Astro Foorumi

Muita keskusteluaiheita => Onnistumisia menestyksen tiellä => Aiheen aloitti: Tiigris - 19.11.2011 22:14:35



Otsikko: ELÄMÄNTAPAMUUTOS!
Kirjoitti: Tiigris - 19.11.2011 22:14:35
Minä olen nyt päättänyt alkaa syömään ja liikkumaan terveellisesti,
sillä haluan hoikistua ja tulla vähän elinvoimaisemmaksi,
ja sen näköiseksi etten ois maannut 50 vuotta haudassa,
you know, harmaa iho ja roikkuvat silmäpussit,  :crazy2:
ja ajatus joka sinkoilee ympäriinsä etanan nopeudella eli S A I R A A N    H I T A A S T I...

Kyse on varmaan liian vähäisestä vitamiinien saannista ja liian paljosta myrkkyjen saannista, (mm. sokeri)
liian vähästä liikunnasta sekä laiskasta ja luovuttaneesta mielentilasta, paikoilleen jumittautumisesta.
(siis tässä itsensä-kohentamis-asiassa)

Siihen tulee nyt iso muutos,
ja siksi kirjaan sen tänne onnistumisiin,
koska nyt on onnistumisen aika!!

Tsemppiä saa toki toivottaa!
Ja tulla mukaan!

Haluan että elämäni on täynnä rakkautta ja kauneutta, ja että osaisin itse niin ottaa ja antaa ympärilleni kauneutta ja rakkautta... Se asenne löytyy vain itsensä hyväksymisen kautta, ja jotta hyväksyn itseni, minun täytyy alkaa kunniottamaan mieleni ja kehoni tarpeita enemmän ja paremmin <-- terveet elämäntavat.

Tavoite on saada lisää energiaa ja vastustuskykyä,
sekä olla positiivinen ja jaksaa paremmin kaikki vastoinkäymiset yms,
parantaa itseluottamusta jne. jne.,
löytää itselle mieleinen liikuntaharrastus jne.

Tänne voi kaikki kirjoitella omista elämäntapamuutoksista ja niiden positiivisista vaikutuksista,
sekä antaa vinkkejä itsensä hoitamiseen ja hemmotteluun eri tavoin.  :angel:

Minä tarvisin vinkkejä siihen, miten pääsisin irti tunnemässäilystä.


Otsikko: Vs: ELÄMÄNTAPAMUUTOS!
Kirjoitti: m.magia - 19.11.2011 22:22:41
Minä tarvisin vinkkejä siihen, miten pääsisin irti tunnemässäilystä.

Kun sulle tulee himo tai tunne, että nyt syön jotain tai nappaat automaattisesti jotain hyvää suuhun, niin pysähdy ja kysy itseltäsi, että miltä musta nyt tuntuu? Vihastuttaako, oletko surullinen, hävettääkö, tunnetko syyllisyyttä..? Millainen ajatusketju siellä ennen mässyttelyä pyöri? Kun pääset käsiksi siihen tukahdutettuun tunteeseen tunnesyöpöttelyn takana ja käsittelet sitä, niin hyvin todennäköisesti tarve syöpöttelyyn vähenee. Tsemppiä muutokseen, onnistut kyllä! :)


Otsikko: Vs: ELÄMÄNTAPAMUUTOS!
Kirjoitti: Kuuhilda - 19.11.2011 22:40:41
^^Mä olen nousujouskari, ja minä tunnesyöpöttelen silloin, kun ei ole mitään. Siis elämä on paikoilleen pysähtynyttä samojen kuvioiden toistamista ja neljän seinän sisällä ylityöllistettynä pyörimistä. Ahdistun siitä, ja siitä seuraa syöpöttely. Syöpöttelen turhautumiseen.

Kerron siksi, että sulla oli sama  :askendentti: muistaakseni.

Ja mulla olis itsekin tarvetta elämäntaparemonttiin! Ties vaikka hyppäisin sun kelkkaan.


Otsikko: Vs: ELÄMÄNTAPAMUUTOS!
Kirjoitti: Tiigris - 19.11.2011 23:04:07
^^Mä olen nousujouskari, ja minä tunnesyöpöttelen silloin, kun ei ole mitään. Siis elämä on paikoilleen pysähtynyttä samojen kuvioiden toistamista ja neljän seinän sisällä ylityöllistettynä pyörimistä. Ahdistun siitä, ja siitä seuraa syöpöttely. Syöpöttelen turhautumiseen.

Kerron siksi, että sulla oli sama  :askendentti: muistaakseni.

Ja mulla olis itsekin tarvetta elämäntaparemonttiin! Ties vaikka hyppäisin sun kelkkaan.

Minä syön varmaan juuri tylsistymiseen. Kaipaan elämääni enemmän vaihtelevuutta ja olen nautinnonhaluinen. Syömisestä saa kuulemma samanlaisen tunnehuipun kuin opiaateista, siksi ruoka on niin koukuttava huume väärinkäytettynä. Minä olen addiktiohin taipuvainen ihminen. Tupakanpolton onnistuin lopettamaan, mutta tuntuu että korvasin sen syöpöttelyllä. Viime aikoina on myös tehnyt kamalasti mieli tupakkaa välillä.


Otsikko: Vs: ELÄMÄNTAPAMUUTOS!
Kirjoitti: Kuuhilda - 20.11.2011 01:51:37
Minä ostin eilen askin tupakkaa, prkl. Ollut pari vuotta jo polttamatta. Olen tuota nyt sitten tässä poltellut, että sitä ei enää sitten ole.

Minä syön varmaan juuri tylsistymiseen. Kaipaan elämääni enemmän vaihtelevuutta ja olen nautinnonhaluinen. Syömisestä saa kuulemma samanlaisen tunnehuipun kuin opiaateista, siksi ruoka on niin koukuttava huume väärinkäytettynä. Minä olen addiktiohin taipuvainen ihminen. Tupakanpolton onnistuin lopettamaan, mutta tuntuu että korvasin sen syöpöttelyllä. Viime aikoina on myös tehnyt kamalasti mieli tupakkaa välillä.

Voisin allekirjoittaa joka sanan ^^


Mulla on *A* purkan kanssa se ongelma, että sitä menee sitten niin kauan kun sitä on...vaikka pussi kerrallaan.
Olenkin koittanut mennä aina hakemaan litran tuopin vettä, kun haahuilen tuonne jääkaapille...kun vettäkin tarvis juoda enemmän mitä juon.


Otsikko: Vs: ELÄMÄNTAPAMUUTOS!
Kirjoitti: Kuuhilda - 20.11.2011 12:07:20
Mulla on koira, joka on hyvä syy kävellä ympäri ämpäri  ;D


Otsikko: Vs: ELÄMÄNTAPAMUUTOS!
Kirjoitti: Ave^^ - 20.11.2011 12:50:59
Joo siis minäkään en ymmärrä kävelyjä/lenkkeilyä koska se on tylsää. En tajua, että miks pitää lähteä ulos ja touhottaa ei-mihinkään. Mulla pitää olla joku motivaatio, esim. kauppareissu, jos lähden kävelemään.
Voihan sitä motivaatioksi riittää ihan jokin pienikin, kuin mennä katsomaan mitä tuolta suunnasta löytyy. Jokin järvi tai näkötorni vaikka. Tosin siinä vaiheessa kun on jo kaikki lähialueet kolunnut läpi, on jo tylsempää.  :) Mutta voihan sitten aina katsoa kartasta jonkin paikan johon haluaa tustustua, ja lähteä ensin autolla/bussilla sinne. Ja kuka sanoo, että sillä kauppareissulla tarvitsee ostaa mitään? Kunhan käy vain katselemassa.
Oonkohan vaan niin  :jousimies: , kun tykkään harrastaa tällaista, ja tuota miehen puolta joka on  :askendentti: :aurinko: :jousimies: ei kyllä kauaa tarvitse houkutella mukaan.  ;) Hän itse asiassa kävelee paaaaaljon enemmän kuin minä.  ;D

Hyötyliikuntaa voi pakottaa itselleen vaikka niinkin, että jos käy kaupungissa töissä ym, voi jäädä bussista aikaisemmalla pysäkillä pois tai jättää autonsa kauemmas parkkiin jos mahdollista.


Otsikko: Vs: ELÄMÄNTAPAMUUTOS!
Kirjoitti: Tiigris - 20.11.2011 15:02:43
Minä lenkkeilen päivässä 1-2 tuntia kävellen, (ja kauppaan meen aina parin kilsan päähän kävellen, rappuset kuljen aina hissin sijaan jne). Aikaisemmin harrastin muitakin liikuntoja pari kertaa viikossa siihen lisäksi, mut nyt kun on tuo vauva niin mun oma aika on melko vähissä. Liikkuminen tai siihen motivoituminen ei ole koskaan ollut paha ongelma, rakastan lenkkeilyä niin kävellen kuin hölkäten ja kaikkia jumppia, uimista ja kuntosalilla käymistä. Ainoa ongelma on et ei tunnu olevan varaa käydä säännöllisesti jumpissa ja salilla ja toi kävely ei taas harjoita lihaksia tai nosta kuntoa tai muokkaa kehoa kovin hyvin, eikä polta tarpeeks rasvaa tällä mun syömisellä.

Oon aina ollut laiha/hoikka ja lihaksikas, oon aina syönyt tosi paljon mut myös liikkunut paljon. Nyt tarvis vaan jotenkin vaan unohtaa se ajattelumalli et "mun on tärkeempää olla kotona vauvan kanssa kun jättää se miehelle pariks tunniks et saan käytyä salilla", jotenkin oon tuntenut aina huonoo omatuntoo kun oon sillon tällöin lähtenyt jotain harrastamaan. En tiedä miks, kun onhan se mieskin viitenä päivänä viikossa 8 tuntia pois kotoa ja siihen lisäks käy sählyssä ja lätkämatseissa, eli ottaa muutenkin omaa aikaa. Mulle se oma aika on ollu tähän asti melkein pelkästään kaupassa käyminen ja vaunulenkit, mitkä periaatteessa ei edes ole mun omaa aikaa.

Jotenkin vaan pitäs nyt lopettaa sellanen ajattelu et ois väärin nyt täs vaihees panostaa itseensä.
Onhan se salilla käynti nyt eri asia, ku et kävisin vähän väliä jossain baarissa vaikka. Ja kai se raha siihen riittäis, kun söisin vähemmän pizzaa, suklaata, jäätelöä, sipsejä, leivoksia yms.  ;D


Otsikko: Vs: ELÄMÄNTAPAMUUTOS!
Kirjoitti: Tiigris - 20.11.2011 19:25:27
Näin sujuu:

Aamupäivällä söin puolikkaan grandiosa-pizzan. Tiiän ettei se oo mitään terveysherkkua  ;D mutta normaalisti olisin ahtanut koko pizzan itseeni kerrallaan. Kun olin sen puolikkaan syönyt, huomasin että olinkin täynnä enkä edes tarvitsisi yhtään enempää.

Muuten oon syönyt tänään terveellisesti.

Mies lähti vauvan kanssa käymään mummulassa joten mulla oli omaa aikaa siinä, mietin sit heti et nyt mä lämmitän sen toisen puoliskon pizzasta ja laitoin jo uunin lämpiään. Sit aloinkin kyseleen itseltäni, että miksi, kun ei mun edes ole nälkä?! Ja sain vastaukseksi itseltäni että minulla on tylsää.  ;D Ja sitten laitoin uunin pois päältä, jätin pizzan tekemättä ja olen nyt 2 tuntia SIIVONNUT, ja ei ole ollut yhtään tylsää, eikä tee mieli pizzaa.

Pitää alkaa kyseenalaistamaan että onko se "lohtu"pizza, -jäätelö tai joku muu ollenkaan tarpeellista ja keksiä sit jotain tekemistä tilalle.
Ja nälkään pitää jaksaa tehdä kunnon ruokaa.

Jee.  :smitten:


Otsikko: Vs: ELÄMÄNTAPAMUUTOS!
Kirjoitti: Tiigris - 21.11.2011 17:27:32
Kiitos *Marie*!

Mun luonto on kyllä sellainen, että kaikki tai ei mitään, en osaa tehdä muutoksia hirveen liukuvasti.
Siihen se sit joskus kaatuukin, mutta joskus onnistuukin kun pitää itselleen tiukkaa kuria!
Tänään on mennyt syömiset tähän asti hyvin, aika karppaus-tyylistä ruokavaliota ajattelin pitää, mut en oo sen suhteen ehdoton.
Päätin just että alan käymään salilla ja jumpassa tiistaisin ja lauantaisin, niin mun kaikki viikon liikunnat ei ois tota ykspuolista lenkkeilyä,
ja saanpahan sit myös sitä kautta omaa aikaa ja saan syyn lähtee käymään jossain.

Tää on nyt hirveen hyvä, kun mies lähti hommaan mukaan.
On helpompaa et syödään samoja ruokia ja toinen ei vedä kulhollista sipsejä kun toisen pitäs kieltäytyä niistä.  ;D
Viimekshän me lopetettiin yhdessä tupakointi sillon reilu 2v sitten, hyvällä menestyksellä.


Otsikko: Vs: ELÄMÄNTAPAMUUTOS!
Kirjoitti: marix - 22.11.2011 11:38:57
Minä en tarvis mitään muuta elämäntapamuutosta kuin lisätä vihreän syömistä. Salaattia, hedelmiä ja marjoja. Mitään muuta tämä ruumis ei oikeasti kaipais. Silti se on niin kummallisen vaikeaa mukamas. On niin paljon helpompaa mennä samaa rataa jatkuvasti. Argh.

Ja se laiskuus. Miten siitä pääsee eroon?


Otsikko: Vs: ELÄMÄNTAPAMUUTOS!
Kirjoitti: Tiigris - 23.11.2011 23:15:39
Nyt ottaa vähän koville. Oon siis ollu tällä vähähiilarisella kolme päivää, mutta paino on näköjään noussut puoli kiloa, vaikka olen joka päivä tuntenut jossain vaiheessa nälkää. (en siis oo millään nälkäkuurilla vaan oon syönyt ihan kunnolla)...
Onko tää ihan normaalia?


Otsikko: Vs: ELÄMÄNTAPAMUUTOS!
Kirjoitti: Tiigris - 24.11.2011 00:38:14
En ole laskenut hiilareita, mutta en ole syönyt riisiä, pastaa, perunaa, enkä mitään missä ois lisättyä sokeria, paitsi ekana päivänä kaksi muffinssia ja seuraavina päivinä olen syönyt yhden palan ruisleipää. Ja ajattelin siis et joo, syön joka päivä sen yhden palan leipää tai pari ruokalusikallista kaurahiutaleita tms.

Lisäks oon syönyt joka päivä 2 hedelmää, 1 porkkana ja 1/2 parsakaalia tai kukkakaalia keitettynä, iso lautasellisen salaattia (salaatti, tomsku, kurkku, paprika, punasipuli, oliivi, feta/tavallinen juusto/raejuusto), 1 keitetty kananmuna, n.4dl maustamatonta jugurttia ja tai maitorahkaa, n. 200g lihaa/kanaa/kalaa, 1 rkl oliiviölyä, pähkinöitä. Ja juonut PALJON vettä.

Mutta hei, nyt vaaka näytti taas 1kg vähemmän, ihan nestettä se siis oli, oon rampannu kaikki nää illat kovasti p*ssillä. Tai miten sen hienostuneesti vois sanoo.  ;D

Ja vatsa ei oo toiminut oikeen kunnolla, et ehkä se vaaka sit alkaa näyttää eri lukemaa kun suolisto tulee messiin.


Otsikko: Vs: ELÄMÄNTAPAMUUTOS!
Kirjoitti: Unissa Kävelijä - 24.11.2011 01:02:08
Mull ei karppaus toiminu. Lihoin ja ei jaksanu treenata. Lihakset tarvii hiilareita. Olin ku raskaana oleva miäs. Ei kai se kaikilla toimi? ???


Otsikko: Vs: ELÄMÄNTAPAMUUTOS!
Kirjoitti: Tiigris - 24.11.2011 01:05:39
Niin, ei kai se kaikille sovi. Mulla on helposti laskevat verensokerit, mut luulen et karppauksen pitäis enemmän auttaa kuin haitata siihen vaivaan (noin pitemmän päälle, kun koittaa välttää just niitä nopeita hiilareita)...
Olo on voimaton eikä uni tuu taaskaan. Mut koitan mennä huomenna taas salille, sieltä sain virtaa toissapäivänä!


Otsikko: Vs: ELÄMÄNTAPAMUUTOS!
Kirjoitti: m.magia - 24.11.2011 01:17:01
Tiigris, enemmän rasvaa! Se pitää kylläisenä.


Otsikko: Vs: ELÄMÄNTAPAMUUTOS!
Kirjoitti: Tiigris - 24.11.2011 23:21:49
Tänään onkin ollut jo parempi päivä. Olen syönyt enemmän, tein 30min hölkän, 15min crosstrainer-treenin ja 20min kuntopiirillä kaikki lihasryhmät läpi, eniten vatsoja. Ehkä on toivoo saada raskaudenkin jälkeen ihan inhimillinen maha, koska mulla ei ole ainuttakaan raskausarpea, eikä ns. löysää ihoa. Maha on vain vähän pömppö tosta sektioarven yläpuolelta.

Vyötärön metsästäjän pizzapohja (Lainattu sivulta: http://karppaus.info/resepti/resepti.php?id=83 (http://karppaus.info/resepti/resepti.php?id=83) )
yksi annos

1 prk maitorahkaa
1 pss (150g) emmental punaleima-juustoraastetta
2 kananmunaa
4 rkl vehnälesettä
3 rkl ruisjauhoja
n. 1 tl leivinjauhetta

Ainekset sekaisin ja lusikoidaan ohueksi levyksi leivinpaperin päälle pellille. Paisto 200 asteessa ensin 10 min ja sen jälkeen haluamasi täytteet päälle ja takaisin uuniin n. 10-15 min.

Tätä pizzaa ajattelin kokeilla viikonloppuna tehdä.

Tänään on ensimmäinen 100% onnistunut leivätön, pastaton, riisitön, perunaton, sokeriton, valmisruuaton, herkuton päivä.  ;)


Otsikko: Vs: ELÄMÄNTAPAMUUTOS!
Kirjoitti: Kyllikki6 - 25.11.2011 10:53:12
Täällä kanssa ollaan mukana muuttamassa elämäntapoja parempaan suuntaan. Karppauksesta on kokemusta ja hyviä tuloksia, se on mun juttuni.. ainoa mutta on nää poikkeustilat (lapsi/lapset kipeänä), jolloin repsuun aina ja rankasti! No mutta, pohjalta on vain yksi suunta ja se on ylöspäin. Mä poljen kuntopyörää kotona, käyn uimassa ja kävelyllä/hölkällä.. tosin opettelen vasta tota hölköttelyä ja yleensä ylämäessä.. ja selkäuintiakin harjoittelen, silloin kun sattuu käymään tuuri, että saa oman kaistan uimalassa. Veden juomiseen oon huomannut hyväksi keinoksi sen, että laittaa puolen litran pulloihin sen veden ja jääkaappiin, sitä tulee vedettyä ihan huomaamatta, kun taas mukista juomalla ei oo koskaan varma, paljon sitä on litkinyt. Tsemppiä kaikille meille  ;)

:) K


Otsikko: Vs: ELÄMÄNTAPAMUUTOS!
Kirjoitti: Eklektikko - 25.11.2011 13:18:40
Karppauksesta:
Jos on niitä, joille alhaisimmat hiilarimäärät eivät sovi, niin kannattaa kuitenkin muistaa että viljat ovat ihan itsessään myrkyllisiä suurimmalle osalle porukkaa. Enkä nyt puhu ollenkaan tässä keliakiasta ja siitä gluteenista, vaan viljoissa on fytiinihappoa/fytaatteja jotka ovat antinutrientteja (=estävät ravinteita imeytymästä) ja muutakin ikävää.

Turvotus on yksi tyypillinen viljojen aiheuttama oire. Vähiten ongelmallinen vilja taitaa olla riisi. Vehnä on kaikkein pahin, sillä nykyinen kääpiölajike on vasta noin 50 vuotta sitten kehitetty ja todella ongelmallinen lajike.  Viljakuitujen laksatiivinen vaikutuskin perustuu siihen, että se kova sellukuitu ärsyttää suolen epiteelikerrosta kuin lasivilla ja solut sitten hädissään ryhtyvät erittämään limaa suojatakseen itseään -> ruuansulatus nopeutuu. Se tällä viikolla tullut 'viljakuidut suojaavat suolistosyövältä' on aivan nollatutkimus koska kyseessä saattaa olla korrelaatio (viljansyöjien muut elämäntavat vs. viljaa syömättömien muut elämäntavat) eikä kausaliteetti (= kuidut suojaavat).

Jos nyt välttämättä tärkkelystä kaipaa ja haluaa, ovat riisi ja perunat vähemmän myrkyllisiä kuin gluteeniviljat, tai edes kaura jossa on sitä fytiinihappoa järkyttävä määrä. Hiilihydraatteja saa mukavasti lisättyä maitotuotteista ja marjoista tai hedelmistä, jos tuntuu että vilja turvottaa. Itse määrittelen itseni viljavammaiseksi, sillä systeemini ei mene maidon tai sokerin hiilareista sekaisin juuri lainkaan, mutta pienikin määrä viljoja niin huhhuh. Eikä kuitenkaan ole keliakiaa, eli siitä ei ole kyse.

Karppaus ja liikunta:
Fiksu (tai ainakin asioista etukäteen selvää ottanut eikä perstuntumalta 'karppaava') karppaaja säätelee hiilihydraattimäärää treenin määrän ja laadun edellyttämällä tavalla. On hölmöä ryhtyä yrittämäänkään ns. räjähtävää voimaa vaativia suorituksia matalilla hiilareilla tai ketoosissa. Räjähtävä voima vaatii pienen hiilihydraattitankkauksen vähän ennen treenejä, vaikka muuten karppaisi tiukasti. Pitkäkestoinen ei-aerobinen sitkeyttä vaativa liikunta sen sijaan ainakin meikäläiseltä onnistuu parhaiten nimenomaan matalilla hiilareilla. Malliin 7 päivää treenausta 6-8 tuntia päivässä - hiilarinsyöjät voipuivat, nukkuivat älyttömästi ja joutuivat pitämään paussia treeneissä, minä porskuttelin hymyillen eikä mennyt edes maitohapoille.

Viikon vaellukselle tms. toimintaan siis karppiruoka erinomainen, pikajuoksuun, joukkuepeleihin yms. räjähtävää voimaa vaativiin asioihin hiilaritankkakus ennen treenejä.


Otsikko: Vs: ELÄMÄNTAPAMUUTOS!
Kirjoitti: Tiigris - 25.11.2011 13:33:33
Mä juon nyt aina ennen syömistä 1-2 lasillista vettä, sit lisäks muutama lasillinen siihen lisäksi päivässä jossain muussa välissä...
Huomaa kyl eron.

Sillon kun vauvan koliikki ja refluksivaivat oli pahimmillaan ja olin jo lopettanut imettämisen, (allergialääkärin kehoituksesta, kun olin itsekin ihan riutunut ja vauva sai eniten oireita juuri mun maidosta, vaikka olin ties millä dieetillä) niin mä en muistanu juoda vettä ollenkaan. Huomasin vaan illalla et en oo syöny/juonu mitään muuta kun kahvia ja pari palaa leipää. Sit kun vauvan vointi alko helpottaa ja se alkoi nukkua päiväunia sillon 4-5kk:n ikäisenä vihdoinkin, mä parkkeerasin itseni siksi aikaa aina sohvalle jätskikulhon tai suklaalevyn kanssa.

Mässäilin varmaan 3kk ihan mielettömät määrät herkkuja, mut kai se oli mun tapa siinä vaiheessa hemmotella itseäni edes jotenkin, kun oli vaan niin rikki ja väsynyt, enkä ees jaksanut käydä missään vaikka aika harvoin siihen tuntui olevan mahdollisuus. Jotenkin mun on vaikee ees sanoin kuvata, miten paha olo mulla oli henkisesti n. siihen asti kun vauva täytti 5kk. Varmaan oli jotain pientä baby bluesia pohjalla, mut pahin oli just se et se huusi koko ajan ja oli 3 ensimmäistä kuukautta täysin tyytymätön koko ajan eikä hymyillyt vaikka muut sen ikäiset vauvat jo hymyili, eikä nukkunut päivisin kuin 5min pätkiä. Me ravattiin lääkäreillä ja vitsit mikä taistelu et päästiin ees allergiatesteihin lopulta ja kahta allergiavalmistetta viti kukeilla ennen ku oikee löyty ja kolmee lääkitystä refluksiin. Yhdessä vaiheessa olin sen 3 viikkoa tosi rajatulla imetysdieetillä. Söin vaan riisikakkuja, kurkkua, banaania, mustikkaa, sinistä kalkkunaa ja maustamatonta lihaa (mut ei kalaa, ei kanaa, ei naudanlihaa).. Ja mulla oli vauva joka huusi koko ajan, mut joka oli tyytyväinen kun sai tissiä, joten mä en keksiny muuta kun antaa sen olla siinä tissillä monia tunteja putkeen, ettei se huuto alkais. Vauva söi hirveet määrät mut sen paino oli miinuskäyrillä ja mulla oli koko ajan huutava nälkä vaikka söin niin paljon kun pystyin. ne 3 viikkoo oli jotain ihan kauheeta aikaa, kun multa vietiin mahdollisuus hemmotella itseeni ees sillä ruualla, niin sit heti kun sain luvan lopettaa imettämisen, aloin vetään kamalasti suklaata ja muuta....

Huh olipas tilitys,  ;D pakko vaan on joskus jonnekin purkaa koska en oo jotenkin näistä puhunu ihan kauheesti kellekään kun sain osakseni muutamasta suunnasta vähättelyä kun alkuun vähän valitin et vauvalla on mahaongelmia nii sain vaan tuhahduksia et se on normaalia. No, hyvällä omatunnolla voin sanoo et ei varmana ollut normaalia ja mul oli täys oikeus olla silloin masentunut. Nyt elämä on saanut ihan uuden käänteen.  :) Ja tiiän olevani hyvä äiti.


Otsikko: Vs: ELÄMÄNTAPAMUUTOS!
Kirjoitti: Kuuhilda - 25.11.2011 13:54:36
Toi on varmaan vielä järkyttävämpi kokemus, kun on kyse ensimmäisestä lapsesta. Mulla ollu rankaa toisen ja kolmannen kanssa, vaikka eivät varsinaisesti sairaita olleetkaan. Mutta erilailla takuulla itsevarmuutta, kun on jo kokenut pari vauvaa, enkä epäillyt missään vaiheessa omaa äitiyttäni. Olin vaan jossain robottitilassa, en ajatellu itteäni, tein vaan juttuja niinkun kone, ja asiat hoitu. No väkisinkin on ollu ilonpilkahduksia välillä, ja oon perus positiivinen, ja elin sillä, ettei tää aina kestä, joskus tulee jotain parempaa!
Jouduin molempien hankalien vauvojen aikaan käymään vielä muuallakin taholla hankalia juttuja läpi...liekö sitten yhteydessä toisiinsa jotenkin, ken tietää, mutta mulle on annettu pirusti vahvuutta varmaan just näiden urakoiden läpi viemiseksi, ja oon yhtenä kappaleena kuitenkin, ja ponnistamassa uuteen elämään, jossa mulla ittelläkin on joku osa näyteltävänä ihan omana ittenäni ja itselleni.


Otsikko: Vs: ELÄMÄNTAPAMUUTOS!
Kirjoitti: Tiigris - 25.11.2011 14:11:52
Kyllä tää on vähän ravistellu näkemään et ihmisessä on aikamoinen suorituskyky vaikka on vähäisen unet jne. Varmasti seuraavan lapsen kanssa on helpompaa, jos sillä on nämä samat allergiakuviot. Tiedetään sit mistä on kyse ja myös se et se oikeesti helpottaa ajan kanssa. Ois ihan shokki saada seuraavaks vauva joka on perustyytyväinen, syö ja nukkuu ongelmitta.  ;D

Yhdessä vaiheessa olin sen 3 viikkoa tosi rajatulla imetysdieetillä. Söin vaan riisikakkuja, kurkkua, banaania, mustikkaa, sinistä kalkkunaa

Mitähän hittoa on sininen kalkkuna????  ;D Varmaan sinistä keijua JA kalkkunaa...


Otsikko: Vs: ELÄMÄNTAPAMUUTOS!
Kirjoitti: Kuuhilda - 25.11.2011 14:13:55
Minäkin hiukan ajattelin, että mitähän se semmonen... ???
Mutta onhan sitä maailmassa kaikenlaista, miksei sitten sinitä kalkkunaakin :D Läpi meni :D


Otsikko: Vs: ELÄMÄNTAPAMUUTOS!
Kirjoitti: Tiigris - 25.11.2011 14:56:28
Eklektikolle,
Muistaakseni jostain oon lukenut, että laihduttaessa kannattaa mennä nälkäisenä lenkille tms. että se polttaa rasvaa paremmin.
Onko se sitten ihan kakkipuhetta?
Mutta en mä kyl koskaan vois nälkäisenä esim. salille lähteä, takana pitää olla melko tukeva ateria, n. tunti taukoa, sitten syön vielä esim. banaanin ja meen salille. Näin mulla ei tule heikkoa oloa. Jumpassa ollessa mulla tarvii olla juomapullo mukana, jossa on puolet tuoremehua, puolet vettä. En pärjää pelkällä veden juomisella, koska alkaa heikottaa.

Ja olenkin miettinyt, mitä tuo suolilima oikein tarkoittaa. Siis vauvalla tuli tosi paljon limaista ulostetta sillon kun se sai vielä maitoa, välillä ihan kirkasta limaa. ja itselläni oli joskus sama juttu, olin muistaakseni syönyt paljon jotain pullamössöä. Mut viljoista oon kokenut niin et pahin vilja mun suolistolle on ohra. Saan ohrapuurosta ihan kauheen pulputuksen ja kivun mahaan. Vehnä turvottaa. Ruisleipää rakastan, mutta kai mun on pakko myöntää et se taitaa olla suurin syy meidän perheessä ilmavaivoihin, koska nyt kun ollaan oltu ilman sitä niin johan on ollu hiljaista ja hyväntuoksuista.  ;D


Otsikko: Vs: ELÄMÄNTAPAMUUTOS!
Kirjoitti: Eklektikko - 25.11.2011 15:12:52
Lainaus
Muistaakseni jostain oon lukenut, että laihduttaessa kannattaa mennä nälkäisenä lenkille tms. että se polttaa rasvaa paremmin.
Onko se sitten ihan kakkipuhetta?
Mutta en mä kyl koskaan vois nälkäisenä esim. salille lähteä, takana pitää olla melko tukeva ateria, n. tunti taukoa, sitten syön vielä esim. banaanin ja meen salille. Näin mulla ei tule heikkoa oloa. Jumpassa ollessa mulla tarvii olla juomapullo mukana, jossa on puolet tuoremehua, puolet vettä. En pärjää pelkällä veden juomisella, koska alkaa heikottaa.

Aina kun syö, rasvanpoltto lakkaa joksikin aikaa. Tämän vuoksi kannattaa pyrkiä säännölliseen ruokailurytmiin, esim 3 kertaa päivässä, ei välipaloja. Oma mottoni on, että ellei ateria pidä nälkää vähintään 4-6 tuntia, oli aterian koostumus pielessä. Todennäköisimmin niin, että oli liikaa hiilihydraatteja ja liian vähän rasvaa. Hiilihydraattivoittoisen terveellisenä virallisesti suositellun ruokavalion ongelma onkin se, että kun syö hiilihydraattivoittoisesti se ateria ei pidä nälkää kunnolla, vaan jo 2-3 tunnin kuluttua on syötävä lisää. Ja taas lakkaa se rasvanpoltto...  Eli sinänsä nälkäisenä lenkille ei ole se juttu, sillä aerobinen liikunta on kaikkein huonointa rasvanpolttoliikuntaa muutenkin. Rasvanpolttoon tehokkainta on rauhallinen liikunta ja staattiset, pitkäkestoiset lihasjännitykset. Lähinnä pointti on, että mitä vähemmän ateriakertoja päivässä, sen vähemmän kertoja rasvanpoltto lakkaa, ihan liikunnasta riippumatta. Itse syön 2-3 kertaa päivässä enkä tunne mitään välipalojen tarvetta. Mutta koska runsaassa puolessa kilossa vihanneksia on kaloreita tosi vähän, saankin päivän kaloreista 70% rasvasta...  ;) Kolesterolikin on laskenut lukemaan 4,4.

Jos tarvitset jumppaasi hiilihydraatteja, on jumppasi ilmeisesti räjähtävää voimaa ainakin osittain vaativaa ja aerobista. Eli juuri sellaista, johon edellisessä viestissä kerroinkin tarvittavan hiilihydraattitankkausta.


Otsikko: Vs: ELÄMÄNTAPAMUUTOS!
Kirjoitti: Eklektikko - 25.11.2011 15:15:05
Mulle on sanottu että kaura ja maito erittää kehoon enemmän limaa ja tämä lima saattaa aiheuttaa sitte erilaisia tulehduksia.

Lima ei aiheuta tulehdusta. Lima on puolustusreaktio. Syy-seuraussuhde siis ehkä väärinpäin. Kaikilla ihmisillä ne ruoka-aineet, joissa on heille vahingollisia lektiinejä aiheuttavat ensin suolinukan tuhotumista (tulehdusreaktio) ja sitten kun nukka on tuhoutunut paikotellen, pääsee suolesta niitä lektiinejä verenkiertoon ja sieltä sitten vähän joka paikkaan aiheuttamaan autoimmuunireaktioita, siis myöskin tulehdusreaktioita.

Ei ehkä voi siis kategorisesti sanoa maito ja kaura, vaan maito niillä joille se ei sovi ja kaura ellei ole esim. maitohapatettu, sillä viljojen myrkyt häviävät idättämällä ja maitohapattamalla.


Otsikko: Vs: ELÄMÄNTAPAMUUTOS!
Kirjoitti: Tiigris - 25.11.2011 18:36:42
Huomaan et ei tee kahvia enää mieli. Miksikäs sitä kahvia jois, kun ei oo suklaata tai jätskiäkään.  ;D
Naama näyttää vähemmän turvonneelta kuin yleensä. Tuntuu myös et farkut ei kiristäny enää niin paljon.
Päätin etten viikkoon käy vaa-alla, nii en lannistu lukeman normaalista heilahtelusta turhaan.



Otsikko: Vs: ELÄMÄNTAPAMUUTOS!
Kirjoitti: Kuuhilda - 25.11.2011 20:37:56
Ootko Eklektikko aatellu ikinä että kirjoitat kirjan tästä ravitsemuksesta?


Otsikko: Vs: ELÄMÄNTAPAMUUTOS!
Kirjoitti: Tiigris - 26.11.2011 23:40:54
^__^ On ihanaa huomata kun joku ennen piukka vaate tuntuu sopivalle tai jopa liian isolle.
Mä onnistuin kyllä löytämään ihmeen hyvän talvitakin viime syksynä alennuksesta; se mahtui ja meni kiinni mulle vielä huhtikuun alussa jolloin mun vyötärön ympärys oli varmaan jotain kaksi metriä  ;D mutta se näyttää edelleen ihan istuvalta vaikka painan 12kg vähemmän kuin silloin! Täyshintasena ois maksanut 60€ (ei sekään kallis) mutta sain sen 30€lla koska siinä oli sellanen huppuvika, mikä selvisi itse ompelemalla pari harakanvarvas-ommelta sinne tänne. Sen sijaan moni paita on niin pilalle lörpsähtänyt lorttoteltta et ei voi enää käyttää, muuta kuin kotipaitana jos haluaa itsetuhofiiliksen katsomalla peiliin.

Tein sitä karppauspizzaa tänään, hyvää oli joskin tosi tuhtia tuli ja vedin sillä överit,
mut en oo mitään syönyt neljän jälkeen enkä aiokkaan kun oon vieläkin täynnä.

Himottais kokeilla ihan mieletön määrä eri reseptejä,
jos tää mun into ei laannu niin voin jo vuoden päästä osallistuu sit suomen karppimasterchef-kilpailuun.  :angel:

Sitten ihan mielenkiintoinen juttu näiden mun jorinoitten päätteeks;
miehellä on selässä akne ja se haki siihen jo antibioottikuurin, jonka sanoi alottavansa sit tän laihdutuksen päätyttyä..
NO, ei tarvii varmaan, nyt kun ollaan vajaa viikko menty tällä ruokavaliolla, sen iho on paremman näköinen kuin koskaan,
kaikki isot finnit on alkanu kuivuun ja uusia ei ole ilmaantunut.
Ilmeisesti hänellä on siis vehnä ja tai ruis pitänyt tuota ihon epätasapainoa yllä!
Itsestäni huomaan et iho on kanssa jotenkin terveemmän näköinen.



Otsikko: Vs: ELÄMÄNTAPAMUUTOS!
Kirjoitti: Eklektikko - 28.11.2011 10:20:20
Ootko Eklektikko aatellu ikinä että kirjoitat kirjan tästä ravitsemuksesta?

Enpä ole, sillä jotakuinkin kaikki tieto mitä täällä välitän on peräisin kirjoista joita olen lukenut.  :D

Sitäpaitsi kirjaa on tyrkyllä pilvin pimein kaikenlaisten tittelillä varustettujen asiantuntijoiden taholta. Vakuuttavaksi koulutuspohjaksi kirjan kirjoittajalle ei oikein kelpaa: 'Hmjaa no olenhan tätä parikymmentä vuotta harrastanut ja kokeillut itseeni vaikka mitä ruokavalioja.'
Varsinkin kun ruokavaliokokeiluni eivät ole edes liittyneet laihduttamiseen: Kirjan kirjoittajan  meriitiksi käy nykyään myös 'laihduin tällä omalla systeemilläni x kiloa.'

Kyllä koen tällaisen  henkilökohtaisen tiedonvälityksen olevan enemmän se oma juttuni.


Otsikko: Vs: ELÄMÄNTAPAMUUTOS!
Kirjoitti: Tiigris - 28.11.2011 19:47:18
^^ pistä karppauspizzaresepti tänne!  :smitten:

Söin viime viikolla pizzaa, heti palasi ylämahamakkara sekä paha olo vatsaan... Kosto elää, sano vatsamakkara  :-X

*A*

Se resepti on jo tässä ketjussa! Itse vähän vaihtelin noita jauhoja, kun yritän välttää sekä ruista että vehnää ehdottomasti.

Mut pitää kyl sanoo et tosta pizzasta tulee helposti tosi tuhti,
et ei kannata syödä sitä puolta pellillistä niin ku mä tein ja olla ähkynä loppupäivää... :P



Otsikko: Vs: ELÄMÄNTAPAMUUTOS!
Kirjoitti: Tiigris - 30.11.2011 13:01:29
Eklektikko! Jos satut tuleen vielä tänne niin kysyn..
Mitä sanot psyllium-kuidusta, onko siitä hyötyä vai haittaa? Itse oon B veriryhmää mut miehen veriryhmä ei ole tiedossa..
Hän kyseli multa et mistähän sitä sais hyvää kuitua et lähtis toi ***** liikkeelle...


Otsikko: Vs: ELÄMÄNTAPAMUUTOS!
Kirjoitti: Eklektikko - 30.11.2011 13:17:51
Tässä Tohtori D'Adamon nettisivujen linkki: http://www.dadamo.com/
Jos englanti luonnistuu, sieltä voi etsiskellä oman tyyppinsä sopivia ja ei-sopivia. Etsi-toiminnolla oikeassa ylänurkassa päätyy useimmiten sivuston keskustelupalstan keskusteluihin, mutta sieltäkin löytää sitten usein vastauksia. Eri ravintoaineista on tietoa tällä alasivulla:
http://www.dadamo.com/typebase4/typeindexer.htm
Klikkaamalla ruoka-ainetta tulevat tiedot esiin. Psylliumia ei tuolla tainnut olla, hakutoiminnolla löydät ehikä jotain.

Psylliumista en tiedä mitään, koska en ole kaivannut mitään leivänkorvikkeita tai leivonnaisia - niihinhän sitä yleensä käytetään. Vatsa toimii vihannesten ja marjojen kuiduilla & runsaalla rasvalla 3 kertaa päivässä, joten siihenkään tarkoitukseen en ole kuitua tarvinnut.

Mutta minulla niiden mukamasterveellisten täysjyväviljojen syönti aiheuttaa ummetusta! Normaalisti 3 kertaa päivässä toimiva vatsa ryhtyy toimimaan vain joka toinen päivä, jos syön vaikkapa nyt ruista tai vehnää.

Tämäkin saattaa auttaa: 1-2 rkl kokonaisia pellavansiemeniä liotetaan  yön yli vesilasillisessa. Vetäistään sitten aamulla naamaan koko hoito.  Psyllium on varmasti (jos vain sopii) paljon parempi kun viljakuidut, joiden laksatiivinen vaikutus perustuu siihen, että ne raapivat suolistoa kuin lasivilla ja suoliparka ryhtyy erittämään limaa suojatakseen itseään...


Otsikko: Vs: ELÄMÄNTAPAMUUTOS!
Kirjoitti: Ave^^ - 30.11.2011 18:36:50
Kyselen,
onko joku joskus onnistunut sellaisessa, että on tottunut melkein koko elämänsä ajattelemaan jollain tavalla, jo automatisoituneesti, että esimerkiksi ei pysty tekemään jotain,
ja sitten onnistuu muuttamaan ajatuksensa niin että "minä pystyn tähän" , ja onnistuu pääsemään siihen vaiheeseen missä huomaa onnistuvansa ja saa siten positiivista palautetta jonka avulla tuo ajatus vahvistuu, saa pidettyä sen ajatuksen?

Se on yllättävän vaikeaa vaikka kuinka yrittää..  :P
Positiivisia kokemuksia olisi kannustavaa lukea.  ;)


Otsikko: Vs: ELÄMÄNTAPAMUUTOS!
Kirjoitti: Kuuhilda - 30.11.2011 19:23:13
Haa^
Täytyypäs tuumata hetki asiaa...luulen että minulla on muutama tuollainen kokemus, kunhan hetken mietin että mitäs ne nyt olivatkaan :)


Otsikko: Vs: ELÄMÄNTAPAMUUTOS!
Kirjoitti: Artemis - 01.12.2011 11:17:08
Omat vinkkini on, että kaikkea saa syödä, mutta kohtuudella. Kaiken a ja o on ulkoilu! Raitis ilma ja reipas kävely (okei, voi aloittaa hitaamminkin kävelemään) tekee ihmeitä ihmiselle!
Oikeasti!! Eli ulos! Ja sää ei ole tekosyy. Jokaikisellä kelillä voi ulkoilla. Ei ole keliä, etteikö voisi tehdä lenkkiä, paitsi jos nyt ihan tolkuton trombi ukkosen kera pyörii naapurustossa. Kunnon varusteilla voi ulkoilla aina.

Se hellii ihoa, kehoa ja henkistä puolta. Se lievittää stressiä, se antaa tilaa ajatella, siinä kävellessä voi käydä asioita läpi tai antaa pään tyhjentyä. Voi ihailla luontoa, tai pyytää jonkun kaveriksi lenkille juttelemaan. Voi myös kuunnella musiikkia jos tahtoo. Se on erinoimainen laihduttaja, kunnon kohottaja ja hauskaa!

Suosittelen myös lisäämään vitamiinien, antioksidanttien ja ravitsevan ruuan nauttimista. Jätä teollinen mössö pois.
Syö kaikkea kohtuudella, myös herkkuja.

Juo vettä paljon ja salli itsellesi hemmotteluhetkiä. Hemmotteluhetki voi olla mitä vain; se voi olla päivä kauneushoitolassa, hieronta, se voi olla yksityinen rauhoittumisen hetki kahvikupillisen kanssa, se voi olla harrastus, se voi olla saunominen. Joka tapauksessa, hae nautintoa elämään, mutta hae sitä muualtakin kuin ruuasta. Ruoka ei ole ainoa nautinto.

Pidä taukoa kaikesta päihteistä. Tupakoinnin lopettaminen teki minulle ihmeitä!

Syö säännöllisesti niin ei tule hullua nälkää ja silloin ei tule ahmittua roskaa. Itse syön vähintään neljän tunnin välein jotain.
Maistele sitä mitä syöt, arvosta sitä ja käytä siihen aikaa. Älä ahmi.

Tsemppiä! Elämänmuutos on se mitä ansaitset. Muista se. Sinä ansaitset hyvän kropan, hyvän mielen, hyvän olon.


Otsikko: Vs: ELÄMÄNTAPAMUUTOS!
Kirjoitti: Tiigris - 01.12.2011 14:01:02
Omat vinkkini on, että kaikkea saa syödä, mutta kohtuudella. Kaiken a ja o on ulkoilu! Raitis ilma ja reipas kävely (okei, voi aloittaa hitaamminkin kävelemään) tekee ihmeitä ihmiselle!
Oikeasti!! Eli ulos! Ja sää ei ole tekosyy. Jokaikisellä kelillä voi ulkoilla. Ei ole keliä, etteikö voisi tehdä lenkkiä, paitsi jos nyt ihan tolkuton trombi ukkosen kera pyörii naapurustossa. Kunnon varusteilla voi ulkoilla aina.

Se hellii ihoa, kehoa ja henkistä puolta. Se lievittää stressiä, se antaa tilaa ajatella, siinä kävellessä voi käydä asioita läpi tai antaa pään tyhjentyä. Voi ihailla luontoa, tai pyytää jonkun kaveriksi lenkille juttelemaan. Voi myös kuunnella musiikkia jos tahtoo. Se on erinoimainen laihduttaja, kunnon kohottaja ja hauskaa!

Suosittelen myös lisäämään vitamiinien, antioksidanttien ja ravitsevan ruuan nauttimista. Jätä teollinen mössö pois.
Syö kaikkea kohtuudella, myös herkkuja.

Juo vettä paljon ja salli itsellesi hemmotteluhetkiä. Hemmotteluhetki voi olla mitä vain; se voi olla päivä kauneushoitolassa, hieronta, se voi olla yksityinen rauhoittumisen hetki kahvikupillisen kanssa, se voi olla harrastus, se voi olla saunominen. Joka tapauksessa, hae nautintoa elämään, mutta hae sitä muualtakin kuin ruuasta. Ruoka ei ole ainoa nautinto.

Pidä taukoa kaikesta päihteistä. Tupakoinnin lopettaminen teki minulle ihmeitä!

Syö säännöllisesti niin ei tule hullua nälkää ja silloin ei tule ahmittua roskaa. Itse syön vähintään neljän tunnin välein jotain.
Maistele sitä mitä syöt, arvosta sitä ja käytä siihen aikaa. Älä ahmi.

Tsemppiä! Elämänmuutos on se mitä ansaitset. Muista se. Sinä ansaitset hyvän kropan, hyvän mielen, hyvän olon.

Hyviä juttuja juu!  :)

Oikeastaan noita kaikkia toteutan jo, tosin pienin muutoksin joitain. Tupakoinnin lopettaminen tekee tosiaan ihmeitä. Siitä on yli 2 vuotta kun lopetin, mutta muistan edelleen mikä hermoraunio olin jatkuvasti ja tupakka aiheutti mulla jatkuvaa masennusta ja itsesyytöksiä ja itsetuhoisia ajatuksia. Se ahdistus mikä oli ennen kuin sai tupakkaa ja sit se itseinho sen tupakan jälkeen. Ja tunne että olen jotenkin huonompi kuin ne jotka ei polta. Ja maha jatkuvasti sekaisin. Huh, onneksi en enää tarvitse sitä.  :)

Toi ulkoilu on kyllä tällaselle atoopikolle vähän kaksiteräinen miekka, mun tarvis varmaan hankkia jonkinlainen naaman peittävä päähine ettei poskien couperosa-iho pahenis pakkasesta ja viimasta + toisaalta myös helteestä... Mut ulkoilen kyllä joka päivä ja kävelen aina kaikkialle, kauppaankin parin kilsan päähän sateella vaikka auto on tossa parkkipaikalla.

Mun ruuassa noudatan linjaa että ei ihan kohtuus kaikessa, vaan jotkut asiat on jääneet kokonaan pois. Tuntuu nyt et pärjään hyvin tällä ruokavaliolla mikä sisältää vain kasviksia, hedelmiä, marjoja, tuoretta käsittelemätöntä lihaa ja kalaa lihatiskiltä, kananmunia ja maitotuotteita. Kermaa, voita ja oliiviöljyä. Soijaa ja pähkinöitä en voi syödä, ilmeisesti olen allerginen molemmille. Toki joustan sen verran et jos tahdon leipoo jotain karppausjuttua niin voin laittaa sinne sen pari ruokalusikallista jauhoja taikinaan minkä se tarvii, tai jos haluan välttämättä syödä jonkun yhden snickers-patukan niin sit syön sen vaikka kerran viikossa. (tosin siitä tuli maha kipeäksi ja taas allerginen reaktio pähkinästä, joten tuli tunne etten tarvitse sitä enää..  ;D ) Tää on kuitenkin melkoisen suuri muutos ihmiselle, joka söi hyvin paljon ruisleipää ja saattoi aloittaa päivänsä puolen litran jätskiannoksella ja jatkaa lounaalla saarioisten valmispizzaan. No tietenkään en koko aikaa noin epäterveellisesti syöny, mut parina päivänä viikossa kyllä. Tällä nykyisellä ruokavaliolla oon huomannut, että verensokerit pysyy tasasina, ilmavaivat on vähentyneet (vaikka syön melkein joka päivä jotain kaalia!) ja mun on tarvinnut syödä vain noin 3 kertaa vuorokaudessa koska ei tule niin usein nälkä.  :) Mitään ravintolisiä en käytä, koska ne ovat säännöllisesti käytettynä rasite maksalle ja munuaisille, vain jos joku flunssa iskee niin sit kuurina vitamiineja, (ja inkivääriä ja valkosipulia tuoreena!) tai kovaan lihaskipuun magnesiumia.


Otsikko: Vs: ELÄMÄNTAPAMUUTOS!
Kirjoitti: Tiigris - 01.12.2011 14:07:34
Mutta tuo itsensä hemmotteleminen, niin se on kyllä erittäin tärkeää.

Ihan käsittämätöntä miten paljon laiminlöin ensinnäkin ihan hygieniaani sillon kun vauva oli ihan pieni. Ja jos vaikka shampoo loppui niin saatoin pestä viikon ajan hiukset suihkugeelillä. Ja jos kasvorasva loppui niin saatoin vaan olla pari viikkoo rasvaamatta naamaa. Oli päiviä jolloin unohdin käydä suihkussa tai pestä hampaat, sama juttu miehellä. Jotenkin mikään sellainen ei merkinnyt mitään, ajatteli vain että kunhan tästä päivästä selviää ja olis jo ilta ja yö niin saisi nukkua ne kolme kahden tunnin pätkää mitkä vauva nukkuu yhteen menoon... Sillon tuntu niin luksukselta jos sai nukkua 3 tuntia yhteen menoon.  ;D

Nyt tarvitsee ottaa kiinni sitä aikaa. Antaa itsensä tuntea, että nyt minä huolehdin sinusta (minusta), koska ansaitset sen.  :)


Otsikko: Vs: ELÄMÄNTAPAMUUTOS!
Kirjoitti: Tiigris - 07.12.2011 00:08:14
^Nostan hattua sulle, itse en kyennyt olemaan pitkään sillä niukalla imetysdieetillä, kun paino tuntui tippuvan mulla 200g joka päivä vaikka söin sallittuja aineita niin paljon kun pystyin ja kerkesin...
Aikani syyttelin itseäni siitä et lopetin koko imettämisen sit siihen, mutta vauvan olo paranikin sit huomattavasti kun neocateen siirryttiin. Mut mullakin tuo kaikki sai mut heräämään näihin ruokavalio-juttuihin enkä ole sen jälkeen syönyt oikeastaan juuri mitään e-koodeja sisältävää, jotenkin janoan vaan kaiken ruuan mahdollisen puhtaana.

Tsemiä elämäntapamuutokseen!
Täällä menee hyvin, ainoa rikkomus mitä oon tehnyt on pari palaa tummaa suklaata yhtenä päivänä, mut ei se paha juttu oo. Huomasin et oli seuraavana aamuna ihan krapulainen olo!! Joten ei tee enää mielikään... :buck2:


Otsikko: Vs: ELÄMÄNTAPAMUUTOS!
Kirjoitti: Kuuhilda - 07.12.2011 00:23:37
Voi pahka.
Mun elämäntapamuutokseni on kyllä karannu jonnekin hornan kuuseen :(
Auringonpaluu kartallakin oli saturnus ja mars kuutoshuoneessa, että sitä olis varmaan oikein terveellistä miettiä näitä elintappojaan..joo, ok, pääsin törkeestä ylensyönnistä ja tunnemässäilystä eroon, mutta aloin polttaa tupakkaa!!! >:(

Johonkin piruun sitä väkisellä addiktoituu näköjään, kun ei elämä ole ihan semmosta kun pitäs, vaikka ei nyt huonostikkaan mene.


Otsikko: Vs: ELÄMÄNTAPAMUUTOS!
Kirjoitti: Pakolainen - 07.12.2011 10:24:14
Kannattaa aina kuunnella kehoa ja miettiä, tarvitseeko nopeaa energiaa - esimesimarja sokeri - ihan "aikusten oikeesti." Kannattaa kuunnella omaa fyysistä puoltaan tarkasti, sillä oma keho voi kertoa, tahtooko se nimenomaan rakennusaineita ja vitamiineja - jotka mainitsit osasyyksi siihen että näytät ja tunnet olosi ns. kuolleeksi - vai onko kyseessä hetkellinen tunne, joka lähtee vaikkapa bananaanilla.

Ravitsemuspuoltakaan; mitä ravintoaineita mikin ruoka ja mikäkin raaka-aine antaa, mitä päivän aikana tarvitsee ja mitä uupuu omasta vuorokauden ravinnonsaannista; sitä tuskin voi tutkia liikaa etukäteen.

PS. Jos aivot tuntuvat hidastelevan, hotki kananmunia ja pinaattia ihan kunnolla; voi tuntua, että aivot saavat turboa ja mikään ei tunnu pysyvän omien aivoitusten perässä, minkä voi kokea ihan mielekkääksikin :D


Otsikko: Vs: ELÄMÄNTAPAMUUTOS!
Kirjoitti: mc82 - 07.12.2011 22:13:42
Kirjoittelenpa tänne, koska itsekin aloitin elämäntapamuutoksen keväällä ja samoilla jäljillä ollaan edelleen. Noudatan nykyisin runsaskasvista vhh:ta (en puhuisi välttämättä karppauksesta) ja olen nykyisin 10 kg kevyempi :)  Rakastan nykyistä peilikuvaani! :smitten: Vaikken mikään siroluinen bambi olekaan - enemmänkin leveää jenkkifutari-mallia ;D -, mutta leveydestä ja voimakkaasta ulkomuodosta huolimatta lihakset ja luut piirtyvät kauniisti ihon alla ja kropassa on kuitenkin kurvia ja muotoa, kuten naisella olla pitää.

Alkuun karppasin melko tiukalla linjalla ja edelleenkin kiellän tiettyjä asioita itseltäni, kuten einekset, peruna, pasta, riisi yms. Leipää syön max. pari viipaletta päivässä ja leipä on joko itsetehtyä tai valmiita, runsaasti siemeniä (huom! ei jyviä!) sisältävää leipää. Rasvan kanssa en lotraa, kuten ultimate-karppaajat, mutta en pelkääkään sitä ja käytän ruoanlaitossa voita sekä täysmaitotuotteita. Juon päivittäin 2-3 lasillista täysmaitoa.

Toinen tärkeä on annoskoot ja ruokailukerrat. Syön n. 2-3 kertaa päivässä ja se tuntuu riittävän itselleni, vaikka liikun n. 4-5 kertaa viikossa. Tulisi hirveä ähky, jos söisin useammin :-[  Annoskoot pidän (omasta mielestäni) aika maltillisina ja unohdetaan se santsaus ja itsensä vetäminen ähkyyn. Kasviksia joka aterialla ainakin puolet lautaskoosta. Herkuttelua vain silloin tällöin - vaikka kuinka mieli tekisi hyvää, niin jättää herkutteluhetket johonkin spesiaalitilaisuuteen! Tai korvaa namit ja sipsit dipattavilla kasviksilla :)

Karppaus on ollut oikea valinta ainakin itselleni - paino on pudonnut melkein itsestään, olo on tasaisen energinen läpi päivän, lisäksi närästys ja turvotus on vähentynyt - ja rasvan lisäämisen jälkeen kumma kyllä jäi myös sappikipuilu, mistähän tämä johtuu? ???  Mulla on aina ollut nivelten kanssa vähän ongelmia ( :askendentti: :kauris: !), mutta laihtuminen sekä ruokavalion rasva tuntuvat auttavan :)

Mun kroppa ei enää sulata suuria hiilarimääriä - tulee heti oksettava fiilis, jos vaikka työpaikan kahvipöydässä ottaa pullaviipaleen :buck2:  Ja sen jälkeen tössähtää väsy päälle... Toisaalta, eipä tee mieli ahmia enää herkkuja kaksin käsin, kun pitää tämän oksetusfiiliksen mielessä! :D

Mutta tärkein tsemppari on ollut peili: Jos tekee mieli jotain hyvää, pysähdyn peilin eteen. Mietin, että onko herkuttelu sen arvoista, että haluaa menettää kropan, josta on vihdoinkin iloinen. Sekä sen arvoista, että haluaa madella tuntitolkulla ällötysfiiliksen kourissa. Kun näitä on miettinyt, niin kummasti jää suklaapatukat ostamatta ;D  Ja on voittajafiilis, kun pystyy sanomaan ex-bestikselleen, sokerille EI.

Mulla tr-  :pluto: :aspect_opp: 6. huoneen natal- :kuunsolmu: :a - ehkä tämä selittää kasvaneen kiinnostuksen omaa hyvinvointia kohtaan?


Otsikko: Vs: ELÄMÄNTAPAMUUTOS!
Kirjoitti: Tiigris - 08.12.2011 00:07:10
Hienoa!  :smitten:

Mä olen nyt alkanut miettiin et olen itseeni ihan tyytyväinen näinkin, mut aion jatkaa karppausta (tai kuten mc82, kasvispainotteista vhh:sta ruokavaliota) koska sen voimin jaksan paremmin... Oonhan mä painavampi kuin ennen, mutta en voi ikuisesti jatkaa haaveilemista et painaisin 48kg niinkuin silloin lukioikäsenä kun mulla oli ihan todellinen syömishäiriö ja söin vaan omenan ja jugurtin päivässä.  :uglystupid2: Enhän mä ollut sillon mitään muuta kuin itseni mielestä mitätön! En ole koskaan voinut niin huonosti, meinasin koulussa pyörtyillä ja jouduin vältteleen sosiaalisia syömistilanteita.

Ei mun tarvitse tähdätä laihuuteen. Oon hyvä näinkin, hoikkana. Mussa ei ole mitään ylimäärästä, mun ei tarvii pudottaa kiloja, jos nyt vaan ahkeraan teen vatsa- ja selkälihaksia niin saan tuon pienen mahan pömpötyksen sillä pois, nimittäin luulen sen olevan vaan johtuvaa siitä et syvien vatsalihasten kunto on heikentyny raskauden aikana nii keskivartalo lörpöttää sen takia. (Olipa sanajärjestys hyvä lauseessa edellisessä, no onneksi suomen kielessä sanamuoto vapaa on!  :2funny: )..

Mä vaan aloin katsoon peiliin eri tavalla kun ystävä sanoi mun laihdutukseen, että mä oon pari viimestä vuotta näyttäny sen mielestä hyvältä siks kun en oo enää ollut niin tikkulaiha kuin joskus. No, en ole edelleenkään koskaan pitänyt itseäni laihana, mut oon näyttänyt silti riutuneelta, väsyneeltä siis, johtuen siitä et söin niin yksipuolisesti ja yritin laihtua lukemiin joita en sit koskaan tavoittanut. Onneksi. En tiiä miks mua hävettää välillä mun paino, sillä varmaan on miljoonia naisia jotka painaa 60kg ja on normaalipainosia. Teen itselleni numerosta ongelman, vitosella alkava luku ois paljon helpottavampi mulle.


Otsikko: Vs: ELÄMÄNTAPAMUUTOS!
Kirjoitti: Eklektikko - 08.12.2011 12:35:44
Kirjoittelenpa tänne, koska itsekin aloitin elämäntapamuutoksen keväällä ja samoilla jäljillä ollaan edelleen. Noudatan nykyisin runsaskasvista vhh:ta (en puhuisi välttämättä karppauksesta) ja...

 ;D :D ;D :D :idiot2:

Tuotanoin, 'karppaus' on lempinimi VHH-ruokavaliolle. Lauseesi on sikäli enemmän kuin hieman hassu. Sana 'karppaus' tulee englannin kielen sanoista 'low carb' joka on suomeksi vähähiilihydraattinen, lyhenteenä siis VHH.

Tuo ylläoleva lihavoitu teksti on sama, kuin jos sanoisi näin:
"En kutsuisi nesteen nauttimistani veden juomiseksi, minä juon H20:ta."    ;)

Vai onko roskalehtien ala-arvoinen uutisointi saanut luulemaan, että VHH on se ruokavalio, jossa hiilarit vaihdetaan järkevästi rasvoihin ja kasviksiin ja 'karppaus' on taas se, jossa ei syödä muuta kuin pekonia, munaa, rasvaa, ihraa, voita ja lihaa?

Ehkä tällainen mustamaalaus onkin ollut tarkoituksena. Mutta kuitenkin karppaus=VHH, täysin yksiselitteisesti.
Se on sitten ihan toinen juttu, että karppaus=VHH pitää sisällään lukemattomia eri suuntauksia: Joku karppaa laktovegenä, toinen hyväkarppaa niin että syö vähän leipääkin, joku muu on sitten myös vähän korkeammilla hiilihydraateilla, mutta viljavammaisena saa ne  hiilarinsa muualta kuin viljoista, joku on ketoosissa lyhyemmän tai pidemmän ajan, joku toinen ei taas ole koskaan ketoosissa...

Ainoa yhdistävä tekijä on huomion kiinnittäminen hiilihydraattien määrään ja laatuun, sekä ylipäätään ruuan luonnollisuuteen, käsittelemättömyyteen ja lisäaineettomuuteen. Muuten karppaajia on ihan yhtä lailla monenlaisia kuin on virallisesti suositellun ruokavalion syöjiäkin.


Otsikko: Vs: ELÄMÄNTAPAMUUTOS!
Kirjoitti: meimi - 08.12.2011 12:44:22

Tuo ylläoleva lihavoitu teksti on sama, kuin jos sanoisi näin:
"En kutsuisi nesteen nauttimistani veden juomiseksi, minä juon H20:ta."    ;)



Joo, nämä käsitteet on hiukan hankalia, ilman lukihäröäkin  ;)

Meimikin keväällä kokeili omien sanojensa mukaan 'vähähiilihydraatitonta ruokavaliota'  :2funny:


Otsikko: Vs: ELÄMÄNTAPAMUUTOS!
Kirjoitti: eailu - 08.12.2011 23:19:13
En tiiä miks mua hävettää välillä mun paino, sillä varmaan on miljoonia naisia jotka painaa 60kg ja on normaalipainosia. Teen itselleni numerosta ongelman, vitosella alkava luku ois paljon helpottavampi mulle.

Ehkä on hassua sanoa tätä, mutta mie lopetin painon tarkemman kyttäämisen siinä vaiheessa, kun miut "jatkuvasti" ts. pari-kolme kertaa vuojen sisään luultiin kymmenen kiloa keveämmäksi ku olin. (Ja ne  tuli kuiten tyyliin, että miepä nostan siut pikkutytöt ilmaan ja sitte, että enpä mie jaksakkaan kunnolla, oleppa sie painava.) Ja mie painon about 64 kiloa sillon. Nyt tiän, että läskiäki on ku paino on vajaa 80kg, mutta edelleen näytän kilojani keveämmältä. Siulla taitaa olla sama juttu?!

Mie yritän taas saaha itteä niskasta kiinni, että pääsisin alle 70kg:n, mutta nyt on ollu motivaatio taas niin hukassa ihan normi elämäänki, että saa nähä saanko. Kiitos siun, kiinnostaa vähän enempi, kun ennen ketjun lukemista.


Otsikko: Vs: ELÄMÄNTAPAMUUTOS!
Kirjoitti: Tiigris - 09.12.2011 00:37:02
Juu, sama juttu, mua usein on veikattu kymmenen kiloa kevyemmäksi kuin mitä oon, ja muistan kun exä usutti sen kavereita nostelemaan mua ja kaikki vaan päivitteli että oho, onpas se painava.  :crazy2: Ja mulla on kaksi kaveria, jotka näyttävät paljon tukevammilta kuin minä, ovat pari senttiä pitempiäkin, mut painavat silti vähemmän.

Mutta eailu, pitää sanoa että kun saa ruokavalion ja liikunnan kuntoon ja malttaa jatkaa niiden kriittisten parin päivän yli, jolloin tökkii, niin se paino lähtee tippumaan kyllä ihmeen vaivatta! Varsinkin sillon jos sitä on oikeesti ylimääräistä, niin voi viisikin kiloa lähtee ihan ryminällä kun se putoaminen vaan starttaa. Ja se viisikin kiloa on paljon erityisesti terveydellisestä näkökulmasta; laskee heti kaikki sydän- ja verisuonitautien sekä diabeteksen riski monta prosenttia!


Otsikko: Vs: ELÄMÄNTAPAMUUTOS!
Kirjoitti: faerie - 11.12.2011 15:54:11
Ei se ikäasia ole, itse olen syönyt jo teinistä asti sitä mitä minun kehoni oikeasti kaipaa - enkä nyt tarkoita että se huutaa makean perään, vaan osaan oikeasti kuunnella milloin tarvitsen proteiinia, millon rasvaa ja milloin niitä hiilareita. Punaisen lihan jätin pois myös 15-vuotiaana, kun tajusin ettei se ole hyväksi minulle.
Tietoinen syöminen on muutenkin suositeltavaa, silloin osaa tunnistaa milloin sinulla oikeasti on nälkä, ja milloin syöt esim. suruusi tai tottumuksien vuoksi. :)
Minusta on hyvä, että huomasit kuitenkin nyt tämän tilanteet, etkä silloin kun serkkusi on 40-vuotias ja sydärin partaalla. Kannattaa jutella asiasta ja  kertoa että olet huolissasi hänestä ja hänen ruokavaliosta ja sen vaikutuksista. Se saattaa olla vaikeaa sillä syöminen on kuitenkin henkilökohtainen juttu jonka pohjalla saattaa olla ties mitä.


Otsikko: Vs: ELÄMÄNTAPAMUUTOS!
Kirjoitti: Tiigris - 11.12.2011 23:21:36
Mä oon ainakin huomannut et parisuhteessa olevat ihmiset voi yrittää laittaa hanttiin jos toinen alkaa elää terveellisemmin kuin itse, ehkä siihen on syynä se et tulee huono omatunto ja kateus toisen onnistumisesta, sekä oma herkuttelu ja sohvalla löhöily vaarantuu, kun jääkaappiin ilmestyy iso kasa vihanneksia ja kumppani alkaa ravaamaan liikuntaharrastuksissa mukaan patistaen.

Joillekin kaverisuhteille on ominaista, että yhdessä aina herkutellaan tai juopotellaan tai mitä vain. Tuo syömis ja liikkumisjuttu, niin mun elämäntapamuutoksia ei ole kukaan yrittänyt jarruttaa, mutta tosi kovaa vastarintaa sain ihmisiltä silloin, kun kieltäydyinkin yhtäkkiä alkoholista... Ei jotenkin hyväksytty et en haluakaan kännätä heidän kanssa. Menneisyyden ihmisiä siis nuo...


Otsikko: Vs: ELÄMÄNTAPAMUUTOS!
Kirjoitti: Eklektikko - 12.12.2011 10:26:19
Mä oon ainakin huomannut et parisuhteessa olevat ihmiset voi yrittää laittaa hanttiin jos toinen alkaa elää terveellisemmin kuin itse, ehkä siihen on syynä se et tulee huono omatunto ja kateus toisen onnistumisesta, sekä oma herkuttelu ja sohvalla löhöily vaarantuu, kun jääkaappiin ilmestyy iso kasa vihanneksia ja kumppani alkaa ravaamaan liikuntaharrastuksissa mukaan patistaen.

Ei siihen mitään parisuhdetta edes tarvita: Ystävät ja työtoverit pyrkivät myös usein romuttamaan elämäntapamuutoksia. Eritoten selvästi tämä näkyy alkoholin tuputtamisena jos lopettaa alkoholinkäytön, mutta kakkua ja pullaa tuputetaan myös, jos saadaan tieto siitä että ihminen pyrkii niistä eroon.

Kurjuus rakastaa seuraa. (engl alkuperäinen versio Misery loves company)

Minä torppaan pullantuputukset näin:
'Kuulehan, en edes pidä pullasta, se ei maistu suussani hyvältä, se ei ole minulle herkku. Lisäksi saan viljasta ihottumaa, nivelkipuja ja vatsavaivoja. Kun nyt tiedät tämän, vieläkö haluat minun syövän sen tarjoamasi pullan? Ja jos haluat, niin mikä on motivaatiosi, kun kerran nyt tiedät että se ei ole minusta edes hyvää ja saan siitä terveysongelmia?'

Tuolla hiljenee innokkainkin tuputtaja.

Ja jos minun siippani yrittäisi romuttaa mitään omia elämäntapamuutoksiani, niin olisi sekunneissa ex-siippa. Aidosti rakastava ihminen ei tee sellaista. Sellaista tekee vain ihminen, joka haluaa että toinen tuntee olonsa hieman kurjaksi ja siten tarvitsisi tätä puolisoaan enemmän. Menettämisen pelko, eräänlainen ennakoiva mustasukkaisuus on usein tällaisten puolison taholta tulevien sabotaasiyritysten taustalla. Ja jos tarvitsee sillä tavoin toista, ei aidosti rakasta tätä, sanoipa sitten asiasta mitä tahansa.

Toinen mahdollinen syy siihen miksi siippa/työtoverit/ystävät sabotoivat elämäntapamuutoksia on se, että kun sinä teet sellaisen, heidän oma mahdollisesti surkea tilansa näkyy heille itselleen kontrastina paremmin ja siitähän tulee ikävä olo. Jos kaikki voivat yhtä huonosti, sen oman tilankin voi kuitata 'normaalina.'


Otsikko: Vs: ELÄMÄNTAPAMUUTOS!
Kirjoitti: Artemis - 12.12.2011 14:19:44
Mutta tuo itsensä hemmotteleminen, niin se on kyllä erittäin tärkeää.

Ihan käsittämätöntä miten paljon laiminlöin ensinnäkin ihan hygieniaani sillon kun vauva oli ihan pieni. Ja jos vaikka shampoo loppui niin saatoin pestä viikon ajan hiukset suihkugeelillä. Ja jos kasvorasva loppui niin saatoin vaan olla pari viikkoo rasvaamatta naamaa. Oli päiviä jolloin unohdin käydä suihkussa tai pestä hampaat, sama juttu miehellä. Jotenkin mikään sellainen ei merkinnyt mitään, ajatteli vain että kunhan tästä päivästä selviää ja olis jo ilta ja yö niin saisi nukkua ne kolme kahden tunnin pätkää mitkä vauva nukkuu yhteen menoon... Sillon tuntu niin luksukselta jos sai nukkua 3 tuntia yhteen menoon.  ;D

Nyt tarvitsee ottaa kiinni sitä aikaa. Antaa itsensä tuntea, että nyt minä huolehdin sinusta (minusta), koska ansaitset sen.  :)

Nimenomaan! Hemmottelu on tärkeää! Koska sinä ansaitset hyvää, niin tee itsellesi hyvää. Älä tyydy vähempään :)


Otsikko: Vs: ELÄMÄNTAPAMUUTOS!
Kirjoitti: faerie - 14.12.2011 18:32:24
Minua huvittaa miten olen eniten törmännyt tähän tuputtamiseen etenkin alkoholin, en niinkään ruuan kanssa. Ja minä sentään olen jättänyt punaisen lihan ja maitotuotteet (ja olen jättämässä lihansyöntiä oikeastaan kokonaan) pois, eikä siitä ole minulle mitään sanottu. Mutta jos minun ei tee mieli juoda.... Mikä siinä oikein on? Ihan niin kuin meitä ei olisi valistettu koulussa ja kotona alkoholin haitoista, ihan niin kuin me ei oltaisi nähty että mitä se viina ihmiselle voi tehdä... Miksi se on niin kauheaa jos yksi seurueesta ei juokkaan sinä iltana, tai juo muttei niin paljon kuin toiset?


Otsikko: Vs: ELÄMÄNTAPAMUUTOS!
Kirjoitti: Artemis - 17.12.2011 15:52:46
Suomessa joudut puolustelemaan juomattomuuttasi. Niin se vaan on, jos et juo niin olet jollain tapaa epänormaali ja outo ja kenties tiukkapipo  ::)
Missään muualla ei tarvitse yhtä lailla selittelemään sitä, ettei juo.



Otsikko: Vs: ELÄMÄNTAPAMUUTOS!
Kirjoitti: Pakolainen - 17.12.2011 22:40:46
Huonot elintavat vaativat kovasti hyväksyntää ja kaikki on kiva vetää lokaan. Kun on toisen lehmäkin ojassa, voi tämän jättää rauhaan. Missä logiikka?
   On vahvaa olla juomatta, nauttimatta pahoja hiilihydraatteja (kyllä, hyviä hiilihydraatteja on olemassa esim. banaanissa), välttää turhia rasvoja ja lihaa sekä etenkin yrittää selittää omia elintapojaan ja elämänvalintojaan. Sitten on rankkaa tehdä virheitä.

Kaiken lisäksi jos edustaa jotain terveempää tai "radikaalia" elämäntapavaihtoehtoa, täytyy hoitaa homma tiettyjen raamien mukaisesti tai on turha tehdä ollenkaan. Mitä ihaninta ihmiskuvan epäinhimillistämistä.

Tässä minun henkilökohtainen kasvissyöntimallini jota toteutan, mutta josta olen lipsunut lihansyöntiin viime aikoina tarpeettomasti:

Kotona syön lakto-pesco-vegetarismin mukaisesti kasvisruokaa, kalaa ja juon maitoa. Ehkä kerran viikossa ostan itselleni punaista lihaa, toisinaan valkoistakin lihaa, jotta kehoni ei unohda miten sitä pilkotaan.
   Vieraillessa syön mitä ikinä tarjotaan. On turhaa maallisten resurssien haaskaamista tehdä minulle kasvisruokaa koska en pystyisi syömään lihaa.
   Tilaisuuksissa sama juttu kuin käydessäni jonkun luona kylässä. Mikäli kasvisruokapöytä on olemassa, ohjautunen sinne jos liharuoan riittävyydestä lihansyöjille on kysyttävää.
   Oppilaitoksissa ynnä muissa sen tapaisissa paikoissa, jossa ruokaa tarjotaan ilmaiseksi, syön lihaa välttääkseni liharuoan henkilökohtaisen ostamisen. Suurkeittiössä ruokaa tehdään kuitenkin yhdestä yksilöstä riippumatta sama määrä ja minun lienee turha taistella lihatuotantoa vastaan välttämällä 20-40 senttiä koululle maksavan annoksen eli lautasellisen lihaa sisältävää ruokaa.
   En ole syönyt MacDonald's-pikaruokalaketjun yhdessäkään ravintolassa lähestulkoon kahden vuoden aikana kuin korkeintaan kerran ja euron edestä, vahingossa, muistaakseni.

Saan kritiikkiä, etten ole "aito" tai "oikea" vegetaristi. En olekaan suoranaisesti, mutta se ei tarkoita että helpotan lihatuotantoa siinä missä kuka tahansa muu kadulla vastaan kävelevä pulliainen.


Otsikko: Vs: ELÄMÄNTAPAMUUTOS!
Kirjoitti: Rakkauden enkeli - 18.12.2011 16:20:05

Tietoinen syöminen on muutenkin suositeltavaa, silloin osaa tunnistaa milloin sinulla oikeasti on nälkä, ja milloin syöt esim. suruusi tai tottumuksien vuoksi. :)


Näin juuri  :smitten:


Otsikko: Vs: ELÄMÄNTAPAMUUTOS!
Kirjoitti: Tiigris - 19.12.2011 23:38:48
No niin. Nyt ollaan takasin raiteilla oltu pari päivää. Mulla oli sellanen kolmen päivän lepsuilu. Söin yhtenä päivänä rasiallisen konvehteja, no, ehkä tosiaan tarvitsin sen hirveen ällötys-olon tajutakseni että se ei tehnyt hyvää mulle.  ;D
Ei se maailma siihen kaadu, jos ei vedä koko aikaa täysillä ja tiukasti, ehkä on parempi et niitä pieniä hairahduksia antaa tulla tasasin väliajoin, kunnes on täysin valmis jättään ne viimesetkin konvehdit menneisyyteen.  ;)


Otsikko: Vs: ELÄMÄNTAPAMUUTOS!
Kirjoitti: Kuuhilda - 20.12.2011 00:05:29
Ei kaadu Tiigris   :smitten:
Älä ole liian ankara ittelles :)
Ja tsemppiä Joulun yli pääsemiseen  :smitten:


Otsikko: Vs: ELÄMÄNTAPAMUUTOS!
Kirjoitti: Artemis - 05.01.2012 08:37:06
Minun pitäisi lopettaa kahvin juonti myös. Se on riippuvuuksistani viimeisin  :)
Vatsani ei oikein tunnu kestävän kahvia. Miten selviän kahvin viekkareista? Kahvin puutteesta tulee massiivinen päänsärky, sen rinnalla tupakan viekkarit ei tunnu miltään.
Tupakasta olen jo täysin kuivilla  :smitten: Jee!!!!


Otsikko: Vs: ELÄMÄNTAPAMUUTOS!
Kirjoitti: Artemis - 05.01.2012 10:47:42
Soma, minä juon jo vihreää teetä. Alkuun join aina hirveästi kahvia, sitten aloin korvaamaan puolet kupeista vihreällä teellä. Nykyään juo kahvia 1-3 kuppia päivässä ja teetä 1-3 kuppia päivässä. Vihreässä teessä tai itseasiassa minttuyrttiteessäni ei ole juurikaan kamalasti kofeiinia. Joten viekkareita tulee. Joskus kun on jättänyt kahvin väliin ja korvannut ne kokonaan teellä niin hedari on niin valtava  :P
Inhottaa olla riippuvainen. Nautin kahvin mausta ja olisi kiva silloin tällöin sitä nauttia, niin ettei olisi riippuvainen.

Soma, lopetin tupakoinnin keväällä. Viikko oli paha, eka kuukausi oli vähän orpo olo, nyt en siedä tupakan hajua, en kaipaa sitä. Joskus se tulee mieleen, mutta tajuan miten suuren palveluksen olen tehnyt itselleni.
Sinnittele vaan, usko pois se helpottaa. Nyt olen kuin en olisi koskaan polttanutkaan ja lenkillä on niin mukava kun henki kulkee :)
Olo on mitä mainoin siltä osin.


Otsikko: Vs: ELÄMÄNTAPAMUUTOS!
Kirjoitti: Artemis - 05.01.2012 15:08:07
No itseasiassa on mintulla maustettua vihreää teetä ja minttu yrttiteetä, kumpaakin juon  :) Musta tee voisi ratkaista ongelman, jos siirtyisi kahvista mustaan teehen ja siitä pikkuhiljaa ainoastaan vihreään.

Minulla savuttomuutta motivoi hyvin sekin, että mielikuva keuhkoahtaumasta ei hivele mieltä  :buck2: Pelkään sitä. Luin juuri jutun naisesta joka sairastui keuhkoahtaumaan ja hän elää nyt letkujen kanssa joka päivä.
Mieti miten paljon parempaa ansaitset?


Otsikko: Vs: ELÄMÄNTAPAMUUTOS!
Kirjoitti: Eklektikko - 05.01.2012 15:39:47
Keuhkoahtaumasta:
Tiesittekö, että elimistö tarvitsee kahta eri tyydyttynyttä rasvahappoa, jotta se pystyy tekemään siitä keuhkojen pintaa suojaavasta ja kaasujenvaihdon mahdollistavasta nesteestä kunnollista ja oikein toimivaa?

Yllättäen margariinien ja kasviöljyjen tehtyä tulemisensa 1930-luvulla jo sieltä asti on keuhkosyöpien, keuhkoahtaumien ja astmojen yms. esiintyminen kasvanut todella rajusti ja kiihtyvällä vauhdilla. Vielä 1920-luvulla (ennen margariineja!) keuhkosyöpä oli niin harvinainen että jos siihen kuollut oli patologilla avattavana, kaikki sairaalan lääkärit halusivat tulla katsomaan moista ihmettä. Ja tuolloin sai tupakoida joka paikassa, tupakointi oli tosi yleistä ja filtterilliset savukkeet harvinaisia. Silti niitä keuhkosyöpiä oli paljon vähemmän kuin nykyisenä rasvakammon aikana.

Tuon perusteella oma neuvoni olisi: Jos on pakko polttaa, niin syö ainakin paljon luonnollista tyydyttynyttä rasvaa.  ;)

Toinen hyvä syy syödä tyydyttynyttä rasvaa: Luun uudismuodostus heikkenee, jos alle 50% saadusta rasvasta on tyydyttynyttä rasvaa. (Tai jos se rasvamäärä on muutenkin tajuttoman alhainen) Hyviä lähteitä: Luomutuotettujen eläinten eläinrasva, voi, kookosrasva.

Nikotiini on yksi maailman koukuttavimpia aineita, se on ihan kärkisijoilla ja sitä ennen koukuttavuustaulukoissa taitaa olla vain crack ja poltettu metamfetamiini. Kaikki ovat 0-100 asteikolla siellä yli 95 tienoilla. Kahvi on muistaakseni koukuttavuusastetta 35.

Itse lopetin takavuosina joksikin aikaa kahvinjuonniin. Kävi niin, että koska siirryin kahvista vihreään teehen, ei tullut kofeiinivierotuspäänsärkyä, koska vihreässä (ja myös mustassa) teessä on kofeiinia. Vasta sitten kun vaihdoin vihreänkin teen yrttiteehen, tuli se kofeiinivierotuspäänsärky mutta vain yhdeksi päiväksi ja tosi lievänä. Nykyisin juon taas kahvia, koska se ei tuota minulle mitään ongelmia, tuo taannoinen liittyi silloiseen elämänvaiheeseen noin muuten.


Otsikko: Vs: ELÄMÄNTAPAMUUTOS!
Kirjoitti: Sielu` - 05.01.2012 19:12:51
onnea sinulle ap tavoitteessasi!
minulla vähän samantapaisia juttuja meneillään...
voi, tulisi pitkä teksti selittää enkä jaksa.

mutta olen semmoine  positiivisuuteen pyrkijä...
pelkään negatiivisia asioita.
olen valinnut positiivisen polun.

mutta pahan ja hyvän pitää aina olla tasapainossa joten nyt opettelen löytämään sen yang puoleni ^-^.

lyhykäisesti jotakin 8D

ajattelin kirjoittaa kirjan ^-^

nii ja muoks,
yks syy  miks ajatukset saattaa olla tukossa on se että luo itselleen rajat, eikä anna ajatuksen virrata vapaana.
itse teen tätä  ::)


Otsikko: Vs: ELÄMÄNTAPAMUUTOS!
Kirjoitti: Amber - 05.01.2012 20:20:56
Minä lopetin kahvin ja mustan teen juonnin kerralla syksyllä kun huomasin että se menee helposti överiksi ja haittaa unta. Sitä päänsärkyä pitää vaan kestää päivä tai pari, kannattaa varata sellaiset päivät jolloin ei tarvitse tehdä töitä. Juon pelkästään vihreää teetä, tai no silloin tällöin kupin mustaa teetä ja joskus hyvin harvoin jopa kahvia pienen kupin kun pitää saada silmät auki. Vihreään teehen siirtymisellä on ollut positiivisia terveysvaikutuksia.


Otsikko: Vs: ELÄMÄNTAPAMUUTOS!
Kirjoitti: Amber - 05.01.2012 21:08:03
No öh, pitäisi varmaan muotoilla tuo uudelleen niin että kun lopetin kahvin ja mustan teen juonnin niin huomasin että  niillä on tiettyjä negatiivisia vaikutuksia joita vihreällä teellä ei ole. Lähinnä puhun nyt siitä kun olen vuosia kärsinyt todella kamalista kuukautiskivuista, sellaisista krampeista jotka vievät toimintakyvyn ja mihin piti ottaa särkylääkkeitä maksimimäärä. No, ne loppuivat nyt kuin seinään kun jätin mustan teen ja kahvin. Vihreää teetä voin vetää mukikaupalla, eikä sillä ole mitään vaikutusta. Tiedän että kofeiini voi pahentaa kuukautiskipuja niiden aikana, mutta en tiennyt ennen tätä että sen käyttö täytyy lopettaa KOKONAAN, siis myös niinä väliviikkoina. Vaikka vihreässä teessä on kofeiinia, sillä ei näytä olevan negatiivista vaikutusta. Olisi varmaan pitänyt tajuta tuo yhteys jo aiemmin, kun nuo kivut alkoivat silloin kun aloin juomaan paljon teetä ja kahvia. Ja onhan vihreä tee ihanan raikasta ja piristävää juotavaa.


Otsikko: Vs: ELÄMÄNTAPAMUUTOS!
Kirjoitti: Tiigris - 05.01.2012 22:18:35
Mulle tulee jostain syystä vihreestä teestä pahoinvointinen olo ja mahassa alkaa kiertää ja kohta joudun sit juoksemaan vessaan kilpaa varpusparven kanssa.  ;D Valkoisella teellä ei ole samaa vaikutusta, sen oon kokenut hyväks. Kahvilla on runsaasti juotuna mahaa sekoittava vaikutus mut ei yhtä paljoo kun tuolla vihreällä teellä. Nukkumiseenkaan se kahvi ei vaikuta mitään mulla.  :crazy2: Tiedän silti et olo ois parempi jos en jois kahvia ja oon aina välillä yrittänyt lopettaa sen juomisen, mut en oo pystynyt.... Jotain pari viikkoo olen pystynyt oleen ilman kahvia ja sit se vähitellen tulee takasin kuvioihin...




Otsikko: Vs: ELÄMÄNTAPAMUUTOS!
Kirjoitti: eailu - 07.01.2012 00:57:18
Ny mie hyppään tähän kelkkaan uuen vuojen lupausten saattelemana.. ;)

Tavotteena saaha painoa alas ja liikunta taas kehiin. Ruokailutottumuksia saa samalla korjailla, kun ovat lipsuneet aika pahasti mitä-makeampi-sitä-parempi-linjalle. Aloin herkkujen vähennyksen jo joulun aikaan. Huomasin jo n. viikon joulun jälkeen, että en tarvinnu, kun sen 5-7 suklaa palaa ja ällötti. Ja painoa lähti parissa päivässä 1,5kg ihan vaan juomalla riittävästi VETTÄ! Ja mitoissa varmaan enempi kuin tuo 1,5 antas olettaa. Mikähän nestepöhö mie oon ollu.?!

Ittesä piiskaamista tässä tarvitaan kuiten vielä ja paljon... :knuppel2:


Otsikko: Vs: ELÄMÄNTAPAMUUTOS!
Kirjoitti: Artemis - 20.01.2012 11:32:36
En muista olenko jo maininnut asiasta tai onko joku muu, mutta kaikki makeanhimosta kärsivät, ostakaa kromitabletteja. Kromi ihan oikeasti auttaa sokerinhimoon. Kun ottaa tabun päivässä, se riittää. Makean himo helpottaa ja muutenkin verensokeri pysyy paremmalla tasolla.

Kun jätin einekset pois, alkoi oikeasti vireystaso nousta :) Valmistakaa itse ruokanne, suosikaa luomua ja puhdasta ruokaa  :smitten:

Ja se tupakanpolton lopetus on oikeasti ollut elämäni fiksuimpia, parhaimpia tekoja josta tulen kiittelemään itseäni lopun elämäni  :) Ihan tosissaan, se tekee ihmeitä! Niin iholle, kunnolle, ololle. Suosittelen!


Otsikko: Vs: ELÄMÄNTAPAMUUTOS!
Kirjoitti: Pakolainen - 20.01.2012 14:51:10
Motivaation puutetta? Tässä ratkaisu: www.jumbojoke.com/i_rest_my_case.html


Otsikko: Vs: ELÄMÄNTAPAMUUTOS!
Kirjoitti: Tiigris - 20.01.2012 15:32:31
^ toi oli kyllä hyvä... :D


Otsikko: Vs: ELÄMÄNTAPAMUUTOS!
Kirjoitti: Artemis - 01.02.2012 08:05:19
Minä päätin, että nyt maaliskuusta eteenpäin aloitan vuoden kuntokuurin. Lenkkeilen päivittäin muutenkin, mutta yläkropan lihakset on ihan surkastuneet ja selän lihakset vaatii huoltoa. Nyt alkaa elämänmuutos niiltä osin.
Se miksi maaliskuussa, niin siinä on iso muutos muutenkin tulossa :)

Voin jo nyt hirvittävän paljon paremmin, kiitos tupakoinnin lopettamisen ja puhtaan ruuan.
Jos joku tarvitsee tsemppia tupakan kanssa niin huutakaa! Minulla on jakaa teille tarinoista siitä, miten hienoja asioita stumppaamisesta seuraa! Haluan että muutkin oivaltavat savuttomuuden upeuden!
Eikä se ole edes niin vaikeaa, sitten kun todella sen päätöksen tekee. Aiemmin kun lopetin, niin lopetin ties mistä syistä ja se ei toiminut kun ei ollut oikeanlaista motivaatiota.
Nyt oli ihan eri juttu.


Otsikko: Vs: ELÄMÄNTAPAMUUTOS!
Kirjoitti: Kyllikki6 - 01.02.2012 11:51:55
Selailin tuossa hieman veriryhmä-ruokavaliokirjaa ja sain taas pääni entistä enemmän pyörälle. Ainahan siis löytyy puolesta ja vastaan mielipiteitä, tärkeintä kai olisi löytää se kultainen keskitie, tasapaino itsensä kanssa.. mikään ei oo niin kiveen kirjoitettu, kuin oma fiilis ja olo, se kai sanelee onnistuuko näissä muutoksissaan vaiko nöy. Mutta spekuloin silti hieman ;) Jos ajateltais, että karppaaminen on se mun juttu, ainakin sillä sokerit pysyy kurissa, niin sitten kun lähdetään siihen soveltamaan tätä AB veriryhmälle sopivaa ruokavaliota, niin sopivat ruoka-aineet tippuu aika reilusti. Eikä siinä vielä kaikki  :D Kilpirauhasen vajaatoiminnon vuoksi ei suositella goitrogeenisiä vihanneksia (parsakaalia, kukkakaalia etc). Jotta mitähän tässä sitten söis?  :idiot2:
Toisaalta, se mihin kiinnität huomiota, lisääntyy, joten jospa sitä vaan söisi sitä mitä hyvältä tuntuu, kävis haukkaamassa happea tuolla raittiissa pakkaskelissä ja tekisi asioita, mistä nauttii.. luulenpa, että se on kuitenkin kaikista terveellisin vaihtoehto, sanoi mikä tai kuka mitä tahansa. Tieto lisää vain tuskaa  ;D

 :) K


Otsikko: Vs: ELÄMÄNTAPAMUUTOS!
Kirjoitti: Gisella - 01.02.2012 13:14:44
Toisaalta, se mihin kiinnität huomiota, lisääntyy, joten jospa sitä vaan söisi sitä mitä hyvältä tuntuu, kävis haukkaamassa happea tuolla raittiissa pakkaskelissä ja tekisi asioita, mistä nauttii.. luulenpa, että se on kuitenkin kaikista terveellisin vaihtoehto, sanoi mikä tai kuka mitä tahansa. Tieto lisää vain tuskaa  ;D

Niinpä :) Itseään kuuntelemalla pääsee pitkälle, kun vaan oppisi kuuntelemaan kehoa ja korkeampaa minää, ei niinkään mieltänsä. Nimimerkillä opettelu käynnissä  ;D Ymmärtääkseni nuo goitrogeeniset kasvit tulisi kypsentää ennen syömistä, jolloin niiden vaikutus kilppariin olisi mahdollisimman vähäinen. Muutenkin mietin, että tarviiko sitä niin stressata noita goitrogeenejä, kunhan ei syö joka päivä ja hirveän isoja määriä. Muistaa monipuolisuuden ja vaihtelevuuden, ja tosiaan kypsentelee kaaleja.

Luulenpa, että ainakin meikäläisen kilpirauhasen toimintaa helpottaisi enemmän stressaamattomuus... Siinä ei nimittäin auta optimaalisinkaan ruokavalio, jos stressi repii sielua ja kehoa rikki. :)


Otsikko: Vs: ELÄMÄNTAPAMUUTOS!
Kirjoitti: Rakkauden enkeli - 02.02.2012 14:25:00
En muista olenko jo maininnut asiasta tai onko joku muu, mutta kaikki makeanhimosta kärsivät, ostakaa kromitabletteja. Kromi ihan oikeasti auttaa sokerinhimoon. Kun ottaa tabun päivässä, se riittää. Makean himo helpottaa ja muutenkin verensokeri pysyy paremmalla tasolla.

No ei vaan mulla auttanut yhtään kun aikoinaan kokeilin.  :knuppel2: On ne karkitkin kai muullakin tavalla "koukuttavia" kuin vain fyysisesti, josko johtuisi siitä sitten...  ::) No, mulla ei kuitenkaan ole paino ongelmia, enkä muutenkaan koskaan kilokaupalla sentään syö karkkia, mutta yleensä edes pieni päivittäinen annos saatava.  :-\ Addicted.  :buck2:


Otsikko: Vs: ELÄMÄNTAPAMUUTOS!
Kirjoitti: Pakolainen - 03.02.2012 10:20:22
Omalla kohdalla makeat hedelmät auttaneet, jos keho oikeasti huutaa nopeaa energiaa tai sokereita muuten vain ja on kärsivällinen. Söin banaanin, ei tarvinnu polttaa ihan heti seuraavaa tupakkaa ja makeanhimo lähti. Mitä pidempi aika edellisestä hedelmästä, sitä enemmän alkaa tehdä mieli makeaa.  :buck2: En ole miesmuistiin (enkä naismuistiin) himoinnut sinällään mitään makeaa. Nyt, kun on koko viikon väsyttänyt lähes koko ajan, on tehnyt tietysti mieli hiilihydraatteja ja sokeria, mutta en ole sen kummemmin langennut kuin toisen tarjoamana. Eikö ole olevaa.  ;D


Otsikko: Vs: ELÄMÄNTAPAMUUTOS!
Kirjoitti: Artemis - 03.02.2012 11:01:28
En muista olenko jo maininnut asiasta tai onko joku muu, mutta kaikki makeanhimosta kärsivät, ostakaa kromitabletteja. Kromi ihan oikeasti auttaa sokerinhimoon. Kun ottaa tabun päivässä, se riittää. Makean himo helpottaa ja muutenkin verensokeri pysyy paremmalla tasolla.

No ei vaan mulla auttanut yhtään kun aikoinaan kokeilin.  :knuppel2: On ne karkitkin kai muullakin tavalla "koukuttavia" kuin vain fyysisesti, josko johtuisi siitä sitten...  ::) No, mulla ei kuitenkaan ole paino ongelmia, enkä muutenkaan koskaan kilokaupalla sentään syö karkkia, mutta yleensä edes pieni päivittäinen annos saatava.  :-\ Addicted.  :buck2:


Ehkä se on yksilöllistä. Sokeri on kuin huume, oikeasti! Se aiheuttaa suurta riippuvuutta.
Itse olen korvannut sokeria hunajalla, en tiedä olisko se sitten parempi?


Otsikko: Vs: ELÄMÄNTAPAMUUTOS!
Kirjoitti: Artemis - 03.02.2012 11:19:56
Tärkeää onkin tunnistaa se miksi syö :)


Otsikko: Vs: ELÄMÄNTAPAMUUTOS!
Kirjoitti: Eklektikko - 03.02.2012 11:28:04
Kannattaa muistaa, että aineenvaihduntamme kannalta kaikki hiilihydraatit ovat sokeria!

Tärkkelys muuttuu sokeriksi suunnilleen saman tien, esim. väite siitä että täysjyväruis olisi hidas hiilihydraatti on viime vuonna tietellisesti kumottu ja EUn elintarvikevirasto vaatiikin että ruista koskevat terveysväittämät poistetaan elintarvikepakkauksista tämän kevään aikana.

Mitä olen karppaus.info palstan ketjuista lukenut - siellä on sokeririippuvaisilla ihan oma keskusteluketjunsa - niin kun on tarpeeksi sokeririippuvainen, sitä addiktiota pitää yllä ihan yhtä hyvin tärkkelys kuin sokerikin. Joillakuilla jopa maitotuotteiden hiilihydraatit saavat aikaan ahmimista ja muita sokeririippuvuusilmiöitä.

Ainakin siinä keskusteluketjussa pahiten sokeririippuvaiset joutuivat olemaan kohtuullisen matalilla hiililhydraateilla tai ainakin hankkimaan hiilarinsa yksinomaan vihanneksista/pähkinöistä tms. ettei sokerikoukku taas aktivoituisi. Tämä on hyvin yksilöllistä.

Hunaja on ihan yhtä paha kuin sokeri, se on puoliksi fruktoosia ja puoliksi glukoosia aivan kuten pöytäsokerikin. Hunajan ainoa 'pelastava' tekijä on se, että siinä on niiden lisäksi sitten muuta hyödyllistä, esim. kivennäisaineita.

Modernit hedelmät on jalostettu niin makeiksi, että sellaista ei ikinä luonnosta löydä. Eli vaikka ne voivat muuten olla terveellisiä, ne ovat kovia sokeripommeja  ja sikäli voivat olla ongelmallisia sokeririippuvaiselle.

Se putsattu teollinen sokeri on sitten vielä ihan oma juttunsa: Se muodostaa elimistössä eksorfiineja - siis opiaatteja - aivan kuten viljojen gluteenikin ja joillain ihmisillä myös maitotuotteiden kaseiini. Ja opiaatithan koukuttavat, saipa ne sitten heroiinina, oopiumina tahi eksorfiineina. Ainoa lieventävä seikka on se, että syödyt opiaatit 'kolahtavat' sen verran hitaasti verrattuna poltettuun tai piikitettyyn aineeseen, että koukuttavuus on sen vuoksi pienempi.




Otsikko: Vs: ELÄMÄNTAPAMUUTOS!
Kirjoitti: Artemis - 03.02.2012 14:06:39
Ok, hyvä tietää!

Rakastan makeita herkkuja, mutta kaikkea kohtuudella.



Otsikko: Vs: ELÄMÄNTAPAMUUTOS!
Kirjoitti: Artemis - 03.02.2012 14:12:32
http://www.iltalehti.fi/ruoka/2012020215158412_ru.shtml

Linkissä sokerin myrkyllisyydestä


Otsikko: Vs: ELÄMÄNTAPAMUUTOS!
Kirjoitti: Rakkauden enkeli - 03.02.2012 17:21:33
Oh sugar...  :buck2: Itseasiassa tuosta sokerin koukuttavuudesta ja kuten ylipäänsä mistä tahansa addiktiosta ei myöskään pääse eroon, ellei itse oikeasti sitä todella halua ja ole siihen valmis. Tajusin nimittäin, etten itseasiassa edes ihan todella haluakaan 100% sokerista eroon.  On se vaan niin ihanaakin. :D ;D Sitäpaitsi pitäähän ihmisellä joitain paheitakin olla, kun en edes juo kahvia, teetä, enkä polta, enkä juo alkon tuotteita kuin ani harvoin ja todella todella vähän ja muutenkin syön suht terveellisesti ja liikun ja olen kaikinpuolin muutenkin kunnon kansalainen.  ;D :angel:
Jokatapauksessa tuosta sokerin opiaattityylisestä koukuttavuudesta tuli mieleen, että siksi minulla on kuin jotenkin sisään kirjoitettuna sellainen suuri esto, intuitiivinen varoitusmerkki etten ikinä koskaan kokeilisi (enkä olekaan kokeillut, enkä kokeile  :knuppel2:) mitään huumeita, sillä jotenkin vain sisimmässäni tiedän, että jäisin varmasti aika helposti koukkuun. Mulla kun tuota kalaakin on kartalla aika paljon ja lisäksi kun muutenkin olen jo valmiiksi tällainen "hihhuli".  ;D  :angel:


Otsikko: Vs: ELÄMÄNTAPAMUUTOS!
Kirjoitti: Eklektikko - 03.02.2012 17:35:41
Fiksu valinta sikäli, että on todettu että jos koukuttuu sokeriin lapsena, koukuttuu sitten aikuisena ihan mihin tahansa päihteeseen helpommin, kuin olisi koukuttunut ilman sitä sokerikoukkua.

Sokeri on ensimmäinen portti päihteisiin, mutta teollinen sokeri on itse asiassa itsessään päihde, kun se sitä eksorfiinia tuottaa.
Tämä pistää miettimään, kannattaako lapsille antaa ollenkaan sokeria.

Tosin vauvat joille tehdään toimenpiteitä sairaalassa koukutetaan jo siellä: Vauvojen rauhoittamiseen toimenpiteitä varten käytetään sokeriliuosta...  :knuppel2: :idiot2:  Joka toki ne rauhoittaakin juuri sen opiaattivaikutuksen takia.

Jos olisi lastenhankinta kiinnostanut, niin olisin kyllä laitoksella kieltänyt ehdottomasti sokeriliuoksen antamisen omalle ipanalle, sillä mieluummiin vähän huutoa ja kipua toimenpiteestä, kuin sokeri=opiaattikoukku heti syntymän jälkeen.



Otsikko: Vs: ELÄMÄNTAPAMUUTOS!
Kirjoitti: Pakolainen - 05.02.2012 08:36:54
Pitää sekin muistaa että itku on myrkkyä vauvan aivoille... Mikä olisikaan nyt se kultainen keskitie? :idiot2:


Otsikko: Vs: ELÄMÄNTAPAMUUTOS!
Kirjoitti: Tiigris - 05.02.2012 13:18:50
Meidän vauva sai pari kertaa sokeriliuosta synnytyslaitoksella jotta saatiin sydänfilmi ja sydämen ultraääni otettua.. siinä kun tarvii olla paikoillaan ja rauhallisena et onnistuu. No, olipa kauheeta?! Ei mun mielestä... Eikä minustakaan tullut narkkaria vaikka sainkin opiaattijohdannaisia leikkaushaavakipuun pari kertaa.

Eiköhän se sokeriin koukuttuminen ole ihan sitten vanhempien lapsille tarjoaman ravitsemuksen aiheuttamaa.

Itse muistan, miten isä hemmotteli meitä lapsia kreemimunkeilla ja muilla leivonnaisilla ja herkuilla ja limulla. Aina kun isä kävi kaupassa, se toi tytöille jotain hyvää. Sen takia yhdistän makeat herkut mielihyvän ja rakkauden tunteeseen. Minulla on paljon sydäntä lämmittäviä muistoja mässäilystä perheen kanssa lapsena. Sen takia haluaisin et pystyisin omille lapsille ilmaisemaan rakkautta ihan suoraan rakkautena ja yhdessäolona/tekemisenä, enkä esineellistää sitä ruokaan, rahaan, tavaroihin tms.


Otsikko: Vs: ELÄMÄNTAPAMUUTOS!
Kirjoitti: Artemis - 06.02.2012 08:24:09
Sama täällä, makeat herkut lohduttaa minuakin. Se on opittu lapsena :) Äitini "laittoi aina jotain hyvää" jos minulla oli pahamieli.
Siksi onkin tärkeää, että jokainen, jolle syöminen on ongelma; esimerkiksi ylensyöminen, ylipaino jne tunnistaa syyn, että miksi syö.
Monelle se ruoka ja herkut on itsensä lohduttamista. Joillekkin se on tyhjän olon täyttämistä, joku syö koska on tylsistynyt kaikkeen, joku syö koska se tuo rauhallisemman olon.

Olisiko jokin toinen keino, jolla saisitte rauhallisen lohdullisen olon? Pitäisikö ne tunteet kohdata? Pitäisikö miettiä mitä sillä syömisellä oikein haetaan oikeasti? Voisiko se lohtu tulla muista asioista?

Itse olen lohtusyöjä.


Otsikko: Vs: ELÄMÄNTAPAMUUTOS!
Kirjoitti: Artemis - 06.02.2012 10:03:08
Olen kuullut, että moni yhdistää jopa rakkauden makeisiin herkkuihin. Äiti esimerkiksi hellii lastaan makeilla herkuilla ja lapsi tuntee saavansa rakkautta. Olen jostain lukenut, että oikeasti makean himo voisi olla jopa rakkauden nälkää. Että sitä yhdistää sen makean herkun siihen, kun lapsena äiti paistoi lettuja tai leipoi vaikkapa pullaa ja lapsi tunsi olonsa turvalliseksi ja rakastetuksi.

Äiti lohdutti minua herkuilla, uskon että siksi minäkin lohdutan itseäni hyvällä ruualla ja herkuttelulla. Olen kuitenkin onneksi ymmärtänyt kohtuuden ja sen ettei ruoka oikeasti ole sama kuin rakkaus :)

Uskon, että se on monella äidillä sama. Eikä sitä pahaa tarkoita todellakaan kun lastaan hellii herkuilla.


Otsikko: Vs: ELÄMÄNTAPAMUUTOS!
Kirjoitti: Artemis - 07.02.2012 08:37:25
Mutta Soma, ethän sinä tarvitse tupakkaa mihinkään  ;) Niin ei sinun varmaan edes tee mieli  ;)

Minulla tuli 11 kk savuttomuutta täyteen! En ole koskaan voinut paremmin! Jaksan juosta taas, ihoni hehkuu, hiuksetkin on jostain syystä vahvemmat! Nukun paremmin, aamulla ei ole tukkoinen olo, ei yskää, paniikkihäiriöt on historiaa (oikeasti olen vakuuttunut että nikotiini lisäsi tunteiden epävakautta)..
En voisi enää kuvitellakkaan että turvautuisin savukkeeseen. Kerran yritin sitä maistaa kun joimme tyttöjen kanssa viiniä. Maistoin ystävättären savukkeesta ja rupesin yskimään. Se maistui järkyttävälle :D Olen vapaa! Vihdoin! Kumpa olisin sen vaan oivaltanut jo aiemmin. Että tupakoimattomuus on näin helppoa ja ihanaa. Suurin syy miksi poltin, oli se, että en uskaltanut lopettaa sen takia kun pelkäsin viekkareita ja pelkäsin että pimahtelen jos vieroitusoireet iskee. Toisin kävi. Ekan viikon jälkeen se oli siinä. Ja eka viikkokin meni ok, koska asennoiduin siihen, että jos tuntuu pahalta niin se menee ohi ja se kuuluu tähän lopettamiseen. Meditointi auttoi  :smitten:



Otsikko: Vs: ELÄMÄNTAPAMUUTOS!
Kirjoitti: Tiigris - 07.02.2012 13:36:17
Joo, tupakin polton lopettaminen on kyl täälläkin ollut yks elämän parhaista asioista, en voi kun lämpimästi suositella. Siitä luopuminen ei loppupeleissä ole niin vaikeaa kun sitä luulis. Tarvitaan vaan päätös ja vähä taistelutahtoa.  :)

Vielä kun saisin kokonaan lopetettua alkoholin käytön. En koe siihen muuta kuin sosiaalista painetta, en muuten himoitse kännejä, mut sit kun alan juomaan niin janoan sitä hirveesti lisää ja käytännössä lopetan sit kun tulee paha olo tai rahat loppuu. Tiedän et tää on paha ongelma ja oon huomannut et en vaan osaa juoda kohtuudella mitenkään. Siks olis oikeesti parasta laittaa nolliin koko homma niin ei olis sen humputtelureissun jälkeen aina viikon kestävää morkkista ja masennusta.  :-[ :P

Mä olen aloittanut taas ruokaremontin kun tää mun systeemi meni ihan ketuiksi siinä joulun jälkeen kun salikortti loppui, lopetin liikkumisen niin motivaatio ei riittäny pelkästään syömispuolella tsemppaamiseen.

Että uusi startti ja parempaa onnea.  :D :D


Otsikko: Vs: ELÄMÄNTAPAMUUTOS!
Kirjoitti: Artemis - 07.02.2012 13:57:36
Artemis :smitten:

11kk on pitkä aika, sullahan on kohta vuosi täynnä! :) Mielenkiintonen tuo paniikkihäiriön lieventyminen, mie oon aina polttanut tupakkaa jos meinaa pukata paniikkia päälle.. ja muutenkin kyllä. Eikä se oo koskaan auttanut, vaan on saanut kädet tärisemään kovempaa ja suun kuivumaan enemmän. Silti sitä on aina pakko saada. :idiot2:

Mulle ei jostain syystä eka viikko tuota mitään ongelmia, mutta siitä eteenpäin on vähän hutera olo. Jospa se tästä, pitänee syödä pieniä määriä laktoosia ettei varmasti voi polttaa. Laktoosi-intoleranssi minun tupakointia vähensikin, kun on viikon ajan aina hirveän paha olo pienestäki laktoosimäärästä, niin ei paljon tupakoida. Se nyt ei mitenkään muuten ole kamalan mukavaa aikaa, mutta jos sillä saa röökaamisen lopetettua, niin miksipä ei.. ;D

Ai niin, Artemis, pääsitkö kofeiinikoukusta? :)

Kofeiinikoukussa ollaan vieläkin, tulee armottomat hedarit :P Mutta juon nykyään enää puolitoista kuppia päivässä! Ehkä se vähenee siitä kokonaan pois.

Usko pois, nikotiini luo sitä hermostuneisuutta ja paniikkia. Moni meistä tupakanorjista luulee, että se röökin vetäminen auttaa kun hermostuu tai panikoi tai hatuttaa ;) mutta päinvastoin. Nikotiini lisää sitä epävakautta, sydämen syke nousee entisestään ja lisää panikointia ja hermoilua.

Tunnen oloni paljon vakaammaksi ja lisäksi, se tupakkahan on sellainen valheellinen turvariepu. Kun ottaa päähän, menee röökille. Kun surettaa, menee röökille. Kun pelottaa, menee röökille. Tosiasiassa olisi tärkeä löytää itsestään ne keinot rauhoittaa itsensä. Se tupakka on sellainen psyykkinen harha, ihan kuin se olisi vastaus kaikkiin ongelmiin :D mutta nyt kun siihen on saanut ihan tosissaan etäisyyttä. Sitä ymmärtää oman hulluutensa. Minä turvauduin aina tupakkaan. Ei tarvinnut käsitellä niitä negatiivisia tunteita. Minä vaan ajattelin, että jos saan tupakkaa, niin kaikki on taas hyvin :D Kuinka hullua :D

Nyt tunnen myötätuntoa muita tupakoitsijoita kohtaan, koska tiedän, että he varmaan pitkälti ajattelee samalla tavalla ja se on harhaa.
Tupakka on aivan järjetön keksintö. Se on huume.

Ymmärrän, miten vaikeaa se monelle on luopua. Takaan kuitenkin, että yksikään teistä ei kadu sen lopettamista ;)
Ja jokainen teistä ansaitsee voida paremmin! Oli kyse sitten sokeririippuvuudesta, alkoholiriippuvuudesta tai nikotiiniriippuvuudesta, jokainen teistä ansaitsee kuitenkin parempaa vointia ja paremman olon. Minulla avautui ihan silmät kun lopetin tupakoinnin. Minähän ansaitsen myös puhtaampaa ruokaa ja muutenkin parempaa arkea :) Elämän muutos voi lähteä siitä, kun ymmärtää miten paljon parempaa sinä ansaitset ja kehosi ansaitsee parasta vointia ja hoivaa  :smitten:


Otsikko: Vs: ELÄMÄNTAPAMUUTOS!
Kirjoitti: Kuuhilda - 07.02.2012 14:48:22
Niinpä. Miten hemmetin hullu minä oon, kun olin kaksi vuotta ja rapeat polttamatta, ja sitten ihan salama kirkkaalta taivaalta aloitin taas :uglystupid2: Perustelin sen silloin sillä, että mulle lopettaminen on niin elppoa, että kyllä mä nyt voin välillä polttaakin  :2funny:

Miksi hemmetissä? Jotain sillä kai yritän korvata...tuttihan se on mulle aina ollu.
Olen todellisuupakohakuinen (wow mikä sana), mutta mahdanko koettaa käyttää tupakkaa siihen...se ei ole paras väline sellaiseen.


Otsikko: Vs: ELÄMÄNTAPAMUUTOS!
Kirjoitti: Artemis - 08.02.2012 08:27:49
Niin, miksi ihminen tupakoi?

Minä aloitin tupakoimaan, koska ylä-asteella se oli COOL  8) Sitten se jäi päälle. En voinut lopettaa, koska pelkäsin saavani kamalat vieroitusoireet. Sitten pelkäsin, että mitä jää jäljelle jos lopettaa. Esimerkiksi, alkuun tuntui ekalla viikolla, että elämästäni on viety kaikki nautinnot pois. Kunnes tajusinkin, että päinvastoin, nautin nykyään paljon enemmän kaikesta. Teekupillinen rauhassa on paljon nautinnollisempaa nykyään, kävely luonnossa tuntuu ihanalta jne.. Eli aloin nauttimaan kaikesta muusta paljon enemmän ja tupakka jota pidin elämäni suurimpana nautintona, olikin vain jotain harhaa.

Tutti on oikea sana, Kuuhilda :) Sitä se minullekkin oli. Mikä ikinä harmittikaan, niin aina saattoi polttaa savukkeen.

Miettikää vielä sitä, että tupakka pistää elimistön epätasapainoon. Tiesittekö, että tupakan myrkyt mm. manipuloi dopamiini pitoisuuksianne, testosteroiinin määrää kehossanne ja ties mitä  :P Aika hurjaa!

Pakko kertoa vielä hassu juttu :D Minä olin ollut tupakoimatta varmaan kuukauden kun pesin yksi ilta meikit pois ja tarkastelin kasvojani. Ihmettelin että mitä ihmettä minun naamalleni on tapahtunut. Se on ihan eri värinen! Mietin ja mietin, että miksi ihoni hehkuu punertavan hehkuisena. Ei punaisena mutta sellaisena elävän hehkuisena punertavana. Menin miehelle ihmettelemään ihoni muuttunutta väriä ja sitten vasta hokasin, että ei hemmetti, sehän on minun normaali ihonvärini! Olin tupakoinut niin kauan, että olin turtunut harmaan valkoiseen ihooni  :P Nyt ihoni on kauniin värinen ja hehkuva. Ei edes tartte meikkiä niin paljoa :)

Toinen on hiukset. En ole ikinä tiennyt että tupakka vaikuttaisi hiuksiiin, mutta hennot hiukseni ovat kiiltävät ja paksummat nykyään. Tosin, siihen saattoi vaikuttaa myös hiusten värjäyksen lopettaminen.

Vielä yksi juttu, mikä auttoim minua lopettamaan. Mietin, että annanko todellakin riippuvuuden olla minua vahvempi. Päätin, että ensinnäkin ansaitsen paremman voinnin ja lisäksi en todellakaan aio olla riippuvuuttani heikompi!


Otsikko: Vs: ELÄMÄNTAPAMUUTOS!
Kirjoitti: Pakolainen - 08.02.2012 09:09:25
Kofeiinikoukussa ollaan vieläkin, tulee armottomat hedarit :P Mutta juon nykyään enää puolitoista kuppia päivässä! Ehkä se vähenee siitä kokonaan pois.
Joo, on jännä tuo kofeiinikoukku, eikä siihen paljoa vaadita, aikaa vain ja päivittäiskäyttöä. Se, että juo useamman kupin päivässä, aloittaa vaikkapa aamukupillisella tai parilla päivään noustakseen, jatkaa sitten toisella kupillisella lounas- tai iltapäivän aikaan jaksaakseen vielä pusertaa ennen iltamaa, lienee jo enemmän kuin tarpeeksi. Saattaa sitten vieraillessa ryystää sitäkin kunnolla.

Usko pois, nikotiini luo sitä hermostuneisuutta ja paniikkia. Moni meistä tupakanorjista luulee, että se röökin vetäminen auttaa kun hermostuu tai panikoi tai hatuttaa ;) mutta päinvastoin. Nikotiini lisää sitä epävakautta, sydämen syke nousee entisestään ja lisää panikointia ja hermoilua.
En haluaisi tupakoitsevana ihmisenä muuttua paholaiseksi enkä idiootiksi, mutta sehän nyt riippuu riippuvuudentasosta - itsehän olen ihan mukavasti psykologisella tasolla riippuvainen, niin että...


Tunnen oloni paljon vakaammaksi ja lisäksi, se tupakkahan on sellainen valheellinen turvariepu. Kun ottaa päähän, menee röökille. Kun surettaa, menee röökille. Kun pelottaa, menee röökille. Tosiasiassa olisi tärkeä löytää itsestään ne keinot rauhoittaa itsensä. Se tupakka on sellainen psyykkinen harha, ihan kuin se olisi vastaus kaikkiin ongelmiin :D mutta nyt kun siihen on saanut ihan tosissaan etäisyyttä. Sitä ymmärtää oman hulluutensa. Minä turvauduin aina tupakkaan. Ei tarvinnut käsitellä niitä negatiivisia tunteita. Minä vaan ajattelin, että jos saan tupakkaa, niin kaikki on taas hyvin :D Kuinka hullua :D

Nyt tunnen myötätuntoa muita tupakoitsijoita kohtaan, koska tiedän, että he varmaan pitkälti ajattelee samalla tavalla ja se on harhaa.
Tupakka on aivan järjetön keksintö. Se on huume.
Hienosti kirjoitettu. Hyvin kuvaavaa tämä teksti on, siitä Voiman löysin. :)
   Ja tupakka on huume. Ja alkoholi on huume. Se on etenkin se dopamiini.

Niin, miksi ihminen tupakoi?

Minä aloitin tupakoimaan, koska ylä-asteella se oli COOL  8) Sitten se jäi päälle. En voinut lopettaa, koska pelkäsin saavani kamalat vieroitusoireet. Sitten pelkäsin, että mitä jää jäljelle jos lopettaa. Esimerkiksi, alkuun tuntui ekalla viikolla, että elämästäni on viety kaikki nautinnot pois. Kunnes tajusinkin, että päinvastoin, nautin nykyään paljon enemmän kaikesta. Teekupillinen rauhassa on paljon nautinnollisempaa nykyään, kävely luonnossa tuntuu ihanalta jne.. Eli aloin nauttimaan kaikesta muusta paljon enemmän ja tupakka jota pidin elämäni suurimpana nautintona, olikin vain jotain harhaa.
Kuulostaa samalt kuin Pasilassa, kun Routalempi lopetti ryyppäämisen, pakko mainita oli.  ;D
   Itse aloitin kai tupakoinnin koska koin "oikeutta" siihen oman elämäntilanteeni ja menneisyyteni takia - siinä yläasteiässä. Kun kasvoin missä kasvoin, kävin käymiäni kouluja ja minkä tahansa tason kokemuksieni jälkeen 14-vuotiaana tupakoinnin aloittaminen ei tuntunut aikaiselta kuten se nyt tuntui. Se tuntui pikemminkin viivästyneeltä aloitukselta, että olisin jo siihen asti saanut neljä vuotta kärvistellä sen tietyn tupakoitsevan sosiaalisen piirin ulkopuolella - vaikka, ymmärtäähän sen tänä päivänä, ei se sosiaalinen piiri ollut mitenkään hohdokas lukuunottamatta niitä kaltaisiani sokeita lampaita jotka luulivat löytävänsä niistä hommista jotain. Lähes puoli vuotta sitten vedin röökin viikossa tai vastaavaa, mistä sai hirmuiset kiksit.

Tupakanpolton lopettaminenhan on joko ajan myötä vähenevissä määrin niksoista selviytymistä tai, jos ne niksat ovat epäinhimillisiä yltiöpäisen tupakoinnin takia, vähentämistä ja vieroitusoireiden lievennettyä lopettamista ja niksoista selviytymistä.


Otsikko: Vs: ELÄMÄNTAPAMUUTOS!
Kirjoitti: Kuuhilda - 08.02.2012 13:47:55
Mulla taitaa olla tässä se riippuvuus se juttu, ei sinällään tupakka, sillä tokihan olin vieroittunut siitä jo täysin.
Miksi minä haluan ja koen tarvitsevani riippuvuutta? ::)
Haenko just sitä dopamiinin heilahtelua, ah autuutta?


Otsikko: Vs: ELÄMÄNTAPAMUUTOS!
Kirjoitti: Artemis - 08.02.2012 14:24:32
Mulla taitaa olla tässä se riippuvuus se juttu, ei sinällään tupakka, sillä tokihan olin vieroittunut siitä jo täysin.
Miksi minä haluan ja koen tarvitsevani riippuvuutta? ::)
Haenko just sitä dopamiinin heilahtelua, ah autuutta?


Niin, voimme jokainen kysyä itseltämme "mitä minä olisin ilman riippuvuutta" ;)


Otsikko: Vs: ELÄMÄNTAPAMUUTOS!
Kirjoitti: Kuuhilda - 08.02.2012 14:52:21
http://www.irtihuumeista.fi/tietoa_ja_tukea/riippuvuus (http://www.irtihuumeista.fi/tietoa_ja_tukea/riippuvuus)

Tuolla oli erinomaista tietoa riippuvuudesta yleensä.


Otsikko: Vs: ELÄMÄNTAPAMUUTOS!
Kirjoitti: Eklektikko - 08.02.2012 15:07:14
Tupakan - ei siis puhtaan  nikotiinin - vaan ihan tupakan, osalta asia on hieman yksinkertaista riippuvuusasiaa monimutkaisempi.

Tupakka nimittäin toimii kuten MAO-estäjä mielialalääke. Ja tätä vaikutusta ei siis saa nikotiinikorvausvalmisteilla, vaan täytyy polttaa tupakkaa tai käyttää nuuskaa. Vääränlaisista (en muista pitikö olla korkea vai matala...) MAO-entsyymitasoista johtuvasta masennuksesta kärsivät saattavat täysin tiedostamattaan tupakoida eräänlaisena itselääkintänä.

Tiedän esim. pahasti masentuneen, jonka psykiatri kielsi lopettamasta tupakointia ennen kuin masennusta on saatu edes jonkin verran paranemaan. Skitsofreenikot tupakoivat 4 kertaa enemmän kuin keskivertoväestö, minkä uskotaan myös johtuvat tästä MAO-estäjä vaikutuksesta.

Nikotiini toki on eräs maailman koukuttavimmista aineista, mutta sisäerityksemme säätelee käyttäytymistämme enemmän kuin uskommekaan ja aika suuri osa monien päihteiden käytöstä onkin eräänlaista harhautunutta itselääkintää. Toinen esimerkki: ADHD-ihminen saattaa ryhtyä käyttämään amfetamiinia päihteenä mikä toki parantaakin oloa, sillä koululääketiedekin lääkitsee ADHDtä amfetamiinijohdannaisilla...

Eräs alkoholismityyppi liittyy voimakkaasti synnynnäisesti vääränlaisiin MAO-entsyymitasoihin: Nämä ihmiset eivät pysty tuntemaan samanlaista mielihyvää elämästä tai yhtään mistään, kuin se enemmistö jonka MAO-entsyymitaso on normaali. Tätä sitten harhautuneesti itselääkitään alkoholilla (kyseisen geenin omaavista enmmistö muistaakseni alkoholisoituu jossain vaiheessa).

Nippelitietoa monoamino-oksidaasista ja MAO-estäjistä:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Monoamiinioksidaasi
http://fi.wikipedia.org/wiki/MAO-est%C3%A4j%C3%A4


Otsikko: Vs: ELÄMÄNTAPAMUUTOS!
Kirjoitti: Pakolainen - 08.02.2012 16:05:11
Juuri tuossa viimeksi koneella ollessa tuli luettua siitä kuinka tupakka ehkäisisi psykoosin laukeamista. Ja kyllä, tupakka toimii eräänlaisena mielialaboostina, monella eri tapaa. Dopamiini on se välittäjäaine jonka tupakan lisäävä vaikutus aivoissa tekee siitä huumeen kaltaisen. MAO-estäjät liittyvät asiaan ja vaikuttavat mielialaan, mutta henkisesti terveellä ihmisellä tämä onkin toissijainen asia. Yleensäkin ihmisen on oltava varsin vakaassa elämäntilanteessa päästäkseen eroon mistään huumeista/päihteistä, mikä lieni pääteltävissä.

Alkoholihan, siinä missä kannabis, voi laukaista psykoositilan - ns. känniskitsot.

ADHD on jännä poikkeavuus. Sen voi testata monilla huumeilla joilla olisi muutoin piristävä ja keskittymiskykyä horjuttava vaikutus. :D
   ... Ei ollut välttämättä niin hauskaa.

Ohjauduin ihan automaattisesti Wikipediaan tuossa.  ::)


Otsikko: Vs: ELÄMÄNTAPAMUUTOS!
Kirjoitti: Eklektikko - 08.02.2012 16:19:38
Alkoholin aiheuttama psykoosiriski on myös noin nelinkertainen kannabiksen aiheuttamaan psykoosiriskiin verrattuna. Ja tämä EI ole kannabismainos, vaan valottaa pikemminkin sitä minkä vuoksi kännissä riehutaan niin hulluna. Se alkoholipyskoosi ei nimittäin tarkoita sitä, että napsahtaa psykoosiin joka sitten jää päälle vielä kännin jälkeenkin, vaikka toki niinkin voi tapahtua. Se ilmenee kovin kovin usein nimenomaan psykoottisena käyttäytymisenä kännissä ollessa ja sellaisestahan saamme lukea surullisia uutisia lähes joka päivä.

Ravinto vaikuttaa mielialaan voimakkaasti. Esimerkki: Serotoniinireseptori on glykoproteiini, eli proteiinin ja sokerin ristisiitos. Jos ravinto on liian proteiiniköyhää, tai proteiini on muodossa jota kroppa ei kunnolla pysty käyttämään hyväksi, niin eipä sitten kropalla ole myöskään mistä niitä reseptoreja rakentaa. Huonosti koostettu tai henkilölle sopimaton kasvisruokavalio on  yleinen tällaisen tilanteen aiheuttaja. Sellaisessa tilanteessa on sitten ihan se ja sama mitkä ne serotoniinitasot ovat, jos serotoniinille ei ole riittävästi reseptoreja. Serotoniinireseptoreista myös 70% sijaitsee ohutsuolessa, mikä selittää sen että suolistoflooran tilalla on suuri vaikutus mielialaan.

Useat päihteet vaikuttavat dopamiinitasoon: Alkoholi, amfetamiini ja sen sukulaiset, kokaiini, tupakka.
Opiaattireseptoreihin puolestaan sitoutuvat tietenkin opiaatit, mutta myös eksorfiinit joita kehittyy ohutsuolessa gluteenista, sokerista ja joillakin myös maidon kaseiinista.
Kahvi puolestaan piristää nostamalla adrenaliinitasoa.

Alkoholi on tässä joukossa poikkeus, sillä sen päihdyttävyys perustuu pelkästään sen myrkyllisyyteen ihmiselle: Liuottimena se muuttaa solukalvojen läpäisevyyttä ja tämä myrkytystila on se minkä koemme humalatilana. Alkoholi ei sitoudu mihinkään reseptoriin, jotakuinkin kaikki muut päihteen sitoutuvat.

Muttamutta: Nyt on kokonaan unohdettu ns. prosessipäihteet eli pelaaminen, seksi, työ, fanaattinen uskonnnonharjoittaminen, liikunta. Ne koukuttavat ihan samalla tavoin kuin kemiallisetkin päihteet.  Liikunta saattaa näyttää tuolla joukkossa vähän hölmöltä mutta samoin kuin seksi, se ei ole addiktio kun sen harrastaminen ei haittaa muuta elämää, mutta jos se alkaa häiritä normaalia elämistä ja syrjäyttää muita tärkeitä toimintoja, sekin voi olla aivan hyvin prosessipäihde.

Ja prosessiriippuvuuksista voi olla aivan yhtä hankalaa päästä eroon kuin kemiallisista riippuvuuksista ja jopa fyysisiä vieroitusoireita voi ilmetä jossain määrin.



Otsikko: Vs: ELÄMÄNTAPAMUUTOS!
Kirjoitti: Eklektikko - 08.02.2012 16:24:08
Tupakan psykoosia estävän vaikutuksen esoteerinen tulkinta:
Tupakka maadottaa ja psykoosi on tila jossa on tooooooodella huonosti maadottunut, tai huono maadotus on osasyy psykoosin puhkeamiselle.
Maadotusvisualisaatio ajaisi periaatteessa saman asian, ainakin jos sen tekee yhtä usein kuin ottaisi tupakan.


Otsikko: Vs: ELÄMÄNTAPAMUUTOS!
Kirjoitti: Kuuhilda - 08.02.2012 18:11:04
Erittäin mielenkiintoista :o


Otsikko: Vs: ELÄMÄNTAPAMUUTOS!
Kirjoitti: Soile - 08.02.2012 21:32:28
Todella. Kiitos Eklektikko!!


Otsikko: Vs: ELÄMÄNTAPAMUUTOS!
Kirjoitti: Artemis - 09.02.2012 08:32:37
Tiedän useamman ihmisen, jotka ovat tupakoinnin lopettamisen myötä joutuneet aluksi menemään lääkäriin koska ovat masentuneet niin pahasti. Uskon, että näillä ihmisillä on taipumus muutenkin masennukseen.

On myös normaalia, että alkuun kokee alakuloa ja masennusta. Se johtuu siitä, että tupakka nostaa dopamiini pitoisuuksia ja tästä syystä luo mielihyvää. Kun tupakointi loppuu, tippuu dopamiini taso normaaliksi ja alkuun, siihen täytyy tottua.
Moni luulee, että taso tippuu epänormaalin alas, mutta se ei ole totta. Olemme tupakoitsijoina vaan tottuneet tavallista korkeampaan dopa tasoon. Näin olen asian käsittänyt.

Itse väänsin pari itkua ekan viikon aikana. Sitten se helpotti. Uskon, että se on toki yksilöllistä ja toisille paljon vaikeampaa. Minun mieheni reagoi tosi voimakkaasti.


Otsikko: Vs: ELÄMÄNTAPAMUUTOS!
Kirjoitti: Tiigris - 22.02.2012 18:15:43
Hienoo soma!  :smitten:


Otsikko: Vs: ELÄMÄNTAPAMUUTOS!
Kirjoitti: Artemis - 22.02.2012 19:31:32
Noniin! Parin päivän päästä tulee kuukausi savuttomuutta täyteen, aika kuluu yllättävän nopeasti. :smitten: Luojalle kiitos Lakrisalista, oisin muuten ihan hukassa. Paino on noussut useemman kilon, se vähän surettaa ja ahdistaa, mutta jaksanpahan ainakin kohta kuntoilla enemmän hengästymättä. ;D Hapenottokyvyn parantuessa varmaan elämä helpottuu muutenkin. Vielä tekee mieli polttaa toisinaan, mutta oon niiin ylpeä kun oon voinut olla näinki pitkään tupakoimatta.

Nyt oon voinut alkaa jo juoda vihreetä teetä pahemmin ahdistumatta, mutta se ei johdu tupakan lopettamisesta, vaan eräästä toisesta muutoksesta elämäntavoissa. Sekin on tosi mahtavaa, että kun väsyttää ni voi vaan juoda sen aamuteen ja piristyä!

Loistavaa! Hyvä hyvä! Jatka samaan malliin, sen painon saat kyllä kuriin sitten myöhemmin. Älä suotta ahdistu. Minulla nousi vain kaksi kolme kiloa ja se jäi siihen. Juo paljon vettä ja liiku, se auttaa myrkkyjen poistumisessa :)


Otsikko: Vs: ELÄMÄNTAPAMUUTOS!
Kirjoitti: mc82 - 01.07.2012 12:03:01
Palaan tässä wanhoihin kommentteihini: Totta tosiaan, minähän OLEN karppaaja, vaikka aiemmin koitin väittää olevani hiilareita välttelevä mikälie ;D  Mediassa karppaajille on isketty negatiivinen leima otsaan ja koska en ihan niin orjallisesti seuraa karppiruokavaliota kuin kaikkein hartaimmat karppaajat (tällä hetkellä ei ole tarvetta olla niin orjallinen), joten ajattelin olevani joku ns. "lievempi muoto" karppaajasta :-[ Mutta karppi mikä karppi, enivei :D

Talvesta paino on tippunut huomaamatta vielä jokusen kilon, vaikken tarkoituksella enää laihdutakaan :)  Rasvaa en ihan tolkuttomasti käytä, vaikka esim. salaatteihin laitan aina oliiviöljyä mukaan ja gratiineissa on täysmaitoa kostukkeena ja mahd. juustoraastetta (täysrasvaista) mukana. Käytän kalaöljykapseleita päivittäin - olen huomannut, että sukurasitteena tulleet, heikot polvet voivat paljon paremmin, kun muistaa kalarasvan osuuden ruokavaliossa :)  Kasviksia ja marjoja käytän päivittäin, useita annoksia. Sekä päivittäin jotain lihaa - kalaa yritän syödä mahdollisimman usein. Einekset ja light-tuotteet ovat hyihyi :P  Pyrin kuuntelemaan kroppaa ennemmin kuin seuraan orjallisesti jotain ruoka"muotia".

Töissä vanhempi miesporukka on vähän ihmetellyt tätä mun karppaamista, enemmän tai vähemmän isomahaiset miehet katsovat kevytlevitteellä sipaistujen ruisleipiensä ja Olo-jogurttiensa takaa "ämmänretaletta", joka kiskoo pekonia ja munia kuin ammattilainen eikä siltikään liho ;D  Olen saanut kommenttia, että "kyllähän ruisleipä kuuluu perusruokavalioon", lisäksi on ihmetelty, että enkö ole väsynyt koko aikaa, kun en syö hiilareita, eikö maha ole jatkuvasti ummella jne. Öööh, ei välttämättä kuulu, en ole väsynyt, eikä alun jälkeen ole ummetusta ollut ???

Tuossa joku aika sitten tuli kiusaus vanhoihin tapoihin ja tein makaronilaatikkoa, kun mieskin sitä kinusi. Virhe, virhe... Turposin kuin ilmapallo (paino ei tosin noussut), olo muuttui vetämättömäksi ja oli oksettava fiilis koko ajan + tuntui, ettei ruoansulatus pelitä kunnolla :buck2:  Mies valitti ihan samaa. Johtopäätös: makaronit yms. eivät enää kuulu meidän ruokapöytään, piste.

Suhde alkoholiin on muuttunut yhä kielteisemmäksi ja mulla menee pitkiä aikoja, jolloin en ota edes yhtä lasillista. Harmittaa eniten se, kun suurella osalla mun kaveriporukasta on tapana sopia treffit vain baariin tms. paikkaan, jossa on helppo vetäistä pienet päiväkänät :-\  Ehkä osittain sen vuoksi yhteydenpito juuri näihin "baarikavereihin" on hiipunut, koska mua v*tuttaa puolustella itseäni, jos en halua ottaa alkoa >:(  En nykyään enää edes viihdy baareissa, koska humalaiset ihmiset ahdistavat mua :-\  Onneksi mulla on kavereita, jotka haluavat tavata baarin ulkopuolellakin... Olenkin miettinyt tässä, josko lopettaisin kokonaan alkon käytön... Toisaalta, perjantai-iltana työviikon jälkeen yksi (ja vain yksi!) huurteisen kylmä laatuolut saunan jälkeen maistuu luvattoman hyvältä! :smitten:  Tai lasillinen hyvää punaviiniä, kun perjantaina katselee tv:n hömppäviihdetarjontaa.


Otsikko: Vs: ELÄMÄNTAPAMUUTOS!
Kirjoitti: Päivi - 29.08.2012 17:10:35

ADHD on jännä poikkeavuus. Sen voi testata monilla huumeilla joilla olisi muutoin piristävä ja keskittymiskykyä horjuttava vaikutus. :D
   ... Ei ollut välttämättä niin hauskaa.

Ohjauduin ihan automaattisesti Wikipediaan tuossa.  ::)

niinno. Musta tässä ei o mitään jännää-saati että se olis poikkeavuus.
Metyylifenidaattilääkitys (itellä) ei ole huumetta.

noinniinku OT.


Otsikko: Vs: ELÄMÄNTAPAMUUTOS!
Kirjoitti: Tiigris - 07.09.2012 13:08:57
Nyt täytyy taas tehdä otsikon mukainen toimenpide, vähentää kahvi ja kaikki saasta pois ruokavaliosta.
Miksi se vaan on niin kauheen takkuista?! Luulis et terveellisesti syöminen ois pelkästään ihanaa.


Otsikko: Vs: ELÄMÄNTAPAMUUTOS!
Kirjoitti: Päivi - 07.09.2012 13:28:40
voisko siinä olla vaan muutosvastarintaa? vaikka uuden tavan oppiminen olis hyväksi, aivot haluaa tehdä niinku aina on tehny?


Otsikko: Vs: ELÄMÄNTAPAMUUTOS!
Kirjoitti: Eklektikko - 07.09.2012 14:15:33
Nyt täytyy taas tehdä otsikon mukainen toimenpide, vähentää kahvi ja kaikki saasta pois ruokavaliosta.
Miksi se vaan on niin kauheen takkuista?! Luulis et terveellisesti syöminen ois pelkästään ihanaa.

Kahvilla on huomattavan monia terveysvaikutuksia, eli se ei todellakaan kuulu 'saastaan.'

Sen on todettu pienentävän seuraavien sairauksien riskiä annoksella noin 4 kuppia / pv (kuppi =1,5 dl, eikä mikään jättimuki):
Tyypin 2 diabetes
Parkinsonin tauti
Alzheimerin tauti
Maksasyöpä

Tuo viimeisin eritoten on hyvin voimakas terveysvaikutus, Aasiassa missä juodaan enimmäkseen teetä, maksasyöpä on eräs yleisimmistä syövistä, maailman kovimpien kahvinjuojien Suomessa sen sijaan eräs harvinaisimmista.  Ja tänä vuonna taisi tulla uutta tutkimustulosta kahvin suolistosyöpiä vähentävästä vaikutuksesta.

Lisäksi kahvissa on antioksidantteja, ne vain haihtuvat noin 20 minuutissa suodattamisesta, eli kahvi on hyvä juoda tuoreena.

Jotkut ihmiset ovat tietenkin kofeiiniyliherkkiä tai kahvinjuonti menee överiksi kun kofeiinitoleranssi kasvaa, mutta periaatteessa jos ei huomaa hyppivänsä seinille yhden kahvikupin jälkeen, niin en näe mitään erityistä syytä olla juomatta kahvia jos siitä tykkää.

Tietenkin jos tulee ongelmia, niin sitten ei pidä vetää kahvia. Ja jos on happovaivoja tms. niin kannattaa ensin sulkea helikobakteerin mahdollisuus pois.


Otsikko: Vs: ELÄMÄNTAPAMUUTOS!
Kirjoitti: Tiigris - 07.09.2012 21:51:55
Joo, minä kuulun niihin jotka juo vähä liikaa sitä kahvia..=P esim aamulla lataan 6 kupillisen mukaan ja juon helposti kaikki.... Mun mukilla siitä tulee kaksi ja puol  :D
Siks varmaan ymmärtänette miksi pitää vähentää..

En oikeen tiedä onko kahvi sit ihan ok myös raskausaikana? Jotenkin vaan tahtoisin pelata varman päälle, et vauvalle ei tulis suolisto-oireita minun huonon ruokavalion takia. Mut joka tapauksessa vähennän sen 1 kuppiin päivässä..

Ja tuli tosta Aasialaisten maksasyövästä mieleen että nehän saattaa myös syödä/juoda melko paljon jotain maksatoksisia yrttejä ja rohtoja tms mikä lisää sitä maksasyövän riskiä. En toki väitä etteikö kahvilla ois suojaa maksasyöpää vastaan, tuli vaan tällainen ajatus mieleen  :)


Otsikko: Vs: ELÄMÄNTAPAMUUTOS!
Kirjoitti: mc82 - 13.11.2012 11:09:22
Uutuutena vaivojen listalla on paniikkihäiriö (ei lääkärissä todistettu - ainakaan vielä), mikä tarkoittaa sitä, että mun kahvin- ja alkonjuonti joutui uudelleen tarkastuksen alle. Kahvia voin ongelmitta juoda enää n. kupillisen päivässä (mun kahvikuppi on tosin n. 3-4 dl), suurempi määrä kahvia lisää herkkyyttä kohtauksiin huomattavasti. Samoin alkon suhteen: olin jo ennen tätä hyvin "pienijuomainen", nyttemmin olen jo käytännössä lähestulkoon absolutisti :-\  Alkoholi myös lisää herkkyyttä kohtauksiin. Tosin saunaoluesta ja hyvästä lasillisesta viiniä jonkin erityistilaisuuden yhteydessä en pysty edelleenkään kieltäytymään :smitten: