hyppelehtivä sivu
28.07.2009
Venus oppositio Keskitaivas



Tarkka: 29.7.2009
Alkaa: 27.7.2009 Päättyy: 30.7.2009
Monet tavanomaiset työhön liittyvät asiat saattavat nyt harmittaa sinua, koska tiedät että jotain puuttuu. Tällaisena päivänä et voi löytää mielekkyyttä siitä, että kaikki on niin kuin pitääkin. Saatat yrittää muuttaa joitakin asioita työympäristössäsi, mutta ajan laatu painottaa aiempien ratkaisujesi merkitystä, eikä sinulla ole suuriakaan mahdollisuuksia saada mitään aikaan. Tämän päivän tyytymättömyytesi on seurausta siitä, ettet ole tähän asti pystynyt pitämään kiinni omasta arvomaailmastasi, vaan ajautunut tavoittelemaan muiden hyväksyntää. Tällaisena päivänä voit tuntea tyydytystä vain sellaisista asioista, jotka todella tuottavat sinulle iloa ja nautintoa. Ellei tällaisia asioita ole, saattaa olo tuntua jopa kurjalta.
Samanaikainen yhtymä keskiyölle antaa eväitä kivoille uudistaville kokemuksille kodin ja perheen parissa. Joskus hitaiden planeettojen samanaikainen vaikutus voi olla merkkinä jopa uuden kodin syntymisestä tällaisen päivän tuloksena. Useimmiten tämän ajan tunnistaa vain tavallista paremmasta fiiliksestä läheisten ihmisten keskuudessa.
Rakentelen kotia mielessäni sillä pitäisi kai alkaa pesemään mattoja, broosallisesti. En hae hyväksyntää muilta se aika on ohitse. Siksiköhän on niin irrallinen tuntu, muutoksia enteilee....
Venus sekstiili Mars



Tarkka: 30.7.2009
Alkaa: 28.7.2009 Päättyy: 31.7.2009
Vauhdikkuus ja pienet yllätykset sopivat tämän päivän kuvioihin sillä olet nyt löytämässä elämääsi helpottavia oivalluksia jokapäiväiseen elämääsi yllättävistä tilanteista.
Niinpä vihdoinkin toimivat transiittilista tälläsivulla ja näyttää olevan kiintoisia kuvioita.
Mars yhtymä Jupiter


Tarkka: 30.7.2009
Alkaa: 26.7.2009 Päättyy: 3.8.2009
Mars yhtymä Jupiter saattaa sinut tekemisiin sellaisten yhteiskunnallisten tahojen kanssa, jotka pystyvät tarjoamaan sinulle mahdollisuuksia omimpien lahjojesi ja kykyjesi toteuttamiseen. Tällainen onnekas Hannu Hanhimainen törmäys tapahtuu kuitenkin vain sellaisten tekemisten osalta, joissa olet mukana sielullasi ja sydämelläsi, sillä vastentahtoiset tekemisesi eivät todellakaan palvele sen paremmin sinua kuin yhteiskuntaakaan. Menestysnäkymiä on luvassa vähintään kahden vuoden mittaiselle aikajaksollen sikäli kun näitä onnekkaita "sattumia" ilmenee. Ellei ilmene niin kannattaa kyllä miettiä mihin oikein aikaasi kulutat.
Muu ei kelpaakkaan kuin intohimo tekemiseen toivottavasti tuo mars laittaa liikettä niveliin, ainakin on tullut taas kirjoitettua, sattumista en tiedä, on niin valikoiva asioissa, turhan saa pyytämättäkin.
Jupiter neliö Saturnus



Tarkka: 16.8.2009
Alkaa: 16.7.2009 Päättyy: 30.8.2009
Elämässä törmää jatkuvasti tilanteisiin, joissa kuvittelee olevansa juuri itselleen kuuluvien asioiden kanssa tekemisissä, kunnes kaikki jostain käsittämättömästä syystä menee niin totaalisesti solmuun ettei jatkaminen ole enää lainkaan mielekästä. Tällöin on kysymyksessä törmäys omien kykyjesi ja ottamiesi sitoumusten välisestä sovittamattomasta ristiriidasta, joka useimmiten ilmenee sinulla juuri nyt olevan Jupiter transiitin aikana. Yhteiskunnan kosmiset lainalaisuudet puuttuvat peliin ja pyrkivät vapauttamaan sinut henkiselle kehityksellesi ja todellisten kykyjesi menestyksekkäälle toteuttamiselle vahingollisista sitoumuksista osoittamalla että et voikaan saavuttaa sinulle luvattuja tai itse itsellesi asettamia tavoitteita.
Odottamattomia pettymyksiä on siis luvassa enemmän tai vähemän, mutta juuri niiden avulla voit tiedostaa missä nyt menee metsään ja kääntää koko hässäkkän menestyksekkäällä tavalla eduksesi. Melkoista mielenlujuutta siinä kyllä kysytään etenkin jos vastoinkäymiset ovat vähänkään rankempia. Tästä syystä suurin osa ihmisistä yrittää vielä jatkaa vaikeaksi käyneellä tiellä, vaikka se vaatii jo moninkertaisia ponnistuksia ilmenneistä vaikeuksista johtuen. Ratkaisetpa itse tämän tilanteen kumalla tavalla tahansa niin tuo jälkimmäinenkin on ihan hyväksyttävä kunhan muistat tiedostaa, että väkisin jatkaminen johtaa jokatapauksessa suhteellisen pikaiseen ja paljon nykyistä koettelevampaan lopulliseen romahdukseen. Todellinen menestys ei nimittäin koskaan tule väkisin tekemällä vaan aina iloisen ja innostuneen luovuuden kautta. Ainoa mahdollisuus menestyksekkääseen jatkamiseen nyt hankaluuksia kohdanneen asian kanssa on muuntaa päivittäinen työskentelytapasi sellaiseksi että tunnet ihan sisimmässäsi asti nauttivasi kaikesta mitä päivittäin teet sen hyväksi.
Onko nyt sitten menossa se persoonan kuolettaminen eli kuolonprosessi, sillä mikään ei ole mitään, teemalla.
Saturnus kolmio Saturnus



Tarkka: 23.8.2009
Alkaa: 23.7.2009 Päättyy: 6.9.2009
Yksityisenä ihmisenä sinulla on aivan käsittämättömän suuri vaikutus kosmisen järjestyksen säilymiseen ja sitä kautta kosmisen suunnitelman toteutumiseen. Saturnus valvoo että hoidat oman osuutesi kunnialla. Tällä jaksolla on luvassa ruusuja kaikista sellaisista ratkaisuista ja sitoumuksista, jotka olet tehnyt puhtaasti omista lähtökohdistasi käsin pyrkimättä seuraamaan muiden odotuksia tai vaatimuksia.
Menestys seuraa sinua konkreettisina tapahtumina sellaisilla alueilla, joita olet vienyt eteenpäin rennosti ja pakottomasti omia voimavarojasi kunnioittaen. Nauti rauhassa kaikesta menestyksestä mitä tulee nyt osaksesi, sillä olet joutunut aikanaan käymään melkoisen sisäisen taistelun pystyäksesi säilyttämään itsemääräämisoikeutesi näissä asioissa.
Monet tähän asti suljettuina olleet portit avautuvat ja antavat sinulle valtavasti lisää tilaa toteuttaa itseäsi ja edelleen kasvattaa voittopottiasi. Etenemisesi kannalta merkittävät tahot puuttuvat peliin tukeakseen sinun elämäntyösi toteutumista. Tulet saamaan lisää valtaa ja vastuuta juuri siinä suhteessa kun olet tähän asti rakentanut elämääsi vastaamaan omia haaveitasi ja pyrkimyksiäsi. Jos taas olet uhrannut elämäsi muiden odotusten ja vaatimusten täyttämiseen niin bonuksia ei tietenkään ole luvassa tämänkään jakson aikana.
No mitä siinä vielä odotetaan, portit auki, olen valmis
matkalla joka jatkuu....
16.07.2009
Mars kolmio Neptunus

Tarkka: 12.7.2009
Alkaa: 8.7.2009 Päättyy: 16.7.2009
Marsin kolmio Neptunukselle tuo tullessaan paljon lennokkuutta, ilmavuutta ja ilmiömäistä luovuutta kaikiin toimiisi näinä päivinä. Erityisen hyvin menee kaikkien sellaisten suunnitelmien ja haaveiden kanssa, joista olet jo aikaisemmin uskaltanut pitää lujasti kiinni, vaikka monet läheisesi ja ystäväsi ovat leimanneet sinut niiden johdosta vähän tärähtäneeksi. Jokin täysin odottamaton ja useimmiten myös selittämätön uusi mahdollisuus toteuttaa itseäsi joko työelämässä tai harrastustesi parissa avautuu tällä jaksolla sitä voimallisempana, mitä luottavaisemmin olet tähän saakka pystynyt toteuttamaan alitajuisia tuntemuksiasi.
Nyt on erittäin otollinen aika tutustua joihinkin mediaalisiin ja mystisiin asioihin, käydä moikkaamassa parantajaa tai selvänäkijää, sillä tämäntyyppisten kontaktien kautta voit tällä jaksolla saada paljon kultaakin arvokkaampia vinkkejä mahdollisuuksista, joita nyt on edessäsi. Vihjeitä saattavat antaa myös ihan tavalliset ihmiset kertomalla omista tuntemuksistaan.
No onpas hyvät kuviot ja olenkin toteuttanut niitä tietämättäni, eli kulkenut intuitiivisyyden mukaan ja toteuttanut ne asiat joita olenkin suunnitellut Hesan reissuni ajan. Korkeasaari, aivan upea luonto siellä ja edelleen on varastelevat lokit ja hauskinta niin ylpeät riikinkukotkin ovat oppineet kerjäämään makupaloja. Ja ovat niin tarkkanäköisiä mistä pöydästä kannattaa kerjätä, ihania. Kanavarantaa pitkin kävellessä mietin miten merentuuli osuu sinne ja miten ihmiset saavat raikasta meri-ilmaa joka on niin parantavaa. Meriteraano, siellä oli kiinnostavaa kohdata ihmisiä ja seurata lasten ja isien reakointia. Äidit kertoivat lapsilleen asioista ja isät useammat olivat jossain muualla, tai ehkä halusivat olla. Joskus aikoinaan kuulin kahden isän juttelevan ja toinen heistä sanoi että onpa hyvä päästä töihin, lapset osaavat olla kyllä aika äänekkäitä ja mistähän toisille on tullut se tapa että ovat äänessä koko ajan?? Koska olin Linnanmäellä niin pitihän sitä mennä muistelemaan sitä aikaa kun nuorena kävimme siellä tanssimassa, oi niitä aikoja ja miten maailma on siintä muuttunut. Kallista oli kahvi...
Mars sekstiili Pluto

Tarkka: 19.7.2009
Alkaa: 15.7.2009 Päättyy: 23.7.2009
Marsin sekstiili Plutolle tuo parhaimmillaan aivan uskomatoman toimivuuden aikajakson elämääsi. Kaikki sinulle todella tärkeät asiat menevät näinä päivinä vauhdilla eteenpäin ja ihmeelliset onnekkaat yhteensattumat viitoittavat tietäsi hetkellisiin menestyksen ja arvostuksen hetkiin. Menestyksesi kaikissa asioissa on sitä suurempi mitä omaehtoisempaa toimintasi on tähän asti ollut. Eteesi tulevat tarjoukset ja mahdollisuudet kannattaa ottaa vastaan avoimin mielin, sillä kaikkiin niihin liittyy nyt myös pitkäntähtäimen etenemismahdollisuuksia.
Jännittävät seikkailut ja kohtaamiset voivat olla myös puhtaasti palkintoja aikaisemmasta rohkeudestasi toteuttaa kipeitä muutoksia elämässäsi ja siksi on hyvä valmistautua nauttimaan vauhdikkaista hetkistä elämässäsi ilman mitään tarvetta sitoa näitä tapahtumia tulevaisuuden suunnitelmiisi. Ellet ole uskaltanut juuri lainkaan elää omaa elämääsi muiden mielipiteitä ja reaktioita pelätessäsi, niin et tule huomaamaan tässäkään ajassa mitään sen suurempaa nostetta.
Venus yhtymä Jupiter

Tarkka: 16.7.2009
Alkaa: 14.7.2009 Päättyy: 17.7.2009
Kaikki hauskuus, jonka tänään sallit itsellesi, tulee ottamaan pysyvän paikan elämässäsi ja auttaa sinua eteenpäin sosiaalisessa elämässä, urallasi ja ammatissasi.
Merkurius sekstiili Neptunus

Tarkka: 17.7.2009
Alkaa: 15.7.2009 Päättyy: 18.7.2009
Otat tänään vastaan alitajuisia, henkistä kehitystäsi palvelevia viestejä elokuvien, teatterin tai kirjallisuuden kautta. Älä yhtään järkeile vaan nauti siitä mitä koet vaikka et todennäköisesti tule koskaan ymmärtämään mitä tapahtui.
Merkurius neliö Mars



Tarkka: 17.7.2009
Alkaa: 15.7.2009 Päättyy: 18.7.2009
Ajatuksesi kulkee nyt kättä nopeammin ja saatat tuntea olosi hermostuneeksi, koska kaikki näyttää tapahtuvan tuskastuttavan hitaasti. Vain sinulla itselläsi on tällaisena päivänä tahdistusongelmia, joten pieni skarppaus sopii kuvioihin huomattavasti paremmin kuin minkään asteinen sanaharkka.
Nyt pitää lähteä mutta jatkan kun palaan....