Sisään

Astrokalenteri

Astrokauppa

Astro Akatemia

Tutki karttoja
Kirjaudu sisään

Uusi käyttäjä? Rekisteröidy tästä.

Mystinen Seili 29.7. - 4.8.2019

Mystinen Seili -päiväretket 29.7.-4.8.

S/y Metaforan kyytiä olisi tarjolla sitten myös viikolla 31, koko viikon. Päivystämme tuolloin Nauvon satamassa valmiina palvelemaan Teitä. Kaikki ne päivät jolloin saamme vähintään kolme matkustajaa (maksimi kuusi matkustajaa) mukaan teemme pienen risteilyn Seiliin, jossa kaikki saavat puolen tunnin tarotulkinnasta uusia näkökulmia elämänmatkalleen. Lisäksi saat ainutlaatuisen kokemuksen purjehduksesta Suomen ainutlaatuisessa saaristossa. Matka alkaa savukalalounaalla (ajattelin itse savustaa ja tarjoilla uusien perunoitten ja salaatin kera) kello 11.00 ja matkaan lähdemme tuntia myöhemmin. Kaikki saavat tutustua omin päin Seilin ihmeelliseen saareen ja sen vielä ihmeellisempään historiaan. Myös saaren palvelut ovat kaikkien käytettävissä, mutta eivät sisälly matkan hintaan. Palaamme Nauvon keskustaan tuulten salliessa, mutta viimeistää kello 18.55, jolloin päivän viimeinen Saaristobussi lähtee kohti Turkua. Päiväreissun hinta on 120 euroa. Voit siis saapua Nauvoon omalla autolla tai Saaristobussilla. Olemme vastassa Vierasvenesatamassa, jonne on aika helppo löytää...

Varaa paikkasi kesän mystisimpään reissuun laittamalla sähköpostia suoraa Timolle (timo.i.kalliokoski[at]gmail.com) ja kerro minä päivänä aikavälillä 29.7.-4.8. haluaist mukaan matkaan.