Lapsena olemme vapaita ja puhtaita. Kasvaessamme sopeudumme useisiin valheisiin. Valheisiin jotka saattavat tuntua lapsena aivan epätodellisilta ja vääriltä. Silloin me vielä tunnistamme totuuden, koska elämme siitä. Mutta me sopeudumme. Me sopeudumme erityisesti siihen, että valheita on tärkeämpää ylläpitää kuin totuutta. Ehkä opimme, että on tärkeämpää ajatella mitä mieltä muut ovat, kuin miltä itsestämme tuntuu. Opimme, että on tärkempää pyrkiä olemaan miellyttävä ja olla herättämättä ristiriitoja, kuin olla autenttinen, koska totuus tuntuu useimmista hyvin epämukavalta. Sopeutuessamme noihin toisten valheita palveleviin valheisiin me menetämme samalla yhteyden itsemme. Totuus ja yhteys itseen ovat kumppanit. Valhe ja menetetty yhteys palvelevat nekin toisiaan. Saadaksemme yhteyden takaisin itseemme meidän tulee alkaa jälleen totuudellisiksi. Ja uskaltaa rikkoa valheiden illuusiot.
Valhe on niin suuri, että sitä on vaikea nähdä
Totuus on yksi eniten pelätyimpiä asioita ihmissuhteissa ja yhteiskunnassamme. Niinkin suuressa mittakaavassa, että useimpien ihmisten totuus lääkitään pois sairautena. Tunteet kertovat totuuden tilastamme. Harvalla on kykyä olla läsnä epämiellyttävien tunteidemme ja niiden kertoman totuuden äärellä, siksi tunteet ovat häiriötekijä josta voi päästä nopeasti eroon esim. lääkkeellä. Kun mieli ei ole enää yhteydessä totuuteemme niin keho on. Keholliset oireet tulkitaankin sitten usein sairaudeksi ja epätoivotuiksi oireiksi. Tuskin koskaan lääkäriin mennessäsi kuulet hänen sanovan: ”Upeaa kehosi on viisas. Otetaan selvää mitä se haluaa kertoa. Nyt sinun tarvitsee levätä, kuunnella tunteitasi ja itseäsi siitä mitä eniten nyt kaipaat.” Päinvastoin kuulemme hyvin usein esimerkiksi burn outin jälkeen miten tulisi jo olla valmis takaisin työelämään. Ja mitätöiviä selityksiä sille miksi kuvaamamme oireet eivät olet tarpeeksi vakavia ollaksemme poissa töistä. Onneksi toki lääkäreissä harvinaisia poikkeuksiakin on! Harva lääkärikään on yhteydessä totuuteensa vaan hekin palvelevat yhteistä, materiaa palvovaa valhetta. Uutisissa puhutaan ihmisistä menoerinä. Pitkäaikaistyöttömyys, masennus tai muu työelämään osallistumista estävä tilanne on valtionkassassa miinus. Tälläinen syyllistäminen meihin toimii jonkin aikaa piiskana, mutta kun oma kaivo on tyhjä niin siitä ei yksinkertaisesti vain voi enää ammentaa. Kun voimat loppuvat, ne loppuvat.
kuva: Noora Brandt
Yksi suurimmista valheista joita meille syötetään on se, että meillä on arvoa vain silloin kun olemme hyödyllisiä yhteiskunnalle sen asettamin ehdoin
Toinen meiä kahlitseva valhe on, että tuntiessamme voimakkaasti asioita olisimme jotenkin sairaita. Nykypäivänä suruunkin kun määrätään mielialalääkkeitä. Olen kuullut puolisonsa menettäneen henkilön saavan lääkemääräyksen sairaslomaa hakiessa. Toiset lääkitsevät koko ikänsä vaikean lapsuuden tuomia tunteita pois. Lääkitys on ensimmmäinen apukeino jota meile tarjotaan ja joskus myös terapian edellytys. Jos meille olisi lapsesta asti opetettu tunteiden tuntemisen olevan lunnollista ja terveellistä ja siihen olisi kannustettu ja tuettu, tuskin kenenkään tarvitsisi kärsiä tuon nyt vallalla olevan valheen vaikutuksista. Jospa tunteiden läpikäymiseen tuettaisiin myös yhteiskunnan toimesta. Mutta ne eivät palvele valhetta, vaan omien tunteiden kautta pääsee kiinni totuuteen.
Meille on syötetty niin paljon valheita elämämme alusta asti, että välillä totuuden kuuleminen tuntuu hullunkuriselta. Se voi aluksi sekoittaa pään. Ketä tässä enää voi uskoa?!
Kun me kasvamme suojelemaan yhteisiä valheita meistä kasvaa samassa ihmisiä joiden on pakko elää valheessa myös itsensä kanssa. Totuus meistä kun ei palvele valhetta ulkopuolellamme. Ja harva ihminen on niin vahva, että pystyy taistelemaan yksin suurta valhetta vastaan joka on kaikkialla. Varsinkaan lapsena meille ei jää paljoakaan vaihtoehtoja. Me sopeudumme.
Suurin osa meistä on kuitenkin hereillä vielä teini-ikäisinä. Minulla on kaikki sympatia teinien puolella. Monesti teineissä on vielä tallella terve idealismi, uudistuskyky, terävä näkökyky, totuus ja kapina. On rankkaa alkaa pakolla taipua aikuisten valheelliseen unohduksen maailmaan. Siihen mikä tappaa yhteyden sieluun. Jokaisessa meissä pitäisi olla hereillä terävänäköinen teini, joka haistaa valheen jo kaukaa.
Meillä ei ole aikuiseksi kasvamisen riittejä ja rituaaleja niinkuin alkuperäiskansojen parissa on aina ollut. Rituaalien yksi osa on vahvistaa yhteyttä itseen ja heimoon. Muistuttaa siitä kuka todella on. Vahvistaa yhteyttä henkeen ja sieluun. Meidän kulttuurissamme emme palvo yhteyttä henkeen, itseemme, luontoon tai toisiimme, vaan kuvaa siitä millaisena suorittajana itse kunkin näemme tulevassa. Ei sillä ole useinkaan väliä onko se tavoite linjassa oman sisimmän kanssa, kunhan se auttaa pitämään yllä ja rakentamaan ulkopuoleltame syötettyä visiota. Ulkokultaiset asiat kuten raha, ura ja omaisuus ovat asioita joita meitä ohjelmoidaan palvomaan oman arvomme mittareina.
Valheessa eläminen rajoittaa, totuus vapauttaa
Kuinka kaukana onkaan tuo totuudesta ja sen me tunnistamme siitä miltä meistä elämämme mittaan tuntuu. Totuus tuntuu lopulta aina vapauttavalta ja hyvältä, mutta valheessa eläminen tuntuu tyhjältä, turruttavalta ja saa lopulta voimaan pahoin. Ainoa mikä meitä henkisiä olentoja todella sisältä ravitsee on yhteys sisimpäämme, aitoon olemukseemme, ja sitä kautta luontoon ja toisiimme. Sisimmässämme tunnistamme todelliset arvomme. Näiden arvojen päälle rakennettu elämä tuntuu haastavienkin aikojen keskellä onnelliselta. Se ei ole hetken mielihyvää vaan kumpuaa merkityksellisyyden tunteesta.
kuva: Noora Brandt
Harvemmin koulussa kuulee puhuttavan arvovalinnoista. Siihen meitä ei juurikaan ohjata
Totuuteen herääminen sattuu, koska se pakottaa meidät hylkäämään tutun ja turvallisen valheen. Siihen jossa oli ulkopuolelta tuleva illuusio yhteydestä ja turvasta. Totuus pakottaa meidät hylkäämään illuusion itsestämme sellaisena kuin olemme itsemme oppineet tuntemaan. Se pakottaa katsomaan kaikkia niitä kipeitä kohtia jotka olemme aiemmin valheilla laastaroineet.
Totuus tekee kipeää, mutta vapauttaa lopulta. Se vapauttaa näkemään itsemme oikein ja sitä kautta muodostamaan terveitä yhteyksiä muihin. Niin kauan kuin meillä on tarve peitellä itseltämme totuutta, näemme valheemme muissa. Ja sen sijaan, että näkisimme muut niin kuin he todella ovat, näemme heidät niin kuin itse olemme. Kaikki pimeys minkä kiellämme itsestämme näyttäytyy pelkoina ja projisointeina muissa.
kuva: Noora Brandt
Rakastatko itseäsi tarpeeksi katsoaksesi totuutta silmiin?
Jos todella haluamme muuttaa asiat se onnistuu vain hyväksymällä lähtötilanteemme sellaisena kuin se nyt on. Ei sellaisena kuin haluaisime asioiden olevan. Totuus ei palvele halujamme eikä valheellista turvallisuuden tunneta. Mutta mitä totuudesta saamme on pysyvät perustukset, sellaiset joita ei pysty mikään myrsky kumoamaan. Totuudelle rakentuvat lujat perustukset ja pitävät jalansijat, mitkä eivät petä alta.
Totuuden arvo on hukattu valheiden markkinoilla. Sen näkee ja ymmärtää kun pääsee rehellisesti kiinni itseensä. Kun todella uskaltaa katsoa itseään mikään tässä maailmassa ei tunnu lopulta yhtä hyvältä kuin totuus. Kun kivut on kohdattu loistaa kirkas ydin. Kaikki mitä pelkäämme on itsessämme. Kun emme pelkää kohdata itseämme emme enää pelkää elämää.
Terveisin
Maiju Palin
Liity postituslistalleni!