaan rehellisiä ajatuksia ja pohdintoja niistä omista motiiveistanne olla henkinen ihminen
ja mitä siitä saatte ja mitä siitä annatte muille -rehellisen oikeasti-  :)

Myöskään minun henkeni~sieluni ei ole sukua tai yhtä kenenkään muun ihmisen kanssa.

**Repikää siitä sitten, jos joku väen vängällä haluaa ajatella olevansa näin erillinen saari; henkisyydessä juuri tästä erillisyydestä puhutaan suurimpana harhana, mutta ihmisellä on oikeus ajatella näin. Kun lukee Sashan juttuja, tuntuu että hän on ihan h.vetin kiinnostunut henkisyydestä ja sitten ei kuitenkaan. Katsoisi vaikka illan huvi-tv ohjelmia, jos asia ei siis kerta kaikkiaan häntä kiinnosta  ;D

Oma maailmankuvani on tietynlainen sekoitus tieteellistä ja kokemuksellista. Koen energiat konkreettisesti, mutta en pidä niitä millään tapaa yliluonnollisina asioina. Uskon täysin, että tiede pystyy aikanaan selittämään asiat kuten chi, ki tai miksi sitä haluaa kutsua, mutta ennen sitä en vaan pysty sanomaan, että uskon. Minä voin tietyllä tapaa pitää näiden asioiden olemassaoloa kyseenalaisena ja silti kokemuksien kautta niihin olen törmännyt. Mutta se, että koen jonkun asian tietyllä tapaa ei tee siitä totuutta, sillä uskon, että ihmisen kokemus maailmasta on täysin erilainen kuin se millainen se oikeasti on. Tai no oikeasti ja oikeasti, kyllähän tämä on meille todellisuutta.

Pidän siitä, että maailmankuvani on jatkuvassa asioiden ja tiedon synteesissä, muuttuu silloin kun sille on tarvetta, mutta en voi silti sanoa, että uskon. Pidän silmäni auki ja tutkin ympäröivää maailmaa itsestäni käsin, mutta missään tapauksessa en halua edes sanoa uskovani mihinkään, sillä usko tarkoittaa minulle sitä, että on 100% varma siitä, että uskon kohde, esimerkiksi jumala on olemassa. Asiat ovat olemassa ilman sitäkin, että minä niihin uskoani valutan.

Minulle esimerkiksi henget ovat yhtä aikaa olemassa ja eivät ole olemassa, vähän niinkuin Schrödingerin katti. ^^

Näköjään oli ehtinyt tulla kirjoituksia, mutta menköön tämä nyt silti.

Mun mielestä uskonnollisuus ja usko ovat eri asiat, mutta usko perustuu opittuun tietoon,
joka on sitten kuultua ja luettua ja siitä syntyy tunne.

Aiheuttaahan jo minunkin kirjoitukset tunteita. Silti ne ovat vain ja ainoastaan kirjoituksia,
jotka te olette lukeneet ja siten oppineet ja sisäistäneet.
Tunteen, oli se sitten vihaa tai tykkäämistä,  olette kehittäneet ihan itse.
En minä ole sitä teille antanut. Ainoastaan sen kirjoituksen.
....ja kirjoitus voi olla täyttä paskaa, mutta te ette sitä tunteen vuoksi kyseenalaista,
vaan joko vihaatte tai tykkäätte ja se muodostaa mielikuvan minusta teidän päässänne.
...ja se mielikuva (on usein) täyttä paskaa. ;)

Minä kysyisin ennemmin, onko sitä pakko pitää ja elää sisällään, siis sielussaan niitä vanhoja
ja vanhentuneita asioita, uskomuksia ja kirjoituksia? ;)
Siis sitä, mitä uskoksi sanotaan? :P

Kuitenkin se on vain tunne, mahdollinen mielen vankila, joka on syntynyt siitä,
mitä ihminen on kuullut ja lukenut ja sitten yhdistänyt sen tunteen kokemuksiinsa,
joita voidaan myös tulkita ko. ihmisen kohdalla "ihmeiksi" tai muiksi,
jolla se usko varmistetaan aidoksi kokemukseksi, mutta loppujen lopuksi,
kysymys on vain ja ainoastaan tunteesta, jonka ihminen yhdistää haluamiinsa
ja muutoin mieltämiinsä itselleen ja psyykkeelleen turvallisiin kokemuksiin,
esim. parantamiseen jne.  ;)

Niin, lisään tuohon kirjoitukseeni sellaisen selvennyksen, että mielestäni tiede ja henkisyys vain kuvaavat asioita eri vinkkelistä. Aivan samoja asioita tutkitaan, mutta välillä ihmiset eivät vain tajua, että samoista asioista puhutaan vain eri termeillä. Henkisissä piireissä vaan liian helposti mielestäni käytetään tietynlaista kieltä, mikä saa luonnolliset asiat kuulostamaan epäluonnollisilta.

Älkää nyt hermostuko ihmiset, minä EN OLE HENKINEN IHMINEN MITENKÄÄN,
mutta olen utelias tutkimaan henkisyyttä ja teen siksi kysymyksiä.

Kait henkisyys nyt kysymykset kestää ilman, että siitä tarvitsee hermostua ja suuttua
ja lähteä parjaamaan ja rienaamaan kysyjää? ???

Suvaitsevaisuutta ja pyytetöntä rakkautta kiitos tälläistä uteliaalle (oman tien) kulkijalle.. ;)

Armas D. Siimes
Henkisen elämän salakarit

Päästäksemme alkuun ei ole välttämätöntä pyrkiä määrittelemään tiukasti, mitä tarkoitetaan henkisellä elämällä. Ehkä riittää, kun huomautan, että henkisellä elämällä tarkoitan ensisijaisesti uskollisuutta henkisille arvoille. Henkisellä tässä tarkoitan laajasti kaikkea sellaista pyrkimystä, jonka päämääränä ei ole ainoastaan oma henkilökohtainen aineellinen tai psykologinen etu, vaan jossa pyritään johonkin yliyksilölliseen päämäärään.

Jokainen elävä olento tavoittelee — milloin se ei ole lepotilassa — joitakin arvoja tai välineitä arvojensa toteuttamista varten. Eläin esimerkiksi pyrkii säilyttämään elämänsä ja hankkimaan sen ylläpitämiseksi ja jatkumisen turvaamiseksi ne "välineet", joilla tämä pyrkimys voidaan toteuttaa. Mutta eläin on sidottu verraten ahtaaseen todellisuuteen: sillä ei ole lainkaan sellaista abstraktioiden maailmaa kuin ihmisellä, joka kykenee suunnittelemaan elämäänsä kymmeniäkin vuosia eteenpäin ja joka voi itse valmistaa tarvittavat välineet ajatustensa ja kättensä avulla.

Ajatteleminen, käsitteiden luominen ja omaksuminen, jo sinänsä edustaa henkistä mahdollisuutta. Sen avulla yksilö voi nähdä asiat laajemmasta näkökulmasta kuin ajattelemaan kehittymätön. Mutta ajatteleminen sinänsä, vaikka se avaakin mahdollisuuden henkiseen elämään ei silti ilman muuta edusta henkisyyttä. Henkiseen elämään kuuluu muutakin kuin kyky ajatella. Siihen kuuluu myös kyky tuntea oikealla tavalla, mikä vasta osoittaa, onko kysymyksessä henkisen elämän ilmiö vai liikutaanko vain psykologisella alueella. On paljon suorastaan nerokkaita ja älykkäitä ihmisiä, joille henkinen alue yliyksilöllisessä merkityksessä ei ole mitään todellisuutta. Mutta toisaalta koko historian ajan on aina ollut ihmisiä, jotka ovat pitäneet omaa elämäänsä ja ulkonaista menestystään vähemmän arvoisena kuin niitä ideaaleja, joille he ovat omistautuneet.

Meillä kaikilla on omat rajoituksemme, eikä niitä yleensä voi millään ulkopuoleltamme tulevalla toimenpiteellä hävittää. Kysymys on aina kasvamisesta pois entisistä asemista. Mutta kasvamista ei voi tapahtua muuten kuin sillä ehdolla, että siihen on voimakas tarve ihmisessä itsessään. Niinpä se, mitä me itse perimmiltämme olemme, ratkaisee, mihin voimme pyrkiä, ts. minkä pyrkimyksen voimme tuntea omaksemme. Ei esimerkiksi totuuteen voi pyrkiä lähestulkoonkaan kuka tahansa. Totuuteen pyrkiminen ja jopa sen myöntäminen, jos se on ristiriidassa omien intressiemme kanssa, on hyvin vaikeata. Ellei näin olisi, suuri osa oikeudenkäynneistä tulisi tarpeettomaksi.

Sama mikä koskee totuudenpyrkimystämme, koskee myös omaa aitouttamme. On mielenkiintoista katsella ihmisiä, jotka ovat hyvin naiiveja, niin naiiveja, etteivät ole päässeet edes itsetuntemuksen alkeisiin. Heistä voisi sanoa, että heidän aitoutensa on siinä, että he eivät osaa edes salata omaa naiiviuttaan, vaikka he sen tietenkin tekisivät, jos ymmärtäisivät, että jossakin on vikaa. Kun tällaiset naiivit ihmiset puhuvat esimerkiksi veljeydestä, he pelkästään omilla lauseillaan paljastavat, että he perimmiltään puhuvat siitä tavoitteesta, johon he luulevat pyrkivänsä, mutta jota eivät vielä edes ymmärrä.

Kaikki henkinen elämä nojautuu eräisiin välttämättömiin edellytyksiin. Ensimmäinen edellytys on itsenäisyys. Ei epäitsenäinen ihminen voi viettää henkistä elämää, sillä se edellyttää, että voi nojata omaan arvostelukykyynsä. Mutta, kuten Oscar Wilde on sanonut, se, joka ei ajattele itsenäisesti, ei ajattele ollenkaan. Tietenkin hän saattaa luulla niin tekevänsä, mutta se ei muuta asiaa.

Toinen edellytys henkiselle elämälle on se, että yksilön ns. korkeampi minä pystyy organisoimaan persoonallisuutensa arvomaailman jollakin tavalla hierarkisesti. Tämä tarkoittaa sitä, että henkisesti omilla jaloillaan olevan henkilön täytyy kyetä melko pitkälle — vaikka vain intuitiiviseen oivallukseen siitä, milloin hänen koko arvomaailmansa on kunnossa tai horjahtamisen vaarassa. Vaikeutena tässä on mm. se, että ihmisen arvomaailma ei edes periaatteessa voi olla staattinen, paikallaan pysyvä. Vaikka sen tulee olla vankka, se ei saa olla jäykkä. Elämän arjessa ei ole samaa kuulautta kuin ideoiden maailmassa. Ideoiden maailmassa ei ole todellisia ristiriitoja. Ne syntyvät vasta, kun ideat on realisoitava todellisiksi teoiksi toiminnassa. Periaatteessa me olemme vapaat tekemään miltei mitä vain — ellei oma egomme aseta rajoja — mutta käytännössä törmäämme todellisuuteen, ja meille sanotaan kovat sanat: "Ei käy". Elämän todellisuuteen voimme osallistua vain sillä ehdolla, että tingimme alituisesti jostakin sellaisesta, mitä mielellämme tekisimme. Toisilleen vastakkaisia arvoja on hankala samanaikaisesti tavoittaa.

Palvelemmeko henkisiä vai esimerkiksi vitaalisia tai hedonisia arvoja, näkyy siitä, mitkä arvot meillä ovat ratkaisevia. Epähenkinen yksilö tinkii ns. korkeammista arvoista, mutta henkinen luopuu "alemman maailman" piiriin kuuluvien arvojen tavoittelemisesta, jos ratkaisu uhkaa vahingoittaa hänen integraatiotaan, henkistä eheyttä. Korkealle asteelle kasvanut henkilö ei luovu siitä tai tästä toimenpiteestään tai suunnitelmastaan sen vuoksi, että hän esimerkiksi pelkää jumalaa, vaan siksi, ettei hän voi tehdä kompromissia alempien arvojen hyväksi. Tämä koskee myös niitä tapauksia, joita emme aina toisen henkilön kohdalla ymmärrä, etenkään jos lähimmäisemme motiivin, vaikuttimen taso on meille "pelkkää ilmaa" tai jos luulemme lähimmäistämme etujen tavoittelijaksi, vaikka hän ei ole jne.

Kaikkeen edellä mainittuun voi joku huomauttaa, että onhan meillä jokaisella omatunto, joka määrää, mitä on tehtävä ja mitä ei. Mutta tavallisen ihmisen tavallinen omatunto ei ole paljastaja, vaan salaaja. Juuri se monasti vie virheisiin, vaikka toisin luullaan ja johdattaa pois kaidalta tieltä. Leveämmällä on helpompi tallustaa: siellä on tilaa ja paljon kulkijoita, jotka maksavat siitä, että heille pidetään seuraa eikä häiritä liioilla hyveillä. Omatunto ei voi olla kontrollin suorittaja: sen täytyy olla kontrolloitava, sillä juuri se saattaa vietellä viemään oksia marttyyrin roviolle ja muutenkin teettää merkillisiä kepposia.

Omatunto — nimittäin kontrolloimaton omatunto — johdattaa kaikkein vaarallisimpien salakarien väylille. Mutta mitä ovat nämä salakarit? Ei niitä voi luetella, sillä siitä tulisi hyvin yksitoikkoinen lista. Niitä on paljon eikä kaikille ole vielä keksitty edes nimiä. Näistä asioista saamme hyvää johdatusta sellaisilta henkilöiltä, jotka ovat selvitelleet näitä asioita. Rudolf Steiner esimerkiksi mainitsee neljä hyvin tärkeätä loukkua, johon mitä hyväntahtoisin henkisen elämän kunnioittaja saattaa joutua. Eräs niistä on tunnemässäily. Se ilmenee esimerkiksi lahkolaisuutena ja fanaattisuutena. Eivät fanaattiset ihmiset yleensä tarkoita tehdä mitään pahaa, mutta heidän hyvänsä on niin rajoitetun näkemyksen tulosta, etteivät he havaitse, missä sokkelossa he kulkevat. Tähän on luettava mm. monet ns. hartausharjoitukset, joilla suorastaan tuhotaan henkisen elämän ja luovan ajattelun edellytyksetkin. Eräs salakari, johon saattaa joutua nimenomaan henkisiin harrastuksiin intoutunut henkilö, on toisten painostaminen, toisen vapaan tahdon kunnioittamattomuus. Erään suuren salakarin muodostaa Steinerin mukaan "rakkaudeton viisauden ja tiedon tavoittelu". On itsestään selvää, että viisaus edellyttää rakkautta, mutta kun tiedon tavoittelusta puuttuu rakkauden arvostus, tiedon palvoja tuhoaa oman arvomaailmansa samalla kuin hän saattaa tehdä paljon vahinkoa ympäristössään. Sanotaan, että tieto on valtaa. Tämä Baconin suuhun pantu lause on perimmiltään vaarallinen. Se näet sisältää totuuden siinä suhteessa, että tietävällä todella on aina enemmän valtaa kuin tietämättömällä, mutta ellei oivalleta sitä, että tieto ei voi olla päämäärä vaan väline, jonka käyttämisen tavasta yksilö on vastuussa, voivat seuraukset olla tuhoisat.

Nyt olemmekin tulleet erääseen tärkeään kohtaan aiheessamme. Henkisyys ratkaistaan kunkin kohdalla sen kriteerin avulla, joka osoittaa, miten — millä tavalla tietoa käytetään. Ihmisen ehkä suurin salakari henkisellä tiellä on juuri viettelys, joka ohjaa yksilöä käyttämään tietoansa vain omaksi hyväkseen, vaikka sen pitäisi olla aina yhteistä omaisuutta. Sen sijaan, että tietojen hankkimiseen yllyttäminen tavallisesti tapahtuu vetoamalla ihmisen itsekkyyteen, siinä pitäisi vedota palvelukyvyn lisäämiseen.

Eräs henkisen elämän salakari on narsismi. Sillä tarkoitetaan itsensä, oman olemuksensa, tietojensa, kykyjensä ja taitojensa ihailemista. Kun katsomme peiliin, emme ensisijaisesti halua tietää, miltä näytämme, vaan näytämmekö viehättäviltä ja tehoavilta. Tässäkin on, kuten usein totuutta etsittäessä huomattava, että jokin asia on paha vain silloin, kun se muodostuu yksipuoliseksi. Emme varmaankaan voi tulla toimeen, jos luovumme kaikesta narsistisesta tunteestamme. Kysymys on vain siitä, missä määrin annamme sen vaikuttaa toimintaamme suhteessa muihin ihmisiin. Meidän tulee kyllä pitää itsestämme — ainakin on hyväksyttävä itsemme — mutta sen täytyy tapahtua ehdolla, että ymmärrämme vajavaisuutemme. On huomattava, että me rakastamme itsessämme myös sitä minäämme, joka manifestoituu, toteutuu vasta tulevaisuudessa. Mutta kun luulottelemme, että olemme jo "tulevaisuuden ihmisiä", niin se voi olla harhaa, vieläpä niin suurta harhaa, että emme kykene sitä koskaan realisoimaan. Siitä ei ole pitkä matka lahkolaisuuteen, mikä lyhyesti sanottuna on ryhmässä — sen jäsenissä — ilmenevää omahyväisyyttä.

Me olemme kaikki jossakin määrin narsisteja. Narsismin meihin luo ns. minä. Tämä minä ei ole eikä se saa olla meidän vihollisemme. Mutta minäisyys ja minäkeskeisyys on vihollisemme, ja ihan alkupään numeroita. Se, joka ihailee itseänsä, ei voi olla aidossa suhteessa kehenkään, eikä hän tunne oloansa kodikkaaksi, ellei alituisesti jollakin tavalla tunnusteta hänen erinomaisuuttaan.

Hengenelämän tärkein tunnusmerkki on aitous. Se edellyttää, että olemme tosia ajatuksissa, sanoissa ja töissä. Tämä ei sulje pois huumoria eikä seikkailunhenkeä, vaan pikemminkin juuri niiden avulla voimme karttaa kaikkea pitkänaamaisuutta ja nurrumieltä.

Eräitä henkisen elämän salakareja ovat myös kaikenlaiset turhanaikaiset toivomiset: "Voi, että kun se ja se asia olisi ollut toisella tavalla, ja voi kunpa minulla olisi sitä tai tätä" jne. Toivomiset saattavat mennä niin pitkälle, että ihminen haluaisi olla joku toinen kuin on. Kaikki henkinen elämä aloitetaan siitä, missä olemme, ja se toteutetaan siten, ettemme jähmety suolapatsaaksi vaikka katsommekin taaksemme. Mutta sen sureminen, mitä aikaisemmin on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta, on henkisen elämän kannalta lamauttavaa. Henkisessä elämässä katsotaan eteenpäin, mutta ponkaistaan siitä, missä ollaan. Jalansija täytyy olla, ennen kuin pääsemme kuilun yli, mutta ei kannata jäädä tuijottamaan kuiluun. Seneca sanoi, että toivominen on kaikkein hupaisinta ajanvietettä. Hän ei varmaankaan tarkoittanut, ettei ihmisellä saisi olla unelmia ja päämääriä tulevaisuuden varalle, vaan sitä, että ihminen tekee viisaasti, jos hän käyttää toivomiseen haaskautuvan energian dynaamiseen toimintaan.

Monet hyvät asiat voivat olla vaarallisia, elleivät ne täytä eräitä perusvaatimuksia, joihin toiminta nojautuu. Niin hyvä asia kuin esimerkiksi opiskelu on, saattaa se henkiseltä kannalta johtaa heikkoihin tuloksiin, ellei siihen samalla yhdistetä pyrkimystä henkisyyteen. Ellemme ole tietoisia niistä trikeistä ja vippakonsteista, joilla persoonallisuus — alempi minämme — meitä alituisesti johdattelee, ei edes opiskelu johdata meitä integraatioon, eheyteen. Tuloksena voi päinvastoin olla suuri hajautuminen, jopa tuho henkiseltä kannalta. Meidän eheyttämme eivät jäydä ainoastaan väärät nautintoaineet, jotka nekin ovat tuhoisia liioiteltuina, vaan hengen puuttuminen toiminnastamme. Vain henki tekee eläväksi, ja kaikki muut asiat, olivatpa ne tietoa, taitoa tai pääomaa, ovat ainoastaan välineitä jonkin niitä kaikkia suuremman päämäärän saavuttamiseksi. Ja tästä johtuu kaikille henkiseen elämään pyrkiville tärkeä kysymys: miten pitkälle voimme kohdistaa huomiomme henkilökohtaisiin tarpeisiimme, toiveisiimme ja vaistollisiin vaatimuksiimme. Tämä on kysymys, mikä meidän on aina loppujen lopuksi ratkaistava itse niillä perusteilla, jotka on käytettävissämme. Näiden vaatimusten suhteuttaminen luovalla tavalla henkiseen elämäämme vasta tekee meistä sanan vaativassa merkityksessä inhimillisen olennon.

Intialaisessa filosofiassa puhutaan Maarasta, joka viettelee meitä. Perimmiltään tämä Maara ei ole mitään muuta kuin oma pieni persoonallisuutemme. Olemme aina ikään kuin ristillä sen arvoituksen edessä, kukoistaako tämä meidän pikku Maaramme, meidän pieni egomme, totuuden kustannuksella, vai saako se voimansa korkeammista piireistä, joiden kannalta pikku minämme on sekin vain väline. Juuri tuo pikku minämme on ohjattava itseänsä suuremman asian palvelukseen, mikäli mielimme välttää henkisen elämän kaikkein vaarallisimmat salakarit.

Tiedehän hyväksyy ja selittää näitä kykyjä, onhan siitä jo monia kokeita tehty
ja japsit ja kiinalaiset kehittelevät mekaanisia osia, jotka ovat keinotekoista orgaania
ja jotka voidaan liittää ihmisen aivoihin tai kehoon ja elää tehostetumpaa elämää
tai normaalia elämää, mikäli ihmisellä on sellainen sairaus, että hän sitä tarvitsee.

MUOKS* Näitä on siis jo olemassa ja käytössä, esim. aivoihin laitettavat
vehkeet, joilla saadaan näkökyky tai kuulo takaisin tai normalisoitua (tai buustattua)
esim. jokin psyykkinen kyky nähdä niitä henkiolentoja jne.
Keinoiho, joka tuntee ihan samalla tavalla kuin luonnollinen iho, on olemassa.

Tätä kehitystyötä tehdään koko ajan. Ihmisen psyykkisiä kykyjä testataan
ja niitä on pystytty luomaan jo ihmisroboteillekin.

Unohtakaa ne 40-50-luvun mediakuvat, kuinka joku tiedemies yritti testata
ihmisen ennustus -ja selvänäkökykyä jollain pahvinpalasilla.

Mulla on sellainen tunne, että henkiset ihmiset laahaa jälkijunassa,
koska eivät voi hyväksyä, että ne yliluonnollisina pitämänsä kyvyt ovat ihmisestä
itsestään lähtöisin, eikä mistään "korkeimmilta voimilta".

Päivittäkää vähän tietojanne, niin päivittyy samalla se usko siellä sielun sisälläkin. ;)

Uskonkin pitää uusiutua koko ajan. Se ei muuten kehity. ;)

Niin no tuota oikeastaan tällä hainkin. Asiasta on olemassa itse asiassa kirjojakin, joissa lähinnä asioita tosin käydään kvanttimekaniikan kautta. Korkeammat voimat ovat minulle niitä kvanttipartikkeleita ^^

Ei rautalangasta tarvitsekaan mitään vääntää, ihan normaali kirjoittaminen riittää. :)

Mutta mä vähän luulen, että rahkeet ja kyvyt eivät vain riitä siihen,
kun "en minä osaa oikein selittää sitä..."

Jos sen uskon ja henkisyyden tiedostaa ja sen elää, niin ei liene vaikeaa pukea sitä sanoiksi?
Mulla vain on sellainen tunne -tosin se on vain tunne- että henkisyydestä on vaikea
puhua sen oikeilla nimillä, koska silloin se ei olisi niin täydellinen
ja koko homma romuttuisi.

Siksi on niin helppoa kuitata se "amen" ja "olen samaa mieltä-viesteillä,
egon pönkityksillä ja henkisillä buustauksilla ja ylistyksillä, että kuinka ihanaa...!
ja tietenkin niillä kanavoinneilla ja mantroilla. ;)

Ajatteleeko kukaan henkinen ihminen omilla aivoillaan sitä henkisyyttä,
vai pitääkö kaikki vain saada valmiina tarjottimella kyseenalaistamatta sitä,
mitä tarjotaan ja väheksyä ja rienata sitä, joka kysenalaistaa, tekee kysymyksiä
tai ei vain huoli sitä valmista sössöä nieltäväksi?

Huomaa, minä teen vain ja ainoastaan kysymyksiä
ja heti on, että en minä jaksa vastata nyt, ehkä myöhemmin, en minä osaa selittää...

-silti kummasti sitä energiaa lyötyy kysyjän, kyseenalaistajan ja kieltäytyjän
rienaamiseen, haukkumiseen ja vähekysmiseen ja eikö se viha, negatiivisuus
ja käytös vie enemmän energiaa kuin asiallinen ja hyväntahtoinen keskustelu
asian oikeilla nimillä? :)

No olemme kaikki yhtä siinä mielessä, että atomit, kvarkit, protonit jne. ovat vuorovaikutuksessa toisiinsa kvanttipartikkeleiden välityksellä. Jolloin kyllä tavallaan minun näkemykseni mukaan olemme kaikki yhtä, sillä rakennumme osasista, jotka vaikuttavat toisiinsa. ^^

Törmäsin muuten tälläiseen juttuun, josta tulivat mieleen monet kanavoinnit.

"Säieteorian mukaan maailma, jossa olisi kolme normaalia ulottuvuutta ja muutamia hyvin "pieniä" ulottuvuuksia hiukkaset olisivat säikeitä ja kalvoja. Kalvot ylimääräisissä ulottuvuuksissa ovat kuitenkin hyvin vaikeita hahmottaa. Ja mitä ovat "pienet ulottuvuudet"?"

ja

"Lankateorian lisäksi muutamat muut teoriat vaativat enemmän kuin normaalit kolme ulottuvuutta. Nämä voisivat olla hyvin pieniä, jonka takia emme havaitse näe niitä."

Olen aika usein törmännyt täällä termeihin 3D ja sitten se kuinka ollaan siirrytty 4D tai jotain sen suuntaista. Hmm, joten taas kerran tiede asioista löytyy ilmeisesti vastineita. ^^

Mitäpä jos se ei olekaan mitään uutta enään, vaan koettua ja elettyä menneisyydessä
ja siitä onkin herännyt kuin (painajais-) unesta ja kehittynyt eteenpäin
ja se tuntuu vanhentunelle ja tunkkaiselle ja rajoittavalle -uskonnolle-? :)

Pystytkö ihan oikeasti ja käytännössä suvaitsemaan ja rakastamaan tälläistä henkilöä,
joka on kasvanut ja kehittynyt siitä eteenpäin, vaikka huomaat samalla,
että on mahdollista, että on jotain vielä suurempaa tai vain erilaisempaa olemassa kuin tämä,
mitä uskoa nyt elän ja olisinkin ollut väärässä? :)

Pelottaisiko SE sinua?  :)

Mun mielestä tuo ajatus olla sielun siskoja ja veljiä ja olla yhtä ja samaa,
on suoraan kommunismista lainattu asia.

Sen tarkoitus on paitsi vahvistaa omia rivejä, niin myös pitää tyypit kurissa ja nuhteessa
ja se myös palvelee sitä, että kukaan ei kehity niin pitkälle,
että muut tuntisivat kateutta, joka on tabu siinä täydellisyyden tavoittelussa
ja rakkaudessa ja suvaitsevaisuudessa.

Sitä vain ei ole mietitty tarpeeksi pitkälle käytännössä.

Se suvaitsevaisuus ja pyyteetön rakkaus on mahdollista vain,
kun kaikki ovat samanlaisia ja arvoisia, siis yhtä korkeimmillaan.

Itseään alempiarvoisia, siis vähän ressukampia on helppo rakastaa ja suvaita,
mutta näytä mulle ihminen, joka pystyy oikeasti pyyteettömästi rakastamaan
ja suvaitsemaan itseään kauniimpaa, rikkaampaa, menestyneempää, älykkäämpää,
näyttävämpää jne. etenkin kun hän saa kaiken sen huomion ja glorian, ehkä myös puolisosi
tai kumppanisi ja lastesi ihailun,
jonka itsellesi sisimmässäsi oikeasti toivot ja kerro mulle, etkö yhtään tunne kateutta
tai mustasukkaisuutta? :P

Jos me olisimme sielun siskoja ja veljiä ja yhtä, niin kait mie voin naida ihan rauhassa
silmiesi alla tai selkäsi takana kumppaniasi? :)
Minähän olen yhtä hänen kanssaan ja sinun kanssasi, mikä siis ongelma? ;)

Sehän olisi myös täydellistä suvaitsevaisuutta ja täydellistä pyyteetöntä rakkautta
ja myös rakkauden täydellistä täyttymystä ihan kehollisestikin, eikä vain henkisesti
ja monen ihmisen kera. :)

Elämä ilman Ismejä on Ihanaa!  :smitten:

Siitä minun mielestä henkisyydessä on kyse!
Jokaisella on oma totuus ja juuri sellainen jonka itse juuri tähän elämään/ hetkeen tarvitsee! Olen ehdoton ismien vastustaja (vaan onko sekin ismi?) Iiks!  :-X

No joka ja eri tapaukessa, silloin kun toista sielua halutaan käännyttää omaan näkemykseen ollaan "vaarallisella" tiellä. "Jeesustelu", kanavonti, henkien kanssa seurustelu, ennustaminen, intuitio jne ovat ominaisuuksia, lahjakkuuksia tai jopa elämän tehtävä.
Ilman toisen sielun pakottamista omaan elämän tehtävään yms. ei ole "väärin" omata omaa totuutta, omia kokemuksia.
Se että ne jakaa muiden kanssa on ok, silloin toinen sielu saa perspektiiviä muiden kokemaan, arvartaa ajattelua ja avartaa omia mielipiteitä.
Jos kaikki pitäisi ajatella itse tai keksiä itse, tie olisi hidas ja yksipuolinen. Siksi minusta on rikkautta, että on erilaisia persoonia, joiden kanssa voin olla saamaa tai eri mieltä....
Laiskuuttako se on, kun on mukavaa, että erilaiset ihmiset esittävät erilaisia tapoja kokea ja havainnoida maailmaa.  ;)

Siis, hyväksyt ja elät sen, että olet yhtä muiden~kaikkien ihmisten kanssa?
Pyrit pyyteettömään rakkauteen ja suvaitsevaisuuteen?
Tämä koskettaa kaikkia ihmisiä ja kaikkia elämän tilanteita?
Kunnioitat ja noudatat määrättyjä yhteiskunnallisia lakeja?

Olenko käsittänyt täysin oikein vai haluatko korjata tai tarkentaa jotain? :)

Zaphir ei uskalla vastata vai mikä ongelma?
Nuo ei liene vaikeita kysymyksiä? :)

Jaa tuosta ryhmäsielusta ja yhteisestä ykseydestä.
Minusta sekin on jokaisen oman elämän kysymys, tarvitaanko sen kokemista tässä elämässä vai onko tämän elämän teemä yksilöllisyyden kokeminen?
Yhteisyyttä voi kokea täällä olevien ihmisten kanssa osallistumalla esim, Earth Hour tapahtumaan.
Jokaisella on oma tie, oma tahti ja oma tahto!
Minä, omana yksilönä pidän tästä keskustelusta ja aiheesta Todella paljon!  :smitten:

Laiskuuttani tai en, niin erilaiset lähestymistavat laittavat miettimään.
Ja se on LAHJA teiltä kaikilta!  :smitten:

Aivan! Testaan vain tuota henkisyyttäsi ja pelkäät -siis aivan oikein-
että alkaisit epäilemään omia sanojasi -siis uskoasi.  ;)

Nimittäin seuraava kysymykseni olisi ollut, kuinka paljon suvaitsevaisuutta,
pyyteetöntä rakkautta ja yhtä sielun ja hengen tasolla tunnet kauniin prostitoidun kanssa,
joka nussii miestäsi, ottaa sen viimeiset rahat maksuksi siitä,
jotka oli tarkoitettu sinun laskujesi maksuun ja ostaa omalle lapselleen sillä
ruokaa ja vaatteita?

Tosin tuo voi olla ja tulee olemaan joku toinen nainen, joka ei saa siitä
välttämättä rahaa, vaan miehesi rakkauden ja ihailun.  ;)

Siinä ei ole mitään määrättyjä lakeja rikkovaa, vaan ihan yhteiskunnan sääntöjen mukaista.

Miksi alkaist epäillä omia sanojasi, tosin sanoen uskoasi?
Pelottavaa, kun oma henkisyys näyttäytyy heikkona ja vääränä
ja kun se ei sovikaan koko elämää koskevaksi.

Mikä mua tässä henkisyydessä mietityttää, on se, että miksi henkiset ihmiset
kuvittelevat syövänsä vain rusinat pullasta siitä henkisyydestä,
eikä toteuta ja ota sitä tosissaan kokonaisuutena?

Siksi tuo lyöminen tuolla uskolla ja ismillä muita on niin helppoa,
laittaa sitten vain mantraa ja kanavointia ja rakkautta ja valoa päälle,
niin kyllä se siitä (kunhan ei vain omalle kohdalle osu). ;)

Voitko kuvitella, että on olemassa henkinen tila, jossa ei tarvitse epäillä omia
sanojaan tai uskomisiaan missään tilanteessa eikä pelätä, edes tuntematonta?
Sitä kutsutaan vapaudeksi. :)

http://www.youtube.com/watch?v=tr9DdCSZLzA
 :smitten:

Hengellinen, henkinen...olen lukenut teidän tekstejä ja ihastun.

En minä tiedä mitä on henkinen, mitä on jumala/jumaluus.  ??? Siis mukava lukea siitä.

Mutta jäin miettimään erästä lausetta, jonka usein kuulen: Siellä oli sitten henkevät keskustelut.

Mitähän se kaikki tarkoittaa? Minä luulen, että jokaisella on siitä aivan omat lähtökohdat ja merkitykset, myös päämäärät. Oliskohan henkevä keskustelu jotain mitä tässä topikilla tapahtuu? Ihan selvästi etsitään jotakin. Kaipuu löytää jotakin. Ja nautinto lyödä jotakin maahan, nostaa esiin, puntaroida ja heittää taivaan tuuliin. Ja tehdä uusia kysymyksiä.  

Yrityksistä huolimatta minä en näytä saavan vastauksia varsin yksinkertaisiin kysymyksiini
henkisisltä ihmisiltä, vaan kysymysten kiertoa erinäisin (teko-) syin,
samoja kuluneita mantroja, jopa joku kanavointikin, jota en jaksanut lukea,
ja video, kirjoituksen myötäilyjä sydämmin ja egon ja henkisyyden buustausta
ja tätä on jauhettu jo aika pitkään.

Ja minä en ole vielä mennyt edes lähellekään hard core-kysymyksiäni,
kun pelkät yksinkertaiset pullamössö-kysymykset ovat jo liikaa. :buck2:

Jos ihminen uskoo johonkin ja kokee siitä kokemuksia,
niin kyllä sen silloin jotain todellista täytyy olla ja siitä pitää kyetä puhumaan avoimesti
ja selkeästi homman oikeilla nimillä.

Miksi tämä kiertely ja kaartelu ja kuluneiden fraasien viljely?
Niitä voi lukea joka helewetin topicissa, eikä niissä ole mitään uutta, eikä syvällistä,
vaan se on sitä valmiiksi pureksittua egon ja henkisyyden buustaus-paskaa,
jota ei saa epäillä, eikä kritisoida, vaan niellä se semmoisenaan.

Kuten sanottua, niin rautalangasta ei tarvitse mitään vääntää,
ihan pelkkä normaali keskustelu riittää.
Normaali keskustelu ei ole mielestäni kuluneiden fraasien ja mantrojen toistoa,
kanavointien lähettelyä ja "samaa-mieltä-kiitos-ja-sydämet-päälle"-viestittelyä.

Käyttäkää omia aivojanne tähän keskusteluun.

Minä en ole pyytämässä jotain kaunisteltua ja täydellsistä versiota henkisyydestä,
joten please, älkää tyrkyttäkö sitä, vaan keskustelkaa todellisista asioista
sen henkisyydessä.

Etsikää ja kertokaa kritisoimisen aiheita ja pelkojenne aiheita siitä henkisyydestänne.
Pakkohan siellä on olla jotain, mitä ette oikein hyväksy täysillä ja mitä saatatte pelätä.

Sanottehan itsekin, että mikään ja kukaan ei ole täydellinen,
joten ei se henkisyyskään silloin voi olla täydellinen.

Minä en tule sanomaan, että äikkis, minähän sanoin! Olin oikeassa!,
vaan olen oikeasti kiinnostunut, mitä henkisyys todellisuudessa sisältää
ja mihin se loppujen lopuksi muutamassa vuodessa ihmisen johtaa.

 ;)

Henkinen ihminen en koe olevani kuin kiinnostukseltani näihin asioihin.
Mutta enemmän korpeaisi, jos mieheni menisi toisen matkaan siksi että hän olisi viehättävämpi ja haluttavampi kuin minä kuin siitä syystä, että maksaisi siitä.

Mutta olenkin  :venus:  :leijona:   ;D ;D

En oikein aina ole varma, etkö todella ymmärrä, vai haluatko vain provosoida. :) Oletko sitten itse sitä mieltä, että ihmisen kaikki teot tulisi vain tyytyväisenä hyväksyä? Jos joku tulee kadulla ja puukottaa, hyväksytkö hänen tekonsa tuosta vain? Tai jos joku selkeästi rikkoo jotain sellaista sääntöä, mitä itse ja kaikki muut yrittävät noudattaa? Pitäisikö kaikkiin tekoihin reagoida aina vain hyväksyen ja kaikki inhimilliset eli ihmisten sopimat säännöstöt ohittaen - sekö olisi henkisyyttä?

Tottakai kaikki me olemme kauttaaltaan inhimillisiä, olemmehan ihmisen ruumiiseen syntyneet. Minusta on itsestäänselvyys, että jokainen elää ihmisenä aivan normaalia elämää siitä huolimatta, että kirjoittelisi täällä vaikka kuinka korkealentoisia asioita. Miksi fyysisiä asioita tarvitsisi erikseen korostaa, jos ei olla millään "kehollisella" foorumilla? En myöskään ole koskaan täällä kokenut kenenkään yrittävän olla "henkisempi kuin on", koska tiedän, että foorumipohdinnoistaan huolimatta ihmiset elävät aivan tavallista elämää. Itsellenikin tämä on vain pieni osa elämääni, yksi mielenkiinnon kohde muiden joukossa. En muutenkaan oikein välitä ihmisten lokeroimisesta "henkisiin" ja "ei-henkisiin", koska kaikkihan me olemme sekä henkisiä että fyysisiä joka tapauksessa, olivat henkilökohtaiset kiinnostukset sitten mihin suuntaan tahansa.

Tarkoitin tekojen ja sielun erottamisella enemmänkin sitä, että kaikkihan me täällä olemme elämässä elämäämme ja sieluina/henkinä "samanarvoisia" (sikäli kuin henkeä voi arvottaa fyysisin termein), vaikka tekomme voivat poiketa paljonkin toisistaan. Mutta kuten sielu ja keho ovat sidoksissa toisiinsa, niin emme mekään koskaan voi olla irrallisia muista, vaan olemme syntymästämme asti "sidottuja" sosiaalisuuteen eli toisiin ihmisiin sekä yhteisiin normeihin ja sääntöihin. Teoistamme aiheutuu asioita, jotka heijastuvat takaisin meihin joko suoraan tai välillisesti - ja näiden heijastumien kautta opimme ymmärtämään miten muut kokevat nämä teot ja miten itse tekojamme muuttamalla voimme toimia joko harmoniassa tai ristiriidassa muiden kanssa. Emme kuitenkaan koskaan voi olla puhtaasti "ainutlaatuisia, erillisiä yksilöitä", mutta emme myöskään täysin samoja kuin muut - tämä on yksi elämän suurista paradokseista. Individualismi ja kollektivismikin ovat lopulta vain saman asian kaksi puolta.

Uskon, että olemme kaikki samasta alkulähteestä, samaa energiaa. Ilmenemismuoto vain on eri, luojan kiitos. ;)

P.S. Sashalle noista kysymyksistä sanoisin, että et todennäköisesti tule kyselemällä koskaan saamaan sellaisia vastauksia kuin toivoisit. ;D Jos vastauksia todella kaipaat, niin löydät ne ihan itse.

Joka ainoan itseään täydellisenä rakkauden lähettiläänä pitävän tyypin
saa "minä olen nyt väsynyt/kiireinen, enkä jaksa/ehdi vasta kysymykseesi"
tai vastaavaa ja luikkimaan pakoon tuolla kysymyksellä.

Se on yksinkertaisesti pelottavaa, koska se ei ravistele vain sitä omaa maailmankatsomusta
ja uskoa ja mielikuvia, vaan myös uskon omaan varmuuteen ja viehättävyyteen
ja parisuhteeseen ja kumppaniin.
...koskapa, se on täysin MAHDOLLINEN JA REALISTINEN JA SITEN TODENNÄKÖINEN,
etenkin jos tyyppi on saanut ikävämpää palautetta henkisistä harrastuksistaan
siltä kumppanilta ja/tai seksuaalisuuden puutteesta, jota henkiset ihmiset pitävät pahana.

Jälleen uskomukseen, tällä kertaa alitajuntaiseen pelkoon (uskomus sekin!)
tartutaan kiinni ja se nostetaan pintaan sieltä piilosta, ehkä pimeydestä..? ;)

Ja henkinen ihminenhän "käsittelee" itseään, pelkojaan ja pimeyttään?
Olisiko niin, että hän käsittelee ne pakenemalla siihen mantrojen, kanavointien
ja egon ja henkisyyden buustaukseen, joka on valmiiksi pureksittua mössöä
ja terapeuttista siten niellä, kun siihen ei tarvitse itsen tehdä juurikaan mitään
töitä eikä nähdä vaivaa? ;)

Tai sitten tarpeeksi "henkinen" ihminen on sitä mieltä, että jos kumppani menee, niin Menköön oli syy mikä tahansa?

Jatkaako hän tämän kumppanin kanssa eteenpäin tai ei, on moraalinen, henkinen tai sosiologinen syy?

Eihän sitä voi tietää kenekään muun kuin itsensä puolesta.

Minun  :venus:  :leijona: voisi ehkä, iso ehkä kestää vielä sen rahan.  ;)

Äh, tyypillistä. Aina kun tekee hiukankaan tiukemman kysymyksen, niin olen muka provisoimassa.
Koittakaa nyt kasvaa aikuisiksi, -edes siinä hengellisyydessänne.  :buck2:

Kyllä ihminen ITSE VALITSEE JA AJATTELEE ENSIN, puukottaako se jotakuta,
henkisesti tai kehollisesti.
Mun mielestä tappo ja murha oikeuskäsitteinä ovat naurettavia,
koska mitä sillä on väliä, olenko suunnitellut ottavani hengiltä jokun
2 sekunttia, 2 minuuttia, 2 tuntia, 2 päivää, 2 kuukautta vai 2 vuotta?

Olen joka tapauksessa miettinyt ja toteuttanut sen itse.
Minun kehoni ei tee sitä ilman sieluani~henkeäni, eikä ajatustani
-ei sitten millään.

Loppu tuosta sinun tekstistäsi ei ole mitenkään kiinnostavaa,
koska se on samaa fraasia ja mantran jaarittelua, olemme henkisiä kaikki
ja suvaitsevaisia ja jokaisella on oikeus, siis "oikeus", jos se sopii minulle ja minun ajatusmalliini
jne. blah-blah.
Sitä voi lukea melkein joka topicissa täällä ja siinä ei ole mitään uutta.

Miksi tuo henkisyys ei uudistu ja kehity eteenpäin, siis edes juttujen tasolla?
Ettekö koskaan ole tulleet ajatelleeksi ja epäillyt sitä?
Normaalistihan asia kuin asia kehityy eteenpäin tulemalla paremmaksi ja paremmaksi
ominaisuuksiltaan.
Ihan sitten joka (luotu) asia Maapallolla.

Te otatte edelleen samaa paskaa sisään esim. kanavointeina,
jossa 4D muuttuu 5D:ksi ja sitten 6D:ksi, mutta samaa paskaa,
ei mitään uutta ja mullistavaa, mutta tuo teille tunteen ja sitä myöden jonninsortin
kokemuksen (kun myöhemmin liitätte sen tunteen johonkin sopivan tilanteeseen),
joka sitten tekee siitä (muka) uskottavan ja pönkitäte edelleen sitä
mantroilla, hokemilla ja sitten kun sitä tekee tarpeeksi moni,
niin sehän on jo oikeaa ja todellista, eh..?


Taas tyypillinen fraasi.  :buck2:
Ei kai kukaan saakaan vastauksia, kun porukka kiemurtelee suorien kysymysten edessä
ja välttelee vastaamasta omilla sanoilla, vaan turvautuu ja piiloutuu
valmiiksi pureksittujen, vanhojen fraasien, mantrojen, kanavointien,
laulun sanojen, runojen, ajatelmien ja myötäilyjen ja ego -ja henkisten buustausten taakse? :)

Luuletko, etten ole ITSE kyselemässä ja etsimässä ja siten, löytämässä vastauksia?
Ei ne kuule sullekaan taivaasta, sieltä "korkeimmasta" syliin tipautettu,
vaan sinä kyselit ja luit ja annoit itsellesi muiden kertoa.

Mitenkään muuten EI OLE MAHDOLLSISTA SAADA TIETOA TÄSSÄ MAAILMASSA.
Et tietäisi edes jeesuksen olemassa olosta, sen enempää kuin Keisari Neronkaan
(joka on myöskin uskon asia) ellet olisi sitä joltain IHMISELTÄ KUULLUT
JA JOSTAIN IHMISEN KIRJOITTAMASTA LUKENUT.
Sorry, mutta palaapas maanpinnalle.  ;)


Uskokaa jo, mä olen ollut jo ja kokenut jo tuon olemme yhtä
ja sielun siskoja ja veljiä ja jeesus sitä ja tätä, valo sitä ja tätä,
universaali rakkaus sitä ja tätä jne. ja kokenut sen ensin ahaa!-elämyksenä
ja täydellisenä vastauksena kaikkiin maailman ongelmiin(i),
mutta herännyt sitten siihen, että on olemassa toisenlainenkin "totuus"
ja huomannut tuon olevan ummehtunut ja vanhentunutta rajoittavaa skeidaa,
jolla vangitaan ihmisen mieli, jolloin se elää omassa pienessä kuplassaan
peittäen ikävät totuudet elämästä, eikä kohdaten niitä.

Mä vain yritän ymmärtää TEITÄ, en etsiä vastauksia omaan uskooni tai hengen elämääni.

Uskokaa nyt vain se tosiasia, että minulle EI OLE HENGELLISTÄ ELÄMÄÄ,
EIKÄ KIINNOSTUSTA SIIHEN, ainakaan sellaisena kuin mitä te sitä tyrkytätte,
siis kerrotte siitä minulle.

Koska tästä aiheesta ei saa kunnon keskustelua aikaiseksi,

niin mitä mieltä olette ajatuksesta,

että hengellisyys on (kaltoinkohdellun) ihmisen puolustusmekanismi,
jolla suojellaan itseä koetulta "pahalta" (siis pahoilta ihmisiltä)
ja se ajan kanssa kehittyy hyökkäysmekanismiksi (siis välineeksi), jolla pyhitetään,
siis laitetaan puntit tasan sen koetun "pahan" kanssa (siis niiden itselle pahojen ihmisten kanssa)
ja pyhitetään se oma pahuus (joka kuitenkin tiedostetaan jollain tasolla)
sillä henkisyydellä?  :)

Kaikki ihmiset eivät pysty kohtaamaan omia pelkojaan ja pahuuttaan ilman
ulkopuolista "korkeampaa voimaa", mutta se "korkeampi voima" toimiikin vain
kulissina ja peittona, niin niitä omia pelkojaan ja pahuuttaan ei tarvitse katsoa
silmästä silmään missään tilanteessa, -ei uhrina, eikä pahana.

?

Uskomatonta, että vastaan tähän,  :buck2: mutta jos luet tätä topicia,
niin itseäni mitenkään korottamatta, niin olen ainoa,
jolta on tullut kaikista eniten OMAA TÄYSIN ASIALLISTA JA KOHTELIASTA TEKSTIÄ
OMISTA AJATUKSISTA ILMAN VALMIITA JA MONEEN KERTAAN KÄYTETTYJÄ FRAASEJA,
MANTROJA, HOKEMIA JA KANAVOINTEJA JA LAINATTUJA TEKSTEJÄ,
kuin yhdeltäkään hengelliseltä ihmiseltä tähän mennessä -edes yhteensä.

Hengellisistä ihmisiltä, kuten sinulta, tulee juttua, joka ei kuulu itse aiheeseen mitenkään,
vaan kiemurtelee kysymysten edessä ja tekee tekosyitä tai piiloutuu
niiden fraasien, mantrojen, hokemien, kanavointien, lainattujen tekstien
ja minun persoonani ja kirjoitusteni arvostelun taakse.

Tosin, minä EN OLE HENKINEN IHMINEN, mutta pohtiva ja miettivä ihminen.  ;)

Sasha;
kysyit miksi et ole saanut vastauksia ensimmäiseen viestisi kysymyksiin.

Ehkäpä siksi, että ne "Miksi henkinen ihminen sitä sun tätä..." kysymyksesi eivät kuvaa lainkaan henkisten ihmisten toimintaa.  :D  ;D

Ne kuvaavat sellaisten ihmisten toimintaa, jotka ehkä luulevat olevansa henkisiä, mutta ovat käsittelemättömien traumojen, egon ja dualismin harhan pyörteessä ja toimivat niistä käsin, sen sijaan että toimisivat hengellisyydestä ja rakkaudesta käsin.

Näinollen kysymyksiisi ainut mielekäs vastaus on:
Henkiset ihmiset eivät teekään noin, kysymyslauseissasi ei kuvaillakaan henkisiä/hengellisiä ihmisiä, vaan vasta sen polun aivan alussa olevia ihmisiä, jotka eivät vielä ole 'puhdistaneet' itseään.

Olisiko tällainen vastaus mielestäsi järjellinen? Minusta se tuntuisi jotenkin 'oikealta.'

Sanat ovat vain sanoja, ei kannata kuunnella sanooko joku olevansa henkinen/hengellinen, vaan katsoa hänen tekojaan ja sitä tapaa, miten hän kohtelee toisia ihmisiä.

Itseasiassa, olet tässä ihan oikeassa, mutta ymmärrät varmaan,
että minä en ole mikään sanomaan tai arvostelemaan, kuka on pitkällä henkisyytensä
tiellä ja kuka ei, joten ruohonjuuritasolta on hyvä aloittaa raapimaan pintaa
-jo senkin vuoksi, että pidemmällä olevat muistaa ja tunnistaa nuo alkuaikansa
henkisellä tiellään ja pystyy jakamaan ne menneet kokemuksensa -nyt jo viisaudella- ;)

Vai onko se niin, että nyt pidemmällä olevat ja kehittyneemmät eivät koskaan
edes aloittaneet moisesta räpellyksestä, vaan olivat valmiiksi pidemmällä kuin muut
siinä henkisellä tiellään..? ::)

Luulisi, että henkisellään tiellään pidemmällä olevat kirjoittaisivat täällä,
että "Ah, oh no...! Muistan tuon, minäkin kävin tuon vaiheen lävitse! Argh..!
Miten sitä olikaan hassu, mutta no, onneksi siitäkin selvittiin."

..tai muuta vastaavaa kokemuksen syvää rinta-ääntä. ;)

miten voi yleensä kommentoida ketjuun, jossa joku kaivaa omaa napaansa viesti toisensa jälkeen? järjetöntä ajanhukkaa. jos laittaa lainauksia tai tietoa uskonnoista ja henkisyydestä, ei käy. jos jollain on kärsivällisyyttä jauhaa tän neidin topiceissa, good luck.

Mikä sinä on niin vaikeaa KIRJOITTAA OMIA AJATUKSIA OMISTA KOKEMUSKSISTA? ???

Mua ei kiinnosta mikään valmiiksi pureksittu ja annettu pullamössö, kanavoinnit ja mantrat,
jolla te buustaatte itseänne, jonka mä voin Googlettaa itsekin,
vaan mä haluan mennä tuosta sonnasta syvemmälle, TEIDÄN OMIIN KOKEMUKSIIN
ja OMIIN AJATUKSIIN HENKISYYDESTÄ.

Kun te vedätte tuota valmista tietoa, kanavointeina ja mantroina sun muita,
epäilemättä ja kritisoimatta, niin onko ihme, että aivot lyö tyhjää siinä vaiheessa,
kun joku alkaa kyselemään, itseasiassa hyvin yksinkertaisia kysymyksiä? ???

Mikä tuossa henkisyydessä on TEIDÄN OMAA TIETÄ?

Siis kun tuo kaikki buustaus on valmiiksi jonkun tekemää
ja sitä sitten seuraatte kuin lampaat, mutta miten se sitten voi olla SINUN TIESI,
kun sitä samaa tietä kulkee moni muukin, joka on uskonut samaisen henkisyyden sanoman
ja etenkin, kun tuo tie on ollut jo sen, joka loi ko. henkisyyden lajin?

Jokaisellahan pitäisi olla OMA TIE, koska ei ole olemassa toista samanlaista ihmistäkään,
mutta en todellakaan väitä, etteikö joku voisi löytää onneaan "joukko-ohjelmoinnista"
suppeammalla maailmalla ja rajoittuneella kehityksellä ja kasvulla.

Tuolla kaavallahan on kaikki uskonnot pelaavat ja puhun nyt uskonnoista,
koska jokainenhan niistä väittää olevansa hengellinen, eikä uskonnollinen.

Idea on kuitenkin se, että samaa sössöä syötetään kaikille, joka "aivopesee"
ihmisen tyytymään siihen, ettei ole suurempaa tai vapaampaa tai parempaa
-tai edes muuta vaihtoehtoa.

Uskaltaako monikaan kasvaa hengellisenä ILMAN ULKOPUOLISIA "KORKEIMPIA VOIMIA"
ja JONKUN VALMIIKSI KERROTTUJA JA KIRJOITETTUJA TIETOA?

^___^ Hyvä kysymys.
Mä olen kanssa miettinyt, että mitä tuo "puhdistautuminen" on
-siis ihan käytännön tasolla ja mitä ne muut ovat, jotka eivät ole "puhdistautuneet"
ja miten tässä toteutuu "suvaitsevaisuus" ja "pyyteetön rakkaus",
taaskin ihan käytännön tasolla, eikä teorian tasolla. ;)

Ja kuka tai mikä määrittää sen, kuka on "puhdas" ja kuka "epäpuhdas"?

Idea on kuitenkin se, että samaa sössöä syötetään kaikille, joka "aivopesee"
ihmisen tyytymään siihen, ettei ole suurempaa tai vapaampaa tai parempaa
-tai edes muuta vaihtoehtoa.

Uskaltaako monikaan kasvaa hengellisenä ILMAN ULKOPUOLISIA "KORKEIMPIA VOIMIA"
ja JONKUN VALMIIKSI KERROTTUJA JA KIRJOITETTUJA TIETOA?

Voisin itse allekirjoittaa tämän astrologian suhteen.
Neljässä vuodessa tälläkään foorumilla ei ole tullut montaa pohtijaa vastaan, joka uskaltaisi kyseenalaistaa vanhan uskomusjärjestelmän ja pohtisi astrologiaa enämpi omien kokemustensa perusteella, vaan tukeudutaan lainauksiin ja valmiiksi pureskeltuihin fraaseihin kuin hukkuva oljenkorteen.
Esimerkkinä vaikka tuohon henkisyyteenkin ja uskontoon liittyen  :jupiter: :kalat:.
Hyväntekijä, uskonnollisuus, henkisyys, uskomukset,ismit,TOTUUS.
Totuus hyvyydestä?
Monet paavit ovat olleet  :askendentti: :kalat: ja  :jupiter: nousulla.
Mitäpä on viime aikoina tullut esille katolisesta kirkosta?
Hyvyyttä?
Ehkäpä just se TOTUUS?

Jospa täysikuu tuo tähän oikaisua?
 :neptunus:27 :vesimies: :aspect_ssx: :uranus:27 :kalat: :aspect_ssx: :venus:27 :oinas:
ja saabisesti:
Suuri kuulijakunta yhdistyy jälleen jonkin kokemansa HARHAKUVITELMIEN menetyksen vuoksi. OIKAISU
ja minäkin lankesin lainaukseen,
valitettavasti..
 :kuu: 9  :vaaka: :aspect_ssx:Poseidon rx 9  :skorpioni: :aspect_ssx:Hybris rx 9  :jousimies:
josko tuo Hybris  :jousimies: tuo sen "hyväntekijän" pahan myös esille?

Eräs amerikkalainen ufotutkija sanoi eräällä luennolla, että yksi tärkeä kysymys ihmisille tulee olemaan: uskotko jumalaan?
Pitää miettiä tarkkaan mitä siihen vastaa.

Minä kommentoin viestissäni vain sitä, mikä voi olla niiden käyttäytymismallien takana, joita Sasha ensimmäisen viestinsä kysymyksissä esitti. Ja kyllä  kyse ennen kaikkea on siitä, että kohtelisimme toisiamme rakkaudellisesti. Sanaa sivistys en tässä kohtaa käyttäisi.

Yhtä hyvin maallisella tasolla voisi sanoa, että nämä ihmiset, joilla on vanhaa painolastia, ovat niitä, jotka luulevat ettei heillä enää ole mitään kehitettävää itsessään, mutta eivät huomaa mitä se olisi. Tai vielä ei ehkä ole oikea aika sille? Tähän voi törmätä mitä maallisimmissa yhteyksissä myöskin.

Puhdistautumisella tarkoitan omien traumojen läpikäymistä ja niiden omien käyttäytymis- ja ajattelutapojen muuttamista, jotka tekevät elämästä hankalaa itselle ja ympäristölle. Tätäkin voi ajatella maallisella tasolla ilman mitään hengellisyyttä. Esimerkiksi pahasti ulkoaohjautuva ihminen on hankala niin ystävänä, työtoverina, kuin millä muulla tavalla tahansa. Eikä tällainen ihminen sen vähemmän hankalaksi muutu, vaikka oltaisiinkin hengellisissä ympyröissä.

Musta/valkea, hyvä/paha, mies/nainen, puhdas/likainen: Nämä kaikki ovat harhaa! Fyysinen taso aiheuttaa meissä halun jäsentää maailmaa dualistisesti! Voisi olla hyvä aina muistaa, että se on harha.

Kun puhun 'puhdistautumisesta' en siis tarkoita että puhdas on vastakohta 'likaiselle,' tai että puhdistautumaton olisi likainen! Tarkoitan vastuun ottamista omasta vanhasta painolastista sen sijaan, että jää sen valtaan  ja kaataa sen seurauksia muiden niskaan. Eli siis ne vanhat traumat, ulkoaohjautuvuus, ego-jutut jne.

Ihan riippumatta siitä, ollaanko hengellisissä vai vaikka työpaikan ympyröissä, noista asioista seuraa ikävää ympäristölle ja sen vuoksi ei ole mitenkään välttämättä aina ihmisen yksityisasia, jääkö hän vanhaan painolastiinsa rypemään, vai tekeekö hän sille jotain. Ei minulla ole velvollisuutta vaikkapa olla ihmissuhteessa, jonka moinen tekee mahdottomaksi. Ja jos moinen saa työpaikalla aikaan vakavia ristiriitoja, minulla on ihan oikeus mennä siitä pomolle juttelemaan. Ei se tee minusta parempaa, pyhempää jne. Se tekee vain minusta ihmisen, joka ei halua olla kynnysmattona, vaan pitää ne terveet rajat sisäistä lastani suojaamassa.

Kuten aina, ei minua voisi vähempää kiinnostaa tämän asian teoreettinen puoli. Sen sijaan minua kiinnostaa käytäntö ja arkipäivässä näkee paljon näiden asioiden aiheuttamia ongelmia.

Toisten oppien seuraaminen vs. oma tie:
Kuten nimimerkkini 'Eklektikko' kertoo, en seuraa yhtään mitään valmista systeemiä, vaan olen koostanut omani napsimalla sen mikä tuntuu hyvältä siitä mikä tulee eteen. Ja tämä ei tarkoita paljon parjattua 'noutopöytähengellisyyttä.' Minun oma systeemini ei ole täynnä pelkkää herkkua, esim. nyt karma eli syyn jaseurauksen laki ei välttämättä ole vain kiva asia. Vähänkös nauratti, kun joskus kauan sitten tällä palstalle yksi tyyppi rupesi tivaamaan missä muka olen shamaanivihkimykseni saanut.  ;D Vastaus: Noin kolmessa edellisessä inkarnaatiossa, kyllä niillä edelleen täällä surffaa.

Sanoilla kikkailua...  :o

Pyrin lähinnä ilmaisemaan sen, että täällä fyysisellä tasolla meillä on taipumus hahmottaa tätä hyvinkin kaoottista maailmaa käyttämällä 'apuvälineenä' dualistista ajattelua.  Voimakas kahtiajako kuitenkin harvoin kuvaa todellista tilannetta, joten itse pidän tärkeänä muistaa löytää joka asiasta enemmän kuin kaksi ääripäävaihtoehtoa. Muuten voi jäädä osa maailman vaihtoehdoista huomaamatta. Siinä kaikki.

(Tämä sama koskee lucifer-keskustelua, johon en viitsinyt osallistua, mutta joka myös tuo tämän dualismin esille. Itse uskon 'yksinapaiseen' jumalaan, joka ei 'tarvitse' vastakappaleekseen 'luciferia.' Kyllä meissä ihmisiksi inkarnoituneissa riittää ihan tarpeeksi potentiaalia helvetillisyyteen...   :P)

Itsekin viihdyn hyvin fyysisellä tasolla, voin nauttia siitä täysin palkein, vaikka tiedänkin että muutakin on olemassa. 'Harha' ei tarkoita samaa kuin arvoton tai vähempiarvoinen. Pelkästään sitä, että koko moniulotteinen todellisuus ei ole täällä nähtävissä, koska fyysisestä kehosta palaisivat silloin käämit, sitä kun ei ole siihen suunniteltu.  ;)

Olen sitä mieltä, että ne jotka vaikeroivat 'kuinka raskas ja hankala tämä fyysinen taso onkaan, voih kun pääsisin täältä pian helpommille tasoille,' ovat vielä hommassa ei-aivan-valmiita. Nimittäin sitten kun oppii ne tavat joilla fyysisellä tasolla kannattaa toimia, lakkaa se tuntumasta raskaalta ja hankalalta.

Kipu on pakollista, mutta kärsimys on vapaaehtoista!

Kaikki lainaukset aamunsäteeltä:


Varmaan ihan toimiva ratkaisu. Itse taas ajattelen vain syytä ja seurausta eli karmaa, tällöin en anna mitään arvoarvostelmaa siitä onko jokin teko määriteltävissä hyvä/paha -akselilla, vaan pohdin vain sen seurauksia. Toisaalta, yhdellä ainoalla ohjeella olen tähän asti pärjännyt: "Näpit irti toisten ihmisten vapaasta tahdosta." (Ei tietenkään koske lastenkasvatusta, koska lapsi tarvitsee rajojen asettajaa. Ei koske myöskään työpaikkaa/koulua/armeijaa, koska näissä paikoissa olemme itse antaneet luvan puuttua vapaaseeen tahtoomme)

Mutta sillä kai ei ole väliä kuinka asian ajattelee, vaan vain sillä mikä on lopputulos.  :D


Minä en ole puhunut  jumalakäsityksistä kuin yleisellä tasolla. En ole siis tehnyt myöskään sinun jumalakäsityksestäsi mitään päätelmiä, minulla ei ole niistä mitään mielipidettä, enkä ole kirjoittanut mitään sinun jumalakäsityksestäsi. Ole hyvä äläkä lue rivieni väliin mitään mitä siellä ei ole, minä puhuin asiasta yleisellä tasolla, enkä edes tiennyt, että sinä olit kirjoittanut lucifer-ketjuun!

Minulla on tapana puhua suoraan. Jos olisin halunnut kommentoida juuri sinun kirjoituksiasi jossain toisessa ketjussa, olisin sanonut niin.

Loistavaa tekstiä Nikki ja kiitos astrologisesta näkemyksestä!

Tuo dualistisuus vaivaa astrologiaa ihan samoin ja siihen on iskostunut niin
kiveen kirjoitetut symbolit, että jos ne ei ensisilmäyksellä sovi tulkinnan kohteesen,
niin sen tulkinnan kohteen täytyy MUUTTUA jollain kirjoittamattomalla säännöllä
siihen tulkintaan sopivaksi.

Niin, voisiko niitä astrologisia oppeja kyseenalaistaa vaihteeksi, eikä aina asiakasta,
jolle tulkinnan persoonallisuudesta ja luonteesta tekee?

Astrologian alkeita opetellessa on tullut mieleen pelkästään omaa karttaa,
siis itseäni tutkiessa, miksi minun pitäisi olla kuin tämä tulkinta sanoo
ja onko mahdollista, että tämä on vain opetettu/opeteltu tulkinta
(joka on tulkittu alunperinkin ehkä "väärin")
että tällä ja tuolla aspektilla olet tälläinen ja tuollainen ja..

- eläydynkö minä sitten siihen tulkintaan ja MUUTAN omaa käytöstäni ja ajattelutapaani
tuohon tulkintaan sopivaksi, -syyllä, että minä PIDÄN SIITÄ tulkinnasta
tai vastaavasti en tunnista sitä puolta itsessäni,
jolloin se voi muuttua astrologin painostuksesta TIEDOSTAMATON PUOLI~PIMEÄKSI PUOLEKSENI
ja minun tulee KOHDATA SE itsessäni ja nosta se esiin
tai voihan se olla TIEDOSTAMATON HYVÄPUOLI, jota en ole koskaan
aikaisemmin "tunnistanut" itsessäni
-vai luonko sen puolen itselleni, jonka JOKU TOINEN SANOO MINUSSA OLEVAN? :uglystupid2:

Mitäpä, jos sitä ko. tulkintaa ei ole koskaan kyseenalaistettu tai/ja mietitty loppuun
ja voisiko sillä olla muunkinlaista merkitystä?

Välillä tulee mieleen, että astrologisen tulkinnan tilaavana pitää omata jo loistava
itsetuntemus ja itsetunto, että osaa erottaa itsensä persoonana siitä tulkinnasta.


Tosin ilmeisesti monikaan ei tunne itseään, koska niitä kyseenalaistuksia
tulkintoihin tulee hyvin vähän?

Monet, jotka tilaa niitä tulkintoja itselleen, ovat todenäköisesti jo minuus-hajalla
jostain hengellisestä muotista tai psykologisesta muotista tms.



Yhtä kaikki, tämä aika on suosinut pitkään
MILLAINEN OLET JA MILLAINEN SINUN TULEE OLLA-bisnestä
ja sillä on tahkottu vuosia monen monia miljardeja ja biljardeja eri tavoin,
uskontoina, ismein, ideologein, new agein, astrologiana jne
ja niiden oheistuottein, kirjoina, luentoina, opetuksin jne.
Tämän kyseenalaistaminen on aikamoinen homma, koska siinä ei lähde vain
työ ja leipä ja business alta monelta, vaan myös romuttaa monen ihmisen minä-kuvan.

Harva nimittäin enään uskaltaa olla oma itsensä ilman minkäänlaista
uskontoa, uskoa, ismiä tms. ja kaikesta sellaisesta luopuminen on erittäin pelottavaa,
koska ihminenhän luopuu silloin siitä opetellusta, jonkun muun sanelemasta minästä.

*****

Mitäpä jos ei olekaan olemassa "korkeampaa voimaa", jumalaa, reikiä ja Jeesuskin oli vain
ihminen Jeesus ilman jumalallisuutta ja ihmeparantumiset ja energiat ja muut ovatkin
peräisin sieltä alkuperäisestä lähteestä, -sinusta itsestäsi-
mutta et osaa käyttää sitä itsenäisesti, vaan tarvitset siihen välikappaleen,
toisen ihmisen tai/ja jumalan, korkeamman voiman tms.
joka saa sinut stimuloimaan ko. energiaa itsessäsi?


*Sorry hajanainen teksti -lounas on jäänyt väliin ja nyt menossa maha nuristen*

Hmm.. itse suhtaudun henkisyyteen aina puhtaasti psykologiselta kannalta. Sillä sitähän se on, jotain ihmisen luomaa.

Ja siinä ei ole mitään pahaa. Uskonnot sun muut pelastavat monet ihmiset kärsimykseltä. Ne antavat heille merkityksen elämään. Syyn elää.
Kaikkien meidän ei tarvitse olla individualisteja, käytännössä 90% väestöstä on niitä lampaita, vaikkei sitä itselleen haluaisi tunnustaakaan. Me emme KOSKAAN voi tietää mikä oikein ja loppujen lopuksi totta, siksi samaan aikaan on olemassa vain erilaisia näkemyksiä. Siksi sen oman tien löytäminen, oman totuuden löytäminen on ainut asia jolla on merkitystä. Ja jos tämä oma totuus jollain ihmisellä on jonkun toisen sanan seuraamista, mitä väliä sillä kuitenkaan on? Sillä tämä ihminen on löytänyt silloin sen mitä elämältään haluaa. Jossain vaiheessa ehkä tämän gurun opetukset eivät enää tunnu mielekkäiltä tästä ihmisestä, ja sitten hän vaihtaa suuntaansa, mutta ei se silti yhtään vähennä sen ajan merkitystä kun hän oli se seuraaja lammas, sekin aika todennäköisesti opetti hänelle jotain merkityksellistä.

Henkisyys on yksinkertaisesti vain tapa selittää jotain mitä ei itse voi ymmärtää. Käsittämätön verhoillaan symboleihin ja ajattelumalleihin, joilla itselle saadan rauhan ja selvyyden tunne. On hyödytöntä kiistellä siitä kenen näkemys on totta ja kenen ei, sillä yksikään niistä tuskin loppupeileissä on totta. Meistä ei kukaan tiedä mikä on totta. Siksi meillä jokaisella on meille itsellemme sopiva oma totuutemme, ja se on kunnioitettava asia.

miksi tämä aihe jaksaa kiinnostaa ja kuumentaa (tunteita) vuodesta toiseen? (melkein kaikki on sanottu)

minä se hoitelen käytännön asioita. kun ne pitää hoitaa.

Ihmettelen täällä itsekseni, miten kiihkeästi Sasha tunnut suhtautuvan tähän asiaan ja jaksat näitä aiheita ottaa jatkuvasti esille, vaikka vastaukset sitten sinusta ovatkin epäkiinnostavia, "valmiiksi pureksittuja" tai jo kuultuja. Ikivanhoista totuuksistahan näissä ketjun aiheissa on kysymys - enhän minäkään nyt väitä, että olisin pyörää keksinyt uudelleen, mutta kirjoitan silti vain asioista jotka olen itse oivaltanut ja omakohtaisesti todeksi kokenut. Mistä muusta voisin kirjoittaa? Ei se minun oivallusteni arvoa omassa elämässäni yhtään vähennä, jos miljoona muuta ihmistä on kokenut tai kokee niitä samoja jossain vaiheessa elämäänsä. :) En tunne tarvetta olla muiden ylä- tai alapuolella ja on aika kiva tunne kun ei tarvitse kadehtia ketään, koska olen varsin tyytyväinen tämänhetkiseen elämääni ja "henkisyyteeni". Tosin kylläpä se elämä vielä kasvattaa, jos tarvis on.


Ehkä vain Kaksonen ja nousu-Skorppari voi yhdessä hetkessä pyytää vastauksia ja seuraavassa hetkessä - niitä saatuaan - syyttää tyrkyttämisestä? ;D Astrologian opiskelu on siitä hauskaa, että se tuo jatkuvasti ahaa-elämyksiä erilaisten karttojen "yhteentörmäyksissä" asioiden esittämistavasta ja keskinäisestä viestinnästä. Toisaalta kun tarpeeksi monta kertaa törmää samaan seinään, alkaa miettiä josko seuraavan kerran vain kiertäisi sen. ::)

Tuon Skorpparien rakastaman, feenikslintumaisen "kaiken täytyy uudistua" -mantrankin ohitan kohta jo sujuvasti - minusta kun kaikkea ei suinkaan jatkuvasti tarvitse kyseenalaistaa pelkästään siksi, että se "toimisi" ja olisi jotenkin tähän asti ollut "väärin". Ehkä jotkut asiat ovat sellaisia kuin ovat sen vuoksi, että niissä on sitä jotain, joku ydin, joka säilyttää ne samanlaisina kautta vuosien? No, eipä tuossa minusta mitään pahaakaan ole, jos joku kokee että voi antaa jotain uutta esimerkiksi nyt astrologialle tai henkisyydelle - antakoon ihmeessä! Mieluimmin kuitenkin koitan muistaa katsoa molemmilta kanteilta tätäkin asiaa. Asiansa julistajia löytyy kuitenkin aina joka lähtöön.

(**Lako Wai Wai**, siksi että tämä on ikuisuusaihe. Täytyy raapia sieltä mistä kutittaa - ja taas niin ihana fraasi! ;D)

 ??? Ööh..? Miten niin kiihkeästi ja jatkuvasti? ???
Tämä on varmaan vuosiin ensimmäinen henkisyyttä koskettava topicini
ja aivan normaaleja kysymyksiä ilman sen kummempaa kiihkoa. ;D

Yleensä mua parjataan pinnallisuudesta ja heti kun kerrankin otan jonkun
henkisen aiheen syvälliseen käsittelyyn, niin johan kitistään taas,
kun AINA sinä Sasha tästä puhut. ;D  :2funny:

Sorry, jos mun kysymysket aiheuttaa tunteiden kuumenemista, se ei ole tarkoitukseni,
joten relatkaa nyt taivaan tähden! ;D :2funny:

Ei tämä nyt ole mitään maata kaatavaa, vaan normaalia small talkia
ja ajatuksen vaihtoa. :)


Tästä ns. "henkisten ihmisten" vastauksista kysymyksiini tulee mieleen entisajan
Jehovan todistajat ja Helluntailaiset, jotka tulivat tungettelevan väkisin
tyrkyttämään sitä omaa sanomaansa, johon ei auttanut kohtelias kieltäytyminen,
vaan niiden kanssa piti alkaa vääntämään tiukkaa keskustelua, johon ne aina vastasi
samoilla mantroilla ja vetoamalla raamatun sanaan ja profetioihin
ja ihmisten uskoontulotodistuksiin.

Ja kun alkoi kyselemään syväluotaavia kysymyksiä niiden uskosta HEIDÄN OMIN SANOIN,
ILMAN RAAMATTUA JA NIITÄ IHMISTEN TODISTUKSIA JA RUKOUKSIA,
ne tunsivat olonsa epämukavaksi viimein ja jättivät sinut hyvin mielellään rauhaan.

Nykypäivän jehovia ja hellureita ovat kaikenmaailman reikihoitajat, kaukoparantajat
ja universaalit valo-ihmiset jne.

Mä kunnioitan ihmisten henkilökohtaista uskoa, mutta mä oletan,
myös minun näkemystä kunnioitetaan ja kun olen kiinnostunut ymmärtämään sinun uskoasi,
kuten nyt, saan siihen vastauksia, millä minä ne itselleni kykenen jäsentämään.

Mä kaipaan tähän keskusteluun henkilökohtaista tatsia.
Et välttämättä ole pyörää keksinyt, mutta olet käyttänyt niistä itse montaa erillaista,
niin varmaan osaat kertoa, minkälaista on käyttää minkäkinlaista pyörää. ;)

En minä kaipaa selostusta, kuinka pyörä keksittiin ja miten se toimii,
vaan että kun laitat vaikka autosi alle Goodyearin kesärenkaat, saderenkaat tai talvirenkaat
tai vastaavasti Michelinin vastaavat, niin kummatko ujeltaa enemmän, kuluttaa enemmän
ajossa bensaa, kummat liukkaammat sadekelillä jne. See..?  :)
Siis miten se henkisyys toimii käytännössä, mitä puutteita ja vikoja olet huomannut,
mitä parantaisit.  ;)

Tuohon loppuviestiisi en nyt sen enempää kantaa, koska astrologiakin,
kuten Nikki aikaisemmin kirjoitti, sisältää myöskin niin paljon valmiiksi kirjoitettua sössöä
ja tyypittelyä, joka pitäisi niellä sellaisenaan.

Jos minunlaisiani tunkion tonkijoita, epäileviä Tuomaksia, kritisoijia
ja uudistushaluisia ihmisiä ei olisi, niin varmaan vieläkin kirjoitettaisiin nämäkin viestit
sulkakynällä kynttilän valossa ja lakaistaisiin roskat maton alle.

Siinä ei ole mitään intohimoa tai suurempia tunteita mulle, vaan se on ihmistyyppi-kysymys.
Mä olen utelias ja mä en voi arvostaa mitään, ellen ensin näe sen kaikkia puolia
sellaisena kuin ne ovat. Monelle se voi olla kiusallista, jos ne pelkää niiden huonojen puolien
paljastuvan, mutta se ei ole se pointti, vaan kokonaisuus. :)

Aijaa. ::) No ehkä sitten vain kirjoitustyylisi on enemmän ristiriidassa tarkoittamasi asian kanssa kuin tajusinkaan. Olikos sulla :oinas: :mars: vai muistanko väärin?


Alan varmaan jo tuntea Kaksos-laadun, kun arvasin ennalta tämänkin kommentin. :) En kylläkään oikein tiedä kenen tunteiden tässä ajattelet kuumentuneen -  :kuu: :merkurius: :mars: :vesimies::n, vai? ;D


Kuka se puhuikaan niistä itsestäänselvyyksistä ja samoista fraaseista..? ::)


Et sitten oppinut henkisesti niistä mitään, vaan jatkat samaa aina uudelleen? ;D


Tiedän. Olen elänyt koko elämäni Skorpparien ( :vesimies: ja :kaksoset: :kuu::ita) kanssa. ;)

No sinäpä sen taas sanoit. Minäkin olen maallisuuteen erittäin tyytyväinen noin ylipäänsä. :) Juuri nyt en jaksa enää jatkaa henkistymistä, kun on nälkä ja väsyttää. Jatkakaa ken jaksaa.

Niin, tuossa on pointtia, että jos "henkisillä ihmisillä" on kova halu pois tästä aineellisesta
maailmasta, niin miksi kaikilla pitäisi olla?

Itse esim. nautin tästä kahollisesta ihmiselämästä, minulle ei ole mikään kiire pois "tuolle puolen".
Minusta kuullostaa kauhistuttavalle ajatus, että kuolemani tai jonkun valaistumisen
jälkeen mun pitäisi tyytyä olemaan tekemättä mitään, mitä tällä hetkellä voin
ihmiskehossa kehollani tehdä ja viedä siten sieluani mitä erilaisempiin kokemuksiin
ja paikkoihin, koskapa noista kokemuksista se sieluni on kasvanut ja avartunut.

Mä ymmärrän, että on ihmisiä, jotka ovat kehollisesti jumissa,
joko niin, etteä ne ei koskaan pääse sitä naapuripaikkakuntaa pidemmälle
tai sitten esim. sairauden tai kivun, tai sen psyykksisen eston ja/tai kivun
vuoksi ovat rajoittuneempia käyttämään kehoaan niin, miten oikeasti sielu haluaisi,
niin silloin kasvaa se katkeruus ja viimein luovuttaminen, että voi kun pääsisi pois.

Mutta.. paljon on minunlaisiani ihmisiä, jotka eivät tahdo saada kehollisesta
ihmiselämästä mitenkään kyllänsä ja janoavat koko ajan uusiin elämänkäänteisiin ja seikkailuihin,
tuli se millaisena tahansa vastaan, äärimmäisenä ilona tai suruna
ja me emme välttämättä ole siihen "korkeimpia voimia" tarvinneet,
vaan eletty elämä ja keho ja sielu ovat itsessään opettaneet kääntäneet itsetutkiskeluun
ja tasapainon ja oman itsensä (jumaluudenko henkiseltä nimeltään?) löytämiseen
ja sen eri älykkyyden lajien (lahjat, selvänäköisyys, parantaminen jne henkiseltä nimeltään?)
käyttöön ottoon itsessämme.
 
-koska me aletaan saada kunnioitusta ja suvaitsevaisuutta osaksemme,
ilman sitä jostain opittua henkisyyttä ja "korkeimpia voimia"
ja olla tasavertaisia ihmisiä henkisen tien kautta menneiden kanssa?

Mun mielestä se henkisyys vain monimutkaistaa asioita ja mä olen suora ihminen,
enkä jaksa jotain turhia mutkia matkassani.

Mun mielestä myöskin samat madot meidät syö kuoleman jälkeen
ja samaan paikkaan me kaikki päädymme, oli henkinen tai ei
-ollaanhan me jo nytkin samassa paikassa keskenämme. ;)

Miksi jokin henkisyys ja matrojen hokeminen sun muut traditiot tekisivät
ihmissielusta jotenkin paremman, että se paremman elämän~tason maanpäällä
tai sitten viimeistään kuoleman jälkeen saavuttaisi? :P

Tosin tämä on vain minun mielipiteeni. ;)

Mä en ymmärrä minkä ristiriidan sinä näet, pitäisikö minun suhtautua mielestäsi
vakavammalla otteella aiheeseen vai mitä sä tuolla tarkoitat?
Mä olen vain utelias tämän aiheen tiimoilta, mutta kuten yleensäkään tänne kirjoittelesessani,
en koe mitään ihmeempiä tunteita kehossani -annan vain tulla sen, mitä ajatuksissa on. :)

 :mars: :oinas: juu, kai se antaa potkua, jonka voi intohimoksikin laskea ja käsittää väärin? :)

Tämä on jo off topicia, -aihe on henkisyys, eikä Sashan horoskooppi
ja persoonan ruotiminen. :police:
Olet sentään ex-mode, joten pitäisi olla hallussa jo.  ;)

No kun mantrojen ja fraasien hokemisella ei vaihdeta ajatuksia,
eikä se ole edes small talkia.
Mä ymmärrän, että suomalaiset ei kaikki hahmota vielä kunnolla, mikä small talkia.



Niin kuin esimerkiksi mitä olisi pitänyt oppia? ???
Älä kysele ja kritisoi liikoja henkisistä asioista  -ihmiset suuttuu siitä? ???

....En nyt koko ketjua kahlannut, kun ei tuo henkisyys niin aiheena kosketa/nostata tunteita, mutta haluan kommentoioda tuota täälläkin esilletullutta ajatusta astrologian jumahtaneisuudesta ja ummehtuneisuudesta sekä keskustelun vähäisyydestä tällä foorumilla. Siitä että ei kyseenalaisteta vaan uskotaan sokeasti vanhoihin kaavoihin.
Ajattelen astrologisen symbolikielen oppimisen olevan verrattavissa vieraan kielen oppimiseen. Siis yhtä helposti tai vaikeasti omaksuttavissa kuin vieras kieli. Kun mitätahansa vierasta kieltä opiskeltaessa, niin astrologiakin vaatii tiettyjen periaatteiden ja lainalaisuuksien omaksumista, kieliopin hallintaa. Kun kieltä/astrologiaa käyttää säännöllisesti, sitä alkaa hallita ja energiaa vapautuu kikkailuun ja luoviin ratkaisuihin sen tylsän kirjakielen sijaan...
Hienoa että tällä foorumilla on niitä jotka  siis jo hallitsevat astrologiaa siinämäärin että paukut riittävät kikkailuunkin ilman että menee hakuammunnaksi. Näitä viestejä on ilo lukea ja niistä saan oivalluksia ja ne laittavat miettimään ja ennenkaikkea tutkimaan itse. Mikä on siis paljon enemmän kuin ulkoaopittu "itsestäänselvyys".
Mutta, tämä siis nyt aiheen vierestä...  :-X
jatkakee.

Sasha, kyllä sinä hikoilet mielestäni aivan oikean asian kimpussa.
Näen että asia herättää monenlaista tunnetta.

Mutta älä sinä samperi kuvittele, että väsymys on tekosyy ohittaa näitä asioita. Kyllä ihminen saa ihan oikeasti olla väsynyt ja puhditon! Se on todellisuutta!  :knuppel2:

Mielessä olet ollut ja asiasi!

Ja päädyin tällaiseen:

Kyllä henkinen olotila on lähinnä sellaista rakkautta, missä on myötätuntoa ja kutsua toista kohti.
En puhu pyyteettömästä rakkaudesta, sillä usein se sekoitetaan johonkin sellaiseen, jossa on orjuutta, vääränlaista nöyryyttä ja uhrin olotilaa. Puhun sellaisesta joka syntyy vapaasti, ei pakoittaen.

Henkisyys on myös palvelemista. Ei sellaista, jota tehdään saadakseen itselle hyvää mieltä, vaan sellaista, jossa tuntee toisen olotilaa.

Uskon, että Jeesus oli oikeasti olemassa. Hän pesi opetuslastensa jalat ja osoitti sillä palvelemisen suurta merkitystä. En tiedä ymmärsikö sitä kukaan.

Uskon myös, että tänään olimme tasapainoisesti asialla sekä fyysisesti että henkisesti, kun kolme rivakkaa naista menimme auttamaan ystävän muuttopuuhissa. Hän on ollut erossa nyt narsistisesta miehestään puoli vuotta, erossa ja pelossa, ja nyt vasta kun sosiaaliviranomaiset lähtivät tukemaan, uskalsi mennä vanhaan kotiinsa hakemaan muuttotavaroitaan. Siellä kaiken pölyn ja sekamelskan keskellä kun ahersimme, jokainen meistä hiljaa kokien kaikessa siinä sen kamalan ahdistuksen, missä ystävämme oli asunut parin kymmenen vuoden ajan. Se ahdistus henki tavaroista, kaaoksesta, nurkkaan unohtuneista, kaikesta ja meitä itketti. Sen kaaoksen kautta ystävämme puhui koko menneen elämänsä.

Siinä oli fyysinen ja henkinen käsi kädessä! Se henkinen ei ole nimittäin aina jotain pumpuleissa liitelemistä, pakoa todellisuudesta. Se on karvaana todellisuutena, yhtä hyvin tuskana kuin joskus toivottavasti sitten myös vapauttajana! Kun tunnet tuskaa, tai tunnet suurta riemua, tiedät olevasi henkinen. Ilman tunteita ei henkiseen yllä.

Tämän halusin tämän sinulle Sasha kertoa. Etkä voi todellista kokemusta laittaa romukoppaan edes teravällä kritiikilläsi!

Kaikille kuumakaisoille, joilla tunteet kuohuaa kysymyksistäni, suosittelen tätä;
http://www.ebaumsworld.com/video/watch/994557/ (http://www.ebaumsworld.com/video/watch/994557/)
Minulle tuli suorastaan nirvanaa lähentelevä rento olotila pelkästä katselusta. :angel:


En ole laittamassa romukoppaan. Käytännön esimerkkejähän minä olen ollut
pyytämässäkin tuosta henkisyydestä. :)

Editoin ainoastaan tuon jeesus-lauseen pois.

Kerro mikä tästä kaikesta tekee erityisen henkistä?
Eikö mielestäsi ihminen ilman uskoa jeesukseen, jumalaan tai "korkeampaan voimaan",
muka rakasta ystäväänsä ja auta hädän keskellä, kun hän sitä tarvitsee? ???

Koska olen ex-jeesustelija ja tunnen Raamatun suhteellisen hyvin,
niin lainaampa tätä henkisten ihmisten omaa sanaa ihan vain mietittäväksi teille,
henkisille ihmisille. ;)

Matteus 5, 43-47;

Teille on opetettu: 'Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihamiestäsi.
Mutta minä sanon teille:

rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa vainoojienne puolesta,
jotta olisitte taivaallisen Isänne lapsia.
Hän antaa aurinkonsa nousta niin hyville kuin pahoille ja lähettää sateen niin hurskaille
kuin jumalattomille.

Jos te rakastatte niitä, jotka rakastavat teitä, minkä palkan te siitä ansaitsette?
Eivätkö publikaanitkin tee niin?

Jos te tervehditte vain ystäviänne, mitä erinomaista siinä on?
Eivätkö pakanatkin tee niin?

Hmmm...?  ;)

Sasha, minä kerroin sinulle mikä siitä teki henkisen.

En voi enempää. Hyväksyn sinun rajallisuuden, toivon, että sinä puolestaan minun.  ???

Kyllä mä ymmärrän, että sinä koit sen hengellisenä kokemuksena,
mutta ymmärrätkö, että minä en näe siinä mitään erityisen hengellistä,
vaan normaalina yhteenkuuluvuuden tunteena ystävän kanssa,
myötätuntona, empatiana, sympatiana ja auttamishaluna,
josta tulee itselle hyvä mieli -ei pelkästään sille autettavalle.

Kuka tahansa normaali psyykkeinen ihminen kokee näin. :)

Tätä asiaa pitäisi kait lähestyä sen kautta, että millaisina ihmisinä
henkiset ihmiset näkevät ja kokevat ei-henkiset ihmiset.
Löytyisikö sieltä vastaus?

Ovatko ei-henkiset ihmiset henkisten ihmisten mielestä kykenemättömiä
esim. auttamaan, tuntemaan (lähimmäisen)rakkautta, empatiaa, sympatiaa
tai yhteenkuuluvuutta muiden kanssa?

Mulla heräsi myöskin kysymys tuosta kertomuksestasi,
että miksi te ette auttaneet aikaisemmin tuota ystäväänne hänen tilanteessaan,
vaan riensitte vasta siinä vaiheessa apuun, kun jokin fyysinen instanssi,
tässä tapauksessa sosiaalitoimisto on ensin tehnyt varsinaisen auttamisen
ja väliintulon?

Sosiaalitoimisto on varsin fyysinen, eikä sillä ole mitään tekemistä minkään henkisyyden kanssa.
Silti se auttaa konkreettisesti -siis fyysisesti- ihmisiä heidän eri tilanteissaan,
josta varmaan kaikista eniten käytetty fyysinen apu on tuo henkisten ihmisten
paljon parjaama ja haukkuma raha.

Unicef ei ole hengellinen instanssi, kuten ei Punainen Ristikään (nimestään huolimatta),
joka muslimimaissa on nimeltään Punainen Puolikuu.
UN:kaan ei ole hengellinen instanssi.
Silti nämä FYYSISET instanssit ovat tunnettuja siitä, mitä hengelliset ihmiset pitävät
hengellisinä tekoina.  :)

Mikä yksinoikeus hengellisillä ihmisillä on varata itselleen kaikki ns. inhimilliset hyvät teot
ja tunteet ja tehdä niistä jotain erityisiä hengellisyyden näennäisiä tunnusmerkkejä?



Ja huomionarvoista on se, että vasta pintaa on raaputettu
ja useimmilla on jo tässä vaihessa vihantunteet ja vaivautuneisuus pinnalla mua kohtaan,
kun sanoja ei löydy selittämään omaa hengellisyyden laatua.

Onko niin, että ihminen voi olla hengellisesti varsin pinnallinen ihminen,
eikä vaivaudu menemään hengellisyydessä sitä helppoa, valmiiksi pureksittua
pullamössöä syvemmälle, -koskapa yhtäkkiä pelkkää pintaa raaputtamalla
ei löydykään sanoja?


Uskomattoman paljon pystyt sanomaan pelkän nettikirjoittelun perusteella
vailla henkilökohtaista fakta-tietoa,
mutta niinhän jokainen peilaa itseään muiden kautta,
joten olisiko kuitenkin niin, että todellisuudessa analysoitkin vain omaa peilikuvaasi? :)

Onkohan koko tämän keskustelun ongelma kuitenkin vain hengellisyyden määrittely?
Tai sen määrittely, mitä on hengellinen ihminen?

Minun mielestäni on monenlaisia ihmisiä:
- niitä jotka ovat hengellisiä tietämättä sitä itse
- niitä jotka ovat hengellisiä ja tietoisia siitä, se on heille elämässä tärkeä asia
- niitä jotka haluaisivat olla hengellisiä ja ovat matkansa alussa
- niitä jotka ovat egon vallassa ja käyttävät hengellisyyttä tekosyynä egollisille teoille
- niitä jotka ovat jossain näiden välivaiheissa tai välillä yhtä ja välillä toista

Minun mielestäni olemme kaikki hengellisiä olentoja. Ainoat erot tulevat siitä, kiinnostaako koko
juttu ollenkaan, eli keskittyykö asiaan tietoisesti, innostuuko siitä, soveltaako sitä omaan arkipäiväänsä.

Kaikilla ei kaikissa inkarnaatioissa taida sellaista olla edes sielunsuunnitelmassa, välillä tehdään
ehkä ihan muita juttuja ja ollaan kiinnostuneita ihan muista asioista.


Tämä kysymys taitaa valottaa ongelmaa, sillä oikeammin muotoiltuna se olisi:
"Ovatko sellaiset ihmiset, jotka ovat itseään hengellisinä pitävien ihmisten mielestä
ei-hengellisiä, kykenemättömiä esim. auttamaan, ...jne."

Minusta tärkeämpi kysymys on: Toimivatko ihmiset pelosta vai rakkaudesta.
Kaikki tunteet ovat nimittäin johdettavissa noista. Tunnen itse päällisin puolin
hyvin ei-hengellisiä (= tunnustuksellisia ateisteja) ihmisiä, jotka ovat paljon  kykenevämpiä
rakkaudelliseen toimintaan, kuin toiset jotka puolestaan kuvailevat itseään hyvinkin
hengellisiksi.

Hengellisyyttä on hankala tarkastella jonain ulkoa annettuna juttuna, jossa arvioidaan kriittisesti ulkopuolelta onko joku hengellinen vai ei. Minusta asia on enemmän ihmisten sisäinen juttu - yhtä intiimiä, kuin intiimihygienia - ja ulkoisesti se vaikuttaa ennen kaikkea siihen, miten ihminen toimii.

Puheet ja nimeämiset hengelliseksi/ei-hengelliseksi ovat vain puhetta. Teot näyttävät, mikä on ihmisen tila ja luonne.

Kiitti Eklettikko loistavasta kirjoituksesta ja pointeista. :)
Tässä on sitä pohdintaa hengelliseltä ihmiseltä, mitä mä kaipaan tähän keskusteluun
ja vie ajatuksia syvemmälle miettimään. :)

Ensimmäistä kertaa joku laittaa minut sanattomaksi tässä topicissa,
mutta on niin hyviä pointteja, että kun selviän tästä,
niin minulla on varmasti miljoona kysymystä valmiina! ;D

Ihana ketju, loistava aihe. Kiitos Sasha  :smitten: !

Haluaisin vastata, mutta se tarkoittaisi sitä, että olisin täysin rehellinen elämästäni ja kokemuksistani..jostain syystä just nyt en uskalla purkautua julkiselle foorumille niistä.
Tässäpä oiva esimerkki mulle (yksi niistä miljoonista  :2funny: ) "hörhön ja henkisen" haavoista jne.

Ja toisaalta, millä sanoilla sen voisi kirjoittaa ettei tule syytetyksi tyrkyttämisestä,käännyttämisestä ja muusta?

Hyviä kirjoituksia ollut täällä. Itse ryhdyin miettimään hengellisyyttä siten, että olen aina ihmetellyt sitä, miten helposti ihmiset "uskovat" kaikki vanhat kirjoitukset ja sen mitä muut sanovat tällä saralla. Muissa asioissa saatetaan olla varsinkin kriittisiä ja analysoivia, mutta tämä asia tuntuu olevan sellaista vanhojen totuuksien pyörittämistä. En usko, että kukaan ihminen voi täysin varmasti sanoa tietävänsä henkisyydestä mitään, sillä katsomme kuitenkin asiaa omasta inhimillisestä näkökulmastamme. Vaikka kuinka kanavoisi, niin mistä sitä tietää mistä ne "kanavoinnit" tulevat. Esimerkiksi Raamatunhan voisi sanoa olevan kanavoitua materiaalia, mutta mielestäni se on todella sen hetkeen kulttuuriin sidottu ja kuvaa lähinnä heidän kulttuurinsa normeja ja arvoja. Joten ei sekään mikään absoluuttinen  teos mielestäni ole. Joten miten tämän hetken kanavoinnit eroaisivat siitä yhtään, eivätkö nekin ole yhtä subjektiivisia?

Ja entä jos olemme ymmärtäneet väärin jotkut asiat, mistä ollaan vaikkapa joskus puhuttu symbolisesti. Esimerkiksi jälleensyntyminen ja edelliset elämät. Olen miettinyt ja itse kokenut, että elän tämän yhdenkin elämän aikana niin monta "inkarnaatiota", muutun ja kehityn niin paljon, että olen monesti jo tähän asti ollut "eri ihminen ja persoona". Lisäksi kun ajatellaan, että ihminen toteuttaa roolejaan ja persoonallisuutensa puolia joka hetki eri tavalla, niin kyllähän ihminen tavallaan elää monia elämiä yhtä aikaa, seuraa loputtomia polkuja. Miksi minun täytyisi suoralta kädeltä uskoa eläneeni ennenkin?

No, en sano välttämättä, että en uskoisi edellisiin elämiin pidän vain tälläisten itsestäänselvyyksien kyseenalaistamisesta. Meniköhän tämä nyt vähän offtopic

;)

Tästä tulee mieleen tuo Ekletikkon ajatus;


Jos tämän tiivistäisi ihmisiin hengelliset, "hengelliset" ja ei-hengelliset
ja kysyisi, mikä on ihmiselämän tarkoitus ja miksi me olemme täällä,
niin mihin suuntaan kuvittelette minkäkin ryhmän vastaavan?

Jos Eppana ei puhuta henkilökohtaisella tasolla ollenkaan, vaan yleisellä tasolla,
niin kysyn, mitä täällä jo aikaisemmassa vaiheessa eräs kirjoittaja jo viittasi,
kuka oikeasti haluaa olla henkinen ihminen ja miksi?

Jos kerran ns. taivaspaikka aukeaa jo sillä, että elää täyden ihmisen elämän tällä Maapallolla,
niin onko se ihmisarvoista ja miellyttävää elämää, kun kaikki keholliset asitit, kuulo, näkö,
haju -ja tuntoaistit ovat yliherkistyneet ympäristölle ja ihminen ei kykene sen vuoksi
kunnolliseen sosiaaliseen elämään muiden kanssa vuorovaikutuksessa,
saati sitten, että yliherkistyneet (tai ylivirittyneet) keholliset aistit tekee väistämättä pahonvointi
-siis oksennusfiiliksen, joka ei ole mikään kehon tottumiskysymys, koska ei ne ympäristön
melu ja hajuhaitatkaan mihinkään häviä tai pienene?

Ja sitten se, kuka haluaa nähdä muista ihmisistä kaiken,
syyt syiden takana, kulissien taakse, menneisyyteen ja tulevaisuuteen,
koska jos ihminen omaa pelkästään jo terveen oikeustajun ja empatian kyvyn,
niin haluaako hän silloin tajuta, että ko. naaman edessä niin mukava ihminen
on hirviömäinen lapselleen, kohtelee kaltoin eläimiä, varastaa vanhuksilta,
valehtelee jne jotain sellaista, mikä sotii ihmisen omaa empatian ja oikeustajua vastaan?

Ja näyttäkää se täydellinen ihminen! Ei sillä, etteikö niitä vikoja pysty hyväksymään muissa,
vaan se, että pystyykö aistillisesti ihmiskehoon ylivirittäytynyt henkilö elämään sen kanssa,
mitä aistii ja näkee?

JA SE IHMISELÄMÄ TÄÄLLÄ PITÄÄ ELÄÄ KAIKKINE PUOLINEEN, EIKÄ ELÄÄ
ERISTYKSESSÄ MUUSTA MAAILMASTA, koska muuten ihminen ei keräisi kokemuksia
ja siten ei myöskään viisautta.

Mun mielestä ihminen, joka ei luota siihen, että elämä kantaa ja se on epävarma itsestään
muiden ihmisten kanssa, eikä luota itseensä ja omiin inhimillisiin kykyihinsä,
haluaa pyrkiä hallitsemaan muita sillä, että hän pyrkii tietämään ja näkemään ihmisistä sen,
mikä ei näy ulospäin ja tietämään tulevat tapahtumat etukäteen.

Heillä siis puuttuu oman elämän hallinta ja pyrkivät hallitsemaan sitä sillä,
että he ennakoivat tulevia tapahtumia ja laskelmoimaan muita ihmisiä.

Tai vastaavasti, kun se oman elämän hallintakyky on heikko, niin vastuun voi lykätä
siitä omasta ihmiselämästä "korkeimmille voimille", joka kertoo koko ajan,
mitä ihmisen tulee toimia.

Adoptio-äitini sanoin, elämä on paljon helpompaa ja miellyttävämpää,
kun ei tiedä ja hoksaa ihan kaikkea. ;)

MUOKS. Tarkennukset.

Ehkä henkinen on ihan normaalia!

Sasha, kyllä olen ollut yhteydessä koko ajan, sen verran, kun ystävä on jaksanut ottaa vastaan.
Tuo tilanne oli vain niin erilainen, jota kaikkea en tähän kirjoittele. Hyvin voimakas, jossa niin moni asia pääsi läpi ja kaikki koettiin hyvin voimakkaasti jotakin, jota sanoin ei voi sanoa.

Henkisen kokee usein ilman sanoja, vain tunnetta ja suurta hämmennystä.  :)

Aivan. Tunnen ihmisiä, jotka sanovat että näkemisen "lahja" on heille kirous. Onnellisen elämän pystyy elämään kun ei vain yksinkertaisesti tiedä muusta. Ja sehän on pääasia? Eikä jonkun ylivoimaisen älykkyyden havittelu. Miksi monet ihmiset oikein tavoittelevat jotain tälläistä taitoa? Onko se sitä hallinnan tarvetta, että pitäisi pystyä hallitsemaan kaikki mahdolliset eteen tulevat jutut? Suurempi oppiläksy olisi oppia hyväksymään ettei kaikkea voi koskaan hallita. Tunteeko itsensä tyhmäksi jos ei tajunnutkaan jotain? No olisiko sinun se nyt muka pitänyt tajuta? Monet kokemukset opettavat ja antavat paljon, ja kyllä niiden oli tarkoitus ihan mennä niin ettet tajunnut sitä. Hiveleekö se jotenkin egoa tai antaa merkityksen elämälle ja itselle, luo identiteetin? Tähän olen tavallaan törmännyt että se kyllä todella ärsyttää kun ei ole missään kovin hyvä, vähäsen vaan osaa kaikkea, niin ei oikein pysty perustamaan itsetuntoaan ja identiteettiään jonkun sellaisen varaan.
Ja en siis puhu nyt noin ääripää hommista kuin tuossa Sashan tekstistä, vaan ihan jo perusvilipillisyyden huomaaminen ei ole mitenkään miellyttävää, joskus on parempi olla sokea, kaikkea ei edes tarvitse tietää, ei se vahingoita sinua jos et tiedä, päinvastoin.

Mutta siis, miten tämä hengellisyyteen liittyy, hengellisyyden kun olen nähnyt olevan ihmisen sisäinen asia, eikä siis mitenkään liity siihen näkeekö muista jotain vai ei. Ja aina pitäisi kyllä ottaa huomioon sekin, kun tossa Sasha kirjoittaa noista yliherkistyneistä aisteista, että jos se alkaa häiritsemään normaalia elämää, niin pitäisi hieman miettiä jos kyseessä alkaakin olla jo psykoosi. Hengellisyyden kuuluisi tukea maallista elämää, ei haitata sitä. On ehkä helppo rakentaa itsetuntoaan sen pohjalle että olen näin herkkä, joten olen jollain tavalla henkisempi kuin muut, mutta jos se ajaa sinut ongelmiin ja kärsimykseen, niin onko se sen arvoista?

Aivan.


Mutta jos noita henkisiä fraaseja ja vaikka esim. kanavointeja lukee tai kuulee,
joilla pyritään buustaamaan ja voimistamaan niitä henkisiä yliaistillisia kykyjä,
niin sitä itseäänhän se on, -psykoosin kuvailua, johon pitäisi kaikkien pyrkiä.

Mitä hyötyä ihmiselle on tuosta henkisestä harrastuksestaan,
koska se alkaa rajoittamaan ihmisen tärkeintä välinettä kokea ihmiselämää,
eli sosiaalisia tilanteita?
Kyllä jos joku alkaa selittämään, että saa viestejä/kanavointeja joltain henkioppaalta
tai vaikkapa jeesukselta nousta taas pykälää korkeammalle energiatasoissa
ja mielestään selvänäkee tilanteita ja ihmisiä ja selittää, että hänen korvansa
ovet yliherkistyneet äänille, niin tuskin tyyppi kutsuu toista kertaa kahville,
ellei sitten ole joku todella läheinen ja ole huolissaan lähimmäisensä mielenterveydestä.

Ihmisen keho on rajallinen ja niitä rajoja voi kokeilla venyttää syömällä, olla syömättä,
yliurheilemalla, kehittämällä ja opettelemalla hyvinkin extremejä taitoja jne,
joista voi miettiä, kuinka terveellistä se on ja mitä hyötyä siitä on loppujen lopuksi?

Samoin ihminen voi buustata ja voimistaa erilaisia psyykkisiä (tai/ja yliaistillisia) kykyjä
eri tavoin, mutta loppujen lopuksi, mitä hyötyä siitä on ihmiselle,
jos kerran se suurin tehtävä Maan pinnalla on elää ihmisen elämä,
eikä mikään wanna be-henkiolento/ufo elämä?

Jos taas ajatellaan henkiseltä kantilta, niin miksi henkisillä ihmisillä ei ole kaikista
"henkisestä tiedosta ja tiedottamisesta" huolimatta mieleen,
että kaikkien näiden miljardien sielujen tarkoitus Maapallolla on kerätä tietoa elämästä
ja ihmiselämästä johonkin, hiukan suurempaan tiedostoon ja sen vuoksi se ei onnistu
muuta kuin elämällä täyttä ihmiselämää, eikä pyrkiä olemaan henkiolento ihmisyyden sijasta?

Jos taas palataan Maan pinnalle, niin onko se pelottava ajatus,
että mitään korkeampaa voimaa ei ole olemassa, vaan kysymyksessä on ihmisen luoma
eriasteinen joukkoharha~psykoosi, joka on tavllaan "tullut todeksi",
koska siihen uskoo ja siinä elää tarpeeksi usea ihminen, jotka pitää sitä yllä omista
harhoistaan käsin?

rakkaus. siinä se kait on, eikä tarvita tuhansia sanoja. sanoo eräs joka pitää sanoista. rakkaus jonka tuntee ja jota jakaa, välittäminen, olen pitänyt viime päivien tapahtumia traagisina, mutta tajusin että nehän ovat vain sydämen avaamista.. siis pikku kivet tiellä, joita on ollut monessa muodossa paljon. > olen SAANUT tukea ihmisiä, ensin ajattelin että "pitää"..

hassua kun rakkaus ja henki on kuitenkin ne tutut ja kotoisat asiat, jotka ovat kaikilla ja ihan ilmaiseksi, vielä..  8)  kuten on muuten kanavointikin, mestarien ja oppaiden. luottamus.. että kaikkeus kannattelee. siis rakkaus ei lopu vaikka sitä kuluttaa.

kolmas silmä on tietoa, sydän on rakkautta..


että kaikkien näiden miljardien sielujen tarkoitus Maapallolla on kerätä tietoa elämästä
ja ihmiselämästä johonkin, hiukan suurempaan tiedostoon ja sen vuoksi se ei onnistu
muuta kuin elämällä täyttä ihmiselämää, eikä pyrkiä olemaan henkiolento ihmisyyden sijasta?

onhan tuokin totta, vanhat sielut vaan on yleensä nähneet kaiken ja kiiltävä glitter ei enää sokaise vaikka toivoisi.. siksi se sama vanha rakkaus.. kyllä, saa kokea, mutta kaikki eivät tarvitse enää kaikkia kokemuksia.

tänään tuntui taas että "henkinen ihminen" voi saada uskomattoman voiman kun avaa itseään, ei tarvita ihmekykyjä, tosin minulle taas puhuttiin että voisin parantaakin - siis että on kaikki, ja kaikki järjestyy, että itse kutsuu asiat luo..

miksi pitää kieltää jumaluus..? henkinen tuki?? tms.. miksi pitää aina kyseenalaistaa?

kaikki tuo jaottelu on Sashan päässä, niin kauan kun pitää luokitella itsensä ei-henkiseksi, joutuu sitten selvittelemään sitä itselleen, sanahelinää.

Vastaan nyt vielä tähän, kun kerran kysyit - vaikka niiiiiiin off-topicia onkin. ;) Tarkoitin ristiriidalla sitä, että kun kirjoitat itse hyvin kiihkeästi ja kiroillenkin välillä, siitä saa hyvin - miten sen nyt sanoisi - ei-niin-syvällisen mielikuvan, kuin mitä ehkä itse tarkoitat. Että sikäli tuntuu myös vähän hassulta, että itse kommentoit toisten minusta ihan rauhallissävyisiä vastauksia "kuumakaisojen" kirjoittamiksi.


Kyllä. Tai näen asian niin, että ketjun aloittaja määrittelee henkisyyden/hengellisyyden (ovatko nämä muuten mielestänne täysin sama asia?) hiukan eri tavalla kuin suurin osa vastaajista. Kunnon keskustelua ei tule, jos puhutaan ristiin tai keskinäiset käsitykset eroavat liikaa.

Usein ihmisille on myös paljonkin väliä sillä, kuka sanoo - samakin viesti on lukijalle "eri" eri ihmisten kirjoittamana, vaikka tämä onkin yleensä tiedostamaton juttu. Sanoma ei koskaan ole erillinen sen lähettäjästä, jos nyt ei niistä kanavoinneista puhuta.

Ihmisten stereotyypittäminen ja tuomitseminen "lopuniäksi" tietynlaiseksi tässä henkisyydessä
mua eniten rassaakin.
Toki syyllistyn siihen itsekin yleistämällä kaikki henkiset ihmiset samanlaisiksi,
vaikka yritän pitää mielessä, että samat lainalaisuudet ei aina koske kaikia yksilöitä.

Yrittäkää ymmärtää, että mä en käytä suomenkieltä pääkielenäni ja siitä on hurjan kauan aikaa,
milloin olen joutunut käyttämään sitä päivittäin puhekielenä,
joten en ajattelen suomeksi, vaan käännän kirjoittaessani ajatukseni suomeksi,
joten vastaavat käsitteet, kuten henkinen - hengellinen on minun päässäni samaa tarkoittava
-siis oli tähän asti.

Henkinen voi olla vaikka pultsari katuojassa. Hän saattaa olla sydämeltään todella vilpitön. Elämä on vaan heittänyt sivuraiteelle. Henkisyys ei nimittäin ole mikään "vakuutus", ettei mitään ikävää enää sattuisi. Henkisyys ei myöskään tee automaattisesti ihmisestä hyvää ja onnellista.

Hengellinen ihminen taas harrastaa uskontoa tai muuta hengellisyyttä. Joku voi olla hyvin vilpitön hengellisyydessään ja pyrkiä sen avulla kohti onnea ja tasapainoa elämässä. Hengellinen ihminen voi olla myös hyvin julma ja petollinen. Hengellisyys ei ole tae ihmisen hyvyydestä tai onnellisuudesta.

Yhdyn ajatuksiisi!  :smitten:

Morjens kaikki!

Kaikkitietävä Grandmaster Totuuden Henki täällä! Homma on TODELLA yksinkertainen: Ilman Jumalaa (laita sanalle mikä tahansa korkempaa voimaa/tietoisuutta kuvaava mieleisesi vastine) ei voi elää.

Alkuräjähdys=jumala.

Meissä kaikissa on sen osa.

Oletko siitä tietoinen vai et, on toinen asia.

Ihmisessä on ego ja sielu (se alkuräjähdyksen osa).

Esim. kaukohoito ei hoida egon tasolla, se koskettaa sitä toista tasoa, joka vaikuttaa egoon.

Me olemme kaikki yhtä pyhiä, toiset vain ovat havahtuneet huomaamaan sen.

Havahtumatta voi tietenkin elää. Ja luoda oman todellisuutensa. Ja olla onnellinen.

Itse itseäni kanavoiden,

Shami Shuurmeshtari :)

Mutta ihmettelen edelleen vaan sitä, miksi on käytettävä termiä jumala tai korkeampi voima. Eikö olisi jo aika siirtyä puhumaan siten, että kaikki sen tajuavat.

Ennen alkuräjähdystä kaikki oli yhtä, alkuräjähdyksen myötä kaikki hajaantui suuremmalle alalle, jolloin sen yhteyttä on vaikeampi hahmottaa, mutta silti me kaikki olemme yhteydessä toisiimme, sillä molekyylimme ja kaikki pienimmätkin osamme ovat yhteydessä ja kommunikoivat. Ja tämän kaiken voi selittää jo pelkästään fysiikalla, joten miksi sitä täytyy selittää termeillä jotka työntävät ihmisiä pois luotaan?

Voin lopettaa nämä tiedejaaritukset, kun joku oikeasti selittää mitä hyödyttää käyttää tätä new age termistöä aivan kaiken selittämiseen, jopa sellaistenkin asioiden joilla ei välttämättä ole mitään tekemistä minkään uskonnollisen toiminnan kanssa, kuten juurikin kyseinen kaiken yhteys.

Varsinaisesti en halua kritisoida muuta kuin sitä miten asiat ilmaistaan. Olisi tärkeää muistaa, että se miten asiat sanotaan vaikuttaa suuresti siihen miten siihen suhtaudutaan. Eikö jo voitaisi unohtaa jumalat ja jumaluudet, eikö voitaisi ilmaista asiat "modernisti" ilman mitään yhdistämistä valtauskontoihin.

Itse koen kaiken yhteyden ja energiat ympärilläni jatkuvasti, mutta miksikään jumalaksi en sitä halua sanoa, enkä sen koe sitä olevankaan. Minulle, kuten varmasti monelle muullekin suomalaiselle termi Jumala on erittäin negatiivinen ja yhdistyy evlut kirkkoon, mihin en halua itse juuri itseäni yhdistää.

Noh, ehkä ketään ei sitten tämä tiede/modernimpi aspekti tässä henkisyydessä kiinnosta kun en juuri koskaan mitään vastauksia näihin saa.

No joo, totta kyllä, että ihmiset jotka oikeasti näkevät asian teistisesti tai muuten siten, että Jumala tai jumaluus termeinä kuvaavat niin sitten on ihan ok, että sitä käytetään.

En nyt mikään natsi tämän asian kanssa halua olla. Mutta haluaisin vaan kuulla miksi energioita tai tätä todellisuutta halutaan kuvata näillä termeillä, koska näillä termeillä on erittäin vahvat kulttuuriset taustat ja ne tarkoittavat usein aikalailla eri asioita kuin mitä niillä halutaan kuvata tai itse olen ainakin kokenut näin.

No tuskin täältä tässä asiassa mitään hengenheimolaisia tosiaan löytyy. Tai no olen aika samaa mieltä monien ns. henkisten ihmisten kanssa, mutta puhun vain eri kieltä, enkä haluakaan ryhtyä käyttämään termejä, jotka minua ahdistavat, eivätkä ole eksakteja kulttuurisen merkityksensä takia. Ehkä olen sitten jääräpää. Mutta toisaalta taas minua aidosti kiinnostaa miksi ihmiset käyttävät mitäkin termejä ja minkä takia. No eri topic ehkä olisi tälle asialle paikallaan

Ehkä häviän täältä viilaamasta pilkkua ja annan oikealle keskustelulle tilaa =D  :aurinko: :neitsyt: pahimmillaan vauhdissa näköjään. =D

Kiitos Esmiralda  :smitten:

Nikkisi on ihana. Se tuo mieleeni kaunin mustalaistanssijattaren. Juurevan ja eloisan.

Höpö, höpö.  :) Tämä on tyypillinen hengellisten/henkisten ihmisten itselleen ottama olettamus
maailman hyvän tekijöinä, jolla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa.

Esim. UN on uskonnollisesti riippumaton ja puolueeton ja haluaa myös sellaisena pysyä
-yksinkertaisesti siksi, että UN mukaan suurin osa maailman kriisestä ja ihmisoikeuksien
polkemiset johtuvat nimenomaan uskonnollisista syistä.

UN:lle ja sen alaisiin järjestöihin ei pääse edes töihin, jos ilmoittaa, toteuttaa
tai kokee elämässään jonkin hengellisyyden kovin tärkeäksi ja keskeiseksi asiaksi elämässään.

Se nimittäin sisältää turvallisuusriskin, esim. jos ihminen on uskossaan kovin fundamentaalinen
tai vastaavasti ristiriidan UN ja sen alaisten järjestöjen ideologian kanssa.

Ollakseen ihmisoikeuksien asialla ei tarvitse olla henkinen tai hengellinen,
ei edes silloin, kun on eläinsuojelija tai ydivoiman vastustaja.
Selkeä yhden linjaisuus UN:n ideologian kanssa ja ammattitaito ja koulutus ko. tehtäviin
ja rikkeetön tausta takaa työskentelymahdollisuudet ko. instituutissa,
ei henkinen tai hengellinen vakaumus.

Olen tekemisissä ko. järjestön kanssa, täällä Wienissä kun olen,
joten tunnen tuon systeemin varsin hyvin. ;)

En usko myöskään, että sillä sosiaalityöntekijäksi päästään. Ainakaan toivottavasti!
Saattaisi apu jäädä saamatta, jos asiakas ei sovikaan sosiaalityöntekijän ylevään
hengelliseen maailmankatsomukseen.

Monen vapaaehtoistyöntekijän motiivina on oma kunnianhimo, tarve toteuttaa itseään.
Samaa on mielestäni nähtävissä monissa kanavoinneissa tahi jossain massakaukoparannuksessa.
Harvassa lienee pyyteettömän auttamisen motiivi taustalla.
Hyvän nimissä tehdään paljon pahaa,
juurikin noissa uskonnollisissa piireissä.
Kokemuksesta jo mennyt mummoni, hyvinkin uskonnollinen ja tarve hallita/ manipuloida uskontonsa, "henkisyytensä" siivellä.

Niin...

jotenkin olen ymmärtänyt, että kypsästi henkisen ihmisen tapaa siellä, missä ei tule mieleenkään; siivoamasta tai tekemässä jotakin hyvin yksinkertaista harvoin kiitosta saatua työtä, se taustalla rauhoitteleva hiljainen mummo tai se harvasanainen mies, jolle paljastetaan salaisuudet tms.

Henkisyydestä ei tarvitse puhua, ei toitottaa maailmalle, ei olla näkyvillä fyysisesti. Kaikki tapahtuu sielun tasolla.

Mutta on sitten ääripäitä, jotka tuntevat tehtäväkseen kertoa kaikki jollekin ja maailmalle. Siellä ääripäiden joukossa on sitten myös enemmän niitä jotka luulevat tietävänsä.

Jotenkin uskon, että henkisesti erotumme tasoissa, mutta siten että jokaisen täytyy käydä oma tiensä, jokainen taso on yhtä tärkeä. Taantumusta tapahtuu siellä, missä aletaan osoittelemaan tai korostamaan jotakin.

Täällä on tullut todella hyviä juttuja esiin.

Mielestäni siivoaminen voi olla mitä henkisintä puuhaa. Oikeastaan se käy meditaatiosta, jos ihminen tekee sen tietoisesti ja läsnäolevana. Kun siinä samalla kiittää Luojaa/Elämää/Jumalaa,
että saa siivota joko itsensä tai toisten hyväksi, niin päivä henkinen harjoitus on tehty.

Jotkut todellakin ajattelevat, että ovat parempia, jos ovat henkisiä. Vielä hienompaa on nähdä ja parantaa. Kuitenkin kyseessä on jokaiselle mahdolliset asiat. Näkemisessä henkinen vastuu on niin suuri, että parempi, ettei sitä "kykyä" saa ennenaikojaan. Eikä se todellakaan tee ihmisestä henkistä.

Henkisesti "korkealle" kehittynyt ihminen ei taida tehdä siitä numeroa.

Tässä kohtaa lienee syytä mainita, etten pidä itseäni kovinkaan henkisenä.   ;D

En tarkoittanut vaatimattomuutta, nöyristelyä tai alistumista.
Kun oikeasti tuntee arvonsa, ei tarvitse hakea hyväksyntää ulkopuoleltaan.

Itselleni Matkalla Kotiin kirjan (Kryon) Enkelit ovat esikuvana henkisestä ihmisestä.

He opettivat ja lähettivät matkaan toivoen parasta. He olivat aina valmiita auttamaan ja kertoivat oman totuutensa.
He eivät koskaan puuttuneet opetettavan valintoihin. He eivät huudelleet perään, että äläs nyt sinne mene. He eivät tuominneet tai edes närkästyneet opetettavan virheistä. He eivät koskaan käskeneet tekemään tai ymmärtämään jotain. Eivät kysyneet, oletko tehnyt läksysi ja oppinut asian.
Ennenkaikkea he eivät tuputtaneet mitään. Kertoivat vain.
Lisäksi he kohtelivat opetettavaansa tasa-arvoisesti ja kunnioittaen. Eivät koskaan sanoneet, että minä olen jo pitkällä - olenhan Enkeli.

Tuohon on matkaa, mutta tiedän miten haluan toimia  :smitten:

Minullekkin tuo Kryon on muuten vieraan oloinen. Tuo Matkalla Kotiin kirja on romaani - seikkailukertomus - ei mitään kanavointeja.
Melkein muistan kirjoittajan nimen  :2funny:

kuuluisa kaksosten pölötys, jota ei ymmärrä, mutta se on seurallista sorinaa ja joillain tehokasta.

asiasta toiseen, kun olen miettinyt taas maailman elämää muualla.. pitääkin kysyä Lähi-Idän ihmisten uskonasioita, ellei ole liian tulenarkaa, voi olla. vai olisko uskonto siellä se rahatalous.

No otsikkoon viitaten koen edelleenkin, että elämä ilman ismejä on se ihana.  :D

Hengellisyyden terminä koen joetenkin liittyvän uskonnollisuuteen eli ismeihin. Niin kauan kuin ne ismit ovat omaksi hyväksi, kaikki hyvin. Kun niistä tulee muita tuomitseva, ollaan minusta epämiellyttävällä tiellä.

Henkisyys taas on terminä minusta uskonnollisuutta avarampi ja suvaitsevampi. Se kuvaa enemmänkin kiinnostusta henkisiin asioihin ilman ismien tuomaa luokittelua ja tuomintaa.

Humanistisyys taas enemmän inhimillisyyden hyväksyntää, joskin ismiksi luokiteltuna ihmisyyden ylikorostamista. Humaanisuudella voidaan ymmärtää kaikki "irti" vastuusta ja kunnioituksesta muuta luomakuntaa kohtaan kuin ihmistä kohtaan.

Oma olotilani on varmaankin tänä päivänä, tällä hetkellä jossain humanistisyyden ja henkisyyden välimailla.
Ihminen on arvokas sellaisena kuin tähän hetkeen on syntynyt ja kiinnostus henkisyyteen on valittu.

Joku toinen ihminen ja sielu on toisella tiellä ja fine by me!

Eli; elä niinkuin haluat, mutta älä tyrkytä minulle ;D
Kerro toki, kuuntelen, peilaan omaan maailmankuvaan ja opin etenkin itsestäni, mutta myös muista.  :smitten:

 

Mun mielestä elämä on ihaninta Jumalan kanssa.

Yhdyn violettan, mutta vähän eri sanoin.

Tunnen suurta elämänhalua (väsyneenäkin), elämän uteliaisuutta kaikkeen, fyysiseen ja henkiseen, ja tunnen iloa voidakseni olla osanen jostakin suuremmasta, ruumis äiti Maasta. Ehkä se jumaluus eli henkisyys, jota ei voida fyysisesti todeta, vain tuntea.  :smitten: Olen osa sitäkin!

Ei OLE elämää -ilman Jumalaa.

Totta.

Kuten jo aiemmin kirjoitin, ihan sama millä nimellä sitä kutsutaan.
Miljardit ihmiset elävät onnellisina tuntematta lainkaan sanaa Jumala. Heille se on joku muu sana.
Eikä Jumalaa hetkauta, vaikka joku eläisi ihanaa elämää ilman häntä - tai siis luulee elävänsä.
Onnellinen voi olla ilman uskoa Jumalaan mutta elämää ei ole ilman Jumalaa.

Jumala, luoja, kaikkivaltias, Jah, rakkaalla lapsella on monta nimeä. Kun ottaa mukaan vielä idän uskonnot niin löytyy samalle asialle satoja nimiä. Vielä enemmän merkityksiä. Jokaisella on kuitenkin oma totuus ja sekin muuttuu.

Tämä ketju on tosiaan nyt hämmentänyt mua. Ja tavallaan syönyt mun "uskoani". Mun elämässä henkiset ihmiset (mitkä itse miellän henkisiksi ihmisiksi) ovat aina edustaneet sitä hyvyyttä elämässä. Tosin jokainen täällä puhuu eri sanoilla samoista asioista, mikä aiheuttaa tahattomia väärinymmärryksiä. Ja ehkä vähän  :pluto: 3. huoneessa -vaikutusta, mikä häiritsee joidenkin ihmisten kykyä ilmaista itseään... (Myös itselläni, siksi se varmaan ärsyttääkin niin kovasti muissa ihmisissä  :2funny:)

Olen aina kuvitellut, että kaikki astrologiasta innostuneet ihmiset ovat jotenkin henkisesti suuntautuneita. Sehän ei ole, ainakaan vielä, mitenkään tieteellisesti todistettavissa tai mitattavissa. Näkymättömiä energioita ja vuorovaikutussuhteita asioiden välillä. Mun mielestä se on jo itsessään "henkimaailman" juttuja. Itselläni ainakin usko astrologiaan pohjautuu siihen syvään tunteeseen kuulumisesta johonkin suurempaan kokonaisuuteen, kuin myös uskosta jonkinlaiseen kohtaloon ja tarkoitukseen. Jos ei olisi sitä tunnetta, järki jyräisi yli, ja tyrmäisi tällaiset "hömpötykset". Ja se tunne itsessään on mielestäni sitä henkisyyttä. Se ei ole mitään, mitä olisin oppinut tässä elämässä, vaan on jotenkin ollut jo olemassa. Henkisyyttä ei voi edes kuvailla muuta kuin tuntein, siksi tässäkin keskustelussa on menty niin pahasti metsään!

 ;D Mutta terve epäily ja kriittisyys on mun mielestä hyvä juttu,
ettei niele ihan kaikkea, mitä tarjotaan. ;)


Niin... mä miellän taas astrologiasta innostuneet ihmiset itsetutkiskelijoiksi
ja enemmän humanistisuuteen taipuvaisiksi ihmistyypeiksi kuin henkisistä
ja hengellisistä asioista kiinnostuneiksi.
Lisäksi astrologia on tietynlaista alkemiaa ja vaatii jonninverran jopa matemaattisuutta,
eikä niinkään jonkin elämän idean tai ihmistä korkeamman voiman etsimistä. :)

Astrologiasta kiinnostunut yrittää ymmärtää itseään ja muita ihmisiä sellaisina kuin he ovat,
eikä pyri mihinkään "ihanteeseen", miksi ihmisen tulisi muuttua,
kuten hengellisesti taipuvaiset ihmiset.

Taas toisaalta mä miellän henkisyydestä ja hengellisyydestä innostuneet ihmiset
sellaisiksi, joilla se varsinainen itsetutkiskelu jää hyvin pinnalliseksi
ja ne ei siksi tunne sen enempää heikkouksiaan kuin todellisia vahvuuksiakaan
ja ne ei uskalla elää "itsenäisesti" päättäen, vaan se vastuu ja johdatus
omasta elämästä annetaan sille "korkeammalle voimalle", joka "tietää parhaiten",
mikä on parasta minulle ja muille.

Siksi henkisyydestä ja hengellisyydestä innostuneiden ihmisten ajatusmaailmaa
ja siten koko uskoa elämään on helppo ravistella niillä yksinkertaisilla
kysymyksillä ja huomautuksilla hengellisyyden ristiriidoista

-tai vain sillä, että joku pärjäämää "paremmin" elämässään ilman "jumalaa" niillä
elämän aloilla, jolla mitataan jonkinlaista onnistumista ja onnellisuutta,
mutta mitkä saavutetan vain hyvällä itsetuntemuksella,
mutta mitä henkiset ja hengellisesti suuntautuneet "odottaa" siltä
"korkeamman voiman" johdatukselta.

Sen jälkimainingit voi todeta hyvin hengellisesti suuntautuneiden
suhtautumisesta esim. rahaan/varakkuuteen ja ammatilliseen ja sosiaaliseen menestykseen,
vaikka missään niissä ei ole mitään pahaa oikeasti -pelkkää hyvää vain.

MUOKS. Pehmensin ja asiallistin hiukan sanomisiani, ettei taas tulkita provisoinniksi. :buck2:

Lisäyksenä vielä, että se on loputon orvavan kehä, kun ihminen ei tunne omia heikkouksiaan
ja vahvuuksiaan hyvin, niin ihminen on hyvin epävarma paitsi itsestään,
niin myös tulevaisuudestaan, koska hän ei luota, että hän kykenee luovimaan
sen menestyneesti ja kokemaan olonsa turvalliseksi,
jolloin se "korkeampi voima" tulee kuin tilauksesta sen ihmisen elämään
ottamaan tuon vastuun, johon voi tiukan paikan tullen vedota koko ajan.

Jos mä oikein nyt sanon, mitä mä ajattelen, mitä jumala tai mikä tahansa
"korkeampi voima" tai henkiolento, enkeli tms. on, niin se on epävarman ihmisen luoma
kuvitteellinen olento, niin ihminen ei tunne oloaan yksinäiseksi ja epävarmaksi
ja se kuvitelma tuntuu ko. henkilöstä erittäin todelliselta.

Vrt. lapset, joilla mielikuvituskaveri tai vain lapset,
jotka leikkii ja ne yksinkertaiset asiat muuttuvat elämääkin suuremmiksi
ja hyvin todellisiksi.
Mun mielestä aikuinen ei menetä tuota lapsen mielikuvitustaan, vaan aikuistuessaan
hän vain muuttaa sen leikin muihin asioihin, kuten jumalaan, korkeimpiin voimiin,
henkiolentoihin, enkeleihin jne.
Ihmisen tarve olla vuorovaikutuksessa ja kokea olonsa turvalliseksi
-vaikka sitten mielikuvituksen avulla- ei muutu lapsuudesta mihinkään.  ;)

Olen tuosta ylläolevasta melko paljon samoilla linjoilla...

Koska omaa elämää olen luovinut eteenpäin visuoimalla tulevia onnellisia tapahtumia ja sen jälkeen pyrkinyt niihin sinnikkäästi... Ja sitten tavoittanut ne.
Kiitän siitä itseäni, suurinta luojaa, joka elämääni vaikuttaa.

Uskon kyllä jonkinlaiseen jumaluuteen ja henkimaailmaan, mutta ne ovat meissä kaikissa sisäänrakennettuina voimavaroina, enemmän kuin "jostain kaukaa toiselta tasolta" tulevia ihmeitä, jotka ilmaantuvat vain niille jotka mantraavat ja lukevat loruja hiki otsassa...

Koko arki on ihmettä, arkista ihmettä. Suurinta henkisyyttä on keskittää omat energiansa parhaalla mahdollisella tavalla tehdäkseen itsensä ehjäksi niin että sisimpään tulee rauha ja perus-tyytyväisyys.

Huomaan olevani paljon luottavaisempi elämään ja tasapainoisempi, kun olen jättänyt hörhöilyt pois...
Kiitän maailmankaikkeutta kaikesta kauneudesta vähän väliä, mutta en koe tarvetta nähdä tai kuulla tulevaa, tehdä vaikeita ja monimutkaisia rituaaleja, pyytää suojauksia tai hoitoja....
Min un mielestä ne kaikki ovat pelkkiä rituaaleja, joilla täytetään jotain epämääräistä kaipuuta.

Nää on näitä juttuja, että näinhän se on, mutta tarvitseeko sitä verhoa aina raottaa ja paljastaa sitä totuutta? Monelle tuollainen korkeampi voima kun on kuitenkin aika suuri pelastus, ja joku minkä varaan oma elämä on helppo rakentaa. Kauniissa kuoressa on kiva elää, kaikki on täydellistä, ei siinä välttämättä tarvitse, eikä välttämättä edes ole sillä hetkellä kykenevä kohtaamaan sitä oman mielen kurjaa todellisuutta. Joskus itsetuntemuskin voi vahvistua kun ensin turvaa johonkin korkeampaan voimaan. Se on vain väline. Sitä epävarmuuden ja yksinäisyyden tunnetta jokaisessa aikuisessakin ihmisessä ei tulisi vähätellä, eikä mitenkään ajatella että koskaan olisi päässyt siitä eroon. Kai jokainen ihminen tähtää johonkin "äärimmäiseen viisauteen" ja "totuuden näkemiseen", mutta tosiasiassa jokainen meistä pysähtyy jollekin tasolle, mikä meistä itsestämme tuntuu mukavalta. Olkoon se sitten joku korkeamman voiman käsitys tai puhdas individualismi, oman onnensa itse luominen, niin kaikki ne ovat saman kolikon eri puolia. "Niin kauan kun elämme unessa, olemme onnellisia." Ja onko millään muulla oikeastaan edes väliä?

Myöskin mun mielestä tuo samainen epävarmuus itsestä ja pelko omasta tulevaisuudesta
ajaa ihmisen keksimään jälleensyntymisiä, taivaspaikkoja ja lopullisia
valaistumisia ja sen semmoisia, vaikka faktaa on, että kukaan ei ole koskaan tullut
kertomaan, mitä tosiasiassa on, vaan samat madot meidät syö loppuviimein.

Samasta syystä ihmiselle on keksitty sielu, joka muka sitten jatkaa elämää,
joka johtuu omasta epävarmuudesta ja tulevaisuuden pelosta
ja siitä johtuvasta kykenemättömyydestä tehdä tästä elämästä juuri tällä hetkellä
juuri niin onnellinen -millä sitä onnellisuutta sitten mitataankin- kuin itse toivoo.

Mitä jos sielua ei ole olemassa, vaan se onkin kehon ja aivojen metafyysinen sympioosi
ja kemiallinen yhteistyö, joka lakkaa, kun keho tai aivot kuolee?

Ymmärrän, että se on pelottava ajatus, mutta toisaalta se on aika realistinen.  ;)

Ihminen kun syntyy, elää, lisääntyy ja kuolee, niin se on täyttänyt tehtävänsä,
jonka jälkeen se on ensin ravintoa Maapallon eliöstölle ja sen jälkeen
lannoitetta ja maa-ainesta ja Maapallolla ja siten Universumissa kaikki hyvin. :)


Mulla on täällä yksi ystävä, joka lukee mun juttuja täältä Astrosta
ja hän kysyi multa ihan samaa, että onko ihan pakko tuhota jonkun maailman kuva
ja sen usko siihen elämäänsä jollain kylmällä ja julmalla faktalla ja realismilla,
jos sen ihmisen pärjääminen on siitä hänen mielikuvitusmaailmastaan kiinni,
siis puhkoa se miellyttävä ja sen ihmisen elämää helpottava saippuakupla,
minkä sisällä se elää?

Rehellisesti sanottuna, mä en osaa vastata tuohon. Se tekee mut vaivautuneeksi
ja sanattomaksi ja saa mut tuntemaan itseni maailman suurimmaksi kusipääksi.  :'(

MUOKS. Puuttuvia sanoja taas lauseiden sisällä. :buck2:

"Ihmiset valitsevat eri teitä matkallaan täyttymykseen ja onneen. Vaikka he kulkisivat eri tietä kuin sinä, he eivät välttämättä ole eksyksissä."

H. Jackson Brown, Jr.

En nyt suoraan sanottuna jaksa, enkä pysty käsittämään sitä, että
miten ihmeessä jonkun toisen ihmisen maailmankuva ja tapa katsella, tutkia ja elää on joltain toiselta pois???? Varsinkin jos se poikkeaa omasta näkemyksestä?
 (saattaa johtua siitäkin et tein just 16h työpäivän, nukuin 3 tuntia ja kohta lähen takaisin töihin)

lainaus Sashalta:
Ihmisen tarve olla vuorovaikutuksessa ja kokea olonsa turvalliseksi
-vaikka sitten mielikuvituksen avulla- ei muutu lapsuudesta mihinkään.

Tässä on astrologisesti nähtävissä se, että lapsi reagoi asioihin kuulla, tunteilla.
Hän mieli-kuvittelee asioita kunnes käsitteellinen ajattelu kehittyy murrosiässä.
ns. Aikuisen tapa reagoida asioihin "pitäisi" kuitenkin tapahtua  :merkurius::n avulla tiedostaen, jolloin mukaan tulee myös kriittinen ajattelu,kyseenalaistaminen, syy-seuraus -suhteiden määrittelyä ja tiedostamista.
Tämä ei estä mielikuvituksen käyttöä esim. luovilla ihmisillä. Mutta se tapahtuu kuitenkin tavallaan asioiden "tietämisellä" vaikka alitajuisella tasolla tyyliin taiteilija tietää punaisen värin vaikutuksen ja symboliikan taiteessaan, käytti hän sitä sitten täysin tietoisesti tai alitajunnan tasolla teoksessaan.
 :merkurius: :n symbolissa on mukana ylinnä tuo kuun kaari "mielikuvittelemaan,
henki-ympyrä tiedostamaan ja alinna risti juurruttamaan se materiaan, tekemään siitä konkreettista.

Vuorovaikutuksen kaipuu johonkin tuntemattomaan, ylempään voisi olla  :neptunus::n vaikutusta?
Onko "sokea" usko sitten  :pluto::maista kohtaloonsa tyytymistä vai olisiko se sitten juuri näiden realiteettien, elämänkierron hyväksymistä?
 :saturnus: nostaa ristin ylös maasta ja kääntyy sisäänpäin pohtimaan näkyvän materian ja realiteettien merkitystä? Että onko elämä ihanaa ilman jumalaa?
Että mikä se on sen ristin-uskon sanoma?

 :saturnus: ja  :uranus: ovat molemmat  :vesimies:.n planeettoja ja näiden kahden oppositio on taas tarkentumassa ja tää ketju jotenkin hyvin kuvaa tätä.
Että onko se Vesimiehen "henkinen" veenvalanta "todellista" vai onko se  :neptunus: :vesimies: "hyväuskoisuuden" hyväksikäyttämistä?

Lainaan tähän Jaakko Muhosen / Selfcon-  sivuilta tekstiä henkisesti älykkäästä ihmisestä,
koska sellainen mielestäni mm. Carmen on.  :smitten: :smitten:

Kiitokset hänelle hyvistä mielipiteistään, olet pukenut monissa asioissa ajatukseni sanoiksi.

"

Yksitoista henkisesti älykkään ihmisen ominaisuutta:

1. Tiedostavuus.
Tiedostavuus on henkisesti älykkään ihmisen yksi perusluonteenpiirre. Henkisesti älykäs ihminen on tietoinen omien ajatusten, mielipiteiden ja tunteiden lisäksi ihmiskunnan yleisistä ajatuksista ja vaikutteista. Tiedostavuus luo sisäistä vapautta ja objektiivisuutta. Se on lähtökohta itsetuntemukselle ja elämän syvemmälle ymmärtämiselle.

2. Itsetuntemus.
Itsetuntemus on kykyä ymmärtää omaa ajatus- ja arvomaailmaa, joka on kaiken toiminnan perusta. Ajatus edeltää toimintaa. Henkisesti älykäs ihminen ymmärtää persoonallisen tietoisuutensa (keho-mieli) lisäksi myös henkis-sielullista itseään (mieli-sielu). Hän on henkisesti hereillä.

3. Sydäntietoisuus.
 Sydäntietoisuus on uusi käsite, joka kuvaa henkisesti älykästä ihmistä. Se on sydämen rauhassa ja henkisessä rakkaudessa lepäämistä. Henkisesti älykkään ihmisen tajunnan painopiste ei ole mielen järjen maailmassa, vaan sydämen levollisessa viisaudessa.

4. Ykseys.
 Henkinen rakkaus synnyttää ykseyden eli yhteenkuuluvuuden tunteen. Henkisesti älykäs ihminen kokee ja näkee koko luomakunnan yhtenä suurena perheenä. Itsetuntemus ja yhteenkuuluvuuden tunne ovat viisauden alku.

5. Viisaus.
 Henkisesti älykkään ihmisen ajattelua kirkastaa sydäntietoisuus, joka on viisauden lähde. Viisaus on käytäntöön saatettua henkistä rakkautta. Hän kykenee ajattelemaan ja tekemään ratkaisuja yhteisöllisyyden näkökulmasta itsekeskeisten pyrkimysten sijaan. Viisaus edistää ykseyttä.

6. Luovuus.
Koska tiedostavuus ja itsetuntemus ovat luovan mielen ominaispiirteitä, on henkisesti älykäs ihminen usein myös luova. Luovuus voi ilmetä kuvataiteen, musiikin, kirjallisuuden tai vaikka kehotaiteen muodossa. Henkisesti älykkäiden ihmisten luovuutta yhdistää henkisen rakkauden voima, joka synnyttää ykseyttä edistävää, kohottavaa taidetta ja tiedettä.

7. Suvaitsevaisuus.
Henkisesti älykäs ihminen kunnioittaa elämän monimuotoisuutta. Hän hyväksyy erilaiset elämäntavat ja –katsomukset, nähden ne elämisen rikkautena. Elämän monimuotoisuus voi tulla ilmi vain erilaisuuden kautta.

8. Rohkeus.
 Henkisesti älykäs ihminen on yhteisöllinen yksilö, joka uskaltaa rohkeasti ajatella ja kulkea omaa tietään. Hän on riippumaton muiden mielipiteistä ja vaikutuksista. Rohkeus ilmenee myös totuudellisuutena itseä sekä muita kohtaan.

9. Intuitiivisuus.
 Henkisesti älykkäällä ihmisellä on kyky kuunnella sisäistä sydämensä ääntä. Persoonallinen mieli on yhteydessä kollektiiviseen sydämeen intuition välityksellä. Kun henkisesti älykäs ihminen lisää sydämen intuitiivisuuden mielen järkeen, syntyy älykäs rakkaus.

10. Avoimmuus.
 Koska henkisesti älykäs ihminen ymmärtää, että vain muutos on pysyvää, on hän avoin uusille asiolle ja mahdollisuuksille. Henkinen kasvu tulee mahdolliseksi muutoksessa. Henkisesti älykkään ihmisen mieli on lapsenomaisen vastaanottavainen, ihmettelevä ja joustava. Elämä on seikkailu ja mahdollisuus.

11. Henkinen kasvu.
 Henkisesti älykäs ihminen suhtautuu elämään kasvun mahdollisuutena. Hän näkee asiat syvemmin, kun vain hetkellisen tilapäisen hyödyn ja tyydytyksen näkökulmasta. Hänen elämäänsä ohjaa pohdittu arvomaailma. Henkinen kasvu on elämänasenne.

- Jaakko Muhonen / Selfcon -
"

Mitä hemmettiä..?  ??? Täysin asiallinen viesti poistettu!
Mikä mielipide sensuuri täällä oiken vallitsee?  ???

Älä ajattele toisin? :idiot2:

No ei siinä nimitelty tai arvosteltu ketään! :o

http://www.youtube.com/watch?v=b3Ety7hbPmM
 ;) :-* :angel: :coolsmiley: :smitten: :P :)

jätä toi minulle, kun en tartte skorpparia kuin takataskuun.  :merkurius:  :skorpioni:

kirjallinen lahjakkuus, siis. ;D

se mitä sanoit äsken oli kyllä tooodella överiä, siis henkisyydessä. enpä ollut tullut ajatelleeksi, että joku voisikaan painostaa toista olemaan henkisempi kuin on.. weird.

jummarsin kyllä.

mutta se olo on tullut muutamasta viestistä, kuin joku tai jokin määrittelemätön pakottaisi heitä jonnekin ja sitten puolustaudutaan, anyway, moni asia voi mennä överiksi kuten fanittaminen.

Käsittämättömän hieno kuvaus! :o
Olet sinä kyllä ihmenainen, nikki. 

Tuota  :merkurius: "heräämistä" seurailen kotona ja töissä. Vaatii toki tunteen ja tahdon alleen. Että ei opetettaisi liian käsittellisesti liian varhain, jolloin kunnon juurtuminen jää tapahtumatta.

Ja kun uskomisesta/uskonnoista piti tässä ketjussa puhuman, mitenkäs on  :jupiter: laita?

sangviinikko
älähä sie kuuleha sie,
olen saanut oppini mm. Nummelalta, joka kirjoittaa Astrologian käsikirjassaan ns.transaktionaalisesta analyysistä jota on sitten tulkittu astrologisten merkkien avulla. Just tuota kuu-lapsi-reaktio ja  :merkurius: tieto.
Oma karttani on huonejaoltaan melkein identtinen Nummelan kartan kanssa, siks oppi uppoaa. :)

Aikuinen  :merkurius:
Vanhempi  :saturnus:+ :jupiter:
Lapsi  :kuu: +  :mars: ( :venus:)
Lainaus häneltä tai transaktioanalyysiä:
Kaikessa kommunikoinnissa tiedot ja uskomukset olisi pidettävä erillään toisistaan, ts.  :merkurius:-tiedot olisi pidettävä erossa  :kuu::n,  :jupiter::n ja  :saturnus::n uskomuksista, sillä tiedot eivät riitele, uskomukset kyllä. Toisaalta uskomusten ja mielipiteiden avulla pyritään peittämään tietämättömyys, minkä vuoksi niiden tiedostaminen ja erottaminen tiedoista on joskus erittäin vaikeaa.

 :jupiter: :kalat: korostanee tällä hetkellä näitä uskomisia, totuuksia elämästä?

 :jupiter: 19  :kalat:  :aspect_con: Heracles 20  :kalat:.
Herakleen urotyöt ja elämän päättyminen Nessuksen myrkylliseen vereen vaimonsa antamana.
Liekö mitään yhtäläisyyttä pyhään? ehtoolliseen, sinun veresi ja miten se menikään,
ja sankari / hero myytti syntyy?

Tuo eilen poistettu viestini ei ollut kovin kieliposkessa kirjoitettu,
vaan sisälsi vain ja ainoastaan OMAN USKONI ja MAAILMANKATSOMUKSEN selityksen,
jota tarkastelin myös siltä kannalta, että miten vastaisin~ajattelisin,
jos olisin hengellinen ihminen.
Yritin siis astua hengellisten ihmisten saappaisiin ja yrittää ymmärtää se ajattelutapa,
jota Aamunsäde piti hauskana, mutta se oli oikeasti vakavalla naamalla kirjoitettu.

Ko. teksti ei sisältyänyt edes hymiöitä.

Yritän jossain vaiheessa kertoa tuosta tavastani hahmottaa ja ymmärtää hengellisyys
ja hengelliset ihmiset ja kertoa siitä omasta maailmankatsomuksestani,
mutta mun pitää nyt miettiä, miten sen kirjoitan ilman,
että sitä ei modet lakaise maton alle piiloon, ettei kukaan nyt vain loukkaannu
tai ole lopettamssa itseään sen vuoksi.

 ::) Koskapa kaikki elämä koostuu taajuuksista, niin olisiko Jumala kaikkien taajuuksien summa =  Itse Täydellisyys  :D

....... VAIKO VAIN SE korkein ja hienoin taajuus  ???

No jaa.. mä menin siinä kirjoituksessani elämän perustaajuudelle ja yön yli nukuttuani
mietin sitä, että vaikka se oli täysin totta ja faktaa, mitä kirjoitin,
niin se oli hyvin raakaa faktaa ja ei ihan herkimmille "sieluille",
jolla ymmärrän, että se poistettiin.

Antakaa mun miettiä ja ideoida, miten kirjoitan saman toisella tavalla. ;)

En ehtinyt nähdä sitä ekaa(si) - just take your time  :)

Nikki tuossa mainitsi transaktioanalyysin. Tutustuin siihen itse opiskellessani 86 ja olen siitä lähtien aina välillä tajunnut katsoa ihmisten käyttäytymistä sen teorian mukaan, eli ihminen (ts. ego) ottaa tietoisesti tai tiedostamattaan lapsen, aikuisen tai vanhemman tilan. Aivan mainio teoria, olen tässä vuosikymmeniä ihmetellyt miksi se pulpahda enemmän näkyviin. SUOSITTELEN KAIKILLE LÄMPIMÄSTI  siihen tutustumista, guuggeli laulamaan. Ego ottaa eri "laatuja", pääasiassa omaa etua ajaakseen. Tsekatkaa. Sori, eiku eihän tämä ole topicin ohi,tässä ollaan samoissa kysymyksissä.

Hyvää kevättä kaikille!

t. Sami Saunatonttu

Mun mielestä Jumala on kiva, koska se on tehnyt musta tosi onnellisen.

"God put a smile upon your face..."

aamunsäde
..uskomukset riitelee.. niin eihän niitten tartte riidellä,
voi ajatella, että eri mieltä oleminen ei ole riitelyä.
Ihmiset uskovat, että  :venus: pieni hyväntuoja
ja  :jupiter: suuri hyväntuoja
ja ovathan ne joskus sitäkin,
mutta entä kun ne eivät ole? Pidämme kynsin hampain kiinni uskomuksestamme,
emmekä ota vastaan "tietoa"?
Kun elävä elämä antaa empiiristä tietoa,
että molemmat saattavat olla myös vaikka kuoleman transiitteja.
Ehkä silloin uskomus kuolemasta pahana asiana onkin se "väärä tieto"
vai onko se uskomus?
Että mitä se :jupiter: totuus tai jumala oikein on?
Jos lapsia pyytää piirtämään jumalan eikä hänellä ole ennakkokäsityksiä, uskomuksia,
jokainen piirros on yhtä oikea, koska eihän kukaan ole nähnyt jumalaa.
Miten voimme sanoa että sinun uskomuksesi on väärä?
Emme mitenkään.
Ehkä ihmiset tarvitsevat näitä myyttejä, uskomuksia,
pitääkseen psyyken tasapainossa,
hahmottaakseen myös sen näkymättömän puolen?
Josta ei ole ns. tietoa, mutta joka silti on olemassa.

Loistava heitto keskusteluun, tuohon teoriaan olen itsekin tutustunut. :)
Sen mukaan ego ottaa eri rooleja itselleen ja se voi näkyä mm. hengellisyytenä
tai uskonnollisuutena tai vaikkapa sympaattisuuden puolien itselleen ottamisen,
joka kuitenkaan ei välttämättä puhu se ihminen todella olisi aidosti sympaattinen,
vaan ne on ikään kuin opeteltuja fraaseja, jonka taakse voi piiloutua
tai käyttää sitä oikeuttamaan esim. muiden arvostelut ja loukkaamiset.


No joo, mutta mä luulen, että täällä on väännetty niin paljon,
että huumorintaju varsin viattomienkin tekstien kanssa on aika miinuksen puolella.
Toisekseen mun nettipersoona on kulminoitunut sarkasmilla ja ironialla,
joten mulla on jo vapaus kirjoittaa pelkästään PÖÖÖ! ja se otetaan
vtuiluna tai muiden kustannuksella irvailuna. :)

Mutta Wienin sää näyttää hiukan paremmalle kuin eilinen sade,
aurinkokin hiukan pilkistelee, joten en malta nyt olla täällä Astrossa päivääni viettämässä,
vaan palaan astialle illallla tai sateiden myötä. :)

seinäkirjoitus:
- Olin ateisti ennen kuin tajusin olevani Jumala.  ;D

http://www.vauva.fi/keskustelut/alue/2/viestiketju/1101116/jos_jumala_loi_ihmisen_omaksi_kuvakseen_miksi_han_

http://hiki.pedia.ws/wiki/Jumala

http://fi.wikipedia.org/wiki/Jumala