Astro Foorumi

Tulipas tässä mieleeni tuo asia, kun katsoin uusioperheen ongelmia tohtori Philin ohjelmassa.Muistelin omaa lapsuuttani ( meitä oli 7 lasta) pysyvässä perheessä ja pidimme kaikki todella toisistamme, mutta kun esim. itse jostakin TODELLA suutuin toiselle se oli kyllä kunnon räjähdys  :D .Ääni nousi ja ovet paukkui jne, mutta se meni kyllä nopeasti ohi eikä siitä sen kummempaa numeroa tehty vaan annettiin anteeksi puolin ja toisin  :) .Mieheni perheessä lapset (4) eivät kuulemma ole riidelleet.Nyt vanhempana minua ei tahdo saada riitelemään millään koska itsekontrollini on niin huima  :D .Kun oikein potuttaa, niin menen vain hiljaiseksi ja olen omissa oloissani (en siis keljuile, nakkele, tai ole muutenkaan ärsyttävä vaan vain surullinen ja mietin lähinnä mitä itse tein väärin, mistä suutuin jne...) kunnes helpottaa, mutta miten teillä muilla ? Oletteko te lapsena tapelleet siis ihan kunnolla huutamalla ja möykkäämällä sisarusten kanssa ja miten on nyt ????????

Mielenkiintoinen aihe, Taiska!  :)

Tiedän tunteen, liian helposti sitä sortuu riitatilanteessa aina miettimään mitä itse on tehnyt väärin, vaikka ei olisi varsinaisesti tehnytkään mitään. Mutta jos minua jostain syytetään niin takuu varmasti menen itseeni ja kuvittelen ainakin ensin että tottakai syytöksen täytyy pitää paikkansa jos sellainen kerran esitetään! Ehkä siksi, että itse vältän syyttämästä ketään mistään, jos ei ole todella hyvää syytä.

Meillä oli lapsuuden perheessä sellainen tapa, että kun osoitti mieltänsä jostain (tein sitä usein  ;)), niin helposti joutui "nurkkaan häpeämään" eli käytännössä omaan huoneeseen eli siis eristettiin muista. Niinpä, olenkin oppinut hyväksi mököttäjäksi!  :buck2: Riitely ei oikein luonnistu, mutta haluaisin kyllä opetella. Jos annan konfliktitilanteessa tunteiden nousta pintaan, pelkään menettäväni itsekontrollin, sekoan sanoissani, alkaa itkettää jne. ja kukaan ei taatusti saa mitään selvää mitä yritän sanoa.  :crazy2: :idiot2: Sen sijaan viimeksi tänään huomasin, että jos en anna tunteille valtaa vaan pysyttelen asiallisena, voin erittäin kylmän viileesti ja rauhallisesti kertoa oman mielipiteeni ja pysyä siinä vaikka vastapuoli kuinka yrittäisi lannistaa...   

Riitelytyylissä on tapahtunut jyrkkä muutos n. 32. ikävuoden tienoilla. Tätä ennen harrastin lähinnä mykkäkouluja ja ilkeää sarkasmia (eikö olekin sopivaa AC-Ravulle), mutta räjähdysalttiit ihmissuhteet pakottivat tulisimpiin yhteenottoihin. Tätä nykyä siis kiivastun nopeasti, mutta lepyn myös lähes yhtä nopeasti.

Voisin melkein kirjoittaa kirjan riitelytaidosta. Oma periaate on se, että ASIAT puhutaan halki - jos vaikka sitten 100 db:n äänenvoimakkuudella - ja toisen ihmisarvoa kunnioitetaan joka tilanteessa. Tällöin myös se sovinnon teko on helpompaa kuin jos alettaisiin mennä solvauslinjalle.

"Taistelukoulutus" on alkanut minulla sopivasti  :pluto: :aspect_opp: :aurinko:-transiitin aikana, eikä ole loppunut vieläkään. Transiitti on vain tuonut pintaan radixin voimakkaat Pluto-vaikutteet ja syrjäyttänyt AC-Ravun ujoutta ja herkkähipiäisyyttä.

Lilli, minä olen vuoden verran taistellut :pluto: :aspect_squ: :aurinko::n kanssa, ja sinä aikana olosuhteet ovat kyllä pakottaneet opettelemaan oman totuuden julkituomista. Olen aina yrittänyt liikaa miellyttää muita ja kaunistella asioita, vaikka itsestä tuntuisi pahalta, mutta nyt en jotenkin vaan enää pysty sellaiseen ja hyvä niin! Asia on varmasti yllättänyt ja ärsyttänytkin kanssaihmisiä, mutta loppujen lopuksi tehnyt suhteille enemmän hyvää kuin huonoa. Ainakin itsellä on parempi olo, kun on ollut rehellinen. Ehkä se on juuri siinä, että kun kerran kiivastuu, on sitten mahdollista päästää irti. Asia on käsitelty eikä sitä enää tarvitse hautoa mielessään. Tosin opettelemista on vieläkin!  ;)

Hmm...
Miun viha/suuttuminen vois olla verrannollinen tulitikkuun.
Ensin se leimahtaa ihan yllättäen ja pahasti.
Sitten se hiipuu ja loppujen lopuks unohan mistä mie olinkaan suuttunut tai vihanen

Ehkä hyvä niin, mie en kauheesti välitä pitkävihasista ihmisistä.

Mielestäni tämä on paras tapa riidellä.

Ainakin jos minulle huudettaisiin kurkku suorana sillä ei olisi varmaan mitään vaikutusta, vaan vetäytyisin viltin alle, enkä sanoisi mitään. Siinä riidelkööt yksin  ;D

T: Rapumies

Kasvoin kahden veljen keskellä, joista vanhempi
oli hurjan tulinen ja helposti räjähtävä luonne.
Hän oli myös varsin aggressiivinen,
syy mitä ilmeisemmin jossain aivovammassa
synnytyksen yhteydessä. :idiot2:

Hän syntyi keskosena ja kotiin.

Ei mikään kovin suosittu sosiaalisten taitojensa vuoksi. ;D
Hän oli Rapu ja omasi paljon Jousimiestä ja Kaurista kartallaan,
kuoli ihan omaa syytään
ja mielestäni parhain teko mitä on koskaan tehnyt. ;D

Nuorempi veljeni on taas oikea diplomaattisuuden, huumorin ja sosiaalisuuden ihmelapsi.
Iloinen veitikka aina. :D
Härkä/Kaksonen, mutta omaa Kaksosta ja Leijonaa tosi paljon kartallaan. ;)

Vanhempi veljeni kävi kävi väkivaltaiseksi aina siinä vaiheessa,
kun se ei pystynyt vastaamaan verbaaliin läppään takaisin.
Samanlainen äitimme (Kauris) kanssa.
Ei mitään eroa, edes sen synnynnäisen aivovamman kanssa. :2funny:

Nuoremman veljeni kanssa emme ole koskaan oikeastaan riidelleet. :idiot2:
Sanotaan nyt näin, että "riitamme" ovat tuollaisia hyviä keskusteluita,
joissa molemmilla on oma mielipiteensä, kumpikin osaa perustella sen
ja kykenemme hyväksymään toistemme näkökannat asiaan.
Varmaan juuri siksi, että mlemmat pystyvät perustelemaan sen. :idiot2:

Emme ole edes koskaan huutaneet toisillemme vihaisina. ;D

Isäni kuoli samaan aikaan kuin synnyin,
joten en ole koskaan riidellyt hänen kanssaan. :2funny:

Isäpuoleni (Vesimies) on sellainen suomalainen junttana,
pidättelee kaikkea aikansa ja kun alkoholia on veressä,
sitten niin sanoo suorat sanat, mutta hän sanoo hyväntahtoisesti
turhautuvansa väittelyissä kanssani, koska ei osaa sanoa sitä,
mitä hän haluaisi sanoa.

Olen huomannut, että lähipiirini välttelee erimielisyyksiä kanssani.
Syynä tähän varmasti on tulisuuteni ja pistävä verbaaliläppä.
Suutun todella harvoin, mutta sitten kun suutun,
niin sitten siitä on oksat kirjaimellisesti poikki,
koko metsästä ja poltettu maan tasalle ja kustu päälle.

 :aurinko: :kaksoset: voi olla todella pirullisia suuttuessaan,
vaikka yleensä heitä pidetään aurinkoisina ja pinnallisina tyyppeinä.
Mutta Kaksoset eivät olisi Kaksosia ilman toista puoltaan. ;)
Osaan kyllä valita sanani niin, että ne osuvat ja uppoavat.

:mars: :oinas: :ssa antaa tuota tulisuutta
ja pelottomuutta taistelutilanteissa.. ::)

Minun nouseva  :skorpioni:.. on kuin kirurgin veitseni. ::)

Vielä :merkurius: :kaksoset: :ssa, joten havannoitikykyni
ja verbaalilahjakkuuteni saa vielä tehostusta.

 :kuu:  :vesimies: :ssä tekee minusta myös tunteettoman
 taistelijan.

Perheeni, ystäväni ja tutut ovat sanoneet,
että olisin ollut erittäin menestyksekäs
juristi luontaisilla lahjoillani. ;D :2funny:

Nykyään aikuisena suutun harvoin. Johtu varmasti siitä,
etten vietä niin paljon aikaa vanhempieni kanssa. :2funny: ;D

Mieheni kanssa saatamme väitellä 2 min. jostain,
näyttää kansainvälistä sormimerkkiä toisillemme
ja yleensä siinä aiheessa mieheni tulee moiskauttamaan
pusun ja/tai vastaa I love you... bitch
ja/tai minä sanon I love you... ugly fart/crazy bitch
(äänenpaino ja eleet toki ovat kaikkea muuta kuin ilkeät tai pahansuovat)
ja koko homma unohtuu ja asiat on taas hyvin. ;D :2funny:

Mieheni on Härkä ja omaa paljon Kaksosta kartallaan. ;)

Muiden kanssa riitelen varsin laskelmoivasti ja diplomaattisesti.
Yksinkertaisesti annan typerysten
puhua ja paasata ensin
ja joko antaa niiden nolata itse itsensä omalla idiotismillaan
tai sitten tarpeen vaatiessa "rokotan" heitä heidän omilla puheillaan.
Pidän täten oman pesän ikään kuin puhtaana p*skasta,
jolloin minua ei voi syyttää mistään.

Toimii konfikti tilanteissa esim. liike-elämässä,
jossa ei ole varaa tehdä mokia suhteissa. ;)

En ole koskaan suuttunut helposti enkä usein. 

:aurinko: :harka: : nä minut voi joskus kuitenkin saada suuttumaan silloin, kun tarpeeksi pitkään härnätään ja heilutetaan sitä punaista viittaa ja silloin on kyllä "oksat pois". Kun alan varoittavasti "kuopia maata", kannattaa lopettaa...  ;D 

En ole kuitenkaan agressiivinen, ja riitelen yleensä huutamalla ( :uglystupid2:) ja saattaa siinä joskus ovetkin paukkua.  :tickedoff: Tosin miehelleni useinmiten suuttuessani mökötän.  >:( Lepyn kuitenkin myös nopeasti. Isäni  :harka: myöskin on hyvin samantyylinen suuttuja kuin minä. Lapsuudesta muistan kun hän ei helposti suuttunut, mutta silloin kun suuttui, niin minä ja sisareni kyllä menimme hyvin hiljaisiksi ja kuuliaisena tottelimme: "Juu juu iskä, ei me enää...  :-\

Haluan aina ehdottomasti sopia riidan ja keskustella sen pahimman tunnekuohahduksen jälkeen kaikki asiat "halki, poikki pinoon" niin ettei jää ketään kaivelemaan.

Huh , kauheelta kuulostaa , toimit JUST niin ku minä ! Kaunistella asioita, vaikka itsestä tuntuu pahalta, koska ei halua järkyttää toisia liikaa. Onkos meidän kartalla jotain yhteistä mitä en ole huomannut ?

Asterix , sovitaanko ettei ikinä riidellä ?

Ihan hyvä tyyli Jinx !

Kauhistus Lari ! Mä en halua tapella sun kanssa koskaan ! Surisin sitä vielä vuodenkin päästä  :'(

Tuo kuulostaa hyvältä  :smitten: Riidat pitää aina sopia  :smitten: :smitten:

Niinpä!
Se viha tulee nopeesti ja yhtä nopeesti meneeki.
Huomio kiinnittyy johonkinn paljon kiinnostavampaa ja näin ollen unohtuu, mistä olinkaan vihanen...

Asterix ´n tyyli sopii mulle myös työmaailmassa ja ton alkavan murkkuikäsen tunteenpurkausten vastaanottamisen ja käsittelyn suhteen  :crazy2:
Mutta jos tuon miehen kanssa tulee jupinaa, se on jupinaa  :tickedoff: Väännän asiaa rautalangasta joka suuntaa ja jos toinen yrittää mennä pois, menen perässä. Raivoamaan en rupea, jään tuolle kakkoseksi jos sille tielle lähdetään ja sitten kaikki onkin siinä  :-X
Ulkopuolinen taas jos tulee melskaan (em.humalassa jossakin), saatan olla tosi ilkeä ja v...mainen ja jopa kajauttaa lopulta jos muutoin ei usko  >:(

Jostakin luin... parisuhde-jostakin  ::) riitele rakentavasti! Helppoo, eikö?  :2funny:

 ;D :2funny:


Me emme edes yritä olla rakentavia,
vaan tappelemme sellaisina kuin olemme. ;D

Jos tässä pitäisi riitelyn aikana vielä miettiä
psykologis-teknillisiä tapoja riidellä rakentavasti,
niin mielestäni se ei ole enään aitoa riitelyä,
vaan teeskentelyä. ;D

Ei rakkaudessa voi teeskennellä
-ei silloinkaan kun on huono hetki. ;)

Mieheni, sen enempää kuin minäkään, ole pitkävihaisia,
tosin minulla on enemmän tuota ruutia ja tulta. :2funny: ;D

Jotkin ulkopuoliset ovat ihmetelleet näitä yhteenottojamme,
jotka kestävät 30 sekunnista 2 minuutin verran
ja voivat olla tulta ja tappuraa,
mutta päättyy aina suukkoon ja kaikki on unohdettu
ja entisiä ei muistella. ;D

Siinä suhteessa olemme samanlaisia, johtuen molemien
Kaksospainotteisista kartoista, että emme todellakaan muista,
mistä riita edes oli tai oliko sitä edes
ja emme voi sietää ihmisiä, jotka muistavat vielä viikonkin päästä
jonkin kokemansa epäoikeudenmukaisuuden.

(jotkin muistavat vielä monien vuosienkin kuluttua) ::)

Miehelläni on tapana vastata jotain tosi lakonista tälläisille
ihmisille, kuten;
"No katsos elämä ei ole aina niin oikeudenmukaista"
tai
"Käsittämätöntä, miksi kukaan näistä ihmisistä ei ole pilannut elämäänsä miettimällä sinun ongelmiasi.
Miten välinpitämättömiä ihmiset ovatkaan!"

 :2funny: ;D :D

Jos on sellainen kina, niin olen aika hanakka kinastelemaan tulisestikin (Mars Skorpionissa, merkurius kauriissa?) , mutta toisaalta, jos todella se kina jatkuu pidempään ja muutenkin jos tulee vähänkin kinaa kovempi riita, niin menen ihan täysin rapumaiseen kuoreeni, menen yksin mököttämään ja olen vihainen itselleni siitä etten osaa selittää jotain asiaa oikein, että toinen ymmärtäisi tai muuten vain itselleni kiukuttelen. ::) Monet kaverini luulevat, koska olen noin muuten aika räiskyvä persoonallisuus, että olisin suuttuessanikin jotenkin todella tulinen, mutta todellisuudessa tuo vesinen rapu ottaa minusta vallan, mökötän enemmänkin ja itken itseltäni silmät päästä. :( En todellakaan raivoa ja huuda, kilju ja mekasta, vaan enemmänkin loukkaannun ja alan mököttää.

Olen myös huomannut, että jos olen vähänkin huonolla tuulella, ja yritän peittää sitä, ympärilleni tulee todella jäätävä fiilis ja kaikki n. 100m lähettyvillä kauhistuvat tuota auraa aika voimakkaasti. ::) Myös jos joku loukkaa minua, saatan joskus peittää syvän loukkaantumiseni tällaisella itseni jäädyttämisellä, jolloin minusta tulee sellainen toista ihmistä täysin tunteettomasti katsova jääpatsas ja täysin välinpitämätön ja yleensä katoan paikalta sitten enkä tosiaankaan ala räyhäämään, sillä uskon kyllä että jos minut saa tälla tavalla suututettua, niin sitten kyllä henkilö itsekin tietää mistä suutuin - viimeistään siinä jäävaiheessa ;D. Tämän taas veikkaan olevan enemmänkin kaurismaista tyyliä jotenkin.

Koko tämä aihepiiri on mielestäni tosi vaikea. Miten riitelen? Riitelenkö minä edes?
Viisinkertaisena vaakana ( :aurinko: :mars: :merkurius: :uranus: :pluto:) en pidä ollenkaan riitelystä tai edes väittelystä. Olen kyllä kuullut niinkin väitettävän, että vaa'at rakastavat väittelemistä, mutta minun kohdallani se ei pidä paikkaansa. Harva asia on mielestäni niin kiveenhakattu totuus, ettenkö voisi edes harkita toisen näkemystä oikeammaksi kuin omaani. Jos taas jostain olen 101% varma, sitten asia on toinen. Silloinkin luultavasti turhaudun jollei se toinen pöljä ymmärrä vaieta viisaanpansa edessä... ;)
"Ihan sama..." *mutinaa*

Ja sitten se toinen puoli... Kun se kuuluisa hermo sitten menee (joka tapahtuu huomattavasti useammin, kuin mitä ylläolevasta voisi päätellä), suusta yleensä pääsee harkitsematon : NYT #@&&$ TURPA KIINNI!
Voisi ehkä kuvainnollisesti sanoa, että tasapainoilen  :vaaka: -  :oinas: -akselilla. Välimuotoja ei tunneta  :D


Joo tuo on kanssa aivan sairaan rasittavaa. Itse suutun ja lepyn taas noin kolmen sekunnin sisään, joten minun on tosi vaikea ymmärtää ihmisiä jotka jatkavat vielä vaikka kaikki on jo mielestäni hyvin. Ymmärrän kyllä, että tuo kolmen sekuntin pikaviha voi olla muille ihmisille aika hankalaa, joten yritän ymmärtää niitäkin, joiden mielestä riidan pitää kestää ainakin niin pitkään, että myös he saavat sanoa jotain. ;D

Miesystäväni sai kerran päähänsä ruveta moittimaan minua liikenteessä itse pelkääjän paikalla istuen.
Tein oikeasti arviointivirheen ja myönsinkin sen, eikä mitään vahinkoa loppupeleissä päässyt tapahtumaan.
Jumankauta, mies jaksoi marmattaa asiasta vielä kahden ( ::)) minuutin päästäkin, vaikka olin kohtalaisen kärsivällisesti sanonut jo useampaan kertaan, että joo, kämmäsin, mutta onneksi ei mitään käynyt.
Lopulta ärähdin jo aika ikävästi, että voisikohan nyt pikkuhiljaa antaa jo olla. Jos äijä olisi avannut suunsa vielä kerrankin, auto olisi pysähtynyt tienposkeen ja toinen meistä olisi hitto kävellyt kotiin. :knuppel2: Oikeesti.

Riitelyni on siis ehkä sitä, että ärähdän kerran, ja jos asiat eivät ala mennä niinkuin MINÄ HALUAN, alkaa tapahtumaan...

Tuo yllämainittu kina miesystäväni kanssa oli muuten yksi niistä kolmesta, jotka olemme käyneet viimeisen kolmen vuoden aikana. Emme siis pahemmin riitele.

Mulla on taistelun planeetta  :mars: aksendentilla Kaksosissa...  :tickedoff:  Tarvitseeko kertoa enempää...?! Onneksi Vesimiehet eivät suutu kovin usein  ;D

Lapsena minkäänlaiset tunteenpurkaukset eivät olleet meillä sallittuja, joten opin kääntämään pihinän ja puhinan sisäänpäin. Aloin siis ihan oikeasti riidellä vasta poikakaverin kanssa, ja sillä vuosien pihinä-tankkauksella lensivätkin sitten niin sanat kuin astiatkin. Nyttemmin sitten taas vähän rauhoittunut  :D

Kotona suutun ja lepyn nopeasti (AC  :kaksoset:), mutta esimerkiksi töissä vetäydyn kuoreeni, murjotan ja muistan ehkä "ikuisesti" (MC  :kauris:). Mielelläni en näytä suuttumustani vieraammille, mutta juuri tuo Ebenian mainitsema jäätävyys ei takuulla jätä mitään arvailujen varaan. Lähden sitten vaikka lenkille pihisemään ja puhisemaan!

Ihanan vaakamaista  :smitten: Ihan en kyllä pystyisi samaan...

Sanon sanottavani riitelyn aiheesta, jonka jälkeen olen hiljaa. Jos vastapuoli sanoo jotain hiljaisuuden aikana, silloin lähtee mopo käsistä raivonpurkamisen suhteen. Jos vastapuoli ei sano hiljaisuuden aikana mitään saatan olla hiljaa usean tunnin ajan ja totean riitelykumppanille, että "Painu hel*****in!" Näin se yleensä menee....  :)

ehkä olen kovaääninen mutten ikinä sano asioita mitä en tarkoita..ennen tein nniin ja olen oppinut siitä. Sanon mitä tarkoitan ja musta tuntuu että se rehellisyys satuttaa enemmän kuin se että haukun toisen pystyyn ihan vain huvin vuoksi. Minun ex-mies huoritteli minua niin monet kerrat ettei se tuntunut missään koska tiedän ihan sanomattakin etten ole h*ora..ärsyttää juuri ex-mieheni kaltaiset heikot tyypit jotka rupeavat rikkomaan paikkoja ja hakkaamaan koska tajuavat oman häviäjä-paikan.
jos olen vihainen niin saatan piikitellä menneistä asioista... hmm hmm olen kyllä aika rauhallinen ihminen muuten.  ;D aurinko jousimies ja nouseva jousimies oon..  :)

Miesrukkahan sen parhaiten tietää, mutta kuu skorpparissa ja mars jouskarissa, joten voitte vaan kuvitella. Olen yleensä pitkäpinnainen, mutta kun lopulta mieheni saa ärsytettyä ja räjähdän, niin kyllä sanansäilä heiluu.
Kerran hiihtoladulla hermostuin hänen valitusvirteensä (hällä  :aurinko: :neitsyt: ja :askendentti: :rapu:), niin sain siitä niin paljon voimia, että heitin ennätysajassa (itselleni ennätysajassa) 20 kilometrin lenkin. Ja ukko sai tulla perässä minkä ennätti ;D
Noh, mie olen kanssa niitä, jotka sitten leppyykin nopeasti.

Hih Selkälokki. Ainakin purit sen kiukkusi rakentavasti ja hyvin terveellisesti hiihtämällä.  ;D

Tonttu suuttuu harvoin. Ei mökötä koskaan. ::)

Kun suuttuu, on korvat kuulemma punaiset  :smitten: ja sanoo suoraan.
Joskus liiankin rehellisesti, sanovat. Onko se sitä nousevaa skorpionia sitten.

Suuttumuksesta löytyy kyllä ihmeellisiä voimia, myös henkisiä! Ei kai se ihan negatiivista hommaa olekaan.

Jaa-a, mistäköhän se voisi johtua...  ??? Ei taida olla tuon nousuleijonan vaikutusta  ;) tai jospa tämä onkin se läksy joka täytyy oppia ennen kuin lunastaa valtikkansa ja pääsee kipuamaan valtaistuimelle! Itseluottamus, sitä pitää vain kehittää niin sitten uskaltaa myös olla oma itsensä tilanteessa kuin tilanteessa...  :smitten:

Vilkaisin nuita omia aspekteja, ja vaikka en niistä vielä kovin paljoa ymmärrä niin veikkaisin että ainakin  :mars: :aspect_opp: :kuu:& :merkurius: voisi olla jotain tekemistä tähän riitelyteemaan: toiminta järkyttävässä ristiriidassa tunteiden ja kommunikoinnin kanssa. Varmaan puheet ja eleetkin ovat niin ristiriidassa riidan aikana ettei ihme jos vastapuoli ei oikein aina ymmärrä että mitäköhän tässä nyt oikein yritetään viestittää...  ;D Eräs seikka mikä tekee riitelemisestä todella hankalaa on se, että vaikka toisaalta tekisi mieli iskeä arkaan kohtaan tai vaikka ei edes haluaisi mihinkään iskeä vaan yksinkertaisesti vain tietää olevansa oikeassa ja toinen väärässä, niin monesti olen jättänyt sanomatta asioita, koska en meinaa kestää sitä, että toiselle tulee siitä paha mieli (vaikka olisikin sitä itse kerjännyt). Eli jos vaikka itse kuvittelenkin loukanneeni toista ihmistä, se saattaa tuntua tosi pahalta pitkän aikaa, vaikka toinen olisi jo antanut anteeksi tai unohtanut koko jutun ( :kalat:).   

:jupiter: :aspect_con: :mars: antaa ehkä toisaalta mahdollisuuksia laajentaa käsitystä eri toimintatavoista, myöskin riitelemisestä. Löytyykös Taiskan kartalta mitään samaa?  :)

Sanon rehellisesti, että riitelen todella epäreilusti, isken arkoihin paikkoihin ja pystyn kumoamaan kaikki toisen väitteet ja olemaan todella paskamainen.. Ainakin silloin kun riitelen äidin/toisen siskoni kanssa..

Raivostun siitä, että vastaväittelijä on välinpitämätön tai yliherkkä. Kala- ja vaaka-painotteisten ihmisten kanssa on rasittavaa riidellä.

Jos riitelen  :aurinko: :kauris:,  :askendentti: :leijona:,  :kuu: :kaksoset: - siskoni kanssa, olemme aika "tasavertaisia"... (minä  :aurinko: :kaksoset:,  :askendentti: :jousimies:,  :kuu: :kauris:).. Osaamme olla yhtä ilkeitä, tunteettomia ja sarkastisia. Nykyään kyllä minä ehkä luovutan riitelyn aikaisemmin niin että hän voi viimeisenä sanoa paskamaisella äänellä "hah!"..  :) Hänen ja minun väliset riidat ovat ihan kauheita, mutta toisaalta kuitenkin taidamme kumpikin ottaa ne aika kevyesti.. Ne unohdetaan saman tien kun ne on ohi.. Mutta anteeksi ei pyydetä ikinä..  ;)

Olen tottunut siihen että hän haukkuu minua miten sattuu ja on kriittinen joka asiassa.. En jaksa alkaa puolustelemaan, siinähän raivoaa pieni äkäpussi.. Meillä on kummallakin aika musta huumorintaju, että saatamme oikeasti vain nauraa toistemme ilkeyksille. Jos hän vaikka sanoo että olen idiootti lapsellinen naivi typerys, kun tuhlaan rahani johonkin mikä hänen mielestään on mautonta, mennyt pois muodista ja kertakaikkiaan rumaa, voin minä vastata siihen että haluutko että ostan sulle joululahjaksi samanlaiset? Ja sitten voin tehdäkkin niin.. Kun ei tollasella kitupiikillä ole kerran itsellä varaa ostaa..  ;D Kun ei saa edes töitä vaikka on muka minua fiksumpi joka asiassa ja minä tyhmeliini joudun kieltäytymään töistä kun soitellaan joka viikko että pääsisinkö töihin.. ;)

Miehien kanssa olen huono riitelemään. Se on joku epätoivoista itsesääliä tai mökötystä.. En voi ikinä syyttää miestä, luulen itse olevani syyllinen kaikkeen pahaan...  :uglystupid2: Sitten vetäydyn kuoreeni ja olen loukkaantunut ja lapsellinen.. Miehien kanssa olen paljon haavoittuvaisempi kuin perheenjäsenten.

Ystävien kanssa en oikeastaan ikinä riitele. Pyrin kestämään kaiken loukkaantumatta ja vastailemaan ilkeyksiin naurahduksella. Tavallaan nielen pahan oloni, mutta unohdan sen hyvin äkkiä, en siis katkeroidu.

En riitele juuri ollenkaan. Ajanhukkaa. Koetan mieluummin löytää tapoja sopuisaan työntekoon ja yhdessäoloon, että olisi tehokasta eikä turhaa kinaa. =nousuvaaka, joka tulee vaikuttamaan yhä vahvemmin. On se varmaan rasittavaa riidellä, kun toista ei riitely kiinnosta!  :o

Asterixin kommentista huomaa miten samankaltaiset tosiaan tuntee vetoa toisiinsa. En esim voisi kuvitella että koko ajan nahistelisin kumppanin kanssa, se olisi minusta todella rasittavaa. Miehen kommentit myös muistuttavat jotenkin Asterixin omia kommentteja.. (harkitsemattomuutta ja hetken kuluttua toista mieltä)

Pitää löytää kaltaisensa, sitten viihtyy.

Irish, eikö tuollainen ole sitten helppo saada raivostumaan. Pitää vain olla tasaisesti piittaamaton hyökkäyksille? Ignoreerata?

Mitenhän minä riitelen  ???
Mitä sitten riitely on  ::) Eikös riitely ole jotain omien mielipiteiden julkituomista ja silloin luultavasti ne eivät ole samankaltaisia toisen osapuolen kanssa ja jos ihminen jotenkin rakentaa olemassaolonsa tai arvonsa mielipiteidensä varaan, hän puolustaa mielipiteidensä kautta omia arvojaan ja olemassaoloaan.  ::)

Tosin koen, että jostain kokemuksesta käsin on ihan oikein pitää kiinni omista arvoistaan ja mielipiteistään, että voi rakentaa sitä minäkuvaansa, mutta jossain kait on jokin raja, jonka ylityttyä, mielipiteidenvaihto muuttuu riidaksi eikä vain mielipiteiden ja ajatusten 'vertailuksi' ja niistä keskusteluksi....
Jotenkin kokisin jonkinlaiseksi 'rajaksi' sen, että onkos sitä tunteet ja oman itsen olemassaolo mukana vai vain kyse mielipiteistä...

Nuorempana en osannut riidellä tai edes tuoda kunnolla julki omia mielipiteitäni, sen pelossa, että joku muodostaisi siitä todellisen kuvan minusta, eikä sillä perusteella mikä todellisuudessa olen kokonaisena. Koin kuitenkin omat näkemykseni hyvin usein kaukaisiksi muiden ajatusmaailmasta.
Harrastin hyvin paljon mökötystä ja joskus todella harvoin jos joku käyttäytyi todella pöyristyttävästi tai loukaten, saatoin äitiyä huutamaan ja paiskomaan tavaroita. Se oli kyllä tehokasta, koska en tehnyt sitä koskaan turhasta, enkä usein.  :D Yleensä silloin sain vedettyä sen rajan, että nyt riitti, minun 'sieluni yli ei kävellä'.

Nyt aikuisempana osaan ja uskallan jo paljon helpommin tuoda omia ajatuksiani julki silläkin uhalla, että ne saattavat jonkun ajatusmaailmassa olla silkkaa sontaa tai muuten vain 'huonon ihmisen' tunnusmerkkejä jollekulle muulle.  ;)
En ole taipuvainen väkivaltaan tai fyysisiin riitoihin ja tavaroitakaan en raaski rikkoa. Mököttäjyydestä alan päästä myös jo eroon.  :)
Huutajaksikaan minusta ei oikein ole, mutta ehkä enemmän käytän sellaista sarkasmia tai muuten vain tuon painokkaasti oman näkemykseni ilmi. Yleensä ilmeeni kertoo, milloin olen raivoissani, tuohtunut tai vihainen.

Sellaiset ihmiset, jotka välttelevät 'riitelyä' ja eriävien näkemysten esiin tuomista ja omien rajojensa kiinni pitämistä, saa minut kyllä helposti hermostumaan nykyään. Koen sen vastuuttomana. En ainakaan koe mitenkään sitä tasapainoisuuden ilmentymänä. Jotenkin sellaisen ihmisen läheisyydessä on ahdistavaa, koska jokainen meistä kokee asioita eri tavalla, kokee ajoittain vihan yms tunteita, mutta jos ne peittää toiselta miten milloinkin, asettaa itsensä jotenkin toisen yläpuolelle ja siirtää vastuun toiselle kokonaan. Ja aivan varmasti tälläinen 'vihansa' ja eriävät mielipitensä piilotteleva ihminen tuo ne kuitenkin esiin jotenkin piiloisesti. Joko marttyyri-teemana, ylpeytenä, alentuvaisuutena ym ym...

Mutta tosiaan... pitkävihainen en ole ja suutun ja lepyn yhtä nopeasti. Mistään kissanristiäisistä en viitsi riitaa tehdä, mutta toivon, että läheiseni myös kantaisivat vastuun omista tunteistaan. Kuten itsekin siihen pyrin. Joskus kunnon riita, piirtää rajat uudelleen ja antaa mahdollisuuden kaikille osapuolille ottaa vastuu itsestään.
 :)

Ei löydy mitään noista, mutta luin tuosta luonneanalyysistäni, että kun minulla on Noususolmu Neitsyessä ja Laskusolmu Kaloissa, niin siinä luki että "et mistään hinnasta haluaisi loukata toista ihmistä ja sinulle tuottaa paljon vaivaa sanoa asiat niin kuin ne tunnet".Minullahan on Kalojen vaikutus tosi suuri, koska Olen niin Oinaan alussa syntynyt (1,47 astetta), että en ole tyypillinen Oinas ja lisäksi minulla on MC Kaloissa kuin myös  :merkurius: ja  :venus: . Eli tämä piirre on pakko juontua Kaloista ?????

Totta!! Tästä johtuenkin varmaan yksi kaveri sanoo minulle aina suuttuessaan että olen niiiin ylpeä.. En ole sitä koskaan käsittänyt.. Koska minä en ole ylpeä..  :) Mutta tuosta se johtuu, että en ikinä lähde riitoihin mukaan..

Olen kyllä myös sitä mieltä, että noi kaverini ovat todella lapsellisia riidellessään ja mieluummin olen tällainen kuin sellainen.. ;D

 ;D
Kaipa se on niin, että toisessa hetkessä sitä pitää itse jotain asiaa vähäpätöisenä riidan ja väittelyn aiheeksi asti ja toisessa taas ei, joten kaipa me kaikki joudumme tuohon 'ylpeänä' olemisen asemaan ajoittain...  ???

Olen samaa mieltä tuosta vastuunpakenemisesta. Se on ärsyttävää!  :tickedoff: Monet ihmiset perustavat mielipiteensä siihen, että ottavat ensin selvää mitä mieltä muut ovat tai odottavat esim. epävarman tilanteen selviämistä ja näin voivat sitten asettua "voittajan" puolelle. Tai sitten vaihtavat mielipidettä sen mukaan, mikä on yleinen käsitys ts. eivät uskalla seisoa omien sanojensa takana jos joku uhmaa.  :idiot2: Mutta eihän siihen välttämättä riitelyä tarvita, että mielipiteensä kertoo. En minä sellaistakaan toisaalta ymmärrä, että omaa mielipidettä täytyy niin vimmalla puolustaa ettei toiset saa suun vuoroa ollenkaan. Aina on olemassa useita näkökulmia, täytyy edes yrittää kunnioittaa toistenkin omia.  ;)   

Taiska, kyllä varmaan kalaenergioilla on osuutta asiaan. Mitäs me marttyyrit!  ;) Mutta eiköhän koiteta päästä siitä piirteestä eroon ja käyttää sitä (yli)herkkyyttä vähän rakentavammin. On kivempi olla itsellä ja varmasti muillakin kun vaan rohkeasti sanoo sanottavansa riitatilanteessakin. Sitä paitsi, jokainen on loppujen lopuksi vastuussa vain omista tunteistaan. Nyt sitten teoriasta käytäntöön ryhtyy hän...  ::) 

Eri näkemysten esille tuominen ei välttämättä ole halukkuutta riidellä, mutta olen oppinut että mukavinta on olla sitä mieltä mitä olen puhumatta siitä kovin paljon muiden kanssa. Miksi puhua? Tai heitän vitsiksi sen miten ihmiset on niin kovin vastakkaisia. Mitä väliä sillä on jos toinen on eri mieltä? Olkoot, olen omaa mieltäni, en vaivaudu riitaan.

Olen kyseistä asiaa harjoitellut jo tämän vuoden  ;D ja oikeastaan ihan kivasti muuten mennyt paitsi se jälkikäteen miettiminen ( voi miksi minä sanoin niin .....)  :2funny: .Kuitenkin itsellä on jotenkin parempi olo ja loppujen lopuksi minä onneksi riitelen tosi harvoin  :smitten: .
Pakko muuten lisätä, että edes leikillään minä en ole koskaan tuntenut itseäni marttyyriksi  :idiot2: .Ei voi olla marttyyri jos itse tietää MITEN ITSE toimii väärin.  :knuppel2:

Hyvä kommentti. Tuntuukin monesti, että jollei halua huutaa ja lyödä nyrkkiä pöytään, ei muka edes omaa voimakkaita mielipiteitä.

Tuolla jo joku kehuikin minun ja miesystäväni riita-per-vuosi -tahtiamme ihanan vaakamaiseksi, mutta siinäkin on takana vähän synkemmät syyt kuin ensinalkuun kuvittelisi.
Olemme nimittäin molemmat niin jääräpäisiä, armottomia ja julmia silloin, kun viha on todellista, että emme todellakaan yritä mistään pikkujutuista leipoa riitaa aikaiseksi.
Niin kauan, kun asia on rauhallisesti neuvoteltavissa, pyrimme siihen. Oman kantansa voi sanoa myös provosoimatta toista. Sitten kun tunteet alkavat kuumeta, lopetamme keskustelun siihen, ja palaamme myöhemmin asiaan.
Ei tämäkään suhde varmaan ihan sieltä terveimmästä päästä ole, mutta jotenkin kummassa se on yli kolme vuotta toiminut.
Kuten miesystäväni aikoinaan totesi ihmetellessäni miksemme me kaksi raivopäätä koskaan riitele: "No kun se ei johtaisi mihinkään."
On aivan turhaa riidellä, jos kumpikin linnottautuu omaan juoksuhautaansa eikä anna tuumaakaan periksi... ;D

 :idiot2:

Mutta mitä vikaa siinä on, jos ottaa ensin selvää,
mitkä asiat tai vaikuttimet asiassa menevät ristiin,
ennen kuin alkaa huidella sinne tänne aiheuttaen
vain lisää sekaannusta ja riitaa? :idiot2:

Minusta juuri tuo on sitö vastuullista käytöstä,
ettei tieten tahtoen (http://i47.photobucket.com/albums/f178/Alextheangel/stirthepot.gif), kun siihen ei ole oikeaa tarvetta. ;)

Joidenkin (hyvin riidanhaluisten) ihmisten ajattelukyky
on niin vääristynyttä, että ihminen,
joka kävelee (fixusti) pois riitatilanteesta
tai ei vain yksinkertaisesti
lähde vastaamaan riidanhaastajalle mitään,
saakin syyt niskoilleen
pois kävelystään tai vastaamatta jättämisestään,
kuinka riidanhaluinen on kaikessa vastuunpakoilemisessa. :uglystupid2:

Riidassa fixumpi lopettaa ensin.  :coolsmiley:

Asterix, en tarkoittanut että tarvii väkisin kaivaa verta nenästään tai osallistua riitaan, jos ei riitely kiinnosta tai koko asia edes kosketa itseä. Vaan lähinnä sellaisia tilanteita, joissa pitäisi esim. yhdessä päättää jotain, ja tyyppi tietää oman mielipiteensä asiaan vasta sitten kun näkee lopputuloksen: jos se on hyvä, ollaan samaa mieltä, jos huono, niin tietysti eri mieltä. Silloin vastuu siirtyy tavallaan vain niille jotka ovat reilusti olleet alusta asti jotain mieltä.  ;)

Tai jos toinen suuttuu, aiheesta tai aiheen vierestä, vastapuoli ei ota kuuleviin korviinsa tai sitten antaa ymmärtää että koska hän ei ole riitaa aloittanut, ei voi myöskään olla mitenkään mistään vastuussa. Anteeksipyynnöt sitten kyllä kelpaavat, mutta antaako hän silloin todella anteeksi..? 

 ;D

Anteeksi saivartelu, mutta miksi jonkun pitää olla pakotettu
päättämään/tietämään mielipiteensä jotain/jossain,
missä vallitsee epävarmuus ja epätietoisuus? :idiot2:

Miellyttääkseen jotakuta? ???

Henkilökohtaisesti en voi sietää ihmisiä, jotka eivät
ole kykeneviä päättämään asioista ja ottamaan vastuuta itse,
vaan tarvitsevat aina tukea päätöksissä ja tekemisissään
ja kiukuttelevat, kun eivät saa sitä.  >:(

Siinä tietty hauska paradoksi. :D

Ihmiset, jotka yleensä syyttävät muita vastuunpakoilusta,
ovat ihmisiä, jotka eivät kykene kantamaan vastuuta yksin. ;D  

Hmm, mielenkiintoinen aihe! Itseanalyysiä...Lukekoon, ken jaksaa  ;)

Kyllä riitelen, ja mieluustikin, kun sen aika on (heh heh)  ;)

Itseasiassa mietin aika pitkään ja perusteellisesti miksi minusta tuntuu joltakin. Eli jos jokin asia tökkii, mietin ja kirjoitan asioita ylös. Näin saan asian ytimen esille (ainakin sen hetkisen ymmärryksen mukaan) ja siihen vaikuttavat asiat.

Tämän jälkeen otan asian puheeksi ja kuuntelen, miten toinen vastaa ja mitä mieltä hän on asiasta. Kun olen yksikseni asiaa pohtinut, huomaan, milloin keskustelu urautuu väärille raiteille (puhutaan asian vierestä). Mutta toisaalta tämäkin on mielenkiintoista, missä tilanteessa ja miksi riitely "poikkeaa aiheesta". Riidan jälkeen (oli se sitten päättynyt sovintoon tai ei) mietin taas uusia näkökulmia ja tulkintoja asiaan.

No huh huh...Kuulostaapa analyyttiselle...Mutta näin täällä. Siis totta kai jossain vaiheessa huudan p-leet ja s-tanat ja kaikki kauheudet mitä mieleen tulee, mutta sitten taas rauhoitun jossain vaiheessa ja alan analysoimaan suhdetta/tapahtunutta/elämääni...Sitten kerron taas uusimmasta analyysistä, heko heko  :-*

Enemmän kyllä ärsyttää ihmiset, jotka eivät riitele missään muodossa, vaan pitävät kaiken sisällään ja kyräilevät sitten selän takana!
 

minä en kyllä allekirjoittaisi tuota asterixin  vastuunpakoiluväittämää,
minua ärsytti suunnattomasti kun ex-mieheni ei ns. antautunut riitaan mukaan vaan lähti pakoon (näin sen itse aattelin)kaljatuopin ääreen
hautaamaan mahdollisen pahan olonsa sinne,
enkä siis saanut selville hänen kantaansa,
ehkä miehet toisaalta pelkäävät omia reaktioitaan,
että ne ryöstäytyvät käsistä,ovat liian vahvoja tuoda esille,
tästäkin oli hyvä esimerkki kun sitten miehelläni keitti jäkätykseni yli niin siinä lensikin sitten mustikkasopat seinille ja pöydänjalat poikki...
minuun ei käynyt kylläkään käsiksi,
mutta
että pieni riita sillon tällön puhdistaisi ilman kuin ukkonen ikään,
ei tarttis tsunamiin hukkua..

No kyllä kai kenellä tahansa keittää yli jonkun
jatkuva jäkätys? ???

Mm. äitini on sellainen,
joka jäkättää aivan mitättömistä ja turhista asioista
ja koko ajan.
Meidän perheestä, ei myöskään suvussa,
eikä tuttava/ystäväpiirissä löydy ainuttakaan,
jolla ei ole keittänyt mustikka -ja hernesopat yli sen kanssa. ;D

Se ei osaa lopettaa. >:(

Sanoisi vain ytimekkäästi ja lyhyesti, mikä vaivaa,
eikä jäkättäisi jopa monia tunteja
rihmoja ja versoja ja niiden
pikkuserkkuja ja kaimoja siihen lisäksi,
niin asiaan saataisiin joku ratkaisukin. :tickedoff: >:(

Se vain on sellainen ihmistyyppi, jonka pitää tehdä
ongelma vaikka hengitysilmasta, jos ei muusta,
eikä se edes halua saada asioihin mitään ratkaisua.

Hän omaa myös sen piirteen,
jolla ei osata tehdä mitään päätöstä itsenäisesti.

Veljeäni lainatakseni;
"Sen (äiti) turpa ei mene kiinni muutoin kuin sulkemalla
se pesäpallomailalla" :knuppel2:

Veljeni ei ole väkivaltainen, eikä koskaan lyönyt tietääkseni sitä,
mutta lause kuvaa ytimelleen äitiä. ;)

Erittäin rasittava ihminen. >:(

(http://i47.photobucket.com/albums/f178/Alextheangel/stfuhand.gif)

ei se ollut tuollaista jäkätystä..
suunnatonta pahaa oloa toisen jatkuvasta juomisesta,
kännipäissään tuli yöllä kotiin ja vinku ruokaa..

:buck2:

Sanoit kai, että kävisikö suuhunpantavaksi pesäpallomaila..? :knuppel2:

Monikohan mies prosentuaalisesti on se perheen alkoholinkäyttäjä (Suomi?) jolle nainen yrittää sanoa, jäkättää jne ja mies menee ja juo uudestaan. Noidankehä, ellei juomisongelmaa muutoin saada kuriin. Kun joku läheiseni on juonut, olen katsellut aikani ja se on loppunut sellaiseen riitaan (ainoa kunnon riita) joka pätkäisi koko suhteen. Ai niin joo ja tää mies ei ollut suomalainen.  :P 8)

No siitä on jo kauan ja yhä vähemmän sietäisin alkoholin käyttöä liikana kun ei muutenkaan itselle maistu kuin mehu kahvi ja tee.  :tickedoff: Se yksi exä jolla oli henkisiä arvoja, ei myöskään tykännyt rällätä, ne muut kyllä.  ;)

No kun tämä kaunis-rakenteva-aito-riitely on mennyt nyt kännispäissä pakoiluun ja jäkätykseen  ;D , niin voisin sanoa, että tässä alkaa mennä nyt niin monta kerroksellisuutta sekaisin jotta...  :D

On täysin kaksi eri asiaa; sellainen jäkäti-jäkäti-jäkätys kuin aito asiat selvitetään nyt-haasteen asettaminen suhteessa toiseen. Vaikka toisaalta on hyvä pohtia, mikä vie ihmisen 'jäkäti-jäkättäjä-tilaan, mikä pakoiluun....

Oma äitini oli aikanaan miehelleen/isälleni jäkäti-jäkättäjä  :aurinko: :skorpioni: ja isä  :aurinko: :kalat: sellainen alkoholin unholaan ja niille teilleen takavasemmalle väistyvä/hiipivä tyyppi. Tarpeeksi kun äitini jäkätti ja nalkutti ja tarpeeksi kun isäni viinaa otti, johan äityi heilumaan sitten lopulta kämmensyrjät yms...
Ymmärsin isääni, olisi siinä mennyt minultakin kait hermot lopulta, mutta vasta nyt aikuisena ymmärrän vasta äitiniäkin. Joskus nuorena ikäänkuin minusta tuli täysin 'miesten ymmärtäjä' (lue miesten miellyttäjäkin, tässä on kohta, mitä on todella vaikeaa ollut myöntää itselleen), sillä en toki halunnut olla sellainen typerä nalkuttaja, mitä miehet halveksi ja joista puhuttiin ilkeilevään sävyyn miesten piireissä. Oli paljon hauskempaa olla miehiä ymmärtävä, keskustelutaitoinen (sen mihin miehet sitten lopulta ylsi)  ;), siisti, kauniiksi laitettu, seksikäskin, älykäs, monella tasolla suoraan sanottuna miehiä miellyttävä. (tai niin sitä olettaa ja niin onkin tietyissä piireissä ja ihmiskohtaloiden kerroksellisuuksissa, tietyssä kehitysvaiheessa ja prosessissa)
Se oli protesti myös nalkkutavaa nais-kuvaa vastaan, millainen minusta ei koskaan tulisi, vaan nousisin moisen naiskuvan yläpuolelle.  ;D
Jossain vaiheessa jopa minusta oli ollut oikein, että tällainen nainen saa vähän nyrkistä, mitäs natisee ja nalkuttaa arkisen harmaana kotonaan, miksei vähän ryhdistäydy ja ala elämään....  ::)
Lieneekö takana vuosien 'riitelemättömyys', vuorovaikutuksen puuttuminen, että tällaiseen nalkuttavaan tilaan joku ajautuu, uskoisin jotain tämän suuntaista olevan pinnan alla... tuskin kukaan syntyy nalkuttajaksi.  ;) Suhteessa on aina kaksi tekijää ja molemmilla on osansa.

Noh, aika ja elämä tekee tehtävänsä.  ;)
Aaah, miten rujoon peiliin olen monasti katsonut, ja hiljaa sisälläni on häpeä omasta valheellisuudesta itselleni veistä vääntänyt.  ;)
Minusta kasvoi miellyttäjä tuollaisella näkökulmalla, joka pohjautuu tietynlaiseen sekä nais- että miesvihaankin. Nalkuttajaa minusta ei tullut, enkä muutenkaan ole joutunut vastaavaa kokemaan fyysisesti mitä äitini on kokenut. Mutta voitte kuvitella miten pinnan alla tuo sama kuvio voi toteutua esim  :aurinko: :vaaka: miehen kanssa 10vuoden liitossa...  ;D

Nyt kun uskallan nykyään jo sanoa, mitä minä haluan nyt (huomenna voi olla toisin, tunteet eivät ole lupauksia eikä ajatuksetkaan)  ;)
olen alkanut myös 'vaatia' sitä muilta, koska se on tapa, jolla mielestäni kaksi Aikuista ihmistä kohtaa, ja nimenomaan yksilö vastuullista. Se on manipuloinnista vapaata (tiedostamattomastakin sellaisesta ja tyydytystä tuottavasta sellaisestakin)yksilöiden kunnioittavaa kohtaamista ja vuoropuhelua.
Sitten vasta kun sitä 'vaatii' itseltään, sitä voi 'odottaa' toisilta.

Kylläpäs Mirjam mielestäni kirjoitit hienosti  :smitten:

En jäkätä enkä miehiä miellytä. Kanssani on helppo olla JOS on moraalista selkärankaa.  :smitten: Bisnes, jos siinä auttaa psykologia miesten suhteen, hyvä.

Gmusic elä vain kuten sinusta tuntuu esmes älä dokaa.

Osuit asian ytimeen, Mirjam!  :)

Itse en siedä sitä, että muhun kaadetaan kaikki ongelmat ja oma paha olo - mikä ei tosiaankaan johdu minusta eikä ole minun aiheuttamani. Uskon, että kaikella käytöksellä on syynsä, enemmän tai vähemmän tiedostettu. Mitä vähemmän osaa itseään analysoida, sitä useammin vika on kaikissa muissa. Näin ollen paha olo sen kun kasvaa ja se etsii aina jonkun (uudenkin) purkautumitien, jos asioita ei koskaan sen tarkemmin pohdi. Ja niin kuin Dr.Phil sanoo..."Puolet ongelman ratkaisusta on sen määrittely"  ;) Ja että "Et voi muuttaa mitä et tiedosta...".

Ja mitä nalkuttamiseen tulee...Olin myös joskus nalkuttamista vastaan, ja vannoin, että musta ei sellaista tule. Ja kuinka ollakaan... :-X En kuitenkaan ole aloittanut nalkuttamisella, vaan edellä kirjoittamallani (mielestäni) rakentavalla pohdinnalla ja keskustelulla. Päähäni ei vaan mahdu, miksi ei voi koskaan tehdä niin, että toiselle tulisi hyvä mieli...Kun on oikeasti tärkeästä asiasta kyse (ei mistään leivänmurut pöydällä -tyyppisestä), ja perustelee perustelemisesta päästyäänkin MIKSI jokin asia pitäisi tehdä toisella lailla (tai tehdä ylipäätänsä), niin ei kuitenkaan.

Lopulta minäkin sorrun nalkuttamaan asiasta, koska olen niin turhautunut. Siitä kai se nalkutus juontaa juurensa. Kun toinen ei hyvistä yrityksistäkään huolimatta voi tuottaa toiselle hyvää mieltä tai oloa. Onko se sitä empatian puutetta...Itsekkyyttä. No, sitten kun nalkutus loppuu, niin asiat ovatkin sitten jo tosi huonosti.

kaunis-rakentava-aito-riitely kun kaksi Aikuista kohtaa..
joo,
js se siitä..

Olen huono riitelemään. Yritän välttää riitaa loppuun asti.
Jos suutun niin saatan sanoa jotain terävästi mutten mene henkilökohtaisuuksiin ja sitten alkaa mökötys, mikä ei tosiaankaan ole hyvä juttu.
Tosin vihastumiseni menee nopeasti ohi  :)
Jos minulle ollaan ilkeitä tai huudetaan niin saatan alkaa itkemään. En kestä jos minulle huudetaan. Se juontanee jostain lapsuudesta..  :(

Pitäisi kai vastata kysymykseen "Miten riitelet?" ihan
rehellisesti, että
erittäin epäreilusti muita kohtaan
ja kostan jos pystyn. ;D :2funny:

Minä en usko nalkuttamisen voimaan, johtuenko sitten siitä,
että olen kasvanut kaikesta nalkuttavan äidin suojissa
vai sitten tähtiasetelmista syntymäni aikaan tai molemmista? :idiot2:

Sanon kerran ja ytimekkäästi, saatan muistuttaa parin päivän päästä
ja jos tilanteeseen ei ole tullut muutosta,
niin sitten teen itse sille jotain. :knuppel2:

Ja yleensä se on lopullista. :coolsmiley:

Tietyllä tavalla dramaattista, mutta varsin tehokasta. ;D :2funny:

Luulisi minun :merkurius: :kaksoset: ja  :aurinko: :kaksoset:
nalkuttavan, mutta jostain syystä tiputtelen
jääpaloja kauluksista sisään. :idiot2:

Älä..  ;D vai että kostoa.. eihän se ole henkisesti kehittynyttä.. siteeratakseni erästä..  :smiley6600:

konkreettista esimerkkiähän tässä taas kaivataankin...

Niin siis sitä odotellessa?  :angel: No ei, en mene tohon enää..  :-* Kesti vain vähän aikaa tajuta mitä olin tehnyt; tapellut tuntemattomien naisten kanssa netissä! Huh. No olihan sekin kokemus, tosin nousuvaakaluonnetta vastaan.  :-*

Toisaalta olisiko ***huvittavaa*** koko ajan riidellä kaikkien kanssa? Tai oikeasti ei riitelisi mutta netissä? Olen huomannut että tämä on joka tapauksessa monelle paikka purkaa paineita. :police:

Itse etsin ensin ykseyttä kun rupesin henkiselle tielle, ja nyt huvittaa etsiä vastakohtia, tai paikkoja joissa olla vastarannan kiiski ( :saturnus: :aspect_squ: :merkurius: ), ehkä silloin näkee missä ollaan samaa mieltä. Sama kuin; jos haet jotain, se ei tule luo, jos et hae, se tulee tms. Jos siis ei yritä olla samaa mieltä, olisko siinä sitten muilla mahdollisuus nähdä että ovatkin. Töissä olisin joutunut hyväksymään minkä tahansa vaihtoehdon ja toimimaan sen mukaan, mutta kävikin niin että oma esitykseni meni läpi. Puhun siis isosta projektista. :coolsmiley:

hmm... riitelen vain jos siihen on tarve - eli koen minua kohdeltavan väärin. Näissä tapauksissa auktoriteettini (  :aurinko:  :oinas: ) kasvaa aika mahtipontisesti, sanon asiat erittäin painavasti ( :uranus:  :harka: ) ja selkeästi niin nopeaan tahtiin ettei toiselle jää paljon tilaa puhua. Sitten kuuntelen vastausta. Toivon mukaan asia selviää. Jos ei - vetäydyn paikalta, koska en halua saada raivari! Jos toisesta tulee marttyyri, suutun lisää... en ota häneen enää edes katsekontaktia mutta lähetän raivoenergiaa.

Sitten kyllästyn, minua alkaa kyllästyttää ja pyydän toisinaan itkua tihrustaen anteeksi. Jos toinen ottaa oman vastuunsa, riita on ohi, mutta jos toinen jatkaa, alan usein hajoilla ja elämäni menee ihan sotkuksi ja kärsin.

Tässä keskustelussa pitää olla hieman riitaisa ja anteeksiantamis- keskustelussa pelkkää rakkautta ymmärrystä ja anteeksiantoa.. kantsuu seurata yhtaikaa niin oppii enemmän..

Ihmiset pystyvät riitelemään rajusti sekä antamaan anteeksi ja olemaan rakkaudellisia, kyllä vain, ne eivät sulje pois toisiaan..  ;)

Miksi pitää riidellä rajusti? Seksuaalisen kiihotuksenko takia? En jotenkin pidä sitä itselle ominaisena käytöksenä.  8)

Miksi miksi miksi miksi?  :D
Miksi minä teen näin, sinä noin ja hän vielä eri tavalla.. Kas siinä pulma.. :coolsmiley:
Eihän mitään "pidä" tehdä mutta silti tehdään..

Miksi on jousimiehen pääkysymys, eikä vain että tehdään tietämättä miksi. Siinäpä se huvi!  ;)

Tiedostamisen kannalta; eikös kaikki ole vähän kyseenalaista;

riitely
seksi
viha

jne jne.. ;D

Tämä oli myös hieno pointti ja NIIN YLEINEN ONGELMA  ;D .Me kiinnitämme jokainen huomion eri asioihin ja se mikä sinulle on tärkeintä on toiselle ihan olematon juttu, mutta se mikä toiselle on tärkeää ei merkitse sinulle mitään  :D .

Useasti nykyään mieheni kanssa, mä kun olen aina niin ärsyttävän suora laukoja ja mieheni ärsyyntyy niin hemmetin pienestä eikä osaa ottaa mitään huumorilla. Tuntuu että nykyään tulee sota ihan pikkujutuista.
Mä kun suutun silmän räpäyksessä ja lepynkin tosi nopeesti, puolen tunnin päästä en ees muista koko asiaa...Mieheni on ihan vastakohta, mä sit inhoon mököttäjiä  :tickedoff:
Mun mielestä pitää pystyä puhuun asiat heti halki, mut aika vaikee jos toinen ei voi ees sanoa mistä suuttu  :idiot2:
 
                :smitten:   Oinas73

                  :askendentti: :kuu: :jousimies:
                  :venus: :oinas:
                  :mars: :kauris:

Miten riitelet  :idiot2:

Inhoan riitelyä.
Kurjaa että täälläkin riidellään  :'(
En lähde siihen mukaan.

Parisuhteessa pitäisi puhua asiat ainakin ennen nukkumaan menoa, mutta itse en valitettavasti kuulu siihen joukkoon. Voin tarvittaessa olla hiljaa (mykkäkoulussa) pitkään ja sitten taivas repeää  :tickedoff:

En suosittele kenellekkään.



Riitelyssä parasta on sopiminen  :smitten:

kultainen sulka, niin vaakamaista, niin vaakamaista.  :D

 :D :D :D

Ilmankos viihdyn KS seurassa. Kiitos Venus!  :venus:  :vaaka: :jousimies:  :jupiter: Olen alkanut tsekkailla ketkä täällä ovat nousuvaakoja, se olisi hyvä lähtökohta miehelleni.

En ole nyt jaksanut selata koko hommaa läpi, sieltä olisi voinut löytyä vaikka mitä mielenkiintoista, mutta näin aamuisella ei oikeen riitä kärsivällisyys.

Oinaana olen äkkipikainen, ei sitä ole kieltäminen. Suutun helposti ja tulisesti, mutta lepyn myös melko nopeasti. Kovin ailahtelevaa.  :)
Yleensä en pyri loukkaamaan ihmisiä syvästi, mutta pieniä piikkejä heitän. Minun on myös tärkeää saada sanotuksi aina se viimeinen sana, riita ei lopu, jollen minä ole se, joka saa toisen luovuttamaan. Äänenvoimakkuus kohoaa yleensä todella korkeaksi. Toisaalta se, että kuumerkkini on leijona, vaikuttaa siihen, että ylireagoin hyvin helposti kaikkeen.

Joskus toisaalta en huuda ja pidä meteliä, vaan hiljenen täysin, mikä sekin kyllä on muiden mielestä hyvin ärsyttävää. Ovat varmaan odottaneet, että alan ärjyä ja saada tahtoani läpi, mutta kun en käyttäydykään niin, menee heiltä hermot. Silloin en ehkä näe tarpeelliseksi sitä, että pitäisi alkaa meuhkata.

Jostain luin, että oinaiden kanssa parhaiten tulevat toimeen vaa'at ja toisinpäin. En allekirjoita tätä väitettä, sillä pikkusiskoni (okei, tällä voi olla vaikutusta) on niin tyypillinen vaaka, että näen punaista hänen käyttäytyessään hyvin vaakamaisesti :D Nouseva merkki hänellä on rapu, ja kun nyt luin hieman, miten se vaikuttaa häneen, niin saattaa syynsä olla myös tällä. Hyvä ystäväni sen sijaan onv aaka, mutta hänen vaakamaisuutensa on niin vähäistä, että meillä ei verisiä riitoja ole ollut.

Muiden oinaiden kanssa en ole riidellyt lainkaan, sillä ei ole mitään syytä. Tiedämme kaikki oman erinomaisuutemme ;D, eikä kenelläkään ole syytä kyseenalaistaa toista. Vain oinas ymmärtää toista oinasta. Olisi "kiva" kuitenkin joskus ottaa mittaa oinaasta.  :knuppel2:

Tunsin kerran yhden oinaan, joka oli erittäin huvittava. Todella aito ja ystävällinen, mutta suora ja äkkipikainen.

Muistan aina sen, kun olimme oppilaskunnan huoneessa välitunnilla pelaamassa korttia. Pelissä oli mukana ehkä noin 5 henkeä, mutta koko huoneessa jotain 20 tyyppiä seuraamassa peliä.

Ei ollut kauaa mennyt, kun joku pelasi niin, että tämä oinas ei saanut korttiaan laitettua sinne minne piti. Hän sitten heitti koko pakan ilmaan, huusi että ***** ei tästä mitään tule, pelatkaa keskenänne ja lähti ovet paukkuen..  ;D Ja tuli parin minuutin päästä takaisin niinkuin ei mitään ja kysyi pelataanko vielä yks peli..  :D ;D :2funny:

Hah, minun paras ystäväni on  :aurinko: :oinas: :kuu: :leijona: :askendentti: :kauris: mutta hän ei kyllä ole minusta mikään hirveä tempperamenttitapaus?  :idiot2: Vaikka kartallani on rapu hallitsemassa monessakin jutussa, niin silti me olemme toistemme parhaimmat ystävät. Kyllä varmasti ärsytän häntä, mutta ei hän minulle kyllä ikinä suutu. Ehkä se on sitten se hänen  :askendentti:  :kauris: ja minun nouseva jupiterini, joka tuo hieman sellaista tasapainoa tähän suhteeseemme? ??? Tulen muutenkin todella hyvin yleensä toimen oinaiden kanssa, mikä ei ole itseasiassa Kauriille/ravulle/härällekään kauhean yleistä. Olen miettinyt ja veikkaan että se johtuu tosiaan siitä, että minun nouseva merkkini on jupiter, joka on myöskin oinassa, eli ehkä minussakin on sitten jotain oinaan piirteitä. :)

Edellisistä tulikin mieleen, että olen aivan järkyttävän huono häviämään. Monesti oikein mahassa tuntuu, jos joku peli ei mene niinkuin haluan. Tällaisia Irishksen mainitsemia "ovet paukkuen pois" kohtauksia sain nuoruudessa mitä ihmeellisimmissä asioissa, nyt olen pyrkinyt ihan tietoisesti hallitsemaan "vihaa" häviämistä kohtaan  ;D

Oinas ja joukkari=toimii
oinas ja vaaka=toimii  ::) en ottaisi oinaan tuoksahduksia todesta, nehän on söpöjä eteenpäinmenijöitä

Minäpä oinas tulen älyttömän hyvin toimeen kauriiden kanssa! Johtuneeko sitten kaikkien taiteellisuudesta vai mistä  ::)

Noin yleisesti riidellessä heittäydyn todella pisteliääksi ja koitan parhaalla mahdollisella tavalla loukata toista (  ::) ) sekä vetäydyn samalla vähän kuoreeni, suojelen itseäni. Olen mököttäjätyyppiä, joka riidan jälkeen aloittaa helposti mykkäkoulun ja toinen osapuoli saa toimia sovittelijana ja koittaa haudata sotakirvestä.. Kun suutun ihan kunnolla, huudan silloin pää punaisena ties mitä loukkauksia ja huonekalutkin saattavat lentää.. :knuppel2:

Kai tuo kuuleijona tuo sitä tulisuutta ja dramaattisuutta luonteeseen.. :D

Kumma juttu muuten et mäkään en o Oinaitten kanssa ollu riidoissa koskaan  :) Mun velikin on oinas ja ollaan mainiosti tultu toimeen keskenään.
Ihme kun en o koskaan seurustellu oinasmiehen kanssa, kuinkahan se olis toiminu  :idiot2:
Joo toi mykkäkoulu on siis tosi vaakamaista  >:( Mä en pysty oleen ees puolta tuntia mykkiksessä vaik kuinka päättäsin  :2funny:
Mut munkin mielestä Vaaka ja Oinas tulee hyvin toimeen silloin kun molemmat on hyvällä tuulella  :-*

                   :D    Oinas73

Sama homma mulla, ei onnistu sitten millään. Joskus onnistun hieman pidemmäksi mykkäkouluani venyttämään, mutta koko ajan tekisi mieli sanoa jotain. Ja varsinkin, jos olen itsekseni päättänyt nyt olla kommunikoimatta kyseisen henkilön kanssa esimerkiksi pienen ärsyyntymisen vuoksi (toinen ei siis välttämättä tiedä tätä, riitaa ei ole ollut), mykkäkoulusuunnitelmani huuhtoutuvat heti, jos tämä toinen sanoo jotain. :)

Ehkä meidän oinaiden suuttuminen on niin tulista, ettei ole syytä olla pitkävihainen.

Itse olen kovin rauhallinen, enkä suutu helposti, mutta äksyilen senkin edestä :D
Olen  :aurinko: :harka: se selittänee rauhallisuuden.. sitten tarpeeksi ärsytettynä KABUM ja siinä sitä taas ollaankin.
Tuo äksyily johtunee nousevasta leijonasta, eli ehkä jotain huomionkerjäämistä se on. Lapsena olin vielä rauhallisempi, mutta riidellä oon aina osannut. Kulkee suvussa nääs ;)

Saas nähä miksi muuttuu tässä elämän mittaan.. Murrosikäki jääny jo selvästi taakse, että ehkäpä alan palailla takasin sinne lapsuuteni pitkähermoisuuteen ja pitkävihaisuuteen. Äksyilyt ainakin YRITÄN jättää vähemmälle :tickedoff:

Ei tällä oinaalla...  ;) Vaik tulta ja tappuraa ollaan kans. Iahan julkisesti en pussahtele useinkaan mutta voipi olla jottei koskaan saa anteeks, ku oikein loukkaannun. Näin on käyny pari kertaa elämäni aikana muutamille henkilöille.
Suuttumisessa on eri "vahvuus"asteita; pikakuohahdus, kunnon kuohahdus, vihastuminen, kunnon vihastus on enemmänkin loukkaantumista tai niitä yhdessä, verisesti edellistä ja täysveriviha.
Kuohahduksiin kuuluu myös tuo fyysinen reaktio; vatsasta alkaa korpee myöhemmin kun oikein pussahtelee ja illalla kun näin käy, voipi yöunet mennä  ::) Tuohon loukkaantumiseen, verivihaan kuuluu jäätävän kylmä fyysinen olemus, vaikka sisällä kiehuu ja leimuu (tulee silmistä ulos), lihaksissa polttelee adrenaliini, pulssi kohoo ja tuo vaikutus säilyy monia päiviä, eikä tarvitse suurta, jotta roihahtaa uudestaan.

Onkos muilla myös eriasteisia kiukkuja...? On varmasti  :angel: olis kiva kuulla...?

Itselläni on niin että suutun nopeasti, mutta lepynkin yhtä nopeaa.Mutta jos oikein kunnolla suutun niin en tiedä mikä siinä on mutta rupean itkemään vaikka olisi kuinka pottuuntunut silti itkua pukkaa

täällä ilmoittautuu yksi äksyilijä lisää  :tickedoff: En oikeastaan suutu kunnolla juuri koskaan, vaan äksyilen jatkuvasti  :idiot2: varmaan  minäkin olen niin huomionkipeä - kun on nuo :kuu: ja :askendentti: :leijona:  ;D En ole pitkävihainen, enkä kanna ikuisesti kaunaa, niin kuin eräs tuntemani skorpioni...  ;)