Astro Foorumi

Mistä tiedät/miten olet varma että elämä jatkuu sen jälkeen kun kuolemme?Mistä tiedät että olet elänyt ennen? Miten voimakkaasti uskot siihen ja oletko ikinä ajatellut sitä mitä jos elämä todellakin loppuisi kuolemaan?

Itse uskon elämän jatkumiseen mutta toki asioita pohtiessani olen ajatellut asiaa kaikilta kanteilta ja ajatuskin siitä että jos elämä loppuisi siihen hetkeen kun ruumiimme kuolee tuntuu aika ahdistavalta. Toisaalta olen ollut tekemisissä ihmisten kanssa jotka ovat nähneet henkiolentoja, ihmisiä jotka ovat juuri kuolleet ja en voi olla uskomatta  :)
Aina yritän kuitenkin ajatella kaikessa kaikki vaihtoehdot ja siksi ajattelin kysyä miksi olet varma/uskot elämän jatkumiseen. Onko se aina ollut sinulle itsestään selvä asia vai oletko muuttanut ajatteluasi elämäsi aikana siihen suuntaan?

Katso luontoa!
Kaikella on kiertokulku:

Kuin kiehuva vesikattila: tippa, joka nousee pohjasta kohti pintaa. Ja pintaan päästyään, plops! haihtuu vesihöyrynä kattilan kanteen tiivistymään muun höyryn kanssa uudeksi tipaksi, joka tipahtaa takaisin kattilaan porisevaan veteen, kiehuakseen taas kohta ylös, jne...

Mitä vaihetta tässä kutsuisit elämäksi?

Se että kykenee irtautumaan kehostaan on ainakin selvä merkki siitä että sielumme ei tarvitse kehoa elääkseen ja että vaikka kehomme kuolisikin niin henkemme kykenee jatkamaan. Luulisin...

Lisää ajatuksia kuulisin mielelläni  :) Ikitosi ja Nousukuu kiitos kommenteista. On mielenkiintoista kuulla ajatuksianne!

Hei Artemis! :D

Olen tuon kehosta irtautumisen itsekin muutamia kertoja kokenut.Ja kyllä juuri se on vahvistanut uskoani myös kuoleman jälkeiseen elämään.

Niin autuaallinen tunne,kun kehoa ei tunne ja olo on niin kevyt. :angel:
Ajattelin ensimmäisen kokemuksen jälkeen,että tältä siis kuolema tuntuu.
Oli olo,että voisi suit sait vaan mennä maapallon toiselle puolelle äärettömyydessä kiitäen. :smitten:

Tosin koska nyt täällä pallolla olen ja haluankin vielä olla,maadoitan itseni usein,enkä tietoisesti lähde leijumaan.Ne ovat olleet sellaisia huippuhetkiä,lahjoja. :)

Aiemmin en oikeastaan uskonut mihinkään. En tosin ollut mitenkään ehdottomasti uskomatta, mutta mikään ei antanut syytä uskoa.
Itseasiassa ajatus mahdollisesta jällensyntymisestä ahdisti minua. Siihen aikaan elämäni oli aika vaikeaa, ja tuntui suorastaan kohtuuttomalta, että joutuisin aloittamaan taas kaiken alusta, kun tämä kierros päättyy. :tickedoff:

Sitten rupesin törmäämään aiheeseen niin usein ja niin yllättävissä tilanteissa, että synnynnäisenä mystikkona en voinut olla ottamatta sitä "viestinä maailmankaikkeudelta". Jopa MTV:llä pyöri siihen aikan joku muistaakseni Erikah Badun video, jossa oli tämmöinen jälleensyntymisteema. Erään ihmisen kanssa oli myös niin voimakas yhteenkuuluvuuden tunne, että tunsin meidän olevan yksi ja sama olento. Hän on sittemmin myöntänyt tunteneensa saman, mutta pelästyneensä vähän hitosti... Vasta tältä foorumilta olen löytänyt "ilmiölle" nimen: kaksoisliekki.

Maailmankaikkeus kai sitten sai väsytysvoiton...
Nykyään tämä asia on minulla niin selkäytimessä, etten oikeastaan ajattele koko asiaa. Minua ei suuremmin kiinnosta edelliset elämät tai mahdolliset tulevat. Tiedän, että niitä on, ja on ollut, mutta nyt elän tätä elämää, ja niin on tarkoitettu.
Samoin tämä kaksoisliekkini elää yhä kohtalaisen lähellä minua, mutta koen, ettei hän kuulu enää ainakaan tähän kyseiseen maalliseen elämääni.

Elämä ja kuolema kun ei vain ole ihmisen elämän alkamista ja loppumista, vaan myös joka hetkessä tapahtuvaa hienovaraista toisen loppumista ja toisen alkamista. Ajatusten, tunteiden, valojen, varjojen, vesien, maiden, yms
Periaatteessahan on vain muuntuvuutta. Mielen tasolla koetaan aikaan sidottuna  nämä hetket venytettyinä  ja jaksoihin jaoteltuina, jotka koetaan syntymisinä ja kuolemina. Ja näistä syntyy käsittelliset teoriat menneistä ja tulevista elämistä.
Myös tunnekokemukset perustuu tietyn tason matkailuun...eli astraalitason eli emotionaalisen tason matkailuun...
Astraalitasollakin olemme vielä siis persoonatasolla tietyllä tapaa...koska olemme levittäneet persoonamme kokemaan sitäkin...

Minun elämäni ei jatku kuoleman jälkeen. "Mi-Olea" elää vain ehkä joidenkin muistoissa...  ;D ja tunteissa....ja ne voi pitää 'minua hengissä'...sitten kun minut on unohdettu ja minusta ei ole mitään fyysiselläkään tasolla jäljellä (maatuminen), olen VAPAA!
Montako sukupolvea menee, että solutasolla on tapahtunut täydellinen puhdistuminen jostain toisesta sukupolvesta??? kolmeko?
Siksi en halua hautakiveäkään...miksi jäisin tänne roikkumaan toisten mieliin ja emootioihin...?
No ehkä siksi, että se kuuluu tietyllä tapaa kiertokulkuun...mutta se ei ole välttämätöntä.

'Menneet elämät' koen suhteellisen samalla tapaa ....
'Mi-Olea' ei ole elänyt ennen...tällä tasolla en voi puhua periaatteessa edes 'menneistä elämistäni', vaikkain niistä olen puhunut ja tulen puhumaan, sillä se on kivaa seikkailua...  :D

Minulla on myös ns.'kuoleman rajakokemus', joten olen 'vieraillut' itseni muillakin tasoilla...eli ei näkemykseni skeptisyydestä johdu..  ;)

Tulipas sekavaa... :D :crazy2:

Mielenkiintoisia näkemyksiä teiltä kaikilta.
Tuo ruumiista irtautuminen kuulostaa todellä jännältä, itse en ole sitä kokenut mutta ehkä olisi mukava sellainen kokea. Vai onko se pelottavaa? Miten kauan voi olla poissa kehostaan ja miten sinne osaa palata?

Tämä meidän kehomme täällä aika-paikassa on tarkoitettu oppimisvälineeksi. Pyhä Hengen ohjauksessa siitä voi olla mitä suuremmoisinta hyötyä kaikille, mutta todellisuudessa - niin siellä Valossa - ei ole tarpeellista luoda enää polariteetteja edes elämän ja kuoleman väliltä, sillä kuolemakin on kehon lailla vain harhaa... ja mielestäni aika raihnainen egon tekele. Keholle on mahdollista kuolla jossakin vaiheessa, mutta Henki on ikuinen :smitten:

Kiusausten hetkille on hyvä pitää mielessä seuraavat sanat:

Henki on ikuisesti armontilassa.
Henki on ainoa todellisuutesi.
Siksi sinä olet ikuisesti armontilassa.

Kiusausten?  :D  ;D

Kunhan muistaa, että minä persoonatasolla on nyt tämä todellisuus tässä jota elämme ja hengen spekulointi käsitteellisesti on mielemme ja persoonamme ruokaa.
Kokemus on kokemus.
Voin toki kuvailla ruusun tuoksua, mutta vain ja ainostaan haistamalla ja tuoksuttamalla sitä kokreettisesti tässä todellisuudessa koen ja tiedän jotan siitä, joka solussani, siitä, mikä on ruusun tuoksu.
 :angel:

Kuten tuossa aijemmin mainitsinkin,ovat tulleet kohdalleni satunnaisina kokemuksina.
En ole tietoisesti yrittänyt,joten en osaa sanoa onnistuuko niin.

Ei lainkaan pelottavaa,vaan satumaisen ihanaa ja kaunista. :smitten:
Pehmeää,kevyttä"pumpulioloa". :angel:

Ajantaju on poissa,joten kestoista en tiedä.En muista olenko kelloa jälkeenpäin seurannut.Mitä ilmeisemmin ei ole ensimmäisenä tullut mieleen. ;D

Paluu on tapahtunut aivan automaattisesti.Tiedän,että makaan tuossa(kokemukset sängyllä maaten)ja sekin tapahtunut jonkun muun ohjaamana.
Kaikki on käynyt hyvin turvallisessa ja rakastavassa ilmapiirissä. :smitten:

En ole näistä aijemmin juuri puhunut kuin harvoille.Ja yleisestikin ihmiset kai pitävät omana tietonaan tämän tyyppiset kokemukset.
Olen ollut nöyrän kiitollinen,että olen saanut ne kokea.Jotain ovea on hieman raotettu.
Tuntuu siltä,että asioista vaikeneminen ei kuitenkaan enää palvele ketään.
Muutkin uskaltavat avautua helpommin,jakaa kokemuksiaan.Ja ilahduttaa lukea toistenkin kokemuksista.

Mihinkään itsensä ylistämiseen ei kuitenkaan pidä sortua.Nekin kokemukset annetaan toisten auttamista varten.Esim.juuri kuolemaan liittyvien pelkojen poistamiseen.
Itselläni on niin ihmeellisiä nuo tehtävät,joissa haluaisin toimia.Saattohoito on yksi niistä.Se ainoa kokemus kun oli niin läheinen ja oma ajatusmaailma silloin kovin rajoitteinen ja suppea.

Suhtaudut asiaan avoimesti.Kaikilla varmaan on mahdollisuus erilaisiin kokemuksiin,kun aika on.Silloin viimeistään huomaat,ettei siinä ole mitään pelättävää. :smitten:

Sitä minä pohdin.
Halu uskoa johonkin on kova. Ja mielelläni kuuntelen ja luen kaikkea, poimin ja otan kuulemastani ja lukemastani palan sieltä täältä. Uskonkatsomukseni on hyvin sekamuotoinen.
Toisaalta uskon voimakkaasti ainakin jonkunlaiseen henkimaailmaan. Olenhan koittanut kovasti henkisestikkin kehittyä ja olla parempi ihminen.
Kovasti kiinnostuneena olen, mutta kun omakoht. kokemukset puuttuu täysin, on jääräpäänä vaikea uskoa, ennen kuin itse kokee, näkee tai tuntee.
Lisäksi kärsimätön luonteeni haluaa kaiken nyt ja heti, joten olen usein lyönyt hanskat tiskiin, "olkoon jumalat, enkelit ja ymt." Kuoleman pelkokin häijyy jossain syvällä ja jos sitä, että kaikki loppuu kuolemaan, alkaa oikein miettiä, ahdistaa. En näkisi koskaan rakkaitani, ennen kaikkea lapsiani, apua että tuntuu pahalle.
Enhän ole nähnyt, kokenut tai tuntenut äitiänikään vaikka hän on tuon puoleisessa. Miksi en? Jatkuvaa pohditaa!
Mutta kuitenkin ajattelen, että itsensä henkisesti paremmaksi ihmiseksi muuttamisessa tuskin on mitään haittaa vaikka elämä loppuisikin kuolemaan!

Kiitos että kerroit kokemuksestasi Chandra! Olen kuullut vastaavaa mutta ihan lähipiirissä olevat henkilöt eivät ole kertoneet kokeneensa sellaista joten on mielenkiintoista kuulla asiasta. Voisiko siinä tilassa matkata minne vain? Jännittävä ajatus  :)

Ja Mi-Olean kanssa olen samoilla linjoilla vain kokemalla voi oppia ja tietää ja tuntea  :)

Kiusauksilla tarkoitan sellaisia tiloja jolloin egon ääni vielä pauhaa ja tämän tilan tunnistaa siitä, että se on jokin muu kuin Rauha ja Rakkaus. Kaikki pelko on egosta lähtöisin eikä olekkaan tarpeellista hyväksyä edes 'pientä' mielenrauhan järkkymistä. Tässä kohtaa armo on hyvin tarpeellinen. Armon ollessa anteeksi antamista - pois antamista - vähäiseltäkin tuntunut egon harha sulaa pois ja katoaa ikuisiksi ajoiksi siihen tyhjyyteen josta se on kerran tullutkin ja tällä tavalla Henki vapautuu. Armahtamalla itsesi vapautat kaikki veljesi.

Kokemusta edeltää aina ajatus. Todellisuudessa tämä tapahtuu yhtäaikaa, ajattelemme/luomme ja koemme samanaikaisesti, nyt hetkessä.
Tämä joka nyt niin kovasti näyttäisi todellisuudelta, on todellakin se egon harha jota nyt oikaisemme ja josta armon avulla vapaudumme ja se vasta onkin todellista Hengen ruokaa!  :smitten:

Ymmarran kylla taman ego kysymyksen ja rauhan ja rakkauden tilan, mutta mieleeni ei mahdu ajatus, etteiko elama jatkuisi.
Auringolla ja kuulla ja kaikella on jatkuvaa kiertokulkua siis miksi ei myos meilla, mina ainakin haluan elaa ja elaa ja kokea ja kasvaa henkisesti ylemmaksi ja viela ylemmaksi.
Minulla ja monella on ollut kokemusta edellisista elamista, muistoja ja kokemuksia ja niita ei mitkaan uskomukset kaada.
Rauhaa ja rakkautta  kaikelle ELAVALLE
Diamond

Noh, enpä kai mistään, mutta uskon ja toivon niin. Ei ole kukaan "rajan takaa" tullut kertomaan...  ;)

Moikka

Sukupuusta sen näkee, että elämä jatkuu kuoleman jälkeen.

Olen tehnyt sukututkimuksen itsestäni ja huomannut, että olen jatkamassa elämäntehtävää, joka on sukulaisiltani jäänyt kesken ja olen heiltä perinyt ominaisuuksia sitä varten. ja minun jälkeeni lapsistani eräs jatkaa työtäni, joka minulta jää kesken, sillä olen seurannut lasteni luontaisia taipumuksia elämän suunnastaan.

Jokainen, joka tutkii sukupuutaan entisiä eläimiään niin huomaa luonno kiertokulun eli kuinka toisen kuolema on toisen leipä. Tästä esimerkkinä on suomalainen ja myös muualla maailmaa oleva kansanperinne, joka on periytynyt isältä pojalle vuosi tuhansia. Jokainen meistä jättää saappaansa joihin élämänjatkaja hyppää meidän opastuksella henkimaailmasta.
 :smitten:  :smitten:  :smitten:  :smitten:  :smitten:  :smitten:

Jostain syystä minä vain tiedän ...!

Taiska veit jalat suustani.Juuri näin.

Itse olen kokenut irtaantumisen kerran (tai miksi sitä sitten kutsuukaan). Meinasin tukehtua vuosia sitten ja siinä tilanteessa siirryin sivuun katsomaan tilannetta, muistan, kun ajattelin, että tehkää nyt jotain minähän kuolen. Ongelma ratkaistiin ja palasin takaisin. Tunnelma sivusta oli enemmänkin paniikinomaneinen, ei pystynyt itse tekemään mitään ja odotti vain, että muut toimisivat.

Niinpä!  :smitten:

Minäkin kuljin siellä rajalla lukemani, ajatteluni ja kriittisyyteni kanssa monia vuosia. Yritin kyseenalaistaa sitä kaikkea.

Sitten olin isäni vuoteen ääressä, kun hän pyysi minuakin hyväksymään lähtönsä. Silloin kysyin häneltä asiaa, josta emme koskaan olleet keskustelleet. -Uskotko sinä kuoleman jälkeiseen elämään? -Uskon, vastasi hän rauhallisesti. -Uskotko sinä jälleensyntymään? - Uskon.

Ja kuinka rauhallinen hän oli. Ei tarvinnut mitään, ei kaivannut mitään. Sanoi vain surullisena: - Kukaan ei tässä maailmassa ymmärtänyt minua.

Ja hetkeä ennen kuin hän lähti, hän katsoi minua, että varmasti olen siinä saattamassa häntä. Tunsin että koko huone oli ihmeellsitä voimaa ja lämpöä täynnä. En tuntenut minkäänlaista pelkoa, kuten ei hänkään. Kun pidin hänen päätänsä kun 'hän' lähti, tunsin vain humauksen, kun hänen energia nousi pois hänen takaraivonsa kautta.

Olen tuntenut myös hänen läsnäolonsa ja kuullut hänen sanansa pari kertaa sen jälkeen.

Isäni kertoi näin minulle ehkä tärkeimmän viestinsä.

Tiedän vaan, olen aina tiennyt :). On pitkät teoriatkin, mutta ei tää perusteluja tarvitse.... täällä...

Itse kuulun niihin, jotka kovaan ääneen ovat aina teorioitaan muille jakaneet. Se, että uskooko muut, on mulle toissijainen asia, mutta on hienoa kertoa omista fiiliksistään :), eriasia kuinka moni kuuntelee ;).

Siis uskon kiertoon, toiset ovat valmiimpia kuin toiset, johtuen edellisten elämien kokemuksista. Uskoon karmaan ja karmalliseen läksyyn, joka tulee suorittaa, (btw. Nikki saturnus hyvä suunnannäyttäjä tässä).

Hieno kokemus sinulla Metsätonttu!!!

Kiitos kirjoituksistanne! Kuin luin Metsätontun isän siirtymistä toiseen ulottuvuuteen, kyyneleet alkoivat valua. Niin kaunista.

Minä en tiedä vielä elämän jatkumisesta kuoleman jälkeen. En ole lainkaan varma ja vakuuttunut asiasta, vaikka tunnenkin sen olevan totta.

Kerran luulen kokeneeni kehosta irtautumisen. Tai sitten olen kuvitellut sen (minulla on vilkas mielikuvitus). Jotain 10-vuotiaana näin itseni katon rajasta. Mutta tilanteeseen ei liittynyt mitään dramaattista, jostain syystä vaan olin osittain sekä katon rajassa että kehossani. Ei siinä mitään pelottavaa ollut ja pääsin kehooni heti kun halusin. Hieman outo ja irrallinen kokemus kaiken kaikkiaan. Selitin sitä sitten ystävälleni, kun enhän minä tuossa iässä ymmärtänyt, että tuollainen ei ole kaikille arkipäivää. Hieman ystäväni katsoi minua vinoon  ;D

Samaahan me voidaan kysyä, Mitä tämä kaikkeus on? ::) Kuka on luonut näin suuret ulottovuudet, metsät, eläimet, kivet ja ihmiset :angel: On oltava joku suurempi voima joka ylläpitää tätä kaikeutta...on totta että se mitä ihminen ei näe eikä koe itse siihen ei uskota, mutta se joka kokee ja näkee se uskoo :angel: ja miten moni on kokenut samaa, niin itse uskon, että jotain on eikä itse välttämättä itse tarvitse kokea samaa uskoakseen :smitten: elämä on aika merkityksetöntä, jos ei ole uskoa johonkin tarkoitukseen tai suurempaan :smitten:

Hautasmaalta lähtiessä koettiin tänään jotain erikoista :). Kauhea lumipyry ja harmaa ilma sinne mentäessä, tultiin pois niin taivas aukeni kokonaan meidän kohdalta ja aurinko paistoi täysin kirkkaalta taivaalta, lumisade loppui. Näky oli aivan käsittämätön. Lähdettiin ajaan pois, niin ilma muuttui takaisin sellaiseksi kuin se olikin.

Kaikkiaan tämä kesti max. kaksi minuuttia.

Olen uskonut siihen aina. Kotona on aina puhuttu näistä asioista ja jotenkin ajatus siitä, että kaikki loppuu kun kuolee, on niin järjetön, että eihän siinä ole mitään tolkkua. Se ajatus vie mierkityksen koko elämältä!

Olen ollut tekemisissä "kuolleen" isäni kanssa ja hän on antanut niin paljon merkkejä tuonpuoleisesta tälle tasolle, että se ei mitenkään voi olla mielikuvituksen tuotetta. Eikö olisi hieman epätodennäköisempää, että minä ja perheenjäsenemme olisimme kokeneet ryhmähallusinaatioita aina kun olemme yhdessä olleet todistamassa jotain isän lähettämiä merkkejä? :D

Jotenkin olen aina "tiennyt". Tai ainakin halunnut uskoa.
Nyt se kuitenkin tuntuu loogiselta ja "varmalta". Olen myös kolme kertaa ollut matkalla rajan taakse, kun fyysinen tilani on ollut huono. Siellä on ollut aina todella hyvä, rauhallinen ja iloinen olo. Takaisin paluu on tuntunut vastenmieliseltä ja sitä on oikein tapellut vastaan  :tickedoff:
Omalla kohdalla olen ajatellut, että näillä hetkillä on haluttu auttaa minua kuoleman pelossani...nykyään en pelkää itse kuolemaa,mutta ahdistavalta tuntuu että lapset jäisivät tänne ja miten heille käy  :'( Se tuntuu todella painostavan surulliselta. Toivottavasti pääsen joskus tästäkin pähkäilystä  :-\

Sammalmättäiden neito  :smitten:

Minä ainakin haluaisin, että minulla ja perhelläni on jonkinlaista kuoleman jälkeistä elämää.  ::)

 :angel:  :angel:  :angel:  :angel:

 :knuppel2:

         Näin tää homma etenee, valitettavasti, siis, niinhän sitä

         jossain kirjassa vihjaillaan, jotta isien teot ja muuta sellaista.

          Onko nämä vaivat?  Kolmannesta tai neljännestä sukupolvesta

           SITTEN, johtuneita???   :knuppel2:

         Eikös silloin jo voitu selvittää, jotta mitä perinnöksi jätätte, niin

         olkoon se ihan velatonta


                  :2funny:

Olen lukenut aiheesta jonkin verran kirjallisuutta, esim. D. Scott Rogon "Kuolemastako uusi elämä?" sekä Edgar Caycesta kertovan kirjan suurimmalti osin.

Mielestäni todistusaineet puhuvat puolestaan, niitä saa esim. sivulta http://www.near-death.com ja muualta netistä. Edgar Cayceen tutustumista suosittelen lämpimästi.

 Tämmöstä ajatuksen juoksua tässä että:  No, en minä sitä sillesti tiedä, että sen vois konkreettisesti näyttää toteen. Se "tieto"  on vain pienistä ja isoista tuntemuksista kerätty vahva usko ja epäilys, että tänne vaan muka kerran tultasiin elämään. Jotenkin tekis mieli sanoa, että järkihän sen sanoo, että ei se tähän elämään lopu tämä homma.  :laugh:

Elämässä on niin valtavasti asioita, joita pitää oppia. Ehtiikö sitä yhden elmän aikana kaikkea oppimaansa sulattaa ja oivaltaa.

Se, mitä sitten näiden elämien välillä tapahtuu, ..... enpä tiedä. Käydäänkö sitä välillä hakemassa uutta "voemoo ja puhtia", että jaksaa taasen opetella. Saadaanko me olla välillä enkeleitä ja antaa vuorostaan apua elämään jääneille ??? Minä uskon vahvasti enekeleihin ja jotenki tuntuisi mukavalta, jos itsekin sais joskus viä olla enkeli. Ja hyvä enkeli. Pahat menkööt minne kuuluvatkin !!!

Kuolema tässä hetkessä on erinomainen juttu. Siinä 'minä' lähtee pois ja jotain muuta voi syntyä tilalle tai ainakin vaihtaa paikkaa..

Niinkö?  :o

Minun minä on aina ajatellut, ettei 'minä' voi koskaan kuolla.

No minäsi onkin ajatellut sen :P ;D

Sen kokeminen onkin sitten hieman eri juttu...  :knuppel2: 

:D

 :smitten:

Plääh... :buck2:

Huomaatteko arvon tonttuseni että aivonne kiertävät ajatuksen kehämäistä rataa etsien pääsyä läpi tämän kaikkeuden todellisen kuvituksen kokeakseen vain että totta, kyllä minä olen olemassa, ja että kuolema ei käytännössä ole kuin silmänräpäys hetkestä toiseen!  :D  :o :D

Kyllä Lumorini,

ja voi miten monen täyteinen, ehkä juuri sellainen miksi sen itse minä tekee, on se pieni pieru tässä maailmankaikkeudessa ja sen kulussa. On se kuitenkin ihanan suuri hetki se, minkä saa aamutakissa roikistella tässä eikä mihinkään kiire.  :smitten:

Äitini kanssa juttelin muutamia vuosia sitten aiheesta. Arka aihe toisaalta tuollaiselle 70 kymppiselle. Äiti sanoi, että hän on nähnyt asioita ja häneen on yritetty ottaa yhteyttä "toiselta" puolelta, mutta on kieltänyt kaikki. ihmettelin miksi ja kyse on ollut -50-60- luvun ajan hengestä. Äiti pelkäsi olevansa hullu tai epänormaali.
No, hän on saanut kannettavakseen erittäin vaikeita sairauksia ja tänä päivänä hän on sitä mieltä että olisi ollut parempi antaa näkyjen tulla ja elää niiden kanssa.
Voimakkain kokemus, mikä hänellä on ollut, tapahtui 70-luvulla. Kotitöitä tehdessään hän "siirtyi" menneeseen elämään ja teki siellä samoja töitä. Hän kuvaili sen talon ja myös sen mitä teki. Äidille kokemus oli ollut hyvin rauhoittava ja se oli kestänyt korkeintaan minuutin.
Itse näen enneunia ja olen saanut edesmenneiltä sukulaisilta opastusta. Ruumiista irtaantumisia on ollut muutama, lähinnä silloin kun olen ollut todella kovassa kuumeessa. Eli jotain muutakin siis, mielestäni, on kuin tämä tässä... :  :angel:

Luulen että vaikka uskon Jumalaan, en usko elämän jatkumiseen. Me vaan haihdutaan, virtajohto otetaan irti ja olemme "poissa". ::) :-[ :-\ :buck2: :buck2: :buck2:

Kuoleman käsitys on meille kristinuskossa opetettu ajatus. Joissakin kulttuureissa kuolemaa ei ole vaan se on ainoastaan muutos, jossa fyysinen ruumis jää fyysiseen maailmaan ja ihmisen (myös kasveilla ja eläimillä) ns. todellinen olemus eli sielu jatkaa elämää toisessa todellisuudessa, joka ei ole "paikka" vaan toinen tietoisuudentila.

Jos uskot sielusi olemassaoloon, uskot myös elämän ikuiseen liikkeeseen... kuolemaa ei silloin ole.

Inti  :smitten:

Ja jos laitetaan virtajohto takaisin paalle?
Diamond

 :-\

   Hetkinen, mitä sitten tekee vanhalla romulla, jossa ei virta kulje?
   Vaikka kuinka töpseliä tököttäisi vanhaan reikään, jos ei ole
   kontaktia, niin minkäs teet, no ameriikassa ne kyllä ehtii ihmisen
   pakastaa, jotta vielä joskus virkoaa, kun saa oikeaa virtaa,
   mikä tietysti on oikean firman pin koodin takana!! ?   :2funny:


                       :'(   ;)   :angel:

Hata keinot keksii, juuri mita on pin koodin takana :angel:
Diamond

Jos virta/akku loppuu, niin eikun ladataan...  :2funny:

:D

    :D

        :D


                    JOO JOO, mutta mistä,   siis   ladataan ??


                                  :coolsmiley:

Töpselirasiasta... Nöf, nöf...  :2funny:
Tai mikä pistokerasia se nyt lieneekään... AC/DC, High Voltage...  :2funny:

;D

    No niimpä tietenkin, voi pyhä yksinkertaisuus, ja sitä vartenhan

    Jeesuskin meni yli kuukaudeksi erämaahan, etsimään


                             :)  :)  :)  :)  :)  :)  :)

Melkein joka puolella on pistorasiat!

Ihan samasta syystä kuin tiedän että on elämää ennen syntymää  ::) Elämääni ovat leimanneet voimakkaat muistumat edellisistä elämistä, joten en näe mitään syytä olettaa, etteikö elämä jossain muodossa jatkuisi tämänkin elämän jälkeen.

Hei Pallaskissa
Sama juttu, muistan , mutta unohdan kuitenkin miksi.
Diamond

Olisiha typerän lyhytnäköistä luulla, että olisimme täällä pyörähtämässä vain kerran! Luonnossa kaikella on kiertokulkunsa, syklinsä. Kaikki kiertää!! Kuten kivi nousee maan uumenista, ja ajan saatossa rapautuu sinne takaisin, kasvit puhkeavat siemenistään tuottaakseen uuden siemenen, jossa elämä samalla perimällä jatkuu, ja sade nousee meristä vain palatakseen takaisin, ... Miksi ihminen sieluineen, ruumiineen olisi tästä poikkeus?!!?

Totta. olen seurannut luonnonkiertokulkua.
Diamond

Kuten me kaikki  :D
Mitä tietoisemmin, sen iloisemmin!

:smitten:

        Niin, olisihan se LUOJAN kannalta mitä tuhoisinta kerta-

        käyttö kulttuuria.   ;)  Ja meidänkö pitäisi sitten siirtyä

        pois keikesta kertakäyttöisestä, joten kiertäköön myös



                             :smitten:

Kukkakin kun maatuu, se tulee mullaksi aikanaan ja jatkaa siinä muodossa, eikä ole enää kukka, eikä samaksi kukakasi tule. Ei ehkä toiseksikaan kukaksi. Vaan se on aivan muuta.

Mikä ihmisessä haluaa uskoa ja nostaa ihmisen niin 'korkealle', että se ihmisenä uudelleen syntyisi?
Kuoleman pelkoko?
Persoona tasolla me tässä näitä spekuloidaan ja muunnetaan ne persoonan ja mielen ymmärrettäväksi.
Silloin helposti tuo elämän jatkuvuus kuva vääristyy....
Se saattaakin olla vain haavekuva, mielen rauhoittamiseksi...että emme joudu kohtaamaan joka hetkessä syntymisen ihmettä, joka edellyttää myös joka hetkessä kuoleman kokemisen ja hyväksymisen.

Joidenkin 'osien' yhdistyminen saa aikaan elämää ja niiden yhtyessä syntyy elinvoimaa, elämän ihmettä, tietynlaista tietoisuutta....sehän on täysin neutraalia 'olomuotoa', vailla persoonaa....
Sielummekin olemme personoineet, joten se ei ole se syvimmillään, mikä jatkaa elämää....

Vain kuolemalla voi todella ymmärtää mitä elämän jatkuvuus on....

Miksi kissa kehrää, kun sillä on kipuja? Vaikka se yleensä liitetään vain hyväolontunteeseen...?
Sillä on muutakin merkitystä.

Mi-Olean viestistä heränneitä ajatuksia: Jollakin tasolla, vaikka niin vahvasti uskonkin jälleensyntymään, tiedän, ettei se elämäänsä jatkava olemus, ydinihminen, sielu tai miksi kipinäksi sitä nimittäisimme, ei ole sama asia kuin Minä. Oikeastaan olisi ihan hassu ajatus, että minä Pallaskissa kaikkine mielteineni ja pinttymineni jatkaisin suoraan johonkin toiseen kehoon! Jokin minussa kuitenkin jatkaa, jokin, joka on täysin riippumatonta tästä päivätajunnasta, näistä aivoista.

Minussa on kuitenkin muutakin kuin tämä ego, tämä minuus. Nuo muistot ja muistumat, ne vain pulpahtelevat pintaan. Osa kirkkaina kuvina, osa oivalluksina, osa epämääräisinä tuntemuksina. Jollakin tavalla ne ovat hyvin irrallisia, ihan kuin jonkun muun muistoja, jonkun toisen elämää. Silti tunnen, minä se olen, se jokin ikuinen minussa!

En näe jälleensyntymää välttämättä lineaarisena ilmiönä, aikakäsitykseni kun on muutenkin syklinen. Ehkä seuraavan kerran synnynkin 1600-luvulle? Ehkä joissakin muistoissani olenkin tulevaisuuden maailmassa?

Selittämätöntä, siksi niin kiehtovaa  ;)

Samoilla linjoilla kanssasi Pallaskissa.
Tuo olikin ajatuksia herättävä näkemys, että voisit syntyä vaikka 1600-luvuulle uudestaan...vau...siis tuohan avaa taas ihan uusia näkemyksiä ja mahdollisuuksia.
Itse, vaikka en myöskään sitä ole ns.mielen lineaariseen aikaan yhdistänytkään, en myöskään ole tosiaalta osannut sitä noin ajatella...
Mutta tosiaan, tuohan on todella johdonmukaista ja loogista kaikessa kaaosmaisuudessaan.. ;)
Kiitos mielenkiintoisesta näkemyksestä...  :smitten:

 ::) Tämä ajatus tekeekin elämästä mielekkään.

Aivan kuten luonto ja ihminen osana luontoa, elämä on syklistä. Mun mielestä se on paljon loogisempaa kuin keksitty ajan/kehityksen (minkä kehityksen...) lineaarisuus.  ::)

 8)
    8)
       8)

         Eikös se ole mieluummin spiraali, esim: vuoden kierto, palaamme

         samaan kohtaan, ( ? ) vuoden vanhempina, kokeneempina.  ::)

         Siis ei tietenkään aivan samaan kohtaan, mutta kierroksia on

         meillä lähes kaikessa, jonka voi kuvata spiraalin avulla.  :angel:


                              :smitten:

Totta viserrät Kotkansilmä  :D

Elämä on kuin sadepisaran veteen aikaan saamat renkaat.
Minne ne menevät? Laajenevatko rannoille asti?
Josta loiskahtavat takaisin, uudelleen ja uudelleen..
Yhtyvät myötäaaltoihin,
sekoittuvat ristiaaltoihin
Yhtä kaikki, jatkavat liikettä ja vellomista,
vaikka se alkuperäinen pisara on jo aikaa sitten yhtynyt lmereksi,
haihtunut höyrynä ilmaan
ja satanut takaisin.

 :smitten:

Elävä on Yhtä näkymätöntä silmien liikettä sen lukemattomissa rytmitajuissa.

Jos katsomme toisiamme niin mitä silloin näemme?

Katsoessamme toisiamme näemme itsemme.
Oman itsemme projektion.
Kahdeksikon toisenpuolen.

Ja niin se on kaikessa ja kaiken kanssa.

Tärkeä huomioitava on ympyröiden tasapainoinen suhde toisiinsa.

 8)

    Taitaa mennä tuonne elämänkukka symboliikan puolelle.  ::)

    Tuosta, tippa minua veteen ja se vaikutta ja kauas, tunnustan.

     Ei taida nyt voimat, eikä vaikutusvalta ihan riittää.   :'(

     Mutta TE, joilla potkua vielä on, niin antakaa palaa.  ;D


                       :2funny:

On se usko/tunne/tieto ihan itsestäänselvä asia ollut lapsesta asti, vaikka joskus hetkittäin kaipaakin jotain "konkreettisia todisteita". Spiraali kuvaa hyvin myös minun käsitystäni elämästä jatkumona.  :smitten: