Virhe edelleen sivulla ilmoittaapi...
23.08.2007
Kesytä lohikäärmeesi
22.08.2007 (Muokattu: 22.08.2007 10:39)
KIN 81; Punainen Sähköinen Lohikäärme, aktivoin voidakseni hoivata, sitomalla olemassaoloa, sinetöin syntymisen sisääntulon, palvelun sähköisellä sävelellä, minua ohjaa elämänvoiman mahti. MOTTO; Miten parhaiten vaistomaisesti luotan? Aloittaa syntymä.
Lohikäärme mytologiassa kuvaa meidän sielun inkarnaatioiden aikana kerättyä pelkoja ja niistä aiheutuneita negatiivisia tekoja. Sanotaan lohikäärmeellä olevan 10 päätä, joista jokainen kuvaa erillistä identtiteettiä. Hydra edustaa sitä voimaa mitä emme ole hoitaneet inkarnaatioidemme aikana, se Skorpparin mutasuo, pahuutta meissä. Epäsäännöllinen kasvu, eli materian maailman ja henkisen maailman välillä, liioitellaan haluluonnon kasvua liian suureksi, inhottava ja uhka kaikelle kauneudelle, se tuottaa rumuutta ja on epäharmoniassa Jumalan soinnusta. Sillä kauneus heijastaa Jumalallista kauneutta, ja Hydran laadut hajoittavat sen minkä tulisi olla Jumalaista. Niinpä meissä on pahuutta sisällämme ja on löydettävä vihollisuudet itsestämme joka tietysti on vaikeaa havaita, kuka sitä nyt itsestään uskoisi sisältävän pahuutta. Hydra ei ole luonnon luomaa eikä se sisällä mitään Jmalallista
Se on viisautta
21.08.2007
KIN 80, Keltainen Kuu Aurinko, polaroin voidakseni valaista, vakiinnuttamalla elämää, sinetöin universaalin tulen matriisin, haasteen kuusävelellä, minua ohjaa vapaan tahdon voima. MOTTO; Mitkä vaihtoehdot saa hyväksyntäni, miten näkyy pyytteettömyys?? Aika hyvin taas mallaa Aurinko ja Saturnus, ovat yhtymässä Regulus-kiintotähteen. Emotionaalisten esteiden voittaminen on kyseessä ja kun Saturnuskin on kuvassa mukana on se testaamassa vallan käyttöä, otatko oman voimasi itsellesi, vai annatko sen muille, vai käytätkö valtaa muihin??? Tietysti huone kertoo alueen missä tämä tapahtuu. Itselläni se on 6h. puolella, palvelun huoneessa Kuu/Pluto keskipisteessä, kyllä sitä omaa vallankäyttöä tuli testattua ja myös toisten vallankäyttöä suhteessa itseeni. Myös omaa sisäistä mielen vallankäyttöä joka perustui pelkoihin, riittämättömyyteen ja puutteeseen. Ne olivat oivia opettajia, silloin kirosin, nyt kiitän, opetusta miten otan oman voimani itselleni ja myös itselläni pitäen sen. Ja niinhän se on et voi auttaa toisia jos et ole itse kokenut asioita ja tullut tietoiseksi miten kuvio kulkee... Maailmankaikkeuden lahjaa parhaimillaan kiitos. Tarotitkin taas vahvistaa; Aikakausi, Maljat 9 onnellisuus, Lantit 6; menestys. Ortodoksisessa palvelussa lauletaan; se on viisautta, siitä kummallinen mielen yhteys tänään, en ole Ortodoksi mutta äidinpuoleinen suku oli. Ehkä se on soluissani muistissa kun tunnen kummallista rauhaa kuullessani laulujaan ja mielessäni laulan ja ihan oikein muististani, vaikka nykyelämässäni en olekkaan niitä oppinut. Olimme vähän aikaa harjoittelemassa kuorossa, mutta kurkkuni ei kestänyt sitä joten liukenin vähin äänin sieltä pois, kuuntelen cd:ltä mielelläni, se on hyvää hiljentymismusiikkiakin. Menneisyyden munkki- ja nunna-elämä varmaan muistuttaa siitä. Nautitaan tästä hyvästä päivästä, se tuo varmasti monelle hyviä asioita yllättäen ja toisille ei....
Tänään...
20.08.2007
On KIN 79, Sininen Magneettinen Myrsky, Itsekehityksen Voima. Hajotan voidakseni katalysoida, vetämällä puoleeni energiaa, sinetöin itsekehityksen matriisin, päämäärän magneettisävelellä, minua ohjaa oma voimani kaksinkertaisena. MOTTO; Toimii muodon muutos. Maailmalla myrskyää, ja taitaa monella olla nyt myös sisäinen myrsky sisällään. Ai että rakastan tuulta ja merta joka näyttää voimaansa, puhdistaa itseään. Sitähän toisaalta tarvittaisiin myös itämerelle että kuollut eloton nousisi pintaan ja elävää tulisi tilalle. Kuin myös ihmisillä on menossa sisäistä vellomista, joka puhdistaa sinne työnnettyjä sotkuja kun ei uskalla katsoa silmästä silmään, että ne saisi poistumaan. Ehkä on myös niitä jotka mahdollisesti nauttivat itsekidutuksesta, on "haavapuhetta", saadaan huomiota jopa "perheen" jotka puhuvat samaa kieltä kokemuksistaan. Onneksi tulee juuri näitä myrskyjä jotka sekottavat ja laittavat asettamaan oikeita kysymyksiä, mutta ne kysymykset on laitettava itselle jotta puhdistusta tulee, aikanaan. Aamukahvilla pihalla katselin kivijalan vieressä pieniä kuoppia, tajusin että pienet linnut siellä käyvät "kylpemässä", miten suloista ne elävät ja nauttivat elämästään vailla huolta huomisesta, elävät tässä ja nyt jossa ei ole kuin juuri tämä hetki, mikä luottamus olemassaoloonsa...
Peilailua
19.08.2007
KIN 78, Valkoinen Kosminen Peili. Siedän voidakseni heijastaa, ylittämällä järjestyksen rajat, sinetöin loputtomuuden matriisin, läsnäolon kosmisella sävelellä, minua ohjaa hengen voima. MOTTO; Puhdistaa selkeys. Niinpä, aamulla herättyäni seisoin ikkunan edessä ja katsoin kun pieni haukka tappoi metsäkyyhkystä, rauhallisen tyyneesti, odottaen. Naapurini syöttää kesälläkin lintuja, alkukeväästä tupsahti 5 pulua tai kyyhkysiä, aidalle istumaan, kesällä niitä oli jo toistakymmentä, enemmänkin, aidalla niillä on nokat hänen puolelleen odottavat koska herkkuja on tarjolla. Niistä herkuista taistelevat niin oravat kuin varikset ja harakatkin, pienimmistä linnuista puhumattakaan. No haukka sai hyvin syötetyn pulun, eipä se ainakaan lisää tuota populaatiota. Aita on paskasta juovittunut, minun puoleni tietty, vesikään ei saa raitoja pestyä pois, mutta nyt taitavat ne murkut tehdä hävitystyön puolestani, rakentelu jatkuu ja jo naapurinkin puolella on kuin termiittikekoja. Luonto hoitaa kyllä viottuneet asiat pois, kuten maailmallakin nyt saadaan kokea. Ihmisparat jotka joutuvat kohteeksi, ei siinä voi muuta kun alistua tapahtuneeseen, voimakkaampi vie voiton. Mitä tuo haukka viestittää, kertooko se luonnon kiertokulusta elämästä ja kuolemasta, vai tulevasta..... Katselin illalla ihanaa sarjaa "Hurmaava joukkoitsemurha", miten hyvin siihen oli tuotu erillaisia ihmisiä, miten heiltä putosi naamiot ja hiljalleen alkoi tulla se perimmäinen ihmisyys esille, toisen kaipuuta ja yhteishenkeä. Taitavaa näyttelemistä luonnollisesti, ei Amerikan glamouria joka on tyhjää pintaa, vaan ihmistä itseään kaikkine puolineen. Harmi ettei ole mahdollisuutta tallentaa, ehkä sitä vielä uusitaan ja tätä kyllä katseleekin koska se on kuin kirja, joka lukemisella sieltä avautuu uusia asioita, oman kehityksen mukaan... Jupiter oppositio Jupiter sopii hyvin opiskelun kuvioon, sitähän tässä onkin tehty jo useamman vuoden, 2001 oli Jupiterin yhtymä Jupiteriin ja siitä lähtien on eteeni tullut erillaisia opetuskohteita joista olen saanut oppia. Nyt kun alkaa sulkeutuva vaihe, on varmaankin edessä se että annetaan kysymättä ja katsotaan miten selvitään opetuksien avulla. On siis mielenkiintoinen aika edessä tuonne elokuulle 2012 asti. Ja kun Jupiter kulkee universaalien merkkien kautta, maailmankuvan laajentumista, onneksi, ei vyötärönympärys, vaikka kyllä AP-kartalla Jupiter on 1h. joten taitaa olla viisasta lähteä taas pitkälle lenkille. Löysin isoman erän kanttarelleja ja sipulin ja kerman kanssa hapanleivän päällä, oi mitä herkkua, nam.... On taas ihana päivä, aurinkoa ja tuuli puhaltaa pölyt pois, siis sinne...
Päivä
18.08.2007 (Muokattu: 18.08.2007 09:54)
KIN 77, Punainen Kristalli Maa, omistaudun voidakseni kehittyä, universalisoimalla synkroniteettiä, sinetöin navigaattorin matriisin, yhteistyön kristallisävelellä, minua ohjaa universaalin veden voima, olen galaktinen aktivaatio pääsisäänkäytävä, astu sisään. MOTTO; aloittaa oivallus. Nämä Maya motot ovat; Maijojen perintö/ Tzolkin Pyhäkalenteri. Kalenteri on monen vuoden takaa joten en tiedä onko osoite enään käytössä. Jotenkin koen tärkeäksi tutkailla tämänkin kautta elämääni ja koska MC on Galaksin keskuksessa se velvoittaa viemään eteenpäin tietoa mikä annetaan koska siitä voi olla apua jossakin tilanteessa toisillekin, ainakin siinä että luottamus on yksi kannatinpilareista meille. Eilen kävin läpi Leijonan teemaa ja tuli mieleen uni jonka näin 2003 keväällä. Olin naarasleijonien kanssa niitä oli 5, taputtelin niitä ja istahdin niiden viereen ja hiljakseen menin pitkälleni siihen maahan ja leijonan makoilivat rauhallisina ympärilläni. Tunsin miten kuuluin laumaan ja oloni oli kiitollinen... Katsoin astrokartaani silloista tilannetta ja siellähän oli Chiron yhtymä Aurinko, ja Neptunus oppositio Chiron joka on Leijonassa, sekä Saturnuksen yhtymä IC:lle Chereksen yhtymä Uranukselle sekä Kuun noususolmu yhtymä Uranus. Luin päiväkirjastani että niihin aikoihin olin tehnytkin sitä sisäistä dialogiaa elämästäni kuinka siitä olen selvinnyt, hyvin, loppujen lopuksi. Viikonlopun kurssilla perjantaina kävimme läpi edellistä ja yllätyksekseni tajusin miten tuo pää itsekseen "muhituttaa" asioita ymmärryksen tasolle. Mutta lauantai aamu oli siksikin riemullinen koska yöllä heräsin 3 aikaan ja olin kuin rippituolissa selvitin elämääni "hänelle joka katseli" hiljaisena ja tunsin myötätunnon virtaavaan kehooni ja 5 aikaan sitten päätin että nyt nukun. Lauauntai Mayamerkki oli Koira joka olen, eli sinetöin sydämen prosessin. Synkrooni siis toimii ja nyt oli tämä Leijona merkki joka tuo ne pintaan loppuun saatettavaksi, oivaltaen. Tarotit tänäänkin kuvaa hyvin Maljat 4; ylellisyys, Maljat 10; täyttymys ja Lantit 6; menestys. Saunapäivä jossa saa fyysinenkin keho hoivaa ja huolenpitoa, niitä elämän pieniä nautintoja, kiitos...
Pelottomuutta tehtävään..
17.08.2007 (Muokattu: 17.08.2007 13:12)
KIN 76, Keltainen Spektri Soturi; hajotan voidakseni kysellä, vapauttamalla pelottomuuden, sinetöin älykkyyden ulostulon, vapautuksen spektrisävelellä, minua ohjaa oma voimani kaksinkertaisena. MOTTO; Vapautan voimavarani. Leijonan ensimmäisessä dekanaadissa kohdataan siis HYDRA joka kuvaa meidän persoonaa myös kynnyksenvartijaa. Se on meidän eläimellinen osa jossa vaikuttavat ruumiilliset halut, kamppailua aina uudestaan kunnes se muuttuu, on alempaa leijonaa. Leinonan toinen dekanaadi CRATER the Cup; käärmeen selässä malja, jota joudumme ottamaan vastaan kunnes antaudumme. Työskentelemme maineen, vallan, tiedonhalun ja alue on yhteiskunnallinen kun annamme muiden määrätä omaa elämäämme. Itsekkyys ja oman itsensä näkeminen, on suuri työ johtuen egon voimakkuuden vaikutuksesta ja siitä että ego tietää miten piiloutua ja huijata. Kunnes intuitio ottaa opettajan tehtävän joka on että ihminen antautuu ja itse päättää muuttumisestaan Nyt olemme Leijonan viimeisessä dekanaadissa joka kuvaa Korppia CORVUS, The Raven; pahanilmanlintuna pidettyä, mutta se tuo viisaasti elämänpolkuun viestiä, se ilmoittaa Laista ja näkee mennet ja tulevat. Syntyy korkeampi halu elämään ja Lähteen arvoituksellisuuden tuntemisesta ja täällä varsinaisen tehtävämme täyttämisessä. Tunnetut sanat TAHTO, TIETÄÄ, USKALTAA JA OLLA HILJAA, tarkoittavat mielen hallintaa Leijonassa, luola omassa päässä, ja kuvaa psyyken pimeyttä, mutta on myös vihkimyksen luola. Valhe on tunnistettava ja tietää totuus, sillä ego antaa ihmiselle tekosyitä ettei asiat ole tärkeitä. Ego piilottelee itseään lähellä vihkimystä, sokeus voi viedä mahdollisuuden ja sen kadottaa, juuri siksi on kuljettava kapeaa polkua tietoisena. Sanotaan myös että egoa ei voi voittaa ennenkuin Leijonassa jossa kurinalaistetaan prosessi. Ylempi Leijona ilmentää Sielun valoa ja Leijona etsii vapautusta Skorpionissa. Leijonasta alkaa Solaarinen jakso... ja Skorppari on saavutusten merkki. Tänään on siis soturin energiaa pellottomuutta tarvitaan kun viimeistellään Saturnuksen Leijonakautta joka siis loppuu tuossa syyskuussa 3pv. Nyt kannattaa olla tietoinen, viestintuojia liikkuu, varsinkin Leijona-ihmiset, koska Aurinko antaa voimaa toteuttaa tarkoitustaan, lycka till..
Onnellisuus...
16.08.2007
Sininen Planeetta Kotka, KIN 75, Täydellistän voidakseni luoda, tuottamalla mieltä, sinetöin vision ulostulon, ilmaisun planeettasävelellä, minua ohjaa runsauden voima, olen polaari-kin laajennan sinisen galaktisen spektrin. MOTTO; Ilmennän itseäni intuitiivisesti heittäytyen. Onnellisuutta on saanut kokea oikein roppakaupalla, siitä että huomaa olevansa virrassa, kulkevan juuri niitä teitä kun pitääkin, sekä kohdata niitä asioita oikealla ajallaan, kun pitääkin. Tuntea yhteyttä johonkin käsittämättömään voimaan joka kuumentaa sisuksiani ja laittaa muutosta eteenpäin, ei runnomalla, enään, vaan rakkaudella sillälailla hellästi tönien. Kurssilla puhuttiin intuitiosta, joka on kuin peura, herkkä piiloutumaan, mutta esiintulo on aina yhtä yllätyksellistä, hetkellistä ja niin lumoavaa. Oma kokemukseni intuitioni kanssa oli kohdata se aamulenkillä metsässä, todellisena, valkohäntäpeura pyrähti eteeni tielle, pysähdyimme ja katselimme toisiamme, luottavaisina rakastaen. Se oli niin lumoava hetki, lisänä niihin moniin hetkiin jotka ovat kuin helmiä laitettavaksi nauhaan että muistaa. Sitten intuitioni pyrähti metsään jättäen lämpimän tuoksun joka oli kuin lehmän tuttu ja turvallinen, Äiti Maan karjaahan he ovat kummatkin. Oli kuin olisin saanut viestin että olet siunattu. Kun katselin näitä Maya päiviä niin sieltä ne tulivat kohtaamiset asioiden kanssa, kuin käsikirjoitettuna tapahtumina fyysisiksi opetuksiksi elämästä ja sen kauneudesta ja helppoudesta. Niin paljon taas sain asioiden ymmärtämistä omien elämäni kohtaamisien kautta, ja nyt sitten tietoisuus käsittelee niitä sisäisesti jotta niitä voi jakaa eteenpäin ajallaan kohtaamisissaan, tarvitseville ja halukkaille. Helsingin syke oli päällekäyvää, ei hetken rauhaa, lisäksi kuumuus joka oman kuumuuden kanssa oli väsyttävää. Onneksi ukkossateet edes vähäksi aikaa raikasti ilmaa ja se valtava jylinä muistuttaa miten pieni ihminen on kun Luonto näyttää voimaansa. Kuljin kaduilla ja katselin ihmisten kiireitä, lomat pidetty ja ihmisillä tiukat ilmeet, hymyttömät kasvot vaikka rentous olisi pitänyt vielä viipyä heidän mielissään. Junassa istuessa näin miten viljapellot ovat valmiita puitaviksi, kaunis ruskea väri, ja kovia sateita tulossa, siis taistelua leivästä, puhtaasta ruuasta jota vielä EHKÄ saamme, ennenkuin GM-viljat tulevat saastuttamaan ruokaamme. Meidän on "äänestettävä jaloillamme", ostettava luomuruokaa paikallisilta, jos nuo ymmärtämättömät jyräävät Suomen ruokatalouden rahan valtaan, ehkä olisikin viisainta edelleen vaan yksinkertaistaa syömistään ja viestitettävä Suomalaisille viljelijöille että OVAT TÄRKEITÄ VALINNOISSAAN, TUEMME HEITÄ. Nyt on lähdettävä ulos kauppaan ostamaan vihanneksia ja samalla käydä metsässä viemässä omat hajujäljet; OLEN PALANUT KOTIIN, IHANAA...
....
15.08.2007 (Muokattu: 16.08.2007 08:28)
Valkoinen Aurinko Taikuri, KIN 74, Värähtelen voidakseni lumota, oivaltamalla vastaanottavaisuuden, sinetöin ajattomuuden ulostulon, tarkoituksen aurinkosävelellä, minua ohjaa sydämen voima. MOTTO Toimin sydämeni ääneen syventyen. Kotiinpaluu...
???
14.08.2007
KIN 73; Punainen Galaksi Skywalker, harmonisoin voidakseni tutkia,suunnittelemalla valppautta, sinetöin avaruuden ulostulon, vilpittömyyden galaktisella sävelellä, minua ohjaa navigaation voima. MOTTO; Eheydyn suunnistamalla avarakatseisesti. Ehkä kotia päin....
olen.....
13.08.2007
KIN 72; Keltainen Resonoiva Ihminen, Kanavoin voidakseni vaikuttaa, inspiroimalla viisautta, sinetöin vapaan tahdon prosessin, virityksen resonoivalla sävelellä, minua ohjaa kukoistamisen voima, olen galaktinen aktivaatio pääsisäänkäytävä, astu sisään. MOTTO; Virittäydyn tunnelmaan vaalien ihmisyyttäni. Virittäytymässä....
jatkuu....
12.08.2007
KIN 71; Sininen Rytminen Apina, organisoin voidakseni olla käynnissä, tasapainottamalla illuusiota, sinetöin magian prosessin, tasa-arvon rytmisellä sävelellä, minua ohjaa oma voimani kaksinkertaisena. MOTTO; Järjestän vaihtoehdot leikiten. muualla edelleen....
edelleen...
11.08.2007
Valkoinen Yliääni Koira, KIN 70, Valtuutan voidakseni rakastaa, hallitsemalla uskollisuutta, sinetöin sydämen prosessin, kirkkauden yliäänellä, minua ohjaa loputtomuuden voima. MOTTO; Kokoan voimavarani heijastamaan omaa totuuttani. poissa....
lähtö
10.08.2007
KIN 69; Punainen itse-vallitseva Kuu, määritän voidakseni puhdistaa, mittaamalla virtausta, sinetöin universaalin veden prosessin, muodon itse-vallitsevalla sävelellä, minua ohjaa elämänvoiman mahti, olen galaktinen aktivaatio pääsisäänkäynti, astu sisääni. MOTTO; Missä muodossa vaistonvaraisesti herään muistamaan. Matka alkaa.....
Huomenta...
09.08.2007 (Muokattu: 09.08.2007 15:00)
Tänään on Keltainen Sähköinen Tähti, KIN 68; aktivoin voidakseni kaunistaa, sitomalla taidetta, sinetöin tyylikkyyden varaston, palvelun sähköisellä sävelellä, minua ohjaa vapaan tahdon voima. MOTTO; Miten parhaiten avaudun harmoniaan. No taas Tarotitkin osoittaa samaa Taikuri, Lantit 4; voima, Kohtalo. Taikuri on se kortti niistä joka on irrottanut itsensä materiasta, käytän myös Tummaa taikuria joka kertoo peloista ja kultainen Taikuri joka viestii siitä että on kiinni fyysisissä asioissa vielä. Onneksi en ottanut niitä kahta pois kun niilläkin on tärkeää viestiä itselleni. Tänään on matkavalmisteluja huomista varten, kävin eilen leikkauttamassa hiukseni, onneksi ne kasvaa ja niitä on paljon, Joskus ihmettelinkin sitä miten paljon on hiuksia, mutta kun tein joskus sen draconkartan, ja siellä tulikin Aurinko Leijonassa, niin sehän selvittikin jo paljon. On mukavaa päästä matkalle, junalla, hyvän ystävättären kanssa joka myös menee samalle kurssille viikonlopuksi. Aina on sellainen pieni kutina siitä että mitähän nyt paljastuu, saloja, tai sitten ymmärtää että on juuri toteuttanutkin sitä asiaa, mitä pitääkin, ehkä niidenkin on sitten aika tulla tietoisuuteen esiin ja vahvistaa olemassaolon mielekkyyttä ja varsinkin kun ne asiat toimii myös alitajuisesta johdatuksesta. Huomaa taas miten upeasti maailmankaikkeus toimii. On lähdettävä käymään kaupassa kun on vielä siedettävä lämpö, nyt saamme täälläkin kokea kuumuutta, mutta ihmisten pitäisi muistaa juoda vettä, sillä kuumuus heikottaa myös jos ei saa suolaa, suolathan auttavat sähköisyydessä, tulee katkoksia varsinkin meillä vanhemmilla.
hyvä minä...
08.08.2007
Tänään on Sininen Kuu Käsi, KIN 67, Polaroin voidakseni tietää, vakiinnuttamalla parantamista, sinetöin loppuunsuorituksen varaston, haasteen kuusävelellä, minua ohjaa itsekehtiyksen voima. MOTTO; Mitkä vaihtoehdot uudistavat energiani kiertoa? Hiljaista on tällä rintamalla, sehän on hyvä tilanne, vai.... Laitoin mittarin ulos pöydälle joka on etelään päin, 40´auringossa, onneksi asunto on oikein päin, olohuone pohjoisen puolella ja ilmastointi toimii hyvin, mutta niille joilla on etelään asunto niin saunaa saa kokopäivän. Kävin myös kaupungilla kävellen, ja totesin, on hyvä että keksijöitä on olemassa, apteekista suihkutettavaa laastaria pullossa, rakkoihin. Hyvä mieli kuitenkin tulihan urheiltua urheasti, hyvä minä...
Arvot
07.08.2007
KIN 66, Valkoinen Magneetti Maailmansillan Rakentaja, hajotan voidakseni tasoittaa, vetämällä puoleeni mahdollisuutta, sinetöin kuoleman varaston, päämäärän magneettisävelellä, minua ohjaa oma voimani kaksinkertaisena. MOTTO; Päämääräni tasa-arvo. Varjossa 30´,ihan tuntuu kuin olisi Espanjassa, v.2005 silloin tosin tähän aikaa mittari näytti yli 40´ja kuivuus ja keltaisuus oli siellä vallitseva väri luonnossa. Täällä vihreyttä riittää, ainakin vielä. Kävin aikasin aamulla jokapäiväisen lenkkini ja oli niin raikasta, matkalla oli vadelmat kypsyneet ja sieltähän se päivän vitamiini-annoskin tuli napsittua. Kun lukee lehtiä ja katselee kuvia, niin ei tuo tasa-arvo oikein näytä olevan vallitsevana piirteenä, sadetta niin että köyhät menettävät kotinsa, tosin ne on helppoa rakentaa uudestaan, risumajat, mutta koteja ovat silti. Suomi on rikas maa, siksi kai kesälomille tulevat "kerjäläiset" siisteissä vaatteissa, auto parkeerattuna puiden suojaan ja siellä mustalaisleiri, jossa syödään eväitä ja levähdetään, ja sitten taas lapsi syliin ja kerjuulle ja ne ovat naisia, pojat jakelevat ruusuja ja sitten pyytävät rahaa, kotimatkaa varten. Todella köyhät eivät voi matkustaa kun ei ole rahaa kunnolla edes ruokaan. Välimeren meininki on siis taas rantautunut tänne, keski-Suomeenkin. Käsittämätön hyväksikäyttö, valheet ja syyllistäminen pettämällä, mitenkäs sitten kun todella tarvitaan apua ja huijatut sulkevatkin lompakkonsa juuri niiltä jotka todella tarvitsevat apua. Ehkä he kanssasisaret opettavatkin meille totuutta ihmisistä ja näkemään merkityksiä ihmisluonteesta miten sitä ei tule käyttää....
Rajat
06.08.2007
Tänään on Punainen Kosminen Käärme, KIN 65, Siedän voidakseni pysyä hengissä, ylittämällä vaiston rajat, sinetöin elämänvoiman varaston, läsnäolon kosmisella sävelellä, minua ohjaa universaalin veden voima. MOTTO; Läsnäolooni antautuen luon itseni. Taroteissa Miekkojen Ässä, miekkojen 8; häirintä, Aikakausi, tekee numeroissa 11 kuin myös kin 65, on 11. Jotenkin on nyt tyhjentynyt olo, sellainen hiljaisuus, kun on ennen ukkosta tai muuten tapahtumisen edellä. Unessa kiipesin jyrkkää seinää ylös mutta voimat loppuivat ja oli pyydettävä apua että auttavat siitä ylös tasanteelle. Nainen otti kädestä ja yritti vetää ylös, mutta ei saanut, sitten tuli toinen joka otti selänpuolelta vyönkohdalta kiinni ja veti, itse samalla auttaen pääsin pois, kaikki voimat olivat poissa, siksiköhän tänään on mennyt päiväunilla pari tuntia kevyesti, silti on tyhjään imetty olo. On hyvä kun voi vain olla, ei ole tarvetta mihinkään, ainakin nyt....
Tuskaa....
05.08.2007
Tänään Keltainen Kristalli Siemen, KIN 64, omistaudun voidakseni osua kohteeseen, Universalisoimalla tietoisuutta, sinetöin kukoistamisen sisääntulon, yhteistyön kristallisävelellä, minua ohjaa älykkyyden voima. Olen galaktinen aktivaatio pääsisäänkäytävä astu sisääni. MOTTO: omistautudun yhteistyölle kehittymällä luonnonlisesti. Aamulla aikaseen lenkillä, kun oli tiedossa kuuma päivä, nyt varjossa 30´eli meitä aurinko hellii. Mietin samalla eilistä tunnetta, kun luin lehdestä ja katsoin kuvaa, missä lammas, lehmä ja sika katselivat aidan takaa, ja sian silmistä tuli viestinä, "voi taasko ihmiset mokaa". Ne olivat niin inhimillisen surulliset että tunsin myötätuntoa eläimiä kohtaan ja se vaan syvenee tuskaksi. Ja kun vielä epäiltiin että lähellä olevassa labrassa yrittävät tehdä lääkettä suu- ja sorkkatautiin, eli pääsikö pöpö sieltä, ja ihmettelen kun tuolla Kryonin sivuilla kirjoitettiin että 30pv Lontoota kohtaa joku iso juttu, no tässähän se on, mutta kuka tiesi ja miksi se leviää eläinten parissa, ihmisethän niitä syyllisiä kurjuuteen ovat. Johtuuko tämä nyt siitä että englantilaiset ovat kuulema olleet ennen roomalaisia sotilaita, ja heillähän oli nämä gladiaattorit jotka taistelivat myös eläimien kanssa, olisko nyt se syy ja seuraus menneillään. Nämä ovat minun ajatuksia joita pulpahtelee mieleen. Eläimet uhraavat itsensä siis..... Samoin kun olin saunassa niin Ankh-ristiä kaulasta pois ottaessani tuli ajatusrypäs taas mieleen. Risti, patriarkkaalinen; joka kuvaa kuolemaa ja kostoa jos et tottele Jumalan sanaa, vallankäyttöä ja uhkaa. Ankh-risti taas ikuista elämää, rakkautta, elämän säilyttämistä ja matriarkkaalista ajatustapaa. Niin eihän nämä esineenä sitä tee, vaan ihmiset jotka lokeroivat itsensä ristiensä mukaan, todellisuudessa emme näe totuutta, varsinkaan kun sanat muodotavat merkityksiä, ja ihmiset kuvaavat niitä omien opittujen tapojensa mukaan, tunne energia on luotettavampi, varsinkaan jos siinä ei ole pelkoa mukana. Jaa, Tarot kortit Maljonen 10; täyttymys, Lanttien 10, Rikkaus ja Maailmankaikkeus, se on siinä...
Aamua
04.08.2007
Ja Mayatietous jatkuu, Sininen Spektrinen Yö, KIN 63, Hajotan voidakseni uneksia, vapauttamalla intuition, sinetöin runsauden sisääntulon, vapautuksen spektrisävelellä, minua ohjaa oma voimani kaksinkertainena. Vapauttakaa toiveuni eloon. Tarotit ovat mielenkiintoiset Kohtalo, Vaunut (oma korttini), Miekat 6, tiede. Matka on mielessäin, kyllä jospa se kohtalo pläjäyttää sen Egyptinmatkan jota olen haaveillut ja niin, tänäänhän on se toiveuni elähdytettävä. Ulkona turkoosinvärinen taivas ja aurinko lämmittää niin että on haettava varjoa, kumman hiljaista on linnut eivät sirkuta, jokohan ne ovat lähteneet, vai johtuuko se siitä ettei ole hyttysiä täällä, ruoka loppuu. Oravat käyvät jo ikkunalaudalla kurkkaamassa, että onko joku asia unohtunut, oppivat niin nopeasti ruokinnalle, ovat varmaan myös sitä pullamössösukupolvea odottavat valmista. Valitettavasti tulevat väärälle ikkunalle, pitäisi varmaan laittaa tienviitta, yksi piha itäänpäin, siellä on katettu pöytä. On jotain kuitenkin tullut eteeni, heinäsirkkoja, niitä ei ole näkynyt aikaisemmin, ja valitettavasti en kuule niiden soittoa kun kuulo on huonontunut, sehän on näitä Kauriin ongelmia, vai oisko se viisautta, valikoiva kuulo... Viestittävätkö ne että pitäisi alkaa keräämään talven varalle eikä vaan lillua auvoisena kesän rauhassa. Eläimissä on paljon viisautta, niinkuin tuo Leijonamies, aivan ihania nuo valkoiset leijonat ja varsinkin se pentu. Tulee mieleen se Diana Cooperin kirja Valoverkko, jossa pelastettiin juuri Afrikasta valkoista leijonaa, henkisyyden merkkiä. Henkisyyttä Leijona aikaan Aurinko on kolmella tasolla hallitsija ja Auringon takana on Neptunus ja Uranus, Pohjolan Valon tekstissä on tosi syvältä tekstiä; Leijona, joka etsii saalistaan, tällä tarkoitetaan persoonallisuutta, joka on sielun saaliina. Jatkan vielä jos olisi toisille siitä jotain välähdystä tähän Leijona aikaan kun Saturnuskin vielä polttaa persoonallisuutta. Aurinko; täydellinen itse-tietoisuus. Fyysisen Auringon ja Auringon Sydämen yhteydestä syntyy: tietoisuus korkeamman ja alemman itsen suhteesta. Auringon takana on Neptunus; vaikutus on Mystinen tietoisuus. Sisäsyntyinen herkkyys, joka johtaa erehtymättömästi korkeampaan visioon ja huomioon perimmäisestä dualismista, sekä välittäjä (sielu) osallistumisesta manifestaatio prosessiin. Uranus kuvaa henkistä keskusaurinkoa; Okkultinen tietoisuus, Intelligenssi, olosuhteiden fuusioituminen, jonka saa aikaan tieteellinen yhdeksi-tuleminen kahden tekijän kohdalla: korkeamman ja alemman itsen välillä. älykkään mielen käytön johdosta. Siis tämä on vain murunen Pohjolan Valon Ry Esoteerisesta Astrologiasta Leijonakuun viestistä, eli siis on menossa tärkeä kuukausi oman kehityksen kannalta, vaikka tiukkaahan se itseopiskelu on, varsinkin kun alempi ego ei halua menettää valtaansa.
Ajatuksia
03.08.2007
Mayapäivä on Valkoinen Planeetta Tuuli, KIN 62, Täydellistän voidakseni kysellä, tuottamalla hengitystä, sinetöin hengen sisääntulon, ilmaisun planeettasävelellä, minua ohjaa sydämen voima. Paljastan sydämeni totuuden kertomalla. Katselin iltapäivällä päiväkahvin aikaan kun murkut olivat saaneet siivet, ne nousivat heinänkorren latvaan ja sieltä ponnistivat lentoon. Kolme eri pesää oli näköjään terassin alla, ja vielä moneen kertaan kynnykselle yrittivät, ja saivat lähdön rivakasti kun en niin rakastava ole, että jakaisin kotini heidän kanssaan, reviiri mikä reviiri, oma tietysti. Tarotit tänään Narri, Miekkojen prinsessa, Kuu, niinpä ulkoista siivousta, samalla on hyvä katsella omia alttareita jotka ovat rymisseet alas sisäisen turvallisuuden kasvaessa, sillä Kuuhan ilmentää menneisyyttä, viettitietoisuutta, alitajuntaa ja sielun vankilaa, siis pohjaton kaivo puhdistettavaksi. Onneksi tahto ja tietoisuus on kasvaneet myös rutkasti joten päästän irti lunarisista vieteistä ja harhoista sekä haluista. Niinpä onkin väsynyt olo, ego haraa vastaan...
Kohtaamisia...
02.08.2007
Maya- kalenterini mukaan on Punainen Aurinko Lohikäärme KIN 61; Värähtelen voidakseni hoivata, oivaltamalla olemista, sinetöin syntymisen sisääntulon, tarkoituksen aurinkosävelellä, minua ohjaa navigaation voima. Eli 16 harmonia; kristalli sisääntulo, tiedota yhteistyön kukoistamista. Niinpä tietysti, aamulla pihalla auringossa kahvilla, nautin auringon lämmittävistä säteistä, istun jalat nostettuna tuolin päälle, auringon ultraviolettisäteitä jaloilleni, polvelleni istahtaa sudenkorento, tervehdin ja kysyn oliko hänellä asiaa, ei ollut, tuli vaan levähtämään ja myös ottamaan aurinkoa lämmitäkseen. Katselin sitä ihastuneena, miten Luojan käden jälki näkyy herkkyytenä, siivet säteilivät värejä, kaunis otus, se oli siinä pitkän tovin hiljaa, me olimme hiljaa yhdessä. Sain myös eilen illalla puhelinsoiton, 12v sitten espanjassa tutustuin nuoreen naiseen joka oli halvaantunut sen jälkeen kun oli synnyttänyt poikansa. Nyt oli niin onnellinen kun oli päässyt pyörötuolista liikkeelle ja kulkee tukien avulla ja on päättänyt että kävelee ensivuonna ilman tukia. Keskustelimme pitkään ja syyskuussa kun menen hesaan niin tapaamme, mukavaa siis tiedossa. Muutenkin matkat ovat kivoja, menen hoitamaan siskoni 13v koiraa joka on jo lihavuutensa takia vähentänyt nivelvaivojensa takia lenkkeilyä eikä häntä voi ottaa mukaan matkoillekkaan, turvallista on siis hänen olla kotona, ja minä saan mahdollisuuden taas kierrellä rakkaan hesan katuja. Unessa olin jossain kadulla, kuulin nimeäni huudettavan ja käännyin katsomaan kuka huutaa, hän oli mies, hymyilevä, kaljupäinen valoisan oloinen, kysyi että etkö muista, en muistanut vaikka yritin, mutta tervehdin häntä kummallakin kädellä, aamulla mietin että mitähän nyt sitten on edessäni. Ja kun otin tavalliset päiväni kortit, niin tuli Maljojen prinsessa, Sauvat 6 ; voitto, Hallitsija, niinpä.... Transiittilista vaan pitenee, tuo Merkuriuksen oppositio Merkuriukseen taitaakin tietää nyt sitten että itsekseen opiskelu päättyy ja eteeni sitten tuodaan niitä kokemuksia jossa testataan kykyäni selvitä erillaisista asioista, ja koska se menee 5huoneessa, luovuudesta on kysymys sekä lapsista, romansseja tuskin on tiedossa tai eihän sitä koskaan tiedä, se puoli olisikin opiskelua vaille. Vaikka toisaalta tuo Neptunus yhtymä Venus, nyt ei fyyisellä tasolla lupia anna, mutta henkisellä sitäkin enemmän. Mitähän jos navigoisin itteni kaupungille, on taas joku syönnyt kaikki ruokani kaapista, ja vielä jättänyt roskat korjattavakseni, edessä ihana tuulinen päivä...
|
|
|
|