Astro Foorumi

Niin niin... Jokaisella on ihan oma käsityksensä hulluudesta. En tässä nyt tarkoita varsinaisesti mitään todella pahoja mielenterveysongelmia... Lähinnä ailahtelevuutta. Jotenkin vain tuntuu, että moni ihminen löytää itsensä vasta kunnolla seottuaan ja siitä selvittyään! :idiot2:

Mielipiteitä, ajatuksia, tuntemuksia..? ::)

Tässä on nyt ilmeisesti pistetty sekä hulluus että mielialojen ailahtelu samaan kastiin, joskin itse koen ne täysin toisistaan poikkeaviksi asioiksi  ;) Mielialani ailahtelee hyvinkin paljon - henkinen tilani vaikuttaa vahvasti fyysiseen tilaan ja fyysinen tilani vaikuttaa vahvasti henkiseen tilaan. Eilenkin aamulla oli hyvä olo, iltapäivällä päästyäni töistä kotiin alkoi särkeä joka kohtaan kamalasti ja olin masentunut ja väsynyt sen takia. Aloin ajatella lapsia ja suutahdin kun rupesin miettimään sitä, miten ihmiset eivät ota tosissaan minua oman lapsettomuuteni kannalta. Sen jälkeen hypin innoissani huoneesta toiseen ja laulelin energisenä, jonka jälkeen taas rauhotuin ja tyynnyin lukemaan.

Mutta ehkä siinä on se hetkessä elämisen salaisuus...  ;) Miten hullulta kokonaiskuva näyttääkään, ei väliä. Eletään sen mukaan miltä tuntuu.

Ja keskivertoihmiseen verrattuna olen HUOMATTAVASTI hullumpi tapaus - positiivisessa mielessä siis (Aka Onnellinen Friikki) :D

Hulluus erittäin suhteellinen käsite... Mikä on hulluutta, mikä normaaliuutta ?? Kukin kokee asian omalla tavallaan. Itse sanoisin olevani ns. "syntymähullu", eli olen ollut tietynlainen friikki JO syntymästäni lähtien. Ja koen olevani SEKÄ ns. "oikea" hullu (psyykkiset sairauteni), sekä "lainausmerkki-hullu"... Otahan tästäkin nyt sitten selvää... Mutta kaipa ymmärsitte pointtini...  :uglystupid2:  :smitten:

Olen järkevän tasaisesti, tasaisen hullu keskiverto kansalainen.

 :idiot2:

No varmaan muakin joku voisi hulluna pitää, tai ainakin rajatapauksena, heh  :idiot2:

Mielialat ailahtelee kyllä voimakkaastikin ajoittain... Mutta olisi se aika tylsää tässä

maailmassa, jos koko ajan kulkisi kauhee kontrolli päällä, muutenkin suomalaiset on

niin alenmuudentuntosia. Erilaisuus on rikkautta! Siis olkaamme erilaisia ei hulluja!!  :2funny:

Hulluja nuo foorumilaiset..

Minä ruksasin tuon "tunnen olevani "keskivertoihmistä" hullumpi".  :D
Tosin onkin sitten aivan eri asia, miten tuo "hulluus" määritellään... :uglystupid2:
Itselleni "hullut" on viisaita ja ns.muka"viisaat" typeryksiä...
Hullulla on minulle itselleni positiivinen merkitys.
Minulle se merkitsee ihmistä, joka ajattelee omilla avoillaan ja tuntee omalla sydämellään ja vielä joskus jopa toimii täysin sisäisen ohjauksen kautta. Siksi siis näin, koska ns.'keskivertoihmisen' määritelmä viisaudesta on minusta typeryyttä ja ulkoaohjautuvuutta... :-X

Mutta huomasinpa tuossa eilen ilta myöhään, että minusta tuli 'holisti'...varmaan kai kohta olisi aika mennä katkolle, vai miksi tällainen nimitys?
Tarkoittaako tämä, että olen läheisriippuvainen astrosta.. :-[
Järjestetäänkö tähän jotain vertaistukiryhmiä, kun alkaa tämä vieroitusvaihe.... ;)

Yleensähän niitäkin jotka ovat viisaita pidetään
hulluina ja hullut ovat oikeasti viisaita...
Kaikki ovat aika hulluja, mikä on mielestäni jokseenkin viisasta

Hei :)

Mä olen täysin hullu, koska en tee mitään järkeä käyttäen :uglystupid2:. En varsinkaan sellaisia asioita jotka ovat sydäntäni lähellä.

Minussa on kaksi puolta: toinen sanoo :angel: :" tee, kuten tunnet!" toinen :tickedoff: :"Nainen, käytä järkeäsi!"

Siksi olen kiikun kaakun, hupsista vaan.... :o

Toisia pystyn (ehkä) auttamaan, hyvinkin, sillä rakkaudella, joka minusta virtaa toisiin :).
Mutta oma tunnemaailmani on aina sekaisin ja "kriisissä".
En kykene näkemään omia asioitani objektiivisesti. Siksi pyydän toisilta apua, ja he auttavat, mutta päätös jää aina itselle.
Ja koska en tiedä, miten asiat ratkaisisin, yleensä jään katsomaan, mitä tapahtuu, ja kuinka ollakaan mitään on tapahtumatta.
Elän oman tunnemaailman illuusiossa :'( :'(

Kultivointi hulluus on mulla lähellä. Kuinka köpöltä kuulostaa minun sepustukset toisten korvissa jos sattuvat kuulemaan, olen monen mielestä keskivertoa hullumpi ihminen. On hullua koittaa selittää korkeamman tason asioita ainoastaan matalamman tason ymmärtäville ihmisille, se kuulostaa tosi hullulta. Pitäisi olla sen verran järkevä ettei avaa suutaan kuin vasta kysyttäessä.

Olen suhteellisen tasapainoinen, joskus mieliala heilahtelee rajustikin.
 :-*  :idiot2:  :tickedoff:   :2funny:

Heips!

Olen kuullut sanonnan : on parempi olla vähän hullu kuin tyhmä. :idiot2:
Minä en ainakaan viihdy kovin hyvin tosikkojen seurassa.

Joissain asioissa taitaa olla järjen käyttö sallittua.
Sellaisissa missä tyhmyydestä sakotetaan.
Luovaa hulluutta pitää mielestäni elämässä olla.

Ollaan vaan ihan rauhassa vähän Foorumihulluja!

        :smitten:    maarita            :smitten:

hulluus on todella moninainen asia.
    kuka sen osa sanoa sen rajan,onko hullu tahi niinsanottu "viisas"
  .

Kaikki on suhteellista ylä- ja alapään välillä näin niinkuin fyysisesti sekä esoteerisesti ilmaistuna.

Ei ole tullut ainakaan mieleen, että moista pitäisi  huolehtia  ;)

:uglystupid2:
          Mielestäni hulluus toimii oikein hyvin silloin, kun puhutaan

          luovasta hulluudesta. Normaalit rajat ( mitä lienee ) on silloin

          ylitetty ja on syntynyt jotain erillaista, mitä ei tasasen taa-

          pertamisen taulukkoa seuratessa olisi saavutettu. Ei niin..


                        :2funny:

Olen sitä mieltä että HULLU saa olla muttei TYHMÄ  :2funny:
Lievän asteinen hulluus helpottaa elämän kolhuissa,voi laittaa asioita joita sattuu ns.hulluuden piikkiin,ja taas,menee kuin ennenkin :D

Olen hivenen hullumpi kuin muut...
Minä sanoin vähän aikaa sitten lääkärilleni että eikös se ole parempi olla vähän hullu kuin ihan tyhmä...kyllä se katto mua aika pitkään... ;D
Iteppä kysyi pelkäänkö että tulen hulluksi...heh  :D

Ja siis tämä oli sairaalassa psykiatrisella osastolla...joten muthan voi ja saa luokitella mieleltään sairaaksi. Parempi se mulle niin on ku olla jotain muuta. Eikö tarkoitus ole vain olla tyytyväinen itseensä ja tulla toimeen itsensä kanssa? Noin niiku pääasiallisesti? (toiv. kukaan ei ymmärtänyt tätä lausetta väärin...hmmm...en ihmetttelisi... :buck2: )

Jos ei hyväksy itseään kaikkine vikoineen (kaikkine päävikasuuksineen  :idiot2: ) niin eihän silloin voi olla oma itsensä?vai?

Veteen piirretty viiva..

Jos joitain filosofisia ajatuksia olisi esitetty väärään aikaan
ja väärässä paikassa. Meidän suurimmat
sivistyksen sipulit olisivat varmaan kaikki päätyneet lataamoon...

Hyvin samankaltaiset ajatukset on asiasta minullakin. Ja tullut itsellänikin koluttua sekä suljettu psykiatrinen laitoshoito, että avopuoli ym. terapiat. Että, KYLLÄ siinä mielessä olen "hullu".  :smitten:

juu meikä on kans sitä mieltä, että on oma ongelma jos muita menee hulluks leimaamaan. Hyvin usein käy niin, että masentuneita, maanis-depressiivisiä leimataan hulluksi. Ja jos joku minua luulee hulluksi, se on sen murhe! Mutta toisaalta, MIKÄ ON NORMAALIA sitten, jos hullullakin on ailahteleva raja...  :o

Ajatuksia...jostain.... ::)


""Ihminen ei enää uskalla päästää totutuista tavoistaan irti, enää ei juhlita humalaisina hedelmällisyyttä tanssien ja huutaen. Kännissä kyllä edelleen heilutaan ja toilaillaan, mutta touhulla ei ole merkitystä. Nykypäivän ihminen ei uskalla kokeilla, miltä tuntuu olla hullu. Ja mitä muuta on hulluus kuin käyttäytymistä, jota muut eivät uskalla kokeilla? Me rankaisemme näitä hulluja työntämällä heidät yhteiskunnan ulkopuolelle, synkkiin luoliin, ja silti heidän olemassaolonsa jää nakertamaan takaraivoomme. Mielipuolet ovat vaarallisia ja arvaamattomia, heidät on hiljennettävä, erotettava laumasta. Ja me työnnämme ne ihmiset, joiden ajatuksia emme käsitä, mahdollisimman kauas itsestämme, erämaahan, yksin. Me emme hyväksy heitä maailmaamme, sillä he hajottavat maailmankuvamme, sotkevat täydelliset suunnitelmamme ja aiheuttavat epävarmuutta elämäämme."""

© Ytimennävertäjät
tekstin kirjoitti Usva
http://www.kolumbus.fi/sagafre/Faunit.html

Tuo ei kyllä ole totta, ainakaan minun kohdallani ! Koen olevani täysin ns. samalla viivalla tässä suhteessa kaikkien muiden kanssa, eli aivan yhtä vastuussa tekemisistäni/tekemättä jättämisistäni, kuin kuka tahansa muukin. Enkä yritä verhota/puolustella kaikkea sairauteni piikkiin. Lääkityksellä ja terapialla olen ihan kunnossa.  :smitten:

Jos hulluus on synonyymi sairaudelle, niin johan on outoa... :idiot2:

Mielenalueen sairaudet ei ole sen kummempia kuin syöpä, päänsärky, nivelvaivat tai mikään muukaan fyysinen sairaus..

Jos emme yhdistä päänsärkyäkään hulluuteen, niin miksi mitään muutakaan sairautta....

Hulluus on ihan jotain muuta...mihin olemmekaan tarvinneet tuota sanaa..... :idiot2:

Pieni sanaleikki;  ;)
mielisairas/hullu=insane
sane= tervejärkinen, täysijärkinen
in=-ssa, keskelle, keskellä

eli insane=tervejärkisyydessä tai täysjärkisyyden keskellä

kaksijakoisen mielen 'huumaa' parahimmillaan... ;)
Tässäkin...

"sen saat, mistä luovut"
"sen mitä et itsessäsi tiedosta, näet sen mielesi kautta ulkopuolellasi"  jne,

:D

Noh, päänuppi ja aivot melko hankala tutkimusalue... Olisipa se mahdollista, että nekin voisi korvata/vaihtaa... Niin nyt vain valitettavasti ei ole. Kyllä henk.koht. olisin vaikka päänuppinikin vaihtanut, jos se olisi mahdollista...  ;) Jos ITSE todella HAKEE ja HALUAA apua, sitä kyllä löytyy ! Ammatti-ihmisiä on pilvin pimein, sekä erilaisia hoitoja/hoitopaikkoja. Nykyajan hoidot ja lääkitykset erittäin turvallisia ja hyviä. Nimim. KOKEMUKSESSA löytyy...  ;) Ja hankalissa tapauksissa tulee kyseeseen myös ns. pakkohoito. Eli ihminen itse, ammattiauttajat/terapia, läheiset, ystävät & lääkitys voivat joko KOKONAAN parantaa nupin, taikka AINAKIN saada ihminen elämään MAHDOLLISIMMAN mielekästä ja hyvää elämää, sairaudesta huolimatta. Minä ainakin rakastan ja elän elämääni ihan täysillä, vaikka sairauksia onkin !!  :smitten: Enkä käytä virheellistä ja osin loukkaavaakin sanontaa HULLU, vaan esim. mielenterveysongelmainen, psyykenongelmainen (omalla kohdallani maanis-depressiivinen) tms. Olen itse erittäin suvaitsevainen ollut aina, joten sitäpä kai siksikin odotan myös muilta... Minä en ainakaan kulje ympäriinsä tokkurassa tai silmät kiiluen ja kirves heiluen, koska HOIDAN/HOIDATAN itseäni ! Sitäpaitsi suurin osa mielenterveysongelmaisista on vaarallinen ainoastaan ITSELLEEN. Riippuen paljolti sairaudesta ja miten vakavasti on sairastunut. Ei meidän kutsumamme ns. "hulluus" KAIKISTA tee jotain kirves-murhaajaa tms. Mielenterveyskin on hyvin monitahoinen asia ja kyllähän tietysti silläkin saralla aina parannettavaa löytyy. Ennenkaikkea siinä, että JOKAINEN, joka apua tarvitsee ja hakee, myöskin sitä SAA !! Heh, joskus muinoin minutkin olisi jo kivitetty kuoliaaksi, poltettu roviolla tai muuta vastaavaa...   :smitten:  :D  :angel:  :angel:

Juu on olemassa sairauksia, päässä, joita ei saa parannettua. Mutta se ei tarkoita että ihminen on pahassa mielessä hullu tai mielipuoli! :knuppel2: On olemassa ihmisiä, jotka tietävät olevansa sairaita, mutta minkäs he sille voivat ja elävät sen mukaan. Toisinaan voi pulpahtaa itse kullakin pahoja viboja pintaan, mutta ehkä se on jo leimaamista sanoa maanis-depressiivistä yms. sairauden omaavaa hulluksi.

Jaottelisin hullun ja mielipuolen kahteen eri kategoriaan. Ihan niinkuin Mi-Olea mainitsi, hullu ei välttämättä ole se joka aiheuttaa pahaa vaan elää vapaasti ja elää hetkessä ties miten sattuu, mutta kuitenkin niin ettei siitä välttämättä koidu kuin korkeintaan mielenpahaa muille. Kun taas mielipuoleksi miellän juuri jonkun kansan murhaajan jne. Eikö näin? Se on se HULLU pahassa mielessä.

Mutta kuten jo aiemminkin saatoin mainita, kantsis varmaan jokaisen harkita silti milloin ketäkin haukkuu hulluksi. Sillä kun on niin monta merkitystä ihmiskohtaisesti. Ja ennen kaikkea, EI SAA LEIMATA AUTOMAATTISESTI IHMISTÄ SAIRAUDEN TAKIA. :tickedoff:

Sairastuin puoli vuotta sitten psykoosiin, syynä olivat psykedeelit ja vuoden jatkunut itsesuggestiointi. Satutin ihmisiä katseella, tv-lähetykset oli tarkoitettu minun silmilleni, näin auroja, Sain sateen ropisemaan tai auringon porottamaan, kuulin vuoropuheluita ja vihaisia naapureita seinän läpi, vesi totteli minun käskyjäni, eläimet puhuttelivat, tunsin muiden tunteet ja ajatukset, sain huimia pyhän geometrian oivalluksia, yhdistyin luojaan öisin, saatoin olla meditatiivisessa tilassa monta tuntia.

Synkronismia oli kaikessa mitä näki ja kuuli. Koko pari kuukautta kestävän tripin ajan hain yötä päivää elämän henkisiä lakeja ja salaisuuksia kaikesta tekemisestä. En nukkunut viikkoihin ollenkaan.

Jossain vaiheessa sain tavarat katoamaan ja ilmentymään uuteen paikkaan. Kehittelin jo hienon teorian siitä, kuinka omissa ajatuksissa on voimaa, ja psytyy tekemään kaiken mihin vain uskoo. Kaiken maailman Kryonit ja valonsoturi-kanavoinnit luettua olin yhä varmempi että näinhän ihmismieli toimii.

Saatoin aamulla lähteä rantaan piirtelemään hiekkaan symboleja ja tietoa eläimille, illemmalla sitten ihmisten ilmoille vain tarkkailemaan ihmismieltä ja sen käytöstä eri tilanteissa. Viimeisenä tempauksena vapaalla jalalla lähdin sitten ulos voittamaan pelkoja. Hyppelin alasti kaduilla siis  :D Sittenhän sitä lähettiin poliisien avustuksella osastolle, 4 vuorokautta eristyksessä ja yksi vuorokausi lepositeissä. Viikon parin päästä olin kuitenkin parantunut.

Suggestoinnilla saa ihmeitä aikaan, jokainenhan luo oman todellisuutensa. Kaikkien pää ei näköjään kestä liian paljon tarinoita henkimaailman ilmiöistä.

Syynä olivat mitkä? .. psykedeelit?
Tarkoitatko hallusinogeenejä?

Jaahas... Hmmm... Suggestoisinko tässä siis oman tämänhetkisen depressioni pois ja tuhansia euroja tilille ja ruokaa ja uuden työpaikan yms.yms. OK !!  :uglystupid2: Kaipa olin kaikesta huolimatta "liian" iloinen ja positiivinen pitkään...? JAKSOIN USKOA,TOIVOA yms. ! Argh !  :tickedoff: Nyt on energiat lopussa ja depressio painaa... Nousen taas, kun aika on...

 :uglystupid2:   Hullu ehkä,,, jos joku sanoo.. :coolsmiley: ( en minä )

               Viisas mielestään ja kaikenaikaa,,, huomatkaa tämä !!!

           Miten`olis tuo tuttu ATLANTIS, jossa jos minkälaista iloa  on

        harjoiteltu ( kuulemma )...  JA siitä olemme saaneet kaiken kar-

     vaisia rasitteita, tälle loivalle alamäkimatkallemme kohti


                             :2funny:

:smitten: No, niin ! Taaspa teki temppunsa tämä maanis-depressiivisyyteni... Eilen oikein korostui taas tuo depressiivinen puoli... Mutta nyt taas mieli positiivisempi, iloisempi, virkeämpi ! Koska EN ajattele liikaa kaikkea negatiivista/sotkuja elämässäni. Relaan täysillä ja kerään voimia. Puhdistan mieleni KAIKESTA negatiivisesta/paskasta... Ja EN ota paineita, vaikken aina olekaan positiivinen ja jaksa... Suon senkin nyt itselleni. Minä olen läpi elämäni ollut hirveä huolehtimaan, huolestumaan, murehtimaan, synkistelemään... Mutta kuten kerrottua, olen jo oppinut älyttömän paljon positiivisuutta. Siitä olen itsessäni iloinen ja ylpeä !  :D On tämä mielen kaksijakoisuuteni kyllä niin rasittavaa, koittakaahan kaikki tekin kestää !  :smitten:  :angel:

Jep, olisi pitänyt kirjoittaa tarkemmin, eli psykedeeliset aineet.


Ei ollut kammottava kokemus, en missään vaiheessa tajunnut itse olevani psykoosissa, kaikki oli vaan niin todentuntuista. Nyt jälkeenpäin on sitten ollut miettimistä, että mikä on ollut totta ja mikä harhaa.. Vieläkin tulee silloin tällöin nähtyä unia, missä tapahtuu samoja asioita kuin psykoosissa. Ja kellonajat (esim. 11.11) aktivoivat edelleen aivoissani impulsseja.

Uskoisin että siinä tulee enemmän tietoiseksi
siitä mitä asioita luo päässään. Sen jälkeen kun on
tervehtynyt. Mitkä sitten on kiinni ulkoisista
ja mitkä sisäisistä asioista...

Tulipa toistettua...

Toivottavasti asiasi menevät vain
paremmin tästä eteenpäin..
Ei ole varmaan kiva kokemus kenellekkään
ja muuttaa näkemyksiä loppuelämäksi..
ehkäpä
?

Olisin lainannut Mi-Olean hienoa lainausta joka mielestäni osuu siihen villakoiran ytimeen ns. hulluudesta, mutta jostain syystä foorumi paiskaa minut aina siihen mistä lähdin, siis topicin ykkös-sivulle unohtaen että olin jo klikannut "vastaa" :D

No joka tapauksessa, Mi-Olean teksti osui tosi nappiin. Aika lailla järkyttyneenä luin kuvauksia siitä miten kukin on minkäkin leiman diagnoosin saanut psykiatrisessa hoidossa - olenhan aikoinani itsekin ollut, ja ymmärrän hyvin miksi tietyssä elämän vaiheessa on hyvä saada yleisesti hyväksytty (?) selitys (diagnoosi) tietynlaiselle ajattelulle ja toiminnalle, olen myös käynyt sen helvetin vaiheen läpi, ja silloin se tuntui järkevältä, mutta...
...myöhemmin olen tullut siihen tulokseen, että hulluus, kuten kauneuskin - on katsojan silmässä. Olkoon se sitten oma silmä, psykiatrin, perheen tai yhteiskunnan. Niin kauan kuin olin oma itseni (=uskalsin sanoa miltä minusta tuntuu, mitä ajattelen jne) minä olin "hullu" - vasta kun opin että minun täytyy ajatella ja toimia niinkuin "viisas ja lukenut" psykiatri odottaa "terveen" ajattelevan, sain "terveen" paperit. Toisin sanoen, omana itsenäni olisin varmasti  vieläkin suljetulla, vaikka en koskaan ollut vaaraksi kenellekään muulle kuin itselleni kun en ymmärtänyt elämäni tarkoitusta saati sitten keksinyt yhtään ainutta syytä elää.Vasta kun ymmärsin että minun täytyy nöyristellä ja kumartaa suurta ja mahtavaa yli-jumalaa: lääkäriä ja muuta "hoito"henkilökuntaa, vasta kun opin vastaamaan "oikein" heidän kysymyksiinsä, vasta kun opin teeskentelemään "tervettä" , reagoimaan ja toimimaan "terveen" tavoin, alkoi vapauteni häämöttää ja sen sain.
Ehkä se oli minulle oppitunti jostakin - en vain tiedä mistä  -valehtelusta ja epärehellisyydestä ehkä? vaikea uskoa. Ehkä se oli oppitunti aiheesta "ei helmiä sioille" tai  "sitä kuusta kuuleminen jonka juurella asunto" - en tiedä. Tiedän ainoastaan sen että kun muutama vuosi vapautumiseni jälkeen aloin pikkuhiljaa (luvatta, tottakai) vähentää lääkitystäni, oli kuin olisin syntynyt uudelleen. Aloin jälleen tuntea, kiinnittää huomiota asioihin, ihmisiin jne. Vaikka elämä ei olekaan ollut ruusuilla tanssimista, niin entäs sitten? ainakin se on minun elämäni eikä se mitä suuri ja mahtava lääkäri (tosin hengellisesti, emotionaalisesti ja älyllisesti varsin rajoittunut), määrää minun elämäkseni.
Kuitenkin, minulle oli jossain vaiheessa tärkeää olla "diagnosoitu". Se tavallaan toi helpotusta siihen elämänvaiheeseen, vaikka nykyisin muistelenkin aikaa lähinnä katkeruudella, ihmisarvon ja -oikeuksien riistona. Kun ymmärsin että minulla on valta ja oikeus päättää omasta elämästäni, mitä haluan sen olevan - alkoi sisäinen kasvuni, otin vastuun itsestäni ja elämästäni. Ensimmäinen askel (minulle) oli lääkityksen vähentäminen, ja aikanaan myös sen lopettaminen. Olin ehkä hullu, mutten tyhmä: vierotusoireet olisivat vieneet minut hyvin äkkiä takaisin istumaan "hullun" tuomioita, joten ei olisi tullut pieneen mieleenikään lopettaa lääkkeitä yhtäkkiä. Avohoitoyksikölle kerroin lääkkeiden lopetuksesta vasta kuukausia myöhemmin, jolloin heillä ei ollut enää mahdollisuutta tuomita minua "sairauden kieltämisestä" ja "hoitovastaisuudesta" (=tärkeimmät diagnostiset kriteerit mielisairaudesta). Olivathan he jo kirjoittaneet siihen mennessä sivukaupalla raporttia kaikesta edistyksestä  ;) ;D

Tällä kirjoituksella en halua kehottaa ketään lopettamaan lääkitystään, mikäli kokee sen tarpeelliseksi (=tuntee itsensä ja tietää miten käy jos lopettaa) lähinnä haluan sanoa sen että mielenterveys"asiantuntijat" eivät aina ole oikeassa, eivätkä voi ottaa valtaa eivätkä vastuuta jonkun toisen elämästä, kuten nykyään tapahtuu jos ei toimi yleisesti hyväksyttyjen normien mukaisesti.

Mitä tulee psykedeelisten aineiden käyttöön ja niistä aiheutuneeseen psykoosiin: ko. huumeet voivat auttaa löytämään sisäiset voimavarat (olen lukenut, en kokeillut) - MUTTA seuraukset eivät aina ole sitä mitä ihminen toivoo jos sisäinen kehitys ei vielä ole tarpeeksi pitkällä kaiken kokemiseen. Jos ja kun joku haluaa päästä ns. "pidemmälle", löytää itsensä ja ne voimavarat jotka meissä kaikissa on, siihen ei ole oikotietä.
Voin esimerkiksi hyvin kuvitella mitä norsu posliinikaupassa saisi aikaan, vain koska ei pysty/ymmärrä/osaa välttää kosketusta helposti rikki meneviin esineisiin ympärillään. Norsun pitää ensin opetella tuntemaan itsensä, oma kehonsa, ja omat liikkeensä, oikkunsa, vahvuutensa ja heikkoutensa, sekä myös posliinikaupan hyllynvälit sun muut ympäristötekijät, ennen kuin on järkevää edes yrittää ;)

Loistavaa tekstiä Dawn! Onnittelen sinua lämpimästi oman elämäsi haltuunottamisesta. Kyseinen aihe on mietityttänyt minua läpi elämän, jo lapsena minua kiikuteltiin kaikille psykologelle, kun en millään sopimut muottiin. Opin pian sen pelin, mistä mainitsit ja säästyin diagnoosilta  :o

Olen samaa mieltä. Minä söin lääkkeitä melkein vuoden, kunnes rupesin vuoden vaihteessa tuntemaan etten tarvitse niitä....Tuli kyllä välillä unoheltua ottaa niitä  :buck2:
Nyt yli kk lopettamisen jälkeen kerroin avolla terapiaryhmän vetäjälle että lopetin. Kyllä tuli heti sanomista...kun lääkkeet saisi(?) lopettaa vasta kun on tuntenut väh.puolivuotta olevansa ilman oireita. No lupasin jutella lääkärin kansssa asiasta kunhan ryhmä loppuu...eli joskus toukokuussa... ::)

Nyt haluan vain kertoa sen miten erilaiseksi-aidoksi jälleen tunnen itseni. Myös elämänkkumppanini on sanonut minun muuttuneen lopettamisen jälkeen-eikä todellakaan huonoon suuntaan.  :)
Myös itse huomaan asian ja olen tajunnut että voisin syödä läkkeitä koko ikäni ja osa ongelmastani ei katoaisi koskaa...tarviiko sen sitten välttämättä kadota? Ehkä tämä olen juuri minä...en edes halua olla täydellinen! Ja ongelmani ei rajoita elämääni enää millään tavoin...se on pienentynyt hyvin huomaamattomaksi.
Mutta nyt...osaan taas tuntea näitä huonojakin tunteita, mitkä minulla ainakin masennuslääke näytti estävän tuntemasta. En tuntenut itseäni kokonaiseksi...ja totta puhuen en kyllä vieläkään. Pitäisi lähteä rohkeasti kohtamaan menneisyyden haamut. Ja askeleen eteenpäin olen ottanut. Ja sitä tietä meinaan nyt jatkaa että pääsen taas enemmän sinuiksi itseni kanssa.

Päätin että vain minä voin tervehdyttää itseni, eivät lääkkeet. Ja mitä olen saanut aikaiseksi...? Toin takaisin itseni-ikuisen pikku "hullun". Sen joka laittaa kampoihin kaikille tuollaisille yleistyksille eikä suostu olemaan se mitä lääkäri sanoo-tai kukaan muukaan...Olen hyväksynyt itseni ja ongelmani ja tulen toimeen kummankin kanssa.  :smitten:

Ehkä elämässä pitää olla tälläisiä ongelmia ja sitten parantumisen ja tajuamisen hetkiä...ehkä se juuri on se mikä meistä kasvattaa sen mitä olemme. Suren heitä jotka eivät tätä tahdo vaan uskovat sen muiden "totuuden". :knuppel2:

Niin... Halusin tosiaan vain kertoa omista kokemuksistani... Ja sen kohdallani TIEDÄN, että ilman terapiaa ja lääkkeitä en olisi näinkään hyvässä kunnossa. Noh, mikä toimii kenelläkin, tai ei toimi... Myös oma kokemani psykoosi oli sananmukaisesti kuin maanpäällinen helvetti ! Aivan hirveää ! Sitä en toivoisi pahimmalle vihamiehellekään ! Mutta täällä sitä jatketaan "tallustelua"...  :smitten: :angel:

*lainaus:
 Kuinka hullu olet?
-pelkään usein sekoavani lopullisesti
-tunnen olevani "keskivertoihmistä" hullumpi
-olen tasapainoinen, joskus mieliala heilahtelee rajustikin
-en tunne ikinä itseäni hulluksi, mutta olen hyvin lievästi ailahtelevainen
-olen järkevä ja tasainen luonne*

Jumalan lapsina näin kantaen samaa voimaa tämän "hullunmaksi" emme voi tulla!
Jokainen  ::)

::)
      Heippaz waan, Topi ja Maire, Kontaktiliima pitää ??

         Jospa varovasti, ihan aluksi yrittäisi itselleen selvittää,

            kumpi esittää ja kumpi on se käsinukke !!  ?   :o


                :2funny:

Niin minustakin. Ja tuosta vatvomisesta. Sanoja/termejä/teorioita väännellään länsimaisessa psykologiassa niin että välillä hirvittää. Itse liputtaisin terapioissa aidon kohtaamisen puolesta. Sellainen tekee sielulle hyvää. Antaa tilaa sille oivallukselle.

Mutta, siis topicissa oli aiheena hulluus. Omassa kielikuvassani se on aikas positiivinen ilmaus, ei liity mihinkäään sairauksiin vaan on synonyymi rohkeudelle ja luovuudelle.
Uskalletaan vähän hullutella, voi vaikka tulla uusia näkövinkkeleitä!  :2funny:

Lisää "oivallusta" omasta "hulluudestani"... Omalla kohdallani "hullu" = tasapainoton, epä-tasapainoinen. Eli kiikun-kaakun ja heikun-keikun...  :2funny:

Hei Kotkansilmä,

voisitko tulla lähemmäksi, kuulen niin huonosti sinua. Ja jos ei ääni kanna niin nosta sitä.

Jos et tiedä niin aina voi kysyä  :)

Tuli muuten mielee että sillon laitoshoidossa olessani sain hyviä ihmisiä elämääni ja kerta vkon pidettiinki sit lääkärikäynnin jälkeen leikkimielinen kisa "kellä on eniten diagnooseja/lääkkeitä" heh   :2funny:

Että tälläistä hauskaa meillä "hulluilla" siellä oli...tulipa vaan mieleen...

Sign?,  Olipas asiaa...
Hyvin liki omia kokemuksianikin...monelta osin.
Oli hienoa lukea, kun joku osasi sen kaiken noin hyvin sanoiksi pukea... :)

 ::) ei löydy enää...ei..
Jotenkin se oli niin 'syvä avaus' jostain sydämeni sopukoista, että menin ja poistin sen...tuntui jotenkin niin ...
liian jotain... ;D  luultavasti tarkoitat sitä...rohkeudesta olla tässä todellisuudessa "hullu"... välittämättä yhteiskunnan määritelmistä.... ::)

Noh, en kyllä tallettanut...ja arvaappa mitä...jos nyt ollaan oikein rehellisiä, niin olin hiukan hämilläni itseni kanssa siitä tekstistäni .... sitten siihen johonkin perään tuli pari muuta viestiä ja lopuksi sinun, jonka aloitit näin; Kiitos 'sinä' ja 'sinä' hienosta kirjoituksestasi ja ajatuksistasi...jne jne...
Muutenkin olin vähän jo kiikun kaakun, että mitä sitä tuli kirjoitettua ja tietysti mieleni tulkitsi tuon sinun viestisi avauksen niin (koska siinä eritoten mainittiin muut kuin minä, jotka siinä kirjoitti aiheesta) , että minun kirjoitukseni oikeasti olin ihan per***stä.  ;D
Hain sille oikein kait jotain, syytä, en sain poistaa sen... ;D

Juuri niitä juttuja ja hetkiä, kun oikein avautuu ja sitten järjellä ajateltuna tuntuukin ihan hömölle ja hävettää koko juttu.. :-[

Että näin... :D Outo käänne tuli..

Ja kirjoittamisesta. Siis on minulle sanottu monasti...ihan näin 'live-elämässänikin', että mikset kirjoita kirjaa...jne..
Mutta en vain osaa...
Juttu ja ajatukset ja oivallukset luistaa vain, jos koen, että kirjoitan jollekulle henk.koht...että on aito tilanne niinsanotusti...
Tosin onhan niitä kursseja dialogisesti kirjoittamisesta, mutta  :buck2:

Ei tämä nolostuttanut, ennemminkin 'lämmitti sydäntä'...
Tosin taas tämä kirjoitukseni on sellainen ,että mietin kaksi kertaa, painanko nappia *lähetä*  ;)

Voi että teki sielulle hyvää lukea näitä edellisiä viestejä!
Täällähän tapahtuu "oikeata kohtaamista" ja uskomattoman rehellistä tilitystä. Sellaisen todellakin tunnistaa, kun edessään näkee.

Onneksi ehdin lukea eilen sen Mi-Olean kirjoittaman/poistaman viestin. Siitä tuli hyvä olo, niinkuin monesta muustakin hänen kirjoituksestaan. On ilo lukea viestejä, joissa ei julisteta mitään vaan pohditaan laajalti. Vieläpä sydän mukana, inhimillisesti.

Minua haluttiin tutkia koulun toimesta, joskus ala-asteella. Olin omapäinen ja auktoriteettivastainen. Ja sitten oli jotain pelkoja, muistaakseni pimeää tms.
Muistan, miten suututti niissä istunnoissa psykologin kanssa, kun tuntui ettei hän näe metsää puilta. Tai ettei suostu näkemään minua. Ihan itsenäni. Piti vain ruotia jotain mielestäni jonninjoutavaa.
En ollut miettinyt enää koko asiaa, ennenkuin nyt tässä keskustelussa tuli mieleen. Ja tajusin, että koko elämäni olen alitajuisesti kokenut, etten tule nähdyksi, enkä saa olla oma itseni. Pitää myötäillä ympäristöään, että kelpaisi. Hmm.  :o

Kaikillahan meillä varmaan on kolhuja ja törmäilyjä ympäristön kanssa ja siten ollaan opittu luovimaan täällä. Tökkii vaan ajatus siitä, että jokin "asioista perillä oleva taho" määrittelisi sen, millaisia meidän tulisi olla. Kun luulisin, että jokaikinen olento tietää sen ihan itse. Jos jonkun oma oleminen on muille ympäristöongelma, silloin toki asiaan on puututtava.

Heitän tähän loppuun mieliaforismini:
Ihmisen syvin sivistys löytyy silloin, kun häneltä riisutaan kaikki opitut asiat pois ja katsotaan mitä jää jäljelle...

 :coolsmiley:  Joo, ja lisäksi :kuu: :kin on  :oinas: :ssa, täytyy joskus ihan

                    itsensä ja jopa ympäristönsä takia vetää hihnat

                      kiinni, ettei mene överiksi.   :smitten: HULLUTELLAAN

         Kaikki poikkeavat eivät ole neroja, mutta nerot ovat poikkeavia,


                             :2funny:

Heippa Sign?, Synapsi ja kaikki muutkin keskusteluun osallistuneet!

Sign?, opin kyllä nyt jotain, joten kiitos sinulle! :)
Olen siis koko elämäni tahinut sen kanssa ollako ja sanoa, mitä tulee, vai olla hiljaa ja antaa muiden pitää vain sen minusta luoma mielikuvansa. Noh, sen kaikki kuitenkin tekee jokatapauksessa, mutta....

Kun on kasvanut ja eheytynyt (vai onko  :D )on rohkeutta tullut lisää, ja luulisi että olisi helpompaa tämän myötä. Mutta samalla se mitä toisi ulos itsestään, on myös kasvanut vähintään yhtä paljon, joten kynnys on kuitenkin pysynyt aina yhtä suurena.  ::) (ero ulkoiseen maailmaan omasta sisäisyydestä ei siis kuitenkaan ole pienentynyt...melkein päinvastoin)
Opin sen, että 'ole rohkeasti'oma itsesi ja avaudu, vaikka tuntisit itsesi typeräksi...sillä todellakin se on tosiasia, että, joku joka ei kommentoi edes mitenkään, saattaa silti jotain 'saada itselleen' sanomastani. Äähh, vaikeaa selittää sanoin...
Mutta, että ei aina niin kannata välittää, minkä kuvan ehkä joku luo minusta, sillä siihen en toisaalta voi vaikuttaa...
Tätä iänikuista 'mielyttämisen halua', joka edelleen näköjään nostaa jossain päätään salakavalasti. Tai ehkei niin mielyttämisen haluakaan, vaan tarvetta luoda itsestä tietynlainen kuva...ehkä kuva, mitä haluaisi olla ja missä pitäytyä tai jotain sinnepäin.... ;)
Ihminen on kuitenkin niin monimuotoinen, että jos ottaa itselleen minkäänlaista 'muottia'(roolia), siitä mitä on tai haluaa olla, sitä luultavasti tulee rajoittaneeksi oman itsensä ilmenemistä. Ja miten montaa aitoa kohtaamista jääkään kokematta. Jää roolin taa piiloon. :-\

Ja "hulluudesta" vielä... :D
Minuakin on lapsena käytetty jossain psykologilla ja myöhemmin vielä perheneuvolassa. Ja sittemmin, jossain vaiheessa kiersin tutustumassa koulukoteihin, jonne äitini oli minua laittamassa. Jopa yhteen sijaisperheeseenkin. Olihan se ihan mielenkiintoista.  ;) Minusta se oli outoa. Tunsin itseni aivan ulkopuoliseksi kaikesta siitä, ikäänkuin olisin katsonut jotain toisten kummallista prosessia tai näytelmää.

Tuo kun ihan pienenä kävin psykologilla muutaman kerran, päällimmäisenä ehkä sen takia, että varastelin kaikennäköistä, lähinnä äidin ja isän kukkarosta kolikoita yms.(siinä vaiheessa vielä)  :D
Niin tämä psykologi kysyi joka kerta, että oletko nyt tässä välissä varastanut jotain ja minkä verran.
Muistan aivan selvästi kun ajattelin, että "hei haloo typerys, meinaatko että tällä luottamuspohjalla oikeasti kertoisin jotain"  :-\ Keksin sitten aina jotain, ja psykologi oli tyytyväinen kun terapia eteni  ;D.

Olen myös myöhemmin nuorena-aikusena tutustunut tähän alueeseen syvemminkin, oman lapseni kautta. Ja nähnyt mitä kaikkea tuolla ns."hyvää tarkoittavassa" terapian, psykologian ja psykiatrian maailmassa tapahtuu.
Mutta en voi mitenkään "tuomita" sitä kokonaan, sillä sielläkin on todellisia "helmiä" ihmisinä, jotka ovat jääneet niistä vuosista minulle ystäviksi.

Jotenkin minulla on tapana toimia ja olla niin, että 'auktoritääriset' kuviot murtuu...
Siis jos en saa jotain 'muka korkeammassa' asemaassa olevaa ihmistä 'murtumaan ihmisen tasolle' ...en avaudu myös minäkään...eikä yksikään nuori tai lapsi varmaankaan tule tällaiselle ihmiselle avautumaan.
Ja todellakin niitä oli myös matkan varrella, jotka avautuivat, ja olivat edessämme myös ihmisinä.
Niistä kohtaamisista tuli avoimia, rakentavia, eheyttäviä, vastavuoroisia ja ne jäi sydämeen lämpimäksi muistoksi. Ja uskon, että kokemus oli molemmin puolinen .
 :smitten:

Kiitos kirjoituksistasi Sign? minun puolestani!  :)

Luin niitä välillä kyyneleet silmissä (joku ymmärtää!) ja välilä naurahtelin 'komiikkaa'.  :)

Olen itse tällä hetkellä melkoisessa myllerryksessä (taas)  ;) ja todellakin nyt voin sanoa, että koen itseni aivan 'sekopäiseksi' taikka 'hulluksi', oikeastaan en 'hulluksi' siinä mielessä, miten sen koen positiivisessä mielessä yleensä, vaan jotenkin niin kaksijakoisessa olotilassa ollen.
Kaksi suuntaa vetää eri suuntiin....
Tai toisaalta, olen löytänyt suunnan eteenpäin ja nyt hyvästelen mennyttä. Ja se sattuu, ja tekee olon aivan sekopäiseksi.  :D
Ja kun menneen hyvästely on tuskaisaa, repivää ja rikkovaa, sitä hetkittäin miettii...miksi edes jaksan käydä tätä 'hyvästelyä'läpi...Olisi niin paljon helpompaa olla tässä vanhassa.

Jotenkin sitä oppii elämään 'kärsimyksensä' kanssa niin, että siitä muodostuu osa omaa identiteettiä...ja siitä on siksi kai niin vaikeaa luopua...koska osaltaan se on rakkaimmistakin luopumista...niistä on mudostunut itselle rakkaita ja tärkeitä asioita/ihmisiä, jotka olisi nyt hyvä jättää taakse...
Niissä ei ole mitään 'pahaa', monet elää sillä tapaa..se  on turvallista...se on ehkä pitänyt yllä ja tukenut tiettyä osaa oman minuuden kokemisesta ja identiteetistä...

Siitä luopuminen on yhtä tuskallista kuin kuoleminen on, tai sen oletetaan olevan...joka kerta...uudelleen ja uudelleen..

Minulle tuli tuossa hetki sitten mieleen, kun olin 'meditatiivisella savukkeella' (Oshon mukaan) :D  ;), että jotenkin tämä 'muuntaminen' ja irti päästäminen on samanoloista liikettä, kuin yksi jooga-liike....en muista sen nimeä nyt, mutta siinä 'avataan rintaa' ja liike jatkuu kädet alaspäin 'roikkuen'(seisaaltaan kaksinkerroin ikäänkuin) ja liike alkaa pienestä liikkeestä ja se laajenee ja syvenee joka kerta...aina vain laajemmin ja laajemmin ja syvemmälle ja syvemmälle...

Jokainen tälläinen 'avaus-kauhaisu'on kuin elämän tälläinen sisäinen prosessi, ja joka kerta se sisältää myös edelliset ja kauhaisee nekin mukaansa, joka kerta se on laajempi ja sisältää enemmän....
Siinä on enemmän mukana maailmankaikkeutta ja itseä...
Siksi, ehkä luopumisen hetkessä (syvälle menossa) aiheutuu aina vain kerros kerrokselta syvempiä/voimakkaampia tunteita... :idiot2:
Sekavaa... :D
Kaipa tämä sopii hyvin tähän ketjuun, kun puhutaan 'hulluudesta'.  ;)


Näitä lauseita minä(-kin) toivon aina vain enemmän ja enemmän kykenemään ilmaisemaan suoraan, sillä niin monesti koen ja tunnen noin ...Monesti ajattelen näin, mutta miksi en sano sitä ääneen??? Siksikö, että ehkä oma 'riittämättömyyden tunteeni' tulisi itselleni niin konkreettiseksi vain mikäkö lie..[/color]
 ::)

 :o
           Just`juu, tuntuu tosi köyhältä, tuo oma lapsuus ja silleen..  :'(

           Vähän sitä ja vähän tätä, muttei niinpaljon, että poliiseja olisi


                 :2funny:

entä jos tietää jotain tulevaa kuin hullu sillon on?

MITÄ ON HULLUUS TAI NEROUS ???

;D
     :D
         ;)
            :)

             Jospa se on tieto: onko junassa matkustajana,

                 konduktöörinä, vai kuljettajana ??

                    Asemílla olevista en puhu mitään !! ?

                          :angel:

pähkähullu :smitten: :smitten: :smitten: 8) :D

mulla ei ole maailmallista tietoa tulevasta ,mut omalle kohalle sattuvia asioita joista olen saanut välähdyksiä yhest jutust en tajua ja toinen on aika selvä mitä se tarkottaa :)

Keskivertoihmistä hullumpi, mutta toisaalta kaikki meistä tuntevat niin.

Usein kyllä tunnen itseni 'hulluksi', tai ei, ylireagoiva pikemminkin.. Hulluksi kyllä leimataan aina kun haluaa jakaa kokemuksiaan henkimaailman kanssa tai näytellä kummitusvalokuvia.  :(

 :o
    :o
       :o

              :o  Lienee tosi masentavaa olla tilastoituna,,,,,  olet


                          :2funny:

Vastaukseni on: en tunne ikinä itseäni hulluksi, mutta olen hyvin lievästi ailahtelevainen

Olen luova hullu. Hyvänlainen hulluttelu, hulluus kuuluu elämään. :)

No ei tassa voi mitaan taaskaan vastata,  :tickedoff: kun puuttuu tuo ainoa oikea rehellinen,
etta helewetti, niin hullu, ettei mitaan jakoa, laakityskin pain persetta-vaihtoehto. :crazy2:

 :P

Postaanpa tämän tännekin:

Vakavista psykiatrisista sairauksista kärsineitä luovia ihmisiä Suomessa:

Aleksis Kivi, Eino Leino, Timo Mukka, Frans Eemil Sillanpää, Pentti Saarikoski, Mika Waltari, Sibelius (Lähde: Duodecim - Hulluus ja luovuus)

- Nämä kaikki henkilöt kärsivät kaksisuuntaisesta mieliealahäiriöstä. Äärimmillään potilaan mieliala vaihtelee kahden ääripään välillä, poikkeavasta kiihtymyksestä tai epärealistisesta vauhdikkuudesta eli maniasta syvään epärealistiseen masennukseen tai epätoivoon eli psykoottiseen masennukseen.

Ja mitä kaikkea hiukeaa nämä henkilöt ovatkaan saaneet aikaa!

Niin totta ja tuossa valossa voisi sanoa, että maanis-depressiivinen on yhtä kuin herkkä  :kuu:

No katsos kun tuon ohi on menty jo ajat sitten ::)
- ei ole enaan edes tuota pelon tunnetta. ;D :2funny:

Hyvä tulkinta, Theus. Saiskos tuosta  :kuu: jotain lisää vielä irti?

Pohdintaa? :)

Tähän ei voi sanoa muuta kun, että;


                                        It takes a fool to remain sain.



 :D

 Joo juuri tuo herkkä kuu olisi aika mielenkiintoinen, esim minulla  :kuu:  :neitsyt: 12, huone, väljähkö yhtymä  :askendentti: ja  :saturnus: (orbi 7) ja omaan herkän tunne-elämän. Ainakin energiatasot ja tunne-elämä heittelee aika reippaasti.

Mulla  :kuu: :rapu: huoneessa 10. Siellä on myös  :vesta:

Herkkä olen minäkin tunne-elämältäni, mutta en kuitenkaan niin, että vaipuisin syvään masennukseen ja ettei mistää tulis oikeen mitään. Ailahtelevainen olen toisinaan, mutta en enää niin paljon kuin nuorempana. Olen myös huomannut että aikuistuttuani tietynlainen kovuus tunne-elämässäni on huomattavissa; en enää niin helposti pillitä. Itse asiassa olen oppinut poistamaan paskalta vaikuttavat, hierävät asiat joko sivuun, tai kylmänviileästi vain jättämällä ne omaan ruotuunsa.

                                       :coolsmiley:


           Hallittu hulluus lienee siunatumpi asia, kuin mitäänsanomaton arkisuus!


                                               :smitten:

Laitoin tuon "pelkään usein sekoavani lopullisesti" vaihtoehdon, vaikkei siinä mitään pelättävää ole..
Tänään olis loistava päivä seota, paljon parempi kuin eilinen, mutta laiskuuteni takia taidan seota vasta huomenna  :uglystupid2: :2funny: ,jos jaksan.
Ystävien, tuttujen ja parin muun mielestä olen jo lähempänä tuota "tavoitetta" kuin ns.täysipäisyyttä, eikä asiaa ainakaan helpota ajatukseni, joita esittäessäni kuulen usein ettei tollasia juttuja voi kukaan miettiä  :2funny: :'( :-X .
Minkäs teet, kun pää pursuaa mitä erilaisempia pohdintoja milloin mistäkin ja selkeesti jonkun on kai pakko niitäkin pohtia..