Astro Foorumi

Olen tässä jo muutamia päiviä pohtinut tuota anteeksianto kysymystä.
Siinä kun sanotaan olevan yksi avain fyysiseen paranemiseen.

Nyt olen kuitenkin hieman muuttanut käsitystäni.
Koko armaan kesän ja syksyn olen tehnyt anteeksiantoharjoitusta,vaikken ole ollut siihen valmis. :uglystupid2:

Olen JOPA mennyt niin pitkälle,että sanon ettei tämä vielä sydämestä lähde,mutta,,,
Siis en kohteelle,vaan tuonne sfääreihin.
Joskus olen tuntenutkin sen aidosti ja hyvä mielihän siitä on tullut.Useimmiten kuitenkin tuon ihmisen ajatteleminen saa minut voimaan pahoin.Vähän Jammu-setä fiilis,mutta syvempää on kiukkuni vielä.Kiukku on nyt lievä ilmaisu.

Tiedän,että se jonain päivänä voin sen vilpittömästi tehdäkin.
Mutta miten te koette tämän anteeksiannon?

Ja nyt mielellään sellainen kohde mieleen,jonka kanssa selvittämättömiä asioita.
Epäilen nimittäin vahvasti,että omat pattini olen kasvattanut sillä,että olen tukahduttanut tunteet joita sisälläni on.
Yrittänyt olla niin kiltti!

Kun vihdoin pääsi viha ulos,seurasi siitä runsas määrä muita tunteita.
Itkuinen olin monta päivää.Aivan kuin hanat olisivat auenneet.
Nyt jätin koko ajatuksen anteeksiantamiselle ko.ihmiselle.
Ei sen aika ole vielä.

Ja miksi usein Kiltteystautia sairastavat ovat fyysisesti kovinkin sairaita?
Minä itken ja kiukuttelen itseni nyt terveeksi.Minua ei enää tallota!
Joskus on yli kävelty mennen tullen ja meikä melkein pyytänyt anteeksi olemassaoloaan.

Itselläni anteeksianto ilmenee siten, että henkilö joka tässä elämässäni aiheuttaa eniten huolta ja murhetta (eli opettaa minulle myös eniten), häntä kohtaan olen päässyt siihen vaiheeseen että tuomitsen hänen teot, mutta en ihmistä niiden takana. Kun en voi ko. hlöä muuttaa, voin vain ohjata sen kyvyn mukaan joka minulla on ja ehkä antaa ajattelemisen aihetta, ei minulla ole muutakaan vaihtoehtoa. Muuten repisin itseni hajalle. Tosin ap:n viestin Jammu-viittauksesta tuli mieleen, että mitään niin pahaa ja järkyttävää tai mitään sinne päinkän en ole kokenut mitä Jammu on tehnyt. Omalla kohdallani kyse on henkisestä pahoinvoinnista joka johtuu läheisen alkoholismista. Myös se on helpottanut että tietyissä tilanteissa olen saanut purkaa tuntojani ihan huutamalla ja itkemällä suoraan tälle läheiselle.

 :smitten:

Näin näen asian myös,miten sen kirjoititte.Kohdallani nyt vaan on niin,että asian ymmärtämiseen on mennyt energiaa valtavasti.
Tiedän kyllä sairauden hänessä,mutten osaa vielä kohdistaa sitä pelkästään siihen.Pelkkä ajatus ihmisestä sen takana saa voimaan pahoin.

Alkoholin ja huumeitten käyttäjien kanssa tulee aina selviä hetkiä,jolloin voi puhua asioista.Mutta entä kun niitä selviä hetkiä ei tule koskaan!?? :o

Ja kyllä!Itselleen anteeksi antaminen on myös ollut/on hyvin vaikeaa.
Kaikki häpeä mitä asiaan on sisältynyt.
Aika tähän kai auttaa ja jatkaa edelleen tunteitten purkua sitä mukaa kun niitä nousee esiin.
Odotan kiitollisuudella päivää,jolloin tämä työ on tehty!

Ja voisi ajatella niinkin, että on 'turhaa' jäädä venkomaan siihen, että löytäisi kaivelemalla ja työstämällä sen anteeksiannon kokemuksen 'väkisin'. Ei se ihmisestä tee sen parempaa toisaalta. Anteeksianto voi olla myös elämänmittainen prosessi kokonaisuutena. Jyväsiä sieltä täältä aina välillä.
Siihen on koko elämä aikaa ja jos syvällä sisimmissään haluaa anteeksiannon kohdata jossain asiassa, sitä elämä ohjautuu uomiin, ei ehkä sinne minne ajattelisi nyt ohjautuvan, vaan yllätäen jossain kohtaa jotain/jonkun, ja ymmärtää oivaltaa jotain ehkä menneeseenkin peilaten.
Ehkä ihan toisen ihmisen ja tapahtuman kautta....

Voi aloittaa siitä, mikä on lähinnä nyt ja mihin nyt kykenee.
Kuoria kuin sipulia ja luottaa. Ei havitella ytimeen suoraan, vaan lempeästi kerros kerrokselta.
Ehkä lähimpänä voisi olla nyt antaa anteeksi itselle se, että ei juuri nyt kykene antamaan anteeksi.  :)
Siitä se sitten lähtee... kerros kerrokselta.... kait.. en tiiä... *höpisee omiaan*  :D

Jos vaan vihdoin päästäis sen ihmisen irti..C.  :-*

Niin Mirjam! :smitten:

Itsestä se on lähdettävä.Katsos itken äärettömän harvoin.
Olen tavallinen suomalainen jukuripää. ;D

Enkä tosiaan tiedä kumpaa edes vihaan,itseäni vai toista,vaiko vain tilannetta johon jouduimme.
En halua sen koommin tätä kohdistaa mihinkään ihmissuhteeseen,vaan anteeksiantoon.

Mutta minulla on taipumus myös nähdä asiat positiivisesti,,joskus. ;)
Eli tiedän siis,että tämä on vain vaihe elämässäni ja kuten sanoitkin aikaa on,,

Minua vaan kiinnostavat nämä asiat.Ehkä siksi kaivelen niitä niin syvältä.Halu löytää vastauksia.
Ja myös siihen,miten pitkälle asiat ovat mahdollisia.Yleistäminen joka asiassa on väärin,sen olen tästä oppinut.
En koskaan enää sano ihmiselle,että anna nyt vaan anteeksi ja jatka elämääsi.En voi tietää miltä kenestäkin tuntuu.

Eli tämänkin asian jakaessani kanssanne,tajusin heti yhden opetuksen! :D
KIITOS! :smitten:

Eihän kauris itke.. opin kauriista, josta päästin irti..  :coolsmiley: kannattaako tuota miettiä ja miettiä jos toinen ei ole täyspäinen? < siinä vastaus

Niin, voihan sitä antaa itselleen anteeksi senkin, että haluaa kaivaa asiaa juuri nyt ja 'ottaa mittaa' siitä, miten paljon itse voi asialle tehdä juuri nyt.  Etsiä rajat omille vaikutusmahdollisuuksille anteeksiantoon nyt tässä vaihessa;) :smitten:
nimim."ajoittain asioiden analyyttinenkin kaivelija"  ;D

Nyt aivan ystävällissävyinen kysymys GS!

JOS olet päästänyt hänestä irti,niin miten ihmeessä hän silti on melkein joka kommentissasi mukana?
Sitäkin voi miettiä. ;)

Minulle irtipäästäminen on sitä,että ihminen voi joskus käväistä mielessä,mutten enää kanna häntä mukanani.
Työni nyt vaan on vielä kesken tässäkin asiassa.

Kauriit itkevät siinä kuin muutkin,vaan eipä se alati itkeminenkään pitkälle vie.

Ei ole kaikissa kommenteissa, ellen nyt mainitse heitä triplana. Ei ihmiset täällä taloudestakaan/ väestönkasvusta/tms ymv viitti nähtävästi puhua vaikka yritin tuossa. Olen päästänyt irti niin etten tapaa, en kaipaa, saan toki puhua mistä vaan. Kaikkea kokemusta pitää mukana, eri asia on ahdistaako.

Hän ei enää AHDISTA siinä on se juttu. Sinua minun nähdäkseni ahdistaa? Ei se siitä mihinkään "selviä" paitti että herrasi oli kaheli.  :idiot2:

Kuten sanoin,en ole valmis asian kanssa.
Ahdistus on väärä sana ehkä.Lähempänä on tuo omien asioitten tutkailu.
Miksi suhtaudun asiaan näin?Mikä on tämän tapahtuman sanoma minulle?

Mitä opin?Mitä en ole vielä oppinut?
Viha sitoo valtavat määrät energiaa,miksi siis tuhlata sitä.
En vaan vielä ole siitä irti,vaatii työstöä.
Pelkkä maton alle lakaiseminen ei auta,tai edessä on vastaava tilanne!

                :smitten:

Minä olen jotenkin päässyt tuon anteeksi antamisen kanssa sellaiseen vaiheeseen, ettei minulla ole kenellekään anteeksi annettavaa.

Toki on asioita joista muussa tilanteessa olisi paljonkin; minua on kohdeltu huonosti, loukattu, satutettu (henkistä väkivaltaa) jne. Ja nämä ihmiset ovat edelleen hyvin läheisesti elämässäni läsnä ja rakastan heitä.

Ystäväni ihmettelevät kovasti sitä, miksi en vihaa heitä vaan rakastan. Miten voin olla heidän ystävänsä kaiken sen jälkeen, mitä he ovat minulle tehneet. Sitä on kamalan vaikea selittää heille, kun minulla ei ole mitään anteeksi annettavaa, ei mitään syytä katkeroitua, vihata tms. Minä olen ymmärtänyt sen, että he ovat antaneet elämääni paljon opetuksia, joiden kautta minulla on ollut mahdollisuus kehittyä sellaiseksi ihmiseksi kuin nyt olen.
Olen kiitollisen siitä, että minulla on nyt ollut mahdollisuus käydä nämä asiat läpi, jotta pääsen niistä eteenpäin.

Rakkaudella ajattelen niitä ihmisiä, jotka ovat minua satuttaneet, koska heillähän se vaikein tehtävä on ollut.

Eikä tämä tarkoita sellaista "käännän aina toisen poskeni" -asennetta, jossa annan kaikkien kävellä ylitseni ja hymyillen otan kaiken vastaan. Itseään saa ja pitääkin puolustaa mutta mitään syytä ei ole siitä katkeroitua tai tavallaan edes korottaa itseään siihen osaan, että anteeksi antaminen olisi kaikkein jaloin teko tälle satuttavalle osapuolelle. Rakkaus on.

Vaikenta varmasti on antaa anteeksi itselleen ja hyväksyä omat vihan ja suuttumuksen tunteensa luonnollisena osana ihmisyyttämme ja ymmärtää tunteiden taustaa, käsitellä ne ja päästää irti.

Vaikea asia.

Miten menit rakkauteen sen sijaan että olisit vain poissa kuvasta tai olisit välinpitämätön?   ::)

Ei rakkautta, ei vihaakaan, eikä kostoa, mutta ei siis rakkauttakaan.  :-*

?

Tämä kiinnostaisi. 8) mitä sinulla astraali muuten on vitosessa ja seiskassa radix ja AP kartoilla?  :D

Ne ihmiset jotka ovat minua eniten satuttaneet, ovat minua myös eniten rakastaneet... Voimakkaita mieshenkilöitä elämässäni, sidoksissa minuun joka tapauksessa. Ajallaan paljon vihan tunteitakin nostattaneet mutta ei siihen pisteeseen, että alkaisin vihaamaan heitä. Jossain välissä vaan se syvä ymmärrys on astunut aina kuvaan ja viha muuttunut vain syvemmäksi rakkaudeksi.
 :uglystupid2: minua varmasti ovat ystäväni pitäneet tämän ominaisuuteni takia.

Voit vitsi, oliskin hauska tietää, jos kartaltani olisi luettavissa luonneominaisuuksiani- olen sen kartan kyllä teettänyt mutta en osaa vastata kysymykseesi, kun en osaa sitä niin hyvin tulkita. Voin yrittää katsoa; alkoi itseänikin kiinnostaa.  :D

Mä kyllä annan anteeksi toisille, elämä on liian lyhyt vihoitteluun.. :smitten:

Joskus aiemmin olin hyvin kypsymätön ja en todellakaan antanut anteeksi helpolla.. :uglystupid2:

Ja pyydän anteeksi tekojani,eri asia on saanko anteeksi.. :tickedoff:

Mielestäni se, että pyytää anteeksi, ja aidosti pystyy antamaan anteeksi.
On merkki henkisestä kypsyydestä ihmiselämässä.. :angel: :smitten:

Juuri tuossa olotilassa olen saanut olla,kuin sinäkin Astraali. :smitten:
Siksi tämä kysymys on minulle tullut tärkeäksi.
Oivalsin vasta n.vuosi sitten,että poikani on ollut suurin opettajani elämässä.
Se monien vuosien tuska on ollut tarpeen.Myös hänen ystäviensä.

Monet asiantuntijat kehoittivat katkaisemaan välit ja heittämään ulos.Ei minusta siihen ollut.
Mutta kun viimein sain tehtyä rajat ja kk:den kuluttua hän ymmärsi,että ne pitävät,se toi molemmille rauhan.
Ja rakkaus säilyi. :smitten:

Tämä sairastumiseni on uskomukseni mukaan itse aiheutettua.Vihalla ja katkeruudella.Asia on kuitenkin vielä niin tuore,että ehkä siksi en pääse tästä kovin helpolla vielä.
Mutta teen sen eteen töitä,koska olen enemmän kuin halukas vapauttamaan itseni näistä tunteista.

Ja kyllä!Itselleen anteeksi antaminen on vaikeinta.Kun on jo ollut tilassa,jolloin ei tarvitse opettajaansakaan vihata,ja huomaa jälleen ajautuneensa samaan.
Mielenkiintoista nähdä,mitä tästä opin. :)

Ahaa... no mutta nythän tämäkin mekaniikka alkaa selkiytyä.

Paras antaa anteeksi teki muut mitä tahansa, koska ITSE sairastuu muuten.

Voi olla sinulle hurja opetus jos aiot parantajaksi.  :venus:

Tätä anteeksiantamista olen pohtinut usein.. Mikä siinä on ongelma ja onko koko ongelmaa edes olemassa.. Milloin välit ovat hyvät.. Sitten kun asia ei enää ahdista/mietitytä ollenkaan?

On asioita ja tekoja jotka muistaa valokuvatarkasti koko elämänsä ajaan. Jotkut niin kipeitä, että alkaa välittömästi viiltämään rinnassa ja oksettamaan kun edes muistelee, vaikka se olisi lapsuuden juttuja. Mutta silti voi sanoa; se oli osa minun elämääni, se ihminen teki niin kuin teki, se on mennyttä, minulla ei ole mitään syytä enää kaivella itse veistä vanhoissa arvissani, ollakseni onnellinen ei menneisyydenkään ole pakko olla täydellinen.

Voi olla, että joskus on parempi jättää ne ihmiset taakse, ei tavata enää koskaan, sillä he antoivat sen mitä heidän piti antaakin: jonkun kipeän kokemuksen jotta minä kasvaisin.

Olen kiitollinen niille ihmisille, jotka ovat opettaneet ja kasvattaneet tavalla tai toisella. En tiedä olenko antanut anteeksi, mutta voin silti hyväksyä heidät ja heidän tekonsa, koska niin kävi ja niin oli tarkoitettu. En tiedä osaanko antaa anteeksi, mutta osaan rakastaa siitäkin huolimatta.

Katkeruus on syövyttävintä myrkkyä sitä itse tuntevalle, jos rakastaa itseään, ei ole syytä olla katkera.

Jos tuntuu että ei halua antaa vielä anteeksi ja tunteiden prosessoiminen on kesken, ei ole syytä hötkyillä.. Ei pidä uhrata liikaa hyvyyttään, alistua, yrittää hampaat irvessä. Pitää toimia vasta kun aika on kypsä.

Ensinnäkin selkeytän sinua vielä sen verran GS,etten suinkaan tähtää PARANTAJAKSI!!
Reikihoitaja on aivan eri juttu.Ihminen parantaa itse itsensä.
Tämä prosessi on lähinnä itsensä ymmärtämistä,parantaa ajallaan itsensä.

Yhtään kurssia en ole vielä vetänyt,vaikka lupa siihen olisikin.Niin kauan kun taistelen vielä näitten peruskysymysten kanssa,en ole kypsä omasta mielestäni siihen.
Toki perusjutut voidaan käydä läpi,mutta apuopettajana toimiessani olen kyllä huomannut,miten fiksuja asioita ihmiset saattavat kysyä.
Kaikkeen ei tarvitse osata vastata.Voidaan pohtia yhdessä.
Mutta nämä asiat,jotka lähes kaikkia ovat joskus koskettaneet,niihin etsin vastausta.

Irish! :)
Voi!Menneisyyteni on kaikkea muuta kuin täydellinen! ;D

Ei tämä ihminen ole enää elämässäni,enkä halua tavata.Mutta itseäni ja tämän kokemuksen tarkoitusta mietin.
Tuskin olisin niin paljon miettinytkään,mutta kun suuttumus pääsi pienestä asiasta valloilleen ja huomasin miten paljon se minuun vaikutti,miten monta patoa särkyi ja tunteet tulvivat yli,käsitin,etten pääse eteenpäin ilman tätä tonkimista.

Paljon on menneisyydessä tapahtumia,muttei enää tällaisia kenenkään suhteen.
Ja jätän hötkyilyn,koska vielä en kykene katsomaan tilannetta ikään kuin ulkopuolisena,sivusta.

                         :smitten:

Tuli vain mieleen..
Ei elämässä ole kiire!

Meillä on aikaa muhia asioita vaikka maailman tappiin.  :smitten:
Ihmisolentona kasvaminen kun ei ole mitään liukuhihnaduunia!

Me olemme täällä oppimassa kaikki erilaisia läksyjä.

Anteeksi annon opiskelulla voi toiselle olla suuri merkitys, kun taas toinen keskittyy tässä elämässään muihin asioihin.

Verrannollisiahan nämä asiat eivät ole.

http://www.mamarocks.com/forgive_me_lord.htm

"Forgive Me"

Can you forgive me again?
I don't know what I said
But I didn't mean to hurt you

I heard the words come out
I felt that I would die
It hurt so much to hurt you

Then you look at me
You're not shouting anymore
You're silently broken

I'd give anything now
to kill those words for you

Each time I say something I regret I cry "I don't want to lose you."
But somehow I know that you will never leave me, yeah.

'Cause you were made for me
Somehow I'll make you see
How happy you make me

I can't live this life
Without you by my side
I need you to survive

So stay with me
You look in my eyes and I'm screaming inside that I'm sorry.

And you forgive me again
You're my one true friend
And I never meant to hurt you

Miksi minusta tuntuu, että olet edelleen katkera jollekin...? Et ole päästänyt irti...? Antanut anteeksi...?
Loukattu? Satutettu? Pettynyt?

Käytit myös lausetta "sulautunutkaan kenenkään kanssa..."

Minusta parisuhteessa ei olekaan tarkoitus sulautua toiseen vaan päin vastoin tukea toista, olla vieressä ja lähellä mutta ei sulautua. Ei kahdesta ole tarkoitustakaan tulla yhtä vaan vahvistaa toinen toisia itsenäisinä persoonina.

Anteeksi antaminen on kokonaiskuvan ymmärtämistä -mennä niin kauas, että näkee lähelle. Nähdä oma tilanne ja ymmärtää, miksi tarvitsee sen oppiläksyn. Ja vaikka ei sitä sillä hetkellä itse näkisikään, luottaa siihen, että tulee vielä ymmärtämään.

En KOE olevani katkera. Olen huvittunut, ihmeissäni, en koe olevani katkera. Se nyt pitäisi jo saada tänne selväksi, että se ei ole katkeruutta. Se on vain sitä ettei ymmärrä, miksi piti kokea nää jutut.

En todella tiedä mikä "oppiläksy" tämä oli paitsi korkeintaan että tapasin joitain olentoja, jotka ovat sieluperhettä/ samaa sielua, teki he mitä teki tai oli kenen kanssa. En vain tunne yhteyttä niin vahvasti nyt, kun ei huvita, mutta siis että tulipa tavattua.

Hyvä, että tarkensit. Kirjoituksistasi vaan kaikuu sellainen tietynlainen... pettymys...
Katkera on muutenkin vähän huono sana, jolla on negatiivinen heijastus...

Mutta kyllä sinä ymmärrät, kun sen aika on. Ehkä tulee vain sellainen hetki elämässä, jossa tarvitset vastoinkäymistesi sinussa synnyttämää elämänkokemusta ja varmuutta. Ehkä vastoinkäymisesi suojelevat sinua joltain muulta asialta, jotta osaat tulevaisuudessa tehdä tietynlaisia valintoja...?

Ja hauskinta siinä on se, että itse olemme vastoinkäymisemme suunnitelleet ja olleet varmoja siitä, että kestämme ne. Ja että olemme tarpeeksi viisaita hyödyntämään niiden opit.

Toisin sanoen kun jumaluus alkoi jakaantua palasiksi, Se tiesi että palaset palaavat yhteen oli ne tehneet mitä tahansa. Tai vaikka ne haavoittaisivat toisiaan ne olisivat kuitenkin samaa.

Pettymys oli tietty minulla siihen aikansa että nämä eivät pystyneet kasvamaan.

Ja Jumaluus tiesi että sitä ei voisi mikään haavoittaa ja että se ei oikeastaan tarvitse mitään mutta saa kaiken..?  :smitten:

 :smitten:

Minä puhuin täysin fyysisistä suhteista täällä maan päällä...  ;)

Enkä tosiaan ole tavannutkaan omaa kaksoisliekkiäni...sielunkumppaniani... tms. Osaan vain hieman aavistaa, mitä se voisi olla...

p.s. Katselin karttaani mutta en edelleenkään osaa vastata sinun kysymykseesi noista huoneista. Olen tosi vähän perehtynyt astrologiaan....

Sieluhan jakaantuu JA alkaa fyysiset inkarnaatiot täällä ja SITTEN palaa valoon, mutta ego panee hanttiin. Ja inkarnaatioissa sielut kehittävät vähän vähemmän jaloja ominaisuuksia, jotka vievät kauemmas alkulähteestä. Josta syntyy haavoittamis/ anteeksiantamis-peli..  ;)

Kumma, luulin että tuntisit sentäs tähtikarttasi? Eikö se ole se mistä palstalla yleensä puhutaan.. mutta siinä sinulle mielenkiinnon aihetta!  :coolsmiley:

Sepon astrologian tulkinnoissa ei onneksi tarvitse sellaista tietämystä, etteikö täysin "maallikkokin" niistä jotain ymmärtäisi.
Omaan karttaani en ole ehtinyt vielä tarkemmin perehtyä -aikansa kullekin. Tällä hetkellä mielenkiintoni on muissa asioissa.

Miksi minusta usein tuntuu, että haluaisit ihan tarkoituksella vähän "tölväistä" muita kommenteillasi...?  ??? Siitä minulle tuli vähän sellainen olo, että olisit katkera tms. Mutta voi olla ihan tulkinta kysymys, koska en tunne sinua sen paremmin.  ;)

Tuo oli ihan selvästi netin kautta tullut tulkintavirhe, huomaa miten herkkiä ihmiset pystyy olemaan. Ei tuossa ollut mitään tarkoitusta loukata, minä vain todella luulin että kaikki ovat sen verran astrosta kiinnostuneita/ itsestään kiinnostuneita, että ekana katsoisivat karttansa. Ei se ollut mikään arvostelu herranen aika!

Tsori jos luit rivejä väärin. Ollaanko kavereita?

Katselen asiaa edelleen hieman "ulkopuolisena" ja mietin miksi joukkarin itsensä suosima suoruus menee muille jotenkin hieman väärin jakeluun? Kun se ei kuitenkaan ole ilkeilyä. Oletko lukenut tästä jousimiehen tahattomuudesta? Että yhtaikaa kun aina tarkoittaa hyvää ja on antelias, suora ilmaisu tulkitaan väärin.  ???

Noh, ei minulla sentään niin herkkä nahka ole, että tuollaisesta menisin loukkaantumaan. Sinulla on vain tosi suora ilmaisutapa, jota kyllä helposti lähtee tulkitsemaan.

Minä esimerkiksi en pidä itsestään selvyytenä, että kaikki itsetutkiskelua harrastavat tuntisivat oman tähtikarttansa. Minä lähden sisältäpäin ja ehkä tämän keskustelun jälkeen alan suuremmalla mielenkiinnolla tutkimaan tähtikarttaanikin  ;D

Varmaan tässä on nyt sitten anteeksi annon -paikka, näille tulkinta erheillemme. Ja muistetaan antaa itsellemmekin anteeksi, että tähän tilanteeseen ajauduimme jne.  ;) :D :2funny:

 :)

Onko jollakin vastaavaa kokemusta,kuin tuo alussa kuvaama oma teoriani on ? :-\
Se vain tuli mieleen,kun olen kuullut usealtakin taholta,että anteeksi antoa voi aloittaa,vaikkei sitä sydämestään vielä tunne.

Opettelin tosiaan tätä silloin,kun aloin tutkia buddhalaisia uskomuksia.Ja onnistuinkin pitkän ajan jälkeen.
Tosin kohdekin oli ollut jo poissa elämästäni jonkin aikaa.
Siinä vain kehotettiin etsimään kohteeksi vihamies.

Mutta nyt siitä puhutaan yhä enemmän ja enemmän.En ole ennen ottanut siitä syyllisyyttä,mutta huomasin vaan,että sitähän tässä tunnen myös!
Etten pystykkään vielä.
Sitten aloin miettiä onko minuus häviämässä jotenkin,jos noudatan näitä kaikkia uuden ajan juttuja.

En toki kirjaimellisesti sitä ole tehnytkään läheskään joka asiassa.
Mutta tähän samaan teemaan tulivat mukaan sitten kaikki jutut.Olenko nyt ihan hakoteillä? :o
Menenkö jonkin massan perässä sokeana?Vihastuminen siitä.Kaiken kyseenalaistaminen. :tickedoff: :uglystupid2:

Piti taas viettää päiviä itsekseen,ja miettiä ja meditoida ja raivota ja,, :tickedoff:

Nyt on taas olo tasaantunut.Mutta mitä sanotte?Voiko todella sairastua siitä,että vaatii liian nopeasti itseltään näitä positiivisina pidettyjä asioita?
Piti käydä kaikki hyvät kokemukset läpi ja muistella oikein,että sinullehan nämä hyvät asiatkin ovat tapahtuneet! :D
Kauniit ja ihmeelliset! :angel:
Kait oli joku uskonkriisi meneillään.Enkä nyt puhu mistään kirkkouskosta,vaikka pelottavasti tämäkin alkaa hetkittäin muistuttaa sitä. ;)

Siis sillä viisiin,jos vain kuuntelee ja uskoo kaiken.Siitä seuraa näitä painiotteluja itsensä kanssa. ;D

Olen antanut anteeksi. Miksei voisi aloittaa. Se on just sitä irtipäästämistä ja sen toisen tekemistä epätodelliseksi, tai kaiken pahan tekemistä epätodelliseksi. Ei sinulla ole mitään syytä velloa siinä uskossa ettet voisi päästää irti kokemuksesta.  ;)

Toisaalta voit vihatakin välillä mutta sekin on vain leikkiä.

Mutta olennaisinta olisi minusta nyt AJATELLA IHAN MUUTA kuin sitä tyyppiä tai sitä vihaa. Eiköhän se siitä tasaannu.  ::) Hyvä huomata etten ole ollenkaan niin täynnä vihaa tai täällä mainittua "katkeruutta" kuin palstaa lukiessani voisin luulla itsestäni!  :2funny: :2funny: :smitten:

Kannattaa kuitenkin lukea jonkun henkisen mestarin tarina jos todella oikeasti haluaa päästä vihasta valoon ja miten pystyy antamaan anteeksi..

Nyt me GS aivan selvästi puhumme aivan eri asiasta.

En ole juurikaan toista osapuolta maininnut,kuin selventääkseni tilannetta.
Minä puhun ITSENI ymmärtämisestä!!!!!
Kysyin kokemuksia niistä.
Toinen osapuoli voisi olla vaikka pihan pensas!Mitäs siinä jökötät?
Mutta jos se pensas alkaa hallita ajatusmaailmaani,on se minun ongelmani,ei pensaan.

Ja sairauden kohdalla on kyse aivan samasta asiasta.Jos ihminen ei todellakaan omaa kykyä käsitellä asioita,niin turha sitä  vastaan on taistella.On kuin kiukuttelisi vauvalle,että nyt ylös sieltä pinnasängyn pohjalta löhöömästä ja kävele.En jaksa sinua perässäni vetää.

En siis halua mitään suhde juttuja puida,vaan anteeksiantoa yleisesti ja sen vaikutusta hyvinvointiimme. :crazy2:

Itsesi ymmärtämistä miten? Mitä ihmeen vihaa sinussa on joka ei  kohdistu toiseen? Sellaista en taida ymmärtääkään. Tarvitsen ilmeisesti jonkun reaktioita aiheuttavan olennon, mutta ei minun sisällä ole mitään vihaa mitä kaivaa esiin ja kelle pitäisi anteeksi antaa? Minulle, minun??  :o ???

"Epäilen nimittäin vahvasti,että omat pattini olen kasvattanut sillä,että olen tukahduttanut tunteet joita sisälläni on."

Minulla ei taida olla tällaisia patteja sitten, koen olevani aivan vapaasti virtaileva..  ::)

Chandra,
voi miten hyvin tiedän ehkä mitä tunnet.. :)

ON NIIN UUPUNUT kantamaan sitä taakkaa, jonka tietää olevan ihan turha ja naurettava!  :uglystupid2: :2funny:

Mutta siltikin, tekee niin kipeää luopua siitä taakasta, koska pelkää että se on luovuttamista..  :'( Se taakka on jotain mikä on minun! Ja siitä haluaisi pitää niin kauan kiinni, kun saisi itse jonkun konkreettisen hyvityksen, jotta ei tuntisi oloansa tallotuksi!  :tickedoff:

Anteeksi antaminen on antautumista ja vapautumista.
Vähän niinkuin itsensä riisumista. Aika pelottavaa vai mitä.

Sorry jos meni ihan hakoteille.  ;D

Se väärinkäsitys joka "piilee" ns.henkisessä kasvussa,on juuri tuo,että luullaan vain positiivisten asioiden kasvattavan henkisyyttämme.
Elämme kaksinaisuudessa,ja se tarkoittaa,että meidän pitää osata tuntea kaksinaisuuden molemmat puolet.
Pitää tuntea kiukkua,vihaa anteeksiantamattomuutta yms negatiivisiäkin tunteita, mutta ei pidä antaa näiden tunteiden viedä.Tunnista vihan tunne, ja totea että näin on.Ei tarvitse yrittää väkisin sitä anteeksiantamattomuuttakaan muuntaa antamalla anteeksi. Pitää vain tuntea,että näin on,muttei saa mennä siihen tunteeseen "uhrina".

Silloin henkisten lakien mukaisesti tapahtuu kasvaminen,ja vapautuminen.

Kaksinaisuudesta vielä,että niin kauan kuin maailmassamme on kaksinaisuus,meidän pitää oppia tuntemaan sen puolet, mutta samalla voimme ajatella olevamme ykseydessä.Hyvä sisältää aina pahan,ja toisinpäin.Pitää vain "nähdä" kaksinaisuuden "ylitse" ykseyteen,käsittää,että ne kuuluvat yhteen kokonaisuuteen. :)

ja tuo,että jos aina vain kuuntelee ja kaiken uskoo,niin varmasti joutuu jaakobin painia käymään itsensä kanssa.Kuuntelemalla omaa sydäntään selviytyy helpommin.
Voimia sinulle prosessiisi itselle anteeksiantamiseen! :smitten:

Ei mennyt Irish hakoteille,vaan osuit melkein ytimeen! :smitten:
Juuri tuo antautuminen sen tekee vaikeaksi,kun on jo niin monen kohdalla sen tehnyt.

Mutta tiedän kyllä,kun urakka on valmis ja tätäkin voi katsoa vain yhtenä (ehkä tähän asti tärkeimpänä)oppijaksona,on olo taivaallisen ihana! :smitten:

Ja kyllä,pelottavaakin,varsinkin kun asia on julkinen.Tiedätkö,juuri noita uniakin näen usein,jotka viittaavat kyllä vapautumiseen.
Kävelen julkisilla paikoilla alastomana.Vielä etsin jotain riepua peitoksi,mutta tulee sekin yö ja uni kun kuljen pystypäin Eevan asussa. :angel:

Alastomuus unissani kertoo,ettei ole mitään peitettävää,salattavaa.Ihminen on vapaa oma itsensä.
Viime kertaisessa unessa en enää hävennyt itseäni,vaan etsin peitteen vain suojaksi kylmältä.Etenen siis pikkuhiljaa,,,

GS,nuo minun kasvaimenihan vatsassa saivat aikaan tämän tunne mylläkän ja pohdinnan.Minulla siis on aivan oikeita patteja. ;)

Siksi olen miettinyt niitten syntymistä.
Reikienergia on yhtä lailla parantavaa kuin muutkin hoitomuodot,mutta hoitaja vaan ei minulle ole parantaja,vaan välikäsi prosessissa.Tietyllä tavalla myös tukija ja moni haluaakin keskustella syistä jotka ovat aiheuttaneet sairauden.

Siksi en kutsu ketään parantajaksi,,,ainoastaan häntä,joka hoitoon tulee ja ja oivaltaa miksi on niin solmussa.
Jonka jälkeen alkaakin oman itsensä parantaminen.

Ja Tuulispää!
Nikkisi on niin hauska,että hymyilyttää aina mielikuva sinusta kirjoittamassa pikaisesti ja tukka tutisten tuulessa jo riennät seuraavaan aiheeseen. ;D

Noinhan se menee ja siksi suurena Kapinallisena (lempikortti Oshon taroteissa)joudunkin usein näihin selkkauksiin.
Nyt tiedän,että minussa tulee olemaan aina nuo kaksi puolta,enkä piilota kumpaakaan enää.

Tasapainotan ehkä hieman. ;D
Mutta tuota Kapinallista olen niin usein tarvinnut matkaani.Olisi muuten jäänyt moni ovi avaamatta.
Olethan huomannut tuon positiivisuuden väkisin ylläpidon täälläkin?
Monesti joutuu miettimään,uskallanko aloittaa tätä aihetta,vaikka monen moista päässä pyörii. ::)

Tulee olo ilon pilaajasta.Mustasta korpista,joka häätää kaikki pois.
Mutta kun aikani kärvistelen,en voi olla aloittamatta,ja joka kerta oppii uusia asioita muilta!Kiitos! :smitten:

Tuo positiivisuuden ylläpito on täälläkin,ja eräällä toisella foorumilla ehkä vieläkin pahemmin :-X
Senkin vain voi antaa olla,kiinnittämättä enempää huomiota,mutta on hienoa että aloitat toisenlaisiakin pohdintoja,ja ne pelot siitä mitä toiset ajattelee,kannattaa unohtaa.Olet se joka "tasapainottaa" tätäkin foorumia. :smitten:

Olen koko aikuisikäni ollut vaikeitten asioitten ja ihmisten seurassa.Itseni mukaan lukien. ;)

Mutta en liian kauaa,enkä liikaa.Minä vain tarvitsen ehkä haasteita elämääni.Ja tietynlaisten ihmisten seurassa niitä haasteita tulee väkisinkin.Jo siitä,miten auttaa asunnon hankkimisessa,kun tuntuu että kaikki sillat on poltettu takana.Päätös,että jokaisella on oikeus kotiin,älä anna periksi!Ja kun sen onnistumme yhdessä hankkimaan,niin se antaa niin paljon enemmän kuin yksikään miessuhde.

Minulla on kovin erilaisia haaveita kuin yleensä ihmisillä.Joku pieni punainen talo ja perunamaa,ovat esim.kaukana siitä.
Se on yhteistä jaettua onnea todella vaikeitten asioiden onnistumisen jälkeen.
Ja vaikka olen useasti pojalleni raivonnut,en hetkeäkään antaisi pois.
Minä tiedän kuka hän oikeasti on.

Tosin ikä tekee myös tehtävänsä.Haaveet ja onnen aiheet muuttuvat iän myötä.Joskus ne ovat toki olleet elämän keskipisteenä.Ex-mieheni,aviot ovat ajat sitten muuttuneet muistoiksi,ja ensimmäisen kanssa on tosi hyvät välit.Toinen ei ole antanut minulle anteeksi,minä olen kyllä.
Mutta se miehistä nyt.Tulevat vaan ylpeiksi,kun heistä juttua riittää. ;)
Ja luulenpa,että oma suuri rakkauteni siirtyi tuonne verhon toiselle puolen muutama vuosi sitten.

Mutta huomasin tuossa mistä koko pohdintani alkoi!
Tuuletin oikein kunnolla sunnuntaina.Päästin pahimmat ärräpääni ja raivosin koko tapahtumaa,ja sen ylös putkahtamista vähän väliä.
Vaikka en kysele,en kuuntele,niin aina joku muistaa kysyä asian etenemistä.
Kun olin oikein yksinäni täällä raivonnut,niin takki tyhjeni.
Ja mitä sitten tapahtui,,, :o
Minun oli äärettömän kevyt ja hyvä olla.On kuin sydän olisi pudottanut suuren taakan pois.

Silloin ajattelin,että jos tämä nyt on niin paheksuttavaa ja negatiivista,niin miksi saan näin suuren helpotuksen lahjan?
Eikös pitäisi jo kiviä taivaasta sadella päähän!?
Eli tulkitsin niin,että kaikki tunteet on annettu meille käytettäväksi,ja kaikkia saamme käyttää tiettyyn rajaan asti.

Omasta mielestani juuri tunteet ovat luoneet nuo patit sinulla-oletko koittanut poistaa niita mielikuvituksella-yrita sulattaa ne pois ikuisesti-AMEN
Tunteet joskus heijastuvat patteina ja mielikuvitus on ihmeellinen-sen avullahan on tehty maailman hienoimmat keksinnot ja ennenkaikkea ANTEEKSIANTAMINEN,on alku itsemme uudesti loytamiseen ja jo tuuletus on hyva merkki se ilmentaa sinun tahdonvoimaasi-ala anna periksi ja heita todella kaikki taakat pois-mitas mina taalla neuvon-osaathan itsekkin.

Hei Diamond! :)

Olenhan minä mielikuvitusta käyttänyt.Jopa puhunut pateilleni,että en heittiä nyt enää tarvitse,ovat jo osansa tehneet.Kiitos vaan ja nyt saatte poistua. ;D
Puhunut itselleni,että olen terve.Jokaiselle solulleni ja nähnyt itseni fyysisesti terveenä ja iloisena.
Mutta kovasti olen vielä vaan väsynyt.En saa mitään aikaan,enkä kykene nostamaan.
Se vie tuota mielialaa alaspäin.Minä pidän siisteydestä,vaikka harvemmin niitä siivouskohtauksia saankin. ;D

Nyt tuntuu ikävältä,kun koko alakerta on laittamatta enkä jaksa oikein ihmisiä nyt ympärillä höösäämässä.
Auttajia varmaan saisin,mutta siinä sivussa pitäisi seurustella ja nyt en oikein jaksa.
Tämä netin kautta seurusteleminen riittää tällä hetkellä.
Ja neuvo sinä vaan,mielipiteitähän täällä kyselinkin. :smitten:

GS! :smitten:

Niinhän he katoavatkin,ainakin suurin osa.Mutta eikö se ole koko jutun tärkein ydin?
Että homma on hoidossa ja jokainen jatkaa omaa elämäänsä.
Jos auttaa siksi,että siitä saisi aina jotain vastineeksi,on kyllä parempi unohtaa koko juttu.

Se on aina sitä harvinaista herkkua,kun yksikin saa elämänsä kuntoon ja on itse siihen tyytyväinen.Eikä väkisin voi ketään auttaa,jos sitä ei edes pyydetä.

Nyt en puhu mistään mies-suhteista.Niissä olen kovin huono kommentoimaan,eikä niihin nyt kukaan muu pysty edes vaikuttamaan kuin jokainen itse.
En myöskään puhu henkisestä"auttamisesta",vaan tukena olemisesta sitä pyytävälle.
Nyt olen lomalla ja saan itse apua.Näin se toimii,vastavuoroisesti.
Juuri ystäväni soitti,että käy minulle kaupassa,niin ei tarvitse kanniskella.
Eikä ehdi kahville,vaan tuo ne ostokset ovelle.Se on suuri apu.
Ei tarvitse väkisten laittaa itseään ja kantaa mitään ylimääräistä.

Mutta sinulla on varmaan jokin muu juttu.Eihän meidän kaikkien tarvitse samaa tehdä,jokaisella riittää puuhastelua.Vaikkapa itsensä kanssa.Sitä ei tee koskaan liikaa.

Hmmm niin.. toisaalta, jos ei olisi niin paljon autettavia, ei oma energia kuluisi siihen..  niin tämä vastavuoroisuuden kysymys.. se toimii useiden kanssa, kaikkien kanssa ei.. hmm..  8) olihan se hyvä nähdä jos joku on saanut elämänsä kuntoon, mutta sitten voisi edes kunnioittaa auttajaansa.. mutta tästä on jo puhuttu toisaalla, miten auttaminen voi itse asiassa suututtaa, mitä en tullut ennen ajatelleeksi. heheh ensin autat, sitten se suuttuu, sitten annat sille anteeksi.. wau.. 8)

No lisäänpä minäkin omani tänne. Minusta anteeksianto on nyt helppoa siksi, että menneisyyttä ei ole NYT (A Course in Miracles) ja pahaa ei oikeastaan olekaan, kun tilan sisällä täyttää rakkaus tai hyvä olo.

Siksipä se onkin niin hassua, että minä olen kenties jo antanut anteeksi, mutta onko TOINEN antanut anteeksi itselleen kun taas näkyy pakoilevan.

Äidilleni on vaikea käsittää tuota etten ole se, joka olin 15 tai 20v sitten. Irtisanoudun siitä jyrkästi. Sitä ei ole. JA jos en antaisi anteeksi, myös hänelle, välit olisivat huonot. Kuin jotain menneisyyden haamuja, joita raahata perässä. Ongelma ei tosiaan olekaan etten minä antaisi anteeksi, vaan antavatko toiset itselleen.  :laugh:

Mieluummin huumoria, rakkautta ja hauskanpitoa. Aion myös hurmata äiteeni, olla valloittava, hauska, rakastava enkä puhu menneistä, sillä eihän NYT ole valittamista. Kaikki on hyvin!

Kyllä, tämä on helppoa. Itselläni on kuitenkin ollut elämässä kaksi henkilöä, joiden tapauksessa anteeksianto on vain puolittaista. En vihaa heitä, mutta myös rakkaudelliset siteet on täytynyt katkaista lähes väkivaltaisesti. Muuten he olisivat tuhonneet minut ja olisivat tehneet sen vielä ihan tahallaan.

Minussa on myös sen verran oikeustaistelijan vikaa, ettei tee heikkoakaan pakottaa muiden henkilökohtaisia rajoja rikkovaa ihmistä ottaa vastuu teoistaan tavalla tai toisella. Aidolla katumuksella ja anteeksipyynnöllä päästään todella pitkälle, mutta jos toinen osapuoli on räikeidenkin loukkausten jälkeen sitä mieltä, että olen ansainnut kohtaloni, niin anteeksianto ei ole ensimmäisenä mielessä.

Minäkin olen tullut siihen tulokseen, että voihan sitä sanoa, että on antanut anteeksi. Voihan sitä ajatella, että on antanut anteeksi. Ja voihan sitä luulla, että on antanut anteeksi.

Mutta kyllä se on sellainen pitkällinen prosessi kaikenlaista kerrosta ja laajuutta. Ymmärrys liittyy anteeksiantoon. Ja kuten yllä, juuri merkityksien oivaltaminen ja laaja-alaisuus, siis ymmärtää muutakin kuin oma katsanto, oma elämä.

Siis tosi vaikeaa se on. Kun loukkaukseen liittyy aina tunne. Ja loukkaukseen liittyy aina itsenkin tuomitseminen, oman heikkouden pelkääminen ja kaikki negatiivinen omasta itsestä jo itsensä kanssa. Ja siihen kun joku iskee, niin voi sitä tunnetta! Se tuplaantuu.

Ah, mitä sitä jaksaa roikkua menneessä. Mennyttä ei ole enää olemassakaan. Tietysti mieli haluaa jotain kiinnekohtia sillä kieltämättä on outo se olotila, jossa näkee kaiken illuusion läpi, sekä hyvien että nk pahojen kokemusten eikä jaksa jauhaa niitä enää.

Kun tunteen irrottaa tapahtumasarjoista, tapahtuu ihmeitä ja kummia.

Siinäpä se olisikin! Miten sinä sen teet?

Vanha aihe ja näköjään minulle yhtä samanlainen kuin viimeksikin.

Koen juuri Lillin tavoin,eikä se anteksijurputus olekkaan auttanut,vaikka niin luulin. :o

Asia unohtui ja sai yhä pienemmän osan energiaani,kunnes PAM!
Vuosi kulunut ja olen melkeinpä lähtökuopissa taas.
En kyennyt sydämestäni anteeksi antamaan ja ilmeisesti kätkin tunteeni koko ihmistä kohtaan,kunnes ne nyt vuodenaikojen muistuttamina tulivat takaisin. :-[

Eli työstämään taas ja nyt kunnolla loppuun koko peli.Ei enää piiloon itseltänikään.Hirvittää koko rumba taas,mutta toki siitä on terävin kärki poissa ja toivon nyt pääseväni vähemmällä.
Voisin kyllä sille tuntemalleni ihmiselle antaa anteeksi,mutten teoilleen.
Jotain pitää vielä ymmärtää ja oppia ennen kuin pääsen kokonaan vapaaksi.

Näin minäkin olen sen todennut. Kaikkea voi torjua ja siirtää pois ja uskotella että 'ses siitä'! Mutta jos on oikein rehellinen itselleen... :-\

Jotakin on silloin vielä ymmärtämättä, työstämättä...

Miten sen teen= Etäännytän asiat ja ihmiset. Chandra lienee joutunut oppimaan samaa. Eihän se hauskaa ole, mutta jotkut asiat ovat niin ikäviä että eivät ne tunteilemallakaan ratkea. Siitä ehkä tietty viileys. Olisiko muuten enää naurua elämässä. HAH; kamalillekin asioille voi nauraa!

Vaikeampaa minun on sotkeutua tunteella tällä hetkellä, kuin pitää etäällä.

Jos kerran C annat tälle ihmiselle anteeksi, mikset teoilleen. Unohda.

Tuohon minun on helppo vastata! :)

Ei ole mikään pakko hyväksyä kaikkea,mitä toinen on tehnyt,jos se selkeästi menee niin yli,että siinä jopa lakia rikotaan ja useimmalla eri tavalla.
Poljetaan lattimattona,tai roskapussina.Näin ehkä kovin sanoin ilmaistuna,mutta näin se on muittenkin kohdalla.

En tuomitse rikollisia,mutten hyväksy heidän tekojaan.Niitä ei ole pakko hyväksyä,eikä näin ollen ole myös pakko hyväksyä rikosta omaa itseään kohtaan.
Minä ansaitsen ihmisen,joka puhuu totta ja toimii totuudessa,vaikka se sitten loukkaisikin.Pyrin näin itsekin tekemään.
Mutta ihminen joka kaikin käytettävissä olevin valhein piilottelee tekojaan ja siinä sivussa mustamaalaa toista,näyttääkseen putipuhtaalta,on jotain sellaista,mitä en viitsi edes kirjoittaa.

Siis en etsi TÄYDELLISSIÄ ihmisiä elämääni,vaan kaikki sellaiset jotka seisovat sanojensa takana,ovat tervetulleita.
Siis ystäväni koostuvat mitä oudoimmista ryhmistä,mutta heillä on sydän,joka erottaa totuuden valheesta ja he uskaltavat myöntää virheensä.Itse aikoinani ja nytkin paljon virheitä tehneenä,pyrin ainakin puhumaan totta silloin kun tekojani tai sanojani perään kuulutetaan.Tekee sen kuuleminen sitten kipeää tai ei.

Jos vaatisimme täydellisyyttä,eihän ympärillämme olisi ketään. :o
Ihmiset ovat erehtyväisiä ja vahinkoja sattuu,mutta ne voidaan puhumalla selvittää. :smitten:

EN sanonut hyväksyä. Enkä sanonut täydellisiä. Vaan että ikävät ihmiset poistetaan tuttavapiiristä. Niinhän minullekin eräs korosti miten paljon oli ystäviä. Hyvä, niin minullakin. Pompottakoon heitä, ei minua, ajatuksiani, tunteitani eikä muuta.

VAAN ANTAA ANTEEKSI JA UNOHTAA. Huomaatko? Mielesi toistaa muuten koko ajan samaa; olen vain tämä uhri tässä, jolle on tehty väärin, ja onpa hän kamala, ja pitääpä ajatella tätä asiaa aina uudestaan.

SINÄ olet suurempi kuin tuo kaikki. SE TOINEN OLI VAIN NÄYTELMÄSSÄSI esittämässä sinulle, miten paljon annatkin itseäsi polkea. Lopeta se ajatuskuvio. Kyse ei ole "heistä" vaan sinusta. Ja muuten sinäkin olit hänen näytelmässään sanomassa, hei kuule, jos et pysty inhimillinen olemaan, sinua ei minulle ole.

Anteeksi jos kuulostin ankaralta. Olen tehnyt saman työn.   :smitten: :smitten: :smitten: :smitten:

EN sanonut hyväksyä. Enkä sanonut täydellisiä. Vaan että ikävät ihmiset poistetaan tuttavapiiristä. Niinhän minullekin eräs korosti miten paljon oli ystäviä. Hyvä, niin minullakin. Pompottakoon heitä, ei minua, ajatuksiani, tunteitani eikä muuta.

Poistetaan tuttavapiiristä? Kuulostaa katkeralta ja vihaiselta,muisteletko näitä "entisiä ystäviä" ikävinä ihmisinä? Anteeksianto ja unohdus...

Ei se ole katkeraa ja vihaista, vaan kuten Chandrankin esimerkissä, parantumattomat narsistit ovat porukkaa, jota ei elämässään tarvitse. Yritetty on, oman hyvinvoinnin kustannuksella. Rajat on opittava vetämään.

kaiko ei ole ehkä seurannut pitkiä selostuksia siitä, miten tällaiset "ystävät" käyttäytyivät.

Olen iloinen että opin, enkä katkera. Sellaisten jälkeen huomaa miten ihania ovat normaalit, positiiviset ihmiset jotka tukevat, eivät riistä.

(http://images.google.fi/images?q=tbn:AT5PHXMXGaInlM:www.fieldmuseum.org/pearls/index_pageimages/image.jpg)

No joo, tietysti jos ystävä pyrkii alentamaan,loukkaamaan ym jatkuvasti, eihän sellainen lopulta aito ystävä olekkaan, ja aivan varmasti onkin parempi antaa sellaisen olla, ymmärrän, en minäkään sellaista ihmistä haluaisi lähelläni pitää, joten anteeksi idioottimaisuuteni. :)

Tämä on vaikea aihe ja vaikeata on myös tulla ymmärretyksi mitä yritän sanoa.Se kun itsellänikin on vielä hakusessa.
Toki toistan anteeksi antoa ja unohtamista ja yhä edelleen toivon että se jonain päivänä on mahdollista.

Katsohan SA kun tässä asiassa ajattelemme hieman erilailla ja pyrkimykset hoitaa tällaiset tilanteet ovat erilaiset.Mikä sopii yhdelle,ei sovi toiselle.Kumpikaan ei välttämättä tee oikein tai väärin.
Yritän kuunnella mitä sydämeni asiasta viestittää.Myös sitä,miksi koen tämän taas uudelleen näin kovana.
Tulin siihen johtopäätökseen,etten voi antaa itsellenikään anteeksi,jollen kykene hänelle antamaan.Siksi sydän ei hiljene.Siksi toisen sanat ja teot yhä sattuvat.

En enempää hänen sairaudestaan enää halua keskustella,mutta olen nyt ajatellut niin,että mielen sairaus on aivan sama kuin joku fyysinenkin sairaus.
Vihaanko esim.syöpäpotilasta,jos hän haluaa haudata sairautensa niin kuin sitä ei olisi olemassakaan?En tietenkään!
Siitä seuraa kysymys,onko minulla sitten oikeus vihata ihmistä,joka tietää tämän psyykkisen sairautensa,mutta haluaa myös pitää sen piilossa? :idiot2:
Ei hänenkään elämänsä ole kovin helppoa.Juosta itseään pakoon ja yrittää unohtaa osan itseään.Kokea hetken huuma ja taas tuo toinen minä astuu esiin ja tuhoaa haaveensa.
Olenhan monta kertaa tuonut esiin,että ystäväpiiriini kuuluu myös narkomaaneja läheiseni kautta,entisiä ja nykyisiä.On rikkaita hyvin toimeen tulevia joiden elämä päällisin puolin näyttäisi olevan kunnossa.Diakoni,nuorisotyöntekijää,energiahoitoja tekeviä,,,kaikkea laidasta laitaan.
Ja nyt tämä yksi asia hiertää kuin kasvava kivi kengässä.Jollen sitä itselleni selvitä,en kohta kiveni kanssa kävele.
Minulle se ei ole ratkaisu että vain poistaisin ei toivotut ihmiset elämästäni,vaan tämä tapaus on saanut minut etsimään itseäni jostain hyvin syvältä.
En halua häntä vielä nähdä,eikä hänkään minua.Toiveeni kuitenkin on,että jonain päivänä me voisimme keskustella ilman vihaa ja katkeruutta ymmärtäen toinen toisiamme.Sillä oli hänessä toki muutakin kuin pahuutta.Miksi olisin muuten aikanani ihastunut?

Tulipa puuduttavan pitkä kertomus,mutta yritin selittää miksi minun on toimittava näin saadakseni asiasta rauhan.

Juuri tuotahan nyt tässä yritetään kovasti.Antaa itselle anteeksi.Se tulee kai jossain loppupuolella tekstiäni,joten et varmaan huomannut.
Siitä siis kenkä niin sanotusti puristaa tunnetusti isoa jalkaani. ;)  :smitten:

Niin no, minäpä olen poistanut k.o henkilön elämästäni juuri koska EN halua alkaa sotkea mieltäni sillä ajatuksella "niin mutta minähän rakastin häntä". En vihaa. Siis, koeta päästä vihasta. JA on varmaan turha toive, että sen sielun kanssa joskus voisit puhua asiallisesti. Eikä minulla ole tosiaan Itselleni mitään anteeksi annettavaa tässä.

Hänen on nyt syytä olla ilman minua; jos ei korkeampi tietoisuutensa aukea, minusta ei ainakaan pumppaa tietoa ja voimia. Asia on siis heitetty Herralle eikä siinä minua tarvita. En ole siis enää missään muotoa sankari ratkomassa hänen asioitaan, saati että minussa itsessä pitäisi jotain selvittää. Ihmisten elämä voi mennä kieroon, ja se on sitten ihan heidän asiansa selvittää se. Henkinen polkuni ei enää kulje samaan suuntaan kuin hänellä, eikä niillä edellisilläkään, hyviä tai pahoja. Akuutimpi asia on odotella että eräästä tulisi vastuullinen, mutten sitäkään murehdi sen enempää.

Itse en halua edustaa enää "diakoniatyötä" koska kiittämättömyys tulee hyvin usein vastaan. Tämä riitti.

Anteeksi on annettu, elämä edistynyt, tunteet irrotettu, suru lopetettu, on kesä ja aurinkoista. Luitko C edes ajatuksella sen jutun, että nämä alistavat tai pitävät uhrinaan niin kauan, kuin olet leikissä mukana.

Ikitosi!Sinähän sen ymmärsit! :smitten:
Olet siis työstänyt jotain samaa kuin minä nyt.Asia voi tietysti olla aivan toinen,mutta ajatus sama.Kauniisti kirjoitit.
Samoin tämän murikan tavoite on päätyä hiottuna ja säihkyvänä arvoisellensa paikalle.Sitten kun työ on tehty. :smitten:

SA! :smitten:
Kyllä luin ajatuksella ja tiedän sen toki muutenkin.Mutta minä en ole hänen elämässään,eikä hän minun.Emme ole keskenämme missään tekemisissä.
Itse asiassa hän on vain minun opettajani,joka on työntänyt minut pohtimaan erittäin vaikeaa asiaa.
Ja tiedän,että kun tämä ei aiheuta enää tunnetta,että minun pitäisi itselleni,suhtautumiselleni asiaan jotain tehdä,olen voittanyt jotain suurta.
Silloin tuo kivi,jonka Ikitosi mainitsi,on minulle kallein ja arvokkain.
Sillä ei ole väliä missä tuo toinen ihminen,tai missä minä olen.
Vain se on tärkeätä että Minä Olen. :smitten:

Sunshine..  :D muuten kun katsoin tarotit asiasta jälkeenpäin, siinä luki, vapautuminen tilanteesta, johon sinun ei koskaan olisi pitänyt mennäkään.  ;)

Maailmassa on paljon ihmisiä, paljon seikkailuja, paljon eri maailmoja. Minulle eivät ole raskaat sävyt luotu.