Maanantaina - aurinkoista ja tuulista
31.03.2008 (Muokattu: 31.03.2008 19:44)
Päivän Oivallus Mitä enemmän arvostan työtäni, sitä enemmän siitä on minulle iloa.  Päivän Sitaatti "Autuaita ovat ne, jotka voivat antaa muistamatta ja ottaa unohtamatta."
- Elisabeth Bibesco  Viikkovillitys Maanantai 31.03.2008 Hulvaton meno jatkuu vielä tälle viikolle ihan komiasti ja vauhti on hyvä säilyttää reippaanlaisena läpi viikon. Paikoillaan junnaaminen alkaa tuntua todella tylsältä tällaisessa Uranustulituksessa ja ahdistus nostaa esille isompia tai pienempiä kahakoita niin parisuhteessa, työpaikoilla kuin kavereidenkin kesken. Vaivaan auttaa tilan ottaminen ja elämänkuvioiden edes hetkellinen uudistaminen. Skorpioni: Tunnistat tänään loistavalla tavalla elämällesi arvokkaat ja iloa tuottavat ihmiset. Anna itsellesi lupa viettää enemmän aikaa heidän seurassaan jo tänään, sillä vain siten löydät uusia ihania piirteitä itsestäsi.
Sunnuntaina - aurinkoista
30.03.2008 (Muokattu: 31.03.2008 09:23)
Päivän Oivallus Minulla on runsaasti aikaa tehdä minulle mieluisia asioita. Olen siitä hyvin kiitollinen.  Päivän Sitaatti "Joskus on tärkeämpää tutkia sitä, mitä ei voi tehdä kuin mitä voi."
- Lin Jutang 
Viikkovillitys - Sunnuntai 30.03.2008   Skorpioni: Hosuminen pilaa helposti tällaisen erittäin dynaamisen päivän ja välttyäksesi havereilta tulee sinun uskaltaa keskittyä kerrallaan vain yhteen ja itsellesi varmasti tärkeimpään asiaan. Energian hajottaminen kostautuu ikävinä kommelluksina.
Lauantaina - aurinkoista
29.03.2008 (Muokattu: 29.03.2008 16:20)
Päivän Oivallus Tunnen kuinka maailmankaikkeuden rakkaus ottaa minut syliinsä ja luottaa minuun rajattomasti. Olen siitä hyvin kiitollinen.  Viikkovillitys - Lauantai 29.03.2008    Skorpioni: Suhtaudut tavallista avoimemmin uusiin asioihin ja ihmisiin. Tällaisena aikana löydät mehukkaita piristeitä tähän hetkeen ja tulevaisuuteen. Uskallat laajentaa kokemuspiiriäsi, eikä ihastumisilta pysty juurikaan välttymään. Ihastumiset ovat rakastumista johonkin itsessäsi ja se tekee aina hyvää.
Perjantaina - aurinkoista
28.03.2008 (Muokattu: 28.03.2008 08:58)
Päivän Oivallus Herään hymyillen. Suunta, johon suupielesi kääntyvät, määrää suunnan tälle päivälle.  Viikkovillitys - Viikonloppu   Viikonloppu on varsinaista juhla-aikaa kaikille niille, jotka uskaltavat ottaa rennosti ja tarttuvat tilaisuuksiin turhia kyselemättä. Venuksen yhtymä Uranukselle tulee aukaisemaan rakkauden arvaamattomia ovia arvaamattomissa paikoissa. Otetaan nyt kaikki irti tästä keväisestä vauhtijaksosta. Perjantai 28.03.2008   Skorpioni: Elät aikaa, jolloin ihmeellisellä tavalla tunnut onnistuvan kaikessa mitä vain päätät lähteä toteuttamaan. Älä siis jarruttele vaan käytä tämä positiivinen Merkuriuksen ja Jupiterin energia tietoisesti hyväksesi. Innostuneet ajatuksesi toteuttavat itse itseään, eikä sinun tarvitse miettiä sen pidemmälle.
Torstaina - aurinkoista ja lumisadetta
27.03.2008 (Muokattu: 27.03.2008 08:59)
Päivän Oivallus Kaikki mitä arvostat, muuttuu yhä arvokkaammaksi. Viikkovillitys - Torstai 27.03.2008    Tänään Merkurius on tarkassa yhtymässä Uranukseen ja sehän tarkoittaa oivallusten ja ideoiden lentoa jossain toden ja tarun välimaastossa. Nyt kannattaa olla rohkea ajatuksissaan ja liikkeissään, sillä menestyskeksinnöt tehdään juuri tällaisena aikana. Käytä ihmeessä tilaisuus hyväksesi. Skorpioni: Seilaat näinä päivinä kosmisilla taajuuksilla ja pystyt oivaltamaan uusia asiayhteyksiä ja tekemään tärkeitä tulevaisuuteesi liittyviä päätöksiä. Näiden päätösten edessä sinun tulee olla riittävän rohkea ja itsenäinen, sillä monet ovat niistä kateellisia ja tekevät mitä tahansa estääkseen sinua onnistumasta.
Keskiviikkona - lumimyrsky - joogailta
26.03.2008 (Muokattu: 26.03.2008 18:36)
Päivän Oivallus Kun pelko puhuu, se sanoo, että antaminen on menettämistä. Niinpä me joko annamme pelko sydämessämme tai emme anna lainkaan, jolloin menetämme. Mutta kun rakkaus puhuu, se sanoo, että antaminen on saamista. Niinpä kun annamme rakkaudella, huomaamme iloksemme saavamme rakkautta yllin kyllin. Viikkovillitys - Keskiviikko 26.03.2008  Kuun neliö Saturnukselle ei pääse aiheuttamaan suurempia ongelmia, vaikka hiukan toki pyrkii jäykistämään tunnelmia. Skorpioni: Joku yrittää ehkä kaataa päällesi sellaista vastuuta, johon sinulla ei ole mitään osuutta. Palauta määrätietoisesti asiat oikeaan järjestykseen ja palauta pallo sinne mistä se sinulle heitettiin
Tiistaina - pääsiäisvapaat vietetty ja töihin, illalla tupperit...=)
25.03.2008 (Muokattu: 25.03.2008 18:10)
Päivän Oivallus Olen hellä pelkojani ja huoliani kohtaan. En tarvitse niitä enää ja olen valmis kiitollisena päästämään niistä irti.  Viikkovillitys - Tiistai 25.03.2008  Tänään vielä Kuu on kolmiossa Venukseen ja Merkuriukseen, joten menohaluissa saattaa olla pitelemistä. Toisaalta miksipä sitä pidättelemään hyvää vauhtia. Kerranhan me täällä vain eletään. Jospa tekisimme ainakin tänään elämästä elämisen arvoista. Skorpioni: Ota ilo irti tästä päivästä, sillä Kuun ja Venuksen suotuisa asema lupaa sinulle ihania yllätyksiä kaikkialla missä sinun on nyt hyvä olla. Anna tuntemusten ja fiilisten ohjata kulkuasi.   Apulanta - Jumala Kultaiset hunnut peittää Sisäänsä meidät syvempään Niin jäimme vangeiksi Likaiseen kauneuteen Kun makeimman viinin antaa Meidät juovuttaa uudestaan Löydämmekö unten alta kadonneen tien? kertosäe: Missä taivas on? Missä jumala on, kun lauma polkee paikallaan? Missä kuningas, joka meidät vapauttaa? Riivaajat ohjaa meitä Päin suloisimpia esteitä Joihin ei ollenkaan tee tuskaa jäädä kii Pimeät tunnit näyttää Totuuden hetket pidempään Itsekö me itsemme näin kirottiin kertosäe Kun makeimman viinin antaa Meidät taas juovuttaa Niin me löydämme kadonneen tien kertosäe Missä taivas on? Missä jumala on, kun lauma polkee haudallaan? Missä kuningas, joka meidät vapauttaa?
Maanantaina - 2. pääsiäispäivä
24.03.2008 (Muokattu: 24.03.2008 15:58)
Päivän Oivallus Arvostan ja kunnioitan itseäni yhä enemmän. Olen oppinut niin paljon, selvinnyt niin monesta asiasta ja olen aina tehnyt olosuhteisiin nähden parhaani.  Viikkovillitys - Maanantai 24.03.2008  Merkurius, Venus Ja Uranus tekevät kaikki yhtymää Kaloissa tällä viikolla ja siksi tämä kirjailijoitten, runoilijoitten ja puhujien kulta-aikaa. Kulkipa juttu sitten rakkaudessa tai uusissa keksinnöissä, niin vauhtia ja oivalluksia riittää vaativaankin makuun. Ne, jotka eivät saa luovuuden sarvesta kunnolla kiinni, saavat tyytyä kiskomaan tulilientä kaksin käsin, sillä johonkin se herkkyys on nyt saatava purettua. Skorpioni: Sanat soivat tänään tavallista kauniimmin huulillasi ja nyt kannattaa kertoa kaikille tapaamillesi ihmisille jotain hyvää heistä itsestään. Näet ihmiset ja asiat positiivisessa valossa ja löydät vaikeistakin tilanteista sen paremman puolen.
Sunnuntaina - 1. pääsiäispäivä
23.03.2008 (Muokattu: 23.03.2008 12:44)
Päivän Oivallus Pystyn virkistäytymään tänään, olivatpa velvollisuuteni minkälaisia tahansa. Skorpioni - Sunnuntai 23.03.2008  Ota tänään työhösi tai asemaasi uusi näkökulma ja anna sen palvella sinua jollakin uudella tavalla. Tehtävääsi liittyy joitakin erityisiä etuisuuksia joita voit hyödyntää juuri nyt ja ellei liity niin vaihda hommaa. 
Pääsiäinen on noitien aikaa,
pupujen ja tipujen taikaa. Pajunkissoja, aurinkoa, kevätkukkien väri-iloa. 
Lankalauantaina - aurinkoista
22.03.2008 (Muokattu: 22.03.2008 15:18)
Päivän Oivallus Mitä voin oppia elämäni vaikeista asioista juuri nyt? Kuinka voin päästä niiden yli mahdollisimman hyvin? Avain onnelliseen huomiseen sisältyy näihin kysymyksiin.  Päivän Sitaatti "Eniten tarvitsemme elämässä ihmistä, joka rohkaisee meitä tekemään sen mitä osaamme."
- Ralph Waldo Emerson 
Skorpioni - Lauantai 22.03.2008  Huomaat varmaan että jollakin lähelläsi olevalla ihmisellä päivä ei suju lainkaan hyvin. Asiaan puuttuminen vain pahentaa tilannetta, joten koeta malttaa mielesi ja pitää näppisi erossa hänen elämästään.  Horoskooppi tälle päivälle osui tavallaan kohdalleen. Nimittäin huomasin tänään kaupassa käydessä ja muutenkin ettei Isännän päivä ole mitä parhain. Meinasin jo sanoa hänelle että hänen käytös on 5-vuotiaan tasoa...annoin olla sillä tiesin että häntä harmitti kun joutui lähtemään illaksi töihin eikä pidä kulkemisesta ruuhkaisessa kaupassa. Enpä pidä minäkään, mutta pakko se on kaupassa käydä. Olisi pitännyt olla viisaampi ja käydä ennen pyhiä ruokaostoksilla. No, nyt sopii sitten nauttia vapaapäivistä ja läheisten seurasta. Tänään tuli 4 kissaa omistajineen kyläilemään kahdeksi yöksi. Pieniä tassuja on sitten runsain mitoin pääsiäispyhinä. Eipä käy aika pitkäksi kun niitä seuraa ja vahtii. Auringonpaiste jatkuu. Kävimme eilen tyttären ja hänen koiransa kanssa pitkän kävelylenkin kun oli niin upea ilma. Tänään kiersin päivälenkin yksin. Osa lenkistä meni metsän kautta 'peltotielle'. Sinne oli viime syksynä rakennettu uusi talo ja hevostalli. Ensin en tosin tiennyt mikä se iso rakennus oli mutta talven aikana selvisi, että se on hevostalli. Epäilin sitä pitkään hevosten jäljistä kunnes asia varmistui, kun näin hevosia ulkona tarhassa. Tänään ulkona talutettiin ja juoksutettiin upeata valko/harmaata hevosta. Hevoset ovat sellasia eläimiä jotka aina 'koskettavat sisintäni'. Totta kai, entinen heppatyttö kun olen. Joskus olen haaveillut kävelylenkillä että jos olis paljon rahaa niin rakentaisin talon ja tallin...niin kuin siellä pellon laidalla. Siis joku oli toteuttanut saman unelman mistä minä vain haaveilen. Tuo asia pisti miettimään kuinka joillekin on haaveiden toteuttaminen helpompaa kuin toiselle. Itsellä on ainakin tämän vuoden aikana tullut sellainen fiilis että aina saa 'taistella' että saavuttaa jotain. Toisinaan ne 'taistelut' eivät tuota tulosta ja toisinaan vasta pitkän ajan saatossa. Mistä lie johtuu, että toiset ovat onnekkaampia kuin toiset vai pitäiskö ennemmin sanoa että toisilla käy parempi tuuri kuin toisilla. Loppujen lopuksi onnellisuus ei ole rahasta kiinni vaan siitä mitä ja miten tuntee sisimmässään.
Pitkäperjantaina - aurinkoista
21.03.2008 (Muokattu: 21.03.2008 18:24)
Päivän Oivallus Jos kiitollisuus tuottaa sinulle vaikeuksia, tutki, haluatko pohjimmiltasi tarrautua tuskaan ja pelkäätkö kokea iloa.  Päivän Sitaatti "Sen mitä todella omistat, olet saanut lahjana."
- Marie von Ebner-Echenbach  Viikkovillitys - Viikonloppu   Viikonloppua hallitsee Auringon neliö Plutolle ja energiaa on edelleen ilmassa tavallista suurempia määriä. Nyt jokainen saa omat projektinsa etenemään hurjalla vauhdilla, mutta toisten eteen puurtaminen ei ota tulta sitten niin millään. Sotaisa energia saattaa näkyä myös uutisoinnissa jollain tavalla, vaikka ohitus onkin melko vikkelä laadultaan. Skorpioni - Perjantai 21.03.2008   Vastakkaiset energialataukset räiskähtelevät ympärilläsi ja vaativat sinua ottamaan kantaa asioihin. Annat osallisten kuulla kunniansa, sillä et jaksa kuunnella turhaa väittelyä. Tämä onkin sinun tehtäväsi tämän päivän väännöissä. Palauttaa osapuolet todelliseen elämään.
Kiirastorstaina - kevätpäiväntasaus
20.03.2008 (Muokattu: 20.03.2008 12:02)
Päivän Oivallus Jos haluat elämäsi muuttuvan, aloita muuttuminen itsestäsi olemalla tänään jollain lailla erilainen kuin aikaisemmmin.  Viikkovillitys - Torstai 20.03.2008 Rakkauselämän tunnelmat kärjistyvät tänään ilman mitään kunnollista syytä, mutta joku syy sähinöille aina on olemassa. Sitä vain täytyy kaivella jostain vähän syvemmältä. Skorpioni: Mikäli sinulla riittää rohkeutta ja seikkailumieltä niin tulet saamaan paljon irti tästä päivästä. Joku tilanne vaatii nopeita päätöksiä, eikä sinulla ole aikaa esittää turhia kysymyksiä lupahakemuksista puhumattakaan.
Keskiviikkona - jooga
19.03.2008 (Muokattu: 21.03.2008 18:26)
Päivän Oivallus Tänään kuvittelen sydämeni kultaiseksi palloksi joka säteilee valoa ja lämpöä ympärilleni. Sydämeni valaisee kuin ihanin auringonpaiste.  Päivän Sitaatti "Omistamasi raha on sinulle vapauden väline; tavoittelemasi raha on orjuuttajasi."
- Jean-Jacques Rousseau  Viikkovillitys - Keskiviikko 19.03.2008 Kuun oppositio Merkuriukselle herkistää äkkinäisille sanakäänteille ja äänen taso nousee tänään herkästi yli sallittujen desibelirajojen. Skorpioni: Tunteenomaiset reaktiot risteilevät ympärilläsi, mutta älä anna niiden häiritä sinun rauhaasi. Seuraa tarkasti miten ihmiset reagoivat, sillä sinun on valittava puolesi ja kerrottava mielipiteesi.
Tiistaina
18.03.2008 (Muokattu: 21.03.2008 18:37)
Päivän Oivallus Uskon, että ihmeet kuuluvat luonnollisena osana elämäni hienoon käsikirjoitukseen.  Päivän Sitaatti "Vaikeudet kasvavat mitä lähemmäksi päämäärää saavumme."
- Johann Wolfgang von Goethe Viikkovillitys - Tiistai 18.03.2008    Onneksi Merkuriuksen ja Marsin kolmio rauhoittaa tilannetta sopivasti ja antaa mahdollisuuksia omien ideoiden menestyksekkääseen esittämiseen ainakin näin alkuviikosta. Skorpioni: Toisinaan asioilla on taipumus sujua kuin itsestään ja juuri tänään olet tällaisessa energiakentässä. Älä yritä liikaa ohjata päivän tapahtumia. Luota asioiden sujuvuuteen ja nauti rauhassa kaikesta mitä olet tekemässä. Tällaista aikaa ei kannata haaskata muiden odotusten täyttämiseen, sillä siinä se ei toimi. * * * * * Tänään koin kivan yllätyksen töissä. Eräs tuttu 'työpaikan kautta' jota en ollut pitkään aikaan nähnyt poikkesi työpaikallani. Hän pyysi kahville kanssaan. Kauaa ei ollut aikaa, mutta hän oli virkistävää seuraa. Jälkeenpäin taas mietin sitä kuinka helppo on joidenkin ihmisten kanssa tulla toimeen ja jutella. Joidenkin kanssa ei vain juttelu suju luonnollisesti. Sitten on niitä ihmisiä jotka omalla läsnäolollaan aivan kuin veisivät energiaa muilta. Tuollaiset ihmiset työkaverina ovat rasittavia. En tarkoita että he olisivat välttämättä ilkeitä vaan jotenkin heidän hössötyksenä ja touhuamisensa väsyttävät muut.
Maanantai - 4 viikon talvilomatuuraus alkoi
17.03.2008 (Muokattu: 19.03.2008 17:07)
Päivän Oivallus Katselen kasvejani ja luontoani ympärilläni kiitollisena. Kuinka paljon iloa ja voimaa niistä saankaan.  Päivän Sitaatti "Puhu hyvää ystävistäsi, vaikene vihollisistasi."
- Kansainvälinen sanonta Viikkovillitys - Maanantai 17.03.2008    Merkuriuksen oppositio Saturnukselle voi jumittaa tiedonkulkua pahemman kerran tällä viikolla. Kun lisäksi pamahtaa päälle Auringon neliö Plutolle, niin tunnelmat saattavat nousta kriittiselle tasolle. Ainakaan tahalliseen ärsyttämiseen ei tällä viikolla kannata sortua. Voipi syntyä mustelmia tauluun tai muualle kehoon. Skorpioni: Olet harvinaisen selkeällä tuulella ja tiedät tarkalleen mitä pitää sanoa tai kirjoittaa kulloinkin eteen tulevassa tilanteessa. Käytä tätä sanailun suurta lahjaa tietoisesti hyväksesi lähipäivien tilanteissa. Huomaa miten saat asiat järjestymään juuri haluamallasi tavalla vain puhumalla suoraan ja sydämestä. * * * * * Viime viikolla 'huhupuheet' saivat varmistuksen tai oikeastaan vasta loppuviikosta sain tietää, että voin aloittaa työt jo tänään. Kivahan se oli aamusti töihin lähteä vaikka mielellään olis peittoa korvilleen laittanut kun herätyskello soi. Loputkin unen rippeet katosivat linkkaripysäkillä lumisateessa seistessä. Työpaikalla ei varsinaista työhönopastusta tarvittu kun oli tuttu paikka. Raivasin vain työpaikan kuntoon. Pahvilaatikot, mapit yms olivat vallanneet työpisteeni. Kukaan ei ollut ehtinnyt tai siis ei ollut viitsinnyt viedä niitä 'muuttotavaroita' paikoilleen. Ne rojut olivat tulleet eräästä toisesta toimipisteestä työtekijän lopettaessa siellä duunit. Kaikenlaista tuli tehtyä päivän aikana ja illalla sitten tuli väsymys - tietenkin.
Palmusunnuntai
16.03.2008 (Muokattu: 15.06.2008 09:30)
Päivän Oivallus
Päivittäinen hiljentyminen antaa minulle voimia selviytyä mistä vaan!

Skorpioni - Sunnuntai 16.03.2008    Sydämesi täyttyy erilaisista onnentunteista ja kokemuksista, joiden viitoittamaa, jännittävää tietä kannattaa tänään lähteä epäröimättä kulkemaan. Luonnon kauneus ja ehdoton järjestys toteutuu sinun jokaisessa solussasi ja siksi sinun on nyt helppo toimia ja saada paljon tuloksia aikaan.
Virpomisloru
Virvon, varvontuoreeks terveeks tulevaks vuodeks vitsa teille, palkka meille!
Miepä virvon vitsasellavarvon koivun oksasella.Toivon siulle terveyttä,vitsan myötä virkeyttä.
Virpoi, varpoi vitsa uusi, kaunis niin kuin kukkiva kuusi. Elämän onnea toivotan sulle, parhaat lahjat annat sä mulle.
Virvon, varvon vitsasella, koitan kevätpajusella, onnea oksalla tällä, terveyttä toivotellen, siunausta siivitellen.

Lauantaina - lumisadetta
15.03.2008 (Muokattu: 15.03.2008 16:41)
Päivän Oivallus En odota, että muut ovat minulle ensiksi ystävällisiä. Teen parhaani ollakseni ensimmäinen.  Päivän Sitaatti "Häpeä on Ylpeyden viitta."
- William Blake  Skorpioni - Lauantai 15.03.2008    Tänään osaat esittää asiasi niin vakuuttavalla tavalla, että kaikkea mitä sanot, kunnioitetaan tavallista enemmän. Kannattaa lausua ajatukset ääneen, vaikka et itsekään tietäisi muuta kuin alkutahdit. Loppuselvitys syntyy sitten ihan itsestään ja asiasi etenevät lyhyessä ajassa uskomattoman pitkälle.
Perjantaina
14.03.2008 (Muokattu: 14.03.2008 18:54)
Päivän Oivallus Avun pyytäminen on luonnollista ja tervettä. 
Päivän Sitaatti "Optimisti ilmoittaa, että elämme parhaassa mahdollisessa maailmassa, ja pessimisti pelkää että se on totta."
- James Branch Cabell 
Viikkovillitys - Viikonloppu    Tänä viikonloppuna jytisee komeasti rakkauden tai rakkaudettomuuden maisemissa, sillä Venuksen oppositio Saturnukselle nostaa tyytymättömyyden tunteet huippulukemiin, ellei keskinäinen elämä täytä itse kunkin sisäistä paloa. Muutenkin tässä viikonlopussa on energiaa melkein yhtä paljon kuin edellisessä Merkuriuksen tehdessä sekstiiliä Plutolle ja Venuksen kolmiota Marsille. Merkkiteksteissä voi olla mielenkiintoisia vivahteita viikonlopun jokaisena päivänä. Skorpioni - Perjantai 14.03.2008     Onnistut tänään viemään menestyksellisesti eteenpäin tärkeiksi kokemiasi asioita ja saat oikeat henkilöt asettumaan ajamiesi juttujen taakse. Voit heittää pitkän tähtäimen suunnitelmat sikseen ja keskittyä vain suoraan toimintaan, sillä yksi onnistunut ratkaisu johtaa seuraavaan jne.
Torstaina - räntäsadetta
13.03.2008 (Muokattu: 06.11.2009 10:37)
Päivän Oivallus
Pidän itsestäni yhä parempaa huolta ja nautin elämästä päivä päivältä enemmän.

Päivän Sitaatti
"Oppimiseen ei ole muunlaista alkua kuin ihmettely."
- Platon

Viikkovillitys - Torstai 13.03.2008   
Venus tekee tänään Kalojen merkistä kolmiota Plutolle Kauriissa. Tästä alkaa Kalojen tämän vuoden rakkausaika, jolloin romanttiset tunnelmat poukkoilevat pintaan kiihtyvällä vauhdilla. Nyt on Kalojen lisäksi Rapujen ja Skorpionien osattava nautiskella elämästä ja sen ihanista mausteista täydellä sydämellä.
Skorpioni: Elämä tarjoaa sinulle ihanuuksiaan korkealla volyymilla, mutta voidaksesi nauttia kaikesta mitä on tarjolla, tulee sinun uskaltaa ottaa se vastaan. Venuksen ja Pluton energia toimii korkealla jännitteellä tai sitten se ei toimi ollenkaan. Kerää rohkeutesi ja katso päivän kortit pientä riskiä pelkäämättä.
Keskiviikkona - joogailta
12.03.2008 (Muokattu: 15.06.2008 09:31)
Päivän Oivallus
Houkuttelen luokseni rakastavia ystäviä olemalla rakastettava ystävä.

Päivän Sitaatti
"Kevät myöhästyy. Syksy tulee aina"
Viikkovillitys - Keskiviikko 12.03.2008 
Sanat sinkoilevat tänään tavallista ärhäkämmin, mutta sitä ei toki ole syytä jäädä murehtimaan, ellet ole itse mesomassa. Tällä viikolla on viisainta ryhtyä sanoista tekoihin, sillä mikään muu ei vie elämääsi eteenpäin.
Skorpioni: Enemmän tai vähemmän töksähtelevä keskustelutyylisi ei tänään suosi minkään tason tärkeitä neuvotteluita tai yhteisiä suunnitelmia, joten koeta nyt pitää suusi supussa etenkin silloin kun haluat osoittaa jotakin sormella.
Tiistaina - aurinkoista
11.03.2008 (Muokattu: 11.03.2008 15:46)
Päivän Oivallus On upeaa, kun tajuaa, että voi oppia jokaiselta tapaamaltaan ihmiseltä jotain arvokasta. 
Päivän Sitaatti "Jos haluat tehdä ihmisen onnelliseksi, niin täytä hänen: Kätensä työllä. Sydämensä rakkaudella. Mielensä hyödyllisellä tiedolla. Tulevaisuutensa toivolla. Vatsansa ruoalla."
- Frederick E. Crane  Viikkovillitys - Tiistai 11.03.2008  Jupiter etenee Kauriissa ja muistuttaa etenkin maamerkkejä siitä, että nyt on oikea aika pistää pökköä pesään kaikissa omissa suunnitelmissa. Skorpioni: Jos tänään joku tuntuu tökkivän, niin älä epäröi tarttua asiaan tukevalla otteella. Asia on helposti korjattavissa, kunhan uskallat tuoda sen reilusti ja arkailematta esille.
Maanantaina - pilvistä ja vesisadetta
10.03.2008 (Muokattu: 10.03.2008 15:31)
Päivän Oivallus Hyväksyn omat tunteeni. Ne ovat arvokkaita ja hyödyllisiä sanomia sisältäni. Opin ymmärtämään itseäni entistä paremmin. 
Päivän Sitaatti "Usko onneesi, niin olet sen myös saavuttanut."
- Arabiankielinen sanonta 
Enkelin Viesti IRROTTAUTUMINEN Henkisen Lain mukaan voit saada kaikki mitä sydämesi haluaa. Jos kuitenkin onnellisuutesi, varmuuden- tai voimantunteesi riippuu jostain ihmisestä tai asiasta elämässäsi, silloin olet kuin vangittu ketjulla joka sitoo sinut alemmalle värähtelytasolle ja pitää sinut juuttuneena paikallesi. Ohjauskesi on pyytää enkeleitäsi auttamaan sinua katkaisemaan ketjut jotka sitovat sinua ihmiseen, asiaan tai tilanteeseen. Kun kaikki kiinnittyneisyydet on irroitettu, et ole kenenkään manipuloitavana. Vapauta oma henkesi ja myös muiden.  Viikkovillitys - Maanantai 10.03.2008  Tämän viikon energioita hallitsee vielä tiukalla otteella Marsin oppositio Plutolle ja pinnat kiristyvät siellä sun täällä. Edelleen on syytä pysytellä omalla reitillä ja uskaltaa tehdä omia päätöksiä, sillä kaikki vastentahtoinen tekeminen tulee varmasti kohtaamaan kovaa vastarintaa joltakin suunnalta. Myös tulehdustaudit iskevät tällaisena aikana tyytymättömien kimppuun. Skorpioni: Monenlaista hankaluutta pukkaa nyt näköpiiriin eikä tilanteeseen ole odotettavissa helpotusta ennen kuin maltat seisahtaa ja löytää jälleen oman rytmisi tämän päivän tapahtumissa. * * * * * Väsyttää...mahtaako kevätväsymys vaivata. Oikeastaan tänään väsyttää vielä eilinen päivä. Kuulostaa hassulta, mutta näin se vain on. Useimmiten jos päivä on ollut henkisesti tai fyysisesti raskas niin seuraavana päivänä on pääkipeänä tai muuten vain väsyttää. Eilinen päivä kokouksineen oli ihan mukava. Silti kokoustouhuihin meni lähemmäs 4 tuntia. Sitten myöhemmin vielä aloin kirjoittamaan pöytäkirjoja puhtaaksi sihteerinä kun kerran toimin - vapaaehtoistyönä. Illalla ei sitten tahtonnut uni tulla. Tänään pitää vielä viimeistellä pöytäkirjat, tilinpäätösasiat yms. Päivän oivallus, sitaatti ja enkelin viesti sopivat hyvin yhteen sekä ovat ajatuksia herättäviä...
Sunnuntaina - kokouspäivä
09.03.2008 (Muokattu: 11.03.2008 15:48)
Päivän Oivallus Annan anteeksiannon ihmelääkkeen parantaa kaikki haavat. Päivän Sitaatti "Kaikki asiat ovat vaikeita, ennen kuin ne ovat helppoja."
- Thomas Fuller  Viikkovillitys - Su 9.3. - SKORPIONI Mikäli elämässäsi on mitään sinun kannaltasi väärään suuntaan kulkevia asioita niin nyt et voi olla havaitsematta mitä nuo asiat tai ihmiset ovat. Tieto ongelmien laadusta ja aiheuttajasta suorastaan hyppää silmillesi, vaikka et silti pysty todistamaan muille, mistä on kysymys. Hyvä, että itse tiedät.
Lauantaina - Naistenpäivä!
08.03.2008 (Muokattu: 08.03.2008 13:21)
Päivän Oivallus Jos haluat muistaa tämän päivän ikuisesti, sano ainakin kymmenelle ihmiselle Rakastan sinua. Vuosien kuluttua tämän päivän muistelusta tulee hieno tarina vaikkapa lapsenlapsillesi.  Päivän Sitaatti "Puuvanhus vihertää joka kevät, mutta ihminen on vain kerran nuori."
- Kiinalainen sananlasku  Kansainvälinen Naistenpäivä Kansainvälistä naistenpäivää alettiin virallisesti viettää Yhdistyneiden Kansakuntien toimesta Kansainvälisenä Naisten Vuonna 1975. Yleiskokous julisti 8. maaliskuutaviralliseksi Yhdistyneiden Kansakuntien naisten oikeuksien ja kansainvälisen rauhan päiväksi kaikissa jäsenmaissa. YK:n tavoitteena on saavuttaa maailmaan tasa-arvo ja rauha. Tavoitteeseen päästään vain parantamalla naisten koulutusmahdollisuuksia, terveydenhuoltoa, ehkäisemällä naisiin ja lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa sekä ottamalla naiset mukaan päätöksien tekoon ja politiikkaan.
Perjantaina - viikonloppu edessä
07.03.2008 (Muokattu: 07.03.2008 15:45)
Päivän Oivallus Luovuus on luonnollinen olotilani. Annan sen virrata sisältäni kuin raikkaan, pulppuavan metsälähteen. 
Päivän Sitaatti "Olemme kaikki neroja kymmenenteen ikävuoteemme saakka."
- Adlous Huxley  Sinä olet ohjaksissa Et voi päättää elämän pituudesta, mutta voit vaikuttaa sen sisältöön. Et voi päättää ihosi rypyistä, mutta voit vaikuttaa kasvojesi ilmeisiin. Et voi päättää toisten mahdollisuuksista, mutta omiisi voit tarttua. Et voi vaikuttaa siihen kuinka korkealla pääsi keikkuu, mutta sinä päätät mitä ajatuksia mukanasi kuljetat. Et voi päättää kovista ajoista ja sateisista päivistä, mutta voit varautua siihen, että tulet niistä selviämään.
Torstaina - lumisadetta ja aurinkoista
06.03.2008 (Muokattu: 08.03.2008 13:14)
Päivän Oivallus Elämäniloni on tarttuvaa, ja siksi voinkin innostaa ihmisiä ympärilläni.  Päivän Sitaatti "Jokainen, joka sanoo näkevänsä naisen lävitse, menettää hyvin paljon."
- Groucho Marx   Chisu - Mun koti ei oo täällä Chisun kappale 'mun koti ei oo täällä' on soinut taajaan radiossa. Ajatuksia herättävä laulu. Tämä on muistaakseni Sooloilua elokuvan tunnusbiisi. Elokuvaa en ole nähnyt - vielä. Laulu tuo mieleeni ettei ne ulkoiset puitteet takaa ihmisten onnellisuutta. Itse olen nähnyt kuinka perheet joissa on ulkoisesti kaikki hyvin niin sisäisesti ei voidakkaan hyvin. Lähtökohdat ovat olleet hyvät mutta elämä tuo vastoinkäymisiä jotka muuttavat ihmistä joko hyvään tai huonoon suuntaan. Se on raskasta kun perhe hajoaa mutta voihan se olla loppujen lopuksi hyväkin ratkaisu. Kunpa itsekin muistaisi tässä 'materialistisessa yhteiskunnassa' ettei raha ja materiaali tuo onnea. Onnenavaimet löytyvät jokaiselta sisimmästään! Pitää myös muistaa että auringonpaisteen lisäksi sataa myös joskus...
Keskiviikkona - joogailta
05.03.2008 (Muokattu: 05.03.2008 11:54)
Päivän Oivallus Optimismi on ikuinen toivon liekki, joka lepattaa jokaisen sydämessä. Tämä kaunis, kirkas liekki saa valonsa uskosta.  Päivän Sitaatti "Idealisti: Ihminen, joka sen johdosta, että ruusut tuoksuvat paremmalta kuin kaali, päättelee, että niistä tulee parempaa keittoa."
- Henry Louis Mencken  Upea aurinkoinen ilma! Hyvä päivä tuulettaa petivaatteita. Sain laahattua peitot ulos niin huomasin parilla muullakin rouvalla olevan samat aatokset... Eilen oli pakko käydä pienellä kävelylenkillä. No, tietenkin alkoi taas yskittämään ja kurkku on kipeä. Ulkona on niin upea ilma että, tekisi mieli lähteä taas kävelylle mutta, on parempi olla menemättä. Illalla on jooga niin se ja päivän kotihommat saavat riittää liikunnaksi.
Tiistaina - maa valkoisena lumesta
04.03.2008 (Muokattu: 04.03.2008 12:43)
Päivän Oivallus Jos haluat elämäsi muuttuvan, aloita muuttuminen itsestäsi olemalla tänään jollain lailla erilainen kuin aikaisemmmin.  Päivän Sitaatti "Egoisti: henkilö, jolla on huono maku ja joka on kiinnostuneempi itsestään kuin minusta."
- Ambrose Bierce  Eilisen lumi/räntäsateen ansioista maa on valkoinen. Mukavaa kun on lunta edes hieman. Tuskin saamme nauttia valkoisesta lumipeitteestä kovin kauaa sillä se sulaa kumminkin pian pois. Jos tänään pääsisin kävelylle... Mieli halajaa ulos, mutta kuumeilu on vienyt voimat. Tänään ei huimaa niin paljon kuin eilen joten paranemista on odotettavissa. Sairaana maatessa on ollut aikaa miettiä kaikenlaista - liikaakin. Huomasin etten ole enää niin katkera entistä työpaikkaani kohtaan. Hyvä niin vaikken ole täysin unohtanut 'epäreilua' kohtelua. Kuulin, että tarvitsisivat taasen tuuraajaa muutamaksi viikoksi. Nähtäväksi jää kehtaako johtaja soittaa ja kysyä taasen lyhyeksi aikaa. Varmaan suostuisin kun ei ole muutakaan... Hakemuksia olen tehnyt sinne sun tänne ja yksi kurssihakemuskin on vetämässä. Kuukausihoroskoopissa kerrottiin ' Mars ja Pluto vaikuttavat mahtavilla energioillaan maaliskuussa erittäin positiivisesta kulmasta merkkiisi...' Joten ei kun vain rohkeasti 'uusille urille' eikä sovi jäädä harmittelemaan aiemman työpaikan tähden. Tosin itse työ oli mukavaa ja tiedän, että osaamistani tarvitaan. Se on sitten eri asia ollaanko siitä valmiita maksamaan. Eipä olla vaan rahaa satsataan siihen jolla saadaan näkyvyyttä toiminnalle ja itselle. Perustyötä ei arvosteta. Toimistotyö kuuluu samaan 'kastiin' siivojien työn kanssa. Nimittäin kukaan ei arvosta, mutta odotas kun työt on muutaman päivän tekemättä niin....
Maanantaina - räntäsadetta
03.03.2008 (Muokattu: 03.03.2008 15:13)
Päivän Oivallus Omistan tämän päivän kiitollisuudelle. Anna kiitollisuuden parantaa kaikki kivut. Anteeksiannon avulla voit vaihtaa kaunat kiitollisuuteen, pelon rakkauteen ja tuskan iloon.  Päivän Sitaatti "Kun jokin on hauskaa, etsi siinä piilevää totuutta."
- George Bernard Shaw  Flunssa jatkuu...kuumetta ei ole, mutta voimat ovat heikot. Harmittaa kun ei jaksa edes istua pitkää aikaa niin alkaa huimaamaan. Kävelylle tekisi mieli lähteä joka ei taida olla vielä kovin viisasta.
Sunnuntaina
02.03.2008 (Muokattu: 02.03.2008 16:16)
Päivän Oivallus Kiitollisuuden osoittaminen on hyvää harjoitusta opetella ottamaan vastaan elämän lahjat.  Päivän Sitaatti "Toisinaan annan itselleni suuremmoisia neuvoja, mutten kykene ottamaan niitä vastaan."
- Mary Wortley Montagu
|