Astro Foorumi

Siirretty eli jatkettu ketju aiheen muuttuessa:
http://www.astro.fi/index.php?option=com_smf&amp%3bItemid=27&amp%3btopic=310.new#new

Tuossa olikin kysymys anteeksiannon (tai tarkemmin sanottuna anteeksisaamisen) tarpeellisuudesta kohteen eli väärintekijän kannalta.

Katumuksen tunne ei todellakaan johda automaattisesti mihinkään, jos katuja ei koe saaneensa tai ansainneensa saada anteeksi. Jos tähän vielä yhdistää vastapuolen anteeksiantamattomuuden, niin peli on selvä.

Vaikka niin. Jos rikkomuksen tehnyt on niin paatunut tai muuten vajaa (en puhu nyt "vajaamielisistä"), ettei todellakaan kykene ymmärtämään tekonsa seurauksia, niin toki häntä on valaistava. Sitä sanotaan kasvatukseksi.

Juuri näin. Ymmärrys on kemiaa ja kemiassa reaktio saadaan aikaan sekoittamalla aineita keskenään. Uhon sekaan roiskautetaan vähän realismia, niin saattaa syntyä toivottu reaktio.




[/size]

Jos joku ei tiedä, mikä on farisealainen tyyli, niin Luuk 11:39-> kertoo siitä ajatusmaailmasta:

Kyllä te, fariseukset, puhdistatte maljan ja vadin ulkopuolen, mutta sisäpuoli teissä on täynnä ryöstöä ja pahuutta. Te mielettömät, eikö se, joka on tehnyt ulkopuolen, ole tehnyt sisäpuoltakin? Mutta antakaa almuksi se, mikä sisällä on; katso, silloin kaikki on teille puhdasta. Mutta voi teitä, te fariseukset, kun te annatte kymmenykset mintuista ja ruuduista ja kaikenlaisista vihanneksista, mutta sivuutatte oikeuden ja Jumalan rakkauden! Näitä olisi tullut noudattaa eikä noitakaan laiminlyödä. Voi teitä, te fariseukset, kun te rakastatte etumaista istuinta synagoogissa ja tervehdyksiä toreilla! Voi teitä, kun te olette niinkuin merkittömät haudat, joiden päällitse ihmiset kävelevät niistä tietämättä! Voi teitäkin, te lainoppineet, kun te sälytätte ihmisten päälle vaikeasti kannettavia taakkoja ettekä itse sormellannekaan koske niihin taakkoihin! Voi teitä, kun te rakennatte profeettain hautakammioita, ja teidän isänne ovat heidät tappaneet! Näin te siis olette isäinne tekojen todistajia ja suostutte niihin: sillä he tappoivat profeetat, ja te rakennatte niille hautakammioita. Voi teitä, te lainoppineet, kun te olette vieneet tiedon avaimen! Itse te ette ole menneet sisälle, ja sisälle meneviä te olette estäneet."[/size]

Omasta puolestani olen antanut AINA anteeksi vain itselleni!
Sillä muitahan ei ole kuin se yksi Minä olen se joka Minä olen, joka mitään voisikaan koskaan tehdä eli minä ole aina myös "syyllinen".

Mitään ulkopuolelta ei tule koskaan elämääni, jos oikein tarkkoja ollaan vaan ihan AINA "kutsumme" tekoja elämäämme niiden kokemuksien saamiseksi, joten sen tähden en voisi edes koskaan antaa muille anteeksi kuin sille itselleni, joka sen "vääryyden" teki eli egolleni!

Joten erittäin hyvä aihe alkaa ymmärtää omaa kokemustensa keruuta tässä elävässä elämässä, jota sanotaan Ykseydeksi.  :angel:

Luinkin nyt ajatuksemmalla uudelleen tuon. Niimpä taisi olla.


Hmm...noh, ehkä niinkin, tosin tuo 'paatunut ja vajaa' kalskahtaa minun korvissani kovin 'jyrkältä'.  :police: Riippuu tietysti mitä sillä tarkoittaa. Itse en koe, että kukaan sitä ihmisenä itse on, vaan saattaa ehkä jossain tilanteessa ja teossaan ja sen ymmärtämisessä osoittaa joskus 'lähes käsittämätöntä' irrallisuutta tunteiden dynamiikan kokemisessa itsessään.

Onhan niitä tilanteita, joissa asioiden kulkuun puuttuminen on välttämätöntä, jos toimintatavat ovat karkeita ja rikkovia.

Itse olen enemmän taipuvainen yrittämään aina ensin sitä ymmärryksen kautta saavutettavissa olevaa 'katumuksen tunteen kohtaamisen' tapaa.
Ehkä joskus liiaksikin.... :-\ tai sitten en  :D
Onpahan maailmalla kai jo tarpeeksi tätä toista tapaa käyttäviä tahoja, joten kaipa tätäkin sitten tasapuolisuuden nimissä edes, voi käyttää.
Ja minulle se sopii paremmin, ainakin toistaiseksi vielä.
Eikä se kuitenkaan estä tarvittaessa, toimimaan toisin, jos tuntuu, että se on hyväksi kaikille asianosaisille.

Muistuikin mieleeni taannoinen 'komiikka-kuva' jossain lehdessä, jossa oli isä, joka piiskasi lastaan ja ärjyi; "Katsokin poika, että oli viimeinen kerta, kun menet lyömään ketään" !
 ::)

Eli tästä voidaan vetää myös sitä johtopäätöstä, että minä itse valitsen joko loukkaantua tai olla loukkaantumatta.
Jos valitsen loukkaantua, odotan toiselta anteeksipyyntöä
- jos valitsen toisen vaihtoehdon, en odota toiselta anteeksipyyntöä.

Jos odotan toiselta anteeksipyyntöä, ja hän ei näe, että hän on loukannut/miksi olen loukkaantunut, niin hän voi helposti pyytää farisealaiseen tapaan l. ulkokultaisesti, eikä sisimmästään anteeksi. Onko silloin anteeksipyyntö toteutunut?
Sitten itse päätän, että annanko hänelle anteeksi - jos sanon: ei se mitään ja sisälläni ajattelen, että haista v*** senkin paskanakki, niin olen farisealainen, eikö niin?

Joten - kun loukkaannun jostakin (ja mikäli satun olemaan 'järjissäni'), niin pyrin ensimmäisenä antamaan itselleni anteeksi sen, että olin niin vetänyt kaikki kylän herneet nenääni.

Jos taas.....

Ollaanko samalla aaltopituudella?
 :D    ;D      :D       :smitten:

 :2funny:  :2funny:  :2funny:

Olen nähny tämän aina jotakuinkin näin. Kun minua loukataan, annan asian olla enkä tee mitään mikä osoittaisi katkeruuden merkkejä, annan loukkaajan voittaa. Vaikka sisällä kuinka myllertää, otan sen vastaan niin hyvin kuin vain voin, ajatellen että ihminen joka loukkaa ihmistä tuollatavalla ilman mitään syytä (niinkuin siihen olisikaan olemassa edes mitään syytä), mitkä ovat motiivit siihen? Hänen täytyy päästä minun yläpuolelleni, koska se saa siitä nautintoa hetkeksi, minun "nautintoni" kestää kokoajan, eikä minun tarvitse osoittaa olevani kenenkään yläpuolella, koska tiedän että en ole.

Mikäli minua loukataan todella katkerasti, se ei vieläkään tarkoita että katkeroituisin, mutta tiedän että myllerrys sisälläni tuottaa tulosta, eikä minun tarvitse siihen puuttua. Kykenen tällähetkellä antamaan anteeksi täysin vain ulkoisesti.

Kyllä se aalto samaan aikaan rantaan löi...ainakin minun osaltani.. :D

Itse pidän sitä myös tärkeänä, että todellakin uskaltaa myöntää itselleen, jos on loukkaantunut tai sen ettei tunne anteeksiantoa. Suuntaan taikka toiseen. Mikä liittyneekin tuohon farisealaiseen tapaan.....
 :)

Olen täysin samaa mieltä.

Luottamus on sellainen asia, että sen kanssa ei vehdata  :-\

Itse olen junttihärkä, ja sehän tarkoittaa sitä, että vaikka annan itselleni anteeksi loukkaantumiseni asian johdosta, sekä Tonille, joka lapsellisella kikkailullaan teki enemmän hallaa tälle foorumille, kuin mitä varmaan todella edes pystyy tajuamaankaan, niin unohda tätä en ihan vähään aikaan.

Se on tietenkin pirullista, koska luottamuspula on kuin meren aalto, joka murtaa rantapenkerettä altapäin, kunnes koko revohka sortuu.

Mutta näin varmaankin vielä moni meistä vähemmän valaistuneista toimii.

Eikö rakkaus ole myös anteeksiantoa ja että anteeksiannon voima perustuu rakkauden voimaan jonka voi
tuntea sydämmessä  :smitten:  :smitten:

Kiitos Hopeatähti!

Kauniisti kiteytetty tämä asian ydin!

 :smitten:  :smitten:  :smitten:

[/color]

Sen verran vain, että Jumalan suuttumisesta eli vihastumisesta (siis ei kuitenkaan vihaa) mainitaan vanhassa testamentissa kymmeniä, jos ei peräti satoja kertoja.

Mitä teen vihalleni? Timo Junkkaalan, Raamattuopiston ja Diak:n Kauniaisten yksikön rehtorin Raamattuluennosta poimittu katkelma:
---
Raamattu tuntuu opettavan ristiriitaisesti vihasta ja vihastumisesta.

Yhtäältä Jeesus sanoo: "Jokainen joka vihastuu veljeensä, on ansainnut oikeuden tuomion". (Matt 5:22) Toisaalta Paavali kirjoittaa: "Vihastukaa, mutta älkää syntiä tehkö." Ef 4:26.

Miten tämä ristiriita tulisi ymmärtää?

On ensinnäkin olemassa erilaista vihaa ja vihastumista: (1) vihamielisyyttä, (2) suuttumusta, (3) kuohahtavaa kiivastumista (4) harkittua kostoon johtavaa raivoa.

Raamatun mukaan on siis olemassa oikeutettua vihastumista. Raamattu puhuu Jumalankin vihasta. Koska hän rakastaa ihmistä, hän vihaa sitä, mikä tuhoaa ihmistä. Viha on rakkauden kääntöpuoli. Vääryyttä kuuluukin vihata. Vääryys saa aikaan oikeutettua vihaa. Epäoikeudenmukaisuuden kuuluukin nostaa vihan tunteet.

Jeesus vihastui fariseuksille, jotka panivat ihmisten niskaa isoja taakkoja eivätkä auttaneet heitä. Jeesus teki nuorista ruoskan ja ajoi rahanvaihtajat ulos temppelistä.

Meillä ei ole vain lupa vaan velvollisuus vihastua vääryydestä. Jos emme puutu siihen, se voi painua pinnan alle ja vahingoitta meitä pitkäksi aikaa. Voit masentua siksi, että haudot mielessäsi sellaista, mistä olisi pitänyt sanoa.

On olemassa väärää vihastumisen nielemistä, tukahduttamista, alistumista, jota voidaan pitää kristillisyytenä, mutta joka saattaa olla pelkuruutta tai alemmuudentunnetta, heikkoutta.

Vanhasta testamentista löytyi mielenkiintoinen kohta: "Älä vihaa veljeäsi sydämessäsi, vaan nuhtele lähimmäistäsi, ettet joutuisi hänen tähtensä syynalaiseksi" (3 Moos 19:17). Uusi käännös sanoo saman: "Älä paheksu lähimmäistäsi vain ajatuksissasi, vaan nuhtele häntä avoimesti, muuten joudut osalliseksi hänen syyllisyydestään".

Ellet vihastu vääryydestä ja ilmaise asiaa, toinen voi jatkaa vääryyttä ja kohdistaa yhä uusiin ihmisiin.
---[/size]

*huokaisee ja hymyilee, ihmettelee  ???  mutta hyväksyy hänet sellaisenaan*

Have a nice day  :smitten: :smitten:

Vanhan Testamentin teot kertoivatkin sen KOLLEKTIOMME luomisesta eli siitä Jumaluudesta, jota egomme edusti, joten sen tähden siitä vihastakin on siellä puhe. Sillä vihaa voivat ainoastaan egomme ohjaamat persooniemme mielet tuntea eli sinne todellisen Kristuksemme mieliin asti. Joten sen tähden myös Jeesuskin vihansa joutui ensin kohtaamaan peiliensä avulla ja voittamaan egoilleen kuuluen teot ennen kuin pystyi Kristus-energiansa alas, maan päälliseen kehostoonsa tuomaan. Joten siitä alkoi aidot Rakkauden teot vasta Hänellekin!

Joten me teimme nyt vain sen minkä hänkin, joten olemmeko voittamassa egoillemme kuuluen teot! Sillä anteeksianto oli Jeesuksen ensimmäinen aito teko sille "petturille", jonka tähden Hänen täytyi "kuolla", jotta saisi sen ikuisen elävän elämän antavan valokehon! Eli yhteisillä teoillaan hekin egoillemme tekivät jo silloin teot.  :smitten:

Luepas uudelleen.

Sen tähdenhän tämän tiedänkin, kun OLEN sen lukenut tietoisuuteni teoilla enkä vain egoni, joten nyt näen ja ymmärrän sen sanoman aivan uudella tavalla, kuten tänä päivänä on mahdollista jokaiselle uuden Ajan ihmiselle, jos vain haluaa.  8)

Joten muistutanko vain siitä alusta sen verran, että Henki käveli jo vetten päällä ennen kuin edes polariteettia vielä luotiin eli sehän oli vasta alku sille Luojamme ensimmäiselle jakautumalle, kun sanottiin, että tulkoon Valkeus. Sillä tietoisuuteni tuoman kokemuksen tähden tiedän, että kaikkeutta edustavassa Ykseyden teoissamme on värinä - ei mitään.

Eli silloin se kollektiokin luotiin, jonka ensimmäiset teot olivat sen uuden liiton tuoma "taivaan vahvuus", jolla meidät erotettiin Luojamme teoista sen kokeemme tähden ja saimme sen yksilöllisen tietoisuuden. Eli elämä egojemme ohjauksessa alkoi.

Joten sen kun tajuaa, miten se tapahtui, voikaan ymmärtää koko Raamatun sanomaa ja sen, miten se puretaan tälläkin teoillamme.  ;) :angel: :smitten:

Minä sanoin "luepas", enkä "lässytäpäs". OK. Selkokielistetään: Lähestulkoon koko siteerattu teksti puhui Uudesta Testamentista ja suuttumuksen eli vihastumisen erilaista muodosita eli käsitteistä, jotka muodostuvat sanoista, kun sinä taas aloita jauhaa Vanhan Testamentin sodista...  :idiot2:[/size]

Sodat ovat IHAN eri asia kuin kollektiivisen mielemme teot!  ;) Joten et tainnut ymmärtää sanaakaan mistä kerroin.  :o
Ei se mitään, sillä pääasiahan se olikin, etteivät mielemme teot ole enää entiset vaan uudet tuulet puhaltavat aina silloin, kun vanhoille on ensin tehty teot.  :coolsmiley: :angel:

Juu, niin ovat. Sotia on olemassa, mutta "kollektiivisen mielemme tekoja" ei - paitsi Hebessä.

Hassuksi toikin keskustelu meni... egot taistelee, kumpi on oikeassa, hih, hih... ei tule loppua
Mutta aiheeseen, josta vähän juttu karkasi...

Anteeksiantoa ei tarvitta, sen tarkoitus on vain antaa rauha ihmiselle, että hän päästää irti. Koska kaiken takana on vain rakkaus, ei ole muuta, mutta se ei ole sellaista rakkautta, se on suurempaa kuin mielihyvän tunnetta, kuin me ihmiset sen ymmärrämme.

Koska minä olen myös sinä, miksi siis löisin omaa kättäni...
 Valoa teillekin... taistelupari..
 :angel: Ariel

Hej Solnesko,
Viha ei ole Rakkauden vastapuoli - vaan VÄLINPITÄMÄTTÖMYYS... :(
Anteeksi voi antaa, vaikka tekoa ei voisikaan unohtaa....

Minusta vähän näyttää siltä, kun tätä viestiketjua lueskelin, että tässä törmää käsitteet toisiinsa.
Oman kokemukseni mukaan on tärkeää tietää ihan psykologisesti tunteiden dynamiikasta tai ainakin osata niitä käyttää, tunnistaa ja kokea itsessään rehellisesti.

Yksinkertaisesti sanottuna, niin kauan kun on itsessä 'emotionaalista vanhaa käsittelemätöntä moskaa', ei voi hypätä suoraan mihinkään 'sfääreihin'.

Ennemminkin se tapahtuu alue alueelta. Kun kohtaa tietyn tunnealueen omassa itsessään, käsittelee sen, voi sitä kautta saavuttaa sillä tunnealueella tuon 'täydellisen läsnäolon' kokemisen (tai puhtaan rakkauden ja valon, miten sitä haluammekaan nimittää).

Anteeksiannossakin, on käytävä tietty tuskainen vaihe läpi, ennenkuin voi jäädä 'lillumaan' kaikenkattavaan anteeksiannon tilaan.
Muuten tapahtuu helposti ne ns'farisealaiset'... :D

Ja toisaalta, anteeksiantoa ei tarvita. Kun katsoo asiaa toiselta suunnalta.
Koska tosiaan, ei ole mitään anteeksi annettavaa.
 :smitten:

Öh..? Miksi kohdistit viestisi minulle, kun en tässä ketjussa ole puhunut vihasta mitään?  ???  Vihasta / välinpitämättömyydestä / kyynisyydestä on muuten käyty keskustelua aiemmin "Vihan Purkaminen" -ketjussa: http://www.astro.fi/index.php?option=com_smf&Itemid=27&topic=359.msg4017#msg4017[/size]

Mielestäni juuri hän, joka ei ole käynyt läpi tätä "prosessia", todellista anteeksiantoa, ei todellakaan tiedä mitä se on... siis se vie kaikilta muilta käsityksiltä pohjan pois, joten myös näkee, että ne niin sanotut positiivisetkin tunteet ovat myöskin egon juttuja.

Rakkaus, valo ja ilo, ovat vain puhdasta olotilaa,  :smitten:  ei vain mielyttävä tunne, jota me ihmiset tunnistamme rakkaudeksi. Vasta ,kun on kokenut sen todellisen anteeksiannon, tietää, että sitä ei tarvita, koska se suuri rakkaus on siellä ja se on kaikki. Ei ole muuta, se on täydellinen läsnäolo, ja me kaikki olemme silloin yhtä. Ei tarvita muuta.  :smitten:

 :angel: Ariel

Voinko kertoa vähän tarkemmin miten sen teimme teoiksi teillekin, tämän uuden Ajan eli vain tekemällä yhteistyössä sen anteeksiannonkin sanoman eli siten, että lyötyä ei enää lyötäisi kuin kerran ja sen jälkeen sen annetaan olla vain Rauhalle ja Rakkaudelle kuuluen energioissa, kuten tässäkin nyt kävi! Sillä olemmeko vain sen Luojamme ohjauksessa jokainen vain olleetkin, jokaisen hetkemme verran.  :smiley6600: :smitten:

Kokemukseni mukaan, niinkauan kuin näkee ympärillään ihmisiä, 'jotka eivät ole tätä käynyt läpi', ei ole itsekään käynyt kokonaisuudessaan.  :)
Ja tosiaan tämä jokaisen oma sisäinen 'prosessi paljastaa' kyllä paljon itselle, mutta se ei ole mikään 'päätepysäkki', johon voi jäädä 'lillumaan' ja katselemaan ikäänkuin vierestä maailmanmenoa.

Tunteet ja kokemukset eivät poistu ja tilalle tule pysyvä 'autuas' olotila.
Ehkä sellaisen käsityksen saa, kun lukee ja kuulee mielensä kautta tarinoita ja toisten kokemuksia ns.'valaistumisesta' tai täydellisestä läsnäolosta tässä hetkessä.
Vaikka on olemassa emootioita ja ajatuksia, jotka syntyy ns.egon kokemuksen kautta, (niin ns.positiivisia kuin ns.negatiivisiakin) ja jos kykenee niistä puhdistautumaan, on olemassa muitakin 'syvyysasteita' kokemisessa, joihin sisältyy myös tunteet ja ajattelu.
Tunteminen ja ajattelu eivät ole jotain mikä jää taakse, kun ensimmäisen tai vaikka viidennen kerran kohtaa itsessään läsnäolon tässä hetkessä.
Ne eivät ole vain 'egon' välineitä. Ne on osa ihmisen rakennetta ja inhimillisyyttä.
Läsnäolossa tunteminen ja ajattelu on puhdasta ja rehellistä, ei mitään mielen luomaa kuvaa, jostain 'autuaasta olotilasta', missä ei mikään tunnu missään ja tunnu miltään. Kaikki on tehty jne.  :)

Läsnäoleminen on elämistä tässä hetkessä, juuri sellaisena mitä on. Ilman mielen luomia menneisyyden taakkoja ja tulevaisuuden kuvia.
Ja sitä kautta, siitä käsin, voi kokea tätä kaikkea, mikä on. Todellisuutta.

Kaipa tämä nyt tuohon anteeksiantoon liittyi... :idiot2:
 :smitten:

Öh... Olen ihminen, minä, en me, mutta en silti tunnista rakkautta tunteeksi... Rakkaus vain ON. Ihan sama, mitä pohjola-runoja siitä lausutaan tai miten sitä kuvaillaan, ei se siitä sen kummemmaksi muutu... Jos ja kun kontaktissa siihen voi kokea erilaisia tunnetiloja, niin ne kyllä ovat paljon puhutun egon fiiliksiä.
Valo taas on vain yksi tunnetuista ja hyötykäyttöön valjastetuista energiamuodoista.
Ilo on ulkoisten tai sisäisten ärsykkeiden aikaansaama endorfiinituotannon lisäys eli fyysinen tunnetila... vrt. kontakti rakkauteen.[/size]

Okej solnesko....
luin sivulta 1. vastauksesi nr.13. ja sieltä jäi mieleeni tuo lause rakkauden vastakohdasta.... sorry, ei ole tarkoitus provosoida...

with love and light,
rebecca
 :aurinko: :jousimies:
 :kuu: :vesimies:
 :askendentti: :vaaka:

Rakkauden vastakohta on pelko. Pelosta sitten kumpuaa paljon näitä muitakin vähemmän toivottuja tunteita...

Usko  Kateus

Toivo Ahneus

Rakkaus  Viha

Näin ovat polariteetit.

 :coolsmiley:

Niin on - Rakkauden vastakohta on pelko.

Pelko synnyttää vihaa: ei pelkoa, ei vihaa. 

Ja mehän olemme oppimassa ulos näistä itse luomistamme polariteeteista...
 :smitten:

Jos näin väität, et edes tiedä mitä viha on. Ilmiö on todella yleinen tänäpäivänä.
Luuletko että Jumala haluaisi meidän vihaavan itseään ?? Joten pysytään oikeissa polariteeteissä.

 :idiot2: :idiot2: :smitten:

Herran pelko, on uskollisen rakkauden alku. Niin oudolta kuin se kuulostaakin.

 :smitten: :smitten: :smitten: :smitten:

En pysy polariteeteissa, sillä maailmassani ei ole sellaisia. On vain ilmiöitä ja niiden ääripäitä ja kaikkea siltä väliltä.  ;)

Toivotan onnea, että ei,eri ilmiöiden, eri ääripäät, vain vahingossa mene sekaisin.
 :coolsmiley: :coolsmiley: :coolsmiley:

Minun mailmassani, taas puolestaan on kaikkea. :coolsmiley:

Sitäpä yritin tuossa selittäääää.  :2funny: :2funny: :2funny:

Siksi bitit pitää olla omissa arvoissaan, jotta "prossu" pystyy käsittelemään tiedon oikein.  :smitten:

Ja koska ylpeys on epätoivon nurja puoli, niin millaiseen ympyrään tässä sulkeudummekaan...?

Jahas, mie näyttäisin sit olevan just nyt tuossa nurjassa puolessa.. >:( :'(
Ja koska en haluu tulla satutetuksi, mie vetäydyn salamana piiloon.. :-[

Mikä mättää Manjaana  :smitten:

Just nyt tuntuu, että ihan sitten kaikki mitä oon aloittanut..  :'(

Karttaakin kahtelin silmäni soikeaks ja en mie vaan tajua, ihan kuin kaikki valintani olis nyt sitten vääriä, höh. :tickedoff:

Eniten kai potuttaa, kun ihminen on tällai romantic-höpsö... :-[

*iiiiiso halaus*  :smitten:
Kyllä se siitä helpottaa! Ne on nuo murikat taivahalla nyt silläviisii konkelollaan, että sekoittaa pahanpäiväisesti elämän sekametelisoppaa  :-*

Luitkos, mitä AstroSeppo asiaan on todennut:

20.11.2005 sunnuntai
Kuu oppositio Venus

Viikonloppua hallitsee Marsin ja Saturnuksen neliö Härän ja Leijonan merkeissä. Ongelmia tulee riittämään vähän joka asiassa, mutta kyllä niistä selviää, jos malttaa olla panikoimatta. Luonto tulee asettamaan tiukat aikarajat ja vielä tiukemmat jaksamisrajat kaikelle tekemiselle merkistä riippumatta. Tämän kun ymmärtää, niin suostuu tekemään vain sen minkä sopivasti ehtii ja jaksaa. Paljon jää tekemättä, mutta lopputulos on silti vähintään tyydyttävä. Paljon kehnommin käy niille, jotka yrittävät viimeiseen asti tehdä kaiken sen mitä ovat suunnitelleet. Lycka till.  :crazy2:

Et halua varmaan kuulla, miten "mukava" viikonloppu on ollut muilla Härillä (etenkin sellaisella, joka on naimisissa Leijonan kanssa  ;D )  :2funny:  :2funny:

 :crazy2:

Häntä pystyyn, samat sekasävelet tässä osoitteessa  :laugh:

T. Leijona jonka mies on härkä  ;D ;D

 ;D  ;D  ;D

Hännätkin ovat miltei samanlaiset: tupsupäiset...
Kiitos lohdutuksesta, hauska kuulla, että nämä soinnut ovat olleet muuallakin ilmassa...

 :2funny:  :2funny:  :2funny:

Tuntuu kuin turkki olisi sekaisin  :crazy2:

Tyttäreni on ja leijona, poikani nousu leijona joten erilaisia miu ja mau on päästetty ilmoille  :2funny: :2funny:

Nyt tähtilampun alle, ettei myöhästy, koska uudet "oppitunnit" odottaa toisella tasolla, see you  :smitten: ;)

Toivottavasti kävit ihania oppikursseja toisissa sfääreissä  :smitten:

Meillä puolestaan nuorempi tytär ja poika ovat nousuleijonia ja vanhin tytär nousuhärkä, joten - sanoisinko varovaisesti, että elämän sopassa on ollut sunnuntain tiimoilla sekä pippuria että suolaa riittävästi...  :smitten:

Olenkin joskus pohtinut, että onko meidän perhe jotenkin "erilainen" tempperamenttisuudessaan - mutta veikkaisin, että teiltäkin löytyy samaa piirrettä ;D

Heips vaan kaikki tupsuhännät, oma nousujellona karjahtelee syömenkyllyydest kiiiiiitoksia.... :smitten:

Luin kyllä kaikki mitä silmiini sain ja yritin ymmärtää, ehkä oma mieli ei vaan ole vielä niin avartunut.. :-[

Yritelmät ja viritelmät eivät vaan sovi näemmä miul, ehkä jo vihdoin sen uskon.. :-\

Ota rauhallisesti ystävä hyvä, kyllä tämä tästä alkaa lutviintua, kunhan nuo taivaanmerkit alkavat olla toisella hollillaan  :smitten:  :smitten:  :smitten:

Silloin, kun joku asia ei ota sujuakseen, voidaan vain ajatella, ettei sen kuulunutkaan olla nyt ajankohtainen, joten ehkä kohdallesi sopii tämä samainen viisaus kuin myös nyt minullekin kuuluin oivaltaa eli se, ettei olekaan vielä aika aloittaa aitoja töitämme. Sillä ainakin omalla kohdallani se on ainut oikea selitys sillon, kun oman mieleni tahtoa ei sovitetuksi millään saa, sen Olevaisuudeni tahdon jatkoksi.  :o

Eikä silloin muu autakaan kuin luovuttaa ja tehdä vain sen, minkä se Olevaisuuteni tahto eteeni tuo tehtäväksi Tässä ja Nyt-hetkessä elämisen opettelemiseksi, sille kuuluen, ettei kulu kauaakaan, kun uudet tuulet puhaltavat omallekin yritykselleni. Eli perin on hiljaista ollut täälläkin.  :coolsmiley: :angel:

Tämä aihe sopii niin minuun juuri tällä hetkellä... Olen käyttäytynyt kuin IDIOOTTI konsanaan ja juuri niitä kohtaan, joita ENITEN rakastan !! Olen pyytänyt heiltä anteeksi ja antanutkin... Mutta itselleni en voi vielä antaa... Niin pettynyt olen ITSEENI, käytökseeni, sanoihini... !! ANTEEKSI !!  :-[  :uglystupid2:

Täällä puhutaan vakavista asioista, vaikeista, vaikeista.

Loukkauksesta ja anteeksiannosta tällainen kokemus. Tepastelen aika pinnalla vielä.

Oikein rakas ihminen (muuthan eivät voikaan niin pahasti) loukkasi minun persoonallisuuttani koskevaa asiaa oikein verisesti. Olin aivan maassa.

Hoksasin kysyä ja ihmetellä itselleni, että 'miksi tämä koskee näin syvästi'.
'Minä' vastasi: - Koska olet tuominnut itsesi samalla lailla jos ei pahemminkin.''

Siinä se oli! :o :o

´Huomasin, että minunhan tuleekin kiittää tuota rakastani. Hän herätti minut vuosisatain unesta! Ja kääntää katseeni itseeni, etsiä tosiaan anteeksiantoa
itseltä.

Kun sitten aloin miettimään, että 'mitä pahaa olen tehnyt itselleni'.
'Minä' vastasi: Et mitään, luulit vain niin.

Ihan totta. Olin yrittänyt vain epätoivoisesti tehdä ympäristöni vaateiden mukaisesti. Ja siitä löysin elämäni oppikoulun. Olinkin käynyt sitä aika hyvin!  :smitten:

Ei se ihan näin yksinkertaista aina ole. Tämä prosessini on kestänyt vuosia.
Niin hitaasti sitä herää ja niin hitaasti oivaltaa. Jotakin. Sittenkin on vielä paha olla...jollakin asteella. Se on kai se jälki jossakin.

Tänään loukkasi äitini, joka uhkasi, että ellen tule sovitusti la käymään, ovat välimme poikki... Olen nimittäin jo muutamia kertoja ollut menossa, mutta aina perunut. Noh, ymmärrän äitinikin pointin. Eihän se mukavaa olekaan, jos joku koko ajan peruu, kun on luvannut... Ja hänhän tietysti luulee, että on ollut ns. ryyppy päällä, alkoholisti kun olen. Siitä ei kuitenkaan kyse, vaan kun EI OLE sitä rahaa, millä matkustella ja olen TARVINNUT OMAA rauhaa, OMAA aikaa vain itselleni. Mutta ymmärrän siis häntäkin ja annan anteeksi, vaikka loukkaannuinkin...  :smitten:

Oletko menossa velvollisuudesta?

Voitko antaa hänelle anteeksi, entä annatko itsellesi anteeksi? Sehän on tärkeää myöskin. :angel:

Jos olet jatkuvasti perunut menoasi hänen luokseen, niin voisiko olla niinkin, että et oikeasti halua mennä sinne - kuulin kyllä, että hän on äitisi, mutta miksi pakottaa itseään menemään.. velvollisuudesta ei ainakaan ::)

Koetko, että tuo alkoholismi on 'haavakieltä', sen turvin voit tehdä 'ratkaisuja' joita et saisi tehdä jos olisit tavallinen alkoton kaakelintallaaja...

Onko äidin esiliinan nauhat liian kireät ja sinä liian kiltti :coolsmiley:
Utelee samankaltaisia asioita kokenut...silloin on helppo nimittäin loukata, kun on vahvoilla ja lähellä - läheltä osuu kuolettavasti ja valitettavan moni äiti luulee saavansa pitää lapsensa pesupalkkoinaan :2funny:

Ei kylläkään tuota " haavakieltä "... Osittain olen menossa sekä velvollisuudesta, että kiltteyttäni, koska äiti niin minua sinne toivoo. Ja kun olen kerran luvannut... Muuten en välttämättä haluaisikaan sinne, kun olen melkein puolen vuoden ajan taistellut " tuskien taipaleella " ja voimavarat niin vähissä. Mutta eipä hän kai sitten tunnu kuitenkaan ymmärtävän, vaan uhkailee... Suoraan sanottuna MIELUITEN olisin siskojeni seurassa/heidän perheidensä parissa. He kun tuntuvat ymmärtävän parhaiten olojani ja tilannettani. Esim. tällaista juuri tarkoitin lähipiirin selkään puukottamisilla yms. tuolla yhdessä otsikossa... Menköön välimme siis poikki, jos se kerran näin MITÄTTÖMÄSTÄ asiasta kuitenkin on kiinni... Ja sitäkin ihmettelen, että jos hän niin kovasti haluaa tavata, miksei hän ITSE tule minun luokseni ? Miksi lähes aina MINUN pitää pomppia sinne, tänne ? Varsinkin, kun rahatilanteeni nyt on mikä on... Noh, katsellaan...  :(  :angel:

Suurkiitokset sanoistasi inka107 !!  :smitten: Äitini on kyllä täysin tietoinen rahatilanteestani... Vanhempani ovat siinä suhteessa hirmuisesti kyllä auttaneet, eli antaneet paljon rahaa... Siinähän tämä kitka välillämme nyt varmaan piileekin. Siksipä kai hän olettaakin, että sen verran säästäisin, että pääsisin luokseen. Ikäänkuin sen ansiosta, että ovat rahallisesti niin paljon avustaneet. No, mene ja tiedä... Ja olen tosiaan ottanut sen kannan, että jos välimme tällaisen takia menevät, niin menköön ! Eipä se kai sitten ole sen arvoista...  :(  :angel:

Inka - puhut täysin asiaa  :smitten: :smitten: :smitten:

                ÄIDIT, nuo luojan luomat herhiläiset, jotka luulevat

                omistavansa omat kersansa ja voivansa pomottaa

                heitä mennen tullen...  :crazy2:


                            :2funny:

Hyviä pointteja toit Inka! :smitten:

Ja juu,kyllä äitejäkin vastaan silloin tällöin kannattaa taistella,kuten olet tehnytkin. ;)
Tai siis suoraan ilmaissut mielipiteesi.
Nuo velvollisuuskäynnit,ovat sellaista pakkopullaa,ettei niistä kukaan iloa saa.

Kun vain aina osaisimmekin puhua,suoraan kertoa että nyt ei käy,koska,,,
Eikä toisen tarvitsisi suuttua,vaan yrittää ymmärtää.
Silloin kait ne yhdessä vietetyt ajatkin olisivat mukavia kaikille osapuolille. :D

Noh, tuossahan se taas nähtiin, miten depression kourissa oleva synkistelee...  ;) Eli minun & äitini välit jälleen hyvin kaikinpuolin !! Oli molemminpuolista väärinkäsitystä ja ylilyöntejä... Mutta puhumalla ja RAKKAUDELLA niistäkin selvittiin ! JIIHAA !!  :smitten:  :angel:

 :smitten:
              OLIKO SE MUNA, tai no, kana, joka tapauksessa ??


                             :2funny:

 Sain jälleen anteeksi !  Vaikka itselleen sitä olikin vaikein antaa...  :smitten:  :angel:
Katson maailmaa jälleen "enkelinsilmin"...  ;)

:-*

    :-*

        :-*

         Anteeksianto, eikö se ole äitien pääasiallinen ja etuoikeudellinen

          tehtävä, tässä elämän pyörän hurlumheissa.

            Ja niimpä, ELÄMÄ, se pyörii


                     :2funny:

:2funny:

Niinpä! :coolsmiley:

Mitenköhän isien anteeksianto? ???
Jos isän ja äidin roolit vaihtuisivat kokonaan?Siis alkutehtävistä lähtien,,

Vieläkö elämä pyörisi?Vai vähenisikö väki? :idiot2:

    :-*  :smitten:

;D

    Isien anteeksianto, hetkinen mitähän se nyt voisi olla??  ::)

    Joku roti roolien jaossa täytyy olla, jotta syntyy tervettä

    tarvetta kapinoida vanhempiaan vastaan, jolloin ÄITI perin-

    teitä kunnioittaen hyväksyy ja anteeksiantaa jälkikasvulleen.


                 :2funny: