Astro Foorumi

Hei

Aloittelin tuossa aiemmin juttua pitkistä parisuhteista ja kivasti olette kommentoineet kukin omalla tavallaan. Niitä tekstejä lukiessa alkaa pakostakin pohdiskelemaan vastaparia eli sitä lyhyttä parisuhdetta. Lyhyt on vähän suhteellinen käsite, kun ensimmäiselle se voi olla vuosi, toiselle viisi ja kolmannelle 10 jne. Jätetään nyt kuitenkin ne hollywood tyyliset kuukauden mittaiset ulkopuolelle ja puhutaan lähinnä suhteista missä on asuttu yhdessä ja koettu hieman enemmän. Kuitenkin kaikki suhteet ovat yksilöitä, kuten ihmisetkin ja siksi yksikään ei ole toistaan huonompi tai parempi. On vaan teidän omia arvokkaita kokemuksia.

Parisuhteiden pituus on varmasti lyhentynyt ja nykypäivänä monet haluaisivat pitkän parisuhteen, mutta ympäristön ja aikakauden paineet asettavat todellisen haasteen ihmisille.
On helpompaa vaihtaa, koska yhteiskunnan normit eivät mitenkään paheksu vaan jopa helpottavat ratkaisua. Tarpeeksi monta (taas suhteellinen käsite) suhdetta  tai vaikeutta koettuaan on helpompaa olla yksin koska silloin ovat ainakin ne "haittatekijät" pois jaloista/mielestä. Kuitenkin kaivataan kipeästi läheisyyttä, helliä sanoja, sitä että on joku vastassa kotona töistä tullessaan, on joku jonka vieressä nukkua jne..

Yksilön henkinen minä kasvaa aivan varmasti näiden kokemuksien myötä, mutta kysymykseni onkin kasvaako yksilön henkinen parisuhdeminä oikeaan suuntaan? Oppiiko tällä tavalla enemmän itsekkyyttä ja puolustamaan omia arvojaan vai hakkaako päätään seinään kokeillessa vaan eri suunnalta tulevia vaikeuksia. Jokaiselta meiltä kun löytyy aina niitä piilossa olevia huonoja puolia mitkä eivät tule esiin kuin kokemuksien myötä, joita ei lyhyissä suhteissa taas ole ehtinyt kertymään tarpeeksi.

Kyllä kasvattaa - kasvamme aina "oikeaan" suuntaan. :police:

Laatu merkitsee enemmän kuin pituus  ::) tai määrä..
Eli ei se miten paljon kokee, vaan mitä siitä oppii.

Yhdessä päivässä voit oppia enemmän kuin koko siihenastisessa elämässäsi yhteensä.
Suhteessa aina johonkin  ;)

Tjaa'a, aika vaikean "kysmyksen" heitit.
itseasiassa voisin siirtää omat vastaukseni sieltä pitkistä parisuhteista tänne, koska minä olen juuri ehkä enemmän taipuvainen näin lyhyempiin vaihtoehtoihin. Tai en voi sanoa olevani taipuvainen minkään tietyn mittaiseen parisuhteeseen, sillä en koskaan suunnittele suhteen pituutta ja ajattele edes, että mitä se tulisi olemaan. Mutta että kait sitten suhteellisen lyhyiksi ne ovat jääneet.
Itseasiassa oikein avo- tai aviolittoja minulla ei ole kuin kaksi. Yksi on jotain siltä väliltä poukkoilua ollut ja olosuhteiden pakosta asuimme myös vuoden verran saman katon alla ja koko suhde oli n.5vuoden mittainen.

Mutta siis itse asiaan.
Minulle herää kysymys, että onko olemassa joku yksi oikea suunta mihin "henkisen parisuhde minän" tulisi kasvaa ja mikä se olisi?
Koen sen olevan hyvin yksilökohtaista ja jokaisella olevan omat haasteensa.
Itsellä tietysti on henk koht tavoitteena kasvaa eheäksi vastuunsa kantavaksi, aitoa omaatuntoa käyttäväksi ihmiseksi ja sitä kautta uskoisin, että suhteitteni sekä oma elämänlaatuni voisi muuttua. Sitä en tiedä ettäkö paremmaksi tai miksi, mutta ainakin ehkä "aikuisemmaksi" ja kypsemmäksi.
Ja ikäänkuin sitä kautta osaisi paremmin ottaa toisenkin yksillöllisyyden huomioon ja ymmärryksen kautta oppia kunnioittamaan toista niin parisuhteessa kuin kaikissa kohtaamisissa.

Ja toisaalta itse olen taipuvainen kekskittymään ensisijaisesti oman itsen kypsymiseen ja olen itse voinut todeta, että parisuhde liian tiivinä, voi olla jollekulle kompastuskivi tässä prosessissa.
Itse ainakin olen taipuvainen suuntaamaan energiani voimalla yhteen suuntaan kerralla ja menen todellakin satakymmenen lasissa suurella elämän intohimolla. Uskon, että minun tavallani on paljon paremmmin asiat ja varsinkin minun lähelläni olevilla ihmisillä, jos ensisijaisesti etsin ihan jotain muita väyliä kasvaa ja peilata kuin parisuhteen. Koen että asettaisin toisen ihan liian suurten vaatimusten eteen muuten. Ainakin tällä hetkellä pyrin löytämään elämäni tarkoituksen ensisijaisesti ihan jostain muusta kuin parisuhteesta, eli hapuilen kohti "elämän työtäni" ja vasta sen jälkeen koen, että minulla olisi edes minkäänlaista kykyä elää parisuhteessa.
Ja ajattelen tätä hyvin pitkälti myös toisen osapuolen kannalta.

Ja koen myös niin, että kyllä sitä kasvaa, kun on vilpitön itselleen ja muille, vaikkei heti osaisikaan kaikkea jonkun mallin mukaan. Aikansa kutakin.
Ja mielestäni jotkut yksilöt nimeomaan tarvitsevat terveen itsekkyyden kasvamista ennenkuin ovat valmiita minkäänlaiseen parisuhteeseen.
Onhan sitä kaikkea... mutta kun koskaan ei tiedä ulkoapäin mennä sanomaan, että mitä siellä pinnan alla lopun viimeksi sitten onkaan työntämässä ihmistä eteenpäin valinnoissaan ja teoissaan.
 :laugh:

Mieltäisin niin, että suhteen pituudella
ei ole varsinaista merkitystä oman kasvunsa
ja elämän pähkäilyn kohdalla.

Kyllähän sitä itse tiedostaa,
onko ko. suhde hyväksi vai pahaksi itselleen
ja elämälleen, oli kysymys sitten pitkä-aikaisesta
tai lyhyestä suhteesta.

Molemmissa tapauksissa kuitenkin tulee tietoiseksi
omista haluistaan, toiveistaan ja tunteistaan,
oli suhde sitten onnellinen tai onneton tai niitä molempia. ;)

Omat halut, toiveet ja tunteet ovat niitä,
jotka sysäävät ihmisen jatkamaan eteenpäin.
Järki tulee sitten siinä vaiheessa,
kun se kaikki pitää suunnitella kuinka se tapahtuu.

Mielestäni järkeä korostetaan liikaa ihmisen
eteenpäin viejänä.

Jos ajatellaan, että Heiti Suomalainen haluaisi
Herra Ruotsalaisen, koska hän on varakas
ja täten suhde olisi järkevää,
mutta Herra Ruotsalainen ei muutoin edusta mitään,
mitä Neiti Suomalainen haluaisi, toivoisi tai rakastaisi (tunne),
niin ennemmin tai myöhemmin suhde tulee joka tapauksessa
päättymään, koska Neiti Suominen ei inhimillisenä
ihmisenä kykene peittelemään menestyksekkäästi
todellisia toiveitaan, halujaan ja tunteitaan.

---> Neiti sanoa paukauttaa jotain sellaista harkitsemattomasti,
hetken mielijohteesta, mikä kaataa koko suhteen.

---> Herra huomaa Neidin käytöksen ja elekielen olevan ristiriidassa
sanallisten rakkauden viestien kanssa.

Tässä nyt esimerkkinä. ;)

Suhteessa pitäisi aina halujen, toiveiden, tunteiden ja järjen
olla samassa linjassa ihmisen itsensä sisällä.

Jos molemmilla ovat yllämainitut samassa linjassa sisällään,
ei oikeastaan ole väliä, onko yhteiset toiveet, halut, tunteet
ja järki samassa linjassa.

Riittää, että molemmilla itsellään omassa sisimmässään
ovat ko. asiat samassa linjassa,
koska silloin niistä yhteisistä toiveista, haluista, tunteista
ja järjestä voidaan neuvotella ja sopia. ;)

Kauhean mielenkiintoinen kysymys! Vaikka minun pitäisi jo mennä nukkumaan...

Mutta joskus nuorempana kyselin itseltäni jo, että onko oikein yhden yön suhde. Mitä siitä saa? Tai antaa?
Toni varmaan halusi nämä jutut karsia pois.
 
Mutta kun joskus satunnainen keskustelu junassa tai laivalla voi olla kirkastavan avartavaa, eikä sitä unohda koskaan.
Eikä joudu raahaamaan mitään mistään velvollisuudesta perässään.

Kun pitkän liiton kanssa joutuu tuollaisiakin miettimään.

Oletteko koskaan tuntenut olotilaanne kuin 'vesi olisi seisovaa ja väljähtynyttä'. Se ei tarkoita sitä, etteikö pitkäaikainen suhde toimisi, olisi turvallinen ja lämmin. Mutta tunne, että jotakin jumittuu.

Mitä se kasvattaa?

Tarviiko meidän kasvaa? Koko ajan? Ja oikea suunta? Eikö se ole vähän pettävää. Voimme niin helposti uskotella itsellemme omien tarpeittemme ja halujemme pohjalta, egomme suureksi riemuksi, että juuri TÄMÄ TAI TUO johtaa oikeaan suuntaan. 

Olen!  ;D
Siksipä juuri olen ollut niin pitkään erossa
miehestäni käyttäen (teko)syynä tätä joululomaa! ;D

Voin kertoa, että kyllä kasvettu ollaan ja kipujen kanssa! ;D :2funny:

Seisovaa vettä on hämmennetty ja tyhjätty tästä altaasta
ja uutta vettä ollaan laskemassa tilalle. ;D

Kaiken pitää uusiuitua pysyäkseen raikkaana
ja uintikelpoisena. ;) ;D

Ihanasti sanottu! Lohduttaa ainakin mua...  :-\ Kyllä voin sanoa, että olen jokaisesta suhteesta oppinut jotakin itsestäni. Osaksi monet lyhyemmät suhteet ovat varmasti olleet ns. peilejä oman persoonallisuuden kehittymiselle  :P

Asterixille...

kyllä tuo etäisyyden otto on usein tarpeellista, oman tilan luonti. Toisen tilassa ei aina 'mahdu kasvamaan tai ajattelemaan omia'. Vaikka se joskus tuntuu itsekkäältä, ainakin minun asemassani, jossa toinen on heikompi ja sairas. Tunnen, että muuten energia kuluu loppuun.

Yhdessä kasvetaan, mutta välillä pitää saada kasvaa omilla ehdoillaan etäämpänä.

Jos toinen ottaa siitä nokkiinsa, on se varmasti myös hänelle oma paikka kasvaa silloin.

Näinhän se on. :)
Mieheni vain on tosi loukkaantunut siitä,
jäin suomeen pidemmäksi, vaikka en niin erityisemmin pidä
tästä vuoden ajasta ja minua rasittaa erinäiset asiat,
mutta jotenkin tuo tuntui vain tarpeelliselle olla itsekseen. :)

No.. huomenna kotiin Wieniin uusin kujeiluin. ;) ::) :D

Hyvää matkaa!

Varmasti näet taas kaiken uusin silmin, ja toinenkin!

:) Onhan tässä jo ikävä ehtinyt tulla.
Joskus on ihan hyväksi suhteelle, että ehtii ikävöidä toista. ;)

Mieheni on joissain asioissa oikea kakara!
Hän on sairastunut joulun aikana ja oli uuden vuoden
kuumeessa ja sanoo sen olevan minun syytäni,
koska tämä välimatka ja ero on stressannut häntä. ;D :2funny:

Täytyy hoitaa miesparka kuntoon.  ::) ;D

Hyvää ja turvallista kotimatkaa Asterix  :smitten:
Voipi olla, että sinusta ei vähään aikaan kuulu mitään  ;)

Itse kuulun myös siihen popppooseen, joka ei ymmärrä, miksi vain elinikäiset parisuhteet ovat jonkin arvoisia. Minulla on takana 2 avoliittoa, à 7 vuotta ja 6 vuotta, ja näistä ensimmäistä sanon hyvinkin eheyttäväksi ja hyväksi. En voi millään väittää, että katuisin tätä eroon päättynyttä liittoa. Tämä toinen tapaus on ruvennut viime aikoina kaduttamaan, koska avomies onnistui vahingoittamaan naiseuttani, jota nyt sitten pitää paikkailla parhaan mukaan. Tässäkin suhteessa olen jotakin oppinut, rakentavaa riitelyä ja rajojeni puolustamista nimittäin.

Kasvattavin suhteeni koskaan oli pituudeltaan vain 3 kk. Kokemus vei minut räjähdysmäisen henkisen kasvun tielle. Suhde ajoittuu yllämainittujen avoliittojen väliin. Kokemus oli kivulias, mutta kannatti todella käydä lävitse.

Astrologisesti ajateltuna Au-Kaksonen ja hyvin edustettuna oleva vitoshuone vaikuttavat varmasti siihen, että suhteet vaihtuvat aina määräajoin.

Olen täysin samaa mieltä siitä että parisuhteen pituus ei ole minkäänlainen mittari laadusta. Parisuhteen pituutta ihannoidaan vaan sen takia että se on opittu käsite ja halutaan olla vieraskoreita kahvipöydissä. Keskustellaan kovasti siitä kuinka ihanaa on kun joku tuttu pariskunta viettää hopea, kulta tai muita jalokivennäishäitään.
Kuinka moni keskustelee siitä miltä oikeasti tuntuu naisesta ja miehestä ja miten se parisuhde on todellisuudessa edennyt siihen onnellisuuden tilaan missä se sillä hetkellä on? :o
Toki on aina vaikeaa puhua vaikeista asioista, mielummin puhuttaisiin vaan niistä mukavista hetkistä. Minusta nyt vaan olisi tärkeää puhua myös niistä vaikeuksistakin, jotta joku voisi oppia muutenkin kuin itse kokeilemalla kantapään kautta.
Asioiden esille tuominenhan nyt ei sitten poista mitenkään sitä oman yrittämisen mahdollisuutta, mutta ei tarvitse silloin ainakaan miettiä "ettei ole koskaan kuullutkaan asiasta".

Minusta meidän pitää kasvaa koko ajan ja kivun kautta, koska se opettaa meidät laiskat ihmiset tekemään työtä silloin kun on työnteon aika.
Meidän lapset kasvavat avoimemmassa maailmassa kun me, mutta miksi meidän lapsien pitäisi kärsiä kasvukivut samalla lailla kun me kärsimme?
Minä olen kannustanut tytärtäni koko ajan siihen että, hänen täytyy kyetä itsenäisiin ratkaisuihin, pystyä tekemään itsekkäitäkin päätöksiä siten että ne vahingoittavat mahdollisimman vähän muita osapuolia.

Tämä oikeastaan on se tärkeä pointti mihin pyrin ja mihin ihmisten ymmärryksen kasvaminen tulisi tähdätä, kestää se suhde sitten miten kauan hyvänsä.

Tuli mieleen tuollainen juttu,
että mikä/mitkä ovat painavimmat syyt
yleisesti ottaen, miksi ihmiset aloittavat yhdessäolon?

Siis ne rehelliset syyt. ;)
Minä kun en usko, että pelkkää rakkautta mitataan,
koska suurin osan kanssa ihmisistä kun keskustelee,
niin monikaan ei anna itselleen lupaa rakastua,
ennen kuin on varmistunut tietyistä
itselleen tärkeistä asioista. :coolsmiley:

Aivan suunnattoman syvä intohimoinen vetovoima.
Pyörryyttää, jalat menee makarooniksi, energiat velloo, enkelit soittaa selloo!

Siinä se syy. Ja pelkästään siksi, että se sen hetken "oikea" katsoo silmiin, tai lähettää tekstiviestin.
 ::)

Siinä tuli ainakin REHELLINEN vastaus! :D

Tuolta pohjalta lähtisin yhden yön suhteeseen heti.
Siis en tekstarista,vaan katseesta jolla moinen vaikutus! :smitten:

Minä aloin miettiä, mitä kasvu on??

Tony halusi rajata lyhyet suhteet vuosiin, minulle viisikin vuotta on pitkä suhde.

Eniten olen kasvanut ns. on-off-suhteessa, jossa oli hurjasti intohimoa ja toinen ääripää oli yhtä helvetillinen. ;D

Opin kuitenkin tässä suhteessa tiedostamaan itsestäni hirveän paljon erilaisia, nukkuvia puolia. Selvitin samalla isäsuhteeni tämän rakkaussuhteen kautta.

Kun taas tuossa "lyhyessä" avioliitossa selvittelin lapsuuteni traumoja ja äitisuhdettani.

Lyhyissä, muutaman kuukauden suhteissa, niihin on ajanut tunne, vetovoima - ei järki. Suhteet ovat loppuneet siihen, että on tajuttu ettei sitä kannata jatkaa, koska molemmat kärsii. Samaan kohtaan loppui avioliitto. Miksi jatkaa kun molemmat olisivat onnellisia yksin. Ja niin kävi.  :)

Elämäni ensimmäistä kertaa olen tilanteessa, jossa mietin järjen ja tunteen tasapainossa, lähdenkö suhteeseen. Meistä molemmat miettii sitä, ja vaikka tapailemme hyyy--vin hittaalla tempolla  ;D eri puoleta Suomea, niin tuntuu siltä että meillä on sama suunta. Tämä tuo aikamoista turvan tunnetta tämä rauha ja hitaus!  :D

Miksi menisin tähän suuntaan?
En hae kasvua siinä mielessä kuin ennen.

Minun ei enää tarvitse selvittää päätäni eikä äiti-isä-suhteita.

Hän on ihminen, kenellä on hyvin pitkälle sama arvomaailma kuin itselläni.
Hän on hyvin samanlainen kuin minä, mikä tekee sen että ymmärrämme toisiamme melkeinpä käsittämättömän hyvin ja pystymme sukeltamaan yhdessä moniin erilaisiin tasoihin ja kerroksiin. (Äly, mielikuvitus, tunteet yms.)

Hän ei ulkoisesti ole todellakaan se mies, kenet olin kuvitellut rinnalleni!  ;D Mutta en mahda sille mitään, että välillämme on myös kova seksuaalinen vetovoima!  :D

Ollessani yksin olen ymmärtänyt vapauden merkityksen. Suhteen on oltava vapaa säännöistä. Silloin molemmille on ovi jatkuvasti auki. Saa lähteä heti kun haluaa.

Mutta kun toinen on siinä, hän haluaa silloin olla siinä. Varmasti.

Minulle riittäisi juuri tuon tyyppinen suhde,mikä sinulla on meneillään Yulunga.
Se on ainakin tällä hetkellä näkemykseni ihanteellisesta suhteesta.

Molemmilla oma asunto,samansuuntaiset arvot ja mielenkiinnon kohteet.
Paljon tilaa toisella ja itsellä.Tapaamiset olisivat yhdessä sovittuja.Juuri silloin kun molemmat sitä haluavat.
Ja vaikka kesken vkl:n,jos tulee olo,että nyt ei pysty enää hengittämään samaa ilmaa,voisi sen sanoa ilman loukkaantumisia.

Johtuu paljolti viimeisesta suhteestani,jossa oli kauhea kiire avioliittoon ja yhteen muuttoon ja vaikka mihin.Ainakin minun olisi pitänyt ottaa tyttönimeni takaisin,etten kanna ex:n sukunimeä.En ottanut,en mennyt avioon ja muutto oli jo siihen suostuessani ahdistava.
Mutta kun tuntui,että edes jossain pitäisi tulla vastaan.

Sen opin ainakin,etten tee enää mitään vastoin tahtoani.Eipä siitä toinenkaan onnelliseksi tule.
Nyt ei ole kiire minnekkään.Katselen ja kuullostelen.Tulkoon jos on tullakseen,vaan ei saman katon alle.
Se veisi minultakin sitä turvallisuuden tunnetta.Jos suhde pohjautuu myös luottamukseen,se kestää huolimatta siitä,onko toinen koko ajan silmien alla.

No joo... eihän tuossakaan ihan koko "totuus" ollut... takana usean vuoden tuttavuus ja kun ulkoinen moraali ja järkinen ajattelu vapautui ja tietysti ihmiset itse, sitten pääsi tuo pinnan alla piillytkin esiin...  :)

Kyllä: vapaus + rakkaus = ONNI  :smitten:

Miksi voimallisimmat sanat ovat miesten nimiä: Onni, Usko ..  :2funny: ja vielä Toivo  :smitten:

Y, koen asioita aika samoin kuin sinä. Paitsi että mies se selvitti lapsuutta ja äitiä..  :(  

"Kasvattavin suhteeni koskaan oli pituudeltaan vain 3 kk. Kokemus vei minut räjähdysmäisen henkisen kasvun tielle. Suhde ajoittuu yllämainittujen avoliittojen väliin. Kokemus oli kivulias, mutta kannatti todella käydä lävitse"

Kivulias oli, opinko muuta kuin kyynisyyttä ja mitä en halua? Nöyryyttä? heh heh Tietoisesti en ole halunnut vanhempieni suhteen toisintoa (eivät sovi toisilleen) eivätkä he ole olleet mielessäni kun olen suhteessa, äitini on sattumoisin vain tuntenut yhden exän sukua ja siis tämä eräs kenties oli kuin hullu sukulaiseni.

Mistä se ihmissuhdetuntemus tulisi ellei kokemuksen kautta, toisaalta? Ellei kaikkia ihmisiä tunne TÄYSIN jonkun.. menneen elämän perusteella!  ??? 8)

Minäkin OLETAN että seuraava juttu alkaa hitaasti, melkein niin että kumpikaan ei oikeastaan tarvitse toista, mutta on kivempaa elämöidä yhdessä; ja tasapainossa  :vaaka: ja kaikkea muuta nättiä..  ::) tuosta että ei loukkaannuta kun haluaa tehdä muuta. Selvä, mutta siinä on hienoinen lipsuminen piittaamattomuuteen ja siihen että lopulta kumpikin todellakin tekee kaiken erillään, eikä ole mitään sanottavaa (!) enää toiselle. 

Äärimmäisen ilkeää kyllä; kun hänelle tuli parempi olo olla yksin, minun hyvä oloni lähti siitä kun välit meni kokonaan poikki.. oikeassapa oli..  :pluto:  :-* Ehkä menee vielä pari vuotta että ymmärtää mistä oli kyse.  ::)