Astro Foorumi

    Kun katson koiraani silmiin niistä näkyy älykkyys, rehellisyys (miten koira voisikaan valehdella... :idiot2:), kilteys ja ilkikurinen itsepäisyys. Surun voi myös nähdä eläimen silmissä. Ja jos silmät ovat sielunpeili ja eläimillä ei olisi sielua eikö niiden silmien pitäisi olla tyhjät?
        Olen kuullut jonkun sanovan, että eläimillä ei ole sielua, koska ne eivät osaa puhua ja ajatella niin kuin me ihmiset. Mutta eläimethän puhuvat ruumiin kielellä. Koirallani on erillaisia haukunta tyylejä/ääniä mistä aina havaitsen mitä sillä on mielessä. Ja tällä tarkoitan sitä, että jos koirani esim. tulee viereeni haukkahtamaan kimeällä äänellä pitkään 'mourien' (en oikeen keksi oikeaa sanaa  ;D) heiluttaen häntää katsoen minua sillä tietyllä katseella; tiedän sen tarkoittavan "hei! nyt leikitään."/"kaipaan huomiosi." Tietenkään eläimet eivät osaa ajatella esim. mitä tehdä ilmanmuutokselle, mutta ihmisethän tämänkin ongelman ovat luoneet. Ja kyllä ne varmasti senkin aistivat... eli siis mitä mieltä te olette onko eläimillä sielu vaiko ei?  :coolsmiley:

---

(http://www.freewebs.com/viperayt/P1000826.jpg)  (http://www.freewebs.com/viperayt/P1010198.jpg) (http://www.freewebs.com/viperayt/santtu.jpg) (http://www.freewebs.com/viperayt/F1010007.jpg2.jpg) (http://www.freewebs.com/viperayt/F1000021.jpg) (http://www.freewebs.com/viperayt/P1000754.jpg) (http://www.freewebs.com/viperayt/P1000820.jpg)

       

        muoks. ** Lisäsin muutaman kuvasen  ;) **

No mitä minä tiedän aiheesta, niin eläimillä on sielu, mutta ei niinkään yksittäinen sielu kuten meillä ihmisillä, vaan eläimet koostuvat sielullisesti ikään kuin yhdestä jättisielusta. Kun ihmisillä on sieluperheitä eli entiteettejä, jotka kattavat 800-1200 sieluyksilöä, eläimillä on lajeittain yksi ainoa sieluperhe eli entiteetti, joka kattaa kaikki tuon lajin/lajityypin edustajat. Kaikki talitintit kuuluvat talitintti-entiteettiin, kaikki leijonat leijona-entiteettiin, kaikki meduusat meduusa-entiteettiin, kissat kissa-entiteettiin jne.

Vähän jos käyttäisin esimerkkinä sinitarraa. Ihmisen entiteetti koostuu 800-1200 erillisestä sinitarrapalasesta. Jokainen niistä syntyy jonnekin ja palaa ajallaan takaisin entiteettiinsä pysyen yhä omana palasenaan. Eläinten entiteetti on yksi suuri sinitarrakimpale, josta irtoaa palanen syntyäkseen jonnekin ja kuollessaan se palaa takaisin sulautuen tuon kimpaleen osaksi. Mukanaan tuo eläimen sielu tuo kaikki sen kokemukset mitä se on eläessään kokenut ja jakaa ne entiteetin kanssa. Poikkeuksen tässä eläinten entiteettijärjestelyssä tekevät kuulemma valaat ja delfiinit, jotka kiertävät elämästä toiseen yksisieluisina samanlaisissa entiteeteissä kuin ihmiset.

Ehdottomasti pitää tässäkin kohtaa muistaa se, että pohjimmiltaan ihmissielu ja eläinsielu ovat samaa energiaa. Kaikki on osa Alkulähdettä, eikä tällainen entiteettien ero ihmisten ja eläinten välillä tarkoita muuta kuin, että ne entiteetit ovat erilaisia :D Kyse ei missään nimessä ole siitä, että eläimet olisivat huonompia tai ihmiset enemmän yksilöitä (vähän sama jos alkaisi kysellä, ovatko erilaisen kulttuurin omaavat ulkomaalaiset huonompia kuin suomalaiset - yhtä tyhjän kanssa moinen pohdiskelu! ;D) Alkulähde on vain päättänyt jostain syystä luoda itsestään tällaiset entiteettijärjestelyt, enkä mie ainakaan tiedä miksi - vielä  :laugh:

Eläinten sielut kuitenkin kehittyvät, vaikka ne sulautuvatkin osaksi entiteettiään. En tiedä  miten tämä käytännössä tapahtuu, mutta kehityttyään tarpeeksi, toisin sanoen koettuaan ja opittuaan eläimenä oloa tarpeeksi tämä sielu eroaa eläinentiteetistä ja jalostuu djevaksi. Djevat ovat minun käsittääkseni luonnon henkiä ja elementtien hallitsijoita. Eläimet eivät minun ajatusteni mukaan jalostu enää ihmisiksi asti, vaan elävät sitten djevoina.

Eläin voi myös kuoltuaan palata entiselle omistajalleen seuraavassa elämässään, jos se niin tahtoo ja se on pitänyt kovasti omistajastaan. Ihmisen on myös mahdollista tavata kuoltuaan entisiä lemmikkejään henkimaailmassa :) Uskoisin myös, että kuollut lemmikki voi toimia entisen emäntänsä/isäntänsä oppaana.

Eläinten luonne-erot selittäisin itse niiden persoonalla/egolla, joka vaihtuu elämästä toiseen kuten ihmiselläkin. Eläinten persoonaa voi tutkia myös astrologian, numerologian, tarotien ym. avulla. Uskon, että ehkä eläinkin valitsee sille sopivimman persoonan, elinpaikan ja omistajan kokeakseen elämää mahdollisimman monipuoliseksi, jotta se voisi ajallaan kasvaa djevaksi. :)

olipas mielenkiintoinen ja järkeen käyvä teoria!  :)

  Kiitos vastauksestasi  :smitten:

AthaMaaritin vastaus oli kaiken kattava,mutta mielipiteenäni sanon,että KYLLÄ uskon eläinten omaavan sielun.

Ihmisen ja lemmikin välille kehittyy vuosien myötä oma "puhekieli".
Eläin osaa hyvin selkeästi ilmaista,mitä kulloinkin haluaa ja toivoo.
Myös loukkaantumisen esim.omistajan pidemmästä poissaolosta.
Meillä se on käytännössä tarkoittanut mökötystä ja protestointia.Eli lorautetaan pisut johonkin emännän vaatteeseen,kenkiin ym. ;D

Ihmettelen oikeastaan jos ei olisi.Eläin on niin paljon viisaampi ja empatiakykyisempi kuin ihminen. :angel:

Uskon, että ON  :angel:

Ihania kuvia Piroo
 :smitten:

Hmm, tuo entiteettiasia on aika mielenkiintoinen aihe.. Mietin vaan sitä että eikö sitten ihmisen ole mahdollista syntyä myös eläimeksi tai toisinpäin? Näin olen itse ajatellut.

Olen myös pohtinut, ovatko jotkut eläimet sittenkin enkeleitä, todellisia auttajia ja parantajia. Satuin kerran tutustumaan ihanaan koiraystävään hetken ennen sitä vaihetta, jolloin todella hänen antamaansa voimaa tarvitsin.

Ja meidän pieni kissalapsi.. Välillä aina tulee mietittyä, miten kaikki loksahtaakin kohdalleen.

Mutta kysymykseen vastaan kyllä, uskon että kaikilla eläimillä on myös sielu. Sen takia olen esim. kasvissyöjä enkä kohtele eläimiä "eläiminä"  :D siis mitenkään ajatellen heitä alempiarvoisina.

Eläimiä usein oppii tuntemaan ja saavuttamaan heihin yhteyden paremmin, kun käyttää heidän kieltään. Ja kissaystävän kanssa olen huomannut, että hän on alkanut tehdä samoin: hellinä hetkinä hän myös koskee minua, kerran melkeistä "silitti"  :smitten: Kerran myös rohkaisin (näyttämällä esimerkkiä) erästä koiraa laulamaan hänen omalaatuisella tavallaan :D

 :smitten:
 

Olen aivan varma, että eläimilläkin on sielu.  :smitten: :angel:

Sielu - mikä se onkaan, ellei olevaisen peili.
Sellainen tarkkailupeili, jonka taakse ei näe
ennen kuin astuu "peilintakaiseen".

Siihen asti peilitalossa asutaan
ja kukin sielu lampsii tasollaan.

Kokemus on suuri myös eläinkunnalla,
kun voi hiljaa havainnoida
ihmismaailmaa
ottamatta siihen sen kummemmin kantaa.

Silti sielutietoisuus hyvää vaikutusta eläimenkin kautta antaa.
Voihan lemmikkinsä seura jopa parannukseen ihmistäkin tasapainottaa.

 :)

Kehittyykö eläin jos kärsii?  ???

"erilaisen kulttuurin omaavat ulkomaalaiset huonompia kuin suomalaiset"

tai suomalaiset huonompia..  8)

http://www.matton.fi/kuvat/cd/imagestate/wild_/

Ihminen ainakin kehittyy, kun ja koskapa hän lopettaa eläinten kärsittämisen.

 :)

Uskon myös eäinten sielullisuuteen ja ajatteluun...Vaikka eläin ehkä ei osaa ajatella niin monimutkaisesti kuin ihminen, niin kyllä se tuntee ja elää sen tunteen mukaan  :smitten:
On eroja eläinten reakoinnissa noihin tunteisiin /temperamenttissa... Mein nuori kolli veti hernee takaraivoon asti, kun otettiin koiranpentu ja katosi 2kk.ksi  ::) Sitä sitten jo soiteltiin naapureille, josko raato löytyis  :'( Syksyn alkaessa ja viljapeltojen kadotessa, alkoi kollia näkyä... täysvalkoinen kun on  ;D ja ekat yöpakkaset kun tuli, tuli poikakin kotia  :angel: Vanhempi kolli ei tykännyt, mutta ruoka ja lämmin peti pisti mukautuun  :smitten:

Myös uskon eläinten muistavan tunnetilat, varsinkin negatiiviset  :( Rääkätty eläin saattaa muistaa kiusaajansa ja jopa kostaa, tai saada paniikin muistuttavasta tilanteesta/ihmisestä  :'(
Kerran lastenkoulumatkalla kuulin äänen ja tiesin jonkun eläimen olevan pulassa. Menin katsomaan pitkään heinään, mitään en nähnyt ja melkein päätin lähteä pois... kun saapaan vierestä kuului särähtävä ja surkea "mäy" ja kun katsoin alas siellä oli kilpikonnavärityksinen pieni kissanpentu pienessä kippurassa, toinen silmä rähmästä muurautuneena umpeen  :'( Otin pienen mukaan ja vein kotiin, pesin silmän auki ja tarkasti eläimen muutoinkin läpikotasin. Arvelin iäksi 6vk, pistin laatikkoon pyyheliinan ja teevadille vettä. pentu joi ahnaasti ja sen jälkeen melkein nukahti pää vadille  :angel: Soitin eläinlääkärille ja sain nälkiintyneelle pikkuraasulle ruoka-/hoito-ohjeet. Pentu painoi 350g ja myöhemin ikää nostettiin, mutta eläinlääkäri totesi pennun nähneen nälkää  :(
Kissaa emme voineet itse pitää, koska talossa oli juuri silloin koiranpentu ja oma kolli kateissa  ;) Naapuri tarjosi kodin ja aina tämä kisu tulee syliini ja katsoo hyvin tietävän näköisenä  :smitten:
Kuvassa kisu on jo saanut painoa ja on luonnettakin  :smitten:
 

Ihmissielu pysyy ihmissieluna ja eläin eläinsieluna, näin minun käsittääkseni. Jos ihmissielu muuttuisi eläimeksi, sen pitäisi muuttaa sielunsa olemusta ja "pudota" yksisieluisesta sielusta laumasieluksi. Uskon kuitenkin, että hyvin pitkälle ehtineet ihmissielut voivat ottaa jo eläessään eläimen hahmon näin halutessaan. Muistan tarinan eräästä buddhalaisesta luostaria johtavasta munkista, joka palasi kuoltuaan oppilaidensa tueksi kissan hahmoisena.

Samoin eläimen sielun pitäisi ihmiseksi syntyään luopua laumasieluisuudesta ja aloittaa yksisieluisuuden vaellus. Sanoisin, että yksisieluisena vaeltaminen on vaativampaa, koska yksisieluiset olennot hankkivat itselleen karman velkaa, sielullisia siteitä, sielun historiaa jne. jotka vaativat sitten syntymään jälleen yksisieluiseksi toisessa elämässä. Esim. jos koira päättäisi syntyä ihmissieluksi (jos se olisi mahdollista), ajattelen, että se jäisi ihmisen kiertokulkuun karmallisten syiden, egon ja muun vastaavan takia pystymättä enää palaamaan koiraksi, ennen kuin se olisi vapautunut KAIKISTA ihmissielun koettelemuksista. Toisin sanoen valaistunut.

Eläinten sielunvaellus on huomattavasti helpompaa. Ne syntyvät ja kuolevat uudestaan ja uudestaan hankkimatta karmaa tai sielun sidoksia mihinkään. Ne ovat paljon vapaampia, mutta samalla myös sidotumpia esim. vaistoihinsa (jota he tosin käyttävät erittäin hyvin).

Jos jokin eläin tuntuu erityisen voimakkaasti kutsuvalta, on kyseessä ennemminkin voimaeläin kuin muisto eläimen elämästä :)

AM;, selittäisitkö Vastauksia- ketjuun käsityksesi entiteetin jakaumista, siis miten voi olla kaksoisliekki ja 1000 osaa yhtaikaa.  :smitten: Kiitos.

(http://www.matton.fi/t/150/JF/V3053002.JPG)

Jaspis, aivan ihana kisuli!  :smitten: Ja ihanaa, että toimit sen pelastavana enkelinä.  :smitten: :angel:

On eläimellä sielu, ja mielestäni heitäkin on erillaisella kehityskierroksella, niinkuin ihmisiäkin.
Koirat ja hevoset ovat jo kehittyneet pitkälle ja ovat oppineet rakastamisen puhtaasti, puhumattakaan delfiineistä ja valaista.
Mielestäni on myös että kotieläimissä on niitä jotka uhrautuvat ihmisen puolesta, esimerkiksi ottamalla sairauden itseensä, auttaakseen emäntänsä/isäntänsä puolesta.
Siksi varmaan on nykyään niin paljon sairautta koirilla.
Kasvikunta ja eläinkunta on henkisessä kehityksessä pitemmällä kuin ihmiset, juuri tuon uhrautumisen takia.

 ;)  Mateve

tuosta mateven uhrautumisajatuksesta tuli mieleeni kun joku jollakin luennolla esitti "näyn" kuinka jollakin merellä tulee tapahtumaan
suuren luokan öljykatasrofi,ihmiskunnalle tuhoisa,
ja kuinka meren eläjät,valaat ja delfiinit,tulevat hätiin rajaten tuon öljyn pienelle alueelle mutta samalla uhraten itsensä,
ja tuosta sielusta,
kun aamulypsyllä kinnitin lypsimiä ja lehmä katsoi minua tummilla silmillään samalla nuolaisten selkämystäni,
ei ollut epäilystäkään etteikö hällä olisi hyvinkin ymmärtäväinen sielu,
ehkäpä juuri paljon viisaampi kuin omani..

Ja apinat pelastivat Tarzanin hengen ja pitivät hänestä huolta.

Monta kertaa on käynyt niin, että koira on pelastanut isäntänsä hengen. Ainakin meidän edesmennyt saksanpaimenkoira olisi tehnyt niin jos sellainen tilanne olisi eteen tullut.

Mutta aiheeseen: Onhan eläimillä sielu. Minun Skorppari-poikani ja minä olemme jo päättäneet, että seuraavassa elämässä olemme veljeksiä
 -oravaveljeksiä.

awwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwii suloista  :smitten:

Muistan, että kymmenisen vuotta sitten rippileirillä kerran yöllä juttelimme parhaan kaverini kanssa taivaasta ja tuumailimme juuri esimerkiksi sitä, että pääsevätkö eläimet taivaaseen ja onko eläimillä sielu. Tottakai ajattelimme, että kyllä.  :)

Oma koirani on kyllä niin ajattelevainen ja katselee sielukkailla silmillään kuin ymmärtäisi kaiken mitä puhutaan. Varsinkin, jos sen noloista kommelluksista kerrotaan vieraille, niin se myös on sen näköinen, että "hävettää, kun pitää kaikille kertoa!"  :2funny:


Entiteeteistä tulee mieleen, että pitäisikö meidän vain hyväksyä, että lajeja kuolee sukupuuttoon, koska nämä sielut palautuvat taivaalliseen entiteettiinsä ja niiden matka täällä maan päällä on vain yksinkertaisesti ohitse? Heihei pandat, oli kiva kun olitte olemassa...  :-\
Onko eri entiteettien mahdollista kommunikoida toistensa kanssa, sillä tulevathan ihmiset ja eläimet, jotkut eläimet ja toiset eläimet toimeen keskenään vallan hyvin?

Itse uskon siihen yleisperiaatteeseen, että sielu voi periaatteessa ottaa minkä muodon tahansa. Jos vaikka seuraavassa elämässä haluaisin käydä auttamassa läheistä sielusukulaistani eläimen muodossa.  ::) Toisin sanoen tällöin enkeli voisi esiintyä eläimen muodossa jne.

Shamanistisilla kulttuureilla on vielä oma vastauksensa tähän asiaan. Yhtenä esimerkkinä Mytologioita kirjasta napattu teksti:

”Monien myyttien tarkoitus on muistuttaa ihmisiä siitä, että ihmisten ja eläinten välinen ero ei menneisyydessä ollut niin selvä kuin nykyisin. Siperian korjakkien, tsuktsien ja yupikien, Alaskan inupiaqien ja Grönlannin ja Kanadan inuitten myytit kertovat luontokappaleiden dualismista. Eläimestä voi tulla ihminen ja ihmisestä eläin. Kaikilla ihmisillä on voima ja kyky muuttaa muotoaan. Eläimen suojelushenki voi muuttua suojelemakseen eläimeksi ja myös ihmiseksi. Näin ollen metsästäjä ei voi koskaan olla varma eläimen todellisesta luonteesta, joten hänen on lähestyttävä sitä asianmukaisen varovasti. Metsästettävä eläin voi olla suojelushenki, nukkuvan ihmisen vapaa sielu, voimakkaan shamaanin sielu tai jonkun äskettäin kuolleen henkilön sielu, joka on omaksunut eläimen muodon siihen asti, kunnes syntyy uudelleen”.

^aiheesta voisi vaikka virittää oman keskustelunsa!  ;)

En tiedä keskustelevatko varsinaisesti entiteetit tuolla henkimaailman puolella keskenään, ne kun ovat eräänlaisia "asuinsijoja", mutta uskon vahvasti, että eläimet ja ihmiset tunnistavat toisistaan sen saman Jumaluuden, josta kaikki olemassa oleva koostuu.

Aina kyllä muistetaan, että Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen (sisältämään saman energian mitä itse on), mutta melko helposti unohtuu, että Jumala loi samalla tavalla myös eläimet - nekin sisältävät osan Jumalaa.

EDIT EDIT!

Huomasin ettei aihe ollutkaan Henkimaailman osiossa, kuten oletin, joten siirsin sen Yleisestä tänne. Henkimaailmaan aihe sopinee ehkä paremmin kuin Yleiselle-osiolle ;)

Asia on varmasti monimutkaisempi kuin pystymme kuvittelemaankaan! Koska selvää on, että ihmiset ja eläimet keskustelevat keskenään. Tai eivät kaikki ihmiset tai kaikki eläimet, kun ajattelee, mutta siinä varmaankin piilee tämä sieluyhteys ja entiteettiyhteys. Toiset juttelee kaloille ja toiset karhuille..  :D  Nojoo heh, mutta että kissat ja koirat ym. kotoisat lajimme olisivat jossain suuremmassa suunnitelmassa mukana ja lähellä meitä.  :coolsmiley:

:D  just juttelin ystävän ja lasteni kanssa, kuinka ihminen voi oppia puhumaan eläintenkieltä (kehonkieltä). Mutta eläimet eivät opi "puhumaan" ihmisten lailla ja kuinka ristiriitaisia ihmiset ovat kehonkieleltään. Ja juuri tästä syystä ihmisellä on vastuu ja velvollisuus opetella kuuntelemaan ja kommunikoimaan em.kotieläintensä kanssa  :smitten:

Joo,niin ne ainakin intensiivisesti kuuntelevat ja jopa lohduttavat  :smitten: siskoni kissat myös naukuvat takaisin joskus, kun em. komentaa  :)
Kaikki olennot täällä yrittävät kommunikoida ympäristönsä kanssa ja luoda yhteyttä, sopeutuminen on avaintekijä... mitään tai ketään ei ole luotu yhteydettömäksi yhtään mihinkään  ::) Erakkokin on yhteydessä ainakin ympäristöönsä.
Eikös Intialaisessa (?) uskonnossa uskota sielun matkaamiseen eläinkuntaankin, joissakin tapauksissa? Ja eläinten sielujen siirtymisen ihmiseksi joissakin tapauksissa? En tiedä muistanko oikein, mutta jotensakin sielullinen kehitys kuvattiin rappusiksi, joita voi kulkea (mielummin) ylöspäin tai alaspäin. Ihminen olisi korkeammalla kuin eläimet ja ylimpänä olisi tiedossa tila/yhtyminen suureen energiaan, jolloin ei enään synnytä tänne uudelleen  :angel:

Hih, tulipa omasta koirastani vielä mieleen, että se on kova ääntelemään eri taivoin, aivan kuin yrittäisi puhua joskus!  :) Koirani ei pelkästään vikise tai hauku vaan sillä on hyvinkin laaja ääniskaala. Ehkä sillä on kova yritys oppia puhumaan  :D

Tuli muuten tässä mieleen sellanen, että jossain kauhuleffassa ( :-[ no joo mutta kuitenkin..) joku sanoi, että kissat näkisivät "rajan taakse" muita eläimiä paremmin.. tavallaan siis eläisivät kahdessa paikassa yhtäaikaa. Voisikohan siinä olla mitään perää vai johtuukohan se vaan siitä että kissoja pidetään mystisinä otuksina, mitä luulette? (ja hei onhan se aina ehdottoman totta mitä telkkarissa sanotaan  8))

Meillä meinaan varsinkin juuri muuton jälkeen kävi joku aika useinkin kylässä, ainakin tuntui siltä, ja nykyään aika harvoin. Yleensä aina kun tunsin jonkun läsnäolon, näytti kissakin huomaavan hänet. Muutenkin neiti välillä katsoo "tyhjää" kuin ihmistä. Minun vainoharhaisuutta vai kissan kykyjä?  :)

Kyllä eläimet näkevät paremmin henkimaailman puolelle kuin ihmiset, samoin ne aistivat erilaisia energianmuutoksia meitä paremmin. Siksipä eläimillä on kyky esim. varoittaa meitä ihmisiä tulevista luonnonmullistuksista.

Uskoisin tämän kyvyn johtuvan siitä, ettei eläimillä ole tällaista unohduksen verhoa silmien edessä (mikä annetaan ihmisille, jotta nämä osaisivat keskittyä elämään täällä maan päällä juuri nyt haikailematta liikaa takaisin henkimaailman puolelle tai menneisiin elämiin) sekä siitä, ettei eläimillä ole varsinaisesti niin voimakasta egoa kuin ihmisellä. Ihmisen elo on melkeinpä jatkuvaa kamppailua sielu VS järki (esim. onko yliluonnollista olemassa vai ei), eläimet eivät tällaista harrasta, ne vain ovat :)

AthaMaarit, kuulostaa hyvin fiksulta..  :) Muuten jos jaksaisit laittaa vaikka YV linkkejä tai jotain noista entiteettikuvioista niin olisin hyvin kiitollinen..  :)

Eläimethän, ainakin lemmikkieläimet tuntuvat myös nukkuvan tosi paljon.. voisi kuvitella että lemmikkien ei tarvitse niin paljoa huolehtia itsestään niin heillä on aikaa vaellella muissa maailmoissa ja ulottuvuuksissa.

on sielu ja ihmistä viisaampi ajatuksenjuoksu..osaa olla tällä pallolla omalla paikallaan.luonnon kulkua noudattaen,mitä ihminen ei aina osaa.

Olen kuullut saman ja kokenut hieman  :angel: Tosin oma asumukseni on sen verran uusi, että mein kisut eivät pahemmin katsele tai kuuntele mitään... kuhan köllivät, kun sisällä ovat  ;)
Toisaalta eräs tuttu  asui kerran puolipakosta vanhassa talossa, jossa ihan tunnetusti tapahtui hieman outoja toisinaan. Hän vei kolme kissaansa mukanaan tottakai ja koki muutamia kertoja veren pysäyttäviä tilanteista, kun kissa (-t) alkoivat sylkeä selkä kaarella, karvat pystyssä jotakin hänelle näkymätöntä  :o Talon henki rauhoittui huomattavasti pelkästään kissojen läsnäololla  :idiot2:

Kyllä kissat näkevät ja aistivat yhtä jos toista...  ::) :angel:

On. On!!!

Tuo entiteettien miettiminen voi olla vähän ennenaikaista. Kukapa meistä ihmisistäkään miettii, että 'enhän mä mikään yksilö ole, mä olen vaan mun entiteetin osa'.

Se ei mielestäni tee eläimestä korkeampaa tai jalompaa, että on paljon tekemisissä ihmisten kanssa. Ihmisen kuuluisi opetella eläinten kieli, ei päinvastoin.

Entiteetin osana oleminen ei tarkoita yksilöllisyyden menettämistä - eihän perheenjäsenenä oleminenkaan vie sinulta yksilöllisyyttä :) Sinä olet edelleen sinä, et vain pelkkä perheesi osa. Sama juttu entiteetin kanssa, sillä entiteettihän on sieluperhe, jossa kaikki jelppaavat toisiaan ja ovat toisiinsa yhteyksissä, aivan kuten normaalissa ja tasapainoinessa fyysisessäkin perheessä ;)

Mutta ei siitä enempää, menee muuten liikaa off-topic ;D

Eläimen sielu ei ole mitenkään erityisen jalostunut (minusta), jos eläin viettää villin elämän sijaan olostelua ihmisten parissa. Sielu vain on :) Koira on jostain syystö päättänyt valita esimerkiksi dingon tai kulkukoiran elämän tai vastaavasti perhepuudelin tai palveluskoiran elämän. Jos tällaista sielujen paremmuusvertailua johdettaisiin ihmisiin, se tarkoittaisi samaa kuin väite, että pienet alkuperäiskansat ovat sielultaan kehittymättömämpiä ja arvottomampia kuin sivistysyhteiskunnan kansalaiset, koska alkuperäiskansat ovat lähempänä luontoa, ns. "villimpiä", kuten dingo on kotikoiraa lähempänä luontoa ja villimpi. :)

Näin mie asian teorisoidapohdiskelisin ;D

Ei siitä niin kauheen kauaa ole, kun naisillakaan ei nähty olevan sielua...  :coolsmiley:

Olen samaa mieltä ja itseasiassa eläimethän osaavatkin paljon paremmin meidän kieltä kuin me niiden. Tai paremmin kuin useimmat meistä.  ;) Telepaattisten kykyjen avulla, sekä eleistä ilmeistä ja energioista aistimalla ja muutenkin...


No niinpä.  ???

 ::)

Minun on ihan pakko kertoa tämäniltaisesta luontohavainnostani:

Kävelin metsätietä (= pururataa) pitkin, kun yhtäkkiä aivan edestäni lensi neljä mustarastasta (niitähän harvoin näkee parvena...).

Yksi niistä jäi vaitonaisena vasemmalle puolelleni pienen kuusen oksalle, mutta kolme muuta lensivät äänekkäästi jäkättäen edemmäksi - jääden kuin odottamaan minua.

Jäin seisomaan paikalleni.

Silloin se yksinäinen naaraslintu vasemmalla puolellani lennähti parinkymmenen metrin päässä olevan suuren kuusen juurelle kadoten kuin maan nielemänä.

Näytti aivan kuin puun tyvi olisi nielaissut linnun jonnekin onkaloonsa.  :o

Uteliaisuudella kävelin varoen puun viereen ja tarkastelin sen tyveä eri puolilta. Lintua ei ensin näkynyt missään!

Sitten - voi hyvänen aika sentään - äkkäsin aivan puun juurella, sen lämpimämmällä eli etelänpuoleisella edustalla mustarastaan pesällään hautomassa.

Siinä se emolintu hautoi KODASSAAN jo täytenä... ei käkenä vaan kaminana...
eikä edes tuijotukseni häirinnyt sen kotitoimia.

Ihmettelin sitä, miten mustarastaat nykyisin pesivät näköjään jo ihan maahankin
- tosin "talonrakennusoppaiden" neuvomalla tavalla auringonpuoleiselle "puunsivulle".

Sekin ihmetytti minua, kun muut kolme lintua olivat selvästi kuin kimpassa
(lähiöpartiona, hih!  ;D )
pitämässä jöötä kaiken maailman tallustelijoille.

(http://www.metsavetoomus.fi/materiaalit/pyorii.gif)

---

metsavetoomus.fi (http://metsavetoomus.fi) ← allekirjoitus on päättynyt jo 2005, mutta silti löytyy hyödyllistä tietoa ym

---

       Koirani on muutaman kerran yöllä ulkona vapaana ollessaan pihallamme ruvennut haukkumaan karvat pystyssä jotain mitä minä en nähnyt. Kyllä rupesi selkäpiitä siinä vaiheessa karmimaan  :) Ymmärrettäväähän olisi jos olisimme olleet vapaassa maastossa, mutta pihamme on 2x3m korkein vaaleanpunaisin aidoin varustettu  ;D Joten enpä tiedä pystyvätkö kissat näkemään paremmin ns rajan taakse vai mitä tämä oli :coolsmiley:

Juu selvennykseksi vielä että en tuolla aiemmala tekstilläni meinannut mitään kissojen paremmuutta  ;) kissat vaan on aina yhdistetty henkimaailmaan vahvasti esim. myyteissä.

    Juu en minä ainakaan sitä niin ottanut  ;D tulipahan vaan mieleen vastaava tilanne  ;)

Löysin tänään tällaista tietoa eläinten sieluista. Pätkä on Michael Newtonin kirjasta Sielujen Kohtalo – elämää elämien välillä.

Seuraava katkelma on Kimoye-nimisen sielun ja Michaelin välisestä keskustelusta. Kimoye on eräs Michaelin asiakkaista, jonka Michael on vaivuttanut transsiin.
Muistutan vielä, kuten Michaelkin haluaa muistuttaa, että mitään alla olevaa ei tarvitse uskoa, jos se ei tunnu hyvältä.

Michael: Kimoye, onko eläimillä sielu?
Kimoye: Tietenkin on, mutta niitä on monenlaisia.
M: Mikä on erä ihmisten ja eläinten sieluilla?
K: Kaikkien elävien sieluilla on erilaisia…ominaisuuksia. Eläinten sielujen energiahiukkaset ovat pienempiä…eivät niin tilavia eivätkä niin mutkikkaita ja monitahoisia kuin ihmisten.
M: Mitä muita eroja tiedät ihmisten ja eläinten sielujen välillä olevan?
K: Suurin on koon ja tilavuuden lisäksi se, että eläinten sieluja ei ohjaa ego. Yksilöllisyys ja minuus eivät ole niin tärkeä juttu eläimelle kuin meille ihmisille. Eläimet myös sopeutuvat ja sulautuvat ympäristöönsä sen sijaan, että pyrkisivät hallitsemaan sitä kuten me ihmiset. Me voimme oppia niiltä.
M: Sanoit, että eläimillä on oma asuinsijansa henkimaailmassa. Miten ihmeessä voit sitten olla niihin yhteydessä vaikka apunasi olisi Eläintenhoitajakin (=eläimien hoitamiseen erikoistunut sielu)?
K: Eläimillä on maan päällä aistienergiaa kuten meilläkin…jaamme niiden kanssa fyysisen olemassaolon…miksei siis myös henkistä?
M: Mutta sanoithan, että eläinten älyenergialla on erilaiset ominaisuudet kuin meidän ihmisten.
K: Niin on kasveillakin, mutta voin silti olla niiden kanssa, jos haluan.
M: Voiko kasvin energia muuttua koiraksi?
K: Ei, koska jokaisella elämänmuodolla on omat energiansa – eikä tämä energia hyppää yhdestä fyysisestä muodosta toiseen samalla planeetalla.
M: Tarkoittaako tämä sitä, ettei kissan sielu vaella korkeampaan elämänmuotoon ja ettei ihmisestä voi tulla jossakin tulevassa elämässä alempi elämänmuoto, kuten vaikkapa kissa?
K: Aivan niin. Energia luodaan ja istutetaan sopivaksi juuri tiettyihin fyysisiin ja henkisiin muotoihin.
M: Mistä tämä mahtaa johtua?
K: En ymmärrä Suurta Suunnitelmaa, paitsi että eri sielutyyppien sekoittuminen keskenään ei ole tarkoituksenmukaista.(----) Eläintenhoitaja kertoi minulle kerran, että eläimet on yleisesti jaettu maa-, ilma- ja vesieläimiin.
M: Ovatko mitkään lajit yhteydessä toisiinsa henkimaailmassa?
K: Olen ymmärtänyt, että valaat, delfiinit ja hylkeet ovat yhdessä – varikset ja haukat - hevoset ja seeprat – vähän tähän tapaan. Eläimillä on omat yhteisölliset siteensä jotenkin pääeläinlajeittain, mitä meidän ei ole tarkoitus ymmärtää – tai ainakaan minä en ymmärrä.
M: Siis…?
K: Luulen, että jos meidän tulisi ymmärtää meille kyllä kerrottaisiin.

Michael Newton: Sielujen Kohtalo – elämää elämien välillä.

Esoterian mukaan eläimillä jotka saavat osakseen voimakasta rakkautta (esim. lemmikkikissat, -koirat, -hevoset) on sielu tai niille kehittyy sielu. Uskon vähintäänkin tähän mutta luulen että mitään elämää ei ole ilman sielua. Uskon että kärpäsestäkin voi tulla härkänen  :smitten:

Jos eläimellä ei olisi sielua sillä perusteella että se on ihmis-verbaalisesti mykkä, niin silloin mykillä ihmisilläkään ei olisi sielua...

 :buck2:

On olemassa muunkinlaista kieltä kuin meidän fyysisellä rakenteellamme ilmaistua, ja toisaalta taas esim. simpanssit osoittavat niin suurta älykkyyttä että herää epäilys voiko niitä edes kutsua eläimiksi siinä mielessä kuin esim. siiliä tai rottaa. Ja toisaalta taas rottakin voi olla hyvin älykäs... No, sielu ja äly eivät välttämättä ole sama asia, mutta omasta mielestäni sielullinen olento kykenee älylliseen toimintaan. Sieluttomiin olentoihin en tosin uskokaan.

Vanhakantaisen teosofisesti uskon että sielut siirtyvät oliokunnittain eteenpäin, aloittaen mineraalikunnasta jossa runollisesti sanoen tietoisuus nukkuu, siirtyen kasvikuntaan horrostamaan, sitten eläinkuntaan näkemään unia ja lopulta ihmiskuntaan ollakseen täysin yhtynyt sielu + keho, eli valveilla. Tosin uskon että suurin osa ihmiskuntaa on oikeastaan ihmiseläimiä, joten siitä valveillaolosta en olisi niinkään varma. Täydellisen tietoiseksi tuleminen on pitkä ja vaikea prosessi. Ihmiskunnasta eteenpäin en lähde teoretisoimaan mitä lie buddhia siellä ylempänä sitten onkaan.

Sitä en usko että ihmisestä palattaisiin enää eläimen asteelle, joskin jotkut ovat sellaistakin väläyttäneet että mustimpaan pahuuteen yltäneet olisi syösty takaisin luomakunnan alemmille portaille. (Bad old Atlantis jne.)

Luulen että ajatus siitä että eläimet eivät muutu ihmisiksi johtuu vain siitä että ihmiset ovat niin nokkavia että olettavat olevansa jotakin aivan merkillistä ja ainutlaatuista. Mutta onhan kehommekin kehittynyt eläinmuodoista, miksei sitten sielummekin vastaavasti eläinsieluista? Itse uskon olleeni ennen ihmiseksi tulemistani viimeisimmässä eläinelämässäni jonkinlainen suurikokoinen kissapeto - minulla kun on siitä eräänlainen näkykin (sen ohella mitä näkyjä, valveen ja unen rajalla tulleita, minulla on (ihmis-)inkarnaatioistani muutenkin).

Teosofiassa on myös sanottu että eläimen kehittyminen ihmiseksi edellyttää että eläin päätyy tilanteeseen jossa se on paljon ihmisen kanssa tekemisissä ja kenties jopa uhraa elämänsä ihmisen hyväksi. Tuskin pelkkä kinkuksi päätyminen tulee kyseeseen, vaan eläimen puolelta tahtoa osoittava teko jossa se onnistuu kumoamaan kaikkivoivan itsesäilytysvietin musertavan otteen.

En katso olevani teosofi enää, nykyisin en löydä itselleni sopivaa määritelmää. Mutta nuo eläimiä koskevat ajatukset olen sieltä suunnalta opittuani halunnut säilyttää.

Tämä voi mennä jo turhan monimutkaiseksi, mutta saattaa olla että sielu ei ole täysin kehoon "astunut" ennenkuin ihmistasolla. Elikä sielu ikäänkuin liihottelisi tääällä ympäriinsä, mutta sillä olisi yhteys eläimeen jonka sielu(na) se on. Voihan ihminenkin irrota kehostaan (OBE), ehkä eläimen tietoisuus on vähän missä sattuu milloinkin... Jatkuva osittainen fyysisen kehon ulkopuolella oleilu ehkä selittäisi miksi kissatkin näkevät helpommin "kummituksia".

Äänihuulethan ovat rakenteellinen seikka. Puhua voi niin monella tavalla. Minkäs sille voi, jos emme vielä osaa kaikkia kieliä? Oppivathan apinatkin viittomakieltä. Emmehän mekään näe esim. ultraviolettia valoa. On monia keinoja kommunikoida. Emme välttämättä edes tunne niitä kaikkia. Aistimme eivät ehkä riitä moiseen. Norsut lähettävät matalia ääniä, joita korvamme eivät kykene kuulemaan, monien kilometrien päähän viestittääkseen toisilleen ties mitä.

Miksi oletamme, että koko maailma on vain meidän suurenmoisuuttamme varten ja vain ihmisellä voi olla sielu? Tämähän on vain yksi planeetta äärettömyydessä. 

Nämä ajatukset mm. heräsivät minulla.

Vanha ketju mutta aihe on uuri nyt minulle erityisen tärkeä.

Rakas elämänkumppanini,paras ystäväni koko aikuisikäni, kuoli muutama päivä sitten. Itse vein sen lopetettavaksi 17 vuoden yhteiselon jälkeen, oma koirani. Meillä oli aivan erityinen suhde aina, vaikka minulla on ollut monia muitakin koiria, niin vain tämän kanssa on ollut oikea kumppanuus. Sanomattakin lienee selvää, että ikävä on valtava ja suru sanomattoman suuri -  huolimatta siitä, että ikää oli jo ja mitenkää nyllätyksenä tämä ei tullut.

Olen lukenut tuon Newtonin kirjan moneen kertaan, ja myös tuon eläinkohdan. Miten toivonkaan, että tapaisin ielä rakkaani henkimaailmassa. Olen varma siitä, että meillä oli jokin hyvin erityislaatuinen suhde jo valmiiksi.

Saintältä koiralta niin paljon, että en pysty edes ilmaisemaan kiitollisuuttani, niin nöyränä olen sen pyytettömän rakkauden edessä. Olisi vaikeaa uskoa että koirallani ei olisi sielua. Kunpa jotenkin saisin ystävääni yhteyden, ikävä on musertava.

Kun rakas kissani kuoli niin parina viikkoina kuoleman jälkeen aistin hänen läsnäoloaan ja kyllä uskon siihen että eläimillä on myös sielu.  :smitten:

Voimia suruusi  :)

Kiitos Avicii  :smitten:

Suru ehkä joskus helpottaa. Se on vielä liian hallitsevaa, tuntuu vievän ilon ja energian vaikka kuinka ajattelen kiitolliia ja positiivisia ajatuksia. No, vastahan toisen kuolemasta on hieman yli kolme viikkoa.

Mietin tässä sitä, että miksi toiset eläimet jotuvat kärsimään kovin elämässään, esimerkiksi joutuvat lemmikiksi raaálle ihmiselle, joutuvat petojen kiduttamaksi tai vaikkapa jävät kiinni johonkin ja kituvat hitaasti kuoliaaksi? Onko eläimillä sitten jotain oppiläksyjä, valitsevatko ne elämäsä kuten me ihmiset? Tämä menee liian monimutkaiseksi kuvioksi, jos yritän jollain tavalla ymmästää karman ihmisten kohdalla, ja jäsentää maailman sen mukaan, niin sitten taas eläinten kohdalla en tajua tätä hommaa mitenkään. Onko niillä vapaa tahto? Ei ainakaan jos syntyy kotieläimeksi tai lihakarjaksi.


Osaako joku antaa järjellisen selityksen tälle? Ei kai näin hienosti suunnitellussa maailmassamitään voi tapahtua oman onnensa nojassa tai sattumanvaraisesti?