Astro Foorumi

Astro special => Ennustava astrologia => Aiheen aloitti: Corvus Leonis - 11.03.2012 15:17:22

Otsikko: Venuksen perääntyminen 2012
Kirjoitti: Corvus Leonis - 11.03.2012 15:17:22
Tästä ei ole näkynyt vielä omaa aihetta, joten otetaanpa käsittelyyn!

Eli toukokuun puolivälistä Venus aloittaa perääntymisen Kaksosissa ja kulkee kesäkuussa viimeisen kerran tällä vuosisadalla Auringon editse näkyvästi (tämä siis 5. kesäkuuta, näkemisen arvoinen ilmiö eli laittakaa kalenteriin ja varatkaa lasit katsantoa varten!) Se tekee myös pitkällistä Jupiterin yhtymää jälkimmäisen siirtyessä Kaksosiin kesäkuun alkupuolella.

Tulossa on mielenkiintoisia  - ja tärkeitä aikoja maailmanlaajuisen talouskehityksen suhteen (Venus hallitsee valuuttoja ja raaka-aineiden, arvometallien jne. yleistä arvonkehitystä.)

Jos ensi viikon supersuosiolliseen suurkolmioon vertaa (Venus-Jupiter yhtyy Venuksen omassa merkissä) niin Kaksosissa kumpikaan kappaleista ei ole varsinaisesti edukseen, Jupiter on vieläpä alennuksessa, ja Venuksen ollessa retrona povaan täydellistä kaaosta ja sekavaa kesää, koska tuo Venuksen vaikutus kestää retron takia koko loppukevään ja alkusyksyn välisen ajan.

Näin loihe lausumahan Kato Vega, adios!

Otsikko: Vs: Venuksen perääntyminen 2012
Kirjoitti: Laksmi - 11.03.2012 19:20:28
kato joo  ;) Olen kuullut tuosta

Mitenköhän vaikuttaa omaan elämään. maailmantalous evvk.... Mulla venus peräänty seiska-kasihuoneessa, auringon yli.

Jos povaat sekavuutta venuksesta johtuen,   :pluto: :aspect_squ: :uranus: ei varmaan tee mistään yhtään helpompaa.

Otsikko: Vs: Venuksen perääntyminen 2012
Kirjoitti: Corvus Leonis - 11.03.2012 22:28:59
Jos povaat sekavuutta venuksesta johtuen,   :pluto: :aspect_squ: :uranus: ei varmaan tee mistään yhtään helpompaa.

No ei! Olikin päästä unohtumaan, sekin pirun aspekti ompi tarkkana samanaikaisesti. Lama syvenee, pidot paranee? Väitän että luvassa on jotain aivan uskomatonta menoa, pörssit kokevat niin rajuja heilahduksia ettei sellaista ole nähty sitten vuoden 1929. Joka tapauksessa, täysi kaaos luvassa niin hyvässä kuin pahassa - parhaiten pääsevät hyötymään nopeiden käänteiden ihmiset.
Mutta pakko heittää tähän että luvassa on myös jonkinlainen lähes messiaaninen uusi tuleminen elektroniikan tai viihdeteollisuuden saralla, saattaa olla jokin uudenlainen laite, tekniikka tai henkilö, tai kaikkia näitä, joka tapauksessa sen kaltainen ilmiö jonka kautta ihmiskunnalle avautuu näkymä kauas tulevaisuuden maailmaan.

Ja unohdin mainita, Tokio saattaa tuhoutua tuossa yhteydessä mutta sitähän ne itsekin siellä ennustelevat.

Otsikko: Vs: Venuksen perääntyminen 2012
Kirjoitti: Kuuhilda - 11.03.2012 22:32:11
 :o
Jännityksellä ootamme tätä.

Otsikko: Vs: Venuksen perääntyminen 2012
Kirjoitti: Lilli - 12.03.2012 09:33:41
Niin ja jotta asia ei jäisi vielä Venus-transiittiin ja Pluto-Uranus-neliön tarkentumiseen, niin sattuuhan siihen kesäkuun alkuun Kuunpimennyskin jokseenkin samanaikaisesti Venuksen Auringon ylityksen kanssa.

Itseä kiinnostaa asia melkoisesti, Venus transiitti sattuu syntymäpäivälle, Kuunpimennys uudelle AP-kartalle, joka astuu voimaan päivää ennen varsinaista syntymäpäivääni ja Pluto-Uranus-neliö aspektoi Kuuta.

Otsikko: Vs: Venuksen perääntyminen 2012
Kirjoitti: Laksmi - 12.03.2012 14:25:25
venus lähtee pakittamaan just ennen mun synttäriä :D

Kun venus pakitti syksyllä -10 se meni kolme kertaa  :aspect_opp: oma  :venus: Se sattui pahasti mutta ehti siinä välissä olla hyviä jaksoja.

Mulla on muuten  :juno: kaksosissa, menee venus ja jupiter siitä yli kesäkuussa...?

Voi kunhan se tekniikan maailman messias ei olisi mitkään vihaiset linnut. Mä en kestä pelejä!

Otsikko: Vs: Venuksen perääntyminen 2012
Kirjoitti: Athene - 14.03.2012 20:31:41
Miten tuolta astro.comista voi katsoa ton venuksen perääntymisen?Mulla venus on kaloissa,joten jos se tänä vuonna perääntyy niin mihin merkkiin?Mun tunne- ja työelämä ovat olleet ihan sekaisin irtisanomisen jälkeen.

Otsikko: Vs: Venuksen perääntyminen 2012
Kirjoitti: -zillic- - 17.03.2012 10:17:57
Miten tuolta astro.comista voi katsoa ton venuksen perääntymisen?Mulla venus on kaloissa,joten jos se tänä vuonna perääntyy niin mihin merkkiin?Mun tunne- ja työelämä ovat olleet ihan sekaisin irtisanomisen jälkeen.

Astro.comissa kun menet normaalisti Extended Chart Selection kohtaan ja laitat 15.5.2012 päivämääräksi ja valitset kohdasta Please select the type of chart you want:  natal chart and transits, näkyy perääntymisen aloitus ja venuksen kohdalla pikkuinen r-kirjain. (Minulla tosin näkyy vasta 16. pv. , vaikuttaa varmaan muu karttaa niin.) Perääntyminen loppuu 28.6.2012, joten sitten sille päivälle tee uudelleen valinta niin näät minne asti se perääntyminen ennättää.
Perääntyy koko ajan Kaksosissa.

-zillic-  :smitten:

Otsikko: Vs: Venuksen perääntyminen 2012
Kirjoitti: Laksmi - 17.03.2012 11:20:31
kaikki perääntymiset katsotaan EPHEMERIS-kohdan alta (astro.com)

Taulukko. Mulla oli lukion päästötodistuksella matikka 6 tai 5. te ette olleet minua huonompi mä opettelin matikan aikuisena ja nyt olen keskivertoa parempi. Mutta pitää opetella lukemaan taulukkoja ja numeroita se vaan on osa yleissivistystä. Venuksen perääntyminen ei ala vielä kuukausiin.

Otsikko: Vs: Venuksen perääntyminen 2012
Kirjoitti: Athene - 17.03.2012 14:46:12
Astro.comissa kun menet normaalisti Extended Chart Selection kohtaan ja laitat 15.5.2012 päivämääräksi ja valitset kohdasta Please select the type of chart you want:  natal chart and transits, näkyy perääntymisen aloitus ja venuksen kohdalla pikkuinen r-kirjain. (Minulla tosin näkyy vasta 16. pv. , vaikuttaa varmaan muu karttaa niin.) Perääntyminen loppuu 28.6.2012, joten sitten sille päivälle tee uudelleen valinta niin näät minne asti se perääntyminen ennättää.
Perääntyy koko ajan Kaksosissa.

-zillic-  :smitten:
Kiitos avusta.
Venus ei   peruuta lainkaan,mutta neptunus,pluto, ja chiron kylläkin.Katsoin 28.6.2012 transiittikarttaa,jonka mukaan pluto siirtyisi skorpionista kauriiseen,Chiron kaksosista kaloihin,neptunus kauriista kaloihin.Venus olisi kaksosissa.Jos nyt olen oikein karttaa katsonut.Mulla on transiittikartalla true noden perässä pieni d-kirjain ja se olisi jousimiehessä,mitä tarkoittaa?
Kokeilin tälle päivälle,että mitkä planeetat peruuttaa ja kappas merkurius ja marshan ne siellä pakittaa.

Otsikko: Vs: Venuksen perääntyminen 2012
Kirjoitti: -zillic- - 17.03.2012 23:11:05

Kyllä se Venus kaikilla perääntyy. Katsoitko varmasti transiittikartta "päällä" eli natal chart and transits ? Kokeile jotain muuta päivää kuin ihan aloitus- tai lopetuspäivää.
Tuosta d:stä en osaa sanoa mitään. Noviiseja tässä ollaan....

-zillic-  :smitten:

Otsikko: Vs: Venuksen perääntyminen 2012
Kirjoitti: Corvus Leonis - 18.03.2012 09:23:43

Kyllä se Venus kaikilla perääntyy.

-zillic-  :smitten:

Perääntyy, perääntyy - 15.5. lähtien. Ainakin mulla vielä tarkassa oppositiossa Kuuhun, josta tulee tajuttoman pitkäaikainen transiitti, kun normaalisti tuollainen kestää vain pari päivää.  :o

Otsikko: Vs: Venuksen perääntyminen 2012
Kirjoitti: Bona Fide - 19.03.2012 06:20:56
Mulla on ainoastaan north node kaksosissa. Mutta kun venus menee sen ohi pitäisi olla piristävää seuraa tiedossa  :).

Otsikko: Vs: Venuksen perääntyminen 2012
Kirjoitti: Athene - 23.03.2012 12:55:26
Lainaus

Kyllä se Venus kaikilla perääntyy. Katsoitko varmasti transiittikartta "päällä" eli natal chart and transits ? Kokeile jotain muuta päivää kuin ihan aloitus- tai lopetuspäivää.
Tuosta d:stä en osaa sanoa mitään. Noviiseja tässä ollaan....

-zillic-  :smitten:

No mulla on päällä toi natal chart and transits ja kokeilin tätä päivää ja ei ainakaan vihreällä merkityssä transiittilistassa ole venuksen perässä pientä r-kirjainta.Merkurius,mars ja saturnus ainakin peruuttaa. :o
Vai olenko sitten tehnyt jotain väärin?

Otsikko: Vs: Venuksen perääntyminen 2012
Kirjoitti: -zillic- - 24.03.2012 01:06:53

Kokeile vaikka 20.5., tai joku päivä sen jälkeen. Jo pitäs näkyä.  :)  Ei minullakaan näy ennenkuin 16.5.

-zillic-  :smitten:

Otsikko: Vs: Venuksen perääntyminen 2012
Kirjoitti: Athene - 25.03.2012 02:07:03
No nyt näkyy se pieni r-kirjain Venuksen perässä,kun laitoin päiväksi 16.5.

Otsikko: Vs: Venuksen perääntyminen 2012
Kirjoitti: Athene - 02.04.2012 19:18:01
voihan vihmajuuri!Olen laittanut karttaani väärän kellonajan...No katsotaas uudestaan..

Otsikko: Vs: Venuksen perääntyminen 2012
Kirjoitti: Corvus Leonis - 06.04.2012 10:56:46
Pitkää perjantaita!

Nyt kun Venus on siirtynyt Kaksosiin, olkaa silmä ja korva tarkkana näiden tulevien viikkojen aikana, sillä retron iskiessä tulemme itse kukin palaamaan aiheeseen liittyviin tapahtumiin. (Yllätin juuri äsken Kaksos-exäni stalkkaamasta mua feikkiprofiilin avulla eikä ole vielä edes retro... :idiot2:)

Ja sitten kohtaamme sen tekniikan messiaan, kuten näin pääsiäishenkisesti sopii ilmaista, mutta sen kun tietäisi onko kyseessä tosiaan jokin peli, elokuva, levy, laite, joku tietty henkilö tai muuten vain jokin eksoottinen muotivillitys. Ja kuten aiemmin on ollut puhetta, samaan aikaan on meneillään muita, mullistavia taivaankannen ilmiöitä niin astrologisesti kuin astronomisesti, että jokainen, riippumatta siitä uskooko näihin juttuihin vai ei, saa kirjaimellisesti nähdä asiat omin silmin.

 :police:

Otsikko: Vs: Venuksen perääntyminen 2012
Kirjoitti: Lizzy - 10.04.2012 12:17:28
Se d tarkoittaa, että planeetta alkaa taas liikkua suoraan. Venus näkyy perääntyvän ajalla 16.5.-28.6.

Jännä juttu tosiaan, yleensä  :venus: transiitit on aika lyhyitä, mutta nyt tuo sahaa koko kesän oppositiossa mun  :jousimies:-stelliumiin.

Otsikko: Vs: Venuksen perääntyminen 2012
Kirjoitti: Lilli - 30.04.2012 12:32:15
Tämäkin aihe tulee pikkuhiljaa ajankohtaiseksi. Olin Tampereella astro-miitissä ja Seppo käsitteli omassa alustuksessaan Venus-transiittia. Nämähän tulevat parittain 8 vuoden välein, jonka jälkeen seuraavaan pariin on jotain 105,5 ja 113,5 vuotta. Seppo oli huomannut, että historian saatossa Venus-transiitit olivat näyttäneet liittyvän kommunikaation, liikenteen ja postilaitoksen kehittymiseen - siis merkuriaanisiin aiheisiin ja syy on varmaan siinä, että ainakin viimeiset 600 vuotta Venus-transiitit ovat tapahtuneet vuorotellen Kaksoset-Jousimies -akselilla. Nyt transiitti(pari) tapahtuu siis Kaksosten merkissä.

Otsikko: Vs: Venuksen perääntyminen 2012
Kirjoitti: nikki - 30.04.2012 18:53:33
Tarkoitat varmaan Venuksen ylikulkua, Auringon ylittämistä.

Otsikko: Vs: Venuksen perääntyminen 2012
Kirjoitti: Lilli - 30.04.2012 20:33:18
Venustransiitiksi tätä tituleerataan melko yleisesti, mutta jes, Venus aiheuttaa pienimuotoisen auringonpimennyksen. Ylikulku on varmaankin oikeampi ja tarkempi sana tässä yhteydessä.  :)

Otsikko: Vs: Venuksen perääntyminen 2012
Kirjoitti: Corvus Leonis - 03.05.2012 17:25:30
Seppo oli huomannut, että historian saatossa Venus-transiitit olivat näyttäneet liittyvän kommunikaation, liikenteen ja postilaitoksen kehittymiseen - siis merkuriaanisiin aiheisiin ja syy on varmaan siinä, että ainakin viimeiset 600 vuotta Venus-transiitit ovat tapahtuneet vuorotellen Kaksoset-Jousimies -akselilla. Nyt transiitti(pari) tapahtuu siis Kaksosten merkissä.

Keksin, että saattaisi hyvinkin liittyä esimerkiksi Android-älysilmälaseihin ja ipv4-osoitteiston maailmanlaajuiseen korvaamiseen ipv6-osoitteistolla. Ko. päivä sattuu osumaan nimenomaan Venus-transiitin ajankohtaan: 

 http://www.worldipv6launch.org/ (http://www.worldipv6launch.org/)

Otsikko: Vs: Venuksen perääntyminen 2012
Kirjoitti: Laksmi - 06.05.2012 14:51:04
perääntymiset katsotaan edelleen efemeriideistä ja siellä pitää katsoa jokaisen kuun kohdalla onko asteluvun yhteydessä R. D tarkoittaa direct , eli perääntymisen loppumista.

Otsikko: Vs: Venuksen perääntyminen 2012
Kirjoitti: minsa - 06.05.2012 19:41:35
Tässä katselin miltä 6.6. karttani näyttää, Aurinko/Jupiter/Merkurius kvinkunssissa sekä Uranus kolmiossa Venukseen
joten ihan hyvältähän tuo näyttää.

Onneksi ei ota kontaktia Chironiin.  :2funny:

-M-

Otsikko: Vs: Venuksen perääntyminen 2012
Kirjoitti: Bona Fide - 12.05.2012 02:44:13
Seppo oli huomannut, että historian saatossa Venus-transiitit olivat näyttäneet liittyvän kommunikaation, liikenteen ja postilaitoksen kehittymiseen - siis merkuriaanisiin aiheisiin ja syy on varmaan siinä, että ainakin viimeiset 600 vuotta Venus-transiitit ovat tapahtuneet vuorotellen Kaksoset-Jousimies -akselilla. Nyt transiitti(pari) tapahtuu siis Kaksosten merkissä.

Olisikin kuvaavaa jos United States Postal Service ottaisi käyttöön suunniteltuja uudistuksia juuri tänä aikana. Tai viisasta kai olisi tehdä päätökset ja toteuttaa uudistukset vasta kun Venus on taas menossa eteenpäin.

Otsikko: Vs: Venuksen perääntyminen 2012
Kirjoitti: minsa - 12.05.2012 03:14:00
No loistavasti menis jos Kesäkuun alakonjunktion aikaan tai siis jo nytkin tietty tekis jotain alkua mihin suuntais jollain tasolla kun ensi vuoden Maaliskuun lopullahan se sitten konkretisoituu saamalla täyttymyksensä :) Sitä saa mitä tilaa..  :knuppel2:

Otsikko: Vs: Venuksen perääntyminen 2012
Kirjoitti: suski7 - 14.05.2012 20:55:11
kattelin että viimeksi venus on perääntynyt kaksosissa vuonna 2004, joten jokseenkin samantyyppistä on odotettavissa kuin silloin....tosin tällä kertaa ohittaa mun ic:n 3 kertaa.....

Otsikko: Vs: Venuksen perääntyminen 2012
Kirjoitti: Lilli - 15.05.2012 09:27:00
Minulla vuoden 2004 pimennys osui vähän tulevaa pimennystä löysemmin Auringolle ja nyt kun olen miettinyt jonkin aikaa, että mitä silloin tapahtuikaan, niin silloin tuli testattua, kuinka vahvasti oikeasti seison tiettyjen periaatteiden ja arvojen takana. Eli töissä minut yritettiin painostaa tekemään sellaisia hommia, jotka olivat minusta eettisesti arveluttavia. Lopputulos oli, että en vetänyt arvojani kölin alta.  8)

Otsikko: Vs: Venuksen perääntyminen 2012
Kirjoitti: suski7 - 15.05.2012 16:44:40
mites sitte jos radixkartalla on myös venusR.....?? mulla on, ja jos oikein muistelen vuotta 2004, se oli erinomainen.....toivottavasti se olisi nytkin.... :)

Otsikko: Vs: Venuksen perääntyminen 2012
Kirjoitti: nikki - 15.05.2012 17:20:02
Tuo Venuksen edellinen ylikulku  (Venus kulkee auringon kiekon edestä) oli 8.6.2004.
Muistan kun kateltiin sitä silloin aamupäivällä.
Se osui itellä asteista  :aurinko: :venus: 17  :kaksoset:  :aspect_kvi: oma  :venus: rx  :skorpioni:,
ja  :aspect_sex:  :mars: :leijona:.
tr Pholus 23  :skorpioni: taas yhtyi  :merkurius: :aurinko: :skorpioni: :niini
ja tr  :uranus: :aspect_con: oma :chiron: :kalat:.
Tuo päivä ei varsinaisesti ollut se Pholusmainen käännekohta , mutta tuona kesänä kyllä alkoi yks merkittävä juttu.
Hyvinkin chironimainen sittemmin vaiheissaan, ei niinkään haavoittava vaan ehkä molempi parempi parantavakin,
joskin siinä on ollut hyvinkin rankkoja vaiheita välillä.
Mielenkiintoista nähdä ja kokea tämänkesäisen ylikulun 6.6. vaiheet tuossa jutussa,
kun itellä on Chironin paluuvuosi. Vähän niinku tr  :uranus: ois tuolloin töytäissyt yllättäen alulle ja nyt katotaan mihin on tultu.

Mayajathan seuraavat eritoten tuota Venuksen kiertoa ja mielestäni tämä uutinen sopii tähän Venuksen pysähtymisen päivään.
 :jupiter: 23 :harka: :aspect_ssx: :venus: 23  :kaksoset: uutinen.
Tai ajanlaskua hra Ajan kolmiolla,  :saturnus: rx 24  :vaaka: :aspect_tri:  :venus: 23  :kaksoset:.
http://yle.fi/uutiset/mayojen_kalenterista_paljastui_uusia_salaisuuksia/6096512 (http://yle.fi/uutiset/mayojen_kalenterista_paljastui_uusia_salaisuuksia/6096512)

Otsikko: Vs: Venuksen perääntyminen 2012
Kirjoitti: Kuuhilda - 15.05.2012 19:25:53
Ollu parin kuukauden ikäinen vauva hoidettavana kesäkuussa 2004. Tuona kesänä on alettu etsiä omakotitaloa, ja syksyllä sitten sellaiseen muutetttiinkin.
Se oli ihanaa aikaa, suloinen ja helppo vauva, yms.
Varmaan siitä silloin valittamista toki löysin, mutta näin jälkeen päin kun ajattelee...  :smitten:

Ja osaankin arvata, millä muotoa tuon ajan kuviot ja ihmiset nyt tulevat esiin....ihan eri merkeissä.

Otsikko: Vs: Venuksen perääntyminen 2012
Kirjoitti: Corvus Leonis - 15.05.2012 22:47:16
Lähti nyt sitten peruuttamaan ihan desimaalin tarkkuudella tarkassa oppositiossa mun Kuuhun, kerkesin jo törmäämään yhteen vanhaan tuttuun johon tosin en olisi välittänyt törmätä. ::) Oletan että näitä tulee vastaan vielä vaikka kuinka monta seuraavien kuuden viikon aikana, mutta toivottavasti edes eksät ymmärtävät pysyä loitolla! :knuppel2:

Otsikko: Vs: Venuksen perääntyminen 2012
Kirjoitti: trius - 16.05.2012 20:24:01
Maanantaina ihastelin kauneudenhoitotuotteita, mikä ei ole ollenkaan tapaistani. Hämmästyin tätä ja muistin, että Venushan se alkaa pian peruuttelemaan.
Vanha koulukaveri otti yhteyttä ja meillä on nyt samanlainen työ. Ehkä tämä tästä vielä muuttuu entistä mielenkiintoisemmaksi jaksoksi :)

Otsikko: Vs: Venuksen perääntyminen 2012
Kirjoitti: Venku - 18.05.2012 11:13:15
Eilen tuli puhelu mulle tärkeältä ihmiseltä josta en ole kuullut mitään puoleen vuoteen. Ajattelin jo ettei enää koskaan olla missään tekemisissä ja sitten soittaa. Katotaas mitä muuta tämä Venuksen perääntyminen tuo mukanaan  :)

Otsikko: Vs: Venuksen perääntyminen 2012
Kirjoitti: kosmonautti - 18.05.2012 12:47:59
Mun natal  :kuu: 24 astetta  :kaksoset: , johon tuo  :venus: juuri pysähtyi ja alkoi perääntyä. Progressiivinen  :kuu: on nyt 13 astetta  :jousimies:  ja progressiivinen  :venus: 28 astetta  :kaksoset:.  :o

Otsikko: Vs: Venuksen perääntyminen 2012
Kirjoitti: nikki - 18.05.2012 13:23:28
kosmonautti
Venus ei saavuttanut tuota 24 astetta pysähtyessään, jäi yhtä kaariminuuttia vaille, 23,59 asteeseen.
Sun progekuuhan on  :aspect_con: Suomen  :aurinko: :jousimies:.
Kiinnostaako esim. miten "maa makaa ja petinsä petaa" vaikka Kreikan suhteen?
Niemi-Mattila on joskus Astro Logoksessa tulkinnut Kreikan karttaa
( synt.aikana vapaan maan lipunnosto eka kertaa, 25.3.1821, 9.45 Patras)
ja siinä Alasolmu 13  :neitsyt: on  :aspect_con: Suomen  :kuu: Lilith 13  :neitsyt:
ja Suomen siniristi- :aurinko: tulee solmuakselin kärjeksi. Kohtalokasta?
Uutisissa oli tänään, että Eu on varautunut Kreikan eroon.
Sopinee jotenkin päivän kuvioihin? Ilmakolmio.
 :venus: rx 23  :kaksoset: :aspect_tri:  :saturnus: rx 23  :vaaka:  :aspect_tri: Damocles rx 23  :vesimies:.
Yhteisöt, sopimukset, vastuu, peräytyminen, takinkääntö..
http://fi.wikipedia.org/wiki/Damokles (http://fi.wikipedia.org/wiki/Damokles)

Otsikko: Vs: Venuksen perääntyminen 2012
Kirjoitti: minsa - 19.05.2012 00:29:48
Ollu parin kuukauden ikäinen vauva hoidettavana kesäkuussa 2004. Tuona kesänä on alettu etsiä omakotitaloa, ja syksyllä sitten sellaiseen muutetttiinkin.
Se oli ihanaa aikaa, suloinen ja helppo vauva, yms.
Varmaan siitä silloin valittamista toki löysin, mutta näin jälkeen päin kun ajattelee...  :smitten:

Ja osaankin arvata, millä muotoa tuon ajan kuviot ja ihmiset nyt tulevat esiin....ihan eri merkeissä.

Älä odota liian negatiivisia jos sitä tuossa tuumaat, tämähän on todennäköisesti vain sitä et etenet
taas pitkällä hypyllä asiassa etiäpäin jos tuosta tulee olemaan kyse kuluvana aikana..

Siitä voi tulla tuon ansiosta siis vielä upea juttukin. Hedelmät nähdään sitten ensi keväänä  :D

-M-

Otsikko: Vs: Venuksen perääntyminen 2012
Kirjoitti: Kuuhilda - 19.05.2012 08:36:59
Ihan positiivisesti täällä aattelen  ::)
Saas kattoa, mitä sieltä sitten ens keväänä putkahtaa  ???

Otsikko: Vs: Venuksen perääntyminen 2012
Kirjoitti: kosmonautti - 19.05.2012 08:48:32
Kyllä nuo talousasiat n olleet mielessä, svusilmällä Kreikka, mutta lähinnä omat. Nimittäin nyt vasta perjantaina allekirjoitin elatusmaksusopimuksen ja viime vuoden loppukesästä erosin...Venushan liittyy nyös rahaan, eikös! JA lisää talousjuttuja tulee, kunhan tämä loppuun hoidettu.  :o

Otsikko: Vs: Venuksen perääntyminen 2012
Kirjoitti: nikki - 19.05.2012 11:27:46
 :venus: Härän hallitsijana liittyy paremminkin kiinteään omaisuuteen, pääomaan,
kuten karjaan alunperin, metsään, kiinteistöihin, tuottavuuteen ylipäätään.
Konkreettiseen materiaan.
 :merkurius: ois se vingutettava pankkikortti ja merkantin numerot tilinpäätöksessä.
Mutta Venushan nyt retroilee  :kaksoset::ssa ,jonka hallitsija tuo  :merkurius: on.
Ja  :merkurius: :harka:  :aspect_ssx: :venus: rx  :kaksoset:
että molempi parempi.
Sopimukset taas menis  :vaaka: hommiksi,
 :saturnus: rx  :vaaka: :aspect_tri: :venus: rx :kaksoset:.
Vastuu-velvollisuus alaikäisistä.

Eilen vasta tutkittiin ystävän karttaa, missä oli tr  :saturnus: :vaaka: :aspect_con: :vertex:
ja hän oli joutunut tekemisiin tämän vastuukysymyksen kanssa.
Ottaa liikaakin vastuuta ja toiset pitää sitä omalle tontille astumisena.
Että pitäisi olla kirjallisena, mikä kuuluu kellekin, ettei ylitä omia valtuuksia.
Toisaalta tilanteet voivat olla sellaisia, että vastuu on otettava heti kyselemättä, tehtävä päätös.
Jälkipuinti tilanteesta on sitten vaikeampaa.
Ja nämä olivat hyvinkin  :venus: naisten välisiä yhteenottoja.

Otsikko: Vs: Venuksen perääntyminen 2012
Kirjoitti: Iloinen lumikki - 19.05.2012 13:47:59
                 Olispa kiva tietää, mitä tuo Venuksen perääntyminen saa aikaan? Muistan vapun 2004, jolloin sain tietää
                 esikoisestani pahoja uutisia. Muuten loppuvuosi oli rauhallinen, jopa vaisu. Toivottavasti ei nyt
                 ihan samanlainen vuosi ole tulossa?

                 Iloinen lumikki

Otsikko: Vs: Venuksen perääntyminen 2012
Kirjoitti: minsa - 19.05.2012 20:43:07
Ootko jo tutkinu Venuksen aspektit syntymäkarttasi planeettoihin eli mitä aspekteja
tr. Venus tekee 5 orbin säteellä 15 asteeseen syntymäkartallasi  ::)
Sieltä voi löytyä jotain osviittaa.

Mulla on kvinkunssi Jupiteriin.  :D

-M-

Otsikko: Vs: Venuksen perääntyminen 2012
Kirjoitti: Corvus Leonis - 19.05.2012 21:57:43
Muistelinpa juuri mitä tein sen edellisen, vuoden 2004 Venus-transiitin aikana - sänkyhommia ! Ei ole poissuljettua etteikö myös sitten samaa tällä seuraavallakin kerralla, tosin ei mielellään sen saman tapauksen kanssa... ::)

Jos sen pitää olla joku eksä, kuten Venuksen retron teemaan kuuluu, mieluiten edes se parhaimman näköinen niistä. :P

Otsikko: Vs: Venuksen perääntyminen 2012
Kirjoitti: Iloinen lumikki - 19.05.2012 22:26:54
                              Mulla on  :venus: 20 astetta :jousimies: ja sitten on 5. Venus on mulla kakkos huoneessa. En tiedä näistä orbeista
                              ja miten tämä venuksen perääntyminen tähän vaikuttaa :buck2:
                              Sori, olen ihan pihalla näistä :'(

                               Terveisin Iloinen lumikki

Otsikko: Vs: Venuksen perääntyminen 2012
Kirjoitti: Kuuhilda - 19.05.2012 22:32:46
Mulla näyttäs tulevan kolmio  :juno: orbi 4,
Neliö  :venus: orbi 6,
Yhtymä DC orbi 6,  :askendentti: oppositio tietty myös.
Oppositio Jupiter ja Uranus orbi 7
Ja jotain muuta sälää vielä, mutta ne vielä vähemmän tarkkoja kun nää.

Otsikko: Vs: Venuksen perääntyminen 2012
Kirjoitti: minsa - 20.05.2012 01:31:03
Ei ole poissuljettua etteikö myös sitten samaa tällä seuraavallakin kerralla, tosin ei mielellään
sen saman tapauksen kanssa... ::)

Tämä on kuitenkin uusi transiittipari. ;) Ja muistetaan, että Venus on paljon muutakin,
tällä hetkellä arvot varmaan tulevat kesällä olemaan kova sana kaikille, sehän on Kaksosissa
niin kommunikaatiossa varmasti näkyy arvot ja lujaa.

Tuota, ehkä on vähän yltiöromanttista odotella exältä soittoa kun harvalle se todellisuudessa
tapahtuu. Niin voi toki käydä jos Venus peruuttelee sopivassa kulmassa kartalle 7. huoneessa
mutta aika epätodennäköistä varmaan kuitenkin..  ::)

Mutta olishan se uppeeta jos olis kaikki kollit kintereillä 6.6.  Eletään toivossa  :knuppel2:

 :smitten:  -M-

Otsikko: Vs: Venuksen perääntyminen 2012
Kirjoitti: minsa - 20.05.2012 01:50:16
Mulla on  :venus: 20 astetta :jousimies: ja sitten on 5. Venus on mulla kakkos huoneessa. En tiedä näistä orbeista
ja miten tämä venuksen perääntyminen tähän vaikuttaa :buck2:

Iloinen lumikki,

20 asteen  :venus:  :aspect_opp: tr.  :venus: joten haasteellinen aika tulossa kun vaatii tekemään jonkin muutoksen, tosin mikä parasta kun on kasvanut ihmisenä kun sen jälkeen on myös ylpeä kun huomaa, että on mennyt eteenpäin joissain asioissa. Niiden huoneiden parissa missä Venukset ovat; niitä tietysti käsitellään. 2. huone edustaa myös sisäistä pääomaasi. 8. huone taas on sisäinen muutos eli vois kuvitella että muokataan sinun omaa sisäistä minääsi; arvomaailmaasi siis jotta löydät oman arvomaailmasi. Orbi on kulman väli eli astemäärää tarkoittaa mikä on planeettojen välillä. Tr.  :venus: suositeltu 5 orbia väliä kun sitä suurempi ei ole välttämättä enää kovin toimiva. Jos muita 5 orbin säteellä niin tutkit vaan minkä aspektikulman tekee ja katsot mitkä planeetat ja huoneet, sieltä löytyy vastaus jos vaikka on muitakin planeettoja syntymäkartallasi.

-M-

Otsikko: Vs: Venuksen perääntyminen 2012
Kirjoitti: minsa - 20.05.2012 02:09:32
Mulla näyttäs tulevan kolmio  :juno: orbi 4,
Neliö  :venus: orbi 6,
Yhtymä DC orbi 6,  :askendentti: oppositio tietty myös.
Oppositio Jupiter ja Uranus orbi 7
Ja jotain muuta sälää vielä, mutta ne vielä vähemmän tarkkoja kun nää.

Kuuhilduli,

Orbi siis tulis olla max 5 eli tulisi pitää tiukkana niin tuo 7 menee jo liian kauas mutta kyllähän tuo ehkä voi tulla haasteeksi kun oppositio on aina ihmissuhdeaspekti ja kun tiiän tilanteen niin juu ottaisin sinuna tuon huomioon et voi siitä tulla hankalaakin mutta kuten oon sanonu, elämä voittaa vaikeuksien jälkeen!!! Sähän voit katsoa miltä toisen osapuolen kartta näyttää niin tiiät missä sillä kalahtaa kun katsot aspektit ja huoneet missä osuu.. vähän sit tiiät..

Tuo Venuksen neliö itseensä on varteenotettava eli veikkaisin et arvot tuossa kolisee joten tuo väkisin silmiesi eteen asioita jotta ne simmut aukee ellei ne jo olleet avautuneetkin kuten luulen mutta jotain tuossa 15 asteessa varmaan huomaat Venuksen muuttavan   :coolsmiley:  Tuo kolmio menee yleensä omalla painollaan.

Mielenkiintoinen tuo aika varmasti tulee olemaan ja tuo neliö tuo varmaan kyllä sen, että palasia alat saamaan paikoilleen  :o

-M-

Otsikko: Vs: Venuksen perääntyminen 2012
Kirjoitti: Iloinen lumikki - 20.05.2012 11:54:07
                                        Hei Minsa,

Kiitos avusta! kakkoshuoneessa mulla on  :mars: 3 astetta ja 35. Huoneessa 11  :pluto: 5 astetta  :neitsyt: 45

On sitten alle viiden asteen huoneiden kärkiä. Neptunus AC:llä 0 astetta.

Miten tämä nyt siihen perääntymiseen vaikuttaa?

Iloinen lumikki

Otsikko: Vs: Venuksen perääntyminen 2012
Kirjoitti: minsa - 20.05.2012 20:39:00
Lumikki, ei kosketa noita kun 15 astetta Kaksosta orbin väli siis on 5 joten esim 11 aste jotain
merkkiä vielä mahtuisi orbiväliin. 5 astetta ei siis ota kosketusta Venukseen kun saapuu 15
asteeseen..

-M-

Otsikko: Vs: Venuksen perääntyminen 2012
Kirjoitti: Corvus Leonis - 20.05.2012 21:01:58
Tuota, ehkä on vähän yltiöromanttista odotella exältä soittoa kun harvalle se todellisuudessa
tapahtuu. Niin voi toki käydä jos Venus peruuttelee sopivassa kulmassa kartalle 7. huoneessa
mutta aika epätodennäköistä varmaan kuitenkin..  ::)

On mulle ainakin yhden Venuksen retron aikana käynyt niin, Venus retroili silloin 11.huoneessa Neitsyessä. Mutta kyseisestä tapauksesta en suinkaan halunnut kuulla, enkä minä nyt varsinaisesti toivo, että joku niistä eksistä soittaisi, koska tapaan mieluummin uusia ihmisiä - mutta Venuksen retron aikana ei olle käsittääkseni suositeltavaa aloittaa uusia juttuja ihmissuhderintamalla paitsi jotain yhdenillanjuttuja.

En muuten olettaisikaan että törmään johonkin eksään, mutta mulla Venus retroaa mulla kesäkuussa 8.huoneessa ja tekee oppositiota mun nataali-Venukseen. Tietysti tuo voi yhtä hyvin liittyä rahaan, ja ehkä parempi niin. ::)

Otsikko: Vs: Venuksen perääntyminen 2012
Kirjoitti: Iloinen lumikki - 20.05.2012 21:34:44
                                               Hei Minsa,

Kakkosessa on kyllä 11 astetta :juno: ja sitten 37 ? :smitten:

t.Iloinen lumikki

Otsikko: Vs: Venuksen perääntyminen 2012
Kirjoitti: minsa - 20.05.2012 22:13:34

On mulle ainakin yhden Venuksen retron aikana käynyt niin, Venus retroili silloin 11.huoneessa Neitsyessä.

Tuo mennyt on varmaan käsitelty jo sen transiittiparin aikana eli ei sulla varmaan siltä osin enää ole opittavaa jäljellä, veikkaisin.
Tosin itsehän sie sen parhaiten tiedät onko jotain opittavaa existä vielä jäljellä mutta harvemmin niin kuitenkaan kaikille käy et exät hyppii takaisin.. joskus toki mutta ei suinkaan kaikille, ettei nuoret ala kuvittelemaan liikoja  ;)

Venushan tarkoittaa myös niitä arvoja jolloin arvomaailma voi muuttua, varsinkin kun vielä Venus pyörii juuri 8. huoneessa mikä on
sisäisen muutoksen huone. Oppositio on aina ihmissuhdeaspekti niin voi tarkoittaa sitäkin siis että arvot keskeisenä asiana mielessä mutta voi tuoda toki rakkaussuhteenkin mikäli olet siihen valmis niin ehkä se on se mutta tuossa huoneessa veikkaisin ehkä sitä että alat miettimään tarkemmin arvojasi, vaikka niin et mitä haluat mieheltä, minkälainen jne. jos sitä kautta löytyy uutta parisuhdetta niin sehän on piste iin päälle kun silloin se on toiminut. Mihin se siis vie, se on sitten eri juttu..
2. huone kuvaa myös sisäistä pääomaa eli ei pelkästään omaisuutta. Jos ajatellaan pelkästään tuota aspektia niin sehän voi tuoda laiskuutta ja yliampuvaa kulutusta rahan käytössä sekä herkuttelua koska sosiaalinen kanssakäyminen lisääntyy. Mutta huoneet kertoo musta eniten, tosin se on vain mun mielipide  ::)

Venuksen perääntymisen aikanakin on mahdollista löytää parisuhde jos on itse valveilla eikä liian ruusunpunaiset lasit silmillä eli kyllähän se riippuu aina parisuhteessa siitä ollaanko samalla kehitysasteella, toisille avoimia ja rehtejä.

Kertoile sitten meillekin miten käy kun 15 asteessa Kaksosia Venus majailee, mielenkiinnolla odottelen mitä kivaa se tuo sinulle kun kukaan meistä ei pysty varmuudella sanomaan miten siulla homma alkaa mutta 8. huoneessa kun Venus retroilee niin Plutomaista ajatteluahan se tuo hyvin vahvana tuossa Skorpionin huoneessa. :) Tiedä vielä millainen hyppy onkaan etiäpäin elämässäsi  :idiot2:

-M-

Otsikko: Vs: Venuksen perääntyminen 2012
Kirjoitti: Bona Fide - 21.05.2012 21:45:34
Mitä sanoisitte henkilöstä, jolla on 6.6 (ja pitkän aikaa ennen ja jälkeen) myös ProgMC  :kaksoset: 16 astetta. Muuta merkittävää Rx  :kuunsolmu:  :harka: 16. Seuraavaksi merkittävin retron aikainen venustransiitti syntymäkartalle olisi retron alku ja loppuasteet:  :aspect_squ:  :uranus:  :neitsyt: 22 ja  :aspect_squ:  :saturnus:, lilith ja Chiron  :kalat: 22-23. 31 Heinäkuuta myös Narcissus ja Quaoa ovat  :jousimies: 23.

Otsikko: Vs: Venuksen perääntyminen 2012
Kirjoitti: Bona Fide - 22.05.2012 00:16:41
Törmäsin eilen entiseen psykoterapeuttiini. Voisko tämän lukea Venus kontaktiksi?
Tuo auringonpimennyskin oli samana päivänä sekoittamassa.

Ja mulla on  :kuunsolmu: :kaksoset: 9 astetta, jonka ympärillä on paljon vilskettä tänä kesänä.  :aurinko: ja  :merkurius: menee yli jo toukokuun lopussa, venus seilaa edestakaisin, ja myöhemmin kesällä myös Jupiter, Ceres ja Vesta ylittävät sen. Ihan kiva. Kai terapeutti ennemmin vastaa  :kuunsolmu::a kuin Venusta, vaikka vanha tuttu onkin.

Olen sitä ikäluokkaa, jolla on  :uranus: :aspect_con: :pluto: neitsyessä 14-15 astetta, ja :saturnus:  :kalat: 15 astetta. Onneksi Rx  :venus: on  :vaaka: 16 astetta, 4. huone.

Tässä on pitkä mielenkiintoinen artikkeli, web-sivu englanniksi http://darkstarastrology.com/venus-retrograde/#.T7qATvmB_5B
Siinä on perääntyvän venuksen teemana 2012 "karmic broken heart and healing".

Otsikko: Vs: Venuksen perääntyminen 2012
Kirjoitti: Godiva - 28.05.2012 08:01:31
Mulla Rx :venus: peruuttaa neitsyessä eli huonosti sijoittunut venus noin ylipäänsä. Mutta nyt peruuttamisen aikana on ollut harvinaisen vauhdikasta, hauskaa ja tapahtumarikasta aikaa. Mun mielia-ala muuttui stressaantuneesta iloisekssi ja rennoksi kuin taikaiskusta samoihin aikoihin, kun venus alkoi peruttamaan. En tosin sitä syytä heti tajunnut, vaan vasta ehkä viikon jälkeen, kun joku järkevämpi siitä täällä tai jossain muualla kirjoitteli. Tässä on ollut reilun viikon aikana sosiaalisesti erittäin vilkasta aikaa, olen tavannut paljon kavereita ja ystäviä, joita ei tule niin usein nähtyä (esim jotkut asuvat toisella paikkakunnalla). Törmäsin perjantaina ex-poikaystävääni, jonka takia olen 1,5 vuotta kärsinyt sydänsuruista. Selvisi monta asiaa ja ihmettelen, että miten edes ikinä olen voinut olla ihastunut tuollaiseen narsisti tyyppiseen mieheen.  Ja helatorstaina tutustuin aivan ihanaan, kypsään, huumorintajuiseen mieheen, joka ikävä kyllä on varattu. Mutta hän antoi uskoa siihen, että tuollaisia fiksuja miehiä on vielä olemassa ja ehkäpä sellainen minun tielleni vielä tupsahtaa. Mulla ei ole menossa mitään ihmeellisiä transiitteja, mitä nyt  :jupiter: :aspect_squ: :aurinko: tarkentuu ja  :mars: lähestyy  :merkurius:ta.

Otsikko: Vs: Venuksen perääntyminen 2012
Kirjoitti: mc82 - 29.05.2012 20:58:19
Eli  :venus: aloittaa perääntymisen 23o  :kaksoset: 59' 16.5. päätyen 28.6. 7o :kaksoset: 29'.

 :venus: perääntyminen tapahtuu mun 5. ja 4. huoneissa - kotirintamalla ilmeisesti aika kaoottista aikaa :P  Uutta romanssia/uudistusta rakkausrintamalla? Meillä ollut aika kuollut ajanjakso - mies nysvää töiden jälkeen konsolipelien ihmeellisessä maailmassa ja minä muuten vaan netin ihmeellisessä maailmassa ::)  Ja ei, en tod. ole tyytyväinen tähän, jotain tarttis tehdä, ollaan kuin kämppiksiä miehekkeen kanssa :-\  Hyvä ajankohta olisi ainakin buustata rakkaus- ja kotielämää!

5. huoneesta puheenollen, sehän liitetään luovaan toimintaan ja  :venus: mitä parhaimmissa määrin edustaa kauneutta, taidetta: Olen tehnyt mitä parhaimpia sisustusideoita, jotenkin luovuus kulkee ihan omia raittejaan! Lisäksi innostuin ja hankin piirustusvälineitä ja maalasin pari taulua makuuhuoneen seinälle, myös olkkarin seinälle on projekti meneillään :smitten:  Kannattaa ottaa huomioon se, etten näin impulsiivisena ja karkeana  :jousimies: -merkin edustajana ole kovinkaan taiteellista tyyppiä, niin tämä on aikamoinen ihmetyksen aihe! :D

Jashoo, ja katotaan transiitteja - tr.- :venus: opponoi mun  :jousimies: -stelliumia, auts! :crazy2:

Lähtötilanteessa:

 :venus: :aspect_opp: :merkurius:
 :venus: :aspect_opp: :venus:
 :venus: :aspect_opp: :neptunus:
 :venus: :aspect_tri: :pluto:

 :venus: peräytyessä käydään läpi seuraavat:

 :venus: :aspect_opp: :aurinko:
 :venus: :aspect_sex: :kuu:
 :venus: :aspect_kvi: :juno: (tässä varmaan käydään läpi sitä vaimokkeen roolia...)
 :venus: :aspect_inc: :askendentti:

Päädytään seuraavaan tilanteeseen:

 :venus: :aspect_opp: :uranus:
 :venus: :aspect_opp: :pallas:
 :venus: :aspect_con: IC ( :venus: jää 4. huoneen puolelle)

Semmottia...

Otsikko: Vs: Venuksen perääntyminen 2012
Kirjoitti: kosmonautti - 29.05.2012 21:53:44
Mun natal  :kuu: 24 astetta  :kaksoset: , johon tuo  :venus: juuri pysähtyi ja alkoi perääntyä. Progressiivinen  :kuu: on nyt 13 astetta  :jousimies:  ja progressiivinen  :venus: 28 astetta  :kaksoset:.  :o

Ja tuo peruuttava  :venus: liikkuu syntymäkartan 1. huoneessa ja nippanappa 2. huoneen puolella kävi, jossa  :kuu:.
Jotenkin mukavaa aikaa on ollut.  :smitten:

Otsikko: Vs: Venuksen perääntyminen 2012
Kirjoitti: Kuuhilda - 29.05.2012 22:59:35
Tuo r Venus menee mulla siis seiskassa, ja samaan aikaan chiron neliöi ascia...ihan kaikki menneet suhteet, joissa on jotain selvittämätöntä, tulee nyt näköjään tapetille tässä, ja tapahtuu aika suuriakin. Mulla myös noususomu seiskassa, että liekkö sekin vaikuttaa..1 aste rapua, että kuuden orbilla sekin,mutta tokkopa sitä lasketaan.

Juuei, mun tarvii nyt lähteä nukkumaan, puhun, tai kirjoitain, ihan läpiä päähäni näköjään :D

Otsikko: Vs: Venuksen perääntyminen 2012
Kirjoitti: minsa - 29.05.2012 23:29:25
Ja katsoinpa vielä koko Venuksen retroalueen.

Saapui siis 7 aste 29" 12.4.2012 ja poistuu 31.7.2012 23 aste 59" joten pidetään satulasta kiinni kun Venuksen perääntyminen tuo harvoin tuolla ajalla parisuhteesta kovinkaan kestävää kun Venuksen perääntyminen tuo usein myös karmalliset kohtaamiset menneistä niin ei kannata ihmetellä jos tuona aikana hakataan päätä seinään miesten kanssa, siinä se syy sitten ompi :)

Toivotaan elämämme rakkautta tänä vuonna ja pelätään pahinta kun varsinkin mulla on tuo Uranus tr oppositio natalin Venukseen niin käsirysyä muutenkin odotettavissa tänä vuonna niin tuskin tuo Venustr meikäläiselle kovinkaan onnellisia aikoja tuopi  :tickedoff:

 :smitten:

Mutta katsotaan..  :angel:

-M-

Otsikko: Vs: Venuksen perääntyminen 2012
Kirjoitti: suski7 - 31.05.2012 17:26:46
paitsi jos radix kartallakin venus perääntyy.....silloin tapahtumat ovat positiivisia.....esom Godiva, onko sulla venus r jo natalkartalla? mulla on, eikä mitään kauheuksia ole tapahtunut, päinvastoin....

Otsikko: Vs: Venuksen perääntyminen 2012
Kirjoitti: minsa - 31.05.2012 18:10:17
Mullakin perääntyvä Venus ja mulla on kvinkunssia vain tiedossa kun Venus saapuu 15 asteeseen eli ei
suurempia ongelmia pitäisi tulla kun vaan muistaa, että turha pelko tai muu paniikki edessä niin pitää
vaan jatkaa ilman turhia pelkoja kun mikään ei ole oikeasti pieles vaikka niin kuvittelee :)

Tarkoitin itseasiassa sitä, että mulla on myös päällä Uranuksen oppositio natalin Venukseen mikä tuo
siis sitä käsirysyä niin rakkaudessa kuin arvoissakin, on meinaan ollut tapetilla arvot  :2funny:
Sitä tarkoitin kun jännä katsoa miten Kesä-Heinäkuu sujuu, innolla ja kauhulla odotan mitä tapahtuu ::)

Niin siis sehän riippuu siitä mitkä kulmat Venus tekee 15 asteessa oman kartan planeettoihin kun
siitä pystyy katsomaan siis meneekö millä aspekteilla mutta noin yleisesti ottaen Venuksen
perääntyminen ei ole parisuhteen aloituksen kannalta paras ajoitus jos aloittaa ajalla 12.4.-31.7.
kun on se mahdollisuus, että se voi myös päättyä myös ajalla kun tuolloin usein saattanee olla kyse
juuri niistä ns karmallisista kohtaamisista tai muuten vaan entisistä jotka sattuu kohdalle tuona
aikana eli käsitellään vanhoja juttuja loppuun mutta en tarkoittanut siis sitä et kaikille sattuu noin.

Halusin vain tuoda tietoisuuteen tuon jos joku huomaa hakkaavansa kesän aikana päätään seinään
jonkun kanssa hyvin Saturnusmaiseen tapaan kun se on hyvinkin mahdollista tuona aikana.. sitä vain :)

Mä toivon itsellekin et jotain kivaa tapahtuis kun mun kartta ei ole ollenkaan helppo kun pitäis oikeesti
kirjoittaa miehille varmaan kirja kun Natalilla Venus R on 5. huoneessa mikä ei ole sille yhtään ideaali
paikka, varsinkin kun muutenkin karttani on johtajatyyppi näin kauniisti sanottuna.. ;)

Kunhan muistutin tuosta Venuksen perääntymisen petollisesta ajasta kun olen aika paljon tutkinut
Venusta eli ei ollut tarkoitus tuottaa pahaa mieltä vaan pelkästään muistuttaa jotta ihmiset tiedostaa
tuon mahdollisuuden myös kun se voi hyvinkin olla joillakin edessä vielä Kesä-Heinäkuussa..
Mutta en mie sitä siis todellakaan kellekään toivo  :D
 
-M-

Otsikko: Vs: Venuksen perääntyminen 2012
Kirjoitti: emmiinatar - 01.06.2012 00:43:03
Mulla Venus on radix-kartalla 5. huoneessa Neitsyessä yhtymässä Merkuriuksen kanssa ja molemmat perääntyvät. Nyt 6.6. tr. Venus on neliössä tuohon yhtymään! 29.5. retro Venus ylitti mun  Asc:n ja on nyt sitten 12. huoneessa. Mitähän nuo tuonee tullessaan!?  :idiot2: ??? Samalla on menossa myös Chironin yhtymä radix Noususolmulle. Mitähän se voi tuoda elämään? On niin vähäistä vielä tämä astrologiatietoisuus! :-[ ???

Otsikko: Vs: Venuksen perääntyminen 2012
Kirjoitti: minsa - 01.06.2012 19:31:35
Voit siis tutkia tuota 15 asteen  :venus: 6-7.6. siten, että katsot syntymäkarttasi planeetat jotka on lähellä
15 astetta, sen jälkeen katsot mitkä aspektit ne planeetat tekee  tr. :venus:.
Siitä näet minkälaista 'säätä' eli olotilaa on tiedossa..

Venus transiitti 12. huoneessa käsittää alitajunnan kautta tapahtuvaa mietintää arvoista ja rakkausasioista.
Asioita siis vaan nousee alitajunnasta ajatuksen tasolla pintaan.
Neliö on haastava aspekti eli tuntuu hankalalta/vaikealta kun ei vaikka halua joustaa tms..

 :venus:  :aspect_squ:  :merkurius:
sosiaalinen mutta yleensä jollain tasolla ongelmia; kommunikointi tai väärinkäsityksiä yleensä ottaen
 :venus:  :aspect_squ:  :venus:
ihmissuhteet ei oikein toimi tällöin, liiallista herkkyyttä tai muuten vaan tyytymättömyyttä ilmassa

Chiron on haavojen parantaja ja/tai opettaja. Yläsolmu taas mielletään sellaiseksi mitä kohti
elämässä tulisi mennä. Jos vaikka Kauris yläsolmulla ja Rapu alasolmulla niin suunta kotoa töihin
eli käytännössä Rapu/koti on tällaisen ihmisen suoja johon hän pakenee herkästi kun se on tuttu ja
turvallinen mutta oikea suunta olisi hoitaa homma vaikka niin, että kotona on kotitoimisto tai siirtää
koti toimistoon tms. Jotain menneitä haavoja siis parannellaan tuolloin tai antaa vinkkejä siitä et pitäis
suunnata hiukan eri suuntaan tuon vuoksi tms. :)

-M-

Otsikko: Vs: Venuksen perääntyminen 2012
Kirjoitti: marix - 02.06.2012 18:19:21
Että kun jaksais katella missä se mulla menöö jne. En vaan jaksa. Mutta ihan hirveästi erilaisia asioita pyörii mielessä.. Liittyen ihmisiin ja suhteisiin, liekö nimenomaan venuksella näppinsä pelissä..

Otsikko: Vs: Venuksen perääntyminen 2012
Kirjoitti: nikki - 02.06.2012 18:54:58
maarix rax rox
no miä kahon sulle, ko et kerran kehtoo vehtoo ite..
Se männöö sulla 8 huoneessa ohi yhteisen pankkitilin justika opposittiossa aarinkkoosi
tr  :venus: rx  :kaksoset: :aspect_opp: :aurinko: :jousimies:
ja
täsä kohtaa aapee-kartanlukija sannoo sulle, että tiepä U-kiännös ja varo risuja ja männynkäpyjä,
ap-Pholus  :aurinko: :jousimies: oppo esteitä tiellä  :venus: rx  :kaksoset:
ja
sitten ylikulkusillalla 6.6. koeta aukoo niitä solomuja,
eläkä piätäs..
 :venus:rx  :aspect_con: :kuunsolmu: :kaksoset:  :P

Otsikko: Vs: Venuksen perääntyminen 2012
Kirjoitti: marix - 02.06.2012 19:08:38
Onks pakko U-käännös, jos ei taho?! Mutta solomut haluan auki. Nyt loppuu tämä venkurointi, argh!!

Otsikko: Vs: Venuksen perääntyminen 2012
Kirjoitti: Corvus Leonis - 02.06.2012 19:29:36
Tuo tuleva Venuksen-okkultaatio tulee tekemään tarkkaa kvinkunssia mun Merkuriukselle, kiinnostavaa koska tuo transiitti tapahtuu sattumoisin ko. kappaleen hallitsijamerkissä. Vähemmän tarkkoja aspekteja on trinit mun ASCille ja sitten se oppositio Uranukselle. Parit juhlat on mihin pitäisi mennä, saa nähdä mitä niistä nyt sitten tulee.

Ja mun viimeisin eksä otti tosiaankin FB:n kautta yhteyttä, ehdotti tapaamista *niissä merkeissä* ja arvatkaa kiinnostiko? Sanoin sille että katson mieluummin pornoa. :laugh:

Otsikko: Vs: Venuksen perääntyminen 2012
Kirjoitti: emmiinatar - 03.06.2012 18:58:12
Kiitokset minsa tulkinnastasi!  :) :smitten: Yläsolmuni on muuten  :kalat: :a ja alasolmuni siis  :neitsyt: :ä. Tutkin vielä tuota 6.6. karttaani ja huomasin, että tr  :mars: on silloin tarkassa yhtymässä radix karttani  :venus: :n ja  :merkurius: :n.  ??? ... Tämä nyt ei liity Venukseen, mutta tr  :saturnus: on tällä hetkellä yhtymässä radix  :vertex: :ni  :vaaka: :ssa, sekä mulla on myös  :juno: :n paluu menossa  :skorpioni: :ssa.  On tämä mielenkiintoista!  :)  :smitten:  Kun vain ymmärtäis enemmän noiden merkitystä...olen kyllä ahkera opiskelemaan, mutta ahaa-elämyksiä ei tule tarpeeksi usein!  ;)

Otsikko: Vs: Venuksen perääntyminen 2012
Kirjoitti: mc82 - 04.06.2012 11:44:40
Nonni. Samana päivänä, kun tr. :venus: Rx teki asteentarkkaa  :aspect_opp: :venus: ja  :aspect_kvi: :juno: (samalla oli päällä ohimenevä  :venus: :aspect_opp: :merkurius: ), käytiin kyllä miehekkeen kanssa aika tulikivenkatkuinen ja kyynelten täyttämä riita suhteen tilasta. Toisaalta saatiin ilmaa puhdistettua tehokkaasti ja elämä jatkuu jollain tapaa huomattavasti keventyneempänä... Ja arvostan miestäni taas enemmän kuin ennen "tuuletusta" :smitten:

Otsikko: Vs: Venuksen perääntyminen 2012
Kirjoitti: marix - 04.06.2012 12:50:51
Täällä taitaa olla tuuletus meneillään just nyt.

Otsikko: Vs: Venuksen perääntyminen 2012
Kirjoitti: Ebenia - 04.06.2012 15:31:55
Minulla Venuksen peraantyminen teki kvinkunssia Auringolle ja kolmiota omalle Venukselle ja oppositiota Saturnukselle (Aurinkoni hallitsija) ja Uranukselle ja siinahan kavi sitten niin etta tuon suurristin aikana alkaneet munuaisongelmat oikein karjistyivat nyt sitten todella nopeasti Venuksen peraantymisen aikaan ja munuainen nyt sitten pienen hetken paranemisen jalkeen sanoi sopimuksen irti.  :knuppel2: Ei tassa mitaan hataa, olen hyvassa hoidossa ja kaikki ihan ok, mutta ihan mielenkiintoista nain astrologisesti etta tuon lopullisen pisteen i:n paalle pystyi nakemaan noin helposti kartalta.

Venushan on Vaa'an hallitsija, joka hallitsee terveysastrologiassa munuaisia ja Aurinko tietenkin elinvoima ja omalla kartalla kun tuo Venus teki sitten trinia radix Venukseen niin kuvasti sitten sita, etta taman tilanteen jalkeen kuitenkin sitten saatiin ratkaisu tahan munuaisasiaan ja olin tosi hyvassa hoidossa ja kaikki hoitoon liittyva on mennyt tana aikana ihan SUPERhyvin ja nopeasti, kuin taikaiskusta on kaikki tapahtunut.

Tosi janna juttu etta nakyy noin. :)

Lisaksi myos ainakin yksi todella pitka ystavyyssuhde on alkanut rakoilla pahasti sairastumiseni jalkeen ja saa nahda jatkuuko nyt sitten...

Otsikko: Vs: Venuksen perääntyminen 2012
Kirjoitti: Iloinen lumikki - 06.06.2012 18:21:25
Eipä ole Venuksen peääntyminen vaikuttanut yhtään mihinkään! Olen ollut syvästi masentunut vuodesta 2000. Kiitos taivaan isälle,
että ylipäätänsä jaksan herätä töihin joka aamu! Kaksi tuntia siinä menee, mutta sisu on kova!

Kesäterveisin, Iloinen lumikki

Otsikko: Vs: Venuksen perääntyminen 2012
Kirjoitti: minsa - 06.06.2012 22:14:20
Voimia Ebenialle ja Iloselle lumikille !

Ebenia, ehkä kannattaisi kokeilla energiahoitoa jos et ole vielä kokeillut kun täällä sitellakin
on käsittääkseni monia. Kaikki mahdollinen kannattaa nyt kokeilla..

Ei ole täälläkään mitään hyvää Venus transiitista vielä näkynyt mutta ehkä se tästä vielä kääntyy.

-M-

Otsikko: Vs: Venuksen perääntyminen 2012
Kirjoitti: Ebenia - 07.06.2012 13:30:57
Voimia Ebenialle ja Iloselle lumikille !

Ebenia, ehkä kannattaisi kokeilla energiahoitoa jos et ole vielä kokeillut kun täällä sitellakin
on käsittääkseni monia. Kaikki mahdollinen kannattaa nyt kokeilla..

Kiitos, olen ollut monissa energialahetyksissa mukana ja saanut paljon tukea ja lampoa monelta puolelta onneksi. Olen todella onnekas.  :smitten: Apua olen todellakin saanut. :)

Otsikko: Vs: Venuksen perääntyminen 2012
Kirjoitti: pluto - 07.06.2012 21:52:57
Mulla Venus peruutti kymppihuoneesta ysiin ja yhtymä auringon kanssa suhteellisen tarkasti MC:llä 15o 43'  :kaksoset:.
Koko touko-kesäkuu ollut jopa hirveämpää kiirettä, kun mun keväät yleensä. Normaalien vakiokiireiden lisäksi tuli vielä työnantajan määräämä varsinaisiin työtehtäviini liittymätön kevään kestävä koulutus, josta tentti huomenna.
Jostain syystä olen kuitenkin ollut vähemmän stressaantunut, kuin yleensä tähän aikaan vuodesta, vaikka olen oikeasti pelannut minuuttipeliä, että olen saanut asiat hoidettua.
Jotenkin luottavainen olo, että kyllä tämä tästä. Ja vaikka tentti menisikin penkin alle, niin ei se haittaa...

Otsikko: Vs: Venuksen perääntyminen 2012
Kirjoitti: nikki - 08.06.2012 22:24:38
Mukava kun täällä käy vielä "vanhoja konkareita" säleverhon takaa kurkkimassa.. ;)

Itelläni tuo Venus retroaa 7 huoneessa ja elämääni ovat  isän kautta astuneet monet sairaanhoitajat.
Isällä itellään  :venus: 29  :kaksoset: , eli ei ihan hollilla.
Venuksen ylikulun näin vain unessa,
teki kvinkunssia  :neptunus: /  :venus: rx  :skorpioni: keskipisteeseen.
Päivä meni lantaa mättäen ja sipuleita istuttaen ja sille oli Cereksen transiitti otollisempi kuin tämä  :venus:.
Ehkä Ceres kuvaakin omaa maanläheistä rakkauttani enämpi kuin pelkkä  :venus:, muutenkin.
tr  :ceres:  :harka::aspect_con: proge  :kuu:  :aspect_opp:  :merkurius: /  :aurinko: :skorpioni: keskipiste.
Tais olla semmonen keskipistepäivä sitten, antoi ymmärrystä Auringon symbolille.. :aurinko:
Ja siinähän oli Hermes ja Chaos myös 15  :kaksoset: :coolsmiley:

Otsikko: Vs: Venuksen perääntyminen 2012
Kirjoitti: minsa - 09.06.2012 00:42:03
Mä just pari päivää sitten sanoin Kuuhildalle et missä Nikki on kun siitä ei oo kuulunu mittää
ja siin hää ny vihdoin on ! Teretulemast takasii, mul oli ihan jo ikävä noita sun tekstejä!!!

Vai Ceres, sen sopis kyl parantaa kun mulla se muistaakseni kulkee just ryhmien huonees niin
lähetänpä samalla parantavaa Ceres ja Venus arvomaailmankin voimaa kun nyt tarvittais
terveyden positiivista arvomaailmaa..  :(

 :smitten:

Minna

Otsikko: Vs: Venuksen perääntyminen 2012
Kirjoitti: nikki - 09.06.2012 01:26:16
Ettäkö tekstejä ikävä,
sitäkös se tarkottikin transiitti Venus ap-Vertexillä ja mistä minut muistetaan..  :P
 :aspect_opp: ap- :kuunsolmu: antivtx-Pholus ja  :merkurius: :jousimies:....
Joopati, maan-kääntötemppuja tein pari päivää netin ulottumattomissa, saunoin tuoreella vastalla ja luovutin itikoille verta.

Nyt rupes kiinnostamaan gnostilaisuus, tai pistis sofia tai viisaus
kun huomasin tuon Venuksen retroavan omalle "viisaudelleni" 251 Sophia rx 13  :kaksoset:.
Transiittina Sophia on 15  :rapu: ja sielläkin ohittanut just oman Logoksen.
Ja Pallaksen äiti Metis ("neuvo")  :aspect_con: :vesta: :harka:,
ettäkö kuuntele syrämmesi neuvoja, äläkä Pallaksen päähänpistoja,
 :pallas: :oinas: about noviilissa äitiinsä.
Ja näähän ois taas kuuluneet asteroidiketjuun..
Sophia yhtyy muuten Urania taivahan muusaan, että siellä se on jossain, tähtein tuolla puolen, viisaus,
kun kuunneellaan vaan taivasta vaik ei se vastaakaan..

Otsikko: Vs: Venuksen perääntyminen 2012
Kirjoitti: Corvus Leonis - 10.06.2012 10:13:28
Jäi tuosta okkultaatiosta kyllä hituksen pettynyt fiilinki.

Yhdet juhlat menivät sään takia pieleen, sitten tuli hieman riehuttua kapakissa, minkä seurauksena heitettiin pihalle :P Tapasin uusia mukavia tyyppejäkin, mutta sama kuin Merkuriuksen retron aikana tavatut uudet tyypit, ei näistä ehkä mitään pitkän tähtäimen iloa kannata hakea.

Tosiaan se okkultaatio teki oppositiota mun Uranukselle, mutta samaan aikaan vaikutti myös ilmeisen voimakas  :merkurius: :aspect_opp: :neptunus: (kännirähinää, eh heh.)