Maanantaina - aurinkoista ja tuulista


27.09.2010 (Muokattu: 27.09.2010 15:37)

Päivän Oivallus

Täytän elämäntehtävääni
joka päivä.
Teen sen hyväksymällä
itseni ja muut
ja rakastamalla
mahdollisimman paljon.

smile-cleanglasses.gif

Viikkovillitys

Maanantai 27.09.2010 *

Tällä viikolla Merkurius tekee oppositiota Jupiterille ja Uranukselle, joten tiedonkulussa, nettiyhteyksissä ja kaikessa kommunikaatiossa saattaa ilmetä yllättäviä hankaluuksia. "Turha" odottaminen kuuluu ajankuvaan. Tänään on toki vielä ihan hyvä vaihe päällä.

Skorpioni: Tänään hermostut ihmisiin, jotka puhuvat vain puhumisen ilosta. Et jaksa kuunnella tyhjänpäiväisyyksiä ja annat kyllä muidenkin huomata sen. Parempi olisi kuitenkin sulkea vain omat korvansa eikä kenenkään suuta. Peilihän se vain siinä jaarittelee.

Tiistai 28.09.2010 *

Voimakkaimmat ohitukset ajoittuvat ensi kuun puolelle, joten tämä alkuviikko saattaa parhaassa tapauksessa sujua vielä suhteellisen kitkattomasti.

Skorpioni: Alitajuinen ahdistus iskee yllättäen ja on merkki siitä, että sinun tulisi tehdä ainakin osa tähän päivään liittyvistä rutiineista uudella tavalla tai jättää kokonaan tekemättä. Tällaisen päätöksen jälkeen ahdistus helpottaa välittömästi.

Keskiviikko 29.09.2010 *

Tunnelma tiivistyy kuunvaihteen lähestyessä ja nyt on tärkeätä olla mahdollisimman rauhallisin mielin, vaikka lihakset vähän nykisivät suupielessä alaspäin.

Skorpioni: Älä ole liian kohtelias, mikäli koet jonkun loukkaavan sinua aiheettomasti. Puutu loukkaukseen selkeästi ja pidä kiinni omasta näkemyksestäsi. Tunteesi eivät valehtele ja oikeudentuntosi on tänään kohdallaan.

Torstai 30.09.2010 *

Syyskuu on nyt sitten päättymässä ja latausta löytyy kukkuramitoin heti lokakuun alkuhetkillä. Huomisen tekstissä siitä enemmän.

Skorpioni: Sinulle tarjoutuu tänään tilaisuus kokeilla tai kokea jotain tavallisesta poikkeavaa ja sinua kiinnostavaa juttua. Vaikka et voikaan saada mitään ennakkovahvistuksia homman luonteesta, niin kerää vain rohkeutesi ja hyppää.

Viikonloppu ***

Auringon yhtymä Saturnukselle on sellainen kuvio, jonka aikana kannattaa käynnistää mikä tahansa itselle tärkeä projekti. Jämäkkä ja varma tunnelma iskostuu nyt jokaiseen uuteen aloitukseen. Samalla nuo Merkuriuksen oppositiot sekoittavat pakkaa kiitettävästi. Yritetään pitää ruori käsissä kaikesta huolimatta.

Perjantai 01.10.2010 ***

Skorpioni: Ajan laatu suosii nyt kaikkia uusia selkeitä aloituksia henkilökohtaisessa elämässäsi. Tee itsellesi selväksi, mikä on juuri nyt varmasti mielekkäintä mahdollista tekemistä ja ole valmis ottamaan vastuu suuristakin muutoksista. Se mitä nyt aloitat, on yllättävän kestävällä pohjalla.

Lauantai 02.10.2010 ***

Skorpioni: Merkkisi on positiivisessa kulmassa Merkuriuksen ja Jupiterin oppositioon ja siksi muiden välisistä erimielisyyksistä on sinulle selvää hyötyä. Kuuntele sydäntäsi ja tee rohkea valinta omasta suunnastasi. Päätöksilläsi on menestyksen tuuli takanaan, kunhan ne varmasti ovat omiasi.

Sunnuntai 03.10.2010 ***

Skorpioni: Salamannopeat oivalluksesi osuvat nyt nappiin sitä paremmin mitä haasteellisemmasta tilanteesta on kysymys. Älä siis kätke kynttilääsi vakan alle, vaikka huomaat joidenkin muiden painivan aivan mahdottomien ongelmien kanssa. Et ehkä pysty selvittämään muiden juttuja, mutta sinulla ei ole mitään hätää.


Maanantaina - aurinkoinen syyssää


20.09.2010 (Muokattu: 20.09.2010 19:16)

Päivän Oivallus 

Kiitollisuus on muutakin
kuin asenne.
Se on elämänfilosofia,
joka saa alkunsa toivosta,
kasvaa uskoksi
ja muuttuu lopulta
täydelliseksi ymmärrykseksi.

Näytä täysikokoinen kuva

Viikkovillitys

Maanantai 20.09.2010 ***

Tällä viikolla Aurinko on oppositiossa Jupiterin ja Uranuksen yhtymään samalla kun toteutuu syyspäivän tasaus. Hermostunutta energiaa on ilmassa kasapäin ja monenlaisia yllätyksiä tiedossa itse kullekin. Rauhallinen asenne auttaa yllättävän pitkälle.

Skorpioni: Sinulla on nyt melkoinen annos innostunutta energiaa käytettävissä joko työhön tai urasi kehitykseen liittyvissä asioissa. Vaikka kaikki ei tunnu osuvan ensiksi ihan kohdalleen, niin lopulta huomaat kuitenkin päässeesi yllättävän paljon eteenpäin hankkeissasi. Tämä on sinulle selvää toiminnan aikaa.

Tiistai 21.09.2010 ***

Koko viikko on täynnä uudistuvaa ja uudistavaa energiaa, joka kannattaa käyttää hyväksi omien suunnitelmien toteuttamisessa. Menestysmahdollisuudet avautuvat rohkeille avaajille.

Skorpioni: Vaikka asiat tänään osaavat mennä monella tavalla solmuun, niin se ei tunnu sinua suuremmin häiritsevän. Sinä näet pahemmatkin vaikeudet oikeasta näkökulmasta ja päädyt tahtoen tai tahtomattasi sovittelijan rooliin ihmisten välisissä erimielisyyksissä.

Keskiviikko 22.09.2010 *

Kuun yhtymä Jupiterille ja Uranukselle hämmentää tunnelmia näin syyspäivän tasauksen aattohetkinä, vaikka kokonaisuudessaan on ihan positiivinen kuvio.

Skorpioni: Arpaonnea ja muita mukavia sattumuksia on luvassa sitä enemmän mitä hauskemman pystyt tästä päivästä itsellesi tekemään. Nauti siis elämästäsi ja sen tarjoamista pienistä onnistumisista.

Torstai 23.09.2010 *

Syyspäivän tasaus aloittaa erittäin vauhdikkaan syksyn, jonka perusajatuksena on laittaa oma elämä edes jonkinlaiseen ajalliseen järjestykseen. Muuten on vaarana tipahtaa kelkasta jo ennen lumen tuloa.

Skorpioni: Ilkikurinen virne kasvoillasi olet tänään parhaimmillasi. Olet valmis haastamaan paikoilleen juuttuneen elämäsi ja kaikki siihen kuuluvat henkilöt uuteen elämään ja liikkeeseen.

Viikonloppu **

Viikonloppua hallitsee Auringon neliö Plutolle, mikä on melkoisen aggressiivista energiaa ja saattaa aiheuttaa voimakkaita reaktioita niin maailmalla kuin pienemmissä piireissä. Ketään ei kannata edes leikinpäiten ärsyttää tällaisena aikana.

Perjantai 24.09.2010 **

Skorpioni: Tunteet ovat ajoittain pinnassa ja etenkin stressaavissa olosuhteissa tunnet pakottavaa tarvetta purkaa tunteesi päin öykkärin taulua. Tee se.

Lauantai 25.09.2010 ***

Skorpioni: Ilmassa on voimakas painostava tunnelma, jonka perusteella sinunkin kannattaa miettiä kenen veneessä haluat purjehtia tästä eteenpäin. Seuraa lähelläsi olevien ihmisten mielialoja ja anna hälytyskellojen soida aina kun joku suhtautuu sinuun vihamielisesti.

Sunnuntai 26.09.2010 *

Skorpioni: Olet tänään harvinaisen täynnä itseäsi ja otat pulttia, jos joku uskaltaa asettaa etuoikeutesi kyseenalaiseksi. Varo olemasta liian herkkänahkainen, sillä se on aina selvä merkki epävarmuudestasi. 


Torstaina - sadekuuroja


16.09.2010 (Muokattu: 16.09.2010 21:04)

Päivän Oivallus

Milloin viimeksi nauroin makeasti? Tänään teen sen ja tunnen itseni ainakin kymmenen vuotta nuoremmaksi.

 émoticône nature 098

Operaatio Nälkäpäivä


Maanantaina - sadekuuroja


13.09.2010 (Muokattu: 13.09.2010 17:59)

Päivän Oivallus

Olen saanut vastauksen kaikkiin kysymyksiini. Ne odottavat kuulemistani sydämeni hiljaisuudessa.

émoticône nature 093

Päivän Sitaatti

"Jos tahdot hallita, pidä itsesi järjestyksessä."

- Thales

émoticône nature 093

Viikkovillitys

Maanantai 13.09.2010 *

Tämän päivän ja alkuviikon suurin uutinen on Merkuriuksen perääntymisen päättyminen tänään maanantaina, vaikka ns. varjoalue ulottuu aina perjantaihin saakka, mutta pahin alkaa ehdottomasti olla ohitse. Muilta osin on tiedossa loppuviikkoon painottuva erittäin vahva muutossykli, joka lupailee menestystä rohkeimmille elämänsä uudistajille.

Skorpioni: Voimakas onnen ja hyvän olon tunne täyttää sinut jossakin vaiheessa tätä päivää. Pysähdy katsomaan mitä tuolloin on ympärilläsi. Se kaikki on sinun ja siitä on aihetta olla kiitollinen jollekin.

Tiistai 14.09.2010 *

Pientä säätämistä saattaa kuulua tiistain ohjelmaan Kuun ja Merkuriuksen neliön myötä, mutta vain pientä.

Skorpioni: Tänään kohtaat hankalalta tuntuvan tilanteen, jonka tiedät pystyväsi ratkaisemaan, mutta silloin joudut loukkaamaan jonkun auktoriteetin arvovaltaa. Aidossa elämässä ei ole muita auktoriteetteja kuin sinä itse, joten anna itsellesi lupa toimia.

Keskiviikko 15.09.2010 *

Tällä viikolla löydät ehkä useammankin tutulta tuntuvan tekstin, koska alkuviikon ainoa kulminaatioita tekevä tekijä on Kuu. Sen aspektit toistuvat samoina kuukausittain, joten ei pidä ottaa siitä pulttia. viikonloppuna tulee taas uudempaa ja vahvempaa energiaa peliin.

Skorpioni: Et ehkä tunne saavasi kunnon otetta tämän päivän tehtäviisi. Tunne kuuluu nyt asiaan ja kaikki menee hyvin kun vaan annat itsellesi luvan olla sopivasti pihalla ja edetä omaan tahtiisi. Minne sinulla oikeastaan on kiire?

Torstai 16.09.2010 *

Kuun ja Marsin sekstiili antaa hyvää energiaa päivittäiseen tekemiseen, mutta vasta viikonloppuna Mars jyrähtää vähän totisemmin.

Skorpioni: Ilmassa on melkoisesti sähköä ja sählinkiä, joka voi pahimmillaan aiheuttaa jopa vaaratilanteita, ellet tietoisesti rauhoita tahtiasi ja pienennä tälle päivälle asettamiasi vaatimuksia.

Viikonloppu *****

Viikonloppuna toteutuva Jupiterin ja Uranuksen yhtymä saattaa hyvinkin heiluttaa maailmantalouden ja siinä sivussa monen yksityisenkin talouden vakautta.
Nyt on kuitenkin ehdottoman hyvä aika pistää kunnon tuuletus käyntiin omassa elämässä. Kaikki uudistukset ovat kosmisen myötätuulen suojeluksessa.

Perjantai 17.09.2010 *****

Skorpioni: Jupiterin ja Uranuksen tekemä kolmio merkkiisi lataa sinulle sellaisen kosmisen menestyspaketin, ettei sinun kannata jäädä hetkeksikään paikoillesi junnaamaan. Kokonaan uudet mahdollisuudet suorastaan pakkautuvat syliisi ja onnistumiset seuraavat toisiaan, eikä sinun tarvitse muuta kuin heittäytyä siihen, mistä eniten pidät.

Lauantai 18.09.2010 *

Skorpioni: Oivallat tänään loistavasti, millä suunnalla piilevät parhaat mahdollisuudet viedä eteenpäin erästä tällä hetkellä ajankohtaista suunnitelmaasi. Suuntaa askeleesi oikean osoitteeseen ja ammu vaikka lähtölaukaus.

Sunnuntai 19.09.2010 ****

Skorpioni: Tästä on muodostumassa sinulle toimelias ja tuottoisa päivä. Saat asiat sujumaan kuin itsestään. Tänään saat onnistumaan lähes kaiken mitä vain keksit lähteä hakemaan, joten eipä kannata jäädä tätä tekstiä sen pidempään ihmettelemään. Kun innostus on aitoa, mikään ei voi estää sinua.


Sunnuntaina - poutainen syyssää


12.09.2010 (Muokattu: 12.09.2010 19:07)

Tarot kortti - Rakastavaiset

Rakastavaisten kortti kertoo aina suurista valinnoista, jotka ovat nyt edessäsi. Joudut valitsemaan helpon ja vaikean tien välillä tai ahdistavan ja vapaan tien välillä. Tällaisena aikana olet rakkauden testissä ja sinun on uskallettava tehdä päätös, jolla osoitat rakkautesi itseäsi kohtaan.

 

6

Maanantaina - aurinkoista


06.09.2010 (Muokattu: 06.09.2010 19:45)

Viikkovillitys

Maanantai 06.09.2010 *

Tämä on aivan loistava viikko kehitellä omaa elämää eteenpäin intuition voimalla. Marsin kolmio Neptunukselle antaa visiot päähän tapahtumien keskellä, joten kannattaa olla hyvin aktiivinen.

Skorpioni: Innostusta saattaa tänään riittää moneenkin lähtöön, eikä vauhtia tarvitse suotta jarrutella, mutta kannattaa silti valita yksi asia kerrallaan, jota keskityt viemään eteenpäin.

Tiistai 07.09.2010 *

Tänään puhe luistaa tavallista paremmin ja hyviä sopimuksia on hollilla.

Skorpioni: Osaat asetella sanasi ja ilmeesi näppärästi muiden ajatuksiin sopiviksi ja saat tänään yhden tai useampia ongelmatilanteita onnelliseen päätökseen. Voit käyttää puhelahjaasi hyväksi myös monessa muussa yhteydessä. Ellet keksi mitään niin ole sitten rauhassa onnellinen.

Keskiviikko 08.09.2010 *

Uusikuu on kuukauden paras aika aloittaa joku tällä hetkellä ajankohtainen projekti.

Skorpioni: Tunteesi ohjaavat sinua voimakkaasti tiettyyn suuntaan. Anna tuulen kuljettaa sinua kohtaamaan juuri tänään tärkeältä tuntuva ihminen ja sitten tämän päivän suuri oivallus, jonka hän sinulle välittää. Toimeen on syytä ryhtyä välittömästi.

Torstai 09.09.2010 *

Myös Kuun yhtymä Saturnukselle painottaa jonkun uuden asian aloittamista juuri näillä näppäimillä.

Skorpioni: Lähi aikoina tekemäsi ja työelämään liittyvä päätös kaipaa juuri tänään jotain selvää tarkennusta. Mieti tarkasti mihin suuntaan haluat elämääsi viedä, sillä tänään tekemilläsi päätöksillä on tavallista paremmat lähtökohdat.

Viikonloppu ****

Viikonloppu on täynnä intuitiivista tekemistä ja tunnelmia seuraamalla pääsee todella pitkälle.

Perjantai 10.09.2010 ****

Skorpioni: Vaikka saatatkin olla tänään hyvin innostunut jostakin sinulle esitetystä ideasta, niin koeta säilyttää mahdollisimman realistinen ote asiaan. Sinulla on Neptunuksen haasteellisen kulman vuoksi taipumusta ylioptimistisuuteen. Pidät helposti itsestään selvinä asioita, jotka eivät sitten olekaan totta.

Lauantai 11.09.2010 ***

Skorpioni: Elät sellaista aikaa, jolloin et pysty toimimaan itseäsi vastaan vaan olet valmis puolustautumaan kovillakin keinoilla hyväksi käyttäjiä vastaan.

Sunnuntai 12.09.2010 ***

Skorpioni: Tänään kannattaa elellä avoimin ja iloisin mielin, sillä sinulle on tarjolla jotain tavattoman ihanaa. Ethän estä tuon ihanuuden tuloa elämääsi liian ahtaalla ja rajoittuneella elämäntyylillä. Venuksen ja Pluton sekstiili edustaa myönteisyydestään huolimatta, jotain tavallisesta poikkeavaa ja rohkeutta vaativaa tekemistä.


Torstaina - pilvistä ja tuulista


02.09.2010 (Muokattu: 02.09.2010 18:24)

Kuukausihoroskooppi - Syyskuu 2010

Jupiterin ja Uranuksen peräännyttyä Kalojen merkkiin, vaihtuvat merkkikohtaiset tunnelmat melkoisesti ja uskoisin pahimman ahdistuksen helpottavan selvästi. Toinen yleistä olotilaa ja asioiden hoitamista helpottava kuvio on syyskuun alussa toteutuva Venuksen ja Marsin sekstiili Plutolle, joka antaa tilaa omien suunnitelmien menestyksekkäälle toteuttamiselle merkkisijainnista riippumatta.

Koko ihmiskuntaa piinaava muutospaine ei tietenkään häviä minnekään, mutta kaikkeen tottuu ja nyt on mahdollisuus löytää kokonaan uusia elementtejä omaan elämäänsä. Jokainen toteuttamasi vähänkään suurempi muutos palvelee koko maapallon ja parhaimmillaan koko aurinkokuntamme uudistumista. Henkilökohtaisessa elämässä se koetaan poikkeuksetta menestyksenä.

Ei ole mitään väliä, millä alueella elämässäsi koet onnistumisia ja menestystä, sillä kaikki ovat aivan yhtä tärkeitä. Jos onnistut harrastuksesi parissa, tuo se ehdottomasti potkua ja itsevarmuutta työrintamalle tai yritysmaailmaan. Sama toteutuu tietysti myös perhe-elämän ja ihmissuhteiden onnistumisten välityksellä.

Uranuksen ja Auringon oppositio tuo syyskuulle oman kiinnostavan yllätyssektorin, joka sekoittaa tutulta tuntunutta pakkaa etenkin syyskuun loppupuolella. Jos maailmalta kantautuu rähinäuutisia tai talous kompastelee vähän reilummin, niin silloin voisi syytä vierittää Uranuksen harteille.

Henkilökohtaisessa elämässä tämä kuvio herättää sitä suurempaa ahdistusta, mitä tiukempaan raamiin olet elämäsi onnistunut ahtamaan. Kaikki hakevat itselleen tilaa ja vapautta samaan aikaan. Olisi suoranainen ihme, ellei siitä syntyisi mielenkiintoisia ja välillä varmasti enemmänkin pinnaa kiristäviä tilanteita.

Skorpioni: Syksyn positiivinen myrskyvaroitus osoitetaan Skorpioneille, sillä syyskuussa merkkiisi tulevat Mars ja Venus ottavat tehokkaaseen käyttöön kaiken virran, mitä sinusta ikinä irtoaa. Marsin ja Venuksen yhteisenergia pistää sukat pyörimään jaloissa kiihkeitten kohtaamisten yhteydessä. Järjelle ei juurikaan jää sijaa aivojen majatalossa ja siksi selvitystöitä tulee riittämään parhaimmillaan lopputalveksi. Toimivat suhteet vahvistuvat entisestään, mutta tunnelmaltaan hiipuneet kumppanuudet ajautuvat helposti syviin muutoskriiseihin.