Astro Foorumi

(Tulipas taas väkerrettyä havainnollinen otsake...LOL!)

Minulla on jo pitkään ollut sellainen kokemus, että ilmeisesti
helikobakteeri on pääsyyllinen nopeaan täyteyden tuntemukseen
skruudatessa.

Yleensä pari (gluteenitonta) leipäpalaa teen kera saa aikaan niin täyden olon,
että enempää ei tee mieli tankata.

(Suklaakonvehdit ovat ainoita poikkeuksia. Niiden kanssa täytyy yrittää harjoittaa itsekuria,
ettei tule syötyä turhan rutkasti. Erehdyin ostamaan Maraboun Symphonietta
konvehteja. Niistä saa sellaisia positiivisia makuelämyksiä, ettei mitään rajaa...  ::)  )

Viime aikona olen laittanut leipäin päälle lähinnä vähärasvaista juustoa (koska täysrasvainen
ei suussani maistu paljon muulle kuin rasvalle) ja kalkkunaleikettä. Juuri äskön  tein
poikkeuksen ja lisäsin vielä LIDL'in mainiohkoa Herttua-sinappia ynnä suolakurkkua.

Leivästä tuli tuolla kurin niin herkullinen, että olin tuntevinani dopamiinihyö'yn (nominatiivi: hyöky) tai jonkin
vastaavan nupissani!

Tuosta tuli tajuntaani seuraava seikka: kuinka isossa roolissa esim. hampurilaisten lisukkeet ovat
siinä, että ihmiset eivät pysty lopettamaan niiden ahmimista vaikka mahalaukku olisi jo lähes
ääriään myöten täynnä?

 ???

Ainakin arominvahvenne (natriumglutamaatti) häiritsee nälänsäätelyä, eli saa syömään enemmän. Se myös koukuttaa, eli juuri niitä ruokia joissa sitä on tottunut saamaan haluaa yhä uudelleen ja uudelleen ja uudelleen... (Vierotus pikanuudeleista vei minulla noin 2 vkoa, sitten järjetön ja nälkään liittymätön pikanuudelinhimo meni ohi.)

Suklaakonvehdit iskevät samaan osaan aivoja kuin kokaiini, se on se sokeri joka tekee sen. LIsäksi suklaan theobromiini kaiketi myös kokuttaa jonkin verran, joskin lievemmin.

Heliko tosiaan vähentää ruokahalua vähentämällä nälkähormoni greliinin eritystä, mutta hintana tästä 'laihdutuskeinosta' on se melkoisesti kasvanut vatsasyövän riski. Kuten aiemminkin olen todennut: JOpa lapamato on turvallisempi laihdutus/painonhallintakeino, jos vain  muistaa syödä B12 vitamiinia samalla. Oopperalaulaja Maria Callas kuulemma laihdutteli lapamadon avulla - lapamadon munia oli ainakin tuolloin ihan myynnissä pimeillä laihdutusvalmistemarkkinoilla.

Mikä tämä juttu on? ???  Siis pitäisikö hampurilainen syödä vain puoliksi vai mitä ihmettä? :idiot2:  Itse olen viime kuukausina syönyt muutaman hampurilaisen. Kyllä se tulee kokonaan syötyä ihan siinä missä muutkin ruoka-annokset, eikä kyllä tee mieli tilata toista, kyllä siitä tulee kylläinen olo. :)

Rolls'in tuhdeimmassa hampurilaisateriassa kuuluu olevan noin 2000 kilokaloria, eli keskiverto aikuisen naisen päivän kaloritarve...??
Oletan, että monet hampurilaisbaarien asiakkaat eivät tyydy vain yhteen annokseen/päivä. Saatan toki olla niin väärässä kuin vain
olla voi...

 ;D

Kyllä minua ainakin kaduttaa aimo tavalla se, että tuli haksahdettua nimenomaan Maraboun* konvehteihin
esim. Pandan asemesta, koska svedujen hienot makuvivahteet (esim. cappucino) tuppaavat viemään kielen mukanaan.
Ilmankos niitä myydäänkin kolmen rasian pakkauksissa...

Tuossa tapauksessa kyse ei siis ole pelkästään sokerista. Muutoinhan suklaanhimon voisi tyydyttää
vaikkapa karppisokerilla -> kaloreja  ~ 0!

 :coolsmiley:


*Just FYI: Marabou(kin) on nykyään osa yli 100 000 ihmistä työllistävästä, Abrahamin jälkeläisiä edustavan naishenkilön (Irene Rosenfeld)
johtamasta ylikansallisesta Mondelez-konsernista...

Olen ihan omin henkilökohtaisin kokeiluin päätynyt siihen, että jos on koukussa johonkin ruoka-aineeseen, se ilmenee nimenomaan himona juuri siihen/niihin ruokii joissa on useimmin tottunut kyseistä ruoka-ainetta saamaan.

Esimerkiksi minä himoitsin vain tietynmakuisia pikanuudeleita, en muita natriumglutamaatin lähteitä.
Himoitsin vain täysjyväruisleipää, en muita gluteeniviljoja.
Sokerin suhteenkin aikoinaan söin vain tiettyjä makeisia, en mitä tahansa.

(Tosin veikkaan että jos on todella reipas sokeri/hiilihydraattikoukku, niin sitten menee mikä vain.)

Pidetäänkö astromiitti hampurilaisravintolassa? :laugh:

Mulla oli koko iltapäivän hampurilainen mielessä, ja menin sitten grillille. Päädyin kuitenkin ottamaan lihapiirakan grillimakkaralla. En kysynyt onko makkarassa hiilihydraattia. Hyvää se joka tapauksessa oli, ja nälkä lähti. :)

Meikäläiselle ei kyllä sitten löytyisi sieltä ruokaa: Vaikka jättäisin hampparin sämpylän syömättä tai ottaisin salaatin, on kaikki mahdollinen täynnä lisäaineita. Teollista paskaa, jos nyt suoraan sanotaan. Toisaalta kun ruokavälit ovat meikäläisellä pitkät, voisin saapua kylläisenä ja ottaa vain kahvin (mustana, koska kunnon kermaa tai maitoa ei moisista paikoista myöskään saa).

Lisätieto: Hampurilaispaikkojen käyttämästä amerikansalaatista on pesty pois salaatin pinnan luonnollinen  mikrobisto jotta se säilyisi paremmin. Sen vuoksi sen on niin mautonta, eikä ole sitten elimistöllekään kovin hyödyllistä koska ruuan luonnolliset mikrobit ovat nimenomaan tärkeitä suoliston bakteerikannalle. Eli edes salaatti ei noissa paikoissa ole samalla tavoin terveellistä kuin vaikka kotona tehtynä.

 Olen muutaman kerran ollut tilanteessa, jossa jonkun ruokarajoitukset ovat pilanneet koko seurueen tunnelman. Tästä viisastuneena voisin tapaamisessa ottaa hampurilaisaterian, koska ei yksi ateria maailmaani kaada. Painottaisin tapaamisessa sosiaalista puolta ja yhteishenkeä. En haluaisi pilata tunnelmaa korostamalla omia ehdottomia ravintovaatimuksia.
Toinen vaihtoehto olisi, että jäisin sovinnolla kotiin popsimaan omaa täydellistä salaattiani.

Kyllä muutenkin silloin tällöin syön hampurilaisravintolan antimia. Mielummin kuolen iloisena, kuin terveenä tiukkiksena  ;D
Minun puolestani jokainen saa valita ihan itse mitä syö, kunhan sallii sen toisillekin.

Minun ei onneksi tarvitse esittää koskaan tapaamisissa yhtään mitään vaatimuksia, koska ruokavälini ovat 4-6 tuntia. Minun on hyvin helppoa tarkistaa etukäteen esim. netistä ruokalista ja syödä vain sitten sopivaan aikaan niin ettei tapaamisessa tarvitse syödä yhtään mitään.

En siis tuo todellakaan ruokavaatimuksiani mukaan tällaisiin tapaamisiin enkä myöskään pilaile toisten tunnelmia omilla rajoituksillani ja minunkin puolestani kaikki voivat syödä ihan mitä lystäävät. Kunhan nyt ajattelin tuoda tähän ketjuun vain ihan tiedonjyväsiä hampurilaispaikkojen ruuasta, siitä kun tässä keskustellaan

Jos se että en tykkää vatsavaivoista, atooppisesta ihottumasta ja hengitystieallergioista, jotka kaikki vältän kun en esim. syö hampurilaispaikkojen tarjontaa, merkitsee että olen tiukkis, niin kaipa sitten olen tiukkis. Itse kuitenkin näen tuon enemmän vain järkevänä toimintana: MIksi syödä jotain mikä
a) maistuu suussa pahalta
b) tuottaa välittömästi terveysongelmia

Minusta ihminen on liian kiltti kynnysmatto, jos syö pahanmakuista ja terveysongelmia tuottavaa ruokaa vain ollakseen toisille mieliksi.

En suostu syömään ruokaa joka on pahanmakuista, niinpä minulle ei ole rajoite tai haitta että en syö hampurilaispaikoissa. En vain yksinkertaisesti halua, kun en tykkää siitä ruuasta. En söisi sitä edes vaikka siitä ei tulisi noita terveysongelmia.

(Pääkaupunkiseudulla on moniakin ravintoloita, joissa syön ihan mielelläni ja ruuan taso on ok - yksikään hampurilaisravintola ei vain kuulu niihin.)

Kuten kirjoitin, syön välillä vapaaehtoisesti hampurilaisia, joten en tapaamisessa esittäisi mitään.

Ei todellakaan kannata maksaa siitä, ettei tykkää jostain. Varsinkaan toisia miellyttääkseen.
Onneksi minua on siunattu terveellä keholla, joten elimistöni kykenee klaaraamaan pienet hairahdukseni.
Ilmavaivoja en sure. Niihin auttaa piereskely
Mutta en pilaisi tapaamista myöskään leijoilla. Sulkijalihaksenikin ovat edelleen hyvässä kunnossa.  :coolsmiley:

Mäkin olen joutunut miettimään aihetta ruokarajoitteisuuteni ja sosiaaliset tilanteet. Ehkä joskus liiaksi kerroin mitä syön ja en. Toivottavasti en pilannut tunnelmia. :-[  Sentään osasin sanoa että kyse on siis omista rajoitteista enkä ole toisia arvostelemassa, ihmiset kun helposti tulkitsevat itseensä toisen terveysintoilun.

Nykyään olen enemmän samantapaisilla linjoilla kuin Ekle, eli mietin (ja ehkä syön) etukäteen niin ettei tarvitse puhua koko asiasta. Sitäpaitsi mun ruokavalio on monipuolistunut viime vuosina... ::)

Silloin kun söin aivan kaikkea, ajattelin minäkin että minua on siunattu terveellä keholla ja elimistöni pystyy klaaraamaan pienet hairahdukset. Ja niinhän se tietysti on, että kun tekee siedätyshoitoa - syö usein tavaraa jota kroppa ei haluaisi - niin kroppa alistuu ja oireet ovat lievemmät kuin jos sopimatonta ruokaa söisi harvemmin.

Eron huomaakin vasta sitten kun lakkaa syömästä sitä sopimatonta ruokaa. MInä luulin aiemmin että atooppinen ihottuma, hengitystieallergiat ja lievät jatkuvat vatsavaivat ovat osa normaalia elämää - niin monilla ne sitä nimittäin tuntuvat olevan. Pidin silti silloinkin itseäni erinomaisen terveenä, yksikään noista vaivoista kun ei vaatinut lääkäriä tai lääkitystä koska olivat TODELLA lieviä.

Nyt tiedän paremmin, tiedän että voin olla aiempaan mukamas terveeseen verrattuna ihan todella terve. Toisaalta miinuspuoli on kyllä sitten se, että kun siedätyshoito sopimattomiin ruokiin on lakannut, tulee satunnaisesta syömisestä juuri tasan ne oireet mitkä siitä kuuluukin tulla - kropan protestit eivät koskaan ole turhia, niillä on aina syynsä - eli voimakkaammat oireet kuin silloin siedätyshoidon vuosikymmeninä.

Nämä kommenttini eivät liity sinuun, Eklektikko. Vaikka kiiruhdatkin vastaamaan.

Ainoa asia, jolle olen todella allerginen on ruoalla polemiseeraajat. Kyseenalainen kiitos siitä kuuluu exäni siskolle ja äidille.
Herraisä, mitä kotkotusta! Ja miten synkkää elämää.
Vaikka he muodollisesti sallivat muille vapauden syödä ihan normaalia ruokaa, heidän tuomionsa seurasi jokaista suupalaa. Siinä meni aika monta kertaa ruokahalu. Heiltä puuttuu myös sosiaaliset taidot - täydellisesti.
He ovat niiiiin kaikkitietäviä ja sivistyneitä. Ja täydellisen yksin. Eivät kestä edes toisiaan.
Tämän vuoksi en voisi kuvitellakaan, että istuisin ruokailevassa seurueessa vain kahvikupin tai vesilasin kanssa. Tuntisin, että muut kokevat minut terveyspoliisina, joka niin paljon muiden yläpuolella, ettei voi laskeutua tavallisten kuolevaisten keskuuteen edes hetkeksi.

Omalta kohdaltani otan elämän hieman rennommin. Oloni on erinomainen, vaikka vuosia onkin jo mittarissa kiitettävästi.
Valitsen terveellisen ja keholleni sopivan aterian, jos vain mahdollista. Jos se ei onnistu, kiitän Luojaa ruoasta ja seurasta. Kiitän myös kehoani.
Uskon vakaasti, että kiitollinen ja iloinen mieli pidentää ikää ja terveyttä enemmän kuin tiukka ruokavalio. Ja joskushan täältä on kuoltava. Lähden mielummin onnellisena kuin kituliaana.

Nojoo, ihan ymmärrettävää Tigerwoman, jos on kokemusta ruokapoliiseista tuolla tavoin.  :o  

Jos minä istun vain vesilasin tai kahvikupin kanssa, niin en kyllä edes tule ajatelleeksi mitä joku siitä ajattelee. Jos minulle ei kuulu se mitä he syövät, niin miksi heille kuuluisi se jos minä sillä kertaa en halua syödä? Eikös tällaisen pitäisi toimia molempiin suuntiin?
Jos joku sitten aiheuttaa itselleen negatiivisia tuntemuksia omilla ajatuksillaan minun tekemisistäni tai tekemättä jättämisistäni, niin se on heidän oma ongelmansa jota en edes muista ajatella, eikä minulla ole edes velvollisuutta sitä muistaa, viaton siihen kun olen.

Elämäni on ruuan suhteen itse asiassa rennompaa kuin sokeripolttoisena oli, kun ei ole pakko syödä jotain muutaman tunnin välein että verensokerit pysyisivät tasaisina. Rasvapolttoisella ne pysyvät tasaisena sen vähintään 4-6 tuntia eikä sittenkään tule verensokerin laskua vaan tulee vain palelua ja näläntunne. Niinpä elämäni pyörii ylipäätään arkipäivässä paljon vähemmän syömisen ympärillä, kun syön 2-3 kertaa päivässä enkä kaipaa välipaloja. Kontrastina tähän (huomaa mm. kesän treenileirillä joissa porukat vetävät koko ajan välipaloja, vaikka ruokaa on tarjolla 4 kertaa päivässä...) tuntuu että muut ovat koko ajan syömässä jotakin, eli muiden elämä tuntuu pyörivän ruuan ympärillä ei niinkään sen suhteen mitä he syövät, vaan sen vuoksi että on oltava vähän väliä syömässä jotain.

Minulla on tavallaan enemmän aikaa per päivä nykyisin paitsi sen vuoksi että unentarve on tipahtanut tunnilla per vrk, myös sen vuoksi että ruuanhankintaan, ajattelemiseen ja syömiseen kuluva aika on vähentynyt.

Voi hyvinkin olla, että mahdollisessa tapaamisessa porukat söisivät hyvällä halulla, vaikka istuisit sen kahvikupin kanssa.
Se riippuu ihan siitä paatoksesta, millä sen syömättömyyden siinä perustelee.

Jos vain toteaa, ettei ole nälkä. Eikä kommentoi enempää. Tai jos toteaa, ettei voi syödä moista moskaa. Ja vielä pitkä luento päälle.
Siinä on iso ero ihmisten viihtyvyyteen ja ruokahaluun.

Omat ex-terveyspoliisini aikoinaan luennoivat, katsoivat arvostelevasti, sekä osoittivat kaikin keinoin halveksuntansa. Hokivat kuorossa, että en MINÄ voi syödä sitä tai tätä. Ja vielä ilahduttivat tarkoilla oirekuvauksilla. Oli oikein lystiä syödä ja kuunnella heidän pieruvaivoistaan ja muista (kuvitelluista) oireistaan.
Tämä sisko oli sikälikin mainio pakkaus, että kaiken tuon "en voi syödä"-mantran jälkeen hän ahmi kaikkea mahdollista sisäänsä, jos sille päälle sattui. Siinä ahmittiin lastenkin sapuskat lupaa kysymättä. Seuraavalla tapaamisella olikin uusi uljas ravinto-oppi. Ja uudet kiellot.
En kaipaa  ;)

Uteliaana kysäisen, Tigerwoman, oliko näille ruokapoliiseille sitten mitään iloa noista ruokavalioistaan eli auttoivatko heitä elämään terveempänä? Jos nimittäin ei auttanut, niin hommahan menee suorastaan sketsiviihteen puolelle...

Jooh. Kukin tavallaan. En itsekään ole enää ehdottomuuden kannalla. Rajat ja kiellot tuovat mielestäni helpommin ongelmia, kuin silloin tällöin "huonoista" ruoka-aineksista tulevat vaivat. Kohtuus on kuitenkin tärkeää. Olen toisaalta huono erottamaan, että mikä johtuu mistäkin, vaikka olenkin Aurinko Neitsyt. Toisaalta minulla on lähes aina hyvä fiilis tietoisuudessani, vaikka kroppa sanoisi mitä. Muutenkin uskon, että ihminen ja kollektiivinen tietoisuus laittaa leimojaan ruokiin, jotka sitten myöhemmin voivat muuttua taas terveellisemmiksi. Esim. olut ja kahvi olivat saatanasta vaikka kuinka pitkään ja nyt niistä kuitenkin on alettu löytämään vaikka mitä hyötyjä kohtuudella nautittuna. Ihminen luo omaa todellisuuttaan, siksi ei kannata tuomita mitään täysin tai olla ehdoton näkemyksissään, jotka perustuvat omiin menneisiin kokemuksiin. Toisen kropalla ja tietoisuudella mitään ongelmaa ei välttämättä ole. Enkä itse myöskään tee liian radikaaleja muutoksia ruokavaliooni, vaan hidasta muutosta, sopeutumista ja tarkkailua. Terveellisempään ja tasapainoisempaan suuntaan on tietysti hyvä pyrkiä ja hakea keskitietä omien ja muiden näkemyksien välille.

En uskalla varmaksi sanoa, mutta minun käsitykseni mukaan siitä ei ole ollut heille terveydellistä hyötyä. Toki he itse uskottelevat itselleen niin. Tapaamiset olivat pelkkää vaivoista valittamista.

Tämä on nyt keittiöpsykologiaa. Mutta minulle välittyi vuosien mittaan kuva, että he yrittävät ruoalla hallita elämäänsä. Siis kokivat epävarmuutta ja voimattomuutta elämänsä hallinnassa. Ruoalla kotkottaminen toi tunteen, että he voivat hallita edes yhtä osaa elämästään. Valitettavasti ruoka hallitsi heidän elämäänsä, eivätkä he ruokaa.
Toisaalta taustalla on myös aivan hillitön kuoleman pelko.  Siltikin he tuntuvat pelkäävän elämää vielä enemmän.
Äiti pelkää elämää, sairautta ja kuolemaa, tytär toi edellisten lisäksi mukaan ylemmyyden tunnolla höystettyä henkisyyttä.

Olisi ollut ehkä hyvää sketsiviihdettä, jos eivät olisi tulleet niin lähelle elämääni.  :2funny:

Nautiskeletko Ritsa joistain ns. erikoisoluista, vai arvostatko ihan bulkki-koffia?

Itsellä kokemusta kummastakin, olen todennut että jos ei juo paljoa niin perus laageri maistuu hyvälle, ja maistuu se silloinkin kun haluaa juoda krapulahakuisesti. Erikoisuuksiin kyllästyy aika nopeasti, ja omalla kohdalla huomasin että se on enemmän juomisen kiillottamista kuin itse mausta nauttimista. Mutta varmasti joku todella tykkää hienosta oluesta ihan aidosti, itselläni se vain meni toisin.

Ritsa: Olen ehdoton omissa menneisiin kokemuksiin perustuvissa näkemyksissäni sen vuoksi, että ruumiini ei ole muuttunut jonkun toisen ihmisen ruumiiksi niiden havaintojen jälkeen.  ;D Samat havainnot pätevät edelleen. Samat oireet tulevat samoista sopimattomista ruoka-aineista edelleen. Toisaalta tuo huomio hitaasta muutoksesta on hyvä: Nykyiseen ruokavaliooni olen päätynyt pikkuhiljaa usean vuoden aikana ja tästäpä ei sitten tarvitse enää muuttaa yhtään mitään, vaan näin voin ja haluan syödä lopun ikääni. Pikakuurit joiden jälkeen palataan taas entiseen meininkiin ovat jotain mitä en ole koskaan oikeastaaan harrastanut.

Toisaalta se että jotain en syö perustuu nykyään etupäässä makuun: Jotakuinkin kaikki mikä minulle ei sovi myöskin maistuu suussa niin pahalta, että on suorastaan suuri nautinto jättää ne syömättä.

Ja tällainen pointti myös: Tiedän että ruumiini on viisaampi kuin minä näissä asioissa, se tietää ihan tarkkaan mikä sille sopii ja mikä ei. Olen sille jutellut aktiivisesti jo neljännesvuosisadan ja viimeisen muutaman vuoden aikana lisäksi nimenomaan antanut sille luvan viestiä minullepäin takaisin siitä mitä se haluaa. Uskon että juurikin sen vuoksi sopimaton ruoka maistuu nykyään niin pahalta suussa ja syötynä antaa välittömästi oireita.  Pidänkin ruuan aiheuttamia oireita nimenomaan ruumiiini kommunikaationa minun suuntaani ja sen vuoksi en ohita niitä ajatellen että kohtuudella voi syödä kaikkea. Ruumis on asiasta nimittäin aivan eri mieltä (ja tiede komppaa: Pienikin määrä väärää ruoka-ainetta voi tuhota suolinukkaa ja aiheuttaa ns. vuotavan suolen joka sitten helposti johtaa autoimmuunireaktioihin). Sikäli tilanne oireiden osalta on kohdallani erilainen, olen erikseen antanut niille luvan koska pidän niitä arvokkaina signaaleina ja minusta on oikein hyvä että ne tulevat riittävän voimakkaina, että huomaan tuon kommunikaation selkeästi.

(Toinen tapa millä ruumiini on ruvennut minulle kommunikoimaan kun olen luvan antanut: Aina välillä alkaa juilia tai kutittaa lievästi joku kohta jalkapohjaa - siellähän on vyöhyketerapiapisteet kropan kaikille osille - silloin kroppa haluaa juuri siihen heijastepisteeseen painelua ja kun annan sitä ko. kohtaan niin juiliminen/kutina menee pian ohitse.)

Eklektikko, hieno juttu! Tuota kommunikaatiota kehon kanssa voisi itsekin lisätä.

nousukuu, nyt menee offtopiciksi, mutta tykkään erilaisista erikoisoluista eri aikoihin. Joihinkin kyllästyy aikanaan ja jotkut löytää uudestaan myöhemmin. Minusta ne ovat vain useimmiten mahtavan makuisia ja esimerkiksi viini on minun suuhuni usein paljon tökkivämpää parin lasin jälkeen. Mutta juon kyllä bulkkioluita myös, ihan erän mukaan eri merkkiä, koska joskus sama merkki on aivan kuraa verrattuna siihen mitä se oli pari kuukautta sitten. Etenkin kesällä suuren kulutuksen aikaan tämä maun heikkeneminen on mielestäni huomattavissa.

Tuo on ihan fksua itsensä kunnioittamista.

Edellä mainitsemani rakkaat ex-sukulaiset ilmaisivat selvää ylemmyyttä valinnoillaan. He ovat niin viisaita, että ymmärtävät asioita. Tyhmä rahvas syö mitä sattuu.
No, mukavahan se on tyttärenkin, liki kuusikymppisen ikäneidon, popsia porkkanaa ylhäisessä yksinäisyydessään.  ;D

Minun pointtini lienee se, että en halua jonkun toisen ihmisen puuttuvan minun valintoihini.
Kun joku ravintopoliisi näkee minut hampurilaisella, hän tuntuu suhtautuvan minuun niin, etten TIEDÄ niiden huonoa ravintoarvoa. Tiedänpäs. Olen siitä huolimatta tehnyt valinnan syödä juuri sillä hetkellä sen. Täydellisen tietoisena siitä, mitä teen.
Jos haluan luennon ravinnosta, menen ravitsemusterapeutille.

Itse en suurin surminkaan puuttuisi toisen syömiseen. Paitsi, jos hän kysyy  mielipidettäni. Sittenkin mielummin sanon: kannattaisiko sinun harkita...

Tigerwoman:
Mainitsit sukulaistesi kuolemanpelon/sairauksien pelon; ne jos mikä saa ihmisen kaipaamaan kontrollia elämäänsä. Mutta kyllähän mitä tahansa voi käyttää myös ylemmyydentunnon pönkittämiseen. Karppaajien palstalla pyörii aina välillä sellaisia vieraita (siellä on heille oma alueensa) jossa hehkuttavat sitä miten on ihanaa kun voi syödä mitä vaan kun ei ole 'hiilarikammoa', mikä naurattaa kovasti sitten mm. sitä porukkaa joka on päässyt isosta kasasta lääkkeitä eroon karppaamalla ja joiden terveys nyt vaan ei muuta ruokavalioa enää kestä.

Totta tuokin.

Myös kaikki nämä energiajutut ja astrologia voivat juontua kuoleman pelosta. Kukapa ei kuolemaa edes vähän pelkäisi?

Ruoka ja siihen liittyvät jutut ovat hyvin voimakkaasti tunnesidonnaisia. Tuntuu, että porukat kaipaavat sitä ensimmäistä autuaaksi tehnyttä rintakokemustaan. Kukin sitten omilla tavoillaan ja opeillaan. Ja muille on sitten mukava naureskella.

Toisaalta nykyään laitetaan psyykkisten syiden tiliin asioita, joita tämänhetkinen konsensus ei suostu hyväksymään:
Sokeri/hiilihydraattiriippuvuus esimerkiksi; eipä onnistu millään hoito jos fyysistä riippuvuutta yritetään poistaa terapialla ja riippuvuutta aiheuttavan aineen nautinta jatkuu entisellä mallilla.

Psyykkiset syyt on tuotu selitykseksi usein juuri silloin, kun nykylääketieteen konsensus ei muuten osaa selittää asioita. Toinen tällainen on se, että kun aineenvaihdunta on riittävän sekaisin niin suurin osa syödyistä kaloreista saattaa varastoitua rasvakudokseen silloinkin kun se tarkoittaa sitä että koko muu kroppa näkee nälkää. Ja silloin se muu kroppa käskee syömään lisää ja liikkumaan vähemmän, mikä on kropalta aivan järkevä teko - paitsi että nälänhätä ei tällöin ole todellinen (kuten se nälkää näkevä kropan osa luulee) vaan sisäerityksen epätasapainon aiheuttama.

Ylipaino ei siis itse asiassa johdu ylensyönnistä ja liikkumattomuudesta, vaean se tila jossa kalorit varastoituvat rasvakudokseen vaikka niitä tarvittaisiin muualla, aiheuttaa ylensyöntiä ja liikkumattomuutta. Mutta koska virallinen linja ei halua edes tunnustaa tällaista mahdollisuutta (siksi että siitä pääsee eroon ylläripylläri VHH-ruokavaliolla...) näitä ihmisiä jopa syytetään siitä että he syövät itseltään salaa, syövät unissaan jne.  :o   Ja tähänkään ongelmaan ei auta psyyken hoito niin sitten vähääkään.

Osalla porukasta voi olla psyykkisiä syitä, mutta niillä myös selitetään asioita jotka ovat puhtaasti fyysisiä.

MInä en ylipainoisen nähdessäni näe laiskuutta ja ahneutta, vaan näen sisäerityksen epätasapainon ja pitkään jatkuneen hiljaisen inflammaation ja ihmisen jota on huijattu antamalla aivan vääriä (=ne viralliset) neuvoja ravinnon suhteen.

Vaniljajäätelön suosion sanotaan johtuvan siitä, että sen maku muistuttaa jonkin verran rintamaidon makua.

Hyvää tekstiä. Ainoa mikä tuossa pisti silmään on, että mielestäsi asiat voivat olla puhtaasti fyysisiä. Itse en tiedä voiko ihmisen kokonaisuutta ihan noin karkeasti sanoa, vaan taipuisin itse mieluummin ajattelemaan, että fyysisyys, mieli ja tietoisuus ovat väistämättä yhteydessä toisiinsa. Sen laajuudesta voi olla sitten montaa mieltä. Enkä tästäkään ole aivan varma, mutta kuulostaa vaan turhan ehdottomalta ja erillisyyteen osoittavalta, kun kaikki on kuitenkin lopulta yhtä. Siksi kannustan mieluiten muutoksessa mielen sekä kehon hyvinvoinnin parantamista ja tasapainottamista yhtäaikaisesti.

Onhan se mieli yhteydessä, mutta usein esim. ylipainoisten psyykkisen puolen ongelmat johtuvat esimerkiksi:
- ympäristön ikävästä suhtautumisesta heihin, ylipainoisten syrjinnästä siis
- huonommuudentunteesta kun yrittävät mahdottomilla/toimimattomilla neuvoilla laihduttaa eivätkä tajua että vika ei ole heissä vaan niissä neuvoissa

Että jos ylipainoisia ei dissattaisi ja he saisivat toimivia neuvoja (syö vähemmän ja liiku enemmän EI ole sellainen!) laihdutukseen, niin niitä psyykkisiä ongelmia olisi ehkä vähemmän.  Eli kuten totesin: Osa syömisongelmista voi olla psyykkistä perua alun perin, mutta osa taas on sitten sellaisia että syy on fyysinen ja psyykkiset ongelmat ovat sen fyysisen ongelman ratkaisemattomuuden lopulta aiheuttamia.

Jos aineenvaihduntansa nurvauttaneelle vain väitetään että 'syöt yöllä unissasi itseltäsikin salaa' niin ihan varmana tuosta tulee psyykkisiä ongelmia, ellei niitä jo ole valmiiksi muiden ihmisen ikävän suhtautumisen vuoksi.

Totta.

Ja kukapa tietää, onko keho kehittänyt yliherkkyyttä tai riippuvuutta, jotta psyyke saa kaipaamaansa huomiota?

Olen viime päivinä tehnyt TM-sidhi-ohjelmaa ns. joogalento mukaanlukien. Vähänx ärsyttää,
kun teen ohjelmaa olkkarin sohvalla melko varhain aamulla, ja nyt se spontaani pomppiminen
on tullut taas mukaan. Aluksi olin tyytyväinen, että pystyin tekemään lentoa pitkän tauon jälkeen siten, että voittopuolisesti
mentaaliset vaikutukset (lähinnä omituinen ja fantsu ruumiittomuuden tunne) tulivat esiin. Toki mukana on
myös kokokehon praaNan virtaamaan lähtemisen voimakas (joskus miltei sietämättömän voimakas) tunne,
ilmeisesti siksi, että kanavat (naDiit) ovat pahasti tukossa?

Vajaan viikon säännöllisen harjoittamisen jälkeen olen huomannut, että ajoittain lähes kaikki
fyysiset vaivani (esim. joltinenkin kankeus, ja jopa keuhkojen sisäilmaärsytys) ovat helpottuneet
merkittävästi, mutta samalla muuttuneet mentaalisiksi vaivoiksi, esim. hetkittäiseksi armottomaksi
uitutukseksi! Varsinkin joogalento tuon perusteella ilmeisesti vaikuttaa mm. siten, että roppa kieltäytyy
transformoimasta negatiivisia tunteita fyysisiksi vaivoiksi!

 ::)  ???   ;D

Todella mielenkiintoista! Olisipa hauskaa nähdä sinut (tai joku muu) pomppimassa.

Olen huomannut samaa. Fyysiset vaivat siirytvät ketutusosioon. Mutta joskus niiden läpikäyminen ja työstäminen poistaa sen fyysisenkin vaivan.

Kaverini tyttöystävä oli arkkitehtiopiskelija. Hän oli rakentanut lastulevystä
opiskelijabudjetilla parisängyn. Joogalentokurssilta tultuani erehdyin demonstroimaan
sitä tuolla punkalla. Melko heppoisesti kokoon kyhätty vuode romahti kasaan parin
pompun jälkeen...

 :P

Olen todella surkea pomppija nykyään, onneksi! En välittäisi siitäkään vähästä,
mutta jos lentosuutrasta tekee molemmat osat, sitä on vaikea välttää, koska
pomppu todellakin tulee ihan varoittamatta!

BTW, ilmeisesti lentosuutran eka osa on ilmapalloanalogiaa käyttäen tarkoitettu
puhaltamaan pallo mahdollisimman täyteen, ja toka osa antamaan pallolle mahdollisuuksien
mukaan pienen sysäyksen altapäin niin että se parhaassa tapauksessa pomppaa jopa kenties
parinkin metrin korkeuteen.

Youtubessa on melko runsaasti joogalentovideoita, joista monet tosin ovat feikattuja, huumorimielessä
ja irvailutarkoituksessa mitä ilmeisimmin tehtyjä.

 ;D