Astrologia tutkii aikaa. Astrologiaan ei sisälly sen suurempaa mystiikkaa kuin muuhunkaan elämään.
Astrologian vastainen ajattelu kasvaa samassa tahdissa astrologian harrastuksen leviämisen kanssa. Siksi haluan hiukan selvittää, mistä länsimaisessa astrologiassa on kysymys.
Yleisin väärinkäsitys liittyy kiintotähdistöön, jolla on samankaltainen eläinrata kuin astrologiassa. Tästä ovat monet astronomit saaneet vauhtia astrologian romuttaviin kirjoituksiin ja artikkeleihin. Astronomiahan on taivaankappaleiden ja tähtien tutkimista kun taas astrologia tutkii elämää ja sen rytmejä suhteessa planeettojen liikkeeseen.
Länsimaisen astrologian eläinrata ei rakennu kiintotähdistä tai niiden sijainnista, vaan Auringon ja Maan keskinäisestä kiertoliikkeestä, joka on jaettu 12 osaan. Horoskooppimerkkien nimet ja niihin liitettävä mytologia rakentuu kyllä taivaallakin välkkyvien tähdistöjen mukaan, mutta muuta astronomista yhteyttä näiden kahden eri eläinradan väliltä saa hakea n. 26000 vuoden syklistä, jonka kuluessa kiintotähdistö saavuttaa kerran saman sijainnin kuin astrologien käyttämä eläinrata.
Planeettojen liikettä ei siis länsimaisessa astrologiassa tutkita suhteessa taivaankannen tähdistöihin, vaan kuvitteelliseen eläinrataan, joka muodostuu vuodenaikojen mukaan. Planeettojen liikettä tutkitaan siis suhteessa aikaan, ei paikkaan.