Astro Foorumi

Muita keskusteluaiheita => Henkimaailman ilmiöitä => Aiheen aloitti: pikkari - 05.05.2010 13:16:41



Otsikko: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: pikkari - 05.05.2010 13:16:41
Olen täällä aiemmin kertonut mediaalisuudestani ja nyt lähiaikoina herkkyys on vaan lisääntynyt.
Tutustuin rajatiedon auttavan puhelimen kautta meedioon jolta olen saanut erittäin paljon apua ja tietoa.
Ollaan yhdessä autettu rajatilassa olleita henkiä eteenpäin täältä mun kodista.
Nyt vaan tuntuu että näitä autettavia tulee turhan usein.
Vedän niitä magneetin tavoin puoleeni.

Eilen viimeks saatiin vanhempi mieshenkilö pois maankentästä ja täältä mun nurkista pois pyörimästä.

Viime yönä heräsin neljältä koputuksiin ja tällä hetkellä "läsnäolon" tunne on todella voimakas eli taas täällä on joku "ylimääräinen"
En osaa muuta kuin rukoilla hengen puolesta kun en saa nyt meediota puhelimella kiinni.

Tää on RASITTAVAA!!! En ole mitenkään kehittänyt mediaalisuuttani enkä halua moista herkkyyttä lainkaan. Tän kanssa on pakko vaan oppii elää.
En tosiaankaan tajua miten jotkut haluavat oikein kehittää tällasta herkkyyttä.
Mulle tää on lähinnä taakka.
Kävin ekaa kertaa meedion luona 27-vuotiaana ja hän sanoi et n. 35-40 vuotiaana toimin itse meediona. Kauhistuin silloin ajatusta ja nyt 34-vuotiaana olen jo tosi "auki" henkimaailmaan tahtomattani.
Olen rukoillut että tää otettais multa pois, mut ei.

Jotenki koko juttu sotii vapaan tahdon ajatusta vastaan, toimia kanavana vasten tahtoaan. Ennen kaikkee haluisin olla rauhassa omassa kodissani.

Tämä meedio johon tutustuin nyt keväällä sanoikin, että mulle on annettu liian paljon liian nopeesti.

Onko kellään muulla samanlaisia kokemuksia?


Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: pikkari - 05.05.2010 13:19:14
Tuli vähän huono otsikko


Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: Hiisitär - 05.05.2010 14:34:27
Minun mielestäni meillä on vapaa tahto sen suhteen noudatammeko ottamaamme elämäntehtävää niinkuin haluamme vaiko emme. Pitää muistaa, että kellekään ei anneta mitään vahingossa tai tahallaan - kaikki elämän suuret päätökset on jokainen tehnyt itse ennen syntymäänsä. Tällaiseen kuuluvat mm. perhesidokset, ammatti ja elämän oppiläksyt - mitkä asiat luistavat, missä tökkii.

Jokaisella on vapaa tahto myös kieltäytyä toimimasta henkimaailman suuntaan. Voit ilmoittaa kohteliaasti mutta varmasti, että et tällä hetkellä halua olla avuksi kellekään. Henkimaailman tulee totella.

Jos kyseessä on elämäntehtävä, jonka olet itse ennen syntymääsi valinnut olen varma, että voit saada sille lykkäystä, mutta enemmin tai myöhemmin se täytyy kohdata. Asioista voi aina neuvotella henkimaailman ja korkeimpien tahojen kanssa ilmaisemalla oman tahtonsa. Ystäväni esimerkiksi neuvotteli itselleen uuden elämäntien parisuhteen ja perheen osalta, mutta se oli raskasta, koska kaikki minkä piti tulla vastaan hänelle tyyliin 10 vuoden aikana, puristettiin ja rutistettiin vuoteen. Hän selvisi siitä kyllä, omasta vapaasta tahdostaan käsin toimien.




Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: Ebenia - 05.05.2010 17:54:37
Niin, sama asiahan se on henkimaailman suhteen kuin minkä tahansa muunkin työn suhteen - vaikka se olisi kuinka elämäntehtävä ja vaikka suurin inspiraation lähde elämässä, niin rajansa kaikella. Mutta ne rajat pitää oppia asettamaan itse! Jos rakastat töitäsi, mutta teet sitä liikaa, niin kannattaako irtisanoutua kokonaan koko hommasta? Ei tietenkään, vaan sitten mennään pomon juttusille, että voisiko alkaa tehdä vaikka neljän päivän työviikkoa tai mitäpä jos pitäisi vähän lomaa ja jatkaisi sitten tai tekisi vaikka pari tuntia vähemmän töitä joka päivä ja nauttisi siitä vapaa-ajasta sitten. Ja tämä sama pitää tehdä henkimaailman ja muiden auttamisjuttujen kanssa - koko ajan ei tarvitse olla käytettävissä, koska se ON riuduttavaa!

Tärkein oppiläksy tässä ei olekaan, että "miksi ihmeessä minulla on tämä lahja ja ottakaa se pois" vaan se, että miten käytän tätä lahjaa niin, että autan muita ja saan myös itse siitä jotain riuduttamatta itseäni? Usein vastauksena kysymykseen on yksinkertainen sana "EI". Niin kuin täällä maanpäälläkin, myös noiden muiden maailman töiden kanssa voi pyrkiä pitämään lomaa ja oppia laittamaan ne rajat. Mitä minä jaksan? Missä menee minun ja työni välinen raja? Missä menee vapaa-ajan rajat?

Eli rajojen vetoa opettelemaan ja ihania hetkiä lahjasi kanssa!  :smitten:


Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: pikkari - 05.05.2010 21:24:26
Kiitos paljon vastauksistanne  :)

En todellakaan halua tarrautua keneenkään ihmiseen, vaan olla mahdollisimman itsenäinen elämän jokaisella osa-alueella.
Nämä henkimaailman asiat ovat kiinnostaneet minuu lapsesta asti, mutta en todellakaan halua kokea näitä ilmiöitä saati toimia kanavana.

Suvussani on ollut näkijöitä, kansanparantajia ym sekä isän että äidin puolella.
Isäni näkee myös tapahtumia ennalta, on todellinen ihmisröntgen muiden ihmisten suhteen. Äitini omaa todella tarkan intuition sekä näkee joskus enneunia.
Eli tää minun herkkyys näihin asiohin tulee jo geeneissä.
Puhumme kolmisin paljon näistä ns.henkimaailman asioista.

Isäni ei kuitenkaan usko kaikkea mulle tapahtunutta, esim että esineet liikkuvat "itsestään" ja joskus ilmestyy tavaroita joita ei minulla edes ole ollut.
Viikko sitten keittiön mikron päälle ole tullut jostain yön aikana kattila jota en ole ikinä nähnyt aiemmin. Valot syttyvät/sammuvat itsestään ym

Säännöllisen meditoinnin seurauksena koin herkistymisen lisääntymisen. Siksi jätin koko hommelin harjoittamisen het alkuunsa.

Henkiopastani en tunne/tiedosta. Oman enkelini kylläkin näen ja tunnen sen hipaisuja ihollani.

Toki näitä mukavia energioita on ihan miellyttävä kokea, muttei kuitenkaan niin ihmeellistä että haluaisin sen jatkuvan. Jo aikoja henkimaailmassa olleet mummoni, vaari sekä miesystäväni veli vierailevat usein.

Voin toki auttaa elämäntyökseni ihmisiä, mutta en tän "lahjan" avulla.
Huonon sielunsuunnitelman olen näemmä tehnyt.
Suotakoon tämä lahja sitä tavoitteleville.
Mulla on tarpeeks tehtävää maallisella tasolla






Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: pikkari - 05.05.2010 21:28:19
En usko enää mihinkään visualisointeihin ym suojauksessa. Herran siunaus ja Isä Meidän rukous on vahvin suoja


Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: Ulkopuolinen - 05.05.2010 21:36:18
Tunnen olotilasi, olin itsekin siinä samassa tilassa. Ongelmasi on ilmeisesti se, että et ole riittävän ehjä, vahva ja puhdas tuohon tehtävään ja sinua käytetään henkisesti aikalailla hyväksi. Taitamattomuuttasi sanoa ei. Voit sulkea porttisi ja avata ne silloin, kun sinulle sopii. Se on vaikeaa, mutta me ihmiset täällä maan päällä tässä tietoisuudessa valitsemme mitä koemme eivätkä henkimaailma.

Sielunsuunnitelmat ja sopimukset voit tehdä uusiksi ja sinä voit tehdä sopimuksia henkisesti ja olemalla riittävän vahva voit itse päättää, mitä koet ja milloin koet. Se on haastavaa ja toivon, että löydät riittävän vahvan tukijan rinnallesi. Olet tekemisissä asioiden kanssa, jotka voivat uuvuttaa ja pelottaa. Ne ovat periaatteessa ihan ok taitoja, voit tehdä paljon hyvää, mutta kontrolli kaikessa.

Toivotan sinulle kaikkea hyvää ja autan, jos vain haluat ja voin.


Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: Hiisitär - 06.05.2010 00:41:16
Aaa niin unohdin sanoa tuossa päivällä sellaisen jutun, että henkimaailmahan on ihan HIRVEÄN monipuolinen ja muotoinen paikka! Siksi sieltä löytyy myös auttajia meidän hätiimme, koskivatpa ne sitten fyysisiä tai henkisiä asioita tai molempia.

Kun minulla on joskus meinannut mennä henkimaailman kanssa työskenteleminen liian raskaaksi, olen vaan sanonut korkeimmille avustajille (sen kummemmin määrittelemättä, että "hei, kuule SINÄ justiinsa SINÄ siellä") että ei tämmöistä tahtia, en kestä, en jaksa, pää hajoaa, energiat loppuu, olen ihan kuitti. Että nyt stoppi ja rauha tähän, kiitos.

Minä luulen, että aurassasi voi ehkä olla jotain häikkää, "epätasapainottomuutta", joka nyt olisi ihan ymmärrettävää senkin puoleen, että tosissasi tässä joudut vänkäämään jaksaako vai ei. Kyllä mikä tahansa stressi suistaa pois tasapainosta, jolloin auran luontainen tasapaino ja näin ollen suojauskyky heikkenee. Henkimaailman puolelle varmaan saatat loistaa kuin valo koiperhosille, koska sinussa on selkeästi vahva energia henkimaailman suuntaan.

Läheisille sukulaisille voi sanoa, että nyt ei vierailuita, kiitos, haluan olla yksin. Luulisi, että ymmärtävät.

Asioista voi aina neuvotella ja pitääkin! Vaikka se menisikin siihen pisteeseen, että istuu yksin sängyn laidalla puhumassa ääneen, niin aina henkimaailman puolelta kuullaan ja autetaan.

Muistathan vielä, että samankaltainen energia vetää puoleensa samankaltaista, eli jos henkimaailmaa kohtaan tuntee turhautumista, epämiellyttävyyttä, pelkoa, huolia, ärtymystä niin tasan samanlaisia ilmiöitä saa sitten takaisin. Valo vetää puoleensa sen kanssa samalla tasolla resonoivia koiperhosia.

Tsemppiä siis kehiin ja päättäväistä jämäkkyyttä omista rajoista!  :police: Henkimaailman kanssa toimiminen ei ole mitään kvanttifysiikkaa, se on ihan maalaisjärjellä hallittavissa 8)


Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: pikkari - 06.05.2010 15:02:07
No siinä tän ongelman ydin juur onkin, etten ole luonteeltani ns. vakaa ja tasapainoinen. Ailahtelen, herkistelen mutta ärsyynnyn tosi helposti. Räjähtelen kuin tulivuori. Kärsin ahdistusalttiudesta ja omaan tod järkyttävät pms-oireet joka kk. Adhd-dignoosi löytyy myös.
Onko siis ihme että vedän puoleeni epämääräisiä energioita koska olen itsekin EPÄVAKAA??

Kiitos Atha selvennyksestä.

Psykoositasoisesta häiriöstä ei kuitenkaan ole kyse, jonkin asteisesta persoonallisuushäiriöstä kuitenkin koska tunne-elämäni on vuoristorata.

Miksi, oi, miksi sit tän kaltainen ihminen saa tälläisen "lahjan"?

Eikö meedion tulisi olla erittäin tasapainoinen, peloton, järkkymätön, "jalat maassa-ihminen"?
Kyllä pitäis.

Tämä mediaalisuuslahja on siis tullut aivan väärään osoitteeseen


Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: Hiisitär - 06.05.2010 19:31:25
No ei henkisesti avoin eli mediaaliset kyvyt omaava ihminen ole automaattisesti tasapainoinen ja vakaa. Mielisairaaloista ja avohoidoista löytyy paljon henkilöitä, jotka ovat henkimaailmalle herkkiä ja heidän herkkyyttään hoidetaan sitten sairautena. Katselin muutama kuukausi sitten dokumenttia, jossa mies kertoi sairastuneensa skitsofreniaan äidinsä kuoleman jälkeen. Hän kuulemma kuuli telepaattisesti kuinka äiti puhui hänelle yhä, vaikka eihän sen pitäisi olla mahdollista. Tämä tulkittiin skitsofreniaksi ja mies joutui lääkitykselle.

Ystäväpiirissäni oli aikoinaan ihminen, joka oli erittäin epävakaa ja avoin negatiiviselle puolelle. Hän vetikin - ihan tahtomalla - puoleensa hyvin negatiivisia olentoja ja henkimaailman asukkaita. Ääninä kuului sihinää ja liekkien rätinää ja olennot myös puhuivat hänelle.

Ystäväpiiristäni löytyy nykyään henkilö, joka on vahvalla lääkityksellä. Hän kertoi, että jos hän ei ota lääkitystä, hän ei tiedä onko hänelle puhuva tuntematon henkilö oikea vai ei. Tai ovatko ylipäätään hänen näkemänsä ihmisistä ketkä fyysisiä ja ketkä näitä "harhoja". Enkä hänenkään kohdalla puhuisi vakaasta ihmisestä, vaan hänellä on diagnosoitu useita mielen sairauksia, myös ADHD.

Eli vakaus ja avoimuus ja epävakaus ja sulkeutuneisuus henkimaailmalle eivät kulje käsikädessä.

Edelleen, suosittelen sanomaan henkimaailman puolelle, että pistävät sulta nyt henkimaailman suuntaan luukut kiinni, jotta saat olla rauhassa.

Ja otan osan PSM-oireisiin! Itsekin kärsinyt ERITTÄIN pahoista 9-vuotiaasta lähtien ja kärsin jatkossakin, jos lääkitykseksi ei keksitä muuta kuin e-pillerit....


Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: pikkari - 07.05.2010 19:23:38
Totta turiset, Atha.

En ole koskaan ollut sairaalassa näiden omien mielensurinoiden takia, koska mitään psykoosiin viittaavaakaan ei ole esiintynyt.
Nämä mielialan ailahtelut toki tekevät välillä norm arjen hieman hankalaksi, kuuluvat osana adhd-oireistoon.

Ilmiöt ja tapahtumat joita kodissani on esiintynyt eivät ole tod mun vilkkaan mielikuvituksen tulosta. Kaksi ystävääni on todistanut näitä esineiden siirtymisiä, nähneet hahmoja, tunteneet oudon viileyden asunnossa ym

Tuntuu surulliselta, että psyk.osastoilla tosiaan on paljon herkkiä ihmisiä, joita tulkitaan vakavasti häiriintyneiksi/psykoottisiksi koska ovat auki henkimaailmaan eivätkä saa tarvitsemaansa tukea/apua ihmisiltä jotka näistä hm-asioista tietävät.
Toki herkkä mieli voi luhistua, maailmankuva särkyä niin dramaattisesti näitä parailmiöitä kohdattaessa, että mielen defenssit ym suojakeinot saavat voimakkaan otteen ja siten mitä erikoisempi häiriskäytös lisääntyy.

Pelko on terve reaktio jo elämän säilymisenkin kannalta, mutta häiritsee valtavan paljon itse elämistä kun sille vallan antaa.
Pelon voittaminen, ajatusten muuttaminen/kääntäminen positiivisempaan suuntaan on hieman hankalaa ajoittain millä tahansa osa-alueella elämässä.

Olin kuukausia täysin rauhassa näiltä ilmiöiltä, ja yht`äkkiä tapahtui niin paljon ja useasti, että alkoi koko henkimaailma ärsyttää. Siksi aloitin tän topicin

Toki tiedän siellä on monta eri tasoa. Jokin tarkoitushan tälläkin on, että tätä häirintää on nyt tapahtunut. Apua he ovat tulleet minulta hakemaan, koska kyse ei suorananaisesta poltergeist-ilmiöstä ole, mutta yksin minun kykyni auttaa heitä ei ole riittävä.
Rukouksesta ei tosin haittaa ole ikinä


Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: Rakkauden enkeli - 08.05.2010 22:55:34
Pyydä hiljentämään tahtia. Maadoita itsesi.  :angel:


Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: pikkari - 11.05.2010 19:11:23
KV, laitoin sulle yv:n


Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: Ratkaisu - 11.05.2010 22:10:10
Pelko ruokkii pelkoa. Itsellä on ihan varsin maallinenkin pelko aina välillä täällä asunnossa, kun seinät ovat niin ohuet, että kun joku avaa oven naapurikämppään niin kuulostaa, että joku astuu omaan kämppään. Samoin puhe ja askeleet kuuluvat vähän turhankin hyvin. Noh, ainakin olen tulkinnut nämä ihan maallisiksi ääniksi, mutta tiedä sitä vaikka henkimaailmakin välillä täällä säpsäyttelisi. Mutta niin, oli pelättävä asia mikä tahansa, niin tärkeintähän on irrottaa itsensä siitä pelon kierteestä. Tee asioita jotka saavat olosi tuntumaan turvalliseksi. Katso vaikka hauskoja komedioita jos nauru vaikka auttaisi. =) Mitä enemmän saa niitä hetkiä, että ei säpsähtele, niin sitä harvemmin sitä säpsähtelee. Keittele lämmintä teetä ja nautiskele vaikka hömppäsarjoista. Mutta nämä vain tälläisiä maallisia ohjeita, toki joku muu voi auttaa niiden henkien kanssa.


Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: pikkari - 12.05.2010 22:33:52
Tänään kodissani on ollut rauhallista  :)
Tarkoitan siis ettei se ihme-energia ole tuntunut täällä lainkaan, tosin itselläni ollut täysin vetämätön, miltei masentunut olo koko päivän.
Ilma on ollut tosi ihanan lämmin ja mie vaan nökötän sisätiloissa.
Vajaa tunti sitten alkoi voimakas kruunuchakran kihelmöinti.
Rukoilin ja join tilkan siunattua vettä. Sytytin tuohukset ja jotenkin piristyin.

Olen miettinyt sellaista mahdollisuutta näiden outojen energioiden suhteen, että voiko toinen ihminen tuoda aurassaan tähän tilaan niitä roikkuvia, maankenttään jämähtäneitä energiota?
Mun miesystävä nimittäin on hautausmaalla töissä. Toimii haudankaivajana, puutarhurina ts monitoimiukkona siellä.

Nämä ilmiöt kun tosiaan olivat kuukausia pois ja mieheni aloitti työt n. puoli vuotta sitten ja se hemmetin outo energia alkoi tuntuu muutama kk sitten.
Sattumaa vai ei?  ???

Sinattua vettä hän on tuonut mulle kirkosta ja pirskotteli aamulla töihin lähtiessään sitä eteiseen.
Sain tänään uuden pullon häneltä ja siitä vähän join.
Ei ainakaan pahaa tee tässä tilanteessa, eikä nämä energiat jotka täällä liikkuu mitään demoneita ole.
Kai meistä kummastakin lähtee myös outoja viboja. Toinen kaivelee luita ja toinen juttelee henkimaailmalle  :crazy2:

KV:lle kiitokset  :smitten:
Sinä autoit


Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: pikkari - 12.05.2010 22:37:16
Tärkeä unohtui!
Kun tuntee olonsa turvattomaksi, kannattaa lukeä ÄÄNEEN psalmi 91 Korkeimman suojelus
 :angel:


Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: pikkari - 21.05.2010 20:15:49
Olin niin tyytyväinen ne muutamat päivät kun kodissani oli rauhallista energiapuhdistuksen jälkeen  :)
No, nyt sama tilanne kuin aiemmin: keskiviikona mun käsivoidepurkin kansi lensi itsestään olohuoneessa hyllyltä keskelle lattiaa.
Samaan huoneeseen ilmestyi yksi tyyny makuuhuoneesta pienelle sivupöydälle sillä aikaa kun tapasin illalla ystäviäni.
Aiemmin äänet/kolina on kuuluneet keittiöstä ja makkarista, nyt siirtyneet olohuoneeseen.
Esim. kirjahylly "napsahtelee" oudosti, samoin kahdessa nurkassa kuuluu sama ääni.
Kamalin oli eilen illalla näkemäni miltei kaksi metrinen tumma hahmo eteisessä.
Luojan kiitos mieheni oli kotona.
Tää on oikeesti kamalaa!!
Sen ymmärrän että tietyn aikaa koetellaan, mutta tää on nyt jotain muuta.
Mieheni ja kaksi ystävääni ovat kokeneet ensimmäistä kertaa näitä ilmiöitä just täällä mun kotona eli ei tod mun omaa mielikuvitusta.
Tarvitsen kohta rauhoittavia että pystyn nukkuu.
Illalla mieli lähtee helposti liitää kun miettii niitä täällä tapahtuneita.
Kruunuchakra kihelmöi päivittäin täl viikolla ja olen rukouksessa pyytänyt taas että "kanava" suljettais.
Kihelmöinti vaan jatkuu, samoin se ihme läsnäolontunne.
Sain olla rauhassa joitain kuukausia aiemmin ja nyt KV:n avulla muutaman päivän, ja nyt taas tää sama paska jatkuu  :knuppel2:
Ei kiva  :(
Myyn pois koko asunnon jos tää kiusaaminen jatkuu tai ainakin tarvitsen jonkun auttajan tänne, oli se sitten pappi, meedio tai kuka tahansa jolla on keinot rauhoittaa tämä paikka
Mun keinot ei riitä





Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: Hiisitär - 21.05.2010 20:51:00
Suosittelen kääntymistä henkimaailman ammattiauttajan puoleen tässä tapauksessa. En tiedä miten kristillinen kirkko suhtautuu nykyään siunauksiin pahoja energioita ajatellen, mutta kannattaa kysyä!

Asunnoille, joissa on pysyvästi henkimaailman asukkaita on tyypillistä se, että ilmiöt voivat kadota vähäksi aikaa ja yleensä hiljaisen kauden jälkeen ne palaavat entistä vahvempina. Siihen kuuluu potergeismia (=lentelevät ja liikkuvat tavarat, napinat, koputukset, rasahdukset) ja yleensä myös visuaalisia havaintoja, kuten näkemäsi pitkä hahmo.

Tyypillisesti näitä ilmiöitä ei saa itse rauhoitettua, vaan tilanteeseen tarvitaan ammattilainen. Erittäin, erittäin pahoissa tapauksissa puhdistuskertoja joudutaan tekemään useita ja vieläkin pahemmissa tapauksissa ilmiöitä ei saada koskaan pois ja puhtaaksi. Onneksi kyseiset erittäin pahat paikat ovat hyvin harvinaisia.

Meedion tapaaminen voisi olla paikallaan, sillä meedio pystyy selvittämään (toisin kuin pappi), ketä henkiä paikalla on ja miksi.


Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: Rakkauden enkeli - 22.05.2010 20:37:45
Rakkautta ja valoa teidän kotiin. Puhdistusta ja siunausta.  :angel: :smitten:

Vielä lisäys: Asuntoonne tulee kyllä rauha jonkin ajan kuluttua  :angel:


Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: pikkari - 23.05.2010 22:53:25
Voi KV jos vielä jaksat auttaa, toivon todella että pystyisit muuttamaan tätä tilannetta
Koitan saada Piekkolan tai Nadenin kiinni huomenna, et voisin saada meedioistunnossa selvyyden näistä tapahtumista.
Täällä oli eilen aivan kauhee ilmapiiri. Jo pelkkä ukkosen aiheuttama nihkeä olo yhdistettynä siihen kuvottavan negatiiviseen läsnäolontunteeseen oli niin ällö että oli lähdettävä ulos koko asunnosta.
Se "naksahtelu" jatkui koko päivän ja vielä ihan lähellä mua koko ajan, kosketuksia mun kaulaan ym.
Viime yönä rukoilin näiden ilmiöiden aiheuttajan puolesta. Aamulla tuntui ettei täällä ole "ylimääräisiä" mut iltapäivällä tunsin taas sen nega-läsnäolon ja hetki siitä keittiöstä kuului kova poksahdus.
Äänen aiheuttajaa ei keksitty vaikka tutkimme huoneen.
Mieheni on myös kokenut täällä näitä ilmiöitä, muttei ole yhtä herkkä kuin minä niiden energioiden aistimisessa.
Kun olen yksin tai mieheni nukkuu on tää kiusaaminen paljon voimakkaampaa eli se on minuun suunnattu. Tästä olen varma.
Meediolle tuskin saan heti alkuviikosta aikaa joten kaikki mahdolline apu tosiaan on tarpeen.
Teen testin tänä yönä: menen vanhempieni luo yöksi ja tutkin seuraako nämä oudot mua vai onko tää vaan paikkakohtaista, tähän asuntoon liittyvää.
Ahdistavaa on joka tapauksessa. Herkkyys on taakka ja riesa ainakin mun kohdalla  :'(
 






Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: pikkari - 24.05.2010 15:14:52
Hitto kun en saa kumpaakaan meediota kiinni!!
Olin vanhempieni luona siis yötä ja kyllä on ero asuntojen energioissa kuin yöllä ja päivällä  :buck2:
No, tietenkin omakotitalo on muutenkin erilainen energioiltaan kuin kerrostalo.
Tulin puol tuntia sit tänne kummitusmestaan enkä viihdy yhtään  :-\
Soitin tänään oman seurakuntani päivystävälle papille ja kerroin tästä tilanteesta. Kuunteli kiinnostuneena ja sanoi että kodin siunaus kannattaa ehdottomasti tehdä. Tulee torstaina tänne mun kauhukammariin. Simojoki on tän papin sukunimi. Jossain oon aiemminki kuullut nimen.
Meedion haluun kans käymään.
Tuplavarmistus  ::)
Tosiaan aiemmin kun on tapahtunut outoja, ei ne ole olleet tällasel voimakkuudella kuin nyt, esim. ääniä ei ole aiemmin ollut. Olen yrittänyt aikaansaada samanlaisen saundin niissä kohdin missä ääni on esiintynyt mut en ole onnistunut.
Piekkola kirjoitti mulle pari viikkoa sitten viestissään, että nyt tosiaan on voimakkaat energiat kaikkialla. Oon sitä miettinytkin et voisiko joku muukin voimakas energia kuin poltergeist-tyyppinen aikaansaada nämä naksahdukset ja poksahdukset.
Sitä ääntä on tosiaan vaikea kuvata, mutta vaikea myös olla huomaamatta. Hyi!!
Toisaalta kyllä ne liittyy voimakkaasti siihen läsnäolontunteeseen. Sen huomaa ensin voimistuvan ja sit alkaa meteli.
Esim. lauantaina suihkusta tullessani huomasin keittiössä "paksun" energian, sellaisen tunkkasen, likaisen mut istuin alas ja aloin meikata.
Kesti minuutti niin nurkasta kuului voimakas naksahdus. Aattelin et jaahas ärsytä vaan lisää en minä karkuun lähde. No, parin minuutin kuluttua siitä toinen kovempi ääni tuli vieressäni olevasta kaapista, alle puolen metrin päästä minusta. Se ei ole ikinä ollut niin lähellä mua. Meinasin saada paskahalvaksen  :o
Vaikee olla pelkäämättä vaikken mikään arkailija ole ollut koskaan. Kyllä nää vaikuttaa mieleen. Oon alkanut säpsähdellä olemattomia ja tarkkailen vähän turhan paljon ja sitä NE juuri haluavatkin.
Loppuis vaan pian koko koettelemus. Talvi ja alkukevät oli muutenkin tosi raskasta aikaa. Siitä kun selvisi alkoi tää minihelvetti.


Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: Kaisakka - 24.05.2010 15:36:22
Heippa,

Mulla on ollut sama "ilmiö" kaikissa asunnoissani, joissa olen asunut jo vuosia. Aluksi naksahdukset ja paukahtelut tietysti pelotti, mutta jossain vaiheessa sisuunnuin ja olin vaan niistä välittämättä. Asia kuitenkin kiusasi mua niin paljon, että sisäinen pakko pisti miettimään mistä moinen voisi johtua. Huomasin, miten ilmiö liittyy omaan tietoiseen läsnäolooni. Jos itse en ole läsnä, vaan uppoan ajatuksiini ja haaveilen ja haahuilen, kohta puoliin kuuluu jostain pamahdus, joka takuuvarmasti palauttaa läsnäolon kehooni ja tähän hetkeen. Joskus minäkin luulin, että mun tehtävä on auttaa jotain jumiinjääneitä sieluja valoon ja sitä teinkin, mutta ei nuo naksahtelut siitä mihinkään loppuneet. Taisi olla jutut vähän toisinpäin: mua autettiin hetkessä olemiseen ja läsnäoloon.
 :2funny:


Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: pikkari - 24.05.2010 17:18:33
Kyllä sen pelkän naksahtelun vielä sietäis mutta ne negaenergiat siinä mukana, esineiden liikkuminen, tummat hahmot plus muut yökit om mulle liikaa.
Juttelin hetki sit puhelimessa meedion kanssa. Lupas tutkia tätä juttua "kaukona" ja istunto on 7.6.
Hyvä  :)
Sain tätä asiaa edes hieman vietyä eteenpäin tänään.
Kirjoitan sit lisää kun pappi on käynyt


Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: Hiisitär - 24.05.2010 17:29:58
Kirjoita ihmeessä! Minä haluan ainakin kuulla, miten tässä projektissa käy. Pidän peukkuja!

Minulla naksuu kanssa kaikissa asuinympäristöissä ja se liittyy aina omaan energiaan. Naksuminen ja pamahtelu alkaa aina, kun rauhoitun nukkumaan.

Yleensä pamahtelut ja naksut liittyvät siihen, että energia muuttuu. Kaksi erilaista energiaa kohtaa. Vähän sama kuin se miten ukkonen syntyy :) Tällaiseen ei kuitenkaan liity selkeää "jonkin toisen"-läsnäolon tunnetta tai raskaita energioita.

Yhdessä asunnoistani, jossa asuin kämppiksen kanssa, oli olohuoneen takanurkkaan ja olkkarin vieressä sijaitsevaan kämppiksen huoneeseen jäänyt tosi raskas energia. Yritin puhdistaa sitä usein siinä kuitenkaan onnistumatta, sillä energia palasi. Kämppis (iso raavas mies) ei uskaltanut nukkua öitään huoneessaan ahdistavan fiiliksen ja jatkuvien painajaisten takia, vaan luuhasi poissa kotoa niin paljon kuin mahdollista. Hänen silloinen tyttöystävänsä näki myös hirveitä painajaisia aina ollessaan meillä yötä tuossa huoneessa. Puolestaan taas minun silloinen kaverini (mies hänkin) vietti meillä yhden yön olohuoneessa ja ilmoitti aamulla ettei tule enää IKINÄ nukkumaan meidän olkkariin, kun siellä oli niin karsea fiilis. Ihan kuin joku olisi tuijottanut ja ollut läsnä. Yksi ystävistäni sanoi myös vietettyään meillä yön olohuoneessa, että siellä selkeästi oli joku tai jotain, jolle hän sitten kohteliaasti esitteli itsensä ennen nukkumaanmenoa ja teki suojauksen itselleen. Myös eteinen tuntui ikävälle. Sitä vastoin minun huoneeni ja sen vieressä ollut keittiö olivat energioiltaan paljon valoisempia. Tällainen Ying Yang-asunto!

Siitä huolimatta että energia oli todella inhottava ja tunkkainen, nukuin useita öitä olohuoneessa kaikessa rauhassa (minulla oli tuolloin tapana vaihdella nukkumapaikkoja mieleni mukaan). Mitä enemmän siellä vietti aikaansa nukkuen, sitä miellyttävämmältä se alkoi tuntua. Ilmeisesti paikalle jämähtänyt energiaolento tottui myös minun läsnäolooni, emmekä enää välittäneet toisistamme.


Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: Pomi - 24.05.2010 18:33:19
Moi!

Nyt ruoanlaiton keskellä en kerennyt lukea koko ketjua läpi, mutta tämmöinen ajatus heräsi:

Minkä näköisiä henkiä te olette tavanneet? Mikä on yleisin muoto?

Kertooko kenellekään ns. hattivatin muotoinen varjo mitään???

Kaverini kertoi, että hänelle ja hänen tutuilleen tuo kyseinen varjomuoto on aina tuonut huonoja uutisia.
Meillä asuu joku henki, luulo alkuperästä mulla on, mutta muuta en oikeestaan kyseisestä tyypistä tiedä. Energiat olivat vielä vuosi sitten todella pahoja, mutta kovaan ääneen täällä kotona manaamalla ja hätyyttämällä tyyppiä veks, energiatkin jotenkin rauhoittuivat.  ::) Mua vaan oikeesti alkoi jo niin pelottamaan, että oli pakko pyytää sitä lopettamaan niskaan hönkiminen.  :-\

Mut joo, toi muoto mua kiinnostaa. Onko jollakin käynyt niin, että alkuun muoto on ollut tuommoinen mainitsemani, mutta sitten ns. aistien kehittyessä alkaakin näkemään asioita enemmän?


Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: Hiisitär - 25.05.2010 00:14:46
Ai niin, merisuolan nurkissa pitäisi pitää pahat energiat poissa. Merisuola kannattaa vaihtaa uuteen välillä ja suola hävittää ihan heittämällä ne suoraan roskakatoksen roskikseen. Näin se suolaan imeytynyt energia ei jää asuntoon muhimaan, jos suolat vaan kippaa roskapönttöön tai imaisee imurilla veks :)

Japanissa oli kaikkien yritysten ovien molemmin puolin nurkissa suolakasat. Eteenkin "maaseuduilla" niinkuin Kiotossa.


Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: Rakkauden enkeli - 26.05.2010 21:53:11
Heippa,

Mulla on ollut sama "ilmiö" kaikissa asunnoissani, joissa olen asunut jo vuosia. Aluksi naksahdukset ja paukahtelut tietysti pelotti, mutta jossain vaiheessa sisuunnuin ja olin vaan niistä välittämättä. Asia kuitenkin kiusasi mua niin paljon, että sisäinen pakko pisti miettimään mistä moinen voisi johtua. Huomasin, miten ilmiö liittyy omaan tietoiseen läsnäolooni. Jos itse en ole läsnä, vaan uppoan ajatuksiini ja haaveilen ja haahuilen, kohta puoliin kuuluu jostain pamahdus, joka takuuvarmasti palauttaa läsnäolon kehooni ja tähän hetkeen. Joskus minäkin luulin, että mun tehtävä on auttaa jotain jumiinjääneitä sieluja valoon ja sitä teinkin, mutta ei nuo naksahtelut siitä mihinkään loppuneet. Taisi olla jutut vähän toisinpäin: mua autettiin hetkessä olemiseen ja läsnäoloon.
 :2funny:

Hyvä pointti.  ;)

Leonikselle vielä sellainen vinkki, että kristalleilla on myös suojaava ja puhdistava vaikutus. Niitä voi laittaa roikkumaan vaikka joka ikkunan edustalle verhotankoon tms. kiinni. Myös salvian "suitsuttaminen" ympäri huoneita puhdistaa, sekä kivet. Uskoisin, että sen papin käyminen kotonasi on ihan hyvä juttu. Minä voin myös rukoilla puolestasi jos haluat.  :angel:


Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: Rakkauden enkeli - 26.05.2010 22:17:58
Kiitti Raksu, musta tuntuu, että mä silti vähän tarkkailen, koska en aisti mitään pahaa. Neutraalia hengaamista vaan.  ;D Ja kyllähän me tänne mahdutaan... ellei se sitten ole vaan mun mielikuvitustani.  :idiot2:

Oukei  :smitten: Minäkään en aisti mitään pahaa ja sitäpaitsi, mikä on pahaa? Ajattelin vain kun sinua itseäsi tuntuu häiritsevän kovin tuo tilanne mikä sinulla on... Tarkkaile ihmeessä ihan rauhassa.  :)


Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: Rakkauden enkeli - 27.05.2010 00:30:23
 :2funny: :2funny:


Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: ^^Queen Nefertiti^^ - 27.05.2010 06:42:05
se vielä puuttuisi että henkimaailma rasittaisi. senhän pitäisi tukea ja opastaa. muuta en sallisi.


Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: mirka222 - 27.05.2010 11:16:12
Miehet on jo tarpeeksi rasittavia, henkien ahdistelu tästä vielä puuttuisikin ;D


Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: ^^Queen Nefertiti^^ - 27.05.2010 11:22:34
hyvä rinnastus, jos naista kiusaisi vielä henki ja henkisyys, ei menis lujaa.. voi Madde parkaakin..  ;D


Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: pikkari - 27.05.2010 13:38:47
Pappi kävi ja teki mielestäni tosi pikaisen siunauksen. Oli kodissani n.vartin, luki vähän Raamattua ja rukoiltiin yhdessä Isä Meidän rukous.
That`s it.
Toivon todella että auttais tähän häiriköintiin. Viime yönä tapahtui ehkä kuvottavin ilmiö täällä: nukkumaan mennessä, makoillessani sängyssä vielä täysin hereillä "joku" tuli mun peiton alle, tunsin koskettelua ja sivelyä selässäni, jaloissa ja pepussa. Hyi helvetti!!!!!!!! >:(
Olen tutustunut tällä viikolla parantajameedioon. Hän on todella ihana, lämmin ihminen ja ollaan oltu päivittäin yhteydessä koska hän on kiinnostunut tästä mun tapauksesta. Muutenkin tunnen syvää yhteyttä tähän ihmiseen.
Hänen mukaansa mun kodissa ei ole varsinainen poltergeist, mutta kuten aiemmin jo kirjoitin, hän myös vahvisti sen että vedän voimakkaasti puoleeni näitä "harhailijoita"
Mun kodissa asustelee neljä henkiolentoa tän meedion mukaan. Tunnistin hänen kuvauksestaan heti kaksi.
Meedio teki energiapuhdistuksen kaukohoitona ja oli saanut rankan pahoinvointikohtauksen näistä energiosta.
Mun ensireaktio oli  :o :o :o kun hän kuvaili ne kaksi. Olen pitänyt omaa muka intuitiivista tietoni mielikuvituksen tuotteena, mutta kuvaus vastasi täysin sitä miten ajattelin.
Täällä on on tosi symppis n. 5-vuotias tapaturmaisesti kuollut poika joka on kova juoksentelemaan mutta kuitenkin haluaa olla ihan lähellä mua, kietoutuu jalkaani kiinni usein.
Toinen on hyvin surullinen, aika nuori mies (tehnyt itsemurhan) joka on ns.tarrahenki. Tunnen hänet vasemmalla puolellani ja hän myös koskettaa minua ihan fyysisesti, useimmiten kaulan alueelle.
Sit löytyy vielä kaksi "pikkupirulaista" just ne tavaroiden jemmailijat jotka saa mut hermoilemaan ja naureskelevat partaansa kun näkevät mun etsiskelyt.
Tällanen henkiperhe siis löytyy kodistani.
Oli lähes terapeuttista saada vahvistus siitä mitä olen tuntenut.
Se meganega energia tulee alempana olevasta asunnosta.
On juu kiva olla tällanen magneetti. :buck2:
No, tulipa selvyys asiohin ja se on helpottavaa. Pelko lähti pois


Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: pikkari - 27.05.2010 13:54:50
Jatkuu..
Oli täällä myös hyvin negaenerginen hahmo (se parimetrinen musta) mutta se on nyt poissa, kiitos auttajanaisen.
Naksahtelut on meedion mukaan henkimaailman, enkeleiden ja oppaiden merkki "moi me tultiin taas käymään" meininki ja voi herraisä et oon sitäkin säikkynyt
Miten voi olla välillä tosi intuitiivinen ja toisinaan total sokee.
Oma mieli tulis pitää vakaana ja omata luja luottamus siihen että meitä todellakin autetaan


Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: Hiisitär - 27.05.2010 15:14:37
Mahtavaa, että asiaan on tullut selkeyttä! Kun tosiaan päättää, että tämä asia hoituu nyt, niin meille kyllä järkätään oikeat henkilöt eteen sen asian eteenpäin viemisiksi 8)

Napinat on tosiaan hyvin, hyvin harvoin negatiivisia, että kun niitä kuulee voipi ottaa aika rennosti :)


Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: pikkari - 27.05.2010 16:06:57
No siinä jutut meni mun päässä sekaisin kun yhdistin sen kakkaenergian koputuksiin ja kuvittelin niiden olevan yhtä.
Näyttää kuitenkin siltä että ne kopinaiset on just suojaamassa siltä.
Hmm.. :idiot2:
Tällä aluella on julmetusti jäännösenergiaa koska asutusta on ollut suuripiirtein kivikaudesta asti.
Meedio sanoi ettei pitäis aatella liikaa henkimaailman asioita ettei ala tahattomasti vetää puoleensa kummia juttuja, kuten näitä kulkureita.
No yritä nyt olla kelaamatta kun juuri on saanut uutta tietoa.
Tulee vaaleanpunainen elefantti-efekti. "Älä ajattele..."
Huomenna auttajanainen tulee taas tutkimaan.
Hän on tosi ihmeellinen ihminen. Tunnen kolme meediota, mutta tää meediomundo on persoonana ja niin totaalisella omistaumisellaan ihmisten auttamiseen ihan supertyyppi  :smitten: :angel:
Juteltiin ensimmäistä kertaa maanantaina ja ollaan nyt jo kuin vanhat toverit.
Uusi ystävä  :smitten:


Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: Rakkauden enkeli - 27.05.2010 19:14:54

Oma mieli tulis pitää vakaana ja omata luja luottamus siihen että meitä todellakin autetaan

Nimenomaan.  ;)


Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: pikkari - 31.05.2010 19:13:35
Meedio kävikin vasta tänään. Hän teki vaan pikaisen tarkastuksen ja tekee tänään myöhemmin kanavoinnin kodistaan käsin.
Eteisessä, jossa itsekin tunnen voimakkaan negaenergian, hän sai voimakkaita vatsatuntemuksia ja koki vahvana kylmän enenrgian.
Hänen toinen jalkansa tuli niin kylmäksi että se vaaleni täysin havaittavavasti.
Otti mukaansa lähtisessään sitä tummaa energiaa mutta tunnen vahvasti ettei se ole vieläkään ole täysin poistunut.
Meedio myös vahvisti sen pikkupojan ja surullisen miehen läsnäolon.
Mieheni oli vuorostaan  :o :o kuunnellessaan meidän keskustelua.
Uskoo kyllä mun "hurujuttuja" mutta oli silti tosi ihmeissään kun hänelle vieras ihminen tulee kotiimme ja vahvistaa sen mitä minä olen kertonut.
Saan huomenna kirjallisena sen kanavoinnin.
Meedio sanoi ettei tää "koetteluaika" jatku enää kauan.
Mua inhottaa tää helvetin herkkyys päivä päivältä enemmän  >:(
"Indigo-ominaisuus, tähtityttö" sanoi Piekkola aikoinaan.
Mä rukoilen ja pyydän niin kauan että tää otetaan pois. Väärä osoite tosiaan
Valivali  :buck2:


Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: Hiisitär - 31.05.2010 22:25:37
Keskiyön Vahingon kanssa olen samaa mieltä eli neuvoja kyselemään vaan! Uskoisin kuitenkin, että kun nuo vakituiset asukkaat jotka sinne ovat jääneet jumimaan saadaan pois, niin energiakin rauhoittuu. Kaikkihan vaikuttaa aina kaikkeen, joten vaikka fyysisesti ketään ei asuisikaan asunnossa sinun ja puolisosi lisäksi, niin henkitason asukkailla on sama vaikutus kuin fyysisesti paikalla olevilla. Eihän se ole kenestäkään kivaa, että nurkissa pyörii ylimääräisiä hääräämässä ja pitämässä meteliä  :coolsmiley:

Asuntoa kannattaa puhdistaa ihan säännöllisesti tämän tapahtumaketjun jälkeenkin esimerkiksi tuulettamalla (minä tuuletan päivittäin vuoden ympäri) ja polttelemalla kynttilöitä tai/ja suitsukkeita, kun siltä tuntuu (minä myös poltan kynttilöitä vuoden ympäri  ;D)

Olisi plussaa, jos miehesi voisi osallistua hyvän energian ylläpitoon ainakin pidättäytymällä siitä ajatuksesta, että puhdistustyösi on turhaa hölynpölyä.  :) Antamalla siis sinun puhdistella kämppää sen kummemmin korvaansa siihen lotkauttamatta ja kommentoimatta asiaa humpuukkina, jos hän ei itse ole asiasta samaa mieltä kanssasi. Kun kaikki vaikuttaa kaikkeen, hänestä lähtevä energia vaikuttaa asunnon energiaan (ajatuksistakin lähtee jo energiaa eteenpäin). Olen itse aikoinaan tehnyt energiapuhdistusta miehelle asuntoon, joka kuitenkin omalla käyttäytymisellään ja ajatusmaailmallaan veti sen vanhan jumiutuneen energian asuntoon takaisin jokaisen puhdistuskertani jälkeen.


Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: pikkari - 08.06.2010 16:04:42
No nyt kahteen päivään ei ole kuulunut minkäänlaisia naksahduksia mutta TAAS on se negaatio energia hyvin voimakkaana varsinkin eteinen-kylpyhuone-akselilla.
Pidän läpivetoa kodissani miltei 24h kesäaikaan ja poltan kynttilöitä ympäri vuoden.
Meediokaan ei halunnut mennä kylppäriin koska tunsi jo sen huoneen ovella (ovi oli kiinni) jotain vastenmielistä.
Ai että mulla on ihana ilmapiiri täällä!  :buck2:
"Vaaleanpunainen elefantti" saa jo turhan paljon tilaa mun mielessä ja pelot tuli takaisin.
En halua pelkästään valittaa koska merkityshän näillä tapahtumilla on tietenkin.
Kirjoitan myöhemmin lisää, nyt väsyttää liikaa





Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: pikkari - 16.06.2010 16:09:25
Johan on ollut outo viikko!!
Tän asunnon energiat vaihtelee päivittäin tosi lämpimästä aivan tajuttoman ahdistavaan raskaaseen  :buck2:
Viime tiistaina tapahtui taas kummia: tunsin/näin oman enkelini hyvin voimakkaana värähtelynä vieressäni istuessani tässä läppärin ääressä.
Kävin keittiössä ja tullessani takaisin koko huoneen energia oli muuttunut; ilma oli "sähköinen" ja jotenkin sakea. Se aavepoika näkyi tosi selvästi juostessaan mun edellä ja kaksi ihmisen muotoista "haamua" seisoi eri kohdissa olohuonetta.
Molemmat ihan tummia ja mun mittaisia. Jäin tuijottamaan tätä outoa näkyä.
N. puoli minuuttia kesti koko episodi mut aika tuntui pitkältä.
Siinä tilanteessa en pelännyt mutta sen jälkeen kyllä ja monena päivänä.
Olen ollut muutamana yönä pois tästä asunnosta pelon takia.
Eilen meditoin pitkästä aikaa ja sain ajatukset jotenkin taas normaaliks, niin ettei vaaleenpunainen elefantti valtaa liikaa.
Pienen meditaatiosession aikana naksumista oli paljon vaikka olin silloin vanhempieni luona. Ne äänet ei säikytä enää.
Pelko oli tosiaan niin valtava että kävin lääkärissä hakemassa rauhoittavia.
Otin yhden ja nukuin 14 tuntia putkeen, joten ei kiitos enää moisia droppeja.
Juttelin meedion kanssa eilen puhelimessa ja hän sai mun aatoksein rauhoittumaan. Halus viel illalla nähdä minut, mutta se onkin jo toinen story ja aivan ihme tapaaminen.
Jos minä olen outo ja yliherkkä, niin on kyllä sekin ihminen. En oikein tiedä kannattaako siitä edes kertoa.. :P
Erikoinen ajanjakso tosiaan nyt meneillään. Ensi maanantaina uusikuu ja kesäpäivänseisaus. Energiat on hyvin voimakkaat. Kannattaa maadoittua ja pitää mieli seesteisenä.
Hyvin kaik vielä menee, nyt vaan hieman koetellaan  :)


Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: pikkari - 16.06.2010 19:14:54
Höh, ei mikään UUSIKUU vaan KUUNPIMENNYS


Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: pikkari - 22.06.2010 19:52:00
Ja taas tapahtuu...
Toissa päivänä olohuoneeseen ilmestyi sininen höyhen ja tänään näin kylpyhuoneessa "hopeasateen". Oli ihanan näköinen  :smitten:
Meedion mukaan mulla on nyt meneillään ns. siedätyshoito. Katsotaan mitä akka kestää.
Kymmenen minuutin kuluttua alkaa ohjelma mäntyharjulaisesta näkijänaisesta.
Kannattaa katsoa


Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: pikkari - 23.06.2010 16:45:44
Toki nuo merkit positiivisia olivat, mutta minä kun en haluais kokea mitään henkimaailman ilmiöitä. Siitä koko ketjun aloitin.
Mul on stressi jo näistä jutuista, itkeskelen päivittäin ja unihäiriöitä on alkanut ilmaantuu. Ei kiva.
Panen voimakkaasti vastaan tätä "avautumista" siitä varmaan johtuu tää angsti.
Tosi rankan talven ja kevään jälkeen toivoin elämän helpottavan, mut sit alkoi tää häirintä. Rasitusmaximus ihan oikeesti!!


Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: dodobien84 - 26.06.2010 17:19:50
Nojjoo tossa vähän aikaa sitten pääsin taas leijuvaan tilaan notta olisi ollut toi ropasta-irtautumis-jutska taas likellä. Ei siitä sen enemäpää kuin että makasin oikealla kyljelläni kippurassa, vähän kuin sikiöasennossa.

Kello oli jo aika varhain aamulla joten huone oli kirkas ja näin omat käteni naamani edessä kippurassa, sekä niiden takana olevan seinän. Astraalihanskat levitin suoriuksi sivuilleni ja tunsin voimapallot (mitä lie chakrapisteitä) ja yritin saada niitä nyrkkieni sisään. Kaikki painottomuuden tunne ja paikantaju oli täysin hämäränpeitossa, yritin vain keksiä keinoa päästä pois kropasta.

Kaksi suomenkieltä puhuvaa ääntä siten heitti siinä mulle läppää. Toinen puhui jotain epämääräistä pienen tovin ja muistan samaisen ääneen vain huutaneen kasvavalla volyymillä: "...haluutsä että mä Huudan SUlle LUJEMPAAA!?" Ajattelin vain että volyymiä pienemmälle, ja kappas volyymi laski.

Toinen ääni taas alkoi jotain naljailemaan ilmeisen leikkimielisesti ja totesin vain napakasti että, "Turpa kiinni!"

Olin niin tosiaan omissa touhuissani kiinni että jäi noi äänet vähemmälle huomiolle. Onnistunut ensikosketus henkimaailmaan  :D.

Kummallisinta oli että koko hässäkkä päättyi siihen että heräsin täysin valveille ennen kuin herätyskelloni soi. Sama asia kuin biologinen kello, siis kun heräät täysunesta hereille juuri ennen kuin sinun pitäisi muutenkin herätä.

Antoi paljon ajattelemisen aihetta  ;)


Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: dodobien84 - 26.06.2010 18:02:17
Ihan vain noista häirikköhengistä tuli vielä mieleen; jos luette näitä ketjuja iltamyöhäsellä niin pistän pari tarinaa jotka pistää lukijoita vetämän peittoa tiukemmin korville nukkumaan mennessä  ;). Hehehe!  ;)

Toinen tuli faijalta jurrispäissään mun nuoruusvuosina. Faija kertoi omasta nuoruudestaan niitä näitä ja kuinka moni kavereista tappoi itsensä. Olipa kerran kaverinsa kanssa lyönyt kättäpäälle, että kun toinen delaa, niin toinen tulee ilmoittamaan itsestään. Noh eräänä yönä (juuri "eron" jälkeen faija oli nukkumassa makuuhuoneessa yksin selällään, kun heräsi siihen että joku oli alkanut takomaan häntä ikäänkuin sängyn läpi selkään. Faija oli tähän herännyt paskat housuissa ja sen jälkeen näkymätön voima oli alkanut repimään häntä sängyn reunaan päin. Juuri kun oli ollut tippumaisillaan niin repiminen oli loppunut. Enään ei tapahtunut mitään.

Seuraavana päivänä oli saanut kuulla että kyseinen kaveri, jonka kanssa oli lyönyt kättä päälle, oli viiltänyt ranteensa auki ja hirttäytynyt edellispäivänä.

Noita kummitusjuttuja kulkee suvussa aika paljon. Mummonikin oli kuullut pianonsoittoa isänsä kuoleman aikoihin. Kansikin oli ollut kiinni ja lapset nukumassa. Mummo olisi varmaan paras lastenkirjojen kirjoittaja näiltä tiimoilta, on ikäänkuin suvun "keskushenkilö" ;).


Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: Hiisitär - 27.06.2010 01:04:35
On normaalia ja loogista ja erittäin yleistä, että kuolleet läheiset tulevat ilmoittamaan poismenostaan erilaisilla ilmiöille heille, jotka ovat olleet heille rakkaita (tai joiden kanssa on tehty valat). Samoin merkkejä voi tulla myös kuoleman jälkeen eikä vain sen aikoihin ja ne ovat yleisempiä kuin luullaankaan - ja täysin normaaleja :)


Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: ^^Queen Nefertiti^^ - 27.06.2010 12:05:25
onkohan kyseisellä henkimaailmalla jotain järjellistä sanottavaa sinulle, elämästäsi? vai koetko että kiusaa muuten vaan? silloin kai pitäisi suojauksilla saada moinen loppumaan (en ole kokenut).

onko jokin asia joka sinulla on kesken, jonkun sielun kanssa? jotain mitä pitää selvittää? haluaako joku tuoda hyödyllistä tietoa?

muuten ne pitäisi vaan toivottaa matkohinsa ja keskittyä siihen oman elämän elämiseen mitä haluatkin.


Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: pikkari - 28.06.2010 12:20:59
Sitä selvennystähän olen meediolta hakenut, muttei kyse ole mistään selvästä mulle osoitetusta viestistä vaan tämä aika on tiettyä kokeilua/testausta jota mediaaliset ihmiset joskus joutuvat läpikäymään voimakkaastikin tietyissä kasvupaikoissa.
Luojan kiitos, mulla on meediokontakteja. Ilman heidän neuvojaan olisin jo varmast lataamossa.
Tää mediaalisuus(paska)lahja kuuluu mun sielunsopimukseen ja ego panee voimakkaasti vastaan, näin mulle sanoi kaksi meediota.
26.6 oli TOSI voimakkaat energiat. Ilma väreili koko asunnossa ja enkelit tunsin lähelläni erittäin selvänä väreilynä.
Ei kyl pelottanut yhtään, onneks.
Täällä vaihtelee tosiaan miltei päivittäin energiat. Nyt on "tyhjää", ei ketään käymässä.
Näkijänainen sanoi mulle tosiaan että mua on viety eteenpäin vähän turhan nopeesti. Se hiton kanava aukee ja mä oon täs lähialueella herkin (mediaalisin) joten ne harhailijat hakeutuvat siksi mun luo apua hakemaan.
Mitä järkeä niiden on kuitenkaan minun luo tulla koska en ole valmis ja tarpeeksi pitkällä kehityksessäni että sanoman saisin auki?
Sit ne pörrää nurkissa ja tekee mut puolhulluks.
Olen niin totaalisen kyllästynyt tähän menoon ja omaan herkkyyteeni.
En haluis joutuu tukeutumaan niihin meediomundoihin, mut pakko on ollut koska ei kukaan "normaali-ihminen" pysty auttaa näissä asioissa.
Ensimmäisen kerran kävin 27-vuotiaana kun aloin nähdä "outoja" ja säikähdin isosti.
Luulisi tosiaan että jos sielunsuunnitelmaan kuuluu tällainen, olisi se jotenkin luontevampaa ja helpompaa.
Harriet Piekkola sanoi aikoinaan että n.35-40 vuotiaana kommunikoin henkimaailman kanssa täysin sujuvasti. Taisin muuten jo kirjoittaa tästä aiemmin. No, enivei, sain silloin jo sätkyn et EI SAA¤¤¤A!!!!! :crazy2:
Ne meediokoulutuksen, vai mitä nimitystä siitä nyt voi käyttää, avautuvat pikkuhiljaa ja turvallisesti tulkitsemaan henkimaailman viestejä, mutta tällainen pikaoppi yksinään on aika pelottavaa aika ajoin.
"Sinun sielusi janoaa avautumista ja kanavana toimimista" Just joo!!!!
Olen kyllä empaattinen, oikeudenmukainen, auttamishaluinen ihminen, mutta ei kiitos henkimaailmalle.
Miks ne ei tunne etteivät ole tervetulleita mun kotiin?
Kaikista inhottavinta on koskettelu iholla. Olen rukoillut, itkien pyytänyt, raivonnut, turhautunut, kieltänyt, käskenyt että lähtivät pois, muttei se ole toiminut. Olen kiitollinen jokaisesta rauhallisesta hetkestä jolloin en tunne niin näitä lähestyjiä kuin enkeleitäkään.
Ihan oikeesti, tällasta en toivois kenellekään.
Itseeni voisin syyttää jos olisin pelannut spiritismia tai ollut jossain avaudu-kanavaksi-kehityspiireissä, silloin tällaiset ilmiöt kyllä ymmärtäis.
Monta vuotta sitten keskustelin netissä nuoren naisen kanssa jolla oli miltei identtiset kokemukset minun silloisten kokemuksieni kanssa näistä häiritsijöistä. Hän oli hyvin ahdistunut ja peloissaan. Näkijä oli oikein korostanut hänelle tätä hienoa lahjaa.
Ei se todellakaan mikään lahja ole, vaan kiusallinen normaalielämää häiritsevä harmi.
Anteeksi tää valitus mutta näin mä voin avautua, en sillä toisella tavalla


Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: pikkari - 28.06.2010 14:34:12
Unohtui tämä: miesystäväni oli menossa nukkumaan ja makoili sängyssämme, sit hän huusi mulle toiseen huoneeseen et miks sun täytyy laittaa radio päälle tähän aikaan yöstä.
Oli kuullut puhetta siinä huoneessa eikä siellä edes mitään radiota ole.
Kello oli kaksi yöllä ja koko kerrostalo aivan hiljainen.
Olin keittiössä lukemassa enkä kuullut/aistinut ainakaan siellä silloin mitään outoa.
Tervetuloa kummitustaloon  :buck2:


Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: MaijaMaanläheinen - 24.07.2010 14:09:53
Lueskelin ketjua ja mieleeni tuli, mitähän alkuperäiselle kirjoittajalle nyt mahtaa kuulua? Selvisivätkö asiat ja alkoiko koti tuntua jälleen "kodilta" kaiken jälkeen?


Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: pikkari - 29.07.2010 16:40:58
Terve taas  :)
Kiva kun kiinnostaa mun kuulumiset.
Kävin pari viikkoa sit meedio Irene Nadenin vastaanotolla ja käynti oli todella terapeuttinen.
Se voimakas läsnäolontunne johtui mieheni isän hengestä. Hän oli pappi ja ollut henkimaailmassa jo 20 vuotta. Irene sanoi että kuulee helpotuksen huokauksen henkimaailmasta kun tämä asia selvitettiin mulle. Tämä vanha pappi oli jo aikeissa näyttäytyä mulle, mut tän käynnin jälkeen hän ei koe sitä tarpeelliseksi. Hengailee täällä silloin tällöin mut paljon kevyemmis energioissa
Olen miettinyt sitä paljon, miten olisin suhtautunut täysin materialisoituneeseen henkeen: mulle täysin vieras pitkäpartainen pappi stondaamassa mun edessä. Voi herraisä onneks niin ei ehtinyt tapahtua!!!
Se tavaroiden liikuttelija on mieheni veli. Hän on ollut henkimaailmassa 9 vuotta. Tunsin hänet vain hetken aikaa kun hän vielä eli tällä meidän maatasolla. Oon oppinut tuntemaan hänen energiansa eikä se enää pelota mua, mutta tosiaan hän käy täällä usein.
Esineet liikkuu itsestään monta kertaa viikossa.
Irene myös vahvisti sen lapsiaaveen olemassaolon. Se on oikeesti ollut minun poika jossain aiemmassa elämässä ja haluu hengaa mun läheisyydessä vielä.
Se on ihana  :smitten: Juoksentelee paljon ja tarraa välillä mun jalkaan kiinni tai hyörii lattialla aivan lähellä mua.
Meedio sanoi sitä samaa mitä pari muutakin näkijää on jo kertonut eli tää mun mediaalisuus on hurahtanut sellasta kyytiä eteenpäin, että nyt tulis jättää kaikki henkimaailmaa yms koskeva kirjallisuus, leffat, ajatuksetkin niistä jutuista pois ja keskittyä täysin maallisiin asiohin.
Ja taas tulee vaaleenpunainen elefantti-ilmiö  :uglystupid2:
Irenen mukaan myös mieheni vetää puoleensa näitä henkiolentoja. No onko ihme kun hautausmaalla on hommissa ja hyvin intuitiivinen ihminen.
On tähän jotenki jo tottunut, varsinkin kun tietää kuka on käymässä. Minä aistin nimittäin heti kun energia muuttuu.
Se näkijänainen josta aiemmin kirjoitin osoittautui todella oudoks tyypiksi. En luota siihen ihmiseen enää yhtään. Käynti Irenen luona oli siis todellinen helpotus ja se nainen on todella taitava näkijä.
Täällä me siis vieläkin asutaan kera henkiperheen enkä näiden takia pois ole muuttamassa kuten aiemmin uhosin.
Mitä se edes auttais, perässä ne tulis kuitenkin  :)
Niin, tästä papista vielä. Mieheni on sanonut monesti että hänen isänsä olisi tykännyt minusta ja oltais tultu hyvin toimeen. Nyt  tutustutaan vähän eri tavalla  ;D Hän on täällä myös suojelijan ominaisuudessa ja miten olenkaan häntä aiemmin pelännyt!!!
No mistä olisin voinut tietää? Ihanaa että asiat selvisi tänkin verran mut ei tää tähän jää... Sen tiedän




Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: meimi - 29.07.2010 17:35:26
Mielenkiinnolla minäkin olen seurannut tarinaasi pikkari!  Kylläpä hyvä asia että asiat on selkenemään päin.
 :smitten:


Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: Hiisitär - 30.07.2010 00:52:57
Mahtavaa kuulla, että piinaavat mysteerit ovat nyt selvinneet ja vielä noin lempeällä tavalla!


Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: pikkari - 31.07.2010 15:55:09
Jännä juttu, et vaikka olen ollut mieheni kanssa vasta kaks ja puoli vuotta, hän on nähnyt tässä kodissa unia kuolleesta veljestään sekä isästään enemmän kuin koskaan aiemmin.
Eilen olin tyttöystäväni kanssa bilettämässä ja ukkelini jäi kotiin lepäilee.
Hän havahtui unestaan kun eteisen kaksi henkaria putosi itsestään lattialle kolahtaen, jatkoi uniaan joissa tapasi nyt henkimaailmassa olevan veljensä ja heil oli kivaa keskenänsä  :)
Liikutuin kun mieheni tästä hetki sit kertoi.
Henkimaailma on niin lähellä meitä kaikkia, tosin vaan herkät ihmiset sen aistii niin selvästi kuten esim minä
Mutta ne unikohtaamisetkin on aivan todellisia, silloin tosiaan ollaan yhteydessä rajan taa siirtyneisiin. Itse asias sitä rajaa ei edes ole. Täällä ne meidän keskuudessa hengailevat aika ajoin ja ajatuksen päässä tavoitettavissa ovat - rakkaudella


Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: AnniA - 01.08.2010 13:36:23
kuinka ja mistä tuollaisen meedion voi saada kiinni?

Haluaisin ihan vain tietää että tekeekö mielikuvitukseni tepposia, vai voinko todellakin "aistia"jotakin.
Olemme muuttaneet tähän taloon viimesyksynä, ja sen jälkeen olen alkanut nähdä outoja painajaisia... joista herättyäni menee aina hetki että ymmärrän oliko se unta vai ei..
Usein näen niissä unissa (miten sen nyt selittäisi) repaleisia tummanharmaita hamoja jotka miellän jonkilaisiksi henkiolennoiksi...   hereillä ollessani tunnen vaan että "täällä on joku" vaikka olenkin yksin kotona. Ja eniten askarruttaa (oikeastaan joskus jopa pelottaa...) lähes jokailta kun laitan poikani nukkumaan ja tulen alakertaan katsomaan tv-tä tai tietokoneelle... kuulen hänen huoneestaan muutaman askeleen.. (aluksi luulinkin että poika on noussut vuoteesta ylös)  :-\

itse kun en omaa minkäänlaisia kykyjä, niin haluaisin jonkun (mahd meedion?) käymään ja kertomaanoko täällä joku...


Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: jukkap - 01.08.2010 13:57:36
Iteänikin kiinnostaisi miten meediot tulkitsevat näkynsä/aistimuksensa? Tai siis kuinka todeksi mieltävät nämä "näyt" ja onko niillä mitään tekemistä oma heijasteisen, itse halutun kokemuksen kanssa.


Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: Ulkopuolinen - 01.08.2010 16:54:34
jukkap: kaikilla kai on omat tapansa, minä voin vain kertoa omista kokemuksistani. Totuutta en itse voi todistaa enkä haluakaan millään tavalla, tosin sen verran taitoani olen varmentanut, että olen tehnyt muiden meedioiden ja selvännäkijöiden kanssa töitä, että he ovat vahvistaneet kykyni olevan totta.

Se mitä teen, on avaan kanavani, annan tiedon tulla luokseni. Aistin energian ja pyydän näyttämään mitä tämä energia tarkoittaa. Mikä viesti sillä on ihmiselle. Usein teen menneiden elämien kanavoinnit, yhteyden toisen sieluun (oli se sitten kuollut, henkiolento tai elävä) siten, että ohjaan ihmisen itse kokemaan ja näkemään tilanteen, keskustelemaan ja vahvistan jotenkin omalla tahdonvoimallani ihmistä aistimaan. Vaivutan hänet osittain transsiin ja ohjaan tilannetta ulkopuolisena tahona. Näin kokemus on aina oma eikä minun. Minulle näkyni tai aistimukset ovat energeettisiä ja sitten taas suoraan sisäistä puhetta, kanavointia. Saan vain tarvittavan informaation pyytäessäni. Keskustelemalla sielujen tai henkioppaiden kanssa.

AnniA: kai tuolla auttajalistalla noita meedioita on tarjolla, minäkin voin auttaa halutessasi. Esko Jalkasen yhdistys on hyvä tälläisissä, poistamaan haittaenergioita. Talot keräävät energioita, joskus ilmapiiri on vain hyvä puhdistaa, luoda suojaukset ja toisaalta minusta jotenkin tuntuu, että sinulla on itselläsi käsiteltävinä asioita ja kykysi aistia aktivoituvat, joten kyseessä voi olla myös omat henkioppaasi, jotka lähestyvät sinua. Koska sinussa on vielä pelkoja koet heidät negatiivisina, koska koet asioita joita et ymmärrä ja media on luonut henkioppaistamme negatiivisia. Seuraavalla kerralla ajattele, että olet suojattu, olet turvassa, kaikki on hyvin, rukoile Luojalta, enkeliltäsi turvaa ja kysy tietoisesti näiltä hahmoilta miksi olette tulleet luokseni, mitä teillä on sanottavaa. Itse en aisti tilannetta negatiivisena enkä ole huolestunut sinusta, mutta sinun tulisi oppia ymmärtämään heitä ja aistin pelkosi asiasta.


Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: AnniA - 01.08.2010 17:38:00
ulkopuolinen kiitos ja kumarrus vastauksellesi jälleen...
Kateslin noita auttajia mutta ei täältä päin näyttänyt olevan...  :-\
Mutta kiinnostuneena kysyn kuinka sinä mahdollisesti voisit minua auttaa?  :)


Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: AnniA - 05.08.2010 11:55:18
no nyt on pakko lisätä...
eilen oli aivan "kammo"päivä...
oltiin kokoperhe keittiössä kun kuului selvästi ääni,että olohuoneesta tippui joku tavara lattialle... en sen kummemmin kiinnittänyt huomiota,ajattelin että oli joku kirja (tms..)jäänyt vana pöydän reunalle ja kolahtanut lattialle...
Meni muutama tunti ja teimme lähtöä kylään, ja taas kuului tavaran tipahtamisen ääni, sanoin miehelle "Nyt menen kyllä katsomaan, jo toinen kerta tänään"(mieskin kuuli sen) menin katsomaan ja poikamme lelu miekka oli "lentänyt?/tippunut?" takanpäältä kaksimetriä eteenpäin keskelle olohuoneen lattiaa....  :o
Lähdimme kylään....
Tulimme kotiin ja aloin keittää kahvia, kuului vaimea koputus (3kertaa peräkkäin) naureskelinkin hieman ja muistin että täällähän kehotettiin koputtamaan takaisin (ajattelin että kuulin, kuitenkin vain omiani että koputetaanpas takaisin) ja sen jälkeen koputus kuului uudestaan...
jäi kahvit keittämättä kun kirmasin paniikissa ulos.. :-[

toivottavasti nämä ei enää toistu, tai en uskalla ola enää yksin kotona  :buck2:


Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: ^^Queen Nefertiti^^ - 06.08.2010 13:15:15
eikö tuollaista voi vaan käskeä off-asentoon? minulla ei yhtään mitään yliluonnollisia kokemuksia, vaikka tietoa piisaa kaikesta.. siis tarkoitan, ellen itse hakeudu henkimaailmaan, regressioon, irtautumaan kehosta, ei kyl mitkään astiat lentele.  :angel:


Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: pikkari - 20.08.2010 15:51:43
No siinä onkin se outous, ettei sitä välttämättä pysty sulkee off-asentoon.
Nämä tapahtumat ihmisillä ovat osa opetusta vaikka niitä säikkyy välillä aivan helvetisti.
Toissa päivänä tein kokeen ja rukouksen jälkeen pyysin että henkimaailmasta tulisi joku läheinen käymään. Kesti hetken ja tunsin energian muuttuvan olohuoneessa. Aivan mieletön hoitavan rakkauden energia tuli lähelleni.
Niin kaunis, pehmeä, lämmin. En tunnistanut kävijää, mutta itkin onnesta.
Se energia oli aivan erilainen kuin aiemmat kohtaamani.
Kuten jo aiemmin kirjoitin, meedion mukaan minun tulis ottaa iso etäisyys näihin asioihin, mut halusin tehdä pikkutestin.
Ensi maanantaina meen tutkimaan hautausmaan energioita, mieheni työpaikalle siis.
Viime yönä keittiön roskakori oli siirtynyt pesualtaaseen itekseen. Täällä vieläkin siis tapahtuu kummia mut helpompaa niitä on käsitellä nykyisin kun jotenkin on jo tottunut. Välillä toki  :o mut pääasia että se pelko on kadonnut.
Anni, sun edesmennyt läheinen koittaa saada sinuun yhteyttä.
Varaa aika meediolle ja selvennä viesti


Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: pikkari - 02.11.2010 21:37:00
Kävin eilen Nadenin luona juttelemassa.
Täällä meidän kotona on tosiaan vieläkin "henkiperhe" joka koostuu nykyisin vielä useammasta edesmenneestä läheisistämme.
Irenen mukaan mieheni ja minä vedämme molemmat puoleemme tätä sakkia ja hän on niin kiinnostunut tästä tapauksesta että haluaa tulla käymään meidän kodissa ja tavata meidät molemmat. Sanoi ettei halua edes palkkiota siitä että tulee "tutkimaan" meitä ja tätä asuntoa.
Sunnuntai-iltana koin tosi voimmakkaana lämpimän, tyytyväisen energian. Tunsin, että "joku" on tosi mielissään et menen tän meedion luo.
No se selvis heti seuraavana päivänä. Rakas ystäväni joka menehtyi nukkuessaan nyt tänä syksynä ilmoitteli iloisesti itsestään  :)
Meedion mukaan meidän kannattaisi mennä mieheni kanssa sellaseen kehityspiiriin että nää ns. lahjat saisi kunnolla käyttöön. Ei kiitos.
Kirjoittelen sitten lisää kun se kotikäynti on tehty
Ihan ihmejuttuja nää on!  :o


Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: tari73 - 03.11.2010 15:25:13
Mua kanssa kiinnostais keskustella jonkun meedion kanssa,jos teitä täällä on niin ei kun yskäriä tulemaan.
Minä olen lapsesta asti vaistonnut ja nähnyt asioita,niistä vaan ei voi puhua ääneen, kun pidetään hulluna. Mutta täällä talossa kuuluu välillä koputuksia ja hajuja olen rekisteröinyt paljon,ovet aukeilee yksin ja se tunne että et ole yksin. Ja yläkerrassa paras tapaus, kun kynttilät syttyilee itsekseen ja samalla voimakas kielontuoksu.Ja minä itse vaistoan ylimääräistä energiaa....Olis ihan tosi kiva tietää kuka täällä meidän kanssamme on välillä.Jatkuvasti tätä ei tapahdu.


Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: pikkari - 03.11.2010 18:41:24
Ei täällä ymmärtääkseni ole muita kuin meidän lähimmäisten henkiä, mutta ihan ihmeellistä ettei ne lähde vaikka kuinka olen käskenyt ja pyytänyt.
En pelkää enää kuten aiemmin, mutta outoa miksi niiden pitää täällä hyöriä  :uglystupid2:
Irenellä on kiireinen aika, eikä tarkkaa päivää sovittu milloin hän tulee mutta itse ehdotti voisko tulla käymään ja nähdä meidät molemmat
Tää avaudu-kanavaksi-juttu on kyllä pistänyt mun mielen sekaisin tai miten sen ilmaisis, mietteliääksi, koska punnitsen asiaa, kiellän koko jutun, kelailen monelta eri kantilta sitä ja olen tosi ristiriitaisissa fiiliksiksissä.
Kolme tuttua meediota on sanonut että tällainen vastaanpaneminen omaa medialisuuttaan kohtaan tietyl tavalla pahentaa tilannetta.
Sitä kehityspiiriäkin olen miettinyt hieman positiivisemmalta kannalta kuin mitä aiemmin tossa kirjoitin.
Irenen mukaan olen niin "valmis" ettei siellä tarvitsis käydä kuin vähän aikaa niin tää kummallinen lahja olisi käytössä.
Puhui tosi lämpimästi ja kannusti osallistumaan, viel nimenomaan niin että mentäisi mieheni kanssa sinne koska me synnytämme "fysikaalista energiaa" keskenämme joka mahdollistaa henkiolennon materialisoitumisen
Puhuin isäni kanssa näistä asioista eilen puhelimessa ja hänen kannusti menemään virran mukana.
Mitä ihmettä mä teen?
Aivan kuin olisi isossa tienristeyksessä eikä mitään aavistusta kumpi väylä vie oikeaan suuntaan
Mieheni on valmis lähtemään mukaan sellaseen kehityspiiriin tukeakseen mua, mutta mutta... ???
Onneks tavataan Irenen kanssa lähiaikoina uudestaan. Eihän hän voi puolestani päättää, mutta tarvitsen tod tietoa ja tukea. Isoja asioita tällaiset


Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: pikkari - 06.11.2010 18:58:16
Arvasin, että Pyhäinpäivänä täällä olis liikettä, mutta olikin jo eilen ilalla.
Hahmoja, ilmassa väreilevää energiaa ihan mun lähellä tässä olohuoneen läppäripöydän vieressä, keittiössä sekä keittiössä.
Yhtään en pelännyt koska näihin vakikävijöihin olen jo tottunut, mun henkiperhe  :)
Mieheni nukahti jo ennen ysiä joten yksinäin täällä luin Raamattua, siemailin siideriä ja ihmettelin sitä näytelmää  :angel:
Mä pystyn koskettaa niitä tai siis tuntea sen energian kädessä kihelmöintinä.
Ihme kyllä nekään ei mene makkariin, se toimii nykyään pelkkänä kodinhoitohuoneena meillä koska siellä on jotenki niin nihkee energy.
Jopa meedion on vaikeeta erottaa niiden henkilöllisyyttä täysin koska ne on niin "nipussa" energioineen. Itse tunnistan omat mummoni sekä mieheni veljen. Nyt syksyllä kuollut ystäväni on ymmärtäkseni myös liittyynyt tähän ryhmä rämään  :D
Hän oli se joka tunsi suurta tyytyväisyyttä viime sunnuntaina, päivää ennen istuntoa. Se mielihyvän tunne oli ihana. Mieheni aisti sen myös.
Tulispa Irene pian käymään. Sen maanantain tapaamisen jälkeen tätä aktiivisuutta on ollut päivittäin jossain määrin.
Ne vaan yksinkertaisesti haluu olla täällä meidän kanssa, suojelevatkin kai jotenkin. No, kai tää ensi viikolla selviää paremmin.
Mukavaa Pyhäinpäivää kaikille  :)


Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: pikkari - 06.11.2010 19:16:36
Tää on kai osa sitä koulutusta, energioiden erottelukyvyn lisäämistä.
Rankkaa on ollut käydä läpi erilaisia kohtaamisia, mutta nämä tutut energiat on niin lämpimiä ja jo mun tunnistettavissa joten en pidä sitä enää häiriönä.
Mutta aiemmin...apua!
Kirjoitinhan jo kesällä ettei se "koettelu" lopu siihen että se painostava pappienergia tunnistettiin. Keveni heti kylläkin
Ilmaisinhan jo senkin, että ne jotka käy niissä kehityspiireissä ym meediokoulutuksissa, kehittyvät turvallisesti ja pikkuhiljaa. Mulla on vähän kovempi koulu



Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: ^^Queen Nefertiti^^ - 06.11.2010 19:30:30
eiköhän tollaiseen voi saada sulun vaikka jonkun hyvän parantajan kanssa. jos ei kuulu sielusi toiveisiin ja muutenkin, ei henkimaailman kuulu avautua ikävällä tavalla.

kuulostaa lähinnä kummittelulta, eli sukulaisia jotka ei pääse irti maan tasosta. Päästätkö heidät itse irti?


Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: pikkari - 06.11.2010 20:38:37
No tietenkin päästän  :)
Enhän minä ole ketään kutsunut. Ai Saturnalialla sama edessä..
No, tässä ketjussa vähän tietoutta miten asiat voi edetä. Jokaisella toki ihan henkilökohtainen tie näissäkin jutuissa.


Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: pikkari - 12.11.2010 20:09:39
Ihana, ihana Irene  :smitten: :smitten: :smitten:
Hän vietti kanssamme puolitoista tuntia ja kolmisin keskustelimme mediaalisuudesta sekä tästä elämänvaiheesta.
Tunsin itseni ihan pikkulapseksi ja itkeskelin vähän kun Irene ja mieheni yhdessä tsemppasivat mua niin suurella lämmöllä
Tämä meedio näki mieheni ekaa kartaa ja sanoi että meissä molemmissa on voimakas mediaalisuus. Ukossani myös parantajan taitoja (jota ei vieläkään usko vaikka olen monesti sanonut)
Tässä vaiheessa kuitenkin tärkeintä on saada fyysinen keho kuntoon, koska tosiaan olen sairastellut ja laihtunut entisestään tän vuoden puolella.
Meidän räiskyvän intohimoinen suhteemme "sytyttää sen kipinän josta henkimaailma saa voimansa, ektoplasman, ilmentääkseen itsensä fyysisesti" näin sanoi meediomundo.
Paljon järkipuhetta, ihanaa tsemppausta ja hersyvää naurua  :D
Puolentoista tunnin tietopaketti ja jatkossa lisää, toivoi hän eli seurailee tätä minun etenemistä. Huomenna pitää soittaa kuului käsky  :)
Olen todella tyytyväinen sekä kiitollinen  :angel:
Tämä tärkeenä vinkkinä niille jotka kokevat näkijän kyvyt rasitteena: kun tunnet että ns. kolmas silmä akivoituu äkillisesti, paina kylmällä vedellä huuhdeltu pyyhe ym kangas otsalle siihen "silmän" päälle ja kädet mahdollisimman kylmään veteen hetkeksi. Kanava sulkeutuu.
Sitähän olen säikkynyt kun se yht`äkkiä mulla on avautunut ja näen esim huoneen aivan eri tavalla, ilma on käsinkosketeltavan paksua/muuttunutta erilaiseksi, huonekalujen ja kaikkien muiden esineiden ääriviivat korostuvat oudolla tavalla, sillei ylikirkkaina ja no, en minä osaa sitä selittää tarpeeks kuvaavasti. Se on oikeesti ollut pelottavaakin aika ajoin. Just sellanen "mitä mulle nyt tapahtuu fiilis" Kontrollin menettämisen pelko tullut silloin.
Nyt tiedän mitä tehdä  :)


Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: noitatäti - 13.11.2010 15:59:55
Pikkari, vierailevatko ne mummo, miehen veli ja ystäväsi 'silloin tällöin toiselta tasolta' vai ovatko he jumittuneet tänne pysyvästi?

Jos ovat jumissa, kysy, mikä heitä pidättelee, ja pane vaikka se meediosi ohjaamaan heitä valoon.


Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: pikkari - 14.11.2010 02:28:14
Eivät he täällä jatkuvasti majaile eli valoon ovat siirtyneet jo vuosia sitten ja nyt syksyllä menehtynyt ystäväni siirtyi nopeasti toiselle tasolle, mutta on täällä käymässä tän henkikasan kanssa ja liittyneenä siihen.
Eilen meedion vierailessa koko poppoo oli paikalla.
Sanoin Irenelle että huomaan ne täällä (olivat hänen takanaan) Irene hymyili ja nyökkäsi. Kenelläkään ei ollut viestiä mut korvat höröllä kuuntelivat meidän keskusteluamme. Uteliaat  :D
Mä oon tosi epämaadoittunut ollut jo kauan sekä fyysisesti kipeenä.
Nämä ovat nyt tärkeimmät jutut hoitaa.
Tosin olen miettinyt ja paljon, että miten en ole tunnistanut ukossani mediaalisuutta ja uinuvaa parantajanlahjaa.
Ei sille oikein löydy syytä miksi he haluavat olla niin usein täällä.
No, tänään tuli sen takia kun itkeskelin ja kovasti yrittivät lohduttaa. Näin ja tunsin pyöreitä energia-aaltoja jotka kohdistuivat pään ja sydämen alueelle, sellainen kullan ja pehmeän persikan värinen "lähetys"
Liian nopeasti tapahtuu tätä avautumista ja lähdenkin pienelle lomalle ensi viikolla. No eihän tää mediaalisuus paikkaa vaihtamalla parane, mutta nyt on halu muualle hetkeks.
 




Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: tamerlan - 14.11.2010 03:09:20
Miksi henget haahuilee täällä eikä ole "kuolleita" siis siellä jossain missä heidän kuuluukin olla?


Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: Hiisitär - 14.11.2010 17:57:43
Miksi henget haahuilee täällä eikä ole "kuolleita" siis siellä jossain missä heidän kuuluukin olla?

Hengillä on vapaa tahto ja täysin vapaa liikkuvuus. Valoon siirtyminen ei tarkoita, että taakse iskettäisiin kalterit, joiden takana pitää sitten möllöttää, kunnes syntyy uudelleen.

Henget saavat liikkua vapaasti, missä haluavat ja miten haluavat. :)


Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: pikkari - 15.11.2010 00:24:06
Nimenomaan ja herkät ihmiset näkee sekä tuntee ne energiat. Kyllä näitä "kummituksia" pyörii vaikka missä paikoissa
Tällä hetkellä taas vaihteeksi niin V***********N turhautunut tähän meininkiin.
AM viestistä tulee lämmin tunne. Sinulla on nämä jutut balanssissa.
Minä oon vasta matkalla siihen oloon, tasapainoilen.
Ihmisten auttajana toimin mielelläni,mutta tämä henkimaailman asiat jättäisin niin mielelläni pois kokonaan tai sellaiseen elämänvaiheeseen jolloin sen pystyy vastaanottaa kiitollisuudella.


Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: AnniA - 23.01.2011 20:21:40
Nostan tätä.... koska tänne aiemminkin (pari sivua taakse päin..) kirjoittelin kokemuksista...
Nyt on taas ollut muutamia "juttuja" raapimisjälkiä ovenkarmissa, ja puuhyllyssä...
ukko on nähnyt "jotain lapsen tapaista" ja mun patjaa on raavittu yöllä...

Ja tänään sain kuulla että talon rakentaneilla oli yksi lapsi, joka sitten lapsena menehtyi tässä talossa...

Ja mun niskavillat meni täysin pystyyn....

Saako kukaan tästä kirjoituksesta mitään "viboja" että oisko se..... "kummittelija" sen lapsen henki?


Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: pikkari - 24.01.2011 16:31:26
Mä inhoan tätä aihetta ja sympatiat täysin sun puolella. Kysymykseen en oikein osaa vastata mutta...Onko sinul tietoa et onko siinä talossa asunut nuori mies jolla ei asiat ollu täysin balanssissa?
En tiedä mistä tää aatos tuli, mutta turhautunut energia tulee läpi sieltäpäin.
Mä olen puhunut ääneen NIILLE kiltisti, rumasti, raivoten,kuiskaten ja nyt on ollut rauhallisempaa muutama viikko.
Enkelitkin on aktivoituneet   :smitten: ja voimalla  :angel:
Heti kun aistin sen en-ole-yksin-olon, pyydän Arkkienkeli Mikaelin ja Arkkienkeli Metatronin apua.
Eli käytännössä näin: rukoilen Herran Siunauksen ja Isä Meidän rukouksen, pyydän omaa enkeliäni olemaan lähelläni ja ajatukses mukana. Pitää olla itse keskittyneenä koko ajan (terv ADHD) ja sitten pyytää em mainitut enkelit apuun pyytäen heitä johdattamaan sen häiriksen tai mikä ikinä siellä pyöriikin, RAKKAUDELLA VALOON JEESUKSEN KRISTUKSEN NIMESSÄ.
Nää jutut on niin ärsyttäviä etten sanaa löydä sitä tunnetta kuvaamaan  :knuppel2: :knuppel2:
Jos teidän kodissa jatkuu häiriköinti, pyydä meedio käymään
Kuvottavaa ettei voi olla oman kodin rauhassa ja omissa energioissaan vaan sinne tunkee joku ylimäärä-ärsy. Mun ymmärrys ei riitä siihen, miksi jotkut joutuu kokemaan tätä häiriköintiä ja lähestymisiä
Voit toki puhua ääneen kohdistaen viestisi juuri sille energialle joka siellä häiritsee käskien sitä menemään valoon Kristuksen nimessä.
Toivottavasti lähtee ja nopeesti.
Muuta en osaa neuvoa mutta olen hengessä mukana ja tunnen meediota joista varmasti on apua jos tilanne vaatii.
Tää paska-aihe kiinnostaa monia mutta kuka haluaa kotiinsa tällasia paranormal activity juttuja???
Koko sana HENKIMAAILMA ärsyttää, koska miellän sen tähän tunkeiluun, kosketteluun, suoranaiseen ahdisteluun.  :tickedoff: :tickedoff:
Olen kokenut niin monta lähestymistä ja toki tuntenut monia kertoja myös voimakkaan lämmön ja rakkauden mutta silti antaisin tän herkkyyden pois samantienheti jos mahd.
Siunausta ja enkeleiden varjelusta teille toivon  :smitten: :angel:



Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: Edna - 25.01.2011 10:21:10
Hei AnniA :) Tuolla aikaisemmin joku mainitsikin Esko Jalkasen yhdistyksen. Oletko ollut sinnepäin yhteyksissä? Meille saatiin apua heidän kauttaan.

Itse kun tuskailin näiden raskaiden kokemusten ja henkisen tien avautumisen kanssa minulle sanottiin, ettei kehityksessään enää voi taaksepäin mennä mutta kannattaa rauhassa kuulostella missä vaiheessa haluaa/jaksaa asioihin syventyä.  :)

Pitänee opetella pelosta eroon ja avautumaan hyvälle ja valoisalle energialle  :smitten: Energiapankki tyhjeni kyllä aika tehokkaasti ja olenkin tässä miettinyt, olisiko Reiki-hoidosta apua..?


Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: AnniA - 25.01.2011 17:14:22
Mä oon ihan noviisi näissä "hommissa" enkä oikeestaan tiedä mistään mitään... esim tuo mainitsemasi reiki-hoito....  :uglystupid2: en tiedä mikä se  :-[

pikkari: :o Tosiaan tän talon omsiti ennen meitä sellanen reilun 20v nuorimies, juuri eronnut vaimostaan, molemmat vanhemmat kuolleet (tämä oli hänen kotitalonsa..) viina maittoi ja laskut jäi hoitamatta..jne.... 

Edna....
En ole ollut Esko Jalkasen yhdistykseen yhteydessä,  mitä se niin kuin sitten tekee?
  :)

Tänne taas...
Illalal kun olin lapsia nukuttamassa kuului koputtelua  :tickedoff: ja päätin että me nukutaan alakerrassa ja jätin tv:nkin päälle etten hätkähtele pikku ääniin... no, heräsin sitten jostakin syystä (?) 02:58 ja kun avasin silmät niin telkkarista meni ensin äänet, sitten ruutu meni ihan vihreeksi ja siinä alko menemään alhaalta ylös tummia viiruja  :o vaihdoin kanavaa ja hetken oli vielä vihreä jossa poukkoili tummiapalloja, ja sitten meni normaaliksi..... (jotenkin kauheeta... ei oo ikinä tollee käyny!)
Ja tänään siis ihan iltapäivästä asti.. on valot sammuneet ja syttyneet ihan kun ois siis sähköissä jotaan häikkää.... mutta mikään muu päälläoleva sähkölaite ei reistaa vaan kaikkien huoneiden valot  ???
Liekö tääkin nyt jotain "sen" tepposia, vai alkaako mulla ottaa jo mielikuvituskin ylikiekkoja ja muuttaa sähköhäiriötkin muuksi häiriköinniksi...


Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: Edna - 25.01.2011 21:06:52
Laitahan AnniA kuukkeliin se Esko Jalkanen ;)   En minäkään paljoa vielä tiedä. Tuo Reiki-homma ei varsinaisesti tähän liittynytkään, vaan mietein että voisiko se olla hyvä hoito energian saamiseen.  :)


Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: pikkari - 26.01.2011 00:20:05
Se kaveri on jäänyt jumiin, on ns. välitilassa ja tarvitsee apua päästäkseen Valoon. Onko sulla mahdollisuus päästä tapaamaan meediota henk.koht?
Hän auttaa tätä sielua eteenpäin menossa.
Tulee tästä jo kirjoittaessa se frustisenergy mitä tällä miehellä on. Sama tunne siis kuin aiemmin.
Älä pelkää. Mitään pahaa ei tule tapahtumaan, mutta teillä on siellä talossa joku ihminen jonka energiasta tää sielu saa "voiman" itsensä ilmentämiseen.
Tarkoitan siis voimakasta, mutta herkkää ihmistä... Se muuten taidat olla sinä Anni. Tää kaveri pyytää sulta apua, siksi nää ilmiöt. Pelottelusta ei ole kyse. Se ei vaan ite osaa siirtyä ja tää kaikki tulee nyt intuitiolla eli en ole sata varma  :idiot2:
Katsopa www.henkinenkehitys.fi ja sieltä kotipaikkakuntasi lähinnä oleva yhditys. Soita päivystysaikana niin saat tietoa auttajista, puh.nrot ym
Tämä juttu ratkeaa pian. Ole kärsivällinen.

Valon ja rakkauden enkelit perhettänne varjelkoon  :smitten: :smitten:  :angel: :angel:


Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: AnniA - 26.01.2011 11:00:52
Kiitos paljon pikkari  :smitten:

Mulla on puhelinfobia, joten en voi soittaa.... (voi häpeä..)
mutta minä laittelin lähimmälle toimipisteelle kyllä sähköpostia.... (lähinkin tosin on...  70km päässä...  ;D  )


Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: pikkari - 26.01.2011 21:08:30
Hyvä Anni että sait asiaa vietyy eteenpäin  :)
Mä autoin naapuria kerran kun hän avautui mulle samankaltaisessa tapauksessa kuin tää sun juttu. Aistin sen hengen heti ja "otin" sen mukaani omaan kotiin auttaakseni sitä eteenpäin, mutta silloin tulikin pikku problem koska se jämähti sit minun läheisyyteen eikä lähtenyt millään eteenpäin.
Auttajaa tarvitsin sit itsekin ja meedion avustuksella se pääsi irti maankentästä.
Osaan nykyisin jo vähän enemmän mutta en kyllä toiste ottaisi riskiä.
Ihan esikoulutasoa nää mun taidot mutta tossa naapurin tapauksessa tunsin niin voimakkaan avuntarpeen että oli pakko tehdä jotain.
Se koti rauhoittui ja meistä tuli ystäviä tän naapurin kanssa. Eli kaikella tarkoituksensa  :smitten: :smitten:



Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: pikkari - 07.02.2011 21:40:23
Annille iloa ja valoa  :smitten: :smitten:
Olen jutellut kolmen parantajan kanssa lähiaikoina ja jokainen heistä vahvistaa saman asian eli mun ns. kanava on avautunut aivan liian nopeasti ja siitä johtunee moni ongelma, meediot vaan kehottaa kehittämään tätä lahjaa.
NEVER!!!!!!!
En jaksa edes kirjoittaa kaikkea mitä kodissani on taas tapahtunut. Tää on raskasta ja ahdistavaa.
Olen rukoillut paljon. Ne kaksi parantajanaista nosti kädet pystyyn tän jutun edessä. Auttoi heidän apunsa toki hetken, mutta samassa pisteessä ollaan hetken kuluttua eli näen enkeleiden väreilevät energiat, orbeja, hahmoja, auroja, esineet liikkuu itsestään ym
Olen jopa käyttänyt psykoosilääkkeitä ja ihan samat jutut aistin/näen lääkkeestä huolimatta.
On kuvattu pää, otettu verikokeita, tutkittu näkö, tehty psykologisia testejä, psyk.haastatteluja ym. Ei muita häiriötiloja kuin snadii häikkää keskittymisessä ja muistissa.
Nyt kolmas parantaja koittaa auttaa mua. Matkustan pari sataa kilsaa pk-seudulta sen ihmisen luo ensi viikolla. Hän kaukohoitelee mua tänä iltana.
Tätä ei toivois kenellekään oikeesti. Onneksi mun vanhemmat ymmärtää ja isäni sille parantajanaiselle soitti kun tuhannetta kertaa valitin tästä tilanteesta.
Muoks. yks lause lipsahti alakenttään. No, tänään siis klo 22.00 kaukohoito ja niin... jos se ei auta...en tiedä enää mistään mitään...
Kun kaksi mediaalista ihmistä saa lapsen, tällanen katastrofitapaus syntyy :uglystupid2:











Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: Edna - 08.02.2011 09:01:23
Jaksamisia pikkarille! Toivottavasti helpotusta löytyy  :smitten:


Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: Helmikuu1 - 15.03.2011 13:51:22
Onko niin, että tuosta "lahjasta" ei pääse enää kokonaan eroon kun sen joutuu ottan vastaan, niin kuin minäkin? :coolsmiley:


Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: Eklektikko - 15.03.2011 13:59:17
Ainoa laki on sinun vapaa tahtosi.
Voit pyytää päästä eroon  lahjasta/lahjoista, jotka tuntuvat sinusta liian rasittavilta.

Vaikka näin:
Hengen nimeen, korkeimman minän kautta, pyydän että asia X loppuu toistaiseksi.

Voit myös vaihtoehtoisesti pyytää asioita tapahtumaan hitaammin, vähemmän kerralla.

Itse esimerkiksi en halua selvänäköä tai selväkuuloa, olen yksiselitteisesti kieltänyt
sellaiset kokemukset. Eikä ole tullut, vaikka muita juttuja onkin, olen esim. selvätuntoinen,
näen joskus ennusunia ja minulla aukesivat itsestään energiahoitokanavat.

Ihmisillä aukeilevat kaikenlaiset kanavat ja kyvyt nykyään helposti ihan itsestään ja tahtomattakin,
kun värähtelyt ovat näin korkealla. Varsinkin jos on huonosti maadoitettu, eli ylimmät chakrat ovat
liian aktiivisia verrattuna alempiin chakroihin, voi tulla vaikka mitä ilmiöitä.

Näin maadotat itsesi:
Rentoudu. Kuvittele häntäluusi alle punainen pallo. Kuvittele sitten tuosta pallosta
paksu punainen kaapeli, joka menee maan ytimeen asti. Kiinnitä itsesi maahan tuon
kaapelin avulla ja nosta itseesi punaista energiaa ihan päälakeen asti. Tämä toimii
itse asiassa parhaiten kun seisoo tasajalkaa suorin jaloin, mutta ei polvet lukossa.
Silmät voi vaikka pitää kiinni, jos se auttaa visualisointia.


Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: Helmikuu1 - 15.03.2011 18:21:01
Tämä ei kyllä vielä minua rassaa, mutta jos se alkaa käydä rasittavaksi niin on ainakin konsti jolla pääsee rauhaan....jos pääsee! :o


Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: tervatonttu - 27.10.2012 22:26:00
Annille iloa ja valoa  :smitten: :smitten:
Olen jutellut kolmen parantajan kanssa lähiaikoina ja jokainen heistä vahvistaa saman asian eli mun ns. kanava on avautunut aivan liian nopeasti ja siitä johtunee moni ongelma, meediot vaan kehottaa kehittämään tätä lahjaa.
NEVER!!!!!!!
En jaksa edes kirjoittaa kaikkea mitä kodissani on taas tapahtunut. Tää on raskasta ja ahdistavaa.
Olen rukoillut paljon. Ne kaksi parantajanaista nosti kädet pystyyn tän jutun edessä. Auttoi heidän apunsa toki hetken, mutta samassa pisteessä ollaan hetken kuluttua eli näen enkeleiden väreilevät energiat, orbeja, hahmoja, auroja, esineet liikkuu itsestään ym
Olen jopa käyttänyt psykoosilääkkeitä ja ihan samat jutut aistin/näen lääkkeestä huolimatta.
On kuvattu pää, otettu verikokeita, tutkittu näkö, tehty psykologisia testejä, psyk.haastatteluja ym. Ei muita häiriötiloja kuin snadii häikkää keskittymisessä ja muistissa.
Nyt kolmas parantaja koittaa auttaa mua. Matkustan pari sataa kilsaa pk-seudulta sen ihmisen luo ensi viikolla. Hän kaukohoitelee mua tänä iltana.
Tätä ei toivois kenellekään oikeesti. Onneksi mun vanhemmat ymmärtää ja isäni sille parantajanaiselle soitti kun tuhannetta kertaa valitin tästä tilanteesta.
Muoks. yks lause lipsahti alakenttään. No, tänään siis klo 22.00 kaukohoito ja niin... jos se ei auta...en tiedä enää mistään mitään...
Kun kaksi mediaalista ihmistä saa lapsen, tällanen katastrofitapaus syntyy :uglystupid2:










Hei! Toivottovasti sinulla on asiat helpottaneet.
Minun sukulaisellani on myöskin todella kovat oltavat ollut jo n. vuoden ajan. Olemme olleet yhteydessä niin Esko Jalkasen yhdistykseen kuin paikallisiin meedioihin ja parantajiin ympäri Suomen. "oireet" eivät vain helpota. Hän on myös turvautunut nukahtamislääkkeisiin jotta edes yönsä saa olla rauhassa. Psyykelääkkeitä ei tahdo käyttää, ja ymmärränkin sen. Itse en ole tuntenut näitä epämieluisia vieraita, nähnyt kylläkin: mustia nopeasti liikkuvia pisteitä, läpinäkyviä hahmoja, ilma ikäänkuin väreilee. Sekä sähkölaitteet, etenkin tv räpsyy sen jäkeen kun alkaa näkyä näitä "juttuja". Ja nämä eivät siis ole paikkaan sidottuja, kulkevat kyllä sujuvasti matkassa ihan kyläilemäänkin  ::)

 On se vain lujassa tuo käskyttäminen! Ja olemme käyneet keskusteluja eri tahojen kanssa häiriköinnin ja kiusaamisen alkuperästä, ja melko erilaisia käsityksiä on olemassa! Ja kuten sinäkin tuossa mainitset, ei kukaan ole tähän mennessä pystynyt auttamaan jotta tilanne edes helpottuisi. Mutta yhdistävänä tekijänä useimmat parantaja/näkijät/hoitajat/meediot/etc  ovat (vapaasti lainaten) sanoneet että henkinen valo on erinäisten tapausten kautta "syttynyt" erityisen kirkkaaksi, ts.kanavat ovat auenneet vauhdilla ja houkuttelee puoleensa jos jonkunlaista kulkijaa. On ollut maanläheistä vainajaa ja innokkaita sukulaisia jnejne...  Turhauttavaa ja epämiellyttävää lievästi sanoen.

Olemme käyneet yhdessä henkiparannustilaisuuksissa sekä hän on ollut yhteydessä hoitajiin/meedioihin sekä kaukona että ihan kasvokkain. Olemme opiskelleet reikiä, etsineet vertaistukea(noh, sinun tapauksesi taitaa olla ainut edes läheltä liippaava häirinnän määrässä ja laadussa!) On harrastanut itsetutkiskelua,hiljentymistä, rukousta kuten myös pyyntöä,käskyä ja komennusta...  :knuppel2: !
Kertomus on siis pitkä ja värikäs, alkanut jo hänen nuoruudessaan.  Suvussa myös paljon herkkiä ihmisiä.
Jos voin pyytää, saatko sinä minkäänlaista ajatusta tästä tilanteesta? Ja toki muutkin mahdolliset lukijat, jos jotakin tulee...

Kaikkea hyvää!


Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: pikkari - 28.10.2012 04:47:11
Onko kyseessä nuori nainen, nuorehko vai miks olemus näytetään sellaisena..?
Onpas kumma että noin suuren vaivan olette nähneet tilanteen balansointiin eikä kukaan saa rauhoitettua?
Pätevä meedio pystyy kyllä lähettää vahvat terveiset sinne toiselle puolelle ettei moinen meno ole suotavaa, tarvitaan HIDASTUS.
Olen pikkuhiljaa oppinut elää näiden juttujen kanssa mut silloin kun viedään tollasella tahdilla eteenpäin, normaali arkikin häiriintyy monella osa-aluella, tiedän
Tässä tullaan taas siihen vapaan tahdon asiaan. Ihmiset jotka oikein hinkuu näitä kokemuksia, harvoin kokevat ne näin voimakkaasti. Toinen saa sit roppakaupalla vaikkei haluis edes. Ei o reilua!
Mua auttoi niin moni henkisellä tiellä pitkään kulkenut että ilmiöt ja muut ihmekammotukset jäi pois ja lieveni paljon.
Toki välillä tulee outoja vieläkin... Viime yönä
 näin vahvan unen kuolleesta ystävästäni. Oltiin jossain tilassa jossa oli paljon ihmisiä. Tajusin kesken keskustelun tai siis kysyin häneltä et näkeekö noi muut ihmiset sinut? Hän vastasi: ei ainoastaan sinä näät.
Hän kertoi miltä tuntuu nousta Valoon ja miten he voivat välillä nähdä selvemmin tähän meidän maailmamme. Ettei se ole sallittua koko ajan. Hän kuvaili myös hetki sitten henkimaailmaan siiryneen nuoren naisen joka kuoli liikenneonnettomuudessa. Sen että heidän annettiin katsella tarkkaan sitä miten sielu irtoaa kehosta. Tänne he eivät saa olla yhteydessä koko ajan siksi tollanen tosi ärsyttävä lähestyminen on kuin joku henkinen raiskaus että tungetaan sun omaan tilaan.
Toivottavasti pelkotiloja ei ole paljon. Tekee jutusta hieman hankalamman.
Taas suosittelen samaa sivustoa www.henkinenkehitys.fi siellä on päteviä meedioita ja auttajia.
Ei toi ikuisuutta kestä ja toivon todella että tapaatte ihmisen joka voi auttaa  :smitten: :angel:
Meedio Irene Naden on mun mielestä paras tässä maassa. Ota yhteyttä.
Voimia ja siunausta  :angel: :angel:


Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: pikkari - 28.10.2012 17:36:29
Mä peruutan ton ekan lauseen. Ei ollut yöllä oikein rauhaa kirjoittaa kun naapuri oli käymässä ja höpisi mieheni kanssa ihan vieressä.
Sun kirjoitus jäi mieleen tosiaankin koska niin läheltä liippaa mun kokemuksia.
Tosin mulla nää jutut lähti tietyllä tavalla jo ihan lapsena mutta vasta aikuisena oon tajunnut mitä jo silloin on tapahtunut.
Mun vanhemmat on toki ymmärtäny ja tajuavat nyt vanhemmiten vielä enemmän. Faija kyl sanoi kerran että jos sä pidät yhteyttä kaiken maailman henki-ihmisiin, ole varuillasi. Näiden juttujen kanssa ei leikitä.
Tietenkin tajusin jo aikoja sitten mutta pakkohan sitä apua on pyytää jos meno kiihtyy ihan älyttömäks, siis sen toisen puolen. Mieheni vihjaili samaa että jos sä olet meedioiden kanssa usein tekemisissä, ilmiöt lisääntyy.
Kun yritin just päinvastoin saada vaikka mitä apua että ne loppuu kokonaan
Mikä sit eniten auttoi?
Paha sanoa. Puhuin pappien, lääkäreiden,meedioiden, energiaparantajien ja luoja ties kenen kanssa. Moni ystävä tiesi myös tilanteesta mutta kukaan ei uskonut ihan täysii koska eivät ole koskaan kokeneet ainakaan niin paljon kuin minä, vaikkakin mediaalisia ystäviä on muutama. Rukoilin tosi paljon ja usein todellisessa pelossa.
Ihan kamala aika oli ja niiiiiiiin paljon toivon että toi tilanne ratkee pian.
Mä kuitenkin jäin tällaseks pikkunäkijä-minimeedioksi ja pystyn sen nykyisin hyväksyy että olen hieman erilainen.
Näitä kohtaamisia henkimaailman kanssa on silloin tällöin eikä se tunne enää pelota koska osaan aika hyvin jo tunnistaa kuka mut kaikki sanomat ei aukee, joskus kyllä.
Siitä energiasta voi aikas pitkälle päätellä miks tultiin. Mutta kyllä niitä hyiiiiiiiiiiiiii-juttujakin on ollut.
En haluu edes miettiä mutta pelko on kyllä paha ja sen takia minul oli niin raskasta.
Nyt jo aika hyvin poisoppinut siitä mutta kyllä sellasta energiaa joka oikein huokuu pahaa, on vaikea ympäröidä rakkaudella. En halua vaikka tämä näkijänaisen oppi mulle olikin
Mä käsken ne pois. En ole minkään demonin hoitaja.
Nadenin saa kiinni parhaiten aamupäivällä puhelimitse. Toki on tosi kiireisenä ollut lähiaikoina mutta et sä soittamalla mitään häviä
Miks toisia testataan näin? Mä oon uskonut Jumalaan jo suurinpiirtein vauvasta. Miks sitä uskoa piti näin testaa, kiusaamalla. Niin mä sen silloin koin, ja välillä vieläkin kun ajattelen sitä aikaa.
Tempasin kyllä niin rohkeen aloituksen näihin henkijuttuihin että siitä varmaan johtui osa häiriköinnistä
Nyt hymyilyttää oma tyhmänrohkeus mut olin  alle kolkyt kun autoin yhtä nuorta miestä näissä asioissa. Olin muka tietävinäni jotain. Hän käytti huumeita, luki mustaa raamattua ja oli psykoosissa aika ajoin
En ollut lainkaan peloissani hänen höpinöistään vaan halusin hänet irti siitä palvontaringistä.
No, silloin tapahtui kans vaikka mitä kummia ja yht`äkkiä se tyyppi katos eikä ole sen päivän jälkeen näkyny
Tää oli muuten eka kerta kun soitin meediolle.
"Mä en ole yksin tässä asunnossa..." Tällä tiellä edelleen  :)
 


Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: tervatonttu - 28.10.2012 23:15:33
Mukava vaihtaa vähän ajatuksia, kiitos tästä.
 Itseasiassa voiko olla että minun olemus puskee läpi, koska itse olen nuori(tai ainakin nuorehko..!) sekä nainen :) Tämä tapauksemme on keski-ikäinen mies.


Tällä meidän valosoihdulla ei oikeastaan ole pelkoa enää ollut mukana kun on asioihin paneutunut ja tietoa hankkinut,  pystyy itsekin suurimman osan vierailijoita pyytämään pois, mutta tämä porukka joka erottuu muista, tämä on sitkeää. Ja puhun porukasta koska se on ko. henkilön oma näkemys että on useampi paikalla kun liikettä näkyy ja tuntuu. Niin, en tainnutkaan ensimmäisessä viestissä älytä tähdentää että nimenomaan olo tulee tukalaksi kun liikettä alkaa näkyä, on sähköistä "säteilyä" sekä etupäässä kasvojen koskemista. Kurjat hiplaavat myös silmää, ja nyt puolen vuoden aikana lääkärikin totesi silmän kunnon heikentyneen kovasti.

Itseasiassa olimme kumpikin yhteydessä Ireneen, mutta ei hänkään valitettavasti saanut tilannetta purettua  :( . Eräs henkilö on pitänyt kirousta syynä, mutta kiroksen langettajaa tai syytä ei ole selvinnyt, toinen meedio taas epäilee että omat pelkotilat aiheuttaa, joku taas arveli syyn olevan alemman tason olennot. On tehty sukukarman poistoa, oman karman taakan helpotusta..  Sukulaiseni on käynyt akupunktiossa ja ihan peruslääkärissäkin useammat kerrat, tuloksetta. Tai siis että terve on  ei hätää :) Erilaisten yhdistysten kanssa olemme myös olleet tekemissä, myös Henkisen kehityksen väen. Ja joka kerran uskoo ja toivoo että tähän jää nämä hommat, hän ei enää tahdo kuullakaan koko aiheesta!
Ehkä tämä sitten joku koulutus on, mutta katalinta juuri on kun tämmöistä saa taakakseen pyytämättä ja mitään asian eteen oikeasti tekemättä! Vapaa tahto, käyttöohjeet vaan hukassa...  Ja varsinkin kun nämä hyväkkäät eivät tosiaan avaudu kenellekään, hengaavat vaan läheisyydessa silloin kun huvittaa!

Silti yksi hyvä puolikin asiassa on, vuoden aikana on tutustunut ihan valtavaan määrään ihmisiä joille nämä asiat ovat yhtä todellisia kuin maitokaupassa käynti.

Kiitos sinulle, eiköhän tämä vielä joskus aukene, tavalla tai toisella  :smitten:


Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: pikkari - 29.10.2012 01:42:07
Aha. Nyt valkeni enemmän kun kirjoitat lisää.
Sinä oot ollu tälle ihmiselle suuri apu. Enemmän kuin nämä auttajat. Teillä on joku yhteinen juttu eli että sinä avaudut myös näille asioille ja ehkä tarkoitus on että te jotenkin autatte yhdessä. No jos ei muuten niin ainakin toinen toisianne koska opitte lisää vielä muiden kautta ja he opiivat myös teistä ja näistä kokemuksista.
Jokaiselle ne on ainutlaatuinen, yksilöllinen tapaus vaikka sen kohtais yhdessä.
Kirous? Kauheeta että tollasta sanotaan.
No en mä sit ollutkaan väärässä eilen kun näen sinut... Itseasiassa voiks tää toimii nyt näin... Ootteko te kauemmin tunteneet näissä merkeissä?. Kun minä koen sen niin että sinä olet se kultainen lamppu ja hän kuin kanava.
Teissä on yhteinen virtaus niin että vahvistatte toinen toistenne mediaalisuutta. Mulla on mieheni kanssa sama juttu ja tää kirjoitus on täysin intuitiivista koska en tapausta tunne mutta sellanen tunne on et sun kannattais vielä olla siinä vierellä ja huoleti kaiken lisäks. Sinus on sellanen keveys josta hän pitää paljon.
Sä oot keventäjä, näin sanotaan  :D  Miks Irene ei pystynyt auttaa?
Mulle hän on ollut oikein superpsykiatri henkimaailman asioissa.
Mutta tässä tapauksessa ollaankin eri sfääreissä.
Jos ei pelota, on toki helpompaa tietenkin mut onks tää kaveri hommaillu jotenki pimeellä puolella TÄSSÄ ELÄMÄSSÄ? Mä oon ollut ihan kammo myrkynkeittäjä  aiemmin ja vaikkas mitä pahojain tehnyt ja siks ne pelot liittyy siihen pimeeseen puoleen.
Antaa vaan anteeksi itselleen sen mikä tehty on ja jatkaa eteenpäin, MUTTA jos se tumma liittyy tähän elämään hänen tekojensa kautta, ei siihen auta kuin rukous Kristuksen nimeen.
Tää on jotenkin oudolta tuntuvaa edes kirjoittaa. Mikä ihme raskas painaa? Miks näkyy tumma enkeli?


Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: neverknow - 29.10.2012 18:37:44
Kuulostaapas tutulta tämän keskustelun tapahtumat..mulla kans kotoolta poisteltu henkiä..näen ja tunnen asioita..pahin pelko jo takana..mutta naksuu,poksuu ja viileitä viimoja käy..omat energiat jyllää ylä chakroissa ja asioita tapahtuu..en tiedä liikuttelenko asioita omilla energiilla mutta luulen niin  ??? Kirjoitinkin aiemmin oman ketjun "näen ja kuulen liikaa" ja olen sitten miten ottanut etäisyyttä henkimaailmaan..oli poissa kotoa muutamat päivät..nyt taas kotona ja johan poksuu..rajamailla lepäillessä minuun oli yhteydessä joku entis ajan noidaksi ristitty nainen, taisi olla venäläissyntyinen tai puhui saman kaltaisella aksetilla..etunimi oli daniela ja sukunimi jäi vähän unholaan mutta joku hartsikova? tai vastaava..en siis nukkunut mutta ns. unessa pelastin tämän danielan ja toisen naisen roikkusta puutangoilta kauloissa olevista pnnoistaan kiinni..vaikea selittää..kun olen auttanut heitä niin tämä toinen nainen kuiskasi nimensä korvaani. Voisinkohan saada häneltä apua? tarkoittaako vastapalvelusta ? vai onko huono idea ja ilkeilyä? ei kyllä vaikuttanut negaenergialta  ::)


Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: pikkari - 02.11.2012 22:37:23
Napsuminen voi olla myös enkelienergiaa  :angel: :angel: :angel:
Sanotaanhan että mediaalista ihmistä voidaan koetella vahvastikin, mutta ne ilmiöt/kummajaiset tulle kyllä aikas vahvan suodatuksen läpi valvottuna eli kyllä silloin myös enkelit sekä oppaat ovat myös vahvasti läsnä
Ite en ole tätä tajunnut niinä rajuimpina aikoina.
Helpottava ajatus kuitenkin  :)
Voimia kaikille toivon ja mukavaa Pyhäinpäivää  :smitten:


Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: Verninia - 19.11.2012 22:24:01


Eilen illalla taas tapahtui. Olin käymässä lapsuudenkotona, jossa jotenkin erityisesti tuntuu olevan pimeällä kaikkea negatiivista. Voisiko johtua metsän läheisyydestä? Voiko sieltä tulla jotain negailua? Koko mökki on metsän keskellä...

Kaikki alkoi kotipuhelimen soimisesta: kello oli puolta yötä ja (koti)puhelin soi kaksi kertaa niin, että ääni ehti pirahtaa symmetrisesti kaksi ja kaksi kertaa, kuitenkin niin ettei vastaamaan ehtinyt. Kaikki tapahtumat toistui kuin viikko sitten nähdyssä painajaisunessa, odotin vaan kauhulla tapahtuuko seuraavaksi se, mitä olin jo viikko sitten unessa nähnyt. Unen tapahtumat valuivat pikkuhiljaa ja mietin uskallanko mennä ollenkaan nukkumaan, jos kerta herään kuitenkin puoli neljä siihen, että joku tulee sisään. Kyseessä ei ollut mikään murhamies tai vastaava, mutta ikävässä tilassa olevan henkilön esiintulo.

 Puhelimen soinnin jälkeen alkoi napina ja kopina. Seinien välistä alkoi kuulua nakertavaa ääntä, ullakolta askelia ja lattialta napinaa. Iski ihan hullut pelkotilat päälle. Istuin vaan hijaa keskellä tapahtumia ja mietin, miksi joku haluaa kiusata minua näin. (Kuulostaa joltain kauhunovellin aloituskappaleilta :D )

Ihan järkyttävät pelot oli sillä hetkellä ja pyysin tietenkin enkeleitä vartioimaan unta, että uskallan nukahtaa. Delekoin myös pari kaveria rukoilemaan enkeleitä tänne seuraksi. Hätäännyin, kun sama meininki jatkui. Kävelin toiseen huoneeseen ajatuksena mennä nukkumaan, ja makuuhuoneen tunnelma olikin yhtäkkiä täysin eri. Minä höntti olin istunut kun tatti olohuoneen sohvalla, kun pyysin enkeleitä vartioimaan unta. Eli enkelit olivat menneet makuuhuoneeseen. Loppuyön nukuin- jotenkin. Heräsin välillä tykyttävään sydämen sykkeeseen ja jännittyneeseen kehoon kuitenkin aina nukahtaen.


Sanotaanhan että mediaalista ihmistä voidaan koetella vahvastikin, mutta ne ilmiöt/kummajaiset tulle kyllä aikas vahvan suodatuksen läpi valvottuna eli kyllä silloin myös enkelit sekä oppaat ovat myös vahvasti läsnä

Todella hyvä kuulla,mikäli tämmöistä toistuu. Että tietää olevansa suojeluksessa.


Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: pikkari - 21.11.2012 13:18:41
Sua testataan. Helppo sanoa että pelko pois mutta silloin kun on yksinään ja tollasta alkaa tapahtua, se eka tunne on pelko. Toivottavasti loppuu pian.
Rukoile päivittäin ja pyydä jatkossakin enkeliapua, varsinkin Arkkienkeli Mikaelia suojelemaan itseäsi sekä tietenkin muitakin enkeleitä.
Muista että sulla on ainakin kaksi enkeliä ihan koko ajan matkassa mukana  :angel: :angel:
Silloin kun noita juttuja tapahtuu tuntee kovin helposti olevansa täysi yksin. Näin ei kuitenkaan ole.
Meitä suojellaan ja varjellaan kyllä  :smitten:
Rakkauden voimaa ja Valoa Sinulle toivon tuhat kiloa  :)


Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: Verninia - 16.07.2013 23:25:50
Voisiko joku auttaa tai sanoa mielipiteensä tähän asiaan, jota olen pyöritellyt?

Olen lapsesta asti kokenut lapsuudenkotonani maalla epämiellyttäviä pelkotiloja, nämä pelkotilat ovat pysyneet tässä samassa talossa, missään muualla en ole kokenut vastaavaa. Lapsena ajattelin kuvittelevani, teininä luulin suurentelevani asioita, ja nyt kun tapahtuu, olen edelleenkin vähintään yhtä kauhuissani.

Talo napsuu ja natisee, seinäpuhelin pirahtelee aina merkiksi kerran tai kaksi, kun jotain alkaa tapahtua. Askelia, tavatoiden siirtymisen ääniä, ovien aukeamisia, tunnetta siitä, että talossa on joku muu. Energia on miehen, tai näin sen tulkitsisin. Enää en ole ainut, joka kokee talossa samaa: vierailulla olleet lapset ovat nähneet kuinka paksu vaatekaapin ovi aukenee itsestään, nähneet valoilmiön joka kulki olohuoneen läpi ukkosella. Minä en meinaa saada tässä talossa unta. Mitä täällä tapahtuu? Lasten kokemat asiat eivät voi olla kuviteltuja, koska kaksi lasta ollut kokemassa tapahtumaa aina kerrallaan, ja sen jälkeen kotiin tullessa talossa ollut järkyttävät pelon ja pakkautuneen energian vibat.

Kuka haluaa olla yhteydessä? Mitä asiaa sillä jollakulla on? Miksei meitä jätetä rauhaan? Haluan elää täällä normaalisti enkä valvoa täällä lapsuudenkotonani öitä ja olla kauhuissani! En ole uskaltanut näitä asioita kysyä suoraan ilmestyjältä, koska pelkään niin jäätävän paljon tilanteita.

Talo on suuri tiilinen omakotitalo metsän vieressä, kolmekymmentä vuotta sitten perheelle rakennettu koti, jossa on ainakin viimeisen kymmenen vuoden aikana rakastettu paljon. Talon paikalla oli muinoin työläisten kievari, jossa oli hyvä meininki.Eläimet ja ihmiset saivat yösijan.

Jos jollekulle tulee jotain viboja näistä kuvailuista, olkaa kilttejä ja vastatkaa! Mua alkaa oikeasti arvelluttamaan, haluaisin kohta kaksikymmentä vuotta elämässäni ja tässä talossa vierailleen pelon pois, tai sille edes selityksen ja sovinnon. Suojausta ja siunausta olen tänne pyytänyt useaan kertaan, lähettänyt myös rukouspyyntöjä. Olen rukoillut, puhunut ääneen, laulanut, pyytänyt, tehnyt kaiken mitä olen keksinyt, ja tiedostanut myös että pelko vetää puoleensa pelkoa. Useasti olen saanuutkin apua, kerran näin kuinka joku violetti pitkä olento seisoi keittiön ikkunan edessä, ulkopuolella kun varmistaakseen, että olemme turvassa.


Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: pikkari - 17.07.2013 02:18:47
Mun ei pitäis olla näissä jutuissa yhtään mukana mutta en voi jättää ihmistä pulaan joten rukoilin ja pyysin auttajat mukaan. Toivottavasti jotain apua sait.
Älä pelkää. Tää ei ole pelottava tapaus vaikkakin häiritsevä ja toiv vaan OLI eikä o enää.
Hän on oudosti lihassa kiinni. Toivottavasti enkelit auttoivat ymmärtämään ettei Valossa ole pelkäämistä.
Vanha kirkkoisä oli rukouksessani mukana ja siunauksen teille lähetämme Kristuksen nimessä.
Jos vielä häiritsee kerro


Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: Verninia - 17.07.2013 15:31:00
Ensinnäkin minä kiitän sinua tuhannesti ja lämpimästi avustasi. Noin yhden aikaan viime yönä painava tunnelma kodissa alkoi pikkuhiljaa helpottaa- ajattelin että se johtuu siitä että olen itse rauhoittunut, mutta näköjään sinusta oli tässä iso apu. Kiitos vielä!
Tää ei ole pelottava tapaus vaikkakin häiritsevä ja toiv vaan OLI eikä o enää.
Hän on oudosti lihassa kiinni.
Ei tarvitse vastata tässä tuleviin kysymyksiin mikäli et halua tai ehdi, minulle se on täysin ok, mutta kysyn silti, että...Lihassa kiinni? Eli kulkee mukana? Häiritsevä on tosiaan ollut parikymmentä vuotta, tuliko sinulle mitään mielikuvaa henkilöstä, onko ollut elävästi kiinni tässä maaperässä vai tekeekö vaan kiusaa? Mitä luulet, kannattaisiko yrittää puhutella ja tehdä sovintoa jos vielä ilmestyy?

 Ilmestyy tai ei, olen sinulle äärettömän kiitollinen avustasi joka tapauksessa. Mulla on semmonen kutina, että tämä asia on minun ja tämän tyypin soviteltava jostakin syystä, mutta rehellisesti sanottuna en tiedä olenko tähän kohtaamiseen vielä valmis. Ei ole kuitenkaan reilua, että tämä tekee kiusaa kesälomaa mummolassa viettäville lapsille, toivottavasti tämä kiusa ainakin lakkaa. Mielelläni nukun toki itsekin täällä lapsuudenkodissani vieraillessani hyviä yöunia. Nukuin ainakin viime yönä! Kiitoksia vielä.


Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: pikkari - 17.07.2013 17:41:21
Käytän välillä köpökieltä koska menen tietynlaiseen ihan omaan rukoustranssiini välillä ja sit kirjoitus on aikas intuitiivista. Tarkoitin että on jämähtäny maatasolle koska usein tällasissa jutuissa on kyse siitä että se maallinen omaisuus "nämä on minun maita" ja kaikenlainen materia on vaan merkinnyt elämässä niin paljon ettei halua kuoltuaankaan luopua. En tiedä onko tästä kyse enkä kyllä halua katsoakaan koska vielä on tiettyjä epävarmuuksia näissä asioissa mutta hyvä edes jotenkin auttoi  :)
En voi tarpeeksi korostaa sitä että omat rajat on osattava asettaa eikä tällasia ihmevieraita tarvitse sietää jos niistä tulee ärsyttävä olo.
Joskus taas tällainen "kuollut" tuntee mediaalisen ihmisen läheisyyden lohduttavana ja siksi takertuu.
Superärsyttävää on se ettei kommunikaatio toimi ja syntyy turhia pelkoja. Kokemuksesta kirjoitan.
Eilen rukoilin yhdessä jo henkimaailmaan siirtyneen hengenmiehen kanssa ja pyysin enkeleiden apua.
Jos ilmenee outouksia, kirjoita


Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: unelmassa - 17.07.2013 18:10:50
Voisiko joku auttaa tai sanoa mielipiteensä tähän asiaan, jota olen pyöritellyt?

Olen lapsesta asti kokenut lapsuudenkotonani maalla epämiellyttäviä pelkotiloja, nämä pelkotilat ovat pysyneet tässä samassa talossa, missään muualla en ole kokenut vastaavaa. Lapsena ajattelin kuvittelevani, teininä luulin suurentelevani asioita, ja nyt kun tapahtuu, olen edelleenkin vähintään yhtä kauhuissani.

Talo napsuu ja natisee, seinäpuhelin pirahtelee aina merkiksi kerran tai kaksi, kun jotain alkaa tapahtua. Askelia, tavatoiden siirtymisen ääniä, ovien aukeamisia, tunnetta siitä, että talossa on joku muu. Energia on miehen, tai näin sen tulkitsisin. Enää en ole ainut, joka kokee talossa samaa: vierailulla olleet lapset ovat nähneet kuinka paksu vaatekaapin ovi aukenee itsestään, nähneet valoilmiön joka kulki olohuoneen läpi ukkosella. Minä en meinaa saada tässä talossa unta. Mitä täällä tapahtuu? Lasten kokemat asiat eivät voi olla kuviteltuja, koska kaksi lasta ollut kokemassa tapahtumaa aina kerrallaan, ja sen jälkeen kotiin tullessa talossa ollut järkyttävät pelon ja pakkautuneen energian vibat.

Kuka haluaa olla yhteydessä? Mitä asiaa sillä jollakulla on? Miksei meitä jätetä rauhaan? Haluan elää täällä normaalisti enkä valvoa täällä lapsuudenkotonani öitä ja olla kauhuissani! En ole uskaltanut näitä asioita kysyä suoraan ilmestyjältä, koska pelkään niin jäätävän paljon tilanteita.

Talo on suuri tiilinen omakotitalo metsän vieressä, kolmekymmentä vuotta sitten perheelle rakennettu koti, jossa on ainakin viimeisen kymmenen vuoden aikana rakastettu paljon. Talon paikalla oli muinoin työläisten kievari, jossa oli hyvä meininki.Eläimet ja ihmiset saivat yösijan.

Jos jollekulle tulee jotain viboja näistä kuvailuista, olkaa kilttejä ja vastatkaa! Mua alkaa oikeasti arvelluttamaan, haluaisin kohta kaksikymmentä vuotta elämässäni ja tässä talossa vierailleen pelon pois, tai sille edes selityksen ja sovinnon. Suojausta ja siunausta olen tänne pyytänyt useaan kertaan, lähettänyt myös rukouspyyntöjä. Olen rukoillut, puhunut ääneen, laulanut, pyytänyt, tehnyt kaiken mitä olen keksinyt, ja tiedostanut myös että pelko vetää puoleensa pelkoa. Useasti olen saanuutkin apua, kerran näin kuinka joku violetti pitkä olento seisoi keittiön ikkunan edessä, ulkopuolella kun varmistaakseen, että olemme turvassa.

Hei, mulla tuli mieleen, et oisko tää "liikkuja"..se kievarin pitäjä..mies ollut ..mulla tuli kuva hänestä paksu villapusero päällä ja pitkävartiset saappaat jalassa.  :o..Mut voisin illalla kokeilla.."puhua" tuonne yläkertaan. :angel: :smitten:


Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: Verninia - 17.07.2013 21:10:29
En voi tarpeeksi korostaa sitä että omat rajat on osattava asettaa eikä tällasia ihmevieraita tarvitse sietää jos niistä tulee ärsyttävä olo.
Joskus taas tällainen "kuollut" tuntee mediaalisen ihmisen läheisyyden lohduttavana ja siksi takertuu.
Jep, näin pitääkin olla. Hyvä muistutella sitä välillä. Jännä, että mediaalisuus näkyy jo pienessä lapsessa, kun muistan ja tunnistan tämän saman tyypin olleen talossa ainakin koko minun elinikäni. Kun talossa yöllä esim nukkuu muita, hänen läsnäolonsa ja kiusantekonsa ei ole niin vahvaa, olen ajatellut että muut henkilöt talossa samanaikaisesti toimivat eräänlaisena "stopperina". Kirjoitan jos jotain vielä ilmenee, mutta kiitos lämmöstäsi!

Hei, mulla tuli mieleen, et oisko tää "liikkuja"..se kievarin pitäjä..mies ollut ..mulla tuli kuva hänestä paksu villapusero päällä ja pitkävartiset saappaat jalassa.  :o..Mut voisin illalla kokeilla.."puhua" tuonne yläkertaan.
Jätinkin edellisestä viestistä kirjoittamatta,kun ajattelin etten ohjaile omilla ajatuksillani, jos joku saisi kiinni jostain. Hätkähdin, kun mainitsit nuo saappaat, koska minulle on tullut mieleen, että tämä vierailija on polven alle ulottuvat tummanharmaat saappaat jalassa kulkeva mies, jolla on pussihousut, vahvatahtoinen maalaismies, ei herra eikä narri.

Jos viitsit ja ehit ja haluat niin siitä vaan, ota yhteyttä! Yritin netistä löytää tietoa tästä kievarista, koska paikka ja tarkka kievarin nimi on tiedossa. En löydä netistä kuitenkaan mitään. Hyvin mahdollista että tämä mies kulkee täällä eikä hyväksy sitä, että täällä asuu nyt tavallinen perhe. Mikään älyttömän riähkä tämä mies ei voi olla, kun kiusaa ei ole vanhemmilleni tietääkseni tehnyt. Me olemme käsittääkseni kievarin jälkeen ainoat asukkaat tässä paikassa. Talo on myös ollut kovin ongelmainen neljänkymmenen vuoden aikana, hometta ja hometta, korjattu on vaikka mistä, purettu ja rakennettu uudestaan. Vanhemmat on "loukussa" täällä, koska kymmenen vuoden välein homehtuvaa taloa ei saa myytyä kenellekään. Jos yrittäisi, jos uskaltaisin puhutella tätä isäntää ja pyytää häntä lopettamaan vierailunsa, ja mahdollisen talon hajottamisen.


Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: unelmassa - 17.07.2013 21:40:41
En voi tarpeeksi korostaa sitä että omat rajat on osattava asettaa eikä tällasia ihmevieraita tarvitse sietää jos niistä tulee ärsyttävä olo.
Joskus taas tällainen "kuollut" tuntee mediaalisen ihmisen läheisyyden lohduttavana ja siksi takertuu.
Jep, näin pitääkin olla. Hyvä muistutella sitä välillä. Jännä, että mediaalisuus näkyy jo pienessä lapsessa, kun muistan ja tunnistan tämän saman tyypin olleen talossa ainakin koko minun elinikäni. Kun talossa yöllä esim nukkuu muita, hänen läsnäolonsa ja kiusantekonsa ei ole niin vahvaa, olen ajatellut että muut henkilöt talossa samanaikaisesti toimivat eräänlaisena "stopperina". Kirjoitan jos jotain vielä ilmenee, mutta kiitos lämmöstäsi!

Hei, mulla tuli mieleen, et oisko tää "liikkuja"..se kievarin pitäjä..mies ollut ..mulla tuli kuva hänestä paksu villapusero päällä ja pitkävartiset saappaat jalassa.  :o..Mut voisin illalla kokeilla.."puhua" tuonne yläkertaan.
Jätinkin edellisestä viestistä kirjoittamatta,kun ajattelin etten ohjaile omilla ajatuksillani, jos joku saisi kiinni jostain. Hätkähdin, kun mainitsit nuo saappaat, koska minulle on tullut mieleen, että tämä vierailija on polven alle ulottuvat tummanharmaat saappaat jalassa kulkeva mies, jolla on pussihousut, vahvatahtoinen maalaismies, ei herra eikä narri.

Jos viitsit ja ehit ja haluat niin siitä vaan, ota yhteyttä! Yritin netistä löytää tietoa tästä kievarista, koska paikka ja tarkka kievarin nimi on tiedossa. En löydä netistä kuitenkaan mitään. Hyvin mahdollista että tämä mies kulkee täällä eikä hyväksy sitä, että täällä asuu nyt tavallinen perhe. Mikään älyttömän riähkä tämä mies ei voi olla, kun kiusaa ei ole vanhemmilleni tietääkseni tehnyt. Me olemme käsittääkseni kievarin jälkeen ainoat asukkaat tässä paikassa. Talo on myös ollut kovin ongelmainen neljänkymmenen vuoden aikana, hometta ja hometta, korjattu on vaikka mistä, purettu ja rakennettu uudestaan. Vanhemmat on "loukussa" täällä, koska kymmenen vuoden välein homehtuvaa taloa ei saa myytyä kenellekään. Jos yrittäisi, jos uskaltaisin puhutella tätä isäntää ja pyytää häntä lopettamaan vierailunsa, ja mahdollisen talon hajottamisen.
Juu..mulla tuli samanlainen kuva siitä miehestä. rauhattomana kävelee ja kattelee paikkoja,että onko ne samassa kunnossa kuin ennen....Mutta minäpä yritän puhua enkeleille. :angel: :smitten:.illalla..et jos se mies lähtisi pois teitä häiritsemästä. kun eihän tuollainen ole yhtään mukavaa.. ??? ???
Rauhaa ja valoa teille. :angel: :smitten:

Hei, laitoin sulle yv.


Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: Verninia - 18.07.2013 01:07:36
Kiitokset valtavat Unelmassa ja Pikkari! Tänään tuntuu jo rauhallisemmalta, mutta vielä ei voi tietää onko isäntä osannut lähteä pois mailtaan, sen näyttää aika. Varmistelin tässä kiinteästi asuvilta vanhemmilta, he eivät ole koskaan aistineet muuta kun napinan ja kopinan, mutta "sitähän tapahtuu jokaisessa talossa". Niinhän sitä tapahtuu.

Toivon kovasti, ettei tarvitse enää kokea tämmöisiä kauhuhetkiä, vaikka olento ei vaarallinen olisikaan. Helpottavaa myös kuulla, etten ole kuvitellut kaikkea, koska sitäkin voisi tapahtua! Lähden tästä selvittämään kylässä asuvalta 90-vuotiaalta mieheltä tässä paikalla olleen kievarin taustoja, hän voisi kuulema tietää tarkempia tarinoita ja faktoja, menen kysymään nauhurin kanssa heti lähipäivinä, nyt kun se vielä on mahdollista.


Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: dote - 21.07.2013 17:36:30
En edes tiedä mistä aloittaa, mutta samankaltaisia kokemuksia kuin Verninialla. Todella siis ihan pienestä asti olin peloissani lapsuudenkodissani, aina jotenkin varpaillaan ja sellainen olo kuin siellä olisi jotain "ylimääräistä" - olen pelännyt myös pimeää aina.

Vuosi sitten muutin nykyiseen asuntooni ja samat pelot ja tuntemukset on täälläkin, tunne siitä etten ole yksin ja sellainen varuillaan olo koko ajan. Nyt vasta kun tätä ketjua selailin, havahduin kun ymmärsin että kaikenmaailman ihmeellisiä naksumisia yms. täälläkin, en vain todellakaan ole osannut tähän mediaalisuuteen yhdistää, vaikken olekaan niille "luonnollista" syytä keksinyt. Näiden äänten säikäyttäminä olen viimeisen kuukauden aikana pariin otteeseen valvonut valot päällä aamuun asti, kun en ole uskaltanut käydä nukkumaan.

Sijaisäitini (joka siis on minulle kuin oma äiti, koska olen sijaisvanhempieni luona koko ikäni asunut ennen poismuuttoani) omaa jonkinlaisia parantajanlahjoja, joita olen aina tosin pitänyt täysin huuhaana. En tiedä mahdanko olla millään tavalla mediaalinen, mutta empaattinen ja herkkä kyllä olen ja omaan hyvin voimakkaan intuition.

Jos jollain olisi tähän kertomukseen jotain sanottavaa niin kuulisin kyllä mieluusti ajatuksia tästä.



Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: Verninia - 23.07.2013 14:19:50
Olen saanut nyt apua tuohon häiritsijään kolmen ihmisen voimin, kiitos tosi paljon siitä Pikkari ja Unelmassa. Talon tunnelma on rauhoittumaan päin, mutta minulla on tunne, että tämä paikassa kiinni oleva mies ei ole vielä lähtenyt kokonaan, vaan käyskentelee jossakin lähettyvillä, mutta ei aiheuta enää mitään näkyviä reaktioita talon sisällä.

Minulla on sellainen etiäinen, että jostain syystä hän tarvitsee minut kohtaamaan hänet ja sanomaan, että nyt on sinun aikasi siirtyä turvallisesti eteenpäin. En ymmärrä, miksi minä, mutta sellainen tunne minulla on. Ongelmana on vaan, että tämä pelkoa talossa koko lapsuuteni ajan aiheuttanut henkilö pelottaa minua suunnattomasti edelleen, jos hänet pitää kohdata. En oikein tiedä pitäisikö rohkaistua, vai odottaa vielä vähän aikaa. Miten näissä tilanteissa yleensä toimitaan? Olen sydän syrjälläni jos tämä isäntä ilmestyy eteeni fyysisessä muodossa, sitä en halua!
Palasin omaan kaupunkikotiini ja täällä ei ole aistittavissa yhtään ketään! Mikä iso ero, eli isäntä on nimenomaan kiinni tuon talon maaperässä, eikä minussa, huh!

En edes tiedä mistä aloittaa, mutta samankaltaisia kokemuksia kuin Verninialla. Todella siis ihan pienestä asti olin peloissani lapsuudenkodissani, aina jotenkin varpaillaan ja sellainen olo kuin siellä olisi jotain "ylimääräistä".

Vuosi sitten muutin nykyiseen asuntooni ja samat pelot ja tuntemukset on täälläkin, tunne siitä etten ole yksin ja sellainen varuillaan olo koko ajan. Nyt vasta kun tätä ketjua selailin, havahduin kun ymmärsin että kaikenmaailman ihmeellisiä naksumisia yms. täälläkin, en vain todellakaan ole osannut tähän mediaalisuuteen yhdistää, vaikken olekaan niille "luonnollista" syytä keksinyt.

Sijaisäitini omaa jonkinlaisia parantajanlahjoja, joita olen aina tosin pitänyt täysin huuhaana. En tiedä mahdanko olla millään tavalla mediaalinen, mutta empaattinen ja herkkä kyllä olen ja omaan hyvin voimakkaan intuition.

Jos jollain olisi tähän kertomukseen jotain sanottavaa niin kuulisin kyllä mieluusti ajatuksia tästä.
Laitoitkin mulle viestiä, mutta vastaan nyt pidemmästi kun on aikaa. Talothan napsuu ja kopsuu joka tapauksessa oli ne vanhoja tai uusia, puutalon tai puulattiat on kovia narisemaan. Mutta joskus narinan takana on toki muutakin! Kannattaa kokeilla yöllä radion hilaamista sängyn viereen, niin ettei keskity narinoihin vaan kuulee läheltä vaikkapa vaan musiikin. Yöradio on ainakin itselle semmoinen, mikä rauhoittaa vaikka sieltä välillä karmeeta humppaa tuleekin. Mitä enemmän kuuntelee, sitä enemmän talo narisee. Ja jos joku siellä tosiaan on narisemassa, niin sehän vaan riemastuu kun huomaa, että joku on kuulolla.

Meillähän on kaikilla mukanamme aina kaikenlaisia suojelijoita, olisiko mahdollista, että aistisit nämä henkilöt ja säikähtäisit aina sitä? Oletko ottanut asiaa puheeksi sijaisäidin kanssa, mitä hän sanoo asiaan, onko hän mahdollisesti aistinut samaa talossa tai ympärilläsi? Kun pelko iskee, kannattaa kokeilla rukoilemista, itse pyydän aina lisäapua enkeleistä. Paikoillaan istuminen lamauttaa, kannattaa alkaa puuhastella jotakin, eri juttu tietysti jos on aamuyö ja nukkuma-aika. Jos sun juttusille on tulijoita, voit pyytää niitä odottamaan asioidensa kanssa, tai poistumaan. Tällasia tuli mulla mieleen! :)



Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: pikkari - 25.07.2013 00:31:44
Ajattelin jo poistella noita vanhoja viestejä mutta kyllä tää sama ajatus mieleen tulee: sinä olet hänelle valo ja tämä liittyy sinun kehitykseen tällä osa-alueella että tuli tällanen tapaus.
Ajattele sitä oppina.
Ei sinua kiusata vaikka siltä tuntuu nyt. Niinhän minäkin sen koin kun tän ketjun aloitin sata vuotta sitten.
Tässä tapuksessa on varmaan pelosta pois oppiminen joka voi olla kyllä raskasta mutta ei kestä pitkään. Uusia tilanteita voi tulla sit matkan varella mut sit ne ei enää säikytä kun olet jo kerran läpikäynyt
Tiedän että ärsyttää mutta tällä tapahtumalla on tarkoituksensa.
Olen hengessä mukana mutta muista että nämä tapahtumatkin kuuluvat sielun suunnitelmaan, siihen mitä olet sopinut elämässäsi tapahtuvaksi.
Joissain tapauksissa siihen voi liittyä koko perhe.
Minä koitan auttaa vielä. Rukoilemisesta ei ole haittaa ikinä  :smitten:
Niin vielä se, että jos uskallat kohdata sitä parempi, kai.. No hei mä en uskalla nähdä omaa miestäni joten aika väärä ihminen neuvomaan mutta tosiaan koitan olla avuksi kun hiljennyn
Tää on mielenkiintoinen juttu. Selviää kyllä.


Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: pikkari - 27.07.2013 01:40:32
Nyt sieltä ainakin lähti jotain vanhaa pois


Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: Verninia - 28.07.2013 19:29:53
Ajattelin jo poistella noita vanhoja viestejä mutta kyllä tää sama ajatus mieleen tulee: sinä olet hänelle valo ja tämä liittyy sinun kehitykseen tällä osa-alueella että tuli tällanen tapaus.

Tässä tapuksessa on varmaan pelosta pois oppiminen joka voi olla kyllä raskasta mutta ei kestä pitkään.
Olen hengessä mukana mutta muista että nämä tapahtumatkin kuuluvat sielun suunnitelmaan, siihen mitä olet sopinut elämässäsi tapahtuvaksi.
 koitan olla avuksi kun hiljennyn
Tää on mielenkiintoinen juttu. Selviää kyllä.
Voi hyvin olla, tai näin olen asiaa viimepäivinä ajatellutkin, että tämä ihminen on jollakin lailla minussa kiinni, tosin paikkasidonnaisesti vain tuossa talossa.
Nyt sieltä ainakin lähti jotain vanhaa pois
Olen tällä hetkellä pois tästä rakennuksesa ollut noin viikon, joten en osaa sanoa sen tämänhetkisestä tunnelmasta mitään, raportoin taas kun muutaman päivän päästä palaan. Mutta kiitos edelleen sinulle! Mitä teit, näitkö lähtijän, luuletko, että lähti kokonaan?


Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: pikkari - 29.07.2013 05:17:49
En osaa sanoa tarkkaan mutta pe-la välisenä yönä rukoilin paljon ja pyysin apua myös sinun tilanteeseen. Toivottavasti auttoi
Näkee sitten kun palaat paikalle mutta kyllä se on puhdistunut ainakin hieman. Ainakin se henki ei ole niin vahvana vaikka voi koittaa olla koska edelleen näen sen "nämä on minun maita" Ei pahantahtoinen mutta just sellanen materialistinen jumittaja jotka on välillä hieman hankalia jättämään niitä omia mantujaan. Mistä toi sana tuli mun päähän?
No, ole huoleti kuitenkin  :) Joskus nämä asiat vie hieman aikaa mutta ovat kyllä selvitettävissä
Joskus näille pitää vaan takoa se oppi päähän etteivät kuulu enää tänne vaan Valoon.
Unelmassa kuvaili hyvin tän kaverin ja mä sain siitä sit vielä selvemmän kuvan. No harm.
Tähän tulee kyllä nyt nainenkin mieleeni..
Tän sinänsä lupsakan ukkelin takana on nainen joka ei ole niin kiva ja tämä energia on luultavasti näiden kahden yhdistymä
Tiedän ihan omasta kokemusta että henget voi niputtautua niin ettei pätevä meediokaan osaa erottaa kuinka monta heitä on siinä kimpassa
Näin tapahtui mun kodissa aikoinaan kun ne koitti viestittää että muuttakaa homeasunnosta pois
No sit kun lähdettiin pois remontin alta, tulikin ihan uusi tuttavuus mulle. Mieheni ukin vaimo Veera.
Kaksi vuotta sit kun oltiin poissa tästä asunnosta ihanassa isossa kakkoskodissa juttelin tän Veeran kanssa usein syysiltaisin parvekkeella, join inkivääriteetä ja poltin camel-tupakkaa.
Oli pakko kirjoittaa toi kun menin niin ihanaan muistoon...
Veera on ollut kuolleena jo yli 20v ja tunnistin hänet heti kuvasta jonka näin hänestä ekaa kertaa yli puoli vuotta näiden parvekohtaamisten jälkeen
Hän oli tosi daami. Päivät pitkät puhui puhelimessa Coco Chanelin puvuissa, poltti tupakkaa holkista, joi teetä ja viiniä samalla Oli opiskellut paljon ja puhui viittä kieltä muttei tehnyt oikeestaan mitään järkevää koko elämäsä aikana ja sai sydärin viiskymppisenä johon kuoli. Boheemi ja näki kai minussa kaltaisena. Tosin minä mikään CC nainen ole mutta samoja piirteitä meissä on jopa ulkonäöltä.
Tollaset kohtaamiset on tosi mukavia. Mä sain uudesta puhtaasta isommasta kodista jo voimaa ja sit toinen auttoi vielä noin kauniisti. Lämmöllä muistan  :angel:


Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: pikkari - 29.07.2013 05:51:04
No kerronpa tähän vielä toisen kohtaamisen viime viikonlopulta. Rukoilin ikoni sydänchakran kohdalla ja pyysin apua monille ihmisille. Sit taas yllättäen ilma alkoi väreillä ja luulin että mieheni lähestyy koska niin samankaltainen energia oli, mutta se olikin mieheni isä. Ortodoksipappi joka on ollut henkimaailmassa jo 30 vuotta .
Mieheni sanoi monta kertaa että faija olis tykännyt minusta ja nyt oli tosi kaunis kohtaaminen. Antoi neuvoja ja lohdutti. Itkin varmaan tunnin sen tapaamisen aikana ja sen jälkeen koska se oli kuin puhdistus
Mä en toivo näitä juttuja enkä halua puoleeni vetää mutta kyllä nämä kohtaamiset on olleet kuin hengellistä terapiaa hieman samalla tavalla kuin meediolla käynti mutta henkilökohtaisempia.
Ystäväni antama ikoni on voimaltaan vahva, olen sen huomannut.
Pidän välillä tyynyn vieressä öisin.

Tuo lähestyminen tosiaan alkoi rukoksesta. Meedio kehotti meitä mieheni kanssa menemään spitualistisen seuran kehityspiiriin ja me naurettiin monet kerrat mitä hämmennystä siellä saatais aikaan eikä koskaan päästy sinne asti kuitenkaan.
Rokkikukko ja ylimeikattuihmenainen pienessä pilvessä. Onneks ei ehditty mennä ja minäkin hieman tapojani olen parantanut mutta sekin tuli täs mieleen että todellakaan ulkonäön perusteella ei voi määritellä ihmistä, mutta SILMISTÄ näkee millaisen ihmisen kanssa on tekemisissä


Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: pikkari - 29.07.2013 06:16:43
Ja vielä jatkuu... Uskon kyllä että tässä maailmassa on synkroniaa, sillä tiedän ettei mieheni olisi halunnut jättää mua yksin ja puhuttiin siitä paljon että mielummin kuollaan yhdessä vaikka missä onnettomuudessa. Nyt olen kuitenkin kummallisessa symbioosissa ihmisen kanssa joka näki mieheni kuolleena.
On ehdotellut vaikka mitä mutta ei ole siitä kiinni vaan tosi vahvasta sielullisesta yhteydestä. Telepatia toimii miltei täydellisesti samoin meidän outo huumorintaju ja yhteistyö

Meedio sanoi että tulen ymmärtämään mun ja mieheni suhteen kunnolla vasta sitten kun kuolen. Hän odottaa minua, ja mä odotan kuolemaa silloin kun on huono olo.
Tehtävä on kuitenkin kesken joten tulee vaan jatkaa matkaa...


Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: Verninia - 05.08.2013 20:36:21
En osaa sanoa tarkkaan mutta pe-la välisenä yönä rukoilin paljon ja pyysin apua myös sinun tilanteeseen. Toivottavasti auttoi
Näkee sitten kun palaat paikalle mutta kyllä se on puhdistunut ainakin hieman. Ainakin se henki ei ole niin vahvana vaikka voi koittaa olla koska edelleen näen sen "nämä on minun maita" Ei pahantahtoinen mutta just sellanen materialistinen jumittaja jotka on välillä hieman hankalia jättämään niitä omia mantujaan. Mistä toi sana tuli mun päähän?
No, ole huoleti kuitenkin  :) Joskus nämä asiat vie hieman aikaa mutta ovat kyllä selvitettävissä
Joskus näille pitää vaan takoa se oppi päähän etteivät kuulu enää tänne vaan Valoon.
Unelmassa kuvaili hyvin tän kaverin ja mä sain siitä sit vielä selvemmän kuvan. No harm.
Tähän tulee kyllä nyt nainenkin mieleeni..
Tän sinänsä lupsakan ukkelin takana on nainen joka ei ole niin kiva ja tämä energia on luultavasti näiden kahden yhdistymä
Tiedän ihan omasta kokemusta että henget voi niputtautua niin ettei pätevä meediokaan osaa erottaa kuinka monta heitä on siinä kimpassa.

Kirjoitin äsken pitkän viestin, mutta kun pääsin kuvailemaan tätä naista, viesti tilttasi. Sattumaako? No, joka tapauksessa kiitos valtavasti sinulle avustasi. On pitänyt jo aiemmin kirjoittaa, mutta olen halunnut tarkkailla tilannetta ennen kun teen hätäisiä johtopäätöksiä mistään. Näit siis miehen? Näitkö miehen ympärillä jonkun ympäristön, missä hän oli ja vietti aikaansa, oliko se tätä aikaa vai mennyttä? Kysyn tätä vahvistukseksi sille, että itse koen että hän on vaihtanut talossa olinpaikkaansa.

 Eilen näin tämän miehen keittiön oven raosta. Mies istui eteisessä tuolilla selkä suorana, mutta jollain lailla väsyneennäköisenä, kuin odottaen jotakin, mutta mitä? Sanoin hänelle, että mene jo ja suljin yhteyden. Samana iltana eteisen seinältä tippui suuri isäni työmaakäytössä ollut taskulamppu. Isä ihmetteli, miten se on mahdollista. No, voihan nuo tippua itekseenkin, mutta voisin kuvitella että näillä on yhteys.

Olen saanut tämän talon kanssa apua nyt kolmelta ihmiseltä, teiltä etänä ja yksi ystävä kävi täällä tekemässä suojaukset paikkoihin, joissa mies on ilmestynyt. Mies on edelleen länsä, mutta hänen energiansa ei enää ylety tälle toiselle puolen taloa, ihan kun häntä ei olisi, se jäätävä negatiivinen energia on poissa, tai ainakin vaihtanut paikkaa ja osittain vähentynyt. Mutta eihän sitä sovi ketään pulaan jättää, ainakin kun noin sitkeästi täällä pysyy. Mutta Luoja tietää uskallanko joskus olijaa puhutella....

Olen parina yönä vanhasta tottumuksesta herännyt ja tarkistanut, ettei sängyn vieressä seiso ketään. Ei ainakaan tämä mies, enkeleitä on paljon ja siitä olen hyvilläni.

Mutta vielä tästä naisesta jonka näit, hänestä minulla ei tule suurta tuttuuden tunnetta, mutta tämmöinen mielikuva tuli: tummansininen, lähes mustasta villakankaasta ommeltu siveellinen puku (hame, jakku), nainen on laiha ja enemmän vanha kun nuori, eikä hän pidä siitä että kirjoitan hänestä.


Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: Verninia - 05.08.2013 20:39:02
No kerronpa tähän vielä toisen kohtaamisen viime viikonlopulta. Rukoilin ikoni sydänchakran kohdalla ja pyysin apua monille ihmisille. Sit taas yllättäen ilma alkoi väreillä ja luulin että mieheni lähestyy koska niin samankaltainen energia oli, mutta se olikin mieheni isä. Ortodoksipappi joka on ollut henkimaailmassa jo 30 vuotta .
Mieheni sanoi monta kertaa että faija olis tykännyt minusta ja nyt oli tosi kaunis kohtaaminen. Antoi neuvoja ja lohdutti. Itkin varmaan tunnin sen tapaamisen aikana ja sen jälkeen koska se oli kuin puhdistus
Mä en toivo näitä juttuja enkä halua puoleeni vetää mutta kyllä nämä kohtaamiset on olleet kuin hengellistä terapiaa hieman samalla tavalla kuin meediolla käynti mutta henkilökohtaisempia.
Kuulostaa älyttömän hienolta tämä kohtaaminen. Olet rohkea, kun uskallat ottaa näitä vastaan.


Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: pikkari - 08.08.2013 00:51:21
No kuule mä en ole yhtään rohkea kuin näiden ns läheisteni kanssa. Mulla on sellanen fiilis että tähän juttuun tarvitaan oikea osaaja eli meedio tai joku vastaava ihan paikan päälle koska minä näine intuitiivisine näkyineni en osaa poistaa jumittajaa. Toki voin rukoilla mutta mun näyt on välähdyksiä tai intuitiivista tietoa.
Sinä osaat enemmän kuin minä.Luota itseesi
Sen naisen kuvailit ihan selvästi ja tuli hieman sama kuva mutta mikä näitä yhdistää siihen mestaan ja miksei ne katoa on ihan täysi mysteeri mulle.
Saatko selville jostain sen paikan historiaa?
On olemassa joku ihminen joka voi kertoa sulle...


Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: pikkari - 08.08.2013 17:53:48
Ilmaisin hieman huonosti tossa edellisessä viestis mutta tosiaan sinne paikan päälle pitäis saada joku pätevä meedio koska harvoin (?) nää paikalleen jämähtäneet pahaa tahtoo ja tätä korostan varmaan loppuikäni että ihmisellä on oikeus määrätä omasta tilastaan ja sinne ei tule muut kuin kutsutut
Toisten auttaminen näillä taidoilla on myöskin hieman haparoivaa koska mä näen kohdatessa, en niin hyvin kaukaa
Todellakin toivon että tilanteeseen saat avun
Mä olen hengessä mukana ja toivon sinulle paljon rohkeutta. Rukoile sitä
Mulle sanoi näkijänainen aikoinaan juuri näin rukoile että Jumala antaa lisää rohkeutta

Kyllä muakin pelottais ehkä ihan tuntemattoman hengen kohtaaminen siis jos sen ihan näkee mutta heil on kuitenkin vahemmän voimaa kuin meillä elävillä joten sisänsä pelko on turha.
Merkityshän tällä tapauksella on sinun oman henkisen kasvun kannalta mutta joskus ne tilanteet on aivan sairaan rasittavia josta tämä ketjukin nimensä sai

En ymmärrä tota että ystävä kävi suojaamassa. Mitä suojattavaa on? Eteenpäin tulis johdattaa. Jos enkelit aistit siinä tilassa pyydä että he auttavat viemään ne sielut Valoon. Arkkienkeli Mikael sekä Arkkienkeli Metatron ovat tässä erittäin hyvä apu  :angel: :angel:

Ns. häirikön puolesta rukoilu ei kaikilta onnistu mutta ainakin voi koittaa edes antaa anteeksi ja pyytää enkeliapua Kristuksen nimessä
Näillä eteenpäin. Sinä opit omalla tavallasi aivan varmasti mutta tässä perusjuttuja


Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: Verninia - 08.08.2013 18:35:42
Saatko selville jostain sen paikan historiaa?
On olemassa joku ihminen joka voi kertoa sulle...
En ole vielä ehtinyt käydä sen ihmisen puheilla, joka tässä paikassa sijainneesta kievarista jotain tietää. Tarkoituksissa on kyllä vakaasti käydä vielä tämän kesän aikana. Aikaa ei ole paljon, koska vanhus on 90-vuotias, eli asian kanssa ei minun kannata viivytellä.
Todellakin toivon että tilanteeseen saat avun
Mä olen hengessä mukana ja toivon sinulle paljon rohkeutta. Rukoile sitä
Mulle sanoi näkijänainen aikoinaan juuri näin rukoile että Jumala antaa lisää rohkeutta.
En ymmärrä tota että ystävä kävi suojaamassa. Mitä suojattavaa on? Eteenpäin tulis johdattaa. Jos enkelit aistit siinä tilassa pyydä että he auttavat viemään ne sielut Valoon. Arkkienkeli Mikael sekä Arkkienkeli Metatron ovat tässä erittäin hyvä apu.
Kun aivan tuntematon ihminen auttaa, se tuntuu uskomattoman ja sanoinkuvaamattoman hyvältä. Toivottavasti minä voin omissa toimissani lähettää sitä hyvää eteenpäin, mitä sinä pistit tänne jakoon. Rohkeuden rukoileminen on hyvä neuvo.

Käytin ehkä väärää verbiä tuohon suojaamisasiaan, ystävä sanoi että hän oli käynyt piirtämässä paikkoihin joissa mies on ilmestynyt joitakin symboleita, en tiedä asiasta tarkemmin. Hän on kuulema unityönä käynyt piirtämässä näitä  symboleita esim nukkuvien sänkyjen alle. Itse en vielä symbolityöskentelyä tunne.

Ja hei! Sen jälkeen kun näin tämän miehen eteisessä ja sanoin hänelle ehkä vähän epäkohteliaastikin, että Mene jo! (Sanatarkasti en muista mitä sanoin, mutta jotakin käskevää ja vähäsanaista), täällä on ollut rauhallista ja yöni olen nukkunut erittäin hyvin. En tiedä, tarvitsiko tämä täällä jumittaja vain minut kaiken sen jälkeen sanomaan hänelle henkilökohtaisesti, että nyt on aika mennä, kun muut ovat jo tilannetta hänelle edeltä selittäneet. Ehkä hän oli valmiina eteisessä sen takia, että siirtyisi siitä eteenpäin, kun pyyntö tulee? Mutta rauha tässä mökissä ja kaikki hyvin! Olen hyvillä mielin. Ehkä en olekaan hullu! Ehkä mulla on vilkas mielikuvitus, mutta en silti ole kuvitellut tätä asiaa, vaikka niin monta vuotta olen niin sitä itselleni selittänyt. Tällä hetkellä hienolta tuntuu ajatus siitä, että vihdoin näin tämän miehen, joka on eloani tässä talossa häirinnyt lapsuudestani lähtien- ja että hän on nyt mitä luultavimmiin päässyt itsensä kanssa eteenpäin.


Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: Verninia - 22.08.2013 16:50:51
Ompa joka puolelta kummallista, ettei kummassakaan kotonani ole kerrassaan ketään kutsumatonta vierasta, ainakaan niitä negatiivista väreilyä säteilevää tyyppiä! Tältäkö tämän olisi aina kotonaa pitänyt tuntua? Onneksi saan nauttia siitä nyt. Kukaan ei herättele yöllä, kukaan ei varto käytävän päässä, availe ovia tai siirtele tavaroita. Ihan mieletöntä!

En vaan voi olla miettimättä, että nyt kun tämä monta kymmentä vuotta talon maaperässä jumissa ollut isäntä on jatkanut eteenpäin... onkohan sillä nyt hyvä olla, olinko liian jyrkkä kun sanoin että nyt on lähdettävä: vai olisiko pitänyt olla jyrkkä jo aikaisemmin? Ehkä kaikki on hyvin myös sillä suunnalla, voinan lähetellä maailman ääriin ainakin toiveita.


Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: pikkari - 22.08.2013 20:01:27
Olen ollut yhteydessä Esko Jalkasen yhdistykseen ja tänään tuli taas s-postia: "Yksi vainajahenki saatiin eteenpäin joten toivottavasti siellä helpottaa. Joskus asiat ovat Korkeimpien lakien alaisia, eikä kaikkia voida heti poistaa"

Siis mitä helvettiä?????!!! Mä en tajua nyt lainkaan
Joku on siis esiintynyt miehenäni. Puistattava ajatus  :o ja kuinka monta niitä on ja miksi?

Olen kirjoittanut neljä viestiä E.J:n kuntoutuspalveluun saadakseni tietoja elimistöni vahvistukseen ja nyt tulee infoa jostain vainajahengestä  >:(
Kun pari viikkoa sitten kirjoitin ekan sp-viestin heille mun olo alkoi huonontua josta seurasi sit tietenkin monta lisäkysymystä. Tavaroiden/papereiden liikuttaja ei siis olekaan mun mieheni ja tää tieto järkyttää.
Joku kusettaa mua negapuolelta ja mä en ole edes tajunnut sitä
Mä pysyn näistä asioista nyt jonkun aikaa täysin erossa ja koitan olla ajattelematta koko henkimaailmaa


Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: Avicii - 22.08.2013 20:28:42
Olen pahoillani pikkari. Kaikki ei ole aina siltä miltä näyttää. Olkaa huolellisia siinä kuka tulee ja minkä takia  :police:


Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: pikkari - 22.08.2013 22:47:00
No mutta täytyy olla tosi taitava harhauttaja. Ystäväni valaisi asiaa tänään ja kysyi kumpaa uskot: Tuntemattomaan ihmiseen vai omaan tietoisuuteesi? Mietin hetken ja vastasin että itseeni.
Mä en voi olla niin harhainen tiedoltani etten erottaisi harhauttajaa. Niin lämmin, koskettava tunne ei tule mistään kummajaisesta tai sit se on erittäin taitava.
En halua miettiä tätä enempää vaan uskon omaan tunteeseeni  :angel: :smitten:


Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: pikkari - 23.08.2013 15:39:39
No mietinpäs ja epäilen nyt ihan kaikkea. Menin jopa niin pitkälle että tulostin sen viestin ja näytin päätohtorille.
Hän vaan hymyili ja sanoi että joskus asiat kuullostavat kamalemmilta mitä oikeesti ovat
Tulen just sairaalasta. Juttelin kahden psykiatrin kanssa. Kai mä oon oikeesti vähän hullu  :uglystupid2: mutta sitä ad/hd diagnoosia täs metsästetään.
Ja pakkomielteinen myös koska joskus ajatus jämähtää ja näissä asioissa se käy hyvinkin helposti.
Tänä aamuna oli taas peilikaapin ovet auki, kumpikin ihan saman verran. Aivan varmasti tunnistan mieheni. Siitä ei ole epäilystä mutta tämä tavaroiden siirtäjä, ovien avaaja on joku muu ehkä. En tiedä.



Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: pikkari - 23.08.2013 16:37:42
Ystäväpiirissäni toimii kyllä telepatia tosi hyvin. Kun säikähdin eilen tota juttua, puhelin soi miltei samantien. Kolme frendiä soitti putkeen ja yks tuli käymään myssyineen ja sit jutut muuttui ihan erilaisiks  :D


Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: pikkari - 25.08.2013 18:20:31
Pe-la välisenä yönä näin kummajaisen. Se viuhahti ohitseni keittiön ovella kun "puhdistin" tätä asuntoa.
Kyyyryssä liikkuva vauvankakan värinen mua lyhyempi ihmehiipari, ei ihmisen muotoinen.
No sellanenkin oli täällä viime yönä kun tein samanlaista puhdistusta. Parimetrinen hahmo, aika vaalea mutta ei tuttu seisoi mun edessä eteisessä vajaan metrin päässä minusta samalla kun makuuhuoneesta eteiseen kulki outo virtaus pois tästä asunnosta.
Kummallakaan kerralla en pelännyt yhtään vaan tuijotin ihmeissäin outoa näkyä.
Olen rukoillut rohkeutta ja sitä oon saanut. Kiitos  :angel: :angel: :angel:

En toki halua tällasia kohtaamisia mutta jostain oudosta syystä ne täällä on halunneet pyöriä ja kaikella tarkoituksensa on, näillä kummajaisillakin. Toiv lähtivät kokonaan pois.

Perjantaina nimittäin mun reseptit katosi ja yllättäen löytyivät tästä läppärin vierestä. Just ton kaltainen toiminta saa mun veren kiehumaan  :tickedoff:
Millä helvetin oikeudella olla mun tontilla ja kiusata?
Olen rukoillut kyllä niiden k-päidenkin puolesta ja toivon saavani nyt olla rauhassa.
Jos tää kiusaaminen jatkuu, meedio saa tulla paikalle hoitamaan asiaa


Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: Avicii - 25.08.2013 18:37:01
Ei kuullosta jäärin mukavalta pikkari.
Sitä jaksan ihmetellä että kun tavarat katoaa että sillä olisi jokin opetus. En vain ymmärrä että ihmisiä ei jätetä rauhaan elämään omaa elämää eikä tarvitse olla huolissaan siitä onko avaimet aamulla kadonnut tmv.
Mutta tsemppiä nyt pikkari, en oikein osaa sanoa juuta eikä jaata sun tilanteesi muuta kun toivon että alkaa jossain vaiheessa hellittämään. Jokin tarkoitushan tällä kaikellä pitää olla kaiken järjen mukaan.


Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: pikkari - 26.08.2013 17:58:29
No on tää aika kummallista juu. Eilen näin kirjahyllyn edessä valonäyn joka oli aivan samankaltainen kuin kaksi vuotta sitten näkemäni "valomies"
Se näyttäytyi tosi monta kertaa kun asuttiin vielä "homeessa" tajuamatta sitä. Kun muutettiin pois, ilmiö katosi ja nyt se tuli uudestaan. Miksi?
Ymmärsin sen merkityksen varoittajana ja säikähdin eilen jääden pohtii mistä nyt on kyse.

Sit toinen outo eilisestä illasta. Frendi oli käymässä ja yht`äkkii tuli mieleen meediokasetti. Kymmenen vuotta sit nauhoitettu höpinä meedion kanssa hänen kotonaan. Eka kerta kun nähtiin. Mieheni kuoleman jälkeen sille nauhalle tapahtui jotain outoa koska meidän puheesta ei saanut mitään selvää. Kuului vaan hiljaista muminaa.
No välähdykseni jälkeen etsin kasetin ja tadaa - meidän äänet on taas normaalit.

Soitin sit mieheni pojalle (hänen nauhoituksilleen tapahtui sama ilmiö) mutta hän on jo ehtinyt nauhoittaa
vanhojen pääälle

Eli vlk joka yö ilmiöitä ja ainiin tänään kylpyhuoneessa taas valot päällä ja kaikki ovet auki.
Noi kylpyhuoneen ilmiöt on jo niin tuttuja ettei niitä edes paljoo ajattele vai liittyykö ns valomies ja kylpyhuone vieläkin jotenkin yhteen?
Se on kaksi kertaa remontoitu 10 vuoden aikana. Ei siellä voi olla enää mitään ylimääräistä mut miks se ilmiö tuli takasin?
Ei minkäänlaista käsitystä. Mä otan yhteyttä meedioon tällä viikolla jos vielä yksikin ihmetys tapahtuu täällä

Näitä mun juttuja on ollut todistamassa muitakin ihmisiä joten ei tämä ole minkään hullun horinoita.
Tuli mieleen yksi juttui johon osallistui monta ihmistä tosin eri kerroilla. Mä olin paikalla joka kerta.
Mulla oli entisessä makuuhuoneessa kotialttari jonka edessä maassa oli iso rautainen risti (ystävä teki sen mulle)
Kun oltiin sit muuttamassa remontin alta pois, koti piti tyhjentää mutta se risti ei suostunut irtoamaan lattiasta.
Olen hihitellyt vieressä kun moni ystävämme on pyllistellyt naama punaisena mutta risti ei liikahdakkaan.
Näitä irroitusyrityksiä oli varmaan kymmenen sit viimein kaksi miestä (mieheni toisena) sai sen irti

Se oli aika selvä merkki mun mielestä näin jälkeenpäin aattelles mutta nämä muut...?


Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: pikkari - 26.08.2013 18:57:34
Sit vielä eiliseen liittyen. Ystävän kanssa otettiin pari bissee ja puhuttiin kahdeksan tuntia
Hän ei tiedä tai tajua näitä mun juttuja ollenkaan mutta halusi antaa omien sanojensa mukaan energiaa maalta.
No, tänään on ollut ihan väsynyt koko päivän jopa oksentanut kaksi kertaa.

Osittain johtuu bissestä vaikkei humalassa oltukaan sekä valvomisesta (aamuihminen) mutta et vielä tähän aikaan petipotilaana  :idiot2: Ei ole kuulemma vatsatauti
Mitä helvettiä täällä tapahtuu?

Minä olen aivan pirteä, jopa hilpeellä tuulella ja toinen makaa kuin kuollut kala. En ikinä ole imenyt ihmisistä tietoisesti energiaa eikä eilinen ilta/yö ollut mikään valitusterapiasessio joten minne hänen voimansa katosi?
Tosi herkkä ihminen kyseessä ja kummallisin asunto jossa olen ikinä asunut.

Juteltiin just puhelimessa ja mä sanoin hänelle että sä annostelit liikaa itsestäsi. Kauheeta tällanen että toinen menee noin huonoksi vaikka halusi auttaa ja auttoikin
On tulossa käymään tänäänkin jos ololtaan kykenee ja mä autan kyllä takas sekä koitan vääntää vaikka rautalangasta kaiken sen mitä erilaisista energioista tiedän


Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: pikkari - 26.08.2013 19:04:51
Ja vielä jatkuu... viime viikolla mieheni valokuva siirtyi itsestään kirjahyllyssä kun hänen ystävänsä oli käymässä mun luona. Kysyin hieman kiukkuisena miksi hän koskee mun valokuviin ja toinen tsiigaa mua äimänkäkenä ettei ole mitään siirrellyt.
Kuva oli liikkunut vain vähän mutta oli ylösalaisin joka herätti huomioni. Ikoni oli myös väärinpäin yhtenä aamuna mutta se on mun tyynyn vieressä joten olen varmaan unissani pyöriessä siirtänyt sitä
Valokuviin ei ole koskenut kukaan ihminen


Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: pikkari - 26.08.2013 19:09:35
Ton edellisen viestin aikana kirjoittaessani kylpyhuoneen peilikaapin ovet oli auennut kumpikin enkä mä aisti ainakaan selvästi kenenkään läsnäoloa.
Nyt laitan viestin meediolle


Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: pikkari - 26.08.2013 19:33:50
No voi paska! Meedio on ulkomailla. No, hengessä mukana kuitenkin ja mä haluun ajan asap tai sit hän saa tulla käymään täällä.


Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: Avicii - 26.08.2013 19:35:14
Huh huh. Mä en jaksaisi tuollaista viikkoakaan. Saisin sellaiset raivarit että tietäisivät 100 km säteellä että tänne ei tulla ja en ole kiinnostunut.
Sulla tietenkin olisi mahdollisuus opiskella meedioksi (muistaakseni hki on ainakin jotain siihen suuntaan) tai sitten sun pitäisi vain oppia hallitsemaan taitojasi tmv apu olisi tarpeen. Mutta tsemppiä nyt kuitenkin, toivotaan että tilanne rauhoittuu!


Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: pikkari - 26.08.2013 21:33:06
Nämä ilmiöt vahvistui kun sain Esko Jalkasen yhdistykseltä ns apua.

Mä en luota kohta kenenkään auttamiseen. Meediokin sanoi ettei täällä ole hometta ja älä skitsoile. No ei ihan noilla sanoilla mutta sisältö tota. Oireilen joka ikinen aurinkoinen aamupäivä kun tämä asunto lämpenee.

Tuntuu että mitä enemmän autan muita ihmisiä, sitä enemmän tulee takkiin ja se on ihmeellistä  :uglystupid2:

Olen syönyt viime aikoina tosi huonosti ja maadoituksen kanssa on oltava tarkkana mutta sekään ei selitä tätä kaikkea paskaa joka alkoi uudestaan.

Vapaata tahtoa on kunnioitettava. Katsotaan



Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: pikkari - 27.08.2013 03:27:44
Avicii, sinusta lähtee mukava enegia ja meedio näköjään tehnyt jo jotain koska täällä on rauhallista.


Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: Suomityttö - 27.08.2013 19:45:14

Mitä tarkoittaa sellainen valkoinen usvamainen energia, jos näkee sellaista jonkun fyysisen henkilön ympärillä? Tai itsensä ympärillä, jos vaikka meditoidessa avaa silmänsä nopeasti hetkeksi? Tietääkö kukaan tai onko nähnyt?


Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: pikkari - 27.08.2013 23:04:04
Millainen usva? Mun enkeli näyttää valillä isolta huivilta joka väreilee. Onko se usva paikallaan vai väriseekö se mitenkään?


Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: Suomityttö - 27.08.2013 23:59:53

Semmosta nopeasti liikkuvaa valkoista. Se on sitten varmaan enkeli tai opas.  :smitten:


Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: pikkari - 29.08.2013 22:18:53
Nopeesti liikkuva valkoinen sai hymyn aikaan. Vaikuttaa suojelevalta  :angel:
Tosin tämä epäilen kaikkea asenne on vieläkin


Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: pikkari - 31.08.2013 23:34:16
Mun kaveri tuli käymään. Hän näki omassa rappukäytävässään isot valot kuin strobot kun lähti himasta minun kotiin.
Selittää just nyt mulle sitä kun tätä kirjoitan.
Puhuu hämmentyneenä.
Toinen kerta kun tapahtuu jotain hänelle ns paranormal ja oli tosi kiukkuinen. Kesti tunnin että sain asian esiin ja ihmisen normaaliks. Oli jotain negavoimaa näköjään

Tää valojuttu oli erittäin voimakas kokemus hänen mielestään ja taas ollaan tapauksessa kenkä joka katosi sekä näistä valoista ollaan nyt puhuttu myös. Outoa on hänelle.. Mä alan jo tottuu tähän



Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: Varjotar - 10.10.2013 21:51:26
Nyt on ollut jonkun päivää sellaista, että aistin ihmisten energiakenttiä. Kuka on viehättävä, kuka luotaantyöntävä, kuka kuin magneetti..
Olo ei ole hyvä, sumuinen ja todella herkästi väsyvä  :idiot2: Tällainen on kohtuullisen uutta minulle, enkä osaa käsitellä tätä nyt.. :buck2:


Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: Avicii - 11.10.2013 10:02:52
Nyt on ollut jonkun päivää sellaista, että aistin ihmisten energiakenttiä. Kuka on viehättävä, kuka luotaantyöntävä, kuka kuin magneetti..
Olo ei ole hyvä, sumuinen ja todella herkästi väsyvä  :idiot2: Tällainen on kohtuullisen uutta minulle, enkä osaa käsitellä tätä nyt.. :buck2:

Kannattaa ottaa tauon jos alkaa väsymään. Yllättävän paljon energiaa se vaatii olla avoin mutta ajan myötä siihenkin tottuu mutta liika on aina liikaa. Kannattaa vain aamulla päättää että tänään en tunnista toisten energioita vaan olen sopivasti läsnä omassa itsessäni ja se riittää.


Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: pikkari - 11.10.2013 17:03:25
Joo ja suojaus kunnossa koko ajan. Liiku luonnossa. Maadoitusta parhaimmillaan


Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: Varjotar - 12.10.2013 10:23:58
On todella outoa, kun ilmiö vaihtuu toisinpäin, eli ihmiset menevät sekaisin minun kentistäni :D

Näin suuressa määrin olevat ns. antennit pystyssä- tapaukset ovat ihan uutta. Jotain pientä on ollut jo aikaisemminkin, mutta satunnaisesti.
Kehitystä taas aivan uudella alueella, jippii.  :coolsmiley:
Koska monella ihmisellä kentät olivat tukossa, tunkkaisia, vanhentuneita, negatiivisia tai muuten ajavia, ei ihme, että ahdistun usein tuntemattomien keskellä vaikken ns. aistisikaan kenttiä sillä hetkellä tietoisesti.


 


Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: lauraemilia - 19.11.2013 15:34:25
Nyt on ollut jonkun päivää sellaista, että aistin ihmisten energiakenttiä. Kuka on viehättävä, kuka luotaantyöntävä, kuka kuin magneetti..
Olo ei ole hyvä, sumuinen ja todella herkästi väsyvä  :idiot2: Tällainen on kohtuullisen uutta minulle, enkä osaa käsitellä tätä nyt.. :buck2:

Sama homma! Kuljen julkisilla ja muutaman kerran kävi, että tunsin jokaisen kentät. Aika hurja fiilis kun astui metroon  ;D

Kysyisin, kun olen nähnyt muutaman kerran valkoisen kaavun ( luultavasti) hengen joka lähti vessasta seinien läpi eteiseen.
Mistä voin tietää onko se henkioppaani. Tai ylipäätänsä miten voin saada omaan henkioppaaseni yhteyden? Toivomalla iltarukouksien joukossa? vai kutsumalla uniini  ???

Kotonani liikuu muutama henki (tai henkiopas?) ja välillä käy piipahtamassa synkillä/epätoivon hetkillä enkeli sängynpäätyyn valkoisella säteellä. :angel:


Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: Verninia - 07.03.2014 02:31:38

Mitä tarkoittaa sellainen valkoinen usvamainen energia, jos näkee sellaista jonkun fyysisen henkilön ympärillä? Tai itsensä ympärillä, jos vaikka meditoidessa avaa silmänsä nopeasti hetkeksi? Tietääkö kukaan tai onko nähnyt?
Omien kokemusten mukaan tämä valkoinen energia on hyvää. Usein valkoisesta energiasta alkaa muotoutua joku hahmo, koskaan en ihmisen ympärillä ole nähnyt, mutta toisaalta miksei?

Millainen usva? Mun enkeli näyttää valillä isolta huivilta joka väreilee. Onko se usva paikallaan vai väriseekö se mitenkään?

Voi vänkä, toi on hyvin kuvailtu! Iso huivi! Joka liikkuu ja leijailee. Liitän sen myös usein enkeleihin ja turvaan.


Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: pikkari - 21.03.2014 00:43:07
Tänä aamuna koin vahvasti että tähän tilanteeseen on saatava ihan uusi ihminen mukaan eli sellainen joka ymmärtää energioista ja joka pystyisi tuomaan uudenlaisen näkökulman tuntematta mua lainkaan.
Koin siis erittäin vahvan sisäisen äänen joka kehotti etsimään "koska kaikki ovet ovat auki."
Mistä? Avasin netin ja muutaman tunnin ja oivalluksen jälkeen löysin.
Energiahoitaja. Kun avasin hänen sivunsa, tunsin heti löytäneeni oikean ihmisen.
Kylmät väreet ja liikutuksen kyyneleet. Tiesin että olen oikeessa.

Soitin tälle naiselle ja tieto siitä että hän on oikea ihminen vahvistui koko ajan. Sanoin suoraan että tiedän että olet se jota nyt tarvitsen.
Kun kerroin tilanteestani hän sanoi et menee väreet päästä jalkoihin, minulla myös ja samaan aikaan.
Kysyi millon pääsen tulemaan hänen luokseen. Ensi tiistaina tavataan ensimmäistä kertaa.
Tänään seinissä, katossa ja lattiassa on välkähdellyt kirkkaita valon välähdyksiä yli kymmenen kertaa. Menin laskuissa sekaisin koska ne välkähdykset lisääntyivät puhelun jälkeen ja sen aikanakin yksi suoraan edessäni lattiassa
Tämä energianainen on myös meedio. En tiennyt sitä soittaessani ja siitähän koko tapaamisessakin on kyse millä halvatun tavalla nämä henkimaailmakohtaamiset sais edes jotenkin hallintaan ja miel kokonaan pois.
Hän sanoi että on ainakin mahdollista että kanava on hallitusti auki. No joo mutta miten sen saa pysyvästi kiinni.

"Oletko muistanut suojata itsesi? Oletko pyytänyt/käskenyt henkiä poistumaan?
Oletko pyytänyt että saisit olla rauhassa?"
KYLLÄ mutta ei tehoa  :tickedoff: :tickedoff: :tickedoff:
Alkaa taas ärsyttää vaan lisää mitä enemmän tätä ajattelee.

Hetki sit rukolin ja pyysin saada olla rauhassa. Seinässä vilkahti kirkas valo. Sanoin ääneen tosi turhautuneena et kai sillä on joku suurempi tarkoitus että henkimaailma on niin lähellä koko ajan, niin se valo välkähti kaksi kertaa. Tällaista ei ole tapahtunut aiemmin. Ihan kuin se olis vastannut ON.
Kuullostaa taas niin hullun kirjoituksilta mutta kun tähän menessä kukaan ei ole pystynyt tässä auttamaan, lataan aika suuria toiveita kohtaamisellemme tän uuden ihmisen kanssa.
Hänelle sanoin samaa mitä tässä ketjussakin oon kirjoittanut eli olen pyytänyt,käskenyt,vihastunut, itkenytkin etten halua mitään kontaktia siltä toiselta puolelta.
Valivali. Kerron ensi viikolla miten meni kun tavattiin e-naisen kanssa. Tuskin huonompaan suuntaan menee




Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: Varjotar - 24.04.2014 09:07:59
Tänne palanneita sotureita, jotka minä tunnistan ja osa minut. Osaavatkin olla kiukkuisia :idiot2:
Yks suorastaan lyö päähän ymmärtämättään, koska pelkää ja sitten pukeutuu ylpeyteen.
Toinen vaan vinkkaa etäisesti, että täällä hän on. Kolmas katoaa kokonaan, liekö ei halua itseään paljastaa.. :uglystupid2:
Hauska tavata, jälleen kumminkin :D


Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: ihmetys - 24.04.2014 21:51:14

Kuullostaa taas niin hullun kirjoituksilta mutta kun tähän menessä kukaan ei ole pystynyt tässä auttamaan, lataan aika suuria toiveita kohtaamisellemme tän uuden ihmisen kanssa.
Hänelle sanoin samaa mitä tässä ketjussakin oon kirjoittanut eli olen pyytänyt,käskenyt,vihastunut, itkenytkin etten halua mitään kontaktia siltä toiselta puolelta.
Valivali. Kerron ensi viikolla miten meni kun tavattiin e-naisen kanssa. Tuskin huonompaan suuntaan menee


Hei Pikkari, kerroitkohan jo jossakin toisessa ketjussa, onko tilanne helpottanut? Toivottavasti! Voimia sinne.


Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: pikkari - 27.04.2014 16:55:44
Kiitos samoin  :)
Tänä aamuna näin valonvälkähdyksiä hopeisena, kultaisena sekä sinisenä.
Tunsin olevani turvassa, kunnes... pikkuhiljaa olo alkoi muuttua levottomaksi..rauhattomaksi ja menetin keskittymiskykyni täysin.
Ihmettelin et mikä kumma nyt riivaa.
Tätä oloa kesti n kolme tuntia ja sit vasta ymmärsin ettei se olekaan mun oma tunne vaan tulee jostain muualta/toisesta ihmisestä.
Intuitiivinen tunne kenelle pitää soittaa ja oikeessa olin. Nappasin sellasen tyypin fiilikset joka oli ottanut eilen happoa (lsd-johdannainen) ja kärsi tosi kamalasta jälkiolosta.
Hänelle oli tullut eilen olo että riivaajahenki on päässyt hänen auraansa yms kamalaa. Mä en edes tunne tätä ihmistä kunnolla
Heti kun tajusin tilanteen mun olo alkoi rauhoittua. Neuvoin puhelimessa miten kannattaa toimia ja lupasin soittaa illalla uudestaan.

Mä jotenkin tiesin jo eilen kun puhuin ystäväni kanssa ettei asiat mene ihan ok. Meditoidessa ennen nukkumaanmenoa näin kapean polun, harmaan maiseman ja mustan hautakiven
Muuten täällä on ollut suht rauhallista. Vilkkujat on suojaajia, osa ilmiöistä johtuu mun "sähköisestä" kentästä, ex-mieheni toimii portinvartijana ettei tänne pääse enää niin helposti kuin aiemmin.
Tää oli energiahoitajan idea koska mieheni ilmestyi sinne hoitotilanteeseenkin. Doreen Virtuen kirjassa Kuiskauksia sanotaan että edesmennyt voi toimia oppaana antaen henkimaailmaan siirtyneelle mahdollisuuden suorittaa maan päällä kesken jäänyt elämäntehtävä loppuun läheisen kautta.
Ex on edennyt paljon reilun vuoden sisällä eikä hän tietenkään voi olla vielä ns pääoppaana vajaavaisten tietojensa takia mutta pystyy osallistumaan auttamiseen.
Näin koen nykyisen tilanteen
Minä edistyn oivallusten ja henkisten auttajaihmisten avulla. Ex-mieheni saa opetusta toisella tasolla.
Kultainen valo oli muuten hieno  :smitten: Ensimmäistä kertaa näin
muoks. hieman sekavaa tekstiä tuli kun ajatukset laukkaa tuhatta ja sataa


Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: pikkari - 28.04.2014 22:49:37
Jotenkin outo fiilis...
Toinen ystäväni joka on ollut hieman hunningolla jo jonkun aikaa soitti tänään.
Hän on katsonut kahdessa kuukaudessa kymmenittäin kauhuleffoja ja toissa yönä oli nukahtanut nojatuoliin ja herännyt siihen että hänet oli paiskattu kamalalla voimalla pöydän kulmaan niin että neljä hammasta on katkennut.
Hänellä on tosi vahva hammasluusto eikä yhtäkään reikää ollut ikinä.
Nyt isot operaatiot edessä.
Lsd-pojasta en ole kuullut mitään. Toivottavasti ei ole flipannut pahasti.
Tänään kauppamatkalla näin vanhoja frendejä mun sekoiluajoilta ja mun apua pyydettiin.
Näköjään auttajatehtäväni alkaa avutua näin.
Äsken suolakivilamppu meni itsestään päälle ja kylpyhuoneen peilikaapin ovet avautuu myös itsestään.
Kauhuleffafrendini soittaa vielä tänään. En tykkää yhtään kelailla yöllä noita pimeyden asioita mutta auttamishalu on kuitenkin isompi kuin pelko.
Rukoilen rohkeutta ja rauhaa täksi yöksi.


Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: pikkari - 29.04.2014 00:32:10
No niin...puhuttiin puhelimessa, linja katkesi ja nyt mun luuri ei toimi ollenkaan.
Ihme-energiat nyt ja olen rukoillut monta kertaa.
Aamulla pitäis olla jo kuudelta hereillä mutta eipä paljon nukuta koska mielessä pyörii nyt liikaa.
Fuck! En olis tarvinnu tällaista just nyt
Pitää tuulettaa koko asunto ja rukoilla rauhaa & suojelusta.


Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: pikkari - 29.04.2014 01:51:30
Pakko kirjoittaa että saan nämä jutut pois mielestä
Mun puhelin alkoi toimia ja puhuttiin ystäväni kanssa lisää tästä kummallisesta tapahtumasta.
Mä halusin "katsoa" hieman taustaa ja yäk mitä näin. Tähän liittyy kaksi ihmistä,mies ja nainen jotka leikkivät voimilla jotka eivät todellakaan ole puhtaasta lähteestä.
Sain kamalat puistatukset kun mulle näytettiin mistä on kyse.
Lääkäri oli sanonut ettei kaatuminen voi saada aikaan sellaista jälkeä vaan siihen on vaadittu kovia iskuja.
Ystäväni on havahtunut tajuihinsa siitä nojatuolista josta sinkosi pöytää vasten ja kaikki vaatteet oli veressä, nenäkin oli murtunut ja tod näk leukaluu
Tosiaan lääkärin mukaan ihminen ei voi saada itse sellaista aikaan ja oli kysynyt pari kertaa että olitko tosiaankin yksin kun tämä tapahtui.
Ihan kamala juttu! Kerroin suojauksesta ja kehotin rukoilemaan sekä pyytämään arkkienkeli Mikaelia katkaisemaan pahan yhteyteyden.
Kävelin tänään lähikirkkoni ohi ja katsoin pitkään ristiä. Jostain syystä kuvittelin sen ylösalaisin ja sain siitä jo puistatukset, sit ilalla kuulen tällaisen kammotarinan joka liittyy juuri pahan voimaan.
Kristuksen siunausta ja varjelusta rukoilen ystävälleni sekä sitä että katkenneet hampaat saadaan kuntoon. Kristus ole lähellämme aina ja iankaikkisesti


Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: Avicii - 29.04.2014 04:35:34
Ikäviä tapahtumia mutta olet oiva esimerkki siitä mitä tapahtuu kun tosissaan uskoo johonkin niin lujasti että alkaa vetämään puoleensa näitä tapahtumia. Miksi tätä ihmistä ei alunperin suojeltu??!!
Nyt hänkin alkaa uskomaan pahan voimaan jne. Tämä ei koskaan tule loppumaan ja jo se että uskoo väärinpäin olevan ristiin.. Onneksi en kulje tuota tietä.
Tsemppiä nyt vain pikkari, ei kuullosta hyvältä mutta itse olet tiesi valinnut ja uskomuksesi, joten rohkeasti vain eteenpäin. Toivotaan että et tarvitse saada tämän enempää kosketusta näin synkkiin asioihin.


Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: Varjotar - 29.04.2014 10:13:41
Sielu yhtä riemua täys.
Vauhti sen, hyydy ei milloinkaan.
Heikompia jo pelottaa.
Kun kellot kulkee vaan.
Villi Kortti tanssii taas.

Mikä ihme tekee sielusta loputtoman hauskanpitäjän, äärettömän energisen?
Vauhti on ihan hillitön, ku se painaa menemään. :uglystupid2: :2funny:
Se on ku hurrikaani ja jakaa voimiaan mielellään niille, jotka sitä osaa käsitellä oikein..

Mut, huhhuh, kun en taho pysyä perässä itekään..  :D


Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: pikkari - 29.04.2014 15:56:24
Ei tästä mitään kierteitä tule. Kuka täällä nyt manaa? Ai ihan ihan mielikuvituksen voimalla voi vetää puoleensa tällaista? Just joo.
Kukaan ei tiedä mitä on tapahtunut. Ystäväni kanssa olen puhunut ja koittanut piristää. Hän toivoo että olisi silminnäkijä sille mitä tarkalleen on tapahtunut.



Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: Avicii - 29.04.2014 17:24:50
Ai, nyt se muuttuikin sitten mielikuvitukseksi?  ;D

Yritin ja toistan itseäni mutta sinun pikkarin ei tarvitse tähän uskoa.
Uskon ja olen saanut kokemuksia siitä että mitä enemmän uskoo niin kaikki uskomukset avautuu jollain lailla meidän elämässämme, kaikki mihin uskomme saa vahvistuksen ulkoisesta koska se lähtee sisäisyydestä.
Jos uskot pahan voimaan, jeesukseen, saatanaan, kauhuleffoihin, manauksiin,enkeleihin, kristukseen, karmaan, sielunvaellukseen jne. jne. niin totta helvetissä ne sitten tulee jossain vaiheessa eteen, muodossa tai toisessa. Olen täysin vakuuttunut että koko universumi on meidän puolella kun luomme itseämme itsessämme. Sitä ikään kun astuu sellaiseen energiaympäristöön jossa kaikki tämä sisäisyydestämme kumpuavaa saa ulkoisen heijastuksen.

Sen takia en koskaan pyydä kristusenergiaa itselleni enkä enää usko raamattuun tmv koska se vetää puolensa tiettyjä juttuja, ei kaikille mutta osalle. Kannattaa olla tarkkana, on minuakin varoitettu yksi meedion puolelta jos pyydät mikaelia suojelemaan itseäsi, varaudu siihen että saat vastavoimat kimppuusi...
Sitä voidaan sitten miettiä miten suomessa tai muualla tällainen ns hengellisyys kumpuaa ja mihin kannattaa enää uskoa, kaikkihan on mahdollista mutta yksikään paha henki ei ole tullut minua vastaan ja kaikenlaista tuputetaan. Kaikkein paras suoja on kun ei yksinkertaisesti suostu enää uskomaan vaan uudistuu hengellisesti.



Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: pikkari - 02.05.2014 19:32:41
Kukin tavallaan. Mä luotan omaan intuitiooni ennen kaikkea.
Eilen se johdatti mut hautausmaalle.
Kävin mieheni haudalla ja kuljeskelin mietteissäni ympäri hautausmaata. Oli tosi tyyni ja rauhallinen olo joka muuttui heti inhottavaksi oloksi kun tulin takas kotiin.
En tiedä mikä sen aiheutti. Väsyin aikaisin ja menin jo ennen kymmentä sänkyyn.
Kylpyhuoneesta kuului ääni ennen kun ehdin nukahtaa. Mun hiuspanta oli lentänyt itsestään hyllystä n metrin päähän keskelle lattiaa.
Näin miehestäni vahvan unen. Tänään tuli vuosi ja viisi kuukautta hänen kuolemastaan.
Ostin ison, kauniin ruusukimpun ja poltan kynttilöitä sateen ropistessa.
Olen kiitollinen siitä että kohtasimme tässä elämässä ja irrotan otteeni menneestä.
Rauhaa ja rakkautta toivon hänen sielulleen  :smitten: :smitten:


Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: pikkari - 13.07.2014 16:58:49
Olen ollut jo pari päivää kiukkuinen koska multa on hävinnyt vaatteita täältä kodistani.
Kaksi lempipaitaani ja muita lyhythihaisia & toppeja on kadonnut kuin tuhka tuuleen.
Olen etsinyt koko kämpän läpi eikä löydy.
Kukaan ei ole käynyt täällä
Tää on raivostuttavaa!!!!
Millä oikeudella multa viedään tärkeitä juttuja?
Kuka mua nyt kiusaa?
Mä haluun muuttaa pois tästä asunnosta mutta mistä löydän homevapaan kämpän?
Hitto et ahdistaa ja stressaa tää tilanne  :buck2:


Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: unelmassa - 13.07.2014 19:43:43
pikkari, ootko kattonu niitä vaatteita pyykkikorista..et oisit laittanu ne sinne :coolsmiley: :smitten:


Otsikko: Vs: rasittava henkimaailma
Kirjoitti: pikkari - 13.07.2014 22:25:37
Just viikkasin ison vaatekasan ja laitoin osan takasin pesuun koska olivat niin ryppyisiä muttei siitä kasasta löytynyt niitä kadoksissa olevia kledjuja eikä löydy muualtakaan. Kaikki mestat olen jo tutkinut.
Ystävän kanssa puhuin just puhelimessa ja hänen kotonaan on myös tapahtunut kummia
Mä en jaksais nyt yhtään tällasta paskaa. Pinna muutenkin helvetin kireellä